22) Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi vakuutusoikeuslain
muuttamisesta
Arja Juvonen /ps:
Arvoisa herra puhemies! Tässä hallituksen
esityksessä ehdotetaan muutettavaksi vakuutusoikeuslakia
siten, että vakuutusoikeuden ratkaisukokoonpanoa kevennetään
ja että lainkäyttöasioissa ei kaikissa
tapauksissa päätöstä tehtäisi
muodollisessa istunnossa. Lakihankkeen keskeisimmät tavoitteet
ovat oikeusturvan takaaminen, prosessin avoimuuden lisääminen
ja viivytyksettömän käsittelyn turvaaminen.
Perussuomalaiset lakivaliokunnan jäsenet näkevät,
että ehdotettuun lakiin sisältyy valiokunnan muutosehdotusten
jälkeenkin eräitä ongelmia. Eräs
keskeinen yleisesti esitykseen sisältyvä ongelmatekijä on
se, että tuomioistuimien riippumattomuus sen myötä vaarantuisi.
Tämä on ihmisten perusoikeuksien ja oikeusturvan kannalta
asia, jota valiokuntaryhmämme ei voi hyväksyä.
Perimmältään kysymys on mielivaltaisen
ja ennustamattoman lainkäytön estämisestä.
Arvoisa herra puhemies! Ensimmäisenä asiana
on erityisesti suhtauduttava kriittisesti ehdotuksiin ratkaisukokoonpanon
supistamisesta. Ongelmana tässä on varsinkin se,
että vakuutusoikeudessa asioita ratkaistaessa ja siellä tehtävässä päätöksenteossa
tarvitaan harkintaa lain soveltamisessa. Kun kokoonpano on suppeampi,
kasvaa ainakin näennäisesti virheellisten tulkintojen mahdollisuus.
Toisena ongelmakysymyksenä valiokuntaryhmämme
näkee sen, että suullisista istunnoista aiotaan
osittain luopua. Muodollisista istunnoista luopuminen tarkoittaa
lainsäädäntöön otettavia säännöksiä vakuutusoikeudessa
käytössä olevista menettelytavoista.
Valiokuntaryhmämme mielestä tämä vaarantaa
oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin käymisen sekä kulun.
Muutoksella olisi kielteinen vaikutus myös tuomioistuimiin kohdistuvaan
luottamukseen.
Lopuksi valiokuntaryhmämme haluaa erityisesti kiinnittää huomiota
myös siihen, että vakuutuslääkärijärjestelmästä puhuttaessa
olisi äärimmäisen tärkeää se,
että hoitavan lääkärin tai hoitavien
lääkärien lausunto olisi ensiarvoisen tärkeässä asemassa,
kun esimerkiksi työkykyä arvioidaan. Perussuomalaisten
eduskuntaryhmä sekä lakivaliokuntaryhmämme
katsoo kuitenkin, että tällöinkin hoitosuhteen
on tullut olla riittävän pitkä, jolloin
hoitava lääkäri tuntee potilaan parhaiten.
Tällaisessa tilanteessa hoitavan lääkärin
intressissä on huolehtia parhaalla mahdollisella tavalla
potilaansa terveydestä ja hyvinvoinnista. Hoitava lääkäri
on yleensäkin asiantuntija potilaansa terveydentilan suhteen.
Arvoisa herra puhemies! Tämä on yksi asia, josta
kansanedustaja saa paljon postia. Ihmiset, joita vakuutusasiat ja
vakuutusoikeudenkäynnit koskevat, ottavat yhteyttä ja
kertovat niistä tunteista ja tilanteista, millaista on
odottaa pitkään päätöstä vaikkapa
eläkkeelle pääsystä. Tämä on hallituksen
esityksenä sellainen, että meidän mielestämme
vaarana on oikeusturvan heikkeneminen, ja siinä, mitä erityisesti
kyllä haetaan — luottamuksen paranemista tähän
vakuutusoikeudenkäyntijärjestelmään — voi
käydä päinvastoin niin, että kansalaisten
luottamus siihen heikkenee juuri näiden perustelujeni takia.
Tästä syystä esitänkin, että tämä lakiehdotus
hylätään.
Mika Niikko /ps:
Arvoisa puhemies! Meidän päättäjien
keskuudessa on herättänyt paljon keskustelua tämä vakuutuslääkäreiden
voimakas tulkinta, joka on monesti ristiriidassa potilaan oman lääkärin
tulkinnan kanssa siitä, onko potilas kelvollinen pääsemään
sairauseläkkeelle vai ei. Siinä mielessä hallituksen
esitys ei tätä tilannetta ainakaan paranna, päinvastoin.
On tärkeää luoda semmoista lainsäädäntöä, joka
antaa jokaiselle oikeuden tulla kuulluksi myös oikeudessa
eikä heikennä kustannuksiin vedoten istuntojen
osallistumisoikeutta. Toki ymmärrän sen, että se
veto-oikeus on vielä olemassa, että voidaan päästä istuntoon,
mutta jos se linja pääsääntöisesti
ohjataan siihen suuntaan, että oikeudenkäynnin
istuntoihin ei välttämättä tarvitse
mennä, ne voidaan tehdä ilman läsnäoloa,
niin se voi kyllä heikentää tällaisen
henkilön oikeusturvaa.
Edustaja Juvosen hylkäysesitys on kannatettava, ja
kannatan hylkäysesitystä.
Jari Lindström /ps:
Arvoisa herra puhemies! Perussuomalaiset esitteli eilen oman
vaaliohjelmansa, ja yhtenä teemana siellä oli
isolla otsikolla "Ei saa kiusaa". Se ei ole kirjoitusvirhe,
vaan se on ihan tarkoituksella näin kirjoitettu. Se on entisen
kansanedustajan, edesmenneen Tony Halmeen käyttämä slogan.
Se tarkoittaa sitä, että ihmisiä ei saisi
kiusata, ja yksi kiusaamisen muoto on tämä vakuutusoikeusjärjestelmä,
jota on puitu vuosikymmenet. Sen ongelmat on tiedostettu, aina on
perustettu uusia työryhmiä ja tavallaan ongelma
haudattu sitten maton alle.
Enää ei tarvita yhtään työryhmää.
Ongelmat ovat täysin tiedossa, puuttuu vain tahto korjata
ne asiat. Asia ei korjaannu millään muulla kuin
sillä, että se saadaan seuraavaan hallituksen
hallitusohjelmaan. Siinä on paljon sellaisia asioita, jotka
nämä vakuutetut itse ovat muun muassa allekirjoittaneelle
kertoneet. Minulla ei ole sitä asiantuntemusta, mutta heillä on,
ja heillä on näkemys siitä, miten tätä järjestelmää pitäisi
saada ensinnäkin läpinäkyvämmäksi
ja sellaiseksi, että ihmiset voivat luottaa oikeusjärjestelmään.
Yksi iso ongelma on se, että todistamisen taakka on potilaalla
itsellään, ja se on semmoinen juttu, että eihän
ihmisellä ole voimia tapella tätä järjestelmää vastaan.
He murtuvat sen alla. Moni ei jaksa ja luovuttaa.
Tämä vakuutusoikeusjärjestelmä on
korjattava oikeudenmukaisempaan suuntaan. Se on yksi seuraavan hallituksen
isoista teemoista.
Sirkka-Liisa Anttila /kesk:
Arvoisa puhemies! Tässä hallituksen esityksessä tosiaan,
niin kun täällä on todettukin, muutetaan
sitä kokoonpanoa, jolla asioita vakuutusoikeudessa käsitellään.
Pitkän eduskuntaurani ajalta voin sanoa, että vakuutusoikeuden
päätöksistä ja yleensä toiminnasta
tulee kentältä sen takia erittäin paljon palautetta,
että siellä päätökset
perustuvat siihen näyttöön, joka syntyy
lääkärintodistusten kautta. Ihmiset kokevat,
että kun päätöksiä tehdään useimmiten
heidän työkyvystään, niin siinä pitäisi
olla aina pohjana sen lääkärin lausunto,
joka tämän hakijan parhaiten tuntee. Yhdyn siihen, että meidän
pitää jatkossa miettiä, toimiiko vakuutusoikeuden
päätöksentekojärjestelmä,
jossa pelkästään papereihin turvautuen
tehdään päätöksiä,
oikealla tavalla, koska aika moni ihmisistä kokee, että oikeutta
ei saa.
Tosin tiedän, viime viikollakin sain yhden viestin,
että pitkän taistelun jälkeen vakuutusoikeus
oli se taho, joka sitten kuitenkin hänen eläketurvansa
ja päätöksen kykeni tekemään,
eli myönteistä ja kielteistä palautetta
tulee. Mutta näitä pitää arvioida
ennakkoluulottomasti ja katsoa, toimiiko tämä jatkossa
nyt, kun varsinkin tässä tämä päätöksentekojoukkue
pienenee, kun yksittäisen tuomarinkin toimesta voidaan
päätöksiä tehdä. Se
on paikka, jota pitää ainakin sitten seurata,
toimiiko se ihmisten oikeusturvan näkökulmasta,
koska osalla ihmisistä on aika kriittisiä mielipiteitä yleensäkin
suomalaisen työkyvyttömyysvakuutusjärjestelmän
oikaisumahdollisuuksista.
Raimo Piirainen /sd:
Arvoisa puhemies! Uudistuksen tavoitteena on nopeuttaa ja joustavoittaa
asioiden käsittelyä vakuutusoikeudessa, lisätä toiminnan
avoimuutta ja varmistaa oikeusvarmuuden säilyminen korkealla
tasolla, sanotaan lain esityksessä. Just niin kuin edellä edustaja Anttila
totesi, tämäntyyppisiä asioita tulee
hyvin paljon esille ihmisten kanssa, kun käydään
keskustelua, että ei ole saanut oikeutta. On joku vamma,
tapaturma tai tämäntyyppinen tai sairaus, on sitten
ollut pitkäaikainenkin sairaus ja ihminen on hakenut oikeutta,
mutta sitä ei saa. On erittäin tärkeä asia,
että tämän hoitavan lääkärin,
joka varmasti tuntee erittäin hyvin henkilön, lausunnon
perusteella päätös tehdään.
No sitten tuntuu siltä, että tämmöinen
henkilö, joka katsoo vain lääkärintodistusten
ja muun aineiston perusteella ja tekee sitten päätöksen,
tekee vakuutuslaitosten hyväksi tavallaan tätä työtä.
Se ei ole kyllä oikeudenmukaista. Pitäisi katsoa
tämä kansalainen ja hänen oikeusturvansa turvata.
Tässä on pieni epäilys tai ainakin minulle
herää epäilys, että tällä joustavoitetaan
kyllä, mutta tuleeko tämä oikeudenmukaisemmaksi,
se jää kyllä arvoitukseksi. Voi yhtyä noihin
sanoihin, mitä täällä on todettu,
että tätä on seuraavallakin kaudella
vietävä eteenpäin ja kansalaisten edun
mukaisemmaksi järjestelmäksi kehitettävä.
Keskustelu päättyi.