Täysistunnon pöytäkirja 17/2002 vp

PTK 17/2002 vp

17. KESKIVIIKKONA 27. HELMIKUUTA 2002 kello 15

Tarkistettu versio 2.0

7) Laki autoverolain 24 §:n muuttamisesta

 

Timo  Kalli  /kesk:

Arvoisa puhemies! Olen tehnyt esityksen autoverolain 24 §:n muuttamisesta johtuen käytännön epäkohdasta. Nykyinen autoverolaki johtaa epäkäytännöllisiin pakettiautokokoihin perheissä, joissa on pyörätuolia käyttävä perheenjäsen. Tämän epäkohdan korjaamiseksi nyt tehdyssä lakialoitteessa ehdotetaan muutettavaksi autoverolain 24 §:n 2 momentissa tarkoitettua pakettiauton tavaratilasäännöstä.

Lisättäväksi ehdotettu lain kohta poikkeaa nykyisen lain pakettiauton tavaratilan määräävältä 7 kuutiometrin minimikoon osalta. Ehdotuksen mukainen tavaratilan kuutiomäärä on 3. Muutos mahdollistaisi esimerkiksi viisihenkisen perheen käyttöautoksi vähintään 5 kuutiometrin tavaratilalla varustetun pakettiauton, josta on olemassa myöskin kahdeksan hengen pikkubussiversioita. Nykyinen laki edellyttää vastaavassa tapauksessa yli 9 kuutiometrin tavaratilalla varustettua pakettiautoa.

Pakettiauton minimikoko määräytyy käyttötarpeen eikä lain mukaan. Nyt voimassa oleva laki sallii perheiden hankkia käyttöönsä sopivan kokoisen henkilöautoksi rekisteröidyn pikkubussin, joka kuitenkin ensin pitää purkaa pakettiautoksi ja tämän jälkeen rakentaa uudelleen pyörätuolia käyttävän perheenjäsenen perheelle sopivaksi. Pikkubussin hankintahinta on noin 40 000 euroa ja pakettiautoversion 24 000 euroa, joten tämä ratkaisu on erittäin kallis ja siksi vain harvalla tarvitsijaperheellä on siihen taloudellisia mahdollisuuksia.

Aloitteessa esitetyn muutoksen läpimeno helpottaisi noin tuhannen perheen eli 4 000—5 000 ihmisen jokapäiväistä elämää. Lainmuutoksesta ei koidu valtiolle kustannuksia, vaan päinvastoin se toisi huomattavaa säästöä vammaispalvelulain edellyttämien kuljetuspalveluiden kysynnän vähentyessä. Myöskään keinottelu asiassa ei ole mahdollista, sillä myytäessä vammaisperheen auto on edelleen pakettiauto. Monilla ihmisillä on suuri halu myötäelää heikko-osaisten kanssa, ja yhteiskuntakin on joutunut panostamaan heihin paljon. Tämän aloitteen mukainen muutos ei kuitenkaan lisää yhteiskunnan menoja entisestään mutta helpottaisi suuresti tuhansien vammaisperheissä elävien ihmisten arkisia askareita.

Toivon tämän lakialoitteen johtavan vammaisten ja heidän perheidensä kannalta myönteiseen lopputulokseen.

Jouni  Lehtimäki  /kok:

Arvoisa puhemies! Ed. Timo Kalli on puuttunut erittäin tärkeään ongelmaan. Tilanne on todellakin se, että tänä päivänä nykylainsäädännön mukaan viisihenkinen perhe tai suurempi, jonka yksi jäsen joutuu käyttämään pyörätuolia, joutuu hankkimaan liikkuakseen pikkubussityyppisen auton. Tämä sen takia, että säädökset sallivat vammaisen henkilön kuljettamisen sidottuna pakettiauton tavaratilassa, jossa ei kuitenkaan saa olla mukana avustajaa. Tällaisen pikkubussin hinta on todellakin 300 000—350 000 vanhaa markkaa, josta voi palautuksena saada 23 000 vanhaa markkaa. Kun normaali viisihenkinen perhe saa auton noin 200 000 markalla, ero vammaisperheeseen on erittäin suuri ja jopa kohtuuton puhumattakaan siitä, että kulkemiseen tarvitaan joskus kaksi autoa.

Tähän ratkaisuun voidaan käyttää mallia, jonka ed. Timo Kalli on tuonut esiin, eli määritellään pakettiauton tavaratila. Toinen vaihtoehto on se, että määritellään uudelleen autoveronpalautus, ja kolmas keino voi olla se, että sallitaan pakettiautoon lisäistuimet tarpeen mukaan. Tämä tarvehan voidaan katsastaa aina auton katsastuksen yhteydessä, onko perheellä tarvetta lisäistuimiin, eli vaihtoehtoja on monia. Tärkeintä on se, että asia hoidetaan kuntoon.

Niin kuin ed. Kalli totesi, kyseessä eivät ole suuret kustannukset vaan todellakin se, mikä veronalennuksena tai veroetuna annetaan, palautuu vähäisempänä kuljetuspalveluiden tarpeena ja polttoaine- ja muina veroina valtiolle. Toivon todellakin, että aloite käsitellään nopeasti ja se saa myönteisen vastaanoton.

Hannu Aho /kesk:

Arvoisa puhemies! Toivoisi todellakin, että nämä järkevät ja hyvät lakialoitteet täällä edes joskus menisivät läpi eivätkä joutuisi ö-mappiin, niin kuin hyvin vanhat edustajat sanovat, että ne eivät koskaan mene läpi, että ne ovat näitä esityksiä esitysten perästä. Silloin kun todella yhteiskunnallista vaikutusta on näillä asioilla, toivoisi hartaasti, että ne otettaisiin myöskin sillä tasolla valiokunnissa käsittelyyn ja löytyisi tämmöistä poliittista yksimielisyyttä näissä asioissa hoitaa todella niiden ihmisten asioita, joilla se on rahasta kiinni. Harvalla perheellä on varaa laittaa noin suurta rahamäärää tämän tyyppiseen kuljetukseen. Myöskin silloin vammaisia ajattelisimme oikealla tavalla ja arvostaisimme myöskin sitä, että hekin pääsevät nauttimaan kulkemisesta ja kuljetuksista. Tässä lakialoitteessa on yksi hyvä esimerkki siitä, ja toivon todella, että se saataisiin pikaisesti menemään läpi.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa puhemies! Ed. Kallin lakialoite on varsin hyvä, hyvin perusteltu. Se ei ole kustannusrasitteinen valtiolle, eikä mitään esteitä sen hyväksymiseen pitäisi olla. Toivoisi, että asianomainen valiokunta myös informoisi mahdollisimman nopeasti ministeriötä tässä asiassa niin, että jos tätä asiaa ei käsiteltäisi — mitä en sinänsä toivo — asianmukaisesti valiokunnassa, kuitenkin ministeriöstä tulisi sitten hallituksen esitys tässä asiassa. Näinhän monesti on edetty. Tämä on hyvää työtä ed. Kallilta. Tänään olemme siis nähneet ja kuulleet useamman tällaisen hyvän lakialoitteen.

Keskustelu päättyy.