1) Valtioneuvoston selonteko eduskunnalle Suomen osallistumisesta
turvallisuussektorin koulutusyhteistyöhön Irakissa
jatkui
Jyrki Yrttiaho /vr:
Arvoisa herra puhemies! Aivan aluksi teen kannanottoehdotuksen,
joka kuuluu seuraavasti:
"Eduskunta katsoo Suojelupoliisin asiantuntijalausuntoon
nojautuen, että Suomen profiloituminen kiinteänä osana
ISIL:in vastaista koalitiota lisää operaatioon
sisältyviä sisäisen turvallisuuden riskejä Suomessa
ja aiheuttaa merkittävää uhkatason nousua.
Myös suomalaisjoukkojen omasuojaus toimintaan taistelulinjojen
välittömässä läheisyydessä ei
ole riittävä.
YK:n valtuutuksen puuttuminen niin käynnissä oleville
pommituksille ja muille sotatoimille kuin kansainvälisen
turvallisuussektorin koulutusyhteistyölle ei anna edellytyksiä alueen
vakauttamisen ensimmäisille askeleille. Kuitenkin Syyrian
konflikti edellyttää ennen kaikkea suurvaltojen
vuoropuhelun jatkamista ja konfliktin osapuolten tuen ja aseistamisen
lopettamista sekä ISIL:in nousun takana oleviin taloudellisiin,
poliittisiin, etnisiin, uskonnollisiin ja humanitaarisiin syihin
puuttumista. Näistä syistä eduskunta ei
pidä perusteltuna, että Suomi osallistuu turvallisuussektorin
sotilaskoulutusyhteistyöhön Irakissa."
Tässä siis meidän vasenryhmän
kannanottoehdotus ja kielteinen kanta tähän osallistumiseen Irak-operaatioon.
Puolustusvaliokunnan yksimielisen arvion mukaan etenkin operaation
sisällön, tehtävän, turvallisuustilanteen
kuvailun ja riskiarvion osalta selonteko on informaatioarvoltaan
varsin niukka, ja niin se todellakin on. Se on eduskunnan tämän
viimeisen nelivuotiskauden huonoimpia selontekoja. Siitä puuttuu
täydellisesti tuon kriisin poliittinen analyysi ja erilaisten
terroristiryhmien ja mutkikkaiden liittosuhteiden analyysi. Tuo
selonteko on myös harhainen siltä osin, että se
toteaa, että turvallisuustilanne Pohjois-Irakin kurdialueella
on rauhallinen ja suhteellisen vakaa, aivan toisin kuin tosiasiat
osoittavat.
Puhemies! Yhdysvallat on tukenut ja rakentanut Syyrian hallituksen
vastaisia kapinallisjoukkoja kaataakseen al-Assadin hallituksen.
Nyt se kokoaa ja johtaa kansainvälistä yhteenliittymää tuon
prosessin tuloksena syntynyttä Isil-terroristiarmeijaa
vastaan. Isil nauttii edelleenkin raakalaismaisista sotarikoksista
ja laajoista kansainvälisistä tuomitsevista reaktioista
huolimatta Persianlahden öljyvaltioiden, Yhdysvaltojen
liittolaisten, tukea.
Kansainvälisellä yhteisöllä on
tänä päivänä kolme
pääasiallista terrorismin kasvusta johtuvaa turvallisuushaastetta,
ja ne ovat Yhdysvallat, Yhdysvallat, Yhdysvallat. Tämä suurvalta
on globaalin terrorismin tuki ja turva. Lähes kaikkien
merkittävien terroristiliikkeiden synnyn taustalla toimii
Yhdysvallat rahoittajana ja aseistajana.
Arvoisa herra puhemies! Ihan lopuksi muutama sana turvallisuustilanteesta.
Minusta on merkittävää, että suojelupoliisi niin
avoimesti asetti epäilykset tähän operaatioon
osallistumiselle ja korosti operaatioon liittyviä sisäisen
turvallisuuden riskejä Suomessa ja merkittävää uhkatason
nousua, varsinkin kun tiedetään, että Isilin
joukkoihin on liittynyt myös suomalaisia vierastaistelijoita,
jotka voimakkaasti samaistuvat liikkeen tavoitteisiin ja ideologiaan.
Arvoisa herra puhemies! Tässä on se alaston, tosiasiallinen
tilanne, johon eduskunta on Suomea ja suomalaisia sotilaita sitomassa.
Toivon sydämestäni, että ei tarvitse
ilmoittautua sinkkiarkun kantajiksi, vaikka tältä osin
minulla ja Mustajärvellä on puhdas omatunto.
Markus Mustajärvi /vr:
Arvoisa puhemies! Aamupäivällä kymmenen
aikaan alkaneessa istunnossa käytiin rapsakka keskustelu
tästä aiheesta, ja tässä nyt
on mennyt vähän päälle 10 tuntia,
että päästiin sitten tekemään
nämä muutosesitykset, ja senpä vuoksi,
kun on kuunnellut tuota keskustelua, niin ei ihan kaikkiin puheenvuoroihin,
vaikka eduskunnassa periaatteessa rajoittamaton puheoikeus on, ole
riittänyt myötätuntoa, varsinkin kun
niitä puheita on pidetty ketjussa minuutin mittaisina pätkinä.
Mutta se on eri asia.
Edustaja Yrttiaho on tässä kannanottoehdotuksessaan
puuttunut aivan oleellisiin asioihin. Vaikka on hyvinkin todennäköistä,
että me jäämme tässä äänestyksessä kahden,
niin aivan samalla lailla kuin puolustuspoliittisen selonteon äänestyksessä saimme
ja säilytimme puheoikeuden sille, että uskalsimme
asettua valtavirtaa vastaan, ja sitten ihan muutaman viikon kuluttua, kun
puolustusselonteko oli hyväksytty, selvisi se, mitä oli
päätetty, ja aloitettiin keskustelu muun muassa
Nato-isäntämaasopimuksesta, ja vieläkin
moni kauhistelee, että mitä kaikkea se pitää sisällään,
ja on hyvin kyseenalaista, onko se käsitelty edes juridisesti
oikein.
Eli kannatan edustaja Yrttiahon tekemää kannanottoehdotusta.
Timo Heinonen /kok:
Arvostettu puhemies! Irakin ja Levantin aluetta terrorisoi tällä hetkellä Daesh-järjestö,
joka ei ole valtio vaan terroristijärjestö. Täällä on
käyty keskustelua siitä, pitääkö meidän
osallistua tähän Irakin koulutusoperaatioon, johon
YK:n kutsulla ovat monet lähdössä mukaan.
Olen itse sitä mieltä, että me emme
voi ummistaa silmiä Daeshin julmuuksilta, vaikka ehkä mukanaolo
voi muuttaa turvallisuustilannetta myös koti-Suomessa.
Se varmasti aiheuttaa uhkia myös itse koulutustehtävässä.
Uhkiin täytyy varautua koulutusoperaatiossa mutta myös
koti-Suomessa. Maan sisäinen turvallisuus on noussut esille
valiokuntakäsittelyssä. Itse olen saanut tätä asiaa
käsitellä sekä puolustusvaliokunnassa että ulkoasiainvaliokunnassa.
On tärkeää tunnistaa ja tunnustaa se,
että tämä operaatio saattaa aiheuttaa
turvallisuusuhkia myös koti-Suomessa.
Tälle hankkeelle, koulutusoperaatiolle, ollaan antamassa
nyt ehdollinen kyllä-vastaus. Siinä on kaksi kohtaa:
puhutaan omasuojasta ja voimankäytöstä ja
tästä noottimenettelystä Suomen ja Irakin
välillä, ja niissä pitää päästä sellaiseen
ratkaisuun, esimerkiksi omasuojan osalta, että Puolustusvoimat
voi ne hyväksyä. Jos näin ei ole, niin
silloin sinne ei yhtään suomalaista naista ja miestä tulla
lähettämään.
Mitkä sitten tässä operaatiossa ovat
suurimmat uhat? Tämän pääkoulutuskeskuksen
sijainti on vain noin 30—50 kilometriä Daeshin
hallitsemista alueista, ja on eittämättä mahdollista,
että tällä alueella voi tapahtua joitain
iskuja, joko sen alueen ulkopuolelta taikka alueen sisällä.
Alueen sisällä on myös ollut itsemurhaiskuja,
itsemurhapommittajia, ja näihin pitää varautua.
Mutta ehkä kuitenkin suurin uhka ja todennäköisin uhka
on tienvarsipommit, jotka ovat tällä alueella
erittäin kehittyneitä. Sen takia tämä omasuoja nousee
tässä aivan olennaiseen rooliin, ja itse olin
tässä lähetekeskustelussa ehkä kaikista
kriittisin, vasenryhmän kanssa, siitä, että...
Ehkä vasenryhmässä kriittisyys koski
enempi sitä, että tänne ei periaatteellisesti
pidä lähteä, ja oma kriittisyyteni liittyi
tähän omasuojakysymykseen. Sen takia tänään
debatissa nostin esille, että minun mielestäni
on syytä pohtia, jos näissä kysymyksissä edetään
niin, että koulutukseen lähdetään,
että suomalaiskouluttajat toimisivat vain tässä pääkoulutuskeskuksessa
eivätkä siirtyisi lainkaan sieltä näihin
muihin koulutuskeskuksiin; olen ymmärtänyt, että näin
esimerkiksi Saksa on tällä hetkellä tekemässä,
ja meillä on puhuttu, että me osallistuisimme
samalla tavalla kuin Saksa, ja toivottavasti se tarkoittaa myös
tuota, ainakin siinä tilanteessa, että emme voisi
käyttää oman standardin mukaisia panssaroituja
autoja, jotka olisivat huomattavasti turvallisempia kuin tavalliset
Land Cruiserit esimerkiksi tienvarsipommien kohdalla.
Arvoisa puhemies! Aivan lopuksi haluan nostaa myös
kriisinhallintaveteraaniohjelman tässä keskustelussa
esille. Tämä on todennäköisesti minun
viimeinen puheenvuoroni, toivottavasti vain tällä vaalikaudella,
niin että saan jatkaa työtä, ja nostan
yhden sydänasiani, kriisinhallintaveteraaniohjelman, lopuksi
esille. Olen sitä pitänyt aktiivisesti esillä puolustusvaliokunnassa
tämän koko nelivuotiskauden, mutta myös
ulkoasiainvaliokunnassa, ja pidän tärkeänä sitä,
että tässä edetään
määrätietoisesti. Puolustusministeri
Carl Haglund on tehnyt hyvää työtä kriisinhallintaveteraaniohjelman
parissa. STM:n osuus ehkä osittain vielä on vajavainen,
ja toivon että siinä toimitaan ja edetään
niin kuin tässä valiokunnankin mietinnössä lopputulemana
esille tuodaan.
Meidän kriisinhallintaveteraaniohjelman pitää olla
sellainen, että se tunnustaa ja tunnistaa niin fyysiset
vammat kuin myös psyykkiset vammat, ja niin kuin täällä tuli
esille, tämäkin operaatio on sen oloinen, että sieltä saatetaan
myös pahin mahdollinen uutinen jossain vaiheessa saada, ja
silloin tämän järjestelmän pitää olla
sellainen, että se ottaa huomioon myös perheenjäsenet. Näistä aika
monella, jotka näihin operaatioihin ovat osallistuneet — seuraavaksi
todennäköisesti Irakissa, aiemmin Afganistanissa
ja monessa muussa — on lapsia. On kyse siis nuorista äideistä,
nuorista isistä, ja silloin pitää olla
järjestelmän sellainen, että Suomi kantaa
vastuun niistä miehistä ja naisista ja heidän
perheistään myös pahimman sattuessa.
Katri Komi /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Isilin kasvava kontrolli ja silmitön
julmuus rikkovat päivä toisensa jälkeen
uutiskynnyksen myös meillä lännessä.
Viime kesänä Isil valtasi salamasodassa Pohjois-Irakin
suurimman kaupungin Mosulin ja levittäytyi etelään.
Isilillä on hallussaan lähes Ison-Britannian kokoinen
alue Syyriasta ja Irakista. Järjestön hallitsemilla
alueilla Irakissa asuu noin 3,6 miljoonaa ihmistä, joista
liki kaksi kolmasosaa on humanitaarisen avun tarpeessa. Niiden,
joita Isil ei saa käännytetyksi, on mahdotonta
elää näillä alueilla. Vaihtoehtona
on parhaassa tapauksessa pakeneminen, muuten vankeus tai teloitus.
Etninen puhdistus koskee kaikkia vähemmistöjä kristityistä iiamuslimeihin,
ulkomaalaisista oman maan kansalaisiin.
Arvoisa puhemies! Ranskassa ja useissa arabimaissa käytössä oleva
nimitys Isilistä on Daesh. Nimellä halutaan selkeyttää,
ettei kyseessä ole valtio vaan terroristiryhmä.
Silti kyseessä on monin tavoin valtiomainen vahva toimija.
Isil esimerkiksi hankkii tuloja myymällä öljyä.
Sen valtaamilla alueilla on paljon kriittistä infrastruktuuria,
kuten patoja ja öljykenttiä. Kesällä voimakkaimman
voittokulun aikaan Isiliä kuvattiin kaikkien aikojen rikkaimmaksi
terroristijärjestöksi. Liittouma on kuitenkin
kohdistanut pommituksia Isilin öljylaitoksiin, ja järjestön
päivittäisten öljytulojen on The Economistin
mukaan arvioitu pienentyneen kolmannekseen kesän luvuista.
Myös öljyn maailmanmarkkinahinnan voimakas lasku
on vaikuttanut tulojen vähenemiseen.
Isilin voittokulun hidastumiseen on merkittävästi
vaikuttanut Yhdysvaltojen johtama liittouma, joka on ilmaiskuilla
ja asetoimituksilla auttanut Irakin hallitusta, kurdeja ja iiataistelijoita
valtaamaan takaisin Isilin hallussa olevia alueita. Tuki on tapahtunut
Irakin hallituksen tuella ja luottamuksella. Viime viikkoina Isil
on joutunut muun muassa vetäytymään Syyrian
ja Turkin rajalla sijaitsevasta kurdikaupunki Kobanêsta — siitä on
ehkä kuukauden verran. Vastaavanlaisia aluemenetyksiä Isil
on kärsinyt myös Irakin ja Syyrian alueilla.
Arvoisa puhemies! Kansainvälisen yhteenliittymän
osana on Yhdysvaltojen aloitteesta koottu maaryhmä, joka
osallistuisi Irakin armeijan ja turvallisuusjoukkojen koulutukseen.
Tavoitteena on vahvistaa Irakin kykyä toimia Isiliä vastaan
ja palauttaa laillisen vallan kontrolli sekä tukea alueellisen
turvallisuuden ja vakauden palauttamisessa.
Neljästä alueellisesta koulutuskeskuksesta Suomi
olisi osallistumassa kurdialueen pääkaupunki Erbilissä sijaitsevan
koulutuskeskuksen toimintaan. Tämän koulutustehtävän
kokonaisvastuu olisi noin 400 sotilasta, joista suomalaisia
enintään 50. Suomalainen joukko sisältäisi kouluttajaosaston
peruskoulutuksen antamiseen Pohjois-Irakin peshmerga-joukoille,
henkilöstöä koulutustoiminnan edellyttämiin
tukitoimiin, esikuntaupseereja sekä kansallisen tukielementin.
Tähän asti Suomi on osallistunut antamalla alueelle
humanitaarista apua. Lisäksi tuemme kehitysyhteistyöhankkeita.
Ottaen huomioon Isilin harjoittaman radikalismin ja erittäin
aggressiiviset levittäytymispyrkimykset on länsimaiden
aseellinen väliintulo Irakiin ollut perusteltua. YK:n turvallisuusneuvosto
on antanut päätöslauselman, jossa se
on pyytänyt jäsenmaitaan ryhtymään
kaikkiin mahdollisiin tarpeellisiin ja kansainvälisen oikeuden
mukaisiin toimiin, joilla pystytään vastustamaan
Isilin toimintaa. Tätä vasten Suomen osallistumisen
lisääminen koulutuksen muodossa on perusteltua.
On kuitenkin tunnustettava ne vaaratekijät, joita tämäntyyppiseen
operaatioon liittyy. Koulutustehtävissä oleviin
suomalaisiin kohdistuvaan uhkaan on suhtauduttava vakavasti ja vaaratilanteisiin
on varauduttava. Niiden minimoimiseksi on jo koulutusoperaation
suunnitteluvaiheessa saatava tarpeelliset tiedot ja varmistuttava
riittävästä turvallisuudesta — kuten
mietinnössäkin todetaan — kuten kuljetuskaluston asianmukaisuudesta,
ennen kuin lopullinen lähtöpäätös
tehdään.
Arvoisa puhemies! Suomen osallistuminen koulutusyhteistyöhön
Irakissa olisi linjassa myös hallituksen kansallisesta
terrorismin torjunnan strategiasta antaman periaatepäätöksen
kanssa. Ei ole syytä vähätellä Isilin
saamaa kannatuksen sijaa myöskään Suomessa.
Meiltä on lähtenyt ilmeisesti yli 60 tunnistettua
henkilöä Syyriaan tai Irakiin, ja sieltä on
myös palannut henkilöitä, jotka ovat
olleet mukana taisteluissa tai ainakin voimakkaasti samaistuvat
Isiliin. Tämä tuo meille osaltaan vastuuta liittyä Isilin
vastaiseen yhteistyöhön. Samaan hengenvetoon on
kuitenkin tunnustettava, että Suomen osallistumisella turvallisuussektorin
koulutustoimintaan Irakissa saattaa osaltaan olla turvallisuusuhkaa
kotimaassa lisäävä vaikutus. Tämä asia
kytkeytyy kiinteästi toimiviin kotouttamiskäytänteisiin,
kuten myös muslimiyhteisöjen rooliin radikaalin
islamismin ehkäisemiseksi.
Myös länsimaiden on uskottava yhä koulutukseen
ja panostettava siihen. Internetin ja vapaan tiedonvälityksen
aikakaudella sivistyksen merkityksen käyrä on
korostuva. Käytännönläheisen
ja kiihkottoman kulttuurien tuntemuksen, demokratian, arvojen ja
osallistumisen opetus on välttämätöntä.
Se synnyttää tehokkaimmin kansainvälisesti
valveutuneita ja yhteiskunnan maltilliseen kehittämiseen
sitoutuneita sukupolvia, oli kyse sitten Suomesta, Hongkongista
tai Irakista. Pitkän aikavälin taistelua terrorismia
vastaan ei käydä sotatantereilla vaan kouluissa.
Arvoisa puhemies! Lopuksi on todettava, että sotilaallinen
taistelu terroristeja vastaan on vaikeaa. Ilmaiskut ovat pelastaneet
todennäköisesti ihmishenkiä ja estäneet
Isilin nopean levittäytymisen. Yksin sotilaalliset keinot
eivät kuitenkaan riitä tuhoamaan Isiliä.
Kritiikkinä voikin esittää, että sillä välin,
kun Yhdysvallat on budjetoinut Isilin vastaisiin sotilaallisiin
toimiin vähintään 2,4 miljardia dollaria
vuodessa, on presidentti Obama näyttänyt unohtaneen
lupauksensa 2 miljardin dollarin maailmanlaajuisesta koulutusrahastosta. — Aika
näyttää tulevan täyteen, joten
otan ehkä toisen puheenvuoron
Toinen varapuhemies Anssi Joutsenlahti:
No, kyllä vähän saa ylittääkin,
jos ei kauhean pitkälti.
Selvä, kiitos puhemies. — Isilin kuten muidenkin
terroristijärjestöjen suurin uhka ei sattumalta
ole kirjaa lukeva tyttö. Jos länsi ei hyödynnä koulutuksen
voimaa täysimittaisesti terrorismin kukistamisessa, terroristijärjestöt
kyllä hyödyntävät koulutuksen
mahdollisuudet. Jo nykyisellään ääri-islamismin
rahoittajat investoivat ilmaista ruokaa ja stipendejä tarjoaviin,
ideologiaansa edistäviin kouluihin köyhissä muslimimaissa.
Oppilaita radikalisoidaan korostamalla kansanryhmien ja uskontojen
välisiä eroja.
Ja aivan lopuksi vielä haluan korostaa sitä,
että kun osallistumme nimenomaan Kurdistanissa sijaitsevassa
Erbilissä toteutettavaan koulutukseen, niin haluamme tässäkin
yhteydessä todeta, että tässä on
kyse ainoastaan Isilin vastaisesta operaatiosta eikä muita
signaaleja ole tarkoitus antaa. Voihan joku siellä tulkita,
että se olisi jotenkin Suomen tukea Kurdistanin itsenäisyydelle.
Mika Niikko /ps:
Arvoisa puhemies! Irakin koulutusoperaatioon osallistuminen
Suomen kannalta on perusteltua. Itse lähtökohtaisesti
en kannata sitä, että osallistumme toisten kriiseihin. Mutta
tämä tilanne, mitä tällä hetkellä Irakin
ja Syyrian alueella tapahtuu, on niin vakava, että me emme
voi ummistaa silmiämme. (Jyrki Yrttiaho: Entäs
Boko Haram?)
Jos Suomi ei osoita omaa osallistumishalukkuuttaan, me hiljaisesti
hyväksymme tämän ihmisten mestaamisen,
jota siellä tapahtuu, sulkemalla silmämme ja sydämemme.
Meidän tulee ottaa vastuuta tässä maailmassa
olevista globaaleista terrorismiuhista, ja tämä on
yksi niistä.
Arvoisa puhemies! Helmikuun lopussa sain itsekin tämmöisen
tekstiviestin, joka nyt on käännetty suomen kielelle.
Tämä on englannin kielellä tullut, ja
haluan sen lyhyen otteen lukea. "Radikaalit islamistit,
Isis, ovat saaneet haltuunsa Qaragoshin, Irakin suurimman kristillisen
kaupungin. Satoja lapsia, naisia ja miehiä mestataan. He
pyytävät, että kristityt Kristuksen ruumiin
osat rukoilisivat palavasti Irakissa kärsivien veljiensä,
sisariensa ja heidän lapsiensa puolesta." — Tämä on
todellista hätää, jota ihmiset kokevat
sen johdosta, että länsivallat eivät
ole ajoissa puuttuneet tähän tragediaan.
Yhdysvallat tekee oman osuutensa, ja jos Suomen osuudeksi jää vain
koulutusoperaatio, niin se ei ole liikaa pyydetty.
Tästä ei ole montaa kuukautta aikaa, kun Irakin
kurdialueen kenraalit vierailivat eduskunnassa. He tulivat tänne
hattu ojossa pyytämään Suomelta apua.
He eivät pyytäneet sotilaallista apua tällöin,
vaan he pyysivät silloin näitä Puolustusvoimiemme
varastossa olevia Pasi-panssarinkuljetusajoneuvoja. Heidän
tarkoituksenaan olisi ollut suojella kyliä, jotka ovat
etäällä kaupungeista. He sanoivat, että jos
me emme saa niitä panssariajoneuvoja, niin silloin me emme
pysty estämään Isis-joukkoja valtaamasta
näitä kyliä.
Nyt myöhemmin, kun luen tällaisia tekstiviestejä,
mitä lähetetään jopa Suomeen
saakka, minua kaduttaa se, että meillä ei ollut
uskallusta antaa niitä Pasi-kuljetusvaunuja heidän
käyttöönsä. Me emme voi ummistaa
silmiämme. Meillä on vastuu siitä, mitä me
päätämme tässä eduskunnassa
ja mitä hallituksemme on päättänyt.
Jos me olisimme antaneet niitä kuljetusajoneuvoja, olisiko
mahdollisesti tämä tekstiviesti jäänyt
lähettämättä? Sitä emme
tiedä.
Arvoisa puhemies! Se, mitä tulee tähän
terrorismiuhkaan myös Suomessa, on huolestuttavaa. Ministeri
Toivakka eilen Iltalehdessä mainitsi sen, että suojelupoliisin
mukaan Suomessa on 300 henkilöä, joilla on kytköksiä terrorismiin
tai radikaali-islamistiseen ideologiaan. Valtaosa heistä on
maahanmuuttajia. Toivakka esittää heidän
auttamisekseen sitä, että meidän täytyy
maahanmuuttorahoja lisätä, ei ainakaan leikata.
Leikkaaminen olisi turvallisuusuhka Suomelle. Ministeri Toivakan
mukaan meidän täytyy panostaa entistä vahvemmin
heidän kytkemiseensä suomalaiseen yhteiskuntaan.
Hänen mukaansa meidän täytyy varmistaa,
että viranomaisilla on riittävät toimivaltuudet
puuttua terrorismiuhkaan ja myös panostaa maahanmuuttajien
kotouttamiseen.
Olen samaa mieltä siitä, että meidän
tulee antaa viranomaisille toimivaltuudet tutkia ja puuttua tähän
terrorismiuhkaan. Toisaalta on hyvin vaikea olla samaa mieltä siitä,
että määrärahoja lisäämällä me
pystymme saamaan tällaiset henkilöt, joiden ideologia
on tappamisessa ja terrorismissa, integroitumaan suomalaiseen yhteiskuntaan.
Arvoisa puhemies! Myös Isis-taistelujoukoista palanneet
Suomeen tulleet islam-uskoiset henkilöt saavat osakseen
enemmän ymmärtämystä kuin tuomiota
tai nuhdetta. Mielestäni meillä tulisi Suomessa
olla selkeä linja. Jos on vaikeuksia sopeutua suomalaiseen
yhteiskuntaan, jos on uhaksi suomalaiselle yhteiskunnalle, jos on
valmius osallistua suomalaisen yhteiskunnan järjestyksen
ja rauhan hajottamiseen, heidät tulisi silloin välittömästi
karkottaa maasta.
Nyt kun tämä operaatio alkaa Irakissa mahdollisesti,
jos tämä koulutusoperaatio alkaa, tuleeko tässä käymään
niin, että nämä 300 ministeri Toivakan
mainitsemaa henkilöä voivat aktivoitua Suomessa?
Tämähän voi olla todella vakavaa silloin.
Meidän tulisi nytten selkeästi ennalta ehkäistä mahdollista
terrorismiuhkaa Suomessa ja poliisille antaa selkeät toimintaohjeet
siitä, miten tähän tulisi varautua. Omasta
mielestäni tällaiset henkilöt tulisi
karkottaa maasta, jos he todellisuudessa suojelupoliisin mukaan
ovat uhka suomalaiselle yhteiskunnalle.
Jyrki Yrttiaho /vr:
Arvoisa herra puhemies! Hämmästelen ja ihmettelen
sitä logiikkaa, että miten käytetään
tämä 15 miljoonaa, joka tähän operaatioon
aiotaan hakata.
Itse käyttäisin sen yli 10 miljoonan pakolaisen
elinolojen kohentamiseen ja turvallisuustilanteen parantamiseen.
Ja uskon, että sillä olisi paljon parempaa käyttöä kuin
se, että me viemme suomalaisia sotilaita kouluttamaan lisää tappajia
tuolle alueelle. Me tiedämme, että terrorismi
versoo nimenomaan laajasta pakolaisongelmasta myös muissa
kriisikohteissa eri puolilla maailmaa.
Mutta halusin kiinnittää huomiota asiaan,
joka tuli valiokuntakuulemisten yhteydessä esille ja herätti
ihmetystä. Ennen kaikkea se, että kansainvälinen
lehdistö tiesi jo varsin varhain sen, että "seitsemän
maata on ilmaissut valmiutensa myydä aseita ja sotilasvarusteita
Kurdistanille. Nämä maat ovat Yhdysvallat, Iso-Britannia,
Saksa, Ranska, Kanada, Italia ja Suomi." Siis elokuun alkupuolella.
Ja heti sen perään uutisoitiin: "Suomi
on ilmaissut tukevansa Peshmergaa parhaansa mukaan sen taistelussa
terrorismia vastaan..." Nämä ovat poliittista
päätöksentekoa ennakoivia julkisia lausuntoja.
Suomi on siis todellisuudessa vastannut "kyllä" jo
paljon aiemmin, kuin mitä me täällä eduskunnassa
olemme saaneet hankkeesta tietää.
Minulle vastattiin syyskuun loppupuolella puolustusvaliokunnassa
ulkoasiainministeriön ja puolustusministeriön
asiantuntijoiden suulla, että tällaista operaatiota
ei suunnitella eikä Suomi ole sellaisessa mukana. Nyt on
siis annettu hyvin varhain jo lupaus, vastattu "kyllä" Yhdysvalloille,
ja sen jälkeen kudotaan sitten näitä perusteluja
osallistumiselle.
Tässä on myöskin Suomen kansainvälistä kriisinhallintaa
ja sen päätöksentekoprosessia koskeva
selkeä linjamuutos. Siihen minä, hyvät edustajatoverit,
haluaisin kiinnittää huomiota. Se on minusta huolestuttavaa.
James Hirvisaari /m11:
Arvoisa puhemies! Haluan vain mainita, että Suomen
kelvoton maahanmuuttopolitiikka on ollut syynä siihen,
että meilläkin on nyt noussut islamilaisen terrorismin
uhka. Ja valitan sitä, että Suomen oikeusjärjestelmä on
vainonnut niitä kriitikoita, jotka ovat asiasta jo ajat
sitten varoittaneet, muiden muassa Jussi Halla-ahoa ja allekirjoittanutta.
Sitten puhutaan vierastaistelijoista. On muuten harvinaisen
vastenmielinen nimitys niille raakalaisille. Mielestäni
sellaiset demonit eivät ansaitse minkäänlaista
sotasankarin kunnioitusta. Ei se ole edes sotaa vaan karmeaa terrorismia. Suomessa
kainostellaan, mutta esimerkiksi Hollannin pääministeri
sanoi rohkeasti juuri hirviömäisen pahuuden edessä hitustakaan
nöyristelemättä, että noiden
vierastaistelijoiden on parempi joutua teurastetuiksi kuin palata
Hollantiin. Mielestäni hyvin sanottu, mutta vieraskorea
Suomi alistuu ja vaikenee raakuuden edessä ja korkeintaan
pyytelee anteeksi.
Arvoisa puhemies! Minä luulen, että tulen kannattamaan
edustaja Yrttiahon esitystä äänestysnapillani.
Jyrki Yrttiaho /vr:
Arvoisa herra puhemies! Me vasenryhmässä olemme
aina korostaneet, kuten myöskin tässä Syyrian
konfliktissa, että avaimet tuon konfliktin ratkaisemisessa
ovat suurvalloilla, joiden on jatkettava kansainvälistä vuoropuhelua
ja ratkaisujen etsintää.
Osoituksena vahvasta epäluulon ilmapiiristä on
muun muassa Venäjän esittämä epäily
Yhdysvaltojen pyrkimyksestä palauttaa pysyvä läsnäolo
Pohjois-Irakin kurdialueelle ja muodostaa tukikohta Syyrian konfliktiin
sekaantumiselle ja Iranin, Irakin ja Syyrian kontrolloinnille. Kannattaa
muistaa, että Irakin kurdialueella toimivat maailman suurimmat öljyalan
yritykset Exxon, Chevron, Total ja Gazprom Neft. Turkilla on kurdien
autonomisen itsehallinnon kanssa 50 vuoden energia-alan sopimus,
ja Israel on tärkeimpiä alueen öljyn
ja kaasun ostajia.
Olen tietenkin kurdien vahvistuvan itsenäisyystahdon
ja kasvavan yhtenäisyyden kannalla. Kurdit ja kurdikansat
ovat sen ansainneet. Mutta pelkään sitä,
että tässä ulkopuolisten vahvan sekaantumisen
johdosta myös kurdikansan osat tulevat vedetyiksi pitkään
valtataisteluun ja siitä syntyy epävakautta lisäävä tekijä pitkäksi
aikaa, vuosikymmeniksi, sen lisäksi, että alueella
varmuudella taistellaan ja alueella on varmuudella miljoonia pakolaisia.
Keskustelu päättyi.