Täysistunnon pöytäkirja 182/2002 vp

PTK 182/2002 vp

182. TORSTAINA 16. TAMMIKUUTA 2003 kello 18

Tarkistettu versio 2.0

8) Laki avioliittolain 25 ja 26 §:n muuttamisesta

 

Leea Hiltunen /kd:

Arvoisa herra puhemies! Tämä lakialoitteeni on tullut myöskin pitkien keskustelujen ja valmistelujen jälkeen nyt tähän pöytään, jos näin sanoisin, käsittelyyn, eli useiden yhteydenottojen ja keskustelujen kautta on tullut viestejä perhetyötä tekeviltä ja erityisesti näiltä henkilöiltä, jotka ovat avioerotilanteissa kulkemassa näiden avioparien ja perheiden rinnalla, kun tuota vaikeaa asiaa ollaan ratkaisemassa. Taustalla tietysti on myöskin sitten se, että avioerojen määrä on lisääntynyt ja myöskin sitten sitä kautta näitten lasten määrä on melkoinen tällä hetkellä. Avioero on aina raskas prosessi, ja siihen täytyy etsiä monenlaisia keinoja. Tässä on yksi lähestymistapa, että pyritään auttamaan tätä tilannetta.

Tämän lain tavoite on, että eroavat puolisot, joilla — tässä erityisesti korostan — on alaikäisiä lapsia, velvoitetaan osallistumaan ennen eroon tuomitsemista parisuhdeterapiaan, jonka sisällöstä ja kestosta sitten määriteltäisiin erikseen asetuksella tarkemmin. Tässä myöskin ehdotan, että puolisot tuomitaan avioeroon kummankin puolison yhteisestä tai toisen puolison vaatimuksesta vasta, kun harkintaa on kulunut vähintään vuosi. Tämäkin on tullut esille näistä tilanteista. Vaatimus on tehtävä kuitenkin ennen kuin 18 kuukautta on kulunut tuosta harkinta-ajan alkamisesta, muutenhan vaatimus raukeaa. Nykyisessä laissahan tämä vaatimus on tehtävä puolen vuoden harkinta-ajan jälkeen, kuitenkin ennen vuoden määräaikaa.

Suomi on yllättäen suhteessa muuhun maailmaan Euroopan kärkimaita siinä, että meillä avioeroja on runsaasti. Meillä erotaan useammin kuin yhdessäkään muussa Euroopan unionin maassa. Väestöliiton tilastojen mukaan puolet suomalaisista avioliitoista päätyy eroon, kaupunkikeskuksissa vähän useammin, maaseutukeskuksissa vähän harvemmin.

Avioero on inhimillinen tragedia. Harvemmin varmasti siitä ihan kolhuitta selviää, eivätkä kaikkein vähiten avioerojen seurausvaikutukset heijastu lapsiin. Avioeron inhimillisen surun ja kärsimysten lisäksi avioerot ovat myöskin taloudellisesti kalliita. Väestöliitossa on laskettu yhteen avio- ja avoerojen kustannukset ilman oikeudenkäyntikuluja — asumistuki, toimeentulotuki, elatustuki, lapsilisän korotukset — ja erojen laskuksi saatiin 400 miljoonaa euroa vuodessa. Voi ajatella, että tällähän olisi voitu jo paljon tehdä monenlaisia asioita näitä perheitä muulla tavalla auttaen.

Tosiaan, kuten sanoin, monien parisuhdeterapeuttien kautta viestejä on tullut, että tämä nykyinen avioerolaki on liian liberaali. Erot toteutetaan liian nopeasti ja vaivattomasti, niin ettei eroava pariskunta välttämättä ehdi edes selvittää itse tai yhdessä tuossa yhteisössäkään noita kaikkia asioitaan ja ongelmiaan. Voi näinkin ajatella, että keskinäinen riitely jää kesken, ja se sitten siirtyy valitettavan usein riitelyksi lasten huoltajuudesta. Noin 30 000 alle 18-vuotiasta lasta kokee avio- tai avoeron joka vuosi.

Näitten parisuhdeterapeuttien ja parisuhteiden sovittelijoiden mielestä parisuhdeterapia pitäisi määrätäkin pakolliseksi kaikille eroaville pareille, joilla on alaikäisiä lapsia. Tarkoitus tällä ei ole palata sellaiseen turhauttavana pidettyyn sovitteluun kuin vanhassa avioliittolaissa oli, vaan parisuhdeterapian tarkoitus on olla hyvin ammatillista, asiantuntevaa, inhimillistä, ammattipsykologien ohjaamaa lyhytterapiaa tai muuta vastaavaa parisuhdeterapiaa, jota kyllä meillä on olemassa. Tällaisessa terapiassa voidaan yrittää pelastaa avioliitto, jos siihen on olemassa edellytyksiä. Jos avioliittoa ei terapiassa voida enää pelastaa, kuitenkin tämän pakollisen terapian hyöty mielestäni olisi siinä, että se valmentaisi sekä eroavaa paria että sitten lapsia valmistautumaan eron jälkeiseen elämään. Kun ehditään selvittää nuo keskinäiset ongelmat, niin voidaan yhdessä myöskin keskittyä lapsen hyvinvointiin mahdollisimman täysipainoisesti ja varmaan jää moni lisäongelma kokematta.

Mielestäni nykyinen käytäntö ei ole hyvä. Ajattelen, että kun muutettaisiin nykyistä käytäntöä, se olisi myöskin viesti hakeutua aikaisemmin selvittämään näitä asioita ja tilanne saattaisi hoitua jo silläkin tavalla. Meidän on uskallettava todeta se, että ero saattaa olla välttämätön. Tosiaan aina sitä ei voida estää, mutta avioerolle ja avosuhteen purkautumiselle voidaan kuitenkin luoda suotuisaa asenneilmastoa, ja siihen tällä lakialoitteellani pyrin ja erityisesti siihen, että lapset voisivat hyvin ja sillä lailla kuitenkin kasvaa turvallisesti. Kun vanhempien itsetuntemus lisääntyy, opitaan myöskin uusia välineitä, joilla parisuhdetta voidaan rakentaa, ongelmia ratkaista ja voidaan lähteä yrittämään mahdollisesti vielä yhdessä uudelleen.

Avioeroista on tehty maassamme myöskin, voi sanoa näin, bisnestä. Siinähän tapahtuu paljon oikeudenkäyntejä, ja siinä saattaa jopa olla bisnes mukana. Oikeudellisen neuvonnan tarve on kasvanut. Avioerojuristit keskittyvät kuitenkin mielestäni enemmän siihen omaisuuden jakamiseen, niin kuin kuuluukin, ja näin ollen tämä muu henkinen ja inhimillinen, näitten ihmisten kanssa tapahtuva toiminta ja keskustelu ja vuorovaikutus jää vähemmälle. Keskimääräisen avioeron oikeudellisen puolen hoitaa hyvin lyhyessä ajassa, mutta ihmissuhdekysymykset jäävät vaille huomiota, vaikka ne olisivat mielestäni paljon tärkeämpiä asioita, joskus rahaakin tärkeämpiä asioita.

Tällä tavalla toivon, että tämä lakialoite saisi myönteisen käsittelyn.

Saara Karhu /sd:

Arvoisa puhemies! Kuinka ollakaan, keskustelin tästä nimenomaisesta asiasta eilen oman ryhmämme juristin kanssa vähän laajemmassa perhepoliittisessa keskustelussa, osana sitä, ja otin tämän asian esiin. Mikään uusi asiahan tämä ei ole. Muistaakseni hallitusneuvottelujen aikaan nelisen vuotta sitten Yksinhuoltajien ja yhteishuoltajien liitto otti kantaa julkisuudessa siihen, että jonkinlainen sovittelu pitäisi tehdä pakolliseksi nimenomaan lasten vuoksi. Itse jotenkin en ollut taipuvainen uskomaan tällaiseen pakkosovitteluun, mutta toisaalta, kun se osapuoli, joka tätä kurjuutta kaikista eniten näkee, eli kyseinen liitto ja sen henkilöt, on sitä mieltä, että sovittelusta olisi apua, niin onhan se uskottava. Sen takia voisin ajatella niin, että tällainen muutos olisi hyvä. Se ainakin pistäisi vanhemmat vastakkain keskustelemaan järkevästi asiantuntijan kanssa niistä ongelmista, mitä on, ja sillä saatettaisiin välttää joitain avioerojakin, ja vaikkei niitä eroja vältettäisi, niin kenties sitten todella sen lapsen asemasta keskustelu tapahtuisi vähän aikuismaisemmin kuin joissain tapauksissa tänä päivänä.

Muutama päivä sitten televisiossa, taisi olla uutislähetyksessä, haastateltiin käräjäoikeuden tuomaria, joka istuu näitä tällaisia lasten huolto- ja tapaamisjuttuja. Hän totesi, että pahimmat riidat saattavat kestää kolme vuotta oikeudessa ja sinä aikana lapset kärsivät ja ovat sen jälkeen psykoterapian tarpeessa. Ne ovat niin kovia juttuja. Tämä kyllä osoittaa sitä, että ennalta ehkäisevää työtä pitäisi tehdä. Jos tämä siihen auttaa, niin lasten takia ehdottomasti kannattaisi. Sitten se osoittaa myös sen, että laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta vaatisi rukkausta, niin kuin olen tässä salissa moneen kertaan sanonut. Se on hyvä laki, mutta inhimillisten tekijöiden edessä aikansa elänyt, ja sitäkin pitäisi tarkistaa.

Sen haluan vielä sanoa, arvoisa puhemies, että tämän esityksen pykälämuotoilusta ja kaikista perusteluistakaan en ole täysin samaa mieltä, mutta ajatus on hyvä.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Lakialoite 175 on erinomaisen aiheellinen ja mielestäni oikeaan osunut ja hyvä. Tällä halutaan tukea suomalaista elämän eheyttä, ja nimenomaan lapset ovat tämän aloitteen keskeinen kohde. Vaikka tässä puhutaan parisuhdeterapiasta miehen ja naisen välillä, niin lapset ovat juuri ne, joihin tämä ennen kaikkea tahtoo kohdentua.

Aivan kuten aloitteen perusteluissa todetaan, avioerojen määrä on hyvin suuri. Meillä erotaan useammin kuin yhdessäkään muussa Euroopan unionin maassa. Tämän pitäisi hyvin vakavasti meidän päättäjiämme puhutella.

Avioerohan on hyvin monien syiden vaikuttama. En puutu tässä siihen, mutta silloin kun se koskettaa lapsia, niin silloin tätä on yhteiskunnan katsottava nimenomaan lasten kannalta. Niin kuin aloitteen perusteluissa todetaan, noin 30 000 lasta, alle 18-vuotiasta, kokee vanhempien eron joko avioliiton tai avoeron johdosta. Tämä on todella paljon. Tämän vuoksi aloite on erittäin kannatettava ja aiheellinen. Ed. Leea Hiltunen on todella paneutunut erääseen yhteiskuntamme keskeiseen kipukohtaan, johonka aloitteen kautta toivottavasti voidaan mahdollisimman pian löytää niitä ratkaisuja, joilla elämän eheyttä voitaisiin vaalia.

Todellakin avioeron saannin helpottuminen muutamia vuosia sitten auttoi siihen, että se saadaan liian helposti, nimenomaan sillä tavalla liian helposti, että lasten etu ei tule riittävästi otettua huomioon. Juristien avioeropalvelut todellakin keskittyvät, niin kuin juridiikan lähtökohdista voi ajatellakin, juridisiin kysymyksiin, ja silloin nousevat nämä omaisuuden järjestelyt kaikkein keskeisimmiksi, mutta tällaiset ihmisen persoonaa koskettavat henkiset asiat, elämän kokonaisvaltaisuutta koskettavat asiat, jäävät sivuseikoiksi.

Minkälainen tämä aloitteessa mainittu terapia tai mahdollisesti muunlainen parisuhdeneuvonta olisi? Se on erikseen valmisteltava kysymys, mutta minä uskon, että tähän voitaisiin löytää niitä muotoja, joilla elämän eheyttä voitaisiin rakentaa, elämän eheyttä siinäkin tilanteessa, että puolisot päätyvät avioeroon. Silloin voitaisiin ehkä helpommin ratkoa niitä ongelmia, jotka ovat eroon johtamassa, ja löytää niihin ratkaisuja, jolloinka eron kivut eivät jäisi välttämättä niin haavoittavina ja vahingollisina, ja nimenomaan lasten kannalta, kuin ne nykyisellään jäävät.

Perhe on suomalaisen yhteiskunnan ja kaiken muunkin yhteiskunnan perustekijä, perussolu. Näinkin on sanottu. Siksi perheen eheyden puolesta kaikissa yhteyksissä tulee tehdä kaikki voitava. Kun tässä on ehdotettu tällaista lakitointa, mitä lakialoitteella voidaan tehdä, niin, arvoisa herra puhemies, toivon, että tämä aloite saa myönteisen käsittelyn ja johtaa lainsäädäntöön.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Totean vain lyhyesti, että pyrkimys on sinänsä ok, ja perusteluissa tämä, että lapset voittavat, on varmasti totta ja myöskin se, että avioeroista on tullut bisnestä, suorastaan kovan luokan bisnestä silloin, kun on kysymys isoista jaettavista tasingossa olevista omaisuuksista.

Arvoisa puhemies! Kiinnitän perusteluissa yhteen kohtaan huomiota, joka tämmöiselle tiedemiehelle nimittäin tökkäsi aika pahastikin. Täällä sanotaan nimittäin näin: "Parisuhdeterapeuttien ja parisuhteiden sovittelijoiden mielestä parisuhdeterapia pitäisi määrätä pakolliseksi kaikille eroaville pareille, joilla on alaikäisiä lapsia."

Se, että täällä sanotaan, että absoluuttisesti kaikki tämän alan toimijat ovat tähän tulokseen tulleet, on kova väite. Tähän olisi suonut kyllä silloin tieteellisen viittauksen ja tutkimuksen näytön jnp. Elikkä tällä tavalla olisi tälle löydetty jokin muukin muotoilu. Kun näin arvovaltaisesti todetaan, että on olemassa parisuhdeterapeutteja ja parisuhteiden sovittelijoita, jotka ovat päätyneet tähän havaintoon, niin se on varmasti ihan totta, mutta että kaikki olisivat tätä mieltä, sitä minä rohkenen pikkuisen epäillä.

Keskustelu päättyy.