Täysistunnon pöytäkirja 197/2002 vp

PTK 197/2002 vp

197. TORSTAINA 6. HELMIKUUTA 2003 kello 18

Tarkistettu versio 2.0

6) Laki nestemäisten polttoaineiden valmisteverosta annetun lain 9 §:n muuttamisesta

 

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Ed. Tiusasen ollessa kuulijana totean, että tässä on varsin tärkeä asia erityisesti maaseudun joukkoliikenteen, mutta myös koko maan joukkoliikenteen kannalta. Linja-autoliikenne ei ole mitenkään erityisen kannattavaa, joten pitäisi matkalippujen hintojen nostamisen asemasta pyrkiä vähentämään menoja. Eräs tällainen olisi verovapaan polttoaineen salliminen joukkoliikenteen linja-autoissa. Tällä hetkellähän dieselöljyn kustannus on noin 15 prosenttia joukkoliikenteen kustannuksista, palkkakustannukset ovat yli puolet.

Jos tätä veroa voitaisiin tällä tavalla alentaa, sillä olisi myönteinen vaikutus nimenomaan maaseudun ja haja-asutusalueen liikenteeseen, mutta kautta maan myöskin samalla turvattaisiin liikenteen säilymistä, työpaikkoja. Pitäisin tätä hyvin merkittävänä asiana. Meillä liian monet linja-autovuorot ovat supistamisuhan edessä. Liian monia on supistettu, ja tämän linja jatkuu, ellei jotain ratkaisuja löydetä, joilla linja-autoliikenteen kannattavuutta voidaan parantaa.

Pentti Tiusanen /vas:

Puhemies! Kun ja koska ed. Oinonen ahkerana kansanedustajana on vielä tässäkin vaiheessa jaksanut tehdä lakialoitteen, se sietää ja ansaitsee myös pienen kommentin. Varmasti huoli, minkä ed. Oinonen kertoo itse keskisuomalaisena, on paikallaan nimenomaan linja-autoliikenteen toimivuuden kannalta. Sinänsä tämä on siis tästä näkökulmasta perusteltu.

Haluaisin tässä kohtaa vain tuoda esille erään asian, joka hiukan tähän liittyy ja on tällä hetkellä eduskunnassa talous- ja ympäristövaliokunnissa, Kansallisen ilmasto-ohjelman ajantasaistamisen, jonka eduskunta on edellyttänyt ministeriöltä, KTM:ltä ensisijaisesti. Siihen on otettu mukaan julkisen liikenteen tuet ikään kuin niin, että niiden kautta katsottaisiin lisättävän vahvasti Suomen panosta nimenomaan kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseen ja Kansallisen ilmasto-ohjelman tavoitteiden saavuttamiseen.

Osittain näin varmasti on, mutta ei kokonaan. Ed. Oinonen, se on yli 80 miljoonaa euroa vuositasolla. Näin ollen tilastot saadaan näyttämään hyvältä, kun tämä otetaan huomioon, mitä kuitenkaan varsinaisesti itse substanssi ei sellaisenaan edellyttäisi. Mutta, ed. Oinonen, on hyvä, että jaksatte tällä tavalla tuoda asioita esiin. Omalta osaltani totean, että tässä teidän esityksessänne on perusteluja.

Keskustelu päättyy.