Liisa Jaakonsaari /sd:

Arvoisa puhemies! Kansanedustajat työhuoneissa, kömpikää tänne, tärkeä keskustelu alkaa!

Hallituksen toimenpidekertomuksen yhteydessä viime vaalikausina on tapana ollut aina käsitellä myös kehitysyhteistyökertomus. Ulkoasiainvaliokunta on mietinnössään paneutunut kehitysyhteistyöpolitiikkaan, mutta mietintömme keskittyy myös konfliktien ennaltaehkäisyyn ja kriisinhallintakyvyn kehittämiseen, ja voiko olla mitään ajankohtaisempaa aihetta kuin konfliktien ennaltaehkäisy, kriisinhallintakyky aikana, jolloin maailma melkein palaa, aikana, jolloin todellakin sellaiset tärkeät sopimuksiin perustuvat järjestelmät kuten Yhdistyneet kansakunnat, Euroopan unioni ja jopa Nato natisevat liitoksissaan. Nyt käsittelyssä olevassa mietinnössä ulkoasiainvaliokunta korostaa, että Suomen on erityisesti paneuduttava konfliktien ennaltaehkäisyyn. Tämä edellyttää valiokunnan mielestä tiivistä yhteistyötä YK:n sekä alueellisten järjestöjen, kuten Etyjin ja Euroopan neuvoston, kanssa.

Siviilikriisinhallintahan on ollut tavallaan suomalaisen ulkopolitiikan leipälaji. Sitä ovat korostaneet voimakkaasti tasavallan presidentti Tarja Halonen ja ulkoministeri, ja erityisesti presidentti Ahtisaari on nyt, kun hän ei ole enää presidenttinä, keskittynyt kovasti siviilikriisinhallintakysymyksiin.

Mielenkiintoista on se kuitenkin, että vaikka siviilikriisinhallinnasta puhutaan erittäin paljon, kuitenkin sotilaalliseen puoleen jatkuvasti kiinnitetään kasvavaa huomiota ja sittenkin siviilikriisinhallinta on vaatimattomassa roolissa myös Suomessa. Ulkoasiainvaliokunta painottaa sitä, että samanaikaisesti pitäisi edetä sekä sotilaallisen että siviilikriisinhallinnan kyvyn kehittämisessä Euroopan unionissa.

Mitä Suomessa sitten pitäisi erityisesti tehdä? Valiokunta korostaa sitä, että siviilikriisinhallinnan kansallista koordinaatiota eri viranomaisten välillä pitäisi ehdottomasti kehittää. Meillä siviilikriisinhallintapuolessa on tietenkin ulkoministeriö ja on sisäministeriö jne., mutta tämmöistä yhteistä koordinaatiota kaivataan. Tälle siviilikriisinhallintaa koskevalle yhteistyölle tulisi osoittaa valtion talousarviossa määrärahoja samalla tavalla kuin sotilaallisen kriisinhallinnan kehittämiseen. Valiokunta ehdottaakin, että ulkoasiainministeriön, sisäasiainministeriön ja puolustusministeriön välille tulisi perustaa säännöllinen yhteistyöverkosto, jotta varmistetaan yhdenmukainen ja suunnitelmallinen politiikka ja toiminta konfliktien ennaltaehkäisyssä ja kriisinhallinnassa konfliktialueella. Tämän yhteistyöverkoston avulla voitaisiin sitten valmistella sellaisia uuden tyyppisiä alueellisia strategioita, joissa otetaan kokonaisvaltaisemmin kuin nyt huomioon Suomen kehitys, kauppa-, ulko- ja turvallisuuspolitiikka sekä kansalaisjärjestöjen toiminta.

En tiedä, voisiko olla mitään tärkeämpää esimerkiksi liittoutumattomuuspolitiikan uudelle viestille kuin se, että ihan vakavasti kehitetään juuri siviilikriisinhallintaa semmoisena suomalaisena lähestymistapana. Tämä sopisi tämmöiselle rauhanturvaamisen suurvallalle erinomaisen hyvin.

Mietinnössään ulkoasiainvaliokunta painottaa kehitysyhteistyön merkitystä. Se on kiinteä osa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, ja valiokunta pitääkin erittäin tärkeänä valtioneuvos Harri Holkerin johtaman kehitysavun taso ja laatu -ryhmän työtä. Ryhmän tarkoitus on valmistella esitys siitä, miten Suomi saavuttaa kehitysyhteistyömäärärahoissaan YK:n edellyttämän 0,7 prosentin tason. Ulkoasiainvaliokunta on johdonmukaisesti tukenut tätä ja vaatinut sitä, että hallitus laatisi ohjelman, millä tähän tavoitteeseen päästään, mutta kyllä tämä meidän toivomuksemme on vähän kuuroille korville kaikunut.

Valiokunta mietinnössään painottaa myös sitä, että kehitysrahoituskysymyksessä yhteistyötä on todellakin virtaviivaistettava sekä kansallisten että kansainvälisten toimijoiden kesken. YK:n sekä Maailmanpankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston välistä yhteistyötä parantamalla voitaisiin todella huomattavasti tehostaa kehitysrahoituksen tuloksia.

Valiokunta pitää kestämättömänä sitä tilannetta, jossa esimerkiksi Euroopan unioni koordinoi käytännössä kaikki merkittävät asiakysymykset YK:n puitteissa, mukaan lukien talous- ja sosiaalisektorin kysymykset, mutta ei juuri lainkaan toimintaansa, kun käsitellään näitä kehityskysymyksiä kehitysrahoituslaitoksissa. Tämä sama tauti Rahikaisella on myös Suomessa, että ulkoministeriöllä on, sanoisinko, oma politiikkansa ja valtiovarainministeriöllä on oma politiikkansa suhteessa Maailmanpankkiin ja Valuuttarahastoon. Yhteistäkin politiikkaa on, mutta se on vasta kehittymässä. Kyllä nämä köyhyys- ja oikeudenmukaisuuskysymykset on pakko nostaa politiikan esityslistalla nykyistä korkeammalle. Muuten sitä terrorismin uhkaa, joka nimenomaan sikiää köyhyydestä ja epäoikeudenmukaisuudesta ja demokratian puutteesta, ei millään sotilaallisilla toimenpiteillä pystytä torjumaan, niin kuin nyt selvästi yritetään. Tässä suhteessa Euroopan unionin pitäisi myös tehdä enemmän ja todellakin koordinoida keskuudessaan ja muotoilla politiikkaa suhteessa Maailmanpankkiin ja Valuuttarahastoon.

Valiokunta kiinnittää huomiota myös kehitysmaiden omien kansalaisjärjestöjen tärkeään rooliin silloin, kun kehitysapua suunnitellaan ja toimeenpannaan. Kansalaisjärjestöistä on todellakin muodostunut kiinteä osa globaalia kehityspolitiikkaa, järjestöjen kehitysyhteistyötoiminta on kasvanut nopeasti, ja kansalaisjärjestöistä on tullut julkisin varoin rahoitettavien projektien merkittäviä toimeenpanijoita. Valiokunta korostaa mietinnössään, että on todellakin tarpeellista ja tärkeää, että ulkoasiainministeriö valmistelee kansalaisjärjestöjä konsultoiden selvityksen kansalaisjärjestöjen toiminnan rahoituksen kehittämisestä. On käynyt ilmi, että siitä huolimatta, että kansalaisjärjestöjen roolia korostetaan erittäin voimakkaasti Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikassa ja kehityspolitiikassa, kuitenkin näitten järjestöjen rahoitus on koko ajan enemmän heikentynyt kuin vahvistunut.

Arvoisa puhemies! Minusta Irakin sodan uhan alla ja se tosiasia huomioon ottaen, että koko maailma vapisee terrorismin edessä, nämä kehityskysymykset ovat todella erittäin merkittävä osa ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa ja niihin pitää nyt meidän panostaa enemmän.

Erkki Pulliainen /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Voin tietysti yhtyä kaikilta osiltaan niihin näkemyksiin, jotka valiokunnan puheenjohtaja Jaakonsaari toi äsken esille. Kiinnitän vaan kuitenkin yhteen asiaan huomion, kohtaan, jota nyt edes odotin maininnalla tuotavan esiin silloin, kun puhutaan köyhyyden poistamisesta tai edes lieventämisestä. Se on ympäristönäkökohta. Tällä hetkellä niillä alueilla, missä Suomikin toimii kehitysyhteistyörintamalla, erittäin vähän panostetaan ympäristönsuojelullisiin näkökohtiin, ja vain ympäristön tilan kohentamisella ja kestävällä elintarviketuotannolla siellä alkutuotannon tasolla pystytään köyhyyttä todella rakenteellisesti poistamaan.

Toivoisin, että ulkoasiainvaliokunta, samalla kun se tekee arvokasta työtään omalla tasollaan, laajentaisi toimintalohkoaan myöskin tähän suuntaan tulevaisuudessa.

Kari Uotila /vas:

Arvoisa puhemies! On helppo yhtyä ed. Pulliaisen repliikkipuheenvuoroon. Samalla totean ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajalle Liisa Jaakonsaarelle, että ulkoasiainvaliokunnan ohella muun muassa valtiovarainvaliokunta on toistuvasti myöskin vaatinut kehitysyhteistyömäärärahojen tason nostamista YK:n suositusten tasolle elikkä tässä on hyvin laaja eduskunnan tahtotila olemassa systemaattisen ohjelman tekemiseksi tämän ohjelman tavoitteen saavuttamiseksi.

Ed. Jaakonsaari puhui paljon ennakoivasta kriisinhallinnasta, ja kun huomenna ympäri maailmaa nähdäkseni ihmiset kokoontuvat vastustamaan Irakin sotaa, sekin on eräänlaista kriisien ennaltaehkäisyä. Suomihan on virallisesti Irakin uhkaavan kriisin osalta kyllä kovasti korostanut YK:n roolia ja YK:n ensisijaisuutta, mutta sen sijaan USA on useaan otteeseen todennut, että USA on tarvittaessa valmis aloittamaan sodan ilman YK:n valtuutustakin.

Tämän asian suhteen Suomen ulkopoliittinen johto olisi voinut olla minusta vielä voimakkaammin USA:n suuntaan sitä mieltä, että se ei missään olosuhteissa hyväksy YK:n ohittamista tämän kriisin hallinnassa sotilaallisin keinoin. Se viesti ja sen voimakas toistaminen olisi minusta kyllä myöskin ennakoivaa kriisinhallintaa mitä suurimmassa määrin.

Sirpa Pietikäinen /kok:

Arvoisa puhemies! Ensimmäisenä haluan kiittää ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajaa hänen hyvästä työstään tämän toimenpidekertomuksen käsittelyn yhteydessä. Hyvin helpostihan tämmöiset taaksepäin suuntautuvat katsaukset myös eduskunnassa muodostuvat aika laihoiksi toteamuksiksi. Tarkoitushan on se, että siinä todella eduskunta linjaisi tapahtuneen pohjalta tahtoa vahvasti keskeisissä kysymyksissä joihinkin painotuksiin jatkossa. Ulkoasiainvaliokunta on todella valinnut nämä kolme teemaa: kehitysrahoituksen paremman koordinaation, kansalaisjärjestöjen roolin vahvistamisen ja niiden ongelmien ratkomisen ja sitten siviilikriisinhallinnan.

Uskon, että monenkin valiokunnan ja kansanedustajan ja muun laajemman poliittisen tahdon viestinä on hyvin selkeästi tullut jo se, että Suomen pitää sitoutua selkeästi konkreettisella aikataululla 0,7 prosentin kehitysyhteistyötavoitteen saavuttamiseen. Tällä hetkellä olemme omasta pohjoismaisesta ja edistyksellisestä eurooppalaisesta viiteryhmästämme varsin kaukana. Olemme jo tässä suhteessa olleet aika pitkään ikään kuin vapaamatkustajia.

Toinen tärkeä kysymys on se, millä tavalla me sovitamme yhteen lukuisat globaaliagendan eri elementit. Kuten ed. Pulliainen totesi, ympäristön hyvän tilan vaaliminen, köyhyyden poistaminen, naisten aseman parantaminen, terveystilanteen kohentaminen ja useat muut kysymykset sitoutuvat toinen toisiinsa.

Ehkä eräs painavimpia viestejä, mikä tältä eduskunnalta tämän kertomuksen kautta seuraavalle eduskunnalle ja hallitukselle tulee, on se, että näissä kehityskysymyksissä ja globaaliagendassa täytyy myös eduskunnalla itsellään olla nykyistä parempi koordinaatio. Se tarkoittaa sitä, että YK:n vuosituhatjulistuksen pohjalta tulleet vuosituhattavoitteet voisivat toimia hyvin sellaisena kattona, jonka pohjalta esimerkiksi ulkoasiainvaliokunta koordinoi näiden asioiden käsittelyä asianomaisissa valiokunnissa samalla tapaa kuin suuri valiokunta tällä hetkellä Euroopan unionin asioita. Liian usein näiden kansainvälisten velvoitteiden ja tavoitteiden käsittely on tässä eduskunnassa ja myöskin hallituksessa paitsi sirpaleista myöskin siksi tehotonta, että voimavarat kuluvat myöskin hyvin paljon päällekkäin.

Saman toivomuksen voisi kyllä myös esittää itse hallitukselle siitä, että kestävän kehityksen toimikuntaa olisi jatkossa syytä kehittää sellaiseksi valtioneuvoston korkeimmalla poliittisella johdolla toimivaksi elimeksi, joka näiden vuosituhattavoitteiden ja -ohjelman pohjalta sitten myöskin valtioneuvoston, hallituksen, poliittista sitoutumista globaaliin vastuuseen koordinoi.

Toinen seikka sitten, mistä valiokunta hyvin perusteellisesti kuuli asiantuntijoita ja keskusteli, oli kansalaisjärjestörahoitus. Myöskin meillä Suomessa on siirrytty hyvin pitkälle projektipohjaiseen rahoitukseen tehokkuuden toivomuksessa. Tosiasiallisesti useimpien kansalaisjärjestöjen tilanne alkaa muodostua aika kestämättömäksi siksi, että valtaosa rahoituspohjasta tulee erityyppisistä projektihankkeista ja valtaosa toiminta-ajasta menee toisaalta projektin laatimiseen, päätösten odottamiseen ja sitten myöskin projektien raportoimiseen. Sillä, millä on tavoiteltu toiminnallista tehokkuutta ja rahanvalvonnan tehokkuutta, onkin tosiasiallisesti aiheutettu hyvin paljon tehottomuutta kansalaisjärjestökenttään ja sen toimintaan.

Tämän selvitystyön vahva viesti on se, että valtioneuvoston tulisi piirissään katsoa, mitkä suomalaisen kansalaisyhteiskunnan ja myöskin kansainvälisen yhteisön toimijat ovat sellaisia, että niiden työ kokonaisuudessaan on rahoittamisen arvoista, ja siirtyä sitten laajempipohjaisesti perusrahoitukseen ja nykyistä rajoitetummin ja harkitummin projektikohtaiseen rahoitukseen. Tämä säästäisi uskomattomasti hallinnollisia voimavaroja myöskin itse hallinnossa, joka vastaavasti näitä projekteja etukäteis- ja jälkiselvittää.

Toinen seikka, joka liittyy kansalaisjärjestörahoitukseen noin laajemminkin, on se, että kun Suomella on voimakas poliittinen tahto siihen, että kansalaisyhteiskunta osallistuu globaalipolitiikan valmisteluun niin Suomessa kuin muualla ja myöskin kansalaisjärjestöjen edustajia on valtuuskuntiin otettu ja sisällytetty mukaan, niin meillä ei ole olemassa sellaista elementtiä, joka mahdollistaisi köyhempien järjestöjen, puhumattakaan köyhemmistä ihmisistä, todellisen osallistumisen näihin kokouksiin. Se vaatisi aika pienen taloudellisen panostuksen. Miljoonat ovat valtion budjetissa pieniä, mutta peruspääomana esimerkiksi sellaiselle kansainväliselle rahastolle, joka voisi rahoittaa tämän pääoman tuotoilla kansalaisjärjestöjen osallistumista erilaisiin YK:n kokouksiin ja muihin tämmöisiin kansainvälisiin päätöspaikkoihin, sillä olisi todellinen merkitys varsinkin kehitysmaiden ja naisten osallistumisen kannalta. Nähdäkseni Suomen tulisi oman politiikkansa mukaisesti olla paitsi sanoissa myöskin rahoituspuolella tässä suhteessa erittäin aktiivinen.

Kolmantena haluan puuttua siviilikriisinhallintakysymykseen. Vahvistan voimakkaasti sen, mitä valiokunnan puheenjohtaja aikaisemmin jo sanoi, ja haluaisin vielä alleviivata, että tähän säännölliseen yhteistyöhön on syytä sitoa myöskin suomalainen kansalaisjärjestökenttä ja kansalaisyhteiskunta, joka tekee kotimaassa kriisinhallintatyötä omalla tavallaan, esimerkiksi maahanmuuttajiin suuntautuvan rasismin osalta, mutta myöskin hyvin paljon ja hyvin laajalla kentällä Martoista Kepaan erityyppisissä hankkeissa partnereidensa kanssa eri puolilla maailmaa. Tämän osapuolen linkittäminen tällaiseen säännölliseen yhteydenpitoon ja neuvotteluun olisi aivan välttämätöntä ja myöskin kansalaisjärjestötoiminnan rahoittaminen.

Lopuksi haluan alleviivata ihan nykyiseen poliittiseen tilanteeseen, Irakin kriisiinkin, viitaten sitä Suomen yhteistä hyvin vahvaa poliittista tahtoa laajemman turvallisuuden käsitteestä, jossa ensimmäisenä lähdetään konfliktien syiden, mahdollisten kriisien syiden, poistamisesta, sellaisen inhimillisen elämän luomisesta ja osallisuuden luomisesta, joka mahdollistaa ihmisten ja erilaisten kulttuuristen käsitysten rauhanomaisen rinnakkainelon.

Minusta on jotenkin tuntunut, arvoisa puhemies, että silloin, kun teemme näitä turvallisuuspoliittisia selontekoja tai ehdotuksia, me kyllä toteamme yleisen periaatteen hyvinkin huolellisesti siinä alussa, mutta samassa vaiheessa, kun tulee kappalejako omaan puolustuspolitiikkaamme, ajatus ikään kuin hyppää toiselle raiteelle myöskin. Toivottavasti, kun seuraavaa laajaa turvallisuuspoliittista kannanottoa ollaan muotoilemassa, niin oikeasti käsitys laajemmasta turvallisuudesta ja siitä, mitkä ovat inhimillisen turvallisuuden uhkia ja konfliktin alkusyitä, saavat arvoisensa johtopäätökset ja myöskin suhteutuksen siihen keskusteluun, mitä käymme sekä Natosta, omasta puolustuspolitiikastamme että muista kriisinhallinnan välineistä.

Ilkka Taipale /sd:

Arvoisa puhemies! Puutun kansalaisjärjestörahoitukseen, en tiedä, uhrina vai minkä tapaisena. Kolme päivää sitten puheenjohtamani ainoa Itämerikeskus Suomessa menetti jälleen 40 prosenttia varoista.

Maahamme yritettiin rakentaa neljä viisi Itämerikeskusta: Kotkaan, Tammisaareen, Lappeenrantaan ja muutamaan muuhun paikkaan. Kaikki epäonnistuivat, vaikka niiden takana oli kansanedustajia. Me teimme Itämeren kansanrintamien miesten ja naisten kanssa keskuksen Kellokoskelle, ja samalla viikolla, kun se vihittiin, vietiin 70 prosenttia rahoista pois, samalla viikolla, kun Suomi tunnusti Baltian maat. Olemme kyenneet ylläpitämään sitä, laajentamaan laajasti yhteistyötä, mutta se ei ole lähialueyhteistyötä niiden sääntöjen mukaan, joilla lähialuerahat Suomessa jaetaan. Lisäksi se ei ole rauhantyötä niillä kriteereillä, joilla rauhantyörahoja mitataan, vaikka keskus on rauhanliikkeen perustama. Se ei ole mitään työtä.

Kun nyt laitoin käyntiin seitsemän lähialueen matkaoppaat — Kaliningradin matkaopas valmiina, Arkangeli tulee, Murmansk, Komi, Pihkova, Novgorod ja Tatarstan — se ei ole lähialuetyötä, se ei ole rauhantyötä. Ei ole minkään laatuista kanavaa, jolla niitä rahoitetaan. Samaan aikaan pääministeri Lipponen oli Itämerikeskuksen kymmenvuotisjuhlissa ja sanoi minulle henkilökohtaisesti: "Ilkka, minä toivon, että johdat kansalaisjärjestöjen lähialuetyötä. Perustamme kohta Suomi—Arkangeli-seuran ja luultavasti Suomi—Kaliningrad-seuran." Mutta sekään ei ole lähialuetyötä. Olemme tällaisessa Sargassomeressä.

Jos katsomme tämän hetken tilannetta sotien kannalta, 30 vuoden aikana olen henkilökohtaisesti teettänyt ja edustamani järjestöt ovat teettäneet kaiken kirjallisen materiaalin, mitä Suomessa on geenisodankäynnistä, biologisista aseista, kemiallisista aseista ja ydinaseista, 30 vuoden ajan, myös ydinaseterrorismista. Tämä työ ei myöskään — Rauhankirjallisuuden edistämisseura — saanut penniäkään varoja. Parhaillaan minulla on kahdeksan rauhankirjaa tekeillä, mutta se ei ole rauhantyötä. Kofi Annan teki esipuheen Sota ja terveys -nimiseen 700-sivuiseen englanninkieliseen kansainväliseen oppikirjaan, joka nyt käännetään Arkangelissa venäjäksi. Se ei ole rauhantyötä. YK:n raportti Naiset ja sotalaitos ei ole rauhantyötä. Gandhin kirja, Einsteinin Atomisota ja rauha ei ole rauhantyötä jne.

Sadankomitea täyttää 40 vuotta tänä vuonna. Ketkä sen perustivat? 40 henkilöä, heidän joukossaan nykyinen pääministeri Lipponen, yksi johtava; toinen Jaakko Blomberg, poliittinen johtaja UM:stä; kolmas alkuperäisjäsen Erkki Tuomioja, ulkoministeri; neljäs melko alkuperäisjäsen istuu presidenttinä tällä hetkellä, ja Sadankomitean varoja vähennettiin tänä vuonna, kun on juhla.

Sen vuoksi ehdotin, että pääministerin virka lakkautetaan ja tulemme pelkällä presidentillä toimeen, koska tämä henkilö on keskittynyt niin suuriin asioihin, että hän ei näe näitä pieniä asioita. Henkisesti olen ilmeisesti vammainen tällä alalla. 40 vuotta olen tehnyt töitä ja teen varmasti kauemmin kuin yksikään teistä enkä aio luopua tästä. Eli viime vuonna saimme eduskunnan yksimielisellä päätöksellä rahaa lisää rauhanliikkeelle. Tänä vuonna ministeriö poisti sen emmekä saaneet. Siis tätä luokkaa on tämä homma. Mutta jokainen muistaa, että kun minulta kysäistiin, miltä tuntuu, kun matto vedettiin alta pois, sanoin, että "ei miltään, jalat ovat pysyvästi ilmassa". Koettakaa lannistaa, ei onnistu.

Mutta raha on psykologista luonteeltaan, missä ihmisten sydämet kohtaavat, sinne tulevat myös rahat. Sen vuoksi ryhdyn projekteihin aina ilman rahaakin, koska jos mietin vain rahaa, en pysty tekemään projekteja. Mutta kun teen projektin ensiksi, niin jostain ne rahat tulevat. Tällä hetkellä nostan eläkelausuntojeni hintaa 20 tai 25 prosenttia ja teen ehkä 100 eläkettä lisää, koska valtio on jättänyt minulle sillä lailla monopolin, kun se ei kykene hoitamaan työkyvyttömiä eläkkeelle. Minulla on hyvä monopoli, ja minä käytän sitä rauhanliikkeen hyväksi.

Pentti Tiusanen /vas:

Puhemies! Ed. Taipaleen ansiokkaan puheenvuoron jälkeen haluan todeta sen, että onneksi hänellä ei ole monopolia kuitenkaan näiden B-lausuntojen kirjoittamisessa. Kyllä tietysti monet muutkin niitä tekevät, mutta ed. Taipale erittäin hyvällä menestyksellä.

Pääministeri ei ollut Johannesburgissa, mutta presidentti oli ja siellä olivat myös kansalaisliikkeet, koko joukko niitä. Sieltä tuli presidentin sanoja lainatakseni joukkue Suomeen jatkamaan Johannesburgin toimintasuunnitelman toteuttamista, Johannesburgin ohjelman toteuttamista. Se on eräs tällainen kansalaisjärjestön toimintakenttä. Jos ajattelemme kansainvälistä tilannetta, ympäristöä, tämän planeetan tulevaisuutta, niin Johannesburgin yhteenvedot ja päätelmät pitää vähintään saada toimeen.

Tässä valtiovallan pitää pystyä takaamaan siihen oma organisaationsa, oma käytännön sovellutuksensa, miten tämä asia tehdään. Onhan ollut esillä, että kestävän kehityksen toimikunta voisi olla tällainen toimija tässä asiassa ja myös niin, että eduskunta osallistuisi vähintään ehkä kerran vuodessa, ehkä kerran kahdessa vuodessa, tämän toimintasuunnitelman seuraamiseen, miten se Suomen kohdalla toteutuu. Näin ollen kansalaisliikkeiden asema jälleen kerran, niin kuin ulkoasiainvaliokunnan mietinnössäkin painotetaan, korostuu.

Liisa Jaakonsaari /sd:

Arvoisa puhemies! Minusta on tärkeää se, mitä ed. Pietikäinen myös korosti, että myös Suomessa ja Euroopan unionissa nähdään, kuinka tärkeää kehityspolitiikkaa tehdään todellakin Maailmanpankissa ja Valuuttarahastossa. Ainoan keinon muuttaa näiden Bretton Woods -instituutioiden strategioita ei tarvitse olla se, että ihmisten täytyy mellakoimalla kiinnittää huomiota. Jos jollain tavalla Suomen eduskunta vielä vahvemmin ymmärtäisi sen, kuinka tärkeä on eduskunnan kontrolloida myös sitä politiikkaa, jota tehdään näissä kehitysrahoituslaitoksissa, se saattaisi nostaa politiikan arvostusta, kun ihmiset ymmärtäisivät esimerkiksi, kun lähestytään vaaleja, että vaaleissa ei vaikuteta ainoastaan Suomen asioihin, vaan vaaleissa ratkaistaan myös se linja, mitä Suomi edustaa Euroopan unionissa, luonnollisesti YK:ssa, Maailmanpankissa, Wto-kierroksella, kehitysrahoituslaitoksissa ylipäätään, kuinka tärkeää on kytkeä tämä globaali agenda tähän meidän eduskunnan työhön.

Olisi erittäin tärkeää, että seuraava eduskunta sitten jatkaa tämän institutionaalisen puolen kehittämistä myös täällä Suomen eduskunnassa, jotta näihin tärkeisiin asioihin voitaisiin vahvemmin päästä käsiksi. Me olemme tällä vaalikaudella aloittaneet sen, mutta sitä pitää ehdottomasti jatkaa ja tehostaa seuraavalla vaalikaudella.