Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Eilen käytin 7 minuutin puheenvuoron ja kun tarina jäi vähän niin kuin kesken, niin nyt se jatkuu sitten siitä eteenpäin. Elikkä kun kysymyshän on nimenomaan tästä salailuoperaatiosta, niin olen yrittänyt sitten pohdiskella, miten ihmeellä tällainen tilanne pääsee syntymään ja mitenkä tällaisesta tilanteesta ylipäätään päästään pois. Nimittäin tästä tietysti äänestää rapsautetaan perjantaina, mutta se on vain eräs osa ratkaisua. Nimittäin jos siteerataan hiukan sitä, mitä tuli eilen sanotuksi, ryhmäpuheenvuoroissa, Rkp:n ja SDP:n puheenvuoroissa, tätä kehyspäätös-nimikkeellä varustettua asiakirjaa kutsuttiin tekniseksi laskelmaksi, taikka sitä korvaavalla ilmaisulla.

Sitten pääministeri itse kertoi siitä, kuinka tämä asiakirja lähetettiin eduskuntaan, mainitsi sen päivämääränkin, mutta sitten eduskunnasta käy ilmi, että tämmöinen asiakirja on kyllä tänne tullut, mutta diarioimattomana, siis sillä ei ole mitään, ei edes sisällysluettelon mukaista asemaa. Se on vaan postin joukossa tänne tullut. Se on tullut kyllä tiedoksi kansanedustajille, mutta se ei ole tullut tiedoksi tänne pöydille niin, että valtioneuvosto olisi ilmoittanut, että se on hallitusohjelman liite. Siis tässä on se asetelma, josta pitäisi nyt selvitä jollakin tavalla ulospäin.

Erittäin mielenkiintoiseksi tämän asian tekee seuraava näkökohta: Siinä esittelypuheenvuorossa, jonka arvoisa pääministeri täällä julkitoi, siinä kerrottiin niin kuin jo eräässä vastauspuheenvuorossa totesin, että tässä kehyspäätösasiakirjassa mainitusta 1 120 miljoonasta eurosta 855 miljoonaa euroa tullaan tässä puheenvuorossa ja myöskin kirjoitetussa versiossa esitettyihin käyttötarkoituksiin osoittamaan. Elikkä ikään kuin kysymys olisi menosääntösitoumukseen kuuluvasta ratkaisusta. Mutta siinä yhteydessä ei kerrottu 265 miljoonasta eurosta, mihinkä niitä tultaisiin käyttämään. Siis toisin sanoen eduskunnalle ei ole saatettu virallisesti tietoon, toimiiko menosääntösitoumus näitten 265 miljoonan euron osalta.

Edelleen ei ole käynyt ilmi, kävikö tämä asiakirja valtioneuvostossa pöytäkirja-asiana minkäänlaista käsittelyä. Se on mielenkiintoista sen takia, että tästä eivät olleet tietoisia SDP:n ja Rkp:n ryhmäpuheenvuoron käyttäjät. Siis toisin sanoen millä tavalla tämä on kehyspäätökseksi kirjattu, niin kuin asiakirjassa lukee, jolloin se kehyspäätöksenä olisi menosääntösitoumuksen alainen. Aika mielenkiintoinen asetelma kaiken kaikkiaan eduskunnan kannalta.

Ja aivan erikoisen mielenkiintoiseksi, arvoisa puhemies, tämän asian tekee se, että toistuvasti tämän asiakirjan tiimoilta on vedottu Oecd-instituution vaatimuksiin menosääntösitoumukseen ja vakautussopimukseen liittyen. Siis sille on niin kuin etsitty tällä tavalla selkänoja. Mutta mistään ei käy selville, millä tavalla tämä asia on hoidettu. Millä tavalla tämä on niin kuin saatettu lailliseen järjestykseen. Tällä tavalla herää tietysti kysymys siitä, oliko tarkoitus todellakin se alun perin — ennen kuin sitten täällä tarmokkaat juristit ryhtyivät pykäliä hallitessaan vaatimaan tätä asiakirjaa julkiseksi — niin kävikö sillä tavalla, että tarkoitus olikin, että selusta tavallaan turvataan sillä, että tätä ei oteta minkään, ei hallitusohjelman eikä minkään liitteeksi, eikä sillä käydä mitään tämmöistä valtioneuvostokäsittelyä, jolloinka siitä voidaan likvitellä ulos, jos tilanne sitä vaatii. Siis jätettiin takaportti auki ja sitten kun nämä arvoisat juristit saivat tämän prosessin vietyä siihen tilanteeseen, että niin tämä asiakirja kuin varsin moni muukin asiakirja tuli eduskunnalle tietoon, niin sen jälkeen ryhdyttiin selittämään asiaa. Ja mitä enemmän on selitetty, sen syvemmälle suohon on upottu. Tämä on tietysti aika tavalla jännittävä asia. Nyt aivan erikoisen mielenkiintoiseksi jatkossa tämän asian tekee se, että kun sitten kuitenkin hallitusohjelmassa ja VVM:n papereissa puhutaan tästä menosääntösitoumuksesta, niin silloinhan on siirrytty nollasummapeliin tämän menotalouden osalta. Siis on lyöty lukkoon 855 miljoonaa euroa ja nyt sitten siinä ovat nämä keskeiset, hyvin herkät, sosiaalipolitiikan jnp. alat. Nyt jos aiotaan tästä poiketa, on kaksi mahdollisuutta: joko valtioneuvosto runnoo ministereitä ja ministeriöitä, joille täällä nyt eduskunnan puhujakorokkeen kautta on pääministeri ilmoittanut nämä rahamäärät, tai sitten, mikä olisi se sivistyneempi tapa, että ensimmäisen kerran Suomen poliittisessa historiassa tulee peliin altruismi elikkä epäitsekkyys ja nämä ministerit ilmoittavat, että me luovumme näistä ja näistä lisäyksistä ja osoitamme ne näille ja näille tahoille, mikä olisi erittäin sympaattinen liike.

Erikoisesti tässä tietysti STM tulee mielenkiintoiseen kuvaan, kun muistetaan, mitä kauppa- ja teollisuusministeri Mönkäre lupasi täällä vuosi sitten energiakeskustelun yhteydessä, mistä hän sitten joutui viime heinä—elokuussa luopumaan. Nyt hän sitten sosiaali- ja terveysministerinä ilmoittaa, että ne rahat otetaankin ja siirretään vanhojen lupausten katteeksi sinne KTM:n puolelle, niin kuin hän lupasi.

Erikoisen mielenkiintoinen asema on ministeri Hyssälällä, mutta hänelle tämä asia on varmasti hyvin helppo sen takia, että hänhän joutui jo luopumaan lähes kaikista vaalilupauksistaan. Silloin hänellä tietysti altruistisena ja empaattisena ja sympaattisena ihmisenä on mahdollisuus luopua lopustakin.

Pentti Tiusanen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Pulliaisen puheenvuoron johdosta haluaisin todeta, että toivon mukaan ei nykyinen sosiaali- ja terveysministeri Mönkäre vaihda hattuaan siihen aikaisempaan ja luovuta niitä, sanoisinko, vähiä miljoonia euroja, jotka on ajateltu terveydenhoitoon.

Kun mietimme sitä, mitä professori Huttusen johtama Kansallinen terveysprojekti edellytti ja edellyttää yhteiskunnan rahoituksesta, tästähän hallituksen budjetti on todella vahvasti jäljessä, ja tuo jo aiheuttaisi miettimisen, pitäisikö tehdä välikysymys.

Tuija Brax /vihr:

Arvoisa herra puhemies! Eilisessä keskustelussa hallituspuolueista kysyttiin moneen kertaan, onko tämä asia todellakin välikysymyksen väärtti. Osa kysyjistä oli ilmeisesti ihan vilpittömästikin liikkeellä, osa ilmeisesti enempi vähempi retorisesti ja taktisesti, kun ei muutakaan keksinyt. Mutta koska tulin vakuuttuneeksi, että osa aidosti miettii, voiko menettelytavasta tehdä välikysymyksen, kävisin vielä läpi muutamia tähän välikysymykseen johtaneita seikkoja.

Nimittäin, kun tämä asiakirja viimein tuli julki ja kun se liittyy niin oleellisesti hallitusohjelmaan, loogisin ja tietysti kaikista rakentavinkin tapa opposition reagoida olisi ollut se, että olisimme voineet jatkaa hallitusohjelmasta keskustelua, kun niin oleellinen osa siitä tuli julki. Mutta pääministeri Jäätteenmäen kanslia tai hän itse tai hallitus päätti antaa asiakirjan vasta todellakin minun ja ed. Kimmo Sasin kirjallisesti lakiin vedoten sitä pyydettyä siinä vaiheessa, kun salissa oli keskustelu loppumassa, eivätkä salissa olleet keskustelijat saaneet tästä tietoa. Vielä aiemmin päivällä muuten asiakirjaa oli kieltäydytty antamasta. Palaan tähän myöhemmin. Siitäkin syystä salissa olijoilla ei ollut mitään syytä olettaa, että yhtäkkiä, kun enää muutama puheenvuoro on jäljellä, jotakin ihmeellistä tapahtuisi, ja keskustelu pääsi loppumaan.

Puhemiesneuvostossa käsiteltiin sitä, onko mahdollista näin poikkeuksellisessa tilanteessa jatkaa itse hallitusohjelmakeskustelua ja lykätä luottamuslauseäänestystä, mutta eduskunnan työjärjestys ei anna siihen mitään mahdollisuutta. Olen sitä mieltä, että eduskunnan työjärjestystä ehkä tätä nyt tapahtunutta vakavampiin asioihin, ehkä lähinnä kansainvälisiin uutisiin tai joihinkin muihin dramaattisiin muutoksiin, liittyen olisi syytä muuttaa niin, että työjärjestyksessä olisi jatkossa se mahdollisuus. Luotan siihen, että tätä minua viisaammat pohtivat jatkossa liittämättä sitä juuri tähän tapaukseen sen kummemmin.

Mutta nyt näillä nykyisillä säännöillä ja demokratian ja meidän valtiosääntömme ja eduskunnan työjärjestyksen puitteissa ainoa jäljelle jäävä tapa nostaa tämä kysymys esiin on opposition tekemä välikysymys tai se, että hallitusryhmät olisivat reagoineet ja päättäneet, että hallitus tuo itsellään käytössä olevin instrumentein tämän asian käsittelyyn reilusti ja rehellisesti. Jos pääministeri Jäätteenmäellä olisi ollut tuolloin se sama henki kuin hänellä eilen välikysymyksen vastauspuheenvuorossa oli, myönsi virheensä, pyysi anteeksi ja langetti itselleen vielä pienen rangaistuksenkin, niin tämä koko asia olisi varmaan voitu hoitaa toisellakin tavalla ja koko tätä keskustelua, onko välikysymys liian raskas instrumentti, ei olisi tarvittu.

Palaan vielä siihen maanantaihin, kun asiakirja viimeinkin saatiin, koska viime lauantaina televisiossa pääministeri Jäätteenmäki viittasi, että asiakirja oli jo alun perin lähetetty eduskuntaan. Kun olin silloin viime maanantaita edellisenä viikonloppuna lukenut MTV:n nettikolumnista, siis pääministerin itse kirjoittamasta kolumnista, että kyseinen asiakirja on lähetetty kansliapäälliköille myös, minulle soivat kellot välittömästi, että viimeistään sillä sekunnilla siitä asiakirjasta tuli julkinen asiakirja. On jossain määrin epäselvää, minkälaista on erilaiset poliitikkojen keskinäisten neuvottelujen, suttupapereiden, taustapapereiden ja varsinkin, niin kuin vieläkin perustuslaissa lukee, seuraavan budjetin valmisteluun liittyvien suunnitelmapaperien julkisuus, mutta on päivänselvää, että jos semmoisia papereita toimitetaan viranomaiselle ja ne diarioidaan, ne muuttuvat asiakirjoiksi, ja oikeastaan mielestäni jo siinä vaiheessa pääministeri Jäätteenmäen olisi pitänyt ymmärtää, kun hän itse kirjoittaa ja kertoo lähettäneensä sen virkamiehelle, ministeriön ylimmälle virkamiehelle, ja heille kaikille, että nyt se asiakirjan luonne viimeistään muuttui toiseksi. Hän sen sijaan kertoi sen kolumnissa, jossa perusteli, että ei ole mitään kerrottavaa, ei ole mitään julkaistavaa.

Sitten kun maanantaina työpäivä alkoi, todellakin ajattelin, että tämä on varmasti parasta hoitaa hyvällä. Puhelimitse vihreiden ryhmäkansliasta lähestyttiin, koska itse olin johtamassa valtion erityisliikuntaneuvostoa, pyynnöstäni valtioneuvoston kansliaa. Sieltä ilmoitettiin, että he eivät aio julkistaa tätä asiakirjaa. Silloin on kyllä aivan mahdotonta väittää, että aprillia, sehän alun perinkin lähetettiin jo eduskuntaan paljon aikaisemmin. Vielä sinä maanantaina, kun minä ja ed. Sasi minusta tietämättä kumpikin tahoillamme teimme kirjallisen anomuksen, aamulla kieltäydyttiin antamasta sitä asiakirjaa. Joten kerta kaikkiaan ei ole uskottavaa, että asiakirja oli alun perinkin tarkoitettu avoimuuden hengessä eduskunnalle antaa.

Joten tästä kaikesta seuraa, että niille vilpittömille kysyjille, jotka kysyivät, oliko välikysymys todellakin välttämätön, ei voi vastata muuta kuin, että kun kerta pääministeri ei tuonut asiaa omilla keinoillaan eduskunnan käsittelyyn, niin ei oppositiolla ole mitään muutakaan vaihtoehtoa. Toiseksi kyseessä oli erittäin vakava periaatteellinen kysymys, ja jo täällä eilen viittasin pääministeri Jäätteenmäen aiemmin eduskunnassa kansanedustajana pitämiin puheisiin, joissa hänkin totesi, että avoimuusperiaate on demokratian tärkein edellytys, ja nykyinen laki, joka nyt sekä minun että ed. Sasin avuksi oli käytettävissä, oli silloisen kansanedustaja Jäätteenmäen mielestä jopa liian löysä eikä tarpeeksi turvannut asiakirjajulkisuutta.

Mutta jäljelle jää silti toinen eilisessä keskustelussa esiin nostettu kysymys: mikä on oikea tyylilaji politiikassa? Mielestäni väline on ainut mahdollinen ja siltä osin en näe, että on perusteltua kritiikkiä tälle välineelle. Tyylilaji- ja äänensävykysymys onkin sitten huomattavasti vaikeampi. Olen sitä viimeisen vuorokauden aikana paljon miettinyt. Varmaankaan mitään lopullista totuutta asiaan ei löydy, mutta siihen tulokseen olen kyllä tullut, että demokratiaa ei palvele se, jos oppositio kovin pelkää sitä, esiintyykö se liian ärhäkästi. Kyllä silloin, jos on ristiriitatilanne tai fifty— fifty, tai miten tämä uusi vitsi nyt menee, että fifty—sixty, sanoi entinen mäkihyppääjä, niin kyllä se niissä tilanteissa pitää silloin arvioida in dubio pro demokratia, ajatella niin, että opposition on silloin otettava riski silläkin uhalla, että saattaa näyttää populistiselta nostaa se kysymys, ja tietysti kestettävä sitten se mahdollinen virhearviointi, oliko asia riittävän suuri tai ei.

Kun menneinä vuosina on nähty hyvin erilaista politiikkaa, niin en malta olla — jälleen liikun erittäin vaarallisilla vesillä ja saattaa olla, että nyt minun pitäisi vakavasti harkita sanojani — leikkimättä ajatuksella, että jos joku edellisen tai sitä edellisen hallituksen ministereistä, vaikkapa Paavo Lipposen ensimmäisen hallituksen toinen valtiovarainministeri, olisi joutunut eduskunnalle vastaamaan teoistaan taikka vaikkapa ministeri Jaakonsaaren kuuluisat listat tai muut olisivat tulleet käsittelyyn, niin olisiko silloinen kansanedustaja Jäätteenmäki jättänyt jonkun keinon käyttämättä vastaavassa tilanteessa. Se kokemus, mikä minulla on, viittaa siihen, että luulen, että jos me olemme joutuneet miettimään, onko tämä valittu metodi oikea, niin me olemme kuitenkin miettineet sitä huomattavasti tarkemmin kuin edellisinä hallituskausina eräät yksittäiset kansanedustajat ja myös nykyinen pääministeri Jäätteenmäki mietti.

Mutta voi olla, että ylilyöntejä tässä tulee joka tapauksessa. Omalta osaltani yritän varoa niitä, mutta eilisessä toisessa vastauspuheenvuorossani huomasin jo liikkuneeni niillä rajoilla, että ehkä vastuullinen oppositiopoliitikko ei käytä niin kärkästä kieltä eduskunnan kahvilan keskusteluista.

Jan Vapaavuori /kok:

Arvoisa puhemies! Opposition tekemät välikysymykset ovat luonteeltaan poliittisia asiakirjoja. Nyt käsittelyssä olevalla opposition ensimmäisellä välikysymyksellä on kuitenkin merkittävä perustuslaillinen ulottuvuus. Hallitusohjelman eduskuntakeskustelu ei nimittäin ole ihan mikä tahansa poliittinen debatti. Itse asiassa kyse on ehkä ainoasta keskustelusta, johon maamme perustuslaki suoraan velvoittaa. Perustuslain 62 §:n mukaan nimittäin valtioneuvoston on viivytyksettä annettava ohjelmansa tiedonantona eduskunnalle.

Perustuslaissa ei luonnollisestikaan ole määritelty, mitä kaikkea hallituksen ohjelma sisältää. Perustuslakia koskevat esityötkin ovat kohtuullisen niukat, mutta hallituksen esityksessä 1/1998 todetaan kuitenkin olevan "tärkeää, että eduskunnalla on mahdollisuus paitsi päättää pääministerin henkilöstä myös keskustella valtioneuvoston toimintaa koskevista sisällöllisistä linjakysymyksistä hallituksen vaihdosten yhteydessä ja ilmaista tarvittaessa niihin kantansa". Jotta eduskunta voisi perustuslain perustelujen mukaan ilmaista kantansa ohjelman linjakysymyksistä, sen tulee luonnollisesti saada tietoonsa kaikki hallitusohjelmaan kuuluva. On selvää, ettei hallitus voi kiertää näitä säännöksiä semanttisin temppuiluin.

Se, että hallitus ei ole sisällyttänyt nyt kyseessä olevaa liiteasiakirjaa suoraan varsinaiseen ohjelmaan, ei muuksi muuta sitä, että liiteasiakirja on olennainen osa hallitusohjelmaneuvotteluja ja siellä saavutettua poliittista sopimusta hallituksen linjasta. Lienee itsestäänselvää, että juuri tämä poliittinen sopimus on se ohjelma, jonka perustuslaki velvoittaa hallituksen esittämään eduskunnalle, kutsuipa hallitus itse poliittista sopimusta tai sen eri osia millä nimikkeellä tahansa.

Pääministeri Jäätteenmäki luetteli täällä eilisessä välikysymysvastauksessaan koko joukon liiteasiakirjassa olevia lukuja ja niiden kohdistumista eri hallinnonaloille. Tämän lisäksi tai tämän jälkeen hän totesi, että kaikki nämä painotukset käyvät ilmi hallitusohjelman tekstistä. Väite on vähintäänkin erikoinen. Minun nähdäkseni hallitusohjelmasta löytää ihan minkä tahansa poliittisen painotuksen, jos sieltä vain haluaa löytää, niin pitkä ja ympäripyöreä se on. Kokonaan toinen asia kuitenkin on, mitkä näistä painotuksista ovat silmänkääntötemppuja ja sielunhoitoa ja mitkä on tarkoitus ottaa tosissaan.

Hallitusohjelma antaa varmasti hyvän pohjan monille tupailloille, joissa voi hallitusohjelmaa siteeraten antaa ymmärtää hallituksen poistavan yhteiskunnasta kaikki vääryydet, murheet ja ongelmat. Rahaa on kuitenkin rajallisesti, ja ainakin osa hallitusohjelman kauniista lauseista edellyttää toteutuakseen niihin suunnattuja varoja. Haluttiinpa tai ei, vasta luvut antavat hallitusohjelman niin sanotuille painotuksille sisällön. Tosiasia on, että vasta liiteasiakirjan julkistaminen on edes summittaisesti näyttänyt, mitä ihan oikeasti on tarkoitus tehdä. Tässä mielessä liiteasiakirja on olennainen osa hallitusohjelmaa, sitä ohjelmaa, jonka perustuslaki velvoittaa tuotavan eduskunnalle käsittelyyn.

Arvoisa puhemies! Pääministeri Jäätteenmäki todisteli täällä eilisessä puheessaan, että kyseessä oleva asiakirja ei hallituksen näkökulmasta ollut hallitusohjelman liite vaan ainoastaan kehysneuvotteluja ohjaava työpaperi. Samaisessa puheessaan pääministeri kuitenkin totesi, että hallitusohjelmaneuvottelujen työryhmät ottivat huomioon laskelman kirjoittaessaan hallitusohjelmaa. Tämä viittaa selkeästi siihen, että kyseinen laskelma itse asiassa oli niin tärkeä paperi, että se suorastaan ohjasti itse hallitusohjelman kirjoittamista. Jo aiemmin siteerattu lausuma, jonka mukaan kaikki laskelmapainotukset käyvät ilmi hallitusohjelman tekstistä, tukee myös tulkintaa, jonka mukaan kyseinen laskelma itse asiassa oli hallitusohjelman tekstejäkin tärkeämpi asiapaperi.

Jos ja kun, pääministerin omin sanoin, kyseinen laskelma valmisteltiin hallitusneuvottelujen taloustyöryhmässä ja muut työryhmät ottivat sen huomioon tekstejä kirjoittaessaan, ainoa tulkinta näiden kahden paperin välisestä suhteesta on se, että ensin laadittu talouslaskelma oli pohja, jonka perusteella itse tekstejä sorvattiin. Kaikki tämä on loogista. On varmasti ollut järkevää ensin päättää menotalouden liikkumavarasta ja käydä poliittinen vääntö sen jakamisesta eri hallinnonaloille ja vasta tämän jälkeen muokata tekstiosio vastaamaan tätä voimavaroihin liittyvää todellisuutta. Ainoa, mikä näin ajateltuna ei ole loogista, on pääministerin kyseiselle laskelmalle antama status. Itse asiassa vielä epäloogisempaa on se, että pääministerin paperille antama status tuntuu vaihtelevan sen mukaan, mihin väitteeseen hän milloinkin vastaa.

Arvoisa puhemies! Täällä keskustelussa on kritisoitu sitä, että liiteasiakirjassa määritellyt varat eivät riitä kaikkien hallitusohjelmassa annettujen kauniiden lupausten toteuttamiseen. Johdonmukainen johtopäätös tästä on, että rahaa tulisi saada lisää. Itse olen tästä eri mieltä, itse asiassa olen täysin eri mieltä asiasta. Suomen talouden lähinäkymät ovat huonot. Kasvu tulee olemaan vaatimatonta, työllisyysaste tuskin lähivuosina juurikaan nousee, kuntatalous tulee jatkumaan alijäämäisenä, ja ikääntymiseen liittyvät menopaineet tulevat joka tapauksessa kasvamaan, vain muutaman ongelman mainitakseni. Maassa onkin jatkossa harjoitettava, ja lähitulevaisuudessa aivan erityisen suurella syyllä, vastuullista ja pidättäytyvää budjettipolitiikkaa. Hallitusohjelman ja liiteasiakirjan välistä kuilua ei tämän takia saa kuroa umpeen menoja paisuttamalla, vaan se tulee tehdä tavoitteista tinkimällä.

Lyly Rajala /kd:

Arvoisa herra puhemies! Aluksi haluaisin kiittää hallituspuolueen edustajaa Hannu Takkulaa ja toivon, että kaikki hallituspuolueen kansanedustajat keräävät kolehdin ja kukittavat hänet kunnolla. Ed. Hannu Takkula oli ainoa hallituspuolueiden kansanedustaja, joka istui täällä eilen vastaamassa koko laajan hallituksen puolesta opposition kysymyksiin. Tämä ei ole sukulaisten suosimista, vaikka ed. Takkula sattuukin olemaan emäntäni serkku.

Olisin toivonut, että arvoisa pääministeri olisi ollut paikalla. Siirsin tämän puheenvuoron eilisillasta täksi päiväksi juuri siitä syystä. Mutta kunnia arvoisalle pääministerille, että hän kuitenkin oman ilmoituksensa perusteella syntynyttä keskustelua kuunteli näinkin kauan. Tuntuu kuitenkin siltä, että meneillään olevan keskustelun aihe on enemmänkin niin sanottu isojen varpaiden väli -kysymys. Näin tasa-arvohallituksen aikana voinee sanoa, että arvoisassa pääministerissä ei ollut niin paljon miestä, että hän olisi vastannut opposition yhteiseen välikysymykseen rehellisesti ja tunnustanut hallituksen toimineen juuri päinvastoin kuin hän on tuoreena pääministerinä peräänkuuluttanut ja korostanut, eli avoimesti. Luulisi, että mikäli hän ei kunnioita kansalaisten ja eduskunnan tiedoksisaantioikeutta ja ministerinvalaansa, häntä kuitenkin velvoittaisi koulutuksensa ja siviiliammattinsa kautta tutuksi tulleet sanat "siitä mitään salaamatta, siihen mitään lisäämättä taikka sitä muuttamatta". Salissa ei liene pääministerin sukulaisia, joten voimme velvoittaa pääministerin vastaamaan myös näillä käräjillä kysymyksiin rehellisesti.

Olen uutena edustajana ihmetellyt, kuinka tässä maamme korkeimmassa lakiasäätävässä salissa sekä ministerit että hallituspuolueiden edustajat saavat puhua puuta heinää, mitä sylki suuhun tuo. Sanomalehti Kaleva julkisti eilen Suomen Gallupin kyselyn, joka kertoo nykyhallituksen olevan kahden aiemman kauden hallituksia suositumman, samoin on tuon kyselyn mukaan laita myöskin nykyisen pääministerin aiempaan verrattuna. Tuon tutkimuksen perusteella ei kannata röyhistellä rintaansa, kas kun kysely tehtiin aikana, jolloin suurelle yleisölle eivät vielä olleet tiedossa hallituksen totuudenvastaiset väitteet ja salailu. Tuolloin vastaajat antoivat arvionsa vain sen perusteella, kuinka nopeasti hallitus kasattiin, näinhän toki tapahtuikin. Ministeripostit jaettiin kaiken muun kuin ammattitaidon perusteella, vaa’assa painoi paljon enemmän se, että maahan saadaan ensimmäistä kertaa naispääministerivetoinen täysin tasa-arvoinen hallitus, miehiä ja naisia yhtä paljon. Onko Suomen perustuslakiin kenties kirjattu hallituksen sukupuolikiintiö? Tuleeko seuraaviin eduskuntavaaleihin kenties myös samanlainen kiintiösääntö? Suomen keskustan tulisikin mielestäni ottaa perinteinen Maalaisliitto-nimensä takaisin muodossa Salaliitto.

Luin hallituksen julkistamaa ohjelmaa ihmeissäni, lähes viisikymmentä sivua ympäripyöreää, maailmoja syleilevää tekstiä. Ihmettelen, mikäli kaikkien noiden selvitysten, tarkastelujen ja tutkimusten — vain muutamia verbejä mainitakseni — perusteella ryhdytään tositoimiin, niin olemmeko saaneet uuden setelipainon vai millä rahoilla taloudellisen taantuman aikana tuota mannaa jaetaan. Onko eräs kauan sitten joukostamme poistunut puuseppä palannut kenties jakamaan sitä suomalaisille parituhatta vuotta ensiesiintymisensä jälkeen?

Arvoisa puhemies! On hienoa, että pääministeri tunnusti eilen hallituksen tehneen rikesakon arvoisen erehdyksen. Rikesakko on kaikille saman suuruinen. Takarivin lautamiehenä olisin kuitenkin ehdottamassa rikesakon sijasta päiväsakkoja. Niistä kertyy arvoisan pääministerin tulotason huomioon ottaen kohtalainen summa. Pääministerin kannattaneekin tulevaisuudessa antaa kansalaisten ja kansanedustajien oikeustajun vastaiset puuhat alempituloisten avustajiensa tehtäväksi.

Toivonkin, että hallitus palaa salaiseen piilopaikkaansa ja kirjoittaa ohjelmansa uusiksi siten, että sittemmin julkiseksi tulleen lisäasiakirjan summat ovat kirjoitettuina varsinaiseen hallitusohjelmaan sisään. Oletan, että ohjelmasta tulisi huomattavasti ohuempi kuin nyt meillä käytössä oleva novellikokoelma.

Olemme täällä Suomen kansan edustajina. Kansalaisten mielestä politiikka ei ole kiinnostavaa eikä uskottavaa. Uusi hallitus ei tätä uskottavuutta näillä harharetkillään ole ainakaan nostamassa. Takkuisesta alusta johtuen vaikuttaa siltä, että nykyinen hallitus onkin enemmän turisti- kuin juristivetoinen. Entisenä muusikkona siteeraan laulun sanoja: "Valoja sä vannoit vain." Oliko näin, että kun uuden hallituksen ministerit vannoivat valoja, ne olivatkin autoilijoille tuttuja puolivaloja.

Pääministeri Anneli Jäätteenmäki, rehellisenä Suomen kansalaisena vakuutan, että mikäli näin hatarasti alkanut pääministerikautenne jatkuu samalla tyylillä, huudatte jo ennen vaalikauden loppua: "Lapua, anna apua!"

Minna Sirnö /vas:

Arvoisa puhemies! Tämän hallituksen ensimmäisestä koetinkivestä voi todeta, että hukkaan menivät hyvät humalat, kun valoisasti ja vastuullisesti alkanut työ ei jatkossa sujunutkaan edes hallituksen omien odotusten mukaisesti. Tuoreena kansanedustajana voin vain arvailla, onko kyse suurimman hallituspuolueen kokemattomuudesta vai suurimpien hallituspuolueiden kykenemättömyydestä sopia yhteisestä suunnasta, kun oppositiolle suorastaan tyrkytetään mahdollisuuksia kampittaa hallitusta jo tämän työn alkutaipaleella.

Ihmettelen hallituksen alkukankeutta, sillä olen aina kuvitellut, että pienimmässäkin vesipalloseurassa seuran hallitus sopii yhteisen strategian, tavoitteet sekä menettelytavat, joilla taataan seuran talous, mutta myös joukkueen paras mahdollinen menestys kisoissa sekä uskottavuus jälkipeleissä. Kangertelu hallitusohjelmaesittelyssä kielii ulkopuoliselle, ettei Suomea tällä hetkellä johtavan seuran hallitus ole näistä säännöistä sopinut.

Yhteisten menettelytapojen puutteesta kielii myös täällä käyty keskustelu, joka on pääosin huokunut huonoa omaatuntoa sekä tahallista väärinymmärrystä hallituspuolueiden edustajilta. Pääministeriä myöten osa hallituspuolueiden edustajista on jopa omissa puheissaan myöntänyt ansainneensa menettelytapaansa kohdistuvan arvostelun. Ed. Braxin tapaan kävelevät korvani ovat lukeneet, ettei tämä hallitus tarvitse oppositiota murtuakseen. Se huolehtii sisältä nakertaen siitä itse.

Eilisen keskustelun huomiota herättävin piirre oli se, että pääministeri ja yksittäiset kansanedustajat joutuivat yksinään kantamaan vastuun hallituksen toimien puolustamisesta. Silmiinpistävää oli, kuten nytkin, miten muut ministerit vaikenivat suureen ääneen. Omaa etsikkoaikaansa elävälle tuoreelle kansanedustajalle syntyi suorastaan sympaattinen hätä siitä, miten pääministeriyden etsikkoaikaa elävä Jäätteenmäki selviää suurista haasteistaan ilman ministerikollegoittensa näkyvää ja tukevaa apua ja tukea.

Iltaa kohden silmiinpistävää oli myös hallituspuolueiden edustajien lähes täydellinen puuttuminen salista. Muutaman tunnin ajan ed. Takkula, kuten ed. Lyly Rajala edellä mainitsi, kantoi tehtävään nähden kohtuullisen kapeilla harteillaan vastuun koko hallituksesta. Siitä kiitos, sillä pääministeri ja osa hallituspuolueiden edustajista edellyttivät eilen oppositiolta rakentavaa kritiikkiä. Rakentava kritiikki ei kuitenkaan mene perille, ja sitä on kohtuullisen turhauttavaa antaa, jos kukaan ei kuuntele.

Arvoisa puhemies! Suurimman osan eilisistä puolustuspuheista voi tiivistää sanoihin: älkää haukkoko vielä, kun hyvä hallitus ei ole tehnyt mitään. En voi kuin kysyä, missä arvossa hallituspuolueiden omat edustajat pitävät hallitusohjelmaansa, jos se ei heidän mielestään ole mitään. Mielestäni tämä hallitus on nimittäin tehnyt jo paljon. Ensinnäkin se on paljastanut kolkon ja kapean menokehyksen, joka kertoo, miten vähäisillä panoksilla hallitus aikoo seuraavan neljän vuoden aikana hoitaa syrjäytymiseen, köyhyyteen, työttömyyteen, terveys- ja tuloerojen kasvuun sekä väestön ikääntymiseen liittyvät ongelmat. Hallitus on kertonut, miten se aikoo viedä pohjaa julkisilta palveluilta verohelpotuksillaan, ja jättäessään tietoisesti kertomatta ajoissa ja vapaaehtoisesti, miten jäljelle jäävän kapean kakun todellisuudessa jakaa, hallitus on paljastanut myös käsityksensä menettelytavoista, joilla luodaan hallituksen suhdetta eduskuntaan, kansaan ja demokratiaan. Näistä menettelytavoista julkisuus, avoimuus ja avoin kädenojennus oppositiolle ovat kaukana. Lisäksi hallitus on kertonut oman yksisuuntaisen käsityksensä luottamuksesta.

Eilisen päivän helmiä oli hallitusvastuun painaman ed. Takkulan välihuuto, jonka pääasiallinen sisältö ehkäpä tahattomastikin oli, että täällä nyt käytävässä keskustelussa on kyse hallituksen luottamuksesta eduskuntaa kohtaan. Näkökulma on sinänsä mielenkiintoinen ja kuvaa mielestäni yleisemminkin hallituspuolueiden edustajien kantoja eduskunnan ja hallituksen välisestä työnjaosta. Hallituksen ei enää tarvitsekaan nauttia eduskunnan luottamusta, vaan eduskunnan on kerta toisensa jälkeen lunastettava hallituksen luottamus saadakseen edes armopaloina työlleen oleellisia tietoja.

Olen samaa mieltä ed. Ala-Nissilän kanssa siitä, että politiikan on oltava uskottavaa ja asiallista sekä luottamusta herättävää. Luottamus ei kuitenkaan voi olla yksisuuntaista, eikä luottamusta voi menettää kuin kerran, lopullisesti. Mielestäni luottamus sisältää aina myös mahdollisuuden luottamuksen antamiseen. Uutena edustajana olen kohtuullisen avoimin ja viattomin silmin antanut mielestäni tälle hallitukselle mahdollisuuden ansaita luottamukseni. Turkkilaisen sananlaskun mukaan vain narri putoaa kaksi kertaa samaan kaivoon. Myönnän siis olevani sinisilmäinen narri, sillä olen jo kahdesti antanut hallituksen pettää luottamukseni. Ensimmäisen kerran luottaessani pääministerin sanaan, kun tämä kieltää lisäpöytäkirjan tai lisäpöytäkirjojen olemassaolon, ja toisen kerran hallituksen kykyyn asialliseen ja muita arvostavaan politiikantekoon, kun välikysymyksen puolustuspuheissa on avoimesti väheksytty oikeuttani tietoon, lukutaitoani sekä älynlahjojani. Mielestäni tämä hallitus ei enää kolmatta kertaa ansaitse luottamustani, ei ainakaan automaattisesti eikä ilman näyttöä luottamuksen ansaitsemisesta.

Arvoisa puhemies! Täällä on varsin avoimesti kritisoitu opposition tapaa puhua samaan aikaan sekä menettelytavoista että lisäpöytäkirjojen sisällöistä. Ehkäpä älynlahjojeni arvostelu on sittenkin ihan aiheellista, koska en ymmärrä, miten oppositiolla muuten olisi ollut mahdollisuutta keskustella siitä, mihin hallitus hallitusohjelmassaan todellisuudessa sitoutuu. Mikäli hallitus olisi antanut tähän mahdollisuuden varsinaisen hallitusohjelmakeskustelun aikana, tätä välikysymyskeskustelua ei edes käytäisi. Hallitus on siis itse määrittänyt milloin ja millä areenoilla se todelliset sitoumuksensa esittää, ja vasta pääministerin eilisessä vastauksessa välikysymykseen oppositio sai ensimmäistä kertaa hallituksen suulla virallisesti kuulla, mitä hallitus todellisuudessa aikoo 52-sivuisesta hallitusohjelmastaan toteuttaa, sillä kaikkihan me tiedämme, ettei talon rakentamiseen riitä pelkkä unelma, vaan siinä tarvitaan myös rakennussuunnitelmat, rahat ja tekijät.

Arvoisa puhemies! Kuulun niihin kansalaisiin, jotka luottavat siihen, mitä Arvi Lind kertoo television pääuutislähetyksessään, ja siihen, mitä luen painetusta sanasta. Siksi haluan jo etukäteen kiittää suurinta hallituspuoluetta, joka painetussa sanassa on hallitusohjelman rahoituksen vastaisesti sitoutunut opintotuen parantamiseen. Ylioppilaslehdessä 9. toukokuuta 2003 julkaistussa Suomen Keskustan ilmoituksessa nimittäin todetaan, että opintotuen parantamisessa kiireellisintä on muuttaa asumislisä ympärivuotiseksi sekä nostaa opintoraha kustannuksia vastaavaksi, siis raha eikä lainapohjainen tuki. Toivon vain hartaasti, ettei tämä hallitus enää hallituspolitiikkaan kohdistuvan luottamuksen lisäksi vie luottamustani painettuun sanaan.

Kimmo Sasi /kok:

Arvoisa puhemies! Täytyy ensinnäkin todeta, että on varsin valitettavaa se, että läsnä ei ole ainuttakaan ministeriä, kun eduskunnassa käydään välikysymyskeskustelua. Tietysti syy voi olla se, että hallituksen selitykset ovat hyvin vähissä ja ne eivät ole kovinkaan uskottavia, mutta siitä huolimatta olisi kohtuullista, että hallitus organisoituisi sillä tavalla, että ainakin yksi ministeri on kuuntelemassa, mitä eduskunnassa sanotaan. Kun hallituksen puolelta on esitetty yhteistyötä, niin eikö voitaisi aloittaa se yhteistyö juuri siitä, että yksi ministeri istuu salissa silloin, kun hallituksen luottamuksesta keskustellaan?

Arvoisa puhemies! Yhteenvedonomaisesti ehkä on syytä todeta vielä, mitkä ovat selkeät faktat tässä tapauksessa.

22.4. pyydettiin asiakirjaa eli niin sanottua kehyspäätöstä, jolla rahat on jaettu eri pääluokittain. Tämä vaatimus esitettiin sekä julkisuudessa että myöskin eduskunnassa, istuntosalissa. Useitten ministereitten toimesta tällaisen asiakirjan olemassaolo kiistettiin ensin ja sen jälkeen, kun tunnustettiin, että jonkinlainen asiakirja on olemassa, sanottiin, että kyseessä on jonkinlainen laskelma, eli annettiin täysin väärä kuva siitä, mikä asiakirja on kyseessä, koska asiakirja on otsikoitu itse asiakirjaankin kehyspäätökseksi. Vasta sen jälkeen, kun kirjallisesti juridisella dokumentilla vaadittiin tätä julkista asiakirjaa, hallitus oli valmis sen luovuttamaan, senkin jälkeen kun ensin oli kieltäydytty suullisen pyynnön perusteella täsmennettyä asiakirjaa antamasta puhelinkeskustelussa.

Täällä on kuultu selitys, jonka pääministeri on sanonut: asiassa puhuttiin ristiin. Miten tässä asiassa voi puhua ristiin, jos kerran täsmällisesti kuvataan, mitä asiakirjaa halutaan eli menojen jakoa pääluokittain? Se oli juuri se asiakirja.

Siltä osin, oliko kyseessä salainen vai julkinen asiakirja, voidaan todeta, että tuskin se saattoi pääministeriä hämätä, että hän olisi kuvitellut, että kyse on jostakin muusta asiakirjasta, joka oli täsmällisesti kuvattu. Tosiasia on se, että asiakirjaa ei haluttu julkistaa. Mielenkiintoista on se, että tänään keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajaa Kallia haastateltiin Aamutelevisiossa ja hänkin totesi, että kyllähän hän tiesi, että tällainen asiakirja on olemassa, ja tuskin hänen osaltaan kyse oli väärinymmärryksestä. Kyse oli vain siitä, että asiakirjaa ei myöskään hallituspuolueitten ryhmien toimesta haluttu julkistaa.

Täytyy vain todeta se, että vielä sitten pääministeri totesi, että on sattunut pieni virhe, että asiakirjan olisi voinut julkistaa paremmin. Mutta kun asiakirjaa ei julkisteta ollenkaan, ensin kielletään sen olemassaolo ja sen jälkeen kieltäydytään luovuttamasta asiakirjaa, tuskin silloin aivan voi puhua siitä, että kyse oli siitä, että asiakirjan olisi voinut julkistaa paremmin. Kyllä kyseessä ovat valitettavat selitykset, jotka on hätäpäissään keksitty kuvaamaan sitä, että tosiasiassa uusi hallitus alkutaipaleellaan osoitti sen, että sen politiikka on vanhaa salailun politiikkaa. Toivon, että tämän keskustelun lopputulos on se, että tästä politiikasta uusi hallitus joutuu luopumaan.

Unto Valpas /vas:

Arvoisa puhemies! Täällä on lyöty pääministeriä kovilla sanoilla, ja kukaan ei tunnu puolustavan häntä, eivät edes omatkaan. Herää kysymys, missä on se keskustan kovaääninen joukko, joka tuli viime eduskuntakaudella tutuksi tästä eturivistä.

Yritän itse löytää kuitenkin jotain myönteistäkin pääministeristä. Aluksi haluan antaa tunnustusta hänelle siitä, että hän on avoimesti myöntänyt sen, että on tullut virhe siinä, ettei niin sanottua lisäpöytäkirjaa saatettu eduskunnan tietoon ennen kuin aivan hallitusohjelmakeskustelun loppusuoralla. Silloinhan vasta tunnustettiin tämän pöytäkirjan olemassaolo. Sitten oikeaa asennetta oppositiota kohtaan osoittaa myös se, että pääministeri oli itse paikalla eilen lähes koko asian käsittelyn ajan, vaikkakaan tämä hyvä alku ja käytäntö ei näytä enää kuitenkaan tänään jatkuvan. Samoin tunnustusta voisi antaa hänelle myös siitä, että hän on jopa esittänyt väärästä menettelystä rikesakkoa itselleen ja hallitukselleen. Näin minä ymmärsin pääministerin puheen eilen. Tämä on minusta harvinaista suomalaisessa politiikassa, mutta muulle hallitukselle en oikein yhtä hyvää arvosanaa voi antaa. Lähes kaikki muut ministerit ovat pysytelleet kovin ulkopuolisina koko tälle asialle. Yhteisvastuuta ei ilmeisesti haluta tästä sotkusta kantaa. Niin kuin tässä on jo todettu, nytkään ei ole yhtään ainutta ministeriä paikalla. Kyllä tämä jotakin kertoo siitä vastuun kantamisesta.

Täällä on väitetty, että hallitus on salannut eduskunnalta hallitusohjelmaan liittyvän lisäpöytäkirjan, jonka avulla koko ohjelma vasta kunnolla avautuu kansanedustajille ja koko kansalle. Mielestäni kysymys on enemmänkin häpeilystä kuin salailusta, siksi kevyt on lisäpöytäkirjan anti niihin lupauksiin nähden, joita keskusta ja myöskin demarit esittivät ennen vaaleja. Erityisesti keskustan lupaukset osoittautuivat lisäpöytäkirjan mukaan täysin katteettomiksi. Siinä mielessä oli hyvä, että lisäpöytäkirjan luvut tulivat meidän kaikkien tietoon.

Arvoisa puhemies! Hallitusohjelma olisi jäänyt ilman tätä välikysymyskeskustelua ja lisäpöytäkirjan lukuja ympäripyöreäksi odotusten ja toiveiden tynnyriksi. Hallitus ilmeisesti yritti välttää lisäpöytäkirjan lukujen esilletuloa juuri sen takia, ettei sen ohjelman onttous paljastuisi. Aivan muutama pieni esimerkki hallitusohjelman ja lisäpöytäkirjan sekä vaalilupausten ristiriidoista:

Opiskelijoille lisäpöytäkirja ei tuo korotuksia opintotukeen, vaikka lupaukset ja odotukset ennen vaaleja olivat aivan toisenlaiset. Ympärivuotinen asumistuki, joka oli erityisesti keskustan vaatimus, on täysin unohtunut. Näyttää nyt siltä, että opiskelijoille on luvassa enemmänkin keppiä kuin porkkanaa. Sailaksen tarjoama lainaperusteinen opintotukimalli on mielestäni myös todellinen uhka, joka on ehdottomasti torjuttava, jos hallitus tulee sitä esittämään. Rahaahan siellä ei ole esitetty lainkaan opintotuen korottamiseen. Jos jotakin meinataan antaa, jotakin on otettava pois. Ollaanko tässä sitten siirtymässä tällä tavalla lainaperusteiseen järjestelmään, on mielenkiintoista nähdä.

Myös lapsiperheiden kohdalla on hallitus pettämässä annetut lupaukset. Lapsilisien korotukset jäävät annettujen lukujen perusteella lähinnä kosmeettisiksi. Toisaalta kuntaministeri on puhunut myös asuntolainojen korkovähennysten muuttamisesta. Tässä asiassa mielestäni piilee suuri vaara, jolla voidaan jopa heikentää lapsiperheiden nykyistäkin toimeentuloa. Hallituksen tarjoamilla lääkkeillä ei lapsiperheiden asema tule parantumaan. Tämä on todella valitettavaa erityisesti nyt, kun syntyvyys maassamme on hyvin pieni.

Työttömät, eläkeläiset ja monet muut pienituloiset ryhmät ovat jääneet lisäpöytäkirjan lukujen valossa myöskin tyhjän päälle. Erityisesti koko edellisen vaalikauden ajan keskustan hehkuttama kansaneläkkeen pohjaosan palautus kaikille niille eläkeläisille, joilta se on leikattu, puuttuu kokonaan hallituksen esityksestä. Tässä kyllä herää kysymys, onko keskusta edes yrittänyt hallitusohjelmaneuvotteluissa saada tätä sille silloin tärkeää asiaa hoidetuksi. Jos on yrittänyt, kuka on ollut se, mikä puolue on ollut se, joka on tämän ajatuksen ja esityksen estänyt? Minusta tuntuu kuitenkin siltä, että todellista yritystä keskustalta ei ole edes tehtykään. Sama koskee myös ruuan arvonlisäveron alennusta eurooppalaiselle keskitasolle. Tätäkään asiaa ei saatu hoidetuksi, vaikka erityisesti pienituloiset olisivat tästä alennuksesta hyötyneet. Nyt hallitus vain kasvattaa tuloeroja tuloveroalennuksilla, jotka kohdentuvat todennäköisesti pääasiassa suurituloisille. Teot ja vaalienaluspuheet ovat pahasti ristiriidassa samoin kuin se keskustan ohjelma, mikä ennen vaaleja esitettiin.

Arvoisa puhemies! Hallitus on nöyrtynyt ja tunnustanut virheensä nyt käsiteltävässä välikysymyksessä. Tämä on hyvä. Toivon, että hallitus on ottanut myös tästä asiasta opikseen eikä jatkossa tarvitse tehdä välikysymyksiä sen menettelytavoista. Uskon nimittäin, että välikysymysaiheita löytyy myös todellisista kansalaisia koskevista asioista.

Hannu Hoskonen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Nyt käydyn välikysymyskeskustelun aikana olen ihmetellyt sitä asiaa, että nyt, kun oikeastaan hallituksen hallitusohjelma on tullut vasta esiteltyä eduskunnalle ja sitten tuli tämä välikysymys sen jälkeen oikeastaan, pääministerihän itse on sen tunnustanut, että ilmeisesti rikesakon paikka on tässä tiedottamisessa, mutta se on siltä osin selvä eikä sen enempää siihen, mutta mitä tulee hallitusohjelman linjauksiin, nehän perustuvat siihen, että on olemassa tämän vuoden budjetti, joka on Lipposen toisen hallituksen viimeinen budjetti plus jotakin elikkä verohelpotuksia plus 1,12 miljardia erilaisiin sosiaalisiin tulonsiirtoihin.

Äskeinen puhuja ihmetteli opposition suulla sitä, että täällä ei ole tietysti ministereitä paikalla. On yhtä paljon hallituspuolueiden kansanedustajia suurin piirtein äkkiä laskien kuin oppositiotakin paikalla. (Eduskunnasta: Ei!) — No, suurin piirtein.

Kun ajatellaan kahden edellisen hallituksen vahvaa talouskasvua, silloin näitä ongelmia ei hoidettu. Nythän meillä on talouskasvu paljon pienempää. Silloinhan laskettiin, että noin 3 prosentin talouskasvulla työttömyys alkaa laskea, se on kriittinen raja, yli 3 prosentin kasvulla työttömyys alkaa parantua, mutta nythän suinkaan kasvu ei niin suurta ole. Kyllä mielestäni välikysymyskeskustelu tältä osin on mennyt vähän hakoteille, koska ei voida olettaa, että hallituksessa tässä vaiheessa olisi jo ongelmat hoidettu, kun niitä ei kahdeksan vuoden aikana kovan talouskasvun aikanakaan hoidettu. Ehkä maltti on valttia.

Unto Valpas /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ihan lyhyesti edelliselle puhujalle: Puheenvuorossani toin esille sen, mitä keskusta lupasi ennen vaaleja, mikä oli teidän vaaliohjelmanne. Siitä on kovin lyhyt aika, eikä talous ole tässä ajassa kovin paljon mihinkään suuntaan muuttunut. Elikkä te teitte katteettomia lupauksia ennen vaaleja, jotka nyt paljastuvat tässä hallitusohjelmassa ja tässä lisäpöytäkirjassa entistä selvemmin.

Leena Rauhala /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minä myös haluan tuoda esille juuri sen, mitä edellisellä vaalikaudella, tietenkin myös, mitä edellinen hallitus teki, mutta erityisesti, mitä keskusta teki, ja nyt, kun kerta on hallituksessa, mitkä olivat ne lupaukset, mihin nyt odottaisi vastausta, ehkä erityisesti myös sen, että nythän tämä hallitusohjelma lupaa paljon, että jos ottaa todesta ne tavoitelauseet, mitä siellä on, sehän tämä ongelma oli, että hallitusohjelma ikään kuin todella lupaa paljon, mutta sitten kun se pannaan numeroiksi, se on vähän. Tässä on se ristiriita.

Hannu Hoskonen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Todellakin hallitusohjelmahan on kirjoitettu tietenkin kolmen puolueen yhteisistä tavoitteista. Ei kukaan näistä puolueista, sen enempää sosialidemokraatit, keskusta kuin Rkp:kään, ole itse sinne kaikkia omia tavoitteitaan saanut. En usko, että missään tilanteessa olisi voinut syntyä millään rahoilla semmoista, että kaikki ne toiveet olisi pantu samaan tynnyriin ja ne olisivat kaikilta osin toteutuneet. Se on epärealismia, vaan on kuitenkin askel oikeaan suuntaan. Sen ovat varmaan tässä salissa hallituspuolueiden kansanedustajat yhtä hyvin kuin ministerikin myöntäneet, että kyseessä on varmasti askel oikeaan suuntaan, tietenkin riittämätön, mutta jo oikeaan suuntaan menoa.

Matti Kauppila /vas:

Herra puhemies! SDP ja keskusta ovat kilvan kehuneet hallitusohjelmaansa kuin yhdestä suusta. Kestääkö hallitusyhteistyö, sen näyttää aika. Oppositio päätti välikysymyksestään niin ikään yhteisvoimin. On mielenkiintoista tietää, jatkuuko opposition yhteistyö jatkossakin esimerkiksi tärkeissä työelämän asioita koskevissa kysymyksissä.

Olen poiminut hallitusohjelmasta muutamia työelämään liittyviä kohtia, joilla hallitus aikoo sanojensa mukaan pureutua vallitseviin epäkohtiin. Koska esitysten varsinainen toteuttaminen on jätetty ohjelmassa varsin vähälle huomiolle, haluaisin kiinnittää huomiota muutamaan käytännön seikkaan ja yksittäiseen poimintaan hallitusohjelmasta.

On puhuttu samapalkkaisuudesta. Hallitusohjelmassa sanotaan, että hallitus aikoo edistää naisten ja miesten välistä samapalkkaisuutta työmarkkinajärjestöjen kanssa. Hallituksen tavoitteena on poistaa palkkaerot naisten ja miesten välillä. Perusteettomien palkkaerojen määrä miesten ja naisten välillä on kuitenkin maassamme melko pieni. Todelliset erot miesten ja naisten välillä syntyvät pääasiassa siitä, että eri aloilla miehet ja naiset saavat erilaista palkkaa, koska niin sanottuja naisten ja miesten töitä arvostetaan aivan eri tavoin. Jos hallitus todella haluaisi panostaa palkkaerojen poistamiseen, sen tehtävänä olisi alkaa uudelleen arvottaa eri ammattien vaativuutta, vastuuta, kuormitusta.

Samapalkkaisuuden vaatimus on hyvä ja kannatettava ajatus, mutta ihmettelen, millä keinoilla hallitus aikoo lupauksensa lunastaa. Pelkään, että tämäkin suomalaisen tasa-arvon perushanke jää vain paperille. Samapalkkaisuuden toteuttamiseen eivät kartoitukset ja tutkimukset riitä. Samapalkkaisuuden toteuttaminen vaatii ensisijaisesti rahaa ja paljon tahtoa. Olen ilolla pannut merkille, että ainakin SDP:llä näyttää olevan tällaiseenkin rahanjakoon intoa, se on hyvä asia, mutta löytyykö hallitusohjelmasta tähän rahaa?

Hallitus aikoo käynnistää selvityksen, jossa käsitellään työntekijöiden asemaa silloin, kun yritys aikoo siirtää tuotantoaan ulkomaille. Se on sinänsä kannatettava aie. Toimenpiteisiin on kuitenkin ryhdytty jo edellisen hallituksen aikana. Tällä hetkellä joillekin irtisanomisuhan alla oleville työntekijöille tehdään jo irtisanomissuunnitelma, jonka avulla irtisanotulle pyritään löytämään uusi työpaikka tai uutta koulutusta. Mutta mitä hallitus aikoo tehdä koko ongelman perustalle eli sille, että yritykset siirtävät toimintojaan pois Suomesta?

Hallitus aikoo toteuttaa ulkomaalaisten työehtojen valvontaa selvittäneen työryhmän ehdotukset. Työehtojen kontrollissa on suuria aukkoja, joita ainoastaan ammattiliitoille annettu kollektiivinen valta voi tukkia. Työryhmän ehdotusten mukaan työvoimapiirien ja ammattiyhdistysten valtaa puuttua yksittäisten työntekijöiden tilanteeseen vahvistettaisiin ja lisättäisiin. Haluaisin tietää onko keskustapuolue oikeasti valmis vahvistamaan ammattiliittojen valtuuksia ja suoranaisesti lisäämään niiden valtaa ja vaikutusta työelämässä.

Hallitus aikoo lisäksi selvittää, onko maassamme edellytyksiä toteuttaa matalapalkka-aloihin kohdistuvaa välillisten työvoimakustannusten kevennystä. Etenkin keskustapuolue lupasi jo vaalikampanjansa aikana yrittäjille sivukuluhelpotuksia. Ollaanko keskustapuolueessa tietoisia siitä, että nämä yrittäjien sivukulut sattuvat olemaan osa työntekijän jokapäiväisiä perusoikeuksia elikkä palkkaa. Valitettavasti liian usein kuulee puhuttavan eläke- ja sairausvakuutusmaksuista, ikään kuin ne olisivat täysin työntekijää koskemattomia ja ainoastaan työnantajaa rasittavia maksuja. Miten SDP työläisten puolueena aikoo perustella mahdollisia sivukulujen pienentämisiä? Ja miten voidaan taata se, ettei uusi järjestelmä johda osa-aikatyön suosimiseen ja keinotteluun?

Hallitus lupaa työvoimapolitiikan tehostamiseen, terveyden- ja vanhustenhuoltoon, koulutukseen, tieteeseen ja kulttuuriin yhteensä miltei 700 miljoonaa euroa. Lapsilisiin, äitiyspäivärahoihin, kodinhoidon tukeen ja kansaneläkkeiden korotuksiin luvataan 180 miljoonaa euroa. On syytä vakavasti miettiä, voivatko tällaiset summat olla realistisia ja jos ovatkin, miten voidaan varmistua siitä, että panostukset kohdistuvat juuri kaikkein kipeimmin apua tarvitsevien ihmisten arkeen, eivätkä esimerkiksi vain turhan byrokratian pyörittämiseen ja selvitysten laatimiseen.

Näihin kaikkiin esittämiini kysymyksiin hallituksen on tällä vaalikaudella valmistauduttava perusteellisesti vastaamaan ja ryhdyttävä pikaisesti tekoihin, sillä osalla mainitsemistani esityksistä on jo kova kiire.

Leena Rauhala /kd:

Arvoisa puhemies! Välikysymyksessä on kysymys hallitusneuvotteluissa laaditun asiakirjan julkistamatta jättämisestä. Tämä keskustelu on täällä erityisesti tänään nostanut esiin niitä perusteita, miksi tämä keskustelu tai välikysymys on todella täysin perusteltu. Sillä on hyvät perusteet, vaikka sitä on yritetty vähätellä. Erityisesti täällä edustajat Pulliainen, Brax, Vapaavuori ja Sirnö ja monet muut ovat nostaneet esille yksityiskohtia, mutta yleisesti näen, että kysymys on sanoista suhteessa tekoihin ja sanojen luotettavuudesta ja sanojen ymmärrettävyydestä, voimmeko niin kansanedustajina kuin ehkä kansana, kansalaisina tämän jälkeen, kun sana sanotaan, käsite, jollekin annetaan ilmiasu, siihen luottaa.

Ainakin itse olen tässä välikysymyksessä mukana ihan siitä näkökulmasta, että haluan luottaa, haluan nähdä, että ne kaikki asiakirjat, jotka ovat olemassa, ovat avoimia ja sillä tavalla myös, että ne eivät ole ristiriitaisia. Nyt, niin kuin täällä keskustelussa on tullut esille, kahden asiakirjan — jos asiakirja-nimikettä voidaan käyttää hallitusohjelmasta ja sitten näistä muista asiakirjoista, pöytäkirjoista, joita ei alkuaan julkistettu — välillä on selkeä ristiriita. Tämä ei mielestäni herätä luottamusta, ja näin näen, että tällä keskustelulla on tärkeä paikka, ja niin kuin täällä on aikaisemmin tullut esille, on erittäin hyvä, että kuitenkin jonkin verran vastaantuloa pääministeriltä tähän on ollut.

Arvoisa puhemies! Erityisesti olen myös tässä miettinyt, mitähän ajattelevat pieneläkeläiset, pieneläkettä saavat, ja kotiäidit, jotka lapsistansa huolehtivat kotona vastuullisesti, jos ajatellaan tämän asiakirjan, jossa on näitä euroja, sisältöä. Sieltä ei löydy sitä painotusta, mitä mielestäni erityisesti oli ei nyt pelkästään vaalikentillä vaan myös jo edellisen kauden aikana oppositiosta käsin ja myös jonkin verran hallituksesta. Voi sanoa, että semmoinen yleinen painotus oli, että nyt on aika varmistaa, taata se, että meidän perheemme, meidän lapsemme voivat hyvin.

Nyt jos katsomme tätä hallitusohjelmaa, sieltä löytyy kyllä sivulta 17 kohta "Lasten turvallinen kasvuympäristö" ja sivulta 18 "Lapsiperheiden ja eläkkeensaajien taloudellisen aseman parantaminen". Kun näitä lukee, niin ehkä sieltä voi tulkita, että siinä on jonkinlainen lapsipoliittinen tai perhepoliittinen politiikkaohjelma, joksi sinänsä tämän muutamalta riviltä voi tulkita, mutta kun hallitusohjelmaan esimerkiksi on kirjattu neljä politiikkaohjelmaa, siellä ei ole perhepolitiikkaohjelmaa.

Kylläkin nämä, jotka siellä on, ovat tietysti hyviä, mutta itse näen erityisesti tässä puutteen, että se, mitä täällä aikoinaan on paljon puhuttu, edellisellä kaudella, ja mitä on painotettu sanoina, ei nyt näy euroina, joilla sitten todella turvattaisiin ne tavoitteet, mitkä on esitetty esimerkiksi lasten turvalliseksi kasvuympäristöksi. Erityisesti, kun hallitusohjelmaa ja euroja vertaa toisiinsa, tässä on ihan selkeästi se, että joitakin asioita siirretään kauemmaksi. Kuitenkin minä arvioin, että ne, joita nyt tässä siirretään kauemmaksi, tarvitsisivat nimenomaan lähivuosina ja niin sanotusti heti hoitoa. Silloin puhun nyt erityisesti lapsiperheistä. On erittäin ikävä todeta esimerkiksi kotihoidon tuen vähimmäissairaus-, -äitiys-, -isyys- ja vanhempainpäivärahan taso. Miksi sitä ei voisi ajatella 2004. Se on siellä myöhemmin, samoin sitten vuonna 2006 vasta kansaneläkkeen korotus jne. Nämä ovat niitä, joista erityisesti olisin halunnut nähdä, että ne olisivat aikaisempina vuosina.

Hallitusohjelman toteuttamiseen nyt tarvittavat euromäärät ovat kyllä siis esillä, mutta voi sanoa, niin kuin täällä on todettu, että me puhumme nyt todella kapeasta menokehyksestä. Nyt voi vain kysyä sen, minkä täällä kyllä ed. Vapaavuori nosti esille: Pitäisikö hallitusohjelma kirjata uusiksi, kun niitä tavoitteita täällä on hyvin laajasti? Hallitusohjelma on lavea, leveä ja sillä lailla hienoja tavoitteita, niin että pitäisikö nyt hallitusohjelmaa kirjoittaa toisella tavalla, jotta me emme petä itseämme ja ennen kaikkea emme lupaa liikaa kansalaisille, jotka varmasti tätä myös seuraavat?

Näen, että tämän hallituskauden aikana erityisesti sosiaali- ja terveyspoliittisina ydinkysymyksinä ovat sosiaali- ja terveyspalvelujen riittävä saatavuus ja laatu. Jos tämä ei toteudu, näen, että kaikki se, mitä jo aikaisemmin on tehty laatusuosituksina ja monenlaisina selvityksinä, raportteina ja tutkimuksina — ne ovat siis valmiita — menee hukkaan. Kysyn tässäkin, miksi näin. Tietysti kun hallitus vaihtuu, vaihtuu jotakin. Mutta miksi siinä samalla ehkä, näin ainakin arvioin, menetetään ja hukataan samalla jotakin?

Todella nyt hallitusohjelmassa paljon esitetään selvityksien tekemisiä ja sillä — niin kuin jo aikaisemmin sanoin, on ikävä todeta — siirretään asioiden hoitamista. Näen, että parantamalla nimenomaan kansalaisten terveyttä ja toimintakykyä voidaan samalla vähentää väestön ikääntymisen mukanaan tuomaa hoivan ja huollon tarvetta. Ennen kaikkea ongelmahan tässä yhteiskunnassa on syrjäytyminen erilaisten syitten johdosta, ja paitsi Terveysohjelman toteuttamisen myös syrjäytymisen ehkäisyn tulisi näkyä euromäärissä entistä vahvemmin, mutta sitä sieltä oli todella vaikea löytää. Näen, että ehkäisevän näkökulman tulisi olla ensisijainen. Terveys ja hyvinvointi on otettava huomioon kaikessa päätöksenteossa.

Erityisesti haluan tässä sanoa, että jos me olemme puhuneet Terveysohjelmassa näistä hoitotakuista ja panneet sinne Kansalliseen terveysohjelmaan aikamääreitä, niin ensi vuoden talousarviossa täytyisi hallituksella todella olla eväitä ja selkeä esitys siitä, miten kunnat mahdollistavat sen, että vuonna 2005 todella astuu laki hoitotakuusta voimaan. Mielestäni se olisi yksi kohtuullinen vaatimus, mikä nyt jää tässä auki, tai siihen emme voi luottaa tai siihen ei ole selkeätä vastausta, miten se hoidetaan.

Arvoisa puhemies! Hallituksen salaama liiteasiakirja on välttämätön osa hallitusohjelmaa. Näen, että sen avulla avautuu hallitusohjelman menopuolen todellinen sisältö. Siitä meillä nyt on jonkinlainen kuva. Toivon, että tämän jälkeen me voimme paitsi nähdä sen, mitä merkitystä erilaisilla tavoitelauseilla ja sisällöillä on, myös entistä tarkemmin luottaa siihen, että menettelytavat tukevat sitä tavoitteen saavuttamista, ja näin hallitus ottaa myös huomioon avoimuuden.

Arja Alho /sd:

Arvoisa puhemies! Joudun hallituspuolueen kansanedustajana näin aivan aluksi määräämään toisen rikesakon jo lyhyen ajan sisällä hallitukselle. Mielestäni parlamentaariseen järjestelmään kuuluu se, että hallitus on edustettuna välikysymyskeskusteluissa riippumatta kellonajasta ja aiheesta. Kun parlamentarismia arvostan, niin tässä mielessä hämmästelen tuota tyhjää penkkirivistöä. (Ed. Halme: Ette ole ainoa!)

Kun tämä kyseinen kehysasiakirja ei ollut hallitusohjelman liitteenä eikä siitä täällä käyty keskustelua, niin keskustan puoluesihteeri Lankia luonnehti tätä tapahtunutta mokaksi ja pääministeri Jäätteenmäki jo ottikin yhden tai ensimmäisen rikesakon vastuulleen tästä mokasta.

Moka on minun mielestäni kuitenkin aika vakava, enkä halua nyt puhua lainkaan salailusta tai mistään muusta tämän tapaisesta, jota ilmausta oppositiopuolueiden taholta on tässä yhteydessä käytetty, vaan haluan liittää mokan siihen, miten poliittinen järjestelmä ylipäätänsä Suomessa toimii ja mitä tällaiset mokat aiheuttavat sen uskottavuudelle.

Kun kansalaiset sanovat, että poliitikot lupaavat kaikenlaista hyvää ja kaunista eivätkä sitten kuitenkaan pidä lupauksiaan, niin silloin tietysti eduskunta nyt tahtomattaan ehkä on antanut kansalaisille vähän vääränlaista viestiä siitä, että hyvin monenlaisiakin, sinänsä perusteltuja asioita olisi odotettavissa kansalaisten arkielämään tämän tulevan hallituskauden aikana. Tämä usko tietysti perustui siihen, että ihmiset ovat lukeneet hallitusohjelmaa ja sitä, mitä siihen on kirjoitettu. Kuitenkin kriittinen lukija toki on ollut koko ajan tietoinen siitä, että talouden liikkumavara ei voi olla kovin suuri. Siihen ei edes tarvita kovin kummoista ennustajaeukon lahjaa sen vuoksi, että kansainväliset talouden näkymät ovat heikot. Jos katselee vain päivittäisiä uutisia, voi nähdä, että sekä irtisanomisten että lomautusten määrä on ollut sen kaltaista, että ei talouskasvu voi olla kovinkaan merkittävää, jolloinka on myöskin päivänselvä asia, että ei myöskään finanssipolitiikan puolella kovin paljon mahdollisuuksia voi olla.

Tässä mielessä tämä viesti olisi ollut selkeämpi ja vahvempi, mikäli nämä kehysluvut olisivat olleet käytössä. Nehän osoittavat sen, että tällä neljän vuoden kaudella kovin merkittävää finanssipolitiikan laajentumista ei tule tapahtumaan eikä esimerkiksi paljon odotetuissa etuustasoissa voi tapahtua kuin euron kahden suuruisia korotuksia, jos nekään nyt ovat tarpeellisia jo sen vuoksi, että ainakin omasta puolestani alleviivaan kunnallisten ja julkisten palveluiden merkitystä hyvinvointiyhteiskunnan peruspilarina.

Mikäli siis tuo kehyspaperi olisi ollut käytettävissä, keskustelu olisi ollut toisenlainen eikä ehkä olisi ollut omiaan johtamaan kansalaisia harhaan odottamaan liikoja. Mielestäni on tärkeätä, että politiikassa pidetään se, mitä sanotaan, ja että kansalaiset voivat tältä osin luottaa siihen, että se, mitä sanotaan, myös tehdään.

Kun euro-oloissa rahapolitiikan keinovalikoimaa ei ole talouspolitiikassa käytettävissä ja meillä on tulopoliittiset sopimukset niin, että tuponkin kautta on aika vaikea tällä hetkellä vaikuttaa ajankohtaiseen talouden taantumaan, jäljelle jäävät julkiset menot. Itse en kuulu niihin, jotka uskovat siihen, että talouskasvua voitaisiin elvyttää kansantaloudessa lisäämällä julkisia menoja, muuten kuin hyvin kohdennetusti ja harkitusti. Uskon, että joidenkin infrastruktuurihankkeiden kohdalla näin voidaan menetellä silloin, kun ne auttavat alueita kehittymään ja poistavat kehityksen kannalta tärkeitä pullonkauloja.

Kehysbudjetissa on luvattu tämän tyyppisiin hankkeisiin lisää 20 miljoonaa euroa. Se ei ole kovin kummoinen määrä, ei edes elvyttävässä mielessä eikä lisäbudjetinkaan kautta käytettävissä sen vuoksi, että yksinomaan esimerkiksi 10 kilometriä tiejärjestelyjä Kivenlahdesta Jorvakseen maksaa jo 16 miljoonaa euroa.

Kun näin on ja kun vienti tökkii ja on kiinni aika lailla kansainvälisten suhdanteiden elpymisestä, täytyy kysyä, miten sitten voitaisiin julkisen vallan toimin edesauttaa kotimaisen kysynnän elpymistä. Silloin tietysti tulevat käytettäväksi veropolitiikan keinot. Valtiovarainministeri Kalliomäki on sanonut, että lisäbudjettiin tulisi sisältymään merkittäviä tuloverojen alennuksia, tai että ne voivat olla tuloveroja tai sitten työnantajamaksujen alentamisia. Olettaisin, että työnantajamaksujen alentamisten tiellä ei voida nopeasti edetä, koska hallitusohjelmassa on sanottu, että Holmin—Vihriälän-mallia selvitetään, ja olisi kai nyt kohtuullista, että se selvitettäisiin ennen kuin tehdään ratkaisuja. Näin ollen jäljelle oletettavasti jää tuloverojen merkittävä alentaminen. Näitten osalta olisivat varmasti hallitusohjelmakeskustelussa monet minun laillani alleviivanneet sitä, että tuloveroratkaisuissa pitää ehdottomasti huolehtia siitä, että veronkevennyksen rasitukset eivät koidu kuntien vastuulle. Kunnat ovat peruspalveluiden järjestämisestä vastuullisia, ja niiden talous ei kyllä kestä sitä, että verotulomenetyksiä tulisi, vaikkakin niitä sanottaisiin korvattavan kunnille. On nähty esimerkiksi suurten kaupunkien kohdalla yhteisöverojen muutosten kautta, että mitään kompensaatiota lupauksista huolimatta ei ole tullut eikä ilmeisesti tule.

Sen vuoksi onkin minun mielestäni tarpeellista korostaa sitä, että verotuksen keinot eivät ole pelkästään tuloverotuksessa, vaan myöskin välillisen verotuksen mahdollisuudet elvyttää kotimaista kulutuskysyntää ovat hyvinkin merkittävät. On harmillista, että ruoan arvonlisäveron korotus on jälleen kerran jäänyt pois hallitusohjelmasta, mutta sen ei tarvitse jäädä tietenkään pois elvytyskokonaisuudesta, jonka pitäisi olla suhdannepoliittisten oppien mukaisesti jotakin lisää siihen, mitä finanssipolitiikan puolella muuten luvataan. Jotkut väittävät, että ruoan arvonlisäveron alennus ei menisi kulutuskysyntään, mutta kyllä euro-oloissa, joissa ruoan hinta on vertailtavissa, on aivan selvä asia, että ruoan hinnan alentaminen menee kulutuskysyntään ja menee erityisesti niiden tulonsaajien kulutuskysyntään, jotka tulevat toimeen pienillä tuloilla. Ruoan hinnalla ei toki ole merkitystä sellaiselle, joka voi tilata joka ilta hummeri-illallisen, mutta sille, joka miettii, ostaako tonnikalapurkin vai silakkapaketin, sillä on merkitystä.

Myöskin välillisellä arvonlisäverotuksella on merkitystä palvelualojen työllisyydelle, josta hallituksen ohjelmaan on etsiytynyt sinänsä ihan oikeita asioita, mutta hyvin pieniä yksityiskohtia. Niinpä toivonkin, että kun nyt tämä asiakirja on julkinen, siis tämä kehyspaperi, ja se jollakin tavalla osoittaa sen, että finanssipolitiikassa tullaan noudattamaan hyvin tiukkaa linjaa, julkisia menoja ei tulla kasvattamaan, sitä kautta kasvua ei haeta eikä voitaisikaan hakea, niin silloin kiinnitettäisiin erityisesti huomiota siihen, mitä tehdään tulopuolella, mitä tehdään veropolitiikan keinoin, ja siinä nyt sitten oltaisiin ennakkoluulottomia ja otettaisiin niitä riskejä niin, että talouskasvu pääsisi elpymään niin, että sitten myöskin finanssipolitiikan puolella tärkeitä asioita, joita hallitusohjelmaan muuten on kirjattu, voitaisiin toteuttaa niin, että näistä neljästä vuodesta ei muodostuisi nollasummapeliä, jossa jaetaan pelkästään niukkuutta ja sitten ollaan harmistuneita puolin ja toisin.

Politiikan uskottavuuden kannalta tämäkin olisi tarpeellista, sillä uskon näin, että julkisen vallan kautta talouspolitiikan avulla voidaan vaikuttaa kansantalouden pyörien pyörimiseen. Tässä suhteessa pitää irrottautua hallinnonalakohtaisesta ajattelusta ja lähteä siitä, että luovuus on politiikassakin tärkeä voima. Nyt sitä luovuutta tarvittaisiin erityisesti tämän etupaineisen elvyttävyyden suhteen, ei niin, että julkisia menoja kasvatetaan, vaan sitä kautta, että luodaan edellytyksiä kulutuskysynnälle, ja silloin näen verotuksen ensiarvoisen tärkeänä.

Kari Uotila /vas:

Arvoisa herra puhemies! Ed. Alholle huomautan tästä veroelvytyksestä sen verran, että kun sitoudutaan siihen, että valtion menoja ei lisätä, niin sellainen pienituloisia auttava veroelvytys tuloverotuksen puolella, jota on aikaisemmin tehty, kun on lisätty vähennyksiä kuten kunnallista ansiotulovähennystä siten, että hallitus lupaa kompensoida kunnille ne menetykset, mitä tätä kautta tulee, on myöskin menoautomaatti valtion menoissa niiden kompensaatioiden verran. Muut automaattiset valtion tuloveroon tehtävät kevennykset kylläkin tuovat rahaa tasaisesti kaikille, mutta eivät kohdistu ollenkaan tehokkaasti niiden periaatteiden mukaisesti, mitä edelliset hallitukset korostivat, että kaikista pienituloisimpia pitäisi verohelpotusten hyödyttää. Näihin sisältyy tällaista problematiikkaa.

Mitä tulee sitten tähän välikysymykseen ja sen aiheeseen, niin ensinnäkin tämä salailu, kertomatta jättäminen, jopa, no, totuuden kiistäminen, sitten kun asiat alkoivat paljastua, on tietysti hyvin vakava, asiallisesti menettelytapana erittäin vakava rike. Voi melkein sanoa, että rikesakko voi olla aika kevyt rangaistus siitä. Mutta tähän liittyy paljon suurempi kuvio sitä kautta, että on todella meidän edustajien arvioitava sitä, minkälaisen asian yhteydessä ja mihin asioihin liittyen tämä toimenpide, manööveri, salailuoperaatio, tehtiin. Siinä korostan sitä samaa, mitä ed. Alhokin. Itse asiassa sen tiedonantoäänestyksen, joka tässä salissa toimitettiin hallitusohjelman sisällöstä ja sen hyväksymisestä, status, merkitys, on kokenut kovan inflaation, koska se keskustelu käytiin ja luottamusäänestys suoritettiin aivan erilaisen sisällön ja todellisuuden pohjalta kuin nyt on avautunut tämän julkisuuteen tulleen asiakirjan pohjalta. Tämä on se oleellinen kysymys. En tiedä, olisivatko hallituspuolueiden rivit rakoilleet, olisiko ollut tiukempi äänestystulos tai niinpäin, mutta joka tapauksessa keskustelu olisi ollut erilaista ja vakavampaa, koska, niin kuin täällä kyllä todettiin, hallitusohjelma on toiveiden tynnyri. Siellä on kauniita periaatteita, viisikymmentäkaksi selvitystä, parikymmentä ohjelmaa, mutta vasta sen jälkeen kun paljastui, että tämän kauniin sanahelinän katteeksi ei aiota riittävästi rahaa osoittaa, olemme sen todellisen hallitusohjelman ja sen arvioinnin edessä.

Sitten tähän liittyy seuraava askel, ja se askel on tässä salissa käytävä kehyspäätösmenettely. Pääministeri vastauksessaan kovasti liputti yhteistyön parantamista hallituksen ja eduskunnan välillä ja selvästi viittasi myöskin tähän kehyspäätöksen käsittelyyn eduskunnassa. Nythän on tilanne niin, että kun tämä hallitusohjelman käsittely ja siitä toimitettu luottamuslauseäänestys hallitusohjelman ja siihen liittyvien kehyksien osalta kärsi kovan inflaation, menetti statuksensa, nyt on tietysti hallituksella kova kiire sitten tämän varsinaisen kehyspäätöksen yhteydessä sitoa eduskunnan kädet hyvin tiukasti. Siihen viitataan, kun poliittiselta puolelta, pääministerin suunnalta ja hänen talouspoliittisen neuvonantajansa suunnalta, on väläytelty sitä, että esimerkiksi selonteko — äsken valtiovarainministerin suusta kuulin, että jopa tiedonanto — olisi se muoto, jolla pystyttäisiin tätä hallituksen tavoittelemaa eduskunnan sitomista kehyspäätöksiin lisäämään.

Tähän liittyy se ongelma, arvoisa puhemies, että kun ensi vuoden budjetin aloittelu pitäisi valtiovarainministeriössä aloittaa kesäkuun alusta, ja se alkaa aikataulun mukaan, niin kehysratkaisu pitäisi asiallisesti tietenkin tehdä ennen sitä. Hallituksen pitäisi pystyä tekemään, mikäli tehdään tiedonanto tai selonteko, hyvin perusteellinen, hyvin selkeä, hyvä asiakirja tästä ja tuoda se eduskunnan hyvin perusteelliseen käsittelyyn, koska kysymyksessä on todella uusi askel, koska tämä kehysmenettely on sisällöltään aivan erilainen, mitä se on aikaisempina vuosina ollut. Kun täällä viitattiin — muun muassa ed. Vapaavuori viittasi — siihen, pitääkö hallitusohjelman joustaa ja muuttua, niin se on ilman muuta selvää, ja se on myöskin budjettipäällikön suusta sanottu. Kehykset eivät jousta, ohjelma joustaa. Ohjelman kauniit sanakäänteet, lupaukset, ne jäävät todella sanahelinäksi, ja kehyksestä pidetään kiinni. Kehyspäätökseen tullaan merkitsemään nämä menosääntökohdat vuosittain elikkä vuositasolla sidotaan hyvin tarkasti, kuinka paljon on menopuolella rahaa käytettävissä. Sinne varataan todennäköisesti myöskin lisäbudjettivaraus, koska lisäbudjetitkin sisällytetään nyt sitten kehyksiin. Siellä on erittäin tiukka alijäämärajoite. Eivätkä sellaiset satunnaiset tulot, jos joku hallituspuolueidenkin puolelta haikailee sen puoleen, että esimerkiksi Suomen Pankin varantoja purkamalla tuotaisiin liikkumavaraa kehyksiin, niin menettely lähtee siitä, että tällaiset satunnaiset tulot, joita en toivo sieltä suunnasta edes kahmittavan, ne eivät sisälly näihin kehyksiin elikkä liikkumavaraa ei tule. Sen vuoksi pidän erittäin tärkeänä — se on tietysti opposition näkövinkkelistä ykshailee, tuleeko tiedonanto tai selonteko — että jos selonteko halutaan asiallisesti käsitellä eduskunnassa, se vaatii aikaa ja vaivaa ja siihen ei tämä koneisto minun käsitykseni mukaan toukokuun aikana enää veny. Sama käsitys on myöskin ministeriön korkeimmilla virkamiehillä. Tarkoituksenmukainen tapa pääministerin ja hänen avustajiensa toiveista huolimatta tämän kehyspäätöksen sitovuuden lisäämisestä ja kahleen laittamisesta eduskunnan budjettivallan eteen ja päälle koko neljäksi vuodeksi ei nyt onnistu aikataulusyistäkään tällä kierroksella, vaan ainoa järkevä ja tarkoituksenmukainen tapa on, että hallitus antaa ilmoituksen kehyksistä tuleville vuosille. Se on hallituksen käsitys siitä, millä tavalla aiotaan vuosittain ja mihin tarkoituksiin rahaa laittaa, mutta eduskunnan käsiä se ei sido ja täällä olisi politiikkaa ja mahdollisuutta senkin jälkeen, kun kehyspäätös on ilmoituksen muodossa annettu ja täällä keskusteltu.

Jari Koskinen /kok:

Arvoisa herra puhemies! Moni on kysynyt, onko keskustelu hallitusohjelmasta ja siihen liittyvistä menonlisäyksistä paikallaan. Varmasti on paikallaan. Voi sanoa, että se on monessakin mielessä paikallaan. Tätä prosessia on ollut mielenkiintoista seurata, mikä paperi on ollut julkinen ja mikä ei ole ollut, milloin niitä on toimitettu mihinkin päin, milloin Suomeen ja milloin eduskuntaan ja milloin niihin liittynyt joitain erityisiä kynämerkintöjä, jolloin eivät aina virkamiehetkään ole tienneet, onko tämä jokin virallinen paperi vai pelkästään vain mielenkiinnosta lähetetty. Mutta aika näyttää sitten, mihin tämä loppujen lopuksi päätyy, mutta joka tapauksessa se kertoo jotain tästä ajasta, että ehkä kannattaisi tarkkaan harkita, millä tavalla toimii, koska elämme avoimessa yhteiskunnassa, missä juuri mikään asia ei pysy salassa. Sen takia on paikallaan se vanha viisaus, että aina kannattaa avoimesti tiedottaa kaikista asioista, silloin säästyy monelta pahalta. Salaamalla ei yleensä mitään voiteta.

Minkä takia nämä menonlisäykset ovat mielenkiintoisia ja tärkeitä? Ne kertovat niistä painopisteistä, joita hallitus omassa ohjelmassaan ja politiikassaan aikoo noudattaa. Luvut ovat usein paljastavampia kuin erilaiset korulauseet. Uskon, että tästäkin prosessista hallitus ottaa varmasti opikseen, niin varmaan moni muukin. Voi olla, että hallitus tämän jälkeen tietää, että oppositio tulee olemaan valppaana. Se on sitä tietysti ollut aina ennenkin ja tulee olemaan tästä eteenkinpäin. Se on tätä päivää. Kannattaa kertoa heti ne asiat, mitkä tietää, eikä vasta muutaman viikon jankkaamisen jälkeen.

Herra puhemies! Muutama sana maataloudesta ja siitä, millä tavalla tämä hallitusohjelma ja nämä menonlisäyksessä olevat rahat ovat vähän toistensa kanssa ristiriidassa. Kun aikanaan luin Jäätteenmäen hallitusohjelmaa ja tietysti erityisellä mielenkiinnolla kohtaa, missä puhutaan maataloudesta, voi todeta, että hallitusohjelmaan tehdyt kirjaukset ovat erittäin hyviä. Kun puhutaan EU-maatalouspolitiikan uudistamisesta tai artiklan 141 mukaisista neuvotteluista, tässä on kirjattu ne samalla tavalla, mitä voi sanoa edellisenkin hallituksen ohjelmissa olleen. Kun Suomi viime hallituksen aikana otti kantaa muun muassa Euroopan maatalouspolitiikan uudistamiseen, hallitus oli silloin täysin yksimielinen ja samalla kannalla oli myös koko eduskunta. Mikään siinä mielessä ei tässä ole muuttunut. Syvä yksimielisyys vallitsee maatalouspolitiikan uudistamisesta kyllä Suomessa kaikilla rintamilla, ja se on hyvä asia. Voin vakuuttaa täältäkin, että oppositio varmasti tukee kaikella tavalla hallitusta näissä ajankohtaisissa maatalouspoliittisissa neuvotteluissa, koskevat ne artiklaa 141 tai EU-maatalouspolitiikan uudistamista. Sama valittu linja jatkuu siinä mielessä, ja se on hyvä asia.

Mutta pieni ristiriita on kuitenkin olemassa. Tässä kerrottiin, että menonlisäyspaperissa on varattu 20 miljoonaa euroa erityisesti kehityksen tarkistamiseen ottaen huomioon maa- ja metsätalousministeriön ja Makeran tarpeet. Siitä näki välittömästi, että tämä ei voi pitää paikkaansa käytännön kanssa. Jos ajatellaan sitä, mitä tällä hetkellä tapahtuu esimerkiksi metsäsektorilla, kestävän metsätalouden rahat ovat lopussa, rästejä on jo huomattavasti kertynyt. Niitä hoidetaan kyllä, onneksi, tulevassa lisätalousarviossa, mutta ne hoidetaan tämän vuoden osalta. Samat ongelmat ovat edessä myös vuosina 2004—2007:kin, jos työt metsissä jatkuvat samaa vauhtia kuin ne tällä hetkellä jatkuvat, ja kaikki me varmasti sitä toivomme. Siinä mielessä 20 miljoonaa ei riitä yhtään mihinkään.

Samalla tavalla meillä on menossa Etelä-Suomen metsien suojeluohjelman toteuttaminen, mistä edellinen hallitus teki oman valtioneuvoston periaatepäätöksensä, ja myös se vaatii rahaa. Samoin maaseudun vesihuoltoa pitää kehittää erittäin voimakkaasti johtuen tietysti paitsi tällä hetkellä vallitsevasta kuivuudesta myös muutenkin. Sanoisin, että siihenkään nämä rahat eivät tule riittämään. Kuitenkin näistä on olemassa hyvät kirjaukset hallitusohjelmassa. Tässä on olemassa eräänlainen ristiriita sanojen ja lukujen osalta.

Mutta yksi vielä olennaisempi asia, joka liittyy Maatilatalouden kehittämisrahastoon eli tähän niin sanottuun Makera-rahastoon. Hallitusohjelmaan on kirjattu seuraavasti, suora lainaus hallitusohjelmasta: "Maaseutuelinkeinojen investointien ja maatilojen omistajanvaihdosten rahoitus turvataan huolehtimalla maatilatalouden kehittämisrahaston toimintaedellytyksistä ja maaseutuelinkeinojen korkotukilainojen riittävästä myöntövaltuudesta." Hyvää tekstiä, näin pitää ollakin. Mutta jos koko tästä 20 miljoonasta eurosta, jotka on luvattu kehyksiin lisää, osa menee jo metsäsektorille, osa menee muuhun maatalouteen, ei siinä kyllä Makeraan jää yhtään mitään. Tällä hetkellä tiedetään se, että nykyisellä investointivauhdilla Makerassa pitäisi olla rahaa irrotettavissa noin reippaat 40 miljoonaa euroa vuositasolla avustuksiin enemmän kuin nyt on. On sitten toinen asia, jos muutetaan avustuspolitiikkaa, jos muutetaan avustuskohteita taikka tukitasoja, niin sen jälkeen tilanne on vähän erilainen. Mutta tällä kirjauksella ei Makeraa hoideta kyllä yhtään millään tavalla. Siinäkin mielessä tämä on hieman ontto kohta hallitusohjelmassa.

Toivottavasti tähän löytyy ratkaisu. Tänä keväänä antoi oman mietintönsä rahoitustyöryhmä, joka on miettinyt, millä tavalla Makeraa tulevaisuudessa hoidetaan. Voi olla, että sen avulla löytyy joitakin ratkaisuja, mutta ei ainakaan hallitusohjelmasta eikä siihen liittyvästä lisäpöytäkirjasta löydy ratkaisua Makeran ongelmiin.

Seppo Lahtela /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Koska näyttää siltä, että keskustelu uhkaavasti hiipuu, yritän omalta osaltani täyttää sitä, että eduskunnan näkemys ja tahto toteutuisivat siinä, että asiasta käydään laajaa keskustelua.

Tämän osalta oikeastaan tärkein asia, herra puhemies, minkä takia keskustelua tässä ollaan käymässä, että kun eilen todistelin puheenvuorossani, että hallituspuolueen kansanedustajat ovat saaneet vain opposition kautta tietää, mitä tähän salaiseen lisäpöytäkirjaan sisältyy ja mitä se pitää sisällänsä, nyt ilokseni huomasin, että kaappeihin oli jaettu tällainen, ja nyt on oikein tämmöinen aito kolmesivuinen lisäpöytäkirja, missä nämä asiat selviävät, (Ed. Mäkinen: Jaettu varmaan hallituspuolueen jäsenille!) ja näkyy, että kyllä tämä keskustelu ei tästä asiasta ole mennyt hukkaan.

Tämän osalta voisi todeta, että keskustelussa ei varmaan ole mitään erityistä uutta julki tullut, ja kun kuitenkin ymmärrän, että keskustelun yhteydessä on pyritty välttämään keskustelua muusta kuin siitä, kuinka lisäpöytäkirjapaperi liittyy tähän tarpeellisuuteen välikysymyksen muodossa, niin pitäisin tätä keskustelua aika vaisuna, aitona, mutta mitään asiaa eteenpäinviemättömänä. Mielestäni ainut, mikä täällä on esiin tullut, on se, mikä on useassa puheenvuorossa ilmennyt, pääministerin eilinen viittaus pariinkin kertaan näkemyksiin siitä, että Oecd vaatii vahvempia, sitovampia kehyspäätöksiä ja tämän kautta hallitukselle vahvempaa näköalaa tämän talouden linjauksista koko vaalikaudeksi. Mielestäni tämän pohjalta täytyy sanoa, että jos eduskunta siihen antautuu, että näin käydään ja näin sidotaan, niin uskon, että kaikki vähäinenkin voima, mitä poliittisesti voidaan käyttää ja tehdä, menetetään ja siltä osin en pidä sitä kansan etujen mukaisena, vaan haluan nähdä niin, että koko eduskunta kuitenkin pääsee vuosittain keskustelemaan kehyksistä ja erityisesti pääsee vaikuttamaan sitä kautta tavalla taikka toisella poliittista ilmapiiriä kiristämällä ja luomalla siihen näkemyksen, mitä valtion budjetti kunakin vuonna sisällään pitää. Tältä osin, jos hallitus tuo pääministerin ilmoituksella tämän eduskunnan puitavaksi ja keskusteltavaksi vielä kevään aikana, niin eihän tämä mikään huono asia ole olemassa, mutta ilman sitäkin varmasti toimeen tullaan.

Mitä sitten tulee tähän hallitusohjelmaan, hallitusohjelman sisältöön, niin monet asiat, niin kuin on todettu, ovat hyviä ja etenevät hitaasti, tuskin koskaan valmiiksi. Mutta noin kansan asialta katsottuna, liikenteen ja viestinnän osalta täältä selkeästi löysin sellaisen paikan, missä todetaan: "Televisiomaksun tarkistus toteutetaan asiaa selvittäneen parlamentaarisen työryhmän esityksen pohjalta." Mielestäni tässä asiassa on toimittu erinomaisen nopeasti, kun julkisuudessa ovat liikkuneet mielialat siitä, että televisiomaksuja korotetaan. En tiedä, onko se riittävä, mutta ainakin se on suuri sellaisen kansalaisen osalta, kenen asiasta täällä yleensä puhutaan; se on aivan kohtuuton ja mahdoton korotus, mikä siihen on syntynyt ja tullut. Tämän asian pohjalta luulen, että Suomen kansa kun huomaa ja näkee ne uhkat, mitkä tähän liikenteeseen ja viestintään sitten tulevat digitaalisen television aikakauden tullessa ja kansalaisten ollessa pakotettuja hankkimaan nämä laitteet, investoimaan tähän näköalaan, ja jos kuitenkaan se ohjelmatarjonta ei nykyisestään parane, niin ei tästä hyvä seuraa. Uskon, että protestina se ainakin ilmenee seuraavissa vaaleissa.

Oli äsken hyvä kuulla ed. Jari Koskisen puheenvuorossa maatalouden rahoituksesta tulevaisuudessa ja erityisesti uuden ohjelmakauden toteutuessa siitä, kuinka nämä rahat riittävät ja miten olemattomissa ne nyt ovat olemassa. Tämän osalta voisi todeta, että myönteistä siinä erityisesti oli se, että oppositio lupasi laajan tuen tähän asiaan, ja uskon, että hallitusrintama tältä osin yksimielisesti pyrkii sitä asiaa toteuttamaan. Mutta niin kuin tässä nyt on todettu, tässä kehyspäätöksessä, missä nämä rahat ovat sidottu, siellä ei kyllä tätä näköalaa riittävästi ole olemassa. Huoli on suuri. Toivottavasti se on aiheeton, mutta tällä kertaa ei kukaan ole pystynyt kumoamaan, etteikö siinä huolessa olisi todellinen aihe olemassa. Suomalaisen viljelijän ahdinko on muutenkin riittävän suuri puhumattakaan siitä, että tämä talous olisi vielä täysin tyhjän päällä.

Herra puhemies! Tähän nähden vielä oli myönteistä kuulla ed. Alhon puheenvuorossa tämä näkemys siitä, että näiden verouudistusten kautta olisi tullut löytää sellainen kohta, mikä olisi kosketellut erityisesti köyhää ja vaatimatonta kansaa, tämä ruuan arvonlisävero, sen alentaminen. Se täytyy kyllä myöntää, että ainakin itse näin olen sisäistänyt, että ennen vaaleja siitä puhuttiin vilpittömästi, ja ainakin itse olin sitä mieltä, että se pitää toteuttaa ja tehdä, mutta ei se vain hallitusohjelmaan saakka ole tietään löytänyt. Jotain tässä pitää myöntää, että kansalaisia on Suomessa petetty, ei tietoisesti, mutta ilmeisesti tämä taloudellinen liikkumavara ei ole sitä mahdollistanut eikä suonut sille tilaa.

Herra puhemies! Aivan toiseen asiaan ilman lupaa. Tässä on käyty tämä vaisunpuoleinen keskustelu kuitenkin kahtena päivänä pitkään, ja kun päivällä käytiin keskustelu pääministerin ilmoituksesta Suomen hallituksen kannanotoista EU:n tulevaisuuskonventissa esillä oleviin asioihin, niin se oli kovin lyhyt ja vaatimaton. Mielestäni näitten pituus olisi pitänyt sijoittaa sillä lailla, että kun pääministerin ilmoitus koskettaa kuitenkin koko Suomen kansaa merkittävän paljon enemmän kuin tämä välikysymys, niin siihen uhrattu aika olisi pitänyt olla moninkertainen. Silloin se kyllä olisi voinut tästäkin keskustelusta viedä puhehaluja, intoa ja tahtoa, niin että eduskunnan käyttämä kokonaisaika olisi ollut selvästi pienempi, ei ainakaan sen suurempi kuin tällä kertaa, ja se olisi kuitenkin koitunut selvästi Suomen kansan tulevaisuuden parhaaksi niin, että EU:n tulevaisuudesta, mihin nyt kyllä Suomen jokainen budjetti joka vuosi liittyy, olisi voitu käydä laajempi mielipiteiden ja ajatusten vaihto ja sisäistää tätä asiaa pidemmälle. Näin olisin voinut toivoa, mutta uskon, että kyllä tavat tästä kehittyvät ja maailma muuttuu paremmaksi.

Klaus Pentti /kesk:

Herra puhemies! Uutena kansanedustajana olen koettanut tätä välikysymyskeskustelua kuunnella täällä salissa ja välillä tuolta huoneesta käsin, ja kun ed. Seppo Lahtela moitti tätä värittömäksi, niin kyllä tässä keskustelussa minusta aika ajoin on väriäkin ollut.

Tämä välikysymys koskee tietojen salaamista, ja tähän kysymykseen ainakaan itse en voi yhtyä. Nimittäin kyllä ainakin itse olin neuvottelijoihin ja valittuihin ministereihin yhteydessä ja kyselin niiden rahojen perään, joita itsekin koetin tähän hallitusohjelmaan paimentaa, ja niitä tietoja sai kyllä niin, että en ainakaan ymmärtänyt, että kysymys olisi ollut tietojen salaamisesta. Liikkumavara on ahdas, määrärahan lisäykset alustavaan kehykseen vuoteen 2007 mennessä ovat yhteensä vain 1,12 miljardia euroa, ja kyllä sen tietää, että ei siitä kovin suurta määrää jaettavaa löydy. Pääpaino on työllisyyteen ja elinkeinojen parantamiseen liittyvissä rahoissa ja myös kunnallisten peruspalvelujen parantamisessa. Näissä on painopiste.

Osaltani olen myös huolissani, niin kuin jo edustajien Jari Koskisen ja Seppo Lahtelan puheenvuoroissa tuli esiin, siitä, miten maatalouden osalta rahoitus voidaan hoitaa. Liikkumavara ei näiden määrärahojen suhteen ole kovin suuri. Itsekin ymmärsin, että Makeraan siellä oli tämä parikymmentä miljoonaa euroa mahdollisesti käytettävissä. Tarve olisi varmasti suurempi. Se, miten kansalliset tuet voidaan hoitaa, jää kyllä pitkälti hallituksen ja neuvottelijoiden varaan, miten EU:n kautta saatavat tuet pystytään jatkon osalta neuvottelemaan. Hallitusohjelmasta käy ilmi, että tukien kokonaismäärä pyritään pitämään vähintään nykytasolla. Jos neuvotteluissa ei onnistuta, tämä edellyttää silloin, että kansallisilla tuilla paikataan tämä aukko.

Kyllä ohjelma sisältää monia pettymyksiäkin. Täällä tuli esiin ruuan arvonlisäverotus, ja itse olisin pitänyt erittäin tärkeänä, että sitä olisi voitu keventää. Meillä Suomessa ruuan arvonlisäverotus on todella korkea. 17 prosenttia on kova luku, kun verrataan esimerkiksi Ranskan 5,5 prosenttiin. Se näkyy kyllä ruuan hinnassa ja myös taloudellisesti heikompien talouksien ostovoimassa.

Myös tierahat ovat pettymys, mutta taustalla on myös edellisen eduskunnan ja hallituksen laatima kehys vuoteen 2007. Tässä taloudellisessa tilanteessa liikkumavara on ahdas.

Täällä on tuotu esiin, että muun muassa keskustan edustajat eivät ole olleet aktiivisesti vaikuttamassa hallitusohjelmaan. Tätä syytöstä en omalta osaltani voi hyväksyä. Koetin osaltani olla vaikuttamassa niihin asioihin, mitkä koin tärkeäksi. Ainakin tuolla ohjelmassa näistä asioista on mainintoja. Nähtäväksi jää, miten jatkossa voidaan noita hallitusohjelmaan hyväksi kirjattuja asioita toteuttaa. Edellytän, että kehys on sen verran väljä, että kehyksen sisällä voidaan näitä painotuksia tässä salissa tarpeen mukaan säädellä.

Toimi Kankaanniemi /kd:

Arvoisa herra puhemies! Viimeisen vuorokauden ajan olen miettinyt kovin tiiviisti, miten eduskunta määrää hallitukselle rikesakon. En ole päässyt siitä asiasta selvyyteen enkä ole valtiosääntöoppineita asialla vaivannut, mutta perjantaihin mennessä se varmaan pitäisi ratkaista, kun silloin täällä tehdään päätöksiä tämän välikysymyksen pohjalta.

Välikysymykseen en harkintani jälkeen pannut nimeäni alle, silloin kun se tehtiin. Syitä siihen, miksi en allekirjoittanut välikysymystä, on useampiakin, mutta erityisesti katsoin, että on hieman liian voimakas ase menettelytavoista tällaisessa tilanteessa laatia välikysymys ja sillä yrittää saada hallitus edesvastuuseen siitä tilanteesta, missä ollaan. Nyt kun pääministeri Jäätteenmäki rehellisesti tunnusti, että virhe tuli tehtyä ja rikesakon paikka on, katson, että ei aivan epäluottamuksen antaminen hallitukselle tässä suhteessa ole ihan kohtuullista. Ehkäpä se rikesakko sitten tulee omalta kohdaltani annetuksi niin, että en anna hallitukselle luottamusta, mutta en myöskään epäluottamusta. Meillehän on pantu tuohon pöytään kolme nappulaa. Sitä keltaistakin voi joskus käyttää. Se olkoon se rikesakon muoto tässä yhteydessä. Tietysti valtiontaloudelle tekisi hyvää, jos ministereille voitaisiin panna ihan euromääräinenkin rikesakko maksettavaksi, mutta ei sitä menettelyä taida löytyä tässä kohtaa.

Herra puhemies! Kun hallitusohjelma oli täällä tiedonantona käsittelyssä, silloin — äsken tarkistin — käytin puheenvuoron, jossa totesin, että hallitusohjelman teksti ja hallitusohjelman sisältämä lupaus 1,12 miljardin euron menojen lisäämisestä kehyksiin nähden ovat pahasti ristiriidassa. Tämä ristiriita on toki vain vahvistunut ja paljastunut entistä vahvemmin nyt, kun on ollut mahdollisuus vertailla hallitusohjelmaa ja tätä lisäpöytäkirjaa tai lisäasiakirjaa. Jos tämän välikysymyksen aihe ja kohde olisi ollutkin tämän lisäpöytäkirjan sisältö eikä tämä menettelytapa, niin olisi ilman muuta selvää, että tässä olisi epäluottamuksen paikka ja ankarankin tuomion paikka. Mutta kun pääministeri on syntinsä tunnustanut, annettakoon hänen syntinsä anteeksi ja sillä lailla hänelle sitten jatkoaikaa tällä keltaisella varoituskortilla varustettuna niin, että jos uusia, samantapaisia tilanteita tulee, silloin ei sitten enää ehkä armo olekaan niin herkässä kuin se nyt on sydämellä vielä tässä tilanteessa.

Mutta todellakin, tämän julki tulleen tai joissakin eduskunnankin kanslioissa pyörineen asiakirjan ja hallitusohjelman välinen ristiriita on kyllä valitettavan suuri. Tämä vie pohjaa hallituspuolueitten ja hallituksen uskottavuudelta. Mutta toki hallituksella, jos sille annetaan aikaa hoitaa asioita, on mahdollisuus korjata ja tehdä parempaa politiikkaa kuin mihin tämä lisäpöytäkirja taloudellisesti mahdollisuuksia antaa. Kaikkihan me joudumme tunnustamaan, että talouden tilanne ja kehitysnäkymät tällä hetkellä ovat hyvin hankalat. Varmasti jo näidenkin lisäysten rahoittaminen niin, että esimerkiksi työllisyystilannetta saadaan parannettua, on työn ja tuskan takana, eivätkä eurooppalaiset näkymät ja maailmantaloudenkaan näkymät ollenkaan tätä tilannetta todellakaan helpoksi tule tekemään.

Arvoisa puhemies! Vielä lyhyesti totean sen, viitaten siihen, mitä ed. Seppo Lahtela äsken sanoi, että olen myös aivan hämilläni ja tyrmistynyt eduskunnan työskentelytavasta. Tähän välikysymykseen, joka on kuitenkin aika lailla kevyt sellainen eikä välttämättä edes meille oppositiossa kovinkaan kunniaksi, tähän käytämme lähes kaksi päivää keskusteluaikaa ja puhumme ja jauhamme tällaisia asioita, jotka ovat korjattavissa ja ratkaistavissa, ja jos tänä päivänä tehdään virheitä, niin ensi vuonna viimeistään voidaan virheet korjata.

Samanaikaisesti meillä on käsittelyssä Euroopan unionia koskeva valtavan suuri ja tavattoman tärkeä kokonaisuudistus. Sille varattiin aikaa iltapäivällä kolme tuntia. Kaikkia puheenvuoroja, jotka oli pyydetty, ei annettu ja puheenvuorojen pituudet oli rajattu erittäin lyhyiksi. Jos vertaa tämän välikysymyksen ja konventtiasian painoarvoa, merkitystä, tärkeyttä, Suomen kansan kannalta ja laajemminkin, ne ovat aivan eri tasoa olevat kysymykset. Tuolle konventtiasialle olisi pitänyt varata kaksi päivää aikaa keskusteluun, ja ehkä välikysymys olisi voinut jäädä vaikka tekemättä tai siitä olisi voitu käydä ehkä keskustelu kyselytunnilla vaikka sovitusti tai joku tällainen keskustelu, jossa olisi sanottu, että typerästi teitte, ja jossa pääministeri olisi voinut sanoa, että teimme virheen ja myönnämme sen. Näin olisi menty järkevällä tavalla eteenpäin.

Olen huolissani siitä, että tämä eduskunta ei ole perillä siitä, mitä EU:ssa tapahtuu, mitä konventissa tapahtuu, eikä pysty ohjaamaan tällä hetkellä sitä työtä, jota siellä tehdään huomenna ja lähiviikkoina, ei juuri millään tavalla. Itse olen nyt suuren valiokunnan jäsen ja myös sen konventti- eli tulevaisuusjaoston jäsen ja olen nyt ikävä kyllä havainnut, että siellä pyöritetään käsiä, että mitähän tässä pitäisi tehdä. Kenelläkään ei ole homma hanskassa eikä myöskään hallituksella, niin kuin pääministerin ilmoituksesta saatiin kuulla ja voitiin aistia. Muutamat virkamiehet tietävät, mitä tapahtuu, mutta laajat päättäjäpiirit ovat ulkona kehityksestä, ja tehdään kauaskantoisia ja oikeastaan peruuttamattomia ratkaisuja.

Arvoisa puhemies! Tämän halusin tässä sanoa ja toisaalta perustella vähän sitä, hatarasti kylläkin mutta kuitenkin, miten aion perjantaina käyttäytyä äänestyksessä.

Rakel Hiltunen /sd:

Arvoisa puhemies! Kun ed. Kankaanniemen pastoraalista filosofointia syntien anteeksiantamisesta kuuntelin, niin mieleeni tuli kaksi omaa elämänohjettani, jotka ovat olleet hyvin tärkeitä. Ensimmäinen on se, että joskus on hyvä antaa armon käydä oikeudesta. Toinen on se, että huonon käytöksen voi aina korjata paremmalla seuraavassa käänteessä. Kun tästä rikesakosta on puhuttu, niin ehkä tämän ankaran keskustelun jälkeen, jota on menettelytavoista käyty nyt kahden päivän aikana, voi sanoa, että rikesakko on kyllä jo lunastettu. Olisi kyllä hyvä, että koko keskustelu olisi tullut hallituksen jäseniltä kuultua. Mutta itse asiassa on varmaan hyvä eduskunnan ja koko politiikan teon arvovallan kannalta se, että menettelytavat eivät saa liian suurta osuutta vaan pääsemme kansalaisia kiinnostaviin asioihin. Minä tulin pyytämään tämän puheenvuoron luettuani tässä juuri hetki sitten 50 helsinkiläisen peruskoulun johtokunnan eli vanhempien viestin, hätähuudon oppilaiden ja perusopetuksen tilanteesta Helsingissä. Tähän ei kyllä hallitukselta tule riittämään vastaus, että se on kunnan oma asia. Hallitusohjelma ja tämä lisäpöytäkirja, joka on ollut nyt käsittelyssä, eivät lupaa meille mitään hyvää Pääkaupunkiseudulle. Hallituksella on nyt todella suuri näytön paikka, erityisesti pääministerillä, joka lupasi vaaleissa helsinkiläisille valoisampaa tulevaisuutta, ja se on nyt mitattava euroissa.