Arto Satonen  /kok(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Uuden työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan ensimmäisenä mietintönä on valmistunut 100-vuotisen eduskunnan juhlapäätös, lakiehdotus naisjärjestöjen valtionavusta.

Sata vuotta sitten suomalaiset tekivät maailmanhistoriaa. Vähintään 24-vuotiaat kansalaiset, niin miehet kuin naiset, saivat oikeuden äänestää ja asettua ehdolle parlamenttivaaleissa. Niissä vaaleissa eduskuntaan valittiin 19 naista. Tähän saavutukseen — sitä valiokunta myöskin pohti, sen taustoja — liittyi kansalaisyhteiskunnan voimakas panos, suurten kansanliikkeiden synty, ja nuorisoliikkeen, niin poliittisen kuin ammatillisen työväenliikkeen, urheiluseuraliikkeen, raittiusliikkeen ja myöskin poliittisten puolueiden muotoutuminen edesauttoi tätä tavoitetta. On myös niin, että jo silloin suomalaisessa yhteiskunnassa naisilla oli merkittävä rooli perheen elatuksen tuojina, eli jo silloin perheen talous perustui kahden hankkijan yhteiseen tuloon, ja se osaltaan helpotti tätä tehtyä päätöstä.

Ensimmäiset naisten asemaa puolustavat etujärjestöt on perustettu jo 1880-luvulla. Naisjärjestöjen Keskusliitto perustettiin vuonna 1911. Naisjärjestöt ovat siten tehneet jo yli sata vuotta tärkeää työtä tasa-arvon toteuttamiseksi ja kansalaisten vaikuttamismahdollisuuksien vahvistamiseksi.

Tänä päivänä sukupuolten välinen tasa-arvo on yksi suomalaisen yhteiskunnan ja Euroopan unionin perusarvoista. Valiokunta kävi jossain määrin keskustelua siitä, missä suhteessa yhteiskuntaa tulisi tarkastella sukupuolineutraalisti tai missä suhteessa sitä ei tulisi tarkastella sukupuolineutraalisella tavalla. Totesimme, että sekä naisilla että miehillä on erityisiä elämäntilanteesta johtuvia haasteita, mihin liittyvät sosiaaliset sudenkuopat ja lasikatot, jotka mietinnössä on mainittu. Suurimpia naisten tasa-arvoon liittyviä ongelmia on tietenkin palkkauskysymys, jossa pohjalla on samapalkkaohjelma sekä hallitusohjelman kirjaus siitä, että erityisesti pyritään parantamaan julkisen sektorin naisvaltaisten alojen tilannetta ja korjaamaan siellä palkkojen jälkeenjääneisyyttä.

Valiokuntakäsittelyn yhteydessä havaitsimme myös toisen merkittävän tasa-arvo-ongelman. Kun verrataan suomalaisten keski-ikäisten miesten ja naisten työllisyysastetta suhteessa Euroopan unionin 25 maan keskiarvoon, me voimme havaita, että suomalaiset keski-ikäiset miehet, joilla on alle 12-vuotiaita lapsia, ovat yli 91-prosenttisesti työelämässä ja heillä tämä prosenttiluku on suurin piirtein sama kuin Euroopan unionissa keskimäärin. Naisten osalta, joilla ei ole lapsia, työllisyysaste on 79,4, sekin 3 prosenttiyksikköä korkeampi kuin Euroopan unionissa keskimäärin. Niillä naisilla, joilla on pieniä lapsia, työllisyysprosentti on 70, kun Euroopan unionin keskiarvo on 61,1. Se osoittaa sen, että se politiikka, jota Suomessa on harjoitettu liittyen päivähoitokysymyksiin ja muihin kotihoidon tukijärjestelmiin, on tuottanut sen tuloksen, että naisten työllisyysaste on selvästi eurooppalaista keskiarvoa korkeampi. Tämä tilanne ei tietenkään vielä ole paras mahdollinen, ja siitä johtuen on myöskin edelleen pyrittävä työllisyysastetta nostamaan. Tähän liittyy myöskin kysymys vanhemmuuden kustannusten tasauksesta.

Huomattava on kuitenkin tässä yhteydessä se, että keski-ikäisten miesten, joilla ei ole lapsia, työllisyysaste Suomessa on 78,8 prosenttia, kun se Euroopan unionissa keskimäärin on 85,6 prosenttia. Eli meillä on myöskin sellainen tasa-arvo-ongelma, että merkittävä osa perheettömistä keski-ikäisistä miehistä on työelämän ulkopuolella ja uhkaa syrjäytyä tästä yhteiskunnasta. Tähän ongelmaan ei ole riittävästi kiinnitetty huomiota, ja se on yksi tulevan politiikan haasteista.

Arvoisa puhemies! Naisjärjestöillä on ollut varsin niukat taloudelliset resurssit edistää työtään naisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien parantamiseksi. Tällä hetkellä tasa-arvotyötä tekevien naisjärjestöjen valtionapu on yhteensä 193 000 euroa, josta 109 000 euroa on osoitettu Naisjärjestöjen Keskusliitolle ja 84 000 euroa Naisjärjestöt Yhteistyössä, Nytkis ry:lle.

Valiokunta pitää hyvin perusteltuna näin kansanvallan juhlavuonna antaa tunnustusta naisjärjestöille niiden tekemästä arvokkaasta työstä ja tukea tasa-arvon ja suomalaisen demokratian kehittämistä varmistamalla naisjärjestöjen toiminnan jatkuvuus vakinaistamalla ja vahvistamalla niiden toiminnan rahoitusta. Valiokunta puoltaa yksimielisesti lakiehdotuksen hyväksymistä muuttamattomana.

Jukka  Gustafsson  /sd:

Arvoisa puhemies! Hyvät edustajatoverit! Suomalaiset naiset jos ketkä ovat ansainneet tämän 100-vuotisjuhlapäätöksen, jonka sitten myöhemmin toivottavasti eduskunta yksimielisesti tekee. (Ed. Manninen: Oppositio ei siis vastusta!) Luulen, että jokainen suomalainen mies sisimmässään tuntee sen, miksi tämä arvonanto on juuri nyt paikallaan.

Ei ole ehkä tarvetta käydä tässä syvällisemmin historiallisia paalutuksia lävitse, mutta minusta on ehkä tärkeää kuitenkin todeta se, mitä Suomen parlamentti monesti yksimielisesti, monesti äänestäen on suomalaisten naisten hyväksi tehnyt ja erityisesti koskien naisten työelämään osallistumista tukevia rakenteita, koska lienemme aika pitkälti yhtä mieltä siitä, että aidosti tasa-arvo voi toteutua vain silloin, kun kaikilla on tasapuolinen mahdollisuus osallistua työelämään. Voi sitten joissakin yksittäistapauksissa olla naisen tai miehen kohdalta arvovalinta olla myöskin kotona, mitä esimerkiksi minun mielestäni pitää myöskin arvostaa ja kunnioittaa enemmän kuin käsitykseni mukaan julkisessa keskustelussa välillä annetaan ymmärtää.

Siis me olemme toteuttaneet näitä rakenteita siten, että meillä on tämä päivähoito-oikeus ja iltapäivähoito, meillä on maksuton kouluruokailu, jota aina ylpeästi esittelen ulkomaisille vieraille, meillä on äitiys- ja vanhempainvapaa lapsen syntymän yhteydessä, meillä on mahdollisuus saada hoitovapaata alle 3-vuotiaan lapsen hoitamiseksi, meillä on olemassa erillisverotus ja meillä on lainsäädäntö, joka turvaa syrjintäkiellon niin työsopimuslaissa kuin tasa-arvolaissakin, ja meillä on verrattain tuore ja moderni tasa-arvolaki.

Mutta, arvoisa puhemies, sain oikeastaan kimmokkeen käyttää tämän puheenvuoron siitä, että viime kaudella, kun olin työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan puheenjohtaja, meillä oli hyvin korkean profiilin tasa-arvokonferenssi Joensuussa 21. ja 22. päivänä maaliskuuta, jossa tilaisuudessa muun muassa kirjailija Utrio käytti merkittävän puheenvuoron, myöskin professori Juha Sihvola. Minusta itse asiassa, kun puhumme naisten asemasta yhteiskunnassa ja myöskin välillisesti miesten, niin nyt vähän liian vähälle huomiolle on jäänyt perheen asema ja merkitys. En nyt haikaile minkään taakse jääneen perhekäsityksen perään, minusta on luonnollista ja ymmärrettävää, että meillä on tänä päivänä moderni perhekäsitys, jonka mukaan perhe voi olla kokoonpanoltaan hyvinkin monitahoinen.

Mutta lainaan nyt tässä yhteydessä kyllä professori Sihvolaa, joka nimenomaan korosti sitä, että olennainen kysymys oikeudenmukaisuuden toteutumisen kannalta löytyy perheen sisältä, siis perheen mallista riippumatta. Mielelläni korostan itsekin sitä, että oikeudenmukaisessa yhteiskunnassa perheen käytäntöjen tulee antaa naisille ja miehille tasaveroiset mahdollisuudet kehittää kykyjään, ottaa osaa poliittisen vallan käyttöön ja vaikuttaa yhteiskunnallisiin valintoihin sekä saavuttaa taloudellisesti turvattu asema. Myöskin haluan korostaa tätä perheen asemaa ja merkitystä sitä kautta, että perheillä on aivan ratkaiseva merkitys ja vaikutus lasten moraaliseen kehitykseen. Nähdäkseni perheen käytäntöjen tulee yhdessä yhteiskunnan rakenteen ja käytäntöjen kanssa tukea lasten kasvamista oikeudenmukaisiksi ja kaikkia ihmisiä tasa-arvoisesti ja kunnioittavasti kohteleviksi kansalaisiksi.

Arvoisa puhemies! Haluan päättää lyhyehkön puheenvuoroni myöskin viittaamalla Naisten täydet poliittiset oikeudet 100 vuotta -tasa-arvokonferenssiin Joensuussa, jossa mielestäni liian vähälle huomiolle jäi professori Juha Sihvolan tällainen teesi tai vetoomus. Haluan herättää sen nyt tässä yhteydessä eloon. Se tarkoitti sitä, että meidän on toivottavasti Suomessakin vahvemmin uudistettava lainsäädäntöä ja työelämän käytäntöjä siten, että isiä ei pelkästään kannusteta, vaan velvoitetaan kantamaan täysimittainen osuutensa lasten kasvatuksesta. Tällainen konkreettinen vaatimus olisi tästä näkökulmasta se, että äideillä ja isillä olisi yhtä pitkät, käytännössä pakolliset vanhempainvapaat, sekä se, että saatettaisiin vielä nykyistä tasa-arvoisemmin nämä vanhempainvapaiden kustannukset tasan isien ja äitien työnantajien kustannuksiksi.

Tuula Haatainen /sd:

Arvoisa herra puhemies! Se, että voimme juhlia satavuotiasta demokratiaamme eduskunnassa, jossa naisten määrä on meidän tasa-arvolaissakin määritellyn 40 prosentin vähimmäismäärän ylittänyt, on erittäin hieno saavutus. Naiskansanedustajien osuuden nousu 42 prosenttiin Suomen eduskunnassa ei ole sattuma eikä se ole mikään luonnonlaki. Se on saatu aikaan naisten omalla aktiivisuudella ja se on myös naisten omalla osallistumisella voitettu.

Jo yli sata vuotta sitten naiset ryhtyivät järjestäytymään Suomessa ja kansainvälisesti. Tuolloin naisten verkostoitumiseksi ei ollut käytössä nettiä, ei ollut olemassa kännyköitä. Kun isoäitini synnytti viisi lastaan, niin tuolloin äitiyslomista ei ollut tietoakaan saatikka sitten päivähoidosta, vaikka töissä kyllä piti käydä ja työ oli rankkaa ja raskasta. Näillä naisilla oli vahva unelma uudenlaisesta yhteiskunnasta, tasa-arvosta.

Yli sata vuotta sitten perustettu Työläisnaisten liitto vaatikin lapsille turvallista hoitopaikkaa, säällisiä työoloja ja koulutusta. Nämä vaatimukset olivat kaikkien naisjärjestöjen listoilla vähän eri muodoissaan. Naiset eivät myöskään jääneet toimettomina odottamaan, että joku muu tekee heidän puolestaan asiat. He perustivat itse järjestöjä ja alkoivat tuottaa turvaa hädänalaisille. Ensi- ja turvakodit perustettiin äitien ja lasten turvaksi. Yksinäisiä äitejä ja piikoja puolustettiin. Orpojen hyväksi tehtiin töitä. Vanhustenhuoltoon syntyi omia järjestöjä tuottamaan turvaa köyhille vanhuksille, joilla ei ollut tukenaan eläkettä saatikka palveluja.

Naisten aktiivisen poliittisen osallistumisen taustalla on Suomessa ollut naisten hyvin vahva integroituminen työelämään, järjestöihin, puolueiden toimintaan sekä ammattiyhdistysliikkeeseen. Naiset ovat tottuneet tekemään työtä miesten rinnalla niin pellolla kuin tehtaissakin. Naiset ovat olleet vahvoja myös maatalousyhteiskunnassa ennen teollista kautta. Silloin perinteinen "emäntä talossa" oli merkittävä oman yrityksensä pyörittäjä. Naisjärjestöjen rooli puolestaan tyttöjen ja naisten valveutuneisuuden ylläpitäjänä ja herättelijänä on ollut aivan keskeinen, ja siitä kiitos näille järjestöille kuuluu.

Minulla ja monilla muilla oli mahdollisuus osallistua kansainvälisesti historialliseen YK:n neljänteen naiskonferenssiin, joka järjestettiin Pekingissä 1995. Tuossa kokouksessahan keskeinen lopputulos hyväksytyssä toimintaohjelmassa oli, että paperilla, mustaa valkoisella, naisten oikeudet tunnustettiin ihmisoikeuksiksi. Tämähän tuntuu kyllä Suomessa aivan itsestäänselvyydeltä, mutta tuolla se piti silloin erikseen keskustella, lobbata ja neuvotella kokouspaikalla. Vastavoimat olivat myös kovia. Tässä työssä myös Suomen valtuuskunta sai tunnustusta.

Tuossa kokouksessahan Suomi myös sitoutui siihen, että YK:n jäsenvaltiot rahoittavat naisjärjestöjen toiminnan osana kansalaisyhteiskuntaa. No, Suomellahan on lainsäädäntö ollut muun muassa puoluerahoituslain kautta, että tietty osuus on naisjärjestöjen toimintaan osoitettu. Nyt sitten tässä käsittelyssä oleva naisjärjestöjen valtionavun vakinaistamispäätös on näin ollen tärkeä eduskunnan 100-vuotisjuhlatoimikunnan tekemä esitys, joka nyt konkretisoituu. Edellisessä hallituksessa olin mukana tuota pohjatyötä tekemässä ja opetusministerinä toimineen Antti Kalliomäen toimestahan tämä sitten, kun hän siihen tehtävään tuli, saatiin korjatuksi, ja nyt esitys on meillä täällä käsittelyssä.

Naisten rooli on vahvistunut monella tapaa suomalaisessa yhteiskunnassa, mutta tietysti siitä huolimatta vielä paljon on esteitä naisten tiellä työelämässä, työn ja perheen yhteensovittamisessa, ja kyllä niitä asenteissakin vielä löytyy. Naisten tasa-arvon yksi peruspilari mielestäni on taloudellinen tasa-arvo. Suomessa naisten työllisyysaste on korkea, kuten työelämä- ja tasa-arvoasiainvaliokunnan puheenjohtaja totesi, mutta asema työelämässä ei suinkaan ole vielä riittävän hyvällä tolalla. Varsinkin synnytysiässä olevat naiset tekevät miehiä enemmän pätkätöitä. Se heikentää heidän taloudellista asemaansa ja myös uralla etenemistä.

Erityisesti naisten osuus taloudellisessa päätöksenteossa on Suomessa heikko, ja tämä asia on sellainen, jonka eteen pitää tehdä määrätietoista työtä, ja toivon, että hallituskin tämän pitää asialistallaan ja sen eteen ponnistelee. Työn ja perheen yhteensovittamiseksi on edelleenkin tehtävä paljon töitä. Naiset kouluttautuvat, hankkivat koulutuksen, he haluavat myös osallistua yhteiskuntaan, tehdä työtä. Mutta yhtä aikaa on oikeus myös pitää perhe ja huolehtia, kantaa vastuuta omista lapsistaan.

Isien rooli onkin tässä nyt ihan keskeinen. Edellisen hallituksen aikana EU-puheenjohtajuuskaudella järjestettiin EU-tasa-arvokonferenssi, ja tuossa konferenssissa keskeinen teema oli miehet. Tuolloin otimme slogaaniksi "miehet tarvitsevat tasa-arvoa ja tasa-arvo tarvitsee myös miehiä". Tässä kolikossa on kaksi puolta, ja tuijottamalla vain naisten osuuteen ei eteenpäin päästä, jos miesten puolella ei tapahdu muutosta. Siitä syystä onkin tärkeää, että miesten isyyteen, mahdollisuuteen kokea isyys, toteuttaa sitä aidosti keskittyen lapseen ja hoivan ottamista osaksi omaa miehen roolia ja arkea on äärimmäisen tärkeä. Se ei ole pois miehisyydestä, vaan se antaa vain rikkautta elämään.

Naisjärjestöjä jatkossakin tarvitaan, sillä Suomi ei ole vielä tasa-arvoinen, ja sen eteen on tehtävä kaikkialla töitä. Täällä voimme säätää lakeja tasa-arvon edistämiseksi, 2005 uudistettiin tasa-arvolaki, joka oli merkittävä uudistus. Mutta lait yksin eivät voi yhteiskuntaa paremmaksi tehdä. Jotta lait konkretisoituvat kansalaisten arjessa, siihen tarvitaan vahvaa kansalaisyhteiskuntaa, ja sen kansalaisyhteiskunnan osana naisjärjestöillä on keskeinen rooli.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa herra puhemies! Ed. Haatainen tuossa totesi, ettei ole mikään luonnonlaki, että meillä on 42 prosenttia naisia kansanedustajista. Mitä tulee luonnonlakiin, niin luonnonlain mukaanhan meillä pitäisi olla 50 prosenttia. Sehän olisi se normaalitilanne luonnonlakien mukaan.

Puhemies! Todella, kun valiokunnan mietinnössä sen viimeisessä kappaleessa todetaan, että valiokunta pitää hyvin perusteltuna näin kansanvallan juhlavuotena antaa tunnustusta naisjärjestöille niiden tekemästä arvokkaasta työstä, niin olisi miellyttävää todeta, että eduskunta voisi pitää hyvin perusteltuna näin kansanvallan juhlavuonna antaa tunnustusta naisille ja heidän tekemälleen arvokkaalle työlle.

Me tiedämme, että naisvaltaisten alojen kuten terveydenhoidon sairaanhoitajat, lähihoitajat, perushoitajat jne., lastentarhanopettajat ja SAK:n puolelta esimerkiksi elintarviketyöläiset — nämä kaikki ryhmät ovat vahvasti naisvaltaisia — tekevät erittäin arvokasta työtä alipalkattuina, pitkään alipalkattuina, ja tämä talo, kuten tämä yhteiskunta kaiken kaikkiaan, ei ole tätä vinoutumaa pystynyt oikaisemaan. Aina ennen vaaleja se tulee jotenkin mieleen ja julistetaan ja sanotaan ja luvataan, ja sitten kun ohitse onnellisesti ovat vaalit, niin asia unohtuu. Toivoisin, että tässä pystyisimme vastaamaan tämän todellakin arvokkaan työn vaatimuksiin.

Jari Larikka /kok:

Arvoisa puhemies! Naisjärjestöt ovat tehneet yli sata vuotta tärkeää työtä tasa-arvon toteutumiseksi ja kansalaisten vaikutusmahdollisuuksien vahvistamiseksi. Sukupuolten välinen tasa-arvo on yksi suomalaisen yhteiskunnan ja Euroopan unionin perusarvoista. Sukupuolten välisen tasa-arvon vahvistaminen on yhteiskunnan kaikkien jäsenten etu, miksei velvollisuuskin, ja naisjärjestöjen tekemä tasa-arvotyö on tästä hyvä esimerkki. Täytyy muistaa, että naisjärjestöjen arvokkaasta työstä hyötyvät kaikki, myös miehet. Erityistä hyötyä naisten yhteiskunnallisen aseman parantamisesta on yksinhuoltajaisille ja naisvaltaisilla aloilla työskenteleville miehille.

Perheiden hyvinvointi on ollut hyvin esillä laadittaessa hallitusohjelmaa. Lapsilisien yksinhuoltajakorotusta nostetaan 10 eurolla kuukaudessa 1.1.2008 alkaen, ja äitiys-, isyys- ja vanhempainpäivärahoja sekä sairauspäivärahojen vähimmäistasoa korotetaan työmarkkinatuen tasolle 1.1.2009 alkaen. Hallitusohjelmassa luvataan korvata työntekijän vanhemmuudesta aiheutuvat kustannukset nykyistä paremmin, jotta naisten tasa-arvo työelämässä toteutuisi paremmin. Tavoitteena on myös jakaa perhevapaista aiheutuneet kustannukset nykyistä tasapuolisemmin mies- ja naisvaltaisten alojen kesken sekä lisätä yhteiskunnan rahoitusosuutta.

Pidän esitettyjä asioita erittäin hyvinä ja toteuttamiskelpoisina. Ne ovat hyvä avaus sille tielle, jolla voitaisiin siirtää vanhemmuuden kustannukset kokonaan yhteiskunnan maksettaviksi. Se olisikin parasta tasa-arvopolitiikkaa, mitä me voimme tämän päivän Suomessa tehdä. Vanhemmuuden kustannusten siirtäminen yhteiskunnan vastuulle poistaisi naisvaltaisilta aloilta myös määräaikaisia työsuhteita ja lisäisi työn tuottavuutta työhön sitoutumisen lisääntyessä. Molemmat asiat ovatkin jo hallitusohjelmaan kirjattuna.

Olen vakuuttunut, että vanhemmuuden kustannusten siirto verovaroista maksettavaksi kaventaisi myös naisten ja miesten välisiä palkkaeroja, edistäisi naisten urakehitystä, naisjohtajuutta sekä vähentäisi ratkaisevasti työmarkkinoiden jakautumista sukupuolen mukaan. Riittävät taloudelliset resurssit ovat välttämättömiä, jotta naisjärjestöt voivat osallistua täysipainoisesti yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Arvoisa puhemies! Pidän myös hyvin perusteltuna näin kansanvallan juhlavuonna tunnustuksen antamista naisjärjestöille niiden tekemästä arvokkaasta työstä sekä tuesta tasa-arvon ja suomalaisen demokratian kehittämiseksi. On hienoa, että naisjärjestöjen toiminnan jatkuvuus halutaan varmistaa vakinaistamalla ja vahvistamalla niiden toiminnan rahoitus.

Päivi Lipponen /sd:

Arvoisa puhemies! Hyvät kansanedustajat! Meillä suomalaisilla naisilla ja miehillä on syytä olla ylpeitä itsestämme ja maastamme. Nyt käsitellään esitystä eräiden naisjärjestöjen valtionavusta. Tämä on hieno asia. Suomi on yksi maailman tasa-arvoisimmista maista. Suomalaiset naiset ovat saavuttaneet oikeuksia varhemmin kuin monet kanssasisaret maailmalla ja osallistuneet toimintaan kaikilla elämänalueilla yhdistäen työn ja perheen. Tämä on ollut mahdollista, koska Suomessa on vallinnut vahva naismyönteinen yhteisöllisyyden perinne.

Toinen syy on se, että Suomi on ollut köyhä agraarinen maa. Talonpoikaisessa yhteiskunnassa naisen asema määrittyi suhteessa maaomaisuuteen ja sukuun. Agraarisessa taloudessa kaikkien perheenjäsenten oli osallistuttava tuottavaan työhön. Suomi omaksui Ruotsin vallan alla eurooppalaiset yksilöoikeudet ja liberaalin aatemaailman. Yhteisöllisyyden perinne siirtyi eteenpäin kansan parissa. Venäjän keisarikunnan autonomisena alueena Suomi sai rakentaa omat hallintoelimet ja kasvattaa kansan kansallisvaltiotamme varten.

Nyt käsitellään naisjärjestöjen valtionapua. 1800-luvulla Suomessa virisi vahva yhdistys- ja järjestötoiminta. Työväenyhdistyksissä korostettiin lasten koulutusmahdollisuuksia. Maksuton koulutus rinnastettiin tuolloin äänioikeuteen ja tyttöjen kouluttaminen oli hyvin yleistä. Paikallisen järjestäytymisen kautta naiset alkoivat osallistua tähän yhteiskunnalliseen päätöksentekoon, ja ensimmäinen naisten osallistumisväylä oli kansakoulujen johtokunnassa toimiminen. Se oli todellista ensimmäistä päätöksentekoa. Nais- ja kansalaisliikkeessä korostettiin naisten ja miesten samankaltaisuutta, mikä merkitsi myös samanlaisia kansalaisoikeuksia. Naisjärjestöissä ja puolueissa yleinen ja yhtäläinen äänioikeus otettiin vaaliteemaksi. Venäjän vallan alla saimme Euroopan moderneimman eduskuntalaitoksen sekä yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden. Äänioikeuden laajentaminen koskemaan kaikkia kansalaisia nosti äänioikeutettujen määrän reilusta 120 000 ihmisestä noin 1 300 000:een.

Tänä päivänä Suomessa tasa-arvobarometrin mukaan valtaosa miehistä ja naisista haluaa nähdä politiikan ja talouselämän johtopaikoilla enemmän naisia, ja siitähän saatiin osoitus maalisvaaleissa. Suomalaisen naisen tie on ollut kouluttautuminen, ahkera työnteko ja järjestäytyminen ja vastuunotto yhteiskunnallisesta päätöksenteosta, ja tätä tietä me nyt täällä vahvistamme tällä käsillä olevalla päätöksellä.

Merja Kuusisto /sd:

Arvoisa puhemies! Hyvät edustajatoverit! Mietinnössä ja siinä käsiteltävässä lakiesityksessä eräiden naisjärjestöjen valtionavussa yhdistyy suomalaisen yhteiskunnan pitkä ja hieno perinne konkreettisella tavalla nykyaikaan. Viime vuonna juhlimme naisten äänioikeuden ensimmäistä sataa vuotta, tänä vuonna jatkuu kansanvallan juhlinta eduskunnan 100-vuotisjuhlallisuuksien merkeissä. Vaalikevään kuuma puheenaihe on ollut tasa-arvotupo ja naisvaltaiset matalapalkka-alat. Toivotan hallitukselle voimia ja hyvää muistia, että he muistaisivat vaalilupaukset hoitoalan palkkojen korotuksista.

Erityisesti hoitoalalla mutta myös muilla matalapalkka-aloilla näkyy, että naisvaltaisten alojen palkkausta ja työn vaativuutta on arvostettu eri tavalla kuin niin sanotuilla miesten aloilla. Työelämän ja työn ja perheen yhteensovittaminen kaipaa edelleen tasa-arvoa lisääviä ratkaisuja. Pätkätöistä on viime vuosina tullut erityisesti nuorten ja naisten ongelma. Siksi on hyvä, että työministeri Tarja Filatovin asettaman määräaikaisia työsuhteita käsitelleen työryhmän esitysten toteuttaminen on myös nykyisen työministerin Tarja Cronbergin listalla kiireellisenä.

Suomalaista demokratiaa on kehitetty yhteisvoimin. Tasa-arvon edistäminen on meidän kaikkien etu. Naisten lisäksi siitä hyötyvät lapset, perheet ja myös miehet.

Ilkka Kantola /sd:

Arvoisa puhemies! Naisjärjestöjen toiminnan tuen vakiinnuttaminen ja vahvistaminen on tarpeellinen ja hyvä asia. Järjestöissä tehdään hyvää työtä tärkeän asian puolesta. Naisten asema suomalaisessa yhteiskunnassa ei ole niin hyvä kuin sen tulisi olla. Maan nykyisen hallituksen kokoonpanosta ei voi päätellä tasa-arvotilannetta koko yhteiskunnassa. Ei myöskään sosialidemokraattisen puolueen eduskuntaryhmän sukupuolijakautumasta voi päätellä koko yhteiskunnan tilannetta. Yhteiskunnallisten tasa-arvo-ongelmien korjaaminen vaatii sekä jatkuvaa tutkimustyötä että saman suuntaisia päätöksiä ja toimenpiteitä yhteiskunnan eri alueilla.

Järjestöillä on tärkeä tehtävä sekä tutkimuksessa että käytännön toiminnassa. Kansalaisjärjestöjen vahvuuksiin kuuluu kyky tehdä havaintoja ruohonjuuritasolla, ja tämä on tärkeätä. Järjestöt ovat myös oppimisen ja kasvamisen foorumeita, joissa vaikutetaan ihmisten ymmärrykseen ja asenteisiin. Miesten ja naisten tasa-arvon vahvistamisella on suomalaisessa yhteiskunnassa pitkät perinteet. Suomalaisissa ankarissa oloissa naiset ja miehet ovat tehneet työtä rinta rinnan. Perheen elatus ja kotien toimeentulo on valtaosiltaan nojannut niin miesten kuin naistenkin työpanokseen. Kun poliittista järjestelmää viime vuosisadan alussa kehitettiin kansanvaltaiseen suuntaan, päätettiin saman tien ottaa maailmanennätystason askel sukupuolten välisen tasa-arvon kehittämisessä. Vuonna 1906 säädetty yleinen ja yhtäläinen äänioikeus toi samoin perustein demokraattisten oikeuksien piiriin niin naiset kuin miehetkin.

Työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan mietinnössä, joka nyt on käsittelyssä, mainitaan, että protestanttinen uskonto on omalta osaltaan edistänyt naisten itsenäisen aseman vahvistumista yhteiskunnassa. On aivan totta, että luterilainen uskonpuhdistus toi mukanaan uusia tapoja keskustella naisten ja äitien tekemästä työstä. Pohtiessaan sitä, mikä on merkittävää tai vähemmän merkittävää työtä, akateemisesti korkeasti koulutettu Martti Luther, tohtori Luther, korosti naisten kotona tekemän työn merkitystä. Vaihtaessaan vauvalle vaippaa äiti tai isä tekee yhteiskunnallisesti yhtä tärkeätä työtä kuin yliopiston professori tai vaikkapa kauppias. Meille tämä on tietysti itsestäänselvää, mutta 1500-luvulla Lutherin lähestymistapa arkielämän kysymyksiin oli jonkinmoinen uutuus, kuten varmasti myös naisten työn arvostaminen.

Suomen evankelisluterilainen kirkko on kuluneen kevään aikana ollut julkisuudessa tasa-arvoon liittyvien epäselvyyksien takia. On kiistatta käynyt ilmi, että naispuolisten pappien asema kirkon työelämässä ei ole kaikilta osin kunnossa. Muutamat kirkon työntekijät ovat kieltäytyneet tekemästä eräitä työsuoritteita naispuolisten pappien kanssa. Kyseessä näyttää olevan sukupuoleen perustuva syrjintä. Suomen evankelisluterilainen kirkko on laillisella ja pitävällä tavalla todennut vuonna 1986, ettei naisten pappeudelle ole opillisia esteitä. Tällä päätöksellä kirkko on antanut naisille samanlaiset oikeudet kirkon työelämässä kuin miehilläkin on. Tämä päätös merkitsi sitä, että myös papiston osalta kirkon työelämä tuli normaalien työelämäsääntöjen piiriin. Niissä kirkoissa, kuten roomalaiskatolisessa kirkossa tai Suomen ortodoksisessa kirkossa, joissa opillisin perustein on päätetty olla avaamatta pappeutta naisille, tilanne on tietenkin toinen, ja kaikissa näissä tapauksissa toimitaan uskonnonvapauslain mukaisesti ihan oikein.

Naispappeuspäätökseen liitettiin kuuluisa ponsi, jonka tarkoituksena oli toivoa yhteistyön henkeä niiden välillä, jotka kirkossa ajattelevat eri tavoin naisten pappeudesta. Tavoitteena oli tuolloin, ettei ketään syrjittäisi vakaumuksensa takia ja että eri tavoin ajattelevat voisivat tehdä yhteistyötä toinen toistaan kunnioittaen. Naisten pappeuden torjujat alkoivat kuitenkin tulkita tuota pontta niin, että se antaisi heille oikeuden olla tekemättä yhteistyötä naispuolisten pappien kanssa. Vastuu työelämän sujuvuudesta tässä tilanteessa on jäänyt aivan liian usein naisille. Tilanne on käytännössä ja erityisesti periaatteessa ja eettiseltä kannalta kohtuuton.

Kirkon sisällä on erimielisyyttä siitä, miten Raamattua tulee tulkita naisen asemaa seurakunnassa koskevien tekstien osalta. Tämä erimielisyys on opillinen erimielisyys. Tämä jyrkkä opillinen erimielisyys ei kuitenkaan ole hajottanut kirkkoa niin kauan kuin naiset ovat vähin äänin väistyneet ja antaneet tilaa niille, jotka eivät hyväksy heidän pappeuttaan. Näyttää siltä, että vastuu kirkon eheydestä on kaatunut naispuolisten pappien kannettavaksi. Tämä ei ole kohtuullista. Naispappeuden torjujien oikeuksia ja velvollisuuksia koskeva riitakysymys on joko opillinen kysymys tai työelämän normeja koskeva kysymys. Ongelman ratkaiseminen on kirkon johdon ja työnjohdon asia ja tarvittaessa viranomaisten asia, ei naispuolisten pappien ratkaistava asia. Naiset tarvitsevat tukea. He tarvitsevat sitä, että joku suostuu katsomaan asiaa heidän näkökulmastaan. Kuin huomaamatta on naispuolisille papeille annettu vastuu kirkon eheyden ylläpitämisestä. Tämä ei ole ollut kirkolliskokouksen eikä lainsäätäjän tarkoituksena. Jostain syystä jousto on otettu sieltä, mistä se on ollut otettavissa: naisilta.

Luterilaisen kirkon naispappien tilanne on — näin ajattelen — vain yksi esimerkki siitä, miten isoja kuormia huomaamatta siirtyy naisten kannettavaksi. On tärkeätä, että näissä asioissa tehdään tarkkoja havaintoja ja päästään eteenpäin.

Arvoisa puhemies! Suomi on tuhansien järjestöjen maa. Erilaisia kansalaisjärjestöjä pidetään keskeisenä ja pysyvänä osana demokraattista yhteiskuntaa. Myös naisjärjestöjen panos nykyisen kaltaisen suomalaisen yhteiskunnan kehitykseen on ollut merkittävä. Siksi eräiden naisjärjestöjen toiminnan jatkuvuuden turvaaminen on erinomainen tapa juhlistaa satavuotiasta kansanvaltaa. Mielihyvin yhdyn valiokunnan mietintöön ja annan tukeni hallituksen esitykselle.

Esa Lahtela /sd:

Arvoisa puhemies! Itse henkilökohtaisesti olen voinut seurata tätä, tai muistan sen 50 vuotta, vähän reilutkin, mitä on suomalaisessa yhteiskunnassa tapahtunut, ja sitä voisi peilata sitäkin taustaa vasten, mitä on 50 vuodessa tähän päivään mennessä tapahtunut. Se muutos on merkittävä. En tiedä, onko se pelkästään naisjärjestöjen ansiosta, koska siihen kai on tarvittu miehiä ja naisia, jotta tämä kasvutyö on henkisellä puolella tapahtunut ja ajattelun puolella, asenteissa.

Muistan, miten pienenä poikana ja nuorena kaverina ollessani silloin aikanaan miesten ja naisten työt oli hyvin tarkkaan rajattu, kotityöt oli aika lailla rajattu, ainakin maaseudulla, siten, että mitkä ovat ukkojen töitä ja mitkä akkojen töitä, ja sitten niistä rajoista pidettiin aika tiukasti kiinni, paitsi niissä tilanteissa, jos jompikumpi sairastui. Silloin tuolla maaseudulla piti tietysti hoitaa molemmat työt, koska silloin ei tämän tyyppistä kotiapua ollut. Siitä me olemme kasvaneet — sitä sata vuotta vanhaa juttua en muistakaan, koska se on vähän mahdottomuus, mutta puolet tästä ajasta — mikä tarkoittaa sitä, että me olemme tulleet aika paljon eteenpäin.

Nyt tässä ollaan käsittelemässä naisjärjestöjen rahoja, ja vähän samalta pohjalta tarkastelen tätä, mitä tuolla valiokunnassa kyselin. Eli siellä kuultiin myös monennäköisiä vastauksia, ja sain olla mukana tässä hienossa työssä, ja siinä mielessä kysyin monelta asiantuntijalta, jotta kun naisjärjestöjen tavoitteena kuitenkin pitäisi olla suomalaisen yhteiskunnan tasa-arvon kehittäminen ja tietysti myös tämän ilosanoman levittäminen muihinkin maihin ja koko maailmaan, niin eikö sitten jossakin aikataulussa olisi mahdollista, että nämä järjestöt voisivat tehdä itsensä tarpeettomiksi elikkä Suomessa olisi se tilanne, jotta meillä on tasa-arvo olemassa, meillä on palkkapuolella tasa-arvo, päättäjäpuolella tasa-arvo, että meillä on naisia vähintään puolet tai, sanotaan, himpun enemmänkin. Nimittäin jos tilastoja katsoo — täällä puhuttiin aikaisemmin luonnonlaista — niin miehet ovat jostakin syystä tapaturma-alttiimpia ja Suomessakin naisia on enemmän, ja silloinhan suhteessa naisia voi olla vähän enemmän kuin miehiä päätöksenteossa.

Mutta kun se tilanne saavutetaan, niin onko sitten näillä järjestöillä vielä jotain tekoa? Pitääkö pysyvä rahoitus olla olemassa pelkästään sukupuolen mukaan? Siellä asiantuntijat vastasivat kahta ilimoo. Ainakin yksi ihminen, yksi naisjärjestöjen edustaja, totesi, että tarkoitus on pitemmässä pelissä tehdä heidän työnsä tarpeettomaksi elikkä saavuttaa se tasa-arvo, jolloin tällä ei ole enää merkitystä ja ei tarvitse tämmöistä erillistä järjestötyötä olla. Mutta kyllä siellä sitten nousivat myös puolustajat, jotka totesivat, jotta se työ muuntuu ja tämän tyyppisiä järjestöjä tarvitaan tasa-arvotyöhön. Joku asiantuntija sanoi, että kun mennään sille rajalle, niin pitää perustaa miesjärjestöt. Minusta tuntuu, että sitten mennään jo liian pitkälle, jotta se ei enää palvelekaan sitä perusajatusta, jos tässä on kyse pelkästään tasa-arvon hakemisesta tässä yhteiskunnassa.

Eli kyse on siitä, jotta nyt tämä mietintö, jossa olen kyllä mukana enkä nurise yhtään, lähtee siitä näköalasta, jotta tässä on kyse horisontista: nähdään horisontti, ja kun mennään sitä lähemmäs, niin se menee kauemmaksi, kun on pyöreä pallo, ja me kierrämme ympäri. Tarvitaan jatkossa tätä työtä. Yhä edelleen kuitenkin kysyn sitä, eikö tavoitteena pitäisi olla kuitenkin päästä semmoiseen tilanteeseen, jossa me jossain vaiheessa voimme todeta, että ei tarvita erikseen mies- eikä naisjärjestöjä, vaan voidaan toimia yhdessä. On vain järjestöjen Suomi, jossa järjestöt toimivat, ja on kasvettu niin pitkälle. Vai lähteekö se ajatus siitä, että me emme koskaan kasvakaan niin pitkälle ... (Ed. Gustafsson: Se vaatii täydellistä sosialidemokratiaa!)

Itse ainakin olen kokenut näinpäin, uskon siihen vielä, että meillä tämmöistä kasvupotentiaalia on olemassa. Ja kun 50-vuotisen historian, minkä itse muistan, aikana on tapahtunut niin valtava muutos, niin uskon, että ei mene montaakymmentä vuotta, kun Suomessa ollaan niin pitkällä, että meillä nämä kaikki kriteerit, jos niitä käydään prosentteina mittaamaan, täyttyvät.

Sillehän me emme mahda mitään, että me olemme joka tapauksessa, miehet ja naiset, erilaisia. Tässä on mielenkiintoinen kohta, joka tuolla mietintöä tehdessä kyllä pohditutti, ja sain oman sormenjälkeni tässä — tosin se on vähän huono jälki — kun tässä nyt todetaan näin, jotta naisjärjestöjen aloittamasta toiminnasta kehittyneen nais- ja miestutkimuksen ansiosta myös miestä tarkastellaan nykyisessä yhteiskunnallisessa keskustelussa sukupuolena. On siihen mennyt sata vuotta, että nyt miehetkin huomataan, että he ovat sentään sukupuoli. Mutta tämä on vaan tämmöinen yksi episodi, ja tämä tuntuu aika hassulta lauseelta. Siihen sain semmoisen yhden sanan korjattua, joka vähän lievensi tätä näkemystä.

En sinällään pane hanttiin tässä hommassa, mutta toivon tämmöiseen filosofiseen keskusteluun myös muut edustajat, jotta käydään keskustelua siitä, mikä on tasa-arvon tulevaisuus ja onko se jossakin vaiheessa niin kuin saavutettavissa vai onko se pakeneva horisontti.

Markus  Mustajärvi  /vas:

Arvoisa puhemies! Minä olen, osin vaistonvaraisestikin, oppinut varomaan tilanteita, joissa olen ed. Satosen kanssa samaa mieltä, mutta nyt olen ja vahvasti.

Ed. Satonen nosti, ihan oikein, esille sosiaali- ja terveysministeriön tausta-aineistosta semmoisia kohtia, jotka kyllä vähän säpsähdyttivätkin: jos työllisyysastetta 15—64-vuotiailla vertaillaan Suomen ja EU-25-maiden välillä yleisellä tasolla, niin ero sukupuolten välisessä työllisyydessä on Suomessa EU:n pienin johtuen nimenomaan naisten korkeasta työllisyydestä. Mutta jos sitten lähdetään katsomaan miehiä, joilla ei ole lapsia, ja miehiä, joilla on lapsia, niin tämä tarkempi vertailu muuttuu luonteeltaan aivan toiseksi. Miesten osalta korkeimmat erot löytyvät Suomesta ja Kreikasta, eli Suomi asettuu aivan eri viiteryhmään näiden tekijöitten suhteen. Tervehdinkin ilolla sitä lupausta, jonka valiokunnan puheenjohtaja ed. Satonen mietinnön esittelypuheessaan antoi, että myös tällaisiin vääristymiin kiinnitetään huomiota aiempaa enemmän.

Mutta samassa yhteydessä varmaan olisi paikallaan miettiä myös — ja silloin kun puhutaan tasa-arvosta, aidosta tasa-arvosta, syvällisestä tasa-arvosta, voi kysyä — miksi aika usein miehiä kohdellaan huoltajuuskiistoissa syrjivästi, miksi niin monet miehet istuvat vankilassa, tekevät itsemurhan tai miksi miesten elinikäodote on niin paljon alempi kuin se on naisilla.

Arvoisa puhemies! Samalla kun valmistaudumme eduskunnan juhlaistuntoon, hallitusohjelmassa aiotaan laajentaa matalapalkkamallia eli juuri sitä mallia, jossa työnantaja palkitaan valtion tuella, veronmaksajien tuella, siksi, että hän maksaa työntekijälle riittävän pientä palkkaa. Tässä matalapalkkakeskustelussa on kokonaan sen keskustelun ulkopuolelle jätetty sukupuolivaikutusten arviointi. On nimittäin niin, että matalapalkkatuessa on kaksinkertainen vääristävä palkkamekanismi. Se ensinnäkin kohdistuu naisvaltaisiin matalapalkka-aloihin ja ruokkii sitä kautta perusteettomia palkkaeroja sekä toiseksi rakentaa esteen, keinotekoisen esteen, korottaa palkkoja. Nämä molemmat tekijät kyllä vaikeuttavat naisten asemaa työmarkkinoilla.

Tässä työelämävaliokunnan yksimielisessä mietinnössä todetaan hallituksen esityksen vaikutuksista ja hallituksen esityksessä on sanatarkasti näin: "Sukupuolten välistä tasa-arvoa keskeisesti edistävien naisjärjestöjen rahoituksen vakiinnuttaminen luo järjestöjen toiminnan pitkäjänteiselle suunnittelulle nykyistä pysyvämmän pohjan." Edelleen: "Toiminnan jatkuvuuden turvaamisen voidaan katsoa välillisesti edistävän sukupuolten välisen tasa-arvon ja yhteiskunnallisten osallistumismahdollisuuksien toteuttamista." Toivoisin kyllä, että näiden naisjärjestöjen toiminnassakin myös nämä asiat, jotka toin esille, ja miesten tosiasiallinen tilanne, silloin kun he ovat heikommassa asemassa kuin muut, nostettaisiin voimakkaammin esille, ettei kävisi niin, niin kuin ed. Lahtelalla oli täällä viitteitä siitä, että pitää sitten erikseen miehillä olla omat tasa-arvoa vahtivat ja vaalivat järjestönsä.

Arvoisa puhemies! Haluan itse sanoa vielä lopuksi kuitenkin, että vaikka tuen näitä arvioita ja vahvempaa miesnäkökulmaa, niin jos itse on kasvanut yhdeksänlapsisen perheen nuorimmaisena, niin varmasti on oppinut tunnustamaan sen työn arvon, jota kotona tehdään. Ja kun seuraa hyvin läheltä, mitä tämmöisen suurperheen kasvattaneen naisen eläkekertymä on tänä päivänä, niin montaakin kautta tunnustaa sen, mitä ongelmia on naisilla. Mutta nämä asiat eivät kuitenkaan ole vastakkaisia, vaan minusta tätä keskustelua pitäisi määrätietoisesti ja myöskin eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan näkökulmasta tuoda paljon radikaalimmin esille.

Päivi Räsänen /kd:

Arvoisa puhemies! Pidän myönteisenä sitä, että tämän keskustelun aikana puheenvuoroja ovat käyttäneet niin mies- kuin naiskansanedustajat.

Itse pyysin puheenvuoroni vastauksena ed. Gustafssonin puheenvuoroon, jossa peräänkuulutitte pakollista isyyslomaa ja äitiyslomaa, molemmille yhtä pitkää. Mielestäni käytännössä se merkitsisi valitettavasti takapakkia nimenomaan naisten oikeuksiin, naisen oikeuksiin vanhempainetuuksiin. Käytännössä se tarkoittaisi sitä, että äidin nykyistä oikeutta äitiys- ja vanhempainlomaan lyhennettäisiin, ellei sitten oletettaisi, että näiden vapaiden pituudet kaksinkertaistettaisiin, mikä ei varmasti olisi realistista. Jos isä taas ei käyttäisi tätä pakkoisyyslomaansa, niin ratkaisusta kärsisi myös lapsi, jonka oikeus kotona saatuun hoivaan rajoittuisi puoleen nykyisestä.

Mielestäni perhepolitiikan johtotähtenä ei tule lopulta pitää viime kädessä naisten tai miesten etua eikä tasa-arvotilastoja, vaan nimenomaan lapsen etua, sitä, että lapsella on oikeus saada vanhemmiltaan hoivaa. Uskon, että tämä toteutuu parhaiten silloin, kun perheellä itsellään on mahdollisimman suuri vapaus tehdä lapsensa hoitoa koskevat ratkaisut, onpa sitten kysymys siitä, jääkö äiti vai isä hoitamaan lasta kotiin tai miten lapsen päivähoito yleensä järjestetään.

Herra puhemies! Haluan vielä todeta, kun ed. Kantola toi saliimme tuulahduksen kirkolliskokouksen keskusteluista, että tasa-arvolaki on tietoisesti rajattu niin, että kirkolliset asiat jäävät sen ulkopuolelle, että kirkolla olisi mahdollisuus itse tehdä ratkaisunsa opillisista kysymyksistä, esimerkiksi virkakysymyksestä, joka on syvästi myös uskonvakaumukseen liittyvä asia. Itse pidän hyvin surullisena sitä, jos näitä kirkon opillisia kiistoja ...

Sanon kolme sanaa ... aletaan setviä poliisivoimin tai lakituvassa.

Jukka Gustafsson /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Räsänen takertui tähän professori Sihvolan esiin nostamaan ajatukseen ja esitykseen. Täällä aiemmin ed. Lahtela haki tämmöistä filosofisempaa tavoiteasettelua, ja tämä lähtökohtahan on itse asiassa aika syvällinen.

Oikeastaan ajattelin, että ed. Räsänen olisi ollut lähempänä minun ajatteluani kuin sitä, että hän otti irtiottoa tähän, koska tämä lähtee kuitenkin niin kuin siitä, että itse asiassa yhteiskunnalla, valtiolla, eduskunnalla, meillä, pitäisi olla tavallaan eettisiäkin velvoitteita siihen, että isä ja äiti tai molemmat huoltajat ikään kuin siihen lapsen kasvuprosessiin voisivat vahvemmin osallistua.

Mutta totta kai ymmärrän myöskin tämän mitalin toisen puolen, että pakko ei aina kaikissa yksittäistilanteissa ole ollenkaan paras mahdollinen. Joskus sanotaan, että paras on hyvän vihollinen, ehkä se sopii tähänkin yhteyteen. Mutta minusta tämä on tärkeätä poliittis-yhteiskunnallista keskustelua, jota käydään tästä vanhemmuudesta.

Heidi Hautala /vihr:

Arvoisa puhemies! Vähintä, mitä eduskunta voi nyt juhlapäätöksenä tehdä, on se, että naisjärjestöjen rahoitus vakiinnutetaan ja vahvistetaan. Haluan kiinnittää huomiota siihen, että Suomessa on poikkeuksellisen vahva yhteistyö naisjärjestöjen kesken, myöskin näiden kahden järjestön kesken, joiden tuesta nyt on kysymys, ja siihen voimme lisätä myös eduskunnan naisverkoston. Nämä kolme yhdessä ovat myöskin tätä asiaa edistäneet. Uskon, että tällä hyvällä yhteistyöllä, joka on alkanut jo ensimmäisestä yksikamarisesta eduskunnasta naiskansanedustajien kesken, on myös ollut suuri vaikutus siihen, että olemme pystyneet ajamaan sellaisia uudistuksia, joilla on ollut myönteinen vaikutus sukupuolten tasa-arvoon.

Ed. Esa Lahtela kysyi, eikö tarkoituksena olisi, että näiden järjestöjen pitäisi tehdä itsensä tarpeettomiksi. Olin muutamia vuosia sitten Euroopan parlamentin tasa-arvovaliokunnan puheenjohtaja, ja kun otin tehtävän vastaan, niin vaikutusvaltaiset miehet olivat päättäneet, että 18 vuotta tasa-arvovaliokunnan työtä saa riittää, tasa-arvo on varmasti niiden vuosien kuluessa saavutettu. No, näin ei tietenkään ollut, meillä on alituisesti uusia haasteita. Täällä jo mainittiin se, että itse asiassa naisjärjestöjen piiristä on alkanut myöskin keskustelu miesten tasa-arvo-ongelmista. Tässä on erittäin tärkeää, että päästään maailmaan ja Suomeen, joka ei ole sukupuolitettu, ja ennen kaikkea on tärkeä tasa-arvon globaali ulottuvuus. Tässä mietinnössä mainitaan, että naisten itsenäisyyden kasvamiseen on vaikuttanut maan perimisoikeuden myös naisille turvannut lainsäädäntö.

Arvoisa puhemies! Näin ei tänä päivänä maailmassa ole, että kaikissa maissa naiset voisivat periä maata, joten tämä tasa-arvon edistäminen on myöskin globaali tehtävä.

Sanna Lauslahti  /kok:

Arvoisa puhemies! Palaisin vielä ed. Haataisen asennekysymykseen ja ed. Lahtelan luonnonlakikysymykseen.

Kyllä täytyy myöntää, että aika pitkälti asiat ovat meidän korviemme välissä. Asenteet ovat tiukassa. Mutta eräällä tavalla nostaisin esille myöskin semmoisen asian, että ei riitä pelkästään näiden naisjärjestöjen tukeminen, vaan kyllä tärkeää on se, miten me vaikutamme perheiden kasvatusperiaatteisiin. Se on myönnettävä, että meillä perheissä näkee, että tytöt menevät balettiin ja pojat menevät jalkapalloon, tai pojat auttavat isää nikkaroinnissa ja tytöt auttavat pyykkäämisessä. Mutta nyt onkin kysymys siitä — vaikka minun mielestäni täytyy nostaa esille se, että eläköön naisten, miesten, tyttöjen ja poikien ero — miten me arvostamme niitä tyttöjen ja poikien juttuja.

Nykypäivän työyhteisössä voidaan mainita ihan arkitasoisia esimerkkejä siitä, että naisvaltaisilla aloilla se euro on todella pienempi. Tai jos otetaan esiin kysymys siitä, kuka nousee esimieheksi tai yleensä johtajaksi, niin kyllä yritysten arkielämässä edelleen se lasikatto löytyy. Ja kyllä kysymys on lähinnä asennekysymyksistä ja myöskin siitä, miten hyvin naiset osaavat vaatia ja pitää huolta niistä omista eduistansa. Eräällä tavalla naisjärjestöjä tulee tukea jatkossakin, mutta niiden tulee keskittyä vaikuttamaan juuri näihin asenteisiin ja erityisesti myöskin naisten asenteisiin omien etujensa valvojina.

Erkki  Pulliainen  /vihr:

Arvoisa puhemies, ei suinkaan!

Minä ymmärrän, arvoisa puhemies, että aloitte ihmetellä todellakin. (Ed. Gustafsson: Ed. Pulliainen ei todellakaan ole näkymätön mies!) Se olisi ollut suorastaan ihme, jos näin olisi päässyt tapahtumaan.

Arvoisa puhemies! Tähän sopii myöskin ehkä puheenvuoro henkilöltä, jolla on aika pitkäaikainen kokemus naisvaltaisessa yhteisössä toimimisesta. (Ed. Saarinen: Ja jälki näkyy!) — Sitä saattaa näkyä. — Täällä on käyty erinomaisen hyvää, teoreettista, pikkufilosofista keskustelua näistä tasa-arvokysymyksistä. Se on loputon keskustelusarka ja siihen tulee aina uusia aineksia, säveliä, aivan niin kuin ed. Hautala äsken juuri pääsi toteamaan, elikkä työ ei siis lopu koskaan. Näissä asioissa on sillä tavalla, että niissä aika helposti tulee yksiniitinen sävel päälle niin, että kun lähdetään menemään johonkin suuntaan, niin se keskustelu syöttää itse itseään ja johtaa lähes loputtomaan samaan suuntaan menemiseen. Sen takia tämän laatuinen keskustelu eduskunnan isossa salissa on ihan paikallaan. Minua ei lainkaan kiusannut ed. Kantolan äskeinen puheenvuoro. Se palautti mieleeni vuonna 1987 naispiispuudesta ja naispappeudesta eduskunnassa käydyn keskustelun. Silloin otettiin tässä salissa kantaa naispappeuden puolesta ja todettiin naispiispuuden osalta, jos muistan oikein sen keskustelun, että vielä ei ole siihen vaiheeseen päästy yhteiskunnallisessa ja kirkollisessa keskustelussa. Pikkuisen ihmettelin muutenkin ed. Räsäsen äskeistä puheenvuoroa, se oli vähän outo noin hyväksyttäväksi.

Mihinkä on sitten käytännössä tultu? On tultu siihen, että teoriasta pitäisi siirtyä voimakkaasti käytäntöön. Nyt vaan sattuu olemaan sillä tavalla, että juuri tälle vuodelle ajoittuu erinomainen mahdollisuus osoittaa se, että voimme siirtyä teoriasta järjestöelämässä käytännön tasa-arvotyöhön. Näyttää ilmeiseltä, että merkittävää tulopoliittista keskitettyä ratkaisua ei synny, mikä tarkoittaa sitä, että siirrytään liittokohtaisiin ratkaisuihin, ja se tarkoittaa sitä, että kun on kysymys liittokohtaisista ratkaisuista, silloin voidaan myöskin aivan olennaisesti vaikuttaa niitten historiallisten vääristymien oikaisemisiin, jotka ovat tosiasiaa.

Minusta tämä on suuri mahdollisuus, jota mahdollisuutta ei voida jättää käyttämättä hyväksi. Se siirtää valtavan suuren vastuupainopisteen tähän saliin budjettipoliittisesti, suhteessa valtion sisäiseen rahankäyttöön, suhteessa rahankäyttöön kuntien kautta. Sillä tavalla tulee valtava osa näistä niin sanotuista kuoppakorotus- ja tasokorotustarpeista ratkaisuun, vain sillä tavalla, että se kanava, mikä on käyttää veronmaksajilta kerättyjä varoja, aukeaa, vain tämän salin kautta. Minä toivon hartaasti, että tämä olisi kuuluisa tasa-arvotupo, jonka suuret edesauttajat ovat lähes tulkoon poissa salista. Ed. Satonen tietysti innokkaasti, asianomaisen valiokunnan puheenjohtaja, on tässä rintamassa mukana. Hän ainakin varmasti ymmärtää sen, että täytyy ottaa koko niin sanotussa palkkakuopassa oleva porukka huomioon eikä vain yhtä ryhmää. Tämä on se suuri tehtävä, joka nyt historiallisesti lankeaa tälle eduskunnalle. Ja mikä koskee sitten näitä formalistisia puolia, jotta tämä kaikki saisi semmoisen konkreettisen tuloksen, niin Nytkis tulee olemaan Tasakis tulevaisuudessa erikoisesti kun runoilija Taberman on tullut eduskunnan jäseneksi.

Sirpa Paatero /sd:

Arvoisa puhemies! Hyvät edustajat! Ed. Lahtelalle, kun hän kysyi, miksi tarvitaan vai eikö tarvita koko naisjärjestöjä ja tasa-arvokeskustelua ja mikä on sen tulevaisuus: Yhteen asiaan haluan kiinnittää huomiota, minkä takia on vielä aika paljon tarvetta tällekin järjestömaailmalle ja minkä parissa myöskin nämä järjestöt hyvässä yhteistyössä ovat paljon työtä tehneet. Se on pari- ja lähisuhdeväkivalta.

Ei voi olla niin, että 40 000—60 000 naista Suomi-nimisessä valtiossa on vuosittain väkivallan kohteena omassa kodissaan tai että Suomi on valtio, jossa toiseksi eniten naisia kuolee omassa perheessä lähisuhteessa tehtyyn väkivaltaan. Tässä suhteessa on tietenkin myönnettävä, että on myöskin miehiä, jotka ovat parisuhdeväkivallan kohteena. Kyllä toivoisin tämän ongelman tasoittuvan tai tietenkin kaikin puolin poistuvan kokonaan.

Tässä kohden annan täyden tuen näille naisjärjestöille, koska tiedotus on se suurin tehtävä, mitä tällä sektorilla on tehtävissä. Kun tämä ongelma tulee näkyväksi, kuultavaksi, on se ainut mahdollisuus siihen puuttua ja saada vietyä sitä eteenpäin. Yhä edelleen tarvitaan rohkeutta niille naisille, jotka sen kohteena ovat, ottaa asia esille ja saada siihen apua. Tässä naisjärjestöt ovat vieneet asiaa eteenpäin ensi- ja turvakotien puolelta. Toivon, että yhä edelleen kiinnitetään huomiota siihen, että päästäisiin edes sille tasolle, että meillä olisi turvakotipaikka 10 000:tä asukasta kohden.

Meiltä puuttuu, mihin myöskin eduskunta ja kuntapoliitikot alueillaan voivat vaikuttaa, kattavat suunnitelmat siitä, mitenkä näihin väkivaltatapauksiin tullaan puuttumaan niin, että ne olisivat osa turvallisuussuunnitelmia alueilla. Toivon, että naisjärjestöt myöskin näillä saamillaan tuilla jatkavat tätä tiedotustoimintaa ja sitä kannanottoa myöskin tämän asian puolesta, että nämä toimintasuunnitelmat, toimintaohjeet alueilla olisivat valmiita mahdollisimman pikaisesti ja myöskin alueellisesti, kun tehdään myöskin Paras-hanketta, kaikilla Suomen kolkilla olisi mahdollisuus päästä turvakotiin ja saada sitä apua. Tällä sektorilla myöskin kansainvälinen näkökulma on tietenkin oltava, ja toivottavasti naisjärjestöt keskittyvät myös siihen, että naisten väkivalta ei ole suvaittua myöskään muissa maissa. Mutta tästä syystä siis myöskin ed. Lahtelalle: työtä on vielä paljon tehtävä, ja sitä me jatkamme.

Esa Lahtela /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Paaterolle voisin todeta, jotta en missään tapauksessa ole puhunut sillä tavalla, että ei tarvittaisi keskustelua. Filosofoin sen puolesta, miten jossakin vaiheessa Suomessa päästäisiin siihen tilanteeseen, että ei tarvita enää naisjärjestöjä erikseen. Keskustelua me tarvitsemme varmasti niin pitkään kuin eletään, koska se on terve meininki. En väkivaltaa missään muodossa hyväksy, en miesten enkä naisten.

Oiva Kaltiokumpu /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Paateron puheenvuoroon haluaisin kommentoida, että lähisuhdeväkivalta ei kuitenkaan kokonaisuudessaan ole poissa turvallisuussuunnitelmista. Ainakin tuolla Länsi-Suomen läänissä muun muassa Porin kaupungin ja Porin alueen kuntien turvallisuussuunnitelmissa on lähisuhdeväkivaltaan vaikuttaminen keskeisenä osana. Toisaalta, kun puhuitte tästä lähisuhdeväkivallasta ja sen seuraamuksista, niin on syytä myös nostaa esille syyt, jotka siihen vaikuttavat. Suurin väkivallan aiheuttaja on erilaisten päihteiden väärinkäyttö, toisaalta perheissä joko syrjäytyminen työstä tai osattomuus vähän kaikesta ja sen seuraukset. Ainakaan sillä tavalla sitä ei voi nähdä, että se olisi (Puhemies koputtaa) sukupuoliriippuvaista ja johtuisi esimerkiksi miessukupuolen asenteista.

Arja Karhuvaara /kok:

Arvoisa puhemies! Äitien tasa-arvo isien kanssa on toki tärkeä asia perheen työnteon sekä yrittäjyyden näkökulmasta, mutta se voi toteutua vain, jos lapsella on molemmat vanhemmat reaalisesti olemassa. Yksinhuoltajien, useimmiten äitien, kohdalla koko tasa-arvoinen vanhemmuus ja vanhemmuuden jakaminen saavat sisällöltään aivan erilaisen merkityksen ja samalla erilaisten naisverkostojen ja naisyhdistysten rooli yksinhuoltajien tukiverkkona korostuu. Vähin, mitä yhteiskunta kuitenkin voi yksinhuoltajien tasa-arvoisuuden puolesta tehdä, on tehostaa elatusmaksujen perintää ja valvoa aktiivisesti muun muassa näiden velkojen vanhenemista sekä sitä, mikä on lapsen oikeus opintoajan taloudelliseen tukeen molemmilta vanhemmiltaan.

Tuulikki  Ukkola  /kok:

Arvoisa puhemies! Ed. Pulliaisen puheenvuoroon, kun hän huomautti, että täällä ei ole muita kokoomuslaisia kuin ed. Satonen, totean, että kyllä täällä nyt oli kaksi tai kolme naista. Tällaista se nyt on tämä tasa-arvo tässä salissa. Mutta sitten asiaan.

En erityisemmin kannata niin sanottua prosenttitasa-arvoa 50/50, 40/60, koska minun mielestäni tasa-arvoa on nimenomaan se, että itse kullekin paikalle valitaan paras ja sopiva. Mutta ei tästä sen enempää. Minun mielestäni Suomi on tasa-arvoinen vasta sitten, kun me valitsemme piispaksi naisen, kun me valitsemme SAK:n puheenjohtajaksi naisen, kun me valitsemme EK:n puheenjohtajaksi naisen. Elikkä meillä on päteviä naisia, mutta milloin Ihalainen luopuu naisen hyväksi tai milloin SAK:n suuret teollisuusliitot valitsevat naisen SAK:n johtoon?

Toinen asia, mistä haluan puhua: Kun tässä salissa on pidetty ihan hyviä puheenvuoroja perheen asemasta ja lasten asemasta, niin nimenomaan kotona kasvatetaan ne asenteet, jotka sitten yhteiskunnassa näkyvät myöhemmässä vaiheessa. Tällä hetkellä todennäköisesti emme kasvata tasa-arvoisia kansalaisia vaan asenteellisia kansalaisia.

Ilkka  Kantola  /sd:

Arvoisa puhemies! Ed. Räsänen täällä käytti puheenvuoron, jossa hän kommentoi aikaisempaa pitämääni puheenvuoroa. Mieltäni lämmitti suuresti se, että hän kiinnitti huomiota siihen ja muistutti meitä siitä, että luterilaisella kirkolla niin kuin muillakin uskonnollisilla yhdyskunnilla on määrätty riippumaton asema uskonnonvapauslain perusteella suomalaisessa yhteiskunnassa. Näin tietysti on, enkä halunnut tätä tilannetta millään tavalla vääristää omalla puheenvuorollani. Kysymys naisten pappeudesta ja naispappien asemasta ja naispappien torjujien asemasta luterilaisessa kirkossa on kuitenkin laaja ja vaatii selvennyksiä, että ymmärrämme, mistä on kysymys, mistä keskustellaan ja mistä ei keskustella.

Täällä viitattiin aikaisemmin eräässä puheenvuorossa siihen, että suomalaisessa naisten ja miesten tasa-arvokehityksessä taustalla on hyvin vahvasti koulutus, kansakoulujärjestelmä, tyttöjen kouluttaminen, sitä kautta naisten nouseminen koulutuksellisesti samalle tasolle miesten kanssa. Korkea koulutus ei ole pitkään aikaan ollut enää vain miesten etuoikeus, vaan myös naiset on koulutettu pitkälle. Juuri tällaisesta koulutukseen liittyvästä kehityksestä yhtenä seurauksena syntyi meillä luterilaisessa kirkossa Pohjolassa ja sitten myös Suomessa keskustelu siitä, olisiko meidän mahdollista kirkollisessa Raamatun tulkinnassa ymmärtää maailmaa ja Raamattua niin, että kun meillä on yhtä koulutettuja naisia niin kuin miehiäkin, niin tämä pappisvirka voitaisiin avata myös naisille. Tämä koulutuksellinen tasa-arvo oli siellä pohjalla olemassa, teologian kandidaatteja ja maistereita oli sekä naispuolisia että miespuolisia, vain toiset pääsivät kirkon johtaviin pappisviran töihin. Tämän keskustelun myötä sitten vihdoin vuonna 1986 kirkolliskokous teki päätöksen pappisviran avaamisesta naisille ja se päätös sitten täällä eduskunnassa asianmukaisessa järjestyksessä vahvistettiin, niin kuin lainsäädännössä mennään.

Nyt, kun kirkko on tämän päätöksen tehnyt, niin tietysti kirkko voi myös purkaa sen. Kirkolla on vapaus tehdä muutoksia kirkkolakiin, tehdä esityksiä muutoksista, jotka sitten käsitellään eduskunnassa. Ajatus siitä, että naispappeuspäätös voitaisiin perua, on teoreettisesti kiinnostava ajatus. Se edellyttäisi kirkolliskokouksessa kolmen neljäsosan määräenemmistöä, ennen kuin se sieltä lähtisi eduskuntaan, ja se edellyttäisi täällä myös enemmistöä, ennen kuin se laki voisi tulla voimaan. En usko, että realistisesti voidaan ajatella, että naispappeus meillä peruttaisiin ja sitä kautta kirkon työelämän pappeja koskeva alue siirtyisi pois tasa-arvolain ja työsyrjintälain ja muun tämän normaalin työlainsäädännön piiristä. Se on siellä ja pysyy ainakin toistaiseksi. Ei voida ajatella, että jokin kysymys, esimerkiksi pappien yhteistyö alttarilla, olisi vain kirkolle kuuluva opillinen kysymys, vaikka muu työelämä olisi tasa-arvolain piirissä. Ei voida tällaisia erillisiä asioita siirtää kirkon opin piiriin, vaan koko työelämä on nyt siellä tavallisen, normaalin lainsäädännön ja normiston piirissä.

Juha Mieto /kesk:

Arvoisa puhemies! Ei saisi ajassa mennä taaksepäin, mutta täs ku on kuunnellu, niin ennen oli toisin sen suhteen, että ne työt, mitkä kuuluivat miehille luontevasti, tekivät miehet, ja ne taas, mitkä naisille, tekivät naiset. Ja en mä tiiä, tuolla maalla ainakaan, oliko siinä mitään pahaa. Ne naisille kuuluvat työt oli luontevia niille ja miehille taas miesten työt.

Tänä päivänä puhutahan paljon tasa-arvosta, joka on hieno asia. Ehkä naiset on jo osittain menneet vähän liiankin pitkälle siihen, että ruvetahan jo vaatimahan kaikis asiois tasa-arvoa. Totuushan on näin, että tänä päivänäkin ne asiat, mitkä miehiltä luontevammin menöö, niin eikö siin oo ihan hyvä perheittenki sovun kannalta, että ne teköö miehet ja naiset teköö kotona ne askareet, mitkä naisilta tuntuu paremmalt.

Täs on paljon puhuttu myös yksinhuoltajuudesta. Oon itte ollut rapiat 10 vuotta yksinhuoltajana ja väitän, että puolikivasti on menny, julkisuus on seurannu. Mutta ei meidän kaikkia asioota pirä antaa yhteiskunnan harteille. Kyllä meirän pitää itte kunkin ottaa omasta niskasta kii. Eli kattotahan peilihin ja keskustellahan.

Ja vielä sen verran: Kyllähän totuus on näin, että me miehet ollahan oikeita löpsyheikkiä naisihin nähren. Me voirahan huonosti, eli kyllä meirän pitäs avata suu ja mennä naapurin miehen kans keskustelemahan, siitä avautuus moni nappi. Ja naisia pitää kadehtia siinä, että ne osaa lörpötellä keskenänsä ja ne pysyy henkisesti ehkä paremmassa trimmis.

Arvoisa puhemies! Ihan viimeiseksi sanoisin näin, että eikös oo hieno asia, kuulkaa, me miehet, että naiset on huomattavasti erimoisia kuin me miehet. Jos me oltaas lähellä toisiamma, ei tästä tulisi yhtään mitään. Jopa me miehet pantaas hamehet päälle, ja sehän meiltä miehiltä ei luonnistu.

Ville Niinistö /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kiinnittäisin ed. Miedon puheenvuoron kannustamana huomiota siihen, että hallitusohjelmassa todetaan, että miehillä ja naisilla on oltava yhtäläiset edellytykset kaikilla elämän osa-alueilla, ja tähän liittyen toteankin sen, että on ehkä tarpeetonta korostaa, että miehet ovat tämänlaisia ja naiset tämänlaisia, vaan pitää siirtyä siihen aikaan, jossa ihmiset ovat ennen kaikkea yksilöitä. Me kaikki olemme keskenämme erilaisia, miesten sisällä on eroavaisuuksia, naisten sisällä on eroavaisuuksia, ja jokaisen yksilöllisiä mahdollisuuksia valita yksilöllinen elämä, elämänpolku, oli hän nainen tai mies, pitää tukea. Naisilla ja miehillä pitää olla kaikki elämän eri osa-alueet täysin tasa-arvoisesti ulottuvillaan jakamatta töitä miesten ja naisten töihin, vaikka keskimäärin ehkä jotkut työt ovat miehille yleisempiä kuin naisille. Tällaiseen ei mitenkään yhteiskunnassa pidä pyrkiä, vaan pikemminkin niitä esteitä pitää purkaa aktiivisesti.

Kari Rajamäki /sd:

Herra puhemies! Olisin palannut ed. Kaltiokummun esille ottamiin lähi- ja perheväkivallan ja ylipäänsä syrjäytymisen kysymyksiin. Meillä on liian vähän kykyä poikkihallinnollisesti käsitellä näitä syrjäytymiseen liittyviä kysymyksiä. Lasten huostaanottojen määrä on rajusti kasvussa, kotihälytysten määrä poliisille on noussut parissa vuodessa 15 000:sta yli 17 700:aan. Ne ovat erittäin vakavia viestejä siitä, miten tarvitaan tätä sisäisen turvallisuuden ohjelmaa, joka viime hallituksen aikana käynnistettiin. Sisäisen turvallisuuden ministeriryhmässä kävimme läpi opetusministeriön ja sosiaali- ja terveysministeriön eri viranomaisten kanssa juuri puuttumista tällaisiin asioihin, ennaltaehkäisyä sekä eri viranomaisten parempaa toimintakykyä.

Tässä yhteydessä kiinnitän huomion siihen, että tämän hallituksen ohjelmasta en ole riittävää panostusta löytänyt siihen, että tavoite sosiaalipäivystyksen ulottamisesta koko maahan toteutettaisiin. Se olisi pikimmiten vietävä maan kaikkien kuntamuotojen läpi alueellisesti. Tältä osin meillä on vakavia epäkohtia.

Tommy  Taberman  /sd:

Herra puhemies! Olen kuunnellut, kuinka tasa-arvosta on puhuttu täällä ikään kuin murheen murtamina, ikään kuin olisi kysymys jostakin suuresta, syvästä kivusta. Tasa-arvohan on mitä nautinnollisin asia. Siitä syntyy kaikki se elämän ilo, jota me etsimme koko tämän matkan ajan.

Tässä maailmassa on yksi iso työmaa, jossa on jatkuvasti valtava työvoimapula. Sen työmaan nimi on lemmen työmaa, rakkauden työmaa, ja se sopii yhtä hyvin sekä miehille että naisille. Tämä valtava ... (Välihuuto eduskunnasta) — Siellä on valtava vajaus kaiken aikaa.

Mieshän on tämän tasa-arvo-ongelman ytimessä. Hirveän monella miehellä tuntuu olevan tuskaa luopua siitä ylimääräisestä vallastaan. Olen vuosien varrella suositellut miehille niin kutsuttuja naispäiviä. Se on hyvin yksinkertaista. Kun aamulla tekeytyy naisen asemaan ja viettää siellä päivän, niin havaitsee, että ei se hääppöistä ole se tarjonta siellä toisella puolella, mutta ennen kaikkea oppii, että elämä on vähän toisenlaista siitä kulmasta katsoen.

Meillä on edessä sellainen iso henkinen muutos, siirtyminen alistamisen kulttuurista ylistämisen kulttuuriin. Ja jos me aloitamme sen esimerkiksi aamuisella suudelmalla, itse poimitun kukan ojentamisella, minä luulen, että tämä kansakunta siirtyy aivan toisenlaiseen henkiseen ja taloudelliseen vaiheeseen ja tilaan.

Oiva  Kaltiokumpu  /kesk:

Arvoisa puhemies! Näistä ed. Tabermanin rakkaudenjulistuksista voin olla kyllä samaa mieltä.

Tämä hallituksen esitys laiksi eräiden naisjärjestöjen valtionavusta on vain yksi pieni osa tasa-arvoisuusasian edistämistä. Ja kun täällä ed. Taberman kysyi, miksi tästä pitää niin paljon puhua, totean, että kyllä meillä varmasti on vielä todella paljon puhumista tasa-arvon suhteen. Nimittäin naiset ja miehet eivät ole tasa-arvoisia tässä yhteiskunnassa. Sen todentaminen tapahtuu vaikka millä tavalla, yhteiskunnasta löytyy epäkohtia. Jotta tämä tasa-arvoisuus voisi edistyä, se vaatii meidän miesten oman suhtautumisen ja asenteiden muutosta. Siinä on varmasti vielä työtä.

Ed. Rajamäelle toteaisin, että sosiaalipäivystys, uskoisin, etenee edellisen hallituksen tekemien päätösten mukaisesti koko valtakuntaan ilman nykyisen hallituksen ohjelmassa olevaa kirjausta. Juuri meidänkin alueellamme on neljä sosiaalipäivystäjää poliisilaitokselle laitettu työhön, niin kuin ed. Rajamäki hyvin tietää, kun on ollut itse sitä siellä myöskin vetämässä.

Kaiken kaikkiaan palkkaepätasa-arvo on yksi, ylipäätään yhteiskuntaan sijoittuminen toinen, ja työyhteisössä pätkätyöt ja epäsäännölliset työajat ja sitä kautta syrjäytyminen toimeentulosta ja myöhemmin eläkkeestä on usein valitettavasti naisten kohtalo.

Kari Rajamäki /sd:

Herra puhemies! Sen takia kannankin huolta sisäisen turvallisuuden ministeriryhmää vetäneenä siitä, että sosiaali- ja terveysministeriön puolella ei vapaaehtoisjärjestelyin sosiaalipäivystyksen ulottaminen koko maahan ole onnistunut. Se vaatii poliittista sitoutumista. Jos pelkistetään, niin jos meillä on väkivaltaa torilla, me saamme paikalle poliisin, tai jos talo palaa naapurikorttelissa, tulee palokunta, mutta kun perheessä on paha, kenelle soitetaan ja kuka tulee? Tämä on vakava yhteiskunnallinen kysymys tässä maassa.

Oiva Kaltiokumpu /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Rajamäki, istuva hallitus ei ole muuttanut menettelyjä ja arvo-maailmaansa tässä, eikä varmuudella tule suhtautuminen näihin asioihin heikentymään. Siellä on sosiaali- ja terveysministeriössä ykköshenkilönä ministeri, joka on aiemmin vastannut tästä peruspalvelujen tuottamisesta, mutta on hyvä, että tämä nousee esille, koska me olemme tästä asiasta periaatteellisesti samaa mieltä. Mutta sen kuvan antaminen, että nykyinen hallitus hylkää sosiaalipäivystyksen ja vähättelee sosiaalisia ongelmia, ei ole aivan loppuun saakka harkittu.

Juha Mieto /kesk:

Arvoisa puhemies! Mä haluaisin vastata ed. Ville Niinistölle, jos hän käsitti ja te käsitittä väärin siinä mun äsköses puheenvuorossa, kun mä sanoin ehkä virheellisesti, jottei naiset, jos ne tykkää teherä miesten töitä, voi niitä teherä ja päinvastoon mies voi teherä naisten työtä sillon, kun sitä huvittaa, ja näin poispäin, että siitähän ei oo kysymys tasa-arvon suhteen. Reviiriä voirahan rikkoa puolin ja toisin, ja mä luulen, niin kuin ed. Taberman tuossa äsköön sanoo, jotta kaikki lempi alakaa kukkimahan, kun henkisesti ollahan hyvässä vireessä, ja tässä asiassa tämä asia pätee.