Timo Heinonen /kok:
Arvoisa puhemies! Tässä esityksessä siis
ehdotetaan säädettäväksi laki
Opetusalan koulutuskeskuksen muuttamisesta osakeyhtiöksi
ja tämän myötä valtioneuvosto
oikeutettaisiin luovuttamaan Opetusalan koulutuskeskuksen hallinnassa
oleva omaisuus ja toiminta tälle perustettavalle osakeyhtiölle, jonka
toimialaa hieman myös laajennettaisiin kattamaan koulutus-,
konsultointi- ja kehittämispalvelut sekä niihin
liittyvä liiketoiminta. Opetusalan koulutuskeskuksen henkilöstö siirtyisi
tämän uuden osakeyhtiön palvelukseen
ja samalla kumottaisiin Opetusalan koulutuskeskuksesta annettu laki.
Tämä asia oli meillä sivistysvaliokunnassa
käsiteltävänä, ja kävimme
varsin hyvän ja perusteellisen keskustelun tästä.
Tämä tietysti otsikkona ehkä kuulostaa
hieman pieneltä ja vähäpätöiseltäkin
asialta, mutta itse asiassa tämän meidän sinivihreän
hallituksen hallitusohjelman myötä tällä toimenpiteellä ja
Opetusalan koulutuskeskuksella on aiempaakin suurempi rooli.
Valiokunta katsoi, että toiminnan yhtiöittäminen
ja myös omistuspohjan laajentaminen samalla alalla toimivien
palveluntuottajien suuntaan on paras tapa turvata tulevaisuudessakin
opettajien ja opetustoimen, muun henkilöstön täydennyskoulutuksen
saavutettavuus, laatu ja kilpailukykyinen hintataso. Sellaista OpeKon
koulutus on tähän asti ollut ja meistä lukuisat
opettajat muistamme ja tiedämme tuon koulutuksen hyvin
ja myös sen luonteen, jollaista se vuosikausien, vuosikymmenten
ajan oli, Heinolan kurssikeskuksessa annettua koulutusta. Mutta
yhteiskunta on muuttunut tässäkin mielessä,
ja näin ollen koulutus tuollaisesta kurssikeskustyyppisestä koulutuksesta
on siirtynyt yhä enemmän paikan päällä tapahtuvaksi,
kouluilla, kunnissa räätälöidyksi
koulutukseksi. Siinä mielessä tämä esitys
on myös varsin perusteltua, siirtyä tämän tyyppiseen
koulutukseen.
Myös se, että asiakaskuntaa ollaan laajentamassa
aiheutti myös sivistysvaliokunnassa, jossa ed. Oinosen
kanssa tätäkin asiaa olimme käsittelemässä,
keskustelua ja myös ehkä pelkoa hieman siitä,
miten tämä tulee vaikuttamaan muun muassa siihen,
miten tulevaisuudessa turvaamme ennen muuta opettajien ja koulun
erityishenkilöstön ammattiosaamisen ja täydennyskoulutuksen.
Mutta asiantuntijakuulemisessa varsin selkeästi tuli esille
se, että asiakaskunnan laajentaminen on perusteltua muun
muassa sen myötä, että kasvatus- ja koulumaailma
on siirtynyt hyvin paljon moniammatillisuuden suuntaan. Silloin
näissä koulutuksissa pystytään
vastaamaan paremmin tämän ajan haasteisiin.
Hallitusohjelmassa todetaan, että koulutuksen järjestäjille
eli kunnille ja muille järjestäjille säädetään
nyt velvoite huolehtia siitä, että opetushenkilöstö saa
säännöllisesti ammatillista osaamista
parantavaa täydennyskoulutusta. Tämä tulee
hyvin paljon lisäämään myös
tätä tarvetta täydennyskoulutuksen puolella,
ja tällä uudistuksella Opetusalan koulutuskeskuksen
muuttamisella osakeyhtiöksi osittain ollaan myös
tähän vastaamassa.
Lisäksi täydennyskoulutuksen muuttuminen tuosta
kurssikeskuksesta paikan päällä tapahtuvaksi
ja tarve opetushenkilöstön laaja-alaiseen osaamiseen
sekä mahdollisuudet koulutusvientiin ovat niitä syitä,
jotka puoltavat tämän asiakaskunnan ja toimialan
laajentamista. Näistä syistä myös
rakenteelliset uudistukset ovat varsin perusteltuja. Yksi yhtiöittämisen
tavoitteista on tämän toimialan markkinatilanteen
selkeyttäminen ja myös kilpailun neutraliteetin
edistäminen. Ne nousivat myös hyvin vahvasti näissä kuulemisissa
esille.
Opetusalan koulutuskeskus on toiminut pitkälti liiketaloudellisin
periaattein, mutta sillä on ollut ja tulee myös
tulevaisuudessa olemaan selkeä koulutuspoliittinen tehtävä.
Sillä tulee olemaan myös tietty yhteiskunnallinen
funktio. Se on syytä sivistysvaliokunnankin mielestä säilyttää.
Yhteiskunnallinen tehtävä on näkynyt
myös siinä, että toiminnassa on pyritty
valtakunnalliseen kattavuuteen ja koulutuksellisen tasa-arvon edistämiseen.
Näistä tavoitteista ei tule luopua vaan varmistaa
niiden toteutuminen omistajaohjauksella ja koulutuksen rahoitusjärjestelmään liittyvillä
ratkaisuilla.
Näistä sivistysvaliokunnassa erityisesti kannoimme
huolta.
Valiokunta painotti myös sitä, että Opetusalan
koulutuskeskuksen tärkeimpänä tehtävänä tulee
tulevaisuudessakin edelleen olla järjestää koulutuspoliittisesti
merkittävää koulutusta ja tukea koulutuksella
opetushenkilöstön tieto- ja osaamispohjan ajanmukaisuutta.
Arvoisa puhemies! Aivan lopuksi muutama sana siitä,
mikä aina näissä tämäntyyppisissä ratkaisuissa
aiheuttaa keskustelua eli henkilöstöstä. Tämä yhtiöittäminen
ei itsessään vaikuta Opetusalan koulutuskeskuksen
tai sen toimintaa jatkavan yhtiön henkilöstömäärään.
Se myös tuli selkeästi esille. Hallituksen esityksen
mukaan palvelussuhteiden turvaaminen toiminnan siirtohetkellä Opetusalan
koulutuskeskuksen palveluksessa olevan henkilöstön
osalta toteutetaan ottamalla henkilöstö perustettavan
yhtiön palvelukseen.
On kuitenkin rehellisyyden nimissä todettava sekin,
että jo aiemmin päätetty valtion tukirahoituksen
lakkaaminen sekä se, ettei valtio jatkossa muutoinkaan
vastaa yhtiön mahdollisista tappioista, edellyttää osaltaan
yhtiön toiminnan ja henkilöstömäärän
suunnittelemista kestävälle pohjalle.
Henkilöstön kannalta tärkeä kysymys
on pitkään opetusalan koulutuskeskuksessa tai
muualla valtion eläkelain piirissä palvelleiden
lisäeläketurvan järjestäminen.
Yhtiöittämisessä on periaatteena, että osakeyhtiöön
siirtyvän henkilöstön eläke-edut
turvataan ja siirtyvien uusi eläketurva vastaa nykyistä eläketurvaa.
Tämä järjestetään erillisellä ryhmäeläkevakuutuksella.
Hallituksen esityksen mukaan siirtyvän henkilöstön
lisäeläketurva on tarkoitus järjestää yksityisestä eläkelaitoksesta
otettavalla lisäeläkevakuutuksella ja valiokunta
pitikin välttämättömänä,
että valtio osallistuu siirtyvän henkilöstön
lisäeläketurvan kustannuksiin ja siirtyvälle
henkilöstölle hankittavan eläkevakuutuksen
ehdot vastaavat voimassa olevia eläkevakuutuksia.
Tämän vuoksi sivistysvaliokunta ehdotti asiasta
lausumaa, jossa eduskunta edellyttäisi, että valtio
osallistuu siirtyvälle henkilöstölle
hankittavan lisäeläketurvan maksamiseen ja että siirtyvälle
henkilöstölle hankittavan eläkevakuutuksen
ehdot vastaavat voimassa olevia eläke-etuuksia. Sivistysvaliokunta
ehdotti, että lakiehdotus hyväksytään
muuttamattomana ja tuo yksi lausuma nousi sivistysvaliokunnassa
esille ja se on myös tässä meidän
tekemässä mietinnössä kirjattu
näkyviin.
Lauri Oinonen /kesk:
Arvoisa puhemies! Kuten ed. Heinonen mainitsi, käsittelimme
sivistysvaliokunnassa tätä asiaa. Minulla oli
asian käsittelyyn käydessä monia epäileviä kysymyksiä mielessä,
kuinka onnistuu perinteikkään Opetusalan koulutuskeskuksen
muuttaminen osakeyhtiöksi, mutta aivan kuten ed. Heinonen
sanoi, asiantuntijakuulemisissa kävi ilmi, että tälle
ei pitäisi olla mitään esteitä.
Näin ollen olen näkemässä, että tällä tavalla
Opetusalan koulutuskeskus voi vastata paremmin tulevaisuuden tehtäviin.
Hyvin merkittävää on, että Opetusalan
koulutuskeskus tekee koulutustyötä paikan päällä niissä kunnissa
ja niissä oppilaitoksissa, mihinkä sen palveluja
pyydetään. Se huolenaihe yleensä on tähän
asiaan liittyen, että kun kuntataloudet ovat erittäin
kireällä, joudutaan karsimaan menoja, niin on
vaarana, että opettajien koulutuksesta, jota tämä koulutuskeskus
tarjoaa, joudutaan tinkimään ja silloin voi olla
vaarana näiden toimintojen tietynlainen kaventuminen. Toivotaan
kuitenkin menestystä Opetusalan koulutuskeskuksen uudenlaisissa
toiminnoissa ja katsotaan luottavaisesti tulevaisuuteen.
Yleiskeskustelu päättyi.