Mirja Vehkaperä /kesk(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Iltapäivän ratoksi asiaa muinaisista jäännöksistä.

Muinaismuistolain tarkoituksena on suojata Suomen aikaisemman asutuksen ja historian muinaisjäännökset. Ilman muinaismuistolain nojalla annettua lupaa kiinteän muinaismuistojäännöksen kaivaminen, peittäminen, muuttaminen, vahingoittaminen, poistaminen ja muu siihen kajoaminen on kielletty. Lain noudattamista valvoo Museovirasto.

Muinaismuistolain 1 luvun 15 §:n mukaan yleisen tai suurehkon yksityisen työhankkeen toteuttamisen koskiessa kiinteää muinaismuistojäännöstä siten, että siitä aiheutuu muinaisjäännöksen tutkimusta tai erityisiä toimenpiteitä sen säilyttämiseksi, on hankkeen toteuttajan korvattava tästä johtuvat kustannukset tai osallistuttava niihin, mikäli sitä olosuhteet huomioon ottaen ei ole katsottava kohtuuttomaksi.

Tämän muinaismuistolain 1 luvun 15 § jättää liian paljon tulkinnan varaa näihin tilanteisiin. Laissa mainittua suurehkoa yksityistä hanketta ei ole määritelty. Oikeuskäytäntöä on erittäin vähän, eikä myöskään Museovirastolla ole historia- tai tilastotietoa siitä, mitä on määritelty suurehkoksi yksityiseksi hankkeeksi vuosien kuluessa.

Tässä samaisessa pykälässä on myös mainittu, että työhankkeen toteuttamisen koskiessa kiinteää muinaisjäännöstä on toteuttajan korvattava tästä johtuvat kustannukset tai osallistuttava niihin, mikäli sitä olosuhteet huomioon ottaen ei ole katsottava kohtuuttomaksi. Kuitenkaan myöskään sitä, millainen kustannus hankkeen toteuttajalle katsotaan kohtuuttomaksi, ei ole määritelty asetuksella. Oikeuskäytäntöä on myöskin erittäin vähän, eikä Museovirastolla ole tästäkään historia- tai tilastotietoa.

Marraskuussa 2010 sain silloiselta kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallinilta vastauksen kirjalliseen kysymykseeni muinaismuistolain 1 luvun 15 §:n kohtuullistamisesta. Vastauksessaan ministeri totesi seuraavaa: "Olennaisin on itse rakennushankkeen koko. Museovirasto on hankintansa perusteella tavallisesti jo lähtökohtaisesti kohtuullistanut kustannuksia siten, että tutkimukset kohdistuvat etukäteen olennaisimpina pidettyihin osiin rakennettavasta alueesta. Kustannuksia suhteutetaan hankkeiden kokonaiskustannuksiin, joiden kokonaisvolyymistä Museovirastolla ei ole välttämättä tarkkaa tietoa. Tilanteet, joissa tutkimuskustannukset ovat rakennuttajan mielestä olleet kohtuuttomia, ovat Museoviraston mukaan poikkeuksia."

Arvoisa puhemies! Kuitenkin viime vuosien aikana olen saanut yhteydenottoja muun muassa Oulusta, jossa yksityisessä rakennushankkeessa rakennusurakan toteuttajalle ei ole ennen urakan alkamista pystytty mitenkään arvioimaan, kuinka suuriksi kaivauksista aiheutuneet kustannukset oikein nousevat. Lopulta on käynyt jopa niin, että kaivauskustannukset ovat nousseet lähes yhtä suuriksi kuin itse rakentaminen. Kustannukset ovat jääneet rakentajan vastuulle, eli rakentaja on maksanut hankkeestaan kaksinkertaisen hinnan tontilla tehtyjen kaivausten vuoksi. Pidän tätä täysin kohtuuttomana ratkaisuna. Ei voida olettaa, että hankkeeseen ryhtyessään rakentajat osaisivat varautua kaivauskustannusten lopulliseen summaan, mikä siis voi olla kuinka suuri tahansa, eli piikki auki.

Lakialoitteessani ehdotan muinaismuistolain 1 luvun 15 §:n muuttamista siten, että hankkeen toteuttaja saa ennen hankkeen aloittamista tiedon siitä, missä euromääräisissä rajoissa toteuttajan taloudellinen vastuu kaivaus- ja tutkimuskustannuksista kulkee. Jos kustannusarvio ylittyy, yli menevää osaa ei tule maksattaa rakennuttajalla.

Timo Heinonen /kok:

Arvoisa puhemies! Edustaja Vehkaperän lakialoite muinaismuistolain muuttamisesta on hyvä esimerkki siitä, että näitä arjesta nousevia lakialoitteita tulee tasaisesti, ja on hyvä, että edustaja Vehkaperä tähän puuttuu. Muinaismuistolaki aiheuttaa tämäntyyppisiä kustannuksia rakennushankkeisiin, ja toinen on sitten tehtävät suojelupäätökset, joita muun muassa ympäristövaliokunnassa on viime kaudellakin ollut käsittelyssä.

Meillä on tietysti tärkeää, että suojelemme tiettyä rakennusperintöä tuleville sukupolville, ja ongelma on kuitenkin se, että meillä ei ole riittämiin osoittaa kuitenkaan määrärahoja näiden suojeltavien kohteiden ylläpitämiseen. Nyt ovat laajenemassa nämä suojelut siihen, että emme enää suojelekaan pelkästään vanhoja puurakennuksia taikka kirkkoja, jotka ovat oman lainsäädännön piirissä, vaan nyt on noussut keskusteluun, että meidän pitäisi myös suojella 70-luvulla rakennettuja betonibunkkerikerrostalolähiöitä, ja myös tämäntyyppinen suojelu on nyt etenemässä.

Muistan, miten asiantuntija toi esille sen, että pitäisi suojella myös tietyn aikakauden tieverkkoa, kantatieverkkoa, ja ainakin itse toivon, että tuon kantatieverkon suojeleminen ei satu omaan maakuntaani, kantatie 54:lle. Sitä ei saa museoida tähän nykyiseen kuntoon, vaan se pitäisi ennen muuta mieluumminkin päivittää 2000-luvulle, mutta tämä nyt ehkä vähän pilke silmäkulmassakin tuohon suojeluun.

Ehkä komppaan siinä mielessä edustaja Vehkaperää, että näissä suojeluasioissa, muinaismuistolain kysymyksissä, pitäisi kohtuus muistaa myös tulevaisuudessa.

Mirja Vehkaperä /kesk:

Arvoisa puhemies! Haluan myöskin todeta, että rakennusten, teiden ja eri asioiden suojeleminen on tietysti tärkeää, mutta kohtuullisuuden rajoissa.

Myöskin toinen tärkeä asia muistaa on se, että Museovirastolle seuraavina vuosina annettavat määrärahat olisivat sellaiset, että näitä suojelukohteita voidaan toteuttaa, mutta että siitä eivät joutuisi kärsimään yksittäiset henkilöt maakunnissa ja kunnissa ja kaupunkien alueilla. Siis Museoviraston määrärahat tarpeeksi korkeiksi ja myöskin kunnat ja kaupungit avustamaan näitä suojelukohteita.