Olavi Ala-Nissilä /kesk(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Esillä on pankkivaltuuston kertomus vuodelta 2002. Kertomusvuoden aikana Euroopan taloutta vaivasi kasvun hidastuminen. Talouden kehitys heikkeni selvästi edelliseen vuoteen verrattuna, vaikka vuosi 2001 oli ollut hitaan kasvun aikaa. Kertomusvuoden aikana talouden heikko kasvu alkoi vaikuttaa kielteisesti euroalueen työllisyyteen ja työttömyyteen. Useita vuosia jatkunut hyvä työllisyyskehitys pysähtyi ja työttömyys kääntyi lievään nousuun kertomusvuoden aikana. Euroalueen työttömyysaste kohosi vuoden 2002 aikana noin 8,5 prosenttiin. Kasvun hidastuminen ja verotulojen heikko kehitys johtivat myös julkisen talouden tasapainon heikkenemiseen kaikissa euroalueen maissa.

Merkittävin euroalueen talouden kasvua hidastanut yksittäinen tekijä oli yritysten investointien supistuminen. Todennäköisiä syitä tähän olivat maailmantalouden taantuma, pörssikurssien lasku sekä kansainvälisen politiikan kriisit ja niihin liittyvä epävarmuus, jotka heikensivät yritysten tulevaisuudenodotuksia. Lisäksi yrityssektorin rahoitustilanne ja kannattavuus heikkenivät. Oma merkittävä osansa tässä kehityksessä oli informaatioteknologian alan ja erityisesti suurten eurooppalaisten teleyritysten vaikeuksilla. Pörssikurssit jatkoivat laskuaan kertomusvuoden aikana edelleen sekä euroalueella että Yhdysvalloissa ja Japanissa. Vuoden 2000 alkupuolella käynnistynyt kurssien lasku oli vuoden 2002 loppuun mennessä alentanut euroalueen kurssitasoa jo noin 50 prosentilla. Näin suuri varallisuusarvon lasku heikensi tuntuvasti eurooppalaisten pankkien ja vakuutusyhtiöiden kannattavuutta.

Vaikka euroalueen keskimääräinen talouskasvu jäi heikoksi, ei talouden kasvu ollut kuitenkaan hidasta kaikissa euroalueen maissa. Euroalueen eri maiden välillä oli huomattavia eroja sekä talouskasvussa että inflaatiossa. Talouden kasvu oli hidasta euroalueen kolmessa suurimmassa maassa. Keskimääräistä selvästi nopeampaan talouden kasvuvauhtiin yllettiin sen sijaan Keski-Euroopan ulkopuolella. Euroopan unionin reuna-alueella sijaitsevat Espanja, Kreikka, Irlanti ja Suomi saavuttivat olosuhteisiin nähden kohtuullisen hyvänkin talouskasvuvauhdin. Lisäksi Rahaliiton ulkopuoliset EU-maat — Tanska, Ruotsi ja Britannia — menestyivät myös kohtuullisen hyvin.

Euroalueen keskimääräinen inflaatiovauhti ylitti vuoden 2002 aikana kahden edellisen vuoden tapaan 2 prosentin viitearvon. Inflaation vuosikeskiarvoksi muodostui 2,3 prosenttia. Vaikka inflaatio hidastuikin hieman edellisvuoteen verrattuna, pysyi se edelleen tavoiteltua korkeammalla tasolla. Veron viitearvoon nähden se jäi kuitenkin vähäiseksi. Hintavakauden suhteen euroalueen kehitystä voi siten pitääkin tyydyttävänä. Käteisen euron käyttöönotto vuoden 2002 alussa ei näytä johtaneen merkittävään hintojen nousuun, vaikka sinällään olikin pelättävissä, että hintoja saatettaisiin pyöristää ylöspäin.

Vuoden 2002 aikana euroalueen hintapaineet eivät juurikaan lisääntyneet. Vuosikeskiarvoina mitattuina raaka-aineiden ja öljyn hinnat laskivat edelliseen vuoteen verrattuna. Öljyn hinnan suhteen tilanne muuttui kuitenkin loppuvuoden aikana uudelleen epäedullisemmaksi Irakin kriisin ja Venezuelan lakkojen aiheuttamien markkinahäiriöiden takia.

Inflaatiokehitys euroalueen maissa vuonna 2002 oli siten varsin epäyhtenäinen. Euroalueen hintakehityksestä muodostuvan tyydyttävän yleiskuvan taustalla vaikutti ongelmallinen eriytyvä kehitys, jossa euroalueen taloudet jakaantuivat inflaation suhteen kahteen ryhmään. Nopeinta hintojen nousu oli Irlannissa, Kreikassa, Portugalissa ja Espanjassa ja hitainta Saksassa. Inflaatiokehityksen eriytyminen on huolestuttavaa yhteisen rahapolitiikan toimivuuden kannalta, varsinkin jos inflaatioerot ovat pitkäaikaisia.

Nopean hintakehityksen maiden ongelmana oli matalien korkojen siivittämä kokonaiskysynnän kasvu. Näiden maiden uhkana on hintatason kohoaminen vähitellen liian korkeaksi ja kilpailukyvyn heikkeneminen suhteessa hitaamman inflaation maihin. Kysynnän kasvu johtui kotitalouksien säästämisen laskusta, joka voi pitkittyessään johtaa kestämättömään velkaantumiskehitykseen.

Rahapolitiikan mitoituksen kannalta eri maiden väliset merkittävät ja suhteellisen pitkäkestoiset inflaatioerot luovat sinällään vaikean asetelman. Nopean inflaation maissa matalat nimelliskorot voivat jopa johtaa negatiivisiin reaalikorkoihin, mikä vuorostaan kiihdyttää kysynnän kasvua ja saattaa kasvattaa edelleen inflaatiopaineita. Hitaan talouskasvun ja alhaisen inflaation maissa matalatkin nimelliskorot pitävät reaalikoron positiivisena, millä taas on kasvua jarruttava vaikutus. Jää nähtäväksi, miten eri maiden inflaatiovauhdit ja hintatasot vähitellen sopeutuvat yhteiseen Emun rahapolitiikkaan.

Euroalueen hintapaineita vähensi euron vahvistuminen. Vuoden 2002 aikana euro vahvistui noin 20 prosenttia ja euron arvo palasi suhteessa dollariin samalle tasolle kuin vuonna 1999. Euron vahvistuminen alensi euroalueen tuontihintoja ja lievensi korkean öljynhinnan vaikutusta kuluttajahintoihin. Vahvempi euro tuki Ekp:n inflaatiotavoitetta ja teki mahdolliseksi rahapolitiikan keventämisen vuoden lopulla.

Euroopan keskuspankin rahapolitiikka vuoden 2002 aikana oli passiivista toisin kuin Yhdysvalloissa. Syksyllä 2001 toteutettujen koronalennusten jälkeen Ekp piti ohjauskorkonsa muuttumattomana 3,25 prosentin tasolla lähes koko vuoden 2002 ajan. Vuoden ainoa ohjauskoron muutos tapahtui vasta joulukuussa, kun Ekp päätti laskea ohjauskorkoaan 0,5 prosenttiyksiköllä 2,75 prosenttiin. Käytännössä korkotaso alentui kuitenkin nopeammin, koska markkinakorot olivat koko vuoden ajan laskusuunnassa.

Talouden taantuma yhdessä jo lähtökohtaisesti heikon julkisen talouden tasapainon kanssa johti vuoden 2002 aikana useimmissa euroalueen maissa budjettialijäämien kasvuun. Saksan ja Ranskan julkisen talouden alijäämät ylittivät Vakaus- ja kasvusopimuksen asettaman rajan 3 prosenttia bruttokansantuotteesta. Lisäksi Italian ja Portugalin vajeet olivat lähellä tätä rajaa. Tilanne johti kriittiseen keskusteluun Vakauttamissopimuksen asemasta, tulkinnoista ja soveltamistavoista.

Vakaus- ja kasvusopimuksen tämän hetken ongelmat liittyvät sen kysymyksen ratkaisemiseen, miten hitaan kasvun oloissa toimitaan, kun suhdanneautomatiikka näyttää ilman korjaavia toimia joissakin maissa johtavan liian suuriin alijäämiin. Toisaalta budjettitasapainoa korjaavat toimet, kuten veronkorotukset, voivat taas olla talouskasvun ja työllisyyden kannalta vahingollisia. Taantuman tai hitaan talouskasvun kauden mahdollisesti pitkittyessä ongelma alkaa koskettaa yhä useampia maita. Tämä mielestäni on tärkeä todeta.

Toisin kuin muualla, Suomessa talous elpyy kertomusvuoden aikana edellisvuoteen verrattuna. Vaikka kokonaistuotannon kasvu olikin vain 1,6 prosenttia, oli se kuitenkin enemmän kuin vuonna 2001, jolloin kasvu oli jäänyt vain noin 0,6 prosenttiin. Maailmantalouden taantuman vuoksi Suomen talouskasvu oli lähinnä kotitalouksien ostovoiman ja julkisen kulutuksen varassa. Kotitalouksien kulutusta ylläpitivät korkojen lasku, uusien asuntolainojen nostaminen ja suhteellisen hyvänä säilynyt työllisyystilanne. Kotitalouksien säästämisaste laski lähelle nollaa. Työttömyyden ja työllisyyden muutokset jäivät Suomessa itse asiassa ennakoitua vähäisemmiksi. Talouskasvun jyrkkä hidastuminen vuosien 2001—2002 aikana ei heijastunut odotetulla tavalla työttömyyteen. Työttömyys pysyi kertomusvuoden aikana muuttumattomana edellisvuoden tasolla. Myöskään työllisyydessä ei tapahtunut suuria muutoksia. Suhteellisen hyvästä kehityksestä huolimatta Suomen työttömyysaste pysyi edelleen selvästi korkeampana kuin useimmissa EU-maissa, eikä tilannetta siksi voi pitää tyydyttävänä.

Vaikka vienti hieman elpyikin kertomusvuoden aikana, voi kehitystä pitää edelleen heikkona. Suomen viennin rakenne, jossa painottuvat toisaalta informaatioteknologian tuotteet ja toisaalta perusteollisuuden eli metsä- ja metalliteollisuuden tuotteet, on erityisen altis suhdannevaihteluille. Vientitulot supistuivat vuonna 2002 hieman, mutta tämä ei johtunut viennin määrien supistumisesta vaan vientihintojen laskusta. Viennin määrä kasvoi, ja kauppataseen ja vaihtotaseen ylijäämät säilyivät edellisten vuosien tapaan suurina.

Suomen finanssipolitiikka oli selvästi elvyttävää vuonna 2002. Julkiset menot kasvoivat edellisvuotta enemmän, ja ansiotulojen verotus keveni hieman. Julkisen talouden tasapaino ei kuitenkaan merkittävästi heikentynyt. Valtiontalouden rahoitusylijäämän muutos jäi selvästi ennustettua vähäisemmäksi, ja budjettiylijäämän lievän heikkenemisen jälkeenkin Suomen julkinen talous säilyi edelleen voimakkaasti ylijäämäisenä. Tässä suhteessa Suomi poikkesi selvästi muista euroalueen maista. Julkisen talouden vahvan ylijäämän vuoksi Vakaus- ja kasvusopimus ei muodostanut estettä vuosien 2001—2002 suhdanteita tasaavalle vastasykliselle finanssipolitiikalle.

Inflaatio hidastui Suomessa selvästi vuoden 2002 aikana. Hidastuminen oli voimakkaampaa kuin useimmissa muissa euroalueen maissa. Kuluttajahintojen nousu jäi vain 1,7 prosenttiin vuonna 2002. Suomi alitti siten euroalueen ja EU-maiden inflaation keskiarvot. Suhteellisen hyvän reaalitalouden kehityksen ja hyvän hintavakauden perusteella voidaan arvioida, että Suomi kuului niihin harvoihin maihin, joille Ekp:n rahapolitiikka näytti sopivan hyvin. Suomi ei joutunut Saksan tapaan syvään taantumaan eikä toisaalta myöskään kuulunut nopean inflaation maiden joukkoon.

Pörssikurssit laskivat Suomessa samoin kuin muissakin teollisuusmaissa edelleen voimakkaasti. Helsingin Pörssissä noteerattujen yritysten markkina-arvon alentuminen vuoden 2000 huippuarvoihin verrattuna oli jyrkempää kuin euroalueella keskimäärin, koska teknologiaosakkeiden painoarvo oli Suomessa muita maita korkeampi. Pörssikurssien voimakas lasku ei aiheuttanut kuitenkaan Suomen taloudelle kovin suuria ongelmia. Tämä johtuu lähinnä siitä, että vain pieni osa suomalaisista pörssiosakkeista on suomalaisten kotitalouksien hallussa. Pörssikurssien laskulla ei siten ollut merkittävää vaikutusta Suomen kotitalouksien varallisuuteen. Sen sijaan vakuutusyhtiöiden kannattavuutta pörssikurssien lasku heikensi, joskaan se ei edelleenkään uhannut niiden vakavaraisuutta. Pörssikurssien lasku heijastui myös sijoitusrahastojen tuotoissa, jotka olivat pääsääntöisesti negatiivisia kertomusvuoden aikana.

Pankkisektorin tilanne pysyi vakaana. Pankkien korkomarginaalit ja korkokate kuitenkin supistuivat markkinakoron laskun ja ankaran markkinaosuuskilpailun vuoksi.

Arvoisa herra puhemies! Toivon, että pankkivaltuuston kertomus vuodelta 2002 saa talousvaliokunnassa perusteellisen käsittelyn. Samalla voisi todeta, että Suomen Pankin toiminta on ollut menneenä kertomusvuonna menestyksekästä. On välttämätöntä, että pankin toiminnalle turvataan jatkossakin itsenäisen taloudellisen toiminnan edellytykset osana Euroopan keskuspankkijärjestelmää.

Jouko Skinnari /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Talousvaliokunnan puolesta toteaisin, että kertomus tulee saamaan ansaitsemansa käsittelyn, ja oikeastaan tämä päivä on ollut jo sillä tavalla merkittävä tämänkin kertomuksen käsittelyn näkökulmasta, mihin täällä pankkivaltuuston puheenjohtaja ei lainkaan viitannut, että Helsingin ja Tukholman pörssit ovat päättäneet yhdistyä, fuusioitua. Tämähän on merkki siitä, millä tavoin rahamarkkinat tällä hetkellä ovat erittäin vakavassa tilanteessa. Mikä tulee olemaan sitten seuraava siirto, miten Kööpenhamina, Oslo, ja onko se sitten Frankfurt, Pariisi, Lontoo, johon Pohjolan pienet pörssit tulevat sijoittumaan? Joka tapauksessa tämä kuvastaa niitä haasteita, joita on olemassa, ja toivottavasti Suomen Pankki, jonka osalta viime vuosi oli suhteellisen tyyni, nyt on valmistautunut myös siihen, että tämä vuosi ei varmaankaan sitä tule olemaan.

Olavi Ala-Nissilä /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! On lohduttavaa kuulla, että talousvaliokunta erityisesti perehtyy pankkivaltuuston kertomukseen ja siihen taloudelliseen tilanteeseen, mikä on ollut ja, ennen kaikkea, mikä on edessä.

Ed. Skinnari viittasi pörssimaailmassa tapahtuviin muutoksiin. Ne ovat oleellisia, ja toisaalta tiedämme, että valuuttakurssien osalta suuret valuutat kelluvat toisiaan vastaan ja tapahtuu hyvin merkittäviä muutoksia. Saattaa olla, että edelleen euron ja dollarin suhde muuttuu sillä tavalla, että Suomessakin on siihen varauduttava, ja toisaalta Suomen Pankilla täytyy olla omassa taseessaan sellaisia puskureita, että se voi kaikissa oloissa toimia, niin kuin sanoin, itsenäisesti Euroopan keskuspankkijärjestelmän osana.

Mikko Elo /sd:

Puhemies! Tämä pankkivaltuuston kertomus alkaa luvulla, jossa käsitellään Euroopan keskuspankin rahapolitiikkaa ja euroalueen taloutta. Siitä täällä ed. Ala-Nissilä jo aika laajasti puhui.

Mitä tulee Euroopan keskuspankin korkopolitiikkaan, niin ed. Ala-Nissilä on varmasti oikeassa siinä, että sitä voidaan pitää passiivisena, erityisesti jos sitä verrataan Yhdysvaltojen keskuspankin eli Fedin korkopolitiikkaan. Niin kuin me tiedämme, viime vuoden aikana, tai sanotaan 11. päivän syyskuuta 2001 jälkeen, Fed laski kymmenen kertaa korkoja ja tällä hetkellä ohjauskorko on 1,25 prosenttia. Euroopan keskuspankki on hyvin määrätietoisesti pitänyt kiinni 2 prosentin inflaatiotavoitteesta, on pyrkinyt painamaan inflaation alle 2 prosentin tai pitämään sen siinä lähellä, ja samanaikaisesti on käytetty Saksan keskuspankin mukanaan tuomia rahamäärämittoja, joilla inflaatiota on pyritty hillitsemään.

Mitä tulee Suomen asemaan, meillähän tässä viimeisen parin kolmen vuoden aikana ovat eräät merkittävätkin pankki- ja talousmiehet sanoneet, että meille olisivat sopineet korkeammatkin korot. En koskaan oikeastaan, puhemies, ymmärtänyt sitä, minkä takia Suomessa olisi tarvittu korkeampia korkoja kuin muualla Euroopassa. Ei meillä Suomessa todellisuudessa missään vaiheessa ollut kovinkaan suurta inflaatiovaaraa. Mutta, puhemies, kaikkein hankalinhan tilanne on tällä hetkellä koko Euroopan näkökulmasta ja oikeastaan koko maailmantalouden näkökulmasta se, että inflaatiovaara on selvästi väistymässä ja tilalle on tulossa deflaatiovaara eli hintojen laskemisvaara.

Voidaan sanoa, että euro on ollut sen käyttöönotosta lähtien menestystarina Suomen näkökulmasta katsottuna. Mutta voidaan myöskin tänä päivänä esittää kysymys, olemmeko me tulleet tämän menestystarinan loppuun, ainakin väliaikaisesti. Euron arvon nousu näin nopeata vauhtia, kuin on viime viikkoina tapahtunut, on todella erittäin hankala kysymys Suomen vientiteollisuudelle, ja jo eilenhän euro saavutti suurin piirtein sen aseman, mikä sillä oli, kun lähdettiin liikkeelle, eli lähes 1,18 dollaria.

Täällä Suomessa viljellään vähän sitä näkemystä, että euron vahvistuminen, dollarin heikentyminen olisi jotenkin Euroopasta kiinni. Kyllä kai todelliset syyt ovat tällä hetkellä Yhdysvaltojen taloudessa. Yhdysvaltojen talouden kaksi keskeistä heikkoutta, jotka heijastuvat nyt dollarin heikentymisenä, ovat ensinnäkin vaihtotaseen vaje, joka on noin 5 prosenttia koko bruttokansantuotteesta — se on muuten suurin piirtein samaa luokkaa kuin meillä oli 80-luvun lopulla, mikä aiheutti suuria ongelmia meidän kansantaloudellemme 1990-luvun alussa. Toiseksi, budjettivaje Yhdysvalloissa on myöskin kasvamassa kovaa vauhtia nyt Bushin aggressiivisen korkopolitiikan takia ja myöskin Irakin sodan takia.

Puhemies! Voidaan tietysti tänä päivänä kysyä, kuinka paljon euro edelleen vahvistuu. Kovin kaukana eivät ole sellaiset ennusteet, että euro saattaa jopa muutaman viikon tai kuukauden sisällä olla 1,40 dollaria. Silloin me tietysti voimme ajatella sitä tilannetta — kun vielä pari vuotta sitten euron hinta oli noin 80 senttiä — mitä merkitystä sillä on Suomen vientiteollisuudelle. Me jokainen ymmärrämme, että sillä on merkitystä. Sillä on yhä kasvava merkitys Suomen viennille.

Mitä sitten tulee Euroopan tilanteeseen, me tarvitsisimme erittäin nopeasti nyt korkojen laskua täällä, jotta euroalueen talous saataisiin uudelleen piristymään. Erityisesti sitä kaipaavat Saksan ja Ranskan suuret taloudet. Suomen vientihän Saksaan on kaikkein suurinta, siis Saksa on meidän suurin vientimaamme. Jos Saksassa menee huonosti, niin kuin siellä menee, on aivan selvää, että sillä on heijastusta myöskin ennemmin tai myöhemmin, niin kuin koko maailmantalouden heikentymisellä, Suomen taloudelliseen kehitykseen. Tähän astihan voidaan sanoa, että Euroopan keskuspankin rahapolitiikka on ollut tyydyttävää Suomelle. Mutta varmaan moni, melkein veikkaan, lähiviikkoina ja lähikuukausina alkaa haikailla myös Suomessa oman rahapolitiikan tarpeen perään. Se on myöhäistä tällä hetkellä. Meillä ei ole mahdollisuuksia nyt omaan rahapolitiikkaan, mutta me asetamme toivomme siihen, että Euroopan keskuspankissa ymmärretään koko euroalueen talouden piristämisen tarve ja täten seuraisi merkittävää korkojen laskua.

Puhemies! Käsitykseni on, että deflaatio, kuten totesin, on todellinen vaara. Se, että inflaatio olisi 2,5—3 prosenttia, on paljon pienempi vaara. Voidaan myöskin sanoa — ja tämä perustuu kyllä suurempienkin asiantuntijoiden näkemykseen — että jos deflaatio alkaa vallata alaa maailmassa ja Euroopassa, Suomen mahdollisuudet pienenä kansantaloutena sen torjumiseen ovat varsin vähäiset.

Matti Saarinen /sd:

Herra puhemies! Kiinnitän tässä yhteydessä lyhyesti huomiota Suomen Pankin toiminnan merkitykseen ja sen toiminnan tärkeyteen.

Pankin toiminnan perusteeton arvostelu ja sen toiminnan vähätteleminen on todella epäviisasta politiikkaa. Erityisesti eduskunnan tulisi ymmärtää, miten tärkeätä on huolehtia pankin toimintaedellytyksistä ja myös pankin tulevaisuudesta. Suomen Pankki on sopeuttanut toimintaansa muuttuneisiin olosuhteisiin ja tulee tekemään niin jatkossakin. Erityisen huomattavaa on, jos globaalitalouden todella suuret riskit lähtevät toteutumaan, missä kunnossa silloin on Suomen Pankki. Siis globaalitalouden suuret riskit sekä pankin tehokkaan toimintakyvyn takaaminen myös tulevaisuudessa edellyttävät pankilta vahvaa tasetta.

Herra puhemies! Tämän halusin tässä yhteydessä todeta.

Kari Uotila /vas:

Arvoisa herra puhemies! Samoin kuin ed. Saarinen toteaisin, että kun viime aikoina on käyty työryhmätyöskentelyyn viitaten keskustelua siitä, mitä Suomen Pankin varannoille voitaisiin tehdä ja kuinka paljon niistä olisi mahdollisesti nopeastikin irrotettavissa valtion muuhun käyttöön, yhtyen siihen, mitä ed. Saarinen totesi: Pankin varat ovat tärkeitä kahta kautta. Ensinnäkin ne riskit, jotka valuuttakurssimarkkinoilla maailmantaloudessa muuten ovat, eivät ole poistuneet euroalueen myötä ja varautumista heilahteluihin ja riskeihin edelleen tarvitaan. Toinen seikka on se, että pankin vakavaraisuus, vahva tase, vahvistaa myöskin sen itsenäisyyttä suhteessa muihin kansallisiin keskuspankkeihin osana keskuspankkijärjestelmää. Elikkä nämä kaksi puolta johtavat siihen, että kyllä pitää hyvin tarkoin harkita, kuinka ahnaasti ja kuinka paljon Suomen Pankin varantoja ryhdyttäisiin keventämään.