Tarja Cronberg /vihr(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Lakialoite koskee vanhemmuuden kustannusten jakoa työnantajien välillä. Tämä on ongelma suomalaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa, joka korostaa työelämän tasa-arvoa. Aito häpeäpilkku yhteiskunnassa, jossa toivotaan ja tarvitaan lisää lapsia. Ennen kuin kommentoin itse mallia, niin muutama yleinen huomio.

Haluaisin ensin korostaa sitä, että kyseessä ei ole lisärasite. Kyseessä ei siis ole työnantajille tuleva lisämaksu, rasite, vaan nämä kustannukset, joista tässä nyt on kyse, ovat kaikki kustannuksia, jotka joku työnantaja maksaa jo tänään. Toisin sanoen kyse on oikeudenmukaisemmasta jaosta vanhemmuudesta aiheutuvien kustannusten suhteen. Toisekseen edunsaajana tässä lakialoitteessa ovat kaksi työnantajaryhmää. Toinen on palvelutyönantajat, jotka työllistävät naisia, erityisesti nuoria naisia. Käydyssä keskustelussa on käynyt ilmi, että hyvin usein palvelutyönantajilla, joilla on paljon naisia töissä suurissa yrityksissä, voi 30 prosenttiakin nuorista naisista olla samalla hetkellä raskaana. Palvelualoilla on lisäksi työllistävä vaikutus. Hallituksen työllistämisohjelma ei ehkä ole onnistunut niin kuin on odotettu. Juuri naisia on poistunut työmarkkinoilta. Nimenomaan palvelutyönantajat ovat valmiita työllistämään silloin, kun työllistämiskynnys alenee vanhemmuuden kustannusten oikeudenmukaisemman jaon kautta.

Toinen edunsaajaryhmä ovat naisyrittäjät, erityisesti pienet naisyrittäjät, jotka työllistävät itsensä. Myös nuoret naiset ovat kiinnostuneita yrittäjyydestä. He joutuvat usein erittäin vaikeaan asemaan: oma raskaus voi vaarantaa yrityksen jatkon. Toisen naisen, jonka he ovat työllistäneet, raskaus voi vaarantaa yrityksen jatkon. Jos halutaan tukea naisyrittäjyyttä ja sitä kautta naisten työllistämistä, on tämä myös varteenotettava asia. Yrittäjänaisten Keskusliitto tukee aktiivisesti vanhemmuuden kustannusten jakoa.

Kolmas seikka on nuorten naisten asema työmarkkinoilla. Alle kolmekymppiset naiset ovat pätkätöissä. Nainen, joka on pätkätöissä, ei hanki lapsia. Voidaan todeta, että vieläpä valtio ja kunnat ovat tässä syyllisiä. Valtiolla korkeasti koulutetuista alle kolmekymppisistä naisista vain 10 prosenttia on vakituisessa työssä, kun vastaava luku miehillä on noin puolet.

Viimeinen yleinen kommenttini liittyy siihen, että tämä lakiehdotus parantaisi yhteiskunnan lisääntymis- ja uusintamiskykyä ja vähentäisi niitä negatiivisia vaikutuksia, joita ikääntymisestä aiheutuu.

Muutama sana mallista. Tässä on tarkoitus ottaa käyttöön malli, joka muutama vuosi sitten otettiin käyttöön nimenomaan vanhemmuudesta aiheutuvien vuosilomakustannusten suhteen. Tällöin työnantajan sairausvakuutusmaksua korotettiin 0,15 prosenttia. Tämän ehdotuksen mukaan tätä maksua korotettaisiin lisää 0,3 prosenttia, jolla korvattaisiin raskauden aikainen palkanmaksu, sairaudesta aiheutuva palkka, sairaan lapsen hoidosta aiheutuva palkka neljän päivän ajalta sekä sijaisen ja työhön palaavan äidin tai isän perehdyttäminen työtehtäviin. Tästä kustannuksesta vähennettäisiin maksetut vanhempainrahat. On laskettu, että tämä kustannus on työnantajaa ja lasta kohti noin 7 000—10 000 euroa. Tässä siis esitetään kattavaa mallia yhdessä laissa, joka lisäksi helpottaisi hakua. Mehän kaikki tiedämme, että jo tällä hetkellä kerätään näitä maksuja 0,15 prosenttia. Ne kasaantuvat Kelalle. Korvauksia ei haeta ennen kaikkea siksi, että hakumenettely on monimutkainen eivätkä työnantajat edes tiedä korvausten olemassaolosta.

Sitten kommentti vaihtoehtoisista malleista. Yksi vaihtoehto, joka on ollut esillä, on se, että isät ottaisivat enemmän vapaita. Tästä haluaisin todeta, että tänä päivänä Suomessa isät käyttävät 4 prosenttia vanhemmuuden päivistä. Ruotsissakin, jossa edut ovat huomattavasti korkeammat ja vanhempien rahallinen menetys isän työn kautta on huomattavasti alhaisempi, vain 15 prosenttia vanhemmuuden päivärahoista menee isille. Ruotsissa on keskusteltu, voitaisiinko isät pakottaa ottamaan vähän enemmän näitä vanhemmuuden lomia. En toivo, että Suomessa jouduttaisiin pakkotoimiin, vaan lähtökohtana olisi ainakin tämä työnantajien välinen tasausjärjestelmä.

Toinen vaihtoehto, josta aikaisemmin on varmaan ollut joskus keskustelua, on, että konkreettisen lapsen kohdalla konkreettisen isän ja konkreettisen äidin työnantaja jakaisivat nämä kustannukset. Voi vain kuvitella, minkälainen byrokratia tästä syntyisi, jos ruvettaisiin jokaisen lapsen kohdalla laskemaan sitä, miten ne jakautuvat molempien vanhempien kesken. Tällä mallilla on myös se haittapuoli, että kaikilla lapsilla yksinkertaisesti ei ole isää.

Lopuksi vielä, kun tutkin tätä kysymystä ja soitin Ruotsin riksförsäkringsverketiin, joka vastaa näistä samoista kysymyksistä Ruotsissa, niin siellä ensin ei ymmärretty, mitä edes kysyin. Kun vihdoin selvisi, että kyse on siitä, että Suomessa vanhemmuuden kustannuksia ei tasata työnantajien kesken, niin huudahdus oli, että hyvänen aika, oletteko näin takapajulla.

Maija Perho /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tämä esitys on varsin tervetullut etenkin siitä syystä, että tämä ajatus jakaa kustannuksia pääoma- ja työvoimavaltaisten eli lähinnä naisvaltaisten alojen kesken on hallitusohjelmassa. Siihen on jopa tasavallan presidentti ottanut myönteisen kannan samoin kuin ministeri Mönkäre. Toivottavasti tämä lakialoite osaltaan vauhdittaa tätä valmistelua. Tämähän on äärettömän olennainen ja keskeinen asia nimenomaan naisvaltaisten alojen, jotka ovat samalla usein myös matalan tuottavuuden toimialoja, työllistämiskynnyksen alentamiseen eli uusien työpaikkojen syntymiseen, eli pidän todella tärkeänä, että tässä asiassa voitaisiin edetä mahdollisimman ripeästi, varsinkin kun TT ja PT yhdistyvät. PT on tätä ajanut, TT vastustanut, ja toivottavasti myös tämän työnantajaliiton sisällä löytyy asiasta positiivinen yhteisymmärrys.

Sosiaali- ja terveysministeri Sinikka Mönkäre

Arvoisa puhemies! Kyllähän Suomessa on selkeä lainsäädännöllinen tavoite ja tarkoitus jakaa vanhemmuudesta koituvat kustannukset työnantajien kesken tasapuolisesti. Sitähän tarkoittaa se, että kaikilta työnantajilta kerättävästä sairausvakuutusmaksusta 0,15 prosenttia on korvamerkitty tähän tarkoitukseen. Eri asia on sitten, että se korvaus näistä rahoista jakautuu epätasaisesti, ja siihen löytyy monta syytä sitten.

Nyt näiden rahojen kertymä on ollut vuodesta 1998 lähtien Kelassa sellainen, että silloin taso oli 64 miljoonaa euroa ja nyt viime vuoden kertymä oli 81 miljoonaa euroa. Rahaa kertyy Kelaan, kun työnantajamaksuja kerätään. Korvaukset ovat viime vuonna kaksinkertaistuneet aikaisempiin vuosiin verrattuna, eli vuonna 2002 näitä vanhemmuudesta johtuvia lomakustannuskorvauksia työnantajille maksettiin 13,3 miljoonaa euroa, ja nyt arvio viime vuodelle on kaksinkertainen, 27,5 miljoonaa euroa. Asiasta puhuminen, byrokratian purkaminen on vähän auttanut tätä tilannetta, mutta ei tämä meitä tyydytä, ja sen takia jo nyt tällä hetkellä sosiaali- ja terveysministeriössä työskentelee kolmikantainen työryhmä, jolle on annettu tehtäväksi edelleen miettiä erilaisia ratkaisumalleja. Ed. Cronbergin lakialoitteessa niitä on hyvin huolellisesti ja perinpohjaisesti käsitelty, ja minusta se on todella hyvä asia.

Me tiedämme, että nämä asiat eivät korjaannu, ennen kuin työhönottotilanteessa isä ja äiti ovat työhönottajan näkökulmasta samanlainen riski vanhempainloman käyttämisen osalta, eli siis nähdään, että isä ja äiti voivat käyttää ihan tasavertaisesti näitä vanhempainlomia. Myös silloin ratkeaa varmasti joiltakin osin tämä naisten pätkätyöongelma, joka harmittavaisesti on vielä julkisen sektorin ongelma. Tosin kuntasektorilla on nyt viime aikoina lisätty pysyviä työsuhteita, mutta ei ollenkaan riittävässä määrin, ja valtiosektori on tässä hyvin huono esimerkki.

Me olemme ottaneet tämän asian tosissamme, työryhmä istuu, ja minusta yksi ratkaisu nyt olisi ihan ensiksi se, että se korvaus, joka maksetaan, voisi olla korkeampi, koska rahaa jää tällä hetkellä kaksi kolmasosaa kerätystä käyttämättä. Ainahan on vaikeaa, kun me puhumme matalapalkka-alojen työllisyyden parantamisesta, lähteä työnantajan sivukuluja nostamaan. Mutta käytettäisiin nyt ensin edes se raha, joka tähän tarkoitukseen on tarkoitettu, ja siinä mielessä olenkin toivonut, että työryhmä miettisi ratkaisuja sen suhteen, voiko tuota korvausta lisätä. Meillä on selkeästi yhteneväinen tahto tämän asian korjaamiseen, ja minusta on ollut erittäin hyvä, että myös työnantajapuoli on lähtenyt vakavasti tätä asiaa tarkastelemaan.

Hanna-Leena Hemming /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ministerin vastaus oli tietenkin oikein hyvä, tosin edelleen epätyydyttävä. Vastaamatta jäivät kysymykset, miksi rahaa nykyjärjestelmässä jää käyttämättä, ja jos näin on, mihin toimenpiteisiin ja millä aikataululla ryhdytään, että työnantajat tietäisivät, miten heidän tulee toimia saadakseen sen korvauksen, johon he ovat oikeutettuja, kun heillä on työntekijä, joka on jäämässä äitiyslomalle.

Tarja Cronberg /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Olen ilolla pannut merkille, että suhtautuminen tähän ajatukseen on positiivinen. Lähtökohtana tämä 0,15 prosenttia, joka korvaa lomakorvauksia, on kuitenkin niin pieni, että sillä ei ole merkitystä, ottaen huomioon vanhemmuudesta työnantajille aiheutuvat kokonaiskustannukset. Toivon, että se summa, jolla tätä korotetaan, on niin merkittävä, että se todella poistaa tämän epäkohdan eikä vain aiheuta lisäbyrokratiaa. Tällöin sillä ei ole yrityksille merkitystä. Lomakorvaukset ovat kuitenkin erittäin erittäin pieni osa näistä kustannuksista. Lisäksi psyykkisesti myös tämä raskauden aikainen sairaus, 7 päivää, jotka työnantaja maksaa, on erittäin huono signaali.

Sosiaali- ja terveysministeri Sinikka Mönkäre

Arvoisa puhemies! Miksi tätä rahaa jää käyttämättä, niin minusta siihen on kaksi syytä. Toinen on se, että kaikki työnantajat eivät hae, joko eivät tiedä, eivät halua tai jostakin muusta syystä se jää hakematta. Toinen on se, että mitä ilmeisimmin rahaa kerätään enemmän kuin sitä tässä korvausjärjestelmässä kuluu, jolloin minusta tuon kolmikantaisen työryhmän pitää todellakin miettiä, että korvattaisiin enemmän, niin kuin ed. Cronberg totesi, että ei korvattaisi pelkästään tätä lomakustannusta vaan korvattaisiin paljon muutakin siitä asiasta. Sitten jos yhteiskunnassa syntyy vielä sellainen keskustelu, että jopa sen jälkeen, jos kaikki tämä 81 miljoonaa euroa käytetään, vielä senkin jälkeen haluttaisiin enemmän korvata vanhemmuudesta koituvia kustannuksia, sitten voitaisiin jopa puhua tuon korvamerkityn rahan nostamisesta. Kyllä tästä voi ihan reippaasti nostaa kaikki nämä elementit pöydälle, sen verran iso asia tämä on nyt meidän tulevaisuuttamme ajatellen, meidän työllisyysastettamme ajatellen, koulutettujen naisten pätkätyösuhteita ajatellen, ja kun kaikki tuntuvat sanovan, että tämä nykyinen tilanne on väärin, niin pistetään nyt kolmikanta sitten etsimään tähän ratkaisut.

Annika Lapintie /vas:

Herra puhemies! Ed. Cronberg on tehnyt todella hyvän lakialoitteen ja erittäin puhutusta asiasta. Onhan jo vuosia puhuttu nimenomaan vanhemmuuden työnantajalle aiheuttamien kustannusten epätasaisesta jakautumisesta. Voin erittäin lämpimästi kannattaa tätä ed. Cronbergin lakialoitetta senkin vuoksi, että olen tehnyt samasta asiasta keskustelualoitteen, josta nyt puhemiesneuvosto valitettavasti päätti, että siitä ei järjestetä keskustelua, mutta täällähän me nyt keskustelemme, joten oman aloitteeni tarkoitus on nyt sitten toteutunut ja olen siitä oikein iloinen.

Näissä debattipuheenvuoroissa jo aika paljon tätä asiaa käytiin läpi. Kuitenkin on edelleenkin syytä pohtia sitä, miksi Suomessa tilanne todellakin on se, että lapsen syntymän yhteydessä perhevapaita käyttävät pääasiassa naiset. Ongelmana on, kuten esimerkiksi ed. Cronberg ja ministeri Mönkärekin totesivat — se ei selitä kaikkea, mutta yksi ongelma se varmasti on — että erilaisista perhevapaista eli äitiys-, isyys- ja hoitovapaista koituvia kustannuksia ei korvata yrityksille täysimääräisesti. Seurauksena on sitten se, että suurimman osan lasten hankkimisesta koituvista kuluista maksaa äidin työnantaja.

Suomalaisten naisten ja miesten välinen palkkaero on noin 20 prosenttia, ja tämä ei ole viime vuosina juurikaan muuttunut. Yksi selittävä tekijä on ehkä se, että suomalaiset työmarkkinat ovat vahvasti jakautuneet mies- ja naisvaltaisiin toimialoihin siten, että naiset työskentelevät yleensä hoiva-, palvelu- ja opetustehtävissä, kun miehet taas ovat naisia useammin teollisuuden palveluksessa. Tämä ei kuitenkaan selitä kaikkea palkkaeroa, vaan kyllä siinä sitten osaltaan jää selittämättömiä asenteita, joista me nyt täällä keskustelemme. Uskon, että mikäli eduskunta näitä muutoksia haluaa, se tavallaan pakottaa hallituksenkin toimimaan.

Perhevapaista johtuvat kustannusrasitukset heikentävät naisvaltaisten ja usein samalla myös työvoimavaltaisten alojen mahdollisuuksia työllistää uusia ihmisiä. Tämä kulujen yksipuolinen kohdistuminen vaikuttaa suoraan myös naisten työmarkkina-asemaan, ja etenkin nuorten naisten työllistyminen on heikompaa kuin saman ikäisten miesten, ja tiedämme aivan selvästi, että tämän päivän Suomessa määräaikaiset työsuhteet ovat yhä leimallisemmin nuorten naisten työsuhteita. Yksi tyypillinen tasa-arvo-ongelma on juuri se, miten raskaana olevan määräaikaisen työntekijän työsuhde uusitaan. Työnantajat tässä nykyisessä järjestelmässä helposti valitsevat sitten sen ratkaisun, että joko nuoria naisia ei palkata tai sitten tällaista määräaikaista työsuhdetta ei vaan uusita. Kaiken kaikkiaan on selvästi näkyvissä se, että nuoriin naisiin suhtaudutaan työmarkkinoilla vähemmän luotettavana työvoimana.

Ed. Cronbergin lakialoitteessa käytetään mallia, joka on hyvin samanlainen kuin myös keskustelualoitteessa esittämäni malli, ja ehkäpä meillä on sama lähdekin ollut, mutta tämän oman mallini pohjana olen käyttänyt muun muassa Palvelutyönantajien laskelmia, ja erityisesti tämä kiinnostaa näitä työnantajia sen vuoksi, koska naisethan näillä aloilla työskentelevät. Palvelutyönantajien laskelmien mukaan työntekijän lapsen syntymä maksaa työnantajalle palvelualoilla nettona keskimäärin 7 670 euroa, kun näistä kuluista on vähennetty Kelalta saatavat korvaukset.

Kuten tässä nyt on jo useammalla suulla todettu, vuonna 94 kaikkien työnantajien sairausvakuutusmaksuun lisättiin tämä 0,15 prosenttia korvamerkittyä osuutta juuri vapaalle jäävän työntekijän vuosilomakustannusten korvaamiseen. Näitähän ei käytetä ollenkaan täysimääräisesti, ei edes puolta tästä summasta kulu tällä hetkellä. Vuonna 2003, kuten ministeri Mönkärekin totesi, runsaat 80 miljoonaa euroa tätä kerättiin ja 27 miljoonaa euroa sitä sitten työnantajat käyttivät. Ed. Cronbergin mallissa on esitetty tämän maksun nostoa. Itse voisin kyllä siinä mielessä tukea ministeri Mönkäreen mallia, että käytetään nyt ensin nämäkin rahat, ja ne kulut, joita sitten tästä voitaisiin alkaa runsaammin korvata kuin tähän asti, olisivat ensinnäkin tavallista runsaammat sairauspoissaolot raskausaikana. Näistähän aiheutuu tämä velvollisuus sairausajan palkan maksamiseen, ja työnantajille tulisi tästä kerätystä rahasta korvata nämä maksut. Toiseksi, äitiysvapaan aikainen palkanmaksuvelvollisuus kuuluisi mielestäni luontevasti tämän korvauksen piiriin. Kolmantena olisi äitiys-, isyys- ja vanhempainvapaalta kertyvän täyden vuosilomapalkan ja lomaltapaluurahan maksuvelvollisuus ja neljäntenä ainakin palkanmaksuvelvollisuus, joka aiheutuu tilapäisen hoitovapaan ajalta.

Uskon, että tämä nyt olisi ensimmäinen kädenojennus tavallaan, ainakin poistaisi työnantajilta näitä ilmiselviä syitä, minkä vuoksi naisia täytyy työelämässä syrjiä. Kuten kuulimme, ministeri Mönkäre hallituksen puolelta tätä kannattaa ja ed. Cronberg lakialoitteella. Opposition puolesta itse tätä kannatan. On vaikea kuvitella, mikä on syynä siihen, että asia ei etene, jos kerran kaikki ovat yksimielisiä siitä, että jo nykyisen rakennelman puitteissa näitä perhevapaista ja vanhemmuudesta aiheutuvia kustannuksia voidaan tasata työnantajien kesken. On todella ihmeellistä, jos kaikki ovat yksimielisiä, miksi hallitus ei tätä tuo tänne. Onko nyt kertomatta jotakin, mitä tässä salissa ei ole sanottu? Onko ministeri Mönkäre hallituksessa yksin tämän asian kannalla ja muut ministerit sitä sitten vastustavat, vai mikä tämä lopullinen viivytyksen syy on?

Kun lakialoite nyt lähtee valiokuntakäsittelyyn, niin jos siellä kaikki puolueet ovat sitä mieltä, että asialle ripeästi pitää jotain tehdä, toivon, että valiokunta sitten valmistelee tästä eduskunnan käsiteltäväksi lain, joka voidaan hyväksyä, ja varmasti siihen voidaan sitten ottaa näitä muita elementtejä mukaan, jos kaikkea ei ole vielä lakialoitteessa huomioitu. Mutta se on hyvä juttu, jos kaikki ovat yksimielisiä, ja uskon, että nopeasti tämän kevään aikana saamme tämän lainmuutoksen tehtyä.

Rosa Meriläinen  /vihr:

Arvoisa puhemies! Olen hyvin toiveikas ja iloinen tämän lakialoitteen menestymisen suhteen jo sen keskustelun pohjalta, mitä tänään on täällä käyty, ja erityisesti olen ilahtunut siitä sävystä, jolla ministeri Mönkäre asiasta keskusteli. Viime keväänä, kun asiasta tiedustelin ex-pääministeri Jäätteenmäeltä ja myös kirjallisella kysymyksellä ministeri Mönkäreeltä, asia ei ollut vielä näin pitkällä valmistelussa, mutta nyt on jo selvästi tämmöistä konkretian henkeä tässä, ja on hyvä, että tähän suhtaudutaan laajalla rintamalla vakavasti. Tämä on meille kaikille naisille yhteinen tärkeä asia. Tokihan se on miestenkin etu, mikäli siinä elämänvaiheessa, kun lapset ovat pieniä ja opintolainoja ja asuntolainoja maksetaan ja on taloudellisesti tiukkaa, erityistä taloudellista turvattomuutta ei lisäisi se, mikä tällä hetkellä on todellisuutta, eli se, että perheen äiti tai wannabee-äiti kärvistelee sarjoitettujen pätkätöiden maailmassa. Toki täytyy muistaa, että jotkut pätkätyöt ovat ihan haluttujakin, kuten esimerkiksi kansanedustajan paikka.

Näin feministin näkökulmasta tasa-arvon edistäminen Suomenmaassa on joskus hankalaa sen takia, että loppujen lopuksi sellaisia asioita on hirveän vähän, mitä voi eduskunnan määräyksellä ja päätöksillä ja puhujakorokkeelta sanoa, että nyt tasa-arvo toteutukoon hep nyt, eipäs enää syrjitä ja väheksytä naisia ja kaikin puolin kannustetaan tasavertaisuuteen, koska se, että sukupuolten välinen tasa-arvo todella toteutuisi, vaatisi aika syvällisiäkin muutoksia ihmisten asenteissa ja arjen valinnoissa. Ne ovat aina sellaisia, joihin vaaditaan semmoista kansalaisyhteiskunnan aktiivisuutta, kansalaisjärjestöjen aktiivisuutta, yhteiskunnallista keskustelua, jonka tuloksena voitaisiin päästä vaikka siihen, että perheen sisällä vaikka tulisi mieleen, että tottahan toki tämän vanhempainloman voisi vaikka jakaa puoliksi tai niin, että isä jopa ottaisi siitä isomman osuuden. Tällä hetkellä asenteet ovat sen tyyppisiä, että se ei välttämättä tule edes mieleen. Naiset eivät välttämättä itsekään halua antaa isälle sitä roolia, ja työpaikoilla saatetaan ihmetellä sen isän sitoutumista työhönsä, joka jää vanhempainlomalle, vaikka sen pitäisi olla itsestäänselvästi kaikkien oikeus.

Mutta kuten sanottu, sellaisia asioita on hirveän vähän, mitä voi feministinä konkreettisina toimina edistää muuten kuin kampanjoina ja keskusteluina. Tässä on meillä semmoinen niin kuin ihana asia sikäli, että on konkreettinen malli, mistä voidaan tutkimuksella täkkivarmasti osoittaa, että tämä edistää sukupuolten välistä tasa-arvoa työmarkkinoilla ja myös toivottavasti jollakin aikavälillä kotona. Hirveän useinhan on Pohjoismaissakin käyty kauhea poliittinen riita jonkun tasa-arvotoimen osalta, vaikka aikoinaan Ruotsissa positiivisen diskriminoinnin mahdollisuudesta, niin että ensin käytetään joku hirveä määrä feministien valtaisaa energiaa siihen, että saadaan laki läpi, joka sitten käytännössä ei toteuduttuaan olekaan johtanut faktisesti mihinkään parannuksiin. Loppujen lopuksi kaikista niistä hyvistä hankkeista ja asioista, mitä täällä politiikan parissa edistetään, ei aina seuraa niitä lopputuloksia, mitä on ajateltu, että niistä seuraa tai voisi seurata. Mutta tässä on nyt sellainen konkreettinen malli, joka kiistatta edistäisi sukupuolten välistä tasa-arvoa, ja toivon todella, että tässä kolmikantatyöryhmässä ei tapahdu sellaista miesvaltaisten alojen työnantajien vedätystä, jolla onnistutaan vesittämään hyvä idea ja tehdään joku niin puolittainen ratkaisu, että sen käytännön vaikutukset ovatkin minimaalisia.

Sari Sarkomaa /kok:

Arvoisa herra puhemies! Tosiaankin on tärkeää, että annamme vauhtia sille, että kolmikannassa tämä asia etenee. Jos katsotaan naisten palkkatasa-arvon edistymistä, niin ei kolmikannalle pisteitä tämän tasa-arvon edistämisessä voi antaa, ja on olennaista, että tämä asia nyt edistyy. Viime vaalikaudella helpotettiin korvausten hakemista ja vähän innostettiin isiä, mutta ei tämä asia miesten kannustamisella parane, vaan kyllä nämä vanhemmuudesta aiheutuvat kustannukset on tosiaankin jaettava molempien vanhempien, niin nais- kuin miesvaltaisten alojen kesken. Mikä se malli sitten on? On erinomaista, että tässä on konkretisoitu malli. On tärkeää, että niitä malleja tulee myöskin lisää ja nyt ministeri Mönkäre tarkkaan tutkii, mikä malli on paras vaihtoehto, ja todellakin tuo sen kevään kuluessa tänne eduskunnan käsittelyyn.

Naisten kannalta on hyvin tärkeää, että päästään siitä ikäsyrjintätilanteesta työhönottotilanteessa. Se, että naiset ovat lisäkustannus, se, että me olemme äiti-riski, niin se kyllä vakavasti vaikeuttaa naisten asemaa työmarkkinoilla ja vaikuttaa siihen, miten me työpaikkoja saamme ja miten meihin naisiin suhtaudutaan. Siksi tämän asian hoitaminen on tasa-arvon kannalta aivan välttämätön, ja sanoisin, että tämä on ehkä yksi keskeisin, tärkein keino, millä voimme työelämän tasa-arvoa edistää, ja tämä on tietysti työllisyydenkin kannalta tärkeä, mutta, arvoisa herra puhemies, ennen kaikkea haluaisin myös todeta sen, että tämä perhevapaista aiheutuvien kustannusten jako tasapuolisemmin on tärkeä myöskin naisyrittäjyyden edistämiseksi, koska juuri vaikeus yhteensovittaa koti ja perhe-elämää vähentävät naisten halukkuutta ylipäätänsä ryhtyä yrittäjiksi. Kyllä yrittäjilläkin pitää olla oikeus vanhemmuuteen.

Hanna-Leena Hemming /kok:

Arvoisa puhemies! On hieno asia, että ed. Cronberg on tehnyt tällaisen lakialoitteen, ja toivotaan, että tämä johtaa toimenpiteisiin. Nimittäin kyllä hallitus itse hallitusohjelmassaan toteaa, että perhevapaista aiheutuvia työnantajakustannuksia tasataan nykyistä enemmän. Tämä on selvä lupaus, ja me odotamme toimenpiteitä. Siitä on kyse.

Nykyinen tilanne on kuitenkin selvä epäkohta. Jos ajatellaan, että meillä on mies paperikoneen hoitajana ja nainen opettajana, tästä miehen työpanoksesta suurimmat kulut ovat sen koneen käyttökuluja ja opettajan kohdalla taas yhteiskunta joutuu maksamaan pääasiallisesti kaikki kulut. Eli kun silloin lähdetään tasaamaan näitä kuluja, mitä tulee siitä, että äiti jää äitiyslomalle ja vanhempainlomalle, niin kyllä ne ovat silloin yhteiskunnan maksettavia, varsinkin kun julkisella sektorilla on naisilla niin suuri osa työpaikoista.

Erityisesti tämmöinen ongelma naisen jäämisestä äitiyslomalle korostuu tämmöisellä alalla kuin esimerkiksi yksityisen hammaslääkärin palkkaama hammashoitaja. Ystävättäreni, puolipäiväinen yksityinen hammaslääkäri, joutui yhtenä vuonna palkkaamaan kaksi hammashoitajaa, koska molemmat jäivät, taikka itse asiassa kolmannen, koska kaksi jäi vuodessa äitiyslomalle. Siltä vuodelta ystävättäreni ei saanut mitään palkkaa tästä yksityisestä hammaslääkärin työstään. Se on erittäin suuri kulu siis yhä edelleen.

Näitten vanhempien lomien ja muiden epätasainen jakautuminen tällä hetkellä on johtanut tähän naisten pätkätyöhön, mistä täällä on puhuttu tänään. En kuitenkaan menisi ihan yhtä pitkälle kuin ed. Meriläinen äsken, että on tarpeen, että naiset ja miehet tasan jäävät äitiyslomille ja vanhempainlomille, koska täytyy muistaa, että niin kauan, kun miehet saavat parempaa palkkaa, on perheen elatus kiinni siitä, kumman tulojen mukaan saadaan vanhempainpäivärahaa. Myöskin tietystikin yleensä silloin, kun mies saa pienempää palkkaa, niin silloin mies omien tuttavieni piirissä on jäänyt sitten vanhempainlomalle. Eli se, kenen palkalla eletään, ratkaisee hyvin pitkälti sen, kuka on vanhempainlomalla.

Mutta näitä kuluja työnantajille syntyy siis vanhempainlomien lisäksi sairaan lapsen hoidosta. Nainen on usein se, joka jää kotiin käytännön syistä. Näin sen takia, että mies on usein uraa tekemässä ja nainen sitten jostain syystä on joko opettajana, jolla ei ole mitään uraa tiedossa, tai sairaanhoitajana, jolla se työ ei muutu, vaikka kuinka tekisi pitkää päivää, jolloin sitten ollaan tilanteessa, jolloin se nuori mies, joka on perheen pääelättäjä, saa parempaa palkkaa ja lähdetään siitä, että hänen uransa täytyy turvata. Tämä on selvä epäkohta. Tähän täytyy keksiä keinoja, mutta niin kauan kuin faktat ovat faktoja, niin sitä ei voi yhdellä lailla muuttaa, vaan se vaatii suuria toimenpiteitä muualle.

Fakta on kuitenkin nykyisin, että synnytysikäinen, ei ainoastaan nuori, vaan sanotaan, että minun ikäiseni, synnytysikäinen nainen, on selvä riski työnantajalle, ja tämä näkyy ihan selvästi siitä, miten naista kohdellaan työntekijänä taikka mahdollisena työntekijänä.

Yrittäjä-äideillä, kuten ed. Sarkomaa äsken totesi, tilanne on kaikkein vaikein, koska poissaoloja ei korvata, ja sosiaaliturva ylipäätäänkin on äitiyspäivärahan suhteen ja muuten palkansaajaa selvästi heikompi. Eli tässä on ihan selviä asioita, mihin hallituksen on hyvin helppo lähteä puuttumaan, jotka vaativat korjausta.

Äsken ministeri Mönkäre kertoi tästä hienoja lukuja, mitkä ovat myöskin tässä Cronbergin lakialoitteessa, että työnantajan sairasvakuutusmaksua on korotettu ja tuottoarvo on 84 miljoonaa ja kuitenkin korvauksia on maksettu 25 miljoonaa euroa ainoastaan. Kysyin tässä, niin kuin monet paikalla olevat kuulivat, miksi kaikki eivät hae. Vastaus oli, että kaikki eivät tiedä, että näin voi tehdä. Kaikki työnantajat eivät osaa hakea tätä rahaa. Siksi kysynkin: miksi me emme voi kehittää automaattista korvausjärjestelmää? Jokaiseen sairauspäiväraha-anomukseen työnantajan tiedot kerätään, samoin palkkatiedot ja palkkalausunnot erittäin vedenpitävästi. Silloin pitäisi olla ihan helppoa kehittää automaattinen systeemi, että kun vanhempainpäiväraha tai äitiyspäiväraha-anomus tulee sisälle, niin tiedetään tarkkaan, että 7 päivää pitää silloin korvata automaattisesti työnantajalle. Puhutaan valtion rahoista, valtion kassaan kerätyistä rahoista. Miksi pitää olla sellaiset vaikeat järjestelmät, että työnantajalla, joka voi olla pieni yritys, jolla aika menee sen yrityksen pyörittämiseen, pitää olla lisäksi tietous pykäläviidakosta, mistä ja millä tavalla pitää rahaa hankkia, että saa korvauksen siitä, mitä on oikeasti jo veroina maksanut, tässä tapauksessa sairausvakuutusmaksuna. Miksi ei voida kehittää systeemiä, joka automaattisesti toimisi? Kysyn tässä vaiheessa, miten työnantajille tiedotetaan siitä, että tällaista rahaa on nostettavissa, koska se on se nopein toimenpide.

Yhä edelleen toivon, että hallitus lähtee toimimaan. Onneksi täällä on hallituspuolueista yksi edustaja paikalla. Hän varmasti lähtee viemään sitä rakenteellista muutosta siihen, minkälaisella automaattijärjestelmällä työnantajalle korvataan nämä. Jo sillä saadaan nämä nykyisin kerättävät 84 miljoonaa euroa vuodessa erittäin hyvään käyttöön, eikä välttämättä tarvitse lähteä ensi töiksi nostamaan työnantajan osuutta näistä rahoista. (Ed. Ahonen: Korjaan, täällä on kaksi, myös ed. Esa Lahtela!) — Pyydän anteeksi.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa puhemies! Ed. Esa Lahtela on kyllä vuosien mittaan ollut sillä tavalla objektiivinen, että hän ei aina ole sitoutunut vain hallituksen huonoihin esityksiin, vaan on myös kritisoinut niitä. Häntä voi pitää myös sellaisena edustajana, joka ei ole vain hallituspuolueen edustaja, vaan kansanedustaja.

Mutta, arvoisa puhemies, yhteiskunnassa on todella runsaasti rakenteellisia tekijöitä ja rakenteita, jotka pitävät yllä sukupuolten epätasa-arvoa. Sukupuolten tasa-arvon toteuttamatta jääminen pitää yhteiskuntaa tietyssä mielessä vinossa. Vinolla pohjalla ei ole myöskään vielä tällä hetkellä vallassa sinnittelevälle sukupuolelle, siis miehille, terveellistä seisoa. Ja uskon, että tämän tyyppisten asioitten ratkaiseminen on koko yhteiskunnan kehityksen kannalta erittäin tärkeää, myös miesten näkökulmasta.

Ministeri Mönkäreen puheenvuoro täällä oli hyvä. Hän osallistui hyvin keskusteluun. Todellakin ministerien pitäisi enemmän ja useammin osallistua myös lakialoitteiden lähetekeskusteluun. Tässä tapauksessa tämä oli varmasti erityisen perusteltua. Ed. Lapintie on, niin kuin hän jo kertoi, yli sata nimeä kerännyt ajankohtaiskeskustelualoitteen taakse jo aikaisemmin tässä asiassa; ed. Meriläisen feministinen energia tuli täällä esille. Uskon, että näillä kaikilla energialähteillä, kokemuksilla sekä naispuolisten kansanedustajien että miesten puolelta — ja unohtamatta puhemiestä, joka tunnetusti on myös varmasti tällaisten asioitten edistäjä — koko eduskunta yhdessä pystyisi tämän asian toteuttamaan. Näin ollen tällä aloitteella on hyvä nousubaana.

Tarja Cronberg /vihr:

Arvoisa puhemies! Haluaisin aivan lyhyesti kommentoida sitä, miksi näitä rahoja, joita nyt jo kerätään, ei haeta ja miksi tiedottaminen niistä ei auta. Kyseessä on pieni lomakorvaus, vanhemmuuden isyys- ja äitiyspäivistä kerääntyvät lomarahat. Ajatelkaa työnantajaa, joka on tilanteessa, jossa voi valita miehen tai naisen, jonka palkkaa. Hän ei ajattele, että saanpa tästä naisesta myös tämän lomakorvausrahan, vaan kyllä hän ajattelee, että nainen on riski ja että kustannukset siitä ovat suuret.

Kyse ei ole tiedottamisesta, kyse ei ole pienistä summista. Kyse on ihan aidosti siitä, että työnantajille on luotava käsitys, että nainen, joka on raskaana, ei ole taloudellinen rasitus. Rasitus hän on joka tapauksessa, koska joudutaan vaihtamaan työntekijää. Ehkä nainen on koulutettu juuri siihen tehtävään, hän joutuu olemaan poissa pitemmän aikaa. Työnantajalle aiheutuu siitä muita vaikeuksia, joita ei voi rahallisesti korvata.

Tässä asiassa on kaksi tasoa. On korvaustaso, jonka on oltava kunnollinen, ja siinä ei ole ainoastaan kyse lomakorvauksista. Ja sen jälkeen ovat vielä nämä työnantajalle vaihtuvista työntekijöistä aiheutuvat kustannukset tai henkiset rasitteet, joita ei tietenkään voi korvata. Tässä haluaisin korostaa, että tiedottaminen ei auta, rahaa on kerätty, mutta sitä on aivan liian vähän, jotta sillä olisi merkitystä. Jos halutaan työllisyyttä lisätä, jos halutaan lapsien määrää lisätä, niin jotain on tehtävä nyt. Kysymys siitä, että äidit ja isät ottaisivat yhtä paljon näitä vanhempainvapaita, on Ruotsinkin esimerkissä jo ikuisuuskysymys. Haluaisin mielelläni nähdä, että nämä kysymykset ratkeaisivat tässä seuraavien vuosien aikana. Ongelmat ovat täällä ja nyt.

Esa Lahtela /sd:

Arvoisa herra puhemies! Ed. Cronbergin aloite on sinällään ajankohtainen, aiheellinen ja hyvä. Tosin täällä kuultiin ministeri Mönkäreen selitys ja tämänhetkinen tilanne. Hallitus on ryhtynyt tältä osin toimenpiteisiin, ja toivon mukaan sieltä tulee semmoinen esitys, joka on tämän suuntainen, niin kuin ed. Cronberg tässä esittää.

Minusta voisi joitakin asioita kommentoida. Tuossa työhuoneessa kuuntelin hyvin monennäköisiä käsityskantoja. Ensinnäkin tasa-arvosta työpaikoilla: Itse pitkään pääluottamusmiehenä ja ay-liikkeessä koko ikäni toimineena voin todeta sen, jotta ainakin niissä työpaikoissa, missä itse liikuin, niin siellä sinällään palkkaustasa-arvo on kyllä kunnossa. Jos tehdään samaa työtä, siitä maksetaan sama palkka. Se on lähtökohta joka paikassa. Se on eri asia sitten, jos tehdään eri töitä niissä työpisteissä ja joku henkilö ei halua lähteä, onpa se mies tai nainen, semmoiseen, jossa saa lisää liksaa jostakin olosuhteesta. Jonkun liimasäiliön putsaukseen tai piikkaukseen jollakin ilmavasaralla, muistan hyvin omalla työpaikallani, ei kukaan nainen halunnut siihen lähteä. Mutta jos olisi lähtenyt, niin sama olosuhdelisä olisi tullut, ja niistä tulee niitä eroja sitten siihen keskituntiansioon. Tosin meillähän on se ongelma, että meillä aloittain ovat sitten tietysti jakautuneet nämä eri toimialat. Niissä on kyllä kieltämättä se ongelma, jotta jos katsotaan, että on naisvaltainen ala, missä on enemmän naisia töissä, niin jostain ihmeen syystä siellä se palkkakehitys on ollut hitaampaa. Vaikka on tehty matalapalkka- ja naispalkkaeriä, siitä huolimatta niitä ei ole onnistuttu nostamaan. Mutta siellä alan sisällähän tasa-arvo vallitsee sillä tavalla, että jos siellä on miehiä, niin he saavat yhtä huonoa palkkaa kuin naisetkin. Sitten virkamiespuolta en lähde arvioimaan, miten siellä tapahtuu, koska se on oma viidakkonsa.

Kun kuuntelin ed. Meriläisen puhetta siitä, jotta hän pelkäsi, että toivon mukaan ne mörkömiehet eivät sitten siellä kolmikantaneuvottelussa jyrää nyt näitä juttuja, niin minusta se on aika kovasti sanottu. Ei nyt ihan näillä sanoilla, mutta semmoinen henki on olemassa, että miehet olisivat jotenkin mörköjä näissä jutuissa eivätkä haluaisi tasa-arvoa luoda. Minä nimittäin olen sitä mieltä, että Suomessa ei tässä tilanteessa oltaisi tasa-arvon osalta — Suomi on nimittäin mallikelpoinen maa — jos miehet olisivat haranneet vastaan. Kyllä tämä on yhteinen kansallinen hanke ollut koko ajan, että on pyritty siihen, jotta Suomi voisi olla tässä tilanteessa kuin nyt ollaan.

Nyt pitää hoitaa kuntoon vielä tämän tyyppinen ajattelu, joka yhä työnantajilla valitettavasti on, jotta katsotaan se juttu, että nainen on riski, niin kuin täällä on todettu, ei sen takia uskalleta ottaa töihin, jos sattuu jäämään äitiyslomalle, koska tulee kustannuksia. Tämä pitää saada ilman muuta tasattua, jolloin ei tule sillä tavalla sitä ongelmaa, että odotetaan, kun nainen tulee siihen ikään, jotta ei tule enää raskaaksi, ja sitten ei taas voi sen takia ottaa, kun on liian vanha ja siinä on vaara jäädä työkyvyttömyyseläkkeelle, sitten on sekin pää tukossa. Tämä on näkyvissä ihan oikeasti työpaikoilla.

Muistan jossakin vaiheessa paikallisjohtajan aikanaan silläkin työpaikalla, missä viimeksi olin, sanoneen, jotta pitää katsoa, että ei ole telakoitumisiässä oleva nainen. Minusta se on aika rumasti sanottu, mutta todellisuudessa ilmeisesti siinä se totuus kuvastui niissä sanoissa, miten ajatellaan.

Toivon, että tämä asia menee eteenpäin. Tämä aloite välttämättä ei mene eteenpäin, koska hallitus on ryhtynyt toimenpiteisiin, mutta väliäkö sillä, kunhan homma saadaan kuntoon.

Minna Sirnö /vas:

Arvoisa puhemies! Itse näen tämän lakialoitteen itse asiassa laajempana kuin pelkästään naisten työllistymiskysymyksenä. Katsoisin, että tässä on näkökulmia, joita voidaan laajentaa moneenkin eri politiikanteon haaraan.

Jos kuitenkin lähdetään pääministeri Vanhasen hallitusohjelmasta, siellähän itse asiassa on erittäin hyvät kirjaukset siitä, että naisten asemaa tulisi työelämässä parantaa ja edistää. Valitettavasti vain tähän päivään mennessä ei ole muuta kuulunut kuin ministeri Mönkäreen hyviä vakuutuksia, että sillä saralla edetään. Mielestäni tämä lakialoite toivottavasti myös vauhdittaa sitä, että lihaa luiden ympärille silläkin saralla ollaan saamassa.

Työllistymiskysymyshän tämä toki on siitä näkökulmasta, että varsinkin naisvaltaisilla aloilla työnantajakustannukset ja potentiaalinen vaara joutua uusimaan ja maksamaan useampaa naista työntekijänä ovat todellisuutta. Työnantajan näkökulmasta toki myös se vaarantaa mahdollisuuksia työllistää, eli se pitää myös huomioida, että useimmiten joudutaan miettimään naisvaltaisilla aloilla, onko mahdollista ottaa uutta työntekijää, koska se riski on aina olemassa, että sitten uusi työntekijä jää raskauden takia pois töistä hetkellisesti.

Toinen tietysti työllistymiskysymys on myös se, että väittäisin, että tämä nykyinen systeemi, jossa kustannukset kaatuvat naispuolisten työntekijöiden työnantajille, lisää naisten pätkätöiden tulevaisuutta, joka on selvästi jo näkyvissä muun muassa palvelualoilla näissä uusissa työpaikoissa, joita tälläkin hetkellä kovasti on syntymässä. Näkisin, että tämä malli on todennäköisesti tulevaisuudessa takaamassa sitä, että myös naisten osalta myös vakituisemmat työsuhteet ja pitempi tulevaisuuden suunnittelu on mahdollista.

Näkisin tämän itse asiassa myös perhepoliittisena lakialoitteena. Pääministeri Vanhanen on kovasti monessa paikassa kehottanut suomalaisia lisääntymään, ja väittäisin, että tässä käsillämme on juuri se ongelma, minkä takia muun muassa suomalaiset naiset eivät tällä hetkellä lisäänny. Kun Suomessa eletään kahden tulonsaajan talouksissa, jos toisen tulonsaajan tulevaisuus vaarantuu sillä, että perhe lisääntyy, käytännössä lapsen hankkiminen koetaan syystä tai toisesta liian kalliiksi investoinniksi. Tämä on erittäin valitettavaa. Näinhän ei suinkaan pitäisi olla, että lapsia suunnitellaan sen mukaan, onko siihen taloudellisia mahdollisuuksia vai ei. Lapsen pitäisi olla aivan muista syistä toivottu.

Niinpä olen vähän hämmästynyt, että tästä tehdään kovin vahvasti naiskysymys. Minusta tämä on perhekysymys, ja silloin olettaisin, että tämä koskee yhtä lailla nuoria miehiä tai vähän vanhempiakin miehiä, jotka ovat lisääntymisiässä ja toivovat perheellensä laajennuksia.

Näen myös, että tämä on koulutuspoliittinen linjaus. Tällä hetkellä hallitus kovasti toivoo, että nuoret siirtyisivät mahdollisimman nopeasti työelämään, ja näillä näkymin juuri tästä syystä nuorten vastavalmistuneitten naisten työelämään sijoittuminen on hyvin epätodennäköistä, koska työnantajat näkevät nuorissa naisissa lähinnä menoerän, eivät tulevaisuuden tekijää. Toivoisin, että tämän kautta, jos vastuuta vanhemmuudesta laajennetaan vähän suuremmallekin kansanosalle, todennäköisesti se vaara, että pelkästään se, että naiset saattavat joutua nuorella iällä jäämään äitiyslomalle, olisi este työllistymiselle, poistuu.

Poliittisilla puolueilla itse asiassa on hirvittävän vähän mielestäni tämmöisiä keinoja, joilla edistetään tasa-arvoa työpaikoilla, ja se keinovalikko, niin kuin täälläkin on todettu, on hyvin usein kolmikantaisissa neuvotteluissa, joissa työmarkkinaosapuolilla on tietysti merkittävä asema. Käsitteillä oleva lakialoite kuitenkin on yksi niistä keinoista, joilla myös poliittiset toimijat voivat osoittaa tahtotilansa tasa-arvon edistämisen suhteen.

Tiedän, että toteutus ei ole kivuton, tiedän, että työnantajapuolella on herättänyt suurta vastustusta se, että lisätään työnantajapuolen maksuja ja kustannuksia, mutta tiedän myös, että ne työnantajapuolet, joille todennäköisesti taas tämä saattaisi tuottaa helpotuksia, ovat kovin hiljaa; niin kuin tyypillistä aina on, että se, joka saa, on hiljaa, mutta se, joka on jäänyt saamatta tai on vaarassa menettää jotakin, pitää enemmän ääntä itsestään. Varmasti tätä toteutusta kannattaa miettiä ja hyvin harkita, miten se markkinoidaan plus miten se toteutetaan sitten tulevaisuudessa.

Erityisen iloinen olin itse asiassa tämän lakialoitteen kohdalla siitä, että vaikka kovin sankka joukko tätä ei ollutkaan allekirjoittanut, joukossa on kuitenkin myös hallituspuolueiden edustajien allekirjoituksia. Kohtuullisen arvovaltaisiltakin henkilöiltä aloitteentekijä on saanut allekirjoituksia tähän. Ed. Esa Lahtela edellä kertoi, että miehilläkin on kovasti tarvetta edistää tämän tyyppisiä hankkeita. Olisin kuitenkin toivonut, että allekirjoittajien joukossa olisi ollut muitakin kuin vihreitä miehiä, eli tämä mielestäni kertoo sitä, että valitettavasti tämä työllisyyspoliittinen, talouspoliittinen, perhepoliittinen ja koulutuspoliittinen kysymys, mikä tähän lakialoitteeseen liittyy, nähdään näköjään vain ja ainoastaan naisten asiana.