Ville Itälä /kok:
Arvoisa puhemies! Kaksi viikkoa sitten täällä käytiin
keskustelua työllisyystilanteesta, ja pääministeri
silloin lupasi, että kehysriihen yhteydessä hallitus
tarkastelee uudelleen tilannetta ja tuo sitten niitä uusia
toimenpiteitä. Hallitus on luvannut luoda 100 000
uutta työpaikkaa. Tämän hallituksen ollessa
vallassa työpaikkoja on vähentynyt 30 000.
Nyt tämä kehysriihipaperi on suuri pettymys. Täältä en
itse ainakaan, vaikka kuinka tätä lukee, löydä niitä uusia
toimenpiteitä, ei verotuksen osalta, ei työnantajamaksujen
osalta. Haluaisin kysyä valtiovarainministeriltä:
Mitkä ovat ne konkreettiset uudet toimenpiteet, jotka
tähän liittyvät ja joita on luvattu,
jotta tämä työllisyyskehitys saadaan
kääntymään positiiviseksi?
Valtiovarainministeri Antti Kalliomäki
Puhemies! Kokoomus on siis pettynyt hallituksen talouspolitiikan
linjaan. Se ilahduttaa minua, koska se osoittaa sen, että hallitus
on oikealla linjalla. (Naurua) Toisin kuin kokoomus, hallitus ankkuroi
talouspolitiikkansa tässä vaiheessa ja myöskin
tulevaisuudessa luottamukseen, kuluttajien luottamukseen, yritysten
luottamukseen, koko siihen luottamukseen, jota tarvitaan, jotta talouden
kasvua ja työllisyyttä saataisiin lisää.
Ja sitä ei synny, jos luottamus rapistuu. Kotimarkkinoitten
ostovoima ei silloin realisoidu kasvuna, ja talouden kasvu ja työllisyys
ovat keskeinen tekijä siinä, että hallitus
pääsee siihen tavoitteeseen, joka sillä on.
Tämä työllisyystavoitekin on osatavoite,
ja perustavoite on se, että kyetään tulevaisuudessakin
turvaamaan rahoitus keskeisille palveluille, sosiaaliturvalle, eläkkeille
jne. Tässä mielessä hallitus on täysin
toisella linjalla kuin kokoomus, joka hulvattomasti haluaisi tässä vaiheessa
heittää vain peliin isoja veronkevennyksiä piittaamatta
valtiontalouden vakaudesta, piittaamatta siitä, mitä työmarkkinoilla
jatkossa tapahtuu. Hallitus on tällä kertaa oikealla
linjalla. Se poikkeaa kokoomuksen linjasta. Kyllä se poikkeaa
myöskin vasemmistoliiton linjasta täysin.
Ville Itälä /kok:
Arvoisa puhemies! Valtiovarainministeri täällä aika
ylimielisesti suhtautuu ja sanoo, että hallitus on oikealla
linjalla, kun hallituksen aikana on vähentynyt työpaikkoja 30 000.
On todella valitettavaa, jos ollaan sitä mieltä.
Valtiovarainministeri, en äsken löytänyt teidän
vastauksestanne sitä, mitä uusia, konkreettisia
toimenpiteitä hallituksella on. On koko vuosi puhuttu siitä,
että työnantajamaksuja alennetaan matalan tuottavuuden
aloilla. Mitään ei ole tapahtunut.
Mitkä ne esimerkit ovat? Ei kannata ylimielisesti vastailla
vaan kertoa sekä eduskunnalle että kansalle, mitä hallitus
nyt sitten tekee niitä uusia toimenpiteitä.
Valtiovarainministeri Antti Kalliomäki
Puhemies! Kovasti olen pahoillani, jos olin ylimielinen, koska
se ei ollut tarkoitus. Tarkoitus oli osoittaa, ja se on hyvä asia,
että hallituksen linja ja opposition linja poikkeavat nyt
ratkaisevasti toisistaan talouspolitiikan viemisessä.
Kehysbudjettiriihi — ed. Itälä tietää sen
kokemuksesta — on paikka, jossa talouspolitiikan linjaa
käydään lävitse, linjataan budjettia
ja talouspolitiikkaa sekä seuraavalle vuodelle että siitä eteenpäin,
ja tästä nyt on ollut ennen kaikkea kysymys. Totta
kai siellä on myöskin yksityiskohtiin meneviä hankkeita,
jotka ovat nekin päätökseen tulleet,
liikennepolitiikkaa koskien, opetussektorilla jne., mutta nyt puhutaan
linjasta. Olisi hyvä kuulla kokoomuksen puolelta — ehkä tämä ei
ole se kyselytunti, jossa kokoomukselta kysytään — mutta
olisi hyvä kuulla, mikä se kokoomuksen linja on.
(Ed. Itälä: Meillä on vastauksia, onko
teillä?) Hallituksen linja lähtee siitä,
minkä äsken kerroin. On oltava luottamus, jotta
kasvuun ja työllisyyteen saadaan lisäpotentiaalia. Valtiontalous
on siinä keskeinen ankkuri. Tässä päätöksessä hallitus
on linjannut valtiontalouden tavalla, joka pitää sen
vakaalla kehitysuralla siitä huolimatta, että ajat
ovat olleet vaikeita. Jokainen tietää, että kansainvälinen
talous ei ole edennyt sillä tavalla kuin tavoittelimme
alun perin, mutta nyt näyttää paremmalta.
Sillä puolella on myöskin kasvu lähtenyt
liikkeelle, ja se tulee heijastumaan meillekin positiivisesti.
Bjarne Kallis /kd:
Arvoisa herra puhemies! Minäkin hämmästyin,
kun valtiovarainministeri sanoi, että hallitus on oikealla
linjalla, kun tulokset ovat nämä, mitkä ovat.
Valtiovarainministeri peräänkuulutti opposition
linjaa, ja opposition, ainakin kristillisdemokraattisen ryhmän
linja on se, että ei saisi toimia niin, ettei tule hallitukselta yhtäkään
esitystä. Eletään jo maaliskuuta eikä ole
tullut kunnon esitystä. Tänäkään
päivänä ei ole ensimmäistäkään
hallituksen esitystä.
Mutta miten sitten työllisyyttä parannetaan? Pitäisi
antaa elinkeinoelämälle piristäviä viestejä,
viestejä, jotka innostavat investoimaan, ja yksi sellainen
on, että heitetään se yritysveroreformi
roskakoriin, niin kuin keskustan puheenjohtaja esitti vuosi sitten,
ja annetaan joitakin muita pieniä helpotuksia yrityksille,
mutta koko se paketti siirretään syrjään,
siirretään jäihin. Sellainen viesti otettaisiin
ilomielillä vastaan ...
Puhemies:
Saadaanko kysymys, edustaja?
... ja sitten toteutettaisiin se, mitä juhlapuheissa
kerrotaan yrittäjille.
Tämä oli meidän vastauksemme. (Naurua) — Hän
kysyi vastausta, minä vastasin.
Valtiovarainministeri Antti Kalliomäki
Puhemies! Veikkaan, että parin kuukauden kuluttua ed.
Kallis ja monet muutkin ovat sitä mieltä, että töitä on
liikaakin. Kyllä eduskunnalle tulee töitä riittämään,
se on ihan selvää, jokainen kevät on
sen kyllä osoittanut.
Mutta kertaan vielä: Nyt hallitus on ollut kehysriihessä,
ja oleellista on myöskin se, että kehysriihessä katsotaan
kehyksiä, sitä rakennelmaa, järjestelmää,
joka on luotu uudistetussa muodossa, kun tämä hallitus
aloitti toimintansa. Lähtökohta hallituksella
on se, että nämä kehykset pitävät
vaalikauden mittaan. Niissä pyritään pysymään,
ja niissä on sisällä merkittävät
menolisäykset, yli miljardin euron menolisäykset.
Sitten pitää aina valmistautua siihen, että tulee
yllätyksiä. Tällä kertaa tässä riihessä tuli
yllätyksenä se, että kuntien ja valtion
kustannusjako tuottaa valtiolle lisämenoa noin 300 miljoonaa
euroa. (Eduskunnasta: Olihan se tiedossa!) Se on kunnille kaikki
till. Se on lisätuloa kunnille, se ei ole ollut missään,
edes etumerkki ei ole ollut tiedossa, ja se on kuntien taloudelle
neljän vuoden ajalle jaksotettuna merkittävä lisätulo.
Muutenkin kuntataloudessa on vähän parempi tilanne
näkyvissä kuin ennakoitiin vielä pari
kuukautta sitten.
Suvi-Anne Siimes /vas:
Arvoisa puhemies! Hieman hämmästyin itsekin
siitä, että valtiovarainministeri nyt kokoomusta
syyttää veropoliittisista ajatuksista, kun hallituksen
kohdalla tilanne on se, että isot veronalennukset on jo
annettu, ja perusteltu kysymys opposition puolelta on, missä on
tulos, kuinka tämä luottamusta lisäävä politiikka
on lisännyt työpaikkoja. Emme ainakaan täältä käsin
ole havainneet, että niin olisi käynyt. Tilanne
on pikemminkin ollut päinvastainen. Paitsi että työpaikkojen
lukumäärä on vähentynyt, kuten
ed. Itälä mainitsi, myös esimerkiksi
naisten työmarkkinatilanne on heikentynyt ja naisten työhönosallistumisaste
alentunut. Tähän asti veropolitiikka on kuitenkin
ollut se ainoa rakenteellinen keino, jolla hallitus on käynyt talousongelmien
kimppuun, ja jos tämä keino nyt ei näytä purevan,
mitä muuta löytyy hallituksen työkalupakista?
Onko kehysajattelu itseisarvo, vai onko hallitus, niin kuin
mielestäni sen pitäisi olla, ensisijaisesti vastuussa
talouskehityksestä ja sen ongelmiin puuttumisesta? Jos
tähän mennessä tehty veronalennuspolitiikka
ei ole auttanut, pitäisikö kokeilla jotain toisenlaista
elvytyspolitiikkaa, ministeri Kalliomäki?
Valtiovarainministeri Antti Kalliomäki
Puhemies! Luottamusta lisäävä veropolitiikka
ja muu politiikka, josta hallitus etupainotteisesti lähti
liikkeelle lisäbudjetissaan 1. heinäkuuta viime
vuonna ja tämän vuoden budjetissa siitä edelleen,
on toiminut. Se nähdään kotimarkkinoiden vedossa,
ja se on toiminut nimenomaan sillä tavalla, että ostovoima
on realisoitunut kasvuna ja sitä kautta, jos katsotte tilastoja,
myöskin työpaikkoina kotimarkkinoilla nimenomaan,
palvelusektorilla ihan erikseen. Se on edennyt sillä tavalla
kuin pitääkin, ja se suunniteltiin myöskin sillä tavalla,
että se samalla kohdentuu vaikeuksissa olevaan vientisektoriin
verokiilan kaventumisen kautta. Se tulee olemaan jatkossa myöskin ratkaiseva
tekijä.
Vasemmistoliiton tavoitteet kyllä tunnen. Ne on täällä salissa
monta kertaa kuultu vähän eri nimikkeellä,
mutta se tarkoittaa menoelvytystä. Sen voi sanoa, että se
on hyvinvointielvytystä, mutta se on menoelvytystä,
mitä te esitätte. Siis kehykset unohdetaan, annetaan
palaa, rikotaan ne. Silloin katoaa se luottamus. Sen jälkeen
jos luotte ostovoimaa tällä tavalla, se ostovoima
ei realisoidu millään tavalla kasvuun. Maailma
on täynnä esimerkkejä siitä.
Tuija Brax /vihr:
Arvoisa herra puhemies! Valtiovarainministeriön näkemys
tuntuu nyt olevan sen verran outo, että kysyn seuraavan
kysymyksen työministeri Filatovilta. En jaksa käydä keskustelua
siltä pohjalta, jos valtiovarainministeri todellakin väittää,
että teidän politiikkanne on hyvää,
kun 30 000 työpaikkaa on vuodessa kadonnut.
Kun hallituksenne aloitti, työministeri Filatov hyvin
kauaskantoisesti — niin nyt osoittautui — sanoi,
että hallituksen nyt esillä olevilla keinoilla ei
tulla pääsemään tavoitteeseen,
100 000 uuteen työpaikkaan. Nyt näyttää,
että hän todella osui oikeaan. Ollaan väärässä suunnassa
ja 30 000.
Tiedän, että työministeri tuntee
myös sen historian työllisyys- ja talouspolitiikasta,
että jos työttömyys pääsee
dramaattisesti kasvamaan, sitä on erittäin vaikea
nostaa. Me tiedämme sen Suomen edellisestäkin
lamasta, ja kysyisin, koska tiedän, että tunnette
hyvin tämän talouspolitiikan, missä menee
se kipuraja. Voiko tämä kerroin, tämä vauhti
jatkua enää montakaan kuukautta, että työttömyys
näin dramaattisesti kasvaa lisää?
Työministeri Tarja Filatov
Arvoisa puhemies! Lähes koko Euroopassa työttömyys
on kääntynyt nousuun sieltä vuoden 2001
alkukuukausilta. Mutta sen sijaan Suomessa on ihan tähän
asti oltu tilanteessa, jossa työttömyys varsinaisesti
ei ole kääntynyt nousuun. Mutta on totta, että meidän
työllisyysasteemme on alentunut ja me olemme menettäneet
jonkin verran työpaikkoja. Juuri siihen hallitus on pyrkinyt
lisäämällä esimerkiksi koulutusta
ja osin tukityöllistämistäkin, jotta
avoin työttömyys ei kasvaisi, koska silloin kun
se kasvaa ja jymähtää tietylle ylemmälle
tasolle, sen alas painaminen on huomattavasti vaikeampaa kuin asioiden
ennaltaehkäisy.
Mutta voisi sanoa, että eurooppalaisittain, oli kyse
sitten Ruotsista, Tanskasta, Belgiasta, Alankomaista, Ranskasta
tai Saksasta, työttömyyden nousu vuoden 2001 jälkeen
on ollut 1—2 prosenttiyksikön haarukassa. Mutta
se, mikä osoittaa meidän toimemme onnistuneiksi,
kertoo siitä, että meidän työttömyytemme
on pysynyt samalla tasolla. Se ei ole kääntynyt
nousuun, mutta se ei tietenkään vielä riitä,
vaan pitää pyrkiä siihen, että me
saamme painettua sitä huomattavasti alaspäin.
Pekka Vilkuna /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Meinasin tämän kysymyksen
aivan pääkysymykseksi, mutta passaa tähän
lisäkysymyksenä aivan yhtä hyvin.
Joulun alla, kun käytiin maatalouskeskustelua ja tukijuttuja,
alenevat tuet maatalousministeri lupasi korvata korotettuina investointitukina. Kysynkin
valtiovarainministeriltä:
Onko maatalousministeriön kehyksiin varattu niin paljon
rahaa, että työllisyys sitä kautta maaseudulla
kehittyy ja kasvaa, että investoinnit todella saadaan toteutettua?
Valtiovarainministeri Antti Kalliomäki
Puhemies! Ministeri Korkeaoja sektoriministerinä tähän
antaa yksityiskohtaisen vastauksen, mutta maatalouspolitiikkahan
meillä on hyvin selkeästi EU:n politiikkaan ja
säädöksiin sidottua ja niitten mukaan
tietenkin eletään. Budjetit on sillä tavalla
myöskin rakennettu, ja meillä ei ole ollut mitään
budjettinäkökulmaan liittyviä suuria
vaikeuksia. Rahaa ei tietenkään ole määrättömästi,
mutta maatalouspolitiikka on kyetty hoitamaan tässäkin
kehysbudjettiyhteydessä sillä tavalla kuin pitää.
Maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaoja
Arvoisa puhemies! Tämä maatalouden investointien
rahoitus samoin kuin nuorten viljelijöitten sukupolvenvaihdoksen
tukemistoimet tapahtuvat pääosin Makeran rahoituksella.
Tässä yhteydessä on tarkoitus ja tässä kehyspäätöksen yhteydessä on
kirjattu asia niin, että Makerasta valtion lainojen myöntämistä vähennetään
tai painopistettä siirretään valtion
lainoista korkotukilainoihin, mahdollisesti luovutaan lähes
kokonaan valtion lainoista, mikä käytännössä tarkoittaa
sitä, että korkotukimenot kasvavat, ja tämä on tässä kehyksessä huomioitu.
Tämän rakenteellisen muutoksen myötä voidaan
nämä kasvavat investointitarpeet tyydyttää ja
rahoitus hoitaa. Odotamme, että asiaa koskeva notifiointi
saadaan komissiosta aivan lähipäivinä tai
lähimmän viikon aikana, jolloin päästään
käytännön toimeenpanotöihin
täällä kotimaan tasolla.
Mikko Elo /sd:
Puhemies! Mielestäni valtiovarainministeri Kalliomäki
on aivan oikein viitannut Suomen talouden osalta niihin kansainvälisiin
riskeihin, jotka ovat olemassa ja joista erityisesti vahva euro
on jo toteutunut. Kun täällä oppositio
ihmettelee, mihin 30 000 työpaikkaa on mennyt,
me jokainen ymmärrämme, että vahva euro
on omalta osaltaan vaikuttanut vientiteollisuuden kilpailukykyyn.
Puhemies! Wim Kokin työllisyysraportissa myöskin
tuotiin esille nuorisotyöttömyys. Esittäisin
tämän kysymyksen ministeri Filatoville. Kun meillä on
noin 40 000 nuorta alle 25-vuotiasta työtöntä,
voitaisiinko ajatella esimerkiksi tällaista Ranskan-mallia,
missä yritykset palkkaavat nuoret alle 25-vuotiaat työhön
pysyvään työsuhteeseen ja sitten saavat
sosiaaliturvamaksut alennetuiksi tai kokonaan poistetuiksi, koska kyllä tämä nuorten
työttömyys on ilmeisesti se, johon Suomen nyt
pitää pureutua, 40 000 alle 25-vuotiasta
työttömänä? Toivoisin ministeri
Filatovilta tähän kommenttia.
Työministeri Tarja Filatov
Arvoisa puhemies! Suomessa, jos katsotaan 90-luvun pahimpia
lukuja, niin nuorisotyöttömyys on tippunut noin
yhteen kolmannekseen siitä. Mielestäni se on ollut
erittäin tärkeää, koska on juuri
niin kuin ed. Elo sanoi, että nuorten työttömyys
on yksi kaikkein hankalimpia. Euroopan mittakaavassa meillä sekä nuorten
alle 25-vuotiaiden että ikääntyneiden
yli 55-vuotiaiden työttömyys on kehittynyt kaikkein
positiivisimmin, mutta näissä molemmissa ryhmissä on
yhä haastetta. Hallitus on lähtenyt rakentamaan
yhteiskuntatakuujärjestelmää, jossa turvataan
nuorten opinnonohjausta ja tämän tyyppisiä palveluja
jo varhaisemmassa vaiheessa, jotta he eivät joutuisi työttömiksi
vaan lähtisivät kouluttautumaan. Nyt, jos he ovat
jostakin syystä kuitenkin työttöminä,
alle 25-vuotiaiden nuorten kohdalla turvattaisiin — ensi vuoden
alussa varmaan pääsemme siihen tilanteeseen, että kaikkialla
näin on — kolmen kuukauden jälkeen
joko koulutus, työharjoittelu tai työpajapaikka.
Suhteellisesti ottaen tähän työttömyyden
kokonaistasoon nähden nuorisotyöttömyys
ei ole niin korkea ja se on laskenut ihan näihin päiviin
asti, mutta näitä erityisiä toimenpiteitä olemme
parhaillaan valmistelemassa.
Martin Saarikangas /kok:
Arvoisa herra puhemies! Minäkin olen aika yllättynyt
siitä sävystä, joka ministeri Kalliomäellä oli
tähän ed. Itälän kysymykseen.
Työllisyys on kuitenkin meidän suurimpia ongelmiamme.
Sen takia toivon, että tähän voitaisiin
suhtautua vakavasti.
Yrittäjyyspaketti, joka on tulossa eduskuntaan, sisältää monta
hyvää asiaa, mutta siellä on kohtia,
joita yrittäjät ovat halunneet parannettavan.
Kysymykseni onkin:
Onko hallituksen tarkoituksena tuoda tähän ohjelmaan
uutta, jolla saataisiin yrittäjyyden syntyminen todella
vauhtiin? Esimerkkinä siitä, mikä nyt
on negatiivista, on kaksinkertainen osinkojen verotus, josta syystä yrittäjät
jakavat osinkoja eivätkä investoi. Tämä on
erittäin suora seuraus siitä pykälästä.
Valtiovarainministeri Antti Kalliomäki
Puhemies! Tähän työllisyyssuhtautumiseen
kuitenkin se, että kyllä minusta sielläkin
olisi syytä muistaa se, miksi meillä on vaikeuksia
ollut. Kansainvälinen kehitys on ollut todella hankalaa.
Sitä taustaa vasten mitaten Suomi on Euroopan unionin kärkimaita
työllisyyskehityksessä tässäkin
vaiheessa, tässä vaikeassa vaiheessa.
Mutta tuo varsinainen kysymys on ihan aiheellinen. Yritysverouudistuksen
osalta ne linjat kyllä pitävät, jotka
hallitus on päättänyt. Mutta niin kuin
silloin jo todettiin, yksityiskohtia tulee paljon käsittelyyn
hallituksen sisällä vielä. Pyrimme katsomaan
tarkan päälle niin, että jokaisessa yksityiskohdassa
sitten paras mahdollinen ratkaisu saadaan aikaan. Siellä on
ehkä pienten yritysten päässä ennen
kaikkea sellaista työtä, joka tarvitsee kyllä tarkastelun,
jossa löytyy ehkä uusiakin avauksia. Koko paketti
kyllä pitää tarkoin vielä läpi
käydä. Se tulee eduskuntaan huhtikuun kuluessa.
Martti Korhonen /vas:
Arvoisa herra puhemies! On pakko kysyä ministeri Kalliomäeltä: Millä mittareilla
te näitä onnistumisia mittaatte? 30 000
työpaikkaa, vientiteollisuuden arvo on laskemassa, teollisuuden
investoinnit ovat menossa alaspäin, kuntatalous on romahtamassa. Mikä on
se mittari, että te sanotte, että veronkevennyksien
kautta saadaan hyvää tulosta? Kertokaa se, missä se
onnistuminen näkyy, millä te sitä mittaatte.
Vasemmistoliitto esitti oman vaihtoehtonsa, jossa valtiontalous
oli täsmälleen samassa asennossa, mutta ero oli
siinä, että ei veronkevennyksiä vaan
me panostamme hyvinvointipalveluihin. Se on se vaihtoehto. Mutta
kertokaa, ministeri Kalliomäki, mikä on se mittari,
millä te mittaatte vuoden onnistumisen.
Valtiovarainministeri Antti Kalliomäki
Puhemies! Ed. Korhosen kysymykseen tavanomaiseen tapaan sisältyy
väitteitä, jotka eivät pidä ollenkaan
paikkaansa. Ei kuntatalous ole mihinkään romahtamassa.
Näillä päätöksillä,
jotka tehtiin eilen, sinne tulee lisää rahaa,
riihikuivaa rahaa merkittävä summa neljän
vuoden aikaan jaksotettuna. Se kaikki on pois hallituksen päätöksissä valtiontaloudesta.
Ei kannata väittää sellaisia, jotka eivät
pidä paikkaansa. (Hälinää — Puhemies
koputtaa) Puhutaan nyt sitten asiaa tässä yhteydessä,
mutta on hyvä vertailla kyllä vasemmistoliiton
mallia ja hallituksen toimintamallia. Teidän menoelvytysmallinne
on todella tuhoisa. Se rikkoo kehykset. Se rikkoo luottamuksen.
Sen jälkeen seuraus on se, että kysyntää ei
saada talouden kasvuun realisoitumaan, ja lopullinen tulos on se,
että sen jälkeen sitten leikataan: leikataan eläkkeitä,
sosiaaliturvaa, kaikkea tätä (Hälinää)
teidän mallissanne.