Timo Soini /ps:

Arvoisa herra puhemies! Noin varttitunnin päästä iskeytyy taas aloituskiekko jäähän SM-liigan playoffeissa, ja tässä hallituksen esityksessä on suurelta osin kysymys näiden henkilöiden turvasta, tapaturma- ja eläketurvasta, siltä varalta, että loukkaantumisia sattuu, ja niitähän aina sattuu urheilussa, joka on kova kontaktilaji ja myöskin tällä hetkellä noin 600 suomalaiselle ammatti. Tämän lakiuudistuksen piirissä arvioidaan olevan noin tuhat ihmistä, pääasiassa jääkiekkoilijoita mutta myös jalkapalloilijoita, pesäpalloilijoita, koripalloilijoita, lentopalloilijoita ja jokunen yksilöurheilija myöskin.

Tämä esityshän on siltä varalta, että töissä, niin sanotusti duunissa, sillä duunareiksi nämä jääkiekkoilijatkin usein itseään kutsuvat, tapahtuu loukkaantumisia. Niitä tapahtuu sekä harjoitustilanteissa että pelitilanteissa. Pahimpana esimerkkinä tällaisesta tilanteesta oli menneiltä vuosilta tšekkiläisen jääkiekkoilijan Jaroslav Otevrelin neliraajahalvaus. Se tapahtui jääkiekko-ottelussa, siis töissä.

Tämä hallituksen esitys on jossain määrin problemaattinen, kun sitä katsoo. Täällä on perustelutekstiä laajalti ja viljalti olemassa. Tämähän on monimutkainen asia, ja vakuuttamisvelvollisuus on tietysti työnantajalla. Tällä alalla ei ole juurikaan kilpailua, käytännössä on yksi vakuuttaja, ja se on aina huono asia, jos on vain yksi. Sitten tähän liittyy tapaturmaeläkkeet, vuosityöansion määrä tapaturmaeläkettä määriteltäessä, ansionalenema, työkyvyttömyys, perhe-eläke, vanhuudenturva. Tämä on hyvin kattava ja monimutkainen asia.

Tietysti tässä se, mikä kansanedustajana mietityttää, on se, että nykyinen laki on vuodelta 2000 ja nyt tuodaan uusi, 2009. Sen toki ymmärtää, että lainsäädäntö seuraa aikaansa. Tässähän on tapahtunut nyt esimerkiksi jääkiekon osalta pelimäärien voimakasta kasvua. Alkuun oli runkosarjassa muutama vuosi sitten 44 peliä, nyt on 58 peliä, playoffit päälle. Sitten jos tulee vielä maajoukkuekomennukset, MM-kisat, niin huippuammattilainen saattaa pelata noin 100 peliä kaudessa.

Tässä on myös sellainen tekijä, arvoisa herra puhemies, että me suomalaiset hyvin mielellämme hurraamme meidän urheilijoillemme. He ovat "meidän miehiä", kun he voittavat, mutta hyvin usein sitten, kun he häviävät, niin "pojat hävisivät". Kyllä on moni poliitikko ja kunnanjohtaja viemässä kukkopillejä ja viirejä ja kukkapuskia voiton hetkellä, mutta myös täytyy silloin huolehtia näitten duunareitten, työntekijöitten, turvasta, jos he työpaikallaan loukkaantuvat pahasti ja jopa tulevat työkyvyttömiksi.

Tältä osin minä toivoisin, että kun tämä lakiesitys lähtee täältä valiokuntaan, sosiaali- ja terveysvaliokuntaan, niin asiantuntijakuulemisessa otettaisiin painokkaasti huomioon myös näiden pelaajien, jotka siis sen työn tekevät, näkemykset. Tässähän on kaksi osapuolta, periaatteessa tässä on kysymys työnantajan ja työntekijän välisestä suhteesta. Työnantajia ovat liigaseurat, jotka usein ovat bisnestä, paitsi urheilua myös bisnestä, ja sitten ovat nämä työntekijät, jotka meille tämän pelin ja nautinnon tarjoavat.

Nyt on kysymys siis siitä, että jos jotain vakavaa sattuu, niin miten turvataan, miten korvataan. Toivoisin, että sosiaali- ja terveysvaliokunnassa perehdyttäisiin tähän asiaan, ja uskoisin, että tästä ei arvovaltakysymystä kannattaisi tehdä, että hallituksen esitystä voitaisiin yhteistoimin asiantuntijakuulemisen jälkeen muuttaa. Täällä on muutamia asioita, jotka tulisi ottaa huomioon, liittyen lähinnä vakuuttamisvelvollisuuteen ja vuosityöansion määrään tapaturmaeläkettä määritettäessä ja lähinnä näitä kattoasioita tarkasteltaessa, että ei tulisi huononnusta vakuutusturvaan. Nythän tilanne on se, että työnantaja maksaa tietysti nämä vakuutukset, mutta nyt on jotenkin nurinkurinen tilanne, että kun pelejä on enemmän, siis riski on kasvanut, pelit ovat kovempia, niin sitten ikään kuin vakuutusturva heikkenisi. Sehän ei voi eikä saa olla lainsäätäjän tarkoitus.

Arvoisa puhemies! Toivon, että valiokuntakäsittelyssä tämä asia otetaan vakavasti. Tuolla liikkuu urbaani legenda, että tätä yritettäisiin saada jopa 1.5. voimaan. Nyt se on vasta täällä ja menee valiokuntaan. Sosiaali- ja terveysvaliokuntaan tämä nimenomaan kuuluu. Ihmettelen kyllä vähän, mitä tämä sivistysvaliokunnassa tekee. Mutta kuitenkin se on lausunnonantajavaliokunta, eikä siinä nyt sinänsä mitään, voidaanhan sitä lausua.

Sitten tämä voimaantulosäännös, arvoisa herra puhemies, on siinä mielessä ongelmallinen useimmilla urheilijoilla, jos ovat onnistuneet hyvän shopparinsopimuksen saamaan, että se on useampivuotinen, vuoden kahden mittainen, ehkä jopa kolmen neljänkin. Voimaantulosäännöksessä pitäisi ehkä ainakin olla sitten semmoinen pykälä, että sovelletaan vanhoja sopimuksia niin kauan kuin ne ovat voimassa ja sitten kun uusia tehdään, ne tehdään tämän lain mukaan. Se tuntuisi järkevältä ajatukselta.

Arvoisa herra puhemies! Toivon, että kun tämä asia lähtee valiokuntaan, se saa siellä arvoisensa kohtelun. Näillä saatesanoilla erityisesti haluaisin vielä toivoa nimenomaan sitä, että kun tämä on paitsi hyvää viihdettä, harrastusta ja urheilua, se on myös työtä osalle ihmisistä, niin kannetaan myös vastuuta siitä. Jos ihmisillä normaalitöissäänkin on loukkaantumisriski, niin yleisen järjestelmän puitteissahan meillä asiat on säädelty. Tämä on hieman erityistä, tämä ura kestää, jos oikein hyvin menee, 10—15 vuotta, ja siltä varalta, että vahinko sattuu, olisi sitten tämä asia kunnossa.

Arvoisa herra puhemies! Aivan lopuksi: Julkisuudessakin on ollut — en nyt halua nimeltä mainita — pelaajia, joille on käynyt paha loukkaantuminen, ja se on kyllä sitten häpeällistä, jos tällaisten henkilöiden asioita ei saada kuntoon vaan sitten pallotellaan ja väistellään korvausvelvollisuutta. Jos näitä on noin tuhat tämän lainsäädännön piirissä, se voi vähän vaihdella alas- tai ylöspäin, niin näitä vakavia tapauksia tuskin paljon sattuu — se olisi jo paljon, jos kymmenen sattuisi, ehkä muutama, kaksi, kolme, viisi, sehän riippuu aina tilanteesta. Eli tämä ei ole rahakysymys, tämä on oikeudenmukaisuuskysymys.

Ja myöskin sen haluan tässä todeta, että pelaajat kun tekevät sopimuksen, sopimus on palkka-asia, mutta vakuutusturva ja tapaturma-asia ja onnettomuusturva kuuluvat työnantajalle siis, ja se on aivan käsittämätöntä, jos sitten siihen mennään, että pelaajat rupeavat itseään vakuuttamaan. Sehän johtaa siihen, että hyvin palkatut pelaajat voivat vakuuttaa itsensä hyvin, ja siellä tarvitsee olla monensorttista pelaajaa, siellä on isoja eroja, parhaat SM-liigassa saattavat saada 200 000 euroa, ainakin 150 000, kaudessa, mutta myöskin 30 000—50 000 euroa ansaitsevia on. Ja tämä alaraja täällä, siinä voisi olla tällaisia kertakorvauksia sikäli, että voi joku a-juniori tulla pelaamaan ilman tätä 9 600:n vakuuttamisvelvollisuutta ja tulla pelaamaan yksi tai kaksi ottelua, ja loukkaantuminen voi käydä 400. ottelussa tai ensimmäisessä.

Toivon, että arvoisat sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsenet tekevät tästä hyvän mietinnön ja perehtyvät tähän asiaan nimenomaan näiden urheilijoiden kohdalta, joiden suorituksista ja voitoista me myös nautimme ja joiden riemuun mielellämme osallistumme.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Minulla ei ole sellaista asiantuntemusta eikä harrastuneisuutta näitä urheiluasioita kohtaan kuin ed. Soinilla, mutta yksi näkökohta kuitenkin. Kun joskus sattuu vahingossa telkkarista katsomaan näitä jääkiekko-otteluita, niin kyllä se ottelu näyttää siltä, että tarkoitus on tehdä toiselle, kilpailevalle pelaajalle elämä mahdollisimman hankalaksi niin, että tulisi tuo voitto fyysisen pelin kautta. Minä olen oppinut tällaisen termin kuin fyysinen peli, se auttaa kuulemma uskomattomiin suorituksiin, ja siitä saa kättentaputukset ja ulvahdukset katsomosta, kun pelaa fyysistä peliä.

Arvoisa puhemies! Minä olen sitä mieltä, että kun näin tosiasiassa kai on, niin pelisääntöjä pitäisi minusta rukata oikein perusteellisesti ja erotuomarityöskentelyssä lähteä semmoisesta tiukemmasta toleranssista niin, että pelit siistiytyisivät. Tuskin nämä siistimmät käyttäytymistavat sillä tavalla katsottavuutta tuottaisivat, että katsojat katsomosta häviävät pois, mutta silloin vaikutettaisiin myöskin tämän lain vakuutusturvan johdosta korvausta saavien piiriin tulevien asemaan ja he olisivat edes sillä tavalla kohtaannon kohteena, että eivät nyt neliraajahalvauksia sun muita saisi.

Sirpa Asko-Seljavaara /kok:

Arvoisa puhemies! Olen elämäni aikana hoitanut paljon urheiluvammoja. Etenkin ammattiurheilijan vammat ovat joskus hyvinkin vakavia ja ammattiurheilijalle sattuu useita vammoja uransa aikana, joten urheilijan tapaturmavakuutusturvan täytyy olla riittävä. Se valitettavasti tulee kalliiksi urheiluseuroille, mutta ehkä nämä kustannukset voidaan panna sitten katsojien lipputuloihin.

Eero Heinäluoma /sd:

Arvoisa puhemies! Todellakin urheilu on tänä päivänä paitsi kilvoittelua myös monelle ammatti, ja aivan erityisesti näin tapahtuu monen sellaisen nuoren kohdalla, jotka jo hyvin aikaisessa vaiheessa valitsevat näitä huippuammattialoja, kuten jääkiekon, urakseen. Se ei anna pysyvää toimeentuloa vaan on määräajaksi mahdollista. Usein kestot ovat näitä ed. Soinin mainitsemia, 10—15 vuotta ehkä parhaimmillaankin, ja silloin on tietysti tärkeätä, että on järjestetty asianmukainen suoja tapaturman sattuessa.

Kun tämä on työtä, tähän tietysti sitten väistämättä liittyvät myös tietyt, normaalit työsuhteen ehdot. Riski täällä on erityisen suuri, ja erikoistilanteessa on perusteltua, että tämä on säädeltyä, jotta vastuita ei jätetä kantamatta, jotta ei tule kohtuuttomia tilanteita sellaisille nuorille, jotka voivat sitten joutua kymmeniä vuosia kantamaan vammautumisesta aiheutuvaa haittaa.

Huolta herättää se, että on tullut tietoja, että tämä merkitsisi todellakin heikennystä urheilijoiden kohdalla. Sitä ei ole selvästi tuotu tässä hallituksen esityksessä esille. Olen pettynyt siihen, että asianomainen ministeri ei ole täällä ollenkaan paikalla. Toivon, että se ei nyt kerro siitä, mitä arvostusta tälle asialle annetaan, että ministeri ei ole itse esittelemässä ja vastaamassa edustajien kysymyksiin.

Sitten on selvä, että sen ohella, että tämä vakuutusturva täytyy asianmukaisesti järjestää ja seurojen pitää kantaa tässä oma vastuunsa työnantajina, joutuu myös kysymään, onko eräissä lajeissa seurojen toimesta menty jo liian pitkälle väkivaltaisten tilanteiden hyväksymisessä. Olen itse innokas jääkiekon ystävä, paljon käynyt myös katsomassa jääkiekko-otteluita myös oman poikani kanssa, mutta täytyy sanoa, että jokunen vuosi sitten alkoi tulla semmoinen tunne, että onko tämä enää poikaani varten ja onko tämä oikein minuakaan varten.

Oikeastaan jo ennen pelin alkua alkaa tulla sellaisia kehotuksia, joissa tavallaan rohkaistaan käymään toisen joukkueen pelaajan kimppuun, ennen kuin yksi minuutti on täynnä, on tappelu pystyssä. Tätähän ei voi millään selittää sillä, että pelin tuoksinassa olisi kiivastuttu, vaan se on tarkoituksellista.

Tällaisten vammojen laittaminen sitten yhteiseen piikkiin korvattavaksi herättää kyllä sen kysymyksen, onko hallitus ollenkaan pohtinut tätä toista puolta, että pitäisikö lähteä toimenpiteisiin, joilla tällaista tahallista yllyttämistä väkivaltaiseen tekoon ja toisen vahingoittamiseen jotenkin yritettäisiin rajoittaa. Tämähän ei ole yleinen ilmiö vaan koskee nyt ehkä erityisesti vain yhtä lajia, ei ainakaan massamitassa enempää.

Mutta näyttää siltä, että tässä lajissa eli jääkiekossa tilanteet ovat jatkuneet, ja jopa kuuluu sellaista tietoa, että näitä tappelutilanteita käytettäisiin ikään kuin yleisön viihdyttämiseen ja yleisön paikalle houkuttelemiseen. Tämä on lyhytnäköistä. En usko, että suomalainen urheiluyleisö, joka arvostaa korkeata suoritusta ja osaamista, haluaa nyrkkeilyottelua tai toisen vahingoittamista. Ruotsista meillä on tuore tapaus, jossa suomalainen jääkiekkoilija loukkaantui erittäin vakavasti. Verta tuli, pitkäaikainen poissaolo jääkiekkoareenalta on seurauksena, eli riskit ovat todellisia.

Samalla kun pitää järjestää tämä tapaturmapuoli ja siihen liittyvä ihmisestä huolenpito, täytyy kysyä, olisiko täällä aika ryhtyä nimittämään työsuojelupäälliköitä, joiden tehtävä olisi katsoa, että urheiluareenalla saa keskittyä siihen urheilusuoritukseen eikä ole riskiä siitä, että joutuu väkivaltaisen hyökkäyksen kohteeksi.

Toivoisin siis, että hallituksella olisi rohkeus myös puuttua tähän puoleen. Uskon, että urheileva yleisö, joka arvostaa korkealaatuista suoritusta, antaisi myös tälle arvon. Kontakti- ja kamppailulajit ovat eri asia kuin tahallinen vahingoittaminen ja valmentajien tai seuran johdon toimesta yllyttäminen toisen ihmisen vahingoittamiseen.

Jouko Laxell /kok:

Arvoisa puhemies! Ed. Soinin perustelut olivat perusteellisia ja hyviä, ja olen hänen kanssaan samaa mieltä. Kaiken lisäksi kilpailu on kiristynyt ja riskit kasvaneet otteiden myötä.