Minna Sirnö /vas(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Hyvät edustajatoverit! Mielenterveyden järkkymisen arki on monin tavoin vaiettu asia, vaikka asenteissamme onkin tapahtunut kehitystä parempaan. Asenteiden muuttumisesta huolimatta mielen sairaudet lokeroidaan edelleenkin täysin eri asemaan kuin fyysiset sairaudet ja vammat. Valitettavan usein jopa poliittista tai viranomaistoimintaa tuntuu ohjaavan ajatus, jos sairaus ei näy päälle tai se ei ole laboratoriossa mitattavissa, sitä ei ole olemassa eikä se silloin oikeuta mihinkään.

Tämän asenteen seurauksena mielenterveyskuntoutujat ja heidän omaisensa jäävät sen avun ja tuen ulkopuolelle, joihin voimassa olevat lakimme heidät oikeuttaisivat. Tämä näkyy hoidon aliresursointina, kotona selviytymisen tuen puutteena, hylkyinä omaishoidon tuessa, työllistämistoimien lykkäyksinä tai hoitotakuun toteuttamistavoissa. Tasavertaisuuteen pyrkivät lakimme ja toimemme eivät yksinkertaisesti suurimman osan ajasta käytännössä koskekaan osaa suomalaisista eli mielenterveyskuntoutujia tai heidän omaisiaan. Useimmissa tapauksissa pelkällä asennemuokkauksella saadaan aikaan parannuksia, mutta aika ajoin on myös muutettava lakia, vaikkapa vain vahvistamaan jo olemassa olevaa lainsäädäntöä.

Kuukausi sitten vieraanani oli aktiivinen joukko edunvalvojia. Omaiset mielenterveystyön tukena Tampereen yhdistys tapasi tuolloin joukon pirkanmaalaisia kollegoitani, joista moni myös allekirjoitti nyt lähetekeskustelussa olevan lakialoitteeni. Tuossa tilaisuudessa omaiset nostivat neljä keskeistä teemaa esiin, joihin puuttumalla kuntoutujien ja heidän omaistensa elämän laatua ja arjen sujuvuutta nostettaisiin huimin harppauksin. Omaiset kiinnittivät huomiota hoitotakuun laadulliseen toteutumiseen psyykkisesti sairastavien kohdalla. Omaiset nostivat esiin puutteita omaishoidon tuessa mielenterveyspotilaiden omaisten osalta. Omaiset korostivat aikuisten psykoterapian keskitetyn koordinaation tarpeellisuutta ja omaiset esittivät muutosta voimassa olevaan mielenterveyslakiin, jotta mielen särkyessä lapsen tilanne huomioitaisiin nykyistä paremmin.

Niinpä lakialoitteessani ehdotetaan mielenterveyslakiin lisättäväksi lastensuojelulain ja päihdehuoltolain sisältöä vastaava säännös, joka velvoittaisi sairastuneen aikuisen kohtaavan viranomaisen ottamaan huomioon mielenterveyspotilaan alaikäisen lapsen erityisasema.

Suomalaisten tutkimusten mukaan joka viidennellä aikuisella on jokin hoitoa tai huomiota vaativa mielenterveyden ongelma. Joka kymmenes aikuinen suomalainen kärsii vakavasta masennuksesta. Suomessa on siis noin 800 000 aikuista, joilla on jonkin asteen mielenterveysongelma. Heistä joka neljännellä, eli 200 000:lla, on keskimäärin tilastollinen 1,7 alaikäistä lasta. Siis jopa 340 000:ta lasta koskettaa tämän päivän Suomessa jomman kumman vanhemman mielenterveysongelma.

Viime vuosina erityisesti kolmas sektori on kehittänyt uusia tukimuotoja lapsille ja perheille, jossa vanhempi sairastaa psyykkisesti, mutta ilman viranomaisyhteistyötä se ei yksinkertaisesti riitä. Tutkimusten mukaan vanhemman psyykkinen sairaus muuttaa vanhemmuutta, muuttaa perheenjäsenten rooleja, muuttaa vastuunjakoa ja voi heikentää lapsen perusturvallisuutta ja myöhempää selviytymistä elämässä. Hoitamattomana tilanne voi johtaa jopa sairauden siirtymiseen sukupolvelta toiselle. On nimittäin tärkeätä muistaa, että vain ani harvoin mielen sairaus periytyy automaattisesti biologisista syistä.

Lapsen ja lähiomaisen sairastuminen johtuu lähes aina olosuhteista, puuttuvasta tuesta ja kyvyttömyydestä vanhemmuuteen. Valitettavasti tällä hetkellä vanhemman mielenterveysongelma on aina riski lapsen mielenterveydelle. Jo nyt vakavasta masennuksesta kärsivän vanhemman lapsista noin kaksi viidestä kärsii psykiatrisista häiriöistä ennen 20:tä ikävuottaan, ja riski kasvaa 60 prosenttiin seuraavien viiden ikävuoden aikana. Samaan aikaan niin sanotussa normaaliväestössä riski on huomattavasti pienempi, vain 20—25 prosenttia. Suuri osa psykiatrisista potilaista on kasvanut perheessä, jossa on psyykkisesti sairas vanhempi. Suurella osalla lastenpsykiatrisista potilaista on psyykkisesti sairas vanhempi tai vanhemmat.

Arvoisa puhemies! Olemassa oleva lainsäädäntö tunnistaa lapsiomaisen erityisaseman lastensuojelulaissa sekä päihdehuoltolaissa. Lastensuojelulaista omaksutusti päihdehuoltolain mukaan, kun asiakas on päihdehuoltolaissa tarkoitetussa hoidossa, on otettava huomioon myös hänen huollossaan olevan lapsen hoidon ja tuen tarve. Niinpä näennäisesti lapsiomaisen asema on jo huomioitu riittävässä määrin lainsäädännössämme. Valitettavasti vain kaikki viranomaisemme eivät käytä lastensuojeluun tarkoitettuja lakejamme jokapäiväisen toimintansa ohjenuorana. Lastensuojelulakiin kirjattu lapsiomaisen asema on yksinkertaisesti jäänyt monelle viranomaiselle täysin tuntemattomaksi.

Toisin kuin päihdehuoltolakiin, mielenterveyslakiin lapsiomaisen asema on jostain syystä jäänyt tyystin kirjaamatta. Tilanne on johtanut valitettavasti siihen, ettei lapsen asemaa automaattisesti arvioida ja oteta huomioon vanhemman sairastuessa psyykkisesti. Käytännössä tämä tarkoittaa jopa kuukausien viivettä, ennen kuin niin sanottu lapsiviranomainen kuulee ja huolestuu lapsiomaisen tilanteesta. Tämä puolestaan on johtanut siihen, että lapsiomaisen huomiointi ja palvelujen saatavuus on erittäin satunnaista ja täysin asuinpaikasta riippuvaa.

Arvoisa puhemies! Yleensä en kannata pyörän keksimistä kerta toisensa jälkeen lainsäädännössämme. En myöskään yleensä hyväksy jonkin asian monistamista laista toiseen itsetarkoituksena. Toisaalta kuitenkin ymmärrän, että käytännön työtä tekeviltä jonkin alan ammattilaisilta on kohtuutonta odottaa kaikkien lakiemme tuntemusta edes silloin, kun lainsäädännöllä hipaistaan ammattilaisen omaa työtä. Käytännön elämä on osoittanut, että lastensuojeluviranomaiset ja mielenterveysasioita käsittelevät ammattilaiset lukevat ja soveltavat eri lakeja omaan työhönsä. Niinpä poikkeuksellisesti omalta osaltani olen nyt edistämässä jo olemassa olevan lainsäädännön monistamista. En siksi, että se olisi itsetarkoitus, vaan siksi, että mielestäni lapsiomaisen aseman kirjaaminen mielenterveyslakiin parantaisi lapsiomaisen tilannetta ja mahdollistaisi nykyistä paremmin lapsiin suunnatun ennalta ehkäisevän työn koko Suomessa.

Anne Huotari /vas:

Arvoisa puhemies! Ed. Sirnö on valmistellut perusteellisesti lakialoitteen, joka koskee lasten asemaa mielenterveysperheissä. Tämä ongelma on varmasti jokaiselle sosiaalityöntekijälle tuttu, mutta välineet siellä kunnissa ovat tällä hetkellä aika heikot ensinnäkin sen vuoksi, että sosiaalityöntekijöitä on hyvin vähän, ja toinen syy, mikä estää tällaisen hyvän perhetyön on se, että kotipalvelulla ei ole riittävästi resursseja tällä hetkellä nimenomaan perhetyöhön ja koko ajan kasvava vanhusten määrä luo paineita, että ne kotipalveluresurssit käytetään vanhustyöhön, mikä sekin on erittäin tärkeää. Kunnissa joudutaan miettimään koko ajan, mihinkä nämä panokset laitetaan, ja kysymys on myöskin siitä, kuka jaksaa vaatia eniten ja kuka jaksaa useamman ja useamman kerran mennä sinne virastoon pyytämään apua. Monta kertaa perheissä, joissa nimenomaan vanhemmat tai jompikumpi vanhemmista on mielenterveysongelmaisia, niin silloin se tilanne on, että heillä itsellään ei ole voimavaroja siihen, että he jaksaisivat vaatia ja pyytää niitä palveluja, mitkä heille olisivat ihan välttämättömiä.

1990-luvulla muutettiin aika rankasti tätä mielenterveyspalvelujen hoitorakennetta. Erityisesti laitoshoidosta siirryttiin avopalveluihin, mutta nämä avopalvelut samanaikaisesti tulleen laman ja kuntien taloudellisen ahdingon vuoksi jäivät kehittämättä. Siinä mielessä tilanne on ollut oikeastaan myöskin nyt 2000-luvulla todella ongelmallinen, nimittäin niissäkin tilanteissa, missä perheen äiti esimerkiksi joutuu laitoshoitoon, niin lapset monta kertaa joutuvat sitten sijoitetuksi kodin ulkopuolelle. Usein myöskin tämä tilanne aiheuttaa sen, että tämä äidin kuntoutuminen vaikeutuu siitä, kun hänellä on huoli myöskin omista lapsistaan.

Nyt pitäisi ehdottomasti miettiä, millä keinoilla me pystyisimme täällä eduskunnassa ja sosiaali- ja terveysministeriössä vaikuttamaan siihen, että näitä kotipalvelun resursseja parannettaisiin ja erityisesti nyt, kun on tätä varhaisen puuttumisen logiikkaa lähdetty viemään ympäri maata. Monestihan lapset itse oirehtivat myöskin silloin, kun vanhemmilla on pahoja ongelmia, ja nyt, kun esimerkiksi päiväkodeissa ja kouluissa huomataan nämä ongelmat, niin pystyttäisiin jo ennen kuin ne menisivät niin vakaviksi, että tarvitaan esimerkiksi laitoshoitoa tai raskasta lääkehoitoa, antamaan perheelle tukea sinne kotiin. Se on kuitenkin se paras lähtökohta tässä tilanteessa ja ennen kaikkea näitten lasten kannalta.

Ed. Sirnö tässä aiemmin kävi hyvin tarkkaan tämän lakialoitteen läpi ja näitä perusteluja, jotka on hyvin valmisteltu, ja siinä mielessä en enää näihin samoihin asioihin puuttunut, vaan lähinnä siihen, miten kunta voisi vastata näihin tilanteisiin.

Rauno Kettunen /kesk:

Arvoisa puhemies! Ed. Sirnön lakialoite koskee lasten asemaa perheissä, joissa lasten vanhempi kärsii mielenterveysongelmista. Lakialoitteessa ehdotetaan mielenterveyslakiin lisättäväksi lastensuojelulain ja päihdehuoltolain sisältöä vastaava säännös, joka velvoittaisi viranomaisen ottamaan huomioon mielenterveyspotilaan alaikäisen lapsen erityisaseman. Lakialoitteen perusteluiden mukaan jopa 340 000:ta lasta koskettaa siis jommankumman vanhemman mielenterveysongelma. On tunnustettava, että vanhemman mielenterveysongelma on aina riski lapsen mielenterveydelle.

Tämän lakialoitteen perustelut ovat hyvät, ja asia on tärkeä. Tämä lakialoite vahvistaisi nykyistä lainsäädäntöä.