Valto Koski  /sd (esittelypuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Eduskunnan käsittelyssä on hallituksen esitys HE 226/2004 vp laiksi sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista. Esityksen valmistelu on ollut poikkeuksellisen pitkäaikainen ja monivaiheinen. Jo vuonna 1994 eduskunta hyväksyi terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain, ja samalla edellytettiin, että vastaavanlainen lakiehdotus valmistellaan myös sosiaalihuollon henkilöstöä silmälläpitäen. Lain valmistelusta ja sen kulusta on tarkempi selvitys hallituksen esityksen sivulla 5, joten en käy sitä enää erikseen kertaamaan. On kuitenkin syytä korostaa, että lähtökohdaksi laille asetettiin se, että laissa määriteltäisiin erikseen keskeisten sosiaalihuollon ammattien kelpoisuusvaatimukset, mutta ei tehtävärakennetta.

Lainaan lakiesityksen tekstiä lausunnoista sivulta 25:

"Lakiluonnosta ovat kommentoineet joko suullisesti tai kirjallisesti lausunnoin muun muassa AMK-verkosto, SOSNET, Lastentarhanopettajaliitto, Suomen Kuntaliitto, Opettajain ammattijärjestö, Kunnallinen työmarkkinalaitos, Talentia, Kunta-alan ammattiliitto sekä eri oppilaitosten edustajat.

Lausunnonantajat suhtautuivat pääsääntöisesti myönteisesti lakiehdotukseen. Erityisesti lain soveltamisalan laajentamista suhteessa voimassa olevaan asetukseen sekä tavoitetta yhtenäistää ammattinimikkeistöä pidettiin hyvinä. Sosiaaliasiamiehen ja lastenvalvojan kelpoisuusvaatimusten määrittelyä pidettiin myös yleisesti hyvänä asiana samoin kuin kelpoisuutta vailla olevan henkilöstön käytön rajoittamista. Kielteisimmin lakiehdotukseen suhtautui Kunnallinen työmarkkinalaitos, jonka mukaan lakiehdotusta ei pitäisi rakentaa ammattinimikkeiden varaan.

Joidenkin ehdotusten osalta mielipiteet jakautuivat. Suomen Kuntaliitto esitti nimikkeiden rajaamista siten, että kutakin koulutustasoa vastaisi yksi yleisnimike, mihin tässä esityksessä onkin päädytty."

Yksityiskohtaisten perustelujen osalta on syytä todeta, että lakia sovellettaisiin nimensä mukaisesti ainoastaan sosiaalihuollon ammatilliseen henkilöstöön. Lain soveltamisalaan eivät siten kuuluisi esimerkiksi vapaaehtoistyöntekijät eivätkä sosiaalihuollon taloushallinnon tehtävissä työskentelevät henkilöt.

Ehdotetulla lailla ei ole tarkoitus määrittää myöskään omaishoitajan kelpoisuutta. Omaishoito perustuu hoitajan ja hoidettavan välillä vallitsevaan läheiseen ihmissuhteeseen, ja siinä painottuvat pikemmin hoitajan henkilökohtaiset ominaisuudet kuin hänen ammatillinen osaamisensa.

Lakia ei myöskään sovellettaisi niihin sosiaalihuollon tehtäviin, joiden kelpoisuusvaatimuksista on muussa laissa erikseen säädetty. Perhehoitoa koskevista kelpoisuusvaatimuksista säädetään perhehoitajalaissa. Lain 1 §:n 2 ja 3 momentin mukaan perhehoitajaksi voidaan hyväksyä henkilö, joka koulutuksensa, kokemuksensa tai henkilökohtaisten ominaisuuksiensa perusteella on sopiva antamaan perhehoitoa. Jos kyse on sosiaalihuoltolain 26 a §:n 2 momentissa tarkoitetusta niin sanotusta perheryhmäkodista, tulee ainakin toisella hoito- ja kasvatustehtäviin osallistuvista henkilöistä olla tehtävään soveltuva koulutus ja lisäksi riittävä kokemus hoito- ja kasvatustehtävistä.

Valiokunta toteaa omassa kannanotossaan, että sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista annetussa laissa säädetään asiakkaan oikeudesta laadultaan hyvään sosiaalihuoltoon. Laadukkaiden palveluiden perusedellytys on, että niistä vastaa ammattitaitoinen henkilöstö ja että toimintaa johdetaan ammattitaitoisesti. Valtioneuvoston periaatepäätös sosiaalialan tulevaisuuden turvaamiseksi sisältää hankekokonaisuuden, joka koskee henkilöstön saannin, osaamisen ja työolojen kehittämistä. Käsiteltävänä oleva lakiehdotus on osa tämän hankekokonaisuuden toteuttamista. Yhtenä osana hanketta on jo toteutettu sosiaalihuollon henkilöstön täydennyskoulutusten lakisääteistäminen. Lisäksi hankekokonaisuuteen kuuluu muun muassa sosiaalialan johdon koulutuksen kehittäminen sekä suositusten antaminen sosiaalialan eri henkilöstöryhmien työjaon täsmentämiseksi ja tehtävärakenteen muuttamiseksi.

Valiokunta pitää sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuussäädösten uudistamista erittäin tärkeänä. Uudistuksella pyritään vastaamaan työelämän muuttuneisiin tarpeisiin. Voimassa oleva asetus henkilöstön kelpoisuuksista on monilta osin vanhentunut, mikä käytännössä vaikeuttaa kuntien sosiaalihuollon henkilöstön rekrytointeja. Vanhentunut lainsäädäntö on osaltaan lisännyt myös määräaikaisten työsuhteiden määrää, kun uuden koulutusjärjestelmän mukaisen tutkinnon suorittaneita ei ole voitu palkata pysyviin virka- tai työsuhteisiin. Näin uusien tutkintojen tuottama osaaminen on jäänyt osin käyttämättä.

Esityksen tavoitteet ovat kaikilta osin kannatettavia. Tavoitteena on varmistaa riittävä ammatillisen osaamisen taso sosiaalihuollon eri tehtävissä. Tavoitteena on myös ajanmukaistaa lainsäädäntö vastaamaan uudistuneita koulutusrakenteita. Uudistus on siten omiaan selkeyttämään erityisesti ammattikorkeakoulusta valmistuvien sijoittumista työelämään. Valiokunta pitää erityisen tärkeänä, että henkilöstön kelpoisuusvaatimusten selkeyttäminen osaltaan ohjaisi sosiaalialan koulutuksen sisällön kehittämistä ja uudistus edesauttaisi koulutuksen muotoutumista entistä paremmin käytännön työelämän tarpeita vastaavaksi.

Lakiehdotuksen puutteena valiokunnan mielestä voidaan pitää sitä, että lain ulkopuolelle jäävät oppilashuolto samoin kuin perhehoito, kuten perhekotien hoito- ja kasvatustehtävät. Oppilashuoltoon liittyvän lainsäädännön uudistaminen on juuri käynnistynyt. Sen yhteydessä on muun muassa tarkoitus arvioida koulukuraattoreilta edellytettävä kelpoisuus. Myös perhehoidon osalta on tarkoitus erikseen selvittää sääntelyn kehittämistarpeet, mukaan lukien henkilöstön kelpoisuusvaatimukset. Valiokunta pitää tarpeellisena mainittujen selvitysten tekemistä pikaisesti.

Yksityiskohtaisten perustelujen osalta valiokunta on tehnyt muutosehdotukset lakiesityksen 3, 7 ja 9 §:ään, jotka on tarkemmin kirjoitettu valiokunnan mietintöön, enkä käy niitä muilta osin enempää kertaamaan kuin totean, että 3 §:n lisäys käsittää sanan "yliopistolliset". Lastentarhanopettajien kelpoisuus, joka on 7 §:n osalta määritelty, lähtökohdaltaan tarkoittaa sitä, että kelpoisuusvaatimuksena lastentarhanopettajan tehtäviin on vähintään kasvatustieteen kandidaatin tutkinto, johon sisältyy lastentarhanopettajan koulutus, taikka sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto, johon sisältyvät varhaiskasvatukseen ja sosiaalipedagogiikkaan suuntautuneet opinnot sen laajuisina kuin valtioneuvoston asetuksella tarkemmin säädetään. Samoin sosiaalihuollon erityistyöntekijää koskien myöskin tämä asetuksenantovaltuus on valiokunnan mietintöön kirjoitettu 9 §:n kohdalle.

Arvoisa puhemies! Kuten edellä on kuultu, lakiesitys on koettu hyvin tarpeelliseksi. Lain valmistelun vaikeutta kuvaa, että se on ollut kohtuuttoman pitkään valmistelussa ja pitänyt sisällään monia vaiheita ja erilaisia mielipiteitä, jopa intressiristiriitoja. Tämän mielipiteen erilaisuus näkyi myös valiokunnan käsittelyssä aina vastalauseita myöten. Valiokunta kuuli asian valmistelun yhteydessä lukuisan määrän asiantuntijoita, tehden niiden johdosta tarvittavat muutosesitykset.

Haluan lopuksi valiokunnan puheenjohtajana esittää erityiset kiitokset valmistelun yhteydessä ministeri Hyssälälle sekä lain valmistelusta vastaavalle Lotta Silvennoiselle sekä valiokuntaneuvokselle ja valiokuntasihteerille, joiden hyvällä avustuksella mietinnön sisältö voitiin valmistella nyt esittelyssä olevaan muotoonsa. Kiitän myös valiokunnan jäseniä paneutumisesta lain käsittelyyn ja sen saattamisesta valmiiksi eduskuntakäsittelyä varten.

Raija  Vahasalo  /kok:

Arvoisa puhemies! Puutun tässä puheessani lähinnä lastentarhanopettajien kelpoisuuteen ja heidän tehtäväkuvaansa. Päivähoidossa ydinasia on lapsen oppimisprosessi. Keskeinen tekijä lapsen oppimisen ohjaamisessa on työntekijöiden koulutus, jossa kasvatus- ja opetusalan varhaiskasvatuksen kandin ja maisterin koulutus on antanut uusia tuulia työtoiminnan uusiutumiselle. Huomattava osa lapsen valveillaolosta on päivähoidossa, siksi suuri vastuu lapsen kasvusta ja kehityksestä kuuluu päivähoidolle. Yhteiskunnassa tapahtuneiden muutosten myötä on välttämätöntä pysähtyä pohtimaan, mihin suuntaan haluamme varhaiskasvatusta viedä. Jotta lasta voidaan tarpeeksi ymmärtää, korkea koulutus on silloin välttämätöntä. Koulutus antaa myös eväät tutkivalle työotteelle, jolloin päivähoidon arkea voidaan kehittää yhä paremmaksi, niin että lapsissa säilyy ilo ja riemu ja synnynnäinen aktiivisuus. Heistä kasvaa silloin vastuullisia, hyvän itsetunnon omaavia yhteiskunnan jäseniä. Haluan painottaa sitä, että varhaiskasvatus olisi osa kasvatus- ja koulutusjärjestelmää, niin kuin se monissa muissa maissa jo on. Haluan, että varhaiskasvatus ja lasten päivähoito siirtyisivät hallinnollisesti sosiaali- ja terveysministeriön osalta opetusministeriön puolelle. Näin vahvistettaisiin varhaiskasvatus osaksi elinikäistä oppimista ja koulutusjärjestelmän kokonaisuutta.

Oecd:n vuonna 2001 tekemä varhaiskasvatuksen arviointi antoi varsin hyvän lausunnon Suomen varhaiskasvatusjärjestelmästä, mutta samalla kuitenkin todettiin, että päivähoidossa pitää nykyistä enemmän panostaa sisältöön ja oppimisedellytysten parantamiseen. Myös kotona hoidettavilla lapsilla tulisi olla mahdollisuus saada pedagogisia palveluita ja oppimismahdollisuuksia. Suomessa alle kouluikäisistä lapsista varhaiskasvatuksen palveluihin osallistuu vähiten lapsia EU-alueella.

Laadun keskeinen perusta on henkilöstön osaaminen. Samoin koulupuolella loistavat Pisa-tutkimustulokset olivat korkeasti koulutettujen opettajien ansiota. Lastentarhanopettajat, varhaiskasvatuksen kandidaatit ja maisterit ovat pienten lasten kasvattamisen, opettamisen ja pedagogiikan osaajia. Varhaiskasvatuksen perustehtävä on lapsen kasvun, kehityksen ja oppimisen tukeminen. Lastentarhanopettajilla on päiväkotiryhmässä kasvatusvastuu.

Me kokoomuslaiset sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsenet jätimme vastalauseen kelpoisuuslakiin, sillä hallituksen esityksessä maisterit sivuutettiin täydellisesti. Halusimme korostaa sitä, että varhaiskasvatuksen maistereilla on tärkeä rooli varhaiskasvatuksen tehtävissä. Nyt monet maisterit eivät sijoitukaan enää päiväkoteihin, vaan lukevat itsensä esimerkiksi luokanopettajiksi. Kelpoisuusvaatimukset laissa ovat hyvin vahva kasvatus- ja koulutuspoliittinen kannanotto. Nyt lakiesityksessä olevat kelpoisuusvaatimukset eivät ole samalla tasolla kuin yliopistojen tuottamat tutkinnot. Myöskään kelpoisuusvaatimusten vaikutusta kasvatus- ja koulutuspolitiikan kokonaisvaltaiseen kehittämiseen ei ole tarkasteltu eikä lausuntoa sivistysvaliokunnalta haluttu pyytää. Esitimme siis, että varhaiskasvatuksen kandidaattien ja sosionomien lisäksi kelpoisiksi mainittaisiin myös maisterit.

Päivähoidossa työskentelee monien ammattiryhmien edustajia hyvässä yhteistyössä. Monialainen osaaminen on päivähoidossakin tärkeää, mutta selkeästi olisi tullut määritellä, mitä missäkin tehtävässä edellytetään. Erityistyöntekijöitten osalta, kuten esimerkiksi erityislastentarhanopettajien osalta, tuli asetuksenantovaltuutus lakiin. On tärkeää, että kelpoisuus näkyy myös säädöksissä, eikä vain lain perusteluissa.

Mielestäni erityislastentarhanopettajien kelpoisuus pitäisi määritellä maisterin tasoiseksi, sillä tehtäväkenttä on varsin vaikea. Sen hoitaminen edellyttää korkeatasoista teoreettista koulutusta. Tutkimuksien mukaan noin 12 prosenttia 8-vuotiaista lapsista on lastenpsykiatrisen tuen tai/ja tutkimuksen ja hoidon tarpeessa. Mitä varhemmin ongelmiin puututaan, sen parempia tuloksia tietenkin saadaan. On myös todettu, että mielenterveydeltään terveet lapset ovat aikanaan mielenterveydeltään tasapainoisia aikuisia.

Päiväkodin johtajan tehtävään olisimme halunneet kasvatustieteen maisterin kelpoisuuden, sillä päiväkodin johtajan tehtävä on erittäin vaativa, laaja-alaista kasvatusorganisaation johtamisen asiantuntijuutta edellyttävä esimiestehtävä. Hän vastaa hoidosta, kasvatuksesta, opetuksesta, niiden johtamisesta, koko työorganisaation johtamisesta, osaamisen johtamisesta ja asiantuntijuudesta.

Koko lakiesityksessä vaivaa se, että se on varsin väljä. Karrikoidusti sanottuna kaikki ovat sosiaalialalla kelpoisia kaikkeen. Näin ei ole terveydenhuollon puolella. Siellä on varsin tiukat säännöt siitä, kuka on kelpoinen mihinkin tehtävään. Mielestäni sosiaalialalla täytyy pitää osaamisen tasosta ja ammattiylpeydestä samalla tavalla kiinni.

Räikein esimerkki tästä väljyydestä on lain perusteluissa oleva lause, jonka olisimme mielellään halunneet jättää kyllä pois. Se kuuluu näin: "Perustellusta syystä voitaisiin katsoa, että tätä vähäisempi koulutus olisi tehtävään riittävä. Perusteltu tehtävästä johtuva syy olla edellyttämättä ammattitutkintoa voisi olla esimerkiksi se, että päihdehuollossa on tarkoituksenmukaista käyttää ohjaajina raitistuneita alkoholisteja tai narkomaaneja." Siis ei välttämättä edellytetä edes alan koulutusta. Mielestäni sosiaaliala on niin tärkeä sektori, että kelpoisuusvaatimukset olisi pitänyt tarkemmin säätää.

Paula  Risikko  /kok:

Arvoisa herra puhemies! Käsitteillä oleva hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista on tervetullut esitys monien haasteiden kanssa painivalle sosiaali- ja terveysalalle ja erityisesti kuntien sosiaalihuollon toimintakenttään. Hallituksen esitystä on valmisteltu pitkäjänteisesti monien vuosien ajan ja tuskin ilman kompromissien tekoa. Voimme siis olla tyytyväisiä siitä, että esitys saatiin nyt tehtyä.

Lopputulokseen emme kuitenkaan ole täysin tyytyväisiä. Ongelmia käsittelyssä sai aikaan erityisesti se, että hallituksen esityksessä on sekaisin sekä tehtävä- että tutkintonimikkeitä ja lisäksi vielä tehtäväkuvauksia. Oman problematiikkansa saa aikaan se, että esitys ei joiltain osin vastaa nykypäivän työelämää ja sen vaatimuksia. Myöskään alan koulutuksen kehittymistä ei ole otettu tässä lakiesityksessä riittävästi huomioon. Näistä edellä mainituista syistä kokoomuksen eduskuntaryhmän sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsenet jättivät vastalauseen valiokunnan mietintöön. Esittelen nyt tehdyn vastalauseen perustelut.

Ehdotamme muutosta 6 §:ään, joka sisältää kelpoisuusvaatimukset sosiaaliohjaajan tehtäviin. Esityksen mukaan kelpoisuuden sosiaaliohjaajan tehtäviin antavat useat alan tutkinnot. Sosiaali- ja terveysalan koulutusrakenteessa tapahtuneet muutokset edellyttävät kuitenkin myös uusien, työtehtävää paremmin kuvaavien nimikkeiden käyttämisen tehtävään nimittämisen yhteydessä. Muun muassa sosiaalihuollon asiakastyön eri tehtäviin, vammaistyöhön, päihdetyöhön ja vanhustyöhön koulutetaan tänä päivänä erityisosaajia, jotka eivät vain ohjaa, vaan joilla on valmiudet myös työn suunnitteluun, toteutukseen, arviointiin, kehittämiseen sekä siihen liittyviin asiantuntijatehtäviin. Työnantajan tulisi voida tarkoituksenmukaisella tavalla käyttää sosiaaliohjaaja-nimikkeen sijasta myös alan tutkintonimikkeitä, kuten esimerkiksi sosionomi, geronomi ja kuntoutuksen ohjaaja. Selkeyden sekä tutkintonimikkeiden ja ammattinimikkeiden tasavertaisuuden vuoksi tämän käytännön mahdollistaminen tulee mielestämme kirjata lakipykälään.

Arvoisa herra puhemies! Seuraava muutosehdotuksemme on 7 §:ään, joka sisältää kelpoisuusvaatimukset lastentarhanopettajan tehtäviin. Valtakunnallisten linjausten mukaan alle kouluikäisten lasten päivähoidon kasvatus rakentuu opetukseen, kasvatukseen ja hoidon kokonaisuuteen. Toiminnan laadun keskeisin perusta on henkilöstön osaaminen. Lastentarhanopettajat, varhaiskasvatuksen kandidaatit ja maisterit, ovat pienten lasten kasvattamisen, opettamisen ja pedagogiikan osaajia. Tämän päivän monimuotoisessa, perheiltä paljon vaativassa maailmassa alle kouluikäisille lapsille suunnattujen palvelujen laadulla on todella suuri merkitys.

Lastentarhanopettajien koulutus on vuodesta 1995 ollut yliopistotasoista koulutusta. Koulutus tuottaa kasvatustieteen kandidaatin tutkinnon, jonka pääaine on kasvatustiede, erityisesti varhaiskasvatus. Suuri osa valmistuvista suorittaa kuitenkin jo nyt maisteritutkinnon. Valiokunnan mietinnön mukaisessa esityksessä laiksi sosiaalihuollon henkilöstön, siis myös varhaiskasvatuksen henkilöstön, kelpoisuuksista maisterit sivuutetaan kuitenkin täydellisesti. Tästä on seurauksena mitä todennäköisimmin se, että kasvatustieteen maisterit, joiden tutkintoon sisältyy lastentarhanopettajakoulutus, eivät ohjaudu/hakeudu varhaiskasvatuksen tehtäviin. Useat heistä jatkavat opintojaan esimerkiksi luokanopettajiksi.

Tulevaisuudessa lastentarhanopettajakoulutuksen kautta tuleva varhaiskasvatuksen pedagoginen osaaminen tulee puuttumaan alle kouluikäisten kasvatuksesta, jos alalle ei saada uusia lastentarhanopettajia. Nykyisin käytössä olevat lastentarhanopettajien suuret eläkkeelle siirtymiset alkavat vuoden 2010 jälkeen. Kelpoisuusvaatimukset ovat kasvatus- ja koulutuspoliittinen kannanotto. Nyt esitetyt päivähoidon henkilöstön kelpoisuusvaatimukset eivät ole samalla tasolla kuin yliopiston tuottamat tutkinnot.

Arvoisa herra puhemies! Niin ikään ehdotamme muutosta 8 §:ään. 8 §:ssä säädettävissä kelpoisuusvaatimuksissa lähihoitajan tehtäviin esityksen yleisperustelut viittaavat siihen, että tämän olisi tarkoitus vastata voimassa olevan sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 5 §:n tarkoittamia hoito-, huolenpito-, kasvatus- ja kuntoutustehtäviä. Missään ei kuitenkaan säädetä tästä asiasta. Niinpä valiokunnan mietinnön mukainen esitys jättää avoimeksi sen, mitä esimerkiksi lähihoitajan tehtävät ovat. Näin ollen on tarjolla vaara, että lähihoitajan tehtäviin ryhdytään nimittämään henkilöitä, joilla ei ole hoito-, huolenpito-, kasvatus- tai kuntoutustehtäviin tosiasiassa soveltuvaa koulutusta. Tällä tavoin henkilöstön kelpoisuustaso laskisi, mikä ei kuitenkaan ole esitettyjen säädösten tarkoitus.

Jotta vaadittua koulutustasoa ei voitaisi käytännössä jättää noudattamatta, tulisi asia selkeyttää nimeämällä kyseessä oleva lakipykälä tehtävänimikkeen sijaan tehtäväkuvauksen mukaisesti. Lähihoitajan ammattinimike on nimikesuojattu terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain mukaan, ja oikeus käyttää ammattinimikettä on vain asianomaisen tutkinnon suorittaneella. Samojen periaatteiden tulisi toteutua myös sosiaalihuollossa, sillä yhä enenevässä määrin kuntien virat ja toimet ovat yhteisiä sosiaali- ja terveysalalla. Valiokunnan mietinnön mukaan esitys lähihoitaja-nimikkeestä yleisammattinimikkeenä johtaa sekaannukseen ja asiakkaiden oikeuksien heikentymiseen.

Ehdotamme muutosta myös 10 §:n 3 momenttiin koskien kelpoisuusvaatimuksia lasten päivähoidon ammatillisiin johtotehtäviin. Päiväkodin johtajan tehtävä on vaativa, laaja-alaista kasvatusorganisaation johtamisen asiantuntijuutta edellyttävä esimiestehtävä. Päiväkodin johtaja vastaa hoidon, kasvatuksen ja opetuksen johtamisesta, palveluorganisaation johtamisesta, työorganisaation johtamisesta, osaamisen johtamisesta sekä toimii johtamaansa yksikköä laajemmin varhaiskasvatuksen ja päivähoidon asiantuntijana. Päivähoidon johtotehtäviin vaadittavista kelpoisuuksista tulee säätää lailla, ja kelpoisuusvaatimuksena tulee näihin tehtäviin edellyttää varhaiskasvatukseen suuntautunutta kasvatustieteen maisterin tutkintoa.

Arvoisa herra puhemies! Lisäksi ehdotamme muutosta voimaantulo- ja siirtymäsäännöksiin eli 16 §:n otsikkoa muutettavaksi siten, että se kuuluisi seuraavasti: "Sosiaalialan hoito-, huolenpito-, kasvatus- ja kuntoutustehtävät". Tämä muutosehdotus johtuu 8 §:ään tekemästämme muutosehdotuksesta.

Arvoisa herra puhemies! Ehdotan, että käsittelyn pohjaksi otetaan vastalauseeseen 1 sisältyvä lakiehdotus.

Pirkko  Peltomo  /sd:

Arvoisa herra puhemies! Hallituksen esitys sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista on tarpeellinen. Vuodesta 1992 lähtien ammattikorkeakouluissa koulutettujen sosionomien amk-kelpoisuudesta ei ole mainintaa voimassa olevassa kelpoisuusasetuksessa. Hallituksen esitykseen ja valiokunnan mietintöön jää kuitenkin mielestäni paranneltavaa, ennen kuin se vastaa sosiaalialan kentän tarpeita. On toki ymmärrettävää, että tämä esitys on kompromissi. Tässä esityksessä ei ole riittävästi hyödynnetty ammattikorkeakoulusta valmistuneiden ammattitaitoa. Laissa puhutaan edelleen vanhan opistoasteen sosiaaliohjaaja-nimikkeestä sen sijaan, että puhuttaisiin sosionomeista. Valiokunta kuitenkin korostaa, että eri tehtävissä on työnantajan valinnan mukaan mahdollista käyttää myös muuttuvan koulutusjärjestelmän tuottamia uusia tutkintonimikkeitä.

Sosiaalihuollossa tapahtuneet muutokset pitää huomioida myös lainsäädännössä. Kun ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneen kelpoisuus sosiaalihuollon tehtäviin määritellään, pitää tehtäviin sisällyttää työhön liittyvät asiantuntijatehtävät, suunnittelu-, arviointi- ja kehittämistehtävät sekä vaikuttamistoiminta. Kelpoisuusvaatimusten ja tutkintojen aseman on oltava linjassa koulutuspoliittisten ratkaisujen kanssa. Ammattikorkeakoulujärjestelmä on tullut jäädäkseen. On väärin, että uudet koulutusväylät eivät anna pätevyyttä alan tehtäviin. Loogiset päätökset edellyttävät, että kun luodaan uusia tutkintoja, ne otetaan työelämässä käyttöön ja uusien tutkintojen haltijat todetaan virkakelpoisiksi. Lainsäädännön pitää elää ajassa.

Kelpoisuus sosiaalityöhön on päivänpolttava kysymys. Alalla on pula pätevästä työvoimasta. Pätevistä yliopistotutkinnon suorittaneista sosiaalityöntekijöistä on huutava pula. Yliopistoista valmistuneet eivät hakeudu kuntiin. Tästä johtuen sosionomit (amk) hoitavat nytkin sosiaalityöntekijän tehtäviä muodollisesti epäpätevinä pätkätöissä. Näin ei voi jatkua. Sosionomeilla (amk) on riittävästi ammattitaitoa.

Muun muassa Helsingin seudulla on saatu myönteisiä kokemuksia kokeilusta, jossa yliopistokoulutuksen saaneista sosiaalityöntekijöistä ja sosionomeista on tehty tiiminä toimivia työpareja. Kelpoisuuksia koskevaa lainsäädäntöä pitäisikin muokata sosiaalihuollollisia tehtäviä tukevaksi, vai halutaanko pönkittää yliopistotutkinnon ikiaikaista asemaa sosiaalityön ainoana kelpoisuusehtona työvoiman todellisesta saatavuudesta piittaamatta? Ajankohtaiseksi kysymys nousee nyt, kun ammattikorkeakoulujen jatkotutkinnot vakinaistetaan. Mikä tulee olemaan sosiaali- ja terveysalan jatkotutkinnon suorittaneen työntekijän asema sosiaalityössä? Mielestäni sen tulee olla kattava pätevyys. Pussinperien luominen on vastoin harjoitettua koulutuspolitiikkaa.

Herra puhemies! Henkilökohtaisesti asia askarruttaa sosionomeiksi kouluttautuneita, jos heitä ei noteerata edes osittaiseen kelpoisuuteen. Kipeimmin asiasta kärsivät sosiaalihuollon asiakkaat, kun sosiaalityöntekijät vaihtuvat jatkuvasti.

Sari Sarkomaa /kok:

Arvoisa puhemies! Sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuussäädösten uudistus on erittäin tärkeä ja pitkään odotettu. Tällä uudistuksella pyritään vastaamaan työelämän muuttuneisiin tarpeisiin. Nyt voimassa oleva asetus on tosiaankin vanhentunut ja vaikeuttanut henkilöstön rekrytointia ja jopa lisännyt osaltaan määräaikaisten työsuhteiden määrää, kun sosiaalialan uudistuneita tutkintoja omaavia ei ole voitu palkata pysyviin virka- ja työsuhteisiin. Monelle sosiaalialan ammattilaiselle on todellakin suuri helpotus, että kelpoisuuslaki vihdoin tuli. Esimerkiksi sosiaaliasiamiehen tehtävän vähimmäisvaatimuksista säätäminen oli erittäin tervetullutta ja todella välttämätöntä.

On todella harmillista, että lain ulkopuolelle jäi oppilashuolto, samoin perhehoito, kuten perhekotien hoito- ja kasvatustehtävät. Näiden osalta hallitus on luvannut selvityksiä ja mahdollisesti uusia säädöksiä. Haluan omalta osaltani kiirehtiä tätä työtä, aivan kuten valiokuntakin oivallisesti mietinnössään kiirehti ja piti huomattavana puutteena näiden tärkeiden asioiden pois jäämistä.

Tämä lain valmistelun viipyminen on aiheuttanut monia harmillisia seikkoja. Epäselvyys kelpoisuuksien osalta, tietysti samalla kuntien riittämätön resursointi, heikko tilanne sosiaalityön johtamisessa sekä vinoutuneet tehtävärakenteet ovat johtaneet siihen harmilliseen seikkaan, että pätevät sosiaalityöntekijät eivät hakeudu riittävässä määrin kuntiin. Sosiaalityö kunnissa on todellakin vaarassa kriisiytyä. Tähän tilanteeseen tämä laki on erittäin tervetullut. Haluan tässä yhteydessä todeta, että on hyvin tärkeää, että Sosiaalialan kehittämishankkeessa edetään voimallisesti ja että sosiaalityöntekijöiden ammatinharjoittamislain valmistelu saatetaan vihdoinkin loppuun. Alan ammattilaiset ovat odottaneet sitä aivan liian kauan.

Oli erinomaista, että sosiaali- ja terveysvaliokunta muutti 3 §:ää eli tätä sosiaalityöntekijöitä koskevaa pykälää sillä tavalla, että kelpoisuusvaatimuksena sosiaalityöntekijän tehtäviin on ylempi korkeakoulututkinto, jonka lisäksi on suoritettu pääaineopinnot ja pääainetta vastaavat yliopistolliset opinnot sosiaalityössä. Tämä muutos oli erittäin tärkeä ja merkittävä. Annan sille täyden tukeni. Sosiaalityöntekijäthän ovat alansa ainoa ammattiryhmä, jolla on laaja-alainen ylin yliopistotutkinto, ja he ovat merkittävä ryhmä alan kokonaiskehittämisen kannalta. On tärkeää, että tälle työlle annetaan kaikki tuki.

Arvoisa puhemies! Täällä on erinomaisesti kokoomuksen eduskuntaryhmän osalta esiteltykin meidän vastalausettamme. Me pidämme tätä lakiesitystä kelpoisuusvaatimuksien osalta osin torsona, koska meidän mielestämme se ei riittävällä tavalla turvaa sellaista pedagogista osaamista varhaiskasvatuksen osalta, jota varhaiskasvatuksen laadukas toteuttaminen edellyttäisi. Mielestämme tämä laki jättää kelpoisuudet liian väljiksi. Korkeasti koulutettu henkilöstö on todellakin varhaiskasvatuksen keskeisin laatutekijä. Siksi koulutustasosta ei tule tinkiä. Mielestämme tämä lakiesitys tässä muodossa antaisi väärän suuntaisen koulutuspoliittisen viestin.

Esitän myöskin tässä sen harmin, mikä mielestäni tämän lakiesityksen käsittelyssä tapahtui: oli ikävää, että tämä esitys ei mennyt sivistysvaliokuntaan. Se olisi ollut erittäin toivottavaa, mutta näin ei tapahtunut. Mielestäni ehkä osin sen takia tämä mietintö jäi puutteelliseksi, ja sen takia kokoomuksen eduskuntaryhmä on tähän vastalauseen jättänyt.

Päivähoidossa tapahtuva varhaiskasvatus on tärkeä osa suomalaista kasvatus- ja koulutusjärjestelmää. Tässä laissa linjataan pitkälle tulevaisuuteen se osaaminen, mitä kasvatus- ja koulutusjärjestelmän alkuvaiheessa pienten lasten kasvattajilta ja opettajilta vaaditaan.

Merkittävä tekijä suomalaisten lasten sijoittumisessa kansainvälisessä oppimisvertailussa kärkisijoille ovat juuri hyvän koulutuksen saaneet opettajat ja laadukas opetustyö. Suomessahan kaikilta perusopetuksen opettajilta edellytetään ylempää korkeakoulututkintoa. Varhaiskasvatus ja siihen kuuluva esi- ja perusopetus muodostavat lapsen kehityksen kannalta tähän johdonmukaisen jatkumon. Sen takia onkin käsittämätöntä, minkä takia tässä kelpoisuuslakiesityksessä sivuutetaan maisterit täysin. Mielestäni se esitys, minkä varhaiskasvatuksen asiantuntijat toivat, että se olisi kirjattu tähän lakipykälään, oli täysin perusteltu. On hyvin iso vaara, että kasvatustieteen maisterit, joiden koulutukseen sisältyy varhaiskasvatus, eivät hakeudu varhaiskasvatuksen tehtäviin. Kyllä on täysin perusteltua, että tätä lakiesitystä muutettaisiin niin, että se parhaalla mahdollisella tavalla tukisi maistereiden hakeutumista varhaiskasvatuksen tehtäviin. Mielestäni varhaiskasvatuksen pedagogista osaamista ei missään nimessä saa vaarantaa, aivan kuten täällä ed. Risikko erinomaisesti esitteli kokoomuksen vastalauseen. Viimeisen kymmenen vuoden aikana huolestuttavassa määrin päiväkotien henkilöstörakenne on muuttunut niin, että siellä koulutustaso on alentunut, ja tätä ei missään nimessä saa vauhdittaa. Tietysti ihan selvää on, mikä tässä täytyy sanoa, että varhaiskasvatus- ja päivähoidossa tarvitaan aina eri alojen moniammatillista yhteistyötä, ja nämä kaksi asiaa eivät missään nimessä ole ristiriidassa, meidän vastalauseemme ja tämä tosiasia.

Arvoisa herra puhemies! Tosiaankin kokoomus joutui jättämään tähän vastaesityksen, jossa täsmennetään näitä kelpoisuuksia. Oli erinomaista, että valiokunta muutti hallituksen varsinaista lakiesitystä niin, että annettiin asetuksenantovelvollisuus, niin että ammattikorkeakoulututkinnon osalta asetuksella säädetään se varhaiskasvatuksen ja sosiaalipedagogiikan opintojen laajuus, mitä edellytetään, jos lastentarhanopettajan pätevyys halutaan. Oli myöskin erinomaista, että tätä lakiesitystä täydennettiin valiokunnassa ansiokkaan kuulemisen ja työn osalta myöskin tämän 9 §:n kohdalta, niin että erityislastentarhanopettajien kohdalta voidaan antaa tämä asetus ja siellä voidaan säädellä ne pätevyydet, joita tarvitaan, kun erityislastentarhanopettajan tehtävissä toimitaan. On ihan selvää, että erityislastentarhanopettajan tehtävissä vaaditaan lasten erityisen tuen tarpeiden tunnistamisen ja tukitoimien järjestämisen osalta erittäin vahvaa erityispedagogista osaamista.

Arvoisa herra puhemies! On myöskin perusteltua, että päiväkodin johtamisen ja johtajuuden osalta näitä säädöksiä täsmennetään siten kuin kokoomus on vastalauseessaan esittänyt. On aivan selvää, että tänä päivänä päiväkodinjohtajan tehtävä edellyttää erittäin laaja-alaista kasvatusorganisaation asiantuntemusta.

Aivan lopuksi haluan muistuttaa siitä, että tänä päivänä eletään niitä päiviä, jolloin hallituksen pitäisi vastata siihen palloon, jonka oikeusasiamies Paunio heitti. Hän totesi, että tällä hetkellä päivähoidon ryhmäkokoja säätelevät säädökset ovat aivan liian tulkinnanvaraisia ja maaliskuun loppuun mennessä hallituksen täytyy vastata, miten säädöksiä täsmennetään. Haluan omalta osaltani kiirehtiä sitä, että tämä 30 vuotta vanha päivähoitolakimme uudistettaisiin tämän päivän vaatimuksia vastaavaksi varhaiskasvatuslaiksi, ja todellakin toivon, että tässä lakiuudistuksessa myöskin tällä vaalikaudella edetään.

Leena Rauhala /kd:

Arvoisa puhemies! Hallituksen esitys laiksi sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista on lakiesitys, jota on odotettu pitkään. Valiokunnassa työskennelleenä voin sanoa, että myös sillä vakavuudella, että tätä lakia on odotettu ja sen sisältöä myös jokainen odottaja nyt arvioi, valiokunta perehtyi, paneutui tähän esitykseen.

Kun katsoo tätä asiantuntijajoukkoa, mitä kuuntelimme, se on hyvin laaja, ja voi sanoa, että kävimme hyvin laajan ja perusteellisen keskustelun. Kiitoksia valiokunnan puheenjohtajalle siitä kaikesta, millä tavalla valiokunta teki työtä. Valiokunta muutti pykäliäkin, mikä osoittaa sen, että todella haluttiin eri osapuolia, joita oli kuunneltu, ja asioita, joita valiokunnassa nousi esille, myös arvioida hyvinkin vakavasti. Pykälämuutokset, jotka valiokunta teki, koskivat 3 §:ää, Sosiaalityöntekijä, 7 §:ää, Lastentarhanopettaja, ja 9 §:ää, Sosiaalihuollon erityistyöntekijä. Voi sanoa, että erityisesti sosiaalityöntekijöitten kohdalla lisäyksen yliopistollisista opinnoista sosiaalityössä perusteluna oli se, mihin on todella helppo yhtyä ja kannattaa ja nähdä, että asian tulee juuri näin olla. Sillä haluttiin korostaa sen alan vaativuutta, että koulutus olisi mahdollisimman laadukasta, hyvää, korkeatasoista silloin, kun on kysymys varhaiskasvatuksesta mutta ennen kaikkea kokonaisuudessaan sosiaalityöstä, kun on kysymys sosiaalityöntekijän pätevyydestä. Sosiaalityöstä on monta kertaa sanottu, että se on kriisissä, työntekijöitä ei saada ja työntekijät uupuvat sen vaativan, raskaan työn edessä, ja voi sanoa, että silloin myös sillä, minkälaista on koulutus, pystytään osin vaikuttamaan paitsi siihen, miten sosiaalityöntekijät sijoittuvat, myös siihen, miten he sitä työtänsä tekevät. Näin voi sanoa, että nämä hyvät muutokset on tehty.

Mutta sitten, niin kuin täällä edellä on tullut esille, kaikkeen ei voi olla ihan tyytyväinen. Ehkä juuri se vaikuttaa, että on pitkä aika edellisistä kelpoisuuksista ja on paljon tapahtunut koulutuksen rakenteissa: eri tutkintoja on kehitetty, tutkintonimikkeitä on kehitetty, ja myös työtehtävät, työelämä on muuttunut ja haasteet ovat työntekijöillä kovat. Voi sanoa, että paljon sellaisia uusia asioita on tapahtunut paitsi koulutuksen sisällä myös työelämässä. Nyt tietysti kelpoisuusvaatimusten pitää vastata näihin molempiin. Tarvitaan monenlaista erityisosaamista ja kohdentamista. Uudistus kyllä on omiaan selkeennyttämään joitakin asioita, mutta ehkä se pohja, että kysymys oli työelämän erilaisista muutoksista, tehtävänimikkeistä ja tutkintonimikkeistä, että ne menivät pikkusen sekaisin, vaikeutti tätä lopputulosta.

Arvoisa puhemies! Tässä vastalauseessa 1, jonka kokoomus on tehnyt, olen mukana suurimmassa osassa niistä muutoksista, mitä kokoomus esittää. Erityisesti esimerkiksi 8 §:ssä, jossa hallituksen esityksessä oli otsake "Lähihoitaja", joka on nimikesuojattu, rekisteröity nimi, halusin todella yhtyä siihen, että ei voida nostaa tällaista yhtä nimikettä lakipykälän otsakkeeksi, ja niin näen, että "Sosiaalialan hoito-, huolenpito-, kasvatus- ja kuntoutustehtävät" vastaa paremmin sitä, mihin tässä pyritään.

Kuitenkin tässä yhteydessä olen tehnyt myös oman vastalauseeni eli yhdyn ... Kokoomuksen vastalauseessahan loppuosa on näin, että "sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja- tai muu alan vastaava tutkinto". Näyttää toisaalta pieneltä asialta, mutta kuitenkin tässä yhteydessä olen samaa mieltä, mitä hallituksen esitys on, eli siitä jäisi tuo "alan" pois. Sitä haluan perustella vähän vielä laajemmin, mitä ehkä hallitus on perustellut, että tässä yhteydessä huomioitaisiin, että on olemassa eri koulutusyksiköitä, jotka kouluttavat esimerkiksi lapsityöhön, perhetyöhön, mutta kysymys ei ole nimikkeestä sosiaalialan koulutusyksikkö. Näin haluan nähdä, että jos on esimerkiksi kirkon ylläpitämää koulutusta, minkä koulutuksen ja tutkinnon sisältö on aivan vastaava, niin olisi mahdollista hakea näitä tehtäviä tai toimia. Näin näen, että se "ala" ehkä rajaisi heidät sitten pois.

Arvoisa puhemies! Vielä lopuksi voi sanoa, että tässä hallituksen esityksen lähtökohtana on todella yksityiskohtaisten kelpoisuusvaatimusten säätäminen sosiaalihuollon ammatteihin. Lainsäädäntöuudistuksen tulee tukea uudistunutta koulutusrakennetta ja sosiaalialan ammatillisten tutkintojen kehittymistä huomioiden työelämän muuttuminen. Nyt esityksessä ei riittävästi huomioida sosiaalihuollon ja muiden toimialojen rajapinnoilla olevia uusia ja mahdollisesti piankin lähiaikoina tulevia ammatteja tai ammattirakenteita, koska niitähän syntyy suhteellisen nopeasti uusia. Yhä enemmän sosiaalialan palveluja tänä päivänä tarjoavat eri toimijatahot. Kelpoisuuslain tulee ohjata tuottajien palvelujen laadun tasoa ja palvelujen kehittämistä.

Erityisen ongelmallisena voidaan nähdä lain joustavuus ja kelpoisuuksien kattavuus, jota tulisikin jatkossa seurata ja arvioida. Yhtenä esimerkkinä on ammattikorkeakoulututkinto, joka ei ole sosiaali- ja terveysalan tutkinto, sellainen kuin yhteisöpedagogi (amk), jonka sisältö on aivan vastaava kuin sosionomi (amk) -tutkinnon, mutta jonka suorittaneet ovat kuitenkin toisenlaisesta yksiköstä, esimerkiksi humanistisen alan yksiköstä, valmistuvia. Näitä rajapinnoilla olevia tulee myös huomioida.

Riikka Moilanen-Savolainen  /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Nyt käsittelyssä oleva laki sosiaalihuollon kelpoisuusehdoista on työvoitto. Näin voi reilusti todeta, koska jo kymmenen vuotta ministeriössä valmistelussa ollut laki saadaan vihdoinkin voimaan.

Valiokunnan useissa asiantuntijakuulemisissa korostettiin lain tarpeellisuutta. Laki vastaa nykyistä paremmin uudistuneita koulutusrakenteita ja selkiyttää vastavalmistuneiden sijoittumista työelämään keskeisimmissä sosiaalihuollon ammateissa. Erityisen tärkeää on, että kelpoisuusehdot tunnistavat monipuolisen ja vakiintuneen ammattikorkeakoulujärjestelmän.

Arvoisa puhemies! Käsittelyssä olevan lain käsittely valiokunnassa ei ollut kovinkaan helppo. Tämä ainakin siitä syystä, että aihealueen haasteellisuudesta johtuen on ollut vaikeaa, välillä miltei mahdotonta pysyä lain aihepiirissä. Valiokunnan mietinnössä todetaan mielestäni erittäin osuvasti, että kelpoisuuslailla ei pyritä ratkaisemaan sosiaalialan tehtävärakennetta eikä myöskään työnjakoa.

Lastentarhanopettajan tehtäviin vaadittavat kelpoisuusehdot aiheuttivat vilkasta keskustelua lain valiokuntakäsittelyssä. Varhaiskasvatuksen merkitys päivähoidon ydintehtävänä on kiistaton. Valiokuntakäsittelyn aikana päädyttiin asetuksenanto-oikeuteen, joka selkiyttää lastentarhanopettajien ja erityistyöntekijöiden kelpoisuuksia. Tuleva asetus takaa varhaiskasvatusopintojen määrittämisen myös ammattikorkeakoulusta päivähoidon tehtäviin valmistuville. Varhaiskasvatuksen ja sosiaalipedagogiikan opintojen laajuus tulee siis valtioneuvoston säädettäväksi. Tämä vastaa muun muassa Lastentarhanopettajaliiton vaatimusta. Vaatimuksiin maisterikoulutuksen osalta haluan vain todeta, että näiltä osin olisi edunvalvontatyö kohdistettava yliopistolakiin.

Merkittävä uudistus kelpoisuuslaissa on, että sosiaaliasiamiehen tehtäviin säädetään vähimmäisvaatimukset. Tehtävien luonteen takia on kohtuullista, että asiakkaan oikeusturva toteutuu koulutetun sosiaaliasiamiehen kautta.

Voimassa olevaa käytäntöä kuvaa hyvin muun muassa Oulun lääninhallituksen tekemä selvitys "Sosiaaliasiamiestoiminta Oulun läänissä 2003". Julkaisun mukaan sosiaaliasiamiesten koulutustausta oli hyvin monipuolinen ja kirjava, mutta kuitenkin sosiaalialalle painottunut. Oulun läänin 25 sosiaaliasiamiehestä 15:llä on yliopistotutkinto, lähinnä yhteiskuntatieteiden maisterin tutkinto, kahdella on terveydenhoitoalan koulutus, kahdella kaupallinen koulutustausta, kahdella sosionomin tutkinto, yhdellä sosiaalialan keskiasteen koulutus, yhdellä kaupallinen koulutus. Tuon kyselyn mukaan lähes kaikki sosiaaliasiamiehet ovat oman peruskoulutuksensa lisäksi suorittaneet sosiaali- ja terveysalan täydennys- ja jatko-opintoja.

Jos mietitään, että sosiaaliasiamiehen tehtäviin voivat kuulua esimerkiksi toimeentulotukiasiat, lasten huolto ja tapaamisoikeudet sekä elatusturva, lastensuojelu, vammaispalvelut jne., voi tätä taustaa vasten helposti todeta, että laki kelpoisuusehdoista on erittäin tervetullut.

Lain lieväksi puutteeksi voi todeta esimerkiksi koulukuraattorien jättäminen lain ulkopuolelle. Valiokunta sai kuulla, että oppilashuoltoon liittyvän lainsäädännön uudistaminen on juuri aloitettu, joten näiltäkin osin asiat etenevät parempaan suuntaan.

Henkilökohtaisesti olisin toivonut, että sosiaalihuollon kelpoisuuslakiin olisi liitetty myös nuorisotyöntekijöiden kelpoisuudet. Ilmeisesti ministeriön toiveissa oli tämän asiakohdan hoituminen tulevassa nuorisotyölaissa. Tiedossani kuitenkin on, ettei näin valitettavasti tapahdu. Toivottavasti tulevat edistysaskeleet puuttuvat myös nuorisotyön kelpoisuuksiin.

Arvoisa puhemies! Kuten alussa totesin, tämän lain voimaantulo on työvoitto. Niin tässä kuin muissakin lain soveltaminen käytäntöön ottaa aikansa. Näiltä osin meidän lainsäätäjienkin tulee olla kärsivällisiä.

Matti Kangas /vas:

Arvoisa puhemies! Hallituksen esitys sosiaalihuollon kelpoisuusvaatimuksista vie tämän alan asioita eteenpäin, se pitää todeta.

Päiväkotiasioissa lapsen etu on tärkein asia, joka pitää ottaa huomioon. Lapsen etu ei kuitenkaan ole aina automaattisesti se, että päiväkotiin valitaan työntekijöitä korkeimman mahdollisimman koulutustason omaavista ihmisistä. On myös kyseenalaista, löytyykö sopivan korkeasti koulutettuja ihmisiä riittävästi. Ei voi olla niin, että vain yhdellä tavalla ja vain yhtä koulutuksellista reittiä voisi pätevöityä tehtäviin.

Ammatillisissa korkeakouluissa annetaan laadukasta opetusta, eikä pidä unohtaa tärkeää työtä, työssä pätevöitymistä. Ei ole järkevää asettaa aina yliopistoa ja ammattikorkeakoululaitosta vastakkain. Pääasian tulisi olla, että töihin saadaan päteviä ja hyvin työnsä hoitavia työntekijöitä.

Arvoisa puhemies! Eduskunnan tulee pitää huolta siitä, ettei jonkin koulutuksen itselleen opiskelleita ihmisiä aleta jälkikäteen syrjiä. Ammattikorkeakouluista valmistuvien sosionomien asema tulee turvata ja heidän osaamiselleen tulee antaa täysin sen ansaitsema kunnioitus. Sosionomien ammatillinen osaaminen ja asiantuntijuus on laaja vaativasta asiakastyöstä aina palvelutuotannon johtamis- ja kehittämistehtäviin. Tämä koskee tietysti kaikkia koulutusaloja. Ihmisen on voitava luottaa järjestelmään, että kun itselleen jonkin ammattinimikkeen opiskelee, sen arvostusta ja työnsaantimahdollisuuksia ei heikennetä muuttamalla järjestelmää jälkikäteen jonkin toisen koulutuksen saaneita suosivaksi.

Satu Taiveaho /sd:

Arvoisa puhemies! Käsittelyssä oleva sosiaalialan kelpoisuuslaki on tarpeellinen ja alalla odotettu. On hienoa, että lakiesitys on edennyt ripeästi eduskuntakäsittelyssä.

Erityisen hyvää lakiesityksessä on se, että laki koskee niin kunnallisen, valtiollisen kuin yksityisenkin sosiaalihuollon henkilöstöä toimipaikasta tai organisaatiosta riippumatta. Tämä vahvistaa asiakkaan oikeuksia, eri paikkakuntien yhteneviä käytäntöjä ja palvelun laatua.

Laki antaa selkeät raamit tehtävä- ja ammattirakenteiden kehittämiselle ja saattaa kelpoisuusehdot vastaamaan uudistuneita koulutusrakenteita. On hyvä, että myös sosiaaliasiamiehen kelpoisuus määritellään laissa. Kelpoisuuslaissa säädetään sosiaalityöntekijän pätevyydeksi yliopistossa suoritettu maisterin tutkinto, jossa sosiaalityö on pääaineena. Laki vahvistaa myös sosiaalialan ammatillisen johdon asemaa ja asiakastyön ohjauksen merkitystä. Myös ammattikorkeakoulututkinnoille vahvistetaan kelpoisuudet sosiaalialan tehtäviin ja tunnustetaan näin sosiaalialan ammattikorkeakoulututkinnon tuoma osaaminen omaksi sosiaalialan asiantuntijuudeksi. Näillä toimilla tuetaan sitä, että sosiaali- ja terveydenhuollon alalla saadaan molempien ammattikuntien osaaminen nykyistä paremmin käyttöön muun muassa kuntien sosiaali- ja terveystoimessa.

Moniammatillisuudesta on hyviä kokemuksia sosiaalialalla pitkältä ajalta. On ymmärretty, että erilaisen osaamisen yhdistämisellä on voitu löytää parhaita mahdollisia auttamis- ja tukimuotoja. Meillä Hämeenlinnassa on muun muassa parhaillaan meneillään sosiaalityön Virtaa-kehittämishanke, missä on sosionomien työpanoksen kautta kehitetty lapsen kuulemista ja lähityön mahdollisuuksia, ja kokemukset ovat positiivisia.

Kelpoisuusehtojen vahvistaminen helpottaa myös alalle rekrytointia ja resurssipulaa. Laki mahdollistaa myös täysin uusien tehtäväkokonaisuuksien luomisen, joilla pystytään vastaamaan yhä paremmin tulevaisuuden haasteisiin.

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintö laista on hyvä ja kattava. Siihen on helppo yhtyä. Haluan kiinnittää huomiota muutamiin kohtiin, jotka valiokuntakin on nostanut esiin.

On valitettavaa, että oppilashuolto ja perhehoito jäävät lain ulkopuolelle. Koulukuraattorien kelpoisuus ja perhehoidon sääntelyn kehittämistarpeet ja kelpoisuusvaatimukset tulee selvittää jatkossa pikaisesti, kuten valiokuntakin mietinnössään edellytti. Koulusektori tarvitsee ehdottomasti koulun sosiaalityöntekijän eli koulukuraattorin jatkossakin. Rinnalle saattaa olla tarpeen saada myös muita sosiaalialan ja nuorisotyön osaajia. Koulukuraattorien rinnalla nuorisotyöntekijöiden palkkaamisesta esimerkiksi ammattikouluihin on ollut hyviä kokemuksia.

Lastentarhanopettajien asema on herättänyt lakiesityksessä paljon, mielestäni jopa kohtuuttoman paljon keskustelua siihen nähden, että kelpoisuusvaatimukset pysyvät lähes nykyisellään. Tärkeää on, että varhaiskasvatuksen ammattilaisilta vaaditaan korkeaa koulutusta ja ammatillista osaamista. Lastentarhanopettajien Liiton kannanotot siitä, että lastentarhanopettajan kelpoisuutena tulisi edellyttää maisterin tutkintoa, ovat sikäli perusteltuja, että korkea koulutus on välttämätöntä alalla. Esimerkiksi opetustoimen ja päivähoidon henkilöstön erilaiset koulutustasovaatimukset eivät ole perusteltuja. Kuitenkin saamani tiedon mukaan varhaiskasvatukseen suuntautuneita maistereita valmistuu vuosittain 200 ja lastentarhanopettajista heitä on vain 1 prosentti. Lastentarhanopettajien Liiton vaatimuksen toteuttaminen olisi siis varsin mahdotonta tässä tilanteessa.

Lisäksi mielestäni on niin varhaiskasvatuksen kuin lastenkin edun mukaista, että myös päivähoidossa on eri koulutustaustojen tuomaa moniammatillista osaamista. Sosiaalialan osaamisen säilyminen päivähoidossa on tärkeää muun muassa siksi, että moni päivähoidon lapsista ja perheistä tarvitsee erityistä sosiaalialan osaamista vaativaa tukea ja apua. On tärkeää, että päivähoidossa ilmi tulleisiin lasten ongelmiin voidaan puuttua mahdollisimman varhain, ja muun muassa tässä työssä sosionomien osaaminen voi olla kullan arvoista. Päivähoidon yksi keskeisimmistä tavoitteista on tukea lapsen kokonaisvaltaista kasvua ja kehitystä sekä tukea perheitä heidän kasvatustehtävässään, mitä tämä työ juuri on, ja sitä tulee toteuttaa yhä vahvemmin, oli koulutustausta lastentarhanopettajilla mikä tahansa.

Sosionomit ovat päteviä lastensuojelutyöhön ja haastavaan kasvatustyöhön muun muassa lastenkodeissa ja nuorisokodeissa, joten heillä on varmasti annettavaa myös päivähoidon haastavassa varhaiskasvatuksen kentässä. Usein kuulee myös sanottavan, että opettajilta ja päivähoitohenkilökunnalta vaaditaan tänä päivänä hyvin monenlaista osaamista ja erilaisia rooleja perheiden tukemisessa varsinaisen hoiva-, kasvatus- ja opetustyön rinnalla. Niinpä moniammatillisuuden tulisi entistä enemmän vahvistua ja työtehtävät tulisi työyhteisössä jakaa jokaisen osaamisen mukaan.

Kelpoisuuslain perusteluissa edellytetään lastentarhanopettajien tehtäviin nimitettäviltä sosionomeilta jatkossa 60 opintoviikon laajuisia varhaiskasvatuksen ja sosiaalipedagogiikan opintoja, mikä selkeyttää omalta osaltaan heidän kelpoisuuttaan. On hyvä, että valiokunta on edellyttänyt tämän perustelun kirjaamista myös asetustasolle. Lasten edun mukaista on henkilöstön korkea osaamistaso, mikä näkemykseni mukaan tässä vaiheessa täyttyy lakiin sisältyvien koulutusvaatimusten mukaan.

Lastentarhanopettajien ja luokanopettajien eritasoista koulutusta suurempi ristiriita kohdistuu mielestäni tänä päivänä päivähoidon ja koulun välimaastoon rajoittuvaan aamu- ja iltapäivähoitoon, jossa toimivien ohjaajien koulutustausta on usein hyvin vähäinen ja kirjava. Keskeisempää kuin erilaisten ja eritasoisten korkeakoulututkintojen vertailu olisi puuttua näihin todellisimpiin koulutuksellisiin ongelmakohtiin. Miksi päivähoidossa ja koulussa vaaditaan korkeakoulutusta, mutta ammatillinen aamu- ja iltapäivähoito saattaa olla kouluttamattomien käsissä?

Nimikkeet lakiesityksessä ovat myös herättäneet keskustelua. On hyvä, että lain perusteluihin sisältyy amk-tutkintojen osalta työnantajan mahdollisuus käyttää sosiaaliohjaaja-nimikkeen sijasta myös alan tutkintonimikkeitä, kuten sosionomi, geronomi ja kuntoutuksen ohjaaja, jotka saattavat kuvata paremmin työn sisältöä. Myös lähihoitajan tutkinnosta saattanee olla eri tehtävissä tarpeen käyttää tehtävänkuvaa paremmin kuvaavaa nimikettä, esimerkiksi lapsi- ja perhetyön perustutkinto.

Arvoisa puhemies! Asiakkaalla on oikeus laadukkaaseen sosiaalihuoltoon sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista annetun lainkin mukaan. Laadukkaiden palveluiden perusedellytys on koulutettu ja ammattitaitoinen sosiaalihuollon henkilöstö. Tältä osin nyt käsittelyssä oleva laki on aimo askel oikeaan suuntaan, asiakkaan aseman parantamiseen sosiaalihuollossa. Laki parantaa myös työntekijöiden asemaa työelämässä. Siirtymäsäädökset ovat perusteltuja myös turvaamaan nyt työssä olevien aseman. Lain toteutumisen seurantaan ja valvontaan tulee myös jatkossa kiinnittää huomiota, jotta käytännössä kelpoisuusehdot täyttyvät esimerkiksi sosiaalityöntekijöiden osalta eri toimipisteissä ja eri sektoreilla lain hengen mukaisesti.

Arvoisa puhemies! Koulutetun ja osaavan henkilöstön rinnalla tulee kiinnittää huomiota myös alan henkilöstön työolosuhteisiin, palkkaukseen, täydennyskoulutukseen, työnohjaukseen ja tulee turvata sosiaalityölle ja sosiaalihuollon muulle työlle riittävät resurssit. Tällä hetkellä monissa kunnissa sosiaalihuollon ammattilaiset painivat aivan liian kovissa työpaineissa. Asiakasmäärät työntekijää kohti ovat usein kohtuuttomat, mikä ei aina mahdollista työn tekemistä niin hyvin kuin työntekijät osaisivat ja haluaisivat työnsä tehdä. Aikaa ei ole riittävästi asiakkaiden kokonaisvaltaiseen tukemiseen, saati ennalta ehkäisevään tai yhteisötasolla tapahtuvaan työhön, mikä olisi yhteiskunnassa niin inhimillisesti kuin taloudellisestikin järkevää. Viime kädessä tästä tilanteesta kärsivät asiakkaat, jotka usein ovat kaikkein heikoimmassa asemassa olevia ja tarvitsisivat kipeimmin yhteiskunnan apua. Näiden puolesta meidän tulisi taistella lujasti, ja heidän asemaansa tukisi se, että sosiaalihuollon palveluiden laatu saataisiin turvattua koko maassa riittävien resurssien turvin.

Erkki Virtanen /vas:

Arvoisa puhemies! Jokaisen oppositiokansanedustajan pitää tietää, että hallituksen esitykset ovat huonoja. Sanon tämän nyt siksi, että aion seuraavassa todistaa, että tämän lakiesityksen osalta näin ei välttämättä ole.

Tämän lain sosiaalityön kelpoisuusehdoista käsittely sosiaali- ja terveysvaliokunnassa on ollut varsin mielenkiintoista. En muista joutuneemme näin merkittävän, huomattavan ja välillä käsittämättömän lobbauksen kohteeksi kuin tässä yhteydessä. Se on toki ymmärrettävää, koska kysymys ainakin antaa mahdollisuuden syvien intohimojen herättämiseen. Nyt on pakko kuitenkin todeta, että kun yhtenä aamuna lukee valtakunnan päälehdestä, että sosiaali- ja terveysvaliokunta tietoisesti haluaa jättää yhden keskeisen ammattijärjestön ja sitä edustavien työntekijöitten mielipiteet kokonaan huomiotta, ja kun sitten tämän jälkeen valiokunta toteuttaa lähestulkoon kaikki kyseisen ammattijärjestön vaatimukset omassa mietinnössään ja lakimuutoksissaan, niin joutuu tietysti kysymään, kuka on ymmärtänyt tai ei ole ymmärtänyt ja mitä. No, siitä jokainen saa tehdä omat johtopäätöksensä.

Mutta joka tapauksessa käsittelyn yhteydessä oli minun mielestäni kolme tällaista keskeisestä kysymystä, jotka nousivat, miksi noita nyt pitäisi sanoa, kiistoiksi ehkä. Ensimmäinen ja ehkä nyt voimallisin näistä oli kysymys täälläkin jo runsaasti käsitellystä lastentarhanopettajien pätevyydestä. Kun kuuntelin ed. Taiveahon puheen loppua, joka minusta oli erinomaisen viisas, niin mieleeni tuli, kumpikohan tulevia lastentarhanopettajia ja heidän opettamiaan lapsia hyödyttää enemmän, sekö, että me täällä kiistelemme yhden tai kahden sanan semanttisesta merkityksestä, vai se, että huolehdimme siitä, että lastentarhanopettajilla, kuntien sosiaalityöntekijöillä ja kaikilla niillä työntekijöillä, joista näittenkin pätevyysvaatimusten käsittelyn yhteydessä puhutaan, on riittävän hyvät ja arvostetut työolot ja toisaalta riittävän hyvä palkka. Ymmärtääkseni juuri näistä asioista on kysymys silloin, kun puhutaan sosiaalityöstä ja myöskin päiväkodeissa tapahtuvasta lasten kasvatuksesta ja niihin liittyvistä ongelmista.

Kaikella kunnioituksella kokoomuksen mietinnössään esittämiä näkemyksiä kohtaan, mutta kun täällä 7 §:ssä todetaan lastentarhanopettajasta, että kelpoisuusvaatimuksena lastentarhanopettajan tehtäviin on vähintään kasvatustieteen kandidaatin tutkinto, johon sisältyy lastentarhanopettajan koulutus taikka varhaiskasvatukseen ja sosiaalipedagogiaan suuntautuneet opinnot sisältävä sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto, niin on ihan oikeasti vaikea ymmärtää, ellei mahdoton ymmärtää, millä tavalla tämä kokoomuksen esittämä pykälämuutosesitys, että sinne lisätään tämä "maisteri" ja otetaan "vähintään" pois, muuttaa tätä tilannetta ainakaan paremmaksi.

Minä esitän vain vertauksen: Jos kokoomuksen sosiaali- ja terveysvaliokuntaryhmän kelpoisuusvaatimuksena olisi, että pitää olla vähintään kasvatustieteen maisteri Vahasalo sen sijaan, että lueteltaisiin, että pitää olla kasvatustieteen maisteri Vahasalo, terveystieteitten tohtori Risikko, lääketieteen ja kirurgian tohtorit Akaan-Penttilä ja Asko-Seljavaara, niin millä tavalla tämä mahtaisi tästä muuttua? Minun mielestäni, jos nyt suomen kieltä ollenkaan ymmärrän, ei mitenkään. No, itse asiassa sehän muuttuisi sillä tavalla, jos siis tämä kokoomuksen nyt vaatima pykälä tulisi voimaan, että tohtorit Risikko, Akaan-Penttilä ja Asko-Seljavaara, jos heillä olisi muuten tämä koulutus, eivät kelpaisikaan enää lastentarhanopettajiksi. Tämähän itse asiassa rajaa ja vähentää tämän tehtävän arvostusta.

Siis tämä nyt on puhdasta saivartelua, mutta minusta tämä kokoomuksen esitys tältä osin on aika lähellä sitä. Minä kyllä ymmärrän, että kokoomuksen ryhmä on asettunut tälle kannalle, mutta sitä en ihan oikeasti ymmärrä, että ed. Risikko on asettunut tälle kannalle. Mutta toki ehkä minä sen nyt jotenkin ymmärrän. Kuitenkaan kysymys ei ole eikä saa olla siitä, että yksi sana voi ratkaista sen, arvostammeko me varhaiskasvatusta vai emme. Minä en millään voi uskoa, että kukaan valiokunnan jäsen, joka on äänestänyt mietinnön puolesta — itse en ollut äänestyksessä mukana, koska olin valitettavasti suomalaisen terveydenhoitojärjestelmän käsissä, sinänsä hyvissä käsissä mutta kuitenkin — vähimmässäkään määrin halusi vähätellä varhaiskasvatuksen merkitystä ja mahdollisimman hyvien opintojen merkitystä, mutta ei se tällä tavalla parane.

Toinen asia, mikä oli ongelmana, on tämä sosionomi-nimike tämän keskimmäisen tehtävänimikkeen osalta. Minusta, kun ed. Peltomo täällä vaati, että sosiaaliohjaajan tilalle olisi pitänyt ottaa sosionomi, niin minusta se on vähän kummallista logiikan kannalta, jos tämä ylin tutkinto on sosiaalityöntekijä, joka on ammattinimike, sitten pitäisi olla sosionomi, joka on puolestaan opintonimike, ja sitten taas alimpana olisi lähihoitaja, tai mikä se nyt onkaan, joka olisi taas tehtävänimike. Tältä osin, vaikka ymmärrän sinänsä perustelut, tämä logiikka on paljon parempi näin. Myöskin tässä tapauksessa uskon, että ei se uusien sosionomien asema siitä heikkene, vaikka he töihin mennessään nyt sitten saavatkin sosiaaliohjaajan nimikkeen.

Kolmas ongelma, mikä tässä selkeästi esiintyi, on itse asiassa se, että selkeästi oli nähtävissä, että ammattikorkeakoulututkinnot ja toisaalta yliopistolliset tutkinnot ikään kuin asettuivat tai ne ikään kuin asetettiin toisiaan vastaan, vaikka näinhän ei tietysti pitäisi olla. Ongelma varmaan muodostui siitä, että yliopistolain käsittely, mihin ed. Moilanen-Savolainen täällä viittasi, on kesken. Tältä osin tämän ylimmän ammattikorkeakoulututkinnon määrittely on ylipäätäänkin auki, ja kun kuitenkin jouduttiin määrittelemään kelpoisuusehtoja tilanteessa, jossa tällekin tutkinnolle ikään kuin pitäisi turvata pätevyys jonnekin, niin syntyy tällainen ongelma. Mutta kaiken kaikkiaan olen sitä mieltä, että tässä sinänsä hankalassa kysymyksessä onnistuttiin pääsemään kohtuulliseen lopputulokseen. Ainoa, joka minunkin mielestäni olisi voitu tehdä paremmin, on se, mihin ed. Rauhala omassa vastalauseessaan 8 §:n osalta viittasi. Se voitaisiin aivan hyvin kirjoittaa, niin kuin ed. Rauhala esittää, mutta vain 8 §:n osalta.

Tässä yhteydessä on tietysti hyvä toistaa se, mikä täällä nähdäkseni jo kerran sanottiinkin, että taas kerran valiokunnan puheenjohtaja huolehti siitä, että kaikenlaiset käsitettävät ja välillä käsittämättömätkin näkemykset saivat ansaitsemansa kohtelun valiokunnassa ja kaikenlaiset mielipiteet tulivat kuulluiksi. Uskon, että tällä tavalla taas saavutettiin paras mahdollinen tulos.

Tässä vaiheessa, arvoisa puhemies, lienee parasta lopettaa valiokunnan kehuminen ja ainakin nyt hallituksen kehuminen.

Raija Vahasalo /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Virtaselle haluan todeta tässä kandi—maisteri-keskustelussa sen, että kun laissa nyt sanotaan, että tulee olla vähintään kandidaatti, pitkällä tähtäimellä siitä muodostuu lastentarhanopettajan perustutkinto. Kun meillä on tavoitteena, että perustutkinto tulevaisuudessa olisi maisterin tasoinen, aivan niin kuin muutkin opettajat ovat maisterin tasoisia, niin tämä olisi samassa linjassa. Nythän sitä ei tässä ole. Tämä on siis kannanotto siihen, mihin suuntaan lastentarhanopettajan kelpoisuutta tulevaisuudessa halutaan viedä.

Erkki Virtanen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Näin se varmaan tietysti voi olla, mutta tällä hetkellä kuitenkin säädetään näissä pykälissä nimenomaan kelpoisuuksista, ja sen vuoksi, kun niistä säädetään, silloin pitää säätää täsmällisesti. Silloin täsmällisesti tässä tilanteessa mietinnössä esitetty ja lakiesityksessä esitetty muotoilu on parempi kuin kokoomuksen vastalauseessa esitetty.

Paula Risikko /kok:

Arvoisa herra puhemies! Ed. Virtanen täällä kovasti ihmetteli sitä, miksi me halusimme sen sanan "vähintään" sieltä pois ja siellä olisi vain maisteri ja kasvatustieteen kandidaatti. Siitä syystä, että missään muussakaan noista pykälistä ei ole, että "vähintään". Ne on täsmällisesti sanottu ne alimmat kelpoisuusehdot, ja missään muussakaan tehtävänimikkeessä ei ole, että "vähintään". Jos ed. Virtanen nyt ystävällisesti katsoisi sen lakiesityksen, niin missään muussakaan pykälässä ei ole, että "vähintään". Ainostaan tässä yhdessä nyt.

Mutta sitten asiaan, arvoisa herra puhemies! (Ed. Pulliainen: Eikö tuo ollut asiaa äsken?) — Oli, mutta nyt vähän toisesta näkökulmasta. — Kuten aikaisemmin totesin, on hyvä, että tämä lakiesitys sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista on nyt tullut ja on jo tässä vaiheessa. Lain säätäminen on tarpeellista muun muassa sen vuoksi, että esimerkiksi vuodesta 1992 lähtien sosiaalialan koulutusohjelmissa koulutettujen sosionomi-ammattinimikkeellä valmistuvien kelpoisuuksista ei ole olemassa mainintaa voimassa olevassa kelpoisuusasetuksessa, ja nimenomaan on kysymys sosionomi (amk) tutkintonimikkeellä valmistuvien kelpoisuuksista. Myöskään muita ammattikorkeakoulututkintoja ei ole aikaisemmassa kelpoisuusehtoja käsittelevässä asetuksessa. Hienoa, että tässä esityksessä nyt otetaan huomioon myös ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneet. Samoin pidän hyvänä, että myös tiedekorkeakoulutuksen merkitys selvennettiin näissä pykälissä, kuten esimerkiksi sosiaalityöntekijäpykälässä.

Mutta sitten vielä muutama ongelma, joka lakiesityksessä on. Hieman niitä tarkennan edellisen puheenvuoronikin lisäykseksi. Hallituksen esitykseen on valittu määriteltäväksi tietyt sosiaalihuollolliset tehtävät, joiden keskeisyyden perusteluita olisi ollut tarpeen tarkentaa, sillä sosiaalityön/sosiaalialan asiantuntemuksen turvaaminen muissa kuin mainituissa työtehtävissä ja sosiaalihuollon eri sektoreilla jää nyt määrittelemättä, esimerkiksi yhteiskuntatyön tehtävät. Mikäli laissa ei säädetä yksityiskohtaisia kelpoisuusvaatimuksia kaikkiin niihin tehtäviin, jotka kuuluvat lain soveltamisalaan, johtaa se sääntelyn väljentymiseen, mikä on toisaalta hyvä mutta toisaalta saattaa edistää korkeatasoisen sosiaalialan asiantuntemuksen katoamista muun muassa vammaistyössä, päihdetyössä ja vanhustyössä. Tämän vuoksi laissa olisi tullut määritellä vammaistyössä, päihdetyössä ja vanhustyössä vaadittava koulutustasoon liittyvä vähimmäisvaatimus, ja siihenhän tämä kokoomuksen vastalausekin liittyi.

Yhdyn sosiaalialan ammattikorkeakoulutuksen verkoston lausuntoon myös siinä, ettei lakiesityksessä ole riittävästi hyödynnetty eikä tuotu esiin riittävän selkeästi ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneen ammattitaitoa. Perusteluosassa sosiaaliohjaajan työtehtävät on määritelty kapeasti, osittain epäitsenäiseksi tehtäväalueeksi, asiakastyön tehtäviä sisältäväksi ja sosiaalityöntekijän tekemää suunnitelmaa toteuttavaksi. Tämä ei vastaa ammattikorkeakoulutuksen tuottamia valmiuksia ammatillisiin asiantuntijatehtäviin sekä tutkimus- ja kehittämistyön tehtäviin. Ammattikorkeakoululain 351/2003 4 §:n mukaan ammattikorkeakoulujen tehtävänä on antaa työelämän ja sen kehittämisen vaatimuksiin sekä tutkimukseen ja taiteellisiin lähtökohtiin perustuvaa korkeakouluopetusta ammatillisiin asiantuntijatehtäviin, tukea yksilön ammatillista kasvua ja harjoittaa ammattikorkeakouluopetusta palvelevaa sekä työelämää ja aluekehitystä tukevaa ja alueen elinkeinorakenteen huomioon ottavaa soveltavaa tutkimus- ja kehitystyötä. Koska ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneiden kelpoisuus sosiaaliohjaajan tehtäviin määritellään 6 §:ssä, olisi perusteluissa mainittuihin tehtäviin tullut sisällyttää myös työhön liittyvät asiantuntijatehtävät, suunnittelu-, arviointi- ja kehittämistehtävät sekä vaikuttamistoiminta.

Uudistuksia tehtäessä on mahdollistettava myös uusien, työtehtäviä paremmin kuvaavien nimikkeiden käyttö, ja senhän tämä hallituksen esitys toki mahdollistaa. Kokoomuksen vastalauseessa me kuitenkin otimme kantaa, että sen pitäisi olla ihan lakipykälässä, jotta tämä todella tulisi käyttöön ja todellisuudeksi. Sosiaaliohjaaja-nimikkeen jättäminen ainoaksi tehtävänimikkeeksi ei nimittäin vastaisi tätä päivää. Esimerkiksi sosionomi-, geronomi- ja kuntoutuksen ohjaaja -nimikkeet olisivat myös arkikieleen luontuvia, mutta ne antaisivat paremman kuvan siitä, että sosiaalihuollossa toimiva 6 §:ssä mainittu työntekijä ei pelkästään ohjaa, vaan hänellä on uuden tutkinnon tuomat valmiudet muun muassa työn suunnitteluun, toteutukseen, arviointiin ja siihen liittyviin asiantuntijatehtäviin.

Otan tässä vielä esimerkin geronomin tutkinnon tuottamista valmiuksista. Geronomikoulutushan on yli kymmenen vuotta vanha koulutusohjelma ja on tuottanut erinomaisia asiantuntijoita erityisesti vanhustenhuoltoon ja hoivatyöhön. Geronomikoulutus on kuitenkin sellainen, jota eivät kovin usein ihmiset tunne, varsinkaan täällä eduskunnassa. Siitä syystä luen tämän toiminnan kuvauksen: "Geronomi on sosiaali- ja terveysalan vanhustyön asiantuntija, jonka tehtävänä on edistää vanhusten hyvinvointia, terveyttä, toimintakykyä ja sosiaalista osallisuutta. Geronomin toiminta on yksilötasolla etsivää, ennalta ehkäisevää, tukevaa, hoitavaa ja kuntouttavaa vanhuspalvelutoimintaa. Työssä painottuvat vanhuksen hyvinvoinnin ja toimintakyvyn sekä palvelutarpeiden arviointi, henkilökohtainen palveluohjaus, omaisten ja läheisten tukeminen, saumattomien palveluketjujen rakentaminen sekä moniammatillinen yhteistyö, sen koordinointi ja kehittäminen. Yhteiskunnan tasolla työssä korostuvat eri-ikäisten vanhusten palvelujen suunnittelu, arviointi ja kehittäminen, toiminnan ja henkilöstön ohjaus, palvelujärjestelmän toimivuuden arviointi ja kehittäminen sekä vanhuspoliittinen ja yhteiskunnallinen vaikuttamistyö. Geronomi on eettisesti sitoutunut vanhuksen hyvän edistämiseen. Geronomin toimintaa ohjaavat vanhustyön hyvän hoidon ja kohtelun ohjeet sekä hoitotyön ja sosiaalityön eettiset periaatteet. Hän toimii yhteiskunnassa vanhuspoliittisena vaikuttajana ja edistää vanhusmyönteisyyttä. Geronomin toiminta- ja vastuualueesta muodostuvat seuraavat kokonaisuudet: yksilökohtainen vanhustyö ja palveluohjaus sekä kotihoidon tukeminen, omais- ja läheispalvelujen ohjaaminen ja kehittäminen, vanhuspalvelujen ohjaaminen ja kehittäminen sekä vanhuspoliittiseen päätöksentekoon vaikuttaminen kuntatasolla, toiminta dementiatyössä, toiminta kolmannella sektorilla, valtakunnallinen toiminta sekä toiminta kansainvälistyvillä työmarkkinoilla. Vanhuspalvelujen tuottamisen itsenäisinä yrittäjinä geronomeja toimii tällä hetkellä myöskin."

Arvoisa herra puhemies! Hieman myöskin ylemmistä ammattikorkeakoulututkinnoista: Hallituksen esitys ammattikorkeakoulujen tutkintojärjestelmän kehittämisestä on tällä hetkellä valiokuntakäsittelyssä. Ehdotuksen mukaan ammattikorkeakouluissa suoritettavia tutkintoja olisivat ammattikorkeakoulututkinnot ja ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot. Ylemmissä ammattikorkeakoulututkinnoissa opintojen tarkoituksena on ammattikorkeakoulututkinnon ja työelämän kehittämisen asettamien vaatimusten pohjalta antaa riittävä tieto- ja taitoperusta sekä valmiudet erityistä asiantuntemusta vaativissa työelämän kehittämis- ja muissa tehtävissä toimimista varten. Mikäli ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot vakinaistetaan ja syntyy rinnastettavuus ylempään korkeakoulututkintoon, vaikuttaa se myös tämän kelpoisuuslain soveltamiseen. Se on tietysti ihan hyvä tiedostaa.

Kuten totesin, tämä laki on ollut pitkään valmistelussa. Kovasti siitä keskusteltiin myös valiokunnassa. Mielestäni se oli hedelmällistä keskustelua puolin ja toisin. Siinä opimme toinen toisiltamme. Lopuksi totean, että valiokunnan puheenjohtaja, sen sihteerit ja jäsenet ansaitsevat kiitokset yhteistyöhakuisesta työskentelystä. Olen iloinen, että lasten päivähoito ja varhaiskasvatus saivat valiokuntatyössä sen huomion, minkä ne ansaitsevatkin, samoin sosiaalihuollon johtotehtävät. Valitettavasti kaikkia tarpeellisia muutoksia ei kuitenkaan saatu yhteisesti sovittua, joten vastalauseilla jouduttiin hieman muutamaa kohtaa tarkentamaan, mutta hiljalleen kehitys etenee.

Erkki Pulliainen  /vihr:

Arvoisa puhemies! Tämä on kuuntelijan analyysi ja pikkuisen synteesiä kuulemani perusteella.

Kun kuuntelen Kansallisen Kokoomuksen kansanedustajien puheenvuoroja tästä asiasta, tulen hyvin vakuuttuneeksi, että noinhan asianlaita on. Kun kuuntelen ed. Virtasen analyysiä kaikesta, niin vaikka se oli hyvin monisärmäinen, -ulotteinen ja -polvinen, kuitenkin se kuulosti varsin asialliselta, puhumattakaan ed. Taiveahon puheenvuorosta, ja tietysti esittelypuheenvuoro oli ammattimaisen valiokunnan puheenjohtajan hengentuote. Mitä tästä opimme? Vielä kun tähän lisätään se, että ed. Moilanen-Savolainen rohkaistui kehottamaan erästä ammattijärjestöä tehostamaan lobbaustaan, että heidän ajamansa asiat menisivät vielä entistä enemmän perille, niin mitä tästä voimme oikeastaan oppia? Sen, että jotakin aivan olennaista on jäänyt yhteiskunnassa toteutumatta. Voisi kuvitella aivan vakavasti, että jos on kysymys niinkin tarkkarajaisesta kasvatustyöstä kuin varhaiskasvatus, jota yliopistossa tutkitaan monen kymmenen, taitaa olla nykyisellään jopa sadan, professorin toimesta ja tutkijan toimesta, niin asiat olisivat hyvin tarkkaan selvillä, mutta, näitten puheenvuorojen perusteella kun aina tuntuu siltä, että on viimeksi puhuneen kanssa samaa mieltä, näin asianlaita ei näytä oikein olevan. Tämä tarkoittaa sitä, että eräs tieteenala on jäänyt kovin lapsipuolen asemaan elikkä tutkintotutkimus ja sen rinnalla kelpoisuustarvetutkimus. Siitähän tässä on kysymys. Voisi kuvitella, että niin korkeasti oppineessa valtioyhteisössä kuin Suomi nämä asiat olisivat erinomaisen hyvässä mallissa, mutta täällä tänä iltapäivänä käytetyt puheenvuorot ovat osoittaneet, että asianlaita ei ehkä näin taida ollakaan, tai sitten on käynyt jopa niin, että poliittiset näkemyssuunnat ovat onnistuneet tämän keitoksen pohjat sekoittamaan niin perusteellisesti, ettei tästä oikein mitään objektiivista kuvaa saakaan.

Päädyn, arvoisa puhemies, sellaiseen johtopäätökseen tänä päivänä kuulemani ja myöskin aiemmin lukemani perusteella, että jos jollekin alalle, niin sille alalle, jonka tutkintotehtävien kelpoisuusehdoista nyt päätetään huomenna äänestyksellä, aivan erikoisesti panostettaisiin tutkintotutkimusta ja kelpoisuustarvetutkimusta. Mihinkä se sitten johtaisi? Se johtaisi automaattisesti siihen, jos tämä työ olisi hyvin tehtyä, että oppilaitokset, jotka tuottavat näitä tutkintoja, rakentavat tämän tutkimuksen havaintojen perusteella suuntautumisvaihtoehdot ja opetusohjelmat sillä tavalla, että yhteiskunnan tarpeet toteutuvat ja niin, että suoraan nimikkeestä voi saada selville, mitä tarkoitetaan. Tämmöinen "vähintään"-keskustelu kuulostaa tässä yhteydessä aika uskomattomalta.

Valto Koski /sd:

Arvoisa puhemies! En käy kiistelemään, vaikka ehkä voisi näiden puheenvuorojen jälkeen provosoitua siihen suuntaan. Haluan vaan ihan muutaman asian tuoda esille, jotka mielestäni kaipaavat puheenvuoron.

Ensinnäkin täällä kaikki puheenvuoron käyttäjät näyttävät olevan sitä mieltä, että on tärkeä, merkittävä prosessi toteutumassa. Siitäkin varmaan ollaan yhtä mieltä, että tämä ei voi olla tämän päätepiste, vaan tämä prosessi tarvitsee jatkoa. Tältä pohjalta, kun tätä asiaa ajatellaan, voidaan ehkä enemmän ymmärrystä saada tälle, mitä nyt on kirjoitettu, sen takia, että kaikkia ei ole voitu toteuttaa, niin kuin ehkä joittenkin toiveet olisivat edellyttäneet.

Sitten toiseen asiaan, jonka minä haluan ottaa esille ja jota erityisesti korostettiin valiokunnan käsittelyn yhteydessä: Lähtökohdaksi tälle laille asetettiin se, että laissa määriteltäisiin erikseen keskeisten sosiaalihuollon ammattien kelpoisuusvaatimukset mutta ei tehtävärakenteita. Näitä kahta käsitettä ei pidä sotkea toisiinsa, jos hyväksytään sen lain valmisteluun liittyvä tämän tyyppinen näkökulma.

Sitten toisekseen on tällaisia mielipidekysymyksiä, tunnekysymyksiä ja muita kysymyksiä, jotka saattavat liittyä edunvalvontaan jne. Sen takia totean vaan lyhyesti, että voisi yksi tällainenkin ajatus olla, että päivähoitoa tarvitsevien lasten ja perheiden tarpeet ratkaisevat, millaista osaamista päivähoidon palveluissa tarvitaan. Pedagogista osaamista päivähoidossa tarvitaan. Sitä on siellä, ja se on turvattu opetuslainsäädännössä esiopetuksen kelpoisuussäännöksillä. Nyt käsiteltävällä sosiaalihuollon kelpoisuuslailla turvataan pedagogisen osaamisen rinnalla lasten päivähoidossa tarvittavaa moniammatillista osaamista. Kelpoisuuslaissa ei ole siis kysymys siitä, että sosiaalihuolto olisi syrjäyttänyt kasvatuksen, kuten on väitetty. Kysymys on siitä, että kaikki päivähoidon lapset ja perheet hyötyvät sosiaalialan koulutettujen osaamisesta, jonka perustana on yhteisöllinen sosiaalipedagoginen viitekehys.

Sitten vielä lastentarhanopettajakysymyksestä haluan lainata vaan valiokunnan käsittelyssä olevaa asiakirjaa, jossa todetaan: "Elokuun alusta 2005 voimaan tuleva laki yliopistolain muuttamisesta sekä siihen liittyvä valtioneuvoston asetus yliopistojen tutkinnoista sisältävät uudistetut säännökset lastentarhanopettajien ja erityislastentarhanopettajien yliopistollisesta koulutuksesta. Uudistuksessa koulutuksen laajuus on määritelty käyttäen niin sanottuja ects-opintopisteitä. Lastentarhanopettajan koulutuksen laajuus on 60 opintopistettä, ja se voidaan sisällyttää kasvatustieteen kandidaatin tutkintoon. Opintoja voi jatkaa maisterin tutkintoon ja sisällyttää opintoihin erityislastentarhanopettajan koulutuksen. Erityisopinnot voi suorittaa myös erillisinä tutkinnon suorittamisen jälkeen." Ja sitten täällä jo moneen kertaan toistettu: "Ehdotetun lain 7 §:n mukaan kelpoisuusvaatimuksena lastentarhanopettajan tehtäviin on vähintään kasvatustieteen kandidaatin tutkinto." Tämä olkoon vastaus niille, jotka ovat väittäneet toista.

Sitten vielä ed. Sarkomaan kysymys tai oikeastaan vaatimus siitä, että sosiaali- ja terveysvaliokunnan olisi pitänyt pyytää sivistysvaliokunnan lausunto. Pakostakin tulee kysyneeksi, kun ed. Sarkomaa tähän ei vastannut, miksi tällainen olisi pitänyt pyytää, jos hyväksytään äsken lukemani ja toteamani kohta, että tässä ei ole nyt mistään ammattijärjestöjen eturistiriidoista kysymys, vaan tässä on kysymys nimenomaan nyt näitten ammattien kelpoisuusvaatimuksista. Kun valiokunnan mietinnön lukee, niin siinä näkee, miten laajasti tässä asiassa sekä valmistelun yhteydessä että valiokunnan käsittelyn yhteydessä on eri tahoja kuultu, ja sen takia kaipaan selvitystä siihen, miksi sivistysvaliokunnan olisi pitänyt vielä antaa tähän lausuntonsa.

Sitten erityisen tärkeätä on mielestäni ollut todeta se, että esimerkiksi ammatikseen ennen edustajatehtäväänsä sosiaalijohtajan tehtävässä toiminut ed. Taiveaho käytti puheenvuoron, josta huokui täydellinen osaaminen ja asiantuntijuus. Erityisen mielissäni olin siitä, että hän ei huomannut käytännön työtä tehneenä pätevänä ihmisenä, ammatti-ihmisenä, että tässä olisi jotakin erityistä korjattavaa, vaikkakaan tietysti, niin kuin yhteisesti on todettu, ei tämäkään laki vielä valmis ole.

Eero  Akaan-Penttilä  /kok:

Arvoisa puhemies! Tämä laki sosiaalialan soveltuvuuksista ja kelpoisuusvaatimuksista herättää muutamia ajatuksia, totta kai, myös korkeakouluväen piirissä. Yleisesti täällä on sanottu, että tämä on yleislaki kelpoisuusvaatimuksista eikä tehtävärakenteeseen niinkään paljon kohdistu, ja näin tietenkin on. On totta myöskin, että tavoitteet, mihin tässä lainsäädännössä tähdätään, ovat hyvät — siitä valiokunnassa taisi olla ihan yksimielisyyskin — ja puutteista täällä on monelta osin aivan asiallisesti keskusteltu, myös valiokunnan puheenjohtajan suulla. Muun muassa ed. Vahasalo on niihin kiinnittänyt huomiota, niin kuin pitääkin.

Itse asiassa puheenvuoroni käytän täältä korokkeelta niin sanotusti vähän yleisemmällä tasolla, koska koko tämän keskustelun aikana en ole voinut välttyä siltä huomiolta, että tässä taustalla eräässä mielessä on koko ajan ristiriita yliopistomaailman ja ammattikorkeakoulumaailman välillä. Käytetään samoja termejä molemmissa opintoportaissa. Kysynpä vaan, miksi niin tehdään. Hyvä esimerkki tästä, miten maisteri- ja kandidaattitutkinnot menevät sekaisin, oli ed. Virtasen puheenvuoro vähän aikaa sitten täällä. Hyvin harva meillä valiokuntakäsittelyssä tuli huomanneeksi, mitä tarkoitti kandidaattitutkinto 20 vuotta sitten, miten silloin tultiin maisteriksi, miten tullaan nykyaikana maisteriksi. Maisteritutkinto nykyään saadaan suoraan yliopistolla opiskelemalla. Ei tarvitse mennä promootioon. Ei tarvitse ostaa sitä titteliä, niin kuin vielä 20 vuotta sitten. Meillä työelämässä on kuitenkin edelleen näitä 20 vuotta sitten valmistuneita esimerkiksi varhaiskasvatuksen alalla. Jos he nyt vaihtavat toisiin tehtäviin, he voivat joutua tämmöiseen nimikkeistöloukkuun eivätkä pääse sieltä pois.

Miksi tämmöisiä tehdään, on minun peruskysymykseni kaikessa tässä, ja toivon, että tämä kysymykseni ymmärretään oikein. Tässä puhutaan aika heterogeenisista asioista ja ei haluta tehdä selväksi, minkä takia — sanokaapa joku arvoisista edustajista — ammattikorkeakoululaitoksessa ei käytetä kokonaan eri termejä kuin yliopistomaailmassa, haluttakoon siellä vaikka kuinka paljon jatkotutkintoja ja vaikka se haluttaisiin kuinka tieteelliseksi ja paremmaksi kuin yliopisto, tieteelliseksi korkeakouluksi. Sehän ei ole tarkoitettu siihen, vaan se on tarkoitettu työelämän tarpeisiin, täysin toisenlaiseen toimintaan. Mutta jos käytetään samoja nimikkeitä ja tietyt lyhenteet vaan ovat perässä tai eivät ehkä ole — putoavat hyvin helposti yleensä työelämässä pois — silloin parhaimmalla tavalla juuri sekoitetaan näitä ammattipätevyyksiä kuitenkin keskenään. Se tuli ilmi valiokuntakeskusteluissa, se tuli ilmi asiantuntijoiden taholta osittain ja myöskin meidän edustajien välisissä keskusteluissa.

Yksi asiantuntijoista sanoi hyvin selvästi, että ei ole Suomessa tällä hetkellä vielä epäselvää, kuka on lääkäri, mistä koulusta hän on valmistunut eli mistä yliopistosta, mitkä tutkinnot hän on suorittanut, mutta on epäselvää, kuka on sosiaalihuollon alan ammattilainen. Kun yksikin asiantuntija sanoo näin, minusta se on huutomerkki, jolloin pitäisi tämä saada niin selväksi, että kun ihminen suorittaa tutkinnon, hän pääsee sitä vastaavaan työhön myöskin työelämässä. Tämä on kai eräänlainen ydin tätä minun puheenvuoroani. Voi olla, että tämä on ollut työvoitto, tämän lainsäädännön eteenpäinmeneminen. Kun sen historiaa kuuntelee, niin siltä se kyllä kieltämättä vähän kuulostaa.

Esimerkiksi käy tämä vähättely, jota tässä salissa on kokoomuksen vastalauseen johdosta koskien maisterien sivuuttamista. Ne, jotka näin puhuvat, katsokoot, mitä mikin tarkoittaa, kuka on maisteri, kuka on kandidaatti, kuka oli sitä 20 vuotta sitten ja kuka on nykyisin ja onko meidän vastalauseemme teksti parempi vai huonompi kuin lakiesityksen oma teksti. Meidän mielestämme on täysin selkeää, että vastalauseen teksti turvaa tiettyjen yliopistotutkinnon suorittaneiden mahdollisuuden hakeutua näihin virkoihin. Toisin päin se ei olisi ollut edes mahdollista.

Arvoisa puhemies! Samalla, kun kannatan ensinnäkin ed. Risikon tekemää ehdotusta käsittelyn pohjasta, kysyn tähän loppuun uudestaan, kun olen kymmenen vuotta kunnallispolitiikassa ja muualla seurannut meidän ammattikorkeakoulupolitiikkaamme, jossa koko ajan ovat olleet ammatti- ja tutkintonimikkeet vaikeita: mikä on pohjasyy siihen, että ammattikorkeakoululaitoksessa ei käytetä kokonaan muita nimikkeitä kuin käytetään yliopistomaailmassa? Silloin identiteetti on ihan selvä, mistä on valmistuttu. Eihän se voi olla haitta. Jos se on haitta, silloin meidän koulutuspolitiikassamme on jotain aivan perusteellisesti väärin.

Jouko Laxell /kok:

Arvoisa herra puhemies! Hallituksen esitys laiksi sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista liioittelee ammattiryhmien tutkintovaatimuksia. Sosiaalityöntekijäksi, lastenvalvojaksi ja sosiaaliasiamieheksi pääsee vain suorittamalla alan ylemmän korkeakoulututkinnon. Maisteri on tietysti kelvollinen hoitamaan sosiaalityöntekijän tehtäviä, mutta ammattikorkeakoulututkinto tai alempi korkeakoulututkinto antaa hyvät edellytykset toimia edellä mainituissa tehtävissä.

Sosiaalihuollon tehtäviin pitää voida valita henkilö, joka on suorittanut korkeakoulututkinnon, olipa se sitten ammattikorkeakoulututkinto tai yliopistotutkinto. Myös sosiaalihuollon johtotehtäviin pitäisi riittää ammattikorkeakoulututkinto edellyttäen, että henkilöllä on riittävästi kokemusta. Sama vaatimus pitäisi kohdistaa myös alemman tai ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneisiin. Koulunpenkiltä tullut maisteri ei voi olla pätevä hoitamaan sosiaalihuollon johtotehtäviä.

Leena Rauhala /kd:

Arvoisa puhemies! Keskustelusta ja puheenvuoroista, mitä täällä on käytetty, voi yhdellä lauseella sanoa, että sosiaalityö on moninaista. Sen vuoksi ehkä myös se, minkälaisia kelpoisuuksia on ja miten ne määritellään, ei ole aivan helppoa. Tietenkin se on myös tehtävä sillä tavalla, että jos ajatellaan sosiaalityön merkitystä, ei sitä ainakaan vähennettäisi.

Olen ymmärtämässä, että me pyrimme panemaan sellaiset kelpoisuusvaatimukset, jotka mahdollisesti lisäisivät arvostusta ja mahdollisesti lisäisivät myös tulevaa palkkausta, koska ymmärrän, että kyllä palkkataso — se nyt ei saisi olla tietenkään tässä se ensimmäinen asia, vaan työn laatu — monen, monen muun ammatin kohdalla kuitenkin on selkeästi noussut: mitä korkeampi tutkinto, niin sillä myös saadaan palkkaakin ehkä nousemaan.

Olen ymmärtänyt hyvinkin suurena ongelmana, suurena kysymyksenä, sosiaalityön sisällä sen kaiken kaikkiaan, että siellä paitsi, että työ on raskasta, se tulee vielä raskaammaksi, jos se, millä tavalla arvostetaan ja miten palkitaan, rasittaa työntekijöitä tai he kokevat sen huonona asiana. Sen vuoksi en todella pidä mitenkään tulevaisuutta ajatellen ja ihan tätä tilannettakin ajatellen huonona sitä, että todella täsmällisesti sanotaan tässä lastentarhanopettajien kohdalla se, mikä siellä vastalauseessa on.

Toinen minkä vuoksi vielä lähdin ihan tänne puhujakorokkeelle enkä paikaltani puhu pelkästään: Arvoisa puhemies! Tämän lain tarkoitushan on edistää sosiaalihuollon asiakkaan oikeutta laadultaan hyvään sosiaalihuoltoon ja hyvään kohteluun edellyttämällä, että sosiaalihuollon ammatillisella henkilöstöllä on tarvittava koulutus ja perehtyneisyys. Niin kuin sanoin jo aikaisemmin, me kuuntelimme laajasti asiantuntijoita, ja joidenkin asiantuntijoitten lausumista on selkeästi noussut myös se, että jos nämä pykälät jäävät niin kuin ne tässä hallituksen esityksessä ovat, niin se häivyttää sen, mitä on kentällä tarvittava koulutus ja perehtyneisyys.

Tässä haluan erityisesti nostaa esille sen, että keskustelimme paljon 6 §:stä, nimikkeestä sosiaaliohjaaja, mitä sen tulisi olla, onko se riittävän kuvaava, ja täällä jossakin puheenvuorossa tuli esiin, että nimikkeen pitäisi, tai se voisi, olla sosionomi. Tästä kävimme todella laajaa keskustelua valiokunnassa, ja itsekin olin alkuun sitä mieltä, että se voisi olla sosionomi. Mutta kun nyt sitten tiedän ihan käytännöstä ja läheltä ammattikorkeakoulun tutkintoja seuranneena ja kehittämässäkin niitä olleena, että sosionomi ei selventäisi sitä kenttää, mitä tutkintoja meillä tällä hetkellä on ammattikorkeakoulussa, niin näen, että sosiaaliohjaaja-nimike on kyllä aivan hyvä ja oikea. Mutta niin kuin täällä ed. Risikko on jo aikaisemmin tuonut esille, niin siihen se lisäys, mikä vastalauseessa on, tarkentaisi, että työnantajan on mahdollista käyttää ammattinimikkeenä myös alan tutkintonimikkeitä, ja tälle on perusteena, että meillähän on esimerkiksi geronomitutkinto, jota koulutusta on pitkään ollut ja jonka merkitystä kouluttajat ovat nostaneet esille. Tuntuu vaan, että sitä ei tässä koulutusjärjestelmässä ole vielä riittävästi noteerattu. Kuitenkin tiedämme, että vanhustyötä entistä enemmän tarvitaan ja nimenomaan geronomikoulutuksessa, niin kuin täällä ed. Risikko toi esille, sisällöt ovat vahvasti sitä osaamista, mitä tarvitaan siinä asiakastyössä, niin perustyössä kuin myös johtamis- ja hallintotehtävissä. Näin pidän erittäin tärkeänä 6 §:n muutosesitystä.

Arvoisa puhemies! Vielä tässä hallituksen esityksessä puhutaan vaikutuksista. Täällä sanotaan näin: "Lakiehdotus kohentaa sosiaalihuollon asiakkaiden asemaa parantamalla sosiaalihuollon palvelujen laatua." Nyt jo täällä edellä keskustelussa on vähän ristiriitaisin tuntein esitetty se kysymys, parantaako tämä lakiesitys sitten palvelujen laatua. "Ehdotuksen tavoitteena on edistää henkilöstön pysyvyyttä ja kohdentaa henkilöstön koulutustasoa asiakkaiden palvelutarpeita vastaavaksi. Esityksellä turvataan se, että sosiaalihuollon palvelujen käyttäjä saa tiedon siitä, mikä asema, pätevyys ja koulutus sosiaalihuollon ammatillisella henkilöstöllä on riippumatta siitä, minkä organisaation alaisuudessa henkilöstö työskentelee." Näin täällä selkeästi on sanottu, että tällä halutaan selkiinnyttää.

Niin kuin ed. Pulliainen toi esiin, me tarvitsemme jatkossa tutkimusta lisää ehkä niistä pätevyyksistä ja kelpoisuuksista jne., se voi pitää paikkansa. Mutta ajattelen niin, että nyt erään ongelman tähän varmasti on nostanut se, että haetaan yliopistotutkintojen ja ammattikorkeakoulututkintojen, molempien tutkintonimikkeiden selkeätä kohdentamista siihen työelämään tai kenttään, mihinkä sitten sijoitutaan, ja siitä se vaikeus syntyy, kun ehkä halutaan liian paljon samanlaisiksi näitä nimikkeitä. Tässä yhteydessä eräs kysymys, mikä valiokunnassakin nousi, oli se, voisiko tätä hallituksen esitystä vielä viivyttää niin kauan, että me odotamme esimerkiksi ammattikorkeakoulujen jatkotutkintojen tulemista, mutta ehkä se ei nyt tätä olisi muuttanut. Kuitenkin se osoitti sen, että tähän lakiin jäi aukkoja eli tässä on keskeneräisyyttä, mutta uskoisin niin, että jotakin myönteistä tällä lailla saavutetaan, ja varsinkin, jos näillä muutoksilla ja vielä niillä muutoksilla, mitkä ovat näissä vastalauseissa, saavutetaan sosiaalityöntekijöitten niin kuin lastentarhanopettajienkin arvostuksen ja osaamisen vahvistumista, niin tavoite on saavutettu.

Raija  Vahasalo  /kok:

Arvoisa puhemies! Tämän lakiesityksen pohjaksi otettiin tarkoituksella Suomen Kuntaliiton kannanotto mahdollisimman väljistä kelpoisuuksista. Mielestäni siinä mentiin jo vähän metsään. Liian väljät kelpoisuudet ovat kuitenkin vaarallinen tie meidän maassamme, jossa osaamista ja koulutusta erityisesti arvostetaan ja pidetään tärkeänä. Sen vuoksi tarkemmat ja tiukemmat kelpoisuusehdot olisivat olleet välttämättömiä sosiaalialan arvostuksenkin takia. Kokoomus esitti tarkennuksia näihin kelpoisuuksiin, ja kannatankin ed. Risikon tekemää ehdotusta, että käsittelyn pohjaksi hyväksytään kokoomuksen vastalauseeseen sisältyvä lakiehdotus.

Täällä on esitetty nyt kaksi kysymystä ihan valiokunnan puheenjohtajan suulla. On kysytty, miksi haluttiin, että lausunto olisi pyydetty sivistysvaliokunnalta. Valiokunnassa väiteltiin suuresti siitä, että tämä kelpoisuuslaki ei olisi ollenkaan koulutuspolitiikkaa, ja kuitenkin koko ajan me käsittelimme tutkintojen sisältöjä, niiden laajuuksia, puhuimme opintoviikoista, opintopisteistä, vertasimme eri koulutuksia toisiinsa. Tämä on, hyvät ihmiset, koulutuspolitiikkaa. Sen vuoksi olisi ollut tärkeää pyytää sivistysvaliokunnalta lausunto, kun välillä tuntui siltä, että meillä sosiaali- ja terveysvaliokunnassa oli vähän pallo hukassa näitten opintoviikkojen kanssa. Yleensä aina on periaatteena, on asia mikä tahansa, että kun käsittelyssä oleva lakiesitys liippaisee läheltä toista valiokuntaa, sen rootelia, pyydetään siltä toiselta valiokunnalta myös lausunto. Se kuuluu niin sanottuun hyvään hallintoonkin, mutta on mielenkiintoista, miksi ei tässä kohdassa tämän lain osalta sitä haluttu millään muotoa tehdä. Sekin oli eräänlainen kannanotto. Sitä kuitenkin vaadittiin joka kokouksessa.

Ja toinen asia, toistan sen nyt vielä, se ihmettelyn asia tässä lastentarhanopettajien maisterikysymyksessä, minkä ihmeen takia kokoomus sitä nyt niin kauheasti veivasi ja väänsi ja halusi sen maisteri-sanan sinne, eikö se vähintään kandi ole sama asia. Tässä ovatkin kysymyksessä nyt pitemmän tähtäyksen linjanvedot, pitemmän tähtäyksen koulutuspoliittiset kuviot. Kun siellä nyt lukee, että vähintään kandi, ja sinne se jää, se tarkoittaa silloin sitä, että pitkälläkin tähtäimellä ollaan sitä mieltä, että kanditaso riittää lastentarhanopettajien perustutkinnoksi. Kuitenkin me kokoomuksessa olemme sitä mieltä, että ihan samalla tavalla kuin muutkin opettajat ovat maisteritasoisia, niin myös lastentarhanopettajien pitää niitä olla, ja sen vuoksi se maisteri-sanan sisällyttäminen sinne lakiesitykseen olisi ollut tärkeä koulutuspoliittinen kannanotto tähän suuntaan. Sen takia olenkin vahvasti sitä mieltä, että päivähoito pitäisikin irrottaa sieltä sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalta täysin ja tykkänään opetusministeriön puolelle. Siihen suuntaan kunnissakin ollaan hallinnon suhteen jo menossa.

Tony Halme /ps:

Arvoisa puhemies! Hallituksen esitys sosiaalihuollon henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista on ollut käsittelyssä sosiaali- ja terveysvaliokunnassa, jossa valitettavasti perussuomalaisilla ei ole edustusta, minkä vuoksi puolueemme kanta hallituksen esitykseen on vasta nyt selkiintymässä. Katsomme kuitenkin, että lastentarhanopettajien esittämät toiveet ovat lasten etujen mukaisia ja ne lisäisivät eittämättä esiopetuksen tasoa niin tarhoissa kuin kouluissakin. Oppimisen ja kouluvalmiuden kehittämistä on parannettava koko ajan ja laadusta ei saa tinkiä.

Tämän päivän koulu on erittäin vaativaa ja nopeatempoista. Edellytykset nuorelle sen läpi viemiseen on annettava jo varhaisemmassa vaiheessa, minkä vuoksi varhaiskasvatuksen tason kehittäminen on erittäin tärkeää. Yhteiskunnalle henkilökunnan koulutustaso ja pätevyys on sekä lasten että yhteiskunnan kannalta edullisinta hoidon ja annettavan opetuksen tason varmistajana. Maisterin tutkinnon sisällyttäminen ammattinimikkeistöön kannustaa henkilöstön osalta samalla alalla opiskelemaan ja kehittämään itseään ammatillisesti. Laadukkaalla kasvatuksella ja opetuksella takaamme lapsillemme paremmat tulevaisuuden näkymät. Nimittäin tulevaisuuteen panostaminen ei ole huono asia.