Täysistunnon pöytäkirja 31/2003 vp

PTK 31/2003 vp

31. KESKIVIIKKONA 4. KESÄKUUTA 2003 kello 15

Tarkistettu versio 2.0

3) Laki säteilylain muuttamisesta

 

Esa Lahtela  /sd (esittelypuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Lyhyesti muutama sana tekemästäni lakialoitteesta. Tämähän koskee säteilylain muuttamista siten, jotta säteilytyötä tekevien osalta pääasiassa sairaaloissa ja terveyskeskuksissa näille henkilöille voitaisiin asetuksella myöntää taas säteilyloma. Tässä nimittäin on sillä tavalla kirjavaa käytäntöä, kun jossakin yhä edelleen vapaaehtoisesti myönnetään säteilylomaa, mutta kun eduskunta vuonna 96 muutti tätä lakia siten, jotta tämä asetuksenanto-oikeus poistettiin siitä säteilyloman osalta, niin monet noudattivat sitä, ja se ilmeisesti vaihdettiin rahaksi tuolla työmarkkinapöydissä, ja se ei ole hyvä asia.

Siitähän sitten Suomessa tehtiin järjestökantelu Euroopan neuvostoon, ja Euroopan unionin sosiaalisten oikeuksien komitea totesi Suomen tilanteen tällä hetkellä EU:n lakien vastaiseksi. Sen takia Suomen pitäisi nyt ryhtyä tässä toimenpiteisiin. Koska ollaan kuitenkin kansainvälisissä yhteyksissä sitä mieltä, jotta näitä direktiivejä ja pykäliä pitää noudattaa, niin tässäkin tapauksessa pitää lähteä noudattamaan tätä sosiaalisten oikeuksien komitean mielipidettä. Sen takia tämä lakialoite on tehty.

Tästähän on käyty eduskunnassa aikaisempina vuosina kovaa keskustelua ja tehty lakialoitteita kanssa. Edellisellä eduskunta- ja hallituskaudella muun muassa ed. Mäki-Hakola teki aloitteen, keräsi pitkästi yli sata nimeä siihen, ja nyt kun sitten vaalit käytiin, tämä homma raukesi siinä, ja siksi tämä aloite on nyt uudelleen täällä esittelyssä mielenvirkistykseksi hallitukselle siinä mielessä, että tämä pitäisi hoitaa kuntoon. Toivon mukaan nyt eduskunta kyllä hoitaa tämän omana työnäänkin. Tässä ei tällä hetkellä ole sataa nimeä ihan, mutta aika paljon nimiä.

Siinä käytiin sen tyyppistä keskustelua silloin, jotta jotkut olivat sitä mieltä, jotta säteilyloma ei itse ongelmaa poista, ja se on ihan totta. Mutta lakialoitteessakin todetaan se, jotta vaikka nykytekniikkaa on kehitetty ja pyritty tekemään sellaisia laitteita, jotta säteilyriski olisi mahdollisimman pieni eikä syöpävaaraa olisi olemassa, niin siitä huolimatta laitteet ovat vielä semmoisia, että työntekijät joutuvat kuvaus- ja hoitotoimenpiteissä alttiiksi säteilylle. Sen takia myös Euroopan unionissa on tämä havaittu ja odotetaan Suomelta toimenpiteitä tämän suhteen.

Sen takia toivon, jotta eduskunta nyt ottaa tästä lakialoitteesta vaarin ja asianomainen valiokunta ottaa tämän käsittelyyn ja mahdollisimman pikaisesti vie tämän läpi siten, jotta tulee mahdollisuus taas ja yhdenmukaiseksi, jotta kaikille, jotka työskentelevät säteilytöissä, tulee asetusteitse säteilyloma mahdolliseksi. Sehän aikaisemmin oli siten, jotta säteilyloma oli yksi päivä kuukaudessa. Lakialoitteessa se jätetään auki, että se voi olla enemmänkin, mutta viisas hallitus kyllä osaa ne päivät laittaa oikein.

Seppo Lahtela /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Äsken kuullun perustelun pohjalta, mitä ed. Esa Lahtela tässä asiassa kertoi, on tehty harvinaisen hyvä ja perusteltu lakiesitys ja -aloite, että tämä asia tulisi kuntoon ja järjestykseen. Kun ed. Esa Lahtela totesi, että viisas hallitus ottaa tästä opikseen ja panee toimeksi, niin voisi sanoa, että kun tätä jo edellisen eduskunnan aikana on käsitelty eikä tämä asia sitä ennenkään ollut vanha, niin kyllä nyt uskon, että viisas hallitus tähän asiaan myöskin paneutuu ja tulee sellainen järjestelmä, missä niiden työntekijöiden asema hoidetaan ja turvataan, jotka tälle säteilylle altistuvat, kun kuitenkin kysymys on terveydenhoidosta ja ihmisten asioiden hoidosta, missä tätä altistumista kaikkein eniten ehkä tapahtuisi.

Herra puhemies! Toivon, että näillä lyhyillä puheilla ja saatesanoilla tämä asia tulee kerrankin järjestykseen ja hallitus viisaudessaan vie tämän mahdollisimman nopeasti semmoiseen hoitoon, että tämä tulee tänne hallituksen esityksenä saliin taikka sitten valiokunta tällä pohjalla jo työstää, että syntyy sellainen mietintö, että asia etenee.

Virpa Puisto /sd:

Arvoisa puhemies! Olen myös allekirjoittanut tämän aloitteen. Viisi vuotta sitten, kun säteilyloma kumottiin säteilylaista, kävimme hyvin pitkänkin keskustelun tässä salissa, ja ehkä heikoin lenkki työntekijän kannalta oli se, että osa henkilöstöstä oli mennyt vaihtamaan palkkasaatavaan tämän terveydenhuollollisen säteilylomansa. Kuten täällä on tänään tuotu julki, nämä kuvausmenettelyt ovat muuttuneet ja tehokkuus ja henkilökunnan vähyys ovat uudelleen entisestään altistaneet henkilökunnan, mistä syystä säteilyloman tarpeellisuus on syytä pikaisesti uudelleen arvioida ja säteilyloma palauttaa.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Ed. Puisto juuri kuvasi sen nykytilan, elikkä kysymys on siis tässä tavallaan taaksepäin palaavasta, aikaisemman tilanteen palauttavasta lainsäädännöstä. Jos näin menetellään, kuten tässä lakialoitteessa ehdotetaan, sen jälkeen sitten voitaisiin Kunnallisen työmarkkinalaitoksen toimesta lähinnä ryhtyä neuvottelemaan järjestöjen kanssa siitä, että varsinainen substanssiosuus tähän tulisi kuvaan mukaan. Mutta tässä täytyy olla koko ketjun näin kunnossa, muutenhan tällä ei ole mitään merkitystä. Olen sitä mieltä, että tämä asia pitäisi voida nyt ratkaista ja antaa tämä mahdollisuus ja ottaa tämä työmarkkinaneuvottelujen kohteeksi niin, että vallitseva huonontunut tilanne otettaisiin tällä tavalla huomioon lainsäädännössä.

Irja Tulonen /kok:

Arvoisa puhemies! Kun säteilyloma muutettiin ja poistettiin, suurin perusteluhan oli se, että koneet ovat muuttuneet niin paljon, tulleet turvallisemmiksi, että on vanhanaikaista sitten enää vaatia tämmöistä säteilylomaa. Kyllähän tietysti Tehy ja Lääkäriliitto protestoivat silloin hyvinkin voimakkaasti, ja seuraavan tupon yhteydessähän tämä otettiin esille. Minä olen ymmärtänyt, että se olisi maksanut kyllä siinä tupossa aika paljon, ja niinhän se silloin siitä jäi. Mutta nythän on todettu, että kuitenkin altistumista saattaa tapahtua sellaisilla henkilöillä, jotka todella pitkään ja kauan joutuvat olemaan näiden koneiden ääressä, vaikka ne ovat kuinka tehokkaita ja uusia. Sitä joukkoa ei ole kovin paljon, mutta mielestäni tämä lakiesitys on hyvä, ja kun sen tekee hallituspuolueiden edustaja, toivon, että tämä lakiesitys todella etenee. Se on vieläkin tarpeen.

Esa Lahtela /sd:

Arvoisa herra puhemies! Ed. Pulliainen tuossa totesi juuri niin kuin itse olisi pitänyt puhua. Tämänhän totta kai pitää olla työmarkkinajärjestöjen hanskassa, jotta tästä sovitaan. Tämän purkuhan tapahtui siinä mielessä hassusti, mitä ei missään tapauksessa pitäisi antaa tapahtua, jotta työsuojelukysymyksiä ja työsuojelua lähdetään muuttamaan rahaksi. Tässä aina tapahtuu näin näköjään, jotta ahneus jossakin tilanteessa voittaa, ja tässäkin tapauksessa työmarkkinapöydissä sitten ilmeisesti osin on sovittu se, jotta säteilyloma vaihtui rahan muotoon. Sieltä kautta taas pitää purkaakin se homma, että siinä saadaan yhteisymmärrys.

Sen, mitä ed. Tulonen totesi, voi allekirjoittaa sillä tavalla, jotta kun työelämävaliokunnassa kuultiin asiantuntijoita yhden muun asian kohdalla, joka koski tämmöistä säteilyä, siellä todettiin, jotta tänä päivänä, kun se on mennyt vähän liukuhihnahommaksi, samat henkilöt joutuvat hyvinkin voimakkaan säteilyvaikutuksen alaisiksi, koska joutuvat pitämään kiinni mahdollisesti sitä kuvattavaa siellä, ovat jatkuvasti siinä lähellä. Se ei onnistu, että jossakin seinän takana on tämä kuvaaja, vaan hän joutuu olemaan itse siinä huoneessa läsnä. Sen takia odotan, että jos valiokunta ei ota tätä suoraan tästä käsittelyyn, niin kuitenkin hallitus tuo tämän esityksen mahdollisimman nopeasti, jotta saadaan tämä asia kuntoon.

Keskustelu päättyy.