Täysistunnon pöytäkirja 31/2005 vp

PTK 31/2005 vp

31. TORSTAINA 31. MAALISKUUTA 2005 kello 16.30

Tarkistettu versio 2.0

Suunnitteilla olevan ajokorttidirektiivin suhde läheisyysperiaatteeseen

Bjarne Kallis /kd:

Arvoisa herra puhemies! Kysymykseni on enemmän periaatteellinen ja perustuu tämän päivän uutiseen, että Euroopan unionissa suunnitellaan ajokorttia koskeva direktiivi, ikään kuin me emme Suomessa pystyisi näistä asioista itse päättämään. Kyllä minä ymmärrän, että siitä voi olla joitain etuja, mutta kuitenkin tämä on sellainen kysymys, joka läheisyysperiaatteen mukaan tulisi käsitellä kansallisissa parlamenteissa. Kysynkin pääministeriltä:

Kun nyt kuitenkin eräs tärkeä tehtävä olisi tuoda Euroopan unioni lähemmäksi kansalaisia, niin eikö olisi tässä tapauksessa syytä varsin varhaisessa vaiheessa esittää, että tämä ei kuulu Euroopan unionin toimivaltaan, ihan niin kuin sille opetukseksi, että mekin pystymme näistä asioista päättämään?

Pääministeri Matti Vanhanen

Arvoisa puhemies! Liikenneministeri vastaa tästä varsinaisesta sisällöstä. En ole tutkinut tätä kysymystä läheisyysperiaatteen kannalta tarkemmin, mutta EU:n alueella on tietysti hyvä pitää lähtökohtana sitä, että yhdessä maassa annettu ajokortti, niin kuin nämä kansalliset ajokortitkin, kelpaavat kaikkialla. Tietyllä tapaa on ymmärrettävä tavoite se, että olisi ikään kuin yhtäläisillä perusteilla olevasta asiakirjasta ja luvasta kyse. Mutta liikenneministeri tuntee tämän valmisteluvaiheen paremmin.

Puhemies:

Kysymys on loppuun käsitelty.