2) Kansallinen energia- ja ilmastostrategia: Valtioneuvoston
selonteko eduskunnalle 20. päivänä maaliskuuta
2013
Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori
Arvoisa herra puhemies, ärade herr talman! Käsittelyssä olevassa
energia- ja ilmastostrategiassa on hallitusohjelman mukaisesti nimenomaisesti
kysymys edellisen, vuonna 2008 hyväksytyn strategian päivityksestä.
Tämän vuoksi nyt hyväksytty strategia
sisältää vain rajallisesti uusia tavoitteita
ja linjauksia. Keskeinen ohjenuora on ollut varmistaa vuodelle 2020 asetettujen
kansallisten tavoitteiden saavuttaminen ja valmistaa tietä kohti
EU:n pitkän aikavälin energia- ja ilmastotavoitteita.
Strategiatyön yhteydessä on arvioitu muun muassa
aiemmin päätettyjen ohjauskeinojen toimivuutta
ja tehty skenaariolaskelmia päästökehityksestä,
uusiutuvan energian osuuden kasvusta sekä energiatehokkuuden
paranemisesta.
Suomi on hyvällä uralla kohti kaikkien kolmen
tavoitteen saavuttamista eli niin päästöjen vähentämisessä,
uusiutuvan energian osuuden lisäämisessä kuin
energiatehokkuuden parantamisessa. Päästökaupan
ulkopuolisen sektorin osalta 16 prosentin päästövähennystavoite
saavutettaneen nykytoimilla jopa ilman joustokeinojen käyttöä.
Uusiutuvan energian osalta olemme reilusti direktiivissä määritellyn
ohjeellisen polun yläpuolella, ja vuoden 2020 tavoite,
38 prosenttia energian loppukulutuksesta, ylitettäneen
skenaariolaskelmien mukaan runsaalla prosenttiyksiköllä.
Energian loppukulutuksen osalta tavoitteeksi asetetaan tässä päivityksessä taittaa
energiankulutuksen kasvu energiatehokkuutta parantamalla niin, että vuonna
2020 kulutus on enintään 310 terawattituntia,
joka on tilastoinnissa tapahtunut muutos huomioon ottaen noin 11
terawattituntia tiukempi kuin aiemman strategian tavoite. Kaiken
kaikkiaan voi hyvin perustein todeta, että Suomi on energia-
ja ilmastopolitiikassa eurooppalainen edelläkävijä.
Strategiassa on tehty joitakin uusia linjauksia asioista, jotka
ovat välttämättömiä pitkällä aikavälillä.
Näitä vuoteen 2025 asetettuja linjauksia ovat
muun muassa kivihiilen käytön korvaaminen pääosin
biomassalla, maakaasun osittainen korvaaminen biopohjaisella kaasulla,
mineraaliöljyn osuuden painaminen 17 prosenttiin energiankulutuksesta
sekä tuulivoiman tuotantotavoitteen nostaminen 9 terawattituntiin.
Strategiapäivityksessä on käyty kattavasti
läpi energia- ja ilmastopolitiikkaan liittyviä ja
useille eri hallinnonaloille kuuluvia aiheita. Näitä aiheita
ovat EU:n energia- ja ilmastopolitiikka vuoden 2020 jälkeen,
energiatehokkuustoimenpiteet, joustokeinot ja hiilinielut, lisätoimet
vuoteen 2020 mennessä, päästöjen
vähentämistavoitteen mahdollinen tiukentaminen
EU:ssa, uusiutuva energia ja turve, eurooppalaisen ja kansallisen
energiamarkkinakehityksen edellyttämät toimet,
kaukolämpö sekä sähkön
ja lämmön yhteistuotanto, kuluttajat ja kuluttajatoimien
ohjaus, maatalous ja ruoka, puhtaan teknologian liiketoiminnan kehittäminen,
julkisen sektorin toiminta sekä alueellinen ja kuntatason
toiminta ja ilmastonmuutokseen sopeutuminen. Hallitusohjelman mukaisesti
strategian liitteeksi on lisäksi laadittu mineraaliöljyn
käytön vähentämisohjelma. Käsittelen
jäljempänä lähemmin muutamia näistä aihealueista.
Suomi on monissa energiansäästötoimissa
ja energiankäytön tehokkuudessa kansainvälisesti johtavia
maita. Sähkön ja lämmön yhteistuotanto,
energiakatselmusten järjestelmällinen toteuttaminen
ja vapaaehtoisten energiatehokkuussopimusten kattavuus
ovat tästä tuloksellisia esimerkkejä.
Hallitus tulee laatimaan energiatehokkuuslain sekä kansallisen
energiatehokkuuden toimeenpanosuunnitelman. Energiatehokkuudessa
keskeisiä toimenpidealueita ovat erityisesti liikenne ja
rakennuskanta.
Metsähakkeen käytön lisääminen
monipolttoainekattiloissa on keskeisin ja kustannustehokkain keino
lisätä uusiutuvan energian käyttöä sähkön
ja lämmön tuotannossa. Monipolttoainekattiloissa
metsähakkeen käyttö korvaa turpeen käyttöä.
Strategian valmistelun yhteydessä on päivitetty
kevään 2010 arviot metsähakkeen käytöstä sähkön
ja lämmön tuotannossa. Hallitus pitää kiinni
metsähakkeen käytön 25 terawattitunnin
tavoitteesta sähkön ja lämmön
tuotannossa vuonna 2020.
Metsäpohjaisen biomassan käyttöä voidaan
lisätä edelleen korvaamalla kivihiilen käyttöä.
Kivihiilen merkittävä korvaaminen sähkön
ja lämmön yhteistuotannossa edellyttää joko
nykyisten kivihiilipölykattiloilla varustettujen voimaloiden
korvaamista uusilla monipolttoainekattilavoimalaitoksilla, lisäinvestointien
tekemistä nykyisiin kivihiilipölykattiloihin tai
kivihiilipölypolttokattiloihin soveltuvien jalostettujen
puupolttoaineiden käyttöönottoa.
Hallitus edistää metsäpohjaisen biomassan käyttöä kivihiilen
korvaamiseksi siten, että kivihiilen voimalaitoskäyttö pääosin
syrjäytyy vuoteen 2025 mennessä. Tavoitteeseen
pääsemiseksi varmistetaan energiatuen riittävyys
investointien tekemiseen ja selvitetään tarve
uusille tukijärjestelmille.
Biopohjaisella synteettisellä maakaasulla eli bio-SNG:llä voidaan
korvata maakaasua ja siten edistää uusiutuvan
energian käyttöönottoa. Koska bio-SNG:tä voidaan
siirtää olemassa olevassa maakaasuverkostossa,
siihen ei liity polttoainelogistiikkaongelmia. Bio-SNG:tä voidaan
käyttää maakaasun kanssa ilman, että se
edellyttää investointeja voimalaitoksissa. Strategiseksi
tavoitteeksi on asetettu maakaasun käytön korvaaminen
noin 10 prosentilla kotimaisesta puusta valmistetulla synteettisellä maakaasulla.
Turpeella on merkittävä rooli biomassan tukipolttoaineena
taajamien ja teollisuuden sähkön ja lämmön
tuotannossa. Kotimaisena energialähteenä turpeella
on aluetaloudellista merkitystä ja tärkeä rooli
huoltovarmuuden turvaamisessa. Valtioneuvoston 2012 tekemällä periaatepäätöksellä
soiden
ja turvemaiden kestävästä ja vastuullisesta
käytöstä ja suojelusta ohjataan soiden
ja turvemaiden käyttöä niin, että suoluonnonvarojen
käyttö on kestävää ja
käytön aiheuttamat ympäristöhaitat
vähenevät. Strategian mukaisesti turpeen energiakäyttöä vähennetään
suunnitelmallisesti siten, ettei se korvaudu kivihiilellä. Hallitus
asettaa tavoitteeksi, että turpeen energiakäyttö vähenee
kolmanneksella viime vuosien keskimääräisestä tasosta
vuoteen 2025 mennessä. (Timo Soini: Miksi?)
Samalla on tärkeä tiedostaa, että seuraavien 10—20
vuoden aikana, kun nykyistä voimalaitoskantaa on käytössä,
turvetta tarvitaan lämmityskaudella vähintään
11—13 terawattituntia, koska se ei ole korvattavissa esimerkiksi
metsähakkeella tai muulla uusiutuvalla polttoaineella. Lisäksi
on turvattava kohtuullinen 6—8 terawattitunnin ylivuotinen
turvevarasto sääriskien tasaamiseksi.
Turpeen käyttö on viime aikoina vähentynyt paikoin
hallitsemattomalla tavalla siten, että sen on korvannut
kivihiili. Tähän ei-toivottavaan kehitykseen on
useita syitä päästöoikeuden
ennakoimattoman alhaisesta hinnasta poikkeuksellisen sateisiin kesiin.
Selvää kuitenkin on, että osin kielteinen
kehitys on ollut seurausta luvattoman hitaasta ja pahasti takkuilevasta
luvituksesta. Tähän on yksinkertaisesti saatava
muutos.
Tuulivoimaa koskevan nykyisen 6 terawattitunnin tavoitteen saavuttaminen
edellyttää tuulivoiman rakentamiseen liittyvien
muiden kuin taloudellisten esteiden ratkaisemista. Tämäkään
ei ole ihan yksinkertaista. Monin osin kehitys on ollut suotuisaa,
mistä esimerkkinä on muun muassa kehysriihessä Raahen
alueen niin sanottuun tutkakompensaatioon luvattu rahoitus. Tuulivoimankin
osalta luvitusjärjestelmämme toimii kuitenkin
tuskallisen kankeasti, minkä lisäksi muun muassa
melukysymysten ratkaiseminen on vielä lopullisesti maaliin
saattamatta. Strategian tavoitteiden mukaisesti tuulivoimaloiden
rakentamista kuitenkin joudutetaan kehittämällä suunnittelua
ja lupamenettelyjä ja siten lupien saamista. Hallitus asettaa
tuotantotavoitteeksi vuodelle 2025 noin 9 terawattituntia.
Kaasumarkkinoiden toimivuuden, kaasun hinnan vakauden ja kaasun
toimitusvarmuuden parantamiseksi hallitus edistää järjestelyjä,
joilla luodaan kilpailevaa kaasuntarjontaa ilman kansallisia tukia.
Suomenlahden rannikolle sijoittuva LNG-terminaalihanke sekä Balticconnector-hanke
sisällytetään EU:n infrapaketin mukaiselle
PCI-listalle yhdessä Viron kanssa.
Ympäristötavoitteiden täyttäminen
vientiä tukevien kotimarkkinamekanismien avulla on paras
keino alentaa ympäristösyistä luotujen
mekanismien kustannusvaikutuksia ja kääntää ne
selvästi positiivisiksi.
Suomi on vahva energiateknologian ja cleantechin viejä.
Energiateknologian vienti vuonna 2010 oli 6,6 miljardia euroa. Viennin
kasvu on ollut erittäin vahvaa viimeisten kymmenen vuoden
aikana, tyypillisesti kymmenkunta prosenttia vuodessa. Energiateknologia
on osa puhdasta teknologiaa, ja koko cleantech-vienti oli noin 12 miljardia
viime vuonna, mikä on lähes 20 prosenttia koko
maamme viennistä. Suomessa oli vuonna 2011 yli 2 000
cleantech-liiketoimintaa harjoittavaa yritystä, joiden
yhteenlaskettu liikevaihto oli 20 miljardia euroa eli noin 11 prosenttia
bkt:stä.
Strategiseksi tavoitteeksi on asetettu Suomen energiateknologiaviennin
kasvu 20 miljardiin euroon vuoteen 2020 mennessä ja cleantech-viennin
kasvu 38 miljardiin euroon samaan vuoteen mennessä. Tulos
edellyttää uusiutuvan energian ja cleantech-alan
noin 12 prosentin vientipainotteista vuosittaista kasvua.
Suomen tulee aktiivisesti kehittää kilpailukykyään
energiamarkkinoilla investoijien näkökulmasta.
Kotimarkkinan kilpailukyvyn osatekijöitä ovat
ainakin rahoitusasema, lupaprosessien kesto ja kulku sekä energiatuotteiden
markkinan toimintakyky ja tukijärjestelmät. Näin
luodaan ennakoiva ja investointeja houkutteleva markkina.
Hallitusohjelman mukaisesti strategian liitteeksi on laadittu
mineraaliöljyn käytön vähentämisohjelma.
Vuonna 2011 öljyn osuus Suomen kokonaiskulutuksesta oli
noin 24 prosenttia, mikä on jo Euroopan ja yleensäkin
teollisuusmaiden alhaisimpia lukuja. Jatkossa mineraaliöljyn
käyttö vähenee tai sen käyttöä vähennetään erityisesti
liikenteessä. Hallitus asettaa tavoitteeksi, että vuonna
2025 mineraaliöljyn osuus Suomen kokonaisenergiankulutuksesta
putoaa alle 17 prosenttiin.
Hallitus on arvioinut myös strategian vaikutuksia.
Niin sanotussa tarkennetussa perusskenaariossa investoinnit lisääntyvät
merkittävästi erityisesti biojalostamokapasiteetin
kasvun ja rakennuskannan korjausinvestointien seurauksena. Vaikka
osa tarkennetun perusskenaarion toimenpiteistä on taloudellisesti
kannattavia ilman julkista tukea, on kuitenkin selvää,
että kaikkia toimenpiteitä ei saada aikaan ilman
alkuvaiheen tukisysäystä.
Arvoisa herra puhemies! EU:ssa on juuri käynnistynyt
keskustelu energia- ja ilmastotavoitteista kohti vuotta 2030. EU:n
komissio julkaisi 27.3. niin sanotun vihreän kirjan, jossa
arvioidaan muun muassa tulevien energia- ja ilmastotavoitteiden
arkkitehtuuria ja myös laajemmin EU:n kilpailukykyä suhteessa
muuhun maailmaan.
Hallitusohjelman mukaisesti Suomen pitkän aikavälin
tavoitteena on hiilineutraali yhteiskunta, johon päästään
noudattamalla strategioiden pohjalta laadittavaa tiekarttaa kohti
vuotta 2050 energiatehokkuuden nostamiseksi ja uusiutuvien energiamuotojen
käytön tehostamiseksi. Tämä tiekarttatyö on
juuri alkamassa. Tämä ajoittuu hyvin eurooppalaisen
vihreään kirjaan liittyvän keskustelun
kanssa.
Tiekartan valmistelussa pyritään ottamaan huomioon
myös se, että tulevaisuus voi olla hyvin erilainen
kuin osaamme ennakoida. Maailman energiataloudessa tapahtuu myös
jatkossa ennakoimattomia muutoksia. Mainitsen tässä vain
muutamia energiapelin muutostekijöitä, joilla
voi olla merkittäviäkin vaikutuksia.
Liuskekaasu on muuttanut globaaleja energiamarkkinoita tavalla,
jota ei vielä muutama vuosi sitten pystytty ennakoimaan.
USA:ssa liuskekaasun hinta on vain kolmannes eurooppalaisen kaasun
hinnasta. Tämän merkittävän
uuden kilpailuedun turvin "Saudi-Amerikkaan" siirtyy takaisin teollista
tuotantoa Kiinasta. Myös vaikutukset eurooppalaiseen teollisuuteen
voivat olla arvaamattoman suuria. USA:sta voi tulla jopa nesteytetyn
maakaasun viejä.
Fossiiliset polttoaineet elävät renesanssia, koska
aiemmin USA:han purjehtineet hiililaivat tuovat lastinsa nyt Eurooppaan.
Hiilen hinta on tämän seurauksena laskenut.
Uusiutuvat energialähteet ovat lisääntyneet merkittävästi,
mutta monissa maissa erittäin korkein kustannuksin.
Vaihteleva uusiutuva tuotanto, tuuli- ja aurinkovoima sekä näihin
liittyvät erilaiset kansalliset tukijärjestelmät
ovat sekoittaneet sähkömarkkinat ja tehneet kannattavuuslaskelmien
teon erittäin vaikeaksi. Tähän liittyen
energiainvestointeja tekevät yritykset ovat epävarmoja
ymmärrettävistä syistä.
Päästökaupan keskeinen rooli investointien ohjaajana
ei toimi, koska päällekkäiset ohjauskeinot
vaikuttavat päästöoikeuden hintaan. Myös päästöoikeuksien
ilmaisjaolla on ollut vaikutusta, mutta se on ollut välttämätöntä kansainvälisen
kilpailukyvyn vuoksi.
Ydinvoiman asema on muuttunut useassa maassa.
Tiekartan valmistelua on tarkoitus katsoa tätä sekä muutoinkin
koko ajan muuttuvaa taustaa vasten: miten tehtäisiin oikeita
valintoja, vältettäisiin vääriä eikä annettaisi
reaalimaailman ja virtuaalitodellisuuden edetä liian kauaksi
toisistaan?
Arvoisa puhemies! Tiekarttatyössä hyödynnetään
jo tehtyä ja tekeillä olevaa tutkimustyötä. Skenaariotyön
avoimuus on keskeinen asia, ja sen mahdollisimman hyvää toteuttamista
ollaan suunnittelemassa. Alustavan arvion mukaan tiekartta tuotaisiin
valtioneuvoston selontekona eduskunnalle kevätistuntokauden
2014 loppupuolella.
Eero Lehti /kok(ryhmäpuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Kokoomuksen eduskuntaryhmä haluaa
kiittää nykyistä ja myös edellistä hallitusta
onnistuneista toimenpiteistä ja niiden eteenpäinviemisestä ilmasto-
ja energiatavoitteiden saavuttamiseksi. Olemme hyvällä uralla vuotta
2020 silmällä pitäen. Jo tehtyjen päätösten
lisäksi nyt otetaan uusia askeleita kohti pidemmän
aikavälin päästövähennystavoitteita. Nämä puhtaan
energian toimenpiteet viitoittavat tietä vuoteen 2050 ulottuvan
tiekartan päästövähennyksiin.
Kylmien säiden ja pitkien välimatkojen Suomi
on erityisen riippuvainen siitä, että kohtuuhintaista
energiaa on saatavilla. Saatavuuden ja kohtuuhintaisuuden lisäksi
keskeistä on myös energiaomavaraisuuden lisääminen.
Kotimaisen energian merkityksen ymmärtää, kun
katsoo Suomen kauppatasetta. Ulkomaiset polttoaineet ovat suuri — eivät
toki ainoa — syypää siihen, että miinuksella
mennään. Meidän ei myöskään
tulisi olla ehdoin tahdoin riippuvaisia esimerkiksi sähkön
tuonnista. Tuontiriippuvuutemme on kuitenkin tosiasia, joka muuttuu
vasta 2020-luvulla, kun Olkiluoto 3 ja periaatepäätösluvat
saaneet ydinvoimayksiköt ovat käynnistyneet ja
uusiutuvaa kotimaista sähköä on enemmän
saatavilla.
Toisaalta energiapolitiikkaa ohjaa voimakkaasti tavoite vähentää kasvihuonekaasupäästöjä.
Myös tämän takia fossiilisten energianlähteiden,
erityisesti kivihiilen ja öljyn, käyttöä on määrätietoisesti
vähennettävä. Kokoomuksen eduskuntaryhmä painottaa,
että uusiutuvien energianlähteiden osuutta tulee
edelleen voimakkaasti kasvattaa. Tässä meillä on
hyvät lähtökohdat osaamisemme ja uusiutuvien
luonnonvarojemme ansiosta. Energiapolitiikan eri tavoitteiden yhteensovittaminen
on mahdollista, kun hyödynnämme laaja-alaisesti
kustannustehokkaita, kotimaisia ja vähäpäästöisiä energianlähteitä.
Toisaalta Suomea ei tule kurjistaa alimitoittamalla ennusteita
tulevaisuuden energian- ja sähkön tarpeesta. Energiaa
kyllä säästyy, jos tehtaita lopetetaan
sen takia, että kohtuuhintaisen sähkön
saantia ei ole voitu taata. Järkevä energiatehokkuus
sen sijaan on erittäin kannatettavaa. Siinä säästetään
rahaa ja ympäristöä samalla kertaa.
Arvoisa herra puhemies! Tänä talvena olemme
saaneet huomata, kuinka kotimaisen turpeen vähyyden takia
yhä useammalla voimalaitoksella on jouduttu lisäämään
kivihiilen käyttöä. Syynä on
ollut turpeen lupamenettelyjen hitaus sekä kesän
sateisuus. Tilanne siis on, että kotimaista energiaa, joka
luo työpaikkoja, korvataan ulkomailta tuodulla kivihiilellä.
Tässä ei ole järkeä. Toki turpeen
ympäristö- ja erityisesti vesistövaikutukset
tulee saada kuriin. Turpeen talteenottoteknologiaa on syytä vielä voimakkaasti
kehittää, jotta ympäristöhaitat
voidaan minimoida.
Valtioneuvoston periaatepäätös, jossa
turvetuotanto ohjataan jo luontoarvonsa menettäneille soille,
on oikea. Näin voidaan varmistaa sekä arvokkaan
suoluonnon säilyminen että turvetuotannon toimintaedellytykset.
Kun arvokkaat kohteet ovat poissa lupaprosesseista, tulee sen näkyä luvituksen
sujuvuudessa. Turpeen tuotantomääriä on
nostettava tarvittavalle tasolle ja kauppataseongelmaa on kevennettävä.
Energiateknologian ja muun puhtaan teknologian vienti muodostaa
yhteensä lähes 20 prosenttia koko maamme viennistä,
ja globaalit markkinat kasvavat nopeasti. Hallituksen tavoite cleantech-alan
kasvattamiseksi on kunnianhimoinen mutta erittäin tarpeellinen.
Kotimarkkinat ovat ratkaisevassa asemassa. Valtion tulee edesauttaa esimerkiksi
liikenteen siirtymistä hybridi- ja sähköautoihin,
jotta saadaan kriittinen massa tämän autokannan
nopeaan kasvattamiseen. Myös julkisin hankinnoin voimme
panostaa uusiin innovaatioihin esimerkiksi jätteen hyödyntämisessä.
Arvoisa puhemies! Ilmastonmuutos vaatii tekoja, ja fossiilisista
polttoaineista irti pääseminen on haasteellinen
tehtävä. Kun huolehdimme energiantuotannosta,
joka varmistaa energian saannin, kohtuuhintaisuuden ja vähäpäästöisyyden,
on meillä tässä asiassa enemmän
voitettavaa kuin hävittävää.
Jukka Kärnä /sd(ryhmäpuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Suomen on vähennettävä tulevaisuudessa
riippuvuutta öljystä, lisättävä energiaomavaraisuutta
ja sopeuduttava yhä tiukkeneviin ympäristötavoitteisiin
maailman ja tulevien sukupolvien pelastamiseksi. Energiankäytön
on tehostuttava ja energiantuotannon on perustuttava entistä enemmän
hiilettömyyteen. Tämän viitekehyksen
asettamissa paineissa ja rajoissa on pyrittävä turvaamaan
nykyaikaisen hyvinvointivaltion tulevaisuus, riittävä ja
kohtuuhintainen energian saatavuus sekä hyvä työllisyyskehitys.
Suomi on sitoutunut energia- ja ilmastotavoitteisiin vuodelle
2020. Kuudesta perustavoitteesta kolmessa olemme asettaneet omat
kansalliset tavoitteet. Päästökaupan
ulkopuolisen sektorin päästöjen osalta,
uusiutuvien energialähteiden osalta energian loppukulutuksesta
ja biopolttoaineiden osuudessa tieliikenteen polttoaineista olemme
sitoutuneet EU-tasoja tiukempiin tavoitteisiin.
Sosialidemokraatit tukevat Euroopan unionin tavoitetta nostaa
vuoden 2020 kasvihuonepäästöjen vähennystavoitetta
20:stä 30 prosenttiin, mikäli muut teollisuusmaat
sitoutuvat vastaaviin päästövähennyksiin
ja keskeiset nopeasti kasvavat taloudet kykenevät riittäviin
päästövähennystavoitteisiin.
Ennen lopullista sitoutumista Suomen pitää selvittää tavoitteen
yhteiskunnalliset hyödyt, vaikutukset kansantalouden ja
yritysten kilpailukykyyn sekä tavoitteen kustannusvaikutukset.
Lisäksi pitää varmistaa kaikkien EU-maiden
sitoutuminen tavoitteisiin.
Euroopan unionin vuoteen 2050 ulottuvaan 80 prosentin päästövähennystavoitteeseen
ja vähähiilisen energiankäytön
ja -tuotannon tavoitteisiin pitää niin
ikään valmistautua hyvin ja huolella. Suomi haluaa
olla edelläkävijä ympäristönsuojelussa,
mutta yhden maan ratkaisut eivät riitä, jos muut
maat eivät seuraa mukana. Emme hyväksy ympäristöshoppailua,
ja siksi haluamme mahdollisimman laajan rintaman sitoutuvan tiukkoihin
kriteereihin.
Energia- ja ilmastostrategian mukainen tarkennettu ohjelma edellyttää Suomelta
lisätoimia, jotka vaikuttavat jo vuonna 2020 ja sen jälkeen.
Lisätoimia tarvitaan puhtaan energian tuotannon lisäämiseksi,
rakennusten ja liikenteen energiatehokkuutta pitää parantaa,
maataloudessa päästöjä pitää vähentää,
ja jätteitä pitää käyttää nykyistä enemmän
energian- ja lämmöntuotannossa.
Suomella on vahva jalansija cleantech-toimialalla, joka on yksi
nopeimmin kasvava ala maailmassa. Keskeisinä syinä ovat
ilmastonmuutos, raaka-aineiden riittävyys, kasvava väestömäärä, jätteiden
määrän kasvu sekä puhtaan veden
riittävyys.
Suomessa toimii yli 2 000 alan yritystä, joiden
yhteenlaskettu liikevaihto on 11 prosenttia bruttokansantuotteesta.
Suomen vahvuudet tällä alueella ovat energia-
ja materiaalitehokkaat tuotantoprosessit, bioenergia, vedenkäsittely
ja kierrätys. Näin Suomella on hyvät
mahdollisuudet nousta puhtaan energian ohjelman myötä edelläkävijämaaksi.
Onnistuminen ja uusien työpaikkojen syntyminen vaativat
uusia investointeja, osaamispohjan vahvistamista ja teknologiarahoituksen
tehostamista.
Arvoisa puhemies! Suomella on hyvät mahdollisuudet
lisätä metsäpohjaisen biomassan tuotantoa
ja korvata sillä kivihiilen käyttöä voimalaitoskäytössä.
Tämä edellyttää pitkäjännitteisten
ja ennakoitavissa olevien tukikeinojen käyttämistä yli
vaalikausien. Lisäksi metsähakkeen korjuun ja
kuljetuksen toimintaketjuille pitää luoda kattavat
ja kestävät markkinaehtoiset edellytykset. Kaukolämmön
ja sähkön yhteistuotanto on Suomessa yksi energiantuotannon
vahvuus, ja sitä pitää suosia. Tuotanto
on hyötysuhteeltaan tehokasta ja mahdollistaa puupohjaisen energiankäytön.
Metsäpohjaisen biomassan käytön lisääminen Suomessa
edellyttää, että bioenergiaa koskevat kestävyyskriteerit
eivät estä kotimaisten biomassojen käyttöä energiantuotannossa.
Suomi ei edelleenkään ole omavarainen sähköntuotannossa.
Sähkön omavaraisuus saavutetaan vasta 2020-luvulla,
kun Olkiluoto 3 ja periaatepäätösluvat
saaneet ydinvoimalayksiköt ovat käynnistyneet
ja uusiutuvan sähkön tuotanto on lisääntynyt
suunnitellusti. Näin meillä on mahdollisuus jopa
sähkön vientiin niin kansallisesti halutessamme.
Tuulivoiman rakentamista voidaan jouduttaa kehittämällä suunnittelua,
lupamenettelyjä ja lupien saantia.
Arvoisa puhemies! Suomella ei ole enää varaa
edellisen hallituksen aikana tehdyn rikkipäätöksen
kaltaisiin toimiin. Tämän vuoksi meidän on
tehostettava kansallisista intresseistä lähtevää Euroopan
unionin energia- ja ilmastopolitiikan koordinaatiota. Ennen uusien
päätösten hyväksyntää Suomen
pitää selvittää kokonaisvaikutukset
kansantalouteen ja yritysten toimintaedellytyksiin. Tällaisesta
tilanteesta on kyse muun muassa päästöoikeuksien
leikkaamisessa kolmannella kaudella. Niiden määriä ei
pidä leikata, koska ylitarjonta johtuu pääasiassa
talouden taantumasta. Mikäli leikkauksia tehdään,
teollisuutemme kilpailukyky, tuotanto ja työllisyys heikkenevät.
Kaj Turunen /ps(ryhmäpuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Hallitusohjelmasta ote, ote myöskin
ministerin äsken pitämästä puheesta: "Turpeen
energiakäyttöä vähennetään
suunnitelmallisesti siten, ettei se korvaudu kivihiilellä". Näinköhän
tämä on mennyt, arvoisa ministeri?
Arvoisa puhemies! Meidän on ajateltava energiaa aivan
uudella tavalla. On nähtävä kuusenoksa
kemikaalina, puru ja lastut biopolttoaineina, vesi lämmönlähteenä jne.
Meidän on nähtävä energia ympärillämme.
Hyödyntämällä kotimaista energiaa
ja kehittämällä siihen perustuvaa vientiteollisuutta
voimme oikaista merkittävästi kauppatasettamme.
Kotikutoista byrokratiaa on karsittava. Devalvaatiomahdollisuuksien puuttuessa
euroalueella on energian kustannusten seuranta ja vaikutusten arviointi
välttämätöntä. On mietittävä,
mitä vastuita jätämme tuleville sukupolville.
Sähkön ja yleensäkin energian ollessa
välttämättömyyshyödyke
on perusteltua, että energiayhtiöt olisivat mahdollisuuksien
mukaan kunnan määräämisvallassa
sekä kuntalaisten omistuksessa. Sama asia pätee
myös vesilaitoksiin. Tämä on kuntalaisten
pitkän tähtäimen etu, energiayhtiö kuntalaista
varten. Sähkön ja yleensä energian merkitys
tuskin tulee tulevaisuudessakaan vähenemään,
päinvastoin. Tästäkin syystä on
kaikkien suomalaisten syytä pitää kiinni
omistamistaan energiayhtiöistä.
Hallituksen puoliväliriihessä tekemä sähkön hinnan
korotus on haitallinen kaikille kotitalouksille. Tasaveroluonteensa
vuoksi se kuitenkin rasittaa eniten pieni- ja keskituloisia. Sähkön
jakeluvarmuuteen samoin kuin hintaan tulee kiinnittää huomiota
osana maamme huoltovarmuutta. Yleensäkin maamme energiapolitiikkaan
tulisi saada poukkoilevan päätöksenteon
sijaan yli vaalikausien kestävää ennakoitavuutta.
Nyt näin ei ole. Viittaan tässä muun
muassa nykyisenkin hallituksen tekemään tuki-
ja veroratkaisuun.
Arvoisa puhemies! Bioenergiasta ja uusiutuvista energialähteistä samoin
kuin kaikesta biomassojen hyödyntämisestä puhutaan
tänä päivänä yhä enemmän.
Tätä on pidettävä positiivisena kehityksenä.
Perussuomalaiset haluavat jatkossa kiinnittää huomiota
erityisesti puurakentamisen lisäämiseen niin yksityisessä kuin
julkisessakin rakentamisessa. Suomi voisi olla jopa puurakentamisen
suunnannäyttäjä koko Euroopassa. Tavoitteen
saavuttaminen vaatii toki parempaa sekä ennakoivampaa päätöksentekoa,
etenkin istuvalta hallitukselta. Ala on varsin merkittävä tekijä ja työllistää runsaasti
ihmisiä joko suoraan tai välillisesti. Puusta
valmistettavat tuotteet ovat kestäviä sekä uusiutuvia
ja vaikuttavat siis positiivisesti hiilitaseeseen. Metsä-
ja maapohja eivät karkaa Kiinaan muuta kuin ehkä kuvainnollisesti
ilmastosopimuksien myötä. Pyrkimys lisätä puurakentamista
tukee hyvin myös tavoitetta ilmastopolitiikan paremmasta
ennakoitavuudesta.
Arvoisa puhemies! Maamme hallitus on omissa ohjelmissaan lupautunut
nostamaan uusiutuvan energian osuuden energian loppukäytöstä noin
38 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä. EU puolestaan on
asettanut omaksi tavoitteekseen 20 prosenttia. Tämä pystytään
Suomessa kyllä toteuttamaan, sillä olemme uusiutuvan
energian käytössä unionin kärkijoukkoa.
Kysymys kuitenkin kuuluu: onko Suomen aina järkevää asettaa tavoitteitaan
suuremmiksi kuin EU vaatii?
Mielestämme ei, sillä tämä tulee — ja
on jo tullut — Suomelle aika ajoin hyvin kalliiksi. Tämä tie
on nähty jäsenyysvuosiemme saatossa. Hyvinä huonoina
esimerkkeinä tästä mainittakoon muiden
muassa Durbanin ilmastokokouksen päätökset,
joissa metsistämme tuli nielujen sijasta päästökohteita.
Tästä uhkaa tulla Suomelle vuosittain miljoonien,
jopa kymmenien miljoonien lasku. On puhuttava painokkaasti kotimaisten
uusiutuvien energiamuotojen puolesta. Kotimainen energiatuotanto
tarjoaa jo nyt useita tuhansia pysyviä työpaikkoja,
jotka osaltaan pitävät maaseutua elinvoimaisena
ja asuttuna. Kotimaisen energian käytön edistäminen
on mahdollisuus sitä kautta luoda myös tuhansia
uusia työpaikkoja maaseudulle.
Arvoisa puhemies! Turve on Suomen energiahuoltovarmuuden kannalta
keskeinen tekijä, joten sen saatavuus täytyy turvata.
Turve on lisäksi tärkeä polttoaine monissa
kunnallisissa energialaitoksissa sekä teollisuudessa yleensäkin
yhdessä puun kanssa. On syytä myös muistaa,
että turpeen säilöntäkestävyys
on korkeaa luokkaa. Se on kantojen ohella ainoa kotimainen polttoaine, joka
kestää helpostikin useamman vuoden varastointia.
Hallitus leikkasi energiapuun tuotantotukea kolmanneksen ja
kiristi turpeen verotusta. Nämä tuki- ja veropäätökset
ovat merkittävästi heikentäneet kotimaisen
energian kilpailukykyä kivihiileen nähden ja johtaneet
tuontienergian maahantuontiin. Näin on käynyt
useissa suomalaisissa kaupungeissa. On myös otettava huomioon,
että Saksalla luovuttuaan ydinvoimasta on suuri intressi
pitää kivihiilen päästökauppahintaa
matalalla, ja siihen se vahvana EU-maana varmasti pystyy.
Arvoisa puhemies! Viime aikoina kansalaisten suhtautuminen turpeeseen
ja sen käyttöön on muuttunut suopeammaksi.
Tämän osoittavat useat eri tutkimuksetkin. Voidaan
myös odottaa, että hyväksyntä turvetta
kohtaan kasvaa entisestään, jos ja kun ympäristöasioista
huolehditaan asianmukaisella tavalla, niin kuin tänä päivänä jo
tehdäänkin. (Pertti Salolainen: Koska?) Tämä on erinomainen
lähtökohta entisestään hälventämään
niitä mahdollisia epäluuloja, mitä kyseessä olevaan
sektoriin vielä mahdollisesti liittyy.
Arvoisa puhemies! Lopuksi pari ajatusta vielä tuulivoimasta.
Tuulivoimalla (Puhemies koputtaa) tuotettua energiaa kehitetään
tariffin avulla, ja tuulienergia onkin nostanut osuuttaan. Tuki kuitenkin
vääristää markkinoita. Aikaa
myöten tariffitukemisesta onkin syytä luopua.
Perussuomalaiset toivovat, että keskusteluyhteyttä eri
ministeriöiden välillä parannetaan maamme
energia- ja ilmastopolitiikan päätöksenteossa.
Suomella on ilmastosektorilla pitkällä aikavälillä paljonkin
vielä annettavaa.
Mauri Pekkarinen /kesk(ryhmäpuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Vanhasen hallitus otti vahvan vastuun maailmanlaajuisesta
ilmastokysymyksestä. Se rakensi kunnianhimoisen strategian
ja päätti historiamme suurimmasta energiapaketista,
oikeastaan historiamme suurimmasta investointipäätöksestä.
(Erkki Virtanen: Maailman suurimmasta!)
Ilmastokysymys on 80-prosenttisesti energiakysymys. Siksi päätimme
lisätä radikaalisti erittäin paljon,
oikeastaan pääkaupunkiseudun noin miljoonan asukkaan
vuosikulutusta vastaavan määrän, uusiutuvaa,
nimenomaan uusiutuvaa sähköä ja lämpöä.
Se oli huima päätös, mihinkä sitouduimme.
Päätimme myöskin vähentää päästöjä 20
prosentilla, säätää lailla,
että liikenteessä 20 prosenttia pitää olla
uusiutuvaa vuonna 2020, ja päätimme myöskin
antaa periaatepäätöksen kahdelle uudelle
ydinvoimalahankkeelle. Uudistuksista ja uudistuksien vaatimista
tuista päätettiin niin ikään
erikseen lailla.
Kataisen hallituksen strategiapaperi kertoo retoriikassaan,
että se sitoutuu tämän strategian toimeenpanoon.
Osasta sovitusta se on pitänyt kiinni mutta vain osasta.
Monista kotimaisen heikennyksistä käsittämättömin
on se, että hallitus on kiristänyt turpeen veroa
merkittävästi 2,9:stä 5,9 euroon megawattitunti
ja samalla heikentänyt nimenomaan puun tukea noin kolmanneksella. Käytännössä puun
ja turpeen yhteiskäytön kilpailukyky ennen kaikkea
kivihiileen verrattuna on heikentynyt erittäin merkittävästi.
Uralin takaa tuodaan Suomeen nyt kivihiiltä. Sitä käytetään
sellaisilla paikkakunnilla, jotka periaatteessa ovat jo tehneet
päätöksen luopua kokonaan kivihiilen
käytöstä. Huikein esimerkki on maailman
suurin biovoimalaitos Pietarsaaressa. Vielä äsken,
viime vuonna, se käytti noin 10 prosenttia kaikesta energian
raaka-aineestaan kivihiiltä. Tänä vuonna
sen johtajan minulle kertoma arvio on, että se tulee käyttämään
40—50 prosenttia raaka-aineestaan kivihiiltä.
(Hälinää) Se on hurja lisäys
tilanteessa, jossa sen hinta kaiken lisäksi, vuosittainen
lisäkustannus, on noin 25 miljoonaa euroa. Sen verran tuontienergiaa eikä mitä tahansa
tuontienergiaa vaan kivihiiltä aletaankin tuoda maailman
suurimpaan biovoimalaitokseen Pietarsaaressa.
Arvoisa puhemies! Hallitusta voi kiittää ja
erityisesti TEMiä voi kiittää ja antaa
tunnustuksen sille siitä, että se on sitoutunut
selvitysmies Tarasti muurinmurtajanaan siihen, että tuulivoiman käytön
lisäämisestä pidetään
kiinni. Mutta ympäristöhallinnon linja tässä asiassa
onkin sitten jo toista maata. Jälki merikotkan, liito-oravan
tai erilaisten ötököiden oleskelusta
vuosienkin takaa lähimaastossa estää nyt
tuulivoiman rakentamisen. Samaa voi sanoa niistä meluohjeista,
mitä uusia meluohjeita ympäristöministeriö on
rakentanut.
Ympäristöministeriön ja puolustusministeriön
linjausten perusteella Suomeen näyttää olevan
vaikeaa saada 700 tuulivoimalaa samaan aikaan, kun Saksa on sitoutunut
70 000 tuulivoimalan rakentamiseen. Huikea ero!
Arvoisa puhemies! Uusiutuvan energian erilaiset käyttöteknologiat,
ennen kaikkea puhdas teknologia on jo Suomessa tällä hetkellä merkittävässä roolissa.
Mahdollisuudet siinä ovat vielä paljon parempaan.
Hallitus puhuu mieluusti puhtaan teknologian asioista, kertoo satsaavansa
niihin. Kun katsoo hallituksen selontekoa, sieltä käy
ilmi, että vuodesta 2011 tähän vuoteen
hallitus tulee leikanneeksi julkisia t&k-varoja 42 miljoonalla
eurolla. Mitä resurssien lisäämistä tämä on
näihin tarkoituksiin, jos tosiasiassa näitä resursseja
leikataan?
Arvoisa puhemies! Suomi tarvitsee jatkossakin paljon energiaa.
Säästö- ja tehokkuustoimenpitein energian
kokonaiskulutus on painettavissa 2020-luvulla alle 300 terawattitunnin.
Keskustan eduskuntaryhmän mielestä muutama asia kannattaa
ja tulee asettaa selviksi tavoitteiksi Suomelle. Ensinnäkin,
energiaomavaraisuus on nostettava vähintään
50 prosenttiin. (Keskustan ryhmästä: Hyvä!)
Toisekseen, uusiutuvan energian osuus Suomessa nostetaan vähintään
50 prosenttiin. (Keskustan ryhmästä: Hyvä!)
Käytännössä tämä edellyttää muutamaa
asiaa ylitse muiden. Ensimmäinen on se, että energiapuun
käyttöä tulee lisätä 13,5
miljoonasta aina 20 miljoonaan kiintokuutiometriin asti. Pöyry
osoittaa selvityksessä, että tämä on
mahdollisuus. Hallituksen pitää sitoutua siihen,
tehdä selvät ratkaisut. Käytännössä tämä tarkoittaa,
että puuta käytetään ei sähkön
ja lämmön lähteenä vaan yhä useammin
biokaasun ja myös nestemäisten polttoaineiden
raaka-aineena.
Toinen tärkeä asia on lisätä tuulivoiman
käyttöä entisestäänkin.
Kaikkeen siihen, mihinkä puu riittää,
se kannattaa ensin ottaa, mutta kun se ei riitä kaikkeen
uusiutuvaan, sitten tarvitaan tuulta. Sitten tarvitaan myöskin
tuuleen liittyen ja aurinkoon liittyen säätövoimaa.
Vesivoima on otettava käyttöön erityisesti
siellä, missä vesivoiman lisäkäyttö samalla
merkitsee myöskin tulvasuojelun parantamista. Tällä viittaan
Vuotokseen, kaikki tietävät tämän.
Pienimuotoiseen energiaverkkoon pääsyä on
parannettava.
Arvoisa puhemies! Fossiilisten polttoaineitten käyttö,
tuontisellaisten, on ajettava alas. Kivihiilen energiakäyttö on
lopetettava. Fossiilinen öljy on korvattava suurelta osaltaan
biopohjaisilla vaihtoehdoilla sekä sähköllä.
Arvoisa puhemies! Ydinvoimalupien osalta, jotka viime vaalikaudella
päätettiin, jos ne käytetään
niin kuin paljon mahdollista on, jo nyt keskusta tekee selväksi,
että uusiin lupiin, kun vanhat vanhenevat 2027 ja 2030,
ei ole aihetta sitoutua. Ne toimet, joilla uusiutuvaa äsken
kerrotulla tavalla lisätään, merkitsevät
sitä, että noita lupien uusimisia ei keskustan
mielestä jatkossa tarvita. (Ben Zyskowicz: Miksei?)
Arvoisa puhemies! Vielä lopuksi: Jotta nämä uusiutuvat
vaihtoehdot etenevät niin kuin tässä kuvasin,
se edellyttää sitä, että niiden
tuen, järjestelmän, leikkauksista luovutaan ja
palataan Suomessa sellaiselle uusiutuvien energiamuotojen tukien
tielle, jotka ovat kohtuullisia, oikeutettuja, jotka vähentävät
nimenomaan rahaa tuontienergiaan, parantavat omavaraisuutta.
Nyt tämän Vanhasen strategian mukaan julkista
rahaa käytetään noin 340 miljoonaa vuonna 2020.
Tässä hahmottelemani toimet merkitsevät noin
200 miljoonan euron lisää vuoteen 2030 mennessä.
Silloinkin ja siinäkin tilanteessa se on aika pieni tuki
suomalaiselle työlle, kotimaisuudelle ja omavaraisuudelle.
Muistutan lopuksi, että Saksa käytti 2012,
viime vuonna, 20,3 miljardia euroa oman kotimaisen saksalaisen energian
tukeen ja käyttää tänä vuonna
noin 30 miljardia euroa. Siinä, jos Suomi asteittain lisää oman
kotimaisen tukea muutamalla sadalla miljoonalla, se on pieni lisäys
verrattuna siihen, mitä meitä vielä pidemmällä olevat
edistykselliset maat ovat tehneet ja tekemässä.
Anna Kontula /vas(ryhmäpuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! On hienoa, että Suomi näyttää hoitavan
osansa EU:n vuodelle 2020 asettamista tavoitteista ja tähtää radikaaliin
fossiilisten polttoaineiden käytön vähentämiseen.
Iloita voi siitäkin, että meillä aletaan
vihdoin heräillä vihreän talouden mahdollisuuksiin.
Hyvää on myös, että kansallisessa
energia- ja ilmastostrategiassa tavoitellaan aidosti resurssipihiä yhteiskuntaa, vaikka
sitä kohti edetäänkin varovaisin hiirenaskelin.
Mutta, hyvät edustajat, tämä ei alkuunkaan
riitä. Suomi tuntuu suhtautuvan varoituksiin ilmastonmuutoksesta
kuin aamu-uninen teini, joka herätyskellon soidessa kurkottaa
nappaamaan torkun päälle ja jatkaa uniaan. Hän
tietää kyllä, että aamutoimilta
varastettu uni kostautuu myöhemmin ja että jokainen
minuutti vain pahentaa tilannetta. Silti hän välttää viimeiseen
asti heräämistä aamun kylmään
todellisuuteen.
Meidän poliitikkojen ensimmäinen velvollisuus
on kuitenkin katsoa tosiasioita silmiin. Vaikka energia- ja ilmastostrategia
sen häveliäästi jättääkin
kertomatta, Suomi on Euroopan unionin ilmastohaisuli: Suomen ilmastopäästöt asukasta
kohti ovat EU:n huippua ja meidän EU-politiikkamme yhtä päästövähennystavoitteiden
jarruttelua.
Strategiassa huomautetaan aivan oikein, että ilmaston
lämpenemisen pysäyttäminen kriittiseen
2 asteeseen vaatii merkittävästi tiukempia tavoitteita.
Samalla kuitenkin todetaan, ettei Suomi sellaisia vaadi tai toteuta.
Jos se Suomesta on kiinni, edes lässähtänyttä päästökauppajärjestelmää ei
yritetä elvyttää, päinvastoin.
Suomi jakaa edelleen satojen miljoonien edestä sellaisia
verotukia, jotka suoraan kannustavat yrityksiä energiamässäilyyn.
Uusiutuvan energian suosimisesta kyllä puhutaan, mutta
todellisuudessa tuulivoimalarakentamisen suurin este ovat fossiiliset kaavoituskäytänteet.
Ilmastoherätys on meillä muutenkin pahasti kesken.
Suomalaisen elinkeinoelämän valtavirta näkee
ilmastoteot edelleen ensisijaisesti kulueränä,
ei uuden talouden mahdollisuuksina. Samaan aikaan Saksassa tehdään
toista teollista vallankumousta, kun vahva kotimainen cleantech-kysyntä avaa
tietä myös alan viennille.
Taistelussa ilmaston lämpenemistä vastaan
ei ole kyse mistään taloyhtiön kevättalkoista,
joihin osallistutaan, milloin omat prioriteetit sen sallivat. Maapallon
pitäminen elinkelpoisena ei ole yksi vaihtoehdoista, vaan
ainoa vaihtoehto. Me poliitikot emme voi päättää ilmastopäästöjen enimmäistasosta.
Sen määrää ilmaston lämpenemistahti.
On tehtävä parhaan nykytiedon valossa parhaita
päätöksiä ja toivottava, että se
riittää. Se tarkoittaa vuoden 2020 päästövähennystavoitteiden
tuplaamista ja tiukkaa ilmastolakia.
Arvoisa puhemies! Hyvät edustajakollegat! Vaikka päästöjen
ylärajasta ei ole tarpeen neuvotella, meidän tehtävämme
on päättää keinoista. Meidän
on luotava kuntia, joissa energiatuotanto on uusiutuvaa ja hiilidioksidivapaata,
kierrätys ja yhteiskäyttö helppoa, julkinen
liikenne sujuvaa, rakennuskanta energiapihiä ja hankinnat
ilmastoystävällisiä. Sen sijaan, että jättäisimme
tuleville polville ydinjätteellä täytetyn
isänmaan, on rakennettava uusiutuvien energiamuotojen voimalaverkkoa.
Vasemmistolle on tärkeää, että tarmokas
päästöpolitiikka toteutetaan sosiaalisesti
oikeudenmukaisella tavalla. Se tarkoittaa, että vaikka
sähköorgioista sakotettaisiin ankarasti, on samalla ymmärrettävä kohtuullinen
sähkönkulutus perustarpeena, johon kaikilla pitää olla
varaa. Se tarkoittaa myös, että suomalaiset vastaavat
hiilijalanjäljestään niiltäkin
osin kuin meidän tarpeisiimme perustettu tuotanto tapahtuu
maan rajojen ulkopuolella.
Näiden valtavien haasteiden ratkaisemisessa kunnianhimoisesta
energia- ja ilmastostrategiasta olisi ollut hyötyä.
Siksi onkin valitettavaa, että nyt käsittelyssä oleva
strategia on jäänyt köykäiseksi
lärpäkkeeksi.
Oras Tynkkynen /vihr(ryhmäpuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Hyvää syntymäpäivää,
ministeri Vapaavuori!
Tänään on puhuttu ja puhutaan varmasti
vielä paljon strategian yksittäisistä linjauksista — turpeesta
ja tuulivoimasta, megatonneista ja terawattitunneista, syöttötariffeista
ja energiatehokkuuslaista. Itse en kuitenkaan aio puhua niistä. Kun
puheenvuoroni on päättynyt, kun debatti on ohi,
kun menette koteihinne illalla, toivon, että muistatte
tästä puheenvuorosta yhden asian. Se on tämä:
ilmastopolitiikassa on kysymys elämästä ja
kuolemasta.
Vuosituhannen taitteessa kaksi hirmumyrskyä moukaroi
Orissan osavaltiota Intian itärannikolla. Jälkeen
jäi kymmenentuhatta kuolonuhria, noin seitsemän
miljoonaa koditonta ja miljardiluokan vahingot. Vierailin itse pahiten
kärsineellä alueella neljä kuukautta
myöhemmin, ja näky oli karu: laonneita metsiä,
lehmien luurankoja, henkiin jääneitä ihmisiä vailla
kotia. Istuin myrskysuojan savilattialla suunnilleen äitini
ikäisen naisen kanssa. Hän kertoi selvinneensä roikkumalla
puusta.
Hirmumyrskyjä ja mitään muitakaan
sääilmiöitä ei voida aukottomasti
yhdistää ilmastonmuutokseen, mutta sen me kuitenkin
tiedämme, että jos emme toimi, jos emme saa ilmastokriisiä taltutettua,
paljon enemmän ja paljon pahempaa on luvassa. Paljon enemmän
ja paljon pahempaa.
Arvoisa puhemies! Vihreän eduskuntaryhmän
mielestä strategiaa on punnittava siitä näkökulmasta,
kuinka tosissaan se ottaa tämän elämän
ja kuoleman kysymyksen. Kun lapsemme ja lastenlapsemme kysyvät
meiltä, mitä teimme ilmastokriisin ratkaisemiseksi,
voimmeko strategian perusteella sanoa "me teimme kaiken voitavamme"?
Strategiahan asettaa monia kovia tavoitteita. Hiilen käytöstä on
tarkoitus luopua, öljyn ja maakaasun käyttöä leikataan
ja myös turpeenpolttoa vähennetään
selvästi. Vihreä eduskuntaryhmä tukee
luonnollisesti kaikkia näitä tavoitteita. Mutta uskomme
myös, että me suomalaiset pystymme tekemään
enemmän.
Suomessa uusiutuvan energian osuus on ollut metsäteollisuuden
takia verraten korkea. Uusiutuvan energian lisäämisessä emme
kuitenkaan yllä aivan terävimpään
kärkeen. Suomen tavoitteena on tuottaa seitsemän
vuoden päästä tuulisähköä yhtä paljon
kuin Tanska tuotti yhdeksän vuotta sitten. Vuosikymmenen
lopulla saamme tuulella näillä näkymin
sähköstämme 6 prosenttia, Tanska 50 prosenttia.
Saksa tuottaa asukasta kohti aurinkosähköä 250
kertaa niin paljon kuin Suomi. Ihan halpaa se ei ole ollut, mutta
samalla Saksa on noussut aurinkoteollisuuden kärkeen.
Strategian mukaan sähkönkulutus kasvaa meillä edelleen
vajaassa neljässä vuodessa jopa Loviisan yhden
ydinreaktorin tuotannon verran, Ruotsissa samaan aikaan tuskin mainittavasti. Ruotsilla,
Tanskalla, Norjalla, Saksalla ja Isolla-Britannialla on kaikilla
tiukemmat päästötavoitteet kuin Suomella.
Eikä kyse ole vain tavoitteista. Vuosituhannen taitteesta
Saksa on vähentänyt päästöjä asukasta
kohti kaksi kertaa, Ruotsi kolme kertaa ja Iso-Britannia ja Tanska
neljä kertaa niin paljon kuin Suomi.
No, onko Suomi ilmastonsuojelun lurjus — tai haisuli,
niin kuin edustaja Kontula sanoi? Onko hallituksen strategia huono
tekele? Pitäisikö meidän hävetä,
kun seuraavan kerran osallistumme YK:n ilmastokokoukseen vuoden
lopulla Varsovassa?
Ei, ei ja vielä kerran ei. Mutta Suomi pystyy myös
ilmastopolitiikkaan, josta me kaikki voimme olla ylpeitä.
Me tiedämme, mitä pitää tehdä. Raportti
ja selvityshenkilö toisensa jälkeen on kertonut,
miten Suomi voi vähentää päästöjä paljon
ja ripeästi.
Meillä on tarvittava osaaminen. Kirjaimellisesti tuhannet
suomalaisyritykset kehittävät teknologiaa päästöjen
vähentämiseksi.
Meillä on yhteinen näkemys suunnasta. Hallitusohjelman
kirjaus hiilineutraalista Suomesta on erinomainen.
Meillä on myös muutokseen varaa. Vähäpäästöisen
yhteiskunnan rakentaminen toki vaatii aluksi investointeja, mutta
se myös tuo merkittäviä säästöjä ja
etuja. Kaikkein eniten maksaa tekemättä jättäminen.
Me pystymme rakentamaan Suomen uudelleen vähäpäästöiseksi.
Me pystymme luomaan tuhansia uusia työpaikkoja vihreästä taloudesta. Me
pystymme näyttämään muulle maailmalle, että tämä kansakunta
ei pakoile vastuutaan, ei piilottele muiden selän takana.
Arvoisa puhemies! Alussa pyysin teitä muistamaan tästä puheenvuorosta
yhden asian: ilmastopolitiikassa on kysymys elämästä ja
kuolemasta. Mutta ehkä puheenvuorosta kannattaa muistaa
myös toinen asia: me pystymme vastaamaan tähän
haasteeseen, samalla päättäväisyydellä ja sisulla,
jolla tämä kansakunta on aiemminkin menestynyt.
Christina Gestrin /r(ryhmäpuheenvuoro):
Värderade talman! Ingen kan i dag förneka
energi- och klimatpolitikens stora betydelse i den globala säkerhets-
och utrikespolitikens omvärld. Det pågår
en tuff dragkamp om tillträde och rätt till de
fossila energitillgångarna. Intresset för Arktis är
ett exempel på det.
Skiffergasutvinningen i USA har redan medfört förändringar
på den globala energimarknaden. Kolets pris har sjunkit
i Europa och Ryssland oroar sig för att efterfrågan
på den ryska oljan och gasen minskar. Ryssland gillar inte
heller att LNG-terminaler planeras i Europa, bland annat hos oss.
Flera leverantörer innebär att monopolpositioner
bryts, vilket påverkar prisbildningen.
Uppfattningen om kärnkraftens för- och nackdelar
prövas och omprövas i många länder.
Allt det här pågår samtidigt som världens
ledare borde sätta ned mycket energi på att åstadkomma
ett nytt, bindande klimatavtal.
Arvoisa puhemies! Hallitus toteaa selonteossaan, että energiankulutuksen
hillitsemiseksi tarvitaan uusia politiikkatoimia. Ilman niitä ilmaston
lämmön nousun rajoittaminen 2 asteeseen käy
mahdottomaksi. Suomen tulee toimia aktiivisesti EU:ssa ja YK:ssa,
jotta sitovaa kansainvälistä ilmastosopimusta
koskevat neuvottelut toteutuisivat.
EU:n tavoitteena on vähentää hiilidioksidipäästöjä 80—95
prosenttia vuoteen 2050 mennessä. Tämän
vuoksi keskustelu kasvihuonekaasujen vähentämistavoitteen
korottamisesta 20:stä 30:een prosenttiin vuoteen 2020 mennessä EU:ssa
on tärkeä. Hallitus epäröi,
koska kilpailukyvyn pelätään kärsivän
tästä. Samanaikaisesti todetaan, että kaikki,
mikä edistää öljyriippuvuuden
pienentämistä, energiatehokkuuden parantamista,
cleantech-alan tuotekehittelyä ja uusiutuvan energian käyttöä on
hyödyksi maamme taloudelle ja EU:n kilpailukyvylle.
Päästökaupalla ei ole ollut toivottua
vaikutusta, minkä vuoksi komissaari Hedegaard esitti äskettäin
uusien päästöoikeuksien lykkäämistä toivoen
tämän lisäävän kysyntää ja
nostavan hintaa. Hän muistuttaa, että hiilidioksidin
hinnan korottaminen ei synny itsestään, vaan edellyttää hallitusten
poliittisia päätöksiä. Suomen
tulee ruotsalaisen eduskuntaryhmän mielestä olla vauhdittajien
joukossa.
Talman! Finland har mycket att vinna på att satsa
på cleantechsektorn. Innovationer, forskning och utveckling
måste prioriteras, likaså samarbetet med de övriga
nordiska länderna. Tillväxtmöjligheterna är
stora. Energiklustret i Vasa är ett bra exempel på det
här. Det är Nordens största i sitt slag.
Vi behöver nya arbetsplatser och denna sektor erbjuder
det.
Kriterierna för den offentliga upphandlingen bör
utformas så att gemensamma energieffektivitets-, miljö-
och hållbarhetsstandarder för hela den nordiska
marknaden skapas. Det skulle leda till en nordisk, stor hemmamarknad.
Företagsamheten inom miljöteknologibranschen skulle
gynnas och möjligheterna att i stor omfattning nå ut till
den enorma globala marknaden skulle förbättras.
Det nordiska miljömärket Svanen ska också här
vara en föregångare.
För att förbättra självförsörjningsgraden
bör tyngdpunkten läggas på utvecklingen
av förnybara energikällor och energieffektivitet.
I Finland har bioenergin den största utvecklingspotentialen,
men regeringen bör se upp med att hållbarhetskriterierna
i EU inte utformas ogynnsamt för bioenergins och det finländska
skogs- och jordbrukets del. Vi stöder målet om
att också i fortsättningen producera jordbruksprodukter
i minst en sådan mängd som motsvarar den inhemska
konsumtionen.
Andelen sol- och vindkraft i Finland är fortfarande
liten men potential finns för att bygga ut och förstora
den globala marknadsandelen. Redogörelsen föreslår
en koncentration av vindkraften till havsparker, men svenska riksdagsgruppen
anser att det finns stora möjligheter att bygga ut vindkraften
också till lands. Åland har mycket goda vindförhållanden
och bör snarast möjligt få rätt
till inmatningstariffen för vindkraft.
Arvoisa puhemies! Älykkäiden sähköverkkojen,
sähkömittareiden ja sähkön välivarastoinnin mahdollistavan
tekniikan kehittämistä ja käyttöönottoa
tulee edistää. Tavoitteena tulee olla sähkönkulutuksen
tasaaminen siten, että kulutushuippujen syntyminen kylminä talvikuukausina estetään.
Tuotantokapasiteettia ei voi perustaa joidenkin tuntien vuosittaisiin
sähkön kulutushuippuihin.
Hallitus lupaa yksinkertaistaa pienimuotoisen sähköntuotannon
edellytyksiä, mikä on kaivattu toimenpide. Jo
rakennusvaiheessa aurinkopaneelien tai muun uusiutuvan energian
talteenoton huomioon ottaminen suunnittelussa nostaa omavaraisuusastetta.
Kaikki esteet on raivattava nopeasti, jotta ylijäämäsähkön
myyntiä voitaisiin helpottaa.
Talman! Det viktigaste i redogörelsen är
enligt svenska riksdagsgruppen konstaterandet att ytterligare åtgärder
behövs för att nå de klimatmålsättningar
som Finland förbundit sig till. Cleantech är en
dellösning, liksom lokal elproduktion, men den största
utmaningen ligger i att också på individplanet ändra
på vårt resurskrävande konsumtionsbeteende
och gå in för återvinning, effektivering
och kretsloppstänkande samt minska beroendet av ohållbara
energiformer.
Sari Palm /kd(ryhmäpuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Suomen energiapolitiikan kolme peruslähtökohtaa,
tässä järjestyksessä, energia,
talous ja ympäristö, ovat valtioneuvoston laatiman kansallisen
energia- ja ilmastostrategian perusta. Energia- ja ilmastokysymyksissä vaaditaan
yhteisesti sovittujen tavoitteiden saavuttamiseksi johdonmukaisuutta
ja ennakoivuutta niin kansallisesti kuin EU:n ja globaalilla valtioidenvälisellä tasolla.
Energia-, talous- ja ympäristöpolitiikan kolminaisuuden,
jonka syleilyyn ilmastopoliittiset ratkaisut sijoittuvat, yhteistoiminnan
vaikutukset tulee kaikessa päätöksenteossa
ottaa huomioon, eikä pidä unohtaa myöskään
sosiaalisia vaikutuksia. Liikutaan varsin arviointitarpeisen politiikkasektorin äärellä.
Strategiatyössä on otettu huomioon, hyvä niin, vuoden
2008 strategian eduskunnan kannanotto energia- ja ilmastovelvoitteiden
täyttämisen kustannustehokkuudesta, energiaomavaraisuuden
lisäämisestä sekä riittävän
ja kohtuuhintaisen sähkönsaannin turvaamisesta.
Keskeisellä sijalla kansallisessa energiapolitiikassa on
oltava energian saatavuuden turvaaminen. Todellisuutta on, että Suomi
on edelleen liian riippuvainen tuontienergiasta. Noin kolmasosa
energiasta tuotetaan kotimaisista lähteistä. On
oleellista, miten kotimaista energiantuotantoa pystytään
lisäämään. Huoltovarmuus on
tältäkin osin pidettävä kirkkaana
mielessä.
Suomen alhainen energiaomavaraisuus luo painetta myös
talouteen. Tuontienergiaan liittyy hintojen voimakkaita vaihteluja,
ja riippuvuus öljystä, kivihiilestä ja
maakaasusta on myös syy Suomen vaihtotaseongelmiin. Kauppataseen
heikentymisestä vuosina 2001—2011 yli kolmannes
johtui tuontienergiasta.
Strategia pyrkii täsmällisyyteen, mutta vastaako
se riittävän selkeästi omavaraisuuden
oleelliseen kysymykseen? Tämä jää eduskunnan
pohdittavaksi. Jotta energiaomavaraisuutta ja huoltovarmuutta voidaan
parantaa, tulee keskustella monipuolisesti kotimaisista energianlähteistä. Tärkeimpiä
kotimaisia
energianlähteitä ovat puu ja turve. Valtioneuvoston
strategiassa nostetaan metsäpohjainen biomassa vahvasti
turpeen edelle. Jo hallitusohjelmassa linjattiin, että turpeen energiakäyttöä vähennetään
suunnitelmallisesti sen aiheuttamien ympäristöhaittojen
vuoksi, kuitenkin niin, että turve ei korvaudu kivihiilellä.
On oleellista, että strategian linjaukset metsähakkeen
käytön lisäämiseksi potentiaalisena
energianlähteenä todella onnistutaan toteuttamaan.
Suomen tavoitteena on nostaa uusiutuvien energioiden osuus energiantuotannosta
nykyisestä 30 prosentista 38 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä.
Kun puun ja turpeen rinnalle nostetaan muun muassa bioenergia, peltobiomassa, tuuli
ja aurinkokin, tavoite on realistinen. Kristillisdemokraattien energiapoliittisena
tavoitteena on tehokas energiantuotanto, jossa kotimaisen raaka-aineen
ja työn osuus on mahdollisimman suuri. Pidämme
tärkeänä suomalaisen tutkimuksen ja kehityksen
roolia, jotta suomalaisyritykset voivat saada vientituloja uuden
energiateknologian alalta edelleen.
Sitten vielä vähän arjestamme. Liikenne
aiheuttaa vajaat 20 prosenttia kaikista kasvihuonepäästöistä.
Biopolttoaineiden jakeluvelvoite tukee päästövähennystä reilummin
kuin mitä EU on tavoitetta liikennesektorille asettanut.
Muutoin liikenteen osalta on todettava, että yhdyskuntarakennetta
eheyttävät liikenneverkkoratkaisut ja joukkoliikenteen
edistäminen tarvitsevat toteutuakseen kädenojennusta
jatkossakin valtiolta. On muistettava, että joukkoliikenteellä ei
ole mahdollista Suomen kokoisessa ja kaltaisessa maassa kokonaan
korvata oman auton käyttöä esimerkiksi
asiointi- tai työmatkaliikenteessä.
Ilmastopolitiikan osalta olisi oleellista saada aikaan ilmastolaki.
Tämä puoli jää strategiassa vain
maininnan tasolle. Olisi ollut suotavaa, että strategiassa
olisi otettu kantaa myös ilmastolain suuntaan. Hallitusohjelma
ja käsittelyssä oleva strategia linjaavat Suomesta
hiilineutraalin yhteiskunnan sekä ympäristöosaamisen,
puhtaan teknologian ja kestävän luonnonvarapolitiikan edelläkävijän.
Ilmastolaki olisi konkreettinen keino päästä eteenpäin.
Sen avulla Suomessa siirryttäisiin tekemään
aidosti hallituskaudet ylittävää ilmastopolitiikkaa.
Puhemies Eero Heinäluoma:
Valtioneuvoston puheenvuoro, ministeri Vapaavuori, 5 minuuttia puhuja-aitiosta.
Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori
Arvoisa puhemies! Merkittävää energiapoliittista keskustelua
käytäessä en voi olla kadehtimatta sitä energiatasoa,
joka edustaja Pekkarisen esityksestä suorastaan puhkui.
Siitä jos joku insinööri saisi sen energiatason
talteen, niin kyllä siinä vähintään
yksi keskikokoinen tuulivoimayksikkö korvattaisiin.
Vakavasti ottaen tämän sinänsä sydäntä särkevän,
tunteikkaan puheenvuoron alta kuitenkin paistoi se, että meillä on
varsin laaja kansallinen yhteisymmärrys energia- ja ilmastopolitiikasta, mikä ei
sinänsä ole ihme, koska tässäkin
on kysymys pitkälti päivityksestä, jota
olimme yhdessä silloisen ministeri Pekkarisen kanssa hänen silloin
johtamassaan työssä tekemässä.
Huomasin myös perussuomalaisten, toisen merkittävän
oppositiopuolueen, puheenvuorosta, että varsinaista suurempaa
aihetta kritiikkiin ei kuitenkaan löytynyt, ja tämä on
minun mielestäni erinomaisen hyvä asia. Suomen
kaltaisessa maassa energia- ja ilmastopolitiikan pitkä linja on
senkaltainen arvo, että jos siinä löytyy
laajempaa kansallista yhteisymmärrystä, se on
erittäin suuri arvo.
Tämä liittyy myös edustaja Kärnän
esille ottamaan kysymykseen ennustettavuudesta. On harvoja aloja — ehkä maanpuolustuskysymykset
ovat
toinen senkaltainen — energiapolitiikkaan verrattuna, joilla
ennustettavuudella, pitkäjänteisyydellä on
niin suuri painoarvo kuin nimenomaan energiapolitiikassa.
Toki täällä kiinnitettiin huomiota
joihinkin eroihin, todellisiin tai sitten ei. Mitä ensinnäkin tulee
kivihiileen, niin tosiasia kuitenkin on se, että kivihiilen
määrä chp:ssä ei ole vähentynyt vaan
pysynyt samassa 15 terawattitunnissa. (Mauri Pekkarinen: Miksi?)
Lauhdetuotannossa on jonkun verran kausivaihteluita, mutta sekin
on pysynyt samassa. Mutta kuten itsekin puheenvuorossani totesin,
on olemassa jonkun verran aidosti huolestuttavaa kehitystä ja
on tiettyjä paikkakuntia, missä on siirrytty tai
pohditaan siirtymistä turpeesta kivihiileen, mikä kiistatta
on erittäin huolestuttavaa, niin kuin tässä totesinkin.
Se on kuitenkin seurausta monista eri tekijöistä. Täällä tietenkin
yritetään maalata kuva, että se on hallituksen
alkuvaiheessa tehtyjen tiettyjen vero- ja tukipäätösten
seurausta. Niilläkin on jonkunmoinen pieni vaikutus saattanut
olla, mutta isompi merkitys on päästöoikeuden
kansainvälisellä hintakehityksellä, sateisilla
kesillä ja sitten ennen kaikkea tällä huonosti
toimineella luvituksella. (Mauri Pekkarinen: Tämä on
ollut vasta kolme kuukautta voimassa!)
Tämä on myös vastaus tähän
yleiseen huoleen turpeesta. Minun mielestäni meillä on
hyvin rakentava, huolella harkittu hallituksen linjaus siitä,
että maltillisesti vähennämme turpeen
käyttöä, kuitenkin siten, että se
ei korvaudu kivihiilellä, ja tässä on
tietenkin niin sanotusti tarkan markan paikka monessa suhteessa.
Tuulivoiman suhteenkaan emme saa riitaa aikaiseksi. Olemme näistä linjauksista
ihan samaa mieltä. Kysymys on vain siitä, että meillä on
iso joukko erilaisia hallinnollisia ongelmia, jotka ovat käytännössä tehneet
mahdottomaksi sen, että pääsemme niihin
tavoitteisiin, joita olemme yhteisesti asettaneet. Olemme käyneet
neuvonpitoa puolustusministeriön, liikenneministeriön, ympäristöministeriön
ja eräitten muitten tahojen kanssa useista eri kysymyksistä,
jotka liittyvät tutkakompensaatiosta melukysymyksiin. Osa
on saatu ratkaistua, osa on vielä kesken, mutta yritys
on kova, ja kyllä siinä eteenpäin päästään.
Olen sinänsä edustaja Tynkkysen kanssa täysin
samaa mieltä siitä, että ilmastopolitiikassa
on kysymys elämästä ja kuolemasta. Silti
uskaltaisin väittää, että käyttämänne
vertaukset olivat hieman epäreiluja. Suomen energiapolitiikkaa leimaa
pitkälti se, että meillä on kohtuullisen
kylmä ilmasto, kohtuullisen pitkät keskimääräiset etäisyydet
ja kohtuullisen energiaintensiivinen teollisuus. Kaikissa näissä suhteissa
poikkeamme esimerkiksi Tanskasta aivan olennaisesti. Me tuotamme
paperia noin 100 miljoonalle ihmiselle maailmassa ja terästä noin
50 miljoonalle, mitä Tanska ei tee. Toki niistä luopumalla
saisimme omat tilastomme näyttämään
hyviltä, mutta sen seurauksena joku muu tuottaisi todennäköisesti tavalla,
joka aiheuttaisi enemmän päästöjä,
ja kaiken lisäksi romuttaisimme aika paljon omasta kansantaloudestamme.
Energiapolitiikassa ilmastopolitiikka on yksi merkittävä ulottuvuus.
Sen lisäksi on kysymys kustannustehokkuudesta, energiaomavaraisuudesta,
huoltovarmuudesta sekä riittävästä kohtuuhintaisen
energian saatavuudesta niin teollisuuden kuin kotitalouksien käyttöön.
Suurimmat ponnistelut, mitä voimme tehdä tämän
elämän ja kuoleman kysymyksen eteen, ovat kuitenkin
globaalilla tasolla, ja olen varma, että ympäristöministeri
Niinistö niistä kertoo hieman enemmän. Tähän
kysymykseen tulemme ottamaan sitten laajemmin kantaa myös
tiekarttakysymyksessä, joka hallituksessa tämän
työn jälkeen aloitetaan.
Arvoisa puhemies! Aivan lyhyesti vielä lopuksi yhdestä keskeisestä kysymyksestä,
joka tuli ainakin kahdessa ryhmäpuheenvuorossa esille,
joka liittyy biomassan kestävyyskriteereihin. Tämä on
kiistatta kansallisesti erittäin iso ja merkittävä kysymys.
Sinänsä on ymmärrettävää,
että biomassallekin haetaan kestävyyskriteereitä aivan
samalla lailla kuin biopolttoaineilla ja bionesteillä ne
ovat jo olemassa. Siinä on täysin legitiimi, itse
asiassa erittäin hyväkin tavoite takana. Nyt on
vain kysymys siitä, että se järjestelmä pitää luoda
senkaltaiseksi, ettei se aiheuta ylimääräistä byrokratiaa
ja se ottaa Suomen kestävän metsänhoidon
asianmukaisesti huomioon siten, että siitä ei
aiheudu kansallisesti vahinkoa.
Jukka Kärnä /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Eduskunnassa käsittelyssä oleva
sähkömarkkinalain uudistus on iso ja laaja paketti,
ja selonteossa on siitä myös kannanottoja. Lakiesitys
tuo kuluttajille monia hyviä asioita nykytilaan verrattuna.
Eräs niistä on sähkökatkojen
maksimiaikojen lyhentäminen.
Selonteko toteaa, että kantaverkkoa on kehitettävä niin,
että koko maa voidaan pitää yhtenäisenä hinta-alueena
ja kansalliset pullonkaulat on ratkaistava. Energiateollisuuden
mukaan — siis tämä on Energiateollisuudelta
saatu tieto — sähkön siirtohintaan kohdistuu
kovia paineita, kun turvataan kansalaisten mahdollisimman katkeamaton
sähkönsaanti. Energiateollisuuden mukaan siirtohintanousut
ovat vaihteluvälillä 0—200 prosenttia.
Arvoisa ministeri, millä keinoilla hallitus aikoo turvata
sähkön yksihintajärjestelmän
meille kaikille kansalaisille, eli mitä keinoja näitten
pullonkaulojen ratkaisemiseksi on olemassa?
Kaj Turunen /ps(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Arvoisa ministeri, puheessanne otitte esiin
tämän turvetuotannon luvituksen ja kerroitte,
että se on ollut seurausta luvattoman hitaasta ja pahasti
takkuilevasta luvituksesta niin, että turvetuotantoa ei
ole saatu riittävässä määrin käyttöön.
Toteatte tässä puheessa myös, että tähän
on yksinkertaisesti saatava muutos. Sen enempää tuossa
puheessa ei siitä ollut, joten voisitteko kertoa, mitkä ovat
ne toimenpiteet, joilla saadaan muutos aikaiseksi?
Mauri Pekkarinen /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ministerin retoriikka on hyvää,
mutta käytännössä ne teot eivät
ihan nyt vastaa tuota. Nyt paraikaa pitäisi olla meneillään
sellainen vaihe, jossa rannikolla olevat 12 hiililaitosta vähitellen
muuttuvat nimenomaan kotimaisia uusiutuvia raaka-aineita käyttäviksi. Siitähän
me sovimme.
Toiseksi me sovimme, että olemassa olevissa laitoksissa
ei yhdessäkään lisätä.
Mitä on tapahtunut? Rannikolla ei tapahdu yhtään
mitään tai jos valmistelu onkin, mitään
konkreettia ei tällä hetkellä siellä tapahdu — ja
sisämaahan kuskataan Uralin takaa tällä hetkellä kivihiiltä ja
käytetään sitä huikeita määriä kaiken
aikaa. Tämä muutos tapahtui, ministeri, vasta
vuodenvaihteen jälkeen. Jos te viittaatte viime vuoteen
tai edelliseen vuoteen, se ei oikein nyt ole hyvä perusta,
koska muutos on tapahtunut nyt ihan äskettäin
ja sen seurauksena toimijat tekevät näitä ratkaisuja
niin kuin tekevät, niin kuin minun kotikaupungissani Jyväskylässäkin
asian laita on. Minä toivon, että ministeri ottaa
tässä uuden asennon. Muuten kaikki se, mitä täällä on
kuultu, on ihan positiivista.
Toinen asia liittyy näihin nieluihin. Ministeri Niinistö,
te lupasitte, että Suomi hoitaa tämän nieluasian
kuntoon. Teidän strategianne kertoo, että se ei
ole kunnossa. On käsittämätöntä,
että kun Suomen metsät merkitsevät tosiasiassa
kaiken aikaa nielujen kasvua, niin meillä käykin niin
päin, että Suomen metsät aiheuttavat
päästöjä, (Puhemies koputtaa)
mitä kukaan järjellinen ihminen ei voi ymmärtää.
Tähän pitää saada kompensaatio
ja pian.
Anna Kontula /vas(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Sen jälkeen kun meidän kansallinen
energia- ja ilmastostrategiamme on todennut, että me emme
aio ryhtyä toimenpiteisiin, jotka ehkäisisivät
ratkaisevasti ilmastonmuutosta, on lopussa tietysti johdonmukaisesti
luku, jossa pohditaan ilmastonmuutokseen sopeutumista. Tästä tulee
mieleen se Kummelin jääkiekkovalmentaja, joka
totesi jo etukäteen ennen peliä, että "pojat
hei, me ollaan hävitty tää peli". Kysyisinkin
ministereiltä: Onko tämä se viesti, joka
tässä nyt halutaan välittää?
Peli on näillä merkeillä jo hävitty.
Christina Gestrin /r(vastauspuheenvuoro):
Värderade talman! Minister Vapaavuori sade att fossila
bränslen upplever en renässans i Europa just nu,
och det här beror mycket på det som händer
i USA med skiffergasen. Utsläppshandeln har inte haft önskad
effekt, det vill säga priset har inte styrt till en mindre
fossil energipolitik. Borde man ta i bruk nya styrmedel för
att få in energipolitiken i en hållbar riktning?
Puhemies! EU:ssa keskustellaan ilmastotavoitteista kohti vuotta
2030. Jos päästökaupalla ei saavuteta
tavoitettuja tuloksia, niin pitäisi varmasti pohtia myös
muita tällaisia ohjauskeinoja. Mikä on hallituksen
kanta esimerkiksi kasvihuonepäästöjen
verotukseen? Onko tätä asiaa pohdittu?
Oras Tynkkynen /vihr(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ministeri Vapaavuori, te kommentoitte Suomen
suhdetta muihin maihin kisassa ilmastonmuutoksen torjumisessa ja
viittasitte edustaja Lehden tavoin siihen, että Suomella
on pitkät etäisyydet ja kylmä ilmasto.
Ymmärrän tämän argumentin hyvin
silloin, kun puhutaan päästötasosta tai
energiankulutuksen tasosta, mutta miten kylmä ilmasto ja
pitkät etäisyydet selittävät
energiankulutuksen kasvua? Onko meidän ilmastomme muuttunut
kylmemmäksi tai ovatko etäisyydet Suomessa kasvaneet viime
aikoina?
Ymmärrän myös hyvin sen, että vientiteollisuus,
energiaintensiivinen sellainen, kuluttaa paljon energiaa ja se näkyy
myös meidän tilastoissamme, mutta miten tämä energiaintensiivinen
teollisuus selittää kulutuksen kasvua kaikilla muilla
sektoreilla? Otetaan vaikka kotitaloudet ja maatilat: 2000-luvun
aikana Ruotsissa sähkönkulutus näillä sektoreilla
ei ole kasvanut juuri lainkaan, Suomessa se on kasvanut hyvin merkittävästi.
Entä miten pitkät etäisyydet selittävät
sitä, että Suomessa tuotetaan tuulivoimaa niin
vähän? Voisiko ajatella päinvastoin niin,
että harvaan asutussa maassa tuulivoimalle on paremmat edellytykset
kuin vaikka Tanskassa ja Saksassa, jotka ovat hyvin tiheään
asuttuja?
Sari Palm /kd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Sekä makro- että mikrotason
kysymys, kun on näin herkullinen tilanne, että kolmekin
ministeriä on paikalla:
Ensinnäkin kysyisin ilmastolain askelmerkeistä hallituskauden
loppuun, jos siitä voisi jonkinlaisen referaatin saada
sieltä ministerilehteriltä.
Sitten muutama mikrotason asia. Tulen itse kaakkoisesta Suomesta,
ja kun meillä on kuitenkin eteläisessä Suomessa
putkistoa valmiina, niin tämä synteettisen kaasun
asema ja sen tulevaisuus kiinnostaisi, että sitä avattaisiin
vähän lisää.
Kolmantena asiana nostaisin, ettei tarvitse puhua muualla kakkaa,
lannan tilanteen. Jos sen voisi myös päivittää,
mikä on lannan tilanne, koska se on kyllä haja-asutusalueilla
maatalousyrittäjien mielessä, että miksi
sitä ei voi hyödyntää tehokkaammin.
Jyrki Yrttiaho /vr(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Kysyn kuntien roolista ilmastopolitiikassa.
Siihen ministerin puheenvuorossa ei juuri puututtu. Tiedämme
kuitenkin, että merkittävät ja pitkällä tähtäimellä taloudellisesti
kannattavat päästövähennykset
edellyttävät suuria investointeja, joihin kunnilla
ei ole tässä kurjuudessa varaa. Valtion ja kuntien
välillä on olemassa ilmastokumppanuusmenettelykokeilu Kuntaliiton
ja kolmen ministeriön kesken. Kysymys on tuki- ja rahoitusjärjestelmästä,
jossa kunnat voivat tarjota valtiolle kasvihuonekaasupäästövähennyksiä ja
saada toteuttamistaan vähennyksistä rahallisen
hyvityksen. Kysyn: missä vaiheessa mainittu hanke on, ja
miten se on konkreettisessa budjetoinnissa otettu huomioon?
Pauli Kiuru /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Kentällä ympäristöministeriön
tuulivoimarakentamisoppaan meluarvot ovat aiheuttaneet paljon keskustelua
ja käytännön ongelmia. Oppaan mukaan
vaaditaan jopa 35 desibelin rajan alittumista, jos läheisyydessä on loma-asutusta,
ja se läheisyys käytännössä tarkoittaa
jopa niin pitkää matkaa kuin 2,5:tä kilometriä.
Kun ruvetaan miettimään, kuinka paljon tätä rantaviivaa
Suomessa on ja kuinka paljon loma-asutusta, niin tällaisilla
säädöksillä olemme käytännössä sulkemassa
rakentamispaikat erittäin vähiin.
Kysyn ministeri Niinistöltä: Mitä näille
ympäristöministeriön tuulivoimarakentamisoppaan meluarvoille
voisi tehdä? Onko siihen tulossa jotain valtioneuvoston
ohjeistusta tai päätöstä? Toinen
konkreettinen asia on, miten on mahdollista, että samalla
tontilla olevalta hiilivoimalalta edellytetään
erilaista meluarvoa kuin samalle tontille pyrkivältä tuulivoimalalta,
eli tuulivoimalalla pitäisi olla tiukemmat meluarvot.
Sirpa Paatero /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Voi olla tietenkin tyytyväinen, että Suomi
on 20—20—20-tavoitteissa pääsemässä kaikkiin
näihin Euroopan unionin tasolla sovittuihin. Vähän
voi olla skeptinen tai pahoillaan siitä, että osa
tästä on tullut tietysti teollisuuden alasajosta,
päästövähennyksistä,
mikä ei ole tietenkään hyvä.
Mutta kysymys tuulivoimasta taas kerran, kun meillä ovat
nämä äsken mainitut melukysymykset ja
kaavoituskysymykset ja sitten nämä tutkakysymykset,
joista olen aikaisemminkin kysynyt, ja äsken ministeri
mainitsi, että Raahen seudulle ollaan tekemässä paketteja,
joilla voidaan tukea sitten tutkien siirtämistä tai
muuttamista tai muuta. Miksi? Tai eihän se ole vain Raahen
seudulle, toivottavasti se voisi myöskin ulottua tuonne
itäisempään Suomeen ja Suomenlahdelle,
sinne itään koskevia tutkia eikä ainoastaan
Ruotsiin meneviä tutkia varten.
Pentti Kettunen /ps(vastauspuheenvuoro):
Herra puhemies! Sähkönjakeluyhtiöt
kauppaavat kuluttajille ekosähköä. Ekosähköstä kuluttaja
joutuu maksamaan korkeampaa hintaa kilowattitunnille kuin tavallisesta
sähköstä. Kysynkin arvoisalta ministeri
Vapaavuorelta: miten kuluttaja voi varmistua siitä, että hänelle
toimitetaan nimenomaan ekosähköä, kun
sekä ekosähkö että tavallinen
sähkö kulkevat samoja johtimia pitkin ja samojen
muuntajien kautta? Samalla kysyn hallitukselta: toteutuuko tässä kuluttajansuoja,
ja aikooko hallitus huolehtia siitä, että tässä asiassa
ei kuluttajia harhauteta?
Kimmo Tiilikainen /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ministerit Vapaavuori ja Niinistö,
viime kaudella yhteistyössä pistimme Suomen ilmasto-
ja energiapolitiikan uuteen suuntaan: voimakas satsaus päästöjen
vähentämiseen, uusiutuvan energian lisäämiseen.
Ainakin me keskustassa ajattelimme, että tällä kaudella
tästä on hyvä jatkaa ja lisätä vauhtia,
nostaa kunnianhimotasoa uusiutuvan energian suhteen, kääntää energian
kokonaiskulutusta laskuun, päästä eroon
fossiilisesta hiilestä ja öljystä ja
sitä kautta vähentää päästöjä.
Nyt kummastukseksemme huomaamme, että se viime vuosien
kohtuullisen hyvä liike, mihin pääsimme
yhteisvoimin, on pysähtymässä. Teidän
päätöksillänne uusiutuvan energian
käytön lisäämisen sijaan kivihiilen
käyttö näyttää lisääntyvän.
Oletteko te, ministerit Vapaavuori ja Niinistö, puolueinenne
vaihtaneet kantaa, vai kuka teidän hallituksessanne, vasemmistoliitto
ja SDP:kö, hannaa vastaan niin, että emme pääse vahvemmin
eteenpäin uusiutuvan energian lisäämisessä ja
päästöjen vähentämisessä?
Jukka Kärnä /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Kyllähän siinä,
että turvetta ei ole riittävästi, suurimmat
ongelmat ovat sateinen kesä, 47 prosenttia saatiin turpeesta
talteen, sen lisäksi lupasuma, joka on tällä hetkellä aivan
valtava, ja vanhat turvemaat, jotka ovat syviä — jos vettä sataa,
niin sinnehän se kattilaan jää. Se on minun
mielestäni erittäin suuri osa siitä,
että tänne kivihiiltä tuodaan. Kun meidän
turvetuotanto saadaan joihinkin järkeviin rajoihin ja Vapo
on lähtenyt sille tielle, että he myöskin
asettavat itselleen, toiminnalleen, tosi tiukat rajat, se pitää saada
kuntoon, mutta tämänhetkiseen kivihiilenkäyttöön
suurimmat syyt ovat lupasuma sekä sateinen kesä.
Antti Rantakangas /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Minä ymmärrän,
että hallituspuolueitten edustajilla on tarve selitellä tätä turvepulaa
ja turpeen käytön korvaamista kivihiilellä tietenkin
sen takia, koska maakunnissa hyvin paljon ajatellaan, että on
paljon järkevämpää käyttää energialähteenä turvetta
kuin kivihiiltä. Miksi näin? Sen takia, että silloin
nämä työpaikat jäävät
Suomeen, vaihtotase paranee ja Suomeen tulee lisää veroeuroja,
juuri niitä veroeuroja, joita te nyt sitten lahjoitatte
näille rikkaimmille osinkoveron keventämisen muodossa.
Turvepulan osalta hallituksella oli tilaisuus kehysriihessä tehdä korjaavia
toimenpiteitä, mutta toiseen suuntaanhan tässä valitettavasti mennään.
Eli tässä on käymässä niin,
että turve korvautuu paljon nopeammin kivihiilellä kuin mitä te
olette ajatelleet, eli se ei korvaudu puubiomassalla sillä tavalla
kuin ajateltiin. Tässä mielessä teidän
olisi pitänyt pysäyttää nämä veronkorotukset
ja tehdä nopeita toimenpiteitä lupaprosessien
tehostamiseksi.
Kaj Turunen /ps(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! On hyvä, että kansanedustajilla
on mielipiteitä, niin kuin edustaja Kärnäkin
tuossa kertoi mielipiteensä. Mutta se, että meillä on
turvepula, ei ole mielipidekysymys, vaan siihen löytyy
vastaukset faktoina. Yksi fakta on se, että luvitus on
se ongelma. Mitä tulee sateisiin kesiin, niin ongelma on
se, että turvetta nostetaan nyt tällä hetkellä aumoista,
jotka ovat jo miltei loppuun kaluttuja, ja pieninkin vesisade pitää nämä aumat
märkinä hyvin pitkään, sen sijaan
että saataisiin turvetuotantoon uusia alueita, jotka eivät
käytännössä hätkähdä kovin
pienestä sateesta. Tämä on se ongelma,
että luvituksen kautta tullut ongelma siirtyy sitten turvetuotantoalueille.
Mauri Pekkarinen /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Edustaja Kärnälle: Ei ole
ihan väärin teidän johtopäätöksenne.
Kyllä huono kesä vaikutti turpeen saantiin, se
on ilman muuta selvä, mutta kyllä nämä muutoksetkin
vaikuttavat, mitä on tehty. Vielä kertaalleen:
Maksimissaan puun tuki on 18 euroa megawattitunnilta. Nyt se maksimi
on 13 euroa megawattitunnilta. Se on erittäin merkittävä pudotus — samaan aikaan,
kun turpeen vero nousee 2,9:stä 5,9:ään. Se
on toinen erittäin merkittävä muutos.
Totta kai näillä on suuri merkitys siihen, mikä on
turpeen ja puun yhteiskäyttö suhteessa kivihiileen. Tällä on
iso merkitys.
Ja vielä erittäin tärkeä seikka.
Se on se, että silloin, kun käytetään
hiiltä hiililauhteen raaka-aineena, siitä raaka-aineesta
ei mene veroa lainkaan, mutta silloin, jos käytetään
chp:tä, siis yhdistettyä sähkön-
ja lämmöntuotantoa, jossa puu ja esimerkiksi turve
ovat, sitä raaka-ainetta verotetaan. Tässäkin
mielessä tämä epäsuhde näitten ratkaisujen
seurauksena muuttuu kaiken aikaa ympäristön kannalta
epäystävälliseen suuntaan, ja tästä syystä minä toivon,
että hallitus todella tarkistaa tätä linjaa.
Keskusta lähtee siitä, että Suomi voi
hyvin asettaa meidän (Puhemies koputtaa) täällä linjaamallamme
tavalla 40 prosentin vähenemän ihan kannatettavaksi
linjaksi.
Anni Sinnemäki /vihr(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Uhka kivihiilen käytön lisääntymisestä on
todellinen, ja kyllähän hallituksen tehtävä on
se torjua. Olen samaa mieltä edustaja Turusen kanssa siitä,
että tässä asiassa on ihan olennaisia
faktoja olemassa. Itse asiassa olennaisia tosiasioita selviää nimenomaan
tästä strategiasta. Hiilen käyttö lisääntyy,
jos päästökauppaa ei saada korjattua,
ja päästökauppaa ei saada korjattua,
ellei Euroopan unioni ota käyttöön tiukempaa
päästövähennystavoitetta, sellaista,
joka saa päästökaupan toimimaan. (Mauri Pekkarinen:
Ei riitä, ei riitä!) Itse asiassa tärkein toimi,
mitä hallituksen tulisi tehdä, olisi siirtyä kannattamaan
miinus 30 prosentin päästövähennystavoitetta
EU:ssa vuoteen 2020 mennessä. Se olisi se paras keino,
jolla torjumme hiilen käytön lisääntymistä Suomessa
ja tätä samaa riskiä muualla Euroopassa.
Mauri Pekkarinen /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Todellakin, jos nyt asetettaisiin se 30 prosentin
velvoite, ei sillä ole sellaista vaikutusta, mitä edustaja
nyt puheenvuorossaan tässä puhuu. Jos, niin kuin
nyt on hallitus tehnyt, me tavallaan heikennämme oman kotimaisen
eli puun ja toisaalta sitten kotimaisen turpeen, näiden
molempien, raaka-ainekilpailukykyä, niin noilla toimilla
ei kerta kaikkiaan tätä hiiltä saada
tukittua. Pitkällä tähtäyksellä,
jos asetetaan 50—60 prosentin päästövelvoite,
se alkaa varmaan vaikuttaa, mutta 10 prosentilla sen velvoitteen
nostamisella on erittäin pieni vaikutus sittenkin nimenomaan
puun ja kivihiilen väliseen kilpailutilanteeseen.
Anni Sinnemäki /vihr(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Kiitän edustaja Pekkarista sparraamisesta
ja totean, että olen hänen kanssaan samaa mieltä,
että totta kai tässä tarvitaan myös
kotimaisia toimia. Meillä on mahdollisuuksia heikentää hiilen
asemaa kotimaassa muuttamalla verotusta — näitä päätöksiä hallituksen
olisi järkevä tehdä — ja totta
kai sitten sellaisella investointipolitiikalla, joka tukee nimenomaan
sitä, että me saamme sellaisia laitoksia, jotka
voivat teknisesti polttaa enemmän puuta ja tarvitsevat
vähemmän turvetta sidospolttoaineena. Tällaisella
kokonaisuudella pääsemme siihen, että sekä kivihiilen
että turpeen käyttö vähenee
ja kotimaisen metsäenergian käyttö kasvaa.
Markku Eestilä /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Edustaja Sinnemäen päästötavoitteet
ovat teoriassa äärimmäisen hyviä,
mutta niin kuin täällä ministeri Vapaavuori
nosti esille, niin tämä liuskekaasu todennäköisesti
muuttaa aika paljon hintarakenteita globaalissa kaupassa ja energiakaupassa.
Tämä johtaa lyhyesti sanottuna siihen, että on
halpa Amerikan Yhdysvallat, halpa Aasia ja kallis Eurooppa.
Me olemme EU:n kautta sitoutuneet kalliiseen ja monien ohjauskeinojen
takia epäselvään päästöjen
sopimusjärjestelmään, mutta Kioton toiseen
velvoitekauteen liittyneiden maiden päästöt
kattavat alle 15 prosenttia maailman kasvihuonepäästöistä.
Ensimmäisen velvoitekauden maista Venäjä,
Japani, Uusi-Seelanti ja Kanada ovat jättäytyneet
pois, ja kyllähän tällöin joutuu
kysymään jo ministeri Niinistöltä,
onko tämä EU-strategia oikea, onko se järkevä.
Jos 85 prosenttia on jo ihan muualla ja koko ajan on hiilivuotoa
sinne, niin tapammeko me itsemme ja oman teollisuutemme liian puhdasoppisella
ilmastopolitiikalla?
Puhemies Eero Heinäluoma:
Seuraavaksi ministeri Niinistö, 5 minuuttia puhuja-aitiosta.
Ympäristöministeri Ville Niinistö
Arvoisa puhemies! Todellakin, niin kuin edustajat ovat tuoneet
esille, ilmastopolitiikassa ja ilmastonmuutoksessa on kysymys elämästä ja
kuolemasta ja siitä, miten me varmistamme mahdollisimman
hyvät mahdollisuudet ihmiskunnalle ylläpitää hyvinvointia,
ylläpitää maatalouden tuottavuutta ja
kannattavuutta, varmistaa ruokaturva eri puolille maailmaa ja varmistaa
taloudellinen hyvinvointi. Kaikesta tästä on kysymys
ja kaikkeen tähän on vastaus vihreässä taloudessa
ja päästöjen nopeassa vähentämisessä.
Kun vasemmistoliiton ryhmäpuhuja, edustaja Kontula
sanoi, että meidän pitäisi miettiä sitä, olemmeko
jo antaneet periksi, ja sen takia puhutaan ilmastonmuutokseen sopeutumisesta,
niin on syytä sanoa, että ilmastonmuutokseen sopeutuminen
on täällä jo tänään
joka tapauksessa. Maapallo on lämmennyt esiteollisesta
ajasta jo lähes 1 asteen, ja meillä tulee ilmastotutkijoiden arvioiden
mukaan hyvin kiire, jotta me voimme rajoittaa ilmastonmuutoksen
alle 2 asteeseen. Erilaiset paikallisten sääolojen
muutokset ovat sellaisia, että tutkijat arvioivat, että me
olemme jo siirtymässä, ellemme ole jo siirtyneet,
epävakaiseen äärimmäisten sääilmiöiden
aikakauteen, jossa tulee kustannuksia ja joka aiheuttaa ruokaturvan
heikentymistä. Maailmanpankin arvio on se, että kuivuudesta
kärsivä maatalouspinta-ala kasvaa noin 15 prosentista
45 prosenttiin, jos nykyistä vauhtia ilmasto lämpenee,
noin 4 asteella vuosisadan puolivälin jälkeiseen
aikaan mennessä.
Eli paljon on tehtävissä, kaikkien pitää tehdä enemmän,
ja ilmastotieteen ja -tutkijoiden näkökulmasta
yksikään maa maailmassa ei tällä hetkellä tee
riittävästi. Näin ollen kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa
ja EU-tasolla lähdetään siitä,
että kaikki maat sitoutuisivat yhä voimakkaammin
ponnisteluihin sen varmistamiseksi, että talouskasvu ja
taloudellinen hyvinvointi ja monien valtioiden olemassaolokin on
ylipäätään mahdollista jatkossa
ja että sitä voidaan kehittää mahdollisimman
johdonmukaisesti. Kaikki näyttö osoittaa, että mitä nopeammin
toimia tehdään, mitä kustannustehokkaammin
ne suunnitellaan lyhyellä aikavälillä niin,
että niistä saadaan paras hyöty pitkällä aikavälillä vähähiilisen
yhteiskunnan rakentamisessa, kaikki tutkimukset osoittavat, että tämä on
myös taloudellisesti järkevintä. Eli
tähän suuntaan Suomi toimii kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa,
että kaikki maat sitoutuisivat omien kykyjensä mukaan
suurempiin päästövähennystavoitteisiin,
ja samalla kun maailma myös sen Kioton toisen velvoitekauden
ulkopuolella on yhä enemmän panostamassa ympäristöteknologiaan,
niin cleantech on myös menestymisen mahdollisuus.
Kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa painopiste
vuosina 2013—14 on Dohan ja Durbanin päätösten
pohjalta siinä, että yhä etsitään
tapoja nykyjärjestelmän pohjalta nostaa päästövähennystavoitteita
kaikkien maiden osalta jo tällä vuosikymmenellä.
EU arvioi omalta osaltaan tänä keväänä mahdollisuuksiaan
kiristää päästövähennystavoitteiden
toteutumista ja varmistaa, että hiilen hinta päästökaupassa
on sellainen, että se kannustaa nopeasti vähäpäästöisiin
vihreän talouden investointeihin.
Hiilen hinnan alhaisella tasolla päästökaupassa
on monenlaisia negatiivisia vaikutuksia päästökaupan
toimintaan, ja se vaikuttaa osaltaan myös siihen, että fossiilisten
polttoaineiden poltto on ollut kannattavampaa kuin etukäteen
arvioitiin. Siinä on ollut kansallisesti kielteisiä vaikutuksia
muun muassa sen turpeen ja kivihiilen välisen käytön
osalta.
Kotimaisten uusiutuvien energiamuotojen kannalta kaikkein parasta
olisi se, että koko EU:n tasolla hiilen hinta olisi riittävän
korkealla, jotta niitten kannattavuus lähtisi nousuun.
Meillä on isoja mahdollisuuksia metsäenergiassa,
uusiutuvassa energiassa, laajemmin tuulivoimassa, pienimuotoisissa
kotitalouskohtaisissa sähköntuotannon ratkaisuissa,
ja meidän kannattaa EU-tasolla edistää näitä vihreän
talouden investointeja edistävien hiilen hinnan syntymistä.
Hiilen hinnan lisäksi arvioidaan vuoden 2020 päästövähennystavoitteen
yksipuolista kiristämistä ja vuoden 2030 tavoitteen
asettamista mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Niin kuin tässä selonteossa
tuodaan esille, jos se asetetaan aikaisessa vaiheessa ja selonteon
tavoin ilmastotieteen edellyttämälle tasolle — komissio
on arvioinut tällä hetkellä, että se
tarkoittaisi vähintään 40:tä prosenttia — niin
suunnitelmallisten päästövähennysten
toteuttaminen johtaisi jo silloin lyhyellä aikavälillä hiilen
hinnan nousuun ja päästövähennystavoitteiden
kiristymiseen, jotta me olisimme suunnitelmallisesti aikataulussa.
Hallituksen toimista muun muassa ilmastolain valmistelu tähtää siihen,
että ilmastolailla saataisiin semmoinen ohjausjärjestelmä,
jossa päästövähennysten toteuttaminen
olisi sektorien välillä mahdollisimman hyvin yhteen
sovitettu, mahdollisimman kustannustehokasta, tarkasti seurataan
tietoa toteutetuista toimista ja mahdollisista täsmentävistä toimista
ja erityisesti siis päästökauppasektorin
ulkopuolella saataisiin fiksumpia käytäntöjä nopeammin
käyttöön, ja siten se olisi väline
myös tähän maailmaan, jossa päästövähennystavoitteiden
tasoa pitäisi nostaa, vaikka sinällään
päästövähennystavoitteista päätetään
erikseen.
Lopuksi, puhemies, muutama huomio, jos sallitte, esitettyihin
kysymyksiin.
Turvetuotannon osalta ministeri Vapaavuori toi esille niitä näkökantoja,
jotka hallituksella on sen suunnitelmallisesta vähentämisestä.
Lyhyellä aikavälillä on tullut esille
se, että pitää sovittaa yhteen ympäristönsuojelutavoitteet
ja turvetuotannon ohjaaminen jo luontoarvonsa menettäneille
soille. Voin omalta osaltani sanoa sen, että olemme pyrkineet
varmistamaan, että niiden soiden luvitus, jotka ovat jo
luontoarvonsa menettäneitä, olisi mahdollisimman
jouhevaa, mutta näissäkin pitää arvioida
vesistön ja puhtauden näkökulmasta parhaiden
mahdollisien tekniikkojen käyttöönottoa,
mutta aluehallintovirastoissa on pyritty ohjaamaan enemmän
resursseja ruuhkien purkamiseen, ja jossain määrin
näitä ruuhkia on syntynyt aluehallintouudistuksen
jäljiltä. Maksupolitiikan uudistuksella ja erilaisilla
muilla ratkaisuilla pyritään vauhdittamaan lupien
käsittelyä, ja me myös valmistelemme
sitä, että osa maatalouden eläinsuojapäätöksistä siirrettäisiin aluehallintovirastoista
kuntiin, mikä helpottaisi ruuhkia ja nopeuttaisi siellä myös
silloin näiden lupa-asioiden käsittelyä.
Tuulivoiman osalta voin sanoa, että paljon on tehty
toimia näitten esteiden purkamiseksi, ja meluasiat liittyvät
ministeri Kiurun hallinnonalaan, mutta olemme myös puhuneet,
että siellä olisi mahdollisuus löytää parannuksia,
joilla tuulivoimaloiden rakentamista voidaan vauhdittaa. Oman hallinnonalani
osalta olemme tehneet töitä sen eteen, että kaavoitus
ja ympäristövaikutusten arviointi kaikissa tuulivoimahankkeissa
tehtäisiin mahdollisimman yhtenäisenä,
yhdessä prosessissa, yhdellä kuulemisella, jotta
se olisi nopeampaa. Me yritämme rutistaa tämä valmisteluaika
parilla vuodella lyhyemmäksi siitä, mitä se
on tähän mennessä ollut, ja tähän
koko hallitus on sitoutunut.
Lopuksi voin sanoa vielä sen, että päästövähennystavoitteiden
ja varsinaisten kasvihuonekaasupäästöjen
lisäksi meillä on mahdollisuus pelastaa ilmastoa
ja varmistaa, että ilmastotavoitteet toteutuvat myös
sillä, että niin sanottujen F-kaasujen kansainvälinen
sääntely ja kotimainen sääntely
etenevät. Nämä ovat erittäin
haitallisia fluorattuja aineita, joiden käyttö on
lisääntynyt ja jotka aiheuttavat voimakkaasti
kasvihuonekaasupäästöjä. Niihin
pitää puuttua, ja lyhytaikaisiin ilmastovaikuttimiin
pyritään myös puuttumaan kansainvälisessä yhteistyössä.
(Mauri Pekkarisen välihuuto)
Durbanin päätöksen pohjalta syntynyt
hiilinielumalli: se kompensaatio on komission kanssa sovittu, että Suomen
tavoitteet tulevat toteutumaan, ja Dohan päätösten
jälkeen malli on mahdollista toteuttaa käytännössä,
ja lähikuukausina tulen teille kertomaan, edustaja Pekkarinen,
miten se käytännössä tehdään.
Komissio on meille aika paljon velkaa siitä, että pelastimme
Dohassa omalla neuvottelupanoksellamme koko Kioton toisen velvoitekauden
toteutumisen muun muassa siinä, että neuvottelimme
EU:n sisällä ratkaisun AAU-päästöoikeusyksikköjen
käytöstä, jossa EU:ssa on ollut vaikeuksia
löytää yhteisymmärrystä,
ja komissio on sitoutunut Suomen kannalta edullisen ratkaisun löytämiseen.
Lopuksi voin sanoa myös sen, että Puola on kutsunut
minut valmistelemaan metsäasioista uuteen 2015 tehtävään
sopimukseen liittyen vuoden 2020 jälkeisiä päästövähennyksiä ohjaavaa työtä niin,
että metsäasioissa yhä paremmin yhdistyisivät
ympäristöintegriteetti, ilmastonsuojelutavoitteet
niin kehitysmaissa kuin teollisuusmaissa ja metsien kestävä käyttö.
Elikkä olemalla aktiivisia kansainvälisissä neuvotteluissa
edistämme niin ilmastonsuojelua kuin kotimaisten näkökohtien
huomioimista.
Martti Korhonen /vas(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Ensinnäkin tämmöinen
yleishuomio, joka ei varmaan ole aiheellinen mutta jota ehkä voisi
jossakin vaiheessa miettiä. Kun me puhumme paljon tästä energiasta,
ilmastotavoitteesta, niin jotenkin vähän häiritsee — en
tiedä, onko se sitten vanhakantainen näkemys vai
eikö se ole — että tämä säästönäkökulma
jää kyllä nyt kovin pienelle tässä koko energiapolitiikan
kehikossa. Me puhumme energiatehokkuuden parantamisesta, senhän
voi tulkita positiivisesti säästämiseksi,
mutta sen voi tulkita myös niin päin, että se
nähdään vain asiana, jota pitää tehostaa.
Kasvu voi jatkua, mutta tehostetaan, mitä saadaan aikaan,
ja kumminkin, kun täällä on puhuttu esimerkiksi
tästä Hinku-hankkeesta, joka on todella hyvä esimerkki,
jossa saadaan tuloksia aikaan kohtuullisen pienillä panostuksilla
ja todella merkittävissä määrin, niin
oikeastaan tätä näkökulmaa haluaisi
vain laajentaa ja avata niin, että saataisiin Hinkun tapaisia
projekteja enempi liikkeelle.
Sitten toinen on tämä luvitusjärjestelmä.
Kyllähän se on ihan käsittämätöntä,
esimerkiksi tämä tuulivoima, että siellä on
Puolustusvoimat ja valtionhallinto noin pääsääntöisesti
se tulppa, (Mauri Pekkarinen: Juuri niin!) ei pelkästään Puolustusvoimat,
ja kyllähän siihen pitää meidän
pystyä puuttumaan tämän talon kautta
tai paremminkin hallituksen kautta. (Mauri Pekkarinen: Hyvin puhuttu
tällä kertaa!)
Tom Packalén /ps(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Valtioneuvoston selonteossa tavoitellaan tuulivoiman
lisäämistä osana ylikunnianhimoisia tavoitteita
uusiutuvan energian osuuden lisäämisessä.
Haluan nostaa kuitenkin esille tuulivoiman haittoja. Tuulivoima
ei ole taloudellisesti kannattavaa. Jos se olisi kannattavaa, ei
valtion tarvitsisi tukea sen tuottamaa sähköä subventoinnilla.
Suurimman ongelman kuitenkin muodostavat tuulivoiman aiheuttamat
ympäristöhaitat. Tuulivoimalat ovat parhaimmillaan
yli 200 metriä korkeita, ja ne pilaavat maiseman useiden
kymmenien neliökilometrien alueelta. Tuulivoiman meluhaitat
ovat merkittäviä, ja erityisesti matalien bassoäänien
terveysvaikutuksia ei ole tutkittu riittävästi.
Haluaisin kysyä arvon ministereiltä, miten tämä on
hallituksessa huomioitu. Toivon, että hallitus antaisi
arvoa myös ympäristöarvoille, sillä lapsissa
on tulevaisuus.
Oras Tynkkynen /vihr(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Olin hyvin ilahtunut tästä edustaja
Packalénin puheenvuorosta ja siitä, että perussuomalaisten
ryhmästä voimakkaasti puhutaan ympäristön
puolesta, siihen varmaan koko sali voi yhtyä. Kävi
mielessä kyllä, olettekohan vieraillut monenkin
tuulivoimalan alueella, koska näitä mainitsemianne
voimakkaita bassoääniä en itse ole huomannut
ainakaan niissä kymmenissä tuulivoimaloissa, joita
itse olen hyvin läheltä käynyt seuraamassa.
Ympäristöhaitat liittyvät tuulivoimaan
niin kuin kaikkeen muuhunkin energiantuotantotapaan, ja siitä pääsen
tähän edustaja Korhosen hyvään
muistutukseen, että energiatehokkuus on ympäristön
kannalta paras tapa tuottaa energiaa. Negawatit ovat parhaita megawatteja,
jos ympäristön näkökulmasta
puhutaan, ja usein myös taloudellisimpia.
Tuulivoiman kannattavuudesta kannattaa ehkä muistaa,
että tuulivoima on kuitenkin polttoaineeltaan ilmaista,
ja siitä seuraa se, että kun tuulivoimaa otetaan
laajassa mitassa käyttöön, niin se itse
asiassa laskee sähkön markkinahintaa. Ja kaikille
meille kansanedustajille, jotka olemme huolissamme vientiteollisuuden
energiakustannuksista, tuulivoima on hyvä uutinen, koska
se auttaa pienentämään tätä teollisuuden energialaskua.
Martti Korhonen /vas(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Nyt kyllä täytyy sanoa,
että edustajan puhe esimerkiksi tuulivoiman äänimaailmasta
kuulostaa kovin vieraalle. Minäkin olen nukkunut kumminkin
tuulivoimalan alapuolella muutaman kymmenen metrin päässä muutamia öitä,
ehkä kymmeniä, veneessä, enkä kyllä tuollaista
bassonjyskettä ole siellä kuullut, mutta en kyllä kovin
paljon diskanttiakaan, että se on ollut siinä mielessä tasapainoinen.
Kyllähän tässä väkisellä syntyy
kysymys siitä, että jos Tanska pystyy tekemään
tuulivoimaa, jos Saksa pystyy tekemään tuulivoimaa — minä tuossa
katsoin, että Saksan asukastiheys on noin 230 henkeä neliökilometrillä ja
meillä, jos minä nyt oikein muistan, on 17 henkeä neliökilometrillä — ja
me emme pysty sitä tekemään, ei tuolta hae
perusteita, kyllä minun mielestäni se on ihan järkyttävää lähtökohtaisesti.
Voidaanko niitä tuulivoiman äänirajoituksia, desibelimääriä sitten
jotenkin järkevöittää ja niihin
hakea joitakin ratkaisuja, on toinen asia, mutta ei pidä maalata
sellaista uhkakuvaa, jota oikeasti ei ole.
Sari Palm /kd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Harvoin tulee otettua iholle, mutta nyt otan.
Jos minä omistaisin maata, niin minun täytyy suoraan
sanoen sanoa, että minusta olisi trendikästä,
että minulla olisi tuulivoimaa omalla maalla, ja kaiken
lisäksi se rakentamistekniikkahan on sellaista, että se
loppujen lopuksi voidaan purkaa pois niin, että myöhemmin
ei edes tiedetä, että siellä on ollut.
Minun mielestäni tämä keskustelu on jonkin
verran nyt niin kuin aidanseipäistä. Siis se on
kotimaista, ja se on kaiken lisäksi ilmasta otettavaa.
Minä en nyt voi ymmärtää tätä vaikeutta,
mikä tässä rakentuu.
Arto Satonen /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! En ole tuulivoiman kaikkein innokkaimpia kannattajia,
mutta en minäkään näe näitä meluongelmia
siinä päällimmäisinä. Kyllä tuulivoimaa
rakentaa voidaan, jos rahat riittävät. Siitä olen
kyllä huolissani, riittävätkö.
Mutta ylipäätään tähän
energia-asiaan: Omavaraisuus on tämä kaikkein
tärkein asia, ja toinen erittäin tärkeä on
kohtuuhintaisuus. Ilman niitä suomalainen teollisuus ja
vientiteollisuus eivät tule menestymään.
Kolmas asia on vähäpäästöisyys.
Silloin se tarkoittaa sitä, että meidän
pitää huomioida myöskin ydinvoima keskeisenä tekijänä,
meidän pitää huomioida kotimainen vesivoima
ja sen laajentamismahdollisuudet myöskin osana. Jos tätä tuulivoimaa
halutaan viedä eteenpäin, niin tuulivoiman säätövoimaksi tarvitaan
vesivoimaa.
Ja aivan kuten edustaja Eestilä täällä käytti erinomaisen
puheenvuoron, niin totta kai meidän pitää tehdä omat
kansainväliset velvoitteemme, mutta eihän se sitä voi
tarkoittaa, että me teemme esimerkiksi EU:ssa aivan eri
lailla kuin Yhdysvalloissa. Kyllähän me olemme
samassa kilpailutilanteessa heidän kanssaan, ja meillä pitää olla
silloin yhteiset pelisäännöt.
Paula Lehtomäki /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Hallituksella on edelleen kunnianhimoiset
tavoitteet tuulivoiman lisäämiseksi, mutta säätöenergian
lisääntyvä tarve on kuitattu tässä strategiassa
pelkästään kulutuksen joustoilla. Minä olisin
ministeri Vapaavuorelta kysynyt teidän näkemystänne
siitä, miten te näette 2020-luvullekin tultaessa
tällä tuulivoiman lisäämismäärällä tämän
säätöenergian tarpeen kasvun ja miten
te näette, että se pitäisi täyttää.
Tuulivoimakeskustelunkin huomioon ottaen näyttää aika
erikoiselta, että vesivoimalla — joka on paras
säätövoiman muoto ja ainoa uusiutuvan energian
muoto, joka ei vaadi valtion tukea toteutuakseen — ei ole
minkäänlaista roolia tässä strategiassa,
että te olette unohtaneet kokonaan sen asian, (Arto Satonen:
Se on totta!) sitä ei ole olemassa. Ministeri Niinistö,
uusiutuvan energian kohdassa, jossa käsitellään
eri energiamuodot, ei vesivoimaa käsitellä laisinkaan.
Te annatte niitten purojen virrata, jotka tällä hetkellä virtaavat,
mutta minkäänlaista kehittämisnäkökulmaa
teillä ei säätönäkökulmasta,
ei omavaraisuusnäkökulmasta eikä tulvansuojelunäkökulmasta
vesivoimaan ole.
Reijo Hongisto /ps(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Ministeri Vapaavuori totesi puheessaan:
"Suomi on vahva energiateknologian ja cleantechin viejä.
Energiateknologian vienti vuonna 2010 oli 6,6 miljardia euroa."
Muistamani mukaan Suomi tuo energiastaan noin 70 prosenttia,
elikkä me olemme noin 30-prosenttisesti energiaomavaraisia.
Me kyllä viemme teknologiaa ja know-how’ta, mutta
joudumme tuomaan ulkomailta energiaa. Tämä on käsittämätön
yhtälö, joka ei ainakaan heti minulle avaudu.
Tuossa todettiin, että energian tuonti on yksi merkittävä syy
kauppataseen alijäämään. Tämänkin
takia on syytä kyllä valmistaa kotimaan rajojen
sisäpuolella energiaa niin paljon kuin se on mahdollista.
Vielä puutun ministeri Vapaavuoren puheeseen, kun totesitte,
että hitaasta ja pahasti takkuilevasta luvituksesta johtuu,
että turvetuotantoa ei saada riittävästi.
Useissa puheenvuoroissa on viitattu tähän turvetuotantoon,
joten kysynkin nyt teiltä, ministeri Vapaavuori, mitä te
aiotte tehdä, että turvetuotantoluvitus ei takkuile
ja että se saadaan nopeammin ja joustavammin toimimaan.
Riitta Myller /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Olen yhtä mieltä ministeri
Niinistön kanssa siitä, että meidän
on mieluumminkin tehtävä enemmän kuin
vähemmän, ja sen vuoksi nyt, kun tarkastellaan
sitä, miten tavoitteet toteutuvat 2020, on myöskin
mietittävä sitä, pitääkö meidän
nostaa tätä tavoitetasoa.
Täällä perussuomalaisten puheenvuorossa
todettiin, että pitääkö Suomen
aina olla edelläkävijä, ja ymmärsin,
että se liittyi tähän uusiutuvien energioitten
tavoitteeseen. Kuitenkin samalla toitte vahvasti esille sitä,
että Suomen pitää edistyä tällä uusiutuvien
energioitten alueella, mikä on mielestäni hyvä.
Mutta siihen on päästy vain sen takia, että meillä on
ollut suhteellisen korkea, 38 prosentin tavoite.
Muistaakseni edustaja Pekkarinen oli ministerinä silloin,
kun komissio teki tämän ehdotuksen, ja silloinen
Suomen hallitus vastusti vimmatusti ja katsoi, että tämä 38
prosentin tavoite uusiutuville energioille on liian korkea. Onneksi sitten
jossain vaiheessa todettiin ja tultiin siihen tulokseen, että ehkä on
hyvä, että tämä tavoite on korkea.
Mauri Pekkarinen /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! On hyvä, että edustaja sanoo
tuollaiset pinttymänsä tämmöisessä julkisessa
tilaisuudessa, jossa ne voidaan varmasti korjata.
Arvoisa edustaja, te ette löydä minulta sellaista
kommenttia, jossa olisin ollut sitä vastaan, että 38
prosenttia on Suomen tavoite. Me olimme ja henkilökohtaisesti
minä olin — täällä on
paljon edustajia, jotka tietävät — varmasti
huomattavasti sitäkin kunnianhimoisempiin tavoitteisiin valmiita.
Mitä tulee tavoitteisiin nyt tästä eteenpäin, käytin äsken
ryhmäpuheenvuoron, jossa kerroin, että Suomen
keskusta sitoutuu siihen, että nyt pitää tämän
syksyn ja kevään aikaan tehdä päätökset,
joissa tavoitteeksi asetetaan, että uusiutuvan osuus Suomessa
2020-luvun kuluessa on vähintään 50 prosenttia.
Kaj Turunen /ps(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Vastauksena edustajan kysymykseen: yleisellä tasolla
Suomen ei tarvitse ottaa Durbanista turpaan eikä hyväksyä rikkidirektiivejä tai
tehdä sellaisia toimia, joita meiltä ei välttämättä edellytetä.
Mutta tässä yhteydessä otan myöskin
tähän tuulivoimaan nyt sitten sen verran kantaa,
että kun edustaja Packalén tässä piti
hyvinkin kriittisen puheenvuoron tuulivoimasta, niin täytyy
todeta näin yleisellä linjalla, että perussuomalaiset ei
ole linjannut mihinkään suuntaan sillä tavalla kantojaan
kiinni tuulivoimasta. (Hälinää)
Itse totean, niin kuin täällä on
todettukin, että tuulivoima on trendikästä,
ja jos minullakin olisi maapaikka, niin todennäköisesti
minä kyllä sinne varmaankin jonkinlaisen hyrrän
laittaisin pyörimään, että saisi
kännykän ladattua, jos sähköt menee
poikki. Trendikästä se on, mutta täytyy muistaa
kuitenkin, että emme me tuulivoimalla kuitenkaan ratkaise
energiaongelmia. (Puhemies koputtaa) Se on hyvin pieni osa energiantuotannosta,
mitä Suomessa voidaan tuulivoimalla ylipäänsä tehdä.
(Mauri Pekkarinen: Ei ole pieni osa!)
Riitta Myller /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Toivon todella, että ymmärrettäisiin,
mikä arvo on sillä, että asetetaan tavoitteet,
koska silloin todella pyritään pääsemään
niihin tavoitteisiin ja etsitään keinot. Sen vuoksi sellainen
ajattelu, että nyt mennään liian pitkälle tai
ollaan turhaan edelläkävijöitä,
ei vie meitä eteenpäin, vaan eteenpäin
vie se, että meillä on aidosti tavoitteet hoitaa
tämä ilmastonmuutos niin, että se on
hallittavissa.
Olen todella iloinen nyt tästä edustaja Pekkarisen
tavoitteenasettelusta — 50 prosenttiin asti uusiutuvia
energianlähteitä — mutta puhuin siitä hetkestä,
kun komissio oli antanut oman esityksensä ja Suomelle tuli
tämä 38 prosentin tavoite. Silloin Suomi vastusti
sitä. Sain itsekin joitakuita lobbareita, jotka hallituksen
puolesta kertoivat, että se on liian suuri tavoite Suomelle.
Mauri Pekkarinen /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Kiitoksia näistä kiitoksista
ja tunnustuksista ajatellen tätä jatkoa. Me todella
olemme olleet kaiken aikaa sitoutuneita, ja olemme tästä eteenpäinkin,
siihen, että uusiutuvaa lisätään
oikein rohkein ottein.
Mutta sitten tähän samaan varjon heittämiseen,
että jos nyt kuitenkin olette ainakin niin kuin harkinnut
lyövänne vaimoanne, niin ei nyt ole oikein rehtiä kertoa
tämmöistä salissa — koska sellaista
kannanottoa en ole tehnyt, minä en tiedä, voi
olla, että sosialidemokraateista joku on, minä en
kyllä muista sosialidemokraattien kenenkään
epäilleen 38:aa prosenttia, mutta voi olla, että siellä on
joku. Mutta minä en oikeastaan mistään
merkittävästä poliittisesta ryhmästä muista
kuulleeni sellaista julkista kannanottoa, jossa oltaisiin sitä mieltä,
että 38 prosenttia on liikaa. En kuullut sosialidemokraateistakaan,
niin että en tiedä, mihinkä tämä perustuu.
Edustaja Myller taisi olla silloin Brysselissä, ja jos
sinne kuuluu puhelimessa sama asia ihan eri tavalla kuin se täällä Suomessa
kuuluu, niin en koskaan pyri Brysseliin erilaisiin hankkeisiin,
vaan pysyn täällä Suomessa kernaasti.
Lauri Heikkilä /ps(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Edustaja Myller totesi, että perussuomalaiset
eivät pidä siitä, että ollaan
etunenässä jossain. Toki me haluamme edistää energiapolitiikkaa
ja käyttää uusiutuvia, mutta me emme
välttämättä halua keinotekoisesti
tuetulla tavalla ohittaa kotimaisia energiavaroja niin kuin turvetta
ja muuta.
Mitä tulee tuohon ilmaston lämpenemiseen ja muuhun,
niin on olemassa suomalaisia tutkimustuloksia, jotka toteavat nämä ilmastopaneelin
tulokset vääriksi tämän kasvihuoneilmiön
aiheuttaman lämpenemisen osalta. Turun yliopistossa fysiikan
ja tähtitieteen laitoksella on tehty tutkimusta, jossa
on todettu, että lämpeneminen on vain 0,24 astetta
celsiusta, kun ilmastopaneeli on päässyt nousuun,
joka on 3,1 astetta celsiusta. Mutta tämä ilmastopaneelin
vaikutus on jopa fysiikan ja luonnontieteitten aloilla niin voimakas, että kansainvälinen
lehdistö ei välttämättä ota huomioon
tämmöisiä fysiikan tutkimuksia.
Olisin sitä mieltä, että meidän
ministerimme — (Puhemies koputtaa) ympäristöministeri
asuu Kaarinassa, joka on Turun lähellä — pitäisi
olla Turun yliopiston tutkimuksista tietoinen ja asettaa vaikka
joku muu vertaileva tutkimus siihen, onko se tutkimus oikein.
Oras Tynkkynen /vihr(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Edustaja Heikkilän puheenvuorosta
jäi vähän epäselväksi,
mistä asteista ja mistä paneeleista puhuttiin.
Arvio on, että lämpötila maailmassa on
keskimäärin noussut esiteolliseen aikaan verrattuna
0,8 astetta eikä joku 3,1 astetta, johon edustaja Heikkilä edellä vertasi.
En tiedä, mitä tutkimusta Turun yliopiston fysiikan
ja tähtitieteen laitoksella on tehty, mutta sen tiedän,
ettei ainakaan ilmastotieteen tutkimusta, koska sitä ei
kyseisellä laitoksella harrasteta.
Mitä ilmastotutkijat ilmastonmuutoksesta sanovat, voitte
kysyä keneltä tahansa ilmastotutkijalta Suomessa
tai muualla, kaikkien viesti on täysin yksimielinen. Se
on se, että ihminen on aiheuttanut hyvin voimakkaan ilmastonmuutoksen
ja näillä emmeillä se ilmastonmuutos
tulee voimakkaasti kiihtymään. Tosiasioihin perustuvaa
politiikkaa — suosittelen sitä lämpimästi myös
perussuomalaisille ilmastonmuutokseen liittyen.
Lauri Heikkilä /ps(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Viittasin IPCC-paneelin käyttämiin
lukuihin. Jotain 3,1 astetta oli heidän luvuissaan, ja
olen sen ottanut Turun Sanomista, jossa on ollut marraskuussa Jyrki
Kauppisen, fysiikan emeritusprofessorin, kirjoitus, jossa hän on
kritisoinut näitä lämpötilan
nousun mittauksia. On olemassa myöskin muita kansainvälisiä tutkimuksia,
jotka nämä ilmastomyönteiset ja ilmastopolitiikan
perässäjuoksijat hyväksyvät
kritiikittä ja unohtavat kaikki nämä kriittiset
tutkimukset, joissa on todettu, että pilvisyys on suurempi
tekijä ilmaston lämpenemiseen kuin hiilidioksidi.
Hiilidioksidia vapautuu myöskin merivedestä joidenkin
vuosisadan alun seurausten muodossa vielä, mutta se hiilidioksidin
vaikutus ilmaston lämpenemisen nopeutumiseen on tulkittu
väärin näissä teoreettisissa
tutkimuksissa, mihin tämä koko homma pohjautuu.
Pitäisi vähän laajentaa sitä näkemystä siitä tieteestä,
ettei ihan vedettäisi höplästä ja
koko Suomen taloutta ajettaisi kriisiin.
Oras Tynkkynen /vihr(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! On tavallaan sääli, että käytämme
tätä yhteistä aikaa sen vuosikymmenien
takaisen keskustelun käymiseen, onko ilmastonmuutos totta
vai ei, kun voisimme käyttää sen pohtimiseen,
miten Suomi pärjää tässä haastavassa
tilanteessa, kun päästöjä pitää vähentää ja samalla
kuitenkin taloudesta pitää pitää huolta.
Yksi parhaita vertauksia, jonka itse olen kuullut ilmastotieteestä,
on: jos olette leikkausvuoteella ja teillä on sellainen
mahdollisuus, että on sata asiantuntijaa siinä ympärillä arvioimassa, kannattaako
leikkausta tehdä, jos näistä sadasta asiantuntijasta
99 on sitä mieltä, että leikkaus on paitsi
tarpeen suorastaan välttämätön
teidän eloon jäämisenne kannalta, niin
kuunteletteko näitä 99:ää asiantuntijaa
vai kuunteletteko sitä yhtä erimielistä,
joka sattuu olemaan toisella kannalla? Edustaja Heikkilä on
päätynyt sille kannalle, että hän
jättäisi leikkauksen tekemättä, koska
jostain on löytynyt yksi asiantuntija, joka on siitä eri
mieltä.
Pauli Kiuru /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Edustaja Packalén käytti hyvin
tunteisiin vetoavan puheenvuoron tässä joku aika
sitten. Lasten asialla oltiin liikkeellä. En tiedä,
minkälaisia vääriä profeettoja
ja kvasitietoa on ollut lähteenä. Aina kannattaisi
mennä oikean lähteen juurille vähän
niin kuin Oras Tynkkynenkin tässä mainitsi.
1700-luvulla, kun höyryjunia Englannissa alettiin ensimmäisen
kerran käyttää, lääkärit
pelottelivat ihmisiä, että niillä matkustaminen
ja jopa niiden katselu aiheuttaa mielenvikaisuutta. Nyt samanlaista
fobiaa tuntuu olevan näistä tuulivoimaloista.
Tuulivoimasta kun puhutaan, niin on tällainen käsite
kuin tuulivoimasyndrooma ja täällä on
sitten taudinkuvia: tuulivoima voi aiheuttaa harmaantuvia hiuksia,
syöpää, epämuodostumia, kanat
eivät muni, karjalaumat kuolevat sähköpiikkeihin,
tuulivoima aiheuttaa mielenterveysongelmia ja unettomuutta. Ainakin
edustaja Korhonen on nukkunut hyvin yönsä, joten
ilmeisesti tämä syndrooma kannattaa ottaa vakavasti
ja miettiä omaa suhtautumista asiaan.
Esko Kurvinen /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Minä jättäisin
tuulivoiman nyt väliin ja kääntäisin
katsetta tuonne pohjoiseen päin. Suomen pohjoisimmasta
pisteestä on noin 20 kilometriä arktiselle merelle,
Jäämerelle. Tässä strategiassa
ei paljonkaan puututa siihen, mitkä ovat siellä ilmastonmuutoksen
aiheuttamat jäljet, mutta ennen kaikkea myös siellä on Euroopan
suurimmat energiavarat.
Ministeri Vapaavuori sanoi, että tehdään
ensi vuoteen mennessä tiekartta, joka pohjautuu EU:n kirjaan.
Eikö olisi oikein, että Suomi olisi eturintamassa
EU:n edustajana siellä, vaikka nyt ei ihan ollakaan rannikkovaltio,
Norjan ja Venäjän kanssa? Ne molemmat panostavat
kovasti arktiselle alueelle. Kysyisin: mikä on Suomen rooli tulevaisuudessa
arktisen alueen osalta niin ilmastopoliittisesti kuin myös
taloudellisesti?
Anneli Kiljunen /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Suomen ilmasto- ja energiapoliittisena
tavoitteena on lisätä ripeästi tuulivoimaa,
ja tavoitteeksi on esitetty muun muassa 700 uuden tuulivoimalan
rakentamista vuoteen 2020.
Kuten tiedätte, niin Kaakkois-Suomessa on eletty erittäin
vaikeita teollisuuden rakenneuudistuksia ja -muutoksia.
Tuulivoima on tullut nyt sinne uudella tavalla agendalle, ja tavoitteena
on, että me voisimme rakentaa tuulivoimaa myös Kaakkois-Suomeen.
Nyt kuitenkin tilanne siitä huolimatta, vaikka kaikki toiminnot
on huolehdittu ja rakennettu valmiiksi, on se, että Puolustusvoimat
on asettanut esteitä tälle asialle ja Puolustusvoimat
ei ole myöskään perustellut tarkkaan
sitä, mihin perustuu heidän kielteinen kantansa
tähän kysymykseen. Ministeri Vapaavuori ja ministeri
Niinistö, kun molemmat tiedätte tämän
asian hyvin, niin toivoisin, että ottaisitte tämän
Kaakkois-Suomen tuulivoimalakysymyksen erittäin vakavasti
ja lähtisitte ajamaan sitä, ratkaisemaan niitä kysymyksiä,
jotka liittyvät tutka- ja muihin Puolustusvoimiin liittyviin
kysymyksiin, jotta nämä tuulivoimalat saataisiin
rakennettua. Kaikki päätökset ovat muilta
osin valmiita. (Puhemies koputtaa) Ainoastaan kuokka maahan, niin
voisimme lähteä liikkeelle.
Timo Kalli /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Olen ymmärtänyt niin, että selonteon
tavoite voi toteutua vain silloin, jos meillä on edelleen
yrityksiä ja erilaisia tahoja, jotka rakentavat uutta päästötöntä kapasiteettia,
ja että pystymme säilyttämään
nykyisen selluntuotantokapasiteetin. Voidaan kysyä, mitä sellaista
tämän kahden vuoden aikana on tapahtunut, että investointien
kiinnostavuus olisi lisääntynyt. Kotimaisten polttoaineiden
kustannuksia on selvästi nostettu, puun ja turpeen verotus
on vienyt tähän suuntaan, ja nämä kaikki
asiat, luvitus, josta tässä on käyty
keskustelua, estävät — eivät
edistä, vaan estävät — uuden
kapasiteetin syntymistä. Sen tähden meidän
pitäisi täällä keskustella enemmän
siitä, mitenkä voimme edistää.
Edustaja Lehtomäki nosti esiin myös merkittävän
asian, josta vähemmän täällä on
puhuttu. Me menetämme koko ajan säätöön
käytettävää tuotantoa, ja jotta
tämä paletti voidaan tulevaisuudessa pitää yllä ja
ratkaista, me tarvitsemme uutta vesivoimaa, jotta saamme aikaan
jatkossakin kotimaista säätöä.
Merja Mäkisalo-Ropponen /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ymmärrän tavallaan sen,
että nykyisessä taloudellisessa tilanteessa olisi
helpompi jättää nämä ympäristöasiat ikään
kuin odottamaan parempia aikoja, mutta toivottavasti emme tee niin,
koska kysymys on tulevaisuuden sukupolvien elinolojen turvaamisesta.
Toisaalta, voisimmeko ottaa ilmastohaasteet ja kiristyvät
velvoitteet myös positiivisena mahdollisuutena, koska tämän
asian ympärillä tehdyt innovaatiot maksavat itsensä moninkertaisesti
takaisin? Jokainen toimiva innovaatio, jonka avulla voidaan energiataloutta
kehittää ja päästöjä vähentää,
löytää todennäköisesti
tiensä myös kansainvälisille markkinoille.
Nyt olisikin Suomessa syytä panostaa tutkimukseen ja
kehittämistoimintaan. Tämän lisäksi nyt
olisi oikea aika lisätä energiaa tuottavan ja energiaa
käyttävän laitekannan investointeja,
kuten biojalostamoja ja tuulivoimaloita. Meillä Suomessa
olisi hyvät mahdollisuudet tulla erityisesti uusiutuvan
energian käytön mallimaaksi. Riittääkö meillä tahtoa
tähän?
Puhemies Eero Heinäluoma:
Seuraavaksi ministeri Vapaavuori 5 minuuttia.
Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori
Arvoisa puhemies! Tässä yhteydessä haluaisin
palauttaa mieliin sen, että kysymys on edellisen strategian
päivityksestä, jonka keskeinen sisältö on
se, että olemme hyvin uralla kaikkien EU-sitoumustemme
osalta, niin päästövähennysten osalta,
uusiutuvien lisäämisen osalta kuin energiatehokkuuden
parantamisen osalta, ja tämä ei ole vähäpätöinen
saavutus. Sitä voidaan selittää osin
sillä, että taloudessa menee huonosti, taloudessa
menee huonosti ympäri Eurooppaa, ja aika harva EU-maa on
kuitenkaan näin hyvällä uralla kuin me
olemme.
Seuraava vaihe, jota täällä on toki
monessa yhteydessä sivuttu, liittyy sitten tulevaisuuteen, vuoteen
2030 tai 2050. Sitä koskeva tiekarttatyö aloitetaan
hallituksen toimesta välittömästi tämän
jälkeen jo tänä keväänä,
ja siihen on tarkoitus laajat kansalaisryhmät ottaa monin
tavoin mukaan.
Kommentoisin muutamaa kysymystä.
Edustaja Pekkarinen, emme me saa riitaa aikaiseksi teidän
tavoitteestanne 50 prosenttia uusiutuvia. Itse asiassa tuossa laskeskelimme,
että jos haluamme sillä uralla vuoteen 2050 mennä hiilineutraaliin
maahan ja vaikka kaikki ydinvoimaluvat toteutuisivat ja vaikka tulisi
vähän lisääkin, niin silti tämä kasvu-ura
itse asiassa edellyttäisi sitä, että vuoteen
2030 mennessä tarvitaan 50 prosenttia. Voi olla, että tarvitaan
enempikin, ja voi olla, että asetamme kunnianhimoisemman tavoitteen
kuin keskusta, mutta joka tapauksessa se on hyvä lähtökohta.
Edustaja Yrttiaho puhui täällä kuntien
roolista, ja se on hyvä lyhyesti kuitata, koska täällä on kuitenkin
paljon kunnanvaltuutettuja paikalla. Kunnilla on erinomaisen paljon
mahdollisuuksia vaikuttaa tähän kysymykseen. Kunnat
vastaavat esimerkiksi kaavoituksesta ja siihen liittyvästä kaupunkirakenteesta
ja eheistä yhdyskunnista. Kunnat vastaavat pitkälti
joukkoliikenteestä. Kunnilla on merkittävä instrumentti
käsissään julkisten hankintojen kautta,
ja onpa muutamilla kunnilla omia energiayhtiöitäkin.
Edustaja Kettunen kysyi, mistä sen tietää,
mitä se sähkö on, joka sieltä töpselistä tulee.
Huomisen jälkeen tietää, nimittäin
huomenna esittelen valtioneuvoston istunnossa lain sähkön
alkuperämerkinnöistä. Toki meillä on
nyt semmoinen järjestelmä tälläkin
hetkellä olemassa, mutta tässä sitä vahvistetaan,
ja sen jälkeen tätä kautta pystytään
verifioimaan paremmin se, mitä sähköä... (Mauri
Pekkarinen: Kyllä se tiedetään nytkin!) — Kyllä se
tiedetään nyttenkin, mutta järjestelmä paranee.
Täällä on paljon puhuttu tuulesta,
ja ehkä sen takia siitä nyt olisi muutama perusteellisempi sana
paikallaan. Tavoitteemme vuodelle 2020 tarkoittaa 2 500
megawatin tehoa. Meillä vuodenvaihteessa oli 288 eli vain
pikkasen yli 10 prosenttia siitä tavoitteesta. Muistan
hyvin, kun viime vaalikaudella sanoin tässäkin
salissa, että edustaja Pekkarisen toimesta nyt on poistettu
taloudelliset esteet mutta meillä on valtava määrä muita
esteitä jäljellä. Tämä on,
kuulkaa, hyvät edustajat, oikeasti hämmentävää,
kuinka niitä esteitä vain riittää.
Meillä on ollut Tarastin työryhmää ja
sen jälkeen on ollut monia muita työryhmiä — ja
muutama työryhmä istuu vieläkin — ja pohditaan
kaikkia niitä mahdollisia esteitä, mitä tässä Suomessa
on, ja olen tässä edustaja Tynkkysen kanssa täysin
samaa mieltä: miten on mahdollista, että näin
harvaan asutussa maassa tästä tulee niin iso ongelma,
vaikka meillä on suunnilleen edustaja Packalénia
lukuun ottamatta kansallinen yhteisymmärrys siitä,
että tämä pitää tehdä?
Me olemme muun muassa liikenneministeriön kanssa käyneet
neuvotteluja, jotka ovat itse asiassa edenneet ihan kohtuuhyvin,
ja ne ovat liittyneet muun muassa lentokenttien tiettyihin varalaskeutumissuuntiin
ja näihin. Me olemme käyneet neuvotteluja puolustusministeriön
kanssa, ja puolustusministerille pitää kyllä tässä nostaa
hattua, että itse asiassa ne neuvottelut ovat edistyneet
aika hyvin. Tämä kysymys tästä Raahen
tutkijakompensaatiosta tullee ratkaistavaksi vielä tänä vuonna,
ja kehysriihessä tehtiin päätös siitä,
että TEMin pääluokasta siirretään
PLM:lle varoja, jotta se voidaan hoitaa. Kyse on erittäin isosta
hankkeesta. Kysymys voi olla jopa yhden terawatin tasoisesta tuotantokapasiteetista,
joka kerralla kolminkertaistaa koko Suomen tuulivoimatuotannon.
Kaakkois-Suomen kysymys on hankalampi, ja sen kanssa jatketaan neuvotteluja puolustusministeriön
kanssa.
Mutta sitten ovat nämä kysymykset tästä meluasiasta
ja luvituksista, ja niitten puolella, kuulkaas, ei vain meinaa tulla
sitä edistystä millään. Nyt
onneksi tässä tietenkin tätä keskustelua
on paljon käyty, ja ministerikollega Niinistön
puheenvuoro tässä oli rauhoittava. Kyllä meidän
pitää oikeasti ottaa tosissaan tämä luvituskysymys Suomessa.
Kyllä meillä on iso rakenteellinen ongelma, että senkintyyppisissä asioissa,
missä meillä on täydellinen kansallinen
yhteisymmärrys siitä, että asiassa pitää mennä eteenpäin,
tämä luvitus on niin vaikeata ja kankeata kuin
mitä se tällä hetkellä on. Tämä liittyy
siis toki myös turpeeseen mutta myös tuuleen ja
liittyy itse asiassa moneen muuhunkin kysymykseen.
Tähän liittyen edustaja Lehtomäki
kysyi säätöenergiasta. Voisi sanoa, että 6
terawatin tai 9 terawattitunnin tuotanto ei ole vielä tämän
säädön kannalta iso ongelma. Totta kai
se sitten asteittain kasvaa. Vesivoiman laajempi käyttö olisi toki
hyödyksi. Voisi sanoa, että esimerkiksi Tanskassa
tätä hoidetaan säätämällä chp-tuotantoa,
että kyllä niitä vaihtoehtoja sitten
kuitenkin on olemassa.
Arvoisa puhemies! Vielä ihan viimeiseksi tähän
alkupuolen keskusteluun, joka minun mielestäni on ehkä tässä nyt
kaikkein olennaisin. Edustaja Pekkarinen totesi täällä,
että meillä pitäisi olla käynnissä nyt
kehitys, joka johtaisi asteittain pois kivihiilestä. Olen
edustaja Pekkarisen kanssa tästä täysin
samaa mieltä. (Mauri Pekkarinen: Kaikki menee toiseen suuntaan!)
Sen jälkeen edustaja Sinnemäki suunnilleen sanoi näin,
että tämä on aidosti yhteinen ongelma,
ja niin se on. Tämä on reilusti ja rehellisesti
myönnettävä, ja tämä on
monella tapaa hankala kysymys. Mutta sitten kokonaan toinen asia
on kysymys, mistä se oikeasti johtuu. Jos edustaja Pekkarinen
olisi edelleen ministeri Pekkarinen, niin ministeri Pekkarinen täällä salissa
puhuisi pitkästi siitä, miten Yhdysvaltain liuskekaasut
mullistavat koko maailman energiamarkkinat, miten se heijastuu kivihiilimarkkinoihin,
miten tämä pitkäaikainen talouskriisi
on johtanut päästöoikeuden hintoihin,
miten on ollut huonoja kesiä jne. Kaikilla näillä on
varmasti dramaattisesti isompi merkitys kuin niillä muutamilla
pienillä vero- ja tukipäätöksillä,
mitä hallitus aloittaessaan teki. Toki voidaan myöntää,
että varmaan niilläkin joku merkitys on ollut,
varsinkin kun otetaan huomioon kaikki nämä muut
asiat, jotka ovat sen ympärille syntyneet täysin
ennakoimattomalla tavalla.
Nämä ovat nyt joka tapauksessa kysymyksiä, mitä tästä eteenpäin
pitää aidosti ja huolellisesti pohtia. Maailma
muuttuu monesti ennakoimattomalla tavalla, monesti tavalla, joka
dramaattisesti muuttaa näitä lähtökohta-asetelmia.
Samaan aikaan meidän pitäisi pitää huolta
siitä, mistä edustaja Kärnä täällä puhui
jo pari tuntia sitten, että energiapolitiikan pitäisi
kuitenkin lähtökohtaisesti olla ennustettavaa
ja pitkäjänteistä (Mauri Pekkarinen:
Aivan!) ja meidän pitäisi tehdä semmoisia
ratkaisuja, joitten varaan voidaan luottaa. Tästä on
nyt kysymys. Meidän pitää huolella ryhtyä rakentamaan
sitä tiekarttaa vuoteen 2030 ja 2050 ja silloin tietenkin
ottaa kantaa myös siihen edustaja Gestrinin esille ottamaan kysymykseen,
tarvitaanko uusia ohjauskeinoja vai onko sittemminkin ehkä ongelma
se, että meillä on liikaa ohjauskeinoja ja tarvitsemmeko sittenkin
ehkä vähemmän ohjauskeinoja.
Puhemies Eero Heinäluoma:
Jatkamme vielä sellaiset parikymmentä minuuttia.
Jari Lindström /ps(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Täällä on
peräänkuulutettu tällaista etunojassa
olemista, ja kyllä perussuomalaisetkin voivat olla esimerkiksi
tämän uusiutuvan energiantuotannon suhteen tukevassa etunojassa
niin kuin suomalainen mäkihyppy 80-luvulla. Siihen liittyen
täällä selonteossa puhutaan hajautetusta
energiantuotannosta. Siitä on puhuttu tässä keskustelussa
aika vähän. Täällä on mainittu
tämmöinen, että "otetaan huomioon hajautetun
energiantuotannon käytön ja jakelun kehittäminen
sekä innovatiiviset lähiratkaisut". No, nämä innovaatiot
vaativat tietysti kehittämistä tosi paljon, ja
saattaa mennä vuosia, että jotain tuotteita syntyy,
ja varsinkin pientoimijoilla eivät riitä kyllä resurssit
kovinkaan monen vuoden harrasteluun ja puuhasteluun. Eli Suomen
ongelma tässä suhteessa on se, että vaikka
meillä on rahoituslähteitä paljon, niin
ongelma on edelleen rahoitus. Kysyisin: onko ministeriössä mietitty tämmöisille
pientoimijoille notkeampia rahoituskanavia?
Mauri Pekkarinen /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Tällä teidän linjallanne
se uusiutuva 50 prosenttia kerta kaikkiaan ei toteudu 2020-luvulla.
Toinen juttu, kun sanotte, että siihen nyt vain löytyy
jotenkin ikään kuin ymmärrettäviä syitä, että hiilen
käyttö lisääntyy: ei siihen
löydy ymmärrettäviä syitä.
Menkää sinne Alholmiin Pietarsaareen. Yritys,
joka käytti 10 prosenttia kivihiiltä viime vuonna,
näiden muutosten jälkeen käyttää 40—50
prosenttia kivihiiltä. Kyllä se on sen tuen vaikutusta,
mikä puulta lähtee pois ja sen veron, mikä tullee
turpeelle lisää, kun molemmat vaikuttavat kielteisesti,
siis tässä seospolttoaineessa, sen kilpailukykyyn,
niin totta kai sillä on vaikutusta siihen, että hiiltä käytetään
sisämaassa entistä enemmän. Ei minun
kotikuntani laittaisi 10:tä miljoonaa euroa siihen, että se koko
lailla uuden laitoksen muuttaa niin, että se pystyy käyttämään
tätä kivihiiltä, ja juuri näistä syistä,
mitä äsken sanoin. Kyllä tämä on
linjanmuutos.
Mitä tulee vesivoimaan vielä, (Puhemies koputtaa)
mitä enemmän tuulta tulee, tarvitaan säätövoimaa,
ja vettä siihen tarvitaan.
Osmo Soininvaara /vihr(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Tämä kaikki menisi oikein
hyvin, jos päästöoikeuksien hinta olisi
jollakin järkevällä tasolla, jossakin
50 eurossa tonnilta tai jotain sellaista, niin kuin sen piti olla.
Silloin ei tarvittaisi mitään pistetukia. Näissä pistetuissa
on se vika, että ne harrastavat tämmöistä osaoptimointia
ja johtavat aika vinoon. Jos päästöoikeus
maksaisi tämän, missään tapauksessa
ei sinne Jyväskylään kuljetettaisi kivihiiltä,
vaan te tappelisitte joka ikisestä puukuutiosta. Tämä kysymys
siitä, miten verotetaan chp-laitoksia ja sähköntuotantoa,
menettäisi kaiken merkityksensä, koska silloin
ei tarvittaisi mitään erillistä muuta
energiaveroa, vaan tämä yksi vero riittäisi ja
se kohdistuisi ihan oikein, emmekä ehkä tarvitsisi
tuulivoimatukeakaan.
Minä muuten olen sillä tavalla harhaoppinen, että minusta
me emme tarvitse erillistä päätöstä siitä,
mikä on uusiutuvien osuus, vaan me tarvitsemme kunnianhimoisen
päätöksen siitä, kuinka vähän
meillä on hiilidioksidipäästöjä,
ja se sitten johtaa semmoiseen uusiutuvien osuuteen, mihin se johtaa,
ja jos se päätös on riittävän
kunnianhimoinen, se menee kyllä yli tämän
38 prosentin.
Sauli Ahvenjärvi /kd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Aluksi totean, että kysymykseen ilmaston
lämpenemisen todellisuudesta varsin selvä näyttö on
napajäätikön sulaminen, joka on kenen
tahansa todettavissa, esimerkiksi satelliittikuvista viimeisten
10 tai 15 vuoden ajalta.
Mutta kuten ministeri totesi, globaalit energiamarkkinat ovat
poikkeuksellisen voimakkaan muutoksen alla. Vuosien ja jopa vuosikymmenien
päähän katsovaa ja energiapolitiikan
ennustettavuuden varmistavaa strategiaa laadittaessa olisi mahdollisimman
hyvin kyettävä ennakoimaan näitä muutoksia.
Kysyisin ministeriltä: miten perusteellisesti tämän
strategian valmistelussa on otettu huomioon toisaalta Saksan päätös
luopua ydinvoimasta ja toisaalta USA:ssa ja muuallakin jo nyt tiedossa
olevien ja mahdollisesti vielä löydettävien
jättimäisten liuskekaasuvarojen vaikutukset energiamarkkinoihin?
Martti Mölsä /ps(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Tuuli-, turve-, kivihiili- ja vesivoima on
jo käsitelty, mennään metsähakkeeseen.
Tässä selonteossa hallitus aikoo edistää metsäpohjaisen
biomassan käyttöä kivihiilen korvaamiseksi
siten, että kivihiilen voimalaitoskäyttö pääosin
syrjäytyy vuoteen 2025 mennessä. Tilastokeskuksen
mukaan Suomessa kulutettiin vuonna 2012 kivihiiltä sähkön-
ja lämmöntuotannon polttoaineena yhteensä noin
3,6 miljoonaa tonnia. Yhden kivihiili-irtokuution lämmönarvon
korvaamiseen tarvitaan 8,5 irtokuutiota metsähaketta. Se
tarkoittaa 30,6 miljoonaa tonnia metsähaketta vuodessa
eli yli 5 miljoonaa rekkakuormaa eli yli tuhat rekkakuormaa voimalaitosta
kohti päivässä. Olen tietenkin ja olemme biomassan
kannalla, (Puhemies koputtaa) mutta onko yhtälö kuitenkin
mahdoton? Arvoisa ministeri, onko tähän vielä jotakin
lisättävää teillä?
Jari Leppä /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Täällä edustaja
Kalli paalutti sen kohdan meidän uusiutuvan energian tuotannostamme,
joka ratkaisee tämän, toteutuuko 38 prosenttia
vai ei, tämä välitavoite ennen sitä yli 50
prosentin tavoitetta, ja se on metsät: miten metsiä käytetään,
miten se jalostusaste nousee, miten se säilyy, ja mitä kaikkea
metsän tuotteista, uusiutuvan metsän tuotteista,
tehdään. Tähän liittyy myöskin
ne hallituksen toimet, jotka ovat niitä ohjausmekanismeja,
jotka ovat osin ristiriitaisia, mikä on tullut esille vaikkapa
aluehallinnon uudistuksessa, selonteossa. Se on valiokunnan kuulemisissa
tullut esille. Se on tunnustettu tosiaan, että on ristikkäisiä ohjausmekanismeja.
Te
ette voi näistä päästä eroon.
Hallitus on toiminut toisin kuin mitä keskustahallitusten
johdolla tehtiin energiapaketteja, siitä ei pääse
yli eikä ympäri. Siihen on muitakin syitä,
mutta se on yksi syy ja merkittävä syy siihen.
Miksi te ette kerta kaikkiaan nyt tee tälle lupabyrokratialle
mitään sellaista, mikä aidosti saisi
pyörät pyörimään uudelleen?
(Puhemies koputtaa) Se vain nyt on meillä se mahdollisuus
ja ainoa mahdollisuus, että metsät pitää hyödyntää paremmin.
Inkeri Kerola /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Ensinnäkin täytyy
antaa ministeri Vapaavuorelle kiitosta siitä, että hän on
taistellut tuulimyllyjen puolesta ja ratkaisi tämän
tutkaongelman. Joskus näinkin päin.
Mutta sitten, arvoisa puhemies: Tässä strategiapaperissa
viitataan omavaraisuustavoitteeseen ja todetaan, että omavaraisuustavoite
saavutetaan 2020-luvulla, kun periaateluvan saaneet ydinvoimalaitosyksiköt
käynnistyvät ja pienimuotoinen tai muuten hajautettu
sähköntuotanto yleistyy. Tämä on
varmasti totta. Hallituksesta on kuitenkin toistuvasti ympäristöministerin
taholta keinutettu tätä ydinvoimavenettä,
ja nyt kysyisin tietenkin ministeri Vapaavuorelta, onko koko hallitus
sitoutunut tähän strategiapaperiin nimenomaan
tämän tavoitteen osalta.
Reijo Tossavainen /ps(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Tuottoisasta syöttötariffista
johtuen suomalaiset ja ulkomaalaiset tuulisähkön
pelurit ovat hankkimassa kiivaasti tuulisähkön
rakentamislupia omilla pikku yhtiöillään ja
minimirahalla. Näillä yhtiöillä ei
itsellä ole tuulivoimaosaamista, vain minimipääomaa,
eikä myöskään välttämättä pääomia
toteuttamiseen eikä alaan liittyvää toimintaa,
joten jos luvat saadaan, ne myytäneen ulkomaalaisille,
veroparatiisisaarilla toimiville pääomasijoitusyhtiöille
ja hyvällä tuotolla. Sen jälkeen pääomasijoittajat toteuttavat
rakentamisen ja myllyjen käytön. Tällainen
keinottelu pitää estää.
Anne Kalmari /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Ihan perussuomalaisille toteaisin, että olisi
erittäin hyvä — kun edustaja Turunen
tuossa sanoi, että ei ole minkäänlaisia linjauksia
esimerkiksi tuulivoimasta — että ylipäätään
uusiutuvasta energiasta olisi joitain linjauksia, kun huomaa, että täällä puheenvuorot
ovat aika laidasta laitaan, ja ennen vaaleja muistamme Matti Putkosen
linjaukset, joitten mukaan uusiutuvan energian tukeminen olisi sama
kuin heittäisi seteleitä hakekattilaan. Eli olisi
todella hyvä, että se linjaus täällä tulisi
ja voisimme sitten yhdessä pohtia, onko se samantyyppinen
kuin keskustan pyrkimys uusiutuvan vahvaan lisäämiseen
ja hajautettuun energiaan. Toivottavasti se sellainen on.
Mutta nyt kysyisin hallitukselta: Vaikka olette keskittämispolitiikan
kannalla kaikessa, olisiko teidän mielestänne
kuitenkin älykkäillä sähköverkoilla
mahdollisuus siihen, että pientoimijat jatkossa voisivat
myydä sähköä, kuten Saksassa
tehdään? Onko hajautettu bioenergian tuotanto,
vaikka siitä ei halaistua (Puhemies koputtaa) sanaa mainittu,
teidänkin ohjelmassanne? Onko esimerkiksi peltoenergian
saatava uusi mahdollisuus niin, että saamme kotimaista
valkuaista siinä ohessa?
Pirkko Mattila /ps(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Toteaisin edustaja Kalmarille ja muille, jotka
täällä kyselevät perussuomalaisten
energiapolitiikan perään, että meillä on esimerkiksi
julkaistu ennen vaaleja maaseutupoliittinen ohjelma, jonka on puoluehallitus
hyväksynyt.
Mutta tähän keskustan metsäpolitiikkaan
sen verran haluaisin kommentoida, että edellisellä kaudella
ministeri Väyrynen iloitsi Venäjän puutullien
poistumisesta ja samaan aikaan ministeri Anttila sanoi tätä epäisänmaalliseksi.
Elikkä kyllä näissä keskustankin
linjauksissa lievää epävarmuutta on ollut.
Mutta olisin kysynyt ministeri Vapaavuorelta, kun olette nostanut
julkisen sektorin toiminnan myöskin tänne selontekoon
ja julkinen sektorihan tekee merkittäviä investointeja
ja täällä jälleen törmätään
hankintaosaamiseen: oletteko osaltanne valmis sitten lisäämään
kuntien hankintaosaamista energiapolitiikassa?
Eeva-Maria Maijala /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Nyt hieman turpeesta. Elikkä turve
luokitellaan tänä päivänä fossiiliseksi
polttoaineeksi, mutta ainakin minun käsitykseni mukaan
on pikkuisen eri aika 300 vuotta ja 300 miljoonaa vuotta. Turpeen
uusiutumisessa menee 300 vuotta, kivihiilen uusiutumisessa 300 miljoonaa
vuotta. Tästä huolimatta nämä molemmat
luokitellaan tänä päivänä fossiilisiksi polttoaineiksi.
Turvetta muodostuupi Suomessa ehkä enempi kuin sitä tällä hetkellä käytetään
tai pystymme edes käyttämään.
Ja nyt sitten kun näitä päästöjä laskettaessa
turpeelle tulee suurin piirtein samanlainen päästökerroin
kuin kivihiilelle, kun puun päästökerroin
on sen uusiutumisen vuoksi nolla, niin eikö olisi aika
laskea edes meille suomalaisille se, että tämän
turpeen päästökerroin ei olisi sama kuin
kivihiilen päästökerroin?
Arvoisa puhemies! Nyt kysynkin ministeriltä: jos kerran
tämä uusiutuminen on näin, niin onko 300
vuotta sama kuin 300 miljoonaa vuotta tämän uusiutumisen
suhteen?
Arto Pirttilahti /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Täytyy oikein tästä kannesta katsoa,
että puhummehan me Suomen kansallisesta energiastrategiasta
ja ilmastostrategiasta. Välillä tulee ainakin
mieleen, puhummeko me jostain globaalimmasta asiasta. Tietenkin
me olemme osa globaalia.
Kaiveskelin kovasti tämmöistä kokonaisenergiatavoitetta
kotimaisuuden osalta. En sitä nyt löytänyt
tästä. Tämä 31 prosenttia meillä suurin piirtein
on tällä hetkellä tämä.
Onko hallituksella tavoitetta tällä hetkellä sitten,
mihinkä tämä Suomen kokonaisenergian
kotimaisuusaste tulisi asettaa, ja millä siihen päästään?
Toinen on tässä sivulla 13, "Energiatehokkuustavoitteiden
saavuttaminen": "Sähkön osalta tavoite saavutetaan
pääosin hidastuneen talouskasvun ja talouden rakennemuutoksen
seurauksena." Onko tämä hallituksen tavoite, että meillä on
tässä hidastunut talouskasvu, vai kuinka me tällä energiapolitiikalla
nyt aktivoimme omaa elinkeinopolitiikkaa eteenpäin? Näen,
että hallituksella olisi riihessä ollut jo paikka
tehdä näitä asioita eikä voi
mennä esimerkiksi näitten päästökauppahintojen
taakse. Tekoja, pyydän tekoja!
Kimmo Kivelä /ps(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Hiljattain ilmestyi teos "Konsulttidemokratia",
joka karulla tavalla kertoo kansanvallan kaventumisesta kallispalkkaisten
konsulttien hääräillessä. Erityisesti
konsultit ovat kunnostautuneet julkishallinnon it-asioitten sotkemisessa,
mutta kyllä he ovat saaneet näkyvää tulosta
aikaiseksi myös energia-asioissa. Kysynkin: onko hallituksella
oikeasti energiapoliittinen linja, vai onko kysymyksessä konsulttilinja?
Merja Kuusisto /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Tieliikenteen päästöjen
osuus kaikista liikenteen päästöistä on
noin 90 prosenttia. Ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi tarvittavien
päästövähennysten toteuttaminen
on edelleen liikennepolitiikan keskeisin haaste. Pitkän
tähtäimen tavoitteena on oltava liikennejärjestelmän muuttaminen
kestäväksi, öljyriippuvuuden vähentäminen,
nykyaikaisen infrastruktuurin luominen sekä älykkäiden
hallinta- ja tietojärjestelmien käyttöönotto.
Olisin kysynyt ministeriltä, missä vaiheessa älykkäitten
liikenteitten uusien vaihtoehtojen käyttöönotto
on tällä hetkellä.
Sitten vielä, kun on paljon puhuttu asumisesta, rakentamisesta
ja puurakentaminenkin on tässä keskustelussa noussut
esiin, niin kysyisin, miten ministeri edesauttaa puurakentamisen
lisäämistä. Muistan, että seminaari
oli pari vuotta sitten tässä Helsingin keskustassa
ja silloin kyllä meille esiteltiin hyviä vaihtoehtoja,
että puusta voidaan rakentaa niin omakotitaloja kuin myös korkeita
kerrostaloasuntoja.
Puhemies Eero Heinäluoma:
Otetaan vielä niiden edustajien vastauspuheenvuorot,
jotka eivät ole vielä puhuneet ollenkaan, ja sen
jälkeen ministereiden vastaukset.
Lasse Hautala /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Ensinnäkin haluan lausua ministeri
Vapaavuorelle parhaat kiitokset siitä lupauksesta jouduttaa
sekä turvetuotannon että tuulivoiman lupakäsittelyitä.
Erityisesti tuulivoiman osalta on tällä hetkellä kunnissa
ehkä lisääntyvien kiinteistöverotulojen
toivossa käynnistetty paljon hankkeita, jotka ovat konsulttivetoisia, ja
siksi on hyvä, että näissä lupakysymyksissä päästäisiin
eteenpäin.
Täytyy hiukan ihmetellä täällä edustaja Packalénin
aikaisemmin esille tuomia uhkatekijöitä tuulivoimasta.
Ehkä siitä jäi enää puuttumaan
se, että tuulivoiman pelätään
sekoittavan ilmaa.
Täällä ministeriaitiossa pitkään
istui ministeri Koskinen, ja olisin halunnut tiedustella ehkä häneltä — tai
hän olisi ollut ehkä paras ministeri vastaamaan
siihen — miten tässä selonteossa tai strategiassa
peltoenergiaa tultaisiin jatkossa hyödyntämään
nykyistä enemmän.
Arja Juvonen /ps(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Selonteossa otetaan kantaa sähköautoiluun.
Tarkoituksenahan on vähentää mineraaliöljyn
kulutusta Suomessa. EU:n komission direktiiviesitys puhtaan liikenteen
infrastruktuurista julkistettiin myös tammikuussa, ja se
sisältää muun muassa maakohtaiset velvoitteet
sähköautojen latausverkoston rakentamiseksi. Suomessa
muun muassa velvoite on se 71 000 latauspistettä,
mikä on paljon.
Sähköautokeskustelusta Suomessa tulee siis merkittävä,
eikä enää asiaa voida ohittaa sillä, että sanotaan,
että akut eivät ole riittävän
hyviä. Teknologia kehittyy koko ajan, mutta kuinka muuten
Suomessa, hyvä ministeri, me voimme edistää tätä sähköautoilua?
Isossa-Britanniassa muun muassa tuetaan yksityisen kotitalouslatauspisteen
kuluissa, ja Norjassa sähköautot saavat 50 prosenttia
alennusta työsuhdeautojen verotuksessa. Miten meillä Suomessa
nyt sitten tulee tapahtumaan? Kuinka tämä verotus
menee, onko sähköauton autovero ja käyttövoimavero poistettavissa?
Sitten vielä tästä melusaasteesta:
Täällä mainittiin, että tuulivoima
aiheuttaa melua mutta sähköauto ei. Siinäkin
mielessä se on hyvin kannatettavaa. Siinä poistuu
melusaaste.
Timo V. Korhonen /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Suomen pitää olla biotalouden
mahtimaa monella tavalla, se on ihan selvä asia. Meillä on
erittäin mittavat raaka-aineresurssit muun muassa metsissämme,
metsissä, jotka ovat myös valtava hiilinielu,
vaikka myös kansainvälisissä neuvotteluissa
hallitus on mennyt muuta sopimaan.
Puusta valmistetut tuotteet ovat myös pitkäikäisiä hiilivarastoja,
siksikin puurakentamiseen ja kehittämiseen tulisi panostaa
puuenergian lisäksi erittäin voimakkaasti. Kun
selaan tätä strategiaa, puun monipuolisen käytön
kehittämiseen, puurakentamiseen tässä ei
juurikaan ole kiinnitetty huomiota. Mistä se johtuu? Kai
hallitus kuitenkin haluaa tähän puurakentamiseen
ja puurakentamisen kehittämiseen panostaa myös jatkossa
mittavasti?
Osmo Kokko /ps(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Niin kuin täällä on
turpeesta puhuttu ja puusta, niin lupamenetelmät ja ennen kaikkea
puuenergian tuen heikentäminen ovat johtaneet siihen, että merkittävässä osassa
sellaisia voimalaitoksia, missä turvetta ja puuta on käytetty,
on jouduttu siirtymään kivihiilen käyttöön.
Kyseessä on merkittävä rakenteisiin
asti ulottuva muutos, ja kehitys uhkaa reilua 1 200 työpaikkaa
Suomessa. Tuontienergia uhkaa vallata yhä enemmän
jalansijaa turpeen korvaajana. Pöyryn tekemän
tutkimuksen mukaan kivihiilen lisäkäyttö uhkaa
nostaa kuluttajan kaukolämmön hintaa noin 15 prosenttia
turvetta käyttävissä kaupungeissa tänä vuonna.
Pellervon taloustutkimus on kuitenkin tehnyt tutkimuksen, jonka
mukaan Suomeen syntyisi 4 100 työpaikkaa, mikäli
energiaturpeen tuotanto pidettäisiin nykyisellä tasolla
ja kasvava metsähakkeen osuus suunnattaisiin korvaamaan
fossiilista tuontienergiaa.
Johanna Karimäki /vihr(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Palaan tähän tuulivoimakeskusteluun
ja varsinkin tuulivoiman rakentumisen esteisiin. Minulla on vahva
kannatus, että esteet raivataan ja poistetaan.
Ministeri Vapaavuori, totesitte puheessanne, että meluasia
on erittäin vaikea, mutta itse asiassa suurin ongelma on
ympäristöministeriön ohjeopas, joka on
terveydenhuoltolainsäädännön vastainen
ja myös valtioneuvoston periaatepäätöksen
vastainen. Nämä 35 ja 40 desibelin melurajat ovat
kohtuuttoman pienet, jos vaikka vertaa liikenteen meluun tai muun
energiantuotannon meluun.
Mutta itse asiassa tuulivoiman hyväksyttävyyttä on
helppo edistää niin, että edistetään myös
pientuotantoa, ja selonteossa onkin ihan mukavia ituja pienimuotoisen
sähköntuotannon edistämiseen, mutta valmiita
ratkaisuja ei itse asiassa ole. On todettu, että nettolaskutus
esimerkiksi siihen liittyen tulisi voimaan, että asukas syöttää aurinkosähköä,
tuulisähköä, ylijäämää tuotannosta
verkkoon. (Puhemies koputtaa) Tätä on luvattu
selvittää, mutta se on todettu kyllä ongelmalliseksi,
joten voisitteko hieman täsmentää, milloin
selvitykset valmistuisivat.
Elsi Katainen /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Biotalouden, uusiutuvan energian ja myös
vihreän teknologian aluevaltauksista me voisimme todella
kehittää oikean kansallisen suomalaisen kärkivientituotteen.
Tällä hallituksen tavalla kivihiiltä suosimalla
ja omasta uusiutuvasta leikkaamalla se ei kyllä kuitenkaan
onnistu.
Puheenjohtaja Sipilä esitti tässä taannoin
uutta kasvurahastoa edistämään biotalouden
ja ympäristöliiketoiminnan kehittämistä.
Tuo esitys on erinomainen, ja se kannattaisi ottaa vakavasti. Tukiessamme
aloittelevia ja kasvuvaiheen bioyrityksiä me voisimme todella
yhdessä olla uutta vientikärkituotetta olla kehittämässä.
Arvoisa ministeri Vapaavuori, miten suhtaudutte tähän
esitykseen?
Pia Kauma /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ehdotus uudeksi ympäristönsuojelulaiksi
oli lausunnoilla vuodenvaihteessa. Sen myötä teollisuuspäästödirektiivi
saatetaan osaksi kansallista lainsäädäntöä.
Sen on ennakoitu tuovan suomalaiselle teollisuudelle jopa suuremmat
kustannukset kuin rikkidirektiivi on tuonut. Kuitenkin hallitus
linjasi puoliväliriihessä, että teollisuudelle
ei enää sälytetä lisää kustannuksia
tällä kaudella.
Kysyisin nyt ministeri Niinistöltä: miten
varmistatte sen, että tämä ei tuo teollisuudelle
lisäkustannuksia?
Puhemies Eero Heinäluoma:
Debatin viimeinen puheenvuoro on edustaja Vehkaperällä. — Olkaa
hyvä.
Mirja Vehkaperä /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvostettu puhemies! Suomen tavoitteeksi energiapolitiikassa
pitää asettaa tuontienergiasta luopumista tai
vähentämistä. Kotimainen uusiutuva energia
työllistää, se parantaa vaihtotasetta, se
on luotettava, ja ennen kaikkea tämä energiahuoltovarmuuden
parantaminen on tärkeää.
Tulen Oulusta, kotikaupungistani, jossa turve on ollut tärkeässä roolissa.
Oulu on lämmennyt tähän asti turpeella,
olemme joutuneet käyttämään
puuta, mutta sen lisäksi voimalaitoksissa on nyt kattiloita
uusittu hiilen tarpeisiin. Siksipä hallituksen toimet juuri
turpeen käyttöön ja turpeen ja puun yhteiskäyttöön
verotuksellisin ja myöskin tukipoliittisin keinoin ovat
aika turmeltavia. Meidän pitäisi käyttää kaikin
keinoin kotimaisia uusiutuvia energioita juuri niillä alueilla, joissa
niitä on käytettävissä tuulivoiman,
vesivoiman, jopa sen lisärakentamisen, ja tämän
turpeen hyödyntämisen keinoin.
Puhemies Eero Heinäluoma:
Tämän jälkeen ministereiden vastauspuheenvuorot.
Ministeri Vapaavuori, 5 minuuttia puhuja-aitiosta.
Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori
Arvoisa puhemies! Muutamaan kysymykseen täällä.
Yksi viimeisistä kysymyksistä liittyy näihin rahastoihin:
hallitus on juuri kehysriihen yhteydessä päättänyt
kahdesta merkittävästä rahasto-ohjelmasta,
toinen liittyy alku- ja siemenvaiheen ja toinen kasvuvaiheen rahastoihin,
ja totta kai ne ovat käytettävissä ennen
kaikkea niillä alueilla ja aloilla, missä Suomella
on merkittävintä uusinta liikepotentiaalia olemassa,
ja siinä mielessä biotalous ja cleantech ovat
ihan varmasti siellä keskeisten joukossa.
Tarvitaanko sitten ihan erillisiä korvamerkittyjä rahastoja
itse kullekin alalle — en välttämättä siihen
usko, vaan pääasia on, että oman pääoman
ehtoista riskirahaa on käytettävissä,
ja tässä mielessä kehysriihi toi olennaisesti
lisää tähän harjoitukseen.
Puurakentamisesta on useammassa eri puheenvuorossa kannettu
huolta. Itsellänikin se on ollut lähellä sydäntä pitkälti
sen takia, että edellisellä kaudella asuntoministerinä olin
muuttamassa niitä rakentamislupamääräyksiä,
jotka käytännöllisesti katsoen mahdollistivat,
että se buumi lähti liikkeelle.
Meillä on ministeriössä käynnissä metsäalan strateginen
ohjelma, jossa yksi kolmesta painopistealueesta on puurakentamisen
edistäminen, ja sitä tehdään
kovaa vauhtia. Se vie oman aikansa, mutta meillä on paljon
hyviä esimerkkejä ja paljon hyviä hankkeita
vireillä monessakin suomalaisessa kaupungissa. Tietenkin
pientalopuolella 80 prosenttia taloista on aina ollut puusta, mutta
nyt kysymys on julkisesta rakentamisesta ja kerrostalorakentamisesta.
Julkisten hankintojen neuvonnasta puhuttiin. Motiva on parhaillaan
kehittämässä julkisten hankintojen neuvontapalvelua.
Puhuttiin pientuotannosta ja nettolaskutuksesta, edustaja Karimäki
taisi viimeksi puhua siitä. Se on asia, jota meillä on
selvitetty pitkäänkin, mutta sen selvittely vain
yksinkertaisesti vaatii vielä jonkun verran. Se ei ole
ihan yksinkertainen kysymys, ja jos muistan oikein, niin olen tainnut
vastata siihen liittyvään kirjalliseen kysymykseen
juuri edustaja Karimäelle, joten sieltä löytyy
tarkempia selityksiä.
Kivihiilen korvauksesta voisi sanoa näin, että strategia
lähtee liikkeelle siitä, että lauhteeseen käytetty
kivihiili korvautuu pitkälti ydinvoimalla ja sitten tuolla
chp-puolella erilaisilla metsäjalosteilla.
Edustaja Pekkarinen täältä jo poistui,
mutta sanon näin yleisellä tasolla, että jokainen
tapaus on erilainen. Edustaja Pekkarinen täällä taisi mainita
ainakin Pietarsaaren ja Jyväskylän voimalaitokset.
Näitten molempien osalta käsittääkseni
on kysymys siitä, että kun turvetta ei ole ollut
saatavilla, niin kivihiili yksinkertaisesti on ollut ainoa vaihtoehto.
Kun turvetta ei ollut saatavilla, niin silloin sitä ei
ollut saatavilla, ja silloin on kysymys enemmän luvituksesta
ja huonoista, sateisista kesistä kuin sitten joistakin
veroratkaisuista tai muista isommista kysymyksistä.
Muutamassa puheenvuorossa kiinnitettiin huomiota meidän
energiamme kotimaisuusasteeseen. Minulla ei tarkkaa lukua mielessä ole,
mutta voisi sanoa näin, että kutakuinkin kaikki
uusiutuva taitaa olla lähtökohtaisesti kotimaista,
ja joka tapauksessa uusiutuvasta 80 prosenttia on metsäpohjaista
ja sitten on tuulta ja vettä päälle, niin
että kyllä se pitkälti kotimaista on.
Ydinvoima on sitten tietenkin vähän määrittelykysymys. Raaka-aine
ei ole kotimaista, mutta tietenkin sen osuus kokonaiskustannuksista
on vähäinen.
Mutta sitten on kysymys näistä ehkä kolmesta isosta
merkittävästä energiamuodosta tai -varasta,
jotka eivät ole kotimaisia: mineraaliöljy, jonka
osalta on nyt selkeä tavoite pudottaa 24 prosentin osuus — joka
on jo kansainvälisesti katsottuna matala — edelleen
17 prosenttiin, sitten kaasu, jonka osalta tarkoitus on korvata
maakaasu osin kotimaisella biokaasulla, ja sitten kivihiili, joka
on tarkoitus lähestulkoon kokonaan ajaa alas. Eli tässä suhteessa,
nyt en osaa lukuja sanoa, mutta kyllä tämän
strategian toteuttaminen tarkoittaa kuitenkin sitä, että kotimaisuusaste olennaisesti
tässä nousee.
Puhetta oli ryhtynyt johtamaan ensimmäinen
varapuhemies Pekka Ravi.
Ympäristöministeri Ville Niinistö
Arvoisa puhemies! Ministeri Vapaavuorta täydentäen
korostaisin tosiaan sitä, että nyt on tehty ilmasto-
ja energiastrategian päivitys, jossa on arvioitu olemassa
olevien tavoitteiden toteutumista. Mutta sen lisäksi, vaikka
kyseessä on päivitys, on asetettu myös
uusia tavoitteita, ja sillä tavalla eteenpäin
tässä mennään myös
kunnianhimon osalta.
Puhtaan energian ohjelman osalta asetetaan uusia tavoitteita
vuodelle 2025, turpeen käyttöä pyritään
suunnitelmallisesti vähentämään
kolmanneksella, ja on mineraaliöljyn käytön
vähentämisohjelma. Kaikki nämä edellyttävät
lisätoimia, joista monia on jo tässä linjattu,
ja täsmennyksiä tulee hallituskauden kuluessa.
Mutta se suuri kotimainen ponnistelu on se, että me ryhdymme
katsomaan yhä enemmän sinne pitemmälle
kohti vuosia 2050 ja 2030, ja tätä me teemme rinnan
tämän 2050-tiekartan valmistelun yhteydessä,
rinnan sen tarkastelun, mitä EU:ssa tehdään
päästövähennystavoitteiden kunnianhimon
nostamiseksi.
Täällä on useampi edustaja tuonut
esille sen, kuinka itse asiassa päästöjen
vähentämisen kustannustehokkuuden kannalta, teollisuuden
ja elinkeinoelämän kilpailukyvyn kannalta ja vihreän
talouden investointien kannalta järkevää on se,
että varsinaisen päästövähennystavoitteen kunnianhimo
on riittävä. Tämä on erittäin
tärkeä huomio. Mitä kunnianhimoisempi
päästövähennystavoite meillä on,
sitä tehokkaammin päästökauppa
instrumenttina ohjaa kotimaisten uusiutuvien käytön
lisäämiseen, vähäpäästöisiin
ratkaisuihin, vauhdittaa näitten investointien käyttöönottoa
nopeasti. Ja energia-alalta tulee hyvin paljon sitä viestiä,
että nyt pitäisi nopeasti asettaa kunnianhimoa
pitemmällä aikavälillä ja riittävän
korkealle tasolle, jotta ne investoinnit lähtevät
nyt liikkeelle.
Jos ajatellaan kansainvälistä asetelmaa, niin vihreän
talouden rakentaminen ja vähäpäästöiset ratkaisut
etenevät voimakkaasti maailmalla. Vaikka Kiinassa edelleen
avataan uusia hiilivoimaloita ja hiilipäästöt
ovat edelleen kasvussa, niin samaan aikaan heidän panostuksensa
vähäpäästöisiin puhtaisiin
teknologioihin ovat suurempia kuin Euroopassa ja Yhdysvalloissa.
Yhdysvallat tekee aika paljon toimia kotimaassa ja tietyissä osavaltioissa,
vaikka heillä ei ole sitoutumista muodollisesti Kioton
toiseen velvoitekauteen juuri sen takia, että he panostavat
myös tähän ympäristöteknologiaan.
Eli tämän päivityksen ohella muilla
toimilla, mitä hallitus tekee biotalouden edistämisessä, maatalouden
ravinnekierron edistämisessä, biokaasun, muiden
näitten hajasijoitettujen energiatuotantomuotojen käytön
edistämisessä, jätteiden hyödyntämisessä energiaksi
yhä enemmän, kaikilla näillä ratkaisuilla
pyritään siihen, että niillä ratkotaan
myös samalla ilmastohaastetta ja puututaan ympäristöongelmiin.
Eli kyllä me teemme monella saralla töitä,
ei vain tässä ohjelmassa, sen eteen, että kotimaiset
uusiutuvat energiamuodot saisivat lisää tilaa.
Ilmastolakivalmistelu, joka tällä hetkellä etenee,
ja loppuvuodesta virkamiestyöryhmä tulee tekemään
esityksen hallituksen päätettäväksi, lähtee
juuri siitä, että yhä paremmin eri sektoreiden,
maatalouden, jätepolitiikan, energiapolitiikan, toimet
tukisivat toinen toisiaan vähäpäästöisen
yhteiskunnan rakentamisessa niin, että ratkaisut olisivat
kustannustehokkaita, että se olisi myös maaseudun
elinkeinojen iso mahdollisuus ja että yhdistettäisiin
tämä vähäpäästöiseen,
vähäresurssiseen yhteiskuntaan siirtyminen myös taloudellisen
kasvun kannalta hyvällä tavalla.
Eli nämä ovat niitä toimia, mitä hallitus
tekee, ja näitä myös ympäristöministeriössä tehdään
ilmastolain valmistelussa, ja toisaalta myös ympäristönsuojelulain
kokonaisuudistuksessa on tähän liittyviä elementtejä.
Täytyy muistaa, että suomalaisen teollisuudenkin
kannalta, niitten työpaikkojen kannalta, parasta on se,
että me panostamme ympäristöteknologiseen
osaamiseen ja varmistamme, että niitten investointien kannattavuus
on kunnossa.
Täällä on puhuttu ilmastotieteestä myös.
On syytä korostaa, että vertaisarvioiduissa tutkimuksissa
on viimeisten parinkymmenen vuoden aikana tehty erilaisia ilmastotutkimuksia.
En muista ihan tarkkaa lukua, mutta olisiko ollut niin, että 99,8
prosenttia näistä tutkimuksista osoittaa ihmisen
aiheuttaman kasvihuonekaasupäästöjen merkittävän
vaikutuksen ilmaston lämpenemiseen, ja viimeaikaiset tutkimustulokset
ovat osoittaneet sitä, että tämä vauhti
vain kiihtyy.
Se, että meillä on emeritusprofessoreja, jotka puhuvat
asioista, jotka eivät ole ensisijaisesti heidän
omalla tutkimusalallaan, ei ole vertaisarvioitu tutkimus. Eli minä toivon,
että suhtauduttaisiin tieteeseen vakavasti ja perehdytään
asiaan perehtyneiden tutkijoiden arvioihin.
Hallitus on pyrkinyt parantamaan ilmastopolitiikassa tieteen
vaikutusta poliittiseen päätöksentekoon
sillä, että me olemme perustaneet ilmastopaneelin,
jonka tutkijat ovat hyvin sitoutuneita tähän työhön
ja tehneet hyviä asiantuntija-arvioita ja myös
selvityksiä ilmastopolitiikan vauhdin parantamisesta myös
energiatehokkuuden ja kustannustehokkuuden ja uusiutuvan energian
tavoitteiden kannalta mielekkäimmällä mahdollisella
tavalla.
On syytä korostaa, että ilmastotiede on tutkimuspohjaista
tiedettä, josta tarjotaan myös ratkaisuja siihen,
miten ilmastopolitiikan ongelmat voidaan ratkoa. Meidän
poliittisten päättäjien tehtävä on
luoda ohjausjärjestelmiä ja riittäviä kansainvälisiä sopimuksia,
jotta me vastaamme tieteen asettamiin vaatimuksiin. Tosiasia on
se, että tällä hetkellä yksikään
maailman maa ei riittävässä määrin
vastaa tieteen edessä ilmastopäästöjen
vähentämiseen, ja tätä työtä kannattaa
tehdä kotimaassa yhä aktiivisemmin ja kansainvälisesti,
jotta jatkossa me pystyisimme päättäjinä seisomaan
ryhdikkäästi tulevien sukupolvien edessä ja
sanomaan, että me olemme tehneet oman osuutemme.
Selvää on se, että Suomen kannattaa
tehdä tämä suunnitelmallisesti ja aikaisessa
vaiheessa, ja se on kotimaisten työpaikkojen ja talouden kannalta
hyvä asia, että me panostamme nyt näihin
vähäpäästöisiin ratkaisuihin
etunenässä. Tätä työtä me
teemme EU:ssa ja tämän kotimaisen tiekartan valmistelun
yhteydessä ja palaamme eduskunnan kanssa asiaan lähiaikoina.
Ensimmäinen varapuhemies Pekka Ravi:
Sitten puhujalistaan.
Markus Mustajärvi /vr:
Arvoisa puhemies! Ministeri Vapaavuoren puheessa parasta oli
kohta, jossa hän eritteli energiapelin muutostekijöitä.
Ne rivit kuvaavat hyvin, kuinka monimutkaisesta ja nopeasti muuttuvasta
maailmasta on kyse. Politiikassa ja ilmastopolitiikassakin on paha asetelma,
jos jonkin asian kylkeen liimataan tarra "ainoa oikea vaihtoehto"
ja jotka eivät sen nimeen vanno, ovat vanhakantaisia, vääräuskoisia ja
tietämättömiä. Sitten sosiaalisen
ja poliittisen paineen avulla yritetään vaikuttaa
siihen, että kaikki marssivat samaan tahtiin ja samaan
suuntaan. Pahin esimerkki tästä on rikkidirektiivi,
jossa Suomi halusi olla apukoulun priimus seurauksista välittämättä.
Ja laskua maksetaan pitkään.
Toinen esimerkki. Olen muistaakseni joka kerta, kun eduskunnassa
on äänestetty päästökaupasta, äänestänyt
sitä vastaan sinällään oikeasta
ja elintärkeästä tavoitteesta huolimatta.
Ja koko ryhmän puolesta voin sanoa, että suhtaudumme
päästökauppajärjestelmään
hyvin kriittisesti. En kerta kaikkiaan usko, että järjestelmä, joka
on pakotettu kapitalistisen järjestelmän muottiin
ja joka sallii vapaamatkustajat ja sitä varmemmin, mitä suurempia
ne ovat, pelastaa maailman. Pahimmillaan järjestelmä siirtää tuotantoa
sellaisiin maihin ja yrityksiin, jotka saastuttavat muita enemmän.
Ei luonto kysy, kuka saastutti, vaan luonto reagoi päästöjen
määrään. Sen sijaan ilmastolakivaatimuksen
olen allekirjoittanut ja sen kaltaisen järjestelmän
koen konkreettisemmaksi ja oikeudenmukaisemmaksi.
Arvoisa puhemies! Pohjoinen Suomi on aina ollut alamaisen roolissa
suhteessa etelään, kun on päätetty
joko luonnon suojelusta tai sen hyödyntämisestä.
Sodan jälkeen valjastettiin Kemijoki. Jaloilleen nouseva
teollisuus vaati omansa. Mutta vieläkin löytyy
niitä, jotka haluavat valjastaa viimeisetkin vapaat vesistöt,
jos niitä ei ole erityislailla suojattu.
Vesivoimaa sanotaan puhtaaksi energiaksi. Jos esimerkiksi Vuotoksen
allas rakennettaisiin, niin olisiko sillä tuotettu energia
puhdasta, jos samalla tuhottaisiin 40 kilometriä ainutlaatuista
jokiluontoa ja eloperäiset päästöt
näkyisivät jopa Perämerelle asti? Vihreitä on
usein syyllistetty siitä, että he pelastavat maailman
milloin milläkin yksittäisellä asialla,
mutta keskustalle näyttää olevan aivan
pakkomielle se, että he haluavat pelastaa maailman Vuotoksen
altaan rakentamalla. Siitä asiasta on tapeltu jo 50-luvulta
asti, eikä loppua näy.
Tuulivoimaa kannattavat lähes kaikki, mutta voi kysyä,
onko subventio mennyt jo yli. Lapin kansanedustajat saivat puhuttelevan
kirjeen eräältä kunta- ja kansalaisaktiivilta.
Siinä sanottiin, että tuulivoimaloita voi rakentaa,
jos se on järkevää ja välttämätöntä,
sinne, missä ne eivät tuota kohtuutonta haittaa
muille osapuolille, ja silloin, kun se on myös energiantuotannon
ja talouden kannalta perusteltua. Lapin vaaroille ja tuntureille
ei kannata tuulivoimaloita rakentaa verovaroilla kansainvälisten
ilmastosijoittajien ja päästökaupan ahneiden
voitontavoittelijoitten takia. Se ei ole missään
suhteessa siihen, mistä tämä pohjoinen
on tiensä tehnyt ja voi tulevaisuudessakin tehdä.
Vaaroilla, tuntureilla ja vesistöillä on lukemattomia
muita hyvinvointia ja vaurautta tuovia aarteita annettavana, kunhan meillä on
sitä malttia vaurastua. Näin siis paikallinen
kunta-aktiivi, ja hänen näkemykseensä voi syystä yhtyä.
Arvoisa puhemies! Jos halutaan nauttia aineellisesta hyvinvoinnista,
ei voi kieltää kaikkia energiamuotoja. Aina ne
uhrauksensa vaativat. Perusvalinnan täytyy olla kuitenkin
hajautettu energiantuotantomalli. Se mahdollistaa erilaiset ratkaisut
ja suosii kotimaista tuotantoa. Puunkäyttö voitaisiin
nostaa aivan uudelle tasolle. Nyt vain on ikävä,
että veropäätöksin on monia
hankkeita jarrutettu ja laitettu jopa jäihin. Monessa voimalaitoksessa
suunnitellaan, josko tilattaisiin kivihiililaiva kotimaisen energialähteen
sijaan. Hyväksyn myös turpeen käytön,
osin hintana siitä, että jotain myös
suojellaan. Turpeen käyttö on merkittävä työllistäjä,
ja se on kotimainen energialähde. Yhdessä puun
kanssa se tarjoaa jo volyymiltaankin vaihtoehtoisen energialähteen
moniin uusiutumattomiin vaihtoehtoihin nähden, ja nyt puhun
nimenomaan jo ojitetuista eli jo pilatuista soista ja niiden käytöstä.
Pauli Kiuru /kok:
Arvoisa herra puhemies! Eduskunta käsittelee valtioneuvoston
selontekoa kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta. Energia-
ja ilmastovelvoitteiden täyttämisessä on painotettava
kustannustehokkuutta, energiaomavaraisuuden lisäämistä sekä kohtuuhintaisen
sähkönsaannin turvaamista. Hallitusohjelman mukaisesti
pitkän aikavälin tavoitteena on hiilineutraali
yhteiskunta. Globaali energiankäyttö on kasvamassa
sellaisella vauhdilla, että ilmaston lämmönnousun
rajoittaminen 2 asteeseen on käymässä mahdottomaksi.
Kasvavien talouksien päästöt eivät
kuitenkaan anna Euroopalle moraalista oikeutta lipsua vastuusta.
Edelläkävijyys kääntyy vielä sekä Euroopan
että Suomen kilpailueduksi.
Euroopan tasolla vuoteen 2020 mennessä tavoitteena
on kasvihuonekaasupäästöjen 20 prosentin
vähentäminen, uusiutuvien energialähteiden
osuuden kasvattaminen loppukulutuksesta 20 prosenttiin sekä energiatehokkuuden
parantaminen 20 prosentilla. Suomen uusiutuvan energian tavoite
on 38 prosenttia loppukulutuksesta, ja se ollaan myös saavuttamassa.
Tieliikenteessä uusiutuvan energian polttoaineelle velvoite
on 10 prosenttia, mutta Suomi on päättänyt
korkeammasta, 20 prosentin tavoitteesta.
Arvoisa puhemies! Kovat tavoitteemme huolestuttavat joitakin:
miksi hirttäytyä EU:n velvoitteita kovemmalle
tasolle? Vaikkapa siksi, että edelläkävijöinä olemme
luomassa uutta teollisuutta ja työpaikkoja. Esimerkiksi
UPM-Kymmene Oyj on investoimassa 150 miljoonaa euroa Lappeenrannan
Kaukaan tehtaalle biojalostamoinvestointina. Tuotanto alkaa 2014,
ja se työllistää suoraan ja välillisesti
noin 200 henkilöä. Vuosituotanto on 120 miljoonaa
litraa korkealaatuista uusiutuvaa dieseliä, joka tehdään
raakamäntyöljystä. Se saadaan puolestaan
pääosin UPM:n omilta sellutehtailta prosessitähteenä. Näin
tuotettu biopolttoaine ei lisää suoraa tai epäsuoraa
maankäyttöä.
Hallituksen esitys laiksi biopolttoaineista ja bionesteistä on
eduskunnan käsiteltävänä. Esityksen
mukaan Energiamarkkinavirasto voi hakemuksestaan antaa ennakkotiedon
siitä, onko raaka-ainetta pidettävä jätteenä,
tähteenä, syötäväksi
kelpaamattomana selluloosana tai lignoselluloosana. Ennakkotieto
olisi voimassa toistaiseksi. Tässä kohdin asiaa
käsittelevien valiokuntien ja eduskunnan on oltava tarkkana.
Toistaiseksi voimassaolo voi vaarantaa esimerkiksi UPM:n Lappeenrannan
investoinnin, mikäli jatkuvuus vaarannetaan uudella päätöksellä.
Näin suurten investointien ja kansallisen edun ollessa kysymyksessä pitäisi
laki tai ainakin sen perusteluosat muotoilla niin, että päätös
ennakkotiedosta olisi suhteutettava investoinnin suuruuteen ja sen
tulisi taata ennustettavuus riittävän pitkälle tulevaisuuteen.
Lupaava, joskin mittasuhteiltaan pienempi esimerkki löytyy
Valkeakoskelta. Peatec Oy on käynnistämässä toimintaa,
jossa käytetyistä renkaista ryhdytään
tekemään nestemäistä polttoainetta
ja lämpöenergiaa. Tuotantolaitos sijaitsee UPM:n
Tervasaaren tehdasalueella. Rakennemuutosta tämäkin.
Arvoisa puhemies! Eduskunta sai huhtikuussa 2012 ministeri Lauri
Tarastin selvityksen tuulivoiman edistämiseksi. Tavoitteena
oli poistaa byrokraattisia esteitä tuulivoimarakentamisen tieltä.
Paikalla oli viisi ministeriä, ja kaikki ilmaisivat vahvan
sitoutumisensa tuulivoiman edistämiseen. Tavoitteena oli,
että Suomessa olisi vuoteen 2020 mennessä noin
800 isoa tuulivoimalaa. Niiden tuotanto vastaisi 6:ta prosenttia
sähkönkulutuksesta, mikä puolestaan pienentäisi tuontienergialaskua
300 miljoonalla eurolla vuosittain ja työllistäisi
jopa 25 000 henkilöä.
Tuulivoimarakentamisen esteitä ei ole kuitenkaan saatu
vielä purettua. Yksi esimerkki liittyy ympäristöministeriön
tuulivoimarakentamisoppaan meluarvoihin. Opas on osoittautunut vaatimuksiltaan
ylimitoitetuksi. Esimerkki: Kristiinankaupungissa fossiilinen kivihiilivoimalaitos
saa
pitää 5 desibeliä enemmän ääntä kuin
samalle tontille kaavaillut tuulivoimalat. Koko tuulivoimahanke
on vaarantumassa vaadituilla lupa-arvoilla.
Toinen esimerkki: Mökkiasutuksen vaikutuspiirissä äänen
taso ei saa ylittää 35:tä desibeliä yhtenäkään
yönä. Valtaosa hankkeista vaarantuu, koska etäisyyden
asutukseen pitäisi olla jopa 2,5 kilometriä. 35
desibelin rajaa voi havainnollistaa seuraavasti: Helsingin kerrostaloasunnossa
pääsen 35 desibelin rajan alle silloin, kun jääkaappi
ei hurise enkä itse hengitä. Tämä esimerkkinä tästä ylimitoitetusta
raja-arvosta.
Tuulivoimaloiden meluarvoista on annettava valtioneuvoston nykyistä joustavampi
päätös. Teollisuustonteilla ja satamissa
tuulivoimaloiden äänen tasoksi on sallittava alueella
sijaitsevien muiden teollisuus- ja voimalaitosten äänen
taso.
Arja Juvonen /ps:
Arvoisa puhemies! Hallitus asettaa tavoitteeksi, että vuonna
2025 mineraaliöljyn osuus Suomen kokonaisenergiankulutuksesta
putoaa alle 17 prosentin. Pääosa vähennyksestä tulisi
tieliikenteestä, loput öljylämmityksestä.
Selonteon mukaan tämä tapahtuisi tukemalla uuden
moottoritekniikan käyttöönottoa sekä luomalla
infrastruktuuria ja kannusteita vähäpäästöisten
autojen ostajille.
Koska liikenne on edelleen lähes täysin riippuvainen
fossiilisista polttoaineista, uusiin käyttövoimiin
siirtyminen vaatii selonteon mukaan pitkäjänteisyyttä,
suunnitelmallisuutta ja yhteistyötä. Tätä tarkoitusta
varten liikenne- ja viestintäministeriö asetti
tammikuussa 2012 Tulevaisuuden käyttövoimat liikenteessä -työryhmän pohtimaan
etenemispolkua kohti hiilivapaata liikennettä. Työryhmän
toimikausi on 24.1.2012—31.12.2012. Työryhmä on
saanut jatkoaikaa 30.4.2013 saakka. Miksi selonteko annetaan eduskunnalle
ennen työryhmän työn valmistumista?
Selonteon strategisiin linjauksiin kuuluu huolehtiminen sähköautojen
latausinfrastruktuurin syntymisestä huomioimalla asia rakentamismääräyksissä ja
rakentamisessa. Tällä hetkellä liikennepolttoaineiden
verotus tai ajoneuvojen hankintaan ja käyttöön
kohdistuva verotus ei tue sähköautojen yleistymistä.
Selonteon mukaan hallitus olisi edistänyt puhtaan energian
tavoitteita jo monin keinoin. On kuitenkin ikävää huomata,
että se on tarkoittanut tähän mennessä energiapoliittisten
tavoitteiden maksattamista pienituloisilla polttoaineverojen kautta.
Hallitus ei ole myöskään lähtenyt
kehittämään infrastruktuuria, joka tukisi
polttonesteiden sijaan sähköä autojen käyttövoimana.
Esimerkiksi Virossa sähköautojen latausverkoston
aikaansaamiseen on suhtauduttu Suomea vakavammin.
Arvoisa herra puhemies! EU:n komission direktiiviesitys puhtaan
liikenteen infrastruktuurista julkistettiin 24.1.2013. Se sisältää muun
muassa maakohtaiset velvoitteet sähköautojen latausverkoston
rakentamiseksi. Suomessa velvoite on 71 000 latauspistettä,
joista julkisten pisteiden osuus on 7 000 kappaletta. Velvoite
tulee täyttää vuoteen 2020 mennessä.
Kaikkiaan Euroopan unionin alueelle esitetään
rakennettavaksi yli 8 miljoonaa latauspistettä. Näistä 10
prosenttia eli 800 000 kappaletta on julkisia latauspisteitä. Tämä EU-direktiivi
on tarkoitus saattaa voimaan vuoteen 2014 mennessä. Öljypohjaisia
polttoaineita käyttävät autot ovat sekä maailmanlaajuisesti
että myös Suomessa merkittävä haitallisten hiilidioksidipäästöjen
lähde. Sähköautoilulla on siis paikkansa,
sillä sen käyttövoima eli sähkö on päästöistä puhdasta
ja ympäristöystävällistä. Sähköautoilusta
ei aiheudu hiilidioksidipäästöjä.
Sähköautot ja niiden toiminnan kehittäminen on
otettu hyvin vastaan suomalaisessa ajattelussa. Hajanaisia latauspisteitä löytyy
pääkaupunkiseudulta, ja sähköauton
käyttäjä voi ladata itselleen ilmaisen
mobiilisovelluksen, joka näyttää kaikki
maamme julkiset sähköautojen latauspisteet. Energiayhtiöt
eri puolilta Suomea taasen ovat käynnistäneet
valtakunnallisen latausoperaattorin organisoimisen ja latausinfran
rakentamiseen valmistautumisen. Espoossa sähköautoilua
on edistetty myös julkisessa liikenteessä: Bussilinja
11 kulkee sähköllä. Sähköbusseja
on syksyllä luvassa Espooseen lisää.
Lainsäätäjillä itsellään
on mahdollisuutensa vaikuttaa sähköautoilua kannustavaan
ajatteluun. Sähköautojen verokohtelu tulisi korjata mahdollisimman
pian siten, että sähköautovero sekä käyttövoimavero
poistettaisiin kokonaan. Myös muita porkkanoita puhtaan
liikenteen puolesta tulisi nostaa esille. Isossa-Britanniassa asiaan
on herätty muun muassa siten, että sähköautojen
omistajat voivat saada jopa 75 prosenttia tukea oman kotitalouslatauspisteen
rakentamiseen. Norjassa sähköautot saavat käyttää joukkoliikennekaistoja
ja parkkeerata ilmaiseksi. Norjassa sähköautot
saavat myös 50 prosentin alennuksen työsuhdeautojen
verotuksesta. Työsuhdeautoina toimivien sähköautojen
verotusta tulisi myös Suomessa ehkä pohtia.
On ikävää, että tänään
täällä paikalla olleista ministereistä ei
kukaan ottanut kantaa eikä vastannut debattipuheenvuorossa
esittämiini kysymyksiin liittyen sähköautojen
verotukseen. Eikö heillä ollut asiasta minkäänlaisia
ajatuksia?
Riitta Myller /sd:
Arvoisa puhemies! Hallituksen ilmasto- ja energiaselonteossa
osoitetaan, että Suomi on saavuttamassa, jos ei kokonaan, niin
suurelta osin EU:n tasolla yhdessä sovitut 20—20—20-tavoitteet.
Päästökauppasektori on sidottu päästövähennystavoitteisiin
EU-tasoisin päätöksin, ja selonteon mukaan
myös päästökauppasektorin ulkopuoliset
alat, kuten asuminen, liikenne ja maatalous sekä jätehuolto,
saavuttaisivat meille taakanjaossa sovitun 16 prosentin vähennystavoitteen.
Näihin tuloksiin vaikuttaa, täytyy sanoa valitettavasti,
talouden hiipuminen, eli kasvun oloissa tuskin näitä tavoitteita
olisi saavutettu.
Uusiutuvien energioiden osuuden kasvattaminen meille sovittuun
38 prosenttiin onnistuu todennäköisesti näistä tavoitteista
parhaiten. Tavoitteen saavuttamiseksi on Suomessa kehitetty uutta
teknologiaa muun muassa metsä- ja muun bioenergian käyttöönottamisessa.
Tavoite on toiminut siis juuri niin kuin on pitänytkin
eli kannustanut uusiin kehitysinvestointeihin.
Energiatehokkuustavoitteen saavuttaminen sähkönkulutuksen
osalta on pitkälti hiipuneen talouskasvun seurausta. Muilta
osin valitettavasti tavoitteet eivät selonteon mukaankaan
näytä toteutuvan.
Selonteon tarkoituksena on ollut arvioida Suomen osalta mahdollisuutta
saavuttaa nykytoimilla EU:n tasoiset tavoitteet ja valmistautua
EU:n pitkän aikavälin energia- ja ilmastotavoitteisiin. Jos
ja kun haluamme pysäyttää ilmaston lämpenemisen
2 asteeseen verrattuna esiteolliseen aikaan, on hiilidioksidipäästöjä vähennettävä
80—95
prosenttia vuoteen 2050 mennessä. Tämän
on myös Eurooppa-neuvosto linjannut vuonna 2009. Tämä vaatii
todella isoja muutoksia ja uudistuksia paitsi energiantuotantoon
ja -kulutukseen myös tuotantoon ja kulutukseen
ylipäätään.
Tässä energiatehokkaiden ja luonnonvaroja säästävien
ratkaisujen merkitys on aivan keskeinen, ja tämän
muutoksen on oltava maailmanlaajuinen, mutta edelläkävijöitä myös
tarvitaan. Tämä kehitys toteutuakseen edellyttää,
että kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa
saadaan aikaan tuloksia ja sitoutetaan tätä kautta
kaikki teollisuusmaat ja kehittyvät maat, myös
kehitysmaat, mukaan sitoviin ja velvoittaviin oikeudenmukaisiin
toimiin hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi
myös keskipitkällä aikavälillä,
jotta tämä pitkän aikavälin
tavoitteen saavuttaminen olisi edes jollain lailla realistinen.
EU on ollut ja mielestäni sen pitää edelleen olla
edelläkävijä ja omalla esimerkillään
näyttää suuntaa siihen, minkälaisilla
toimilla ilmastonmuutos saadaan hallintaan. EU:ssa jo päätetyt toimet
eivät ole kaikilta osin toimineet toivotulla tavalla. Niinpä tarvittavat
ohjausvälineet kuten päästökauppa
pitää saada toimimaan. Nyt tämä väline
yskii pahasti, koska päästöoikeuden hinta on
jo liian alhainen, ja tähän ongelmaan ollaan EU:n
tasolla hakemassa ratkaisua.
Täällä on keskusteltu myös
siitä, onko ilmastopolitiikan ohjausvälineitä liikaa
vai liian vähän, miten 2020 jälkeen pitää suhtautua
siihen, onko meillä yksi ohjaava tavoite vai onko meillä nämä kolme,
jotka ovat tällä hetkellä, eli hiilidioksidin
päästövähennystavoite ja sitä ohjaavat energiatehokkuustavoite
ja uusiutuvan energian tavoite. On välttämätöntä,
että investointeja ajatellen meillä on vakaat
olosuhteet ja investoijat tietävät, mitä päätöksiä pitkällä aikajänteellä tehdään.
Tämän vuoksi olisi hyvä, että meillä olisi sekä uusiutuvien
energioitten tavoite sen lisäksi, että on tietysti
hiilidioksidin vähentämistavoite ja myöskin
energiatehokkuustavoite. Tällä hetkellähän
energiatehokkuustavoite ei ole sitova, ja ehkäpä juuri
sen vuoksi siinä olemmekin menestyneet kaikkein heikoimmin.
Mielestäni nyt sitten kun hallitus valmistelee lupaamaansa
tiekarttaa 2020 jälkeisistä toimista, niin tässä on
syytä ottaa nämä asiat huomioon ja erityisen
tärkeänä miettiä sitä,
miten Suomi yhtenä globaalin vastuun kantajana on tekemässä sellaisia
päätöksiä tulevaisuuteen, että me
voimme säilyttää tämän
maapallon elinkelpoisena ja kykenemme ilmaston lämpenemisen
pitämään tuon 2 asteen rajan alapuolella.
Jari Lindström /ps:
Arvoisa herra puhemies! Selonteko painottaa esipuheessaan energia-
ja ilmastovelvoitteiden täyttämisessä kustannustehokkuutta,
energiaomavaraisuuden lisäämistä sekä riittävän
ja kohtuuhintaisen sähkönsaannin turvaamista.
Osana näitä tavoitteita ja ratkaisuja on niin
sanottu hajautettu energiantuotanto. Keskitynkin sen tuomiin mahdollisuuksiin.
Alue-energiaratkaisuissa valitettavasti on vallalla näkemys,
että suurten yritysten hankkeet ovat kaikkien edun mukaisia.
Kunnat kilpailevat harvoista suurinvestoinneista verisesti. Voittajia on
harvassa. Teknologisia vaihtoehtoja Suomessa alkaa löytyä,
ja myös esimerkiksi sähköverkkojen turvallisuuteen
saataisiin tuplavarmistusta keskeisiltä osin. Energiapolitiikkaa
ohjaa hallituksen ohjelma. Se, kenen sanelujen mukaan sitä kulloinkin
laaditaan, pääsee myös niskan päälle toteutuksessa.
Nyt niskan päällä ovat suuret hankkeet,
onhan suuri kaunista ja kannattavaa. Vaikka soraääniä toki
kuuluu, niille ei oikeasti ole kuulevia korvia, jos hallituksen
ohjelma ei tue näitä vaihtoehtoja.
Herra puhemies! Suomen tulisikin etsiä vaihtoehtoja
hajautettuun, myös pienimuotoiseen energiantuotantoon ja
tehdä toinen tukijalka bioenergiasta. Nyt bioenergiaa rangaistaan
verotuksellisesti ja tukien alentamisen kautta. Hajautetun energiantuotannon
teknologiatoimittajat ovat usein pieniä, ja päättäjien
vakuuttaminen on vaikeaa, kun samoista asioista käyvät
aivan päinvastaista viestiä tuomassa harvat suuryhtiöt.
Sekä ympäristö- että energia-asioissa
on mielestäni tilaa molemmille toimijoille. Joissakin kohteissa suuruuden
ekonomia on perusteltua, mutta se ei voi olla ainoa ratkaisu. Jos
suuressa investoinnissa tehdään virhe, on maksulappu
sen mukainen, eli riskienhallinta nopeasti muuttuvassa globaalissa
toimintaympäristössä on vaikeaa.
Suuren toimijan, kuten vaikkapa Neste, roolina voisi olla oman
toimintansa ohella myös merkittävän tukijan
rooli. Arvostan Nesteen toimintaa mutta en sen liian määräävää asemaa.
Neste pitää omaa NExBTL-tuotettaan kärkihankkeena, ja
sitä se varmasti onkin. Samaan aikaan se tutkii ja kehittää muun
muassa levä-, mikrobi- ja muita öljyntuotantomahdollisuuksia.
Mitä jos joku on jo heitä edellä, ja
vieläpä Suomessa, mutta ei pysty resurssien puutteesta
johtuen viemään hankettaan eteenpäin
tai sitten pelkää Nesteen varastavan ideansa?
Nesteen pitäisi olla mukana tukemassa myös riippumatonta
toimintaa ja keksintöjä. Suomessa ongelma ei monesti
ole innovaatioiden puute vaan niiden eteenpäinvieminen.
Rahoitus on tässä monesti akilleenkantapää.
Herra puhemies! Hajautettu energiantuotanto tuntuu olevan vielä toistaiseksi
lapsenkengissä, ja sellaiseksi se jääkin,
jos sen potentiaalia ei ymmärretä ja sitä ei
tueta oikealla tavalla. Kysehän ei ole vain energiasta
vaan myös aluepolitiikasta. Tähän selonteko
vastaa lupauksella lisätä hajautetun energiantuotannon
osuutta energiantuotannossa ja edistämällä lämpöyrittäjyyttä paikallisiin
biomassoihin perustuvan energiantuotannon lisäämiseksi.
Nämä lupaukset on syytä lunastaa, tuohan
se mukanaan kaivattua kotimaista työtä.
Muutama sana vielä turpeesta ja puusta.
Erittäin positiivista on se, että hallitus
tavoittelee merkittävää tuontienergian
korvaamista kotimaisella energialla. Tähän tavoitteeseen
sopii erittäin huonosti turpeen käytön
vähentäminen ja turpeesta luopuminen. Suomessa
on suuri turvevarallisuus, jonka varallisuuden käyttämättä jättäminen
ei ole kansantaloutemme edun mukaista. Turvesuotyömaat
voidaan varustella ympäristöä kuormittamattomiksi.
Suomessa on kehitetty vesiensuojeluteknologiaa, jolla pystytään
estämään avatun turvesuon ympäristöpäästöt.
Suojaaminen maksaa, mutta jos turpeen hyödyntäminen
silti on kannattavaa, ei turpeen käytön kieltäminen
voi olla ainoa tie. Turpeen kokonaisvaltaista käyttöä tulisikin
kehittää. Turvetta voidaan nykymenetelmillä hyödyntää monella
tavalla ottamalla siitä talteen arvokkaita teollisuuden
raaka-aineita ja öljyjä ennen polttamista.
Puunkäytön kasvu pitää suunnata
biohiileen, biokaasuun ja bionesteisiin. Nämä ovat
tärkeitä panostuksia kotimaiseen energiaan ja
luovat paljon kaivattuja työpaikkoja ympäri maan.
Puun kustannustehokas jalostaminen biohiileksi ja bionesteiksi ei
vaadi suuria laitoskokoja ja satojen miljoonien investointeja. Puusta
on moneksi. Ennen polttamista puusta on otettava talteen mahdollisimman
paljon arvokkaita teollisuuden raaka-aineita ja puuöljyä.
Kun tehdään puusta biohiiltä, tehdään
myös puuöljyä ja muita raaka-aineita.
Suuremmasta puun tuotosta myös metsänomistaja
hyötyy. Puu on Suomen vihreää kultaa
myös jatkossa, kun puhalletaan yhteen biohiileen.
Pia Kauma /kok:
Arvoisa puhemies! Suomesta on viimeisen kymmenen vuoden aikana siirtynyt
yli 100 000 työpaikkaa maan rajojen ulkopuolelle.
Tähän on monta syytä, mutta jos haluamme — ja
mielestäni meidän pitää haluta — pitää täällä teollisuutta
myös jatkossa, ovat varmuus energian saatavuudesta sekä energian
hinta aivan ydinkysymyksiä.
Hallitusohjelman mukaisesti pitkän aikavälin tavoitteenamme
energiantuotannossa on hiilineutraali yhteiskunta, mikä on
erinomainen asia. Haaste hiilineutraalista yhteiskunnasta on niin suuri,
että kaikki vaihtoehtoiset tuotantomuodot — biomassa,
tuuli, jätteenpoltto ja aurinkovoima — on pidettävä pöydällä.
Teollisuuden kannalta energiantuotantoa kohtaavan regulaation pitää olla
pitkäjänteistä ja yksiselitteistä,
jotta yritykset pystyvät laskemaan energiainvestointiensa
kannattavuuden riittävän pitkälle tulevaisuuteen.
Kokonaisuutena katsottuna Suomi on onneksi jo nyt hyvässä vaiheessa
kaikkien kolmen hiilineutraaliutta lisäävän
tavoitteen saavuttamisessa: päästöjen
vähentämisessä, uusiutuvan energian osuuden
lisäämisessä ja energiatehokkuuden parantamisessa.
Arvoisa puhemies! Suomi on hyvin riippuvainen energian tuonnista.
Jopa 70 prosenttia energiastamme tuodaan muualta. Vaihtotaseemme on
heikentynyt merkittävästi paitsi elektroniikkateollisuuden
viennin vähenemisen myös tuontienergian hinnannousun
myötä. Suomen kokonaistuonnin arvosta jopa 20
prosenttia on energiaa. Energiaomavaraisuutemme kasvattamisen pitäisikin
olla tärkeä asia, ja näkisin sen mieluiten yli
50 prosenttina nykyisen 30 prosentin sijaan kokonaistuotannosta.
Tällä voitaisiin kasvattaa työllisyyttä Suomessa
sekä parantaa merkittävästi vaihtosuhdetta.
Vaihtotaseemme ei yksinkertaisesti kestä enää jatkuvaa öljyn
hinnannousua.
Asia on merkittävä myös huoltovarmuuden näkökulmasta.
Sähköntuotannon osalta noin 20 prosenttia sähköstämme
tuodaan ulkomailta, mutta strategian mukaan olemme sähköomavaraisia
2020-luvulla.
Suomi tavoittaa uusiutuvan energian tavoitteen, 38 prosenttia
kulutuksesta, myös vuoteen 2020 mennessä. Uusiutuvan
energian osuus on tänä vuonna jo melko tarkkaan
kolmannes energiankulutuksesta. Saavutus on merkittävä,
ja niin on myös sen ympärille muodostunut teollisuudenala.
Puhtaan teknologian markkinat ovat yksi nopeimmin kasvavista
teollisuudenaloista maailmassa. Suomen cleantech-sektorin vienti
on noin 12 miljardia vuodessa eli lähes 20 prosenttia viennistämme,
eikä finanssikriisi ole vaikuttanut siihen yhtä voimakkaasti
kuin muihin vientimme aloihin. Alan menestyminen on siis jo nyt meille
elinehto. Suomen etuja ovat nimenomaan tutkimus, tuotekehitys ja
innovaatiot, mutta niissä vahvuutemme on toistaiseksi kapealla
alueella.
Tuoreen selvityksen mukaan olemme tuulivoimassa jäljessä muuta
Eurooppaa, ja meidän tuulivoimateollisuuden vahvuudet ovat
nimenomaan arktisessa tuulivoimassa. Juuri näitä kapeita
erikoisalueita meidän pitää löytää muiltakin
uusiutuvan energian teollisuudenaloilta ja tukea niihin liittyviä innovaatioita.
Investointitarve uusiutuvaan teknologiaan maailmalla on suuri ja
tulee varmasti vielä kasvamaan.
Arvoisa puhemies! Turpeen energiatuotannolla, vaikka siihen
on tähän mennessä suhtauduttu turhan
negatiivisesti, on merkittäviä aluepoliittisia
ja työllistäviä vaikutuksia. Tällä hetkellä turpeen
osuus energiantuotannostamme on noin 7 prosenttia ja tuotantoon
soveltuvista turvesoista vain 1 prosentti on hyötykäytössä.
Tästä huolimatta turpeen käyttöä energiantuotannossa
pyritään selonteon mukaan vähentämään
kolmanneksella vuoteen 2025 mennessä. Turpeen verotuksen
kiristyminen ja nämä vähennyspäätökset johtavat
työpaikkojen menetyksiin. En sano, että turve
yksinään ratkaisisi mitään energiapoliittisia
kysymyksiämme, mutta mielestäni meillä ei ole
varaa olla hyödyntämättä turpeen
tuomia mahdollisuuksia työpaikoista puhumattakaan, etenkin
kun tiedämme, että nykyisillä teknologioilla
turvetta voidaan hyödyntää paljon ympäristöystävällisemmin
kuin aiempina vuosina.
Tytti Tuppurainen /sd:
Arvoisa puhemies! Tämä eduskunta on saanut
käydä vähintäänkin oman
osansa kriisikeskusteluista talouspolitiikasta puhuttaessa. Joskus
on kuitenkin paikallaan laittaa kriisiarviot oikeisiin mittasuhteisiin. Vaikka
meneillään olevaa talouskurimusta ei pidä vähätellä,
se on kuitenkin aikanaan ohi ja markkinatalous on oikaissut virheensä.
Tänään keskustelemme kriisistä,
joka on suurempi ja vakavampi. Ilmaston nopea ja arvaamaton muutos on
vakava mittasuhteiltaan. Se on vakava, koska se ei korjaannu itsestään
ilman aktiivisia ja määrätietoisia toimia.
Hallituksen selontekoon sisältyvä ilmastonmuutosta
torjuvien ja siihen sopeuttavien toimien lista on laaja ja kattava.
Laajuus on hyvä lähtökohta. Sitä mukaa
kuin tietomme ilmastonmuutokseen vaikuttavista tekijöistä on
lisääntynyt, on myös kasvanut ymmärrys
siitä, millä kaikilla eri tavoilla ihmisen toimet
siihen vaikuttavat. Niin ikään kiitosta ansaitsee
se, että toimien painopiste on muutoksen torjunnassa. Sopeutumisen
tarve on aiheellista tunnustaa. Teemmepä mitä tahansa,
ilmastonmuutokseen vaikuttavat päästöt
kasvavat kehittyvien maiden energiankäytön ja
maankäytön muuttuessa. Silti nyt on aika ennen
kaikkea tarttua toimiin, joilla muutosta hillitään.
Arvoisa puhemies! Suomi on Euroopan ykkösmaita uusiutuvan
energian käyttäjänä. Meillä on
hyvät edellytykset jatkaa erityisesti biopolttoaineiden
kehittämistä. Lähtökohtamme
ovat tässä eettisesti kestävät.
Suomalaisen bioenergian raaka-aineiden lähteet eivät
ole ravintokasveissa eivätkä siksi kilpaile peltoalasta
ruuantuotannon kanssa. Suuret bioenergiavarannot ovat ennen kaikkea
metsissä. Niistä voimme saada raaka-aineen liikennepolttoaineisiin,
joilla täytetään oma uusiutuva kiintiömme
ja joista riittää varmasti myös vientiin.
Biopolttoaineiden kehittelyllä on lupaava tulevaisuus.
Uusiutuvan energian osalta kannattaa kuitenkin muistaa sen merkittävä osuus
sähköntuotannossa. Tuotamme sähköä uusiutuvista
lähteistä, joissa yhdistyy sekä päästöttömyys
että huoltovarmuus. Tuulivoima on varmasti uusiutuvan sähköntuotannon
kasvuala. Siihen panostettaessa on kuitenkin muistettava kasvava
säätövoiman tarve, vaikka voimme parantaa
tuulivoiman käyttökelpoisuutta laajoilla ja älykkäästi
ohjatuilla sähköverkoilla.
Arvoisa puhemies! Uusiutuvan energian ohella Suomi on edelläkävijä myös
monessa muussa suhteessa. Hyvä esimerkki on vaikkapa terästeollisuus.
Vaikka se onkin runsaasti energiaa ahmiva teollisuudenala, on hyvä panna
merkille, että Perämerenkaarella tuotetaan maailman
päästöttömintä terästä ja
jokainen siellä tehty terästonni merkitsee sitä,
ettei maailmanmarkkinoilla tarvita vastaavaa määrää kivihiilellä ja
energian tuhlauksella tuotettua terästä. Hyvän
tai ainakin siedettävän ilmastotaseemme vuoksi
onkin paikallaan, että emme kohtuuttomasti haittaa oman
tuotantomme kilpailukykyä. Tässä kohti
on paikallaan korostaa, että me emme hae emmekä tarvitse
lupaa saastuttaa. Tarvitsemme kuitenkin reilun pelikentän,
jossa tuotantoa ei tarpeettomasti siirretä sinne, missä päästöt
ovat tuotantoyksikköä kohti paljon suurempia.
Suomen osallistuessa EU:ssa ja Kansainvälisen merenkulkujärjestö IMOn
työssä laivaliikenteen ympäristövastuun
kehittämiseen on merikuljetusten tärkeys Suomelle
tunnustettava. On myös tunnustettava, että oikein
säädeltyinä merikuljetukset ovat taloudellisen
tehokkuuden ohella myös ympäristöystävällisiä.
Laivoissa kulkee noin 90 prosenttia maailman tavaratonneista, mutta
laivat aiheuttavat vain alle 3 prosenttia hiilidioksidipäästöistä.
Jos tavarakuljetukset siirtyvät mereltä maalle,
laivoista rekka-autoihin, kuljetusalan ilmastotase heikkenee väistämättä.
Arvoisa puhemies! Talouspolitiikasta puhuttaessa mielipiteet
käyvät usein ristiin ja vaihtoehdot ovat toisistaan
kaukana. Tässäkin suhteessa energia- ja ilmastopoliittinen
keskustelu voi olla tervetullut muutos. On mahdollista ja tarpeellista,
että tässä keskustelussa päästään
yksimielisyyteen. Voimme olla pitkälle yksimielisiä hallituksen
tilannearviosta ja yhtä lailla yksimielisiä siitä,
että selonteon toimenpidelista on oikein laadittu ja hyvä pohja
ilmastopolitiikalle.
Merja Mäkisalo-Ropponen /sd:
Arvoisa puhemies! Olemme puhuneet tänään
täällä vakavasta asiasta, maailman tulevaisuudesta.
Ilman merkittäviä uusia toimia globaali energiankäyttö kasvaa
niin, että ilmaston lämmönnousun rajoittaminen
2 asteeseen käy mahdottomaksi. Nyt on otettava käyttöön
kaikki mahdolliset energiankäytön tehostamiseen
liittyvät keinot sekä asetettava uusiutuvien energianlähteiden
käyttö ensisijaiseksi. Mitä nopeammin
pääsemme vähentämään
hiilen ja öljyn käyttöä, sen parempi.
Olemme tehneet oikeansuuntaisia päätöksiä jo
aiemminkin, mutta toimenpiteet eivät ole olleet riittäviä.
Kansallisessa energia- ja ilmastostrategiassa esitetyt tavoitteet
ovat hyviä, mutta mielestäni pelkkien tavoitteiden
kirjaaminen ei riitä. Tavoitteina mainitaan uusiutuvan
energian osuuden lisääminen, kotimaisen energian
osuuden lisääminen, energiajärjestelmän
tehokkuuden parantaminen, kasvihuonekaasupäästöjen
vähentäminen sekä energiahuollon varmuuden
parantaminen — kaikki tärkeitä asioita.
Olisin kuitenkin toivonut, että strategiassa olisi enemmän
konkreettisia toimenpiteitä aikataulutuksineen. Lisäksi
toimenpiteiden vaikuttavuuden vertailu ja arviointi helpottaisi
strategian toteutumisen seurantaa. Ymmärrän hyvin,
että nykyisessä vaikeassa taloudellisessa tilanteessa
olisi helpompi jättää nämä asiat
odottamaan parempia aikoja, mutta toivottavasti emme tee niin, sillä kysymys
on tulevaisuuden sukupolvien elinolojen turvaamisesta maapallollamme.
Toisaalta voisimme ottaa ilmastohaasteen ja kiristyvät
velvoitteet positiivisena mahdollisuutena. Tämän
asian ympärillä tehdyt innovaatiot nimittäin
maksavat itsensä moninkertaisesti takaisin. Jokainen toimiva
innovaatio, jonka avulla energiataloutta voidaan kehittää ja
päästöjä vähentää,
löytää todennäköisesti
tiensä myös kansainvälisille markkinoille.
Nyt olisikin syytä panostaa tutkimukseen ja kehittämistoimintaan. Tämän
lisäksi nyt olisi oikea aika lisätä energiaa tuottavan
ja energiaa käyttävän laitekannan investointeja,
kuten biojalostamoja ja tuulivoimaloita. Voisimmeko olla tehokkaan
energiankäytön ja erityisesti uusiutuvan energiankäytön
mallimaa maailmassa? Oma maakuntani Pohjois-Karjala osoittaa tässä hyvää esimerkkiä.
Maakuntaliiton hyväksymässä ilmasto-
ja energiaohjelmassa on tavoitteeksi asetettu öljyvapaa
maakunta lämmityksen osalta vuoteen 2020 ja kaiken energiankulutuksen
osalta vuoteen 2030 mennessä. Mahdollisuutemme onnistua
tavoitteessamme ovat hyvät, sillä jo nyt uusiutuvan energian
osuus on 64 prosenttia sen ollessa koko maassa noin 30 prosenttia.
Lisäksi Joensuun voimalaitoksen yhteyteen on valmistumassa
bioöljylaitos, joka on teollisessa mittakaavassa ensimmäinen
laatuaan koko maailmassa. Bioöljylaitos tuottaa sähkön
ja kaukolämmön lisäksi tulevaisuudessa
50 000 tonnia bioöljyä vuosittain.
Arvoisa puhemies! Kritiikistäni huolimatta strategiassa
on toki paljon hyviäkin asioita. Erityisesti iloitsen siitä,
että siinä otetaan kantaa myös kulutustottumuksiimme
ja kuluttajatoimien ohjaukseen. Voimme jokainen tehdä asian eteen
paljon omilla valinnoillamme. Lähiruuan ostaminen, julkisten
kulkuneuvojen käyttäminen, ruokahävikin
vähentäminen ja lihansyönnin rajoittaminen
ovat kaikki toimia ilmastonmuutoksen hidastamiseksi. Toivonkin,
että jokainen meistä tuntee oman vastuunsa, ja
toivomme, että täällä eduskunnassa
tekisimme lainsäädäntöä, joka
tukee kuluttajien toivottavia valintoja näissä asioissa.
Esko Kiviranta /kesk:
Arvoisa puhemies! Hallitus hankaloittaa omilla toimillaan uusiutuvan
energian tavoitteiden toteuttamista. Suomi on sitoutunut nostamaan
uusiutuvien energialähteiden osuuden nykyisestä 28,5
prosentista 38 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä. Metsähakkeen
osuus tästä lisäystavoitteesta on yli
puolet.
Nurinkurista on, että hallitus leikkaa metsätalouden
määrärahoista. Kemera-tuesta, pienpuun energiatuesta
ja jopa Metso-ohjelmasta leikataan kehysriihen päätösten
mukaan ensi vuonna 21 miljoonaa euroa, ja vuonna 2017 leikkaukset nousevat
33 miljoonaan euroon. Metsätalouteen kohdistetut määrärahat
ovat jo edellisissä budjeteissa olleet täysin
riittämättömällä tasolla.
Leikkaukset niukkoihin määrärahoihin
heikentävät tilannetta entisestään.
Lisähankaluutensa asiaan tuo pienpuun energiatuen tilanne.
Petu on edelleen jumissa EU:n komissiossa.
Metsäenergian käyttöä energiantuotannossa tulee
lisätä. Metsäenergian käytön
lisäämisen mahdollistavat runsaat metsävaramme.
Viime vuosikymmenien aikana metsien kasvu talousmetsissä on
lisääntynyt. Metsiemme puuvaranto lisääntyy
vuosittain, sillä metsien hakkuut ovat vakiintuneet tasolle,
jossa vain puolet metsien vuotuisesta kasvusta hakataan.
Uusiutuvan energian lisäämistavoitteiden myötä puunkäyttö energiantuotannossa
onkin lisääntynyt ilahduttavasti. Metsähakkeen
käyttöä energiantuotannossa tulee lisätä entisestään. Kansallisena
tavoitteena on kaksinkertaistaa pienpuusta ja nuorten metsien harvennuksesta kertyvän
metsähakkeen käyttö. Tavoite on kannatettava
ja se on mahdollista toteuttaa, mutta kestävän
metsätalouden rahoitukseen ja pienpuun energiatukeen kohdistetut
leikkaukset vaikeuttavat olennaisesti tavoitteen toteutumista. Metsähakkeen
käytön lisääminen edellyttää hakkeen
korjuun ja kuljetuksen logistiikan kehittämistä.
Arvoisa puhemies! Hallitus on hankaloittanut metsäenergian
käytön edistämistä alentamalla uusiutuvilla
energialähteillä tuotetun sähkön muuttuvahintaista
tuotantotukea. Alun perin tuotantotuella haluttiin turvata metsäpohjaisen
energian kilpailukyky fossiilisiin polttoaineisiin verrattuna. Sähkön
tuotantotuen alentamisen myötä metsähake
korvataan halvemmilla fossiilisilla polttoaineilla, pääasiassa
kivihiilellä.
Tukileikkaukset vaikeuttavat myös chp-hankkeita. Chp-voimalat
ovat yhdistettyjä sähkön ja lämmön
tuotantolaitoksia, ja useissa näistä pienvoimaloista
energiantuotanto perustuu puun ja turpeen yhteiskäytölle.
Hallitus on sitoutunut uusiutuvien energialähteiden edistämistavoitteisiin,
mutta silti se on heikentänyt omilla toimenpiteillään
uusiutuvan energian lisäämisen edellytyksiä.
Uusiutuvan energian lisäämistä on jarruttanut
etenkin hallituksen tukipolitiikan vaikea ennustettavuus.
Tällä hetkellä olennaista olisi huolehtia
kotimaisten uusiutuvien energialähteiden kilpailukyvystä verrattuna
ulkomaiseen tuontienergiaan. Uusiutuvien energialähteiden
käyttöä kasvattamalla kasvaa samalla
myös energiaomavaraisuutemme. Energiaomavaraisuutta onkin
varaa kasvattaa, sillä Suomi tuo yli kaksi kolmasosaa käyttämästään
energiasta ulkomailta.
Kotimaisen uusiutuvan energian lisäämisellä lisätään
myös työpaikkoja. Bioenergia-alalla on suuri potentiaali
synnyttää uusia työpaikkoja Suomeen.
Pelkästään metsähakkeen hankintaan, kuljetukseen
ja energiantuotantoon voi uusimpien tutkimusten mukaan syntyä arvion
mukaan yli 4 000 uutta työpaikkaa tulevina vuosina.
Työllistämispotentiaali on vieläkin suurempi,
kun mukaan lasketaan biohiileen, biokaasuun ja bionesteisiin perustuvan
energiantuotannon mahdollisuudet.
Reijo Tossavainen /ps:
Arvoisa puhemies! Valtio tukee hyperkalliin tuulisähkön
tuottamista, vaikka sen positiiviset vaikutukset ympäristön
kuormituksen pienentämisessä ovat suhteellisen
vähäiset. Lisäksi tuotantotuet ilmeisesti
tulevat suurelta osin valumaan veroparatiiseissa toimiville pääomasijoittajille.
Pysyvästi työtä ja toimeentuloa syntyisi
Suomeen hyvin vähän. Rakentamisen jälkeen
tarvitaan vain yksi huoltomies noin 20:tä tuulimyllyä kohden.
Joillakin seuduilla tuulimyllyrypäs aiheuttaa matkailun puolella
jopa työpaikkojen menetyksiä. Joka tapauksessa
työllistävä vaikutus ei ole mitä tuulisähköintoilijat
antavat ymmärtää.
Edellisellä vaalikaudella keskustajohtoinen hallitus
runnoi vuoden 2011 alusta alkaen tuulisähkölle
syöttötariffin, joka maksetaan valtion varoista
eli siis lopulta veronmaksajien pussista. Käytäntö on
tolkuttoman kallis, sillä Suomen valtio on sitoutunut takaamaan
tuulimylly-yhtiön tuottamalle tuulisähkölle
takuuhinnan. Aluksi se on 105 euroa ja 30 senttiä megawattitunnilta
ja myöhemmin 83 euroa ja 50 senttiä megawattitunnilta.
Tällä hetkellä pörssistä saa
sähköä hintaan noin 46 euroa megawattitunnilta.
Erotus on siis järkyttävän suuri, ja
se menee meidän veronmaksajien piikkiin. Toisin sanoen
tuulivoimatukiautomaatti, syöttötariffijärjestelmä,
tulee aivan liian kalliiksi. Tämä poikkeuksellisen
suuri tuottotakuu on saanut tuulisähköuskovaiset
ja ahneet pikavoittojen tavoittelijat liikkeelle. He yrittävät
saada tuulimyllyt tuotantoon ennen kuin kansa herää huomaamaan
kalleuden ohella tuulivoimatuotannon ympäristö-
ja muut haitat.
Arvoisa puhemies! Suomalaiset ja ulkomaalaiset tuulisähköpelurit
ovat hankkimassa kiivaasti tuulisähkön rakentamislupia
omille pikkuyhtiöilleen ja minimirahalla. Lupien käsittelyjä ja
hankintaa kiirehditään. Lisäksi vaaditaan
lakien ja säädösten pikaista muuttamista
ja/tai kiertomahdollisuuksia tuulimyllyjen rakennuslupien saamiseksi.
Näillä yhtiöillä ei itsellään
ole tuulivoimaosaamista, vain minimipääoma, eikä myöskään
välttämättä pääomia
toteuttamiseen eikä muutakaan alaan liittyvää toimintaa,
joten kun luvat saadaan, ne myytäneen ulkomaalaisille veroparatiisisaarilla
toimiville pääomasijoitusyhtiöille ja
tietenkin hyvällä voitolla. Sen jälkeen
pääomasijoittaja toteuttaa rakentamisen ja myllyjen
käytön. Tällainen keinottelu tulee estää.
Suomen valtion tavoitteena on, että Suomessa olisi
tuulivoimatehoa vuonna 2025 eli 12 vuoden kuluttua noin 4 000
megawattia. Tarvittava valtion ja veronmaksajien tuki on vuositasolla
lähes 400 miljoonaa euroa, siis lähes 400 miljoonaa euroa.
Se on järkyttävän paljon.
Arvoisa puhemies! Tuulisähkön rakentaminen
on erityisen pyhä asia vihreille. On jopa tragikoomista,
että silloin vähätellään
tai unohdetaan kokonaan tuulimyllyjen ympäristö-
ja terveysvaikutukset niin kanta-asukkaisiin, kesämökkiläisiin
kuin matkailuyrittäjiinkin. En ole yhdenkään
vihreän poliitikon havainnut kantaneen tuulimyllyistä huolta,
vaikka isojen tuulivoimaloiden rypäs on paljon isompi ja
pysyvämpi haitta kuin yksittäinen susi tai liito-orava.
Arvoisa puhemies! Bioenergian käyttö on ympäristön
kannalta hyvä ratkaisu, ja mikä erittäin tärkeää,
se tuo tuulivoimaan verrattuna erittäin runsaasti työtä ja
toimeentuloa suomalaisille. Hallituksen tulisi tehdä kaikkensa
bioenergian hyväksi. Samalla markkinoita vääristävä ja
epätervettä bisnestä synnyttävä tuulisähkön
syöttötariffi on korjattava.
Esko Kurvinen /kok:
Arvoisa herra puhemies! Hallituksen energia- ja ilmastostrategia
on erinomaisen tasapainoinen tiekartta, jolla viitataan jatkotoimia
kohti pidemmän aikavälin päästövähennystavoitteita,
kuitenkin niin, ettei näillä toimilla vaaranneta
suomalaisten hyvinvointiyhteiskuntaa. Tällä strategialla
hallitus tavoittelee päästövähennysten
lisäksi Suomeen lisää uusia työpaikkoja,
vaihtotaseen kääntämistä positiiviseksi
ja energiaomavaraisuutemme nostamista nykyistä korkeammalle
tasolle. Tahtotila on selkeä ja toteutuskelpoinen. Tärkeintä kuitenkin
on, että kaikki viranomaiset ja päätöksentekijät muistavat
energia- ja ilmastostrategian olevan kokonaisuus, josta ei voi poimia
itselle makeita rusinoita ja jättää muille
happamia marjoja. Viime päivinä tällaistakin
ajattelua on ollut ilmassa. Hyvänä esimerkkinä kokonaisuuden
huomioimisesta strategiassa on kirjaus, jossa sanotaan, että polttoturpeen
käyttöä vähennetään
niin, ettei se korvaannu kivihiilellä. Tämä tarkoittaa
siis sitä, että ensin varmistetaan ja toimitaan
siten, että löytyy ilmaston, työllisyyden,
vaihtotaseen ja energiaomavaraisuuden kannalta turvetta parempi
korvaava polttoaine.
Nyt on käynyt kuitenkin niin, että kivihiili
on vallannut turpeelta alaa käsittelyssä olevan
strategian tavoitteiden vastaisesti. Tämä uhkaa
entisestään heikentää energiaomavaraisuuttamme, vaihtotasettamme
ja jopa noin 3 000:ta suomalaista työpaikkaa.
Kaiken lisäksi turvetuotannon lupasuman vuoksi tuotantoalaa
poistuu tällä hetkellä moninkertainen
määrä siihen, mitä uutta tuotantoalaa
saadaan tilalle. Valtioneuvoston periaatepäätös,
jossa turvetuotanto ohjataan jo luontoarvonsa menettäneille
soille, on oikea. Näin voidaan varmistaa sekä arvokkaan
suoluonnon säilyminen että turvetuotannon toimintaedellytykset.
Kun arvokkaat kohteet ovat poissa lupaprosessista, tulee sen näkyä luvituksen
sujuvuudessa, sillä esikarsinta on jo suoritettu ja suurin
osa luvan saannin esteistä poissuljettu. Suomen turvemaista
on kaiken kaikkiaan alle prosentti turvetuotantoaluetta.
Arvoisa herra puhemies! Uusien työpaikkojen synnyttämiseksi
puunkäytön kasvua pitäisi suunnata toisen
kotimaisen energian korvaamisen sijasta tuontienergian korvaamiseen.
Siten valtavan työllisyyspotentiaalin omaavien uusien teknologioiden
kehitystä saadaan eteenpäin. Metsäpohjaisen
biomassan käytön lisääminen
tulee suunnata myös nykyisten hiilipölykattiloitten,
voimalaitosten uusimiseen, jotta kivihiilestä päästään
eroon vuoteen 2025. Tällä hetkellä monet
energiayhtiöt miettivät investointipäätöksiä eri
polttoaineiden suhteen, onko se kivihiili vai kotimainen polttoaine,
turve tai puu. Nykyisessä monipolttoainekattilakäytössä turve
ja puu yhdessä muodostavat kaikkein järkevimmän
yhdistelmän ja täyttäisivät
energia- ja ilmastostrategian tavoitteet hyvin.
Eräs järkevä sähköntuotannon
muoto on käynnissä olevien chp-laitosten yhteydessä oleva lauhdesähkökapasiteetti,
joka tulisi hyödyntää tulevaisuuden tuuli-
ja aurinkosähkön jo olemassa olevana säätövoimakapasiteettina.
Sähkön hinnan muutoksista johtuvat suuret metsähakkeen
toimitustarpeen muutokset aiheuttavat merkittäviä ongelmia
metsähaketta toimittaville yrittäjille ja metsänomistajille.
Säätösähkön tarpeen aiheuttamaa
hintavaihtelua voidaan vähentää pitämällä huolta
siitä, että chp- plus lauhdetuotannossa tuotettu
metsähakesähkö on kilpailukykyistä.
Tämä voidaan varmistaa, kun kyseessä olevassa
laitoksessa metsähakkeella tuotetulle lauhdesähkölle
maksetaan takuuhinta tuulisähkön tapaan.
Kuten huomataan, meillä on kaikki edellytykset käsittelyssä olevan
strategian toteutuksella päästä siihen,
mitä hallitus tavoitteleekin: päästövähennystavoitteiden
saavuttaminen, lisää uusia työpaikkoja,
vaihtotaseen kääntäminen positiiviseksi
ja energiaomavaraisuutemme nostaminen nykyistä korkeammalle
tasolle. Kunhan toteutamme kokonaisuuden, näemme metsän
puilta.
Lea Mäkipää /ps:
Arvoisa puhemies! Suomella on kolme vaihtoehtoa energiatuotantonsa ylläpitämiseen:
nykyinen malli, jossa ydinvoima näyttelee pääosaa
ja uusiutuvilla ja uusiutumattomilla energiamuodoilla tuotetaan
tarvittava käyttöenergia, toisena vaihtoehtona
on luopua pikkuhiljaa ydinvoiman käytöstä ja
panostaa uusiin ja uusiutuviin energiamuotoihin ja kolmantena vaihtoehtona
pyrkiä tuottamaan energiaa luonnosta saatavilla mahdollisuuksilla,
tuuli-, vesi- ja aurinkoenergialla. Todennäköistä on,
että lyhyellä aikavälillä ainoa
realistinen mahdollisuus on jatkaa nykyistä sekakäyttölinjaa.
Ydinvoimasta Suomi ei voi luopua, mikäli haluamme säilyttää sähkön
hinnan osalta jonkinlaisen kilpailukyvyn muihin kilpailijamaihimme verrattuna,
eikä varsinkaan niin kauan kuin tuomme naapurista ydinpolttoaineella
tuotettua sähköä.
Saksan päätös luopua jollain aikavälillä ydinvoimasta
on vielä monen kysymyksen varassa. Sähkön
hinta on jo tällä hetkellä kovassa nousussa
tuulivoima- ja aurinkopaneelitukien takia. Saksa suunnittelee nostavansa
bioenergiatuotantonsa vuoteen 2020 mennessä noin 30 prosenttiin
sähkön kulutuksessa. Suomessahan tämä on jo
saavutettu.
Iso-Britannia käy parlamentissaan keskustelua mahdollisesta
ydinvoiman lisärakentamistarpeesta. Britannian omat energiavarat
alkavat jo tyhjentyä. Eli tätä keskustelua
käydään ympäri Eurooppaa.
Edellä mainittu ei tarkoita sitä, etteikö Suomellakin
olisi tehtävää. Aivan liian paljon energiatuotantomme
vieläkin on tuontipolttoaineiden varassa. Maakaasun, öljyn
ja kivihiilen käyttöä Suomessa tulee
edelleen pystyä vähentämään.
Kivihiilen käytöstä voidaan luopua hyvin lyhyellä aikajänteellä luvittamalla
esimerkiksi lisää turpeennostoalueita. Kivihiilen
käyttö on se osa energiatuotantoamme, joka kokonaisuutena eniten
vaikuttaa ilmastoomme.
Jotkut isommat kunnat ja kaupungit ovat laatineet omia ilmastostrategioitaan.
On selvää, ettei kaikilla kunnilla ole siihen
mahdollisuuksia. Sen takia on hyvä, että maakunnallisia
ilmastostrategian selvityshankkeita on menossa eri puolilla Suomea.
Kun näillä hankkeilla pyritään
kasvihuonepäästöjen laskemiseen, tulee
valtion olla mukana, kun muutetaan esimerkiksi lämmön-
tai sähköntuotantoa vähäpäästöisemmäksi.
Kioton päästösopimuksen mukaisissa
linjauksissa Suomi on pysynyt kiitettävästi ylittäen
vaatimukset reilusti. Suomen ei näissäkään
asioissa voi aina olla mallimaana niin, että sillä kohtuuttomasti
rasitetaan suomalaista elinkeinoelämää ja
energian kohtuullista hinnoittelua.
Arvoisa puhemies! Metsän merkitys paitsi energian ja
rakennustarpeen lähteenä korostuu myöskin
päästönieluna. Maankäyttö,
maankäytön muutos ja metsätalous sektorina
on reilusti pienempi kaasupäästöjen tuottaja
kuin metsä nielee päästöjä.
Vaikka netto-osuus on pienentynyt viime vuosina, on sillä Suomen
päästöstrategiassa merkittävin
vaikutus. On tärkeää myös, että pidetään
huolta hakkuualueiden uudelleenmetsityksestä.
Turpeessa samoin kuin muissakin metsäperäisissä energialähteissä on
joka tapauksessa kysymys uusiutuvista energialähteistä.
Kun Suomen pinta-alasta noin kolmannes eli 10 miljoonaa hehtaaria
on suota, siitä vain 0,6 prosenttia on energiakäytössä.
On edesvastuutonta jättää hyödyntämättä kansallista
energiaomaisuuttamme.
Suomalaisessa energiatuotannossa on työllistävyydellä merkittävä osuus.
Niin turve, metsähake kuin muukin bioenergiatuotanto työllistää Suomessa
tuhansia, jopa kymmeniätuhansia työntekijöitä.
Tätä tuotantoa ja alan työllisyyttä meillä on
edelleen mahdollisuus huomattavasti lisätä.
Tuulivoima, jonka käyttö Suomessa on vielä alkutekijöissään,
ei tule ratkaisemaan meidän energiatarpeitamme. Jos tuulivoiman
rakentamista lisätään, on muistettava,
että rakentaminen vaatii huomattavia tukitoimia, jotka
myöskin kuluttajat maksavat. Tuulivoimapuistojen rakentamisessa
tulee aina huomioida olemassa olevan asutuksen läheisyys.
Samalla, kun suuressa määrin siirrytään
tukemaan tuulivoiman rakentamista, on huomioitava sähkön
hinnan vääjäämätön nousu.
Esimerkiksi Tanskassa, jossa on runsaasti panostettu tuulivoimaan,
sähkön hinta on kaksinkertainen Suomeen verrattuna.
Arvoisa puhemies! Samalla, kun panostamme uusiutuviin energialähteisiin
ja uusiin tapoihin tuottaa energiaa, tulee kulutuksen kasvua hillitä. Esimerkiksi
maalämmön hyödyntämisessä Suomi
on vielä lähes kehitysmaa. Naapuri Ruotsi on tässäkin
asiassa huomattavasti edellä. Osan niistä rahoista,
millä tuetaan energiateollisuutta, voisi suunnata muun
muassa maalämmön käytön lisäämiseen.
Maalämmön laitetuotanto on lähes kokonaan
kotimaista, joten silläkin on Suomen työllisyyden
kannalta merkittävä vaikutus.
Päivi Lipponen /sd:
Arvoisa puhemies! Uusiutuvan energian lisääminen
ja energiatehokkuuden parantaminen ovat osa Suomen energiapakettia,
johon Suomi on EU:n puitteissa sitoutunut. Suomessa on päädytty
rakentamaan tuulivoimaa. Cleantechin liiketoimintamahdollisuuksiin
on uskottu, tukea on luvattu, mutta silti hankkeet eivät
oikein etene. Keskityn nyt tuulivoimaan.
Suomen tavoite on tuottaa tuulisähköä vuonna
2020 jopa tuhannella uudella tuulivoimalalla. Vireillä on
tuulivoimalahankkeita ja merituulivoimahankkeita. Tavoitteet tuulivoiman
lisärakentamisessa ovat kovat, mutta esteet näyttävät olevan
sitäkin korkeammat. Jotain voimme varmaan oppia.
Kaavoitus- ja lupaprosessien monimutkaisuus viranomaistoiminnoissa
on hidastanut tuulivoiman rakentamista. Suuren tuulivoimapuiston
rakentaminen edellyttää varausta maakuntakaavassa.
Hankkeeseen tarvitaan myös kunnan ympäristölupa,
jos siitä saattaa aiheutua lähiasutukselle kohtuutonta
haittaa. Tuulivoimaloiden rakentaminen edellyttää myös
rakennuslupaa kunnan rakennusvalvontaviranomaiselta.
Aluevalvontalain mukaan jo maaperän tutkiminen Suomen
alueella 150 metrin lentokorkeudella ja mainittujen alueiden kuvaaminen
lennon aikana on luvanvaraista. Yli 30 metriä korkeiden merkkien
rakentamiseen tulee olla lentoestelupa. Lentoesterajoitukset sulkevat
pois merkittävän osan tuulivoiman rakentamiseen
soveltuvista alueista. Mutta ei tämä tähänkään
lopu.
Liikenneviraston mukaan valta- ja kantateillä sekä maanteillä,
joilla nopeusrajoitus on vähintään 100
kilometriä tunnissa, tuulivoimalaa ei saa rakentaa 500:aa
metriä lähemmäksi tietä. Lupia tarvitaan
myös Energiamarkkinavirastolta, kun vähintään
110 kilovoltin sähköjohto aiotaan rakentaa. Jos
tuulivoimapuiston oletetulla vaikutusalueella on edes osa Natura-aluetta,
hankkeesta on tehtävä Natura-arviointi yva-menettelyn yhteydessä.
Oman viiveensä tuo myös kaavoitusprosessien demokraattinen
osallistumis- ja vaikutusmahdollisuus.
Tämä oli tämmöinen pikakatsaus
byrokratiaan.
Uusiutuvan energiantuotannon tulee olla taloudellisesti
järkevää. Tuulivoimatuotannolle tuulisuus
on ykkösasia. Yhden metrin ero sekunnissa keskituulisuudessa
vaikuttaa kymmeniä prosentteja tuotantoon. Mikäli
tuulivoimaloita ei voida rakentaa Suomen tuulisimmille paikoille, asetettujen
tavoitteiden täyttäminen edellyttää useampia
voimaloita. Se tulee entistä kalliimmaksi ja edellyttää enemmän
valtion tukea.
Nyt on myös havahduttu siihen, että voimalan ääni
häiritsee ympäristön asukkaita. Matala ääni menee
läpi seinien ja esteiden. Voimaloita on siis pysäytetty,
kun ihmiset ovat kotosalla tai kun ihmiset loma-aikana viettävät
aikaansa mökkeillen alueella. Tällaiset tauot
vaikuttavat tuulivoiman kannattavuuteen. Myllyjähän
ei voi myöskään pitää käynnissä kovalla
tuulella, pakkasella tai tuulettomalla kelillä. Tällöin
tarvitaan valtava määrä vastaavaa varavoimaa.
Suomen talouden kasvu lepää kuitenkin cleantechissä.
Edellä olen käynyt läpi haasteita ja
ongelmia, jotka liittyvät tuulivoimaan. Suomi haluaa olla
mukana tuulivoimateknologian kehitystyössä. Se
edellyttää myös tuulivoiman hyödyntämistä Suomessa
ongelmista huolimatta.
Syytä olisi kuitenkin hakea nyt kumppanuutta niiden
maiden kanssa, joissa tuuliolot ovat paljon Suomea otollisemmat — vähän
samalla tavalla kuin Suomi haluaa varmasti olla mukana aaltoenergian
hyödyntämisessä, ja silloin on haettava
kumppanuutta niistä maista, joissa sitä aaltoenergiaa
erityisesti voidaan hyödyntää.
Osmo Kokko /ps:
Arvoisa puhemies! Kun sähköstä ja
yleensä energiasta on tullut tänä päivänä välttämättömyyshyödyke,
on perusteltua, että energiayhtiöt ja vesilaitokset
olisivat mahdollisuuksien mukaan kunnan määräämisvallassa
sekä kuntalaisten omistuksessa. Kuntalaisen pitkän
tähtäimen etu nimittäin on, että energiayhtiökin
toimii heidän etuansa silmällä pitäen. Myös
sähkön jakeluvarmuuteen tulee kiinnittää yhä enemmän
huomiota. Tämä on maamme huoltovarmuuden kannalta
kannatettavaa sekä vahvistavaa toimintaa. Muutoinkin sähkön
ja yleensä energian merkitys tulee tulevaisuudessa kasvamaan.
Arvoisa puhemies! Tästä syystä on
kaikkien suomalaisten syytä pitää kiinni
omistamistaan energiayhtiöistä. Tänä päivänä bioenergiasta sekä muutoinkin
uusiutuvista energialähteistä puhutaan yhä enemmän
ja enemmän. Tämän näen positiivisena
kehityksenä maassamme. Esimerkiksi Pohjois-Karjala on ollut
uusiutuvien energialähteiden käytössä edelläkävijä sekä kansallisesti
että kansainvälisesti tarkasteltuna. Kaikkiaan
uusiutuvan energian osuus Pohjois-Karjalan energian kokonaiskulutuksesta
on reilut 60 prosenttia, mikä on noin puolet enemmän muuhun
Suomeen verrattuna. Pohjois-Karjalassa on ollut oma bioenergiastrategia
jo vuodesta 91 alkaen, ja se on auttanut luomaan alueelle jopa 5 000
henkilötyövuotta. Tietenkin tätä edesauttavat
Pohjois-Karjalan hyvät metsävarat ja korkealaatuinen
metsä- ja teknologiaosaaminen.
Uusiutuvista energialähteistä puhuttaessa
ei voida sivuuttaa myöskään kotimaisen
polttoaineen käytön merkityksen lisäystä.
Alan tutkimukseen ja tuotantoon tuleekin osoittaa tarvittavat resurssit.
Puusta ja turpeesta tuotetun nestemäisen polttoaineen valmistus
tulee varmasti jatkossa korostumaan entisestään.
Kotimainen energiantuotanto tarjoaa helpostikin useita tuhansia
ellei toistakymmentätuhatta pysyvää työpaikkaa.
Kansantaloudellisesti tällä on myös suuri
merkitys. Kaikkia lupakäytänteitä on
nopeutettava, ne eivät saa olla kehityksen jarruna. On
myös tärkeää, etteivät
työpaikat ja raha valuisi ulkomaille vaan pysyisivät
kotimaassa.
Arvoisa puhemies! Puhuttaessa turpeesta kokonaisalana sekä omana
politiikkalohkona, kuten kuuluu, on pakko todeta, että turvepolitiikka on
enemmän tai vähemmän maassamme epäonnistunutta.
Alaan tulisi kiinnittää enemmän huomiota
kuin mitä nyt tehdään. Turve on Suomen energiahuoltovarmuuden
kannalta keskeinen tekijä, joten sen saatavuus tulisi turvata.
Turve on lisäksi tärkeä polttoaine monissa
kunnallisissa energialaitoksissa sekä teollisuudessa yleensäkin
yhdessä puun kanssa. On syytä myös muistaa,
että turpeen säilöntäkestävyys
on korkeaa luokkaa. Itse asiassa se on kantojen ohella ainoa kotimainen
polttoaine, joka kestää helpostikin useammankin
vuoden varastointia. Viime aikoina ongelmana on ollut jossakin määrin
tosiseikka, että turvetta ei ole ollut riittävästi
varastoissa. Toki tähän on osasyynsä myös
sateisilla kesillä, jolloin tavaraa ei ole saatu nostettua
varastoon riittävää määrää.
Arvoisa puhemies! Turpeen saatavuus on kuitenkin ollut heikko
jo useamman vuoden ajan. Samaten sen hinta on ollut nousussa. Kun
turpeen hinta on ollut nousussa, eräät energiayhtiöt ovat
korvanneet turpeen kivihiilellä. Toisaalta yksi varsin
painava syy on myös se, että turvesoiden lupaprosesseihin
kuluu liikaakin aikaa. Luvitus on yksinkertaisesti liian hidasta.
Onkin mahdollista, että pitkällä aikavälillä turpeen
hinta nousee entisestään, jos turvesoita ei saada
lisää käyttöön. Nyt
turvesoiden lupasumasta ja kotimaisen energiapuun tuen heikentymisestä johtuen
turvelupa on johtanut siihen, että useissa suomalaisissa
isoissa kaupungeissa olevissa energialaitoksissa on jouduttu turvautumaan
kivihiilen polttamiseen. Kyseessä on merkittävä,
rakenteisiin asti ulottuva muutos, jonka kehitys uhkaa reilua 1 200:aa
työpaikkaa Suomessa.
Arvoisa puhemies! Pöyryn tekemän tutkimuksen
mukaan kivihiilen lisäkäyttö uhkaa nostaa kuluttajien
kaukolämmön hintaa noin 15 prosenttia jo tänä vuonna
turvetta käyttävissä kaupungeissa. Myös
Pellervon taloustutkimuksen mukaan Suomeen syntyisi 4 100
työpaikkaa, mikäli energiaturpeen tuotanto pidettäisiin
nykytasolla ja kasvavan metsähakkeen osuus suunnattaisiin korvaamaan
fossiilista tuontienergiaa.
Puhetta oli ryhtynyt johtamaan toinen
varapuhemies Anssi Joutsenlahti.
Johanna Karimäki /vihr:
Arvoisa puhemies! Kasvihuonekaasut lämmittävät
ilmastoa, vaikka uusien päästöjen tuottaminen
lopetettaisiin. Ilmastonmuutosta voidaan silti hidastaa, etteivät
ympäristölle ja ihmisille aiheutuvat vahingot
ole ylitsepääsemättömiä.
Jos ilmasto lämpenee yli 2 astetta, sopeutuminen on äärimmäisen vaikeaa.
Ilmastomallien mukaan suuret sateet ja myrskyt lisääntyvät.
Toisaalta jotkut seudut aavikoituvat, toiset peittyvät
tulvaveden alle.
Nykyiset päästövähennystavoitteet
eivät riitä 2 asteen tavoitteen saavuttamiseksi.
Tämä tunnustetaan myös selonteossa. Siksi
selonteon linjaus, ettei kunnianhimon tasoa nosteta, on kestämätön
hyvän tulevaisuuden kannalta.
Lisätoimenpiteissä lupaavaa on se, että uusiutuvan,
hajautetun pienenergian tuotannon edistäminen saa lisähuomiota.
Erityisesti aurinkoenergia on kannattavaa integroituna rakennuksiin,
ja pientalojen asukkaat ja kerrostaloyhtiöt voivat asentaa
pientuulimyllyjä. Toisinaan ylijäämäsähkö syötetään
verkkoon. Sähköverkon haltija voi ottaa tuotannon
verkkoonsa, mutta nykyisin siitä ei tarvitse maksaa korvausta.
Oikeudenmukaista on, että sähköyhtiö huomioi
laskutuksessa vastaanottamansa sähkön. Siksi oli
pettymys, että selonteossa pidetään nettolaskutusmenettelyä ongelmallisena
esimerkiksi perustuslain suhteen. Ongelmat ovat varmasti ratkaistavissa,
koska nettomittarointi on yleinen käytäntö maailmalla.
Selonteossa luvataankin selvittää asiaa ja valmistella
malli netotukseen siirtymisestä, jos ongelmat ovat ratkaistavissa.
Kiitettävää on se, että moni
sähköyhtiö on alkanut toimia niin, että ostavat
pientuottajien sähkön.
Arvoisa puhemies! Ilmastostrategiassa on korostettu puhtaan,
vihreän teknologian, cleantechin, merkitystä.
Haasteena alan kasvuyrittäjyydelle on etenkin pääoman
saanti markkinoilta, koska voittojen odotusaika on pitkä.
Valtiontakaus uuden teknologian käytettävyydelle
demohankkeiden yhteydessä on olennaista, sillä erittäin
lupaavatkin puhtaan teknologian innovaatiot sisältävät
markkinariskin pitkien kehittelyaikojen vuoksi.
Arvoisa puhemies! Tuulivoima on lähes päästötön
uusiutuva sähköntuotantotapa, ja Suomen tuuliatlas
osoittaa, että meillä on paljon mahdollisuuksia
tuulivoiman lisäämiselle. Strategian tavoite tuulivoiman
lisärakentamiselle vuoteen 2025 mennessä on 9
terawattituntia, ja uusia tuulivoimaloita tukeva syöttötariffi
tuli voimaan maaliskuussa 2011. Tuulivoiman rakentaminen lähtikin
käyntiin, mutta tavoitteesta ollaan jäljessä.
Tuulivoiman lisärakentamista haittaavat monet hallinnolliset
esteet, jotka Tarastin työryhmä selvitti. Nämä esteet,
kuten armeijan tutkiin liittyvät haasteet, voimaloiden
etäisyydet teistä, melurajoitukset, kaavoitukseen
ja luvituksiin liittyvät haasteet, on pikimmiten ratkaistava,
jotta tuulivoiman rakentaminen pääsee lentoon.
Arvoisa puhemies! EU:n päästökauppa
on tehotonta, koska päästöoikeuksia on
liikaa. Hiilidioksiditonnin hinta on vajonnut ennätyksellisen alas.
Hinta ei kannusta yrityksiä keksimään
vähähiilisiä ratkaisuja, ja yrityksiltä on
jäänyt oikeuksia käyttämättä,
vaikka niitä on jaettu ilmaiseksi. Suomen on ajettava muutosta
päästökauppajärjestelmään,
jotta se aidosti ohjaisi korvaamaan kivihiiltä uusiutuvilla
raaka-aineilla. Fossiilista polttoainetta sisältäviä kaivannaisia,
esimerkiksi Viron palavan kiven kaltaisia polttoaineita, otetaan
enenevässä määrin käyttöön.
Myös liuskekaasuesiintymiä löytyy maailmalla
paljon. Kansainvälisellä ilmastosopimuksella on
jo kiire.
Talousasiantuntija Sternin mukaan ilmastonmuutos on kaikkien
aikojen suurin ja laaja-alaisin markkinavirhe. Koska fossiiliset
polttoaineet ovat halpoja, uusien teknologioiden on vaikea nousta.
Toisaalta mitä nopeammin korjaamme tuon markkinavirheen,
sen vähemmän tulee vaurioita jälkipolville.
Ilmastonmuutos on uusi teollinen vallankumous, jossa voittajia ovat
ne, jotka nopeimmin omaksuvat uudet tekniikat, ja hyötyjiä ovat
lopulta kaikki ihmiset.
Kuuluisan raporttinsa jälkeen Stern kertoi, että uusimmat
tutkimustulokset osoittavat, että hän on raportissaan
aliarvioinut ilmaston lämpenemisen aiheuttaman uhan. Kasvihuonekaasupäästöt kasvavat
nopeammin kuin raportin laatimisen aikaan uskottiin, ja erityisen
huolestuttava on havainto, että maailman merten kyky imeä itseensä hiilidioksidia
on selvästi ennustettua heikompi. Stern sanoi, että näistä tekijöistä seuraa,
että maapallon ilmasto lämpenee nopeammin kuin
he osasivat odottaa. Maapallon kantokyvyn keston aika alkaa käydä vähiin.
Martti Mölsä /ps:
Arvoisa puhemies! Tämän valtioneuvoston selonteon
mukaan ilman merkittäviä uusia poliittisia toimia
globaali energiankäyttö kasvaa niin, että ilmaston
lämmönnousun rajoittaminen 2 asteeseen käy
mahdottomaksi. Jotta 2 asteen tavoitteeseen voitaisiin päästä,
on Kansainvälisen energiajärjestön mukaan
käyttöön otettava kaikki mahdolliset
energian tuotantoon ja energian käyttöön
liittyvät keinot. Mielestäni keinojen käyttöönotossa
kannattaisi Suomessa kuitenkin ottaa käyttöön
terve järki.
Hallituksen energia- ja ilmastostrategiassa nostetaan tuulivoiman
tuotantotavoitteita. Edellinen hallitus asetti tavoitteeksi tuottaa
vuonna 2020 tuulivoimalla sähköä 6 terawattituntia,
ja nykyinen hallitus nostaa tavoitteen 9 terawattituntiin vuonna
2025. Se kuitenkin maksaa, ja maksajina ovat veronmaksajat, koska
tuulisähkön nykyisillä takuuhinnoilla
tuulivoimaa tuettaisiin verovaroista vuonna 2020 noin 200 miljoonalla
eurolla. Kannattaa siis vakavasti harkita, onko tuulivoima sittenkin
liian kallista energiaa.
Tuulimyllyjä ei yksinkertaisesti kannata rakentaa ihan
joka notkoon, niemeen ja saarelmaan. Hyvä vaihtoehto on
metsäenergia, jota Suomessa riittää lähes
rajattomasti ja paljon halvemmalla. Bioenergia ry:n Pellervon taloustutkimus
PTT:ltä tilaaman selvityksen mukaan hallituksen energia-
ja ilmastostrategiassa tavoittelema metsähakkeen lisääminen
voisi tuoda yksin energian hankintaan ja kuljetukseen 2 600
työpaikkaa vuoteen 2020 mennessä. Tämän
lisäksi metsähakkeen lisääminen
toisi 1 500 henkilötyövuoden kerrannaisvaikutukset,
kun eurot jäisivät Suomeen tuontienergian ostamisen
sijaan. Vaan mitä tekee hallitus? Karsi 5 miljoonaa euroa pienpuun
korjuutuesta kehysriihessään.
Tukiperusteisesti rakennettu tuulivoima ei juurikaan työllistä muuta
kuin rakennusvaiheessa. Tuulivoiman hyötysuhde on varsin
vaatimatonta luokkaa, noin 17—20 prosenttia, koska suuri
ongelma on tuulettomuus. Suomen sähköjärjestelmän
toimivuuden takaamiseksi häiriötilanteissa otettiin
viime viikolla, 25.3., käyttöön Fingridin
rakentama varavoimalaitos. Kun tuuli tyyntyy tai kun ydinvoimalaitos
ei pysty tuottamaan sähköä odotetulla
tavalla, käynnistetään 111 miljoonaa
euroa maksanut varavoimala Forssassa, joka toimii siis kevyellä polttoöljyllä. Tämän
tuulivoimalan korvaavan voimalan maksavat sähkön
käyttäjät, tietenkin. Tarpeeseen varavoimala
kuitenkin tuli, sillä niin merkittäviä ovat
tuulivoiman tuotantotehon vaihtelut Suomessa. Leikillisesti voi
sanoa tietenkin, että ei tuule nyt, on tyyntä nyt,
kun tuuli nyt on tyyntynyt. Ja silloin sähköä tuotetaan
kevyellä polttoöljyllä.
Arvoisa puhemies! Vaikka tässä onkin kysymys
kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta, pitää muistaa
myös, että Kioton pöytäkirjan
toiseen velvoitekauteen liittyneiden maiden päästöt kattavat
alle 15 prosenttia maailman kasvihuonepäästöistä.
Ensimmäisen velvoitekauden maista Venäjä,
Japani, Uusi-Seelanti ja Kanada ovat jättäytyneet
pois. Lisäksi Yhdysvallat ei ole ratifioinut Kioton pöytäkirjaa,
ja toinen kausi ei tuo mitään päästörajoituksia
sellaisille maille kuten esimerkiksi Kiina, Intia ja Brasilia. Sopimus
ei missään nimessä ole ajan tasalla,
kun sulkee suurimmat saastuttajat rajoitusten ulkopuolelle. Suomi sen
sijaan on tässäkin asiassa Euroopan unionin mallioppilas,
ja pöytäkirjan allekirjoitus palkittiin jättilaskulla,
kun metsät muuttuivat hiilinieluista päästölähteiksi.
Voi tätä vihreätä ajatusmaailmaa,
ministeri Niinistö siellä työhuoneessa,
jos satut kuuntelemaan!
Anni Sinnemäki /vihr:
Arvoisa puhemies! Suomi maana sopisi hirveän hyvin
ilmastopolitiikan edelläkävijäksi. Me
olemme koulutettu kansa, meillä on paljon uusiutuvan energian
potentiaalia, meillä on teollista osaamista, meillä on vientiosaamista,
meillä puhutaan paljon yhteiskunnassa kansainvälisestä vastuusta
ja meillä on perinteitä välittää muista
kuin itsestämme. Luulisi, että jos maailman maista
joku olisi ilmastopolitiikan edelläkävijä,
se olisi Suomi. Todella sääli ja valitettavaa,
että näin ei kuitenkaan ole, vaan olemme perässähiihtelijöitä ja
jarruttajia. Epäilen, että olemme myös
kärsineet tästä roolista, perässä hiihtämisestä ja
jarruttelusta. Uskon, että jos olisimme olleet rohkeampia
ja reippaampia, ottaneet tavoitteita, ottaneet kunnianhimoisia tavoitteita,
meillä todennäköisesti olisi myös enemmän
vientisektorin työpaikkoja, meillä olisi enemmän
innovaatioita, jotka liittyvät energiankäytön
tehostamiseen ja uusiutuvaan energiaan ja meistä oltaisiin
kiinnostuneempia niillä markkinoilla, jotka nyt ovat maailmanlaajuiset, joissa
tehdään koko ajan ostopäätöksiä,
päätöksiä maailmanlaajuisen
infrastruktuurin uudelleen rakentamiseksi.
Arvoisa puhemies! Tässä keskustelussa on otettu
esiin monia sellaisia kipupisteitä, joita meillä tällä hetkellä kansallisessa
energiapolitiikassa on. On puhuttu siitä harmillisesta
seikasta, että kivihiilen käyttö ei näytä olevan
vähentymässä, vaan on jopa riskejä sen
lisääntymiseen. Täällä on
pohdittu sitä, että tuulivoiman syöttötariffi
on kohtuullisen hintava. Iso osa näistä ongelmista
on sellaisia, jotka pystyttäisiin korjaamaan, jos meidän
todellinen kunnianhimon tasomme päästöjen
vähentämisessä olisi se, mihin itse olemme
sitoutuneet, eli olisimme linjassa vähentämässä päästöjä 2
asteen tavoitteen mukaisesti. Tätä Suomi ei kuitenkaan
tällä hetkellä tee, niin kuin ei tee
Euroopan unionikaan.
Itse näen strategian suurimpana puutteena sen, että kysymyksiin
siitä, mikä on Suomen kanta Euroopan unionin päästövähennystavoitteiden kiristämiseen
vuoteen 2020 mennessä tai vuoden 2030 päästövähennystavoitteen
asettamiseen, ei itse asiassa oteta mitään uutta
kantaa. Todetaan, että jatketaan selvittelyjä,
pyöritellään asioita ja lykätään
päätöksentekoa. Kuitenkin juuri tässä kohtaa
olisi voitu päättää, että kyllä, Suomi
kannattaa EU:n päästötavoitteen kiristämistä vuoteen
2020 mennessä. Jos EU kiristäisi päästötavoitteitaan
vuoteen 2020 mennessä, meillä todennäköisesti
olisi paljon nykyistä toimivampi päästökauppajärjestelmä.
Se tarkoittaisi sitä, että kivihiili ei olisi
korvaamassa kotimaista metsäenergiaa ja turvetta. Se tarkoittaisi myös
sitä, että meidän tuulitukemme tulisi
halvemmaksi paljon nopeammassa tahdissa kuin se tulee, jos päästökaupan
hinta on näin alhainen.
Arvoisa puhemies! Tässä selonteossa esitetään
arvio, että jos EU:n päästötavoite
vuodelle 2020 olisi miinus 30 prosenttia miinus 20 prosentin sijasta,
tämä vaikuttaisi Suomen bruttokansantuotteeseen
vuoden 2020 tasolla vähentävästi miinus
0,4 prosenttia. No, me kaikki tässä salissa ymmärrämme,
että oikeastaan tuo ei tarkoita juuri mitään.
Se on niin pieni ero, että vastaava ero voi syntyä kovin
monista muistakin tekijöistä. Eli tosiasiassa
Suomella olisi kaikki mahdollisuudet siihen, että me olisimme
mukana tekemässä tuota kunnianhimoisempaa ja myös
ilmastopolitiikan kannalta realistisempaa päästötavoitetta.
Olisimme silloin niitä edelläkävijöitä,
joita meidän kannattaisi olla.
Selonteossa myös todetaan, että päästövähennysten
ja päästövähennyksiä koskevien
päätösten lykkääminen
itse asiassa maksaa enemmän. Mitä myöhemmin
teemme päästövähennyksiä, sitä suuremmat
ovat niiden kustannukset. Sen takia oma toiveeni hallitukselle on
se, että hyvin pian toivottavasti eduskunta pystyy ohjeistamaan
hallitusta tämän selonteon käsittelyssä niin,
että Suomen ilmastopolitiikan kunnianhimon taso nousee.
Timo V. Korhonen /kesk:
Arvoisa puhemies! Tässä käsittelyssä olevassa
selonteossa on monia myönteisiä asioita. Hallitus
on tietyllä tasolla sitoutunut edellisen hallituksen energiapoliittisiin
tavoitteisiin.
Edellinen hallitushan panosti — voi sanoa, että rajusti — muun
muassa kotimaisen biotuotannon kehittämiseen ymmärtäen
sen, että Suomi on niin monella tavalla biotuotannon mahtimaa.
Meillä on valtavat raaka-ainevolyymit. On metsää,
on turvetta, peltoa jne., mutta on myös vettä,
ja erikoista onkin, että vesivoimaa tässä selonteossa
ei mainita millään tavalla.
On aivan selvää, että Suomessa hyödynnettävissä olevat
biomassat on saatava tuottamaan ja kestävään
käyttöön. Aivan erityisesti tämä koskee,
totta kai, puuta. Puutahan meillä kasvaa vuosittain metsissämme
yli 100 miljoonaa mottia.
Tälle ilmasto- ja energiastrategian käsittelylle on
nyt monella tavalla otollinen aika. Meillä on talouslama.
Meidän pitää saada talouteen kasvua.
Meidän on saatava aikaan vientiä ja kyettävä korvaamaan
tuontia. Koko ajan me myös korostamme ilmastopolitiikassa
päästövähennysten merkitystä.
Mutta mitä käytännössä tapahtuu?
Kuten tänään on monta kertaa jo todettu, Suomeen
rahdataan enenevässä määrin
kaukaa tulevaa, saastuttavaa kivihiiltä.
Nykytilanne on monella tavalla aivan käsittämätön.
Kuinka hallitus voi toimia niin, että saastuttava tuontienergia
korvaa enenevässä määrin kotimaista
energiaa? Siis maassa, jossa on valtavat kotimaiset energian raaka-ainevolyymit.
Tietysti tähän aihepiiriin liittyen voisi
myös kysyä, kuinka on mahdollista, että tämän
hallituksen toimesta kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa
Suomen maailman parhaiten hoidetut metsät muuttuivatkin
hiilinielusta päästöiksi, siis ikään
kuin rasitteeksi Suomelle.
Kivihiilen lisääntyvä käyttö johtuu
merkittäviltä osin, voi sanoa, hallituksen onnettomasta turvepolitiikasta
ja puupohjaisen energian kielteisestä verokohtelusta ja
tukitasojen leikkaamisesta. Onkin välttämätöntä,
että turvetta saadaan liikkeelle muun muassa lupaongelmat
poistamalla, ja myös uusiutuvan metsähakkeen tukia
on kehitettävä niin, että metsähaketta
on kannattavaa käyttää ennen kivihiiltä.
Turpeen osalta hallitus on asettanut tavoitteeksi alentaa sen
energiakäyttöä mittavasti. Totean tässäkin
sen, että henkilökohtaisesti en pidä tätä tavoitetta
järkevänä.
Me tarvitsemme Suomessa runsaasti energiaa. Energiaomavaraisuutemme
on tällä hetkellä luokkaa 30 prosenttia.
On selvää, että meidän tulee
kyetä käyttämään kaikkia
kotimaisia energialähteitä mahdollisimman tehokkaasti.
Tässä hallituksella on merkittävä reivaamisen
paikka. Hallituksen budjettipäätökset
ja viimeisimpänä kehysriihen päätökset
eivät valitettavasti ole edesauttamassa kotimaisen energian
lisääntyvää käyttöä.
Muun muassa kehysriihessä turpeen vero on edelleen nousemassa
ja samalla metsähakkeen tukea edelleen vain leikataan.
Mikäli kotimaisen uusiutuvan energian merkittävässä käytön
lisäämisessä aiotaan päästä eteenpäin,
pitää politiikan olla kannustavaa, pitkäjänteistä ja
ennustettavaa. Nythän on käynyt niin, että edellinen
hallitus panosti rajusti muun muassa puhtaan teknologian kehittämiseen,
mutta nyt hallitus vastaavasti leikkaa noita tasoja luokkaa 15 prosenttia.
Keskustan ryhmäpuheessa painotettiin pitkäjänteistä energiapolitiikkaa.
Näiden linjausten pohjalta on muun muassa välttämätöntä,
että energiaomavaraisuuttamme parannetaan 50 prosenttiin
ja että uusiutuvan energian osuus nostetaan noin 50 prosenttiin.
Käytännössä tämä edellyttää monia
eri toimenpiteitä, muun muassa sitä, että energiapuun
käyttö nostetaan sinne 20 miljoonaan kuutiometriin
ja metsäteollisuuden sivuvirrat, kierrätyspolttoaineet,
hyödynnetään tehokkaasti. Vastaavasti
päästöjä aiheuttavat fossiiliset
energiamuodot on ajettava alas eli hiilen energiakäyttö on
lopetettava ja fossiilisen öljyn käyttö on
korvattava suurelta osaltaan biopohjaisilla vaihtoehdoilla ja sähköllä.
Uusiutuvan energian edistäminen edellyttää monia
erilaisia toimenpiteitä. Mainitsen niistä nyt
tässä lopuksi ainoastaan kaksi, eli muun muassa
pienpuuenergiatuki on ehdottomasti toteutettava ja myös
biokaasun ja muun pienimuotoisen uusiutuvan tuki ja verkkoihin pääsy
on pyrittävä varmistamaan.
Markus Lohi /kesk:
Arvoisa puhemies! Hallituksen energia- ja ilmastostrategian
päivitys sisältää sekä hyviä että huonoja
tavoitteita. Hallituksen tavoitteet metsähakkeen käytön
lisäämiseksi ja hiilen käytön
vähentämiseksi ovat erinomaisia. Valitettavasti
näyttää kuitenkin siltä, että hallitus
toimii osittain omia tavoitteitaan vastaan. Päätökset
turpeen veron korottamisesta ja metsähakkeen tuen leikkaamisesta
tällä hallituskaudella ovat heikentäneet
niiden asemaa tuontipolttoaineisiin nähden. Tilannetta
vain pahentaa päästöoikeuden alhainen
taso. Kuten täällä keskustelussa ja erityisesti
debatissa monessa puheenvuorossa on todettu, parhaillaan useat maakuntien
energiayhtiöt ovat lisänneet kivihiilen käyttöä tai
investoivat kivihiilen käytön aloittamiseen.
On erinomaista, että elinkeinoministeri Vapaavuori
tunnusti, että tämä ilmiö on
vahingollinen tosiasia ja se johtuu osittain siitä, että luvitusprosessit
turvetuotantoon eivät toimi parhaalla mahdollisella tavalla.
Olisi kuitenkin odottanut, että hallitus tai ministerit
olisivat kantaneet siinä mielessä vastuunsa, että esittäisivät
konkreettisia toimia tilanteen parantamiseksi. Täällähän keskustelussa
on esitetty, että nyt pitäisi vastapainoksi tai
tämän kilpailuaseman parantamiseksi erityisesti
metsähakkeen osalta lähteä korottamaan
parhaillaan kivihiilen verotusta. Mielestäni tällainen
ajattelu on vaarallista, siis sellainen ajattelu, että meillä on
käsi koko ajan verokahvalla, jossa on vain yksi suunta,
että kun olosuhteet muuttuvat, niin aina vuorotellen polttoaineiden
veroa nostetaan — tällä kertaa kivihiilen
veroa, vastikään nostettiin turpeen verotusta — ja aina
veroa nostamalla jotenkin tilannetta saataisiin korjattua. Tällaisessa
ajattelussa unohtuu se, että kyllähän
nämä energiaverotkin viime kädessä joku
maksaa, ja valitettavasti ne maksaa suomalainen kuluttaja, kansalainen,
tai suomalainen yritys. Ja sellainen politiikka, että me
jatkuvasti nostamme vain verotusta ja tällä tavalla
aiheutamme energian hinnan korotusta meidän kansalaisillemme,
syö meidän kansallista kilpailukykyämme
ja elinvoimaisuutta ja elintasoa kansalaisilta. Sen takia vastustan
jyrkästi sitä ajattelutapaa, että me
nyt sitten pelkästään veroja korottamalla
koko ajan tilannetta lähtisimme korjaamaan.
Mielestäni tässä on selkeä ja
yksi tie, että perutaan se väärä linja,
että turpeen verotusta lähdetään
nostamaan näin rajusti, perutaan ne periaatepäätökset,
joita on nyt jo tehty, ja mieluummin lähdetään
vaatimaan turveteollisuudelta, että vesistöpäästöt
pitää laittaa kuriin, ja käytetään
se raha, mikä tässä nyt kerättäisiin
veroina, mieluummin näiden ympäristöhaittojen
ehkäisemiseen, ja samalla nopeutettaisiin lupaprosessia
ja saataisiin suomalaisia työpaikkoja myös turveteollisuudelle.
Näitten työpaikkojen kautta me varmasti saisimme
moninkertaisen määrän verotuloja kasaan
kuin tämän turveveron korotuksella.
Arvoisa puhemies! Oma ajatukseni siis on se, että meillä ei
ole mitään tarvetta lähteä nykyisestä turpeen
käyttöä vähentämään.
Me voisimme säilyttää kestävästi
nykyisen tason, mutta huolehtisimme samalla siitä, että vesistöpäästöt
laitetaan kuriin.
Hallitus tavoittelee tässä strategian päivityksessä erittäin
voimakasta tuulivoiman kapasiteetin kasvattamista jopa niin, että kun
viime vuonna sähkönkulutuksesta tuotettiin 0,6
prosenttia tuulivoimalla, niin aina vuoteen 2025 mennessä tuulivoiman
osuus nousisi 9 prosenttiin. Tämä tarkoittaisi
noin 9:ää terawattituntia vuodessa, ja kun me
tiedämme, että tuulivoiman kannattavuus perustuu
tähän syöttötariffijärjestelmään
eli takuuhintaan ja viime vuonna esimerkiksi sähkön
tukkuhinta oli keskimäärin alle 37 euroa megawattitunnilta,
tuulivoimalle annettiin 105,3 euroa, ja vaikka se tulee laskemaan
parin vuoden päästä 83,5 euroon megawattitunnilta,
niin silti se tulee säilymään yli tuplana
markkinahintaan verrattuna. Joutuu väistämättä kysymään,
onko meillä varaa näin suureen tuulivoimalisäykseen, (Hemmilä:
Ei!) ja vastaus on, että ei ole. Olisi ehkä tyydyttävä hieman
maltillisempaan tuulivoiman rakentamiseen ja käytettävä tämä erotus, jota
me nyt kompensoimme tuulivoimalle näin suurella markkinahinnan
ja syöttötariffin erotuksella, mieluummin muitten
kotimaisten polttoaineiden ja etenkin bioenergian tukemiseen, joka loisi
työpaikkoja tänne.
Kun tuulivoimaa ollaan lisäämässä,
me tiedämme, että aina ei tuule, ja silloin tarvitsemme säätövoimaa.
Sen takia, arvoisa puhemies, hämmästyttää,
että tässä energia- ja ilmastostrategian päivityksessä ei
sanallakaan mainita vesivoimaa. Siis tässä asiakirjassa
ei tekstiosassa "vesivoima"-sanaa ilmene kertaakaan. Tämä on
erittäin hämmästyttävää,
koska vesivoima olisi nimenomaan parasta säätövoimaa.
Se olisi kotimaista, se olisi puhdasta, ja se ei tarvitsisi mitään tukea
valtiolta ja veronmaksajilta.
Nyt tarvitaan poliittinen suunnanmuutos, jossa kärkitavoitteeksi
asetetaan työpaikkoja luova, ympäristöystävällinen,
kotimainen energiatuotanto.
Mirja Vehkaperä /kesk:
Arvoisa puhemies! Suomen energia- ja ilmastopolitiikan tulee
tavoitella energian säästöä,
kotimaisten uusiutuvien energiamuotojen edistämistä sekä päästöjen
vähentämistä.
Keskustan eduskuntaryhmä laittoi pöydälle
tänään meidän visiomme siitä,
miten Suomen pitäisi visioida energia- ja ilmastopolitiikasta
vuoteen 2020 asti. Uusiutuvien energiamuotojen käytön
osuuden halutaan olevan yli puolet. Hiilidioksidipäästöjä lasketaan
40 prosentilla, ja Suomi on täysin hiilivapaa vuoteen 2020
mennessä. Nämä ovat kovia tavoitteita,
mutta niin niitä pitää myöskin
olla energia- ja ilmastopolitiikassa.
Erityistä painoarvoa meidän kaikkien pitää laittaa
kotimaisten uusiutuvien energiamuotojen hyötyjen saavuttamiseksi.
Me parannamme vaihtotasetta, työllisyyttä, kotimainen
energia on luotettavaa, energiahuoltovarmuutemme paranee, ja se
on myöskin puhdasta. Siksi näitä tavoitteita kohti
on mentävä ja päätöksiä saatava
aikaan.
Arvoisa puhemies! Silti uskallan olla toista mieltä hallituksen
kanssa turpeen mahdollisuuksista. Tänään
salissa debatin aikana on turpeesta puhuttu puolesta ja vastaan,
mutta minä jaksan puhua turpeen puolesta niin, että se
on ruskeaa kultaa, jota meillä on olemassa, ja miksi emme sitä hyödyntäisi.
Tuontienergiasta on päästävä eroon.
Energiahuoltovarmuutemme ei kestä sitä, että nyt
hallitus nojaa hiilenmustaan politiikkaansa liian paljon. Ymmärrän
sen ja olen todistetusti sen sanonut monesti ilmi, että turve
ei päästöiltään ole
mitään puhtainta, mutta se on kotimaista ja se
työllistää. Oma asuinkaupunkini Oulu
lämpiää turpeella, tai on lämmennyt
tähän mennessä, mutta siellä näitä puu-
ja turvekattiloita on nyt korvattu kivihiilikattiloilla, ja suuntaus
on erittäin huono. Jos hallitus jatkaa turpeen rokottamista
verotuspäätöksillään
ja myöskin puun ja turpeen yhteiskäytön
heikentämistä tukipolitiikallaan, niin on vastaisuudessa
muitakin kaupunkeja kuin Oulu, jotka joutuvat valitsemaan sitten
hiilen, jota verotetaan paljon vähemmän.
Pohjois-Pohjanmaalla, omassa maakunnassani, on tehty myöskin
visio energia- ja ilmastotavoitteista niin, että olisimme
energiaomavaraisia vuoteen 2020 mennessä. Me haluamme käyttää runsaasti
uusiutuvaa energiaa niin, että valjastetaan tuulta ja vettä,
ja me asumme siellä Suomen soisimmilla alueilla, joista
vain jokunen prosentti pystytään tälläkin
hetkellä käyttämään
turpeen hyötykäyttöön. Meillä on
runsaasti puhdasta energiaa puun ja biomassojen alalla.
Siksi toivon, että veroratkaisuilla Suomen hallitus
ei rokottaisi kotimaisen energiatuotannon mahdollisuuksia, vaan
me pääsisimme toteuttamaan energiariippumatonta
maakunnan visiota tulevaisuudessa. Meneillään
on myös maakuntakaava meillä Pohjois-Pohjanmaalla,
jossa tulemme osoittamaan pitkällisen, harkitun työskentelyn
jälkeen sitä, mistä voidaan esimerkiksi
turvetuotantoon tulevaisuudessa ottaa näitä soita
tai mihin tuulivoimapuistoja tulevaisuudessa voidaan rakentaa.
Loppuun haluan ottaa aihealueen, jossa ihmettelen hallituksen
ratkaisuja vaikuttaa siihen, että jokainen ihminen voisi
tehdä omia energiaratkaisujaan ja kantaa kortensa kekoon
paremman ilmastopolitiikankin eteen. Se on omakotitalojen lämmityksen
muutostapatöihin annettavat investointituet. Ne hallitus
on päättänyt kokonaan poistaa, ja ihmettelen
suuresti, minkä takia. Juuri ajatellen kotitalouksien lämmityskustannuksien säästämistä
mutta
myöskin uusiutuvien energiamuotojen hyödyntämistä ei
näistä investointiavustuksista pitäisi
millään tavalla luopua vaan palauttaa ehdottomasti
niitä kotitalouksien käytettäväksi.
Lauri Heikkilä /ps:
Arvoisa puhemies! Hallitus päivittää vuoden
2008 strategiaansa huonompaan suuntaan. EU-tason tavoitteet eivät
hallitukselle riitä, vaan kallista hyvinvointia ajetaan alas
entistä uhmakkaammin tavoittein. Hallitus on linjannut,
että uusiutuvien energialähteiden osuus loppukulutuksesta
on vuonna 2020 jopa 38 prosenttia, kun koko EU:n alueella tavoite
on 20 prosenttia. Rajoitamme siis kansallisella päätöksellä kansainvälistä kilpailukykyämme.
Tämä on hyvin lyhytnäköistä politiikkaa.
Tämä aiheuttaa monille yrittäjille lisäkuluja.
Hallituspuolueiden edustajien on turha yrittää paeta
sen hokeman taakse, että korkeat vaatimukset luovat kilpailukykyistä cleantech-teollisuutta.
Osittain tämä on totta, mutta hallitus ei ole
laskenut, kuinka paljon veronmaksajien rahaa tämän
toteuttamiseen tarvitaan.
Lainaus valtioneuvoston tiedotteesta 8.2.2013: "Suomi ei ole
edelleenkään omavarainen sähköntuotannossa,
vaan on voimakkaasti riippuvainen sähkön tuonnista
kylmimpinä talvikuukausina. Tilanne jatkuu aina siihen
saakka kunnes Olkiluoto 3 voimalaitosyksikkö käynnistyy.
Senkin jälkeen tehoriittävyys on heikompi kuin
eurooppalaiset tavoitteet edellyttävät." Tätä lainausta
tarkasteltaessa voidaan kysyä, olisiko Olkiluoto 3 jo tuotannossa,
ellei olisi tilattu Ranskasta uutta koevoimalaa, jollaista ei ollut
aikaisemmin rakennettu missään. Olisi voitu käyttää kansainvälisten
asiantuntijoiden ohella osaavaa suomalaista työvoimaa eikä kielitaidotonta halpatyövoimaa
jopa kolmansista maista. Paljonko tämä rakennusharjoitus
on tullut ja tulee maksamaan suomalaiselle veronmaksajalle?
Uusiutuvilla energialähteillä ei ole mahdollista
saavuttaa energiaomavaraisuutta 15 vuodessa ilman merkittäviä investointeja.
Sähkön käyttöarvion alentumisesta
riippumatta teollisuus tulee jatkossakin tarvitsemaan esimerkiksi
ydinvoimaa. Haasteeksi kuitenkin muodostuu investointien toteuttaminen.
Ratkaisevassa osassa on hallinnollisten esteiden poistaminen ja
kaava- ja lupamääräysten selkeyttäminen
muun muassa tuulivoimaloiden rakentamisen mahdollistamiseksi. Koko
toimintakenttä tarvitsee luotettavamman ja suhdanteista
vähemmän riippuvaiset toimintaedellytykset.
Arvoisa puhemies! Maatilat maksavat öljystä yli
puoli miljardia euroa vuodessa. Energiaa tarvitaan, sillä traktoreita
ja puimureita ei voida vaihtaa hevosiin ja poneihin, vaikka tämä olisi ympäristöystävällisempää,
vihreää kehitystä. Hallitus hakee energiasäästöjä niin,
ettei maatalouden harjoittajilla ole enää varaa
käyttää energiaa todellisen tarpeensa
mukaisesti. Maatilojen ja kasvihuoneviljelijöiden energiaveronpalautukset
vähenevät 40 prosenttia eli noin 20 miljoonaa
euroa. Energiansäästöä tehostetaan
suomalaisten ruuantuottajien kustannuksella. Tämä on kestämätöntä kotimaisen
ruuantuotannon kannalta. Milloin hallitus aikoo kiinnittää huomiota myös
suomalaisen maatalouden harjoittajan toimintaedellytyksiin siten,
että politiikasta aiheutuvat kulut korvataan viljelijöille?
Arvoisa puhemies! Tänään ministeri
Niinistö, joka on koulutukseltaan valtiotieteen maisteri, totesi
turkulaisen fysiikan professorin kelpaamattomaksi ilmastotutkijaksi.
Ministeri Niinistö ei taida tietää, että monilla
ilmastotutkijoilla on juuri fyysikon koulutus. Professori Kauppinen on
löytänyt virheen IPPC:n, Intergovernmental Panel
on Climate Change, esittämästä ilmaston lämpenemisarviosta.
IPPC:n mallissa hiilidioksidin lisääntymisen vaikutus
ilmaston lämpenemiseen on arvioitu väärin,
liian suureksi, kun pilvisyyden ja ilmassa olevan vesihöyryn
vaikutukset on jätetty kokonaan huomiotta. Toivottavasti
ministeri jatkossa nojautuu päteviin, riippumattomiin asiantuntijoihin
eikä lähde arvioimaan toisten tieteenalojen tutkijoiden
pätevyyttä pelkästään
mutupohjalta.
Oras Tynkkynen /vihr(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ensinnäkin edustaja Heikkilälle
tiedoksi, että hallitustenvälinen ilmastopaneeli
on IPCC eikä IPPC. IPPC:kin on olemassa, mutta se on EU:n
direktiivi, joka koskee suurten polttolaitosten päästöjen
rajoittamista.
Pidin hieman ristiriitaisena tässä puheenvuorossa
sitä, että toisaalta kannettiin kovasti huolta sähkön
tuonnista ja sitten heti suunnilleen vierekkäisessä virkkeessä vastustettiin
kotimaisen uusiutuvan energian käytön lisäämistä.
Juurikin kotimaisella uusiutuvalla energialla voidaan vähentää riippuvuutta
energian tuonnista.
Mutta haluaisin korjata myös edustaja Heikkilän
puheenvuorosta sen aivan ilmeisen asiavirheen, että Suomi
olisi kansallisesti asettanut itselleen EU:ta tiukemman uusiutuvan
energian tavoitteen. Näinhän se ei suinkaan mennyt,
vaan silloin, kun EU:ssa uusiutuvan energian lisäämisestä päätettiin,
tämä EU:n yhteinen 20 prosentin tavoite jyvitettiin
jäsenmaittain yhteisellä päätöksellä.
Jokainen EU:n jäsenmaa joutuu lisäämään
uusiutuvan energian osuutta, monet huomattavasti Suomea enemmän.
Lauri Heikkilä /ps(vastauspuheenvuoro):
Ehkä tässä kuitenkin on jotain vihreää vaikutusta ja
lobbausta siellä EU:ssa, että tähän
on menty, ja ei ole varmaan kaikelle kansalle tasapuolista, että näihin
vaatimuksiin lähdetään. En toki vastusta sitä,
että kehitetään vihreitä vaihtoehtoja
ja kansallista energiantuotantoa, korvataan kivihiili, rakennetaan
tuulivoimaloita. Kaikki, mikä säästää luontoa
ja on taloudellisesti kannattavaa, niin että siitä ei
aiheudu yksittäisille ammatinharjoittajille, yrittäjille,
maatalousyrittäjille ja muille vahinkoa, se on tietysti
hyväksyttävää ja perussuomalaista
politiikkaa. Mutta se, että asutaan kaupungissa ja säälimättömästi
aiheutetaan kustannuksia maaseudulla asuville, se on kohtuutonta,
ja siinä on turha hakea selityksiä mistään
sivusta, vaan tasapuolisuutta kansalaisille.
Pertti Hemmilä /kok:
Herra puhemies! Ensiksi haluaisin isosti kiittää ministeri
Vapaavuoren esittelemää hyvää energia-
ja ilmastostrategiaa, jossa suhtaudutaan hyvin myönteisesti
uusiutuvaan bioenergiaan. Tämä taisi jopa yllättää monet
kuulijat, tämä positiivisuus. Olemme tällä hetkellä jo
etuajassa matkallamme tavoitteenamme olevaan 38 prosenttiin uusiutuvan
energian osuudeksi vuonna 2020. On positiivista, että hallitus
on valmis panostamaan uusiutuviin energialähteisiin nyt,
kun Suomen tavoitteena lopulta on hiilineutraali sekä energiavaroiltaan
mahdollisimman omavarainen maa.
Huomionarvoista on, että strategiassa mainitaan metsähakkeen
käytön reipas lisääminen kustannustehokkaana
energiamuotona, kun suunnitelmissa on syrjäyttää kivihiilen
käyttö voimalaitoksissa. Sen sijaan turpeen käytön
mahdollisuuksiin ei hallitus näytä oikein uskovan.
Metsähakkeen käytön lisääminen
uusiutuvana energiamuotona on toki äärimmäisen
tärkeää, mutta se ei kuitenkaan ole ainoa
ratkaisu. Turve sen rinnalla on merkittävä energian
raaka-aine, eikä sen käyttöä pidä lähteä vähentämään,
niin kuin nyt strategiassa on kaavailtu. Turpeen käyttö on
kuluvana talvena viime kesän sateisen sään
takia vähentynyt, ja tästä on seurannut,
että tuontienergia, pääasiassa kivihiili,
on korvannut entistä enemmän juuri turpeen voimalaitoksissa.
Tällä hetkellä vuosittain poistuu
käytöstä noin 3 000 hehtaaria
turpeennostoalueita, ja vain 500 hehtaaria esimerkiksi viime vuonna
saatiin uutta aluetta tilalle. Ongelmana turpeen käytön
lisäämisessä onkin sen toimintaedellytyksen
hankaloittaminen jähmeillä ja pitkittyneillä lupakäytännöillä sekä veronkiristyksillä.
Voidaan todeta, ettei 6—8 terawattitunnin ylivuotinen turvevarasto
millään riitä sääriskien
varalle. Peruspilattuja soita on Suomessa satojatuhansia hehtaareja,
eli semmoisia suoalueita, jotka on ojitettu ja joista on kuviteltu,
että ne lähtevät kasvamaan metsää,
mutta metsää ei ole tullut. Näitä on
satojatuhansia hehtaareita. Näitä pitäisi
ottaa turvetuotantoalueiksi. Tällä hetkellähän
turpeentuotantoalueina Suomessa on yhteensä noin 70 000 hehtaaria.
Hallituksen strategiassa mainittiin myös tuulivoiman
lisääminen. Tähän seikkaan haluaisin
nyt kiinnitettävän erityistä huomiota.
Tuulivoiman osalta viime vaalikaudella kehitetty energiastrategia
on epäonnistunut. Pelkästään
viime vuonna valtion talousarvioesityksessä 97 miljoonaa
euroa energiatukia suunnattiin uusiutuville energiamuodoille ja
tästä jopa puolet tuulivoimalle. Pelättävissä on,
että tämän tuen määrä nousee
vielä jopa 200 miljoonaan vuoteen 2020 mennessä. Syöttötariffijärjestelmä ajaa
tuulivoiman nopeaan rakentamiseen vailla järjestelmän
ja ennen kaikkea sen kokonaisvaikutusten syvempää tarkastelua.
Tuulivoiman työllistävää vaikutusta
on sitäkin viime vaalikaudella esitetyssä strategiassa pahoin
liioiteltu. Viime vaalikaudella 2009 arvioitiin, että jo
2 500 megawattitunnin tuulivoima toisi jopa 30 000
uutta työpaikkaa. Nyt tämä määrä on
arvioissa noin 2 000—2 500 uutta työpaikkaa.
Ongelma on myös säätövoiman
puute. Olemme talvisaikaan pakotetut käyttämään
muita energiamuotoja. Ylipäätään
kun tuulivoimaa lisätään, samassa suhteessa
tarvittaisiin lisää myös säätövoimaa.
Säätövoimana meillä ei ole juuri muita
vaihtoehtoja kuin vesivoima, mutta sen lisärakentaminen
on jo pitkään estetty, merkillistä kyllä samojen
tahojen toimesta, jotka vaativat lisää tuulivoimaa.
Lopuksi, herra puhemies, kehotankin hallitusta ryhtymään
toimenpiteisiin tuulivoiman syöttötariffijärjestelmää koskevan
lainsäädännön muuttamiseksi
siten, että veronmaksajille nyt täysin kohtuuttoman
kallis tuotantotuki puolitetaan.
Arto Pirttilahti /kesk:
Arvoisa puhemies! Taas kerran hallituksen puheet ja teot eivät
kohtaa, kuten olen usean kerran aikaisemminkin täällä sanonut,
ja kyllähän aika ihmeellinen tämä tilanne
meillä tällä hetkellä kivihiilen
käytön osalta on, eikä saada kotimaista
energiaa liikkeelle. Nyt olisi puoliväliriihessä ollut
aika tehdä jo tarvittavia korjausliikkeitä.
Valtiovarainministeri Urpilainen syytti ehkä joitain
edustajia, että me olemme olleet päiväunilla,
mutta minä näin semmoisen päiväunen, että hallitus
teki hyviä päätöksiä ja
luopui turpeen verotuksen korotuksesta ja nosti bioenergian tukia
siten, että saksalainen hiililaiva kääntyi tuolla
Itämerellä ja palasi takaisin satamaan. Tämä oli
se päiväuni, minkä minä näin
siitä hallituksen riihipäätöksestä,
ja se olisi kyllä hieno asia, joten voisimmeko me ihan
yhdessä päättää, että tehtäisiin
tälle asialle jotain? (Sirpa Paatero: Varmaan ylimääräinen
miljardi!) — Se voi olla ylimääräinen
miljardi, tai sitten me voisimme yhdessä sitä muuten
pohtia, onko siinä muita keinoja.
Kun nyt pelkästään turpeenkin verotuksellista tasoa
nostetaan, niin me nostamme koko ajan tämän kotimaisen
energian hintaa, ja sitä kautta se ulkomainen energia vain
puskee tämän kotimaisen työnteon ja meidän
investointien ja muun ohitse. Eli olisi hyvä käydä tämä debatti
ehkä laajemminkin, ja näkisinkin, että hallituksella
olisi aivan loistava mahdollisuus ottaa tästä yksi
semmoinen asia, mikä tehtäisiin parlamentaarisella pohjalla
ja voimakkaasti. Hallitus on unohtanut tämän parlamentaarisen
teon aika monessa muussa asiassa, mitä täällä on
käsitelty, kuten puolustusvoimauudistuksessa. (Pertti Hemmilän välihuuto) — Aivan
loistavasti. — Niin, tämä on se iso asia,
että meillä ei ole niitä pieniä tekoja, jokapäiväisiä tekoja,
millä me ajamme tätä ilmastonmuutosta
ilmaston parantamista kohti.
Toisaalta katsotaan sitä meidän kotimaisen energian
hintaa, meidän kotimaista kilpailukykyä. Se on
ainakin tässä selonteossa. En löytänyt suoraan
tästä asiakirjasta sitä lukua, mikä on
kotimaisen energian osuus tällä hetkellä — sehän on
tiedossa, se on 31 prosenttia, mutta sitä ei kerrottu tässä asiakirjassa — ja
mikä on hallituksen tavoite kotimaisen energian kokonaistasolla.
Sitä ei sanonut edes ministeri Vapaavuori. Keskusta asetti
siihen tavoitteet, ja se olisi 50 prosenttia vähintään
2020-luvulla, että saavutettaisiin se. Millä se
saavutetaan? Hyvä asia on tietenkin metsähake
ja nämä energiahaketoiminnan kehittäminen
ja kotimaisen energian metsästä hakeminen, mutta
sitäkään ei ihan äärettömästi
voida kasvattaa, koska näen sen, että metsähakkeella
ei kannata lauhdevoimaa tehdä, eli meidän täytyisi hakea
siinä muita metsähakkeen käyttömuotoja. Minä näen,
että myös tässä on tämä meidän
nesteytetty energia tai kaasutettu energiamuoto, mitä on
käytettävissä, eli satsattaisiin vielä tähän tutkimukseen
enemmän, käytettäisiin. Mutta mitä hallitus
teki? Leikkasi taas sieltä yhden 5 miljoonaa pois näistä kehittämistuista.
Eli erittäin tärkeätä olisi
löytää siihen semmoisia liikuteltavia
kaasu- tai nestemuotoisia uusia biopolttoaineita, ovatko ne nyt
bakteerin tekemiä vai voidaanko ne suoraan sitten alkoholipohjaisesti käyttää,
näitä meidän täytyy kehittää.
Mutta tuo kotimaisuus. Ihmettelen tätä turvevihaa,
mikä nyt hallituksessa on lietsottu, ja toisaalta sitä,
että me emme saa tuulimyllyä rakennettua ja vesivoimaakaan
me emme edes maininneet tässä kirjassa, sitäkään
ei haluttu — mikä meillä suomalaisilla
on, miksi me emme halua sitä kotimaista? Nostettaisiin
nyt nämä asiat oikeasti pöydälle
ja saataisiin kunnon tärinää tuonne ministeriöönkin,
että ympäristöministeriöstä luvat
lähtisivät liikkeelle, yhtä lailla nämä energiamuotojen
muutokset.
Edellisessä edustaja Vehkaperän puheessa tuli esille,
että kotitaloudet vaihtavat tällä hetkellä energiamuotoja
mutta kunnilla ja isoilla teollisuuslaitoksilla on tässä ajassa
kanssa paljon uudistusrakennusta. Minkä viestin me annamme tällä selonteolla
tai minkä tästä eduskunnasta annamme
näihin pitkäjänteisiin investointeihin? Meidän
pitäisi antaa selkeä viesti, että kotimaiselle
pohjalle kannattaa rakentaa. Eli se, mitä tänään
on esille monestikin tuotu, Jyväskylän noin 17
miljoonaa kivihiileen investointeihin ja yhtä lailla Seinäjoki
ja kumppanit, mitä ovat satsanneet niihin: onko se meidän
investointien, energiainvestointien tie? Haastan teitä.
Millä me saamme kotimaisen energiainvestoinnin liikkeelle
ja millä tavalla me saamme nämä hiililaivat
edelleen kääntymään tuossa Pohjanmerellä?
Arvoisa puhemies! Näkisin vielä yhden asian. EU
tuo tämän meidän selonteon päälle
vielä talousvaliokuntaankin ja moneen muuhun paikkaan päällekkäistä regulaatiota
vaikka kuinka paljon. Onko meidän Suomen ministeriöissä nyt kaikki
se tieto, mitä tämä päällekkäinen
regulaatio tarkoittaa kotimaisen energian ja meidän kilpailukyvyn
kannalta?
Ritva Elomaa /ps:
Arvoisa puhemies! Kansallisen energia- ja ilmastostrategian
osalta Suomessa ollaan mielestäni pitkällä aikavälillä ennen
2000-lukua tehty järkevämpiä linjauksia kuin
nykyisin. Kotimaiselle teollisuudelle on kyetty tarjoamaan toimintaedellytykset
energia- ja ilmastopolitiikan osalta. Vuosituhannen taitteen jälkeen
on alkanut sekava kompurointivaihe epätasapainoisen ympäristöpolitiikan
seurauksena. Hallitukselta on päässyt ympäristökysymyksissä langanpää hyppysistä,
ja päätöksenteon painopiste on valunut
Suomen kannalta olennaisimmista kysymyksistä vähemmän
keskeisten asioiden ajamiseen maamme edun kustannuksella. Tästä erittäin
kalliina esimerkkinä toimii tapaus rikkidirektiivi.
Nyt olisi korkea aika löytää pitkäjänteinen, selkeä ja
ennakoitavissa oleva energia- ja ilmastopoliittinen linja. On selvää,
että niin yksilön kuin valtionkin on kannettava
vastuu ympäristöstä. Poliittiset päätöksentekijät
eivät voi päätöksenteossaan
sivuuttaa ympäristökysymyksiä, mutta
ennen kaikkea poliitikkojen vastuulla on kansakunnan hyvinvointi,
joka on pitkälti riippuvainen kansantalouden tilasta. Näin
ollen yritystoimintaan tulee panostaa, jotta kansantalous voisi
hyvin. Kansallinen energia- ja ympäristöpolitiikka
määrittää osaltaan toimintaympäristön suotuisuutta
yritysten näkökulmasta. Esimerkiksi perinteisen
tehdasteollisuuden tai vaikka kaivostoiminnan kannattavuus on pitkälti
riippuvainen ympäristö- ja energiapolitiikasta.
Suomen edun nimissä ilmasto- ja energiastrategialla
tulee tähdätä mahdollisimman toimivaan kokonaisuuteen,
jossa talous- ja ympäristönäkökulmasta
ratkaisut ovat tasapainossa. On selvää, että tähän
liittyen joudutaan tekemään vaikeita päätöksiä,
jotka eivät voi miellyttää kaikkia. Jos teollisuuden
annetaan tehdä mitä haluaa, ei tulos ole yhteiskuntavastuun
näkökulmasta hyvä. Jos taas vaalitaan
liikaa ympäristöä, ajetaan Suomessa toimivat
yritykset liian ahtaalle, ja taas kerran lisää suomalaisia
menettää työnsä.
Teknologian kehittyminen on mahdollistanut monia ratkaisumalleja,
joiden ansiosta teollisuuden päästöt
ja muut ympäristövaikutukset ovat minimaaliset
verrattuna siihen, mitä ne olivat joskus menneisyydessä.
Tällaisen teknologian kehittämiseen tuleekin panostaa
entistä aktiivisemmin. Tosiasia on kuitenkin se, että Suomen kannalta
monet elintärkeät teollisuudenhaarat kuormittavat
ympäristöä uudesta teknologiasta huolimatta.
Näiden toimintaedellytyksiä tulee tästä huolimatta
vaalia jatkossa. Miksi näin? Minkä takia ei kaikkia
päästöjä aiheuttavia yrityksiä potkita
tiukalla sääntelyllä pois Suomesta esimerkiksi
Venäjälle, missä päästöjen
suhteen ollaan huomattavasti liberaalimpia?
On muistettava, että Suomi kuormittaa globaalissa vertailussa
ympäristöä todella vähän,
eli toisin sanoen jos teemme suomalaisyritysten toiminnan jatkuvuuden
kannalta tuhoisia ympäristöpoliittisia ratkaisuja,
ei maailman saastuminen etene juuri lainkaan nykyistä hitaampaa
tahtia, koska vaikutuksemme kokonaisuuteen on pieni. Sen sijaan
taloutemme heikkenee ja esimerkiksi kykymme kehittää tulevaisuudessa
ympäristöä säästäviä innovaatioita
heikkenee resurssien puutteen myötä. Liekö tämä hallituksen
mielestä järkevää toimintaa?
EU säätelee osaltaan energia- ja ilmastopolitiikkaamme.
Pääsääntöisesti Suomi
noudattaa unionin asettamia tavoitteita ja monilta osin myös
ylittää ne hallituksemme pyrkimyksillä. Tämä viherpoliittinen
peli ja EU:n miellyttäminen puolestaan koituu kalliiksi
veronmaksajille. Asiassa pitäisi kuunnella koko kansan ääntä,
ei pienen vähemmistön.
Uusiutuvan energiantuotannon vahvistaminen on mielestäni
hyvä asia. Tuulivoiman rakentaminen Suomessa on kuitenkin
selkeä esimerkki siitä, millä tavoin
hyvää tarkoittava uusiutuvan energian tuottaminen
aiheuttaa tuntuvia ongelmia ja talloo kansalaisten oikeuksia. Tuulivoiman
rakentamista tuetaan syöttötariffin avulla, ja vallitseva
järjestelmä on johtanut hallitsemattomaan kilpajuoksuun,
jossa massiivisia voimaloita nousee kuin sieniä sateella
minne sattuu. Rakennuslupia tuntuu saavan tällä hetkellä turhan heppoisin
perustein.
Uusiutuvan energiantuotannon eduksi katsotaan sen verrattain
pienet ympäristövaikutukset. Tuulivoimalat ovat
kuitenkin massiivisia rakennelmia, joista aiheutuu väkisinkin
maisema- ja meluhaittaa lähialueille. Tuulivoimalan välittömässä läheisyydessä asuvat
ihmiset ovat pahimpia kärsijöitä. Ministeri
Vapaavuori puheessaan myönsi, ettei meluhaittojen tutkimustuloksia
ole vielä saatu.
Miksi tuulivoimaloita halutaan ylipäätään
rakentaa asutuksen läheisyyteen? Vastaus on: valmis sähkönjakeluverkko,
jota valitettavan monet tuulivoima-alan yrittäjät
haluavat hyödyntää piittaamatta lähiseudun
asukkaista. Jos kerran tuulivoiman on katsottu olevan kannattava
energiantuotannon muoto Suomessa, niin miksi eivät yrittäjät
investoisi sähkönjakeluverkostoon itse ja tekisi
tuulivoimapuistonsa muualle kuin kansalaisten takapihoille?
Lisäksi tuulivoiman rakentamisen työllistäviä vaikutuksia
on pyöristelty merkittävästi ylöspäin.
Nykyinen tukimalli on houkutellut kyseenalaisin motiivein toimivia
ulkomaalaisia yrittäjiä Suomeen. Toivottavasti
he myös vastaavat aikanaan elinkaarensa päätepisteeseen
tulleiden tuulivoimaloiden purkamisesta ja kantavat näin
ollen oman osansa ympäristövastuusta. Tuulivoiman
rakentamisen valvontaa pitäisi tiukentaa, jotta olemassa
olevia säännöksiä ja suosituksia noudatettaisiin
paremmin. Lisäksi lupamenettelyä ja lainsäädäntöä tulisi
kehittää suojelemaan ympäristöä ja
kansalaisia tuulivoimarakentamisen aiheuttamilta haitoilta nykyistä tehokkaammin.
Arvoisa puhemies! Tähän liittyen olen jättänyt
toimenpidealoitteen ja toivon hallituksen ryhtyvän toimiin
tuulivoiman rakentamisen pelisääntöjen
selkeyttämiseksi. Tuulivoiman sijaan Suomessa tulisi panostaa
enemmän turve-energian tuotantoon ja ylipäätään
edistää kaikin mahdollisin keinoin suomalaisten
hyvinvointia energia- ja ilmastostrategian osalta.
Silvia Modig /vas:
Arvoisa puhemies! Olisi todella helppo ratkaisu lisätä turvetuotantoa,
ja minä ymmärrän, että teollisuuden
tekisi mieli heittää rikkidirektiivi roskiin.
Mutta kun nämä ratkaisut on tehty sen takia, että maapallon
kestokyky ei riitä kantamaan tätä kulutusta
ja päästöjen tasoa. Siksi siinä ei
ole kyse mistään mielipiteistä tai edes
siitä, että meillä olisi aidosti vaihtoehto
toimia jotenkin toisin, ellemme sitten hyväksy tosiasiaa,
että emme jätä tuleville sukupolville
enää maapalloa, josta riittää elämän
edellytykset. Itse minä en tähän ajatteluun
kykene.
Siksi minun mielestäni edustaja Kontulan vasemmistoliiton
ryhmäpuheenvuorossa käyttämä vertaus
herätyskellon torkuttamisesta kuvaa hyvin Suomen ilmastopolitiikkaa
ja valitettavasti myös tätä strategiaa.
Väistämätöntä asiaa
halutaan laittaa hieman eteenpäin, koska se tuntuu inhottavalta,
ja se johtaa loppujen lopuksi siihen, että laskusta tulee
paljon isompi ja ongelmasta paljon vaikeampi.
Täällä strategiassa todetaan, että ilman
uusia, vahvempia toimia globaali energiankäyttö kasvaa
niin, että ilmaston lämpenemistä ei pystytä rajoittamaan
2 asteeseen. Kuitenkin toisaalla kirjoitetaan ylpeänä,
kuinka Suomi pääsee EU:n asettamiin tavoitteisiin,
vaikka samaan aikaan olemassa olevat toimet todetaan globaalisti
riittämättömiksi. Myös ilmastotiede
näkee EU:n tavoitetason liian matalana, ja kun Suomikaan
ei tässä strategiassa nosta tavoitteittaan, on
pakko kysyä: olisiko ollut paikallaan tehdä uusi,
oikeasti kunnianhimoinen strategia eikä vain päivittää jo
alun perin riittämätöntä paperia?
Ainoastaan biopolttoaineiden osalta olemme sitoutuneet EU:ta
korkeampiin tavoitteisiin. Henkilökohtaisesti pelkään
pahoin, että tässä nojataan palmuöljydieseliin
ja muihin vastaaviin tuotteisiin. Biopolttoaineet voivat olla suuri
mahdollisuus, mutta mikään biopolttoaine, jonka tuottamiseen
joudutaan käyttämään laajoja
alueita, jotka sopisivat ruoan tuotantoon, tai kaatamaan suuria
määriä sademetsää,
ei ole ratkaisu. Se on hölmöläisten hommaa.
Se on hölmöläisten säästämistä,
joka loppupeleissä vain pahentaa ilmastonmuutosta.
Arvoisa puhemies! Monet niistä kaupungeista, joilla
on oma energiayhtiö, kuten Helsinki, tekevät parhaillaan
päätöksiä lämpövoimaloiden uusimisesta.
Nyt riskinä on, että tiukan taloudellisen tilanteen
vuoksi tehdään päätöksiä,
jotka sitovat nämä kaupungit hiileen vuosikymmeniksi. Uudet
investoinnit uusiin lämmitysjärjestelmiin ovat
mittavia. Tätä kehitystä valtion tulisi
ohjata, jotta ilmasto- ja energiatavoitteemme voivat toteutua. Siihen
tarvitaan hajautettua tuotantoa ja useita tuotantotapoja, joista
tuulivoiman tulee olla yksi.
En pysty ymmärtämään niitä uhkakuvia,
mitä täällä on maalattu tuulivoimaa
vastaan. Kyllä minua itseäni häiritsee
paljon enemmän se hiilivoimala tuossa Hakaniemen rannassa
tai monet muut tuotantolaitokset ympäri Suomea. Tämä on uusi
asia meidän maailmankuvassamme. Siihen täytyy
suhtautua suopeammin, koska se on meille todella iso mahdollisuus.
Pitää muistaa, että ilmasto ei ole
kansallinen kysymys. Se, että me sitoudumme esimerkiksi EU:n
tavoitteisiin, jotka ovat jo lähtökohtaisesti riittämättömät,
ei yksinkertaisesti riitä. Meidän täytyy
pitää mielessä, että suurimmat
päästöt tulevat EU:n ulkopuolelta ja
se osuus tulee kasvamaan tulevaisuudessa. Siksi ilmastopolitiikan
tavoitteiden tulee olla osana kaikessa muussakin politiikassa, jota
me teemme. Me voimme aloittaa siitä, että EU:n
tasolla vaikutamme EU:n päästötavoitteen
nostoon ja muun muassa sen kautta ohjaamme päästökauppaa
toimivaan suuntaan.
Jukka Kopra /kok:
Arvoisa puhemies! Tämä valtioneuvoston selonteko
kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta on minusta hyvä kokonaisuus.
Suomen energia- ja ilmastopolitiikka nivoutuu saumattomaksi kokonaisuudeksi ja
luontoarvot huomioidaan. Tässä asiassa hallitus
on tehnyt ja tekee ensiarvoisen tärkeää ja
hyvää työtä. On myös
paikallaan nostaa hattua edelliselle hallitukselle, joka strategian
suunnittelun ja toteutuksen on pannut käyntiin.
Meidän tulee kehittää energiantuotantoamme siten,
että olemme vähemmän riippuvaisia tuontisähköstä ja
tuontienergiasta. Tämä onnistuu hallitulla ydinvoimaloiden
rakentamisella ja uusiutuvien energialähteiden käyttöä lisäämällä.
Arvoisa puhemies! Erityisen huolestuttavia ovat viitteet siitä,
että kivihiilen käyttö lisääntyy. Tämä jos
mikä vesittää ilmastotavoitteitamme. Meidän
tulee olla ennakkoluulottomampia ja rohkeampia kotimaisten poltettavien
energialähteiden käytön suhteen. Tällä tarkoitan
tietysti puuta ja turvetta. Toki luontoarvoja tulee kunnioittaa
ja soitamme arvostaa, mutta turpeen käyttöä voidaan
lisätä ilman luonnon pilaamistakin.
On harmi, että puunkäyttö energianlähteenä on
niin hankalaa, ainakin EU:n mielestä. Näin suomalaisina
olemme varmaan melkein kaikki sitä mieltä, että puu
jos mikä on uusiutuva resurssi erityisesti täällä Suomessa,
missä osataan hoitaa metsiä ja hoidetaankin.
Arvoisa puhemies! Tuulivoiman käyttöä tulisi
minusta lisätä merkittävästi.
Tämä tuntuu olevan meitä tässä salissa
jakava ajatus. Byrokraattisia esteitä pitää purkaa,
jotta tuulivoimaloita päästään
rakentamaan nopeammin. On tietenkin pidettävä huoli
siitä, ettei kansalaisten perusturvallisuus vaarannu ja
että Puolustusvoimien tutkat toimivat asianmukaisella tavalla.
Olen ymmärtänyt, että yksi merkittävä este tuulivoimaloiden
nousulle on kansalaisten subjektiivinen valitusoikeus. Tulisiko
harkita tämän rajoittamista? On tapauksia, joissa
keskellä metsää olevan tuulivoimalan
pystytystyöt eivät pääse käyntiin,
kun mökkiläinen kilometrin, kahden päässä on
valittanut suunnitellusta rakennelmasta. Ei voi tämäkään
ihan oikein olla.
Arvoisa puhemies! Monissa puheenvuoroissa on tullut esiin maamme
edelläkävijyys niin kutsutuilla cleantech-aloilla.
Näihin näkemyksiin on helppo yhtyä. Cleantech-tuotteista
on mahdollista saada merkittävä vientiteollisuuden
haara. Tämä edellyttää kuitenkin
valtion osallistumista kehitys- ja vientiponnisteluihin. Monet cleantech-hankkeet,
esimerkiksi biovoimalat, ovat investointeina äärimmäisen
isoja ja kalliita. Pienten yritysten on vaikea muun muassa uskottavuuskynnyksen
takia saada ensimmäisiä projekteja myytyä ja
toimitettua. Tässä suhteessa ja asiassa valtio
voisi olla pilottiasiakkaana sekä rahoittaa yritysten
tuotekehitystoimintaa ja toimituksia toiminnan alkutaipaleella.
Tietenkin on pidettävä varansa, ettei valtion
toiminta sotke markkinoiden toimintaa, mutta tässä asiassa
Suomen on kuitenkin syytä vetää kotiinpäin.
Jokainen meistä suomalaisista on riippuvainen energiasta.
Maa on kylmä ja talvella pitää lämmittää.
Tämän pitää olla jokaisen suomalaisen
kansalaisoikeus, ja siksi energian hinta ja verotus on pidettävä kurissa,
jotta kaikilla on siihen varaa — puhumattakaan siitä,
että kohtuuhintainen energia on merkittävä kansainvälinen
kilpailutekijä. Edullinen energia on osa hyvinvointia.
Arvoisa puhemies! Uusia ratkaisuja tulee etsiä ennakkoluulottomasti.
Toisaalta on myös hyvä pitää jäitä hatussa.
Esimerkiksi sähkökäyttöisten
autojen verotusta voitaisiin mielestäni pienentää.
Samalla kuitenkin kannattaa muistaa, että sähköautoteknologia
on vielä sillä tasolla, ettei sähkökäyttöinen
ajoneuvo välttämättä ole luotettava
ja toimiva ratkaisu Suomen talvisissa pakkaskeleissä pitkillä matkoilla,
mutta sopii varmasti kyllä citykäyttöön
varsin hyvin.
Sauli Ahvenjärvi /kd:
Arvoisa puhemies! Kansallinen energia- ja ilmastostrategia
on painava dokumentti, jolla on kauaskantoiset ja hyvin tuntuvat
vaikutukset suomalaisessa yhteiskunnassa. Vaikka teemmekin ilmastoasioissa kaiken
voitavamme, emme pienenä kansakuntana ja kansantaloutena
pysty valitettavasti omilla strategioillamme ratkaisemaan globaalin
ilmastonmuutoksen ongelmaa. Vaikka henkeä kohti laskien
olemme maailmassa energian suurkuluttajia, suurillakaan prosentuaalisilla
säästöillä ei ole merkitystä,
kun kansamme on vain alle 1 promille maailman väestöstä.
Energia- ja ilmastostrategiassa meidän kannattaakin
tähdätä kokoamme suurempaan vaikuttavuuteen.
Mutta miten? Mikä olisi se keino, jolla voimme moninkertaistaa
vaikutuksemme maailmanlaajuisesti? Vastaus on: suomalainen teknologinen
osaaminen ja sen maksimaalinen hyödyntäminen ilmastonmuutoksen
torjunnassa ja muutokseen sopeutumisessa.
Nyt käsittelyssä olevassa strategiassa on
mielestäni aivan liian vähälle huomiolle
jäänyt tämä teknologiseen osaamiseen
liittyvä energia- ja ilmastopolitiikan ulottuvuus. Globaalisti
tarkasteltuna Suomen teknologisen osaamisen jalostamisella ja hyödyntämisellä on
ilmaston kannalta paljon suurempi merkitys kuin kaikilla kotimaisilla
energiansäästö- ja päästöjenvähennystoimilla
yhteensä.
Mielestäni Suomen tulisi siis ilmastostrategiassa painottaa
enemmän uusien energiaa säästävien
teknologioiden tutkimusta, kehittämistä ja markkinoille
saattamista kuin kustannuksia nostavia, sinänsä oikean
suuntaisia mutta taloudellisilta vaikutuksiltaan haitallisia toimenpiteitä,
jotka heikentävät teollisuutemme kilpailukykyä.
Meistä suomalaisista on paljon enemmän hyötyä maailmalle
ympäristöteknologian kehittäjinä kuin
täällä aiemmin mainittuina apukoulun
priimuksina ja esimerkkinä siitä, miten paljon
ja miten kalliisti päästöjä voidaan
vähentää. Esimerkistä voi tulla
yllättävän nopeasti varoittava esimerkki.
Suomen aktiivisuus laivojen rikkipäästöjen
rajoittamisessa Itämeren alueella oli tyypillinen omaan
jalkaan ampuminen, jollaisia pitää varoa.
Meillä on paljon näyttöä todella
korkean tason osaamisesta esimerkiksi jätteiden käsittelyn ja
sähköä säästävien
teknologioiden kehittämisessä. Siksi meidän
kannattaa olla ennen kaikkea tällä alueella aktiivisia
ja panna mieluummin panoksia cleantech-alan koulutukseen, tutkimukseen
ja innovaatioihin kuin yltiöpäisen kunnianhimoisiin
ja kalliisiin päästöjen ja energiankulutuksen
vähennyshankkeisiin. Olen varma, että teknologian
kehittämiseen sijoitettuina varat tuottavat paljon parempaa
tulosta ilmastonmuutoksen torjumisessa.
Pirkko Mattila /ps:
Arvoisa puhemies! Ilmasto- ja energiapolitiikkaamme varjostaa
suhdanteiden mukana lipuminen ja jopa lipsuminen. Energian veroratkaisut,
jotka ovat johtaneet kivihiilen tuontiin, edustavat juuri tätä lipsumista. Vaikka
olemme sitoutuneet monin eri tavoin kansainvälisiin ilmastosopimuksiin,
joilla vähennetään muun muassa kasvihuonekaasuja,
päästöjä, olemme lisäämässä fossiilisten
polttoaineiden käyttöä muun muassa päästökaupan
vuoksi. Kivihiilen alhainen päästökauppahinta
sopinee Saksalle todella hyvin, kun se poliittisella päätöksellä on
ilmoittanut luopuvansa ydinvoiman käytöstä.
Energia-alan kilpailukyvystä on huolehdittava. Suomalainen
työ pärjää energian edullisella hinnalla.
Energialain keskeisen lainsäädännön tulee
myös olla kansallisessa hallussa. Vaikka ilmastosopimuksissa
unionilainsäädäntö tulee entistä enemmän
koskemaan metsiämme, on Suomen EU-strategiassa aina painotettava
metsiemme merkitystä kansallisesti, mitä ei tule
unionista käsin liikaa ohjata. Durbanin ilmastosopimuksen
tuloksena saatiin käsittämätön
laskentatapa metsäbiomassalle pinta-alan mukaan. Metsä kasvaa
kolmiulotteisesti samalla, kun sen hiiltä sitova biomassa.
Metsien rästihakkuistahan on jo todettu, että ne
ovat kasvaneet ja tulevat kasvamaan. Tämäkin puoltaa
sitä, että metsä on todellinen hiilinielu
eikä päästö.
Myös energiantuotannon ytimen tulee olla kotimaassa.
Kotimaisuutta tulee vaalia, eikä ainakaan byrokratialla
tai liikaa vääristävillä markkinatuilla
sitä tule estää. Tuulivoiman suhteen
tulee olla realisti, ja sen saamien tukien arviointi tulee tehdä,
niin kuin edustaja Hemmilä täällä otti
esille. Huolimatta siitä, että tuuli tuulee kotimaan
kamaralla, sen huoltovarmuus ei ole tällä hetkellä sama
kuin turpeella sateisesta kesästä huolimatta.
Kuten on moneen kertaan todettu, tuulivoima tarvitsee säätövoimaa
rinnalleen, ja on ratkaistava, millä se tuotetaan.
Emme saa rangaista turvetuotantoa menneistä ja muiden
synneistä. On lisäksi poukkoilevaa politiikkaa,
että aiempien hallitusten poliittisiin linjauksiin perustetut
investoinnit osoittautuvat nyt käyttökelvottomiksi
ja joudutaan tekemään investointeja uudelleen
esimerkiksi juuri hiilikattiloihin. Turvetuottajat ovat tehneet
myös lukuisia parannuksia tuotantoalueilla, ja heitä ei
tule siitä rangaista.
Hajautettu energiatuotanto esimerkiksi pienten tai keskisuurten
chp-laitosten turvin tulisi saada käyttöön.
Edellinen hallitus linjasi hajautettua energiantuotantoa niin, että pienet
chp-laitokset joutuivat kannattavuusongelmiin ja paikallistalous
ei ainakaan energiantuotannossa edisty. 100 kilowatin syöttötariffiraja
ohjaa puulla tapahtuvaa energiantuotantoa suurille metsäyhtiöille
tai sahoille, jotka käyttävät itse huomattavan
osan tuottamastaan lämmöstä. Hajautettu energiatuotanto
olisi mahdollista pienissä ja keskisuurissa kylätaajamissa,
mutta tämä 100 kilowatin tariffirajan ylitys tuottaa
lämpöä niin paljon, ettei sille löydy
riittävää kulutusta varsinkaan kesällä.
Chp-tuotannon edellytyksenä ovat lämpömarkkinat. Öljyn
korkean hinnan tällä hetkellä voidaan
arvioida parantavan kotimaisen hakkeen asemaa markkinoilla. Emme
saa kohdistaa verokustannuksia raaka-aineille emmekä energialle,
vaan verotus tulisi kohdistaa korkean jalostusarvon lopputuotteille.
Energia-ala itsessäänkin jo nyt työllistää kymmeniätuhansia,
mutta uusiin työpaikkoihin on todella mahdollisuutta ja
potentiaalia. Sitä silmällä pitäen
on huolehdittava myös nykyisistä ja tulevaisuuden
työpaikoista ja myöskin koulutuksesta, jolla saamme uusia
osaajia energiantuotantoon.
Julkisessa rakentamisessa tulee lisätä kotimaisen
energian käyttöä ja hankintalain osaamista siinä.
Julkisessa rakentamisessa voimme panostaa kaavoitukseen, vaikkapa
päiväkotien rakentamiseen, lämmitysjärjestelmien
suunnittelemiseen esimerkiksi niin, että jo rakennuksen
suunnitteluvaiheessa maalämpö otetaan heti suunnitelmiin
mukaan. Vanhoja rakennuksia on hankalampi muuttaa maalämmölle,
mutta suunnitteluvaiheessa se käy helposti. Samoin tulisi
pohtia, voitaisiinko kehitettyä teknologiaa käyttää esimerkiksi öljykattiloitten
muuttamiseen puuhakkeella tuotetulla kaasulla käyväksi
ja voidaanko tälle antaa tukisysäys, kuten ministeri
Vapaavuori asian ilmaisi.
Suomen teollisuus on energiasta riippuvainen, ja maamme pitkät
etäisyydet ja ilmasto lisäävät
energiankulutusta. Euro ei ole yhteismitallinen tässä suhteessa,
ja silti kilpailemme samoilla markkinoilla Euroopan muiden maiden kanssa.
Siksikin meidän tulee huolehtia metsäsektorimme
säilymisestä kansallisessa päätösvallassa.
Laskennallisesti meillä on lämmityksestä aiheutuvia
päästöjä, mutta laskentatapakaan
ei ole yhteismitallinen juuri meidän ilmastomme vuoksi.
Jari Leppä /kesk:
Herra puhemies! Energia on yksi tärkeimpiä tuotannontekijöitämme,
hyvinvoinnin lähteitämme ja vaikuttimia meidän työllisyyteemme
ja meidän talouteemme. Siksi on oleellista pohtia tässäkin
yhteydessä sitä, mistä ja miten me oman
käyttämämme energian tuotamme.
Suomeen tuodaan energiaa vuosittain 7—8 miljardin euron
arvosta, eli kolmannes suurin piirtein tulee omasta maasta ja omista
lähteistämme. Tämä luku on sellainen,
jonka pitää meidät jokaisen herättää siihen
tavoitteeseen, että omien voimavarojemme hyväksikäyttöä pitää laajentaa ja
energiaa on tuotettava nykyistä enemmän meidän
omista voimavaroistamme, niistä lukuisista lähteistä,
metsä päällimmäisenä,
mutta kaikkiin muihin energianlähteisiin, mitä meidän
maaperämme tuottaa tai mitä me itse tuotamme,
pitää erityinen huomio kiinnittää.
Se myös vaikuttaa välittömästi
meidän vaihtotaseeseemme, korjaa sitä, ja sen
vaikutukset ovat välittömiä. Ei tarvitse
odotella niin kuin veropäätöksissä joudutaan
odottelemaan niiden dynaamisia vaikutuksia vaikkapa nyt kehysriihessä tehtyjen
epäselvien ratkaisujen osalta hamaan tulevaisuuteen. Energian
osalta jokainen kotimaassa tuotettu kilowatti tai terawatti, mikä yksikkö tahansa,
tuottaa välittömän hyödyn meidän
vaihtotaseeseemme ja samalla meidän työllisyyteemme,
ja kun se on vielä uusiutuvaa, niin se tuo myöskin
tullessaan mittavat myönteiset ilmastovaikutukset.
Elikkä kaiken kaikkiaan siinä on pelkästään hyviä puolia,
ja siksi ihmettelenkin sitä lyhytjänteisyyttä,
jota hallituksen energiapolitiikka on sisältänyt.
Keskustan ja keskustajohtoisten hallitusten aikana tehtiin mittavat
uudistukset suomalaiseen energiapolitiikkaan, ja ne uudistukset
olivat hyvällä tiellä ja hyvällä alulla.
Nyt tuolle polulle on ilmestynyt sellaisia poliittisia esteitä,
joiden ansiosta osittain meille virtaa entistä enemmän
kivihiiltä maahan, joka on Euroopan metsäisin.
Meille tuodaan kivihiiltä pitkin maailmaa Uralin takaa
saakka. Tämä ei voi olla järkevää,
ja siksi kaikki työ ja kaikki toimet, kaikki politiikkatoimet,
pitää tehdä sen eteen, että me saamme
omia kotimaisia energiavarojamme enemmän käytettyä.
Herra puhemies! Meillä on myöskin erittäin monta
ristikkäistä ohjausjärjestelmää näissä mekanismeissa,
joilla me pyrimme tähän tavoitteeseen, joka myöskin
hallituksella on. Meillä on Durbanin tavoitteet, sieltä tulleet
reunaehdot. Meillä on muut maankäytön
muutostavoitteet, mitä meillä on lukuisia kappaleita.
Meillä on tulossa uusiutuvien kestävyyskriteerit
ja sitten vielä päälle päätteeksi
nämä kotimaiset sovellukset ja meidän
kansalliset ratkaisumme. Osa näistä ei ole omiaan
edistämään sitä tavoitetta,
jota hallitus hakee tuossa omassa strategiassaan, ja siksi on välttämätöntä,
että ministerit ja ministeriöt pikaisella aikataululla
saavat muutoksen aikaiseksi siihen, että nämä eri
ohjauskeinot toimivat samansuuntaisesti ja yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.
Vähäistä ei ole myöskään
huoltovarmuuden osalta se tarve ja välttämättömyys,
jota energia tuottaa. Se on monella tavalla parempi, että nämä asiat
ovat meidän omissa käsissämme eikä jonkun
muun.
Lupabyrokratiasta on täällä tämän
päivän aikana puhuttu moneen otteeseen. Sitä ei
voi olla tässäkään yhteydessä mainitsematta.
Tämän hallituksen kahden vuoden taipaleen aikana
on myös energia-alalla niin kuin monelle muulle alalla
lupabyrokratia kasvanut, ja se vain kasvaa kasvamistaan edelleenkin.
Tämä suunta on syytä muuttaa. Onneksi
tänään molemmat ministerit, jotka täällä puheenvuoroja
käyttivät, olivat aivan samaa mieltä.
Nyt tarvitaan vain käytännön toimenpiteitä,
jotta tämä asia saadaan toteutettua.
Puhemies! Kaksi asiaa vielä lopuksi. Toinen liittyy
biokaasuun, jonka lähteitä meillä myöskin on
erittäin paljon tässä maassa. Se on erittäin
vajavaisesti käytetty energiamuoto. Se on hyvä,
se on päästötön, ja se hyödyntää erittäin
mittavasti uutta teknologiaa, ja se kehitystyö on siinä kovaa.
Toinen on turve. Turve on meidän kotimainen polttoaineemme,
energiavaramme, ja turvetta käytetään
moneen muuhunkin asiaan. Turve täytyy tietenkin tuottaa
niin, että se ei pilaa vesistöjä. On
päivänselvää, että ne
vanhat synnit, joita turve on aiheuttanut, eivät saa toistua.
Ne pitää korjata. Vesistöjä ei
saa turvetuotanto pilata. Mutta myöskin se tarkoittaa sitä,
että kun se turveala näin tekee, että se
uudistaa omaa tuotantoteknologiaansa, niin ei sitä myöskään
pidä lopettaa, ja siksi on oleellista, että ala
itse myöskin tekee hyvää työtä ja
samaten hallinto sitä tukee.
Puhemies! Aivan lopuksi myöskin säätövoima-asiasta.
Kyllä se vain niin on, että me tarvitsemme säätövoimaa
joka tapauksessa tähän maahan. Yksi merkittävä asia
säätövoiman osalta on ilman muuta vesivoima,
ja sillä on myöskin tulvasuojelun kannalta merkittäviä vaikutuksia. Siksi
sen lisärakentamista pitää vauhdittaa.
Puhemies! Aina ensin kotimainen ja uusiutuva energia.
Sirpa Paatero /sd:
Arvoisa herra puhemies! Neljän vuoden jälkeen
on hyvä tehdä päivitys siitä koko
strategiasta, missä nyt mennään. Ilahduttavaahan
on se, että Suomi on saavuttamassa ne tavoitteet, joihin
on neljä vuotta sitten sitouduttu niin energiatehokkuuden
parantamisessa, uusiutuvien lisäämisessä kuin
päästöjen vähentämisessä.
Mainitsin tuossa jo, että valitettavasti osa päästöjen
vähentymisistä on tullut liian helposti, niin
että teollisuutta on talouskriisin kohdalla ajettu alas,
mutta uskon, että siihen oltaisiin päästy
muutenkin.
Hienoa on mielestäni myös se, että Suomi
on vaikkapa liikenteen osalta asettanut Euroopan unionia tiukempia
kriteereitä itselleen, jotenka meillä 20 prosentin
taso tässä tulee varmaan toteutumaan myöskin
ihan aikataulussa uusiutuvien osalta.
Meillä on kunnianhimoisia tavoitteita kirjattu myös
neljä vuotta sitten, ja kunnianhimon tasoa vielä nostetaan
vaikkapa tuulivoiman osalta. Silloin luki 6 terawattituntia, nyt
lukee 9. Täällä tänään
keskustelussa nousseet ongelmakohdat ovat tutut meille kaikille.
Ne ovat melut, kaavoitukset, luvat, tutkat. Mutta hallitus on näihin
kaikkiin toivottavasti löytämässä pikaisesti
ratkaisut ja tukemassa toisaalta niitä demohankkeita, joilla
vaikkapa siellä parhailla paikoilla, missä tuulta
eniten on, elikkä merellä saataisiin näitä liikkeelle.
Tavoitteena on saada metsähake parempaan käyttöön
ja korvaamaan kivihiiltä, joka nyt on noussut tässä taloustilanteessa
ja näillä päästökriteereillä valitettavasti
suureen rooliin. Meillä on biomassaa, josta pystytään
tekemään myöskin biokaasua. Itse asiassa
eilen täällä keskusteltu laki, sähkö-
ja maakaasumarkkinalaki nimeltään, myöskin
helpottaa maakaasun pääsyä verkkoon. Samoin
pientuotannon verkkoonpääsy sähkön osalta
on jo nyt mahdollista mutta helpottuu myöskin samaisen
lain muutoksella.
Hienoa ja uudenlaista ajattelua on myöskin se, että meillä on
kirjattu niin hallitusohjelmaan kuin tähän strategiaan
ilmastolaki — päästökaupan ulkopuolisille
osille — ja energiatehokkuuslaki, ei sellaisena kuin se
oli EU-direktiivimuodossa, ainakaan alkuperäisenä,
mutta ihan oma energiatehokkuuslaki, joka meinaa aina silloin tällöin asiana
jäädä liian vähäiseen
asemaan.
Meillä on osaamista, ja siitä hyvänä osoituksena
on se, että meillä on sekä cleantechin
että energiateknologian osalta jo vahvaa vientiä ja
tuhansia yrityksiä. Yli 10 prosentin vuosittainen kasvu
tältä osalta on haasteellinen saavutettava, mutta
näen, että meillä muun vientiteollisuuden valitettavasti
hiipuessa tai taantuessa voidaan saavuttaa uusi vientiteollisuuden
ala, jossa vuoden 2020 tavoitteet ovat energiateknologian osalta
20 miljardia ja cleantechin osalta jopa 38 miljardia euroa. Näistä löytyy
sitten niitä työpaikkoja.
No, tietenkin näiden omien tavoitteiden ja haasteiden
osalta valmistaudumme Euroopan unionin tasoisten ja globaalien neuvotteluiden käymiseen.
Mielestäni ajatus, että meillä tulevaisuudessa
tulisi olla vain päästövähennystavoite, kuulostaa
viehättävältä, sillä silloin
kaikissa maissa pystyttäisiin kustannustehokkaimmin sen maan
oloihin katsomaan, mitkä ovat ne keinot — johtuen
ilmastosta, etäisyyksistä, energiantuotantomuodoista — jotka
ovat luontevat. Elinkeinorakenteista ja monista muista syistä johtuen
ne ovat erilaiset eri maissa, ja näin oma joustavuus maiden
osalta toimisi paremmin.
Meillä talousvaliokunnassa käytiin keskustelua
ja annettiin lausunto päästökauppakauden muutoksista.
Yhteinen linja hallituksella oli se, että nyt, kun kolmas
päästökauppakausi lähti vasta
käyntiin, mitään muutosta päästöoikeuksien
vähentämisestä ei tehdä, vaan
katsotaan aikaan sinne vuoden 2020 jälkeen, siihen seuraavaan
kauteen, joka menee sinne vuoteen 2030, jolloinka saadaan tätä pitkäjänteisyyttä tähän
kaikkeen
päätöksentekoon ja niin kaikille tahoille
myöskin sopeutumista. Ajatus siitä, että jotain säätöä voidaan
tehdä, ehkä menee niin, että siirrettäisiin
niitä sinne päästökauppakauden
loppuun, sillä ajattelen, että tämä talous
niin Suomessa kuin Euroopassakin tästä nousee
ja päästöoikeuksilla se hinta sitä mukaa
varmaankin kasvaa ja se toimii paremmin päästöjä vähentävänä kuin
tällä hetkellä. Siis ei leikkauksia,
ei verotusta eikä päällekkäisiä toimintoja,
kun meillä tämä päästökauppamalli
tässä on ollut ja on olemassa.
Omana meillä on ajatus hiilineutraalista yhteiskunnasta
vuoteen 2050, ja se saadaan ja saavutetaan energiatehokkuutta lisäämällä ja
uusiutuvien käyttöä lisäämällä.
Tämä suunnitelma on hyvä, ja nyt sitten
niitä käytännön toimia, mitä tähän
on jo kirjoitettu, mutta myöskin lisätoimia tarvitaan.
Viehättävä ajatus yhtenäisemmästä sähköverkosta
Pohjoismaiden välillä: Hallitus on linjannut,
että ei yhtenäistä laskutusjärjestelmää ja muuta,
mutta yhtenäisempi verkko voisi olla. Samoin olemme tietenkin
yhdistämässä myöskin Euroopan
tasoisesti sähköverkkoja, missä sitten haasteita
on hieman jo enemmän. Mutta kun tämä sähköinen
maailma yhdistyy, niin näen myöskin — ehkä ei
kaikkien tässä salissa olevien mielestä hyvä idea — nämä loistavat
mahdollisuudet tulevaisuudessa myöskin viedä energiaa etenkin
sähkönä, jos me pystymme sitä tuottamaan
oman tarpeemme yli seuraavina vuosina. Siis monia mahdollisuuksia,
kunhan ne käytämme viisaasti.
Kristiina Salonen /sd:
Arvoisa puhemies! On erittäin tärkeää,
että Suomi tekee kovasti töitä energia-
ja ilmastopoliittisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Samalla on
tiedostettava, että ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi tarvitaan
kansainvälisesti entistä tehokkaampia toimia.
Suomen on kansainvälisesti toimittava aktiivisesti sen
puolesta, että laaja globaali ilmastosopimus, jonka osapuoliksi
tulisivat myös eniten päästöjä tuottavat
maat, saataisiin solmittua.
Globaali ilmastosopimus on ainoa reilu tapa muutokseen, sillä todellinen
ilmastonmuutoksen hillitseminen edellyttää yritysten
tasapuolisten toimintaedellytysten turvaamista. Suomi ei saa joutua
vain maksajan rooliin yhteisissä ilmastotalkoissa. Kattava
kansainvälinen ilmastosopimus vaatii kuitenkin sen, että maat
ovat myös kansallisella tasolla sitoutuneet tarvittaviin
päästöjen vähennyksiin.
Suomen on tarkasteltava päästövähennystavoitteitaan
sekä tässä hetkessä että pitkällä aikavälillä.
Pitkäjänteinen työ ilmaston puhdistamiseksi
on tärkeää, mutta toisaalta samalla kohtuuhintainen
sähkö ja energia tulee turvata kansalaisille ja
yrityksille. Nämä tavoitteet on saatava kulkemaan
rinta rinnan.
Viime aikoina elinkeinoelämä on ilmaissut useasti
huolensa siitä, että monet sääntelytoimenpiteet
ovat sellaisia, että ne haittaavat vakavasti teollisuuden
toimintaedellytyksiä. Pitkäjännitteisyyden
puuttuessa energia- ja ilmastopolitiikan toimintaympäristöstä on
tullut jatkuvasti muuttuvaa ja epävarmaa. Yritysten on
hyvin vaikea tehdä tulevaisuuden suunnitelmia tai sijoituksia,
kun ei tiedä, millaista sääntelyä on
lähitulevaisuudessa odotettavissa. Jatkuvasti muuttuvilla
uusilla toimilla ei saa lisätä epävarmuutta teollisuuden
toimintaympäristössä.
Arvoisa puhemies! Selonteossa on esillä monia toimenpiteitä energia-
ja ilmastopoliittisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Nostan tässä esiin muutaman
kansalaisia lähellä olevan asian.
Selonteossa nostetaan esiin ruokahävikki. Tällä hetkellä ruokaa
haaskataan Euroopan kotitalouksissa jopa 76 kiloa henkeä kohden
vuosittain. Suomessa tilanne on parempi: 25—30 kiloa vuodessa
henkeä kohden, mutta sekin on liikaa.
13 EU-maata on alkanut nyt kerätä yhteen tietoa
ja ideoita hävikin vähentämiseksi ja
uusiksi suuntaviivoiksi kaikkien 27 EU-jäsenvaltion ruokahävikkipolitiikalle.
Tavoitteena on, että ruuan tuhlaus puolitetaan EU:ssa vuoteen
2020 mennessä. MTT:n mukaan jopa kolmannes kuluttajan kaikista
ympäristövaikutuksista aiheutuu ruuan tuotannosta.
Varsinkin vesistöjen tilaan ruuan kulutuksella on merkittävä vaikutus, sillä ruokailu
voi vastata puolta kaikista kulutuksen ravinnepäästöistä.
Ilmastovaikutuksen osuus on noin 30 prosenttia.
Kun etenkin länsimaissa ihmiset syövät
yhä enemmän lihaa ja muita elintarvikkeita, joiden ympäristövaikutus
on suuri, ruuan haaskaamisen vähentäminen on entistä tärkeämpää.
Olisikin tärkeää, että Suomessakin
esimerkiksi kouluissa ja työpaikoilla tähän
alettaisiin taas kiinnittää huomiota vanhojen
hyvien aikojen tapaan.
Maa- ja metsätalousministeriö ja Evira ovat viime
syksynä höllentäneet elintarvikkeiden
viimeisen käyttöpäivän sääntöjä,
ja esimerkiksi avustusjärjestöt voisivat vielä viimeisenä käyttöpäivänä pakastaa
tuotteen ja tarjota sitä kahden kuukauden ajan. Onkin tärkeää,
että kaupat soveltavat tätä uutta ohjeistusta
ja entistä suurempi osa täysin kelvollisista elintarvikkeista,
joiden viimeinen käyttöpäivä lähestyy,
päätyisi esimerkiksi hyväntekeväisyyteen
niitä tarvitseville eikä jätteeksi.
Nykyään ruokajätteellä ei
saa enää ruokkia elintarviketuotantoeläimiä.
Jonkinlainen maalaisjärjen käyttö pitäisi
kuitenkin saada takaisin ruuan ja elintarvikkeiden hyödyntämiseen
jatkossa.
Kansalaisiamme arjen tasolla koskettava asia on myös
liikenne. Joukkoliikenteen ja muiden vähäpäästöisten
liikennemuotojen edistäminen kasvihuonepäästöjen
vähentämiseksi on kannatettava asia. Elämää on
kuitenkin suurkaupunkien ulkopuolellakin, missä joukkoliikenne
nykyisellä mallilla ei toimi kunnolla. Yhtenä isona haasteena
on miettiä, millaiset ratkaisut keksitään
niille alueille, jotka ovat harvaan asuttuja ja joilla välimatkat
ovat pitkiä. Yksityisautoilusta ei kaikkialla voida koskaan
päästä täysin eroon, mutta ilmastollisesti
kestäviä ratkaisuja voidaan kehittää nykyistä enemmän.
Erilaiset ympäristöystävälliset
teknologiset ratkaisut eli cleantech on kenties Suomen tärkein uusi
vientiala, eikä sen edistämistä voi tarpeeksi korostaa
myöskään tämän selonteon
yhteydessä. On tärkeää, että globaalin
ilmastonmuutoksen torjumiseksi suomalaista osaamista viedään myös
ulkomaille. Mahdollisuuksia suomalaisyrityksillä on etenkin
kasvavilla markkinoilla Kiinassa, Venäjällä,
Brasiliassa ja Intiassa. Esimerkiksi Intiassa infran energia ja
puhdas vesi ovat väestön kasvun, vaurastumisen
ja yleisen kaupungistumiskehityksen tuomia uusia massiivisia haasteita,
joiden ratkaisemiseksi tarvitaan kestäviä ja innovatiivisia
ratkaisuja.
Mutta myös Suomessa tulee katseet kääntää cleantechiin.
Strategiassa on asetettu tavoitteeksi pyrkiä edelläkävijäksi
cleantechin kokonaisvaltaisessa hyödyntämisessä kaupunkiympäristöissämme.
Tämä tavoite on kannatettava.
Eero Suutari /kok:
Arvoisa herra puhemies! Tänään käsillä olevassa
kansallisessa energia- ja ilmastostrategiassa, jossa kansainvälisen ilmastosopimuksen
pohjatavoitteena on hiilineutraalius, ilmaston lämpenemisen
rajoittaminen 2 asteeseen, 20 prosentin kasvihuonepäästöjen
vähennystavoite, uusiutuvan energian osuuden kasvattaminen
20 prosenttiin ja 20 prosentin energiatehokkuuden kasvu ja 10 prosentin
liikennepäästöjen vähennystavoite,
on kyse tärkeästä globaalista asiakokonaisuudesta.
Suomi tulee toteuttamaan tavoitteet ja lisäksi meille jyvitetyiksi
tulleet uusiutuvan energian 38 prosentin tavoitteen sekä tieliikenteen
päästöjen 20 prosentin vähentämistavoitteen.
Kotimaisen uusiutuvan energian tavoitteissamme on mielestäni
aito vihreä lanka. Näen tämän
myös erittäin merkittävänä punaisena
lankana vaihtotaseen, työllisyytemme ja kansantaloutemme
kannalta, mutta erityisesti kiinnitän huomiota turvetuotannon
tulevaisuuteen. Tänä vuonna tehdyn selvityksen
mukaan kotimainen turve korvataan nyt vastoin hallitusohjelman kirjausta
kivihiilellä sekä muulla tuontienergialla. Myös
vuoden 2013 alusta laskenut metsähakkeen sähköntuotantotuki
on käytännössä ohjannut tuotantolaitoksia
edullisemman kivihiilen käyttöön. Näin
on valitettavasti käynyt jo esimerkiksi Kajaanissa, Kuopiossa,
Oulussa, Jyväskylässä ja Porissa. Realismia
on, että tämä kehitys uhkaa jo lyhyellä aikavälillä tuhansia
suomalaisia työpaikkoja, luo painetta lämmön
ja sähkön kuluttajahintojen nousuun ja heikentää energian omavaraisuuttamme
sekä vaikuttaa noin 100 miljoonalla eurolla Suomen vaihtotaseeseen.
Tästä kannan aidosti huolta.
Arvoisa puhemies! Kokoomus nosti ryhmäpuheenvuorossaan
ansiokkaasti esille, kuinka kotimaista turpeentuotantoa tulee jatkossa
lisätä valtioneuvoston periaatepäätöksen
mukaiseksi. Tällä päätöksellä turvetuotantoa
tulisi ensisijaisesti kohdistaa ojitetuille tai luonnontilaltaan
muuten merkittävästi muuttuneille soille ja turvemaille.
Suomessa on noin 9 miljoonaa hehtaaria soita, ja noin puolet
niistä on ojitettuja. Turpeen määrä myös
kasvaa enemmän kuin sitä käytämme.
Meidän on siksi huolehdittava siitä, että kotimainen
turve säilyy kilpailukykyisenä polttoaineena kivihiiltä vastaan.
Sen vuoksi korjaavia toimenpiteitä täytyisi tehdä nopeasti.
Tämä tarkoittaa, että kotimaiseen kysyntään
nähden tulisi varmistaa riittävä turvetuotanto.
Karut luvut kertovat, että viimeisten vuosien aikana turvetuotantoalaa
on poistunut käytöstä noin 3 000
hehtaarin vuosivauhdilla mutta uutta, luvitettua alaa ei ole saatu
takaisin kuin 1 000 hehtaaria. Vanhat, matalat suot ovat
puolestaan olleet sääherkkiä, ja saldot
ovat jääneet aika ajoin tosi laihoiksi. Turvetuotantoalan
näkökulmasta tilanne on siis kestämätön,
ja pitkittyessään se vaikuttaa myös turpeen
kilpailukykyyn kotimaisena energialähteenä.
Arvoisa puhemies! Kuten ministeri Vapaavuori puheessaan toi
hyvin esille, tulee liuskekaasu- ja öljyntuotantoteknologian
kehittyminen mullistamaan maailman teollisen tuotannon työpaikkojen
sijaintipaikat. Seuraavaksi alan ykköseksi nousee Australia
ja sen jälkeen USA. Jo nyt on nähtävissä kehitys,
että valtioihin, joissa on luvassa tätä edullisempaa
energiaa, siirtyy kovaa vauhtia osa maailman nykyisistä teollisista
työpaikoista. Energian edullisuus on yksi tärkeimmistä teollisuuden
investointiperusteista. Suomen talouskasvun ja hyvinvoinnin turvaamiseksi
tähän tulisi hallituksessa kiinnittää erityistä huomiota.
Ilkka Kantola /sd:
Arvoisa puhemies! Muista eliölajeista poiketen ihmisen
elämäntapa on kehittynyt koko ajan energiaintensiivisemmäksi.
Ihmislajin yksilöiden hyvinvoinnin ylläpitäminen
ja parantaminen vaatii yhäti kasvavia määriä energiavaroja.
Tämä on erityisesti länsimainen ilmiö.
Energiaintensiivisyys on pitkälti perustunut hiili-intensiivisyyteen,
ja tämä muodostaa uhkan hyvinvoinnin jatkumiselle,
ehkä koko lajille.
Tieto kasvavan energiankulutuksen vaikutuksesta ilmaston lämpenemiseen
on pakottanut nyt käsittelyssä olevien strategisten
ajatusten muotoilemiseen. Energia- ja ilmastokysymykset kuuluvat
yhteen. Strateginen ajattelu tähtää näiden kysymysten
yhteensovittamiseen kestävällä tavalla.
Ilmastokestävyyden ja energiavarojen rajallisuus pakottaa
etsimään ei vain kansallisia vaan globaaleja ratkaisuja.
Valtioneuvoston selonteossa kansallinen energia- ja ilmastostrategia
kytketäänkin kansainväliseen neuvottelujärjestelmään
sekä siinä aikaansaatuihin sopimuksiin ja tavoitteisiin.
Vaikka energiapolitiikka monilta osin on kansallisessa määräysvallassa,
on erityisesti ilmaston lämpenemisestä tullut
globaali uhka, jonka torjuminen ei onnistu vain kansallisilla päätöksillä.
Kun energiankäyttötottumukset ja valinnat eri
energialähteiden välillä vaikuttavat ilmastonmuutokseen,
on selvää, että myös energiapolitiikkaa
koskevat ratkaisut, kansalliset ratkaisut, vaikuttavat maiden rajojen
yli. Niinpä myös kansallisen energiapolitiikan
on asetuttava kansainvälisiin kehyksiin.
Globaalissa tarkastelussa Suomi kuuluu vauraiden ja pitkälle
kehittyneiden, paljon energiaa kuluttavien maiden joukkoon. Meidän
hiilisaldomme on todella suuri verrattuna etelän köyhien
maiden tai kasvavienkaan talouksien hiilijalanjälkeen.
Osana EU:ta olemme tietoisia omasta vastuustamme ilmaston lämpenemisessä. Olemme
sitoutuneet kunnianhimoisiin tavoitteisiin päästöjen
vähentämisessä, energiansäästön lisäämisessä ja
uusiutuvien energialähteiden käyttöönottamisessa.
Suomella on valmius kiristää päästövähennystavoitteita
aina 30 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä, jos muut teollisuusmaat sitoutuvat
vastaaviin päästövähennyksiin.
Oikeudenmukaista on, että tällöin mukana
ovat myös kasvavat taloudet riittävillä omilla
päästövähennyksillään.
EU:n ja Suomen tavoite ja lupaus on asetettu sillä tavalla,
että se parhaalla tavalla kannustaisi mahdollisimman laajapohjaiseen
kansainväliseen päästövähennyssitoumukseen.
Arvoisa puhemies! Kansallisessa ilmasto- ja energiastrategiassa
uusiutuvan energian kehittäminen on keskeisessä asemassa.
Suomessa vesivoiman osuus on ollut merkittävä,
mutta olemassa olevaa kapasiteettia ei ole mahdollista ratkaisevasti
kasvattaa. Tuulivoiman osuus on hyvin pieni, mutta on arvioitu,
että sitä olisi mahdollisuus kasvattaa merkittävästikin
oikeilla politiikkatoimilla. Naapurimaiden kokemukset — Tanskan,
Saksan — antavat vertailupohjaa, kun tukimuotoja ja investointipäätöksiä harkitaan.
Selonteossa on mielestäni viisaalla tavalla nostettu
tuulivoimarakentamisen osalta esiin mahdollisuus merituulipuistojen
rakentamiseen. Tuulivoimarakentamisen esteistä merkittäväksi on
muodostunut monien ihmisten kielteinen suhtautuminen lähistölle
sijoitettavaan tuulivoimayksikköön. Voimalan aiheuttamiin ääniin
tai maisemalliseen haittaan liittyy kielteisiä kokemuksia
ja pelkoja, eikä tämä helpota rakennusluvista
päättämistä. Olisi tärkeätä,
että tuulivoimalle energiamuotona olisi kansalaisten laaja
tuki etenkin, kun uutta energiamuotoa joudutaan verovaroilla tukemaan.
Selonteossa todetaan, että tuulivoimalle soveltuvia
alueita on sisämaassa rajallinen määrä.
Siksi on hyvä, että tavoitteeksi otetaan merituulipuistojen
toteuttaminen kestävällä tavalla. Suomen
merialue on suurelta osin niin Suomenlahdella kuin Pohjanlahdellakin
verrattain matalaa, ja voisi kuvitella, että tuulivoimaloiden
rakentamiskustannukset pysyisivät tästä syystä kohtuullisina.
Laaja tuulimyllykeskittymä yhdellä alueella toisi
logistisia etuja, jotka omalta osaltaan kompensoisivat merelle rakentamisen
kustannuksia. Asian selvittämiseen tulee reippaasti tarttua.
Arvoisa puhemies! Jonkinlaisena kauneusvirheenä selonteossa
on mielestäni se, että ydinvoima luetaan ongelmattomasti
puhtaan energian kokonaisuuteen. Suomen edistyminen — näin kerrotaan — kasvihuonepäästöjen
vähentämisessä etupainotteisesti 2020-luvulle
tultaessa ei johdu ensi sijassa uusiutuvan energian käytön
kasvamisesta vaan fossiilisten energialähteiden korvaamisesta
hiilipäästöttömällä ydinvoimalla. Tästä voi
syntyä kuva, että ilmasto- ja energiastrategiassa
keskeisin ratkaisu olisi ydinvoiman lisärakentaminen. Jos
näin on, tähän liittyviä poliittisia
pulmia ja ympäristökysymyksiä olisi ollut
hyvä avata vähän tässä selonteossa.
En nimittäin usko, että uraani-intensiivisyyden
kasvu on pidemmän päälle kestävä ratkaisu
ihmislajin hyvinvointiin.
Anneli Kiljunen /sd:
Arvoisa herra puhemies! Valtioneuvoston selonteko Suomen ilmasto-
ja energiastrategiasta arvioi vuodelle 2020 asetettujen tavoitteiden
saavuttamista ja sen jälkeisen kehityksen linjaamista.
Aivan ensimmäiseksi haluaisin kommentoida asian valmistelua.
Jo vuoden 2008 strategian valmistelu sai osakseen VTV:n tekemässä selvityksessä vuonna
2011 hyvin suorasanaista kritiikkiä, johon en nyt tarkemmin
mene. Nyt samat asiat tuntuvat kuitenkin toistuvan. Etenkin ympäristöjärjestöt
ovat kritisoineet paljon selonteon valmisteluprosessia, jota on
pidetty hyvin salaisena. Esimerkiksi Suomen luonnonsuojeluliitto on
monta kertaa esittänyt prosessin avaamista. Tähän
ei kuitenkaan, joistakin syistä, ole suostuttu.
Aina jos asioita valmistellaan salassa — tai syntyy
edes tunne siitä — herää tietysti
epäilyksiä, kenen tarkoitusperiä ajetaan,
kenen laatimia taustaselvityksiä käytetään
ja miten ylipäätään taustatietoja
hyödynnetään. Meillä tuntuu
tällä hetkellä olevan paljon epäluottamusta
asioiden valmistelua kohtaan. Se ei ole hyväksi demokratian
toimivuuden kannalta eikä myöskään
eduskunnan toiminnan kannalta. Esimerkiksi maa- ja metsätalousministeriö on
saanut kritiikkiä osakseen asiantuntijakuulemisten sivuuttamisesta monessa
eri asiassa.
On selvää, että hallitus tekee politiikkaa
ja valitsee oman linjansa, mutta se ei voi tarkoittaa sitä,
että valmistelutyössä ajetaan joidenkin
intressiryhmien etuja ja sivuutetaan asiantuntijoiden näkemykset
tai kansalaisten kuuleminen — tai sellaista ilmapiiriä ei
ainakaan saa synnyttää tähän
valmisteluun. Olisi tärkeää, että näin
merkittävät Suomen tulevaisuuteen vaikuttavat
strategiat valmisteltaisiin avoimesti ja osallistavassa prosessissa.
Arvoisa puhemies! Ilmastonmuutos etenee jopa ennakoitua nopeammin,
ja teollisuusmaiden päästöjä pitäisi
entisestään vähentää.
Kuten tiedämme, 2 asteen tavoitteen saavuttamiseen ei riitä EU:n
asettama 20 prosentin päästövähennys vuoteen
2020. Siksi on tärkeää, että Euroopan unionissa
on valmius kiristää tavoitetta 30 prosenttiin.
Suomen tulee ehdottomasti olla mukana tukemassa tätä tavoitetta,
ja katson kyllä, että EU:n pitäisi tehdä kiristys
myös ilman varauksia. On välttämätöntä,
että muut teollisuusmaat sitoutuvat vastaaviin päästövähennystavoitteisiin
ja keskeiset nopeasti kasvavat taloudet osallistuvat mahdollisuuksiensa
mukaan riittäviin päästöjen
vähennystoimiin, mutta Euroopan unionin päätöstä ei
voi sitoa muiden maiden ratkaisuihin.
Meidän pitää olla asiassa tarvittaessa
edelläkävijöitä. Jos nyt sitoudumme
tiukempiin vähennyksiin, annamme vahvan viestin kansalaisille, yrityksille
ja teollisuudelle kehittää ja ottaa käyttöön
vähäpäästöisiä ratkaisuja.
Tässä asiassa olisi ehdottomasti järkevämpää toimia
pari askelta edellä ja satsata rohkeasti tulevaisuuteen.
Esimerkiksi VTT on esittänyt arvion, että Suomi
voi vähentää kasvihuonepäästöjä vuoden
1990 tasosta jopa 90 prosenttia vuoteen 2050 mennessä. Näin
suuri vähennys onnistuu, jos puhtaita energiateknologioita
kehitetään ja otetaan käyttöön nykyistä nopeammassa
tahdissa energiatuotannossa, teollisuudessa, asumisessa ja liikkumisessa.
Vähennyksiin on osallistuttava niin energian tuottajien
kuin kuluttajienkin.
Kustannustehokas siirtyminen vähähiiliseen yhteiskuntaan
vaatii energian monipuolista tuottamista ja tehokasta käyttöä.
Luotan suuresti etenkin suomalaiseen huippuosaamiseen ja sen kehittämisen
mahdollisuuksiin. Tästä hyvänä esimerkkinä on
kotikaupunkini Lappeenrannan yliopiston tekemä kehitys-
ja tutkimustyö.
Energiatehokkuuteen ja energiansäästämiseen
on tosiaan satsattava. Energiatehokkuusdirektiivin toimeenpanosuunnitelmaan
kohdistuu nyt suuria odotuksia. Toivottavasti sitä sekä siihen
liittyen energiatehokkuuslakia tullaan valmistelemaan avoimesti
kansalaisia, yhdistyksiä ja elinkeinoelämääkin
osallistaen ja kuunnellen.
Arvoisa puhemies! Täällä on puhuttu
paljon eri energiatuotantomuotojen hyvistä ja huonoista
puolista. Itse äänestin viime kaudella ydinvoiman
lisärakentamista vastaan, ja toistan taas kantani, että olemme
valitettavasti ydinvoimapäätösten myötä sitoneet
sekä ajattelumme että muut voimavaramme menneeseen
maailmaan.
Hyvä kuitenkin on, että tavoitteisiimme kuuluu
myös tuulivoiman käytön ripeä lisääminen. Tuotanto
on tarkoitus nostaa 6 terawattituntiin vuoteen 2020 mennessä.
Tämä merkitsee noin 700 uuden tuulivoimalan rakentamista.
Strategiassa rakentamista joudutetaan kehittämällä suunnittelua
ja lupamenettelyjä ja siten lupien saamista. Samalla vuoden
2025 tavoitteeksi asetetaan noin 9 terawattitunnin tuotanto.
Nyt lausuntokierroksella olevaan tuulivoimalan tutkahaittalakiin
eli Lex Raaheen liittyen olisi tärkeää,
että tuulivoiman kehittämisalueita voidaan pikaisesti
nimetä muuallekin Suomeen. Lakiesityksessä mainitaan
erikseen, että Kaakkois-Suomi on hyvätuulista
aluetta, jossa on paljon potentiaalia tuulivoimarakentamiselle.
Toistaiseksi ei ole kuitenkaan käytettävissä yksityiskohtaista
tietoa siitä, miten Kaakkois-Suomessa tuulivoimaloiden
aluevalvonnalle aiheuttamat haitat ja häiriöt
saataisiin poistettua. Tähän olisi löydettävissä pikaisesti
ratkaisu. Kaakkois-Suomessa tuuliolot ovat hyvät, ja tuulivoiman
kehittämiselle on suotuisat puitteet myös alueen
energiateknisen osaamiskeskittymän vuoksi.
Metsähankkeen osalta strategia linjaa, että pidämme
kiinni 25 terawattitunnin tavoitteesta sähkön
ja lämmön tuotannossa vuoteen 2020. Metsäpohjaisen
biomassan käyttöä edistetään
kivihiilen korvaamiseksi siten, että kivihiilen voimalaitoskäyttö pääosin
syrjäytyy vuoteen 2025 mennessä. Nämä ovat
tärkeitä tavoitteita, mutta olennaista on myös,
että bioenergian käytön lisääminen
tapahtuu kestävästi siten, etteivät luonnon
monimuotoisuuden suojelu, vesiensuojelu ja muut ympäristönsuojelun
tavoitteet vaarannu.
Tässä yhteydessä täytyy
tuoda esiin huoli metsälain valmistelusta. Lakiluonnoksessa
ei huomioida energiapuun korjuun vaikutuksia, vaikka tutkimustulokset
osoittavat ja maalaisjärkikin sanoo, että sillä voi
olla huomattavia vaikutuksia metsäluonnolle, etenkin lahopuusta
riippuvaiselle lajistolle, joka on aivan keskeinen luonnon monimuotoisuutta
ajatellen. Osa kannoista ja hakkuutähteistä on
jätettävä metsään,
ja se on kirjattava lakiin. Varmasti tämä keskustelu
jatkuu sitten aikanaan, kun metsälaki saadaan käsittelyyn.
Arvoisa herra puhemies! Aivan lopuksi pari sanaa oikeudenmukaisuudesta.
Kun ilmasto- ja energiastrategia käsiteltiin vuonna 2008,
sosialidemokraatit nostivat vahvasti esiin oikeudenmukaisuuden vaatimuksen.
Tuolloin totesimme, että ilmastonmuutoksen torjunnan kustannukset
tulee jakaa oikeudenmukaisesti ottaen huomioon eri osapuolten erisuuruiset
mahdollisuudet osallistua niihin. Erityisesti tulee huolehtia siitä,
ettei kustannuksia sälytetä omassa yhteiskunnassamme
vähävaraisimpien ihmisten kannettaviksi. Tämä on
pidettävä mielessä, kun strategian linjauksia
muutetaan lainsäädännöksi.
Oras Tynkkynen /vihr:
Arvoisa puhemies! Nyt olen kuunnellut keskustelua kuutisen tuntia, ja
täytyy todeta alkuun, että edustaja Kiljusen edellä pitämä puheenvuoro
oli kyllä kirkkaasti parhaasta päästä tämän
tähänastisen keskustelun aikana. Kiitos siitä.
Pyrin kommentoimaan muutamia aika monissa puheenvuoroissa esille
nousseita väitteitä ja kysymyksiä ja
haluan aloittaa tästä isosta kansainvälisestä kuvasta.
Keskustelun aikana muun muassa muistaakseni edustaja Eestilä ja
edustaja Mölsä toivat esiin sen, että Kioton
pöytäkirjan toisen velvoitekauden sitoumukset
kattavat vain viitisentoista prosenttia maailman päästöistä.
Tämähän tietysti pitää paikkansa.
Se, mitä kukaan ei toistaiseksi ole kuitenkaan muistanut
sanoa, on se, että näiden 15 prosentin ohella
kaikki maailman merkittävimmät päästöjen
tuottajat yhdellä poikkeuksella, ja se poikkeus on Saudi-Arabia, ovat
sitoutuneet rajoittamaan päästöjä.
Ne sitoumukset ovat muodoltaan ja vaativuudeltaan hyvin erityyppisiä,
mutta kuitenkin puhutaan kaikissa tapauksissa ihan merkittävistä päästörajoitussitoumuksista.
Otan esimerkiksi Kiinan, koska Kiina on se maa, johon keskustelussa
useimmin viitataan.
Kiinassahan tehdään nykyään
suurimmat uusiutuvan energian investoinnit koko maailmassa. Kiinassa
otettiin käyttöön syöttötariffit
uusiutuvan energian edistämiseen ennen Suomea. Tuulivoimakapasiteetti
on Kiinassa nykyään noin kaksinkertainen verrattuna
Saksaan, joka on ollut perinteisesti maailman ylivoimaisesti merkittävin tuulivoimamaa.
Parhaimmillaan aurinkosähkön kapasiteetti kasvoi
Kiinassa kahdessa vuodessa yli kymmenkertaiseksi.
Uusia hiilivoimaloita todella rakennetaan Kiinassa huolestuttavan
paljon, ja se on iso ongelma, mutta usein unohdetaan mainita, että samaan
aikaan vanhoja hiilivoimaloita otetaan pois käytöstä myös
huimaa vauhtia. Viidessä vuodessa Kiinan vanhaa hiilivoimakapasiteettia
on vähennetty 72 000 megawattia. Kun muistetaan, millaisista
suuruusluokista Suomen koko energiantuotannossa puhutaan, saadaan
vähän käsitystä siitä,
kuinka isoista muutoksista siellä on kyse.
Ne hiilivoimalat, joita Kiinaan valitettavasti vielä sankoin
joukoin rakennetaan, ovat itse asiassa uusinta teknologiaa pääosin,
mistä seuraa se, että Kiinan hiilivoimalat ovat
keskimäärin nykyään tehokkaampia
kuin Euroopan unionissa ja tehokkaampia kuin Yhdysvalloissa. Eli
kun hiilivoimaa Kiinassa käytetään, niin
ainakin siitä saastuttavasta polttoaineesta saadaan suhteellisen
tehokkaasti energiaa irti.
Kiinan hallitus on ilmoittanut asettavansa hiilivoiman tuotannolle
vuonna 2015 katon, jota ei siis sen jälkeen sovi ylittää.
Samoin valtio on asettanut Kiinassa provinsseille sitovia rajoja energiankulutukselle.
Kun verrataan sitä EU:n tilanteeseen, EU:ssahan on energiatehokkuustavoite,
mutta se on vapaaehtoinen, se ei sido jäsenmaita. Kiinassa
provinsseille on asetettu sitovia energiankulutustavoitteita. Ja
Kiinassa, niin kuin moni varmasti uutisista on lukenut, on alkamassa
päästökauppakokeilu. Jo tässä ensimmäisten
vuosien pilottivaiheessa tämä päästökauppakokeilu
tulee olemaan maailman toiseksi suurin päästökauppamarkkina
heti EU:n päästökaupan jälkeen.
No, onko tämä tarpeeksi? Ei tietenkään
ole. Kiinan päästöt kasvavat edelleen
huolestuttavaa tahtia, ja Kiinan pitää tehdä paljon
enemmän, mutta sillä suomalaisessa keskustelussa
usein viljellyllä väitteellä, että Euroopan
unioni olisi jäämässä yksin
ja muu maailma ei tekisi juuri mitään, ei ole
juurikaan todellisuuspohjaa. On hyvä tietää,
että myös muu maailma liikkuu, joskin liian hitaasti.
Edustaja Lehti kokoomuksen ryhmäpuheenvuorossa keskustelun
alussa toi esiin sellaisen ajatuksen, että Suomea ei saa
kurjistaa kulutusarvioilla, siis arvioilla energiankulutuksen tulevasta
kehityksestä. Jos kulutusarvion esittäminen kurjistaisi
jonkin maan, sen seurauksena Ruotsi olisi kurjistunut, Tanska olisi
kurjistunut, Saksa olisi kurjistunut. Jos vertailen näitten
maitten kansantalouksia Suomen kansantalouteen, on aika vaikea väittää,
että nämä maat jotenkin pärjäisivät
erityisen huonosti taloudellisesti.
Yritykset ostavat ja myyvät energiaa markkinoilla kysynnän
ja tarjonnan mukaan. Jos jokin teollisuuslaitos tarvitsee sähköä,
niin se ostaa sen markkinoilta eikä se katso, mitä terawattituntilukuja
hallituksen strategioihin on kirjattu.
Jos hallituksen strategian tavoitteet eivät vaikuta
yksittäisten yritysten investointipäätöksiin tai
siihen, ostetaanko sähköä vai ei, niin
mitä hyötyä niistä sitten on?
Niistä on se hyöty, että niillä voidaan
mitoittaa oikein energiatehokkuustoimenpiteet. Jos asetetaan tavoitteeksi
vaikka nyt se, että sähkönkulutus vuonna
2020 on 94 terawattituntia, niin sitten voidaan asettaa sen tavoitteen
edellyttämät toimenpiteet ja varmistaa, että tämä tavoite
myös toteutuu.
Myös on pohdiskeltu sitä, että energiatehokkuustavoitteen
asettaminen teollisuudelle olisi jotenkin omiaan heikentämään
teollisuuden kilpailukykyä. Se on jännä ajatus,
koska energiatehokkuushan on nimenomaan tapa parantaa tuottavuutta.
Mitä vähemmän energiaa kuluu, sitä vähemmän
joudutaan maksamaan energialaskua. Silloin voisi ajatella, että teollisuuden
kilpailukyvyn kannalta on nimenomaan etu se, jos energiatehokkuutta
pystytään myös teollisuudessa parantamaan.
Mutta kuvitellaan, että energiatehokkuuden parantaminen
teollisuudessa on ongelma. Teollisuus kuluttaa puolet Suomen energiasta.
Jos ei haluta teollisuudelle asettaa energiankulutustavoitetta,
mikseipä sitten aseteta sille toiselle puolikkaalle energian
käytöstä? Me voimme aivan hyvin vaikuttaa
energian käytön tehostamiseen kaikessa muussa
energian käytössä, jos koemme, että teollisuuteen
ei parane koskea.
Edustaja Turunen väitti, että tuulella voi
Suomessa olla vain pieni rooli. Mietiskelin tässä,
kun itsekin nyt olen ilmasto- ja energiapoliittiseen keskusteluun
osallistunut aktiivisemmin viitisentoista vuotta, onko vielä vuonna
2020 tässä salissa sellaisia keskusteluja, että tuulivoimalla
ei voi olla kuin pieni rooli, samaan aikaan, kun Tanska tuottaa
jo puolet kaikesta sähköstään
tuulivoimalla. Kuinka kauan tätä väitettä voi
viljellä, kun muu maailma menee kovaa vauhtia eteenpäin
ja tuottaa tuulivoimalla kasvavan osuuden kaikesta energiastaan?
Mutta Suomessakin tuulivoimalla voi olla hyvin merkittävä rooli.
Se nähdään muun muassa siitä,
että tuulivoimahankkeita on eri vaiheissa jo pitkälle
toistakymmentätuhatta megawattia. Varmastikaan kaikki eivät
toteudu, mutta yhtä kaikki puhutaan valtavasta määrästä enemmän
tai vähemmän realistisia, konkreettisia tuulivoimahankkeita.
Viime hallituksen tulevaisuusselonteossa, jonka edellinen hallitus
ja eduskunta yksimielisesti hyväksyivät, arvioitiin
tuulivoiman mahdollisuuksia pitkällä aikavälillä Suomen energiajärjestelmässä,
ja tulevaisuusselonteon skenaariossa päädyttiin
siihen, että tuulella voitaisiin tuottaa vuosisadan puolivälissä neljänneksestä kolmannekseen
kaikesta Suomen sähköstä. Siis huikea
määrä, merkittävä rooli,
ja yhdessä näistä neljästä skenaariosta
tuulivoimasta tuli merkittävin sähköntuotantomuoto
Suomessa.
Edustajat Hemmilä, Mattila, monet muut ovat puhuneet
siitä, että tuulivoima tarvitsee säätövoimaa.
Se on jännä keskustelu, kun muistetaan, että tuulivoimalla
tuotetaan suunnilleen 3 promillea kaikesta Suomen sähköstä,
mutta juuri tuulivoiman säätötarpeesta
puhutaan hirvittävän paljon. Paljon vähemmän
puhutaan siitä, että ydinvoima tarvitsee merkittävästi
sekä säätö- että varavoimaa,
koska ydinvoiman tuotantoa ei ole taloudellista säätää kovinkaan
paljon markkinatilanteen mukaan. Mutta jostain syystä juuri
tuulivoiman säätövoiman tarpeesta puhutaan
ihan hirvittävän paljon.
Miten sitten tämä tuulivoiman kuviteltu tai
todellinen säätövoiman tarve voidaan
kattaa? Hyvin monella eri tavalla. Ensinnäkin yksinkertaisin
vastaus on pohjoismaiset sähkömarkkinat. Sähkömarkkinat
toimivat säätövoimana kaikelle sille
tuotannolle, mitä tällä alueella on.
On arvioitu, että vielä edes tämä vuoden
2020 tuulitavoite Suomessa ei edellytä erillisen säätövoiman
rakentamista tuulivoimaa varten. Vasta sitten, kun mennään
paljon korkeampiin osuuksiin Suomen sähköntuotannosta,
aletaan tarvita nimenomaan tuulivoimaa varten rakennettua erillistä säätövoimakapasiteettia.
Myös unohdetaan se, että säätövoima
on itse asiassa lisääntynyt jo merkittävästi.
Kaikki nämä vuodet, kun mekin täällä salissa
olemme puhuneet, että säätövoimaa
tarvitaan lisää, säätövoimaa
tarvitaan lisää, vesivoiman tuotantoa on tehostettu
niin, että säätövoimakapasiteetti
on kasvanut merkittävästi. Jostain syystä sitä ei
myöskään mainita näissä keskusteluissa
kovin usein.
Säätövoiman kääntöpuoli
on kysyntäjousto, eli kun pitää saada
tuotanto ja kulutus kohtaamaan, siihen voidaan vaikuttaa paitsi
säätämällä tuotantoa
myös vaikuttamalla kulutuksen tasoon. Kysyntäjoustossa
on edelleen Suomessa hyvin merkittävä potentiaali
sekä teollisuudessa että kotitalouksissa ja tulevaisuudessa
myös sähköautoissa. Silloin ei puhuta
siitä, että kulutusta sinänsä olisi
tarpeen vähentää, vaan että sitä kulutusta
säädetään ajallisesti niin,
että kaikki kulutus ei osu samaan piikkiin ja aiheuta ongelmia.
Sekin meiltä unohtuu usein näissä keskusteluissa,
että uudet voimalat ovat merkittävästi
aiempaa joustavampia eli pääsääntöisesti
uusia voimaloita voidaan säätää,
siis tavallisia energiantuotantoon tarkoitettuja voimaloita voidaan säätää,
paljon aiempaa joustavammin kulloisenkin kysynnän mukaan.
Edustaja Elomaa sanoi, että pitäisi kuunnella kansan
enemmistöä eikä vain pientä vähemmistöä energia-asioissa.
Olen edustaja Elomaan kanssa täsmälleen samaa
mieltä. Mitä mieltä kansan enemmistö sitten
on? Me onneksi tiedämme sen aika hyvin, koska Energiateollisuus
ry teetti aivan hiljattain kyselyn, jossa kysyttiin kansalaisten
näkemyksiä eri energiantuotantomuodoista.
Mitä energiamuotoja suomalaiset haluavat lisää?
91 prosenttia suomalaisista haluaa lisää aurinkoenergiaa,
87 prosenttia suomalaisista haluaa lisää tuulivoimaa,
bioenergiaa haluaa lisää 74 prosenttia — eli
huikea suomalaisten enemmistö kannattaa uusiutuvien energianlähteiden
lisäämistä. No, verrataan näitä lukuja
muihin energiantuotantomuotoihin. Ydinvoimaa suomalaisista haluaa
lisää 34 prosenttia ja sitä haluaa vähentää 35
prosenttia. Ja se turve, paljon puhuttu tämän
illan suosikkiaihe: turvetta suomalaisista haluaa lisää 26
prosenttia ja vähemmän 34 prosenttia. Aivan oikein.
Kuunnellaan kansan enemmistöä. Kyllä kansa
tietää hyvin myös energiapolitiikassa.
Ja aivan lopuksi, puhemies, lyhyesti: edustaja Satonen puhui
samassa virkkeessä siitä, että pitää turvata
kohtuuhintainen energiansaanti, mistä olen edustaja Satosen
kanssa samaa mieltä, ja siitä, että juuri
tämän takia tarvitaan ydinvoimaa lisää,
mistä olen hänen kanssaan eri mieltä.
Onko ydinvoima kohtuuhintaista energiaa? Silloin kun periaatepäätös
Olkiluoto 3:sta tässä salissa tehtiin, arvio Olkiluoto
3:n hinnasta oli 2 miljardin euron hujakoilla. Nyt tuorein tieto, mikä julkisuudessa
on esitetty tästä reaktorista, on 8 miljardia
euroa — nelinkertainen hinta siihen nähden, millä se
voimala tässä salissa kansanedustajille silloin
aikanaan myytiin. Lappeenrannan teknillisen yliopiston tuoreen arvion
mukaan 2020-luvulla Suomessa voidaan maalla tuottaa tuulivoimalla
halvempaa sähköä kuin Fennovoiman uudessa
ydinvoimalassa kokonaan uudella ydinvoimalapaikkakunnalla. Eli kun
halutaan kohtuuhintaista energiaa, kannattaa katsoa, millä se
kohtuuhintainen energia voidaan tuottaa.
Markku Eestilä /kok:
Arvoisa puhemies! Kun kuunteli edustaja Tynkkysen puhetta,
niin oikeastaan voisi olla aika pitkälle samaa mieltä asioista,
ja siinä mielessä tämä keskustelu
on joskus hieman vaikeata, koska meidän päämäärät
ja tavoitteet eivät välttämättä ole
erilaisia, mutta itse olen kuitenkin sillä tavalla orientoitunut,
että kannan aika paljon huolta aivan tavallisten ihmisten
asumisen kustannuksista, sähkölaskun suuruudesta
ja yritysten pärjäämisestä.
On vähän erikoista, jos me pyrimme vain päämäärään
unohtamalla sen, että Suomessa pitäisi pystyä harjoittamaan
teollista toimintaa, pitäisi pystyä tekemään
voittoa ja pärjäämään
kansainvälisillä markkinoilla. Energian hinta
ei saa koskaan näistä keskusteluista ikään
kuin luisua syrjään, sillä esimerkiksi
kantaverkkoyhtiö Fingrid on nostanut siirtohintoja peräti
lähes 50 prosenttia vuoden aikana. Ne kaikki uivat kuluttajan maksettavaksi,
yritysten maksettavaksi. Moni sähköyhtiö on
joutunut suurissa investointipaineissa ja ehkä omistajien
tulospaineissa nostamaan siirtohintoja jopa 70 prosenttia viimeisen 10
vuoden aikana, niin että on aika vaikea kokoomukselaisena
kansanedustajana lähteä vain viittaamaan kintaalla,
että nehän ovat vain toissijaisia seikkoja, että olemme
saaneet parannettua energiatehokkuutta ja ilmeisesti päästöjä vähennettyä.
Näin on käynyt tietenkin, kun hakkeen polttoa
on lisätty, mutta samalla on todettava, että kyllä me
aika paljon olemme aiheuttaneet ongelmia vientiteollisuudelle ja
aivan tavallisille pienyrittäjille ja samalla myös
sosiaalisesti heikommassa asemassa oleville ihmisille, jotka ovat sitten
nämä laskut joutuneet maksamaan.
Eli on erittäin vaarallista unohtaa, mitä tämä sähkö tarkoittaa
todellisuudessa Suomen kilpailukyvylle. Se ei ole mikään
slogan eikä tämmöinen helposti heitetty
lause, vaan sitä täytyy vakavasti pohtia. Sen
takia ei ole aivan sama, mihinkä järjestelmään
me kuulumme. Jos me olemme Kioton sopimuksessa EU:n kautta ja YK:n
kautta mukana, sen toki hyväksyn, mutta sitä on
vaikeampi hyväksyä, että EU asettaa yhä monimutkaisempia
päällekkäisiä ohjausjärjestelmiä,
jotka lisäävät byrokratiaa ei pelkästään
EU:n päässä vaan myös Suomen
virkamieskoneistossa. Ne aiheuttavat selvää kulurakennetta
sähköyhtiöille, ja sen takia, kun me
eilen kävimme täällä tätä sähkömarkkinalakikeskustelua,
meidän täytyy kyllä tässä eduskunnassa
ottaa erittäin tarkasti huomioon, minkänäköisiä kustannuspaineita
me asetamme pitkien etäisyyksien maassa, jossa energia
on aivan eri asemassa kuin se on jossain Keski-Euroopassa. Sen takia
tämä hintavertailu on äärimmäisen
vaarallista.
Edustaja Tynkkynen täällä maalaili
vähän kuvaa, mitenkä epäedullista
ydinvoima on. Jos itse saisin näin jonkun verran sijoittajana
arvioida, mitä minä tässä maassa
haluaisin omistaa ja millä minä haluaisin tehdä niin
kuin merkittävässä määrin
rahaa, niin kyllä se vain on vanha vesivoima ja vanha ydinvoima.
Jos te vertaatte ydinvoiman kustannuksia vuonna 2020, niin eihän
se niin voi mennä. Jokainen tietää, että kun
teemme merkittäviä investointeja, niin pitää odottaa
10—15 vuotta. Se on erittäin kallista aikaa. Sen
jälkeen alkaa se aika, jolloinka nämä oikeasti
tuottavat omistajilleen voittoa ja halpaa sähköä.
Ydinvoimalan pitoaika ei minun käsittääkseni ole
yksi vuosikymmen, kyllä siinä puhutaan viidestä vuosikymmenestä.
En ole mikään ydinvoiman puolestapuhuja mutta
en kyllä vastustajakaan, sillä ne päättäjät,
jotka aikanaan tässä talossa ovat näitä lupia
myöntäneet, ovat aika järkeviä päätöksiä tehneet
suomalaisen teollisuuden pärjäämisen
kannalta. En tiedä, kuinka hyvin Outokumpu tänä päivänä pärjää.
Varmaan olisivat iloisia, jos heillä olisi käytössään
enemmän Mankala-periaatteella olevaa sähköä.
Ilmeisesti sen takia he ovat lähteneet Fennovoiman osakkaaksi
rakentamaan uutta ydinvoimalaa, vaikka tietävät,
että ensimmäiset 15 vuotta ovat todella raskaita
maksaa.
Tämä asenne, mitä ehkä vihreillä on,
en tiedä, se on varmaan hyvä, mutta itse kuitenkin
koen esimerkiksi tämän turvekysymyksen hieman
erilaisena. Millä tavalla me sitten viemme energiapolitiikkaa
eteenpäin? Minä luen tässä erään asiantuntijalausunnon,
joka niin kuin pikkuisen peilaa, kuinka tiedemiehet ja tutkijat
ovat, aivan oikein, tutkineet ja tehneet johtopäätöksiä.
Mutta yksi asia, minkä haluan sanoa, on se, että nämä tutkijat
eivät minun käsittääkseni ole
millään tavalla vastuussa Suomen taloudesta eivätkä kilpailukyvystä.
"Suomessa turvetuotannon kasvihuonekaasupäästöt
olivat vuonna 2008 noin 8,5 miljoonaa tonnia hiilidioksidia. Tämän
perusteella Suomalainen Tiedeakatemia on kannanotoissaan päätynyt
arvioon, että Suomen on luovuttava turvetuotannosta sen
maapallon ilmastoon aiheuttamien ilmastovaikutusten vuoksi. Tiedeakatemia
korostaa kannanottojensa edustavan kansallista näkökulmaa."
Tämä johtopäätös
tiedemiehillä on täysin oikea. Kyllä se
näin on, että kyllä turpeenpoltto tuottaa
hiilidioksidia, niin kuin tuottaa kyllä puun polttokin
ja niin tuottaa kyllä kivihiilen poltto. Eli jos lähdetään
puhtaasti tiedemiesten tutkimuksia referoimaan, niin me ajaudumme
tiettyyn lopputulemaan. Sitä minä en tiedä,
onko se lopputulema oikea. Nimittäin jatketaanpa tätä juttua,
mitä tämä TTK:n tutkija tässä kirjoittaa.
"Norjan öljyn- ja kaasuntuotannon ilmastovaikutus on
noin 450 miljoonaa tonnia hiilidioksidia - -". Suomella
se oli turvetuotannossa 8,5 miljoonaa hiilidioksiditonnia. Aika
eri suhde on näillä luvuilla. "- - Norjassa
ei ole nähty kansalliseksi näkökulmaksi
esittää maan öljyn- ja kaasuntuotannon
lopettamista ilmastosyillä." Ei siellä ole semmoisia
puheita. Jos me siirtäisimme tämän turvefilosofian,
mitä tässä salissa on, niin Norjan eduskunnassa
ja parlamentissahan pitäisi valtava huuto olla joka päivä,
mitenkä maapallo hukkuu ja lämpötila
nousee, mutta siellä sitä ei ole. (Savola: Juuri
näin!)
"Suomessa turpeella yritetään selvitä kylmistä talvista,
Norjassa öljyllä ja kaasulla tehdään kansainvälistä bisnestä."
Mitenkä Suomessa voi olla tämä bisneksen
teko kiellettyä? Sitä ei saisi tehdä turpeella,
sitä ei saisi tehdä ydinvoimalla. Tämä minua
vähän häiritsee, että miksi
me emme tee bisnestä niillä energiamuodoilla ja
raaka-aineilla, mitä Suomessa on käytössä.
Jos minun tiedot ovat oikeita, niin Suomen tekniset mahdollisuudet
käyttää turveala hyväkseen ovat
13 prosenttia, ja en käy kiistelemään, mikä luku
on nollan ja pilkun jälkeen, paljonko Suomen turvealasta
ja suoalasta on tällä hetkellä turvetuotannossa,
mutta lisäämispotentiaali on merkittävä.
Tällä hetkellä muistaakseni 62 000 hehtaaria
on turvekäytössä, soita on noin 700 000.
Oma käsitykseni on se, että meidän pitäisi
50 000 hehtaaria saada lisää turvetta,
jotta me järkevästi pystymme vastaamaan siihen
poistumaan, mikä tällä hetkellä on
menossa.
Jos me arvioimme sitä, että meillä on
esimerkiksi Vapo, joka on tämän meidänkin
salin ja Suomen valtion enemmistöomisteinen turveyhtiö,
jolla on muistaakseni 400 turvesuota käytössä,
niin minä luen täältä Vapon
mainoslehtisestä erään lauseen. Joku
kylläkin on julkisuudessa väittänyt,
että minä olen Vapon mainosmies. En minä ihan
kaikkia mainoksia usko, mutta kun tässä on kuitenkin
toimitusjohtajan kuva ja tämä on Vapon virallinen
esite, niin minä luen täältä erään
jutun.
"Vapo sitoutuu siihen, että vuodesta 2016 lähtien
uusien turvetuotantoalueiden kiintoaine- ja humuskuormitus on pienempi
kuin saman alueen vesistökuormitus lähtötilanteessa
ennen turvetuotantoa." Mitenkä tähän
pitää nyt suhtautua? Valitettavasti ministeri
Niinistö ei ole täällä paikalla,
mutta minä voisin kysyä, luottaako hän Suomen
valtioon. Tämä on valtion omistama yhtiö pääsääntöisesti.
Jos se tämmöisiä kirjoittaa ja me vain
täällä salissa toteamme, että nämä eivät pidä paikkaansa,
niin onhan se aika heppoista. Minun mielestäni silloin
pitäisi lähteä siitä, että me
haastamme Vapon toimitusjohtajan, hallituksen jäsenet ja
hallintoneuvoston jäsenet tänne ja kyselemme,
että miksi te kirjoitatte tämmöisiä satuja.
Minä ainakin olen sen verran, sanoisinko näin,
valtionyhtiöuskovainen, että minä uskon, että tämä asia
on tosi ja että turvetuotannon uudet tuotantotavat aivan
eri lailla ottavat huomioon ympäristön ja vesistön,
ja kyllä meidän kansanedustajienkin jonkun verran
pitäisi luottaa, että tämä meidän
kotimainen yhtiö on kaikkien suomalaisten asialla ja haluaa
myös aivan vilpittömästi suojella vesistöjä.
Tämä varsinainen energia- ja ilmastoselonteko
on monelta osin erittäin hyvä. Haluan kiinnittää vielä ihan
pariin pieneen asiaan huomiota.
Suomen sähköjärjestelmä ei
toimi, jos täällä ei ole kylmillä ja
kovilla pakkasilla niin sanottua sähkön lauhdetuotantoa.
Siinä on vain sellainen ongelma, että ne tahot,
jotka omistavat tämän järjestelmän
kannalta ja Suomen sähkön ja lämmön toiminnan
kannalta välttämättömän
lauhdetuotannon, tekevät sitä tappiolla. Minun
mielestäni tähänkin pitäisi
jollain tavalla muun muassa Oras Tynkkysen miettiä, mitenkä tämä nyt
korvataan niille omistajille, jotka joutuvat tämän
järjestelmän paikkaamaan omalla kustannuksellaan.
Pitääkö meidän siirtyä jonkunmoisiin
kapasiteetti- tai tehomaksuihin, joilla ikään
kuin korvataan heille se menetys, minkä he tästä ylläpidosta
joutuvat maksamaan? Minusta tämä ei ole oikeudenmukaisuutta,
mutta se ei varmaankaan ole tämänhetkisen puheen
pääasiallinen aihe.
Kun me puhumme bioenergiasta, niin yksi keskeinen asia, jos
me haluamme säilyttää bioenergian laadun
ja saatavuuden korkealaatuisena, olisi jollakin tavalla kehittää tähän
maahan aika suuria, laajoja asvalttipohjaisia terminaaleja, minnekä me
pystymme varastoimaan näitä bioenergiaksi käytettäviä puumassoja
riittävän suuriin pinoihin, jotta vesisade ja
ilmasto eivät niitä sillä tavalla pääse
pilaamaan, että se laatu säilytetään
ja niiden energia pystytään maksimaalisesti käyttämään
hyväksi. Tämä on yksi, mitä pitäisi
tehdä.
Jos me ajattelemme sitten tämän päästökaupan
ulkopuolella olevaa liikennettä, joka vastaa 40:tä prosenttia
sen osion päästöistä, niin minun mielestäni
täältä puuttuu tämmöinen
visio, jossa me esimerkiksi asettaisimme tavoitteen, että 2030
meillä 90 prosenttia henkilöautoliikenteestä kulkee
kotimaisella energialla, joihin ainakin itse lasken myös
ydinvoiman. Olipa se sitten biodieseliä tai mitä ja
minkänäköisiä hybridiautoja, se
on insinöörien asia kehittää,
mutta meillä pitäisi olla selvä näkymä siitä,
että me määrätietoisesti vähennämme
mineraaliöljyn käyttöä, niin kuin
tässä meidän kirjasessamme on hyvin kuvattu,
ja ottaisimme sen päämääräksi,
jotta me saisimme kauppataseen ja vaihtotaseen kuntoon.
Monilta muiltakin osin tässä on erittäin
tärkeitä asioita, joita on aika vaikea näin
lyhyessä puheessa lähteä läpikäymään,
mutta vihreille ja erityisesti Oras Tynkkyselle toteaisin, että meidän pitkän
linjan tavoitteet eivät millään tavalla
erkane toisistaan, mutta siinä on semmoinen pieni ero,
että ainakin minä itse haluan ja kokoomus haluaa,
että talous, teollisuus ja yritysten pärjääminen
ovat aina vahvasti mukana, että se ei mene pelkästään
ilmastopoliittiseksi keskusteluksi.
Toinen varapuhemies Anssi Joutsenlahti:
Edelleen on voimassa puhemiesneuvoston suositus 5 minuutin pituudesta.
Laila Koskela /ps:
Arvoisa puhemies! Uusiutuvia energialähteitä tulee
tukea, myös tuulivoimaa. Tätä ei kuitenkaan
tule tukea suurempien tukien osalta. Tukea tulisi myös
suunnata muillekin uusiutuville energiamuodoille näitä tasapuolisesti
kehittäen rinta rinnan ja kiinnittää enemmän
huomiota myös energiansäästöön,
jota tulisi myös tukea. Nykyisellään
valtion tuki tuulivoiman rakentamiselle on liian runsas, mistä on osoituksena,
että tuulivoimahankkeita oli marraskuussa 2012 valmisteilla
jo lähes 9 000 megawatin edestä. Tämä on
johtanut kilpailuun yhtiöiden välillä tuulivoiman
rakentamisessa mahdollisimman nopeasti parhaille paikoille. Nopea
rakentaminen takaa tuulivoimayhtiöille pääsyn
pikaisesti korkeamman tuotantotuen piiriin eli niin sanotun syöttötariffin
piiriin, joka on noin 105,30 euroa megawattitunnilta vuoden 2015
loppuun asti ja sen jälkeen 83,50 euroa megawattitunnilta 12
vuoden ajan voimalan käyttöönoton alusta.
Suunnitelmissa tulisi myös tähdentää,
miten lähelle asutusta näitä tuulivoimaloita
saa rakentaa. Nykyisellään yli 200 metrin pyyhkäisykorkeuteen
yltävän suurvoimalan saa rakentaa noin 300—400
metrin etäisyydelle ihmisten asunnoista taikka kesämökeistä.
Puunkäyttöön perustuva bioenergia
on Suomelle luontaisenomaista. Poikkeuksellisen metsäisessä maassa
Suomelle luontaisinta on kehittää puuhun perustuvaa
bioenergiaa. Nyt jo valtava metsien puuvaranto 2 300 miljoonaa
kuutiometriä kasvaa jatkuvasti eikä muuta massakäyttöä sille
ole näköpiirissä. Puuta poistuu vuosittain
vain alle 70 prosenttia vuotuisen kasvun määrästä.
Puuraaka-ainetta käyttäviä voimalaitoksia
lämmön- ja sähköntuotantoon
tulisi tukea. Tästä tulisi maaseudulle myös
pysyviä työpaikkoja energiapuun korjuusta ja kuljetuksista.
Myös paikallisen aurinkoenergian tukeminen on Suomessa
täysin vähäistä taikka liian
vähän hyödynnettyä. Esimerkiksi
Lappeenrannassa on yhtä paljon aurinkotunteja vuodessa
kuin Frankfurtissa Saksassa, jossa aurinkoenergiaa hyväksi käytetään
toisin kuin meillä Suomessa.
Arvoisa puhemies! Turpeen tuotantoon tulee kiinnittää erityisesti
huomiota ja harkita, tuleeko turpeen käyttöä enää lisätä,
sillä turpeen kasvu on pilannut satoja järviä ja
kokonaisia vesistöjä valvonnan asiallisten työkalujen
puuttuessa. Turvetuotannon vesisuojelulle ei ole asetettu puhdistustehovaatimuksia.
Tähän tulisi asettaa selkeät päästörajat,
kuten muidenkin teollisuudenalojen suhteen on tehty. Valvonta ja
työkalut puuttuvat. Vapon lanseeraama BAT-teknologia rakentuu vanhoille
turverakenteille ja tarkoittaa käytännössä onnettomia
lätäköitä ja kannokoita, joiden läpi
kuivatusvedet johdetaan. Vapo on ilmoittanut luopuvansa tuotannosta
alueilla, joille ei ole kunnollisia puhdistusjärjestelmiä rakennettu. Näin
ei kuitenkaan ole tapahtunut missään.
Uusiutuvaa energiaa tulee tukea ja tuottaa hajotetusti. Myös
maalämmön osuutta tulee lisätä. Voitaisiinko
myös jo kaavoituksessa ottaa huomioon tämä lämmitysmuoto
ja hyödyntää sitä mahdollisimman
tehokkaasti?
Kari Rajamäki /sd:
Arvoisa puhemies! Muutama näkökohta energia-
ja ilmastostrategian kansallisista vaikutuksista. Toistamatta täällä jo
moneen otteeseen käytyä keskustelua haluan kuitenkin
vielä painottaa, että Suomen kannalta on kyllä tärkeätä,
että me arvioimme Suomen erityisolosuhteet ja muun muassa
siitä johtuvat kansalliset kilpailukykyyn ja selviytymiseen
liittyvät asiat.
EU-jäsenyyssopimuksessa 1995 Suomi nimenomaan kirjasi
Suomen erityisolosuhteiden huomioonottamisen periaatteet. Tätä ei
oikeastaan ole muistettu kuin maatalouspolitiikkaan liittyvissä keskusteluissa.
Muun muassa liikennepolitiikkaan liittyvät edunvalvonta-asiat
laiminlyötiin jäsenyysneuvotteluissa, ja nyt näissä ilmasto-
ja energiastrategisissakaan asioissa ei ole riittävästi
muistettu lähestymistapana tätä. Tässähän
on nyt nimenomaan tämä omaan polvilumpioon ampuminen
rikkidirektiiviratkaisussa ollut erittäin vakava, mutta
siihen tulee myöskin tämä ilmastopäästö-,
CO2-kysymys vielä hyvin helposti lisärasituksena
etelään suuntautuviin merenkulun haasteisiin,
ja meillä on todella nyt syytä käydä hyvin
tarkkaan läpi, millä tavalla hallitaan muun muassa
Suomen talouden ja työllisyyden ja myöskin valtiontalouden
näkökulmasta näiden ratkaisujen täytäntöönpano.
Niillä voi olla merkitystä koko merenkulkuun,
myöskin tuontiin liittyviin ratkaisuihin, koska suurin osa,
ehkä kolmasosa, siitä aluskannasta, joka liikennöi
tällä hetkellä Suomeen, saattaa valita
näiden tulevien vaatimusten takia sen jälkeen
muut meret kuin Itämeren. Näillä voi
olla hyvinkin suuria vaikutuksia. Haluan vain tämän,
että todetaan, että Suomen on kansallisten erityisolosuhteiden
pohjalta varmistettava myöskin kansallinen kilpailukyky
näissä asioissa, osin edustaja Eestilän
viittaamissa turvekysymyksissä ja yhtä lailla
muissa ratkaisuissa arvioitava niitä vaikutuksia.
Sitten toinen kysymys on nimenomaan tämän uuden,
uusiutuvan energian ja energiaosaamisen varmistaminen. Hallituksen
linjaus siitä, että Suomen energiateknologiavientitavoitteet
ovat vuoteen 2020 niinkin kunnianhimoiset kuin nostaa viennin taso
20 miljardiin euroon ja cleantech-viennin kasvu peräti
38 miljardiin, on täysin toteuttamiskelpoinen suomalaisen
osaamisen huomioon ottaen, mutta se edellyttää,
että meillä pitää myöskin
näiden yritysten tukemiseen osata sillä tavalla
paneutua, että valtiovalta suuntaa täsmätukea
tämän teollisuuden toimintaedellytysten varmistamiseen
tutkimuspuolella ja muun muassa alueellisesti varmistamalla energiatekniikan
koulutuksen. Tältä osin valitettavasti jouduttiin
muun muassa Varkaudessa, kiitos opetus- ja kulttuuriministeri Gustafssonin
avun, aikamoiseen taisteluun, että varmistettiin paikallisen
energiateollisuuden koulutuksen jatkuminen paikkakunnalla.
Paikkakunnalla on kaksi kolmesta maailman yli 400 megawatin
lämpövoimalaitosten rakentajasta eli Foster Wheeler
ja Andritz, jotka parhaillaan tekevät erittäin
mittavia ympäristöteknologiainvestointeja Etelä-Koreassa
ja ympäri maailmaa. Eli Suomella on työkalut.
Nyt pitäisi vain täällä Helsingin
mittakaavassa ja ministeriöidenkin ratkaisuissa osata hyödyntää,
varmistaa tämän teollisuuden toimintaedellytykset.
Se edellyttää tämän kansainvälisen
teollisuuden tarvitsemien liikenne- ja kuljetusyhteyksien ja koulutuksen
turvaamista. Tämä on erittäin tärkeä asia nyt
ottaa huomioon.
Yhtä lailla kuin metsäklusterin ja metsäteollisuuden,
myöskin selluteollisuuden toimintaedellytykset tämän
rikkidirektiivin vaikutusten yhteydessä on varmistettava,
koska ei meillä kotimaista uusiutuvaa energiaa ja koko
bioenergian edellytyksiä ole, jos selluteollisuutta ei
pidetä pystyssä.
Puhemies! Haluan lopuksi ottaa esille asian, josta ehkä vähemmän
on tänään puhuttu. Hallituksen ja ministeri
Vapaavuoren puheissa hyvin lyhyesti kuitattiin ydinvoima, yhdellä lauseella: "Ydinvoiman
asema on muuttunut useassa maassa." Tämä lausehan
riittää kuvaamaan sitä, että asia
on ilmeisesti hallituksessa ollut vähän vaikea
kirjoittaa ulos.
Henkilökohtainen näkemykseni on kyllä se, että kyllä tämä ydinvoiman
käyttöön liittyvä asema on kai
muuttunut myös Suomessa. Kyllä meillä pitäisi
olla rohkeutta tunnustaa, että eräänlaisiin
uudelleenarviointeihin pitää ryhtyä.
Minusta jopa kansallinen selvitys Olkiluodon käynnissä olevan
hankkeen toteutukseen liittyvistä kysymyksistä olisi
tarpeen. Siinähän on monia piirteitä.
Kun siitä täällä eduskunnassa
päätettiin, ainakaan minä en ollut päättämässä,
että siitä tehdään halpatyömarkkinoiden
pilottihanke. Siinä on siis myös turvallisuuteen
liittyviä ulottuvuuksia, joita olisi syytä tarkemmin
selvittää ja myöskin sen viivästymisen
vaikutuksia ja perussyitä.
Kyllä myöskin Fennovoiman hankkeen uudelleenarviointi
sen yhteydessä olisi todennäköisesti
perusteltua. Tämäntyyppinen asia, että tämä on ohitettu
näin yhdellä lauseella, että ydinvoiman asema
on muuttunut useassa maassa, on minusta kysymys, johon myöskin
eduskunnassa pitäisi kuitenkin uskaltaa eri näkökohdista
tarttua.
Simo Rundgren /kesk:
Arvoisa puhemies! Meillä on tapana ajatella, että suuri
laiva kääntyy hitaammin kuin pieni. Hallituksen
puheenvuoron käyttänyt ministeri Vapaavuori kuitenkin summasi
puheenvuorossaan muun muassa sellaisen asian, josta rupesin miettimään,
onko se joissakin tapauksissa jopa päinvastoin. Siteeraan
tätä ministerin puheenvuoroa: "Liuskekaasu on muuttanut
globaaleja energiamarkkinoita tavalla, jota ei vielä muutama
vuosi sitten pystytty ennakoimaan. USA:ssa liuskekaasun hinta on
vain kolmannes eurooppalaisen kaasun hinnasta. Tämän
merkittävän uuden kilpailuedun turvin ’Saudi-Amerikkaan’ siirtyy
takaisin teollista tuotantoa Kiinasta. Myös vaikutukset
eurooppalaiseen teollisuuteen voivat olla arvaamattoman suuria. USA:sta
voi tulla jopa nesteytetyn maakaasun viejä."
Yhdysvalloissahan on tiedostettu ongelmaksi se, että se
on erittäin riippuvainen tuontienergiasta, nimenomaan Lähi-idän öljystä.
Kun USA on lisäksi uinut syvälle ja ui syvällä vaihtotaseen
alijäämässä, on energiantuonnin
nähty olevan yksi iso tekijä myös tässä suhteessa.
Siksipä sieltä on Obaman hallinnon aikana kuulunut
voimakkaita viestejä siitä, että painopistettä siirretään
kotimaisen energiantuotannon lisäämiseen. Jokainen
dollari, joka lähetetään maasta ulos
energiaa ostettaessa, on nähty pois heitetyksi dollariksi, joka
ei enää palaa kotiinsa. Siksi USA on alkanut panostaa
voimakkaasti kotimaiseen energiaan ja, yllätys yllätys,
näyttää onnistuvan siinä todella nopeassa
tahdissa.
Suomessa on jo edellinen hallitus nähnyt myös
tämän saman ongelman, ja siihen on valmisteltu
ratkaisuja, joista täällä keskustan ryhmäpuheenvuorossa
edustaja Pekkarinen seikkaperäisesti on kertonut. Keskusta
on asettanut 50 prosentin tavoitteen kotimaiselle energialle ja
samaten 50 prosentin tavoitteen uusiutuvalle energialle. On puhuttu
vuosiluvusta 2020. Energiapuun käytön tasoa nostetaan
20 miljoonaan kuutioon nykyisestä 13:sta, tuulivoiman rakentamista
lisätään 10—12 terawattituntia
sellaisiin paikkoihin, joissa se ei todellakaan ole häiriöksi muille
elinkeinoille, kuten matkailulle. Tässä yhteydessä myöskin
tästä merirakentamisesta täällä on
puhuttu. On kyllä arvioitava se, millä tavalla
se vaikuttaa paikalliseen kalastukseen ja kalojen liikkumiseen,
esimerkiksi Perämeren pohjukkaan suunnitelluista tuulivoimaloista
pitää tarkkaan selvittää, kuinka
ne vaikuttavat siellä esimerkiksi siian ja lohen liikkeisiin.
Säätövoima on herättänyt
täällä myös keskustelua. Keskustan
linjaus on se, että sitä on esimerkiksi vesivoiman
muodossa tulvasuojelua ajatellen rakennettava lisää.
Kun edustaja Tynkkynen täällä kovasti
tuntui turvautuvan muiden Pohjoismaiden säätövoimaan,
vesivoimaan, Norjan ja Ruotsin vesivoimaan, niin on todettava, että Suomen
pakkashuippukausina, jolloin meidän energiankulutuksemme
on korkeimmillaan, se ei vain yksinkertaisesti tule riittämään.
Keskustan linjauksessa myös käytetään
edelleenkin turvetta mutta pidetään tarkka huoli
siitä, että sen vesistölle aiheuttamat
vahingot torjutaan. Edustaja Eestilä nosti tässä aivan
ansiokkaasti esille Vapon omat linjaukset, jotka mahdollistavat
tulevaisuudessa turpeen käytön sillä tavalla,
että se ei tuota ympäristölle ja nimenomaan
vesistöille ongelmia. Siinä on Vapolla jatkuva
kotitehtävä kyllä tehtävänä.
Keskustan linjauksiin liittyy myös pienimuotoisen hajautetun
energiatuotannon toteuttaminen. Se on tämäntyyppisessä maassa — kun
Suomi on iso maa, pitkien etäisyyksien maa — erittäin
tärkeä näkökulma.
Suomalaisen energian käyttäminen ja sen käytön
kasvattaminen, laajentaminen on kuitenkin aivan jotakin muuta kuin
mitä nyt juuri on tapahtumassa. Jokainen näkee
täällä Helsingissä Helsingin
energialaitoksen vieressä valtavat hiilikasat, ja olemme
kuulleet tänä päivänä täällä viestejä ympäri
Suomea, Keski-Suomesta ja jopa Pietarsaaren uuden bioenergiaa varten
rakennetun laitoksen kohdalta, että kivihiilen käyttöä lisätään.
Jossakin siis todella mättää. Täällä tänä päivänä esitetyn
keskustan ohjelman toteuttaminen merkitsee 10 000—20 000
uuden työpaikan syntymistä kotimaahan vuonna 2020,
ja sitten se huomattavasti parantaa meidän vaihtotasettamme.
Arvoisa puhemies! Otan esille sitten asian, jota mielestäni
ei ollenkaan hallitus ole nähnyt, ja tämä on
tämä arktinen näkökulma. Selonteossa katsotaan
kyllä EU:hun päin, totta kai, koska sieltä tulee
direktiivejä ja siellä on niitä tavoitteita,
joihin Suomi on sitoutunut, vaikka Suomen kyllä meidän
mielestämme tulee sitoutua paljon korkeampiin tavoitteisiin.
Hämmästystä herättää se,
että pohjoiseen ei katsota ollenkaan, vaikka juuri siellä on
tunnetuista, vielä hyödyntämättä olevista
energioista noin 20—30 prosenttia — siis koko
maailman tasolla nyt puhuin.
Vaikka menemme kohti uusiutuvia energiamuotoja Suomessa ja se
on hieno asia, eivät kaikki tässä maailmassa
etene samassa tahdissa ja edes samaan suuntaan. Siitä syystä nuo
pohjoiset energiavarat Norjanmerellä ja Barentsinmerellä tulevat
varmasti hyödynnettäviksi. Onko tutkittu Norjan
LNG-kaasun kuljetus- ja käyttömahdollisuuksia
Suomessa? Joka tapauksessa nuo Norjanmeren ja Barentsinmeren suuret
projektit tarjoavat valtavan suuria mahdollisuuksia suomalaiselle
teknologialle, meriosaamiselle, laivojen rakentamiselle, meripelastustoimintaan
jne., yleensäkin meriklusterin laajentamisen mahdollisuuksille.
Miksi hallitus ei lainkaan selonteossaan näe pohjoista
ja arktista ja sen mahdollisuuksia? Hallituksen omista riveistäkin
on tätä kyselty ja ihmetelty. Pohjoinen näkökulma
merkitsee Pohjoiskalotin yhteistyön priorisoimista, ja
olen pannut merkille, että ainakin tasavallan presidentti Niinistö on
tämän oivaltanut: kun hän kävi
Norjassa, hän suuntasi matkansa myös pohjoiseen, Tromssaan.
Tässä Barents-yhteistyössä on
myös olennaisesti kysymys Venäjä-yhteistyöstä,
joka on siellä tärkeässä roolissa.
Suomen tulee nähdä nämä mahdollisuudet,
ja meillä on historiamme pohjalta suorastaan velvollisuus
olla aktiivinen pohjoiseen suuntaan. EU:n pohjoinen ulottuvuus ja
sen logistiikkakumppanuus ja muut ovat asioita, joita Venäjä arvostaa
ja arvostaa sitä nimenomaan Suomen liikkeelle panemana
aloitteena.
Yhdestä asiasta, arvoisa puhemies, täällä kaikki
puhujat ovat näyttäneet olleen yksimielisiä. Puupohjaisia
bioenergioita on kehitettävä lisää. Suomi
on saanut periaatteellisen — ja ilmeisesti käytännössäkin
saa — 100 miljoonan euron tuen Euroopan unionilta biodiesellaitoksen
rakentamista varten. Paikkakin on tiedossa, erinomainen paikka Kemin
Ajoksessa, mutta EU:n lisäksi tässä tarvitaan
myös Suomen hallituksen toimenpiteitä. Missä nämä toimenpiteet
viipyvät? On pakko sanoa, että paljon on puhetta
näitten bioenergioiden lisäämisestä,
mutta kun tulee paikka, missä konkreettisesti voisi toimia,
ei löydykään hallitukselta toimenpiteitä,
elikkä sanoista tekoihin tässäkin asiassa,
Kataisen hallitus.
Arvoisa puhemies! Lopuksi on puusta todettava, että se
on ihmeellinen aine, ja kun me olemme tällä vyöhykkeellä,
missä me Suomessa olemme ja asumme, niin meillä on
erityinen tehtävä paneutua tähän
puuhun. Siitä löytyy sadoissa luettava määrä erilaisia
hyödynnettäviä ainesosia. Ne kaikki kannattaa
tutkia ja, mikäli mahdollista, ottaa hyödynnettäviksi,
ja vasta se, mikä jää jäljelle,
kannattaa polttaa. Suomella on eräänlainen kutsumustehtävä metsämaana
ja metsäntutkimuksen maana paneutua tähän,
ja tämä leiviskä meidän pitäisi
todella perusteellisesti ottaa käyttöön.
Toinen varapuhemies Anssi Joutsenlahti:
Tasan 10 minuuttia, ja puhemiesneuvoston suositus on, että nopeatahtisen
keskustelun jälkeen pidettävät puheenvuorot
kestävät enintään 5 minuuttia.
Täällä on ollut jo monta 10 minuutin
puheenvuoroa.
Mikko Savola /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Tänään on
keskusteltu kansallisesta ilmasto- ja energiastrategiasta. Pitkään
on keskusteltu, hyvää keskustelua on ollut, ja
hyviä näkökulmia tästä on
tullut. Kaiken kaikkiaan tässä strategiassa on
sekä parannettavia asioita että myöskin heikkouksia,
joihin tulisi kiinnittää enemmän huomiota.
Tällä hetkellä Suomen energiapoliittiset
linjaukset ovat suurelta osin huolestuttavia. Jos ottaa tästä ilmasto-
ja energiastrategiasta suoran lainauksen sivulta 30: "Hallitusohjelman
mukaisesti turpeen energiakäyttöä vähennetään
suunnitelmallisesti sen aiheuttamien ympäristöhaittojen vuoksi
siten, ettei turve korvaudu kivihiilellä." Tässä siis
asia, joka on tavoite, mutta jossa käytännössä toimitaan
tällä hetkellä aivan päinvastaisesti.
Kivihiilen käyttö on lisääntynyt.
Kun Helsingissä katsoo näitä suuria kivihiilivuoria tuolla
satamassa, ne ovat huolestuttavia, mutta vielä huolestuttavampaa
on se, että ne ovat lisääntyneet ja lisääntymässä entistä enemmän myös
tuolla maakunnissa, missä olisi kotimaisia energiamuotoja
käytettävissä. Tämähän
johtuu siitä, että turpeen verotusta on nostettu
ja toisaalta taas sitten metsähakkeen tukea on laskettu,
joten ainakin tässä vaiheessa turpeen ja metsähakkeen
yhteiskäyttö on epäedullisempaa kuin
kivihiilen käyttö, näin kun katsotaan
hintatekijöitä.
Ja kyllä kun miettii näitä maakuntien
investoitavia laitoksia — Ouluun tällä hetkellä investoidaan
kivihiilikattiloihin, sama homma Jyväskylässä,
siellä on 16—17 miljoonan euron investoinnit,
ja Keski-Suomi on kuitenkin turvetuotantomaakunta ja myöskin
metsämaakunta, missä olisi hyvin paljon kotimaisista
luonnonvaroista otettavissa enemmän lisää — tämä kaikki,
kun tuontienergia tuodaan, on pois kotimaisesta työllisyydestä.
Tässä strategiassa turpeen energiakäyttöä halutaan
laskea yhdellä kolmasosalla alas vuoteen 2025 mennessä.
Mutta se ristiriita on siinä, että jos tätä lasketaan
yksi kolmasosa, niin kuitenkin kaksi kolmasosaa on edelleen tuontienergiaa, mitä Suomeen
tuodaan, joten tässä on ristiriita nimenomaan
jälleen tämän kotimaisen työllisyyden
ja kotimaisten luonnonvarojen käytön suhteen.
Edustaja Eestilä kuvasi täällä oikein
hyvin niitä asioita, mitä muun muassa Vapo on
linjannut, sen, että halutaan sitoutua siihen, että vesistöjä ei kuormiteta
yhtään enempää ja halutaan niin
sanotusti näistä vanhoista synneistä päästä eroon. Se
on myös oikein tärkeä tekijä.
Sillä puhtaasti pystytään jatkossa myös
näitä kotimaisia energiamuotoja, kuten turvetta,
hyödyntämään paremmin.
Mutta, herra puhemies, energiaomavaraisuutta on kaiken kaikkiaan
parannettava Suomessa. Uusiutuvan energian käyttöä on
lisättävä. Molempien tavoitteen tulee
olla vähintään 50 prosenttia jatkossa.
Tämän on keskustan eduskuntaryhmä myös
linjannut. Se on erittäin hyvä tavoite, ja siihen
tulee kyllä keinot käyttää,
että siihen päästään.
Energiapuun käyttöä tulee nostaa
vähintään sinne 20 miljoonaan kuutioon.
Metsäteollisuuden sivutuotteita tulee hyödyntää paremmin
kuin mitä tähän mennessä on
tehty, ja myös kierrätyspolttoaineita tulee lisätä.
Tuulivoiman käyttö on myös sellainen,
mistä tulee ottaa enemmän hyötyjä irti.
Tavoite tulee nostaa sinne 10—12 terawattituntiin. On hyvä, että kartoitetaan
näitä tuulivoimapaikkoja, missä tuulivoimaa
pystytään lisäämään.
Esimerkiksi Pohjanmaalla, Etelä-Pohjanmaalla, on näitä kartoitettu
ja hyviä paikkoja löytyy. Muun muassa Soinissa
näitä on. Totta kai tähän liittyen
pienimuotoisen energian verkkoonpääsyä on
tuettava ja se on saatava paremmin hyödynnetyksi.
Herra puhemies! Vielä tähän loppuun
haluan sanoa sen, että meidän on näitä tukijärjestelmiä edelleen
kehitettävä siten, että energiapuun tuen heikennyksistä luovutaan
siten, että energiapuun käytöstä tulee
edullista. Hiililaitosten muuttaminen kotimaiselle energialle tulisi
toteuttaa mitä pikimmiten. Sen lisäksi tämä vihreä kasvu
kaiken kaikkiaan on hyödynnettävä paremmin. Kaikkea,
mitä meillä on kotimaisista luonnonvaroista saatavissa,
sitä täytyy kehittää. Tuotekehittelyyn
täytyy panostaa. Innovaatioihin täytyy satsata
paljon lisää. Kaiken kaikkiaan meidän
tavoitteemme tulee olla se, että kaikki, mitä kotimaasta
saadaan irti, käytetään ja tuontienergian osuutta
pienennetään jatkossa.
Arto Pirttilahti /kesk:
Arvoisa puhemies! Tässä edellä edustaja
Savola piti jämäkän puheenvuoron ja myös
edustaja Eestilä yhtä lailla. Siinä on
hyvin vahvasti tullut esille tämä kotimaisuus
ja kotimainen energia.
Ensimmäisessäkin puheenvuorossani pohdin juuri
sitä, että meillä on se 31 prosenttia
se kotimaisen osuus ja millä me saadaan sinne 50:een tai
vielä suurempaan tämä kotimaisen ja bioenergian
osuus. Eli bioenergiaa on myös turve-energia, ja tämä pitäisi
meidän kaikkien muistaa ja sitä tavoitetta parantaa.
Se on tärkeä asia työllisyyden kannalta
ja yhtä tärkeä vaihtotaseen vajeen. Mutta
sen energian täytyisi olla kohtuuedullista meille täällä kylmässä Pohjolassa, että
me
saamme sitten teollisuuden pyörät pyörimään
ja kilpailukyky säilyy.
Arvoisa puhemies! Pariin asiaan vielä, ottaisin tässä osaa
pariin keskusteluun, eli tämä pohjoismainen vähittäismarkkinakehitys.
Minä olen tuossa Pohjoismaiden neuvostossa ja siellä elinkeinovaliokunnassa.
Minä ja edustaja Silvia Modig olemme saaneet tämmöisen energiaraportöörin
tehtävän pohjoismaisella tasolla, ja meidän
tulee sitten Pohjoismaiden neuvostolle raportoida pohjoismaisista
energiamarkkinoista. Siellä on keskiryhmien esitys muun
muassa näistä älykkäistä sähköverkoista,
ja se on yhtä lailla ehkä lievästi kirjoitettu
myös tähän energiaraporttiin, mikä meillä tällä hetkellä on käsittelyssä,
mutta ei ehkä siinä asennossa, mitä se
voisi vielä syvemmin olla.
Eli näkisin Pohjoismaiden tasolla, että meillä olisi
hyvin toimiva älykäs sähköverkko,
että me voimme toimia maitten välillä.
Mutta se älykkyys olisi vielä tässä,
että me voisimme pientoimijoina syöttää verkkoon
omaa tuotantosähköä esimerkiksi nettolaskutusperiaatteella.
Tässä selonteossa on pienimuotoisen sähköntuotannon
edistämisen osalta mainittu kyllä aurinkopaneelit,
tuulivoima ja pienpolttolaitokset. Täältä puuttuvat
ehkä kaasutuslaitokset. Mutta yksi meidän historiamme
tärkein energiamuoto puuttuu oikeastaan koko selonteosta,
mutta myös tästä kohtaa, tämä vesivoima,
vesivoiman edistäminen. Tämä pienvesivoimahan
on ollut meidän kylien, yhtä lailla meidän
teollisuuden lähtökohta. Missä on koskia
ollut, sinne on teollisuutta tullut tai sinne on myllynjalka laitettu.
Itse olen ollut rakentamassa nykytekniikalla pieniin myllynjalkoihin
uutta energiatoimintaa ja uutta vesivoimaa, ja nykytekniikalla,
säädettävillä roottoreilla ja
turbiineilla, niistä pienistä vesistä saadaan
kyllä hyvää energiaa paikalle sinne, mihin
pitkää matkaa ei sähköjohtoja
voida vetää. Eli näkisin, että nämä vanhat
myllynjalatkin käytäisiin lävitse. Kun
tässä on kyllä ansiokkaasti hallitus
esittänyt, että asetetaan työryhmä selvittämään
mahdollisuuksia edistää pientuotantoa, ei ollenkaan
tulisi pois sulkea tätä meidän oikeaa kotimaista
puhdasta energiaa eli vesivoimaa. Se olisi huomattavasti edullisempaakin
rakentaa kuin tuulivoima sinänsä.
Tähän kuntien rooliin ja kuntien energiainvestointeihin
kaikkinensa vielä: Meillä kunnilla on hyvin raskas
investointivelka. Monenkin kunnan osalta on viemärijärjestelmät,
yhtä lailla energiajärjestelmä, kaukolämpöverkot,
huonossa jamassa. Moni kunta pohtii, millä tavalla uusia
energialaitoksia tullaan asettamaan ja millä energialla
ne toimivat. Nyt olisi kyllä hallituksen hyvä näyttää semmoinen
selkeä suunta yli tämän 2020:n, tämä raportti
tulee ehkä 2020:een, mutta mitä 2050 on, niin
että esimerkiksi näissä pienissä pitäjissä osattaisiin
tehdä tällä hetkellä semmoisia
energialaitoksia, että niitä investointeja ei sitten
tarvitsisi uudistaa 5 vuoden välein.
Tähän kaavoitukseen, arvoisa puhemies, vielä:
Tämähän hidastaa, tämä kaavoitus
ja erilainen regulaatio, meidän energian, varsinkin tuulivoiman,
rakentamista, mutta yhtä lailla kuntien energiatoimintaa.
Tässä myös ministeri Vapaavuori toi esille,
että tämähän on kuntien tehtävä kaavoittaa
ja tehdä. Mutta kyllähän se näin
on, että tässä ympäristöministeriön
ja virkamiesten ohjaus on hyvin voimakasta. Vaikka kunnialla on kaavoitusoikeus,
niin kyllä ympäristöministeriö heiluttaa
sitä. Eli kyllä tässä asiassa
häntä heiluttaa koiraa eikä niin päin
kuin pitäisi, että koira heiluttaa häntää.
Markku Eestilä /kok:
Arvoisa puhemies! Edustaja Tynkkynen piti täällä pitkän
ja hyvän analyysin sähkömarkkinoista
ja energia- ja ilmastoasioista, mutta oli yksi asia, mitä edustaja Tynkkysen
puheessa en itse oikein ymmärtänyt. Se oli se,
kun edustaja Tynkkynen vähätteli säätövoiman
tarvetta.
Säätövoimahan tarkoittaa sitä,
että jos esimerkiksi tuulivoimala ei toimi 30 asteen pakkasella, niin
jostakinhan sen voiman pitää tulla, millä tämä sähköntuotannon
lakkaaminen kompensoidaan. Yleensähän se tulee
pohjoismaisilta sähkömarkkinoilta, niin kuin edustaja
Tynkkynen totesi, ja nämä pohjoismaiset vesivarastothan
tarkoittavat sitä, että käytännössä Norja
vastaa niistä, koska Norjan sähköntuotanto
perustuu 99-prosenttisesti vesivoimaan. Tällä hetkellä pohjoismainen
niin sanottu hydrobalanssi on muistaakseni miinus 14 terawattia
nollatason alapuolella. Me emme tiedä, mihin suuntaan se
menee, koska kukaan ei sitä tiedä.
Jos me nyt kuvaamme sellaista tilannetta, mikä käytännössä saattaa
aivan hyvin olla mahdollinen, että meillä on Pohjoismaissa
sekä Venäjällä 30 astetta pakkasta
talvella, ei tuule lainkaan, jolloin tuulivoimaloista ei ole minkäännäköistä hyötyä,
hydrobalanssi on alhaalla, se on aivan todellinen mahdollisuus,
ja samanaikaisesti, mikä kylläkin olisi erittäin
hyvä asia, meillä on teollinen tuotanto Pohjoismaissa
ja Suomessa huipussaan, niin yksinkertainen tosiasia — aivan sama,
mitä me kansanedustajat olemme siitä mieltä — on
se, että Suomesta loppuu teho. Välttämättä me
emme saa sitä Venäjältä tuotua,
koska myös Venäjällä tarvitaan — jos
siellä on pakkanen, niin siellä erityisesti tarvitaan — sähköä. Tämän
takia me joudumme meidän sähköjärjestelmän
rakentamaan toimitusvarmuuden ja huoltovarmuuden näkökulmasta
sellaiseksi, että meillä kaikissa olosuhteissa
riittää teho. Sen takia minä koen hieman
vaaralliseksi sen, jos meillä jonkun puolueen johtavat
energia-asiantuntijat arvioivat, että säätövoimaa
ei tarvita.
Mikko Savola /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Tästä edustaja Eestilän
nostamasta säätövoimasta. Täytyy
yhtyä siihen monilta osin. Tässä strategiassahan
todetaan aivan oikein se, että lähitulevaisuudessa
tämän vaihtelevatuotantoisen tuulivoiman ja tasaisesti
tuottavan ydinvoiman määrä lisääntyy
sähkömarkkinoilla mutta samaan aikaan poistuu
säätöön kykenevää erillistä lämpövoimatuotantoa,
ja tästä muodostuu haastava yhtälö,
johon strategia kuitenkaan ei esitä ratkaisuja. Se esittää oikeastaan
siihen vain ongelman.
Minun mielestäni meidän pitäisikin
nyt kansallisesti huolehtia siitä, että Suomeen
syntyy uutta säätöön kykenevää sähkötuotantoa,
ja mistäs muualta luontevammin ja edullisemmin sitä olisi
saatavissakaan kuin vesivoimasta. Näin vältettäisiin
myös suomalaisille aiheutuvia kustannuksia. Ainakaan minun
tietojeni mukaan vesivoiman edistäminen ei vaadi ollenkaan
veronmaksajien tukea. Se vaatii ainoastaan poliittista tahtoa, että se
saadaan tehtyä. Edustaja Eestilä on tässä kyllä aivan
oikealla asialla, ja tämä täytyisi saada
myös tässä meidän strategisessa
linjauksessamme paljon paremmin huomioitua, jotta säätövoimaa
ja siihen liittyvää vesivoimaa saataisiin entistä paremmin
hyödynnettyä.
Arto Pirttilahti /kesk:
Arvoisa puhemies! Tuossa edustajat Savola ja Eestilä puhuivat
tärkeästä asiasta, säätövoimasta.
Näen myös, että tämä asia
on ratkaistava, jos me tuulivoimaa lisäämme.
Kovina pakkaspäivinä Fingridin sivuilta taisi näkyä se,
että tuomme Suomeen noin 1 600 megawattia hetkellistä sähköä.
Se oli tuontia pääosin Venäjän
suunnasta, noin 1 000 megawattia, ja sitten muualtakin.
Toisaalta taas veimme sitä sitten myös Norjaan
ja Viroon, mutta tällä hetkellä se on
noin 600 megawatin luokkaa, ja kun kesää kohti
mennään, niin se varmaan siitä tasaantuu.
Eli noin yhden ydinvoimalan verran tarvitsisimme kotimaahan lisäenergiaa,
mutta näen enemmänkin niin, että tähän
me tarvitsemme bioenergiaa ja tähän me tarvitsemme
tämän kotimaisen energian, muun kuin ydinvoiman,
nostamista, koska se työllistää ja kiertää meidän
kansantaloudessa paljon paremmin.
Oli erittäin harmillista, että edustaja Oras Tynkkynen
lähti jo Tampereen junaan. Olisin kyllä tiedustellut
mielelläni häneltä, mitkä ne energiamuodot
ovat, muut kuin lihasenergia ja hankaussähkö,
mitkä vihreät hyväksyvät suomalaisen
kotimaisen energian osalta, koska nämä ympäristöregulaatiot
ja myös sitten moni muu asia ovat aina pysähtyneet
kyllä tähän vihreään energiapolitiikkaan.
Keskustelu päättyi.