Hanna-Leena Hemming /kok:
Arvoisa puhemies! Meillä on hirveä ongelma
työttömyyden kanssa. Työllisyysluvut
eivät millään täsmää siihen,
mitä hallitus on itse pyrkinyt hakemaan niitten kanssa.
Kuitenkin toisaalta meillä kaikissa asiantuntijakuulemisissa,
missä yhtään minua vanhemmat naiset ovat
puhumassa, ainoa keino nimenomaan sovittaa työelämä on
kotityön lisääminen, ja kotitaloustyöntekijät
ovat olleet nimenomaan tärkeä elementti osallistua
työmarkkinoille ja kehittää omaa osaamistansa
ja muuta.
Meillä on työllisyystilanne hirveän
huono. Ainoa keino, mitä pystytään konkreettisesti
osoittamaan, että työpaikkoja tulisi, olisi nimenomaan kotitalousvähennyksen
lisääminen. Se on luonut niitä, vuonna
2002 on ollut käyttäjiä jo miltei 100 000
kappaletta. Mitään muuta toimialaa ei selkeästi
ole osoitettavissa, missä työpaikkoja näin
voimakkaasti pystytään lisäämään.
Tulos on tällä hetkellä kotitalousvähennyksessä se,
että 30 tuntia pystyn ostamaan puolipäiväistä apua
yhdessä mieheni kanssa nykyisillä vähennyksillä, jos
ostaisin firmalta, niin 40 tuntia ainoastaan työtä.
Kuitenkin vuodessa on 52 viikkoa. Vaikka niistä osaan en
käyttäisikään kotiapua, tarvitsisin selvästi
pidemmälle ajalle tätä kotiapua, vaikka käytän
(Puhemies: Saammeko kysymyksen?) vaan osa-aikaisesti. Kysyn siis:
Millä tavalla yhdistetään tämä työllistämistavoite,
minkä hallitus on itse asettanut, sekä myös annetaan
perheille mahdollisuus parempaan työelämän
ja perhe-elämän yhteensovittamiseen?
Työministeri Tarja Filatov
Arvoisa puhemies! Viime vuoden alusta korotettiin kotitalousvähennystä.
Nyt on syytä seurata, minkälaisia vaikutuksia
sillä on. Alkujansahan tuon vähennyksen tarkoitus
oli kompensoida niitä kaksinkertaisia työnantajamaksuja,
jotka koituvat siitä, kun palkansaaja palkkaa itselleen
työntekijän. Nyt tuo tuki on 60 prosenttia. Se
on kohtuullisen korkea. Mutta jatkossa on syytä arvioida
sen kokonaistyöllisyysvaikutuksia ja sitä, keihin
ja minkä tyyppiseen kotityöhön se kohdistuu.
Sillä on työllisyysvaikutuksia, mutta ne eivät
kyllä ole aivan niin suuria kuin edustajan puheenvuorosta sai
mielikuvan, koska toki on niitäkin ihmisiä, jotka
ovat kotityötä käyttäneet ennen
tätä vähennystä. Mutta on totta,
että sillä on positiivista työllisyysvaikutusta,
ja sen rakenteellista uudistusta on syytä pohtia.
Hanna-Leena Hemming /kok:
Arvoisa puhemies! Tällä 60 prosentin työkorvauksella
saa siis todellakin ihminen nykyisin vähennettyä 40 tuntia
työtä vuodessa, ei yhtään sen
enempää. Tämä 40 tuntia työtä on
nimenomaan ihmiselle, joka tarvitsee säännöllistä apua,
naurettavan pieni määrä. Paljon parempi
on palkata itselleen suoraan työntekijä, mutta
siinä taas kustannukset ovat niin suuret, että pitää olla
todella suurituloinen ja toisaalta myöskin pienimenoinen,
että pystyy millään työllistämään
ihmisen tätä kautta.
Eikö hallituksella ole aikomusta siis helpottaa toisaalta
työttömyyttä ja myöskin lupaustensa mukaisesti
tähän työ- ja perhe-elämän
yhteensovittamiseen puuttua kotitalousvähennystä korottamalla?
Työministeri Tarja Filatov
Puhemies! Kysymys kuuluu ministeri Kalliomäen toimialaan, koska
kyse on verotuksesta. Mutta niin kuin sanoin, on syytä näitä rakenteita
pohtia, miettiä, kehen se kohdistuu ja missä sen
työllisyysvaikutukset mutta myös muut sosiaaliset
vaikutukset ovat kaikkein korkeimmillaan, ja katsoa, että kuitenkaan
ei synnytetä tilannetta, jossa ylisubventoidaan tätä toimintaa.
Ajatellaan vaikka tilannetta, että kotityön piirissä pestään
jonkun pyykkiä ja siihen saadaan voimakas subventio, mutta
sen sijaan silloin, kun tuo pyykki vietäisiin pesulaan, niin
sen yhteydessä tätä samaa subventiota
ei ole saatavissa. Tämän tyyppisiä ongelmia
saattaa syntyä, jos mennään ikään
kuin yksäkkiseltään pidemmälle.
Paula Risikko /kok:
Arvoisa herra puhemies! Kysyisin työministeriltä myöskin,
että oletteko miettinyt, että kotitalousvähennyksessä voisi
laajentaa käyttöalaa. Nythän henkilökohtaisesti
voi omalle perheelle tai sitten myöskin omaan kesämökkiin
jne. järjestää työtä ja
saada vähennyksiä. Mutta eikö se olisi
mielenkiintoista, jos olisi myöskin omille vanhemmilleen
mahdollisuus ostaa? Aika moni varmasti sen tekisi tällaisena
aikana, jolloin asumme erossa vanhemmistamme.
Työministeri Tarja Filatov
Herra puhemies! Juuri näitä sosiaalisia vaikutuksia
tarkoitin, kun sanoin, että pitää pohtia
rakenteellisesti, mitkä ovat ne tehtävät,
joihin tuetaan ehkä enemmän, mihin tehtäviin,
minkälaiseen kotityöhön ehkä vähemmän
ja ulotetaanko sitä perheen ulkopuolelle.