24) Laki elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 8 §:n
muuttamisesta
Leena Harkimo /kok(esittelypuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Hallitusohjelman mukaan uusi hallitus toteuttaa
yrittäjyyden politiikkaohjelman. Siinä luvataan
selvittää muun muassa, miten voidaan sovittaa
yhteen vanhemmuuden ja yrittäjyyden vaatimuksia sekä kehittää yrittäjien sosiaaliturvan
kannustavuutta — erittäin tärkeitä asioita,
jotka kuitenkin jäävät sisällöltään
tyhjiksi, jos niiden toteuttamiseksi ei esitetä selkeitä toimenpiteitä ja
resursseja.
Lakialoitteeni yrittäjän sairaan lapsen hoitokulujen
verovähennyskelpoisuudesta on askel yrittäjyyden
toimintaympäristön parantamiseksi. Nykyisessä työelämässä kodin
ja arjen yhdistäminen työhön on työlästä kenelle
tahansa perheelliselle, mutta yrittäjälle se on
usein kaksin verroin vaikeampaa. Erityisesti ongelma koskettaa naisia, äitejä,
jotka tutkimusten mukaan ovat edelleen haluttomia ryhtymään
yrittäjiksi. Etenkään nuoret naiset eivät
koe yrittäjyyttä varteenotettavana uravalintana.
Yrittäjyys nähdään kyllä mielenkiintoisena
ja haasteellisena vaihtoehtona palkkatyölle, mutta vasta
sitten, kun perhe on perustettu, lapset ovat kasvaneet riittävästi.
Tyypillinen naisyrittäjä onkin keski-ikäinen
nainen, jolle perheen ja työelämän yhteensovittaminen käy
jo helpommin.
Jotta suomalainen hyvinvointivaltio säilyisi elinvoimaisena,
on yhteiskuntamme haasteena muuttua itsepalveluyhteiskunnasta enemmän palveluyhteiskunnan
suuntaan. Päättäjien tehtävä on
luoda hyvä maaperä ja yrittäjäilmasto
palvelu- ja hoivayrittäjyydelle aloille, joissa monet naiset
tyypillisesti toimivat. Käytännön elämässä tämä tarkoittaa
myös sitä, että sosiaaliturvajärjestelmämme
on muokattava varsinkin perhe-etuuksien osalta yrittäjäystävällisemmäksi.
Väestön vanhetessa ja sukupolven vaihtuessa yrityksissä on
elintärkeää, että myös
nuoret naiset ja miehet saadaan innostumaan yrittäjän
uralle. Tämä edellyttää realististen
mahdollisuuksien luomista yrittäjä-äideille
ja -isille.
Nykyisen lain mukaan palkansaajalla on palkallinen oikeus jäädä 1—4
päivän ajaksi hoitamaan sairasta alle 10-vuotiasta
lasta kotiin. Tämän työnantajan maksama
työntekijän sairaan lapsen hoito on työntekijälle
veroton etu, eli työnantajan kustannuksella lastenhoitajan
voi saada samaksi ajaksi kuin olisi itse oikeutettu hoitamaan lastaan
kotona. Yrittäjä tarjoaa työntekijälle
tämän edun, mutta ei ole itse oikeutettu saamaan
helpotusta sairaan lapsen hoidon järjestelyissään.
Yrittäjän, elinkeinonharjoittajan, ei ole mahdollista
verovähennyksin huolehtia tästä hoidosta.
Yrittäjävanhemman on itse hoidettava järjestelyt:
hankittava lapsen hoitaja, mahdollisesti suljettava yritys sairauden
ajaksi tai otettava sairas lapsi mukaan työpaikalle.
Arvoisa puhemies! Elinkeinotulon verottamisesta annetun lain
8 §:n 1 momenttiin lisättävä uusi
17 kohta on pieni askel yrittäjyyden ja vanhemmuuden yhteensovittamisen
helpottamiseksi. Se auttaa kuitenkin osaltaan niissä tilanteissa ja
järjestelyissä, joihin perheellinen yrittäjä väistämättä joutuu.
Mikä tärkeintä, se antaa signaalin siitä,
että yhteiskunnan intresseissä on turvata myös
nuorten yrittäjä-äitien ja -isien
asema nykyistä paremmin.
Seppo Lahtela /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Ed. Harkimon lakialoite sairaan lapsen hoitajan
palkan verovähennysoikeudesta on minusta ainutlaatuisen
oikeaan osunut pieni liike yrittäjyyden edistämisohjelmassa.
Voisin sanoa, että kun siinä ohjelmassa, mitä tämä yhteiskunta ennen
vaaleja kävi voimakkaasti ja vahvasti, kun lähes
kaikkien ehdokkaitten taholta osoitettiin ymmärtämystä yrittäjyyttä kohtaan
ja sitä kautta vahvempaa yhteiskuntaa kohtaan puheissa,
niin nyt on tullut se tekojen aika. Tämä aloitteena
on yksi pieni osa siitä olemassa.
Pidän aika erikoisena asiana sitä, että ennen vaaleja
eduskuntaan pyrkii erityisen voimakkaasti ja vahvasti tämmöistä yrittäjäedustajaehdokasväkeä,
mutta sitten, kun syntyy keskustelun ja aloitteiden aika, sitä väkeä ei
täältä salista löydy ollenkaan,
tai sanoisin, että vain juuri nimeksi jossain nähtävissä ja
tiedettävissä. Siinä mielessä on
myönteisenä nähtävissä,
että ed. Harkimo aktiivisesti aloitteellisena on ottanut
tähän kantaa. Muistan vanhemmiltakin ajoilta, edellisiltä valtiopäiviltä,
että ed. Harkimo on tässä rivissä seissyt
ryhdikkäästi, mutta monelta muulta kokoomuslaiselta
edustajalta se ryhdikkyys on puuttunut nimenomaan eduskunnassa esiintymisen
osalta.
Kun katsotaan sitä yrittäjän ongelmaa
ja ongelmakenttää, mielestäni pitäisi
olla niin, että yrittäjän asema olisi
näissä asioissa vastaavalla tasolla kuin myöskin
palkannauttijan elikkä työntekijän aseman.
Sellaisenaan ei voisi olla tällaisia epäkohtia,
kuin tässä nyt on olemassa. Tämä asia
on niin pieni, että tällä ei ole valtiontaloudellista
merkitystä, eikä tällä ole muutenkaan
suurempaa taloudellista merkitystä, mutta että työnantajayrittäjä myöskin
omat etunsa voisi hoitaa ja turvata samalla lailla kuin työntekijä, näiden
pitäisi olla sellaisia asioita, mitkä eivät enää tämän
päivän yhteiskunnassa ole hoitamattomana olemassa.
Herra puhemies! Tästä asiasta voisi yhteen sellaiseen
aasinsiltaan myöskin vetää lähtökohdan,
mikä pitkälti on omassa mielessäni liikkunut:
Voitaisiinko löytää sellainen järjestelmä, missä aina
kun työntekijä palkataan, palkataan se tavalla
taikka toisella — yrittäjälle, perheen emännälle
taikka perheen isännälle, avioparille taikka yksinäiselle — aina
kun maksetaan palkkaa tavalla taikka toisella, se olisi jostakin
vähennettävissä ja olisi vähennyskelpoinen?
Tämä asia ei ole näin yksinkertainen
eikä helppo esitettäväksi, mutta mielestäni
nekin laskelmat kannattaisi tehdä. Voitaisiin löytää järjestelmä,
missä väki työllistyisi, hankkisi työkokemusta,
hankkisi semmoista kokemusta, millä voisi löytyä kattavampia
työpaikkoja jostain muualtakin kuin kodin parista.
Minusta on ihmeellinen näkemys tämä rintama
olemassa, että on tavallaan pelätty kaikin tavoin
sitä asiaa, että jos palkataan yrittäjäihmisten
tai yrittäjäperheen kotiin tai sitten muutenkin vaan,
vaikkapa virkamiesperheen kotiin, avustaja tai työntekijä talousasioiden
hoitajaksi, se voitaisiin laajemmin verotuksellisesti huojentaa
ja huomioida; se ei tunnu mahtuvan tähän asiaan missään
muodossa.
Täytyy sanoa, että tietysti viime vaalikaudellakin
pientä lähentymistä ja edistymistä tässä asiassa
tapahtui, kun tuli tämä järjestelmä,
missä on mahdollisuus palkata avustaja tai avustajatyöntekijä ja
saada verotukseen vähennysmahdollisuus, tosin rajoitettu;
tässä on edetty, mutta paljon on tehtävää.
Toivon, että tämä on yhtenä liikkeellelähtemisportaana,
millä nämä asiat parempaan järjestykseen
saataisiin menemään ja syntymään.
Siinä mielessä tervehdin todella ilolla, että ed.
Harkimo on tässä asiassa aloitteellinen ja yrittäjyyttä ymmärtävä edustaja.
Sen osalta toivoisi, että kokoomuksen rivit täällä eduskunnassa,
olipa nyt puhe vanhasta ajasta hallituksessa taikka nykyisestä ajasta
oppositiossa, olisivat terävämmät ja
yrittäjämyönteisemmät, kuin
mitä julkikuva on tässä aikaisemmin ainakin
itselleni muodostunut.
Lauri Oinonen /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Ed. Harkimon ja muiden tekemä lakialoite on
oikein hyvä. Itsekin olen ollut siinä mukana ja haluan
kannattaa. Nämä aloitteessa tuodut kysymykset
ovat hyvin tärkeitä olemassa olevien yrittäjien
kannalta, mutta ennen kaikkea, kun on paljon tulossa sukupolvenvaihdoksia
ja toivon mukaan myös aivan uusia yrittäjäksi
ryhtyviä kansalaisia tulee maahamme, jotka työllistävät
itse itsensä ja siinä sivussa ehkä vielä joitain
muitakin. Silloin pitäisi madaltaa sitä riskiä,
mikä yrittäjällä on muun muassa
tässä suhteessa, mitä on esille tuotu,
ja helpottaa yrittäjyyden toteutumista yrittämiseksi.
Hyvä aloite ja toivon menestystä jatkokäsittelyssä.
Erkki Pulliainen /vihr:
Arvoisa puhemies! Aivan lyhyesti. Edellisen eduskunnan aikana
puhuttiin paljon yrittäjien aseman parantamisesta ja erikoisesti
kannettiin huolta siitä, että ne noin 80 000
sukupolvenvaihdoksen edessä olevaa yrittäjää saavat
yrityksilleen jatkajan. Silloin mietittiin sitä, mitkä olisivat
ne erityiset keinot, jotka olisivat täsmävaikuttavia.
Tässä ed. Harkimon ja kumppaneiden lakialoitteessa
on nyt tämmöinen täsmävaikuttava
tapaus. Toivoisi vain hartaasti, että näistä nyt
tulisi sellainen kokonaispaketti, niin että niillä olisi
todella vaikutusta. Mitä enemmän täsmävaikuttavia
tämmöiset etuudet ovat, siis vähennyskelpoisuudet
verotuksessa jnp., sen paremmin tämän yhteiskunnan
varojen tavallaan ohjautuminen yrittäjyyden hyväksi
toimii. Hyvä, että tämmöisiä esimerkkejäkin
näinä aikoina löytyy.
Eero Reijonen /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Täällä ed.
Seppo Lahtela kaipasi, että ei ole salissa yrittäjäedustajia,
joten oli melkeinpä pakko nousta käyttämään
puheenvuoro, niin että kyllä täällä nyt
joitakin kuitenkin on. Minusta tämä asia on hyvin
tärkeä. Kun hallitusohjelmassa on hyvin keskeisesti
yrittäjyysohjelma nostettu erääksi painopistealueeksi
ja uskon, että sitä viedään
aktiivisesti eteenpäin, niin se luo kyllä pohjan
talouskasvulle.
Mutta minusta on hienoa se, että tämä lakialoite,
joka on hyvin merkittävä yrittäjien kannalta, on
nyt täällä käsittelyssä.
Tässä on nyt nostettu muutamia hyvin tärkeitä asioita
ja tämä naisyrittäjyys ennen kaikkea.
On muistettava se, että maassamme monessa maakunnassa kuitenkin naisyrittäjyys
on erittäin voimakkaasti lähtenyt menemään
eteenpäin, ainakin meillä Pohjois-Karjalassa,
ja uskon, että tämä on suuri voimavara
koko yhteiskunnalle, kun saamme naiset mukaan tilanteessa, jossa
kaiken kaikkiaan yrittäjäksi hakeutumisen määrä on
laskussa.
Sitäkin tulee miettiä, että mitkä ovat
ne todelliset syyt, että yrittäjyys ei kiinnosta.
Ehkä kuitenkin riskit yrittämisessä ovat
kohtuullisen suuria, ja toisaalta palkkatyö on ehkä se
varmempi elämisen mahdollisuus. Uskon ja luotan siihen, että istuva
hallitus ottaa yrittäjyysteeman hyvin voimakkaasti esille.
Pahoittelen sitä, että minulla ei ollut tilaisuutta
allekirjoittaa tätä aloitetta. Olisin mielelläni
nimeni pannut, mutta ehkä se on nyt jäänyt
ensimmäisen kauden edustajalta huomaamatta. Toivon menestystä tälle
erinomaiselle lakialoitteelle.
Keskustelu päättyy.