Pentti Tiusanen /vas(esittelypuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Todella kiireellä eduskuntaan saapunut
hallituksen esitys on nyt käsillä, hallituksen
esitys 23. Kuitenkin eduskunnan perustuslakivaliokunta ja ympäristövaliokunta
hyvällä yhteistyöllä ja molempien
valiokuntien valiokuntaneuvosten venymisellä ovat saaneet
tämän esityksen käsiteltyä ja
mietinnön nyt tänne keskusteluun.
Asia koskee hallituksen esitystä laiksi aravalain,
aravarajoituslain ja vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen
korkotuesta annetun lain muuttamisesta. Kysymyksessä on
siis aravan kehittäminen, nimenomaan yhteiskunnan tukeman
yleishyödyllisen rakentamisen edistäminen. Sehän
oli viime vaalikaudella ajankohtainen koko vaalikauden ja vielä huipentui
vaalikauden lopulla. Eduskunta varsin vahvasti halusi puolustaa
kyllä nimenomaan arava- ja korkotuettua rakentamista. Tämä hallituksen
esitys on siten syntynyt, tavallaan tämä on ollut
valmisteilla jo edellisen hallituksen aikana.
Tämä kiire kuitenkin on ilmeisesti aiheuttanut joitakin
ongelmia, muun muassa sen, että hallituksen esityksessä ei
perustuslaillista näkökulmaa lainkaan huomioitu.
Kuitenkin perustuslakivaliokunnalla oli muutamia erittäin
tärkeitä huomioita tähän asiaan.
Näin ollen ne otettiin sitten ympäristövaliokunnan
mietinnössä huomioon. Ne liittyivät säädöstasoon,
nostettiin asetustasolta muutama hyvin tärkeä asia
lain tekstiin mukaan ja myös poistettiin valvontasäännökset
tästä laista. Nämä lain tasolle
nostetut asiat liittyvät muun muassa koron kohtuullisuuden
määrittämiseen. Se on erityisen tärkeä asia.
Edelleenkin asetuksella oli aikaisemmin ajateltu hoitaa koron lyhentämiseen
ja vuosimaksun alentamiseen liittyvien erityisten syitten ilmaiseminen,
mutta tämäkin asia nostettiin sitten lain tasolle.
Syy, minkä takia valvontasäännös
oli syytä poistaa, on se, että perustuslakivaliokunta
katsoi näiden valvontasäännösten
tällä tavalla esitettyinä olevan asiallisesti
perusoikeusjärjestelmän kanssa ristiriidassa,
ja se oli tässä syynä.
Myöskin valiokunta mietinnössään
käsittelee aravaomaisuuden myyntiin liittyviä ongelmia. Hallituksen
esityksen käsittelyn yhteydessä huomiota kiinnitettiin
aravarajoituslain soveltamiseen niin sanottujen holding-yhtiöiden
eli aravavuokrataloyhtiöitä omistavien yhtiöiden
osakekannan myynnin muodossa. Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisun
mukaan edellä mainittu laki ei koske holding-yhtiötä,
siis nimenomaan aravarajoituslaki, jolloin aravaomaisuutta voidaan
myydä ilman rajoituksia tällaisen holding-järjestelyn
kautta. Kysymyksessä siis on klassinen porsaanreikä,
jonka tukkimisesta valiokunta oli erityisen yksimielinen. Näin
ollen valiokunta myös muodosti täysistunnolle
valiokunnan lausumaehdotuksen, joka kuuluu: "Eduskunta edellyttää hallituksen
selvittävän, onko aravarajoituslakia (1190/1993)
uudistettava aravavuokrataloja omistavien holding-yhtiöiden
osakekannan myynnin osalta, jotta turvataan aravavuokratalojen säilyminen
lain tarkoittamassa käytössä. Mahdolliset
lainmuutosehdotukset tulee antaa pikaisesti eduskunnalle." Tämä on
yksimielinen ympäristövaliokunnan mietintö.
Yleiskeskustelu päättyy.