9) Hallituksen esitys laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista
annetun lain muuttamisesta
Peruspalveluministeri Liisa Hyssälä
Arvoisa herra puhemies! Eduskunta on useissa eri yhteyksissä kiinnittänyt
huomiota omaishoidon kehittämiseen ja edellyttänyt toimenpiteitä omaishoitajien
aseman parantamiseksi. Valtiovarainvaliokunta otti asiaan kantaa lausunnossaan
viimeksi viime kesäkuussa ja piti tärkeänä hallitusohjelmaan
kirjattuja tavoitteita ja toimenpiteitä, ja samalla valiokunta
korosti, että omaishoitoa koskevat selvitykset on laadittava
ripeästi ja että pahimpiin epäkohtiin
on puututtava mahdollisimman pian.
Kaikki me tiedämme, että omaishoitajien työ on
vaativaa ja raskasta. On tärkeää, että omaishoitajalla
on ajoittain mahdollisuus vapautua sitovasta hoitotyöstä.
Siksi on kehitettävä edellytyksiä, jotta
lakisääteiset vapaapäivät voisivat
toteutua myös käytännössä.
Hallitus pitää kiireellisimpinä niitä omaishoidon
kehittämistoimia, joilla voidaan edistää omaishoitajien
jaksamista. Palvelujen hinta ei saa muodostua esteeksi vapaapäivien
käyttämiselle, ja tällä hetkellä ongelmia
aiheuttavat paitsi juuri tuo mainittu hinta myöskin sopivien
sijaishoitopalvelujen riittävyys, palvelujen laitospainotteisuus
sekä monet muutkin asiat, mutta myöskään
tämä esitetty asiakasmaksujen kohtuullistaminen
tai yhdenmukaistaminen ei ratkaise todellakaan kaikkia ongelmia,
mutta se on toimenpide, joka voidaan toteuttaa kiireellisesti. Hallituksen
esityksen tavoitteena on parantaa juuri tätä mahdollisuutta pitää nämä lakisääteiset
vapaapäivät ja tällä tavalla
tukea omaishoitajien jaksamista. Lisäksi maksujen sääntely
yhdenmukaistaisi kuntien käytäntöjä ja
saattaisi omaishoitajat ja heidän hoidettavansa yhdenvertaiseen
asemaan asuinpaikasta riippumatta.
Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annettuun lakiin
ehdotetaan säännöstä, jolla
rajoitetaan kunnan mahdollisuutta periä maksuja niistä palveluista,
joita se järjestää omaishoitajan lakisääteisen
vapaan ajaksi. Maksun enimmäismäärä vuorokautta
kohden olisi 9 euroa hoitopäivältä, eikä se
kerryttäisi maksukattoa. Nyt kunnilla on vapaus päättää itse,
missä määrin hoidettavilta peritään
maksuja omaishoidon tuesta ja siihen kuuluvista palveluista. Valmistelun
alkuvaiheessa oli esillä 6 euron suuruinen vuorokausimaksu,
joka sai kannatusta asiakasjärjestöjen taholta.
Kuntatalouden näkökulmasta edullisin esillä olleista
vaihtoehdoista olisi ollut 12 euron vuorokausimaksu, ja tämä esitetty
9 euron vuorokausimaksu on mielestäni kyllä ihan
hyvä kompromissi. Hyvä on muistaa sekin, että omaishoidon
tuoma hyöty kunnallistaloudelle on huomattava. Se on erittäin
huomattava siitä aiheutuviin kuluihin verrattuna, inhimillisestä merkityksestä nyt
puhumattakaan. Maksujärjestelmän kokonaisuudistuksen
tarpeeseen on kiinnitetty huomiota useissa yhteyksissä,
ja sosiaali- ja terveysministeriö onkin asettanut toimikunnan
selvittämään sosiaali- ja terveydenhuollon
maksupolitiikan ja maksujärjestelmän uudistamistarpeita.
Arvoisa puhemies! Omaishoidon kehittämisestä käydään
keskustelua myös naapurimaassamme Ruotsissa. Ruotsin eduskunnan
sosiaalivaliokunta on edellyttänyt, että hallitus
pikaisesti selvittää, mihin toimenpiteisiin omaishoidon osalta
tulisi ryhtyä. Väestön ikääntyessä omaishoito
on yhä tärkeämpi hoitomuoto niin taloudellisesti
kuin myös inhimilliseltä kannalta katsoen. Jo
tällä hetkellä Suomessa on noin 300 000
omaishoitajaa ja heistä omaishoidon tuen piirissä on
26 000 henkilöä. Meillä Suomessa
ministeriössämme hallitusohjelman mukaisesti valmistellaan
laaja-alaisempia toimenpiteitä omaishoitajien aseman parantamiseksi
ja tuen kehittämiseksi. Tätä tarkoitusta
varten viime syksynä ministeriö asetti yhden henkilön
selvitysryhmän, ja tämän henkilön
tehtävänä oli arvioida omaishoidon keskeiset
ongelmat ja tehdä lainsäädäntöön
muutosesityksiä, valtakunnallisia kehittämistoimenpiteitä ja
tavoitteita. Tämä selvityshenkilöhän
jätti tässä hiljattain nämä ehdotuksensa,
ja ne ovat parhaillaan nyt laajalla lausuntokierroksella toukokuun
puoliväliin saakka. Kun saamme nämä lausunnot,
niin sitten ministeriössä teemme niistä yhteenvedon
ja katsomme sitten näitä kehittämistoimia
siltä pohjalta.
Omaishoidon tuen uudistaminen voidaan kiteyttää kolmeen
asiaan: omaishoitajien tukemiseen nykyistä paremmin, omaishoitajien
palkkioiden nostamiseen ja hoidettavien palvelujen järjestämiseen
nykyistä kattavammin. Selvityshenkilön ehdottama
uudistuspaketti on mielestäni ihan hyvä lähtökohta
jatkokehittelylle. Nyt meillä on olemassa laaja ja perusteellinen
selvitys omaishoidon kehittämiseksi ja arvio myöskin
tämän uudistuksen kustannusvaikutuksista. Tämän
paketin pohjalta on kyllä hyvä käynnistää neuvottelut
uudistuksesta ja myöskin rahoituksesta. Kyse on todella
laajasta kokonaisuudesta, joka ajoittuisi useille vuosille.
Tässä yhteydessä haluan muistuttaa
meillä kolmannen sektorin roolista omaishoidossa. Meillähän
on erittäin monta kolmannen sektorin järjestöä aktiivisesti
mukana omaishoitotyössä, meillä on lukematon
määrä vapaaehtoisia, jotka ovat mukana
tässä työssä. Raha-automaattiyhdistys
on ottanut tämän omaishoidon myöskin painopistealueeksi,
ja tänä vuonna on jo liki 8 miljoonaa euroa suunnattu
Raha-automaattiyhdistyksen kautta nimenomaan tähän
omaishoidon kehittämiseen. Tässä yhteydessä sanonkin, että myöskin
meillä on Sosiaalialan kehittämishankkeen hankerahoitusta
mahdollista saada omaishoidon hankkeisiin. Kehotankin nyt kuntia katsomaan
hyviä omaishoidon hankkeita, jotta voimme rahoittaa niitä tästä hankerahoituksesta.
Nämä ovat
sellaista, joka tuo kyllä kunnan kassaan sitten myöskin
suoraan rahaa, kun saamme vapaaehtoistyötä, kolmannen
sektorin järjestöt ja sitten meidän kuntiemme
työntekijät kaikki yhdessä tähän
omaishoitoon omaisten rinnalle tukemaan ja kehittämään.
Tämä on tulevaisuutta. Tämä on
sellainen hoitomuoto, jota varmasti me kaikki kenties jossakin elämämme
varrella voimme olla mukana toteuttamassa. Meidän kannattaa
parantaa omaishoitajien asemaa ja meidän kannattaa lisätä omaishoitoon
kohdennettuja voimavaroja. Näin me vastaamme myöskin
ikäihmisten toiveisiin saada asua kotona mahdollisimman
pitkään, ja samalla me pystymme tällä tavoin
hallitsemaan tilannetta myöskin taloudellisesti tulevaisuudessa.
Arvoisa puhemies! Koska tulevaisuudessa, kuten sanottu, jokainen
meistä voi olla omaishoitaja, me joudumme kiinnittämään
aivan uudella tavalla huomiota työelämän
ja omaishoidon yhteensovittamiseen. Väestön ikääntyessä ja
huoltosuhteen heiketessä yhä useammat henkilöt
voivat myös hoitaa omia vanhempiaan. Lopuksi tässä yhteydessä haluan
kiinnittää huomiota vielä tämän
selvityshenkilön Elli Aaltosen selvityksen yhteen osaan,
missä hän esittää, että työelämästä olisi
mahdollisuus tarvittaessa, halutessa, olla kuukauden poissa jokaisen,
joka haluaa oman lapsensa tai omien vanhempiensa saattohoitovaiheessa
olla poismenevän omaisensa tukena ja halutessaan tämän
toteuttaa. Minusta tässä on sellaista uutta inhimillistä otetta
meille poliitikoille mietittäväksi, olisiko tällä yhteiskunnalla
jo nyt mahdollisuus ajatella tällaista, että tämän
kovan markkinatalouden maailmassa jokaisella olisi mahdollisuus
tässä saattohoitovaiheessa olla läheisensä rinnalla
silloin, kun sitä haluaa ja sen kipeästi tällaiseksi
asiaksi kokee. Minusta näitä kaikkia asioita meidän
tulee täällä vakavasti pohtia, keskustella
ja sitten eri päätöspöydissä olla valmiita
näitä asioita tukemaan.
Paula Risikko /kok:
Arvoisa herra puhemies! Suomessa on arviolta noin 300 000 omaishoitajaa
ja heistä noin 60 000 hoitaa laitoskuntoista läheistään,
vanhusta, vammaista, psyykkisesti tai fyysisesti sairasta omaistaan
tai läheistään, eli valtava voimavara
niin inhimillisesti kuin kansantaloudellisestikin, kuten ministeri
Hyssälä tuossa äsken puheenvuorossaan
totesi. Nämä henkilöt todellakin hoitavat
toista ihmistä seitsemän päivää viikossa,
24 tuntia päivässä.
Omaishoitoon liittyy kuitenkin hurjan paljon haasteita ja kehittämistarpeita.
Yksi haaste on juuri nämä tukimuodot. Suomessa,
kuten sanoin, on noin 300 000 omaishoitajaa, mutta heistä vain noin
hieman yli 26 000 saa kunnallista omaishoidon tukea. Omaishoidon
tuki annetaan yleisimmin palkkiona, jonka suuruus vaihtelee 30 eurosta
1 260 euroon, koska jokainen kuntahan voi itse määritellä nämä palkkiot.
Ainoastaan alin palkkion määrä on etukäteen
päätetty. Keskimääräinen
omaishoitajan palkkio on 287 euroa kuukaudessa, ja kun ajattelette
sitä tuntipalkaksi, todellakin 24 tuntia päivässä,
7 päivää viikossa, niin ei se kovin hääppöinen
ole.
Tähän liittyy vielä sellainen hankaluus
tai ongelma, että tuen saannin perusteet ovat hyvin erilaisia
eri kunnissa. Valitettavasti meillä on käytössä eri
kunnissa erilaisia arviointiasteikkoja ja siitä syystä hoitajat
ja hoidettavat ovat hyvin eriarvoisessa asemassa riippuen tosiaan
kunnasta. Määrittelyperusteenahan näissä asteikoissa
ja kriteereissä on hoidon sitovuus ja vaativuus, mutta
millä perusteella sanotaan, että tämä on vaativampaa
kuin tämän henkilön hoito. Tietysti niissä voi
olla jotain lääketieteellisiä perusteita, mutta
hoivan tarve on kuitenkin aina aika lailla yksilöllinen.
Entistä enemmän omaishoitajat tutkimustenkin
mukaan toivovat muutakin kuin rahaa: he toivovat apua kotiin. Kotiapu
ja ateriapalvelu onkin monissa kunnissa aika käytetty tukimuoto.
Toinen aika iso asia, mihin ministeri Hyssäläkin
viittasi, on omaishoitajien hyvinvointi ja jaksaminen. Jokainen
meistä ymmärtää, että kun
se tilanne kohtaa, että omaishoito alkaa, siinä usein
painaa suuri huoli omasta läheisestä, omaisesta, joka
on sairastunut, vastuu hänen hyvinvoinnistaan ja uudet
roolit ja vaatimukset, jos esimerkiksi aviopuolisona yhtäkkiä tällaisen
tilanteen kohtaa.
Kun ajattelee, minkälaista osaamista tulee henkilöllä olla,
joka toista, sairasta ihmistä hoitaa, niin kyllä aikamoiset
vaatimukset on, jos ajattelee, että sairaanhoitaja käy
koulutusta 3,5 vuotta ja omaishoitajan pitäisi yhtäkkiä osata
samoja taitoja. Myöskin omaishoitajaa kohtaavat usein taloudelliset
ongelmat, jos henkilö, joka on sairastunut, on perheen
eräällä lailla elättäjä.
No, mikä avuksi? Totta kai taloudellinen puoli on erittäin
hyvä asia, että siitä huolehditaan, mutta
tärkeää on huolehtia myös niistä palautumisjaksoista,
siitä jaksamisesta. Joskus on hyväksi omaishoitajille
päästä sen hoidettavan kanssa samaankin
paikkaan, vaikka ei itse osallistuisikaan hoitoon. Olen kuullut,
että sairaat henkilöt toivovatkin, että se
oma vaimo olisi joskus mukana muutenkin kuin vain hoitamassa. Apua
kotiin ja sijaishoitoa tarvitaan, vertaistukea, keskusteluapua,
kuntoutusta, koulutusta ja ennen kaikkea sitä, että omaishoidon
tuen piiriin päästään mahdollisimman
varhaisessa vaiheessa. Tarvitaan myös apuvälineitä,
tukikeskustoimintaa, yhteistyötä oppilaitosten
kanssa, koska myös opiskelijat voivat olla hyvä voimavara omaishoitoon.
Omaishoitajien terveydenhuoltoa tulee kehittää ja,
aivan kuten ministeri äsken totesi, yhteistyötä järjestöjen,
yhdistysten kanssa ja ennen kaikkea sitä lakisääteisen
vapaan todellista mahdollisuutta. Monesti olen kuullut kerrottavan, että henkilöllä,
omaishoitajalla, on lakisääteinen vapaa, mutta
hänellä ei välttämättä ole
varaa sitä ostaa, jos kunta ottaa siitä sijaishoidosta
niin paljon rahaa, että menee koko kuukauden tienesti siihen.
Arvoisa herra puhemies! Hallitusohjelmassa on kiinnitetty huomiota
omaishoidon kehittämiseen, joka on erinomainen asia. Maaliskuun
lopussa julkaistiin selvityshenkilö Elli Aaltosen ehdotukset
omaishoidon uudistamiseksi valtakunnassamme. Ehdotuksissa esitetään
muun muassa korotettavan omaishoitajien rahallista palkkiota. Keskimääräistä omaishoitajan
palkkiota eli sitä 287:ää euroa kuukaudessa
esitetään nostettavaksi 510 euroon. Lisäksi
esitetään, että palkkiot jaettaisiin
kolmeen luokkaan. Lisäksi selvityshenkilö Aaltonen
esittää muita lainsäädännöllisiä muutoksia
sekä toimenpiteitä käynnistettäväksi
sosiaali- ja terveysministeriössä, Kansaneläkelaitoksessa,
Kuntaliitossa, kunnissa, Stakesissa, työnantaja- ja palkansaajajärjestöissä,
Raha-automaattiyhdistyksessä, sosiaali- ja terveysalan
järjestöissä sekä sosiaalialan
ja terveysalan kehittämishankkeissa.
Selvityshenkilön esitys omaishoidon tuen palkkioiden
rahoitusvastuun asteittaisesta siirtymisestä valtiolle
vuosina 2007—2009 mahdollistaisi kunnille omaishoidon palveluiden
ja tuen lisäämisen. Kunnilla säilyy edelleen
omaishoidon tuen kokonaisvastuu, kuten tiedotus, ohjaus, arviointi,
päätöksenteko, palvelujen ja tuen antaminen
ja järjestäminen ja kehittäminen, yhteistyö muiden
palvelujen tuottajien kanssa ja seuranta.
Arvoisa herra puhemies! Tänään meillä on
lähetekeskustelussa lakiesitys, jolla edistetään
nimenomaan omaishoitajien taloudellisia mahdollisuuksia lakisääteisen
vapaapäivän pitämiseen. Ehdotuksen mukaan
sijaispalveluista voidaan periä enintään
9 euron maksu vuorokaudessa. Kannatan tätä esitystä oikein
mielelläni. Tietysti olen huolissani niiden omaishoitajien
puolesta, jotka eivät ole virallisesti tuen piirissä.
Silloin he eivät voi tätä lakia hyödyntää.
Toivonkin, että pikaisesti käynnistetään omaishoidon
tukimuotojen kehittäminen kokonaisuudessaan koskemaan myös
niitä, jotka hoitavat omaistaan, mutta jotka eivät
ole päässeet kuntien omaishoidon piiriin.
Lauri Kähkönen /sd :
Arvoisa puhemies! Huolenpitoa tarvitsevien suomalaisten lukumäärä kasvaa
erittäin jyrkästi lähitulevaisuudessa,
ja sitä kautta tietysti omaishoidon tarve kasvaa. Niin
kuin on todettu kahdessa puheenvuorossa, omaishoitajien asemaan
suunnitellaan mittavaa parannusta. Yksi askel tällä tiellä on
tänään käsiteltävän
lakiesityksen sisältö, joka parantaa omaishoitajien
taloudellisia mahdollisuuksia lakisääteisten vapaapäivien
viettoon ja sitä kautta antaa omaishoitajille virkistystä.
Kaiken kaikkiaan omaishoitajien jaksamiseen jatkossa on kiinnitettävä entistä enemmän
huomiota. Niin kuin on todettu, hallitusohjelmassa luvataan omaishoitajien
asemaan parannusta.
Täällä on viitattu selvityshenkilö Elli
Aaltosen selvitystyöhön ja siinä oleviin
asioihin. Totean myös yhden keskeisen esityksen Aaltosen
selvityksessä. Se on tämä, että lakiin
laitettaisiin omaishoidon tukeen edellyttävät
kriteerit ja tätä kautta pystyttäisiin
myös tavallaan yhtäläistämään
tätä käytäntöä eri
kunnissa. En käy toistamaan näitä selvityksen
muita erittäin tärkeitä kohtia, osa niistä on
täällä jo käyty läpi.
Toivon, että vuodesta 2006 lähtien tosiaan — ja
uskon, että tämä selvitys antaa eväitä siihen — paranee omaishoitajien
asema niin taloudellisesti kuin myös jaksamiseen liittyvissä asioissa.
Tämä lakiesitys omalta osaltaan parantaa omaishoitajien jaksamista,
ja siinä mielessä tervehdin sitä tyydytyksellä.
Katri Komi /kesk:
Arvoisa herra puhemies! "Pimeässä räntäsateessa / rämmimme
parturiin / lapsi ja minä. / Katu on
liukas ja loskainen, / kipu jurmii selkääni / hidastan
askeleitani, / aikaa riittämiin. / — Mummo, / sinä olet
ainoa ihminen / koko maailmassa, / joka osaa kävellä / samaa
tahtia kuin minä." Näin kirjoitti Raija Tukio,
ja mielestäni tämä runo sopii hyvin ajatuksiltaan
tähän hallituksen esitykseen, kun vihdoinkin aletaan korjata
omaishoitajien asemaa tasa-arvoisemmaksi — pienin askelin,
mutta siitä se lähtee.
Arvoisa puhemies! Seuraavien vuosikymmenien aikana ikäihmisten
määrä maapallolla kasvaa 600 miljoonasta
2 miljardiin. Tämä osoittaa sen, että ihmiset
elävät yhä kauemmin. Tästä sinänsä erittäin
positiivisesta asiasta seuraa myös monia kysymyksiä.
Suomi pääsee ensimmäisten joukossa ratkomaan
näitä suurten ikäluokkien vanhenemiseen
liittyviä kysymyksiä. Maassamme on edelleen eniten
ihmisiä syntynyt 40-luvun loppupuolella. Muiden maiden
suuret ikäluokat ovat syntyneet vasta 60-luvulla tai vieläkin
myöhemmin.
Väestön ikääntyminen vaikuttaa
koko yhteiskuntaamme ja sen rakenteisiin. Ikääntyneen
väestön osuuden ja määrän
kasvaessa on entistä tärkeämpää,
että peruspalvelut toimivat kunnolla. Lähes 90
prosenttia 75 vuotta täyttäneistä ikäihmisistä asuu
tällä hetkellä omassa kodissaan ja käyttää yleisiä palveluja.
Toimivat palvelut edellyttävät kuntien ja viranomaisten
asiakaslähtöistä asennetta. Myös
hallitusohjelmassa on mukana vanhusten palveluissa olevien puutteiden
korjaaminen sekä sosiaalityön aseman ja kehittämisen
turvaaminen. Nykyisin monet työelämässä olevat
joutuvat tasapainoilemaan vanhempiensa hoidon ja päivittäisten
työtehtäviensä välimaastossa.
Pienten lasten osalta Suomessa on vanhemmilla jo vuosia ollut työsopimuslakiin
perustuva oikeus jäädä määräajaksi
kotiin järjestämään sairastuneen
lapsensa hoito työsuhteen katkeamatta. Vastaavanlainen
menettely, kuten myös lyhennetty työpäivä pitempiaikaisesti,
voisi mahdollisesti toimia myös vanhusten hoidon osalta.
Arvoisa puhemies! Hallitusohjelmassa luvataan parantaa omaishoitajien
asemaa. Hallitusohjelma lähtee siitä, että omaishoitoa
kehitetään osana palvelujärjestelmää.
Erityisesti selvityksen kohteeksi otettiin omaishoidon tuen perusteet
ja määrä sekä omaishoitajien
vapaajärjestelyt. Sosiaali- ja terveysministeriö asetti
selvityshenkilön laatimaan ehdotukset toimenpiteistä, joilla
omaishoitoa ja omaishoitajien asemaa voidaan kehittää lainsäädännöllisesti
ja osana kunnallisen palvelujärjestelmän kokonaisuutta.
Selvitys on laaja ja monipuolinen omaishoidon kehittämispaketti,
jonka toteuttaminen ajoittuu useille vuosille.
Pienempänä ja nopeammalla aikataululla toteuttavana
uudistuksena ministeriössä on nyt valmisteltu
muutosta omaishoidon maksuihin. Tällä esityksellä,
joka meillä nyt on, rajoitetaan kuntien oikeutta periä maksuja
omaishoitajien lakisääteisen vapaan ajaksi järjestetyistä sijaishoitopalveluista.
Muutos pyritään toteuttamaan mahdollisimman yksinkertaisesti,
jotta se ei aiheuttaisi lisää tulkintaongelmia
nykyiselläänkin hyvin monimutkaiseen asiakasmaksujärjestelmään.
Maksu peritään hoidettavalta, eivätkä hänen
tulonsa vaikuta sen suuruuteen. Kyseessä on enimmäismäärältään
kiinteä vuorokausikohtainen tasamaksu.
Vanhusten tarvitseman hoidon parantamiseksi yleensä onkin
selvennettävä avo- ja laitoshoidon maksuja ja
rahoitusta siten, että palvelukokonaisuus tukee omatoimisuutta.
Tähän samaan liittyy myös pyrkimys yhtenäiseen
maksukattoon. Selvitystyössä tavoitteena oli saada
aikaan uudistuksia, joiden myötä ihmisillä olisi
samanlaiset mahdollisuudet omaishoitoon asuinpaikasta riippumatta.
Tällä hetkellä monessa kunnassa tuki
annetaan vain rahana. Sen rinnalle tulee kehittää myös
palveluita ja omaishoitajien jaksamisen tukea.
Omaishoidon tuki kuuluu niihin sosiaalipalveluihin, joiden järjestämisestä kunnan
on huolehdittava sosiaalihuoltolain mukaan. Omaishoidon tuen saantiin
ja määrään vaikuttavat hoitajan työn
sitovuus ja vaativuus sekä kunnan käytettävissä olevat
määrärahat. Enemmistö hoidettavista
on yli 65-vuotiaita, mutta työikäisiäkin
on neljännes ja alle 18-vuotiaitakin 13 prosenttia. Omaishoidon
tuki ei siis ainoastaan koske vanhusten omaishoitajia. Lisäksi
esimerkiksi sairaan lapsen hoitoon osallistuvalle vanhemmalle voidaan
maksaa muun muassa ansionmenetyksen korvaamiseksi erityishoitorahaa.
Erityishoitoraha on tarkoitettu kuitenkin korvaamaan vain lyhytaikaista
ansionmenetystä.
Arvoisa puhemies! Omaishoitajille on mahdollisuuksien mukaan
järjestettävä vapaata hoitotyöstä.
Tällä hetkellä oikeus on kahteen vapaapäivään
kuukaudessa. Osa omaishoitajista ei kuitenkaan eri syistä ole
vapaapäiviä pitänyt. Vapaasta ei usein
ole sovittu siksi, että sijaishoitoa ei ole voitu järjestää tai
omaishoitaja ei ole halunnut jättää hoidettavaansa
muiden hoitoon. Joskus syynä on ollut se, että kunta
ei ole pystynyt tarjoamaan muuta korvaavaa hoitoa kuin laitoshoitoa
loman ajaksi.
Joissakin tapauksissa sijaishoidon maksullisuus voi vaikuttaa
kielteisesti vapaapäivien pitämiseen. Palvelujen
korkea hinta ei saakaan muodostua esteeksi vapaapäivien
käyttämiseen eikä riittävien
tukipalveluiden saatavuuteen, kuten ministeri Hyssäläkin
esittelypuheenvuorossaan totesi. Onkin hyvä, että omaishoitajien
lakisääteisten vapaapäivien ajaksi järjestettävän
tilapäishoidon kustannuskatto määritellään
lailla. Myös hyvin toimivat lyhytaikaispaikat esimerkiksi
palvelutaloissa mahdollistavat omaishoitajille hetken lepoa ja lomaa
sitovasta hoitotyöstä.
Esimerkiksi Joroisissa omaishoidontukiasioita hoidetaan sekä sosiaalilautakunnan
että terveyslautakunnan kautta. Sosiaalitoimi hoitaa vammaisten
ja lasten omaishoidon tuen ja terveystoimi vanhusten omaishoidon
tuen. Vuoden 2004 alusta yhteistyötä näiden
lautakuntien välillä tiivistettiin siten, että tuen
myöntämiskriteerit ovat yhteneväiset
ja ne on hyväksytty samansisältöisinä molemmissa
lautakunnissa. Myös tuen myöntämisestä päätetään
tiimissä, johon kuuluvat johtava hoitaja, kotihoidon sairaanhoitaja, avopalvelun
ohjaaja ja sosiaalityöntekijä. Vanhusten osalta
päätöksen allekirjoittaa johtava hoitaja
ja lasten ja vammaisten osalta sosiaalityöntekijä.
Määrärahat ovat erikseen lautakuntien
budjeteissa. Vapaapäivien osalta ei ole päästy ainakaan
sosiaalitoimen osalta tavoitteeseen. Ensisijaisesti Joroisissa tarjotaan
hoidettavalle paikkaa kehitysvammaisten ryhmäkodilta, vanhuksille
ryhmäkodista ja viimesijaisena vaihtoehtona vuodeosastolta.
Vuoden 2004 alusta on ollut nyt käytössä myös
palveluseteli, jolla omaishoitaja voi ostaa palvelua yksityiseltä palvelun
tuottajalta.
Enonkosken, Kerimäen ja Punkaharjun alueille kaavaillaan
uudenlaista omaishoitolomittajaa. Savonrannan kunnassa on jo vastaavanlainen projekti
käynnissä. Projekti rahoitetaan Ray:n varoilla,
ja sen on määrä käynnistyä tässä kuussa.
Palkattava henkilö tulee olemaan hoitotyön ammattilainen
ja tekee pienimuotoista lomitusta omaishoitajille.
Arvoisa puhemies! Omaishoidon tuen laajuus on pysynyt melko
samanlaisena kahdeksan vuoden ajan, vaikka omaishoidolla on huomattava merkitys
laitoshoidon korvaajana ja täydentäjänä.
Ilman omaishoitajaa arviolta 11 000 henkilöä enemmän
koko maassa olisi ollut laitoshoidossa esimerkiksi vuonna 2002.
Jos otetaan lukuun kaikki edes jonkin verran omaisiaan hoitavat
suomalaiset, on heitä tänä päivänä noin 300 000.
Omaishoidon tuen piirissä on heistä noin 26 000.
Ikääntyneelle ihmiselle on annettava tilaisuus asua
mahdollisimman pitkään kotonaan tutussa ympäristössä.
Hoidon ja asumisen oikealla porrastuksella ja katkeamattomalla hoidon
ketjulla voidaan niukat määrärahat käyttää tehokkaimmin.
Juuri omaishoidon tukeminen ajaa tätä ajatusta.
Arvoisa puhemies! Kaikista hienoista apuvälineistä ja
parannusehdotuksista huolimatta moni kotonaan asuva ikäihminen
kokee olonsa niin henkisesti kuin fyysisestikin aikaisempaa turvattomammaksi.
Syitä on monia. Yhteiskunnan on puututtava tilanteeseen
nopeasti ja taattava kaikkialla maassa ihmiselle turvallinen asuinympäristö.
Tällöin on myös tekniikan kehittymistä hyödynnettävä nykyistä tehokkaammin.
Myös esteettömyys täytyisi valita johtavaksi
periaatteeksi asuinympäristöjä ja asuntoja
suunniteltaessa. Ikääntyminen ei automaattisesti
merkitse huonokuntoisuutta, mutta pitkällä tähtäimellä on varmistettava
turvallinen ja pitkäkestoinen asumisympäristö.
Arvoisa puhemies! Sosiaali- ja terveydenhuollon käyttökustannusten valtionosuuksiin
ja -avustuksiin
tulee vaalikaudella lisäystä noin 0,5 miljardia
euroa eli 3 miljardia vanhaa markkaa. Tällä tavoin
luodaan edellytyksiä myös vanhustenhuollon palvelujen
kehittämiseen ja henkilöstön lisäyksiin.
Pekka Nousiainen /kesk:
Arvoisa puhemies! Omaishoitajat ovat merkittävä resurssi
meidän vanhusten ja vammaisten hoitojärjestelmässämme
tänä päivänä. Kuten
ed. Risikko totesi, kaiken kaikkiaan meillä on 300 000
hoidettavaa, joita omaiset hoitavat. Sen sijaan huolestuttavaa on
itse asiassa se, että vain 26 000 hoidettavaa
on omaishoidon tuen piirissä elikkä mittava määrä omaishoitajia
tekee omaehtoista työtä läheistensä hoitamiseksi
ilman, että saavat siitä korvauksia, saati sitten
vapaata ja lomaa.
Tämä hallituksen esitys, jolla sosiaali- ja
terveydenhuollon asiakasmaksuja muutetaan, on erittäin
tervetullut. Ennen kaikkea nyt käsittelyssä olevalla
muutoksella rajoitetaan kuntien mahdollisuutta periä maksuja
niistä palveluista, joita kunta järjestää omaishoitajan
lakisääteisen vapaan ajaksi. Tuo maksu, joka peritään,
on 9 euroa vuorokaudelta sen estämättä,
mitä maksun määräytymisperusteista
tai määrästä laissa tai asetuksessa
toisaalla säädetään. Näin
ollen tämän säädöksen
voimaantulon jälkeen asiakkaan tulot tai varallisuus eivät
saa olla esteenä, etteikö hän kykene
hyödyntämään ja käyttämään omaishoitajansa
vapaita ja saamaan siten asianmukaisen hoidon myöskin omaishoitajan
vapaan ajaksi.
Tämä on erittäin tärkeä asia,
ja kaiken kaikkiaan, jos tarkastellaan tätä kuntataloudenkin
näkökulmasta, vaikutukset ovat sittenkin varsin
vähäiset. Järjestelmästä aiheutuu
kuntataloudelle noin 5 miljoonan euron suuruiset nettomenot, ja se
on sinänsä hyvin pieni kuluerä, jos verrataan sitä kokonaistaloudellista
hyötyä, mitä omaishoitajat tekevät
tämän yhteiskunnan ja sen vanhusten ja vammaisten
hyväksi.
Kaiken kaikkiaan tervehdin tätä esitystä tyydytyksellä,
ja myöskin on erinomainen asia, että selvitysmies
on laatinut omaishoitojärjestelmän kehittämiseksi
ehdotuksia, ja ne me tulemme saamaan käsittelyyn aikanaan.
Se, mihin tässä puheenvuorossani aioin kiinnittää huomiota,
on koko sosiaali- ja terveystoimen maksujärjestelmän
uusiminen. Hallitusohjelman mukaisesti sosiaali- ja terveysministeriö on
asettanut toimikunnan selvittämään sosiaali- ja
terveydenhuollon maksupolitiikkaa ja maksujärjestelmän
uudistamistarpeita. Toimikunnan työlle on annettu aikaa
vuoden 2005 loppuun saakka, ja sama asia on todettu myöskin
nyt meillä käsittelyssä olevan budjettikehyksen
liitteenä olevassa peruspalveluohjelmassa, jossa on periaatteessa
hallitus lähtenyt siitä ajatuksesta, että sosiaali-
ja terveystoimen maksupolitiikassa tullaan myöskin noudattamaan
kustannustasossa tapahtuvia muutoksia.
Siksi toivon, että nyt tämän lakiehdotuksen muutoksen
valmistelun yhteydessä kiinnitetään tähän
toimikunnan työhön huomiota. Olisi toivottavaa,
että ministeriö voisi lyhentää toimikunnan
määräaikaa siten, että nuo ehdotukset
sieltä saataisiin ulos sillä lailla, että ne
voitaisiin käsitellä nopeammassa aikataulussa,
koska muussa tapauksessa nuo uudet maksuasetuksen mukaiset järjestelyt
tulevat voimaan vasta 2006 alusta. Tässä mielessä kuntataloutta
ajatellen ennen kaikkea tämän taksapolitiikan
ajan tasalla pitäminen on erittäin tarpeellinen
ja perusteltu asia.
Toimi Kankaanniemi /kd:
Herra puhemies! Oli ilo kuunnella ministeri Hyssälän
puheenvuoroa, kun hän esitteli tämän
esityksen ja kertoi hieman laajemminkin omaishoidon kehitysnäkymistä,
ja on istuvalle hallitukselle kyllä annettava erityinen
kiitos siitä, että se on tältä osin
lähtenyt ripeästi liikkeelle. Toivon mukaan vauhti vain
kiihtyy, nyt kun selvityshenkilö Elli Aaltosen esitykset
ovat valmiina. Nimittäin tämä omaishoito
on selkeästi sekä hoidettavan että hoitajan
kannalta inhimillinen ja hyvä muoto mennä eteenpäin
hoito-ongelmiemme ratkaisemisessa.
Herra puhemies! Erityisesti tässä yhteydessä kiinnitän
huomiota taloudellisiin näkökulmiin, ei niin,
että arvostelisin tätä, vaan päinvastoin
nostaen esille sen, että jo tässä esityksessä mutta
ainakin sen jatkoesityksissä on syytä hyvin tarkkaan
selvittää ja laskea, mitkä ovat omaishoidon kokonais-,
kunnallis- ja yhteiskuntataloudelliset merkitykset. Luulen ja uskoisin,
että ne ovat todella suuret. Täällä on
kuultu, että meillä on tällä hetkellä noin
300 000 omaishoitajaa, ja jos he eivät tätä työtä tekisi,
niin jopa 60 000 hoidettavaa olisi laitoshoidon piirissä,
ja sen merkitys kansantaloudelle, valtiontaloudelle, kunnallistaloudelle
on aivan valtaisa. Tätä järjestelmää on
toki voimakkaasti vietävä eteenpäin,
ja erityisesti valtionosuusuudistuksen yhteydessä voisi
olla perusteltua harkita jopa omaishoitokertoimen käyttöönottoa
niin, että niitä kuntia kannustettaisiin, joissa
omaishoito on järjestetty. Se on tehokasta ja myös
inhimillistä, mikä on hyvin tärkeää.
Esko Ahonen /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Väestö ikääntyy
Suomessa nopeasti. 30 vuoden kuluttua Suomi on Euroopan kolmanneksi
ikääntynein kansakunta. Vastaavasti ikääntymisen
mukanaan tuomat terveydelliset ilmiöt lisääntyvät
voimakkaasti. Monia toimenpiteitä vammaisten ja ikäihmisten
palvelutason muutoksiksi on jo hallituksen toimesta käynnistynyt.
1990-luvulla elettiin palvelurakennemuutoksen aikaa. Laitoshoitoa
korvattiin palveluasumisella. Tänä päivänä lähes
90 prosenttia 75 vuotta täyttäneistä henkilöistä selviytyy
omassa kodissa, siis tavallisissa asunnoissa, kotipalvelujen avulla
tai ilman. Palveluasunnoissa asuu vajaat 5 prosenttia ja pitkäaikaisessa
laitoshoidossa noin 8 prosenttia 75 vuotta täyttäneestä väestöstä. Huolestuttavaa
on kuitenkin kotipalvelun kehitys, jonka kattavuus on hieman laskenut
koko 90-luvun. Ikäihmisten on ollut viime vuosina yhä hankalampi
saada palveluja kotiin, siis apua arjen askareisiin, kuten siivoamiseen,
ei aina tahdo löytyä.
Hallituksen ensisijaisena tavoitteena on vanhustenhuollossa
ikääntyvien kotona asumisen tukeminen. Suuntauksena
on edelleen lisätä avopalvelujen määrää ja
kuntoutuksen avulla parantaa laitoshoidossa asuvien hoidon laatua.
Tämä kehittämisen suunta on oikea ja
ikäihmisten toiveiden mukainen. Todettakoon myös
tässä, että tämä tavoite
on myös yhtenä Eläkeliiton kotikuntaa
koskevien tavoitteiden listalla eli asumiseen oikea porrastus. Kuten
täällä aiemmin on todettu, niin joskus
voi tulla eteen sekin hetki, jolloin muuttaminen on edessä.
Silloin on hyvä, ettei muuton tarvitse tapahtua kovin kauas
ja että uusi koti on turvallinen.
Sosiaali- ja terveysministeriössä on seurattu hyvin
aktiivisesti vanhustenhuollon koti- ja laitoshuollon laatua.
On arvioitu, että edelleen tarvitaan noin 4 500
uutta virkaa, jotta laatusuosituksen mukainen palvelutaso saavutettaisiin koko
maassa. Laadukkaat palvelut ovat keskeinen osa hyvinvointiamme.
Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut koskettavat meitä kaikkia ennemmin
tai myöhemmin. Sosiaali- ja terveydenhuollon uusi tavoite-
ja toimintaohjelma vuosille 2004—2007 tähtää ihmisen
toimintakyvyn parantamiseen ja itsenäisen selviytymisen
tukemiseen.
Sosiaali- ja terveyspalvelujen saatavuus ja laatu, työvoimakustannukset
sekä palvelurakenteen uudistaminen ovat laajasti esillä myös
pääministeri Matti Vanhasen hallituksen ohjelmassa.
Hallitus on ohjelmassaan sitoutunut kehittämään
sosiaali- ja terveyspalveluja. Tätä tarkoitusta
varten sosiaali- ja terveysministeriö on käynnistänyt
Kansallisen terveyshankkeen ja Kansallisen sosiaalialan kehittämishankkeen.
Hankkeen yhtenä tavoitteena on kannustaa kuntia lisäämään seudullista
yhteistyötä sosiaalipalvelujen tuottamisessa.
Painopisteitä ovat ikäihmisten palvelujen saatavuuden
ja laadun sekä vammaispalvelujen saatavuuden ja erityisosaamisen
parantaminen. Lainsäädännön
valmistelua on tarkoitus tehdä useita selvityshenkilöitä hyödyntäen
ja tiiviissä yhteistyössä eri toimijoiden
kanssa.
Arvoisa puhemies! Omaishoidon tuki lisättiin sosiaalihuoltolakiin
vuonna 1993. Tällä hetkellä tuen piirissä on
noin 25 000—26 000 omaishoitajaa, niin
kuin täällä on aiemmin todettu. Uusimmat
selvitykset osoittavat, että omaishoito ei kaikilta osin
ole kehittynyt toivotulla tavalla. Omaishoidon tuella on edelleen
varsin epävakaa asema kuntien palvelujärjestelmässä.
Muun muassa omaishoitajien jaksamiseen ja vapaapäivien viettämiseen
kiinnitetään kunnissa liian vähän huomiota.
Sopivia tilapäishoidon palveluja ei ole riittävästi
tarjolla. Sijaishoitoa on järjestetty pääosin
laitoshoitona joko vanhainkodeissa tai terveyskeskusten vuodeosastoilla.
Myös sijaishoidosta perittävät maksut
estävät omaishoitajia käyttämästä vapaapäiviään.
Keskeisenä kehittämishaasteena on myös
omaishoidon tuen myöntämisperusteiden yhtenäistäminen
kunnissa.
Omaishoidon tuella hoidettavien määrä on kasvanut
noin 10 000 henkilöllä vuodesta 93. Enemmistö hoidettavista
on yli 65-vuotiaita, työikäisiä on neljännes
ja alle 18-vuotiaita 13 prosenttia. Omaishoidon tuki voidaan antaa
rahana, palveluna tai näiden yhdistelmänä.
Vuonna 2002 keskimääräinen palkkio koko
maassa oli 287,89 euroa kuukaudessa. Omaishoidon tukea koskeva selvitys
vuodelta 2002 osoittaa, ettei omaishoito ole kaikilta osin kehittynyt
toivotulla tavalla. Omaishoitoa ratkaisevasti kehittämällä saadaan säästöjä aikaan
kuntien sosiaali- ja terveysmenoissa.
Arvoisa puhemies! Tänään meillä täällä on
lähetekeskustelussa hallituksen esitys eduskunnalle laiksi
sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain muuttamisesta.
Hallituksen esitys on hyvä ja perusteltu, ja ennen kaikkea tämä esitys
tulee parantamaan osaltaan omaishoitajien jaksamista omassa työssään.
Tony Halme /ps:
Arvoisa herra puhemies! Minä tulin juuri Raahen suunnalta,
missä anoppini asuu. Siellä anoppini hoitaa sotaveteraani-isäänsä.
Hän tekee 24 tuntia 7 päivää viikossa töitä ja
saa nyt 1 000 euroa, kun hän ennen sai vain 200
euroa miinus verot, niin että kiitos vaan Raahesta, ministeri
Hyssälä: parempaan suuntaan ollaan menossa.
Esa Lahtela /sd:
Arvoisa herra puhemies! Ihan muutama lyhyt kommentti tästä hallituksen esityksestä
ja
siihen liittyen omaishoidon tuesta.
Ministeri Hyssälä esitteli hyvin tämän
esityksen. Tässähän on yksi osio selvityshenkilö Elli Aaltosen
tekemiä ehdotuksia. Elikkä tässä puututaan
semmoiseen seikkaan, joka on tullut tuolla kentällä hyvin
esiin. Omakohtaisestikin on sattunut henkilöitä,
jotka ovat ottaneet yhteyttä ja todenneet, että heillä ei
ole varaa näillä pienillä omaishoidon
tuilla ottaa sitä sijaisapua. Tässä tehdään
nyt se mahdolliseksi. Sen takia tämä esitys on
hyvä. Odotan, että ministeri Hyssälä tuo mahdollisimman
nopeasti koko omaishoidon tukipaketin tänne käsittelyyn,
koska uskon tässä salissa löytyvän
siihen semmoista tahtoa, että se toteutetaan.
Nimittäin kaikki ne puheet, mitkä tässä ovat olleet
myötäsukaan hyvin ymmärtäviä omaishoitoa
kohtaan, ovat totta ja samaten kuin Aaltosen raportissa nämä toimenpide-ehdotukset.
Siinähän on puututtu lähes kaikkiin niihin
ongelmatiikkakohtiin, mitkä omaishoidossa on olemassa. Sen
lisäksi uutena vivahteena on tämä saattohoitokysymys.
Jos eduskunta sen vielä tähän saa tehtyä,
se on osoituksena siitä, että suomalainen yhteiskunta
arvostaa hoitotyötä ja käyttää tämmöistä inhimillistä lainsäädäntövaltaa,
jota odottaisi Suomessa vihoviimein löytyvän.
Jos muutamia oleellisia kohtia kävisi läpi, mitä on
ollut.
Pahoja ongelmia on ollut semmoinen sosiaalipalvelumaksu, joka
on ollut kunnilla mahdollisuus periä. Sehän on
tarkoittanut sitä, että se omainen on saanut mahdollisesti
200 euroa omaishoidon tukea, mutta siltä hoidettavalta
on saatettu periä vähintään
puolet siitä sosiaalipalvelumaksuna, vaikka ei muuta sosiaalipalvelua kunnassa
olisi saanutkaan. Se on kohtuuton. Sitähän Aaltonen
esittää, jotta siitä luovuttaisiin. Siinä tilanteessa
tietysti, jos saisi jotain sosiaalipalvelua, sitten peritään
sitä maksua, mutta ei pelkästään
omaishoidosta.
Sitten kriteerien yhdenmukaistaminen: Tämä on
tärkeää sen takia, jotta eri kunnissa
ovat eri kriteerit etenkin siitä, miten on kelpuutettu omaishoidon
tuen piiriin ja mikä on korvaustaso. Tässähän
Aaltonen esittää vähimmäisnormistoja.
Minusta se on hyvä. Se nostaa nyt lähes samanarvoiseen
asemaan useimpien kuntien omaishoitajat ja hoidettavat. Sen lisäksi
tietysti, jos kunnalla on varaa, voi laittaa lisää.
Olen ymmärtänyt, että nämä ovat
kuitenkin vähimmäisehtoja.
Mutta jos toteutuu tämä Aaltosen pitkälle
ajateltu ajatus siitä, jotta vähän pitemmässä pelissä siirtyisivät
valtion piikkiin nämä omaishoidon tuen korvaukset,
todennäköisesti siinä tapauksessa voisi
olla, jotta kuntalisiä ei niin paljon tulisi olemaan, mutta
sekin on mahdollista. Mutta odotan, että näin
tapahtuu, kuin tässä esitetään, koska
se vähentäisi sitä natinaa kuntien suunnassa.
Se ei tekisi sitä, mitä ed. Kankaanniemi totesi,
jotta kunnat eivät satsaisi rahaa. Jos tämä Aaltosen
juttu toteutuu, tässähän käy
niin, jotta silloin kunnat vaan valvovat ja järjestävät,
mutta valtio maksaa. Minusta se järjestelmähän
toimisi sillä tavalla, jotta sitten se yhdenvertaisuus
toteutuisi kaikkien osalta Suomessa.
Työttömyysturvan ja tuloloukkujen osalta on ollut
valtava ongelma siinä, jotta omaishoitoahan ei katsota,
niin kuin ei ilmeisesti jatkossakaan vielä, täyspäiväiseksi
työksi, vaikka se sitä olisi. Odottaisi, jotta
laki tulisi sillä tavalla kuin tässä valmisteluvaiheessa
ajateltiin, jotta jos ihminen tekee täyspäiväistä omaishoidon
työtä ja saa siitä semmoisen korvauksen,
mikä edellyttää jo, että se
on niin kuin tavallista palkkaa tai perhehoitoa, se katsottaisiin
työksi. Tällä hetkellä se on
semmoinen välimuoto. Se ei ole yrittäjyyttä, se
ei ole yritystoimintaa eikä se ole työtä.
Silloin jos tämä omaishoitaja sattuu olemaan nuorempi henkilö ja
jää työttömäksi, hän
jää täysin tyhjän varaan saamatta
työttömyysturvaa ennen kuin hankkii työssäoloehdon
jostakin muusta työstä. Minusta tämä pitäisi
ottaa siten huomioon, jotta tämmöistä ei
sallittaisi, vaan tämä katsottaisiin yhdenvertaiseksi
muun työn kanssa siinä tapauksessa riippuen juuri
siitä korvauksen tasosta.
Sitten kaikki nämä muut jutut. Tässä pohjaesityksessä perustellaan
sitä vapaapäivien määrää, ja
toivoisin, jotta kunnat ottaisivat sen vakavasti. Tänä päivänähän
periaatteessa on kaksi tämmöistä pakollista
vapaapäivää. Tässä hallituksen esityksessä puhutaan,
jotta joka viikko vapaapäivä "jos mahdollista";
näin on tämä esitys, se on asetuksesta
lainattu, ja useimmat kunnat eivät ole sitä jos-mahdollisuutta
käyttäneet, elikkä ei ole näin
tiheätä vapaapäiväajattelua
kuin tässä. Mutta tällä mahdollistettaisiin
nyt se, niin kuin tämä selvityshenkilö Elli
Aaltonen myös esittää, jotta nämä omaishoitajat
jaksaisivat. Estettäisiin se, jotta ihmiset palaisivat
loppuun myös omaishoitotilanteessa. He jaksaisivat tehdä sitä,
ja yhteiskunta tukisi sitä järjestämällä nämä vapaapäivät. Kun
nyt hinta on tässä kohdallaan, sanotaan näinpäin,
9 euroa hoitopäivä, niin luulisi, että se ei
nyt enää muodostu kohtuuttomaksi.
Kannatan esitystä ja toivon, että valiokunta käsittelee
tämän nopeasti ja saadaan voimaan, mihin aikaan
tämä tuleekin, mahdollisimman nopeasti.
Keskustelu päättyy.