Sampsa Kataja /kok:

Arvoisa puhemies! Tällä viikolla tehdään toki merkittäviä ratkaisuja kansantalouden kannalta, mutta läheskään yhtä monta perhettä yhtä konkreettisesti nuo ratkaisut eivät koske kuin tämä nyt käsiteltävä laki. Laki koskee suoraan jopa 600 000 henkilön perhesuhteita ja omistussuhteita noissa perheissä. Viidesosa perheistä on avoliittoperheitä, ja tällä lailla on tarkoitus säännellä tuon kaltaisten perheiden varallisuussuhteita.

Tällä lailla pyritään siihen, että avoliiton päättyessä molempien osapuolten yhteistalouteen sijoittamat panokset voidaan ottaa oikeudenmukaisesti huomioon ja että avopuolisoiden omaisuuden erottelu voidaan toimittaa tarkoituksenmukaisia menettelytapoja noudattaen riitatilanteissa. Tämän lain tarkoitus ei ole missään mielessä rinnastaa avopuolisoita aviopuolisoihin. Tätä lakia sovellettaisiin avopuolisoiden yhteistalouden purkamiseen yksinomaan avoliiton päättyessä.

Tällä ei ole tarkoitus muuttaa puolisoiden varallisuussuhteita avoliiton keston aikana. Lakia sovelletaan vain tilanteisiin, joissa avoliitto on kestänyt vähintään viisi vuotta, tai tilanteisiin, joissa puolisoilla on tai on ollut yhteinen tai yhteisessä huollossa oleva lapsi. Laki koskee sekä samaa että eri sukupuolta olevia pareja. Merkille pantavaa on myös se, että tämän lain säännökset ovat pääasiassa tahdonvaltaisia, eli puolisot voivat sopia tämän lain soveltamisesta tai soveltamatta jättämisestä, kuitenkin niin että omaisuuden erotteluvaatimuksesta ei voida pätevästi luopua ennakolta.

Lain idea ei ole siis se, että avopuolisoille tuotaisiin avioliiton kaltainen avio- tai avo-oikeus toisen puolison omaisuuteen, vaan idea on se, että puolisot pitävät kumpikin oman omaisuutensa avoliiton purkautuessa. Tämä oma omaisuus jaetaan omaisuuden erottelulla. Mutta jos toinen avopuoliso on auttanut toista avopuolisoa kartuttamaan tai säilyttämään tämän toisen omaisuutta avoliiton aikana, avopuolisolla tai hänen perillisillään olisi kuitenkin oikeus hyvitykseen yhteistalouden hyväksi annetuista panoksista, jos omaisuuden erottelu omistussuhteiden perusteella johtaisi hyötymiseen toisen kustannuksella. Tämä säännös vastaa nykyisin laissa olevaa perusteettoman edun korvaus- ja palautusmahdollisuutta. Tätä omaisuuden erottelua varten voitaisiin jatkossa valita pesänhoitaja tekemään tuo erottelu.

Tämä laki suojaa avoliiton heikompaa osapuolta. Käytännössä, kuten asianajajan työssä olen usein törmännyt, on niin, että avoliitossa kotona lapsia hoitanut ja perheen elintarvikeostokset tehnyt äiti on avoliiton purkautuessa ilman mitään omaisuutta ja kaikki omaisuus, käytännössä talot, autot, kodin elektroniikka, on työssä käyneen miehen nimissä ja näin muodoin ollut hänen omaisuuttaan. Tällaiseen tilanteeseen tämä laki tuo erinomaisen korjauskeinon. Niin ikään tämä laki korjaa tilanteet, joissa toinen puoliso, usein jälleen mies, on esimerkiksi korjannut toisen puolison, naisen, asuntoa ja näin aiheuttanut tällaisen rakennuksen ja tällaisen omaisuuden merkittävää arvonnousua.

Harmi, että oikeusministeri ilmeisesti odottaa edelleen paikkaa banaanilaivaan Brasiliassa eikä ole päässyt (Ed. Arhinmäki: Ei kun se tulee Portugalista bussilla!) — ai, on jo Portugalin tienoilla — vastaamaan kysymyksiin, mutta paljon toki tässä jää vielä jatkotyöskentelyn varaan. Miten on esimerkiksi tilanne alivuokrasuhteen osalta? Tarkoitus kai ei ole, että avoliittolakia sovellettaisiin alivuokrasuhteisiin, eikä varmaan ole tarkoitus, että alivuokrasopimuksen tekemällä voitaisiin tätä lakia myöskään kiertää. Entä miten on tarkoitettu suhtautua moniavoliittoisuuteen joko samassa taloudessa tai eri talouksissa? Esityksessähän avoliiton ulkopuolelle rajataan vain avioliitossa elävät, avoliitoista monella taholla ei esityksessä puhuta vielä mitään.

Moni mielenkiintoinen keskustelu on vielä edessä, ennen kuin tämä perusteiltaan erinomainen esitys saadaan valmiiksi laiksi ja täällä hyväksytyksi.

Sanna Lauslahti /kok:

Arvoisa puhemies! Itse olen hieman konservatiivinen ja kannatan perinteistä avioliittoa, mutta elämme kuitenkin vapaassa maassa. Vapaassa maassa tulee jokaisella olla oikeus rakentaa perhettä omalla tavallaan. Maailma on muuttunut ja elää koko ajan, niin muuttuvat myös parisuhteen ja perheen perustamistavat. Vuonna 1970 avoliittoja oli 2,3 prosenttia, ja vuonna 2008 yli 300 000 avoperhettä edustivat 21,3:a prosenttia kaikista perheistä. On aika vihdoin myöntää avoliiton olevan yksi tapa perustaa perhe.

Avoliittojen yleistyminen vaatii myös lainsäädännön ajantasaistamista, erityisesti erotilanteiden varalle. Erotilanteita sattuu niin avioliitto- kuin avoliittoperheissä. Kiistat eron yhteydessä kohdistuvat samoihin asioihin: lapsiin ja omaisuuden jakoon. Yhtä lailla avioliitossa kuin avoliitossa perheen taloutta pidetään yhdessä yllä. Hallituksen esityksen yhteydessä on todettu, että lähes 50 prosentilla avoliitossa elävistä on yhteinen talous. Toinen voi tienata silti vähemmän ja toinen enemmän, toinen voi hoitaa lapsia ja näin ollen olla se vähäisemmin tuloja tuova, toinen taas saattaa olla se, joka kantaa enemmän taloudellista vastuuta. Juuri näihin tilanteisiin tarvitaan heikomman osapuolen turvaamista.

Samalla meillä on yksi merkittävä epäkohta avoliittojen kohdalla. Oletetaan tilanne, jossa avopuoliso kohtaa kuoleman. Toisella puolisolla ei ole mitään jäämistöoikeudellista oikeutta saada taloudellista turvaa. Puoliso jää näin pahimmassa tapauksessa täysin tyhjän päälle.

Käsillä oleva laki antaa vastauksia juuri näihin kysymyksiin. Meillä ei ole tällä hetkellä mitään erityislainsäädäntöä, joka sääntelisi avoliiton päättymiseen liittyviä varallisuusoikeudellisia asioita. Erinomainen laki.

Katri Komi /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Tosiaan täytyy myöntää tässä vaiheessa, että se alkuperäinen esitys, mikä viime vuonna tästä niin sanotusta avoerolaista oli, on parantunut merkittävästi. En usko, että tämä sali välttämäti olisi edes hyväksynyt sitä. Tämän se saattaa hyväksyä ottaen huomioon, että valiokunnalla on mahdollisuus tässä vielä tehdä moniakin parannuksia tähän esitykseen.

Kun viime vuoden puolella tästä kyseltiin lausunnonantajilta ja kansalaisilta palautetta, kansalaispalautteessa pääasiallinen kritiikki koski hankkeen tarpeellisuutta ylipäänsä, tahdonvaltaisuuden puutteellisuutta, avoliiton määritelmän epäselvyyttä käytännössä ja omaisuudensuojan rapauttamista.

Tämä huoli omaisuudensuojan säilymisestä kohdistui etenkin ehdotukseen avopuolisoiden yhteisenä kotina käytetyn asunnon ja irtaimiston käyttöoikeuden myöntämisestä sitä enemmän tarvitsevalle avopuolisolle ja hyvitysmahdollisuudesta yhteiseen talouteen annetusta panoksesta. Myös todettiin, että ehdotetun lainsäädännön katsotaan lisäävän avopuolisoiden välisiä riitoja avoliiton päättyessä. Tosiaan sieltä poistui nyt niitä asioita, esimerkiksi se, että eron tultua avopuolisolle olisi jäänyt asumisoikeus vaikkapa yksiöön tietyksi ajaksi, mikä olisi voinut olla mahdollista jne. Mutta tosiaan valiokunta joutuu tämän erittäin tarkasti vielä katsomaan.

Avoliittohan on aikanaan syntynyt juuri siitä syystä, että ihmiset eivät ole halunneet avioliiton tuomia oikeuksia mutta eivät myöskään niitä velvollisuuksia, mitä avioliitto on mukanaan tuonut. Nyt itse ainakin olen saanut paljon palautetta ja myös kysyn, mitä tämä laki sitten tullessaan tuo. Tarkoittaako se sitä, että nyt heidän — nuorempien tai vanhempien ihmisten, ne voivat olla myös seitsemänkymppisiä, jotka haluavat asua avoliitossa — pitää sitten keksiä jälleen joku uusi muoto, tai onko se edes mahdollista? Kysyin jossakin vaiheessa, että pitääkö sitten, kun asutaan yhdessä eikä haluttaisi tätäkään lakia siihen parisuhteeseen sovellettavan, kutsua sitä liittoa vaikkapa avoimemmaksi liitoksi tai perusliitoksi. Tai mikä nimi sille pitäisi nyt keksiä?

Mutta kun tämä lakiesitys on tässä, niin itselläni ainakin on sellainen mielikuva nyt, kun luen esimerkiksi tätä 2 §:ää säännösten tahdonvaltaisuudesta, jossa todetaan, että "tämän lain säännöksistä voidaan sopimuksella poiketa", että se tarkoittaisi sitä, että nyt sitten tulevat avoparit, jotka eivät halua tämän lain koskevan heitä, heidän täytyisi tehdä siitä jonkunnäköinen paperi. Mutta silti ymmärrän niin, että sekään paperi ei näitä tämän lain tiettyjä asioita poistaisi. Eli ikään kuin tällaista mahdollisuutta ei enää tulevaisuudessa olisi olemassakaan, mitä avoliitto tällä hetkellä on.

Toivon, että tätä vakavasti käsitellään, koska näen, että kun avoliitto on aikanaan syntynyt, niin se on nimenomaan syntynyt tarpeesta. Ja mitä sitten tapahtuu, kun tämä laki tulee voimaan? Mitä sitten niille ihmisille tapahtuu, jotka haluavat elää siinä niin sanotussa vapaammassa liitossa ilman niitä oikeuksia ja velvollisuuksia?

Arvoisa puhemies! Irtaimesta omaisuudesta, jota tämä laki tulee koskemaan, tulee tietysti todistelukysymyksiä, mikä kuuluu kenellekin. Useinhan, kun käydään ostamassa vaikkapa se taulutelevisio, niin toinen maksaa ja toinen, jos osallistuu siihen, voi vaikka käteisellä osallistua siihen. Millä todistetaan, että molemmat itse asiassa ovat osallisia siinä maksussa, jos oikein kunnon riitatapaus tulee? Harmi juttu, kun olet maksanut käteisellä.

Tietenkin tässä tulee se kysymys, tullaanko jatkossa sitten hetkellisesti eroamaan ennen kuin tämä tulisi koskemaan avopareja eli ennen sitä viittä vuotta. Mitä tarkoittaa se yhteinen talous? Tänä päivänä myös avioliitossa osalla aviopareista on kohtuullisen erillinen talous siitä huolimatta, että ovat halunneet mennä avioliittoon.

Sitten esimerkiksi Kelan puolelta on oltu yh-teydessä ja kyselty, että mitenkähän monimutkaiseksi heidän työnsä menee esimerkiksi tämän myötä, kun asetetaan näitä määritelmiä ja rajoja. Nythän on joissakin tapauksissa ollut ongelmana se, että tiettyjen tukien vuoksi ihminen ei oikeasti asukaan siellä avopuolison luona — tai asuu oikeasti kenties, mutta hänellä on poste restante -osoite, jotta hän ei virallisesti asuisi tämän avopuolisonsa luona, jotta kummatkin pystyisivät tiettyjä tukia saamaan. Näitähän Kela myös selvittelee tällä hetkellä. Mutta tämä laki sitten päinvastoin vaatii, että täytyy olla se yhteinen osoite, jotta tämä laki tulee voimaan. Eli kaksi vähän ristiriitaista asiaa, ja Kela pelkää, että heidän työnsä menee vielä monimutkaisemmaksi selvitellessä näitä asioita.

Ehkä vielä yhden asian nostan tässä esiin. Viime syyskuussa valtiovarainministeri Katainen on vastannut ed. Kyllösen kysymykseen siitä, mitä hallitus aikoo tehdä verolainsäädännön muuttamiseksi niin, että avoliitossa elävät tulevat tasa-arvoiseen asemaan avioliitossa elävien kanssa. Katainen on todennut, että koska pareilla on mahdollisuus tehdä valinta siviilisäätynsä suhteen, ei voimassa olevaa verolainsäädäntöä voida pitää perustuslain yhdenvertaisuutta koskevien säännösten tai ihmisoikeuksia korostavan syrjintäkiellon vastaisena, ja näin varmasti onkin.

Lopetan siihen, että miksi tällainen avoliitto, joka on nimenomaan syntynyt siitä syystä, että ei ole haluttu avioliiton tuomia velvollisuuksia ja oikeuksia parisuhteeseen, ei tavallaan tulevaisuudessa ole enää mahdollinen; toivon, että tätä kysymystä valiokunta pohtii huolellisesti.

Ben Zyskowicz /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Ed. Komi toi mielestäni puheenvuorossaan esiin varteenotettavia näkökohtia, joita ajattelin varsinaisessa puheenvuorossani itsekin vähän kosketella.

Mutta vastauspuheenvuorona haluan todeta, että se on tämän lain ongelmista vähäisin, eikä se ole ongelma ollenkaan, jos tämä laki johtaa siihen, että semmoisten ihmisten puliveivaaminen tulee vaikeammaksi, jotka todellisuudessa asuvat yhdessä eli avoliitossa mutta ilmoittavat Kelalle ja muille viranomaisille, että asuvat muka jossain postilokerossa, jotta saisivat kaikki mahdolliset etuudet itselleen.

Katri Komi /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Tässähän voi nyt tietenkin käydä sillä tavalla, että he "asuvat" edelleenkin siinä poste restantessa. Juuri näitä pareja tämä laki ei sitten tulisi koskemaan, vaikka kenties juuri he tarvitsisivat tämän lain suojaa, kuten olen ymmärtänyt lain puolustajien kommenteista.

Ben Zyskowicz /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Jos meillä on kaksi henkilöä, jotka saavat tosiasiassa sellaisia sosiaalietuja itselleen, jotka eivät heille kuuluisi, jos he ilmoittaisivat rehellisesti, että asuvat yhdessä, vaan jotka he saavat sillä perusteella, että he itse asiassa väärin perustein ilmoittavat, että toinen muka asuu jossain postilokerossa ja toinen asuu vaan siinä asunnossa, niin minun mielestäni on aivan oikein, että yhteiskunta ei heitä sitten toisella kädellä lähde erikseen tukemaan ja kannustamaan. Päinvastoin tällaista sosiaaliturvasuunnittelua ja väärien tietojen antamista sosiaaliviranomaisille pitäisikin kaikin tavoin pyrkiä estämään — myös siten, että he eivät saa edukseen sellaista lainsäädäntöä, vaikka kokisivat sitä lainsäädäntöä tarvitsevansa. Eli ne, jotka toimivat oikein ja säädösten mukaan, saakoot sen, mikä heille kuuluu, mutta jos asutaan yhdessä ja valehdellaan viranomaisille, että toinen muka asuu postilokerossa, niin silloin ei pitäisi etujakaan antaa.

Katri Komi /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Olen täsmälleen samaa mieltä siitä, että niille, jotka yrittävät huijaamalla saada etuja, ei niitä kuuluisi antaa, ja nämä asiat pitää yrittää selvittää mahdollisimman hyvin. Mutta siinä tapauksessa täytyy vain sanoa, että tämä laki ei tule löytämään tavallaan sitä kohderyhmäänsä. Ja jos se on yksi peruste ... (Ed. Zyskowicz: Mutta ne kärsii siitä, että ne sillä tavalla puliveivaa!) — Kyllä, se on ihan hyvä, mutta silloin tämä laki ei toimi. Eli voi taas kerran kysyä, tarvitaanko tätä lakia.

Esko-Juhani Tennilä /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Zyskowiczille tiedoksi tästä niin sanotusta puliveivaamisesta eräs asia, joka pitää korjata. Esimerkiksi työmarkkinatuessa on tarveharkinta. Jos toinen aviopuoliso saa edes jotakin tuloa, se syö toisen työmarkkinatukea. Sehän on ihan typerä järjestelmä, joka pahimmillaan johtaa siihen, että jos esimerkiksi toinen sattuu vaikkapa olemaan nainen, hän on täysin tuloton tosiasiassa elämässä. Minulle esimerkiksi soitti kerran eräs nainen, joka sanoi, että hänellä ei ole rahaa ollenkaan, kun se tarveharkinta söi hänen pienenkin työmarkkinatukensa. Näitähän pitää ruveta korjaamaan, jotta tämmöinen sekaisuus ja monimutkaisuus sosiaaliturvasta poistuu. Älkää aina olko viemässä ihmisiltä jotakin, vaan miettikää, miksi tämmöistä sotkua saadaan aikaan tämmöisillä jipoilla, joilla halutaan vaan syödä pieniäkin tuloja. Tässä pitää ottaa tarveharkinta pois. Silloin selviää tämä asia, ja siitähän on nyt esityksiä tulossakin.

Erkki Virtanen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Totta kai on selvää, että kaikenlainen puliveivaaminen ja väärinkäytökset on karsittava siltä osin kuin se on mahdollista, mutta epäilen. Viimeksi juuri tässä viime viikon lopulla sosiaalivaliokunta kuuli Kelan näkemyksiä siitä, mikä hankaloittaa Kelan työtä, ja se on juuri sen selvittäminen — useissa tapauksissa aivan turhaan — puliveivaavatko ihmiset vai eivät. Asia hoituu paljon helpommin sillä tavalla, että poistetaan esimerkiksi juuri tarveharkinta työmarkkinatuesta.

Entisessä elämässäni tuli aivan riittävästi koettua sitä, kun Kela kyseli jatkuvasti, että asuuko siellä nyt varmasti ihmisiä vai eikö siellä asu. On myöskin tilanteita, joissa yhdessä asuminen heikentää näitä etuja. Ylipäätään perhekäsitys ja myöskin väestökirjalainsäädäntö ja sen valvonta pitäisi saada sellaiseksi, että tällaisia tilanteita syntyisi mahdollisimman vähän ja jouduttaisiin turvautumaan mahdollisimman vähän joutavanpäiväiseen valvontaan.

Timo Heinonen /kok:

Arvoisa puhemies! Tähän käytyyn debattiin täytyy todeta, että ei tällä lailla olla puuttumassa muissa erityislaissa oleviin avoliiton määritelmiin. Eli siinä mielessä tämä debattikeskustelu kyllä meni vähän väärälle tielle siitä, mihin itse tällä lainsäädännöllä ollaan puuttumassa. Peruskysymys minun mielestäni tässä laissa on se, mihin tätä tarvitaan. Meillä on olemassa avioliittoinstituutio, se on kaikille mahdollinen. Jokainen tekee itse valintansa: haluaako elää avoliitossa, avioliitossa, yksin, kaksin, kolmisin taikka jossain isommassa ryhmässä. Ne ovat jokaisen itse päätettäviä asioita. En ymmärrä, minkä takia meidän pitäisi lähteä toisaalta jopa murentamaan avioliittoinstituutiota tällä lainsäädännöllä.

Meillä jo tällä hetkellä, 1970-luvulta lähtien, on vähentynyt avioliitossa elävien perheiden määrä. Tällä hetkellä noin joka viides perhe on avoliittoperhe, ja näiden määrä on koko ajan kasvanut. Se on ihmisten oma tahto. He ovat tehneet tällaisen valinnan, ja itse olisin valmis sitä valintaa myös kunnioittamaan.

Tässä äsken keskusteltiin erilaisista erikoisista poikkeustilanteista taikka erityistilanteista, joissa sitten syntyisi oikeutta toisen omaisuuteen. Toki näitä esimerkkejä on helppo keksiä lukuisia. Mutta niin kuin totesin, tällä lailla ei puututa näihin muissa erityislaissa oleviin avoliiton määritelmiin, eikä tässä siinä mielessä tule ongelmia. Mutta se on totta, että nuo lapset, jotka syntyvät avoliitossa taikka avioliiton ulkopuolisessa suhteessa, toisivat tähän kyllä varsin erikoisia tilanteita.

Ehkä isoin kysymys, joka näissä ensimmäisissä puheenvuoroissa jo hyvin esille tuli, on se, että tämä avaisi uskomattoman määrän erilaisia mielenkiintoisia, sotkuisia tulkintoja, joita olisi vaikea enää kenenkään pystyä selvittämään. Vaikka tämän esityksen lähtökohta on se, että nämä kaikki säännökset olisivat pääasiallisesti tahdonvaltaisia eli avopuoliso taikka avopuoliso ja kuolleen avopuolison perilliset voisivat sopimuksella poiketa valtaosasta tämän lain säännöksiä, niin en koe sitäkään lainkaan tarpeelliseksi, sillä meillä on avioliittolainsäädäntö ja -instituutio, johon ne, jotka haluavat, voivat luottaa lähtemällä sitten rakentamaan yhteistä eloa sen varaan.

Arvoisa puhemies! Tämä siis loisi sen tilanteen, että meille syntyisivät avioehtojen rinnalle avoehdot, ja tämä, niin kuin taustamateriaalista selviää, toisi noin 100—150 hakemusta vuodessa pesänjakajista käräjäoikeuksiin. Eli tämä tulisi lisäämään myös käräjäoikeuksien työtä, jos tällaiseen järjestelmään mentäisiin. Avopuolison asema erotilanteessa siis paranisi, jos tämä laki otettaisiin käyttöön. Se tarkoittaisi sitä, että omaisuuden erottelu voisi hakea pesänjakajaa ja avopuoliso voisi saada myös hyvitystä, jos on auttanut avoliitossa kumppaniaan omaisuuden kartuttamisessa. Tämä lähinnä tulisi sen tyyppisissä tilanteissa kysymykseen, että esimerkiksi toinen avoliitossa elävässä perheessä olisi ollut kotona ja huolehtinut perheestä ja toinen olisi ollut sitten työssä. Tämä ehkä on tuo tilanne, johon tässä erityisesti ollaan halukkaita nyt puuttumaan.

Ehdotuksen tavoitteena ei ole ainakaan tämän esityksen mukaan rinnastaa avoliittoa avioliittoon, mutta kyllä väistämättä tulee tässä esityksessä päällimmäisenä mieleen, että halutaan tehdä tilanne, että avioliitolla ja avoliitolla ei enää käytännössä ole mitään eroa. Itse en tämäntyyppistä kehitystä ole halukas eteenpäin viemään.

Päivi Räsänen /kd:

Arvoisa puhemies! Suhtaudun asiaan kyllä samaan tapaan kuin ed. Heinonen tässä edellä, eli tämän esityksen kohdalla huolestuttaa nimenomaan se, että avoliiton ja avioliiton välistä eroa juridiikassa ollaan nyt kaventamassa ja siinä mielessä hämärtämässä samalla avioliiton asemaa.

Tämä lakiesitys ja tarve tällaiselle säätelylle myös osoittavat etenkin lapsiperheiden osalta sen, että kyllä ajoissa tulisi ymmärtää, miksi avioliitto tuo parhaan turvan molemmille puolisoille ja myös lapselle. Täällä hallituksen esityksen perusteluissa todetaan näin: "Avioliiton oikeusvaikutusten soveltaminen parisuhteeseen perustuu osapuolten nimenomaisiin tahdonilmaisuihin. Avopuolisot saattavat elää avoliitossa nimenomaan välttääkseen ne oikeusvaikutukset, jotka avioliiton solmiminen tuo mukanaan." Ja sitten todetaan, että tämä vapaus katoaisi, jos avoliittoihin alettaisiin liian pitkälle meneviä avioliiton kaltaisia oikeusvaikutuksia liittämään. No, lapsiperheiden kohdalla tämän tarpeen hyvin ymmärtää nimenomaan niissä tilanteissa, joissa esimerkiksi kotiäiti on vuosikausia tehnyt avosuhteessa työtä yhteisen talouden eteen. Mutta jäin miettimään sitä, onko todellakin tarpeen, että tämä koskee myös niitä avopareja, jotka ovat viisi vuotta asuneet yhdessä ilman yhteisiä huollettavia lapsia. Toivon, että valiokunnassa tarkkaan harkittaisiin, onko tällainen tarpeen. Myös itselleni jäi epäselväksi se, koskeeko tämä niitä avopareja, joiden toinen osapuoli on ottanut lapsen oheishuoltajuuteen niin, ettei ole kysymys varsinaisesta huoltajuudesta ja varsinainen huoltaja saattaa olla tämän avoliittokodin ulkopuolella. Avoimia kysymyksiä jää.

Petri Salo /kok:

Arvoisa herra puhemies! Avoimia kysymyksiä tulee jäämään. Niin kuin me kaikki tiedämme, niin meillä on riitaisia avioliittoja ja myöskin pesänjakoja siellä puolella, myöskin täällä avoliittojen puolella. Tästä lainsäädännöstä huolimatta riitojen määrä ei tule väistämättä vähenemään, vaan se saattaa jopa lisääntyäkin.

Sen verran sanoisin, että tässä laissa ei näköjään haluta puuttua siihen määritelmään, koska avoliitto katsotaan syntyneeksi tai alkaneeksi ja koska se katsotaan päättyneeksi. Minä luulen, että tästäkin määritelmästä, varsinkin kun tässä on tämä viiden vuoden määräaika, käydään vielä prosesseja siitä, milloin se avoliitto tosiasiallisesti alkoi ja milloin se päättyi. Siinä tapauksessa, että perheellä on yhteisiä lapsia, määritelmä on huomattavasti helpompaa, mutta kaikissa ta-pauksissa, kuten olemme kuulleet, se ei sitä välttämättä ole.

Perinteisestihän meillä on ollut lainsäädäntö sen tyyppinen, että esimerkiksi kihlaparin, joka on kihlautunut, yhdessä kihlautumisen aikana hankkima lisäomaisuus on jaettu perinteisesti erotilanteessa puoliksi. Tällainen määritelmä Suomen lainsäädännössä on, ja tämä vähän nyt niin kuin mukailee sitä käytäntöä. Ymmärrän tämän lain lähtökohdan siltä pohjalta, että tässä halutaan suojella sellaisessa tilanteessa heikompaa osapuolta, joka on merkittävästi osallistunut esimerkiksi omaisuuden kartuttamiseen työtä tekemällä ym., ja erotilanteessa haluttaisiin niin, että hänen asemansa turvattaisiin. Mutta tähän sisältyy monenlaisia ongelmia, ja erityisesti pitäisin tärkeänä, että myöskin tämä avoliitto, sen syntyminen ja päättyminen, määriteltäisiin tarkemmin, niin että se ei perustuisi sitten riidanalaisiin väitteisiin myöhemmin oikeusistuimessa.

Pirkko Ruohonen-Lerner /ps:

Arvoisa puhemies! Kun lukee läpi hallituksen esityksen liittyen avopuolisoiden yhteistalouden purkamiseen, herää huoli siitä, ollaanko uudistuksella tekemässä avoparisuhteeseen liittyviä oikeuksia ja velvollisuuksia niin monimutkaisiksi, että uudistuksen jälkeen epätasaisesti varallisuutta omistavat henkilöt eivät uskalla enää muuttaa saman katon alle, kun pelättävissä on, että enemmän omistava taho saattaa joutua muutaman vuoden asumisen perusteella maksamaan osan omaisuudestaan avopuolisolle, jos tämä avoliitto purkautuu. Tällä hetkellä monet yhteen muuttaneet parit ovat valinneet avoliiton juuri siitä syystä, että eivät ole halunneet, että avopuoliso voisi vaatia avoliiton mahdollisen purkautumisen jälkeen omaisuutta enemmän omistavalta.

Arvoisa puhemies! Pikaisen lukemisen jälkeen hallituksen esitys vaikuttaa erittäin sekavalta, ja se tulee varmaankin aiheuttamaan paljon hämminkiä ja käytännön ongelmia tavallisten kansalaisten keskuudessa, ennen kuin tieto tästä muutoksesta omaisuuden jakamisjärjestelmässä on saatu riittävästi leviämään kaikkien avoliittoa suunnittelevien tietoisuuteen. Hyvityksen suuruuden määrittelyt, niistä riittävän näytön esittäminen sekä pesänjakajan määräämiset ja muut viranomaistoimet tuntuvat turhan monimutkaisilta tilanteissa, joissa parisuhdetta ei ole virallisesti edes solmittu.

Arvoisa puhemies! Olisi ollut toivottavaa, että parisuhteisiin liittyviä lainsäädännön ongelmia olisi lähdetty purkamaan toista kautta. Avioliiton kautta puoliso saa automaattisesti avio-oi- keuden toisen puolison omaisuuteen. Mielestäni tähän ongelmaan pitäisikin puuttua, jotta mahdollisimman moni pariskunta solmisi jatkossa avioliiton. Avioliitto on tavallaan vakuutus puolisoille. Avioliitto takaa monenlaista turvaa, jos esimerkiksi puoliso kuolee. Jos avioliiton solmimisen yhteydessä pitää tulevan puolison kanssa keskustella avioehtosopimuksesta, on se usein eräänlainen epäluottamuksen ilmaisu sulhaselle tai morsiamelle, ja juuri tämä on usein myös syy siihen, että avioliitto on haluttu jättää solmimatta. Tämä on se ongelma, johon olisi pitänyt puuttua eikä mennä nyt tähän avopuolisolainsäädäntöön.

Janina Andersson /vihr:

Arvoisa puhemies, ärade talman! Me varmaan lakivaliokunnassa tulemme kuulemaan erittäin, erittäin tiiviisti tästä asiasta ja pohdimme joka näkövinkkelistä, ja tämä on taatusti mielenkiintoinen aihe.

Haluan nyt vaan varmuuden vuoksi sanoa, että kaikki sen varmasti tietävät, että tämä ehdotus poikkeaa selvästi Ruotsin mallista, koska Ruotsissa siis annetaan avopuolisoille lähes avio-oikeuteen rinnastuva oikeus yhteiseen kotiin ja koti-irtaimistoon. Elikkä Ruotsissa on sellainen malli, joka todella rinnastaa nämä. Me olemme tekemässä paljon, paljon kevyempää mallia kuin Ruotsissa on. Haluan sanoa tämän siksi, etteivät vaan vahingossa nämä kaksi sekaannu yhteen.

Toinen asia, se, että tämä on täysin sukupuolineutraali, on varmaan kaikille itsestäänselvyys.

Sitten tähän käytäntöön. Kun ollaan menossa naimisiin, siihen tarvitaan kahden ihmisen suostumus. Ei voi mennä naimisiin, vaikka kuinka haluaisi, yksin. Muistan hyvin itse, kuinka jännitin, sanooko se mies "jaa" vai "ei" siinä kirkossa, ja olipa helpotus iso, kun hän sanoi "jaa". Mutta mitä jos hän ei olisi halunnutkaan mennä minun kanssani naimisiin? Olen katsonut taaksepäin omaa elämääni, että me menimme naimisiin juuri siinä kohtaa, kun tämä laki olisi tullut meille voimaan, juuri ennen kuin viisi vuotta tuli täyteen ja juuri ennen kuin tuli lapsi. Elikkä juuri sen hetken jälkeen olisi tämä laki ruvennut meitäkin koskemaan. No, mitä jos tämä minun mieheni ei olisi halunnutkaan mennä naimisiin kanssani? Olisinko silloin päättänyt, että jaha, ei sitten lapsia ja muutetaan erikseen? No, en varmaankaan. Olisin pitänyt hänestä kiinni, mutta ilman avioliiton suojaamaa turvaa, koska hän ei sitä haluaisi. Jos pitää valita näiden kahden välistä, niin olisin jäänyt avoliittoon ja saanut ne lapset avoliitossa, vaikka nyt sain ne avioliitossa, ja silloin tämä laki olisi luultavasti erittäin tärkeä myös minulle. Se on helppoa näin puhua, kun on naimisissa ja näin, että aina voi tehdä valintoja, mutta aina välttämättä se elämä ei ole niin helppoa.

Sitten vedotaan siihen, että täällä sanotaan, että pitää pelätä oman omaisuuden menettämistä. Siis tämänkään jälkeen kyse ei ole omaisuuden osituksesta, vaan omaisuuden erottelusta. Elikkä jos sinun nimiisi kirjoitetaan tämä omaisuus, niin se on sinun myös sen jälkeen ihan niin kuin nytkin. Kaikki jatkuu niin kuin nyt. Ainoa ero on siinä, jos oikeasti toinen on tehnyt paljon toisen puolesta: hoitanut lapsia kotona tai kotia rakentanut, korjannut, tehnyt elikkä todella on tehnyt toisen omaisuuden kartuttamista. Mutta jos vaan eletään yhdessä ja hankitaan molemmat omaisuutta, niin tämä on ja pysyy ihan niin kuin nytkin. Elikkä ei tarvitse olla huolissaan siitä, että tulee kohdelluksi epäoikeudenmukaisesti. Jos ottaa tämmöisen hulttiomiehen asumaan sinne luokseen ja hän on ihan mukava hulttiomies, niin ei siinä tarvitse hänelle mitään antaa, kun eroaa, jos hän ei ole sinun kämppääsi maalannut ja siivonnut ja korjannut ja tehnyt ruokaa esimerkiksi koko ajan. (Ed. Salo: Tyhjät maalipurkit mukaan!) Elikkä tämä ei kyllä minun mielestäni nyt riskeeraa sitä, että voi elää kaksi aikuista ihmistä yhdessä ja jakaa omaisuuden ihan niin kuin ennenkin.

Mutta nytkin kun mennään paljon tuomioistuimiin sen takia, että tulee riita irtaimesta omaisuudesta ihan niin vaan, että riidellään tai kerta kaikkiaan ei muisteta, mikä on kenenkin ostama ja millä lailla ja kuka on maksanut kuinkakin paljon, ja mennään tuomioistuimeen yksi arvoesine kerrallaan, mikä on aika turhaa, niin tämä hoitaa sen kerralla, että sovitaan yhdessä, että nämä ja nämä jaetaan näin. Jos me emme osaa sopia tätä yhdessä, niin silloin tulee tämä ulkopuolinen ihminen ja avittaa siinä. Elikkä tämä on tämmöistä ihan vaan käytännön elämän helpottamista eikä mitään arvomaailmaa oikeastaan ollenkaan tämä, mistä me nyt puhumme.

Elikkä tämä viiden vuoden sääntö on jo mielestäni erittäin tärkeä. Toinen tärkeä asia on tämä lapsiasia, se jos jokin. Jos on yhteiset lapset, niin kyllä silloin taatusti usein käy niin, että jompikumpi ehkä vähän enemmän hoitaa niitä lapsia. Se voi olla mieskin, joka hoitaa, ja nainen tekee uraa, niin kuin meillä varmaan moni täälläkin on tehnyt, ja se on silloin ihan mielestäni oikeudenmukaista, että silloin erotilanteessa sitä jotenkin myös sitten hyvitetään.

Mutta haluan nyt muistuttaa, että tämä on molempiin suuntiin. Jos ajatellaan sellaista pariskuntaa, jossa nainen on ostanut itselleen hulppean huvilan ja tämä hänen poikaystävänsä, joka asuu hänen luonaan, sitten tekee hurjasti remppatyötä siellä, tekee ja tekee rakkaudesta paljon remppatyötä, ja sitten nainen sanoo, että no, nyt sinä olet rempannut valmiiksi, anti mennä uudenvuoden jälkeen, niin on se minusta ihan oikeudenmukaista, että hän jotenkin saa korvauksen siitä, että hän on siellä rempannut ja rempannut yötä päivää.

Elikkä tässä on oikeasti kysymys siitä, että jos ihmiset käyttäytyvät fiksusti, niin tämä laki on ihan turha. Mutta kun on paljon sellaista, että hyvän sään aikaan ei tule pohdittua, mikä on sitten tilanne, kun tulee se vakava riitatilanne, niin silloin jonkinmoinen maalaisjärki ja oikeudenmukaisuus, niin kuin me näemme sen yleisesti, on se, mitä tähän on pyritty tekemään, ei mitään sen kummempaa, ei niin, että vaan muuttamalla kimppaan voisi toisen omaisuuden saada itselleen.

Toivottavasti me nyt kuulemme joka näkövinkkelistä lakivaliokunnassa ja tulemme paljon viisaammiksi. Minäkin olen vasta tässä raapinut pintaa. Yritän tutustua tähän asiaan, joka on minulle ihan uusi näkövinkkeli, mutta varmaan tämä on tätä aitoa elämää, että nyt menemme siihen, mistä on kysymys arkielämässä.

Ben Zyskowicz /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Mielestäni tätä lakia voi kannattaa ja myös sitä voi vastustaa hyvin perustein. Ajattelin siitä pari sanaa lausua varsinaisessa puheenvuorossani, mutta mielestäni ed. Anderssonin käyttämät perusteet eräiltä osin olivat erittäin huonoja. Sanoitte esimerkin, että on kaksi ihmistä, jotka yhdessä seurustelevat tai asuvat, toinen haluaa mennä naimisiin, toinen ei halua mennä naimisiin. No, tämän hetken arkijärki sanoo, että silloin avioliittoa ei synny eikä synny niitä oikeuksia eikä niitä velvollisuuksia, joita avioliiton myötä syntyisi, koska kahdesta ihmisestä, joita avioliittoon tarvittaisiin, toinen ei vaan eri syistä halua avioliittoon. Nyt te käytitte argumenttia, jos oikein ymmärsin, että silloin lainsäätäjän pitää ratsastaa apuun ja tälle toiselle, joka ei halua avioliittoon eikä halua avioliiton oikeuksia ja velvollisuuksia, pitää lainsäätäjän kuitenkin laki säätämällä tiettyjä velvoitteita antaa, vaikka hän nimenomaan halusi välttää avioliiton myötä syntyvät velvoitteet. Eli kyllä silloin on ehkä parempi näiden kahden elää sen mukaan, minkä he yhdessä voivat sopia, ilman että lainsäätäjä tulee siihen väliin.

Janina Andersson /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Siis tämän näkövinkkelin mukaan minun ei silloin olisi pitänyt hankkia lapsia sellaisen miehen kanssa, joka ei halua minun kanssani naimisiin. (Ed. Zyskowicz: En halua ottaa kantaa teidän henkilökohtaiseen elämäänne! — Naurua) Siis tämähän on aika kaukana elämästä. Siis voi hyvin olla tilanteita, että ihmiset ovat rakastuneita, mutta toinen jostain syystä ei halua naimisiin, vaikka toinen haluaisi. Eikö silloin ole parempi, että he voivat jatkaa yhdessä ja toisen ei tarvitse pelätä niitä menetyksiä, jos hän vaikkapa satsaa enemmän lastenhoitoon, että hänelle jotenkin olisi suojattu se, mitä tämä aiheuttaa hänen elämälleen, kun hän menettää paljon työtuloja ja eläketurvaa ym.?

Ben Zyskowicz /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Jos lähdettäisiin tästä ajattelusta, ed. Andersson, niin asetatte tavoiteriman kovin alhaalle. Eikö silloin olisi parempi kannattaa sitä, että säädetään näiden ihmisten kohdalta niin, että he ovat avioliitossa ja sillä hyvä, koska te nimenomaan perustelette sillä, että kun toinen ei halua avioliittoon ja siitä voi seurata ongelmia, niin lainsäätäjän pitää tulla siihen apuun? Miksei lainsäätäjä tulisi ihan täysillä apuun ja säätäisi, että avioliitto, kun toinen riittävästi haluaa, syntyy siitä tilanteesta?

Eero Akaan-Penttilä /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minä en tässä sano mielipidettäni, vaan yhden juridisen näkökohdan, jonka opin edellisellä kaudella eduskunnassa, kun eräs juridiikan professori piti meille esitelmää avioliiton ja avoliiton välisistä eroista. Hän päätti esityksensä sanomalla, että kannattaa huomioida se, että jos asuu avioliitossa, niin takana on vähintään seitsemän erilaista juridista seikkaa, eri lainsäädännöstä tulevaa kohtaa, jotka turvaavat mahdollisessa myöhemmässä elämässä tulevia vaikeuksia, erityisesti silloin, jos on lapsista kysymys. Avoliitossa ei ole minkäänlaista tämmöistä juridista turvaa miltään osin. Toivoisin, että tätä puolta selitettäisiin Suomessa niille ihmisille, jotka näitä ratkaisuja ovat tekemässä.

Raimo Vistbacka /ps(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Tämä hallituksen esitys on aika mielenkiintoinen, jos pohtii esimerkiksi avioliiton solmimisen yhteydessä tehtävää avioehtosopimusta, eli siltä osin joskus tuntuu siltä, että halutaan pitää ikään kuin se omaisuus ja tehdä avioehtosopimus, mutta sitä on vähän vaikea tehdä juuri silloin avioliiton solmimisen yhteydessä. Se olisi ikään kuin epäluottamuslause toista kohtaan.

Mutta itse jäin pohtimaan tämän hallituksen esityksen 2 §:n säännöstä tästä sopimuksen tekemisestä, koska tässä ei ole puhuttu sillä tavoin muotoseikoista juuri lainkaan, kuten esimerkiksi 7 §:ssä. Toivoisin, että lakivaliokunta pohtisi sitä, olisiko parempi silloin, kun poiketaan tästä lainsäädännöstä, olla tarkat muotoseikat myös käytettävissä.

Sampsa Kataja /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Mitä tulee ensinnäkin siihen, joutuuko naimisiin tai avoliittoon, niin kyllä kai siitä pitää lähteä, että jokainen ajautuu tällaisiin tilanteisiin omasta tahdostaan ja omasta tahdostaan lähtee niistä sitten kävelemään, jos tilanne sitä vaatii.

Mutta mitä sitten tulee tähän varsinaiseen kysymykseen siitä, että tällä lailla on tarkoitus suojata heikommassa asemassa olevaa, jotta ei ajauduttaisi kohtuuttomiin tilanteisiin, niin tällä hetkellä meillä on oikeuskäytäntöön perustuen sama tilanne. Eli perusteettoman edun palautus on tällä hetkellä oikeuskäytännön mukanaan tuoma ratkaisukeino, mutta tätä ei ole lailla säädetty, ja se ei ole siltä osin tyydyttävä tilanne. Tämä laki tuo sen jo oikeaksi todetun kohtuullisuusperiaatteen lainsäädännön tasolle ja selkeyttää tilannetta, miten tästä eteenpäin mennään.

Erkki Pulliainen /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Yritin ensimmäistä vastauspuheenvuoroa saada ed. Salon käyttämän puheenvuoron perusteella. Itse asiassa kaikki myöhemmät puheenvuorot ovat tehneet sen saman vastauspuheenvuoron aiheelliseksi, nimittäin sen, selventääkö avoliittotilanteessa tämä hallituksen esitys pelisääntöjä vai ei, kun kehotetaan valiokuntaa pohdiskelemaan näitä asioita. Nimittäin kaikki kokemukset näyttävät olevan sellaisia, että avoliitto on aika sotku juttu, mutta niin se on tämä ihan oikea avioliittokin. Kun se sikseen menee, se on kyllä yhtä sotkua sotkun päälle, mutta onneksi siinä on niitä perälautoja vähän joka puolella, että joku juridiikan pykälä aina tulee pikkuisen suojaamaan hommaa. Mutta kun hallitus on päätynyt tähän hallituksen esitykseen, niin minusta juuri se, onko enemmän haittaa vai hyötyä tästä, on se oikea arviointiperuste.

Outi Mäkelä /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tässähän puhutaan itse asiassa yhteistalouden purkamisesta, ja itse hieman hämmästelen, mihin tätä avoliitto-sanaa, avopuoliso-sanaa, välttämättä tässä tarvitaan. Jos yhteistalous hajoaa, niin silloin on varmasti syytä pohtia sitä, miten talouteen kuuluvat tavarat tai asiat jaetaan.

Mutta tämä avoliittokysymys tässä tuo nämä ongelmat. Avoliittoa ei ole määritelty täsmällisesti. Tässä laissa se määritellään niin, että sen muodostavat yhteistaloudessa ja parisuhteessa asuvat. Onko siis avoliitto mahdollinen, jos on kaksi asuntoa? Ja miten tämä parisuhdekysymys: pitääkö se jollain tavalla osoittaa, että on parisuhde, jos on esimerkiksi samaa sukupuolta olevat ihmiset? Kenen tehtävä on osoittaa parisuhde silloin?

Timo Heinonen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Kataja totesi, että tämä selkiyttää tilannetta. Ymmärrän tämän juristin näkökulmasta kyllä, tämän lähestymisen. Ainakin työllisyyttä tämä tulee lisäämään tästä lähestymiskulmasta, niin kuin täällä monessa kohdassa todetaan, että kyllä tarvitaan juristeja näitä tilanteita ratkomaan.

Itse näkisin hyvin samalla lailla kuin ed. Zyskowicz, että se on valinta-, tahtokysymys, kuinka tässä edetään. Miksi tätä lakia ei olisi voinut säätää sitten siihen tulokulmaan, että jos avoliitossa haluaa, niin tehdään sitten avoliiton alussa sopimus siitä, että sen omaisuuden, mikä tämän avoliiton aikana kertyy, olemme valmiit sitten näillä samoilla pelisäännöillä osittamaan, mitä tässä tuodaan? Täällä todetaan, että hyvitystä "saattaisi saada". Kuka sen ratkaisee? Sen tiedän, että tästä tulee valtavasti oikeuskäsittelyjä ja juristeille töitä tämän lain myötä.

Tuulikki Ukkola /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kun juristit puhuvat, niin tavallisella kansanedustajalla menee sormi suuhun.

Mutta minä olisin kysynyt ed. Anderssonilta, kun hän sanoi, että olisi tilanne ihan toinen ollut, kun hän sai lapsen, jos hän olisi ollut avoliitossa. Miten se olisi ollut erilainen, koska lapsihan perii teidät molemmat, niin isän kuin äidinkin, ja lapsen elatusvelvollisuus on molemmilla, niin isällä kuin äidilläkin, tulipa ero avioliitossa tai avoliitossa?

Jos on semmoinen tilanne, että toinen puoliso haluaa avioliittoa ja toinen ei halua avioliittoa, niin kyllä on silloin parempi olla menemättä mihinkään liittoon. Semmoinen liitto ei kyllä kestä, ei taatusti kestä. Se on ihan tasan varma, että se lähtee nurin, olipa kysymys avioliitosta tai avoliitosta. Ei ole kysymys siitä, minkälainen liitto se on. Kysymys on siitä, haluaako olla yhdessä. Näin se on.

Toinen asia vielä, että jos halutaan ... (Puhemies: Minuutti menikin jo!) — Aha.

Sanna Lauslahti /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! On tärkeä kysymys, selkiyttääkö vai eikö selkiytä, ja se on se meidän lakivaliokunnan käsittelyn agenda. Tosiasia on jo tänä päivänä, että me työllistämme juristeja avoliittojen osalta ja työllistämme myös käräjäoikeuksia. Sitten on kysymys, kuinka paljon vähemmän ehkä me saisimme tulevaisuudessa.

Samoin on hyvin tärkeätä, haluammeko me olla sen heikomman osapuolen puolella, koska harvempi avoliittoon ajautuessaan pohtii, että ero tulee jonain päivänä, kun ollaan rakastuneita. Mutta siinä vaiheessa, kun lähdetään eroon, ne ovat hyvin kiusallisia, ikäviä. Usein on niin, että toinen osapuoli saattaa ja molemmat osapuolet saattavat ihan tehdä toisillensa kiusaa, jolloin meidän tehtävämme on miettiä lainsäädäntöä ja sen tuomaa turvaa.

Päivi Räsänen /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minusta suuri ongelma tässä on se, millä tavoin todistetaan ristiriitatilanteissa, joita nämä tilanteet todellakin ovat, kun kerran käräjille mennään, miten pitkään avoliitto on kestänyt, kun ei sitä mitenkään erityisesti solmita, ja millä tavoin todistetaan, kumpi osapuoli on enemmän tehnyt työtä sen yhteisen kodin eteen. Ed. Anderssonin esimerkki tästä hulttiomiehestä: Millä se todistetaan, että se hulttiomies on siivonnut ja imuroinut ja laittanut ruokaa? Avopuolisolla saattaa olla ihan erilainen käsitys tästä kuin tällä miehellä on.

Toki selkeimpiä ovat ne tilanteet, joissa äiti on ollut kotiäitinä vuosikausia. Ne ovat varmasti niitä kaikkein selkeimpiä tilanteita. Mutta edelleenkin kysyn sitä, miksi ihmeessä tämän lain tarvitsee koskea niitä avopareja, joilla ei ole yhteisiä lapsia.

Esa Lahtela /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Räsäsen puheeseen voisi jatkaa. Hän totesi, että se on ongelmaton tilanne, kun on kotiäiti. Ihmettelen vaan, miten mitoitetaan se kotiäidin työ, jos on yksi, kaksi tai kolme lasta, sitten kun lähdetään jakamaan sitä omaisuutta, onko se kuukausipalkka vai mikä, miten se tehdään, mikä osuus siitä omaisuudesta tulee sitten sille kotiäidille. Tilanne on tietysti se, että hän on hoitanut lasta, ja mies voi sanoa, että no eihän hän ole yhtään tienannut tähän perheeseen, vaan hän on hoitanut kotitaloustöitä. Se on tärkeä työ, ja en tiedä, miten tämä ratkaistaan. Sen takia erityisen ihmeissäni olen, että yleensä tämmöinen laki tänne tuodaan.

Tässähän todetaan: "Avoliitoksi ei katsottaisi parisuhdetta, jonka osapuoli on avioliitossa tai rekisteröidyssä parisuhteessa". On tässäkin yksi määritelmä kyllä. Tähän tulee mahdottoman paljon sokkeloita, lokerikkoja, mihin ihminen isketään.

Heli Järvinen /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tätä keskustelua seuratessa tuntuu siltä, että tästä lakiehdotuksesta tehdään ongelmallisempi kuin se onkaan. Kun puhutaan hulttiomiehestä tai hulttiovaimosta, niin samat ongelmathan pätevät jo nyt lainsäädännössä esimerkiksi avioliiton osalta, jos toinen osapuoli osallistuukin vähemmän kuin toinen ja miten sitten tehdään. Ihan samalla tavalla täällä on pohdittu omaisuuden jaon ongelmia. Aivan samalla tavalla näitä omaisuuden jaon ongelmia joudutaan pohtimaan jo nyt eri lailla asuvien ihmisten kesken ihan riippumatta siitä, ovatko he avopareja vai jossain muussa suhteessa.

Minusta oikeastaan se kaikkein oleellisin tulee jo tässä nimessä, kun puhutaan yhteistaloudesta. Yhteistaloudessa on aina, niin kuin sanakin jo sanoo, kyse taloudesta. Sen pitää perustua järkiperusteisiin. On pelkästään onnellista, jos sitten yhteistaloudessa elävillä on myös rakkaussuhde.

Matti Saarinen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Jos suhde on kunnossa, niin kyllä se kestää erilaisten oikeudellisten papereitten kirjoittamisen jopa ennen yhteen muuttamista tai ennen häitä. Asioista kannattaa sopia etukäteen, koska riitatilanteissa niistä on erittäin vaikea sopia, kuolemantapauksen kyseessä ollen mahdoton sopia jälkikäteen. Esimerkiksi lapsen asemaa ajatellen kyllä nykynuoret ovat niin fiksuja, että voivat suojata lapsen asemaa miettimällä vähän, milloin se lapsi ylipäänsä maailmaan saatetaan.

Mitä näihin sopimuksiin tulee, ovat ne sitten testamentteja tai mitä tahansa, esimerkiksi avioehto, niin avioehtohan on sopimuksena sellainen, että eihän sillä ole mitään merkitystä, jos sovinnossa ja yhdessä eletään. Se on vain tietynlainen vakuus tiettyä elämäntilannetta ajatellen.

Sampsa Kataja /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Nykylaki on ongelmallinen, ja nykylaki tuo töitä myös asianajajille. Varmasti tapahtuu niin, että myös tämän uuden lain myötä tarvitaan asianajajia. Mutta joka tapauksessa tämä uusi laki selkeyttää pelisääntöjä huomattavasti. Ei tarvita enää juristeja kaivamaan esimerkiksi tapausta korkeimmasta oikeudesta vuodelta 1988, joka koski toisen aviopuolison omaisuuteen kohdistunutta työpanosta, tai samalta vuodelta korkeimman oikeuden tapausta, joka koski toisen puolison omaisuuteen sijoitettuja varoja, tai vuodelta 1993 tapausta, jossa panoksesta toisen avopuolison omaisuuden karttumiseen kotityön muodossa tehtiin ratkaisuja. Tämä laki antaa selkeät pelisäännöt, ilman että tarvitsee kaivaa korkeimman oikeuden tapauksia omaisuuden erottelusta. Kumpikin pitää oman omaisuutensa, ja yhteisomaisuus jaetaan tasan ja tarvittaessa kohtuuttomuuksia korjataan hyvitystä maksamalla.

Eero Lehti /kok:

Arvoisa herra puhemies! Aviopuolisoiden yhteistalouden purkautuminen voi tapahtua myös kuolemantapauksen myötä. Näihin aika harva avopuoliso on varautunut, koska oletetaan, että samanlaiset pelisäännöt esimerkiksi työeläkkeen jatkumisesta leskelle toteutuisivat myös avoliitossa. Työeläkelaissa tästä asiasta kuitenkin on aivan yksiselitteinen määritelmä: avopuoliso ei ole toisen menetettyä elämänsä työeläkkeeseen oikeutettu. Näiden taloudellisten tappioiden suuruus on usein yllättävän laaja, pitkävaikutteinen ja hankalasti paikattavissa. Sen sijaan lasten osuus leskeneläkkeeseen on taattu. Mielestäni avioliitto suomalaisessa yhteiskunnassa on nimenomaan lähtökohta ja sen mukaan pitäisi pyrkiä lainsäädäntöä kehittämään, jolloin tätä työeläkelainsäädäntöäkään ei ole tarkoitus muuttaa avopuolisoita suosivaksi.

Janina Andersson /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Ukkola kysyi, mikä on ero, jos saa lapsia, jos on avioliitossa tai avoliitossa. Se erohan on siinä, että jos tulee erotilanne ja jompikumpi, nainen tai mies, on käyttänyt paljon aikaa lastenhoitoon, kun toinen on edistänyt omaa uraansa ja tienannut paljon ja ostanut omiin nimiinsä vaikkapa asunnon, auton, vaikka mitä muuta ja yhteiset lapset ovat hoituneet niin, että toinen uhraa tavallaan sitä uraansa ja toinen tekee kotityöt, silloin on suuri ero, ollaanko naimisissa vai ei, silloin se suuri ero on, kun tulee se avioerotilanne. Tätä suojaa minä pyysin, että otatte huomioon sen, ettei ole niin, että ne, jotka eivät ole naimisissa, sitten joutuvat epäoikeudenmukaiseen tilanteeseen.

Ben Zyskowicz /kok:

Arvoisa herra puhemies! Hyvät kollegat! Minulle tämä esillä oleva asia on hyvin toisaalta—toisaalta-asia.

Yhtäältä meillä on olemassa avioliittoinstituutio, jonka roolia ja pysyvyyttä omalta osaltani haluaisin korostaa. Meillä on jokaisella pariskunnalla mahdollisuus halutessaan mennä avioliittoon ja saada sen ratkaisun myötä kaikki ne velvollisuudet, mutta myös kaikki ne oikeudet, jotka avioliittoinstituutioon kuuluvat. Sitä kautta syntyvät myös ne oikeusturvatakeet erilaisia erotilanteita varten ja takeet tietyn asteisesta oikeudenmukaisuudesta erotilanteissa, joihin esimerkiksi ed. Andersson viimeisimmässä vastauspuheenvuorossaan puuttui.

Eli toisaalta voisi todeta: Mihin tarvitsemme tätä lakia, koska jokainen pariskunta, joka haluaa suojaa tällaisia erotilanteita varten ja omaisuuden oikeudenmukaisempaa jakautumista erotilanteissa, jokainen tällainen pariskunta voisi valita avioliiton ja sitä kautta saada jo nykyisen lain nojalla nämä suojat ja oikeudet ja mahdollisuudet? Tämä on siis toisaalta näin, eli tätä lakia ei tarvittaisi, vaan jokainen pariskunta itse päättää, haluaako mennä avioliittoon ja saada ne oikeudet vai tyytyä avoliittoon, josta seuraa tiettyjen oikeuksien puuttumista.

Toisaalta tämän päivän suomalaisessa yhteiskunnassa meillä on erittäin paljon avoliittoja. (Ed. Kallis: Miksi?) Tämän päivän suomalaisessa yhteiskunnassa tällaisissa avoliitoissa voi erotilanteissa syntyä hyvin kohtuuttomia tilanteita, epäoikeudenmukaisuuksia, joita tässä keskustelussa on myös tuotu esiin. Varsinkin jos toinen avopuolisoista on ollut poissa työelämästä esimerkiksi kotona hoitamassa lapsia ja toinen puoliso on osallistunut työelämään ja kaikki omaisuus, mitä on hankittu avoliiton aikana, joka on saattanut kestää useita, useita vuosia, on tämän työelämään osallistuneen puolison nimissä — mikä on tietysti sinänsä ihan oikein, koska ne on hänen tuloillaan hankittu — silloin avoliiton purkautuminen nykytilanteessa voi johtaa hyvin kohtuuttomiin tilanteisiin. Tällä lailla pyritään näissä erotilanteissa suojaamaan heikompaa osapuolta ja antamaan hänelle oikeutta. Eli tässä mielessä taas tällainen lainsäädäntö on tervetullutta lisäämään oikeudenmukaisuutta, lisäämään tämän heikomman osapuolen suojaa.

Tähän liittyy kuitenkin hyviä kysymyksiä, joita tässä keskustelussa monet ovat tuoneet esiin riippumatta siitä, kummalla kannalla itse lain tarpeellisuuden suhteen ovat.

Meillä voi olla hyvin vakaumuksellisia avoliittolaisia, jotka ovat tietoisesti halunneet valita avoliiton, tietoisesti halunneet järjestää elämänsä tavalla, johon avioliitto-oikeus ja avioliittolainsäädäntö eivät ulotu. Kuinka pitkälle lainsäätäjän tulee tässä tilanteessa ja näissä tilanteissa tulla holhoamaan — käytetään nyt tätä sanaa — näitä avopuolisoita? Kuinka pitkälle meidän tulee mennä siihen tilanteeseen ja sanoa, että vaikka te olette tietoisesti valinneet avoliiton ja halunneet välttää avioliittoon liittyvät erilaiset oikeussäädökset, niin me kuitenkin katsomme tarpeelliseksi tai välttämättömäksi tiettyjä säädöksiä tuoda teidän avoliittoonne erotilanteiden varalta? (Ed. Kataja: Vain kohtuuttomissa tilanteissa!) Onko tällainen holhoaminen paikallaan? Pitäisikö niiden — nyt viittaan ed. Komin puheenvuoroon — jotka eivät halua näitäkään säädöksiä, taas mennä johonkin uuteen instituutioon, kutsutaan sitä vaikka perusliitoksi vai miksikä hän sitä kutsuikaan? No, nyt tietysti tähän voidaan vastata, että näistä säädöksistä, joita tässä säädetään, osapuolet voivat keskenään sopia toisin ja niistä poiketa. Mutta on kuitenkin tiettyjä juuri heikomman eduksi säädettyjä säädöksiä, joista erikseen tässä hallituksen esityksessä säädetään, että niistä oikeuksista asianomainen ei voi luopua.

Jos lähdetään tästä tilanteesta ja ajatuksesta, että vaikka ihmiset valitsevat avoliiton, niin meidän, lainsäätäjän, pitää mennä täydentämään heidän liittoaan tietyillä juridisilla takeilla heikomman suojaksi, niin voi kysyä, mikä on seuraava kohde tässä sääntelyssä. Jos kaksi ihmistä asuu ja elää avoliitossa, toinen kuolee, niin avopuolisolla ei ole perintöoikeutta. Nyt voidaan ajatella, että tällainen puuttuva perintöoikeus voi johtaa joissakin tilanteissa huomattaviin kohtuuttomuuksiin ja voi tuntua epäoikeudenmukaiselta. Onko seuraava askel se, että meidän lainsäätäjien pitää tässä tilanteessa turvata kohtuullisuus ja oikeudenmukaisuus menemällä säätämään seuraavaksi myös avopuolison perintöoikeudesta ainakin tietyissä tilanteissa?

Eli, herra puhemies, haluan tällä vaan sanoa, että mielestäni voidaan esittää erittäin hyviä perusteita sekä sen puolesta, että tällaista lakia ja lainsäädäntöä ei tarvita, että sen puolesta, että tällaista lainsäädäntöä tarvitaan oikeudenmukaisuuden turvaamiseksi ja epäoikeudenmukaisuuksien estämiseksi.

Henkilökohtaisesti kallistun tässä vaiheessa lain hyväksymisen kannalle, koska todellisuutta on se, että meillä on hyvin paljon avoliittoja ja ilmeinen tosiasia on myös se, että usein voi syntyä kohtuuttomia tilanteita näissä erotilanteissa, ellei lainsäätäjä tällä tavoin pyri heikompaa osapuolta suojaamaan. Tämä on näkemykseni tänään noin kello 15.10. (Naurua) Mielestäni tässä keskustelussa on tuotu erittäin hyviä näkökohtia esiin, ja toivon, että lakivaliokunta pyrkii näihin kaikkiin esillä olleisiin kysymyksiin löytämään vastauksia. Lopullisen kantani tähän asiaan tulen ottamaan vasta lakivaliokunnan käsittelyn jälkeen. (Ed. Kallis: Kyllä se jo tiedetään!)

Anna-Maja Henriksson /r:

Herr talman! Jag kan instämma i det som föregående talare just sade. Det här är en lag som man kan förhålla sig både positiv och negativ till beroende på ur vilken synvinkel man ser på saken. Jag upplever ändå att den här föreslagna lagändringen inte är särskilt dramatisk. En annan fråga är om den är nödvändig.

Fortfarande består skillnaden mellan samboförhållande och äktenskap. I ett samboförhållande får man ingen giftorätt och man får heller ingen arvsrätt. Namnprincipen när det gäller ägande av egendomen är fortfarande det förhärskande, och så är det ju också i äktenskapen i dag. Den i vars namn egendomen är skaffad anses vara ägare. Den här lagen skulle inte heller ge den efterlevande sambon rätt att bo kvar i det gemensamma hemmet ifall att den andra sambon avlider, i motsats då till vad förhållandet är i äktenskap.

Elikkä tämä laki ei muuta sitä tilannetta, että edelleen pysyy suuri ero siinä, mikä tilanne on aviopuolisoitten välillä ja mikä tilanne on avopuolisoitten välillä, kun katsotaan, mitkä ovat oikeudet avioliitossa ja avoliitossa. Perintöoikeutta ei tule avoliitossa koskaan. Jos se on tullakseen, sen pitää tapahtua testamentin kautta. Ei myöskään ole avio-oikeutta. Elikkä jos toinen avopuolisoista omistaa 400 ja toinen omistaa 200 ja jos tämä suhde purkautuu, niin yleensä toimitaan niin, että nimiperiaatteen mukaisesti jokainen pitää omansa. Toinen saa pitää 400 ja toinen pitää 200, eikä jaeta niin, että kummallekin tulee 300. On erittäin tärkeä periaate, että tämä pysyy poissa tästä laista.

Mutta niin kuin sanoin, olen itse miettinyt myös kysymystä siitä, miten määritellään, kuka on avosuhteessa, kuka on avopuoliso ja kuka ei, mikä on esimerkiksi tilanne, jos asutaan sillä lailla, että kesäisin asutaan yhdessä, mutta talvella asutaan erikseen. Näitäkin tapauksia on. (Ed. Zyskowicz: Kansanedustajat! — Naurua) — No, kansanedustajat esimerkiksi, joskus voi olla niinkin. — Mutta löytyy paljon eläkeläisiä, jotka tekevät näin. He pysyvät erikseen talvella, asuvat omissa kämpissään, mutta sitten kesällä voivat asua yhdessä ja viettävät sen kesän yhdessä. Onko sitten kyseessä avopuolisosuhde vai ei?

Så det är med andra ord många frågor som fortfarande är öppna, och när det gäller just beslutet och begreppet sambo, så finns det mycket att ta ställning till. Här ser jag att lagutskottet får en jätteviktig uppgift att kunna definiera det här på ett sådant sätt att det också är hållbart.

Sedan är det en annan sak. Jag har i mitt eget civila jobb som bankjurist åtskilliga gånger förvånat mig över hur lite vi finländare vet om den i kraftvarande äktenskapslagstiftningen, och hur lite vi vet om hur man äger egendomen då man lever i ett samboförhållande. Och det på vilket sätt vi kan börja få till stånd en större upplysning, hur vi kan få finländarna att faktiskt förstå vad deras egen situation är, vad händer ifall den ena avlider, vad händer om man upphör med förhållandet, där skulle finnas mycket att göra.

Eli jo tänä päivänä tilanne on se, että monet suomalaiset eivät tiedä, mikä on... (Ed. Kallis: Tietävät!) — Minä olen, ed. Bjarne Kallis, nähnyt tämän pankkilakimiehen toiminnassa. — Monet luulevat, että minä omistan esimerkiksi avioliitossa oman omaisuuteni, ja jos puoliso kuolee, saan puolet hänen omaisuudestaan. Näinhän se ei ole. Tässä suhteessa valistusta tarvitaan sekä avio-oikeuden suomista etuuksista että siitä, mitä tapahtuu, jos elää avoliitossa.

Mielestäni tämä keskustelu on ollut erittäin hyvä, ja luulen, että me lakivaliokunnan jäsenet olemme saaneet tästä paljon mietittävää, kun asia etenee valiokunnassa.

Tuulikki Ukkola /kok:

Arvoisa puhemies! Ed. Zyskowiczia lainaten: tänään kello 15.10 olen sitä mieltä, että tätä lakia ei tarvita. Näin siksi, että kaikki nämä ongelmat voidaan ratkaista, mitä tässä on tuotu esiin, jos ollaan huolellisia. Jos tehdään sopimukset etukäteen, jos tehdään järjestelyt etukäteen, jos huolehditaan siitä, että lapset perivät ja lasten huolto järjestyy, olipa miten tahansa, kaikki nämä voidaan järjestää etukäteen ilman mitään tämän tyyppistä sekavaa lakia.

Haluaisin sanoa sen, että meillä on avioehto, joka säätelee jo tällä hetkellä aviopuolisoitten omaisuutta. Me pääsemme irti avioliitosta puolessa vuodessa, jos siltä näyttää. Mihin me avoliittoa tarvitsemme? Meillä on testamentti, jolla voidaan turvata avoliitossa olevan puolison elämä toisen kuoleman jälkeen. Elikkä me emme erityisesti tarvitse tätä yhtään mihinkään. Se, että meillä on näin paljon näitä avoliittolaisia, johtuu siitä, että ihmiset eivät nykyisin sitoudu, eivät ota vastuuta siitä, että yrittäisivät pitää suhteensa kunnossa, ja se on valitettavaa. On viiden vuoden suhteita, on kuukauden suhteita. Näitäkö varten pitäisi, kuukauden, muutaman kuukauden ikäisiä suhteita vartenko meidän pitäisi, tämmöisiä hyvin monimutkaisia lakeja säätää? Ei minun mielestäni.

Jos todellakaan avopuoliso ei halua mennä naimisiin, niin minä voin kyllä vaan kysyä, onko tämmöisellä suhteella, avoliitolla, ylipäätänsä sitten tulevaisuutta. Sehän häviää jo ennen aikojaan. Toinen asia on, että avioliitossakin on pöljä se nainen tai mies, joka ei katso, että kaikki, talot ja tavarat, tulee puoleksi molempien nimiin. Eihän nyt semmoinen käy nykyaikana, että toinen tekee uraa ja toinen hoitaa lapsia ja urantekijä panee kaiken omiin nimiinsä, ei myöskään avioliitossa, ed. Andersson.

Sampsa Kataja /kok:

Arvoisa puhemies! Kun ed. Ukkola siirtyi avioliiton puolelle, niin yhdyn siihen näkemykseen, että sopimusten tekeminen puolisoiden välisissä suhteissa ei ole aivan yksinkertaista ja itsestäänselvyys. Moni välttää avioliittoa nimenomaan siitä syystä, että silloin mukaan tulee avio-oikeus. Olisikin perusteltua, ja seuraava askel varmaan onkin se, että avioliitossa lähtökohdaksi otetaan se, että puolisot pitävät kumpikin oman omaisuutensa, joka on puolisoilla ennen avioliiton solmimista. Mutta tämän lain tarkoitus on siis yksinkertaisesti se, että kumpikin pitää oman omaisuutensa ja yhteisomaisuus jaetaan ja kohtuuttomuudet korjataan.

Tässäkin keskustelussa ja varsinkin käytäväkeskusteluissa on esiintynyt sitä väärinkäsitystä, että tällä lailla tuotaisiin puolisoiden omaisuuden suhteen joku jakoperiaate, joku murto-osa tai peräti puolittamisperiaate siten, että kummallakin puolisolla olevaan omaisuuteen toiselle syntyisi automaattisesti joku murto-osainen oikeus. Näin ei ole. Kumpikin siis — kertaalleen vielä — pitää oman omaisuutensa, yhteisesti, vaikka puoliksi, omistettu omaisuus jaetaan sen puoliksi omistamisen mukaan, ja mikäli toinen puoliso on kohtuuttomasti hyötynyt toisen puolison panostuksista tämän toisen omaisuuteen, tästä voidaan maksaa erikseen hyvitystä.

Esa Lahtela /sd:

Arvoisa puhemies! Se ei liene uutta, jotta olen perinteisen avioliittokäsityksen kannalla ollut aina täällä eduskunnassa, sen aikaa, mitä vuodesta 1995 asti olen täällä ollut. Tämä sen takia jotenkin sotii omia käsityskantojani vastaan. Koska meillä on jo tällä hetkellä hyvin monitahoinen, osin mutkikas, monet asiat kattava lainsäädäntö, niin tässä tulee yksi juonne lisää.

Niin kun täällä on todettu, kyllä tämä ainakin lakimiesten työtä tulee lisäämään, kustannuksia, ja juristit varmaan tulevat pärjäämään tässä aika hyvin, koska tiedetään heidän liksansa, hinnoitteluperiaatteensa ja se, miten isoja riitoja tässä tulee olemaan siinä tilanteessa ainakin, kun tätä hyvitystä lähdetään määräämään ja mikä on mahdollisesti se hyvityksen määrä, jos toinen kokee, jotta ei ole saanut oikeutta ja on yhteistaloudessa asunut; varmaan tulee riitaa siitä, jos tämmöinen ero tulee. Useimmiten näissä erotilanteissa kuitenkaan joka tapauksessa ei ihan sovinnossa erota, vaan valtaosassa käydään kova tappelu jo monista muista asioista, mutta sitten vielä jaetaan omaisuutta ja mahdollisesti jopa lapsia, jotta kuka saa ne lapset itselleen ja kuka joutuu maksupaikalle siinä.

Mutta meidän yhteiskuntammehan oikeastaan aiheuttaa näitä tilanteita. Siis ajaudutaan yksinhuoltajuuteen lainsäädännön takia. Niin kuin tässä aikaisemmassa puheessa tuli jo esille, työmarkkinatuki, siis tämä meidän työttömyysturvajärjestelmämme, tekee niitä teknisiä eroja. Ne eivät välttämättä ole mitään tämmöistä huijausta tai semmoista luuserihommelia. Kuvitellaan tilanne, niin kuin tiedän monta tapausta, että on isä ja äiti ja ovat jopa naimisissa tai ovat avoliitossa, asuvat samassa taloudessa. Samalla tavalla heitä kohdellaan tietysti työmarkkinatuen osalta, niin että katsotaan sen puolison tulot. Voi olla, että äiti ei saa yhtään mitään, kun on hoitanut lapsia. Miehen tulojen ei tarvitse olla kuin kaksi tonnia kuukaudessa, niin vaimo ei saa mitään, vaikka on jo lapset hoidettu ja lapset ovat maailmalla tai siinä kotona.

Kun siinä tilanteessa äiti haluaisi lähteä työelämään eikä satu saamaan töitä, niin hän on työttömänä täysin toisen armoilla. Silloin saattaa olla, että sovinnossa erotaan tai ei olla sovinnossa, mutta siinä tulee se, jotta joko mies lähtee kävelemään tai nainen ja menee siis hakemaan asuntoa, tulee saamaan asumistuen, on yksinhuoltaja. Siitä huolimatta välit voivat olla vielä kunnossa. Voi käydä piipahtamassa toisen puolison luona kahvilla, tai meillä päin sanotaan, että yöjalkasessa käypi siellä, senkin tyyppistä toimintaa on. Mutta tämä työmarkkinatukilainsäädäntö siltä osin kuin siinä on tämä tarveharkinta, aiheuttaa tämmöistä, josta minä olen sanonut, että niin sanottuja teknisiä eroja, jolloin ihan puhtaasti sen taloudellisen seikan takia lähdetään erilleen asumaan, ja se tekee hirveän paljon ylimääräistä kustannusta yhteiskunnalle. Sitten hän varaa jonkun kämpän, joku asunto on varattu, välttämättä ei kokoaikaisesti siellä edes asuta, mutta tekee tämmöistä lisäkustannusta yhteiskunnassa. Sen takia minusta olisi ekana korjattava tämä asia.

Tämähän ei ole linjassa meillä verotuksen kanssa, jos on tämän tyyppinen ajattelu, että toisen pitää elättää toista, siis ei ole oikeutta omaan rahaan puolisolla. Siinä tapauksessa pitää muuttaa verotus siten, että on perheverotus. Katsotaan tulot yhteen, ja sitten tämä järjestelmä olisi looginen. Nyt meillä on kuitenkin erillisverotus, mutta siitä huolimatta vaaditaan toisen elättävän toista.

Tähän lakiin liittyen — niin kuin tässä sanoin, en näe tätä omasta mielestäni järkevänä — meillähän on tehty lainsäädäntö, että on rekisteröity parisuhde, joka koskee homoliittoja, ja nyt tulee vielä erillinen juonne tässä. Täällä lukee näin: "Ehdotettu laki kattaisi sekä samaa että eri sukupuolta olevien henkilöiden parisuhteet." Eli tämä koskee myös homoliittoja. Mutta sitten mennään eteenpäin: "Avoliitoksi ei katsottaisi parisuhdetta, jonka osapuoli on avioliitossa tai rekisteröidyssä parisuhteessa." Tämä kertautuu, tässä tulee limittäin ja lomittain ja ristikkäin koko systeemi. Minusta tämä menee yhä syvemmälle semmoiseen systeemiin, jotta kohta tästä ei ota kukaan enää mitään selvää.

Minusta on pidettävä nämä perinteiset asiat, mitkä ovat olleet tähänkin asti: avioliiton pitää olla se perusydin tässä hommassa, ja sitten sopimuksin voidaan hoitaa eri asioita siinä, miten tapahtuu, jos sattuu toinen kuolemaan tai ero tulee. Nimittäin olen sitä mieltä, että semmoisella liitolla ei ole hyvin pitkään menestymismahdollisuutta, jos alussa on niin isot riidat, jotta ei voi sopia jo jotain, mitä tullaan jatkossa tekemään. Silloin olisi kyllä parempi varmaan lähteä kävelemään heti jo siinä vaiheessa eri suuntiin, jos semmoisista perusasioista on eri käsitys. Mutta varmaan tämä elämä on sitä, kuten joku huuti, että se on moninaista. Itse näen kuitenkin, jotta tämän voisi vaikka hallitus vetää pois, jos tämä eduskunta ei älyä tätä käännyttää sitten tuolla valiokunnassa.

Pentti Oinonen /ps(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Lahtela puuttui homo- ja lesbopareihin, ja omastakin mielestäni tämä lakiesitys on periaatteessa hyvä, mutta samaa sukupuolta oleville tätä lakia ei tulisi missään tapauksessa mielestäni hyväksyä. Perustelen sitä sillä, että henkilökohtaisesti vastustan samaa sukupuolta olevien avo- niin kuin rekisteröityä parisuhdettakin.

Outi Mäkelä /kok:

Arvoisa puhemies! Eduskunnassahan me emme todellakaan halua säätää lakeja, jotka olisivat turhia tai jotka mutkistaisivat asioita, ja tämän lain osalta on hyvä tutkia valiokuntakäsittelyssä, selkeyttääkö tämä tilannetta vai eikö tämä selkeytä tilannetta. Tässä on monia kohtia, joihin on syytä kiinnittää huomiota.

Itse kun lähdin tätä asiaa pohtimaan, yritin selvittää, mikä on avoliiton määritelmä, ja oikeuslaitoksen sivuilta löytyi tähän liittyen tietoa ja siellä todetaan avoliiton ja avioliiton eroja. Mutta sitten esimerkiksi tähän lakiin liittyvä yksi peruste on ollut se, että avopuolisoiden omaisuudenjakoon saadaan selkeyttä. Kuitenkin oikeuslaitos toteaa jo tällä hetkellä sivuillaan: "Yleisten siviilioikeuden periaatteiden mukaan avopuolisolla saattaa olla mahdollisuus korvaukseen toiselta avopuolisolta sillä perusteella, että hän on työllään tai rahasijoituksillaan parantanut toiselle kuuluvaa omaisuutta saamatta toimenpiteistään kohtuullista vastiketta." Yleisen siviilioikeuden mukaan tämä olisi nyt jo mahdollista. Mihin siis tätä uutta lakia tämän osalta tarvitaan?

Avoliittoon liittyy myös määritelmä, että pitää asua yhteistaloudessa. Mitä tarkoittaa yh- teistalous? Onko kaksi erillistä asuntoa yhteistalous? Onko se, että asutaan puolivuosittain tai kesät tai esimerkiksi erilaisia pätkiä? Viisi vuotta on aika pitkä aika. Siinä ehtii jo monenlaista asumismuotoa tehdä, toteuttaa, ja tämä yhteistalouden määritelmä on aika hankala.

Sitten tämä parisuhde. Kuten jo aikaisemmin kysyin, miten osoitetaan parisuhde ja miksi toisaalta tämä laki rajataan vain parisuhteeseen? Jos minä asuisin sisareni kanssa viisi vuotta tai enemmän yhdessä ja meillä tulisi riitaa siitä, miten yhteisasumisemme aikana hankittu omaisuus jaetaan, niin eikö olisi silloin hyvä, että tämä laki suojelisi myös meitä siinä kohdassa tai heikompaa osapuolta? Miksi tämä ylipäätään sidotaan parisuhteeseen? Tässähän voisi olla kyse yhteistalouden purkamisesta.

No, avoliiton alkaminen on myöskin tässä epäselvää, ja tässä lakiesityksessä nimenomaan sanotaan, että avoliiton syntymiseen tai päättymiseen ei liitettäisi muotovaatimuksia, mutta kuitenkin asetetaan viiden vuoden raja. Tämä on jotenkin ristiriitainen ja käsittämätön ajatus. Jollainhan se pitää määritellä, mistä se viisi vuotta sitten alkaa.

Lakimiehille tämä varmasti tuottaa helpotusta mutta varmaan tuottaa myös töitä, koska voisin kuvitella, että tämän jälkeen tunnemme myös käsitteen "avoehto". Minkälainen sopimus siitä sitten tulee? Nämä oikeuslaitoksen sivut kehottavat kovastikin avoliitossa, tosin myös avioliitossa, olevia ihmisiä kirjaamaan ylös, kenelle mikäkin asia kuuluu, jotta sitten, jos tämä tilanne purkautuu, voidaan asiat selvittää. En usko, että tämä siinä suhteessa tuo mitään muutosta. Aina voi tositteita hävitä. Aina voi tulla muistamattomuutta. Aina voidaan joutua riitoihin.

Toisaalta laissa mainitaan kihlaukseen liittyen, että tässä yhteydessä poistetaan säännöksen soveltamisalasta kihlakumppanit vanhentuneena käsitteenä. Olen hieman hämmästellyt, että tässä salissa ei ole tähän liittyen ollut mitään keskustelua. Ehkä tämä liittyy myös siihen, pitääkö puhua parisuhteesta ja miten syvällisestä parisuhteesta ja pitääkö siihen liittyä romantiikkaa, tunteita ja todellista tahtoa olla yhdessä, elää yhdessä ja jakaa asioita. Mutta ehkä tämäkin on asia, joka pitää pohtia, mikä on kihlauksen tulevaisuuden merkitys, onko sillä syytä olla ja onko sitä ylipäätään syytä tämän tyyppisessä laissa olla.

Heikomman asema on varmasti syytä turvata. Mutta mielestäni suurin kysymys on se, riittäisikö jo nykyinen lakipohja tähän.

Esa Lahtela /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Edellinen edustaja puhui ja pohti sitä, mikä on parisuhde tai yhdessä asumisen muoto, mikä se onkin. Siinähän voi olla kolme tai neljä henkilöäkin, ja silloin tämmöistä yhteis-asumista, joka toisi uuden näkökulman, pitäisi pohtia. Silloin se muuttaisi tämän lain henkeä aika paljon. Voihan olla, että kolme neljä ihmistä asuu samassa paikassa ja kaikki kartuttavat samaa taloutta. Se muuttaisi tämän, silloin ei puhuttaisi avioliitosta eikä rinnastettaisi avioliittoon. Semmoisen jopa voisin hyväksyäkin, koska silloin voitaisiin jakaa tämmöinen yhdessä asumisen omistajuus sitten, kun tapahtuu joku kuolemantapaus tai riitä, lähdetään eri suuntiin.

Bjarne Kallis /kd:

Arvoisa herra puhemies! Kun olen näitä puheenvuoroja kuunnellut, niin huomaan, että aika suuri vastustus tälle lakiesitykselle löytyy ja jopa herää kysymys, meneekö tämä läpi.

Mutta kaikissa puheenvuoroissa on myöskin korostettu tai ainakin rivien välistä on käynyt ilmi, miten hyvä avioliittolaki meillä on. Avioliittolaki ottaa molempien osapuolien edut ja velvollisuudet huomioon oikealla tavalla. Sen takia ihmettelen, minkä takia ei avioliittoa solmita. Se käy nopeasti, se ei mitään maksa, se tuo mukanaan hyvin paljon etuja mutta tuo mukanaan myöskin velvollisuuksia. No, jos haluaa välttyä velvollisuuksilta, niin en minä nyt tiedä, se henkilö ei halua ottaa vastuuta toisesta henkilöstä, ei välitä siitä toisesta henkilöstä, kun ei halua ottaa niitä velvollisuuksia, mitä avioliittolaki tuo mukanaan hänelle. Jos kieltäytyminen avioliitosta johtuu siitä, että menettäisi joitain etuja, saisi jotakin, jos ei solmi avioliittoa, saisi yhteiskunnalta joitain tiettyjä etuja, niin silloin nämähän ovat niitä pinnareita, mihin ed. Zyskowicz myöskin puuttui.

Minusta on oikeastaan aika uskomatonta, ettei ruvettu ja miksi ei korosteta avioliiton kaikkia etuja, ja jos siinä on jotakin, mistä halutaan poiketa, niin kaikki tämä on mahdollista testamentin kautta, avioehtosopimuksen kautta ja silloin saavutetaan oikeastaan kaikki ne edut, mitä tämä laki tuo mukanaan. Tämä laki ei tuo mitään uutta mukanaan. Solmimalla avioliitto saadaan ne oikeudet. Jos ei haluta, että omaisuus jaetaan tasan, tehdään avioehtosopimus, ja jos halutaan, että omaisuus siirtyy jollekin toiselle, tehdään testamentti. Kyllä tämä laki tuntuu aika tarpeettomalta.

Petri Salo /kok:

Arvoisa herra puhemies! Ihan parhaimmillaan tietenkin on hyvä, että käydään tällaista perusteellista lähetekeskustelua lähinnä lakivaliokunnan käsittelyä varten. Näyttää kuitenkin siltä, että tämä ei lakivaliokunnassakaan tule välttämättä olemaan mikään helppo pala, vaikka periaatteessa hallituksen yksimielinen esitys on tänne tuotu. Monia epäkohtia tähän lainsäädäntöön vielä sisältyy.

Pahimpana epäkohtana itse pidän sitä, että laissa täytyisi määrätä, koska avoliitto alkaa ja milloin se päättyy. Kerron vain esimerkin elävästä elämästä.

Minulle soitti kotikunnastani henkilö, joka kertoi, että hän on viettänyt parisuhdetta noin kuusi seitsemän vuotta erään kaupunkilaisen henkilön kanssa ja noin pari kolme vuotta sitten hän muutti hänen maatilalleen. Käytännössä he asuivat kahdessa asunnossa pitkään, siirsivät huonekaluja jo paikasta toiseen, ja myöhemmin tämä toinen osapuoli myöskin muutti yhteiselle maatilalle, joka oli ainoastaan toisen henkilön perintötila. Parin kolmen vuoden yhdessäolon aikana he lisäsivät huomattavasti omaisuutta ostamalla muun muassa peltoa pari—kolmekymmentä hehtaaria lisää ja metsää 50 hehtaaria. Hän teki minulle kysymyksen, tarkoittaisiko tämä nyt tässä tilanteessa ja tässä lainsäädännössä sitä, että hän joutuisi luovuttamaan avopuolisolleen puolet tästä omaisuudesta, mitä on hankittu yhdessäolon aikana. Kerroin, että tässä lainsäädännössä on tämä viiden vuoden yhteinen säännös, mutta tosiasiallisesti tämä avoliittohan oli kestänyt jo noin seitsemän kahdeksan vuotta siitä huolimatta, että heillä oli tarkoituksenmukaisuussyistä kaksi eri asuntoa toisen opiskelun ja muun tilapäisen opiskelun takia. Tämän tyyppisiä käytännön ongelmia tulee eteen.

Mitä tulee kihlapareihin, mihin äsken viitattiin puheenvuorossa, niin kihlaushan on varmasti vanha määritelmä, mutta ymmärtäisin niin, että sillä tarkoitettiin sitä, että kun kihlaus tarkoitti perinteisesti, että me aiomme myöhemmin mennä avioliittoon, kihlaus on tällainen esisopimus siitä, että aiomme myöhemmin mennä avioliittoon ja saada ne oikeudet ja velvollisuudet, mitkä avioliittoon kuuluvat. Kun kihlapari esimerkiksi muutti yhteiseen asuntoon, niin lainsäätäjä on turvannut, että kihlauksen aikana hankittu omaisuus, jos se katsotaan, jaettaisiin pääsääntöisesti tasan, että molemmilla olisi intressi tehdä sellaisia oikeustoimia, jotka antaisivat turvaa toinen toiselle kihlauksen aikana. Nyt tämä lainsäädäntö tässä myös purettaisiin.

Itse lähtisin kuitenkin siitä, että meillähän on paljon avioliittoja, joissa ihan tietystä tahdosta halutaan esimerkiksi solmia avioehto eli tarkoitetaan sitä, että ei käytetä avioliittolain mukaisia oikeuksia hyväksi vaan tehdään erityisehto, jossa halutaan esimerkiksi suojata aikaisemmin hankittu omaisuus ja katsoa, että se ei kuulu tähän avioliittoon. No, voitaisiinko toisinpäin ajateltuna tehdä niin, että tehtäisiin myöskin mahdolliseksi rekisteröity avoliitto, jossa sanoisimme niin, että me haluamme rekisteröidä avoliittomme, mikä tarkoittaa sitä, että jos tämä avoliitto purkautuu, niin me haluamme ne samat oikeudet ja velvollisuudet, jotka kuuluvat esimerkiksi avioliiton purkautuessa oleviin omaisuuserien järjestelyihin ym.? Silloin periaatteessa tämä olisi hyvin yksinkertaisesti järjestettävissä, että ne avoliitot ja avoliiton osapuolet, jotka nimenomaan haluaisivat avioliitonomaista turvaa omaisuusjärjestelyihin, kertoisivat esimerkiksi rekisteröimällä tai viemällä maistraattiin paperin, että me haluamme, että kun tämä avoliitto purkautuu, siihen sovelletaan tätä ja tätä lainsäädäntöä. Se suojaisi myöskin aina sitten siltä osin molempien intressejä.

Mutta kaiken kaikkiaan sanoisin, että mielenkiinnolla odotan lakivaliokunnan asiantuntijakuulemista, miten korkein oikeus, hovioikeuden asiantuntijat ja muut käräjäoikeuden tuomarit suhtautuvat tähän lainsäädäntöön, onko tämä parantamassa suomalaista oikeusjärjestelmää ja turvaako se välttämättä heikomman osapuolen ajatukset, mistä lainsäätäjä on lähtenyt, vai tuottaako tämä vain ylimääräisiä ongelmia, byrokratiaa ja kustannuksia. Sen voin jo kuitenkin ennakoida tämän keskustelun pohjalta, että Suomen Asianajajaliitto suhtautuu todennäköisesti hyvin positiivisesti tämän lainsäädännön laatimiseen.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa puhemies! Käsiteltävänä oleva lakiehdotus ei mielestäni poista mitään ongelmia vaan on omiaan synnyttämään erityisen paljon uusia ongelmia: riitaa, toraa ja eripuraa. Tämän vuoksi todella haluan yhtyä niihin ajatuksiin, joissa on todettu, että olisi viisasta, jos tämä hallituksen esitys otettaisiin pois. Eduskunta käyttää tänä työttömyyden aikana, taloudellisen taantuman vallitessa turhan paljon aikaa myös tämän kaltaiseen asiankäsittelyyn. Uskon, että tämä tulee sitomaan lakivaliokunnan parhainta työaikaa hyvin paljon ja mitään ongelmia tällä lailla ei ratkota. Väitän, että meidän nykyinen lainsäädäntö on täysin riittävä, ja sillä voidaan toimia nyt ja myös vasta. Ongelmia tämä laki toisi hyvin monella tavalla.

Ensinnäkin tuo viiden vuoden määräaika. Mistä, milloin se alkaa? Onko avosuhde, kun aletaan yhdessä avosuhdetta asua, jossakin lyönyt päivämäärän lukkoon, että tästä se alkoi? Tämä on yksi ongelma, miten tuo viisi vuotta täyttyy ja miten se määritellään. Elikkä ihan tämmöisissä lähtökohdissaan tämä on epäselvä. Luulen, että perin harvassa ovat ne avosuhteessa asuvat, jotka päättävät, että nyt me aloitamme sen viiden vuoden laskun, että sitten kun riita tulee ja tästä lähdetään, voidaan toimia tuon eduskunnan tekemän lain mukaan. Tuskinpa ainutkaan avopari näin ajattelee. Siksi näkisin parhaaksi, että toimittaisiin nykyisten lakien mukaan, aivan kuten ed. Kallis toi esille. Meillä on avioliittolaki, joka mahdollistaa hyvin monia omaisuuden järjestelyjä: avioehto, testamentti. Nämä ovat kaikille selviä, koululaisille jo yhteiskuntaopissa opetettua. Lainsäädännön pitää olla niin selkeää, että kansalainen voi sen tuntea puhtaasti peruskoulun pohjalta.

Tämä laki synnyttää monia ongelmia. Avosuhteeseen, avoliittoon menneet ovat tehneet oman tietoisen valinnan, olkoot syyt sitten mitkä tahansa, ja ovat myös tietoisia tähän liittyvistä riskeistä. Olisiko sitten tehtävä joitain avoehtoja, mene ja tiedä, mutta tällaisiakin kysymyksiä tulisi, että sitten kun avosuhde purkautuu — mitä ei tietysti kukaan siinä alkuvaiheessa toivo vaan katsoo ruusuisesti eteenpäin — sitten kun tuo elämän arki paljastaa ongelmat ja avosuhde purkautuu, niin sitten joudutaankin täällä näihin ongelmiin, jotka todella ovat elättämässä asianajajia. Ja ongelmat eivät suinkaan poistu, vaan tämä on suurten ongelmien aiheuttaja.

Entä sitten kun ihmiset menevät korkeassa iässä avosuhteeseen, silloin siihen saattaa todella liittyä niitä ongelmia, joihin ed. Salo viittasi. Tässä ilmeisesti oli täydessä elämäniässä olevista ihmisistä kyse, mutta vanhuuden kynnyksellä saattaa joku toinen omaisuuden tavoittelun mielessä muodostaa tuollaisen muodollisen avoliiton, ja silloin taas tulee näitä ongelmia. Vaikka täällä ei perintöoikeutta tulekaan, niin ongelmia tämä laki pystyy synnyttämään siitä huolimatta. Näkisin, että nykyinen lainsäädäntö, missä puhutaan Suomen lakipykälissä kihlakumppaneista, kihlauksesta, tulisi säilyttää nykyisellään eikä sinne tulisi tehdä mitään muutoksia.

Kun täällä on puhuttu sitten, että voidaan käyttää kuitteja, todisteita. Harvapa hankinnoista kuitteja säilyttää, ei edes välttämättä koneitten takuutodistuksia. Ja silloin on hyvin kiistanalaista, jos tilanne on varsinkin se, että tämä toinen kumppani ei ole elossa, niin silloin omaisuuksien alkuperät ovat hyvin ongelmallisia. Tai sitten jos toinen dementoituu, tulee muistamattomaksi, niin ongelmia tämän lain myötä tulee hyvin paljon. Hyvin ongelmallisia ovat sitten mahdolliset todistajat tämän lain käytännön soveltamisessa eri oikeusistuimissa.

Arvoisa puhemies! Katson, että nykyiset lait ovat aivan riittävät. Haluttaessa voidaan asiat niiden puitteissa järjestellä selkeästi. Avioliittoon voi mennä, ja siinä voi tehdä avioehdon.

Arvoisa puhemies! En voi kannattaa tätä esitystä.

Sampsa Kataja /kok:

Arvoisa puhemies! Kaikki nämä ongelmat, joihin edellinen puhuja viittasi, ovat arkipäivää nykyisen lainsäädännön aikana. Tällä lailla pyritään näitä ongelmia poistamaan ja varmasti poistetaan enemmän kuin aiheutetaan uusia. Ed. Salo viittasi mahdollisuuteen sopia omaisuudesta avoliiton varalle, ja tästä mahdollisuudesta — itse asiassa se on arkipäivää tänäkin päivänä — erikseen mainitaan tässä lakiesityksessä. Tämän lain myötä myös voidaan rekisteröidä maistraattiin tuo omaisuuden erottelua koskeva sopimus jo ennen sitä erottelua avoliiton aikana tai sitten tuon erottelun toimittamisen jälkeen.

Kovin paljon huomiota tässä keskustelussa on saanut määritelmä siitä, miten avoliitto syntyy ja mikä on se hetki, jolloin avoliitto syntyy. Kuten olen jo moneen kertaan todennut ja moni muukin on todennut tässä keskustelussa, niin jo nykyinen lainsäädäntö mahdollistaa perusteettoman edun palautuksen. Ja mikäli nyt sitten jäisi päivistä kiinni, että avoliiton määritelmä ei tämän lain mukaan täyttyisi, niin aivan varmasti lähestyttäisiin tämän lain tavoitetilaa tuon toisen säännöksen kautta, eli toissijaisesti tuolla kanneperusteella haettaisiin tämän lain tavoitetila eli tavoitetta poistaa nuo kohtuuttomuudet.

Eli paljon ongelmia tässä on nähty (Ed. Kalliksen välihuuto) — paljon ongelmia varmasti jää — mutta näitä ongelmia poistamaan tulee myös uusi instituutio, pesänselvittäjä, joka omalta osaltaan myös vähentää tuomioistuimen työtä, mikä on sitten omiaan nostamaan myös Suomen mainetta tuolla Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen suunnalla.

Janina Andersson /vihr:

Arvoisa puhemies! Ed. Kallikselle haluan todeta: minäkin suosittelen avioliittoa kaikille, ja olen sitä koko ajan suositellut tähänkin asti. Mutta siitä riippumatta yli viidesosa on avoliittoja tällä hetkellä, että vaikka me näin viisaita puhumme, niin ihmiset tekevät omia valintojaan.

Ed. Mäkelä piti erittäin hyvän puheenvuoron. Toivon, että tulemme kuulemaan kaikki nämä kysymykset monta kertaa valiokunnassa. Juuri näitä meidän pitää sitten kaivaa ja kaivaa. Tämä on nyt ed. Mäkelän työsarkaa, että hän huolehtii saadakseen vastauksen kaikkiin näihin. Ja jos on syytä, niin pitää muuttaa lakia. Jos on joku väärä nimike, jossa pitäisi olla "yhteistalouden purkaminen", niin sitten se tehdään näin, jos huomataan, että on sitten parempi näinpäin. Tämä tehdään nyt oikein kunnolla ja niin, että se tuntuu, että se toimii oikeasti.

Ed. Oinoselle: Minulle tuli semmoinen olo, että hän ei oikein ole lukenut sitä tarkkaan. Nyt siis ei ole kyseessä omaisuuden ositus vaan omaisuuden erottelu. Elikkä tässä ei voi tapahtua niin, että kaksi vanhenevaa ihmistä muuttaa yhteen ja toinen tavallaan ottaa toisen omaisuuden. Näin ei tapahdu, jos he eivät sitten hoida lapsia tai jotain muuta vastaavaa, tämä vanhempi pariskunta tee sitä yhdessä. Ei ole mitään vaaraa, että se omissa nimissä oleva omaisuus tai lisää hankittu omaisuus siirtyisi toiselle. Jos ostetaan lisää maata ja se on toisen nimissä, niin se on hänen myös tämänkin jälkeen.

Bjarne Kallis /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Oli mielenkiintoista ja miellyttävää kuulla, että ed. Andersson puhuu avioliiton puolesta. Kyllä minä ymmärrän ja tosiasiathan kertovat, että on henkilöitä, jotka asuvat yhdessä eivätkä solmi avioliittoa, mutta minä haluaisin tietää, minkä takia. Minkä takia he eivät valitse avioliittoa, joka antaa heille mahdollisuuden jakaa tuleva omaisuus juuri niin kuin he haluavat, joka antaa kaikki ne oikeudet ja velvollisuudet, mitä he toivovat — ja jos he haluavat niistä poiketa, se on jopa mahdollista? Se on jopa mahdollista testamentin tai avioehtosopimuksen kautta. Meidän tulisi paljon enemmän puhua tästä kuin siitä, että ruvetaan säätämään erilaisia lakeja niille, joille tarjotaan hyvää lakia.

Sampsa Kataja /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kun näen asianajajana avioliiton ennen kaikkea varallisuusoikeudellisena sopimuksena, niin en todellakaan suosittele, toisin kuin edelliset puhujat, avioliittoa kaikille. Tiedän tapauksen, jossa avoparin omaisuus käsitti arvokkaan pianon ja muuta omaisuutta ei ollut. Osapuolet olisivat ehkä halunneet avioliittoon, mutta toinen osapuoli ei halunnut tuosta pianosta luopua, eikä ollut mahdollisuutta tehdä avioehtosopimusta, koska tätä sitten taas toinen puoliso ei halunnut. Tällä hetkellä meidän avioliittolakimme estää, rajoittaa puolisoiden tavallaan vapaata tahtoa, ja avoliitto tällaisilla säädöksillä, joita nyt säädellään, toimii paljon paremmin monessa tilanteessa.

Ilkka Kantola /sd:

Arvoisa puhemies! Suomessa on kaksi, tai oikeastaan tarkemmin sanottuna kolme, lain suojaa nauttivaa oikeudellista parisuhdeinstituutiota: Ensinnäkin avioliitto ja nyt sitten rekisteröity parisuhde, joka on vähän tuoreempi oikeudellinen instituutio, parisuhdemuotoinen, joka nauttii lainsuojaa. Mutta sitten, jos ollaan tarkkoja, on olemassa kaksi eri avioliittomuotoa ainakin noin käsitteenä: kristillinen avioliitto ja sitten siviilivihkimiseen perustuva niin kutsuttu siviiliavioliitto. No, niillä ei ole oikeudellisesti muuta eroa kuin että (Ed. Kallis: Se maksaa!) siviilivihkiminen tapahtuu maistraatissa ja kirkollisessa vihkimisessä pitää olla kirkollinen tilaisuus tai kristillinen tilaisuus sen toimesta, jolla on vihkimisoikeus.

Nyt tässä esitetään, että meille tulisi neljäs tällainen parisuhdeinstituutio, tai kolmas, riippuen laskutavasta, joka myös nauttisi jollakin tavalla lainsuojaa. Kun ensimmäisen kerran havaitsin, että tällainen hanke on vireillä, minua hämmästytti se juuri samantyyppisistä syistä, jotka keskustelussa täällä ovat olleet esillä. Itsekin kyselen, mikä estää rekisteröimästä omaa heteroparisuhdettaan siviilivihkimisen keinoin. Siis mikä estää menemästä siviiliavioliittoon? Sen ymmärrän, että joillekin saattaa olla este ja vaikeus ajatella, että pitää mennä kirkkoon tai pitää mennä papin eteen kuulemaan se papin aamen, jotta voi olla avioliitossa. Mutta näinhän ei ole, vaan meillä on siviilivihkimisinstituutio, siviiliavioliitto, ollut jo kauan käytännössä, mutta siitä huolimatta, vaikka tämä nyt on yleisessä tiedossa, hyvin moni haluaa jättää suhteensa sillä tavalla rekisteröimättä, ehkä juuri tämmöisistä piano-syistä tai joistakin muista. Silloin herää kysymys, minkä takia tarvitaan sitten jokin uusi oikeudellinen instituutio. Tätä olen kysellyt, ja lakivaliokunnassa tätä varmaan voidaan pohtia lisää, kun sinne tulee asiantuntijoita lausumaan tähän liittyviä seikkoja monelta kannalta.

Olen kuitenkin löytänyt mielessäni yhden vertauskohdan, johon tätä voi verrata. Kysymys on sinänsä sosialidemokraattisesta vahvasta periaatteesta, että pyritään rakentamaan turvaa sille osapuolelle, joka on heikomman osapuolen asemassa. Tässä lakiehdotuksessa tai sen tausta-ajattelussa on jotakin samantyyppistä kuin meillä on työelämän säännöksissä ollut jo pitkään. Työelämässä syntyy työsuhteita, vaikka mitään työsopimusta ei paperilla tehtäisikään. Vaikka sitä työsuhdetta, palkansaajan ja työnantajan välistä työsuhdetta, ei mihinkään perille pantaisi, niin yhtä kaikki työsuhde katsotaan syntyneeksi, jos sitä työntekoa tapahtuu siinä työsuhteessa niin, että palkkaa maksetaan ja töitä tehdään tai että se kuvio on sen tyyppinen.

Tällaisen työlainsäädännön ideana on juuri se, että kun henkilö tosiasiallisesti tekee työtä ja on työsuhteessa, vaikka työsopimusta ei ole solmittu, hänelle muodostuu siinä eräitä oikeuksia, muun muassa, että häntä ei voida noin vain irtisanoa tai potkia pellolle tai jättää palkkaa maksamatta, siis siinä syntyy jokin tällainen muoto. Onko tässä asiassa kysymys jostakin samantyyppisestä tilanteesta niin, että ihmiset vain — halusimmepa sitä tai emme tai ihmettelimmepä sitä tai emme — käyttäytyvät tietyllä tavalla, muuttavat yhteen asumaan, hankkivat omaisuutta, siitä jää kuitteja tai sitten siitä ei jää kuitteja, tekevät työtä yhteisen kodin hyväksi, hoitavat lapsia enemmän tai vähemmän, ostavat palkkarahoillaan ruokaa, ovat pidempiä jaksoja työttömänä jne., ja sinne muodostuu sellainen yhteinen elämä ihmisten oman vapaan yksilöllisen käyttäytymisen perusteella, jossa syntyy sitten yhteistä omaisuutta?

Nyt on kysymys siitä, miten siinä tilanteessa, jolloin tällainen vapaa kahden yksilön käyttäytyminen, se tilanne, muuttuu niin, että edellytykset yhdessä olemisen jatkamiselle ovat loppuneet, turvataan silloin sen asema, joka siinä on heikommassa asemassa, miten hänen suojaansa voitaisiin jotenkin vahvistaa. Luulen, että tämän tyyppinen pohdiskelu on tämän lakiehdotuksen taustana, ja sen takia minusta tämä on arvokas lakiesitys. Varmaan on niin, että täällä on lukuisia ongelmia, joihin pitää pureutua, ja voi olla, että tämä on tässä muodossa mahdoton viedä eteenpäin, mutta lakivaliokunnassa me paneudumme tähän. Minusta lähtökohta on äärimmäisen kiinnostava.

Kalle Jokinen /kok:

Arvoisa puhemies! Tässä käsiteltävässä asiassa pohditaan avioliittoa, verrataan tätä lakiesitystä avioliiton antamiin oikeuksiin ja velvollisuuksiin ja tullaan sitten pohtimaan, mikä on avoliiton peruste ja määritelmä. Myös kihlauksen merkityksestä on puhuttu tässä yhteydessä, niin kuin on kuultu.

Jotta tämänkaltainen lakiesitys voitaisiin hyväksyä, niin kyllä tuo avoliiton määritelmä täytyy olla aika tarkkaan todennettu. Pitää löytyä vastaukset sille, milloin avoliitto alkaa, milloin se päättyy. Sitten kun jälkeenpäin niitä selvitellään, niin pitää löytyä päivämäärä niihin asiakirjoihin, milloin se alkaa ja milloin se päättyy. Onko se se päivä, kun hammasharja viedään sinne toisen kylpyhuoneeseen, miten se todennetaan jne.?

Avoliittohan on tämmöinen vapaan rakkauden muoto, ja nyt näen myös sen vaaran, että tässä lähdetään avoliittoa normeeraamaan, tässä on oikeastaan kysymys siitä, että lähdetään normeeraamaan tätä avoliittoa, aletaan puhua avoliiton rekisteröinnistä, avoehdosta, avoerosta ja kohta varmaan avoliittovalmennuksestakin, jossa sitten neuvotaan, että laitapa sitten kaikki kuitit talteen, kun ryhdyt tähän avoliittoon. (Naurua) Tässä on hyvin paljon tällaisia asioita, jotka lakivaliokunnan kuulemisissa täytyy selvittää.

Tällä hetkellä olen itse jotenkin kääntymässä siihen, että täällä etusivulla tämän lain nimeä pitäisi muuttaa niin, että siitä tuo avopuolisoiden määritelmä poistettaisiin ja puhuttaisiin yhteistalouden purkamisesta ja siihen liittyvistä varallisuuden järjestelyistä ja heikomman osapuolen etujen turvaamisesta.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa puhemies! Ed. Kalle Jokinen käytti mielenkiintoisen puheenvuoron, jossa oli hyviä kysymyksenasetteluja, jotka toivon, että lakivaliokunnassa myöskin pohditaan, kun tämä lakialoite nyt sinne aikanansa menee, juuri siitä ongelmakentästä, mitä tämä lakiesitys tulee synnyttämään. Tämähän on, näin ymmärrän, hallituksen esitys, joka ei ole yksimielinen, vaan ministeri on äänestänyt tätä vastaan, ja näin ollen tämä on omantunnon kysymys täällä eduskunnassa, jolloinka edustajat voivat äänestää vapaasti ilman hallitus—oppositio-asetelmaa. Pidän tätä hyvin arvokkaana lähtökohtana tämäntyyppiselle asialle.

Näen, että täällä ed. Anderssonin kanssa tuli kysymys tästä omaisuudesta. Ed. Andersson tietää, mitkä lait ovat, kuten minäkin tässä tiedän, mutta ihmiset kun sitten tätä lakia käyvät soveltamaan, niin kun nykyistenkin lakien mukaan omaisuudesta voi tulla mitä monimutkaisimpia riitoja, palkataan asianajajia vaikka mitä aiheettomimpien asioitten puolesta painostamaan toista ja lain ja oikeuden varjollakin tavoittelemaan toisen omaisuutta, niin tämä laki kyllä on omiaan synnyttämään tässä asiassa todelliset asianajajien rahamarkkinat.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Mielenkiintoista. Minusta pappismiehiä kannattaa kuunnella aina, poliisimiehiä ehdottomasti kannattaa kuunnella aina ja joskus juristejakin. Kun sattuu olemaan semmoinen konstellaatio, että meillä on ongelmageneraattori ed. Oinonen, Lauri Oinonen, joka silloin, kun hän ei tykkää jostakin, keksii kyllä hetkessä uskomattoman määrän ongelmia ja kun meillä on syvällisesti oppinut pappismies, joka on tottunut ratkaisemaan elämän visaisimpiakin ongelmia ja kun meillä on poliisimiesten elämänkokemus siitä, minkälaista se riitojen keskellä on, niin sitten me voimme kutsua juristin ratkaisemaan sen vihoviimeisen ongelman, mikä näin on synnytetty.

Minusta ed. Andersson, te olette kuullut justiin sellaisen kokoelman elämänviisauksia. Kutsukaa heidät, nämä edustajat, yhdellä kertaa valiokuntaanne kuultaviksi, niin tämä ongelma ratkeaa kaikilta osin.

Sampsa Kataja /kok:

Arvoisa puhemies! Aiempi puhuja toi esiin, että kyseessä on omantunnon kysymys. Minun omatuntoni on heikomman puolella. Ihmettelen, kuka tätä esitystä tulee vastustamaan.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa puhemies! Ed. Erkki Pulliainen toi esille täällä eri asiantuntijatahojakin, mielenkiintoinen havainto. Minä vielä lisäisin tähän professoritason tiedemiehen. (Naurua)