3) Hallituksen toimenpidekertomus vuodelta 2009
Jacob Söderman /sd:
Arvoisa puhemies! Suomen hallitusmuodon laatijoilla oli ylevät
tarkoitukset säätäessään
hallituksen velvollisuudesta antaa eduskunnalle vuosittain kertomus
toiminnastaan. Näin eduskunta sai mahdollisuuden arvioida
hallituksen toiminnan tarkoituksenmukaisuutta ja laillisuutta. Parlamentarismin
kannalta hallituksen kertomuksen käsittelyn tulisi olla
yksi eduskunnan tärkeimpiä työmuotoja.
Vielä 1970-luvulla perustuslakivaliokunnan jäsenillä oli
mahdollisuus kertomuksen käsittelyn yhteydessä valiokunnan
nimissä asettaa kysymyksiä hallitukselle sen toiminnasta.
Samoin toimittiin myös muissa valiokunnissa. Saatuaan vastaukset
perustuslakivaliokunta päätti tarkemmin käsitellä kaksi
kolme tärkeimmiksi noussutta kysymystä ja esittää hallitukselle
toimenpidesuosituksia niiden osalta. Palatessani eduskuntaan 25
vuoden tauon jälkeen tuota käytäntöä ei enää noudatettu.
Syynä oli ilmeisesti perustuslakivaliokunnan lisääntynyt
työmäärä.
Vuoden 2008 hallituksen kertomuksesta valiokunta otti erityisesti
käsiteltäväkseen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen
Suomelle antamat lukuisat langettavat päätökset.
Valiokunta suositteli hallitukselle useita toimenpiteitä tilanteen
parantamiseksi. Toivon, että valiokunta jaksaa jatkaa tätä aktiivista
otetta. Parlamentarismin kehittämisestä ei pidä vain
puhua; siihen pitää myös ryhtyä tilaisuuden
tullen.
Vuonna 2008 ulkoministeri Alexander Stubb asetti niin sanotun
maabrändivaltuuskunnan parantamaan Suomi-kuvaa ulkomailla.
Hanketta irvailtiin, vaikka se oli vilpitön ja ilmeisen
hyödyllinen. Valtuuskunnan aikaansaannoksista ei valitettavasti
ole tässä kertomuksessa mainintaa. Tiettävästi
se toimii vieläkin. Se on kuitenkin inspiroinut minua puhumaan
kolmesta kertomusvuonna esillä olleesta asiasta, jotka
ovat kolhineet maamme mainetta ulkomailla. Nämä ovat
1) Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen lukuisat Suomea moittivat
päätökset koskien erityisesti oikeuslaitoksen
pitkiä käsittelyaikoja ja sananvapauden loukkaamista,
2) Suomen vaalirahoitusskandaalin ja lukuisten tutkinnassa olevien
korruptiotapausten aiheuttama kohu ja 3) Suomessa tapahtuva runsas
perhe- ja lähisuhdeväkivalta ja sen murheellinen
huipentuma: Sellon kauppakeskuksen murhat uudenvuodenaattona Espoossa.
Arvoisa puhemies! Kertomusvuonna Suomi sai Eit:ltä yhteensä 28
tuomiota ihmisoikeusloukkauksista. Ruotsi sai samana vuonna vain yhden,
Norja yhden ja Tanska kolme. Ero on todella merkittävä.
Mietinnössään hallituksen vuoden 2008
kertomuksesta perustuslakivaliokunta suositteli erityisesti poliisien
ja syyttäjän läheistä yhteistyötä vaativissa
talousrikosjutuissa sekä syyttäjälaitoksen
voimavarojen parantamista.
Hallituksen esitys käännetyn arvonlisäveron ottamisesta
käyttöön rakennusalalla voitiin vihdoin
edellisessä istunnossa lähettää valiokuntaan.
Toteutuessaan ehdotus tulee helpottamaan syyttäjien työtilannetta
tulevaisuudessa. Valitettavasti laman aiheuttamat lukuisat yrityskonkurssit
tulevat vastaavasti lisäämään
heidän työpainettaan.
Hallituspuolueiden edustajat lakivaliokunnassa eivät
olleet valmiit helpottamaan oikeuslaitoksen työtaakkaa
hyväksymällä hovioikeuksille mahdollisuuden
arvioida alioikeuksissa annettuja todistajalausuntoja videotallenteiden
perusteella.
On tärkeää korostaa, että oikeudenkäynti
kokonaisuudessaan tulisi oikeusvaltiossa pääsääntöisesti
käydä vain kerran alioikeudessa. Jatkuvat täysimittaiset
uusintaprosessit erityisesti ta-lousrikosasioissa rasittavat kohtuuttomasti
oi-keuslaitosta. Näin syntyy ruuhkaa ja tyhjäkäyntiä eikä välttämättä edes
parempia päätöksiä.
Eit:ssä nyt ratkeavat jutut ovat useasti saaneet alkunsa
vuosia sitten, mutta mikään ei viittaa siihen,
että siellä käsiteltävät
suomalaiset jutut olisivat vähenemään
päin. Uudistustyötä tulee maassamme jatkaa.
Hallitus häviää usein juttunsa Eit:ssä.
Olisi hyödyllistä selvittää,
onko tarpeen vahvistaa maamme puolustusta siellä. Tuskin
maamme oikeuslaitoksen toiminta on niin heikkotasoista kuin hävittyjen
juttujen määrä antaisi ymmärtää.
Vuonna 2006 Transparency International arvioi, että Suomi,
Islanti ja Uusi-Seelanti ovat maailman vähiten korruptoituneet
maat. Vuonna 2008 Suomi oli pudonnut viidenneksi ja kertomusvuonna
kuudenneksi. Tämä luisu jatkunee. Syynä ovat
toisaalta lukuisat julkisuudessa mainitut korruptiotapaukset, kuten
Suomen kehitysapu Costa Ricassa, Patrian kaupat Sloveniassa, rauhanturvaajien
juttu Afganistanissa sekä ta- paukset Merenkulkuhallituksessa
ja Destiassa.
Viime viikkoina on taas tullut uutta tietoa Kehittyvien maakuntien
Suomen ja sen Nova Groupissa toimineen ydinjoukon vaalirahoitustoiminnan
aiheuttamasta laajenevasta poliisitutkinnasta. Julkisuudessa olevat
tiedot saavat valitettavasti Suomen näyttämään
banaanitasavallalta kansainvälisellä areenalla.
Oikeusministeri Tuija Brax on toiminut ponnekkaasti vaali- ja puoluerahoituksen
uudistamiseksi. Eduskunnan tulisi saada viimeiset esitykset käsiteltyä ja
voimaan hyvissä ajoin ennen ensi vuoden eduskuntavaaleja.
Euroopan neuvoston korruptionvastaisen elimen Grecon joulukuussa
2007 suosittelemat rikoslain säännökset
ovat edelleen valmisteltavina oikeusministeriössä.
Lahjusrikostyöryhmä on koonnut Grecon vaatimat
ehdotukset yhdeksi hallituksen esitykseksi jo viime vuonna. Esitystä viimeistellään
edelleen. Tämän esityksen tärkeimmät
säännökset ovat vaikutusvallan väärinkäytön
palkitsemisen ja vaikutusvallan kauppaamisen kriminalisoiminen.
Mikäli vaikutusvallan kauppaamisen käsite määritellään
rikoslaissa oikein, voidaan Novan kaltaiset epäilyttävät
toimijat tulevaisuudessa ennakolta eliminoida. Uudet säännökset
olisi saatava voimaan ennen eduskuntavaaleja.
Arvoisa puhemies! Kertomusvuoden joulukuun 31. päivänä murhattiin
viisi ihmistä Sellon kauppakeskuksessa Espoossa lähisuhde-
ja perheväkivallan symbolisena huipentumana. Tapahtuma
hallitsi kansainvälistä mediaa monen päivän
ajan. Suomi tuotiin esiin maana, jossa perhe- ja lähisuhdeväkivaltaan
suhtaudutaan välinpitämättömästi
ja aseiden hankinta on helppoa ja valvonta heikkoa. Ilmeni, että tekijä oli
tuomittu useasta rikoksesta oleskellessaan Suomessa, muun muassa
aseen laittomasta hallussapidosta. Hän oli vuosien ajan
piinannut entistä naisystäväänsä,
useasti rikkonut tuomioistuimen määräämää lähestymiskieltoa
ja välillä käynyt sotimassa kotimaassaan,
ilman että viranomaiset ryhtyivät toimenpiteisiin
hänen toimittamisekseen maasta tai hänen uhrinsa
puolustamiseksi. Ne suomalaiset yksityishenkilöt, jotka
olivat auttaneet hänen uhriaan, tekijä murhasi
ennen itsemurhaansa.
Perustuslakivaliokunta voisi hallituksen kertomuksen käsittelyn
yhteydessä paneutua tähän murhenäytelmään
ja viranomaisia ja asiantuntijoita kuultuaan ehdottaa hallitukselle
sellaisia toimenpiteitä, joilla voidaan radikaalisti vähentää perhe-
ja lähisuhdeväkivallan uhrien kärsimyksiä.
Samoin tulisi löytää toimivat keinot
laillisten aseiden poistamiseksi sellaisilta henkilöiltä,
joiden käsissä ne ovat vaaraksi. Laittomat aseet
tulisi pyrkiä keräämään
pois markkinoilta, ja niiden hankintaa tulisi vaikeuttaa. Myös
poliisin työturvallisuus vaatii näitä toimenpiteitä.
Toivon, että hallituksen kertomus saa osakseen hyvän
parlamentaarisen tavan mukaisen perusteellisen käsittelyn
kaikissa valiokunnissa. Yhteistyössä löydämme
varmasti sellaisen toimintalinjan, jolla maamme oikeusoloja ja kan-salaisten
turvallisuutta parannetaan. Samalla maamme kansainvälinen
maine paranee ja brändi kirkastuu.
Puhetta oli ryhtynyt johtamaan toinen
varapuhemies Tarja Filatov.
Markus Mustajärvi /vas:
Arvoisa puhemies! Muutama sana toimenpidekertomuksen työllisyysosiosta.
Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä ennusti jo hyvissä ajoin
viime vuoden alussa, että vuodenvaihteessa
työttömyys tulee ylittämään 300 000:n
rajan, ja tuossa ennusteessa osuimme liiankin tarkasti. Itse asiassa
työttömiä oli vuodenvaihteessa 300 000
ja vielä 600 päälle. Kaiken kaikkiaan
työnhakijoita oli 520 000 ja työttömyysaste
oli 11,3 prosenttia joulukuussa.
Tässä sitten näkyy se hallituksen
tuplavirhe, minkä se viime vuoden aikana teki. Opposition painostuksesta
huolimatta ei tullut keväällä työllisyyslisäbudjettia,
ja vaikka luvattiin, Euroopan sosiaalirahaston rahoja ei saatu irrotettua
niin nopeasti käyttöön kuin hallitus
lupasi. Ja niistäkin rahoista, jotka olisivat olleet käytettävissä,
ihan tuoreen tiedon mukaan työ- ja elinkeinoministeriöllä jäi
tältä pitkältä momentilta — eli
siltä momentilta, josta tulevat kaikki tärkeimmät
määrärahat työttömien
työllistämiseen — käyttämättä 30
miljoonaa euroa.
Siinä suhteessa emme ole mikään Pohjoismaa.
Jos vertaa Suomea muihin Pohjoismaihin, niin työvoimapolitiikan
aktiivitoimien taso on murto-osa siitä, mitä se
on muissa Pohjoismaissa. Ja tälläkin hetkellä 0900-luokituksella
työ- ja elinkeinoministeriössä on 17 000
ihmistä, elikkä se tarkoittaa suomeksi sanottuna,
että virkailija on yksipuolisesti luokitellut, että nämä henkilöt eivät
ole enää toimenpiteiden ulottuvissa. Elikkä se
tarkoittaa sitä, että heidät on jätetty
kokonaan oman onnensa nojaan, ja se on kyllä iso periaatteellinen
valinta.
Jos katsoo sitten toisinpäin tätä työllisten
tilannetta ja työllisten määrän
kehitystä, niin aika hätkähdyttävä tieto
on se, että työllisten määrä laski
viime vuonna nopeammin kuin 1990-luvun lamassa, ja vielä nopeammin
laski tehtyjen työtuntien määrä.
Eli vaikka tämä lama ei näytä yhtä pahalta
eikä monessa suhteessa ole kuin 1990-luvun alussa, niin
hankala tämä tilanne on nytkin.
Työttömyyden rakenne ja alueelliset erot elävät
omaa elämäänsä. Viime vuoden
aikana työttömyys paheni perinteisillä teollisuusseuduilla muuta
maata enemmän Varsinais-Suomessa, Uudellamaalla ja Pirkanmaalla.
Ja sen lisäksi entiset pysyvän massatyöttömyyden
alueet eli Lappi, Kainuu ja Pohjois-Karjala säilyivät
entisel-lään.
Työttömyys on kaiken kaikkiaan vahvasti sukupuolivalikoiva:
300 000 työttömästä 180 000 on
miehiä. Työvoimapalvelulaissa erikseen mainittujen
kohderyhmien, nuorten ja pitkäaikaistyöttömien,
tilanne heikkenee hyvin nopeasti, ja ristiriita on siinä,
että työhallinnon toimenpiteitä pitäisi
kohdentaa juuri nuoriin ja pitkäaikaistyöttömiin.
Jos määrärahat eivät riitä edes
näille kohderyhmille, niin eivät ne riitä sitten
muillekaan. Eli kiistaton yhteenveto tästä on
se, että toimenpiteitten taso, kokonaisvolyymi ja työ-
ja elinkeinoministeriön määrärahat
ovat aivan liian alhaisella tasolla.
Ja vielä näistä työttömistä toimeentuloon
liittyen. 300 000 työttömästä työttömyyskassojen jäseniä on
149 000, eli vastaava määrä on
sitten peruspäivärahan tai työmarkkinatuen
varassa. Kaikki parannukset, mitä tämä hallitus
on tehnyt työttömien tilanteeseen, ovat kohdistuneet
nimenomaan niille, jotka ovat säilyneet ansiosidonnaisella
turvalla, ja työmarkkinatuella olevat ovat jääneet
jalkoihin.
Arvoisa puhemies! Tässä toimenpidekertomuksessa
työllisyysosio, työ- ja elinkeinoministeriön
osio, alkaa eduskunnan lausumalla vuodelta 1997. Siinä lausumassa
edellytetään, että vuokratyövoiman
välitykseen ja käyttöön liittyvät
epäkohdat poistetaan. Ja työmarkkinoilla hankalin
tilanne on juuri vuokratyövoimassa: sen valvonnassa ja
nimenomaan liittyen ulkomaalaiseen vuokratyövoimaan. Muutama
esimerkki näistä:
Rovaniemellä valtion työmaalla Haltikia urakoiva
Skanska ilmoitti tuovansa työmaalle virolaisia rakentajia.
Samaan aikaan Lapissa on työttömänä toistatuhatta
rakennusmiestä ja -naista. Sitä sopii pohtia,
pärjääkö tämä virolainen
työvoima tässä kilpailussa hinnalla vaiko
laadulla. Kun minulla ainakin on se kuva, että lappilaiset rakentajat
ovat kautta aikojen olleet haluttua työvoimaa myöskin
täällä Etelä-Suomessa, niin
on aika outoa, jos he eivät sitten rehellisessä kilpailussa
pärjäisi kotikentällä.
Toinen esimerkki: Turun telakalta laitettiin kävelemään
satoja telakkatyöntekijöitä, ja tilalle otettiin
samoihin töihin ulkomaalaista vuokratyövoimaa.
Ja jo tarjouksesta näkee, että sillä hinnalla
ei voi tehdä työtä laillisesti, asianmukaisin
ja laillisin työehdoin.
Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä vieraili jokin aika
sitten eduskuntataloa vastapäätä Helsingin
Musiikkitalo-työmaalla. Siellä työmaajohto kertoi,
että suomalaisen ammattimiehen työn sato on puolitoistakertainen
lahden takaa tulleeseen työvoimaan verrattuna. Ja oli ihan
hyvä nähdä, että on olemassa
muunkinlaisia rakennusfirmoja kuin millainen Skanska on valitettavasti ollut
viime aikoina. Musiikkitalon työmaaurakoitsijayritys näytti
päinvastoin arvostavan suomalaista työvoimaa hyvin
korkealle.
Jos jatkossakin urakkakilpailun ratkaisee se, kuinka suuri ulkomaalaisen
työvoiman osuus on tarjouksessa, niin kyllä meille
käy huonosti. En jaksa ymmärtää sitä,
paljonko yhteiskunta hyötyy niistä elvytysmiljardeista,
jotka valuvat ulkomaille palkkoina ja veroina.
Arvoisa puhemies! Ulkomaalaisen työvoiman valvonta
on iso ongelma, ja näihin ongelmiin ei toden teolla ole
edes haluttu puuttua. Poliisin ulkomaalaisen työvoiman
valvontayksikkö lakkautettiin, työsuojeluhenkilöstöä on
aivan liian vähän, ja verottajakin on voimaton
monessa asiassa. Niitä ulkomaalaisia, joiden tulisi ilmoittautua
Suomen verottajalle, on muutamia satoja, kun pitäisi olla
tuhansia. Ja aina ei ole varmuutta, maksaako tämä työvoima
verojaan mihinkään maahan. Kuriositeettina voisi
mainita, että kun esimerkiksi työelämä-
ja tasa-arviovaliokunta vieraili viime kesänä Olkiluodon
ydinvoimalatyömaalla, niin siellä pelkästään
puolalaisia työntekijöitä oli 30 prosenttia
koko työvoimasta.
Jos suomalaiset velvoitteensa hoitavat työntekijät
ja yrittäjät lyödään
ulos markkinoilta harmaan talouden keinoin, niin kasvualusta rasismille
on pelottavan otollinen. Luulisi, että tästä asiasta
ovat huolissaan kaikki. Mutta hallitus toimii kyllä päinvastaiseen
suuntaan: se on tuonut eduskuntaan esityksen uudeksi ulkomaalaislaiksi,
ja siinä ydinkohta on työvoiman saatavuusharkinnasta
luopuminen. Nykyisen lain mukaanhan viranomaiselta kysytään,
onko avoinna oleviin töihin saatavissa paikallista työvoimaa,
ja jos on, lupaa ei myönnetä. Jatkossa tämmöistä ei
edes kysellä. Pahimmillaan tämä tarkoittaa
sitä, että Suomeen voi tulla muodollisella työsopimuksella
kolmansista maista. Sillä muodollisella työsopimuksella,
toteutuu se jatkossa eli ei, voi olla maassa jopa viisi vuotta.
Meidän kantamme tähän saatavuusharkinnasta
luopumiseen on ehdottoman kielteinen. Jo nykyisinkin ulkomaalaisen työvoiman
käytön valvonta on iso ongelma, ja pitää kysyä,
miksi pahentaa tilannetta entisestään.
Me jätimme työelämä- ja
tasa-arvovaliokunnassa eriävän mielipiteen valiokunnan
lausuntoon. Ja katsotaan esimerkiksi viime vuoden osalta, kun meillä on
jo tiettyjä pysyvästi maassa asuvia ulkomaalaisia
ryhmiä, että mikä niiden työttömyystilanne
on tällä hetkellä: Venäjältä muuttaneiden
työttömyysprosentti on 30, Somaliasta 55 prosenttia,
Serbiasta 40 prosenttia, Afganistanista 55 prosenttia, Irakista
62 prosenttia, Iranista 47 prosenttia ja Vietnamista 40 prosenttia.
Ja tässä tilanteessa hallitus haluaa rakentaa semmoisen
asetelman, että työvoimasta on jatkuvasti ylitarjontaa.
Jos tämä toteutuu, niin silloin tietää,
mitkä ovat työnteon ehdot.
Reijo Kallio /sd:
Arvoisa puhemies! Kun aikanaan kirjoitetaan tämän
vuosituhannen alun historiaa, niin uskon, että Suomen osalta
vuosi 2009 muistetaan syvästä ja vaikeasta talouslamasta.
Tämä on mielestäni asia, jota ei voi
ohittaa hallituksen toimenpidekertomustakaan käsiteltäessä.
Myönnän kyllä, että on helpompi
tehdä objektiivinen arvio hallituksen talouspolitiikasta,
sen mahdollisista virheistä, siinä vaiheessa, kun
aikaa on riittävästi kulunut ja kun on tarpeeksi
vettä virrannut Tammerkoskesta.
Bruttokansantuotteen romahtaminen 8 prosentilla viime vuonna
oli todella poikkeuksellista. Se oli suurin vuosittainen pudotus
sitten vuoden 1918 jälkeen. Toki vuosi 2009 oli talouden osalta
poikkeuksellinen globaalistikin, sillä ensimmäistä kertaa
toisen maailmansodan jälkeen maailmantalous supistui. Nyt
odotetaan, että maailmantalous pääsee
tasapainoon ja pieneen kasvuun tämän vuoden aikana.
Akuutti kriisi toivon mukaan on ohi. Pankkijärjestelmä onnistuttiin
pitämään pystyssä, deflaatioltakin
on vältytty. Talouskasvu on oraalla monissa maissa, myöskin
Suomessa.
Miten tasapaino sitten löydetään?
Finanssimarkkinoilla sääntelyä on jo
lisätty ja tullaan lisäämään
ylilyöntien välttämiseksi. Tästä on
esimerkkinä muun muassa Euroopan unionin laaja lakipaketti.
Pankkiirien bonukset ovat jo joutuneet tiukkaan syyniin. Pankkien
kriisinsietokykyä lisätään pääomavaatimuksia
tiukentamalla. Nämä nyt ovat lähinnä finanssimarkkinoita
koskevia toimenpiteitä.
Bruttokansantuotteen voimakas supistuminen viime vuonna näkyi
täällä meillä työllisyyden voimakkaana
heikkenemisenä. Tämä heikkeneminen kiihtyi
loppuvuotta kohden, ja viime vuoden toisella puoliskolla työllisten
määrä väheni 96 000:lla
edelliseen vuoteen verrattuna. Silmiinpistävää oli
erityisesti nuorten työttömyyden nopea lisääntyminen.
Työllisyys on edelleen tämän vuoden aikana
heikentynyt, ja huolestuttavana uutena piirteenä siinä on
se, että pitkäaikaistyöttömyys
on kääntynyt kasvuun.
Teolliset työpaikat ovat viimeisten puolentoista vuoden
aikana voimakkaasti vähentyneet. Erityisesti metsäteollisuus,
telakkateollisuus ja konepajateollisuus ovat olleet vaikeuksissa.
Metsäteollisuuden tuskaa hallitus ei ole millään
tavalla pyrkinyt lieventämään; se on
saanut kärsiä vaikeutensa yksin. Onneksi telakkateollisuuden
osalta on kyetty rakentamaan toimenpidekokonaisuus, joka toivon
mukaan auttaa telakkamme pahimman ajan yli.
Miten hallitus sitten reagoi viime vuonna heikkenevään
talous- ja työllisyystilanteeseen? Jos on uskominen hallituksen
toimenpidekertomusta, niin elvytystoimet pantiin nopeasti täytäntöön.
Näinköhän oli? Mielestäni tilanne
oli kylläkin se, että hallitus heräsi
sangen myöhään karuun arkeen ja lähti
kovin verkkaisesti elvyttämään talouttamme.
Hallitus ilmeisesti katsoi, että hallitusohjelmaan sisältyvät
veronkevennykset riittävät pitämään
maamme talouden käynnissä.
Sinänsä on mielenkiintoista huomata, että alun perin
hallitusohjelmaan kirjatut veronkevennykset motivoitiin, perusteltiin,
rakennepoliittisina toimina. Yhtäkkiä talouskriisin
iskiessä päälle niistä tulikin
suhdannepolitiikkaa. Elvytyksen yksi keskeinen tunnusmerkki on tilapäisyys,
ja hyvä suhdannetoimenpide ei aiheuta pysyviä muutoksia.
Tässäkään mielessä veronkevennykset
eivät ole olleet hyvää elvytystä.
Ne ovat myöskin tehoton tapa elvyttää.
Eräiden asiantuntija-arvioiden mukaan veronkevennysten
kerroinvaikutus talouteen on vain 0,2 prosenttia, kun esimerkiksi
julkisilla investoinneilla se on 0,8.
Mielestäni hallituksen elvytyspolitiikassa juuri julkiset
investoinnit ja kuntatalouden tukeminen ovat jääneet
aivan liian vähälle. Mielestäni tiukka
kehysmenettely kahlitseekin liikaa julkisten investointien käyttämistä suhdannepoliittisena
instrumenttina. Nämä julkiset investoinnit pitäisikin
irrottaa kehyksistä.
Arvoisa puhemies! Tunnustusta haluan antaa hallitukselle nopeista
toimista yritysrahoituksen saatavuuden turvaamiseksi ja rahamarkkinoidemme
toiminnan käynnissä pitämiseksi. Onneksi
pankkimme olivat finanssikriisin levitessä vahvassa kunnossa,
eivätkä riskit ainakaan toistaiseksi ole realisoituneet.
Tärkeää oli kuitenkin varautua pahemmankin
kehityksen varalta. Tässä mielessä jo
vuoden 2008 puolella käynnistetyt ja vuonna 2009 jatketut
toimet yritysten likviditeettiongelmien helpottamiseksi ja pankkien
toiminnan turvaamiseksi olivat perusteltuja.
Yhtä hyvää arviota en valitettavasti
voi antaa hallituksen harjoittamasta työvoimapolitiikasta, jota
ed. Mustajärvi edellä hyvin perusteellisesti ja
ansiokkaasti käsitteli. Vaikka kaikki näkivät
jo vuoden 2008 puolella, että työllisyys tulee
voimakkaasti heikkenemään, hallitus leikkasi työvoimapoliittisia
määrärahoja vuodelle 2009. Hallitus unohtikin
täysin aktiivisen työvoimapolitiikan. Erityisesti
reagointi nopeasti kasvavaan nuorisotyöttömyyteen
oli hidasta ja passiivista. Vasta nyt kun tilanne on räjähtänyt
käsiin, hallituskin on alkanut suhtautua tilanteeseen vakavasti.
Tällä hetkellä pitäisi reagoida
nopeasti kasvuun kääntyneeseen pitkäaikaistyöttömyyteen.
Arvoisa puhemies! Menneiden lamojen tärkein opetus
mielestäni on ollut se, että työttömyyden
nousua on torjuttava välittömästi kaikin mahdollisin
keinoin. Työttömyyden pitkittyminen heikentää työllistymismahdollisuuksia
jatkossa ja lisää syrjäytymisriskiä.
Nyt ei pidä tehdä niitä samoja virheitä,
joita tehtiin 1990-luvun alussa.
Erkki Pulliainen /vihr:
Arvoisa puhemies! Mistä tässä on
kysymys? Kysymys on hallituksen toimenpidekertomuksesta ja tällä kertaa
vuodelta 2009. Jos on kertomus jostakin, niin sille pitää tietysti
asettaa ehdottomasti oikeellisuusvaatimus. Siinä katsannossa
pitää tietysti kiinnittää aivan
erityisesti huomiota siihen, mitä tänne kaiken
kaikkiaan on kirjoitettu ja mikä mahdollisesti olennainen
on jäänyt kertomatta, koska sen kokonaiskuvan
täytyy olla tietysti rehellinen ja oikea.
Täällä on, arvoisa puhemies, kuultu
arvokkaita puheenvuoroja. Ed. Södermanin puheenvuorosta
poimin vaan nämä Nova-asiat ja vastaavat. On aivan
selvä asia, että tämänlaatuisiin
asioihin on pakko kiinnittää jatkossa huomiota.
Tässä asiassa minä ymmärrän
sen, että siellä on sellaisiakin, jotka eivät
ole hallituksen piikissä pätkänkään
vertaa, mutta hallituspuolueitten piirin piikissä näitä aineksia
sitten on enemmältikin, ja niitä pitää sopivassa
tilanteessa ja paikassa arvioida.
Ed. Mustajärven puheenvuorossa käytiin näitä,
sanotaanko, Temmin asioita läpi, noin nykykollektiivisesti
ilmaistuna. Täytyy sanoa, että niissä oli
erinomaisen paljon mielestäni sellaisia näkökohtia,
joiden pitäisi olla ehdottomasti analyyttisesti käsiteltyjä.
Niistä vaikeneminen on ihan yhtä suuri virhe kuin
virheellisten numerotietojen ylös merkitseminen. Nimittäin
ei tasavallan asioita voida hoitaa sillä tavalla, että olennaisia
havaintoja valtion talouden, työllistymisen jnp. lähihistoriasta
jollakin tavalla pimitetään. Ei asioita voida
hoitaa näin.
Arvoisa puhemies! Kuitenkin varsinaisesti olin valmistautunut
kiinnittämään huomiota siihen, mitä valtiovarainministeriö omasta
toiminnastaan kertoo. Ed. Kallio sitä jo käsitteli
eräiltä osin. Minun analyysini on kiinnittää vähän
toisenlaisiin näkökohtiin huomiota, mutta perusviritys
on vähän samaan suuntaan.
Ensinnäkin, jos jonkun, niin valtiovarainministeriön
pitäisi kiinnittää omassa kertomuksessaan
huomiota kansakunnan talouden yleiseen tilaan, ja jos siinä on
jotakin myönteistä, niin kertoa se, ja jos siinä on
kielteistä, niin kertoa se oikein.
Arvoisa puhemies! Tässä kansakunnan talouden
yleistilanteessa pitää ehdottomasti aina muistaa
se, että vaihtosuhde on ollut pitkään
ylijäämäinen, mikä tarkoittaa
sitä, että kansantaloutena olemme jopa eräässä laskennassa
velattomia elikkä meille on kertynyt varallisuutta enemmän
kuin me olemme onnistuneet velkaa yksityisellä ja julkisella
puolella tekemään. Valtionta-lous on sinänsä ihan
oma stoorinsa, mutta tämä yleinen kansakunnan
taloustilanne on ihan hyvä. Se kestää erinomaisen
hyvin, paremmin kuin monet, monet kansantaloudet tällä maapallolla kestää nyt
tämän taantuman. Olisi pitänyt, arvoisa
puhemies, ehdottomasti todeta, että vaikka nämä bruttokansantuotteen
sukellukset ovat 7—8 prosentin tasoa, niin ei sitten se
taso kuitenkaan ole kuin viisi vuotta vanhempi bruttokansantuotteen
taso, johonka humpsahettiin, mutta kun kaikki rakennettiin odotukseen,
ettei tämmöistä humpsahdusta tapahdu,
niin siitähän seuraa sitten olennaisesti se, että tulokertymät
ovat heikot.
Nyt sitten, arvoisa puhemies, tullaan siihen, mikä on
todella vakava puute tässä. Se on harmaan ja mustan
talouden unohtaminen täydellisesti. Tässä on
toimittu Karl Marxin oppien mukaan: on vaiettu siitä, mikä on
ideologialle vierasta. Ja valtakuntamme marxilaisimmat yksilöt löytyvät
ei suinkaan SKP:n erilaisista versioista, joita Suomessa on varmaan
puolenkymmentä, vaan ne löytyvät valtiovarainministeriön
virkamieskunnasta, jonka syvällinen, henkinen, analyyttinen
ote ja asenne on se, että kaikesta, mikä on tympeätä ja
näköä haittaavaa, vaietaan, ja siinä kaikki.
Erikoisen mielenkiintoinen tämä ilmiö on
siinä, että täällä kerrotaan,
mitä kaikkia veronkannollisia operaatioita on toteutettu
vuonna 2009. Niitä on paljon. Mutta sitten on unohtunut
kertoa ihan kokonaan, että kyllähän tietysti eduskunta
nyt sääteli kaikenlaisia verolakeja ja oli keräävinään
näitä veroja, kantavinaan näitä veroja,
mutta ei siitä nyt oikein tahtonut mitään tulla,
4—5 miljardia ohimennen jäi kantamatta — se
taisi mennä peräti niin suureen määrään. Tällä,
arvoisa puhemies, on silloin merkitystä. Jos siis tehdään
velkaa nettomääräisesti lisää 12 miljardia
taikka enemmän ja siitä olisi puolet voitu veronkannolla
eduskunnan päättämien verolakien mukaan
saada mutta laiskuus ja kykenemättömyys suhtautua
oikein asiaan on sen estänyt, niin silloin ollaan erinomaisen
paljon hakoteillä.
Tuulikki Ukkola /kok:
Arvoisa rouva puhemies! Ensiksi haluaisin sanoa ed. Mustajärvelle, kun
hän arvosteli hallituksen halua helpottaa tänne
työhön tulevia ulkomaalaisia elikkä helpottaa tätä proseduuria,
että hänen arvostelussaan on varmasti perää tällä hetkellä,
onhan meillä todella suomalaisiakin työttömiä runsain
mitoin. Mutta uskoisin, että hallitus tällä lakiesityksellään
on halunnut varautua tulevaisuuteen, tulevaan, elikkä tällä tavalla
edistää työperäistä maahanmuuttopolitiikkaa,
koska meidän ulkomaalaislainsäädännön
muuttaminen näyttää olevan tässä ilmapiirissä tällä hetkellä hyvinkin
hankalaa. Sitähän valitettavasti tehdään
pätkittäin ja tipoittain, vaikka me tarvitsisimme
todella kokonaisvaltaisen ulkomaalaispolitiikan, ulkomaalaislainsäädännön,
jossa erotettaisiin työperäinen maahanmuutto ja
pakolaiset ja sitten muuten turvaa hakevat, turvapaikanhakijat,
elikkä nämä kolme ryhmää.
Nythän niitä ryhmiä on niin paljon, että siitä ei
saa selvää, mutta tässä hallituksen
toimenpidekertomuksessa ei kyllä siihen ole erityisemmin
otettu kantaa.
Arvoisa puhemies! Haluaisin kuitenkin omassa puheenvuorossani
puuttua siihen asiaan, joka minulle on tärkeä,
elikkä sananvapauteen, julkisuuteen ja ihmisoikeuksien
toteutumiseen tässä maassa. Hallitus toteaa tässä kertomuksessaan, että Suomi
jatkoi toimintavuonna aktiivista ja aloitteellista ihmisoikeuspolitiikkaa.
Meidän ihmisoikeusselonteko oli erittäin myönteinen,
ja siinä luvattiin yhdeksän hyvää ja
kahdeksan kaunista. Mutta toteutuvatko nämä suuret
ihanteet, mihin hallitus on sitoutunut ja mihin Suomi on sitoutunut,
sitä voi tietenkin kysyä.
Täytyy muistaa, että Suomi on ollut vasta
20 vuotta Euroopan neuvoston jäsen. Kun tutkii Euroopan
neuvoston historiaa, Suomen tietä siihen — Euroopan
neuvosto on tällä hetkellä 60-vuo-tias — niin
kyllä huomaa, minkälaisessa pimennossa, minkälaisessa
ahdingossa Suomi on aikanaan 1960-, 1970- ja vielä 1980-luvullakin
elänyt. Suomihan vapautui tietyllä tavalla ikeen
alta vasta 1990-luvun alussa, ja silloin myös tämä ihmisoikeuspolitiikka
ja Euroopan neuvoston politiikka tuli aktiiviseksi ja aktivoitui
ja siihen alettiin kiinnittää huomiota. Mutta
tälläkään hetkellä siihen
ei kiinnitetä riittävästi huomiota.
Suomi on saanut ja saa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta
jatkuvasti tuomioita. Minä en puhu nyt pelkästään
siitä, että meidän juristimme osaavat
kyllä vetkutella näitä rikosoikeudenkäyntejä,
liikemiesten rikosoikeudenkäynnit pitkittyvät,
elikkä pitkistä oikeudenkäynneistä, vaan
puhun myös siitä, että Suomi saa hävettävän
paljon sananvapaustuomioita. Niitä on nyt ihan muutaman
parin vuoden aikana tullut lähes kymmenkunta. Sen lisäksi
tuli ihan vasta viisi uutta tuomiota.
Meidän oikeuslaitoksemme tila ei tällä hetkellä ole
paras mahdollinen. Se ei pysty tekemään eroa julkisuuden,
sananvapauden ja yksityisyyden välillä. Se tuomitsee
asioita, joita sen ei pitäisi tuomita, mutta jättää tuomitsematta
sellaisia asioita, jotka sen pitäisi tuomita. Minä en
usko enkä luota meidän oikeuslaitokseemme tässä asiassa.
Meidän sananvapauslakimme ja -lainsäädäntömme
ei ole eurooppalaisella tasolla. Jos se olisi, tämmöisiä typeriä päätöksiä oikeuslaitoksesta
ei tulisi, jotka sitten Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa tuomitaan.
Tähän toivoisi hallituksen jatkossa puuttuvan ehkä sillä lailla,
että me tarvitsisimme paitsi oikeuslaitoksen ja juristien
ja tuomareiden ja syyttäjien kouluttamista myös
ehkä kokonaan uuden sananvapauslain, jossa pyrittäisiin
ottamaan huomioon se, että sananvapaudessa ei ole kysymys salailusta.
Ei ole kysymys siitä, että yhteiskunnan kerma
saa tehdä mitä haluaa ilman, että siitä ei
kerrota. Kysymys ei ole vain toimittajan oikeudesta kertoa, vaan
kysymys on kansalaisten oikeudesta saada tietoa. Niin raadollinen
ja järkyttävä kuin tämä puoluerahaskandaali
on ollutkin, niin se nyt on kuitenkin avannut Augeiaan tallit sillä tavalla,
että toivottavasti jatkossa me pystymme suhtautumaan näihin
asioihin paljon järkevämmin kuin tällä hetkellä teemme.
Toinen, joka tähän sananvapauteen liittyy Suomessa,
on tämä onneton pyrkimys rajoittaa lähdesuojaa.
Tämä ei todellakaan ole ensimmäinen kerta,
mutta mikäli minä nyt olen ymmärtänyt,
tämän pyrkimyksen hallitus ja oikeusministeri
ovat tyrmänneet. Meillä on kohtuullisen uusi julkisuuslaki.
Sen valmistelijanahan oli Kari Häkämies oikeusministerinä.
Mutta jotenkin järkyttävältä tuntuu,
että aikaisemmin meillä oli kymmenkunta sellaista
asiaa, jotka olivat ehdottomasti salassa pidettäviä,
ja kun tämä uusi julkisuuslaki tuli, niin minä laskin
lakikirjasta, että ehdottomasti salassa pidettäviä asioita
on 40. Tämä on jotain käsittämätöntä demokraattisessa maassa.
Sitten haluaisin puuttua yhteen tämän hallituksen
toimintaan. Hallitukselta on tullut tähän eduskuntaan
aika monta hyvin ikävää tämmöistä,
yritän sanoa sen kiltisti, elämäntapaanpuuttumislakia,
pakkolakia. Yksi on tupakkalaki, joka on tällä hetkellä perustuslakivaliokunnan
käsittelyssä. Siinähän sanotaan
ihan suoraan, että hallituksen tavoitteena on, että tehdään
tupakointikielto, että kukaan ei saisi tupakoida. No, ei
siinä mitään, tehdään
vaan, mutta sitten täytyy kieltää tupakat
kaikilta ja sen täytyy olla silloin maailmanlaajuinen.
Eihän se muuten onnistu tämmöinen kielto.
Tällä hetkellä tupakkalaki on niin järkyttävän
huono, että minä en todennäköisesti
tule sitä hyväksymään. Se puuttuu
sillä tavalla ihmisten valinnanvapauteen, jota minä en
pysty hyväksymään. Tupakkahan on totta
kai terveydelle vaarallinen, mutta ennen minä nyt kiinnittäisin huomiota
alkoholin aiheuttamiin onnettomuuksiin. Alkoholi aiheuttaa paljon
enemmän perheissä surua ja murhetta ja hätää niin
vaimoille, lapsille kuin koko yhteiskunnallekin kuin tupakka. Tupakka
tappaa, se tappaa sen yksilön, joka polttaa, mutta alkoholi
tappaa koko ympäristön.
En mainitse muuta kuin yhden ainoan toisen tämmöisen
kiristyslain, jota minä olen ihmetellyt, ja se on Lex Nokia.
Olin sitä hyväksymässä, ja todellakin
olen vähän murheellinen, että näin pääsi
käymään. Se oli sellainen laki, että olen
tässä surrut lähestulkoon pari vuotta,
että menin sen hyväksymään.
Anneli Kiljunen /sd:
Arvoisa rouva puhemies! Hallituksen toimenpidekertomus kertoo vain
osan totuudesta. Jos otetaan esimerkiksi sosiaali- ja terveysministeriön
hallinnonala, niin voimme huomata helposti, etteivät hallituksen toimet,
niin hienosti kuin ne tässä kertomuksessa kuvataankin,
tuota hyvinvointia ihmisille, tai jos hyvinvointi lisääntyykin,
se lisääntyy erittäin epätasaisesti.
Vuonna 2009 voimakkaasti kasvanut talouslama, työttömyys,
yleinen epävarmuus tulevaisuudesta vaikuttivat vahvasti
monen ihmisen elämän arkeen, monen yrityksen tulevaisuuteen sekä kuntien
vaikeaan taloustilanteeseen.
Talouslama on vaikuttanut sosiaali- ja terveysministeriön
alalla niin, että sosiaaliturvan etuuksien ja palvelujen
kysyntä on kasvanut. Sosiaalimenot suhteessa bruttokansantuotteeseen nousivat
ja olivat noin 29 prosenttia. Sosiaalimenot olivat viime vuonna
noin 51 miljardia euroa, josta valtion budjetin kautta rahoitettiin
vajaa kolmannes.
Kertomuksessa todetaan, että sosiaaliturvan merkittäviä haasteita
ovat väestön ikääntyminen, kansainvälinen
taloustilanne, työllisyys, uuden teknologian vaikutukset,
hyvinvoinnin rahoituksen kestävyys, sosiaali- ja terveyspalvelujen
saatavuus, väestöryhmien väliset hyvinvointierot
ja syrjäytymiskehitys. On hyvä, että haasteiden
laajuus ja moninaisuus tunnistetaan. Sen sijaan on onnetonta, ettei
niihin pystytä kehittämään toimivia
ratkaisuja ja linjakasta politiikkaa.
On hämmästyttävää,
kuinka hallitus aivan kuin seuraisi yhteiskuntamme kehitystä ja
kansalaisten vaikeata tilannetta sivusta. On kuin se olettaisi,
että aika tekee tehtävänsä.
Hallitus ei elä tässä ajassa eikä arjessa.
Se ei ota sitä vastuuta, mikä sille kuuluu ihmisten
hyvinvoinnin turvaajana. Se on ulkoistanut itsensä suomalaisesta hyvinvointiyhteiskunnasta.
Se on siirtänyt vastuuta muille.
Pari vuotta istunut sosiaaliturvan uudistamista pohtinut Sata-komitea
sai työnsä päätökseen kertomusvuoden
lopulla saamatta aikaan linjauksia kaikkein keskeisimpiin ongelmiin.
Komitea teki niitä näitä eikä pystynyt
laittamaan asioita tärkeysjärjestykseen. Ensisijaisiin
etuuksiin, kuten työmarkkinatukeen ja työttömyyspäivärahaan,
ei tehty parannuksia, joten monien ihmisten pitkäaikainen
riippuvuus toimeentulotuesta tulee jatkumaan edelleen. Hallitus
ei ollut valmis satsaamaan syrjäytymisen ehkäisyyn,
vaikka hyvin tiedämme, miten kalliiksi sekä taloudellisesti että inhimillisesti
ajatellen jälkien korjaaminen tulee jälkeenpäin.
Toinen hallituksen suuri kompastuskivi, jonka jäljet
näkyvät sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalla,
on Paras-hankkeen jatkotyön sekavuus. Hankkeella ei ole
pystytty varmistamaan toimivia palveluita ja toimivia hoitoketjuja.
Hankkeella ei ole taattu sosiaali- ja terveydenhuollon yhtenäisyyttä eikä palvelujen
järjestämisvastuun selkeää määrittelyä.
Oikeastaan kaikki tavoitteet ovat entisestään
etääntyneet ja koko kenttä on aika sekavassa
tilassa. Kunta- ja palvelurakenneuudistus pitääkin
tuoda tähän päivään,
jotta kansalaisten terveys- ja hyvinvointi-erot eivät enää kasva.
Myös kuntalaki tulee uudistaa, ja tässä yhteydessä on
taattava kunnille oikeudenmukaiset mahdollisuudet tarjota asukkailleen
hoivaa ja hoitoa. Tällä hetkellä kunnat eivät
pysty sitä kaikille turvaamaan.
Kolmas sosiaali- ja terveydenhuollon alaan liittyvä hallituksen
epäonnistuminen on tapahtunut kuntien valtionosuuksien
turvaamisessa. Kunnissa palvelut ovat heikentyneet ja palveluita
on myös alettu leikata. Kärsijöinä ovat
nyt palveluita kaikkein kipeimmin tarvitsevat ihmiset: mielenterveysongelmaiset
ja päihteidenkäyttäjät sekä työttömät,
vanhukset, sairaat ja lapset, toisin sanoen juuri ne ihmiset, joiden
hyvinvointi ja terveys on kaikkein selkeimmin julkisen palveluverkoston
varassa.
Myös tuore sosiaalibarometri tuo esiin syrjäytyneiden
ihmisten vaikeudet saada palveluita. Useiden vuosien sosiaalibarometrien
tulokset kertovat, että palvelujärjestelmällä on
suuria vaikeuksia vastata etenkin kaikkein vaikeimmassa tilanteessa
olevien ihmisten tarpeisiin. Hoito- ja palvelusuunnitelmat ovat
tärkein väline asiakkaan kannalta toimivaan palvelukokonaisuuden rakentamiseen.
Tuoreen sosiaalibarometrin mukaan sosiaalijohdon mielestä parhaiten
toimivat ikääntyneiden palvelu- ja hoitosuunnitelmat,
lastensuojelun asiakassuunnitelmat ja omaishoidon tueksi tehdyt
suunnitelmat, ja ainakin me sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsenet
tiedämme hyvin, että nämäkin
suunnitelmat vaihtelevat paljon kunnasta riippuen. Heikommin toimivat
maahanmuuttajien kotoutumissuunnitelmat, työttömien työnhakusuunnitelmat
ja päihdehuollon kuntoutussuunnitelmat, toisin sanoen ihmiset,
jotka ovat heikommilla, saavat myös vähiten apua.
Arvoisa puhemies! Kuntien palveluiden turvaaminen ja kehittäminen
on välttämätöntä. Tästä sosialidemokraattien
eduskuntaryhmä on koko vaalikauden kantanut suurta huolta.
Valitettavasti talouslaman myötä ihmisten mahdollisuus
saada julkisia palveluita on vaikeutunut. Samalla eriarvoisuus on
yhteiskunnassa lisääntynyt ja ihmisten luottamus
tulevaisuuteen vähentynyt. Hallitus on nostanut terveyskeskusten,
hammashoidon ja erilaisten palveluiden maksuja. Tämän vuoden
elokuussa asiakasmaksut nousevat jälleen. Samoin nousevat
vuokrat ja muut asumiskustannukset. Vieläkään
ei ole alennettu sosiaali- ja terveydenhuollon maksujen ja lääkkeiden maksukattoja.
Samalla kunnat joutuvat nostamaan veroja.
Arvoisa puhemies! Hallitus on viime vuonna jättänyt
kunnat yksin vastaamaan kasvaviin palveluhaasteisiin eikä ole
huolehtinut kuntien palveluiden tuottamisen rahoituksesta. Hallitus
on keskittynyt lähinnä verojen keventämiseen
ja vähätellyt talouskriisin vaikutusta kuntatalouteen. Nyt,
vaikka taloudellinen tilanne olisikin parempaan päin, kuntien
kurjuus vielä jatkuu. Valitettavasti se näkyy
tällä hetkellä kaikkein ikävimmin
kaikkein heikoimpien ihmisten arjessa. Köyhyyden, syrjäytymisen
ja osattomuuden kierre tulisi katkaista heti alkunsa.
Hallitus puhuu kauniisti, ettei ketään jätetä, mutta
silti jätetään. Suomalainen yhteiskunta
on kovaa vauhtia jakautumassa kahteen. Nyt olisi korkea aika pysäyttää eriarvoistuminen.
Maria Guzenina-Richardson /sd:
Arvoisa rouva puhemies! Ed. Gustafsson antoi minulle äsken
tuossa Aamulehden sunnuntailiitteen, jossa politiikkaosiossa on
tehty tämmöinen ikään kuin elokuvajuliste
"Valtioneuvosto ylpeänä esittää:
Umpijää — vielä 364 päivää päättämättömyyttä",
ja täällä arvosteluissa todetaan: kaksi tähteä:
hyytävää suomalaista realismia; kolme tähteä:
loppua kohti farssi tiivistyy; yksi tähti: aivan liian
hidastempoinen, ei pidä katsojaa otteessaan. Ja tämä on
kyllä niin oivan kuvaava, että täytyy
tästä Aamulehdelle ja sen toimittajakunnalle antaa
kyllä tunnustus ehdottomasti.
Nyt on käsittelyssä siis Hallituksen toimenpidekertomus
vuodelta 2009, ja tässä voisi oikeastaan hyvällä syyllä sanoa,
että tähän rinnalle tarvittaisiin hallituksen
esitys niistä toimenpiteistä, jotka olisi pitänyt
tehdä, mutta joita jäämme odottamaan
ja tokkopa tällä hallituskaudella tulemme näkemään.
Sosiaali- ja terveysturvan keskusliiton sosiaalibarometri julkistettiin
tällä viikolla, ja se puhuu kyllä omaa
karua kieltään siitä, minkälaisessa
todellisuudessa Suomessa eletään tällä hetkellä:
tuloerot ovat kasvaneet huomattavasti, itse asiassa ne ovat tänä päivänä yhtä pahat
kuin 1960-luvulla, silloin kun hyvinvointivaltiota alettiin oikein urakalla
rakentamaan. Se tuntuu aika pöyristyttävältä,
kun sitä työtä on tehty niin monta vuosikymmentä ja
saatiin Suomi hyvälle tolalle uutteralla työnteolla,
hyvillä poliittisilla päätöksillä. Sitten
vielä 1990-luvulla meillä tuloerot pysyivät
jotenkuten aisoissa, mutta sitten laman jälkeen tuloerot
alkoivat kasvaa. Nyt sitten vuosi 2009 on erittäin murheellinen
vertaus siihen, mitä meillä joskus on ollut, ja
tämä vuosi 2010 ja tuleva vuosi tulevat näyttämään
vielä huonommilta. Tässä nimenomaan olennaista
on se, millä tavalla meillä pystytään
kunnissa turvaamaan ihmisille elintärkeät palvelut.
Kunnat ovat tällä hetkellä erittäin
huonossa jamassa jo nyt, ja kaikkien ennusteiden mukaan tulevat
vuodet tulevat olemaan vielä huonompia.
Tähän Sosiaali- ja terveysturvan keskusliiton barometriin.
Noin joka kuudes sosiaalitoimen vastaaja ja terveyskeskuksesta kyselyyn
vastannut kertoi, että heillä on tehty leikkauksia
palveluihin jo vuonna 2009. Sosiaalipalveluissa on vähennetty
vanhusten kuljetuspalveluita, lapsiperheiden palveluita; terveydenhuollossa
lääkärien vastaanottoja on vähennetty.
Neljäsosa terveyskeskus- ja sosiaalijohdosta puolestaan
ennakoi, että palveluja karsitaan tänä vuonna
vielä lisää, ja synkältä näyttää myös
tilanne työttömyyden hoidossa. Mehän
tiedämme jo, että te-keskusten resursseja on leikattu
tuntuvasti ja tämä trendi tulee jatkumaan myöskin
tulevina vuosina. Palvelujen turvaaminen on heikentynyt selvästi,
ja heikoimmassa asemassa ovat silloin ikääntyvät, työttömät
ja sellaiset ihmiset, joilla on jostain syystä ollut tragediaa
tai epäonnea elämässä. Tähän
barometriin vastasi vajaat 600 sosiaalitoimen, terveyskeskusten,
työ- ja elinkeinotoimistojen sekä Kelan johtajaa,
joten tämä otos on hyvin kattava ja kyseessä ovat
todellakin asiantuntijavastaajat olleet. Sekin ehkä tässä kuvaa,
että barometrin mukaan tilanne on erityisen lohduton — tätä barometriä on
tehty viimeiset 20 vuotta — ja nyt näyttää olevan
kaikkein huonoin tilanne 20 vuoteen, ja meillä piti olla
sosiaalisesti oikeudenmukaisin hallitus.
Nyt voi tietenkin kysyä, miten tähän
on päädytty. Voidaan syyttää,
että ulkopuolinen paha maailma tuli ja, vähän
niin kuin tuolle Islannin tuhkapilvelle, ei voitukaan sille mitään
ja siinä se vaan tuli meidän yllemme ja jouduimme
sitten alistumaan siihen. Mutta nämä poliittiset
päätökset eivät ole mitään
luonnonlakeja, vaan niitä päätöksiä tehdään
täällä, ja poliittisiin päätöksiin tarvitaan
kokonaisnäkemystä ja syy—seuraus-suhteiden
ymmärtämistä. Jos syy—seuraus-suhteita
ei ymmärretä, niin silloin tehdään
yksittäisiä päätöksiä ymmärtämättä,
millä tavalla ne vaikuttavat muualle.
Esimerkiksi kun ministeri Katainen aika omavaltaisella päätöksellään
päätti, että tämä kelamaksun
poisto — eli puhutaan melkein miljoonasta eurosta — tehdään,
eikä tietoa ollut, mistä se raha otetaan, niin
täytyy kysyä, oliko tämä viisas
päätös. (Ed. Pulliainen ja ed. Rönni:
Miljardi!) — Anteeksi, miljardi, korjaan, miljardi. — Ja
nyt ollaan nostamassa sitten yleistä arvonlisäveroprosenttia.
Kenen kukkarossa se tuntuu? Kyllä se revitään
silloin tavallisilta ihmisiltä, työtä tekeviltä ja
niiltä, joilla työtä ei ole. Se vedetään
pois eläkeläisiltä, se vedetään
sairailta. Se on sellainen vero, joka heikentää tällä hetkellä sitä heiveröistä nousua,
mikä taloudessa on ollut. Ja sitten unohdetaan myöskin,
että se, että talous voi hyvin, ei kerro siitä,
voivatko ihmiset hyvin. Jos pankkeja on turvattu ja yrityksissä on
nousua näkyvillä, niin se ei tarkoita, että yritysten
työntekijät voivat hyvin, saatikka sitten ne,
jotka eivät enää siellä töissä saa
olla.
Millä tavalla tämä kaikki vaikuttaa
siihen palveluntarpeeseen, joka yhteiskunnan pitäisi pystyä antamaan?
Kouluissa luokkakoot ovat kasvaneet, meillä on ollut nämä traagiset
opettajien lomautukset, meillä oppilashuollossa on isoja puutteita,
lasten- ja nuortenpsykiatriaa ei ole pystytty korjaamaan. Meiltä puuttuu
myöskin aikuisten mielenterveyspalveluista juuri sellaisia palveluja,
joilla pystyttäisiin voimaannuttamaan ihmisiä.
Kuinkakohan monessa kunnassa perheiden tukipalveluja enää on?
Meillä tapahtuu suoranaisia ihmisoikeusloukkauksia silloin,
kun vanhuksia aletaan siirrellä paikasta toiseen kuin huonekaluja.
Minun mielestäni nyt tässä salissa
pitäisi tarttua rivakasti toimeen. Nyt on hyvin harmillista, että kun
me katsomme, niin tässä salissa ei kovin montaa
hallituksen edustajaa ole, ja ne, jotka ovat, niin ... (Ed. Pulliainen:
On täällä sentäs nyt jokunen! — Ed.
Lauri Oinosen välihuuto) — No, on tässä.
Juuri olin sanomassa, että ed. Pulliainen onkin siitä rohkeimmasta
päästä, joka on täällä salissa
osoittanut, ja ed. Lauri Oinonen on osoittanut, että voidaan
kyseenalaistaa myöskin hallituksen toimintaa. — Ei
tarvitse ajatella, että jos valtiovarainministeriöstä sanotaan
jotain, niin se on jumalan laki, koska valtiovarainministeriö ei
ole ylempi voima, vaan valtiovarainministeriön pitäisi
olla kansalaisten palveluksessa. Sitten muut ministeriöt
joutuvat nöyrästi anelemaan, josko saisi sinne
heille vähän lisärahaa, jotta saataisiin
niitä palveluita turvattua, mutta tilanne on muodostunut
aika hurjaksi.
Nyt jos mietitään, mitä olisi pitänyt
viime vuonna tehdä, niin että tämä tilanne
ei kunnissa äityisi näin huonoksi, niin olisi
niitä valtionosuuksia kertakaikkisesti pitänyt
lisätä, vaikka lainarahalla, koska mikä tulee
kalliimmaksi: sekö, että ihmiset syrjäytyvät,
niin kuin viime laman jälkeen, vai se, että me
autamme ihmisiä pysymään tässä työn
syrjässä kiinni, ja jos ei ole työtä,
kouluttautumaan ainakin niin, että ei pääse putoamaan,
koska putoamisen jälkeen on hyvin vaikea nousta? Yhteiskunnanhan
pitäisi olla oikeasti sellainen tukipilari, jos tulee tragedia. Tämä meidän
koko pohjoismainen hyvinvointivaltiomallimme perustuu juuri siihen,
että me pyrimme myöskin kannattelemaan niitä kaikkein heikoimmassa
asemassa olevia — se on moraalikysymys — ja sitten
niitä, joita kohtaa onnettomuus. Mutta näillä hallituksen
toimenpiteillä ei sitä ole pystytty tekemään.
Nyt tässä, kun saliin tuli ed. Akaan-Penttilä, täytyy
teitä tervehtiä, edustaja, ja sanoa, että te olette
ansiokkaasti puolustanut tätä reumasairaalan asiaa
opposition kanssa samassa rintamassa. Tämä kertoo
siitä, että hallituspuolueiden edustajien joukossa
on sellaisia, jotka ymmärtävät kokonaisnäkemystä,
ymmärtävät myöskin, mikä on ihminen,
koska ihminen ei ole huonekalu, joka voidaan siirtää paikasta
toiseen. Ei auta se, että ihmistä hoidetaan sairauden
tullen, vaikkapa jos on reumasta kysymys, niin että yhtä polvea
hoidetaan kerrallaan, vaan pitää muistaa, että sairaus
vaikuttaa myös ihmisen mieleen, sosiaalisiin suhteisiin
ja se vaikuttaa myöskin heidän lähimpiin
ihmisiinsä. Silloin tämmöinen Reumasairaalan
tapa toimia on juuri se oikea, ja sitä ei pidä unohtaa.
Meillä pitää edelleen kohdella ihmisiä ihmisinä eikä tuotantovälineinä,
kuluina ja jonkinnäköisinä outoina tavaroina,
joiden arvo on ainoastaan siinä, mitä niillä tavaroilla
saa.
Pirkko Ruohonen-Lerner /ps:
Arvoisa rouva puhemies! Hallituksen toimenpidekertomuksen sivulla
25 kuvaillaan demokratian toimivuutta ja julkista hallintoa. Hallinnossa
on laadittu demokratiapoliittista keskusteluasiakirjaa; on valtioneuvoston
periaatepäätös demokratian edistämisestä;
on kehitetty verkkodemokratiaa. Kertomuksessa kerrotaan, että on
kehitetty myös lasten, nuorten ja maahanmuuttajien osallistumis-
ja vaikuttamismahdollisuuksia monin tavoin. Paperille kirjoitettuna
tämä kaikki kuulostaa oikein hyvältä.
Käytännön toimia demokratian edistämiseksi kaivataan
nimenomaan kuntatasolla. Kuntalakimme on vanhentunut, ja monessa
suhteessa se on ollut demokratian kannalta ongelmallinen, sillä päätöksentekovallan
lähes rajaton delegointimahdollisuus on hyödynnetty
liiankin innokkaasti useissa kunnissa. Kuntalaiset valitsevat neljän
vuoden välein kunnanvaltuustoja, joiden rooli useissa kunnissa
on jäänyt kumileimasimen tasolle. Tämä ongelma
on myös monien kansalaisten tiedossa. Elämme eliittivallan
aikaa. Tärkeät päätökset
valmistellaan ja sovitaan hyvin pienissä piireissä ennen
virallisia kokouksia.
Arvoisa rouva puhemies! Kuntatasolla ongelmana ovat myös
lukuisien kuntapäättäjien sidonnaisuudet,
joita ei tarvitse kenellekään ilmoittaa ennen
luottamustehtäviin valintaa tai sen jälkeenkään.
Tietääkseni yksikään valtuusto
Suomessa ei ole vaatinut ilmoituksia sidonnaisuuksista, koska tällaista
pakkoa tai velvoitetta ei ole. Ongelmia syntyy, kun keskeiset kuntapäättäjät osallistuvat
vuodesta toiseen, vuosikymmenestä toiseen sellaisten asioiden
käsittelyyn ja päättämiseen,
joista heille tai heidän vakituisille vaalirahoittajilleen
voi syntyä erityistä etua. Tällaiset epäilykset
nakertavat kansalaisten luottamusta kuntapolitiikkaa ja samalla
koko päätöksentekojärjestelmää kohtaan.
Jos kuntalaissa olisi velvoittava pykälä, jonka
mukaan kuntapäättäjien tulee aina ilmoittaa
sidonnaisuutensa eri yrityksiin ja yhteisöihin, tällä pienellä pykälämuutoksella
voitaisiin torjua paljon kuntapolitiikkaan liittyviä epäterveitä ilmiöitä,
jotka vievät kansalaisten luottamusta yhteisten asioiden
hoitajiin ja hoitamiseen.
Arvoisa rouva puhemies! Toivottavasti tämä kuntalakiin
liittyvä epäkohta saadaan korjattua mahdollisimman
pian. Tämä pieni uudistus voisi palauttaa ainakin
osittain kansalaisten luottamusta demokraattista järjestelmäämme
kohtaan juuri kuntatasolla, missä äänestysaktiivisuus
on notkahtanut huolestuttavalla tavalla viime vuosien aikana.
Lauri Oinonen /kesk:
Arvoisa puhemies! Ed. Guzenina-Richardson aivan oikein viittasi
Heinolan reumasairaalaan, vaikka se
ei tähän hallituksen toimenpidekertomukseen
kuulukaan, mutta totean, että aivan kuten ed. Akaan-Penttilä,
myös minä olen tehnyt asiasta sekä kirjallisen kysymyksen
että toimenpidealoitteen.
Mutta sitten menen tähän hallituksen toimenpidekertomukseen
menneeltä vuodelta ja haluan keskittyä täällä liikenne-
ja viestintäministeriön sektoriin. Annan tunnustusta
hallitukselle siitä, että on kiinnitetty huomiota
Suomen rataverkon kokonaisuuden kannalta tärkeisiin asioihin.
Vanhastaan kouluissa opetettiin, että meillä on
Pohjanmaan rata, Savon rata ja Karjalan rata. Kun rataosuus Porokylä—Vuokatti
on saatettu korjaustöiden alle, kunnostettavaksi, tällä turvataan
Karjalan radan kokonaisuus. (Ed. Saarinen: Onko tietoa liikenteestä?)
Sitten on tämä Äänekoski—Haapajärvi-rataosuus
myöskin esillä, jossa nyt Äänekoski—Saarijärvi-rataa
käydään kunnostamaan kerta kaikkiaan
hyvään kuntoon, ja tällä turvataan
Keski-Suomen radan toiminnallisuus. Edelleen poikkirata, jonka osa
on Huutokoski—Savonlinna, on jo aiempana vuonna saatettu
ministeri Vehviläisen aikana tältä osin
kuntoon, ja juuri nämä mainitut rataosuudet ovat
niitä kaikkein kipeimmin korjauksen tarpeessa olevia osia
kokonaisuudessa. Poikkirata on saatu kuntoon siis väleillä Parikkala—Savonlinna,
Huutokoski—Pieksämäki, Jyväskylä—Haapamäki
ja edelleen Vaasaan. Tarvittaisiin vain se, että myös
se alkuperäinen poikkiradan haara, joka tsaarivallan aikana
1917 suunniteltiin Haapamäeltä Parkanon kautta
Poriin, myös talvikaudella käytännössä jäättömiin satamiin,
saatettaisiin jatkossa kuntoon. Näin voitaisiin saada rataverkon
toiminnallinen kokonaisuus ehyeksi kokonaisuudeksi.
Kiinnitän huomiota siihen, että meidän
tulisi käyttää myös näitä niin
sanottuja vähäliikenteisempiä ratoja
järkevällä tavalla. Muun muassa aiemmin
valtiontilintarkastajat ovat kiinnittäneet huomiota siihen,
että meillä on olemassa olevia investointeja,
jotka ovat kovin vähällä käytöllä.
Ilmeisesti ratamaksu on yksi sellainen este, joka vaikeuttaa rataverkon
kokonaiskäyttöä järkevällä tavalla.
Tätä tulisi harkita terveen järjen mukaan.
Pitäisi katsoa, mitä maksavat polttoainekustannukset,
kalustokustannukset, palkkakustannukset, ja sen jälkeen
pitäisi katsoa, kannattaako käyttää rakennettua
rataverkkoa vai jättää se vajaalle käytölle.
Olen verrannut tilannetta siihen, että perheellä on
omakotitalo, uusi tai kunnostettu, ja sitten käydään
laskemaan asumiskustannukset ja todetaan, että nämä ovat
niin kalliit, että ei kannata omassa talossa asua; jätetään talo
tyhjäksi ja laitetaan teltta tai pahvimaja pihalle ja muutetaan
sinne. Tässä on vain se ero, että talon
voi vielä myydä ja saada siitä rahat, mutta
rataverkon osalta tätä mahdollisuutta ei käytännössä ole.
Sen vuoksi pitäisin tärkeänä,
että koko Suomen rataverkko saataisiin tehokkaaseen käyttöön
sekä kuljetusten että myös henkilöliikenteen
osalta, ja siksi toivon, että yleisen liikenteen ostorahoja
saataisiin myös jatkossa sillä tavalla kuin tähän
mennessä on ollut. Nythän VR:lle on annettu yksinoikeus
kymmeneksi vuodeksi henkilöliikenteeseen. Tähän
tulisi antaa myös rahoitus, jolla liikenne turvataan. Nyt
joku kysyy, miksi maksaa kannattamatonta liikennettä, mutta
tämän rahan, minkä ostoliikenteestä valtio maksaa,
valtio saa itse takaisin ratamaksuna. Se on momentilta toiselle
siirtoa eikä suinkaan koidu välttämättä näiden
niin sanottujen vähäliikenteisten ratojen hyväksi
vaan menee yleiselle rataverkolle. Samoin VR tulouttaa valtiolle
nettotuloa tuntuvasti enemmän kuin ovat nämä liikenteen
ostoihin käytetyt määrärahat.
Toivon edelleen, että myös maaseudun yleisen liikenteen
rahoihin annetaan todella sen tavoitteen mukaiset määrärahat,
mikä on vuoden 2005 liikenteen taso ollut.
Omalla kotipaikkakunnallani Keuruulla, jossa olen paikallisliikennetoimikunnan
puheenjohtaja, olemme joutuneet toteamaan, että aina hiljalleen
loppuu julkisen liikenteen vuoro milloin miltäkin suunnalta
ja kovin heikoksi käy julkisen liikenteen varassa tapahtuva
liikkuminen. Tämän vuoksi toivon, että me
pidämme liikenneverkoston yleisen liikenteen osalta kokonaisuudessaan
toimivana, lisäämme joukkoliikenteen houkuttelevuutta
siten, että on myös vuorotarjontaa riittävästi.
Tarjonta aikanaan lisää kysyntää, ja
kun nähdään, että on toimiva
järjestelmä, niin minä uskon, että sitä myöskin
kohoavien polttoainekustannusten aikana yhä enemmän
tultaisiin käyttämään.
Arvoisa puhemies! Annan tunnustusta siitä, että rataverkon
kokonaisuuteen on voitu panostaa hyvät rahat siten, että nämä radat,
jotka mainitsin, on saatu pelastettua, mutta katson, että edelleen
tarve on myös tuleville vuosille.
Ilkka Kantola /sd:
Arvoisa rouva puhemies! Kun on kyse Hallituksen toimenpidekertomuksesta
vuodelta 2009, niin voinee viitata myös asiaan, johon liittyy
se, että joku ministereistä on sanonut jotakin
hyvin merkittävää suomalaisen yhteiskunnan
kannalta.
Lauantaina ajoin autolla Turusta Huittisten suuntaan ja kuuntelin
radiota, radio oli auki autossa, ja sieltä tuli uutisia
kahdesta mustasta pilvestä, jotka ovat Suomen päällä.
Ne ensimmäiset uutiset koskivat sitä uudelleen
ja uudelleen, miten tämä Islannin tulivuorenpurkauksesta
nouseva tuhkapilvi levittäytyy ja kulkee maamme päällä ja
miten se vaikeuttaa lentoliikennettä jne. Uudelleen ja
uudelleen tuli uutisia.
Toinen musta pilvi, josta tuli uutisia uudelleen ja uudelleen,
oli ministeri Vapaavuoren aamulla antama haastattelu, ohjelma, jossa
hän kertoi siitä, millä tavalla hänen
oman ministeriönsä virkamiehet olivat kertoneet,
että heihin kohdistuu painostusta, että valmisteltaisiin
tietynlaista lainsäädäntöä,
jolla ei ole eduskunnassa tukea tai jolla ei ole ehkä ministerin
tukea takana ollenkaan. Vapaavuori oli kertonut radiouutisten mukaan,
että ministeriön virkamiehet olivat kokeneet tällaisen
painostuksen, sähköpostitse tapahtuvan painostamisen,
uhkaavaksi.
Pidän tällaista uutista merkkinä siitä,
että jokin hyvin musta, synkkä pilvi leijuu meillä Suomessa
tämän poliittisen instituution ja demokraattisen
instituution päällä, ja meillä kaikilla
on eduskunnassa tavattoman paljon tehtävää oman uskottavuutemme
ja tämän pilven häivyttämiseksi
tämän maan päältä.
Muuten me emme saa väkeä liikkeelle kiinnostumaan
politiikasta. Halusin mainita tämän, koska ministeri
Vapaavuori toimi mielestäni ansiokkaasti kertoessaan yhteiskunnan
tällaisistakin vaikuttamisyrityksistä.
Arvoisa rouva puhemies! Kolme asiaa, jotka liittyvät
sitten ajankohtaisiin tilanteisiin ja vielä niin, kun katsomme
vähän eteenpäin ja tulevankin vaalikauden
haasteita, kun tästä on eteenpäin ponnistettava.
Ajattelen, että lisääntynyt eriarvoisuus
ja eriarvoisuuden torjuminen on yksi niitä kaikkein keskeisimpiä haasteita,
joita on ollut tämän hallituksen käsissä ja
tulee olemaan seuraavankin hallituksen käsissä.
Tilastojen mukaan on nimittäin niin, että eriarvoisuus
näyttää kasvavan silloin, kun taloudellinen
nousu käynnistyy, ja nyt kun on joitakin merkkejä siitä ja
vähän enemmän toiveita, että taloudellinen
nousukausi seuraavalla vaalikaudella alkaa ja jollakin vauhdilla
sitten etenee, meidän tulisi erityisen tarkkaan seurata
sitä, miten käy tämän eriarvoistumisen
kanssa, miten tuloerojen, miten kaiken muun eriarvoistumisen, jotka
ovat kytköksissä.
Tutkimusten mukaanhan eriarvoistuminen on sellainen asia, joka
kasautuu, usein huono-osaisuus kasautuu. Siihen liittyy pienituloisuutta,
sairastavuutta, heikkoa palveluiden käyttöä,
matalaa koulutusta, päihdeongelmaa ja mielenterveysongelmaa
jnp. Tätä meidän tulee erityisesti pitää silmällä ja
valmistautua siihen tilanteeseen myös, että vaikka
talouskasvu tuottaa paljon hyvää ja se on tarpeellista,
kaikki toivomme sitä, niin pitäisi katsoa, miten
pysyvät kaikki mukana. Eikä kyse ole vain siitä,
että tilastot näyttäisivät, että noususuhdanteessa
optiovoitot lisääntyvät. On muustakin
erojen kasvusta kysymys. Näitä eriarvoisuusasioita
voidaan torjua, kun pidetään huoli siitä,
että asiakasmaksut sosiaali- ja terveydenhuollossa eivät
nouse kohtuuttomiksi ja että omavastuuosuudet pysyvät
matalalla ja että lääkekorvauskatot ja
muut ovat riittävän alhaalla.
Palveluseteliuudistus, jota on laajennettu tämän
hallituksen aikana, antaa paljon mahdollisuuksia tilapäiseen,
joustavaan palvelujen kehittämiseen, mutta siinä on
myös paljon uhkia sen suhteen, että eriarvoisuus
kasvaa, kun kunnilla on aika suuri vapaus itse päättää,
millä tavalla ja kuinka paljon asiakas joutuu itse omalla
rahalla osallistumaan palvelujen hankintaan. Tätä pitää seurata
hyvin tarkkaan erityisesti siinä tilanteessa, jossa vauhti
kasvaa ja eriarvoisuuden kasvun uhka lisääntyy.
Arvoisa rouva puhemies! Toinen asia, joka on minusta keskeinen
jo tällä hetkellä ja etenkin ajatellen
seuraavaa vaalikautta, on tuottavuuden lisääminen
julkisella puolella ja kuntataloudessa. Meillä tilanne
on se, että vaikka nyt on työttömyys
kasvussa ja se on meidän keskeinen ongelmamme myös
talouden kestävyyden kannalta, niin yhtä kaikki
meillä terveydenhuollossa ja sosiaalipuolella tulee olemaan
vakavaa työvoimapulaa, on jo nyt ja tulee olemaan jatkossa.
Ei näytä siltä, että sinne tulee
työvoiman ylitarjontaa.
Mitä voidaan tehdä tuottavuuden lisäämiseksi?
Varmasti paljonkin, koulutuspaikkoja lisätä ja
sitä kautta vaikuttaa asioihin. Mutta myös on kyse
siitä, että rakenteita pitäisi nopeasti
saada kuntoon. Pitäisi saada aikaan päätöksiä,
minkälaisilla rakenteilla näitä asioita
hoidetaan. Kunnissa vallitsee syvä levottomuus, kun ei
ole oikein selvyyttä siitä, mihin Paras-hanketta
viedään ja mikä on kuntien tilanne, minkälaisia
yhteistyöalueita, terveyspiirejä ja muita, kehitellään.
Siinä on paljon epäselvyyttä, mutta myös halua
itse kehittää omaa tuottavuutta, mutta hallituksella
ja täällä valtiovallan puolella on vastuu siitä,
että rakenteet saataisiin kuntoon ja tämä jatkuva
muutos rauhoittumaan, koska se jos mikä, jatkuva muutos,
kuormittaa myös henkilöstöä ja aiheuttaa
työssä uupumista ja voimavarojen hukkaantumista.
Toinen asia rakenteiden lisäksi, jolla on valtava merkitys
tuottavuuden kannalta ja josta olemme täällä monesti
puhuneet, on nämä terveydenhuollon ja muut yhteiset
tietojärjestelmät, jotka eivät ole valtakunnallisesti
ongelmattomia, vaan siellä on paljon solmuja ja vaikeuksia,
monenmoista erilaista järjestelmää, jotka
eivät toimi keskenänsä. Tässä meillä on
sellainen iso haaste, jossa voidaan, kun se saadaan kuntoon, lisätä tuottavuutta,
vähentää henkilötyövoiman
tarvetta, suunnata henkilötyövoimaa asiakastyöhön
ja antaa näiden tietojärjestelmien hoitaa, kun
ne toimivat yhteensopivasti, näitä asioita sujuvalla
tavalla. Tämä on keskeinen haaste, johon ei ole pystytty
riittävästi tarttumaan tällä kaudella, vaikka
edetty onkin.
Kolmas asia, joka on erinomaisen tärkeä, koskee
jotenkin sitä, että näyttää siltä,
että meillä yhteiskunta käyttää sosiaaliturvajärjestelmää väärällä tavalla
hyväksi. Meillä on olemassa toimeentulotukijärjestelmä,
joka on tarkoitettu viimesijaiseksi turvaksi silloin, kun normaali
lakisääteinen vähimmäisturva
ei tilapäisesti yllättävän tilanteen
takia riitä kansalaisen perustuslain 19 §:n
mukaiseen turvan järjestämiseen. Toimeentulotuki
on tarkoitettu hätäavuksi, ikään kuin
pelastusveneeksi tilapäiseen apuun, ja kuitenkin siitä on
tullut eräänlainen pysyvä perusturvan
muoto, jollaiseksi se ei alunperin ollut tarkoitettu. Tässä meillä on
korjattavaa.
On vähän niin kuin tuolla keväällä,
kun vaikka Helsingin rannoilla kävelee ja sieltä lumihangen
alta ovat paljastuneet ne kumollaan olevat pienet soutuveneet, joissa
lukee, että tämä on hengenpelastusta
varten, älä ota tätä muuhun käyttöön.
Tämän toimeentulotuen, viimesijaisen turvan, senhän
on tarkoitus olla tällainen pelastusvene, jota ei pitäisi
ottaa muuhun käyttöön. Nyt me olemme
antaneet tämän yhteiskunnan kulkea siihen suuntaan,
että sitä pelastusvenettä käytetään
niin kuin onkimatkoilla ja kaikenlaiseen liikennöintiin
tuolla vesistöissä eli se on keskeinen osa vakiintunutta
perusturvajärjestelmää. Tästä pitäisi
päästä eroon ja korottaa lakisääteinen
vähimmäisturva sille tasolle, että toimeentulotuki,
viimesijainen turva, olisi sitten hätäapu, pelastusvene,
tilapäiseen apuun.
Jukka Gustafsson /sd:
Arvoisa puhemies! Tuossa jokin aika sitten ed. Pulliainen käytti
puheenvuoron, jossa hän lähti liikkeelle siitä,
että tästä hallituksen toimintakertomuksesta
on lähes mahdotonta löytää mitään
kunnon kokonaiskuvaa hallituksen toiminnasta. Sehän on
hyvin sektoroitunut, prosenttilukuja, tilastoja sisällään
pitävä. Siellä ei ole tehty mitään
arvoanalyysejä, kuinka on onnistuttu. Itse asiassa eri
asioissa on pelkkiä luetteloita. Tämän
tyyppisiähän nämä toimintakertomukset
ovat olleet aikaisemminkin, niin että tämä ei
ole yksin nyt tämän porvarihallituksen vika, mutta
kuitenkin tarvetta ja kaipuuta tällaiseen rehelliseen kokonaiskuvaan
on, ja ainakin sitä pitää yrittää tuoda
tässä keskustelussa, jota nyt tästä toimintakertomuksesta
käydään.
Jos kysyn ja samalla vastaan, että jos ihmisiltä kysyy,
mitä he ajattelevat porvarihallituksen toiminnasta viime
vuodelta, niin arvioisin, että sieltä nousisi
kolme neljä asiaa esille, ilman muuta ensimmäisenä tämä äärimmäisen
vakava työttömyystilanne ja ihmisten arvio siitä,
että hallitus ei siinä nyt ainakaan parhaalla
mahdollisella tavalla ole onnistunut. Kyllä kansalaiset
sen ovat huomanneet, että erityisesti hallitus on antanut nuorisotyöttömyyden
kasvaa voimakkaasti, lähes räjähdysmäisesti,
ja sitten myöskin pitkäaikaistyöttömyyteen
hallitus on suhtautunut erittäin nuivakiskoisesti, itse
asiassa jakamalla pitkäaikaistyöttömät
kahteen kastiin: sellaisiin, joita pyritään saamaan
takaisin työelämään, ja sellaisiin,
jotka hallitus sitten jättää enemmän
tai vähemmän oman onnensa nojaan. Tältä osin meidän
sosialidemokraattien kritiikkihän on ollut se, että hallituksen
veroelvytys ei ole purrut ja sen takia työttömyys
on kasvanut paljon voimakkaammin kuin muuten olisi ollut laita.
Toinen asia, josta ihmiset kuitenkin verrattain paljon puhuvat — osin
ovat nyt jo väsyneet siitä puhumaan ja osin toivovat,
että vähitellen tämä keskustelu
voisi loppua — liittyy minusta erittäin isoon
ja vakavaan ongelmaan. Minä kutsuisin, että Suomessa
vallitsee tällä hetkellä eräänlainen
moraalinen kriisi, joka juontaa juurensa siihen, että kansalaisten
luottamus ... On syntynyt epäusko politiikan riippumattomuuteen,
kun tämä vaalirahasotku vaan jatkuu ja jatkuu.
No, sehän on tosiasiallisesti käytännössä lähes
sataprosenttisesti keskustapuolueen ja kokoomuksen ongelma, enkä halua
nyt tässä puheenvuorossani lähteä työntämään
veistä kenenkään ihon alle sen syvemmälle,
mutta suoraan sanoen olen hämmästellyt sitä,
ettei arvostamani puolueen, keskustapuolueen, taholta ole voimakkaammin käyty
kiinni tähän puoluesihteeri Korhosen kiistatta
johtamaan toimintaan. Voisin tehdä retorisen kysymyksen,
jonka tein itse asiassa blogissani kolme neljä päivää sitten,
minkä takia puoluesihteeri Korhosta keskustan johtavien
luottamushenkilöitten taholta lähes suojellaan,
että syntyy tällainen käsitys tai näkemys,
että näin tapahtuu. Aivan minun puheistani riippumatta,
koska tiedän, että on olemassa poliisin esitutkintaprosesseja
ja muita, tämä asiahan on meidän sylissämme
vielä viikko- ja kuukausikaupalla, ja tältä osin
tällainen kansalaisten kokema luottamuspula kohdentuu myöskin
muihin puolueisiin ja muihin poliittisiin toimijoihin. On syytä toivottaa keskustapuolueelle
nyt sellaista onnenkantamoista, niin kuin nyt olen ymmärtänyt,
että osa kandideeraavista puheenjohtajista on toivonut
sitä, että ennen keskustan tärkeitä puoluevaltuuston
kokouksia saisivat nyt tämän oman pesänsä jollakin
tavalla sitten selkiytettyä.
Tässä moraalisessa kriisissä ymmärtääkseni on
kysymys myöskin siitä, miten kansalaiset edelleen
kokevat elinkeinoelämän johtajien palkat, eläkkeet,
kultaiset kädenpuristukset. Vaaditaan kansalaisilta työurien
pidentämistä ja matalia palkankorotuksia, ja sitten
herrat porskuttavat niin kuin ellun kanat ihan ikään
kuin omassa moraalisessa koodimaailmassaan. Uskallan kyllä esittää jo
tässä yhteydessä tällaisen,
vähän yhteiskuntatieteilijänäkin,
arvion, että kyllä tämän hallituksen
toimintaa tullaan tosi paljon arvioimaan ja arvostelemaan siitäkin
näkökulmasta, että hyvätuloiset
eivät ole toistaiseksi näihin talkoisiin osallistuneet,
eivät siitä huolimatta, että keskustan
ministeri Pekkarinen sitä jo vuosi sitten odotti. Näen,
että porvaripuolueet ovat tältä osin
osoittaneet, mitä he ovat ja keiden asialla ovat. Esimerkiksi
tästä toimenpidekertomuksesta ei löydä mitään
analyysiä Sata-komiteasta, miksi se epäonnistui.
Hallitus pääsi aloittamaan toimintansa 34 miljardia
korkeammalta tasolta kuin edellinen hallitus ja itse asiassa ei
löytynyt sen kaltaisia parannuksia toimeentulotukeen, työmarkkinatukeen
eikä vastaaviin, viimesijaiseen toimeentuloturvaan. Ne
ovat edelleen 10—15 vuotta jäljessä siitä tasosta,
mikä se aikanaan oli. Siis huomatkaa, että rahoja
on käytetty ne 4 miljardia veronalennuksiin ja 140:tä miljoonaa euroa
ei löytynyt työmarkkinatuen tasokorotukseen.
Arvoisa puhemies! Tämä on ehkä nyt
vähän synkkää puhetta. Varmaan
hallitus on parhaansa yrittänyt, mutta ei ole nyt sitten
ainakaan näin sosialidemokraattisen kansanedustajan näkökulmasta
yltänyt sen kaltaisiin tuloksiin kuin olisi toivonut. Kyllähän
tässä jää käteen se,
että tässä on tapahtunut tietynlainen
kansan kahtiajako. Tänään viimeksi, kun
oli Eduskunnan sydänryhmän 25-vuotisjuhlaseminaari,
niin tulivat vahvasti esille nämä tuoreet tutkimustulokset,
miten kansalaisten terveyserot ovat kasvaneet, miten köyhyys
on lisääntynyt, erityisesti lapsiperheiden köyhyys,
ja miten hallituksen kuntapolitiikka on johtanut siihen, että monet
kunnan asukkaat kokevat, että heidän peruspalvelujaan
on heikennetty. Nyt on vaan pakko sanoa asiat sillä tavalla
kuin ne tässä itse kukin kokee, ja kovin hyvää todistusta
nyt viime vuoden kohdalta hallitukselle ei voi antaa. Kun itse nyt
vielä olen työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan
varapuheenjohtaja, niin täytyy nyt todeta se, että kyllähän
tämä aktiivisen työvoimapolitiikan alasajo
on armottoman iso synti hallitukselta. Tämän tilaston
mukaan, jonka Oecd teki, Suomi on siellä kahden kolmen
maan joukossa, jotka ovat heikoimmin hoitaneet aktiivista työvoimapolitiikkaa.
On kohdeltu minusta raukkamaisesti meidän nuorisoamme ja
pitkäaikaistyöttömiämme, ja
se on minusta ehkä tämä kaikkein isoin
miinus hallituksen toimille viime vuodelta.
Eero Akaan-Penttilä /kok:
Arvoisa rouva puhemies! Tästä Hallituksen
toimenpidekertomuksesta vuodelta 2009 voidaan tietysti ajatella monin
tavoin. Minä ajattelen niin, että se on hyvä hakuteos
moniin asioihin, se on erittäin hyvä tarkastelu
menneistä tapahtumista, ja ilman tätä kirjaa
ei tätäkään määrää tietoa
meillä olisi. Täällä on monia
tapahtumia, jotka eivät ole menneet niin kuin tarkoitettiin,
se on ihan selvä, ja menneitä voi aina arvostella
hyvin monin tavoin.
Mutta jos tätä halutaan paremmaksi, pitää tietysti
silloin kysyä, miten tämä koko prosessi muutettaisiin
paremmaksi. Tätä on viimeisten 5—10 vuoden
aikana minusta kyllä huomattavasti terävöitetty,
ja sillä lailla tämä minusta pitää edelleen
osittain paikkansa, vaikka siinä sektorikohtaisesti on
kaikenlaista, kuten jokainen tietää, puuttuu tai
ei ole mennyt niin kuin tarkoitettiin, ja poliittisesti hallitus
ja oppositio voivat keskenään niistä kinastella.
Mutta itse asiassa tästä lähtikin minun
ajatukseni, jonka takia halusin vaivata teitä hetken aikaa.
Filosofi Pekka Himanen, professori, kirjoitti kirjan Kukoistuksen
käsikirjoitus, ja se nyt ei ollut mikä tahansa
kirja. Minä olen sitä ennenkin täällä siteerannut
ihan sen vuoksi, että se on selvitys, jonka ovat tilanneet
pääministeri Matti Vanhanen, valtiovarainministeri
Jyrki Katainen ja kulttuuriministeri Stefan Wallin. Se on valtioneuvostolle
pyydetty selvitys, ja tietenkin tämän selvityksen,
on se oikeastaan minkälainen tahansa, pitäisi
johtaa joihinkin jatkotoimiin joltain osin.
Suuri kysymykseni ja oma pieni ajatukseni nyt onkin, miten se
voisi muuttaa tämän hallituksen toimenpidekertomuksenkin
luonnetta. Himasen ajatuksista osan pitäisi soljua jo seuraavassa
hallitusohjelmassa mukaan, sen pitäisi sitä kautta tulla
esille valiokuntatyöskentelyyn ja näkyä sitten
toimenpidekertomuksessa aikanaan. Siinä, arvoisa puhemies
ja hyvät kollegat, näen, että olemme
kyllä tosi ison asian edessä. Mutta tämä pitäisi
ottaa vakavasti, koska muistakaa nyt, kuka tämän
kirjasen, selvityksen, tilasi, minkälainen mies sen on
kirjoittanut ja minne kaikkialle se on jaettu, meillekin täällä jokaiselle.
Kuinka moni teistä on lukenut sitä edes osittain
lävitse? (Ed. Gustafsson: Olen!) Minä en ole kokonaan
lukenut sitä ollenkaan mutta osittain olen kerinnyt ja haluan
siteerata täältä muutamia asioita.
Hän esimerkiksi sanoo: "Vanha politiikka on tullut
tiensä päähän. Nyt tarvitaan
uusi yhteiskunnallinen suunta, jossa kehityksen perimmäinen
päämäärä on arvokas
elämä." Siis se on kuitenkin lähellä kaikkia
meitä, jokaista kansalaista. Hän perustelee sitä hyvin
monin asioin, ja hän kertoo tämän raportin
alussa, että hän perustaa omat ehdotuksensa, jotka
ovat aika suuria, tutkimuksiinsa. Tässä ei ole
tarkoitus, että raportti olisi jonkinlainen "kaikenkattava
esitys yksityiskohtaisine toimenpideohjelmineen vaan pikemminkin
suurten linjojen hahmotus". Sehän antaa vapaat kädet
poliittiselle toimijalle tai paljon suuremman mahdollisuuden kuin
että olisi tämmöinen tik-tak-luettelo
vaan, mitä pitää tehdä.
Mutta jos eduskunta ja tuleva hallitus, osin nykyinenkään,
eivät pysty tätä kirjaa millään
lailla ottamaan tosissaan, eivät täältä lainaamaan
mitään idean ideaa, eivät ajatustakaan,
niin kyllä minä kysyn vielä enemmän
kuin koskaan ennen, mitä näillä meidän
selvityksillämme sitten yleensä on järkeä.
Ne maksavat aika paljon. Aiheuttavatko ne edes keskustelua? Sitä on
aika vähän täällä tämän
kirjasen ympäriltä käyty.
Hänen yhteenvetonsa perustuu tutkimuksiin, jotka on
siinä hänen kirjassaan sivuilla 20 ja 21 lueteltu.
Minä en niillä teitä vaivaa sen enempää, mutta
siteeraan samaa asiaa uudestaan, josta puhuin täällä myöskin
kyselytunnin yhteydessä ohimennen. Tämä on
Himasen omaa tekstiä hänen kirjastaan meidän
työelämästämme, tuottavuudesta,
koko tulevaisuudesta ja suomalaisen yhteiskunnan ylläpitämisestä,
bruttokansantuotteen noususta, mistä tahansa sektorista.
Hän on todennut tutkimuksissaan, että "Suomi voi
ratkaista haasteensa vain uudistamalla laajasti toimintakulttuuriaan".
Se on kuulkaa Härmässä paljon tehty,
tämä on minun oma lisäykseni tähän väliin,
jos toimintakulttuuria laajasti uusitaan. Ja hän jatkaa:
"— tai toisin sanoen rakentamalla sen parhaimmillaan ilmenneille
elementeille. Suomen 2010-luvun kukoistuksen edellyttämät
pidemmät työurat ovat mahdollisia vain, jos meillä on
maailmanlaajuisesti edelläkävijämäisen
työkulttuurin uudistuksen ansiosta tarjolla paremmat työurat.
Tiedämme, että pelkkä työuran
pidentäminen ei riitä, sillä nykyään
suomalaiset eivät jaksa tai viihdy työelämässä kuin
hieman yli 59-vuotiaiksi. Tarvitsemme työkulttuuria, jossa ihmiset
pystyvät tuntemaan voivansa hyvin. Pelkkä mekaaninen
työuran pidentäminen ei ole ratkaisu myöskään
siksi, että samalla tarvitsemme työssä luovuuden
kautta uusia kasvun ja tuottavuuden lähteitä.
Oppimiskulttuurin lisäksi siis myös työkulttuurin
on uudistuttava. Tämä on koko Kukoistuksen käsikirjoituksemme
välttämätön peruspilari."
Tämä teksti on sivulla 141 professori Pekka Himasen
kirjassa Kukoistuksen käsikirjoitus. Se on sopiva yleisotsikko
minkä tahansa valiokunnan työskentelylle, minkä tahansa
hallituksen, minkä tahansa ammattiyhdistysliikkeen, minkä tahansa
yhteiskunnallisia ajatuksia tai muita eteenpäin vievien
organisaatioiden ihmisille. Jos täältä ei
imetä sitä uutta, niin meillä vanhat
tavat menettelyineen jatkuvat, meillä jatkuu silloin ihan
samanlainen hallituksen toimenpidekertomus kuin tähänkin
asti ja todennäköisesti puhutaan samanlaisia puheenvuoroja
joka kerta niin kuin tähänkin asti.
Meillä on todellinen mahdollisuuksien paikka. Me hoemme,
puhumme kaikki hyvin mielellämme innovaatiosta, uudesta
tiedosta, tk-määrärahoista ja vaikka
mistä vastaavasta, mutta miten me saamme tämän
kaiken lävitse? Himanen ilmeisesti itsekin ymmärtää,
että tämä on enemmän kuin haasteellinen
asia, sillä sivulla 173 hän irvailee intialaisen
Gandhin ajatuksin: "Gandhi kuvasi hyvin tien, joka uusien asioiden
yrittäjän on kuljettava: Ensin sinut sivuutetaan.
Sitten sinulle nauretaan. Sitten sinua vastustetaan. Ja silloin
oletkin jo voittanut." — Ainakin osittain olet voittanut.
Se on aikamoista tekstiä, arvoisa puhemies, meillä tässä Suomessamme,
jossa me olemme enemmän kuin suurten vaihtojen edessä.
Jos me olemme vaan reaktiivisia, ei tule mitään.
Meidän täytyy olla aivan toisella lailla proreaktiivisia,
ja siinä mielessä olen vaan tämän
puhunut, en vastustaen toimenpidekertomuksia jatkossa, ne ovat enemmän
kuin tärkeitä papereita. Mutta suuri kysymys,
jos nyt Himasta vähänkään oikein
ymmärrän, on se, miten näitä selvityksiä,
jotka ovat hyvätasoisia, jatkossa käytetään
oikein ja tehokkaasti.
Maria Guzenina-Richardson /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa rouva puhemies! Täytyi sen takia pyytää tämä vastauspuheenvuoro,
että ed. Akaan-Penttilä puhui todellakin erittäin
viisaasti. Nimenomaan ihmisarvon kunnioittaminen, kokonaisvaltainen
päätöksenteko, syy—seuraus-suhteiden
ymmärtäminen — jos niitä ei saada
nyt 2010-luvulla päätöksentekoon, niin täytyy
kysyä, onko meistä aidosti päättäjiksi, koska
meidän pitää ymmärtää,
mitä yhteiskunnassa tapahtuu. Meidän velvollisuutemme
on pitää myöskin huolta siitä,
että meillä yhteiskunnassa vallitsee yhteiskuntarauha,
joka perustuu juuri sellaiselle päätöksenteolle,
jossa on ymmärretty, että jos toisaalla on epätasapainoa,
niin se aiheuttaa epätasapainoa myös toisessa
päässä ja silloin yhteiskunnassa ei voida
hyvin.
Tuula Väätäinen /sd:
Arvoisa rouva puhemies! Toimenpidekertomus sisältää todella
paljon asioita, ja hyvin laajasti on aiheesta keskusteltu. Nostan
esille yhden asian koskien sotainvalidien korvausturvaa.
Jo vuonna 2002 eduskunta on edellyttänyt, että työkyvyttömyysasteprosenttia
sotainvalidien osalta voitaisiin alentaa tai poistaa se kokonaan.
Viime vuosina asiassa on kyllä edetty myönteiseen
suuntaan, edellisen kerran vuonna 2008, mutta nyt tämän
koko esityksen lopussa hallitus sitten toteaa, että asia
ei anna aihetta enempiin toimenpiteisiin. Eli käytännössä tämä tarkoittaa
sitä, että sotainvalidien osalta haitta-aste säilyisi
nykyisellään eikä enää tähän
asiaan palattaisi, jos eduskunta tämän hyväksyisi.
Toivon, että jatkokäsittelyssä tähän
asiaan palataan ja nimenomaan tämä asia korjattaisiin
sille tasolle, mitä eduskunta on edellyttänyt.
Ehkä tämä on esimerkki siitä,
mitenkä hallitus suhtautuu niihin ihmisiin ja niihin ihmisryhmiin,
jotka ovat kaikkein vaikeimmassa asemassa täällä yhteiskunnassa.
Yksi ryhmä on sotainvalidit, jotka ovat iäkkäitä ihmisiä ja
kärsineet sodasta lähtien näistä ongelmista,
mitä heillä on.
Krista Kiuru /sd:
Arvoisa puhemies! Kun toimenpidekertomusta katselee, tuntuu
siltä, että se kertoo oikeastaan paljon enemmän
rivien välissä kuin niillä riveillä.
Olen itse joutunut ihmettelemään kaikissa niissä poliittisissa
päätöksissä, joita vuonna 2009
tehtiin, kuinka pitkään omat niskanikamat tätä pään
pyörittelyä kestävät. Samoin
olen miettinyt, kuinka paljon leukaluita kolskuttelee näissä illan
keskusteluissa; sen verran erikoista politiikkaa on tehty. Nostan
esiin kolme esimerkkiä ja ajattelen, että kyllä meillä on
näillä kolmellakin kriisillä koko poliittinen avaruus
pilattu.
Ensinnäkin talouskriisi, joka meillä vahvasti on
ollut päällä koko vuoden 2009, on osoittanut, että hallitus
on ollut täysin kyvytön hoitamaan tällä veroelvytyksellä sitä,
että pyörät tässä yhteiskunnassa
lähtisivät pyörimään.
Veroelvytys kerta kaikkiaan ei toimi, ja se on nyt todistettu monella
tavalla. Kyllä minusta on hyvin pelottavaa se, että meidän
alijäämämme on kasvanut sille tasolle
kuin on kasvanut. Me olemme mielellämme moralisoineet nyt
Kreikkaa ja olemme moralisoineet Baltian maita, että kyllä siellä menee
huonosti, mutta meillä menee paljon huonommin kuin keskimäärin
eurooppalaisilla ja esimerkiksi saksalaisilla. Minusta meidän
alijäämämme kasvu jo vuonna 2009 on hälyttävän
korkealla.
Työllisyyskriisi on osoittanut sen, että tämä hallitus
ei ole pystynyt pääsemään tästä tempputyöllistämismantrastaan
eroon. Nämä tukitoimet ovat jääneet
niin alhaiselle tasolle, että jopa taantumaa ennen meillä oli
enemmän toimia. Se kertoo hyvin tästä linjasta.
Se täytyy sanoa tietenkin, että kyllä se
jotain kertoo, jos Oecd:n tutkimuksessa Suomen jälkeen
vain Belgia käyttää vähemmän
rahaa näihin tukitoimiin.
Aivan viimeiseksi, puhemies, totean, että kaikkein
pahin musta pilvi, niin kuin ed. Kantola täällä totesi,
on tämä Kms-kriisi, joka syö koko hallituksen
uskottavuuden. Tämähän oli koko vuoden
2009 jo päällänsä.
Juha Rehula /kesk:
Arvoisa rouva puhemies! Kun käsittelyssä on
Hallituksen toimenpidekertomus vuodelta 2009 ja puheenvuoron ovat käyttäneet
suurimman oppositiopuolueen kaksi varapuheenjohtajaa, suurimman
oppositiopuolueen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, suurimman
oppositiopuolueen valtiovarainvaliokunnan kunta- ja terveysjaoston
puheenjohtaja, niin tästä voi tehdä omat
johtopäätöksensä.
Voisi tietysti olla parempi, että tänne ei
olisi tullut, mutta ed. Gustafsson puheenvuoronsa alkuun totesi,
että tästä toimenpidekertomuksesta ei
oikein löydä kokonaiskuvaa, ja peräsi
sitä, että olisi rehellinen kokonaiskuva siitä tilanteesta, mitä vuonna
2009 on tapahtunut. Sitten meille on maalattu täällä erityisesti
sosiaaliturvan osalta tilanne, josta on kyllä pakko sanoa,
että jos sanaa rehellinen tässä yhteydessä käytetään,
niin sitä kannattaisi edes yrittää toteuttaa.
Ei meidän tarvitse toinen toistamme ruveta opettamaan.
Meillä on painotuseroja keskustan ja sosialidemokraattienkin
välillä siitä, miten meidän
sosiaaliturvajärjestelmäämme tulisi kehittää.
Sosialidemokraattien sosiaali- ja terveysvaliokunnan valiokuntavastaava
Anneli Kiljunen toteaa jokseenkin suoraan lainaten, että Sata-komiten
työ oli sitä sun tätä, ja ed.
Gustafsson totesi Sata-komitean työstä, että ei
ole analysoitu, miksei Sata-komitea onnistunut. Molemmat puhujat
ja muutamat muutkin puhujat ovat täällä todenneet,
että se onnistumattomuus heidän mielestään — tämä on
nyt minun tulkintani, korjatkaa, jos olen väärässä — peilautuu
sitä vastaan, että työmarkkinatukeen
ja työttömän peruspäivärahaan
ei löytynyt 140:tä miljoonaa. Kun perättiin
rehellisyyttä, niin ihan senkin takia tulin tänne
pönttöön, että tähän
keskusteluun jäisi sekin näkökulma.
Vuositasolla jo tehdyillä päätöksillä tullaan käyttämään
sosiaaliturvaan hieman yli 500 miljoonaa euroa lisää rahaa,
hieman yli 500 miljoonaa euroa lisää rahaa jo
tehdyillä päätöksillä ja niillä päätöksillä ja
ratkaisuilla, joista on jo sovittu. Kun perätään
rehellisyyttä, niin voisi edes yrittää sitä,
että myös tämän toisen puolen
tuo esiin. (Ed. Gustafsson: Paljonko työmarkkinatuki ja
viimesijainen toimeentulotuki nousevat?)
Toisekseen minun on helppo yhtyä ed. Kantolan, sosialidemokraattisen
puolueen varapuheenjohtajan, kommenttiin siitä, että meidän
vähimmäisturvamme tason tulisi olla sellaisella
tasolla, ettei toimeentulotukea tarvittaisi lainkaan. Toimeentulotuen
tulisi olla se viimesijainen etuus. En lähde historiaan,
mutta tämän keskustelun yhteydessä haluaisin
mielelläni kuulla, mitä ed. Kantola vähimmäisturvalla
ja vähimmäisturvan tasolla tarkoittaa. Kokemukseni
politiikasta ja työstä tässä eduskunnan
istuntosalissa on toki vajavainen, kun se on vasta reilun 13 vuoden
mittainen, mutta omalla kohdallani, jos minä olen oikein
ymmärtänyt, tähän asti se vähimmäisturva,
mistä sosialidemokraatit puhuvat ja mistä keskusta
puhuu, on ollut hieman eri vähimmäisturvaa.
Mutta ei siinä mitään, näillä sanoillahan
pärjätään, ja kun tätä illan
asentoa on kuulostellut, missä nyt mennään,
niin ymmärrän kyllä, että tykit
ovat tulevaan päin, niin kuin tietysti tässä vaiheessa
vaalikautta pitää ollakin. Mutta jossain kohtaahan
tulee sekin aika taas, kun joudutaan ihan oikeasti kirjoittamaan
auki, mitä me itse kukin tuolla vähimmäisturvalla
tarkoitamme.
Me kävimme muutama viikko sitten välikysymyskeskustelun
perusturvasta ja siitä vähimmäisturvan
tasosta, joka tässä maassa on, jolla pitäisi
tulla toimeen. Kyllä tuo keskustelu minua avarsi hyvinkin
paljon, muun muassa siinä, että sanat vähimmäisturva
ja perusturva ovat tulleet suurimman oppositiopuolueen sanankäyttöön, mutta
edelleenkin niiden sisällön osalta ollaan hieman
eri linjoilla. Tämä ei koske kaikkia, myönnän
sen. Sosialidemokraateistakin löytyy iso joukko edustajia,
jotka ovat aidosti huolissaan siitä, millä pienimmän
eläketulon varassa elävät tulevat toimeen,
millä kaikkein pienimpien päivärahojen
varassa elävät tulevat toimeen. Mutta odotan mielenkiinnolla
niitä linjauksia, millä tuleviin koitoksiin, vuoden
2011 koitoksiin, lähdetään, miten tämä vähimmäisturva
ja perusturva ihan oikeasti avataan.
Sitten, arvoisa rouva puhemies, minun ei ole tarpeen puolustaa
yhtään keskustalaista, heidän tekemättä jättämisiään
tai heidän toimenpiteitään tilanteessa,
jossa kiistämättä ollaan, ja aletaan
olla ajassa, jossa on uhka koko poliittiselle järjestelmälle
siinä, miten vaalirahoitukseen liittyvät asiat
käsitellään. Mutta kun tällä foorumilla,
eduskunnan puhujapöntössä, näistä asioista puhutaan,
niin kyllä sellainen kaino toive on, että kun
oikein vakaumuksen rintaäänellä aletaan paasata,
niin olisi hyvä, että se oma pesäkin
olisi sellainen, että se kestää kaikki
arvostelut ja arvioinnit.
Sanon uudemman kerran ja ihan varmuuden vuoksi nimellä.
Minulla ei ole mitään tarvetta lähteä edustamani
puolueen puoluesihteeriä puolustamaan tai hänen
tilannettaan muuksi muuttamaan siitä, miltä se
näyttää tai mitä se todellisuudessa
onkaan. Mutta kyllä hieman kannattaisi miettiä sitäkin,
että tämä on ollut ja tämä on
meidän yhteinen ongelmamme. Me törmäämme
siihen tavan takaa. Se, millaisiin keskusteluihin itse kukin tuolla
niin sanotulla kentällä joutuu, sehän on
hieman riippuvainen siitä, eikä vaan hiemankaan,
kenen kanssa keskustelee. Ymmärrän sen, että sosialidemokraattien
osalta paine tulee jostain suunnasta. Omalta kohdaltani olen joutunut useita
kertoja vastaamaan siihen kysymykseen, että kun on käyty
miljoonien kampanjoita tai yksittäisten edustajien kohdalla
kymmenientuhansien eurojen kampanjoita, mitenkäs ne muut
ovat sitten rahansa keränneet.
Sitten, arvoisa rouva puhemies, ihan viimeiseen asiaan. Minusta
ed. Kantola otti yhden aivan keskeisen asian esille. Meillä monet
sosiaali- ja terveydenhuollon uudistukset odottavat sitä hetkeä,
että tässä maassa saadaan tietojärjestelmät
siihen malliin, että tieto kulkee. Eduskunta sääti
vuonna 2007 voimaan tulleen lain, jossa Kelalle annettiin rooli
lähteä viemään terveydenhuollon
potilasrekisteriä eteenpäin. Neljä vuotta on
kulunut, ja rahaakin on palanut, ja tänään
viimeimmäksi olen ollut tilaisuudessa, josta jäi
sellainen kuva, että kyllä meidän pitää säätää — oma
lopputulokseni ja johtopäätökseni on
jo se, että meidän pitää säätää — sellainen
laki, jossa poliittisella tasolla päätetään,
millaiseen malliin nuo sosiaali- ja terveydenhuollon rekisterit
pitää saada.
Tällaiselle tietotekniikkaa vähemmän
tuntevalle on tullut sellainen olo saatujen selvitystenkin perusteella,
että prosessia, jossa on oltu lain voimaan tullessa ja
josta piti tulla valmista viiden vuoden kuluessa eli jossa meillä pitäisi
olla ensi vuonna maan kattava järjestelmä, on
kyllä johdettu. Mutta kuka on johtanut, kun euroja on mennyt
yli 20 miljoonaa ja on sovittu, että lisää rahaa
tulee?
Kyllä meidän pitää asettaa
tässä tietojärjestelmien osalta sellainen
maali, johon kerta kaikkiaan mennään, eikä niin,
että siinä ovat ohjaajina ne, tässä tapauksessa
lainausmerkeissä ohjaajina, joiden taloudellisissa intresseissä näitten
asioitten eteenpäinsaattaminen on. Jos me olemme johonkin
terveydenhuollossamme liittyen Paras-hankkeeseenkin haaskanneet,
käytän tätä sanaa, taloudellisia
voimavaroja, niin kyllä se on tietotekniikka. Se on saatava
sellaiseen asentoon, että meillä toteutuu esimerkiksi
terveydenhuoltolain yksi aivan keskeinen asia, joka tulee olemaan
potilaitten valinnanvapaus terveydenhuollossa. Ei se tule onnistumaan
niin pitkään kuin meillä ei ole sellaisia
tietojärjestelmiä, joissa potilastiedot liikkuvat
vapaasti.
Keskustelu päättyi.