Hanna Tainio /sd:

Arvoisa herra puhemies! Nyt käsittelyssä oleva lakiesitys liittyy EU:n elinsiirtodirektiivin toimenpanoon, mikä tapahtuu nykyiseen kudoslakiin tehtävillä muutoksilla. Direktiivin tavoitteena on varmistaa elinsiirtojen laatu ja sitä kautta elinsiirtopotilaiden turvallisuus. Direktiivi ei koske elinten saatavuutta, eikä se ole siten tuomassa olennaisia muutoksia nykytilanteeseen.

Suomessa ei ole ongelmia elinsiirteiden laadussa ja turvallisuudessa. Sen sijaan meillä on ongelmia kuolleilta luovuttajilta saatavien elinten tunnistamisessa ja vähyydessä. Maassamme on 21 elinluovutussairaalaa, mutta niistä vain 5 sairaalassa elinluovutuksia kuolleilta luovuttajilta oli viimeisten 10 vuoden aikana yli maan keskitason eli yli 17 luovuttajaa miljoonaa asukasta kohden.

Luovuttajasairaalat eivät pysty vastaamaan vaatimuksiin riittävästi, jos niille annetaan vastuu mutta ei lisätä niiden resursseja tehdä vaativia muutoksia. Lakiluonnoksen mukaan elinsiirtotoiminta jatkuu erikoissairaanhoidon osa-alueena eikä sitä kustanneta valtion varoista. Toiminnallisen vastuun lisäksi myös talouden vastuu jää edelleen voimavaroiltaan hyvin eritasoisten sairaanhoitopiirien vastuulle. Käytännössä luovuttajasairaaloilla ei ole resursseja täyttää kansallisen viranomaisen vaatimuksia, joita kudoslain muutosesitys asettaa.

Esityksessä arvioidaan, että direktiivin toimeenpanosta ei aiheudu merkittäviä kustannuksia. Luovuttajasairaaloille syntyy kustannuksia aivokuolleen, potentiaalisen luovuttajan hoitamisen edellyttämän tehohoitopaikan käytöstä ja leikkaussalin käytöstä elimiä irrotettaessa. Henkilökunnan koulutus ja päivystystyönä tehtävä elinten irrotustoimenpide ovat isoja kustannuksia, joihin luovuttajasairaalat tarvitsisivat kohdennettuja resursseja.

Direktiivi pyrkii elinluovutuksia ja elinsiirtoja koskevalla toimintasuunnitelmalla lisäämään kansalaisten tietoisuutta elinten luovutuksista ja erityisesti kehittämään mekanismeja, joilla helpotetaan elinten luovuttajien löytymistä kaikkialta Euroopasta.

Tehtyjen elinsiirtojen määrää ei ole pystytty lainkaan lisäämään nykyisen kudoslain puitteissa. Lakiluonnoksessa ei kuitenkaan oteta kantaa siihen, miten elinluovutuksia, kansalaisten tietoisuutta sekä eläviltä luovuttajilta tehtäviä elinsiirtoja lisätään Suomessa. STM:n arvion mukaan elinsiirtotoiminta Suomessa vastaa nykyisellään pitkälti direktiivin vaatimuksia eikä direktiivin toimeenpanosta arvioida aiheutuvan taloudellisia kustannuksia. Potilasjärjestöt ja elinsiirtokirurgit ovat kuitenkin huolissaan siitä, kuka korvaa luovuttajasairaaloille aiheutuvat ylimääräiset kustannukset esimerkiksi koulutuksesta, elinluovuttajien hoidosta, elinten talteenotosta ja palkkakustannuksista.

Arvoisa herra puhemies! Elinsiirrot tuovat kustannussäästöjä yhteiskunnalle. Elinsiirron saaneet henkilöt pystyvät yleensä jatkamaan normaalia aktiivista elämää ja palaamaan työelämään. Kansalaisten tietoisuuden lisääminen elinluovutusten tärkeydestä kansalaisten keskuudessa vaatii resursseja ja ohjeistusta. Suomeen tulisikin perustaa kansallinen elinluovutusorganisaatio, joka tulisi olemaan erillinen yksikkö varsinaisen elinsiirtotoiminnan ohella. Toimintamalli perustuu niin sanottuun Espanjan elinluovutusmalliin, jota noudattavissa Euroopan maissa on 30—35 elinluovuttajaa miljoonaa asukasta kohti. 2000-luvulla Suomessa on ollut 17 elinluovuttajaa miljoonaa asukasta kohti, mutta esimerkiksi Norjassa on vuodesta 2003 lähtien ollut 20 elinluovuttajaa ja vuonna 2011 oli 25 elinluovuttajaa miljoonaa asukasta kohti. Viime vuonna Suomessa tilanne hieman korjaantui, mutta olemme edelleen huimasti jäljessä monista Euroopan maista. Tähän pitää suhtautua vakavasti, eikä tämä lakiesitys valitettavasti korjaa tätä asiaa lainkaan.

Anne-Mari Virolainen /kok:

Arvoisa herra puhemies! Kun me puhumme elinsiirroista, niin luonnollisesti me joudumme keskittymään elinten saatavuuteen, koko elinsiirtojärjestelmän tehokkuuteen ja toimivuuteen sekä elinten laatuun ja turvallisuuteen. Juuri tämä hallituksen esitys perustuu elindirektiivin täytäntöönpanoon. Toteaisin, että Suomen tilanne kylläkin vastaa pitkälti tämän direktiivin vaatimuksia, joten me tarvitsemme ainoastaan, voisin sanoa näin, pientä hienosäätöä meidän lainsäädäntöömme. Tämä hienosäätö koskee elinten laatua ja turvallisuutta, koskee myös henkilöstölle annettavaa koulutusta ja leikkaussalin laatuvaatimuksia sekä myös luovutussairaaloiden ja elinsiirtokeskuksen toimintatapoja.

Luonnollisesti meidän pitää pystyä selvittämään, mistä elimet ovat kotoisin, eli niiden jäljitettävyys on ensisijaisen tärkeää. Senpä takia meidän rekisterimme pitää olla ajan tasalla. Niissä pitää olla oikeat tiedot luovuttajasta ja vastaanottajasta, ja niiden pitää olla tunnistettavissa jälkeenkinpäin. Lakihan edellyttää, että nämä tiedot on säilytettävä 30 vuoden ajan, ja siinä on aivan selvästikin kysymys potilasturvallisuudesta. Potilasturvallisuuteen liittyy myös edellytys raportoinnista, nimittäin kaikki vaaratilanteet ja siirtojen haittavaikutukset on myös raportoitava.

Yksi negatiivinen piirre, mikä liittyy elinsiirtoihin, on laiton elinten kauppa. Pari viikkoa sitten Euroopan neuvoston yleiskokouksessa oli käsittelyssä raportti laittoman elinkaupan vastaisesta sopimuksesta. Voisin todeta, että ihmisten elinten ostaminen kauppatavaraksi tai, vielä pahempaa, elinten poistaminen vastoin ihmisten omaa tahtoa on aivan selvä ihmisoikeusloukkaus. Me tarvitsemme elinkaupan torjumiseksi laajaa kansainvälistä yhteistyötä, valtioiden välisiä sopimuksia, lainsäädäntöä ja ennen kaikkea valvontaa.

Laittomia elinsiirtoja tehdään ja kauppaa käydään, koska meillä länsimaissa on jatkuva pula esimerkiksi munuaisista sekä sydän-, maksa- ja keuhkosiirrännäisistä. Edustaja Tainio tuossa kertoi hyvin ansiokkaasti, miten eri maissa näitä elimiä on saatavilla laillisesti. Mielestäni paras tapa torjua elinkauppaa ja laittomia elinsiirtoja on juuri lisätä käytettävissä olevien siirrännäisten määrää.

Meillä Suomessahan muutettiin lakia sellaiseksi, että lähtökohtainen olettama on, että jokainen vainaja on elinten luovuttaja, ellei hän ole elinaikanaan sitä erikseen kieltänyt. Tämä käytäntö, tämä olettama, ei ole muissa Euroopan maissa yhtäläinen, ja mielestäni Suomen periaate pitäisi ottaa näissä käyttöön. Olin hyvin onnellinen, kun Euroopan neuvoston parlamentaarinen yleiskokous antoi ministerikomitealle suosituksen juuri tästä periaatteesta, kun se tekee jatkovalmistelua elinkaupasta.

Me tiedämme, että laittomien elinsiirtojen ja elinkaupan painopiste on Euroopan ulkopuolella, mutta sitä tapahtuu Euroopan neuvoston 47 jäsenmaan sisällä, ja tätä on täysin mahdoton hyväksyä.

Elinten luovutus on aina lahja elämälle. Yksikään hallitus, sairaala, lääkäri tai kukaan muu ihminen ei saisi käyttää luovutettuja elimiä taloudellisen voiton tavoitteluun.

Markku  Eestilä  /kok:

Arvoisa puhemies! Hyvin yleinen valituksen aihe kunnissa on Suomessa se, että erikoissairaanhoito on kallista ja se maksaa, ja kuntien talousvaikeudet pistetään yleensä tämän syyksi. Minun mielestäni on näitten hallintouudistusten seassa erittäin myönteinen asia, että me näemme Suomen eduskunnassa tällaisen lain, joka käsittelee ihmisten todellista hätää. Tällä kertaa kyseessä on elinsiirtojen turvallisuus ja laatu sekä Suomessa että tietenkin koko EU:n alueella, koska on oletettavaa, että tämä elinsiirtotoiminta toimii sitten jatkossa aika lailla maan rajoista välittämättä.

Kuitenkin näkisin, että johonkin meidän täytyy ankkuroida tämä laatukysymys, ja nimenomaan tämä laki on minun mielestäni laatu- ja varmistinlaki. Siinä luodaan sellaiset kriteerit, millä kukin saa toimintaa harjoittaa. Ehkä on näinkin pienessä maassa pidettävä erittäin järkevänä sitä, että elinsiirtotoiminta on keskitetty Hyksiin, koska on liian paljon resursseja vievää ja liian kallista, jos sitä ruvetaan harjoittamaan näin pienessä maassa monessa eri paikassa.

On myös huomioitava hyvin tärkeä tässä laissa korostettu seikka, että tämä on julkisen tervey-denhuollon toimintaa, koska kyseessä, kun puhutaan ihmisen kehosta ja sen osista, on hyvin arkaluontoinen asia. Silloin on täysin oikein, että tällä seikalla ei voida tehdä taloudellista voittoa. Näin ollen tässä laissa on mainittu myös mainontakielto, joka estää sen, että mainostetaan voitontavoittelutarkoituksessa.

Nämä periaatteet ovat hyvin tärkeitä muun muassa sen takia, mihin edustaja Virolainen viittasi, että tämä toiminta on lainmukaista ja se on erittäin vahvasti kontrolloitua, jolloin kaikki väärinkäytökset, joita kansainvälisillä kentillä esiintyy paljon, pystytään Suomessa ja mielellään myös EU:n alueella torjumaan täysin.

Haluaisin vielä sen tuoda esille puheenvuorossani, että on hyvä, että nyt on varmistunut Lastenklinikan uudelleenrakentamisen rahoitus, koska nimenomaan lasten kohdalla elinsiirtotoiminta on myös erittäin usein Suomessa tapahtuvaa, ja sen takia myös keskittäminen tässäkin suhteessa on täysin oikea toimenpide.

Suomalainen erikoissairaanhoito ja terveydenhuolto on tietenkin kallista, mutta ne ihmiset, jotka joutuvat sitten todelliseen hätään, osaavat varmasti arvostaa sitä, miksi he ovat veroja maksaneet. Tästä hallituksen esityksestä kävi selville, että Suomessa tehdään noin 300 elinsiirtoa vuodessa ja näistä potilaista noin 80 prosenttia on hengissä viiden vuoden kuluttua. Kyllä se jo kuvastaa, kuinka laadukasta työtä Suomessa tehdään ja miten tähän asiaan on todella panostettu, koska tällaisiin lukuihin ei voida päästä ilman, että koko tämä ketju toimii moitteetta ja laatu on varmistettu.

Sen verran meillä on vielä parantamisen varaa, että vaikkakin on olemassa selvä pelko, että tämä lisää erikoissairaanhoidon kustannuksia, ja on myös pelko olemassa, että tätä kustannustaakkaa tullaan sälyttämään kunnille, joiden kantokyky ei kestä, niin siitä huolimatta näen, että kun me tällä tavalla lailla varmistamme ja noudatamme laatukriteereitä, niin me pystymme parantamaan sitä tämänhetkistä tilannetta, jossa 5—10 prosenttia jonoissa olevista elinsiirtoa odottavista potilaista kerkiää kuolla. Tämä asia on hyvä, että tämä tällä tavalla viedään lain muodossa eteenpäin sekä Suomessa että EU:n alueella.