Liisa Hyssälä /kesk:

Arvoisa puhemies! Keskitalven myöhäisenä iltana kolmivuotias lapsi taapertaa napa paljaana pienessä T-paidassa ja painavissa vaipoissa pitkin helsinkiläisen lähiön katuja. Poika etsii äitiään. Naapurit tietävät, että kerta ei ole ensimmäinen, kun yksinhuoltajaäiti on viinanhimon iskiessä jättänyt lapsen yksin ja lähtenyt omille teilleen. Poliisi korjaa pienen kolhitun ihmisen talteen, ensin turvakotiin, sieltä todennäköisesti pitkien viranomaisselvittelyjen jälkeen lastenkotiin tai sijaisperheeseen. Huostaanotto on lapsen ainoa mahdollisuus.

Lastensuojeluviranomaisille Iltalehden tammikuussa kertoma tapaus ei ole mitenkään merkillinen. Viime vuosina lasten pahoinpitelyt ja heitteillejätöt ovat muuttuneet yhä räikeämmiksi. Tänäkin päivänä yli 7 000 lasta elää huostaanotettuina erossa vanhemmistaan erilaisissa laitoksissa ja sijaisperheissä. He ovat kurjuuden ja syrjäytyneisyyden hiljaisia maksumiehiä, joilta ei pahemmin kysellä, missä ja millaisen lapsuuden he haluavat viettää.

Vuonna 1999 viranomaiset ottivat yhteiskunnan huostaan yli 1 300 lasta. Huostassa olevien lasten määrä on 15 viime vuoden aikana noussut tasaisen varmasti. Syvimmän laman ja työttömyyden aikana viime vuosikymmenen puolivälissä tahti tosin hidastui. Lasten kohtelu ei suinkaan parantunut, vaan syynä oli kuntien armoton rahapula. Tosin laman vaikutusta yleensä liioitellaan lastensuojeluongelmista puhuttaessa. Se on liian helppo selitys, sillä pelkästään työttömyyden ja köyhyyden takia lapsia ei tarvitse ottaa vanhemmiltaan. Tilastojen mukaan huostaanotot johtuvat joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta vanhemman päihdeongelmista, mielenterveyssairauksista, väkivallasta, rikollisuudesta ja luonnehäiriöistä. Lastensuojelussa huostaanotot ovat vain jäävuoren huippu. Toissa vuonna kodin ulkopuolelle sijoitettuja lapsia oli 12 370, heistä noin 5 500 tilapäisesti.

Jos ajatellaan, miten tämä ongelma Suomessa kärjistyy, se näkyy suurissa kaupungeissa erityisesti. Helsingissä lastensuojelun piirissä viime vuonna oli noin 7 300 lasta. Huostaanotettuja heistä oli 1 603. Eniten kasvoi 7—15-vuotiaiden huostaanotettujen määrä. Huostaanoton syy oli 13—15-vuotiaan kohdalla yleensä nuoren oirehtiminen ja päihteiden käyttö. Äärimmäisen vaikeasta tilanteesta kertoo se, että kiireellisesti otettiin huostaan 222 lasta. Määrä kasvoi 10 prosenttia edellisvuodesta. Mielestäni Helsingin esimerkki on kuvaava tälle asiantilalle. Vaikeuksia on ollut löytää myöskin sopivia hoitopaikkoja huostaanotetuille, erityisesti juuri huumeongelman takia huostaanotetuille.

Mistä nämä kiireelliset huostaanotot kertovat yhteiskunnassa? Ne kertovat siitä, että lasten avuntarvetta ei havaita ajoissa. Se havaitaan vasta sitten, kun kriisi on jo puhjennut ja tilanne saattaa olla jo käsistä riistäytynyt. Kierre olisi pysäytettävä heti, kun huomataan esimerkiksi neuvolassa, että lapsi ei saa asianmukaista huolenpitoa tai jää jopa heitteille. Luulisi, että ongelmat paljastuisivat neuvolassa ja päivähoidossa ja koulussa aiemmin kuin ne nyt tilastojen valossa näyttävät paljastuvan.

Johtuipa lasten laiminlyönti vanhempien avuttomuudesta tai mielenterveysongelmista, päihdeongelmista ym., asiaan on puututtava tukevasti ja tarvittaessa vanhempia pitää ohjata kädestä pitäen tajuamaan lapsen tarpeet ja asettamaan niistä huolehtiminen omien pyyteidensä edelle. Jos opastus ja neuvonta eivät tuota tulosta, silloin pitää tehdä päätelmät, jotka lastensuojeluviranomaiset tekevätkin. Sitten nuorten rikoskierre todella huolestuttaa.

Näitten asioitten valossahan eduskunta sääti viime kaudella Lastensuojelun suurten kustannusten tasausrahaston. Sen pontimena oli se, että pienet kunnat eivät lähetä lastensuojelutapauksia eteenpäin hoitoon, koska niillä ei ole rahaa. Näin ollen tehtiin tämä lainsäädännöllinen muutos, jolla perustettiin tasausrahasto. Nyt on käynyt niin, että ongelma on muuttunut täysin päinvastaiseksi. Pienet kunnat maksavat nyt suurten kuntien huostaanottoja. Helsingin tapauksessa, jonka äsken luin esimerkiksi, pätee seuraava tilastojen valossa: Helsingin sosiaaliviraston 4,5 miljardin käyttömenoista kolmannes menee lasten päivähoitoon — ajatelkaa: kolmannes lasten päivähoitoon — ja vajaa viidennes vanhuspalveluihin. Talousarvio ylitettiin noin 30 miljoonalla markalla. Ylityksestä noin 11 miljoonaa meni lastensuojeluun, ja valtion lastensuojeluun korvamerkittyä tasausrahaa kaupunki sai 23 miljoonaa markkaa.

Arvoisa puhemies! Tämä Helsingin esimerkki kertoo juuri siitä, että pienet kunnat maksavat suurten kuluja. Meillä on myöskin Varsinais-Suomessa hyviä esimerkkejä, esimerkiksi Salon ympäristökunnat maksavat ja Salo on saamamiehenä. Tällainen on viesti — Salon kaupunki on saamamiehenä, anteeksi, ed. M. Salo — että tässä on todellakin kääntynyt päälaelleen se tarkoitus, joka alunperin tällä lailla oli.

Jos siihen on luottaminen, mikä hallituksen esityksessä sanotaan, niin tällä muutoksella, joka nyt on käsittelyssä, olisi osin merkittäviäkin vaikutuksia kuntien keskinäiseen maksurasitukseen, joka niille tasausjärjestelmästä aiheutuu. Jos tämä pitää paikkansa ja tällä pystytään sitä oikaisemaan, niin hyvä on. Itse epäilen, että koska tällä esityksellä ei ole valtiontaloudellisia vaikutuksia, tällä ei saavuteta sitä lopputulemaa, että lapset saisivat lastensuojelutoimenpiteitä ja että ne eivät tulisi liiaksi pienten kuntien maksettaviksi koko maan tasolla. Me odotamme valiokuntakäsittelyä, ja katsotaan sitten, mitä tapahtuu. Valtiovarainvaliokunnan sosiaali- ja työjaostossa tähän varmasti tullaan kiinnittämään huomiota, koska tämä on useiden edustajien siellä jo esille ottama asia.

Arvoisa puhemies! Huostaanottoproblematiikkaan haluaisin tuoda perheiden vastuun. Helsingin tapauksessakin päivähoito nielee niin paljon kustannuksia, että varoja ei enää riitä oikein sosiaalitoimessa muuhun ennalta ehkäisevään toimintaan, etsivään sosiaalityöhön ja näin edespäin. Tässä pitäisi kyllä kotihoitoon panostaa enemmän ja mielestäni katsoa sitä kokonaisvaltaisesti. Kotona tehtävän hoito- ja hoivatyön tukeminen varmasti estää lastensuojelutapausten syntyä osaltaan, ei kokonaan, mutta osaltaan. Silloin pitäisi katsoa kokonaisuutena päivähoidon subjektiivista oikeutta ehkä siten, että se olisi tarjolla vain työssä oleville ja opiskelijoille. Samaan aikaan pystyttäisiin tällä ylimääräisellä rahamäärällä, joka sieltä jää, kehittämään kotihoitoa, tukemaan sitä, ja myöskin kotona tapahtuvan hoito- ja hoivatyön sosiaali- ja eläketurvaa samassa paketissa pitäisi silloin käsitellä. Näin tämä olisi ehkä sitten osaltaan lasten turvattomuutta poistamassa.

Arvoisa puhemies! Liedon kunnassa, josta itse olen, on 14 000 asukasta ja taannoin kunnallisessa päivähoidossa oli 50 lasta, joiden jompikumpi vanhempi tai molemmat vanhemmat olivat kotona. Se tarkoittaa, että kunnan päivähoidossa on päiväkodillisen verran lapsia, joiden vanhemmilla olisi periaatteessa mahdollisuus hoitaa kotona lapsia kotonaolon takia. Tässä on nyt hämärtymässä vanhemmuuden raja ja vastuu. Siitä osaltaan mielestäni nämä runsaat lastensuojelutapaukset kertovat.

Antti  Rantakangas  /kesk:

Arvoisa puhemies! Ed. Hyssälä käytti erittäin asiantuntevan ja laajan puheenvuoron. Haluan vahvistaa hänen käsitystään nimenomaan pienten kuntien näkökulmasta. Pohjois-Pohjanmaan erityishuoltopiirin tilastot kahdelta vuodelta kertovat, että lastensuojelun suurten kustannusten tasausjärjestelmä merkitsee valitettavasti sitä, että pienet, 2 000—3 000 asukkaan kunnat joutuvat suhteessa nettomaksajiksi ja suurimmat kaupungit, meidän tapauksessamme Oulu, ovat nettosaajia. Idea tasata kustannuksia nimenomaan niin, että kaikilla kunnilla olisi tasavertaiset edellytykset selviytyä kuluista, ei valitettavasti toimi.

Näin ollen lakiesitystä pitäisikin tarkentaa valiokuntakäsittelyssä tältä osin, jotta alkuperäinen idea toimisi ja näiden erityisryhmien palvelut voitaisiin turvata kaikille kuntalaisille kunnan koosta riippumatta ja niin, että maksurasitus ei ainakaan näinpäin menisi kuin nyt, että pienet kunnat joutuvat maksajiksi.

Mauri  Salo  /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Vastuu lapsista on vanhemmilla. Jos kuitenkin käy niin onnettomasti, että huoltovelvollinen tai huoltaja harhautuu omassa elämässään niin, että ei kykene pitämään huolta lapsistaan, vaan lapsi joudutaan ottamaan yhteiskunnan haltuun huostaanoton keinoin, on se tietenkin hyvin ikävä ja vakava asia varsinkin sitä pientä ihmisalkua kohtaan. Yhteiskunnan on pidettävä ja kannettava vastuu siitä, että huostaanotetuille kyetään järjestämään jatko mahdollisimman hyvin.

Niin kuin tässä on moneen eri otteeseen jo todettu, varsinkin suuret kaupungit ovat tänä päivänä olleet erityisen ongelmallisia ja olleet saamamiehenä. Tämä ei ole kuitenkaan kadehdittava olotila. Toisaalta on syytä todeta tässä yhteydessä, että varsinkin huumausaineista riippuvaisten vanhempien lapsia on viime aikoina jouduttu entistä enemmän ottamaan huostaan ja myös pienemmillä paikkakunnilla, joten kyllä tässä on syytä käydä hyvin laaja sosiaalipoliittinen ja perhepoliittinenkin keskustelu, mutta tämä hallituksen esitys kustannusten tasaamiseksi ja edelleen oikeudenmukaisemmaksi jakamiseksi on perusteltu.

Pekka  Vilkuna  /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Todella käsiteltävänä oleva laki kustannusten tasaamisesta on perusteltu ja hyvä, mutta kyllä meidän yhteiskunnassamme pitäisi käydä aika laaja arvokeskustelu lasten ja perheen asemasta, vanhempien vastuusta lapsistaan. Ensisijainen vastuu lasten kasvatuksesta ja heistä huolehtimisesta on ollut maailman sivu vanhemmilla, ja se on hyvin toiminut tähän asti. Nyt kun vastuu vanhemmilta on luiskahtanut yhteiskunnan käsiin, niin jäljet ovat nähtävissä. Kyllä subjektiivinen oikeus päivähoitoon on yksi törkeimpiä esimerkkejä siitä, että yhteiskunta on tavallaan suostunut ottamaan vastuun pois vanhemmilta lasten kasvattamisesta. Totta kai yhteiskunnan pitää pitää huoli syrjäytyneistä ja muista sellaisista lapsista erityisen tarkasti, jos vanhemmat eivät kykene huolehtimaan. Mutta kyllä minun mielestäni olisi aivan asiallista, että vanhemmille tulisi tiettyjä sanktioita heitteillejätöistä tai sen tapaisista, jos he eivät normaalilla tavalla lapsistaan huolehdi.

Lauri  Oinonen  /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Ed. Liisa Hyssälä synnytti erittäin vilkkaan, monipuolisen ja asiallisen keskustelun. Se oli hyvin onnistunut keskustelun avaus, asiallinen puheenvuoro. Toisin tässä yhteydessä esille paitsi vanhempien vastuun myös afrikkalaisen viisauden: lasta eivät kasvata vain vanhemmat, vaan siihen tarvitaan kokonainen kylä. Kyllä vastuu vanhempien ohella on myös yhteiskunnalla. Osaltaan tällä esityksellä halutaan myös tätä vastuuta parantaa. Eli kyseinen hallituksen esitys on kannatettava, ja toivon, että se menee myönteisessä hengessä eteenpäin.