5) Laki tieliikennelain 70 §:n muuttamisesta
Jouni Lehtimäki /kok:
Arvoisa puhemies! Huumeiden käyttö on tänä päivänä lisääntynyt räjähdysmäisesti
ja samoin huumeisiin liittyvät liitännäisilmiöt:
syrjäytyminen, rikollisuus, hiv-tartunnat, huumekuolemat
ja mielenterveyshäiriöt. Nämä ovat
ne syyt, minkä takia huumetestejä tarvittaisiin.
Huumetesteistä on puhuttu paljon niin eduskunnassa kuin
asiantuntijoiden piirissä. Ongelma on siinä, että huumetesteille
ei ole löytynyt selkeää lakisääteistä perustetta
eli sitä perustetta, miten ja kenen toimivallalla huumetestejä suoritettaisiin.
Tässä aloitteessa hieman vajaat 80 edustajaa esittää yhden
ratkaisun, ratkaisun, joka perustuu siihen, että huumetesti
liitettäisiin ajokortin saamiseen. Tänä päivänä jokainen
ajokortin hakija joutuu esittämään selvityksen
terveydentilastaan, ja tämän terveydentilan selvityksen
yhteyteen voitaisiin aivan hyvin liittää huumetesti.
Kenelläkään ei nimittäin ole
oikeutta ajokorttiin, mistä seuraa myöskin se,
että velvoite sitoutua johonkin testiin ei loukkaa kenenkään
oikeuksia.
Huumeettomuus on tärkeä asia turvallisen liikenteen
kannalta, mutta ennen kaikkea aloitteentekijät lähtevät
siitä, että on tärkeää saada
huumeiden käyttäjät kiinni nopeasti ja
saada huumeiden käyttäjät nopeasti hoitoon.
Tässä tilanteessa pakollinen huumetesti varmasti
aiheuttaisi sen, että iso osa ikäluokasta tavallaan
jäisi kiinni ja pääsisi myöskin
hoitoon.
Niin kuin aloitteessa on mainittu, testin suorittaisi terveydenhuollon
ammattihenkilö ja huumetestin pitäisi olla myöskin
luotettavaksi tunnettu. USA:ssa muun muassa poliisien pääsykokeissa
käytetään hiuksista tehtävää huumetestiä, ja
testin hinta on noin 10 euroa. (Ed. Kuoppa: Entäs kaljupäät?) — Silloin
tulevat kyseeseen veritestit ja kaikki nämä tietysti
tietenkin. — Mainitsin hiustestit sen takia, että hiustesti
on kaikkein parhain: hiustestistä huumeet näkyvät
puoli vuotta. Sen on riittävä aika siihen, että tällä testillä olisi
myöskin ennalta ehkäisevä vaikutus. Näillä perusteilla
aloitteentekijät esittävät, että tieliikennelakia
muutettaisiin sillä tavalla, että hakiessaan ajokorttia
hakijan pitää esittää myöskin huumetestin
tulos ja tuloksen pitää olla puhdas.
Lauri Oinonen /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Olen yksi ed. Jouni Lehtimäen
lakialoitteen allekirjoittajista tieliikennelain 70 §:n
muuttamiseksi. Ed. Lehtimäki tehdessään
tämän aloitteen on todella ajan tasalla, paitsi
sikäli että tämän kaltainen
aloite olisi toki saanut olla jo aikaisemmin toteutuneena lainsäädännössä.
Huumeet ovat vakava ongelma meidän yhteis-kunnallemme,
ja niin kuin alkoholikaan ei sovi liikenteeseen, eivät
missään määrin sinne sovi myöskään
huumeet. Nämä huumetestit ovat tietysti tekninen
kysymys, joka tulee voida sillä tavalla suorittaa, että testit
ovat tehokkaita, varmoja ja vielä kustannuksiltaan edullisia.
Aloitteentekijä ed. Jouni Lehtimäki puheenvuorossaan viittasi
juuri erääseen tapaan, jolla tällainen
huumetesti voidaan suorittaa.
Testeillä on ennalta ehkäisevä vaikutus
huumeiden käyttöön, ja samalla näillä on
ennalta ehkäisevä vaikutus toivottavasti myös
tieliikenneonnettomuuksiin. Nythän muun muassa menneenä vuonna,
nimenomaan kesäkaudella, oli useampiakin vakavia liikenneonnettomuuksia
meidän maassamme, joissa huumeet olivat osatekijänä.
Ainakin voidaan ajatella, että tällä testillä ajokortin
myöntämisen edellytyksenä on ennalta ehkäisevä vaikutus
huumeiden käyttöön. Samalla tällä on
ennalta ehkäisevä vaikutus myös muutoinkin
huumeitten käyttöön, ja tämä on
myös signaali meidän yhteiskunnassamme, että suomalainen
yhteiskunta ei halua hyväksyä huumeita vaan pitää niitä kielteisenä ilmiönä.
Arvoisa herra puhemies! Tästä syystä toivon, että lakialoite
n:o 22/2002 vp menisi myönteisesti eteenpäin.
Ismo Seivästö /kd:
Arvoisa puhemies! Sisäministeri Itälä jokin
aika sitten kiinnitti huomiota hyvin suureen asiaan eli näihin
huumausaineviljelyihin ja huumausaineitten eri reitteihin, mitä pitkin
ne sitten lopulta saapuvat Suomeen. On ensisijainen asia estää aineiden
tulo tähän maahan ja käydä käsiksi
paikkoihin, missä niitä tuotetaan, ja reitteihin.
Sen lisäksi sitten luonnollisesti meidän Rajavartiolaitoksellamme
ja Tullillamme olisi oltava sellaiset välineet, ettei näitä aineita
tähän maahan tulisi. Mutta kun kuitenkin niitä jonkin
verran tulee, niin pääpainon tulee sitten olla
siinä, että käyttäjä saadaan
mahdollisimman nopeasti hoitoon ja se kierre katkaistuksi ja nuoren
ja joskus jopa lapsen elämä ja tulevaisuus pelastettua.
Kysyisin tässä yhteydessä ed. Lehtimäeltä, katsooko
hän, että mikäli tämä testi
otettaisiin käyttöön, sillä olisi
myös tällainen ennalta ehkäisevä vaikutus
siihen suuntaan, että henkilön, joka hakeutuu,
kuten tänä kesänä oma tyttäreni,
autokouluun, tulisi todellakin puntaroitua, mitä on elämässä tullut
tehtyä ja olenko kypsä sitten ajoneuvon kuljettajaksi,
niin ettei siitä aiheudu vaaraa itselle eikä muille
ihmisille.
Jouni Lehtimäki /kok:
Arvoisa puhemies! Vastaan ed. Seivästön kysymykseen
parin kommentin jälkeen, jotka unohdin avauspuheenvuorossani.
Lähden siitä ja myöskin aloitteentekijät varmaan
lähtevät siitä, että massatestit
eivät kuulu nyky-yhteiskuntaan, eli tässäkin
lähdetään siitä, että kyseessä on
yksittäistesti.
Toinen asia, jonka unohdin mainita, on se, että lakialoitteessa
on kirjoitusvirhe, eli kun toiseksi viimeisessä kappaleessa
todetaan "muodollinen" huumeiden käyttäjä,
niin se tarkoittaa tietenkin "mahdollista" huumeiden käyttäjää.
Ed. Seivästön kysymykseen: Oma kantani siihen,
että kyseessä on ennalta ehkäisevä keino, perustuu
siihen, että Allianssin asiantuntija Tommi Hoikkala totesi
yhdessä seminaarissa, että nuoret tänä päivänä ovat
erittäin tarkkaan selvillä siitä, mitä oikeuksia
heillä on ja mitä velvollisuuksia heillä on.
Hänen kantansa oli myöskin se, että jos
nuoret tietävät jonkin velvollisuuden tai tietävät
jonkin sanktion seuraavan, nuoret aika voimakkaasti myöskin
toimivat sen mukaan, että sanktio ei kohdistuisi heihin.
Tämän takia vastaan siihen kysymykseen, että kyllä uskon,
että aloitteella olisi myöskin ennalta ehkäisevä vaikutus.
Ismo Seivästö /kd:
Arvoisa puhemies! Kun ajokortin saamiseen liittyy lääkärin
todistus ja tutkimus, olisiko tässä sitten, ed.
Lehtimäki, ajatuksena se, että tämän
testin tekisi lääkäri?
Jouni Lehtimäki /kok:
Arvoisa puhemies! Sen jo mainitsin, että kyseessä täytyy
olla terveydenhuollon ammattihenkilö, ei välttämättä lääkäri
mutta kuitenkin terveydenhuollon koulutuksen saanut henkilö.
Keskustelu päättyy.