Arto Seppälä /sd:

Arvoisa puhemies! Suomalaisen työllistämisen todellinen menestystarina on nuorten työpajatoiminta, joka erityisesti 90-luvun alun lamavuosina osoitti tehokkuutensa ja tarpeellisuutensa. Kymmenen vuoden aikana työpajojen toiminnassa on tapahtunut melkoinen muutos, sillä nuorisotyöttömyyden pienentyessä jäljelle on jäämässä niin sanottu kova ydin. Tähän kovaan ytimeen kuuluvat nuoret ovat niitä, joiden työllistäminen on kaikkein vaikeinta ja joilla on kasautuvasti erilaisia ongelmia, kuten päihteiden väärinkäyttöä ja elämänhallinnan vaikeuksia. Näille nuorille koulumaailman sekä työelämän työkyky- ja tehokkuusvaatimukset ovat aivan liian korkeita. Heillekin olisi löydettävissä oma paikkansa yhteiskunnassa, mutta siihen tarvitaan erityisiä toimia. Työpajoilla voidaan antaa kartta ja kompassi sen paikan löytämisen avuksi. Nuorten työpajoilla on paitsi ammatillisia taitoja hallitsevia ohjaajia myös esimerkiksi nuoriso- tai sosiaalityön ammattilaisia. Pajalla nuori saa kokonaisvaltaista tukea elämänsä järjestämiseen ja työllistämisen tukemiseen.

Meillä on sellaisia pudokkaita, jotka eivät pärjää ammattioppilaitoksissa, vaan he oppivat nimenomaan työn ja tekemisen kautta. Ammattioppilaitoksen kohtuullinenkin teoreettinen opetus on heille liikaa. Näille nuorille työpaja on paikallaan. Pajakoulu voi antaa uuden mahdollisuuden myös niille nuorille, joilta jo peruskoulu on jäänyt kesken.

Toinen erityinen kohderyhmä työpajoille on ne nuoret, jotka eivät ole vielä hakeutuneet koulutukseen epävarmoina siitä, mikä kiinnostaa ja mihin on edellytyksiä.

Arvoisa puhemies! Nuorten työpajojen toiminnassa on vuosittain mukana noin 10 000 nuorta sekä heitä varten noin 800 työntekijää. Eri lähteistä, muun muassa kuntien ja työvoimahallinnon kansallisista määrärahoista, Esr-tuista sekä OPM:n kehitysrahoista, saatava rahoitus on ollut vuositasolla noin 300 miljoonaa markkaa. Viime syksynä valmistunut Leinosen ja Pekkalan opetusministeriössä tekemä tutkimus "Kannattaako työpajatoiminta?" rohkaisee uskomaan pajojen hyvään tulevaisuuteen.

Yksi työpajatoiminnan vahvuuksia on sisäinen vuorovaikutus. Ohjaajakokemukset ovat läheisiä ja toimivia ja sosiaalinen tuki onnistunutta. Rahoittajana toimivan yhteiskunnan kannalta työpajatoimintaan kohdistuneet panokset ovat olleet mielekkäitä, kun arvioidaan saavutettuja sisältötuloksia sekä sitä, mikä on toteutuneiden kustannusten lisäys verrattuna tilanteeseen, että työpajatoimintaa ei olisi. Jos toimintaa ei olisi, yhteiskunnan kustannukset olisivat noin 60 prosenttia nettokustannuksista. Tässä tilanteessa ei kuitenkaan saavutettaisi asiakkaiden kokemia myönteisiä muutoksia elämänhallinnassa ja työllistämis- tai kouluttautumismahdollisuuksissa. Noin puolet työpajanuorista sijoittuu niin sanottuihin aktiivitoimiin pajajakson jälkeen, ja noin kolmasosa palaa työttömyyteen. Resurssien puutteen vuoksi pajoilla on ollut hyvin vaihtelevasti mahdollisuuksia seurata asiakkaittensa sijoittumista pajakauden jälkeen ja vaikuttavuuden arviointi on hyvin kirjavaa. Luotettavimmat tulokset on saatu erilaisin kyselytutkimuksin. Kuten aloitteen perusteluosassakin mainitaan, tulisi pajatoimintaseurantaa kehittää pitkäjänteisemmäksi. Lain myötä pajoilla olisi velvoite seurata nuorten sijoittumista pajajakson jälkeen.

Kaikesta tutkimuksin osoitetusta tuloksellisuudesta huolimatta työpajat ovat siis kuitenkin koko olemassaolon ajan olleet riippuvaisia erilaisista projektirahoista, joita on myönnetty aina vuodeksi tai kahdeksi kerrallaan. Kovin pitkään tämä ei enää voi toimia. On perusteltua kysyä, jaksavatko pajojen työntekijät kehittää työtapojaan ja toimintaansa, jos tulevaisuus on säännöllisin välein vaakalaudalla.

Työpajaohjaajan merkitys on suuri paitsi tietenkin ammatillisessa ohjauksessa myös muussa nuoren ohjaamisessa. Työpajaohjaaja on monelle nuorelle läheinen, jopa läheisin aikuinen, joka tukee nuorta tämän kasvussa. Työpajatoimintaa tutkittaessa on kehittämistarvetta nähty eniten juuri ohjaajien taidossa tukea nuorten elämää. Näitä taitoja lähtee pajoilta paljon pois sen vuoksi, että työsuhteet ovat määräaikaisia ja usein vielä tukityöpaikkoja, jolloin jatkoa ei ole mahdollista saada. Pajaohjaajalta vaaditaan myös kykyä hallintokuntarajat ylittävään toimintaan.

Hyvän verkoston syntymisen edellytyksenä on keskeinen luottamus, joka voi syntyä vain ajan kanssa. Jos työpajaohjaajat vaihtuvat puolen vuoden tai vuoden välein, ei luontevia ja luottamuksellisia välejä esimerkiksi työvoimahallinnon, sosiaalitoimen ja koulutoimen suuntaan voi syntyä. Pajaohjaajia tulisi voida palkata vakituisiin työsuhteisiin, jotta arvokasta osaamista ei valuisi työpajoilta muualle.

Arvoisa puhemies! Lyhyesti vielä aloitteen sisällöstä.

Työpajojen tarkoitus on tarjota toimintoja 15—25-vuotiaiden nuorten osaamisen, elämänhallinnan ja elämänlaadun sekä omaehtoisuuden lisäämiseksi ja parantaa heidän suorittautumismahdollisuuksiaan koulutuksessa, työelämässä ja koko yhteiskunnassa. Tarkempaa määritelmää ei monimuotoisesta työpajatoiminnasta oikeastaan voikaan tehdä, sillä nyt olemassa olevat pajat pitävät sisällään toimintoja metalli- ja autotekniikasta teatteriin ja uusmediaan.

Aloitteessa lähdetään siitä, että kunnilla olisi melko vapaat kädet järjestää nuorten työpajatoimintaa kunnan kannalta tarkoituksenmukaisella tavalla. Mielestäni tärkeintä on se, että nuorilla olisi eri kunnissa tasavertaiset mahdollisuudet päästä mukaan työpajatoimintaan.

Lain myötä pajoilla olisi jatkossa velvoite laatia jokaiselle nuorelle yhdessä tämän kanssa yksilöllinen toimintasuunnitelma ja seurata sen toteutumista. Toimintasuunnitelma parantaisi molempien osapuolten, erityisesti kuitenkin nuorten, oikeusturvaa, sillä kirjallisesta toimintasuunnitelmasta olisi helppo aina tarkistaa, mitä oikeastaan on sovittu.

Lyhytaikaisten avustusten ja projektitukien varassa olevien nuorten työpajojen on ollut vaikea suunnitella strategiaansa kovin pitkälle aikavälille. Tulokselliseen työhön nuorten tukemisessa tarvitaan vakaat resurssit kuten muissakin kuntoutus-, koulutus- ja ohjauspalveluissa. Nuorten työpajoille on asetettu niiden nykyisiin resursseihin nähden hyvin korkeat vaatimukset. Siksi rahoitusta onkin tarpeellista lisätä ja vakauttaa. Nuorten työpajalain myötä pajatoiminta vihdoinkin vakiintuisi, kun perusrahoitus saataisiin turvattua. Toivon, että tämä lakialoite lähtee myönteisesti liikkeelle tässä talossa.

Mirja Ryynänen /kesk:

Arvoisa puhemies! Ed. A. Seppälän aloitteen hyviin tavoitteisiin nuorten työpajatoiminnan kehittämisessä on helppo yhtyä. Tietysti kunnan velvoitteesta järjestää sitä ja tätä on aina helppo puhua, mutta heti perään on kysyttävä, saavatko kunnat tähän myöskin voimavaroja. On ihan totta, että resursseja tähän toimintaan tarvitaan lisää ja tarvitaan pitkäjänteisyyttä ja tarvitaan vaikuttavuuden arviointia, ihan niin kuin aloitteessa esitetään. Seuranta on varmasti puutteellista. On monenlaista korjattavaa, vaikka meillä onkin tavattoman paljon hyviä esimerkkejä ja kokemuksia työpajatoiminnasta ja sen toimivuudesta.

Mutta se, mitä minä hiukan epäilen ja kyselen aloitteesta, on se, että ohjaajille asetuksella säädettäisiin tietty pätevyysvaatimus. Mielestäni tähän tehtävään työllistetyt monet henkilöt, jotka eivät täytä suurempia pätevyysvaatimuskriteereitä muodollisesti, voivat olla erittäin ammattitaitoisia juuri tähän tehtävään, siihen hyvin soveltuvia ja hyvin motivoituneita, ja se varmasti on tässä asiassa tärkeintä. Kun työpajatoimintaa tarvitaan niin kipeästi, niin minusta millään byrokraattisilla vaatimuksilla ei ainakaan saisi esteitä luoda sen laajemmalle toteuttamiselle.

Erkki Kanerva /sd:

Herra puhemies! Ed. A. Seppälän ja lukuisien muiden aloite työpajatoiminnan vakiinnuttamisesta oli se syy, jonka takia peruutin lentolippuni ja siirsin matkani huomiseksi. Nimittäin koin velvollisuudekseni välittää lähetekeskustelun kautta valiokuntakäsittelyyn yhden kokemuksen työpajaprojektista, minulle ja muutamille nuorille hyvin merkittävän kokemuksen.

Olen seurannut nuorten syrjäytymistä leipätyöni kautta 35 vuotta ja oikeastaan koko 80-luvun lopun ja 90-luvun alun mietin, onko siinä työssä, mitä teen, loppujen lopuksi lopputuloksen kannalta mitään järkeä. Meillä on nimittäin 13 000 häkkihoidokkia sillä tavalla laskettuna, että otetaan mukaan ne, jotka ovat olleet vähintään kahdesti vankilassa ja hakeutuvat sinne 20 seuraavan kuukauden aikana uudelleen. Monissa tapauksissa häkkihoitokierre on alkanut hyvin nuorena. Tutkimaton kokemus on se, että jos kierre alkaa ennen asevelvollisuusikää, se ei katkea ennen kuin krematoriossa tai vähän ennen sitä. Tätä problematiikkaa olin pohdiskellut tykönäni monta vuotta.

Sitten syksyllä 92 matkustin muutaman viisaan naisen kanssa rikosasioitten sovittelijoiden koulutukseen tänne Helsinkiin, ja matkalla tuli puheeksi se, että nämä matkakumppanit olivat tehneet saman havainnon. Joku oli vapaaehtoisen lastensuojelujärjestön ohjelmasihteeri, joku oli oman kuntani raittiussihteeri, toinen oli jengityöntekijä jne. Heillä oli saman suuntainen kokemus. Tuossa jossakin Vuoksenniskan, Imatran, Lappeenrannan paikkeilla aloimme kelata nimiä niistä, jotka siinä kylässä sinä syksynä olivat tämmöisen syrjäytymiskierteen alussa. Kun jonkin sorttisia virkamiehiä tai joka tapauksessa etiikkamme kautta vaitiolovelvollisia olimme, puhuimme ihan oikeilla nimillä ja sormin laskien saimme kasaan 17 nuorta, joitten syrjäytymisen vaarasta olimme yksimieliset. Totesimme, että nyt jonkun pitäisi tehdä jotakin perinteistä poikkeavaa, jotakin muuta kuin tätä sakkoa, ehdollista, ehdollista ja vankeutta.

Kun Hakaniemessä tuijotimme kaljatuopin yli toinen toisiamme, totesimme, että se joku olemme me, sinä ja minä, tuskin siinä kylässä oli ketään muuta. Sovimme, että emme hukkaa tätä ideaa, ennen kuin löydämme siihen ratkaisun. Kirjoitimme 17 nuorelle kirjeen, että heidän yölliset harrastuksensa, lähinnä tämmöisiä ajattelemattomuudesta tai pätemisen tarpeesta tehtyjä autovarkauksia, on havaittu, ja kysyimme, että jos tarjottaisiin apua hyväksyttävämpään harrastukseen, olisiko kiinnostusta. Kuusi ensimmäistä, kuusi aktiivisinta siinä harrastuksessa, tuli ensiksi ja heidän myötään sitten rohkaistuivat muut, ja perustimme tämmöisen pajan tietämättä ollenkaan, mihin sillä pyritään, kunhan saatiin pojat valvomaan päivällä ja nukkumaan yöllä.

Ensimmäisenä kävi ilmi, että vankeudeksi muunnettuja sakkoja oli 30 000 markkaa. Ne piti ensin maksaa pois, jotta voitiin tehdä sitä pajatyötä. Ne maksettiin pois tekemällä erilaisia rautarakenteita ja sillä tavalla päästiin alkuun. Seuraava ongelma oli asuminen. Jääkaapissa oli lappuja, että tämä on isäpuolen ostama, tähän ei Heikki tai Hate tai Jouni tai Jyrki saa koskea. Ei ollut sellaista kotia, jossa olisi voinut turvallisesti elää, josta olisi tukea saanut. Seuraava vaihe oli auttaa näitä nuoria etsimään itselleen asunto. Sitä seuraava vaihe oli peruskoulun loppuun saattaminen. Kahdella nuorella oli peruskoulukin jäänyt kesken. Kaikenlaista tämmöistä sosiaalista auttamista riitti yhdeksi vuodeksi. Siis pois oppiminen siitä elämäntavasta, joka 14—17-vuotiaana oli jo omaksuttu ja jota nyt ei yhteiskunta voinut mitenkään hyväksyä, pois oppiminen siitä vei noin vuoden tai vähän yli.

Rahoitus oli juuri niin ongelmallinen kuin ed. Seppälä tässä toteaa. Se oli kerjättävä sieltä täältä pieninä murusina. Suurimman summan antoi oikeusministeriön vankeinhoito-osasto, 48 000 markkaa. Loppu oli ykköstonneja sieltä ja täältä ja paikallisen talouselämän tämmöistä sponsorirahaa. Tietysti siinä paloi meiltä kaikilta aika paljon omaakin rahaa.

Sitten havahduimme jokainen vuorollaan siihen, että eiväthän nämä pojat voi tähän jäädä. Ei tähän pajalle voi perhettä perustaa. Tämän pitää johtaa johonkin. Yksi kerrallaan houkuteltuina pojat suostuivat, pojat, joilla oli erinomaisen paha kouluallergia, suostuivat siihen, että jos koulu tulee tänne meidän pajalle, käydään koulua, mutta me emme mene kouluun. Koulua ollaan jo kurkkua myöten täynnä. Koulu tuli sinne pajalle, ja pojat suorittivat autoalan ammattitutkintoja.

Viime elokuussa yksi näistä pojista tunnisti autoni tuolla kuutostiellä ja soitti ja pyysi ajamaan neljä vihanneskeikkaa rekka-autolla, kun hänellä on kaikki piirturin kiekot punaisella ja hänellä oli huoli siitä, että hänen työnantajansa menettää Keskon ajot, jos vihannekset ja einekset eivät kulje. Siis hän kantoi työnantajansa murhetta. Tapasin hänen työnantajansa marraskuussa Tartossa. Kysyin, mikä se Heikin asema teidän talossanne on. Hän sanoi, että se on meidän semmoinen isäntärenki, meidän talon paras mies. Huomenna yksi näistä pojista myy minulle kesärenkaat tuossa Pitäjänmäellä.

Tällä tavalla nämä nuoret ovat selviytyneet elämän syrjään kiinni. Minä olen itse sanonut — niin kuin havaitsemme, minulla on viimeinen väri parrassa — että tämä tulee jäämään minun aktiivi-ikäni onnistumisen elämyksenä päällimmäiseksi. Toki muitakin onnistumisen elämyksiä on.

Mutta myöskin on se havainto täältä käytännön kautta, minkä ed. Seppälä toi esille, että jos tähän pajatoimintaan hiipii tämmöinen virkamiesmäinen byrokratia, niin se loppuu erittäin nopeasti. Nimittäin tämähän alkoi 92 syksyllä. Meidän vapaaehtoisten, jotka teimme sitä vapaa-aikanamme, voimat loppuivat joskus siellä 96 keväällä todistustenjakotilaisuudessa. Se homma jäi virkamiesten haltuun. 99 syksyllä ovessa luki, että tilat vuokrattavana. Minä soitin ammattikoulun rehtorille, mitä on tapahtunut. Hän sanoi, että kysy uudelta rehtorilta. Uusi rehtori sanoi, että kysy vanhalta. Sitten soitin johtokunnan puheenjohtajalle. Hän sanoi, että olisiko se loppunut. Sitten tapasin sen hankkeen sosiaaliohjaajan. Hän sanoi, että niin pian kuin vapaaehtoiset siitä ympäriltä häipyivät, sekä opettaja että hän sosiaalityöntekijänä olivat enää kustannustekijä ja ei semmoisessa työpaikassa voinut olla.

Toisin sanoen yritän tällä henkilökohtaisella kokemuksella todistaa, että tämmöinen koulusta poikkeava tavoitteellinen pajatoiminta ehdottomasti ansaitsee yhteiskunnan rahoituksen. Työ sinänsä vaatii niin paljon, että markkojen etsiminen katkaisee jo selkärangan.

Esa  Lahtela  /sd:

Arvoisa herra puhemies! Edellinen esimerkki oli sen verran hyvä, että sen jälkeen kaikki on liikaa, mitä sanotaan. Mutta aion keskittyä muutamaan asiaan tästä paikaltani.

Minusta ei ole kyse sillä tavalla siitä, tuleeko valtio apuun tällaiseen toimintaan, vaan kunnan pitäisi tajuta, miten hyvä asia tämä on, koska edellisestä esimerkistä kävi ilmi, että hoitamattomana ne nuoret todennäköisesti olisivat häkissä. Sitten se vasta olisi kallista yhteiskunnalle, valtiolle sekä kunnille. Sosiaalitoimi maksaisi monessa mielessä paljon enemmän ja kaikennäköisinä kustannuksina. Sen takia minusta tämä on kaiken kaikkiaan aloitteena hyvä, että tämä asia tulisi lakisääteisemmäksi. Välttämättähän kaikki kunnat eivät edes tällä hetkellä tajua työpajan merkitystä. Ihan hiljattain, olisiko kaksi viikkoa sitten, Nurmijärveltä soitettiin ja eräs nuori sanoi, että heillä ei tämmöistä ole. Minä yllytin menemään paikalliseen kunnantoimistoon puhumaan tästä hommasta. Sen jälkeen ei ole kuulunut mitään soittoa, liekö onnistunut, mutta aikaisemmin siellä oli puuhattu tämmöistä työpajatoimintaa. Se osoitti vain, että vaikka tarvetta olisi, jo suoraan nuorten toimesta pyydetty, ei välttämättä toimintaa saada aikaan.

Tähän liittyen kaikki nuoret, kaikki ihmiset, vanhemmatkaan, eivät ole kouluimmeisiä niin kuin nuoret sanovat, että heistä ei koulun penkillä istumiseen ole ja he haluavat suoraa toimintaa. Työpaja tarjoaa sitä toimintaa nimenomaan. Se tarjoaa elämystä ja kokemusta, että omilla käsillä osataan tehdä ja oppia elämään, kun kodissa ei välttämättä huolenpitoa ja oppia ole ollut. Monessa paikassa kodit (Puhemies koputtaa) ovat rikkinäiset eikä tajutakaan sitä, mitä pitäisi nuorelle antaa.

Ismo Seivästö /kd:

Arvoisa puhemies! Työpajatoiminta, kuntouttava työtoiminta, ovat hyvin merkittäviä välineitä nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi. Ed. E. Kanerva hyvin selvästi osoitti omalla puheenvuorollaan, mitä tällä vaivannäöllä saadaan aikaan. Kyllä työpajatoiminnassa tarvitaan ihan samanlaista sisäistä kipinää ja hehkua, mitä tarvitsevat ruokapankeissa olevat vapaaehtoiset ja työntekijät, jotka auttavat vuodesta toiseen toimeentuloturvalla tai toimeentulon minimillä tai sen alla eläviä ihmisiä. Tästä toiminnasta, kun tätä raporttia "Kannattaako työpajatoiminta?", lukee, hyvin selvästi tulee vakuuttuneeksi tämän toiminnan mielekkyydestä ja tarpeellisuudesta, siitä, miten nuorille saadaan tukevaa pohjaa jalkojen alle ja mitkä myöskin ovat ne merkittävät säästöt yhteiskunnalle pitkällä tähtäimellä.

Eräs kysymys kotipuolessa on ollut siinä, kun itsekin olen käyttänyt pajamestarien palveluita vanhan Talbotini korjauksessa, että osa yksityisistä yrittäjistä vähän protestoi sitä, että siellä on hinta vähän alhaisempi kun toisella sektorilla. Siinä on yksi sellainen kysymys, mikä tässä asiassa tietenkin pitää huomioida ja tasapainottaa. Ehkä ed. A. Seppälä vielä loppupuheenvuorossaan viittaa tähän kysymykseen.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Lakialoite 31 näillä valtiopäivillä nuorten työpajatoiminnasta on erittäin hyvä. Olen yksi tämän aloitteen allekirjoittajista. Sen on ed. Arto Seppälä valmistanut. Työpajatoiminta on todella semmoista, mitä tarvitaan kaikilla paikkakunnilla. Missään sitä ei ole liikaa, vaan sitä kaikkialla tarvittaisiin syrjäytymisen ennaltaehkäisemiseksi ja estämiseksi nykyistä enemmän.

Olin 80-luvun lopulla Lahdessa eräässä seminaarissa Keuruun kaupungin lähettämänä. Siellä esiteltiin työpajatoiminnan ideaa. Kun tulin kotipaikkakunnalle, tein tästä aloitteen. Se oli paras aloite, jonka olen tehnyt, ja se syttyi todella. Sillä oli innokkaita kannattajia, jotka vauhdittivat asiaa, ja pian oli työpaja ja on onneksi yhä edelleen, vaikka pahimman kuntatalouden laman aikana, joka ikävä kyllä vieläkin jatkuu, oli niitä paineita, mihin nuorten työpajaa tarvitaan, kun sieltä ei oikein rahallista tulosta tule. Sinne vain joudutaan antamaan rahaa. Mitä tulosta sieltä tulee ja mitä nämä nuoret osaavat? Tämmöisiä kysymyksiä oli. Minusta nuorten työpajatoiminta tulee nähdä tietyllä tavalla itseisarvona, jonka tehtävä on ennaltaehkäistä ja samalla myös estää jo toteutunutta syrjäytymistä.

Kun kotipaikkakunnallani olen myöskin joutunut etsimään rahaa nuorten työpajalle, kyllä siinä on yksi vahva lause ollut: Mitä maksaa yhteiskunnalle syrjäytynyt nuori? Se todella maksaa. Siitä voidaan esittää markoissa hyvinkin kalliita hintoja. Työpajan idea on se, että siinä autetaan kiinni arjen elämän syrjään, aivan kuten ed. Esa Lahtela toi esille, tarjotaan elämyksiä ja kokemusta. Todella hän toi sen esille, että kotona näin ei aina ole. Entisajan maaseutuyhteiskunta tarjosi kotona monenlaista työtilaisuutta enemmän kuin nykyajan lapsuuden- ja nuoruudenkodit tarjoavat. Siellä oli pakko tehdä työtä. Vanhemmat opettivat sen luonnollisena asiana, ja työntekoon jokainen kasvoi. Jos vaikka entisaikana koulunkäynti ei aina tahtonut pojille maistua — miksei tytöillekään — kotona oli jotain semmoista, missä saattoi näyttää, jos ei muuta, vaikka halonhakkaaminen, pöllien parkkaaminen tai jotain muuta, että tämän minä osaan ja tulosta tulee. Siinä todella oli se kokemus, että minä osaan ja pystyn johonkin. Nyt ei ole nuorille kuin muutamille tämmöisiä mahdollisuuksia kotona. Meidän hyvin teoreettinen peruskoulumme, jossa on todella näitä kieliäkin painolastina kieltenopettajien taakaksi ja harmiksi kaikille kovat määrät, tekee sen, että nuoret turhautuvat kouluun — hiukan provokatorisesti sanoin noista kielistä — eivät jaksa, ja turhautumisen jälkeen on paljon helpompi tarttua kaljoittelemiseen tai jopa huumeisiin. Pitäisi olla elämässä myönteisiä kokemuksia. Ihan semmoisia, mitä omilla käsillä saa aikaiseksi ja joissa vaikka vähän kädet menevät likaiseksi, että tarvitsee sitten vaikka pestä ja vähän kokea hikeä, ja näkee, että joku toinen ei tätä osaa, mutta minä tämän osaan. Jos joku osaa paremmin jotain algebran kaavoja jne. tai jotain ulkomaan kieliä, niin eipähän mokoma osaa tätä konetta rassata. Siinä pitää olla tuommoinen käytännön hieno kokemisen tunne. Silloin kun ihminen kokee jotakin osaavansa, se on niin mahdottoman motivoiva asia. Silloin turhat ja vahingolliset asiat jäävät pois, ja sitten voi tulla tarve oppia niitä teoreettisempiakin asioita sen myötä.

Tällä aloitteella halutaan tähdätä juuri siihen, että nuoret voisivat löytää osaamista elämäänsä. Todellakin tämä työpajatoiminta on hyvin vaihtelevilla tavoilla järjestettynä eri paikkakunnilla. Yleensä se on jollakin tavalla kunnallisen toiminnan syrjässä kiinni. Mutta todellakin se on, kuten aloitteen tekijä Arto Seppälä toi esille, aina hyvin tuommoisten melkein tilapäisvippien ja lyhyiden projektirahojen varassa. Sitten todellakin, mikä pahinta, henkilöt vaihtuvat alituiseen. Jos minä ajattelen oman paikkakuntanikin työpajan toimintaa, työpajan kärkihenkilö ja vastuuhenkilöt ovat jatkuvasti vaihtuneet. Kun yhden kanssa on saatu jotakin sovittua ja suunniteltua, niin eikös mitä, siinä on hetken päästä taas projektin päätyttyä uudet henkilöt. Kyllä siinä tietyllä tavalla toiminta kärsii eikä kaikilla ole samanlaista kontaktipintaa nuoriin. Helposti tulee myöskin virkamiesmäisyyttä, jota tämä toiminta ei ainakaan liiallisessa määrin kestä.

Näen, että aloite on hyvä. Juuri tällä toiminnalla voitaisiin paljolti torjua niitä kielteisiä asioita, joihin monella tavalla tässäkin salissa muiden asioiden yhteydessä olemme joutuneet puuttumaan. Vanha sanonta on: aina kun jotakin tekee, niin jotakin saa. Se pätee tässä työpajatoiminnassa erinomaisen hyvin.

Matti Väistö /kesk:

Arvoisa puhemies! Ed. Arto Seppälän lakialoite on mielestäni tärkeä. Työpajatoiminnasta meillä on hyviä kokemuksia. Me tiedämme, että nuorisotyöttömyys on edelleen vaikea ongelma koko maassa. On tärkeää, että nuoret saadaan työn tekemisen ja itsensä kehittämisen piiriin. Tiedämme myös, että suuri joukko nuorista keskeyttää ammatillisen koulutuksen. Jos he jatkaisivat vasten tahtoaan koulutusta, rahoitus järjestyisi koulutuksen ylläpitäjälle. Tästä syystä mielestäni olisi hyvin perusteltua, että pitkäjänteinen rahoitus järjestyisi myös työpajatoiminnan osalle, kuitenkin ilman muuta byrokratiaa.

Esimerkiksi ammattikoulutuksen keskeyttäneille työpajatoiminta on nähtävä tärkeänä. Teoria- ja koulumuotoinen opiskelu ei välttämättä tuossa iässä tunnu kaikkia kiinnostavan. Se on vaikeaa. Nuoret haluaisivat tekemisen pariin. Tässä mielessä työpajatoiminta on nähtävä oikeana toimintana, kuten täällä muun muassa ed. E. Kanerva mielestäni hyvin asiaa valaisi. Voi olla, uskon niin, että nuori oppii myös tiedon hankkimisen, itsensä kehittämisen, oman elämän hallinnan perusteet tässä toiminnassa iän myötä varttuessaan ja saadessaan todella tuntuman oikeaan työhön ja myös oikeaan sosiaalistumiseen hyvässä seurassa. Ed. Kanerva totesi mielestäni hyvin, että nuoret pitää saada kiinni työn ja elämän syrjään. Tämä on oikea tavoite.

Pekka Nousiainen /kesk:

Arvoisa puhemies! On syytä yhtyä niihin puheenvuoroihin, joita täällä on käytetty ed. Arto Seppälän aloitteen puolesta puhumiseksi koskien nuorten työpajatoimintaa. Me tunnemme nuorten ongelmat ja ne vaikeudet, mitä nuorilla on päästä kiinni koulutukseen ja työelämään. Työpajatoiminta on ollut sitä toimintaa, joka on tähän saakka ollut kuntien järjestämää, toki tilapäisrahoituksen turvin toimivaa. Kuitenkin se on osoittanut tarpeellisuutensa ja perusteensa niiden kokemusten näkökulmasta, joita me olemme saaneet. Useinhan käy näin, että toiminta, joka vapaaehtoistyön kautta koetaan hyväksi, aikanaan saa yhteiskunnan tuen ja tulee sitä kautta myöskin varsinaiseksi yhteiskunnan toiminnaksi. Valitettavasti vain nuorten työpajatoiminnassa näin ei ole vielä käynyt. Minusta ed. Arto Seppälä on oikealla asialla tässä, ja hän on perustellut erittäin hyvin tämän lakialoitteensa. Toivon sille myönteistä menestystä.

Mutta yhteen asiaan tässä haluaisin vielä kajota. Ed. Seppälä lähtee lakialoitteessaan siitä, että tämä on kuntien toimintaa. Kunnat on hyvä ja perusteltu organisaatio tätä ylläpitämään, mutta silloin, kun rahoitus tulee sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuuksista annetun lain kautta, minusta tätä pitäisi viedä hiukan pidemmälle siten, että saataisiin yksikköhinnat ja perusteet. Sitä kautta tähän tulisi selvät perusteet ja näkisin, että kunnat olisivat halukkaampia tämän toiminnan vielä ottamaan huostaansa. Tätä kautta voisimme viedä tämän asian eteenpäin.

Mikko  Kuoppa  /vas:

Herra puhemies! Ed. Arto Seppälän lakialoite on hyvä ja tarpeellinen, kuten täällä jo useammissa puheenvuoroissa on todettu. Työpajatoiminta on monilta osin vakiintunut, mutta vakiintumista leimaa edelleenkin väliaikaisuus, eli kerran vuodessa periaatteessa tehdään kuntien talousarviokäsittelyssä ratkaisut, joilla määrärahat työpajatoiminnalle myönnetään. Usein aikaisemmin vielä näihin pyrittiin saamaan myöskin, ehkä nytkin vielä, EU:n projektirahoja. Valitettavasti usein päätökset tehtiin niin, että jos ei projektirahoja saada, työpajaakaan ei perusteta. Tästä tietenkin kärsivät ennen kaikkea ne nuoret, jotka ovat osittain jo syrjäytyneet. Omassa kotikunnassani työpajatoiminnasta on saatu erinomaisen hyviä tuloksia. Senpä johdosta myös kunta on siihen sijoittanut hankkimalla uudet ja asianmukaiset tilat työpajalle.

Näin ollen pitäisikin päästä tällaisesta lyhytjänteisestä työstä työpajatoiminnan osalta pitkäjänteiseen, suunnitelmalliseen työhön nuorten hyväksi, jotta heidät saataisiin kiinnostumaan opinnoista tai sijoittumaan esimerkiksi oppisopimuskoulutukseen, työharjoitteluun ja muuhunkin järjestäytyneeseen toimintaan. Työpajatoiminnalla tässä on saatu erinomaisen hyviä tuloksia.

Hannu  Takkula  /kesk:

Arvoisa puhemies! Haluan myös muutamalla sanalla tervehtiä ed. Arto Seppälän lakialoitetta nuorten työpajatoiminnasta. Pidän tätä aloitetta erinomaisen hyvänä ja hyvänä osoituksena siitä, että ed. Seppälä on ymmärtänyt yhden aikamme suurimmista uhkista, nuorten ja lasten syrjäytymisen, ja nimenomaan syrjäytymisvaarassa olevat nuoret ja heidän tarpeensa. Näin ollen tämä lakiesitys nousee tarpeesta.

On näin, että oman elämän hallinta on hyvin tärkeä ja sen ymmärtäminen, että elämän merkitys syntyy erilaisten suhteiden kautta, joissa ihmissuhteet, luonnollisesti, suhde työhön ja ympäröivään yhteiskuntaan muodostavat pohjan ja perustan. On myös tärkeää muistaa se, että arvottomuudesta nouseva väkivalta kasvaa koko ajan meidän yhteiskunnassamme ja se tuottaa hyvin rujoa jälkeä. Sen vuoksi oman arvon tunteminen on tärkeää, ja niin kuin me tiedämme, oman arvon tunteminen syntyy vasta vastuun ottamisen kautta. Tässä nuorille syrjäytymisuhkan alla oleville tarjotaan mahdollisuutta ottaa vastuuta omasta elämästään ja sitä kautta kokea oman elämänsä arvoa ja merkitystä.

Arvoisa puhemies! Kannatan lämpimästi tätä aloitetta. Tänä iltana täällä on pidetty hyviä puheenvuoroja, ja uskon näin, että ed. Arto Seppälä tulee vielä tästä finaalissa puhumaan ja kiteyttämään oleelliset ja tärkeät asiat, mutta haluaisin myös omalta osaltani yhden pienen painotuksen tähän loppuun tehdä, sen, minkä jo ed. Nousiainen omassa perustellussa puheenvuorossaan teki, eli on huolehdittava myöskin rahoituspohjasta, että tämä ei jää yksin kuntien päälle vaan myöskin valtion kautta tullaan tähän mukaan ja sitä kautta saadaan huolehdittua siitä, että rahoituspohjan perusteet ovat kunnossa ja tämä hyvä ja tarpeellinen toiminta saadaan pikaisesti käyntiin.

Arto Seppälä /sd:

Arvoisa puhemies! Muutamia vastauksia niihin kysymyksiin, mitä salissa tuli, haluan käydä läpi.

Ed. Ryynänen nosti esille pätevyysvaatimuksien asettamisen ohjaajille. Katsoin, kun valmistelin tätä, ja taustajoukko myöskin katsoi, että pajatyö on todella vaativaa ja siihen tarvitaan ammatillista osaamista. Tänä päivänä voi sanoa, että hyvin suurella osalla ohjaajista on nuoriso- ja sosiaalityön koulutus olemassa. Siinä mielessä se toteutunee jo tänäkin päivänä, mutta haluttiin varmistaa, että tämäkin osa tulee huomioitua, koska opetus ja ohjaus on vaativaa työtä.

Ed. Seivästö tiedusteli, miten yrittäjäkenttä suhtautuu työpajojen toimintaan. On totta, että eräillä paikkakunnilla meillä on ollut ongelmia yrittäjien kanssa, mutta niistä on selvitty sillä, että toiminnasta on kerrottu muun muassa yrittäjäjärjestöille ja käyty kertomassa läheisesti näistä asioista ja toiminnasta, mitä työpajoilla tehdään, tuotteista, hinnoittelusta ja työn hinnasta. Sitä kautta on syntynyt yhteisymmärrys, eikä sen jälkeen ole näillä paikkakunnilla ollut enää ongelmia. Kyllähän tänä päivänä tuotteiden ja työn hinta on työpajoissa jo niin sanotusti oikealla hintatasolla. Muun muassa Helsingissä kävin viime viikolla asiaan tutustumassa, ja kyllä siellä on ihan sellainen hintataso, että ei se ole liian alhaisella tasolla, että se aiheuttaisi markkinahäiriöitä tai ongelmia markkinoilla.

Edustajat Nousiainen ja Takkula nostivat esille yksikköhinnan ja rahoituksen. On totta, että rahoittajia on syytä saada mukaan tietenkin laajemminkin. Kyllähän tänä päivänä valtiokin on omalta osaltaan mukana, mutta pääasiassa rahoitus tulee kunnista tänäkin päivänä. Toisaalta siihen varmasti yksikköhintajärjestelmä on syytä määritellä. Se myös turvaa hintatason, hinnoittelun ja rahoituksen oikealla tavalla.

Haluan kiittää keskustelijoita, edustajia, tästä hyvästä keskustelusta ja tuesta myöskin tälle lakialoitteelle.

Mirja Ryynänen /kesk:

Arvoisa puhemies! Haluaisin vielä pätevyysvaatimuksista todeta vain sen, että en suinkaan vastusta sitä, etteikö pitäisi saada päteviä ohjaajia, mutta toivoisin joustavuutta pätevyysvaatimuksiin, jos ne asetuksella kirjataan. Pätevyyttähän on tavattoman monenlaista, eikä kaikki pätevyys näy papereissa. Joku kokenut ammattimies voi olla aivan erinomainen isähahmo ja hyvä ohjaaja näille nuorille, eli pätevyysvaatimuksissa pitäisi silloin korostaa soveltuvuutta ja motivoitunutta asennetta tähän työhön.

Erkki Kanerva /sd:

Herra puhemies! Tähän, mitä ed. Ryynänen ensimmäisessä puheenvuorossaan ja nyt taas sanoi, on helppo yhtyä. Nimittäin siinä on kysymys siitä, että ne nuoret tarvitsevat aikuisen, tukevan aikuisen. Näiden nuorisotyöntekijöitten suhteen on se ongelma, että jos ihminen on rippikoulusta lähtien tehnyt nuorisotyötä, niin hän harvoin kasvaa aikuiseksi. Eivät nämä syrjäytymisvaarassa olevat nuoret tarvitse ikuista nuorta, vaan tukevaa aikuista.