Elinkeinoministeri Jyri Häkämies
Arvoisa puhemies! Tämä hallituksen esitys
on perua edelliseltä eduskunnalta, edelliseltä hallitukselta,
mutta koska asia on edelleen hyvin perusteltu, niin tämä esitys
on tuotu tänne uudelleen käsittelyyn, siis edellinen eduskunta
ei ehtinyt sitä käsittelemään.
Edelleen tämä hallituksen esitys on siis uudistus
vuonna 1992 säädetystä lakiesityksestä,
ja tämän lakiesityksen tavoitteena on turvata
valtioneuvostolle toimintaedellytykset silloin, kun Suomeen mahdollisesti
kohdistuu sellainen yritysosto, joko maanpuolustuksen tai muun merkittävän,
painavan kansallisen edun nimissä, joka on syytä ottaa
valtioneuvoston käsittelyyn.
Ihan pohjaksi totean, että Suomi jatkossakin suhtautuu
myönteisesti ulkomaisiin yritysostoihin, mutta tällä hallituksen
esityksellä ja näillä muutoksilla halutaan
varata valtioneuvostolle työ- ja elinkeinoministeriön
esityksestä riittävät toimintaedellytykset
tilanteessa, jossa katsomme, että näin on syytä toimia.
Näitä laissa tarkoitettuja perusteita kansalliselle
edulle ovat ensinnäkin maanpuolustuksen turvaaminen ja
toisekseen EU:n toiminnasta tehdyn sopimuksen 52 ja 65 artiklat,
joissa puhutaan yleisestä järjestyksestä ja
turvallisuudesta. Muutoksena aiempaan, nyt voimassa olevaan lakiin,
tuon omistusosuuden rajaksi lasketaan — se on voimassa
olevassa laissa yksi kolmasosa — tämän
uuden hallituksen esityksen mukaan 10 prosenttia. Eli jos yrityksestä yli
10 prosenttia on siirtymässä ulkomaiseen omistukseen,
voidaan se näistä hallituksen esityksessä olevista
perusteista ottaa käsittelyyn. Edelleen nuo kokoluokat ovat
puolustusteollisuuden yritykset sekä yritykset, joissa
työskentelee yli 10 000 henkilöä tai joiden
tase tai liikevaihto ylittää 167 miljoonaa.
Puolustusteollisuuden yritysten osalta tämä tarkastelu
edellyttää aina hakemuksesta tapahtuvaa viranomaisen
vahvistusta eli työ- ja elinkeinoministeriön
käsittelyä ja hyväksyntää.
Näin siitä syystä, että missään
yrityskauppatilanteessa ei ikään kuin sitä teknologiaa
ehditä siirtää maasta ulos, vaan se edellyttää aina
siis hakemuksesta tapahtuvaa esittelyä. Muussa tapauksessa
puolestaan työ- ja elinkeinoministeriön vastuulle
annetaan kauppojen seuranta, ja mikäli tämä painava kansallinen
etu toteutuu, työ- ja elinkeinoministeriö voi
siinä tapauksessa viedä asian valtioneuvoston
käsittelyyn.
Arvoisa puhemies! Aivan lopuksi: Milloin tämän
hallituksen esityksen nämä laukaisevat perusteet
toteutuvat eli siis tämä maanpuolustusetu tai
muu syy? Tämä jälkimmäinen on
haluttu tarkoituksella jättää riittävän
väljäksi, jotta se mahdollistaa toimintaedellytykset.
Maailma muuttuu hyvin nopeasti. Se, mikä tänä päivänä nähdään
kansallisen edun näkökulmasta ei ehkä niin kriittisenä,
voi sitä hyvinkin olla ensi vuonna tai myöhemmin.
Eli tällä hallituksen esityksellä suomalainen
lainsäädäntö ajantasaistetaan
vastaamaan aika lailla jo Euroopassakin, muuallakin tehtyä käytäntöä ja
tarjoaa tilanteissa, joissa on syytä toimia, riittävät
edellytykset valtioneuvostolle ja työ- ja elinkeinoministeriölle.
Keskustelu päättyi.