Matti Saarinen /sd:

Herra puhemies! Tässä hallituksen esityksessä ehdotetaan muutettavaksi teatteri- ja orkesterilakia siten, että lailla säädettäisiin teatteri- ja orkesteritoimintaan myönnettävän valtionosuuden tavoitteista. Lisäksi teatterin ja orkesterin valtionosuuden saamisen edellytyksiä tarkistettaisiin.

Tämä lähtökulma, tai voisiko sanoa tulokulma, tähän asiaan on aika mielenkiintoinen: että yhteiskunnan toimin ja voimin oikein lailla pitää säätää jonkun inhimillisen toiminnan tavoitteista, lakisääteiset tavoitteet kulttuuritoimelle. Tätä tässä olen vähän pohdiskellut ja hämmästellyt. Tätä pidän hyvänä, että ajanmukaistetaan valtionosuuden saamisen edellytyksiä, että niitä tutkaillaan ja päivitetään.

Sitten kommentoisin hieman näitä esityksen taloudellisia vaikutuksia, joita hallitus on tänne kirjannut.

Niin kuin tiedämme, varat teattereiden ja orkestereiden valtionosuuksiin osoitetaan osittain budjettivaroista mutta osittain myös veikkausvoittovaroista. Esityksessä sanotaan: "Ehdotetuilla muutoksilla ei ole taloudellisia vaikutuksia valtion talousarvioon eikä teattereiden ja orkestereiden ylläpitäjille maksettavan valtionosuuden määrään kokonaisuutena". Sitten vielä hallitus jatkaa: "Valtionosuuden kohdentumiseen laitoskohtaisesti esitys voi kuitenkin siirtymävaiheen jälkeen aiheuttaa muutoksia." Mutta ei kerrota, minkälaisia muutoksia, ovatko ne parempaan vai huonompaan suuntaan, mitä ne ylipäänsä ovat. Jos tässä jotenkin spekuloisi asialla, niin pahimmoillaan se merkitsee sitä, että joidenkin valtionosuudet pienenevät. Mutta tämä ei aukea tästä hallituksen esityksestä.

Tämä lakihan ei ole resurssilaki. Tämä on enemmän tällainen puitelain tyyppinen. Kun siellä sitten esimerkiksi esityksen 2 §:ssä käsitellään valtionosuuden saamisen edellytyksiä, niin, hyvät läsnäolijat, kyllä täytyy valtavasti ihmetellä ja hämmästellä, jos lailla pitää tällainenkin asia kiveen kirjoittaa, kun täällä 2 §:n 6 momentissa lukee, että valtionosuuden saamisen edellytyksenä on, että "teatterin tai orkesterin palveluiden tuottaminen on tarpeellista". Olemmeko me näin pitkällä, että meidän täytyy tämmöinenkin lailla määritellä, ja kuka tämän tarpeen sitten punnitsee? Kenen mittarilla mitataan? Meitä on monenlaisia kylähulluja, jotka voivat sanoa esimerkiksi, että oopperan toiminta ei ole yhtään tarpeellista. (Ed. Lahtela: Ei se muuten olekaan!) — Niin, jos joku alkaa näin tosissaan väittää, niin sanotaan, että kyllä sille löytyy ainakin laista perustelut, että mitataan tätä tarvetta sitten, ja jos todetaan äänin 4—3, että se onkin tarpeetonta, niin siinä käy aika kylmät. — Tällaisia asioita minun mielestäni, jotka ovat itsestäänselvyyksiä, ei pitäisi lakiin kirjoittaa. Nyt kun tämä on sinne valiokuntaan menossa, niin emme suinkaan me ole kulttuuripuolella eikä missään muuallakaan hallinnossa noin yksinkertaisia, että pitää näin pitkälle lailla säätää.

Sitten, herra puhemies, ihan lopuksi vähän vielä tätä resurssipuolta.

Kun taloudellisten vaikutusten arvioinnissa todetaan, että sillä ei ole vaikutusta, niin kyllä tässäkin yhteydessä on kuitenkin siltä osin, kuin rahoitusrakenne perustuu veikkausvoittovaroihin, lausuttava huoli siitä, että tätä jakosuhdelakia, jonka eduskunta omatoimisesti sääti ja päätti, ei silloinen hallitus eivätkä sen jälkeisetkään ole oikein henkisesti hyväksyneet, vaikka muodollisesti on ollut pakko hyväksyä, kun eduskunta on niin päättänyt. Kaikkein vähiten sen on hyväksynyt valtiovarainministeriö, joka näissä asioissa on jälleen aktiivisesti liikkeellä, kun meidän kansallinen peliyhtiömme Veikkaus Oy tuottaa ennätyksellisen hyvää tuottoa, yli 400 miljoonaa euroa vuositasolla. Edunsaajista suurin on kulttuuri, jossa nyt ovat nämä teatterit ja orkesterit edunsaajina, ja kun täällä todetaan, että ei ole vaikutusta teattereiden ja orkestereiden ylläpitäjille maksettavan valtionosuuden määrään kokonaisuutena, niin, herra puhemies ja hyvät kollegat, ei olekaan, koska hallitus on lähtenyt sille tielle, että se muuttaa kulttuurin rahoitusrakennetta.

Kulttuurin rahoituksesta noin puolet tulee verovaroista, noin puolet tulee Veikkauksen tuotosta. Nyt kun Veikkaus tuottaa ennätyksellisen hyvin, niin edunsaajat, tiede, taide, nuorisotyö ja liikuntakulttuuri, ovat lähteneet siitä ja uskoneet siihen eduskunnan jakosuhdelakipäätökseen, että sieltä tulee lisää resursseja, mutta mitä maan hallitus on tekemässä? Ei kulttuuri, eivät orkesterit ja teatterit saa lisää resursseja, vaan siirretään budjettirahoitusta vähemmälle, Veikkauksen rahoitusta enemmälle, rahoitusrakennetta muutetaan. Tämä on vaarallinen tie, koska veikkausvoittovarojen ja meidän rahapeliyhtiöitten yksinoikeusjärjestelmä perustuu myös sille pilarille, että rahat myönnetään, niin kuin EU-kielessä sanotaan, hyväntekeväisyyteen, ei esimerkiksi kuntien peruspalvelujen rahoittamiseen. Tästä syystähän kirjastojen valtionosuudet hissun kissun ajetaan alas veikkausvoittovarojen suunnalta.

Tässä nyt toimitaan toisella tavalla. Valtion budjetissa tämä hintalappu on noin 20—30 miljoonaa euroa kaiken kaikkiaan, kulttuurin osuus siitä olisi 38,5 prosenttia. Eli jokainen miljoona kun sieltä siirretään tyyppiä Senaatti-kiinteistöille, niin että Senaatti-kiinteistöille kulttuurilaitosten maksamat vuokrat nousevat, niin siinä on rahanpesun tunnusmerkkejä: veikkausvoittovarat muuttuvat tämän rahan kierrätyksen kautta ikään kuin budjettirahoitukseksi. Näin toimimalla annetaan niille tahoille, jotka haluavat murtaa meidän kansallisten rahapeliyhtiöitten yksinoikeusjärjestelmän, jälleen yksi koivuhalko lisää, jolla voidaan yrittää murtaa tätä meidän rahapelijärjestelmäämme. Tällä on kiinteä yhteys tähän orkestereitten ja teattereitten rahoituspohjaan, etenkin kun täällä vielä viitataan siihen, että tämä voi aiheuttaa muutoksia. Jos ne olisivat positiivisia, minä uskoisin, että hallitus olisi ne maininnut.

Tämän vuoksi, kun eduskunta on yksimielisesti sen jakosuhdelain kirjoittanut, päättänyt siitä, se myös tietää, mitä se on tarkoittanut, niin lausun ihan lopuksi vain toiveeni siitä, että eduskunta pitäisi kiinni aikaisemmista päätöksistään. Pitää olla uskottava, ja edunsaajien pitää voida luottaa Suomen eduskunnan päätöksiin. Asia on tänä syksynä täysin eduskunnan käsissä. Nämä tässä esityksessä olevat asiat ovat kiinteässä yhteydessä tähän isoon jakosuhdelakia koskevaan kysymykseen.

Minna Sirnö /vas:

Arvoisa puhemies ja hyvät, mutta vähälukuiset kulttuurin ja orkesteri- ja teatteritaiteen ystävät tässä salissa! Ensinnäkin muutama sana tästä varsinaisesta laista. Tämä hallituksen lakiesitys on käynyt kierroksella teatteri- ja orkesteripuolen eri toimijoilla, ja he ovat yleensä todenneet, että tämä laki on oikean suuntainen ja osittain myös selkeyttää nykyisiä käytäntöjä teatteri- ja orkesterilain osalta.

Lain kohdalla on kuitenkin muutamia pieniä ongelmia, ehkäpä tulkinnan suhteen tämä ed. Saarisen nostama itsestäänselvyys. Vastaava kohta löytyy itse asiassa myös taiteen perusopetuksen järjestämisen yhteydestä jostakin syystä. Se tarvitsee mainita, mutta toisaalta itse olen tulkinnut niin, että sillä halutaan turvata sellaisten teatteri- ja orkesteriryhmien toiminta, joiden kohderyhmänä eivät välttämättä ole suuret massat tai muuten toimintaedellytykset eivät ole sellaiset, tai vaikkapa puhukaamme suoraan syrjäisimpien seutujen kulttuuritoiminnasta, jolle myös halutaan pelkästään jo sen sijainnin ja alueellisen vaikuttavuuden vuoksi taata valtionosuudet jatkossa.

Sen sijaan samassa pykälässä kohta 4 on aika mielenkiintoinen. Nimittäin tiukasti tulkittuna tämän uuden lakiesityksen 2 §:n 4 kohta tarkoittaisi sitä, että tässä muutama vuosi sitten satavuotisjuhliaan viettänyt Tampereen teatteri ei enää tästä eteenpäin saisi valtionosuuksia. Nimittäin kyseisen teatterin onnettomuudeksi koituu kyseisen teatterin syntyhistoria, eli osakeyhtiö on perustettu sata vuotta sitten ja silloisilla säännöillä on muun muassa määritelty voitontavoittelu yhdeksi tavoitteeksi. Se taisi olla siihen aikaan aika yleistä kaikissa osakeyhtiöissä, ja taitaapa olla vieläkin aika monessa osakeyhtiössä voitontavoittelu yhtenä perusperiaatteena. Ongelma esimerkiksi Tampereen teatterin kohdalla on, että osakkaat ovat sitten sadan vuoden aikana levinneet pitkin poikin, eivät pelkästään Suomeen, vaan pitkin maailmaa, ja ylipäätänsä sääntöjen muuttaminen pelkästään, jotta Tampereen teatteri jatkossa saisi tämän tuen, valtionosuuden, ja täyttäisi tämän pykälän, voi olla aika mahdotonta. Eli toivon sivistysvaliokunnalta jonkin sortin sielukkuutta siinä, millä hoidetaan ne nykyiset teatterit, jotka ovat valtionosuuksien piikissä, niin että ne tästä 4 kohdasta huolimatta jatkossakin voisivat olla mukana. Tampereen teatteri nimittäin ei ole voittoa tuottava yhteisö, vaikka sen säännöissä niin sanotaan.

Tästä luvusta Tavoitteet ja valtionosuus ed. Saarinen nosti esiin 2 §:n lähinnä ehkä kriittisessäkin sävyssä. Itse taas olen erittäin ilahtunut, että vihdoin ja viimein tavoitteitten lisäksi tuotiin lakiin sitovuus. Se sitoo tällä hetkellä huomattavasti enemmän ja tarkemmin myös rahan jakajaa kuin aikaisemmin. Nimittäin tähän 1 a §:ään on kirjattu tavoitteeksi ensinnäkin se, että kyse on "taiteellisista lähtökohdista tuottaa teatteri- ja orkesteripalveluita", ei kaupallisista. Toinen on, että tällä lailla halutaan "edistää niiden alueellista saatavuutta ja saavutettavuutta eri väestöryhmille". Mielestäni nämä kirjaukset ovat enemmän kuin paikallansa.

Sitten tähän toiseen asiaan, mikä liittyy tähän itse lakiin, johon ei varsinaisesti tässä muutoksia ole tulossa: Kun vuonna 1992 tätä lakia enemmän sorvattiin, siinä samassa yhteydessä tietty joukko teattereita otettiin mukaan lain piiriin. Valitettava seikka on, että vaikka tuon saman lain yhteydessä sovittiin, että vähitellen yhä useampi teatteriryhmä pääsee myös tämän lain piiriin, näin valitettavasti ei ole käynyt, ja tällä hetkellä Suomenmaa on täynnä teattereita, jotka toimivat hyvin epävakaalla taloudellisella pohjalla, joissa valitettavasti suurin osa työstä tehdään niin sanottuna ilmaistyönä, vaikka kyseessä ovat siis ammatilliset teatterit. Valitettavaa on, että näillä näkymin torstaina taloon tulevassa talousarviossakaan tätä asiaa ei paranneta. Niin kuin ed. Saarinen totesi, tässä kohdassa ei henkilötyövuosien määrää muun muassa määritellä eikä niitten hintaa, vaan ne määritellään opetusministeriön esityksessä tai itse asiassa valtiovarainministeriön esityksessä tähän taloon. Valitettava tosiasia on, että määrä ei ole lisääntymässä ja hintakin on vain sen verran, että siihen saatiin nyt vihdoin ja viimein se indeksikorotus, jota vaille teatteripuoli on jäänyt tähän asti.

Toivomus on, että tämä kohtuullisen köyhä, kohtuullisen onnettomissa työskentelyolosuhteissa toimiva — tai ei ehkä onnettomissa työskentelyolosuhteissa, mutta noin taloudellisesti onnettomissa puitteissa toimiva — teatterikenttä, joka tällä hetkellä ehkä tuottaa mielenkiintoisinta ja uudistavinta teatteria, jatkossa myös huomioitaisiin siten, että pikkuhiljaa teatteriryhmä kerrallaan otettaisiin lain suojaan, mutta samalla huolehdittaisiin siitä, että siellä näille lainsuojattomille teattereille myös annettaisiin se, mikä heille on vuonna 1992 luvattu.

Vielä ihan lopuksi tästä jakosuhdelaista. Olen aivan samaa mieltä ed. Saarisen kanssa siitä, että on nurinkurista, että tällä hetkellä veikkausvaroista maksetaan ensinnäkin Kansallisteatterin pakkolainaa, jonka siis ensiksi valtio pakotti ottamaan ja joka nyt sitten maksetaan sieltä veikkausvaroista. Toinen ikävä huomio tämän vuoden budjetissa oli, että sinne oli laitettu muitakin kulttuurilaitosten kiinteistömenoja. Kun vielä vanhastaan tiedetään, että itse asiassa siellä on lakisääteistä toimintaa, kuten alueteatteritoiminta, joka on siis lakisääteinen, ei harkinnanvarainen toiminta, niin mielestäni tämä on nurinkurinen järjestys sille, miten toteutetaan eduskunnan tahtoa, ja itse asiassa ed. Saarinen taisi jossakin yhteydessä, ei ehkä tässä, mutta jossakin yhteydessä, sanoa, että tässä kävellään eduskunnan tahdon ylitse, ja tämän kohdan voin täysin allekirjoittaa. Veikkausvarojen käyttötarkoitus ei voi olla kiinteistöjen ylläpito, vaan sisällön tuottaminen niihin kiinteistöihin.