Merikukka Forsius /kok(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Vaikka elämme keskellä korkeakoulutuksen kehittämishuumaa, meidän on muistettava, että pohja suomalaiselle osaamiselle ja sivistykselle rakennetaan jo perusopetuksessa.

Perusopetuksen resurssit ovat nykyisellään puutteelliset, mikä näkyy muun muassa tukipalveluiden riittämättömyytenä. Monien heikennysten ja leikkausten tuloksena voidaan puhua jopa systemaattisesta peruskoulun alasajosta. Etenkin heikommin menestyvien kannalta tärkeitä jakotunteja ja tukiopetusta ei ole riittävästi. Lisäresursseja tarvitaan myös vastaamaan erityisopetuksen kasvavaan tarpeeseen. Psykologi-, kuraattori- ja terapiapalveluiden saatavuus ei myöskään ole riittävällä tasolla.

Liian isot ryhmäkoot ovat merkittävä perusopetuksen resurssien puutteen ilmentymä. Lisäksi uusien virka- ja työehtosopimusten myötä useista kunnista on kantautunut tietoja, joiden mukaan palkkoihin varattujen määrärahojen riittämättömyyden takia opetusryhmiä on tosiasiallisesti suurennettu. Myös lomautuksia on tiedossa monessa kunnassa. Opettajien lomautukset yhdessä heikon palkkauksen ja huonojen työolosuhteiden kanssa kertovat karua kieltään siitä, ettei opettajien työlle anneta sen ansaitsemaa arvostusta.

Kuntien on saatava lisää rahaa laadukkaan perusopetuksen turvaamiseksi. Perusopetuslaki edellyttää, että koulujen opetusryhmät tulee muodostaa siten, että opetuksessa voidaan saavuttaa opetussuunnitelmassa asetetut tavoitteet. Nykyisellään tämä ei onnistu läheskään kaikissa kouluissa.

Suurissa luokissa levottomuus lisääntyy eikä opettaja mitenkään ehdi huomioida oppilaiden yksilöllisiä tarpeita ja oppimiseroja riittävästi. Kun oppilaat joutuvat odottamaan opettajan huomiota, lisääntyvät erilaiset häiriötekijät oppilaiden turhautumisen myötä. Vaarana on myös hiljaisten ja arkojen samoin kuin lahjakkaiden oppilaiden jääminen täysin syrjään ja vaille huomiota äänekkäiden ja levottomien oppilaiden viedessä opettajan ajan. Lisäksi pienten oppilaiden on vaikea kyetä hallitsemaan suuren luokkakoon mukanaan tuomaa määrää sosiaalisia suhteita. Nämä kaikki yleiseen viihtyvyyteen ja hyvinvointiin vaikuttavat seikat eivät voi olla heikentämättä oppimistuloksia.

Tällä hetkellä opetusryhmien koosta on säädetty asetuksella vain erityisopetukseen siirrettyjen ja pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä olevien oppilaiden osalta. Kuunneltuani koululaisten vanhempia ja lukuisia opetusalan ammattilaisia olen tehnyt lakialoitteen, joka täsmentäisi perusopetuslakia niin, että alakoulun ykkös- ja kakkosluokalla opetusryhmässä saisi olla enintään 20 oppilasta. Ryhmäkoon ylärajan kirjaaminen lakiin ei sulje pois maksimikokoa pienempiä ryhmiä vaan ainoastaan asettaa ylärajan luokkakokojen kasvattamiselle.

Lakialoitteeni jättämisen jälkeen ed. Lapintie on niin ikään tehnyt ryhmäkokojen rajaamista koskevan lakialoitteen. Olen ed. Lapintien kanssa samaa mieltä siitä, että muun muassa koulupudokkuuden ja syrjäytymisen ehkäisemiseksi ryhmäkokojen pitäminen tarpeeksi pieninä on erittäin tärkeää kaikilla perusopetuksen luokilla. Jostakin on kuitenkin aloitettava, ja asiantuntijoiden mukaan suurien ryhmäkokojen aiheuttamat ongelmat ovat polttavimpia juuri perusopetuksen alaluokilla ja lukioissa. Lakimuutoksen rajaaminen alimpiin luokkiin on eräänlainen kompromissi, koska varsinkin alkuopetuksessa ykkös- ja kakkosluokilla varhaisen puuttumisen periaatteen toteuttamisen tärkeys korostuu.

Tutkimusten mukaan myös oppilaan opiskelumotivaatio ja kouluasenne syntyvät jo perusopetuksen ensimmäisillä vuosiluokilla. Oppilaalla mahdollisesti ilmeneviin ongelmiin ja kehityshäiriöihin pitäisi puuttua mahdollisimman aikaisin. Vain riittävän pienessä opetusryhmässä opettajalla on todellinen mahdollisuus ongel-mien havaitsemiseen. Lakialoitteeni tavoite on, että nuorimmat koululaiset saisivat mahdollisimman hyvän ja turvallisen alun koulunkäynnilleen ja opettajat arvoisensa työolosuhteet.

Jatkossa olisi mielestäni syytä pohtia perusopetuslain mukaisten opetusryhmien kokoja tarkasti myös tilanteissa, joissa perusopetusryhmään on integroitu erityisopetuksessa olevia oppilaita tai maahanmuuttajia. Erityisoppilaita on yhdellä jos toisellakin luokalla, mutta ryhmäkoot eivät ole sen vuoksi pienentyneet. Opettajat kokevatkin usein, ettei ryhmään integroitavien, erityishuomiota vaativien oppilaiden mukana tule riittävästi lisäresursseja.

Hallitusohjelman yhtenä tavoitteena on perusopetuksen ryhmäkokojen pienentäminen. Asia on esillä myös hallitusohjelmaa täydentävässä koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa, jonka mukaan opetuksen laatuun ja oppimistuloksiin voidaan tehokkaasti vaikuttaa varmistamalla riittävän pienet opetusryhmät. Opetusministeriö on julkaissut opettajankoulutuksen kehittämisestä muistion, jonka laatinut työryhmä toteaa, että perusopetuksessa ryhmäkoko ei saisi olla yli 20 oppilasta.

On esitetty, että ikäluokkien pienenemisestä vapautuvat noin 80 miljoonaa euroa käytettäisiin ryhmäkokojen pienentämiseen, mutta ensinnäkään siitä, että raha todella käytettäisiin ryhmäkokojen pienentämiseen kouluissa, ei ole mitään takeita ilman korvamerkintää. Toiseksi vuosien 2008—2011 kehyspäätökseen varattu 80 miljoonan euron lisärahoitus on aivan riittämätön perusopetuksen ongelmien korjaamiseksi.

Opetusministeriössä valmistellaan parhaillaan perusopetuksen laatukriteerejä, ja valmistelutyöhön kuuluu myös ryhmäkokojen kartoitus. Pelkät suositukset tai kriteerit opetusryhmien koosta eivät kuitenkaan riitä. Ne ovat päättäjille näennäisen helppo ulospääsy tilanteesta, jossa vaaditaan vastuunkantoa ongelmien ratkaisemiseksi. Todellisia vaikutuksia suosituksilla ei kuitenkaan ole, sillä niitä ei tarvitse viime kädessä noudattaa. Tehottomien laatukriteerien ja suositusten tie on nyt kuljettu loppuun.

Ryhmäkokojen pienentämistä ei voida jättää myöskään kuntien oma-aloitteisuuden varaan. Kuntia sitovalla säädöksellä hallitusohjelman tavoite ei jää irralliseksi hankkeeksi, jonka rahoitus perustuu sattumanvaraisiin säästöihin. Lasten ja opettajien edun on todella toteuduttava. Kuntien velvoittaminen ryhmäkokojen pienentämiseen tulee tietysti huomioida myös opetuksen valtionosuuksissa.

Arvoisa puhemies! Suuri osa luokanopettajista kokee, ettei heillä ole riittävästi aikaa oppilailleen. Ajanpuutteesta on monenlaisia kielteisiä seurauksia. Kun niin moni tarvitsee erityishuomiota, heikommat tukea ja lahjakkaat lisävirikkeitä, niin sanottu kiltti tai tavallinen oppilas jää opettajien kokemuksen mukaan helposti huomiotta ja kärsii tilanteesta. Tutkijat ovat korostaneet joka ikisen oppilaan yksilöllisen huomioimisen tärkeyttä opettajan työssä, koska kokemus epätasa-arvoisesta kohtelusta opettajien taholta lisää nuorten masentuneisuuden riskiä. Riittävän pienet ryhmäkoot ovat siis tärkeitä jokaisen oppilaan näkökulmasta, mutta on sula mahdottomuus, että opettaja pystyisi tasapuolisesti tukemaan, kannustamaan ja huomioimaan jokaista oppilasta, jos opetusryhmä on liian iso.

Pienten opetusryhmien puolesta puhuu siis moni asia. Pienissä opetusryhmissä voidaan tehokkaammin huomioida oppilaiden yksilöllisiä oppimiseroja, auttaa erityisen tuen tarpeessa olevia oppilaita, tukea erilaista lahjakkuutta, edistää oppilaiden mielenterveyttä ja puuttua koulukiusaamiseen. Opettajat voivat käyttää monipuolisempia opetusmenetelmiä ja pitää paremmin yhteyttä oppilaiden vanhempiin.

Pienet ryhmäkoot ovat myös opettajien etu, koska opettajien jaksaminen, työviihtyvyys sekä sitoutuminen työhön paranevat. Myös opettajien sairauspoissaolojen on havaittu vähentyneen, kun ryhmäkokoja on pienennetty. Helsingin Sanomat kertoi pääkirjoituksessaan 11.4., että vain joka viides luokanopettaja valitsisi uudelleen opettajan työn. Puolet alakoulun miesopettajista ja reilu kolmannes naisopettajista harkitsee ammatinvaihtoa, ilmenee Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n ja Kotiliesi-lehden teettämästä selvityksestä. Uupumisesta ja mielenterveysongelmista johtuvia ennenaikaisia eläköitymisiä on opettajilla enemmän kuin millään muulla ammattiryhmällä. Opettajien suurimmat uupumuksen aiheuttajat ovat juuri ryhmäkokojen suuruus ja oppilaille annettavan ajan puute. Syyt ovat sidoksissa toisiinsa, sillä mitä suurempia opetusryhmiä opettaja opettaa, sitä vähemmän aikaa häneltä riittää oppilaille.

Opettajia kuormittavat myös yhä kasvava yhteydenpidon tarve vanhempiin ja lisääntyvät hallinnolliset tehtävät. Lisäksi viime vuosikymmeninä vaatimukset moniammatillisesta yhteistyöstä muiden lasten parissa työskentelevien kanssa ovat kasvaneet. Tulevaisuudessa opettajat myös joutuvat kohtaamaan yhä heterogeenisempiä opetusryhmiä.

Opettajien näkemyksen mukaan kokemus siitä, ettei aika riitä, lisääntyy selvästi, kun opetettavan ryhmän koko kasvaa yli 20 oppilaan. Opettajien uupumuksen pääasiallisiin syihin on siis helppo puuttua pienentämällä ryhmäkokoja. Opetusalan Ammattijärjestö OAJ on ilmoittanut haluavansa saada peruskoulun opetusryhmien koot kuriin muun muassa lainsäädännön tarkennusten avulla. Selkein ja ainoa tuloksellinen tapa puuttua paisuviin luokkakokoihin onkin säätää enimmäiskoosta lailla.

Arvoisa puhemies! Eduskunnalla on nyt mahdollisuus lakialoitteen hyväksymisen muodossa osoittaa, kuinka paljon se arvostaa laadukasta perusopetusta ja opettajien työtä. Toivon, että eduskunta käyttää mahdollisuuden hyväkseen.

Timo Heinonen /kok:

Arvoisa puhemies! On valitettavaa, että tätä ed. Forsiuksen esille nostamaa asiaa, huolta, ei ole kunnissa otettu tosissaan. Tämä asia kuuluu tietysti pääasiassa kun-tien päätettäviin asioihin, ja kunnilla on mahdollisuus halutessaan päättää myös luokkien maksimikoosta. Tämä asia, jota ed. Forsius varsin ansiokkaasti läpi kävi, pitäisi nähdä ennen muuta ennalta ehkäisevänä asiana, mutta valitettavasti monissa kunnissa tämä nähdään menoeränä, ylimääräisenä kustannuksena, kun ennen muuta panostus siihen nyt olisi huomisen päivän säästö.

On aivan totta, niin kuin nyt tässä lakialoitteessa todetaan, että ylisuurista luokista kärsivät ennen muuta tietysti ne erityistä tukea tarvitsevat lapset ja nuoret mutta myös hyvin usein lahjakkaat oppilaat, jotka jäävät puheissa ja teoissa valitettavan vähälle huomiolle. Tämä pitäisi myös muistaa näistä ryhmäko’oista ja koulujen toiminnasta puhuttaessa. Meidän pitäisi pystyä toki takaamaan, niin kuin tässä aloitteessakin esitetään, jokaiselle lapselle mahdollisuus pärjätä ja oppia ja menestyä koulussa omien kykyjensä mukaan ja niin, että sitä kehitystä tapahtuisi myös niille lapsille, joilla on erityisen lisätuen tarvetta, joku ongelma, jossa auttamiseen he tarvitsevat lisää tukea, niin että he voivat parantaa ja oppia pikkasen lisää päivä päivältä, mutta samalla lailla myös ne lahjakkaat voisivat edistyä ja mennä omia askelia eteenpäin aivan selkeästi, ettei tapahtuisi sitä, mikä tämän päivän peruskoulussa on varsin yleistä, että ne lahjakkaat jäävät hieman niin kuin lapsipuolen asemaan ja heidän kehittymisensä ei sitten tapahdu siinä tahdissa kuin heidän omat resurssinsa antaisivat mahdollisuuden.

Me päätimme Lopen kunnassa omatoimisesti rajata luokkien luokkakokoja. Me päätimme toki hieman korkeamman luokkakoon kuin tässä ja päätimme myös opettajien kanssa yhdessä, että annetaan tässä järjestelmässä myös hieman joustonvaraa. Ehkä tässä ed. Forsiuksen esittämässä lakialoitteessa ongelmat tulevatkin nimenomaan niissä tilanteissa, joissa yksittäinen oppilas ai- heuttaa menemisen yli tuon normitetun 20 oppilaan rajan. Valtaosa meidän kouluistamme on kuitenkin kohtuullisen pitkillä etäisyyksillä toisistaan, ja vaikka kaupungissa se onnistuisi helpolla, että toinen laitetaan läntiseen kouluun ja toinen eteläiseen kouluun, niin maaseudulla tilanne olisi se, että kunta lähtisi silloin yhtä lasta kiikuttamaan johonkin toiseen kouluun, ja sen tiedämme, minkälainen myrsky siellä silloin syntyisi. Senkin tiedämme, että 21 oppilaan perusopettamiseen ei ykkös—kakkosellakaan kouluissamme ja kunnissamme ole varaa palkata kahta opettajaa.

Me ratkaisimme Lopella asian niin, että päätimme 27 oppilaan maksimiluokkakoosta, joka sekin on jo varsin korkea, mutta se ylittyy vain muutamissa satunnaisissa taajamakouluissa, ja silloin me päätimme niin, että palkkaamme lisäopettajan. 27 oppilaan luokan jakaminen kahteen luokkaan on jo varsin perusteltua. Nyt pääsemme opettamaan Lopella 16—17 oppilaan luokissa alakoulussa, ja tämä on näkynyt selkeästi säästönä. On vaikea osoittaa varmasti nopeasti, kuinka suuret säästöt tällä toimenpiteellä on saavutettu, mutta jo nyt on nähtävissä, että koulunkäyntiavustajien määrissä on kehitys näkynyt myönteisenä, mutta myös tukiopetuksen, erityisopetuksen muissakin toimenpiteissä on näkynyt myönteistä kehitystä; kehyskunta-alueella kehitys on ollut hyvin pitkään juuri päinvastaista.

Haaste tässä ed. Forsiuksen hyvässä, perustellussa aloitteessa on nimenomaan tuo kynnys, jossa ylitetään se 20 oppilaan raja, ja näin ollen itse en kannatakaan normitettua ohjausta, vaan kannatan sitä, että antaisimme kunnille tapauskohtaisesti oikeuden päättää näistä asioista, ja silloin niitä ratkaisuja voidaan tapauskohtaisesti tehdä, kun perusopetukseen ohjaamme riittävän määrän rahaa, että kouluilla ja kunnilla on mahdollisuus myös tehdä näitä ratkaisuja. Näihin toimiinhan hallituksemme on myös jo ryhtynyt. Tämä 80 miljoonan euron säästyvä raha, kun lasten määrä vähenee, tullaan ohjaamaan nyt tuki- ja erityisopetukseen ja tämän vaalikauden jatkossa myös ryhmäkokojen pienentämiseen. Ed. Forsiuksen huoli siitä, että tämä hukkuisi johonkin muualle, on minun ymmärtääkseni turha. Opetusministeri Sarkomaa on kertonut, että nämä rahat tullaan jakamaan nimenomaan hankerahoina hakemusten perusteella, ja minun mielestäni silloin meillä on kohtuullisen selkeä keino myös seurata sitä, mihin tuo 80 miljoonaa kunnissa menee. Se ei huku, vaan se käytetään meidän tulevaisuuden satsauksena.

Näin ollen, arvoisa puhemies, en itse näin tiukkaa normitusta ole hyväksymässä, mutta tunnustan ja allekirjoitan ed. Merikukka Forsiuksen esille nostaman huolen. Siihen tehtävien panostusten pitää olla riittäviä.

Merikukka Forsius /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Olisin halunnut kommentoida tätä ed. Heinosen puheenvuoroa siltä osin, kun hän puhui tästä 80 miljoonan lisärahoituksesta. Mutta minun mielestäni ei ole mitään takeita, että se on tulossa tänne luokkakokojen pienentämiseen ja muihin tukipalveluihin. On vaan tehty esityksiä siitä, että hakemuksilla hakevat kunnat, mutta silloin yleensä ovat ne tietyt aktiiviset kunnat, jotka hakevat näitä rahoja, eikä se suinkaan tule kaikille kunnille ja siis kaikkien oppilaiden hyväksi.

Päivi Räsänen /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Itse pidän tätä ed. Forsiuksen aloitetta erinomaisena, ja se on hyvin kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän linjan mukainen aloite. Muistutan siitä, että kun näitä koululakeja säädettiin silloin 95 alkavalla vaalikaudella, niin kristillisdemokraatit jättivät juuri tätä koskevan vastalauseen mietintöön ja äänestimme täällä salissakin. Silloin jäimme yksin tämän ehdotuksen kanssa, mutta iloitsen siitä, että näitä aloitteita on nyt vuosien mittaan tullut, ja viime kaudellahan kokoomuslainen ed. Arto Satonen teki aivan vastaavanlaisen aloitteen. Toivon, että kokoomuksen piirissä myös avoimin mielin pohditaan tämän aloitteen mahdollisuuksia edetä ihan käytännöksi. Pidän tätä kaikkein turvallisimpana ratkaisuna perusopetuksen ke-hittämisen kannalta. Rahaa tarvitaan joka tapauksessa.

Lauri Kähkönen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Forsiuksen julki tuomat sen hyvät puolet, että opetusryhmät olisivat pieniä, voin aivan hyvin allekirjoittaa, mutta niin kuin aiemminkin olen tässä salissa todennut, niin en kannata jäykkää opetusryhmän koon kirjaamista lakiin. Perustelen sitä hetken kuluttua omassa puheenvuorossani tarkemmin, mutta edellisille puhujille tähdennän sitä, että liikkeelle pitäisi lähteä siitä, että riittävät resurssit on myös kunnissa. Nimittäin eivät ne kaikissa kunnissa ole, vaikka olisi hyvää tahtoa. Jotkut laiminlyövät tätä asiaa, ja viittaan viime vuoden lopulla tehtyyn päätökseen opetustoimen valtionosuuksista. Niitä tarkistettiin erittäin monen kunnan osalta alaspäin ja juuri sellaisten kuntien, (Puhemies: Minuutti on mennyt!) joissa kouluverkkoon liittyviä muutoksia pitäisi tehdä.

Henna Virkkunen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Forsius puuttuu lakialoitteessaan erittäin tärkeään asiaan, riittävän pieniin ryhmäkokoihin, jotta voidaan turvata laadukas perusopetus kaikille. Itsekään en pidä parhaana vaihtoehtona kuitenkaan sitä, että tiukasti normittaisimme tämän lukumäärän laissa, koska tietty jouston mahdollisuus on hyvä säilyttää kuitenkin kunnissa. Tässä tulevat kysymykseen muun muassa lähikouluasiat. Silloin kun ryhdytään kokoamaan näitä optimaalisia ryhmäkokoja, täytyy ottaa huomioon se, että pienillä koululaisilla täytyy olla myös mahdollisuus käydä koulua mahdollisimman lähellä. Toisaalta, kun puhutaan opetusryhmien koosta, niin kyllä yksi ongelma on se, että eihän meillä Suomessa ole tosiasiallisesti ollut edes tietoa siitä, minkä kokoiset opetusryhmät ovat. Juuri tällä hetkellä opetusministeri Sarkomaa teettää ensimmäistä kertaa selvitystä asiasta. Saamme siis todellista tietoa siitä, mikä tämä ryhmäkoko Suomessa tällä hetkellä on. Tällä hetkellä pidän parhaana juuri tätä menettelyä, että ohjaamme tämän haun kautta erityisopetukseen ja ryhmäkokoihin nyt tätä valtion tukea ja menemme tällä tavalla asiassa eteenpäin.

Jukka Gustafsson /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Aivan kuten ed. Räsänen täällä totesi, niin kun perusopetuslakia sivistysvaliokunnassa käsiteltiin, vedin silloin demarien sivistysvaliokuntaryhmää ja olisimme halunneet muuttaa hallituksen esitystä juuri näin, että ekalla ja tokalla luokalla olisi tämä ryhmäkoko määritelty juuri näin kuin ed. Forsius esittää. Mihin se kaatui? Jo nyt käynnistyvä keskustelu on sen osoittanut, että ed. Forsiuksen lakialoitetta on kaksi kokoomuksen puheenvuoron käyttänyttä selkeästi vastustanut. Arvostan kyllä ed. Kähköstäkin, mutta hän edustaa kyllä tässä asiassa meidän demariryhmän ehdotonta vähemmistöä. Me näemme, että tämä olisi ollut tärkeä ja on edelleen. Esimerkiksi omassa kotikaupungissani Tampereella on kyllä panostettu tähän kaikkein pienimpien lapsien ryhmäkokoon, ja me kerran vuodessa, (Puhemies: Minuutti on mennyt!) talousarviota kun tehdään, seuraamme tätä luokkakoon kehitystä.

Erkki Pulliainen /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! En nyt tiedä, kuulunko ehdottomaan enemmistöön vai vähemmistöön vihreässä eduskuntaryhmässä, mutta olen ed. Heinosen analyysin kanssa samaa mieltä siitä, että aivan tämmöinen absoluuttinen raja ei kyllä ole järkevä juuri niistä syistä, jotka hän puheenvuorossaan toi esille.

Ed. Forsiuksen esittelypuheenvuoro oli sinänsä ihan ok, mutta se koostui vain siitä yhdestä näkökulmasta, joka sitten harvinaisen perusteellisesti esiteltiin. Tämä elävä todellisuus, missä eletään juuri nyt, kun ikäluokat pienenevät, saattaa johtaa juuri niihin tilanteisiin, jotka ed. Heinonen kerkisi jo erinomaisen hyvin kuvata.

Sanna Lauslahti /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Selkeästi meillä on yhteinen tavoitetaso, että me haluamme meidän oppilaille parhaat mahdolliset olosuhteet oppia, mutta sen sijaan onko se keino, joka on tässä lakialoitteessa, juuri se oikea keino? (Ed. Gustafsson: Pienennetty ryhmäkoko on oikea keino!)

Jos ajatellaan ed. Forsiuksen aloitetta, mihin se saattaisi johtaa? Se saattaisi johtaa paikallisesti hyvinkin jäykkiin ratkaisuihin. Meillä tänä päivänä kouluissa puhutaan paljon siitä, että se ei ole se pelkkä luokkakoko vaan se ryhmäkoko, se ryhmäkoko, jonka se oppilas kokee arkitasolla. Jos meillä on vaikka 32 lapsen luokka, saattaa olla, että sitä jaetaan kolmeen kahteen ryhmäänkin sen viikon aikana. Jos me rajaamme nämä luokkakoot hyvinkin tiukkaan, niin se rajaa myöskin koulujen mahdollisuutta toimia ja löytää myöskin uusia ratkaisuja. Näin ollen näen sen, että tämä keskustelun avauksena on erittäin tarpeellinen. Kysehän on rahasta: kohdistammeko me riittävästi kunnissa ja kohdistammeko me riittävästi kunnille rahaa perusopetukseen.

Sampsa Kataja /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tällaisissa tiukoissa normeissa, maksiminormeissa, on se paha puute, että niistä helposti tulee myös minimisääntöjä, ja sillä tavalla näen, että tällaisessa säännöksessä on riskinsä. Kannatan kuitenkin sitä, että jonkinlaista tiukempaa ohjausta valtion taholta kuntiin osoitetaan. Hyvä avaus on ollut se, että 80 miljoonaa euroa on ohjattu perusopetuksen kehittämiseen ja erityisopetuksen ryhmäkokoihin, tukiopetukseen ja kerhoihin.

Ed. Forsiuksen huoli siitä, että väärät kunnat hakevat tai osa kunnista jättää hakematta tätä, on myös aiheellinen, ja opetusministeriön tulee kiinnittää tähän huomiota. Tarkoitushan on, että käytännössä kaikki ongelmasta kärsivät kunnat osallistuvat tähän perusopetuksen kehittämisrahan hakuun, (Puhemies: Minuutti on mennyt!) ja tarkoitus on, että nimenomaan tämä raha sitten kunnissa kohdennetaan oikein, ja siksi tämä hakumenettely.

Leena Rauhala /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tämän lakialoitteen perusteluissa on minusta laajasti ja hyvin nostettu erilaisia asioita esille ja nimenomaan se, että meillä tällä hetkellä on se todellisuus, että luokkakoot ovat kasvaneet ihan kestämättömän suuriksi. Siitä varmasti osaltaan on seurauksena se, että meillä on näitä koulupudokkaita eikä pystytä puuttumaan lahjakkaitten erityiskysymyksiin eikä myöskään erityisopetusta vaativien erityiskysymyksiin, siis näihin yksilöllisiin oppimiseroihin.

Kyllä minun mielestäni meidän pitäisi vakavasti nyt ottaa se epätasa-arvo, jota eri kunnissa on, eli opettajat joutuvat olemaan epätasa-arvon kohteena, koska he joutuvat erilaisiin tilanteisiin, ja samoin myös oppilaat. Minusta voisimme asettaa rajat ensimmäisellä ja toisella luokalla, tietysti voisi ajatella kaikillakin perusopetuksen alueilla, mutta voisimme lähteä liikkeelle siitä, missä erityisesti pitäisi saada varhaista puuttumista.

Mirja Vehkaperä /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Forsiuksen tekemä lakialoite on erittäin hyväntahtoinen, ja huolenaihe on erityisen tärkeä ja minun mielestäni myöskin yhteinen. On tärkeää selvittää ryhmäkokojen todellinen tilanne, koska tässä salissa edustajat puhuvat myöskin osaksi kuntapäättäjinä ja tietävät sen oman kuntansa, oman kaupunkinsa todellisen tilanteen, mutta mitään laajempaa selvitystä tästä todellisesta opetusryhmäkoosta ei ole, ja faktatieto on todellakin nyt tarpeen, koska tässä salissa viime viikollakin puhuttiin ed. Lapintien tekemästä saman suuntaisesta lakialoitteesta.

Tämä lakiesitys opetusryhmien koosta ei ole ainoastaan tällainen hyväntahtoinen aloite, vaan tässä tulee myöskin lakialoitteen muodossa kyse rahoista, valtionosuuksista opetustoimelle, ja tämä on erittäin monimutkainen kysymys, kun alamme sitten puhua myöskin valtion kehyksistä ja siellä liikkuvista rahoista.

Pentti Tiusanen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Forsius on vienyt tai tuonut mennessään kokoomuksen ryhmään ihan hyviä ajatuksia. Toivottavasti ne jalostuvat siellä ryhmässä ja leviävät.

Mutta itse tähän ongelmaan, joka tuli jo tässä esille, ja se on tämä talous, kehykset. Ovatko ne kyllin laajat, mikä on budjettitalous, kuinka paljon kunnat antavat ja kuinka paljon me täältä eduskunnasta talousarvion kautta annamme resursseja opetustoimelle ja nimenomaan sille, että voitaisiin mennä pienempiin ryhmä- ja luokkakokoihin? Mehän olemme ottaneet nyt pois rahaa, nimenomaan pieniltä kouluilta tämän erityistuen.

Tällöin tämä talon tapa, että hallituspuolueiden kansanedustajien pitää erityisesti nauttia hallituksen luottamusta, on todella ongelma. Tämä on koskenut kaikkia hallituksia, että eduskunnan pitää nauttia hallituksen luottamusta. Toisinpäin pitäisi toki olla ja pitäisi olla rohkeita silloin, kun talousasioiden käsittelyä tapahtuu täällä ja päätetään budjetista.

Petteri Orpo /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tämä huolenaihe on todellakin oikea, mutta yhdyn niihin edustajiin, jotka ovat sitä mieltä, että tarkkaa rajausta ei ole järkevää tehdä. Me olemme käyttäneet sellaista termiä kotikaupungissani kuin tarkoituksenmukainen ryhmäkoko, koska tähän ryhmäkoon järkevyyteen vaikuttavat niin monet asiat, muun muassa se, millainen se oppilasjoukko sattuu siinä ryhmässä olemaan, millainen mahdollisuus on palkata koulunkäyntiavustajia jne.

Vielä toinen asia, jonka haluaisin nostaa esille, on se, että myöskin koulun koko voi olla merkityksellinen oppimisympäristön kannalta. Kasvavilla paikkakunnilla meillä on tilanne, jossa uusille asuinalueille rakennetaan uusia kouluja. Kun ikäluokat samaan aikaan pienenevät, meillä myöskin toisia kouluja voidaan tyhjentää ja tiloista luopua. Tämä antaa meille mahdollisuuden rakentaa uudenlaisia ratkaisuja, lähikouluja, joissa esiopetusta ja alaluokkia yhdistetään, ja toisaalta sitten taas (Puhemies: Minuutti on mennyt!) tehdä isompia kokonaisuuksia, ennen kaikkea hakea tukea tähän koulunkäyntiin koulun kannalta tarkoituksenmukaisella tavalla.

Merikukka Forsius /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Olisin halunnut vastata ainakin edustajille Virkkunen, Pulliainen ja Orpo, jotka kritisoivat tätä tiukkaa ryhmäkoosta lailla säätämistä, että mietin vaan niitä kuntia sitten, joissa on tehty suosituksia ja kriteerejä juuri tästä samasta ryhmäkoosta — 20 tai 22 — eli mikä ajatus siinä sitten on ollut, tulemmeko me sitten siihen takaisin? Mitä hyötyä näistä suosituksista ja kriteereistä on, tulevatko ne vaan sitten tämän kovan paineen alla, ja millä päästään tästä ongelmasta eroon?

Minun mielestäni ainoa oikea tapa olisi säätää tästä ryhmäkoosta lailla. Mitä hyötyä on sitten näistä suosituksista? Niitä kuitenkin tehdään, mutta ei ole kanttia sitten lailla säätää tästä ryhmäkoosta.

Maria Guzenina-Richardson /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Forsius toi kyllä erittäin ansiokkaasti esille tässä lakialoitteessaan niitä ongelmia, joita meillä alakoulussa pienet koululaiset joutuvat kohtaamaan, ja sitä työilmapiiriä ja työympäristöä, joka opetta-jien perspektiivistä sitten myöskin on. Koen tämän aloitteen erittäin tärkeäksi.

Sen lisäksi, että katsotaan, millä tavalla meillä ryhmäkoot muotoutuvat, pitäisin erittäin tärkeänä sitä, että meillä oikea-aikaisesti tartuttaisiin niihin oireileviin pieniin oppilaisiin, jotka opettaja kyllä havaitsee, mahdollisesti ottaa yhteyttä myöskin sosiaalitoimen puolelle tai muualle, mutta nämä lapset eivät sitä apua saa oikea-aikaisesti ja lähtevät syrjäytymään siinä opettajan silmien edessä. Meillä Suomessa ei 2000-luvulla ole tällaiseen varaa.

Tuula Peltonen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! On erittäin tervetullut asia, että ed. Forsius tuo kokoomukseen tämmöistä ajattelutapaa, että asioita voidaan muuttaa myös sillä tavalla, että lakiteitse niihin puututaan, ja tässä jos missä on sen paikka.

Ed. Heinonen sanoi, että on harmi, että kunnissa ei osata tehdä päätöksiä. Se on harmi, ja se on monta kertaa harmi myös sen takia, että niitä ei edellytetä riittävästi. Me voimme estää tämän harmin puuttumalla tähän asiaan lakiteitse. En ymmärrä itse, miksi se on kokoomukselle edelleenkin niin vaikea paikka. Se on myös arvovalinta varsinkin tässä tilanteessa, kun Suomenmaassa tehdään kuntaliitoksia, kuntia liitetään yhteen ja keskustellaan koulujen tulevaisuudesta ja ennen kaikkea kyläkouluista ja yleensä kouluverkosta. Se on tässä vaiheessa erittäin suuri arvovalinta, ja on hyvä asia, jos eduskunta pystyy tähän asiaan puuttumaan myös omalta osaltaan.

Ed. Heinonen puhui myös lahjakkaiden opettamisesta ja heidän huomioimisestaan. (Puhemies: Minuutti on mennyt!) Itse olen tästä myös huolestunut, ja tämä on myös semmoinen asia, johon voidaan puuttua tässä ryhmäkokoasiassa.

Tuulikki Ukkola /kok(vastauspuheenvuoro):

Puhemies! On se hyvä, että demareissa on sentään yksi järkidemari, ed. Kähkönen. (Ed. Gustafsson: Olisi voinut arvata, miten puheenvuoro alkaa!) Ed. Kähkönen, en missään nimessä kannata tämän tyyppistä sääntelyä tämän tyyppisiin asioihin. Se on kerta kaikkiaan toimimaton ratkaisu. Mutta on totta, että kouluissa on niin paljon ongelmia, että pitäisi jotenkin päästä niihin syihin kiinni eikä ole pelkästään lailla säädettävä, että näin tehdään, näin tehdään. Kysymys on siitä, että perheet ovat luovuttaneet kasvatusvastuun kouluille ja yhteiskunnalle, ja tästä johtuu koko ongelmanippu. Lapsen kaksi ensimmäistä vuotta ovat kaikkein tärkeimmät, ja jos silloin jätetään heitteille, sitä ei kyllä paranna mikään, tai siinä täytyy jokaisella lapsella olla oma opettaja. Siihenkö ollaan menossa, että jokaiselle oma opettaja? En tiedä, miten se suuri ikäluokka pystyi käymään kouluja, kun ei ollut kuraattoria ja terveydenhoitajaa joka lähtöön, mutta niin vaan on. Puhemieskin siellä istuu pöntössä ja on koulunsa käynyt, suureen ikäluokkaan kun kuuluu.

Päivi Räsänen /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Normiohjaus on käytännössä osoittautunut kuntapalveluja kehitettäessä toimivaksi järjestelmäksi. Esimerkiksi terveyspalveluissa se on näkynyt nimenomaan siinä, että hoitotakuun myötä jonot ovat lyhentyneet. Jos tuota normiohjausta ei olisi tehty, en usko, että olisi siihenkään tilanteeseen päästy, jossa nyt ollaan. Lisäksi lakisääteinen ryhmäkokosäätely pakottaisi lisäämään resursseja. Kyllä silloin jouduttaisiin täällä budjettikäsittelyssä ottamaan huomioon se, että tällainen laki on olemassa. Siitä olen iloinen, että täällä on hyvin laajasti nähty tämä resurssien lisäämisen tarve, ja toivottavasti sama henki on sitten päällä myös, kun ensi vuoden budjettia käsitellään.

Totean vielä, että kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä on ollut yhtenäisenä ja johdonmukaisesti tämän alkuopetuksen (Puhemies: Minuutti on mennyt!) ryhmäkokosäätelyn kannalla.

Henna Virkkunen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Rauhala, joka poistui salista, toi täällä esiin tietona, että ryhmä- ja luokkakoot ovat nyt rajusti kasvaneet viime aikoina. Olisin ihmetellyt kyllä sitä, mihin hän perustaa tuon tietonsa, koska tällaista tietoahan meillä ei ole käytettävissä, mikä tällä hetkellä on tämä luokkakoko Suomessa, ja tätä selvitystä nyt parhaillaan tehdään. Itse kyllä pidän tärkeänä sitä, että kunnilla säilyy mahdollisuus joustavuuteen. Kunnat ovat aivan erilaisessa tilanteessa muun muassa sen suhteen, minkä taustaisia lapsia kouluissa on. Helsingissä tänä päivänä jo 8 prosenttia oppilaista on maahanmuuttajataustaisia. Se aiheuttaa aivan erilaisia haasteita ryh- mien toiminnalle kuin ehkä sitten monella muulla Suomen alueella. Itse tiedän kotikunnastani sen, että eri kouluissa ryhmäkoot, luokkakoot, vaihtelevat todella paljon, koska toisilla asuinalueilla lapsia on paljon ja toisilla taas lapset ovat vähentyneet. Jos asetamme tällaiset tiukat normit, se tarkoittaa sitä, että lasten koulumatkat tulevat pitenemään. Itse pidän hyvin tärkeänä sitä, että pienillä oppilailla on mahdollisuus käydä lähikoulua, ja pidän sen vuoksi jouston mahdollisuutta hyvin tärkeänä.

Sanna Lauslahti /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kunnat tekevät raakoja arvovalintoja, se on totista totta. Mekin Espoossa olemme nähneet, kuinka helposti museot ja teatteritalot ajavat lasten ylitse, ja näin ollen näenkin meidät kuntapäättäjinä hyvinkin avainasemassa tässä, miten paljon me pistämme rahaa kouluihin. Näiltä osin näen hyvin merkittävän vastuun meillä, koska pääosa opetuksen rahoituksesta tulee kuitenkin kunnista eikä niinkään valtion rahakirstusta.

Sen sijaan tässä tietenkin ymmärrän tämän huolen, mikä ed. Forsiuksellakin on, että kun sitä rahaa ei riitä lapsille, niin jotain pitäisi tehdä, näin on. Mutta ongelma lienee siinä se, että meillä on hyvin erilaiset toimintaympäristöt. Meillä on esimerkiksi isoissa kaupungeissa tiettyjä alueita, joilla pitää olla pienemmät ryhmät, ja joillakin alueilla voi olla pikkusen suuremmat. Samoin meillä on rehtoreita, joilla on erilaiset opetuskulttuurit ja ideologiat, jolloin meidän pitää antaa mahdollisuus heille tehdä myöskin niitä luovia ratkaisuja koulujensa sisällä. Laki saattaisi naulata tämän luovan mahdollisuuden pois.

Erkki Pulliainen /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Forsius kysyi, mikä merkitys näillä suosituksilla olisi. Niillä olisi, arvoisa puhemies, se merkitys, että ne viitoittaisivat selvästi kunnallisille päättäjille sen suuruusluokan, missä liikutaan, ja ne mahdollistavat terveen järjen käytön myöskin kuntien sisällä ja laajenevien kuntien sisällä aivan erikoisesti kuntaliitosten jälkeen. Elikkä siinä on juuri se järjen käytön mahdollisuus. Jos ei se järki tule heti, niin seuraavissa vaaleissa se löytyy.

Heli  Paasio /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Piti puuttua juuri samaan asiaan, mitä ed. Forsius kysyi, mikä ero on suosituksilla ja kriteereillä suhteessa lakiin: juuri se, että siinä tarkoituksenmukaisuus kykenee toteutumaan, kun laki niittaa sen yhden lukeman kerralla kiinni. Se voi tuottaa sellaisia ongelmia ihan oikeasti, että lähikouluja joudutaan lakkauttamaan, koska oppilaita ei riitä tai heitä joudutaan jakamaan ryhmiin sen sijaan, että kyetään katsomaan tarkoituksenmukaisesti, kuten ed. Orpo kertoi hienosti esimerkkinä Turkua käyttäen, että katsotaan, mikä on koulun tilanne, mikä on kasvavien asuinalueiden tilanne, mikä on yksittäisten opetusryhmien koko, tilanne. Kun täällä sanotaan, että kuntapäättäjien järjen käyttöön ei voi luottaa, niin täytyy ihmetellä, että emme kai me usko, että kuntapäättäjät tarkoituksella tekevät huonoja päätöksiä. Ongelma on siinä, että ei ole mahdollisia resursseja, joita sinne sijoittaa. Kaikkien pitäisi muistaa aina, että lapsiin tehdyt investoinnit ovat aina investointeja tulevaisuuteen.

Timo Heinonen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Järkidemareita näyttää ed. Kähkösen lisäksi löytyvän myös lisää, eli ed. Paasio ilmoittautuu tähän joukkoon.

Itse olin juuri saman asian nostamassa esille eli tämän vaaran, että jos me lähdemme tällaisissa maalaiskunnissa normittamaan luokkakokoja — nyt kunnat panostavat erittäin paljon kyläkouluihin — silloin tarvittaisiin lisäsatsausta nimenomaan suurempaan taajamakouluun, ja silloin tällainen kyläkoulu olisi todennäköinen lopetusuhan alla oleva paikka.

Kannatan itse riittäviä resursseja. En hyväksy ylisuuria luokkia, mutta kannatan ennen muuta tarveharkintaa, tapauskohtaista tarveharkintaa, ja se harkinta pitää säilyttää kuntapäättäjillä.

Sanna Lauslahti /kok:

Arvoisa puhemies! Voimme nähdä edessämme luokan, jossa takapenkin pertsat pitävät omaa show’tansa. Seuraavalla rivillä pari tyttöä ja poikaa heittelee paperipalloja toistensa päälle. Seuraavalla rivillä yksi pojista heiluttelee itseänsä tuolilla sillä tavalla, että hän kaatuu pää taaksepäin. Ja etupenkillä meillä on ne kiltit tytöt ja kiltit pojat, jotka yrittävät kuunnella rauhallisesti opettajaa. Valitettavasti moni heistä ei kuule yhtään mitään, mitä se opettaja sanoo, ja opettaja on hikikarpalo otsalla, yrittää saada viestiänsä eteenpäin äänen murtuessa. Tämä on ihan totista totta hirveän monissa kunnissa, monissa luokissa, ja jopa, voi sanoa, Espoossakin meiltä löytyy näitä tapauksia.

Tietenkin on kysymys siitä, mitä me voimme sille asialle tehdä. Siltä osin, kuten totesin, ed. Forsiuksen aloite keskustelunavauksena on äärettömän tärkeä. Tätä asiaa meidän täytyy tässä kehyksen allakin lähteä pohtimaan enemmän. Selvää on, että meidän lapsemme ansaitsevat asianmukaisen, hyvän työympäristön. Meidän opettajamme ansaitsevat hyvän mahdollisuuden onnistua omassa opetustyössään, mutta onko siitä säädettävä lailla tai luokkakoolla? Meillä on olemassa myöskin monia muita keinoja, joilla nämä tavoitteet voidaan saavuttaa.

On totta, että isot luokkakoot ovat vain este hyvälle oppimiselle. Samoin useimmille oppilaille iso luokka saattaa osoittautua aivan mahdottomaksi ympäristöksi, josta vaan halutaan päästä pois. Usein isossa luokassa, jota ei jaeta pienryhmiin tai jossa ei käytetä resurssiopettajaa apuna tai ei ole edes avustajaa mukana, aika moni oppilas siellä saattaa jäädä jalkoihin ja näin oppiminen saattaa jäädä hyvinkin vähälle. Lopputuloksena meillä voi osoittautua, kuten tänä päivänä näkyy, yhä kasvavat erityisoppilasmäärät. Saattaa olla, että lyhyellä tähtäimellä tehty säästö osoittautuukin yhteiskunnan kannalta hyvinkin kalliiksi ja meillä on edessä syrjäytyneiden määrän hallitsematon kasvu. Toivottavasti näin meillä ei kuitenkaan käy.

Toinen ongelma, mikä tähän liittyy, on yhteiskunnallinen murros ja asenne koulua kohtaan ja vanhempien kiireet. Tänä päivänä koulu joutuu korjaamaan yhä enemmän sitä kiireessä jäänyttä vanhemmuutta. Aikaisemmin on ollut aikaa olla lasten kanssa yhdessä kotona. — Äitini tuolla katselee, kotiäitinä huolehti meistä lapsista. — Tänä päivänä moni meidän vanhemmistamme ei ole kotona auttamassa niitä lapsia iltapäivän aikana, jolloin koululle jää huomattavasti suurempi rooli, mitä se on aikaisempina vuosikymmeninä ollut. Siltä osin on perusteltua, että me pystyisimme myöskin resursoimaan rahallisesti kouluja johtuen tästä yhteiskunnan muutoksesta.

Samoin on kysymys siitä, miten me asennoidumme kouluun vanhempina. Meillä on tietynlainen kunnioittaminen opettajia kohtaan jäänyt ja opettajille on taas tullut tilanne, että se luokkatilanteen hallinta on jäänyt vähäiselle. Nämä oikeastaan aiheuttavat osin sitä tilannetta, jota kuvasin tässä alussa.

En vain kuitenkaan tiedä, onko nyt sitten hyvä, että me määrittelemme tiukasti sen luokkakoon. Voi olla, että se tiukka luokkakoon määrittely saattaisi johtaa hyvinkin joustamattomiin järjestelyihin. Täällä on tullut esille aika monia tapauksia, joissa tilanne ei edes olisi enää ollut järkevästi ratkaistu. Meillä enemmänkin pitäisi puhua siitä, mikä on sen lapsen kokema ryhmäkoko. Voi olla, että meillä on se 32 tai 25 otettu sinne luokalle, mutta kuinka paljon sieltä kerätään lapsia pienryhmiin, kuinka paljon siellä on mahdollista antaa jaettuja tunteja lapsille, jolloin siellä on sitten ne 14 oppilasta tai jopa 13 lasta siinä yhdessä ryhmässä?

Tämä tuo sen mahdollisuuden, että me voimme tosiasiassa luoda oppimisympäristön, jossa me huomioimme yksilöitä. Voidaan se pertsa sieltä takapenkiltä ottaa vähän pienempään ryhmään ja sitten ne etupenkin tytöt, jotka oppivat nopeammin, tulevat toiseen ryhmään, jolloin me voimme jakotuntien ja näiden pienryhmätuntien kautta jakaa. Tässä on kysymys siitä, että meillä hirveän erilaisia kulttuureita myöskin rehtoreissa. Espoossa meillä on hyvin erilaisia rehtoreita. He pääsevät samoihin tuloksiin eri tavoin. Toinen uskoo siihen, että on pieni luokka, toinen uskoo siihen, että voi olla vähän isompikin luokka, ja sitten jaetaan ja annetaan tukiopetusta ja tehdään jakotunteja. Eräällä tavalla me emme saisi tätä luovuutta poistaa. Viime kädessä siinä on kuitenkin kyse rahasta, onko meillä mahdollisuus tehdä tätä kaikkea.

Pirkko Ruohonen-Lerner /ps:

Arvoisa puhemies! Kannatan lämpimästi nyt käsittelyssä olevaa lakialoitetta. Muutosta nykytilanteeseen todella tarvitaan, sillä kasvaneet ryhmäkoot ovat tuoneet mukanaan monia ongelmia, jotka vaikuttavat sekä opettajien että oppilaiden jaksamiseen ja viihtymiseen koulussa. Kun oppilaita on paljon, ei yksi opettaja ehdi keskittymään jokaiseen riittävästi. Tästä seuraa, että erityishuomiota tarvitsevat lapset eivät välttämättä sitä saa ja vakavatkin ongelmat, kuten koulukiusaaminen, saattavat jäädä havaitsematta. Opettajille tällainen tilanne, jossa olosuhteet estävät heitä tekemästä työtään hyvin, on erittäin turhauttava ja raskas. Seurauksena moni pätevä opettaja päätyykin jossakin uransa vaiheessa vaihtamaan alaa. Yleisesti ottaen suurissa ryhmissä on enemmän levottomuutta ja hälinää kuin pienissä ryhmissä, mikä väkisinkin häiritsee paitsi opettajan työtä, myös oppilaiden keskittymistä ja oppimista. Erityisen haitallista tämä on nuorimpien, vasta koulunkäyntiin totuttelevien oppilaiden kohdalla.

Arvoisa puhemies! Eri kunnilla on erilaiset taloudelliset mahdollisuudet peruspalvelujen tuottamiseen, mikä näkyy myös koulujen toiminnassa. Vauraammilla kunnilla on mahdollisuus tarjota koululaisille monipuolisesti valinnaisaineita, ja opettajia pystytään palkkaamaan riittävästi, mikä pitää luokkakoot pieninä. Kuihtuvissa, köyhemmissä kunnissa tilanne on toinen, mutta vaihtelua esiintyy myös kuntien sisällä. Jopa samassa kaupungissa asuvat ihmiset saattavat olla hyvinkin eriarvoisessa asemassa palvelujen saatavuuden ja tason suhteen. Oman kotikuntani eräässä syrjityssä suomenkielisten kyläkoulussa on muodostettu niin sanottuja yhdysluokkia, joissa 1. ja 2. luokan oppilaat on laitettu yhdeksi yli 30 hengen ryhmäksi yhden opettajan valvottaviksi. Ei tällainen vetele.

Edellä mainittujen seikkojen korjaamiseksi kuntien saamat valtionosuudet tulisikin mielestäni tulevaisuudessa korvamerkitä, jotta varat ohjattaisiin peruspalvelujen tuottamiseen eikä esimerkiksi menestyvien yritysten elinkeinopoliittisiin tukiaisiin ja poliittisin perustein valitun virkamiesjohdon palkankorotuksiin ja muihin erityisetuihin, kuten nykyään valitettavan usein tapahtuu.

Joka tapauksessa tämä käsittelyssä oleva lakialoite on ehdottomasti askel oikeaan suuntaan, ja toivon, että se saa kannatusta. Laadukas perusopetus on jo pitkään ollut suomalaisten ylpeydenaihe, ja meidän on huolehdittava, että se säilyy sellaisena myös tulevaisuudessa.

Lauri Kähkönen /sd:

Arvoisa puhemies! Edelliselle puhujalle, ed. Ruohonen-Lernerille, toteaisin, että näistä korvamerkityistä valtionosuuksista on päästy tavallaan eroon, ei kovin kauan sitten, ja vain tietyissä tapauksissa, kun budjettimietintö on hyväksytty, siellä joku mielenterveyteen liittyvä rahoitus tai joitain tällaisia erillisrahoja on korvamerkitty. En henkilökohtaisesti ainakaan tältä paikalta lähde peräänkuuluttamaan, että palattaisiin tähän korvamerkintään.

Arvoisa puhemies! Täällä on aivan oikein kannettu huolta ylisuurista opetusryhmistä. Itselläni ei ole tietoa, miten yleisiä ne tässä valtakunnassa ovat, mutta vaikea on uskoa, että tietentahtoisesti tällaisista päätöksiä tehtäisiin. Totta kai kuntien luottamushenkilöt, kuntapäättäjät, ovat kaikista keskeisimmässä asemassa. Toki ei tule vähätellä sivistysjohtajan ja sitten eri koulujen koulunjohtajien ja rehtoreitten asemaa. Hyvin pitkälti kuitenkin lukuvuoden työsuunnitelmasta päättävät tai ainakin esityksen niistä päätöksistä tekevät toki koulujen johtokunnat ja sitten koulutus- tai sivistyslautakunnat, ja koulutasolla suunnitellaan, mitenkä lukuvuosi rytmitetään. Tässä mielessä nämä keskeiset henkilöt tosiaan näistä löytyvät. Kuntapäättäjät joutuvat tekemään näitä arvovalintoja, mutta uskon, että suurin syy siihen, että näitä todella suuria ryhmiä löytyy, on se, että kunnissa ei yksinkertaisesti ole riittäviä resursseja.

Tuossa debatissa jo viittasin siihen, kun tämän vuoden budjettia oltiin hyväksymässä, budjettilakiin, joka koski opetustoimen valtionosuuksia. Siellähän sellaisten kuntien osalta, joissa nuorten lukumäärä on suhteellisen pieni verrattuna koko kunnan väkimäärään, näitä valtionosuuksia hyvin voimakkaasti vähennettiin, ja monet näistä kunnista, joissa on myös muuttotappiota, ovat myös taloudellisesti vaikeassa asemassa. Mutta kun nämä laskelmat sai sitten nähdä, niin sieltä löytyi myös todella suuriakin kuntia ja nämä valtionosuuksien menetykset verrattuna viime vuoteen ovat varsin merkittävät. Uskon, että tässä on tosiaan tämä suurin syy.

Täällä monissa puheenvuoroissa on peräänkuulutettu tätä joustavuutta koulutasolla. Itsekin olen sitä samaa mieltä. Se, että kesken lukuvuoden voidaan sitten näitten ryhmien kokoa vaihdella, ei aina niin helppoa ole, mutta se on kuitenkin käytännön elämää, ja myös siitä allekirjoittaneella on kokemusta. Joissakin tapauksissa — ei voi yleistää — nämä pienetkään opetusryhmät eivät johda toivottuun tulokseen. Eli jos opettaja siellä luokassa ei ole tehtäviensä tasalla, niin yksikin oppilas on silloin liikaa. Mutta toki tätä ei voi yleistää. Ja niin kuin aiemminkin olen todennut, en kannata sitä, että tiukasti nämä opetusryhmäkoot kirjattaisiin sinne lakiin.

Otan esimerkkejä myös omasta kunnastani. Eli oma kotikuntani, -kaupunkini, uskallan sanoa, on ollut erittäin koulutusystävällinen. Meillä on ollut koulukokeiluja 80-luvun ihan alusta saakka. Voimavarojen mukaan on satsattu opetukseen ja koulutukseen niin kuin, uskon, useimmissa suomalaisissa kunnissa. Tällä lukuvuodella meillä on noin — käytän sanaa noin, kun en ole ihan varma, onko se täsmälleen, mutta tämmöistä tietoa sain — kahdeksan opetusryhmää perusopetuksessa, joissa on 21 oppilasta. Viittaan ed. Heinosen puheenvuoroon siinä, mitä tämä sitten tekisi: meilläkin se aiheuttaisi huomattavia hankaluuksia, kun sitten tämän yhden oppilaan takia jouduttaisiin tiettyjä ratkaisuja tekemään. Mutta uskon, että toki kuitenkin useimpien opetusryhmien kohdalla voisi olla tällaista joustavuutta. Kun tiettyjä aineita opetetaan, sitten voidaan tätä ryhmäkokoa kesken lukuvuoden tarkistaa. — Joku ryhmä näistä oli myös, jossa oli 22 oppilasta.

Mutta paitsi että tosiaan tämä valtionosuusuudistus vähentää resursseja, meillä myös perusopetuslaki sitten kieltää sen, että tähän kouluverkkoon voitaisiin kovin voimakkaasti lyhyellä aikataululla puuttua, koska siellä koulumatkat sitten myös, niitten kesto, asettavat omat rajoituksensa.

Arvoisa puhemies! Tässä lakialoitteessa on tosiaan erittäin hyviä aineksia, ja uskon, että jokainen täällä salissa olija ja nekin, jotka ovat jo poistuneet, ovat sillä kannalla, että opetukseen, nuoriin kannattaa panostaa jatkossakin. Mutta minusta pitäisi liikkeelle lähteä siitä, että luotaisiin nämä riittävät resurssit. Ei se siinäkään tapauksessa, että kaikilla kunnilla nämä resurssit on, välttämättä takaa sitten, että toimittaisiin oikein, mutta uskon, että sitten voitaisiin myös edetä tämän lakiesityksen mukaisesti, mutta ei tässä vaiheessa.

Tuulikki Ukkola /kok:

Arvoisa puhemies! Ed. Forsiuksen lakialoitteesta käyty ja käytävä keskustelu osoittaa hyvin selvästi, että meillä peruskoulussa on kyllä jotain vialla. Tässä koko yhteiskunnassa on jotain vialla sen takia, että opettajat väsyvät, lapset ovat hermostuneita. Mitä me voisimme tehdä? Miksi vanhemmat ovat antaneet kasvatusvastuun pois itseltään? Miksi he ovat antaneet sen päivähoidolle? Miksi päivähoito ei pysty sopeuttamaan lapsia niin, että he tulisivat sosiaalisesti toimeen peruskoulussa ensimmäisellä ja toisella luokalla? Jotain on nyt pahasti pielessä. Ja tähän ei ole kyllä tämä yhteiskunta tutkimuksineen ja muine hankkeineen — jota sanaa minä vihaan — panostanut.

Kysymys on kouluissa esimerkiksi siitä — tiedän sen, koska minulle on siitä kerrottu — että opettajat ovat aivan helisemässä äkäisten, aktiivisten vanhempien takia siksi, että "meidän lapseen ei saa koskea", "meidän lapselle ei saa sanoa sitä ja tätä", "meidän lapselle ei pidä tehdä näin ja näin". Elikkä jos puututaan lapsen käyttäytymiseen tai muuhun, sanotaan, että sinun pitäisi opiskella enemmän, yrittää oppia enemmän, niin siitä tulee sellainen rähäkkä, että opettaja on aivan helisemässä. Hän joutuu lähtemään pois. Vanhemmat ovat niin aggressiivisia tällä hetkellä kouluja ja opettajia kohtaan omien lastensa puolesta, että sitä ei kukaan usko. Ja miksi? Siksi, että he eivät ole itse aikanaan antaneet lapselle sitä lapsuutta ja perusturvallisuutta, jota ihminen kasvaakseen ihmiseksi tarvitsee.

Totta vieköön olen tutustunut sen verran lapsipsykologiaan, että tiedän, että ne kaksi ensimmäistä vuotta ovat äärimmäisen tärkeitä. Jos ne laiminlyödään, niin silloin lapsen kehittyminen tasapainoiseksi aikuiseksi on monen mutkan takana.

Jukka Gustafsson /sd:

Arvoisa puhemies! Tämän lakialoitteen ydinhän menee nimenomaan tähän varhaislapsuuteen, pieniin lapsiin, 7—8-vuotiaisiin, ja meillä kaikilla on tietämys ja näkemys siitä, että osa tuon ikäisistä lapsista, valitettavasti kasvava osa lapsista, on sillä tavalla — olen nyt varovainen, mitä sanaa voi käyttää — vähän levottomia, heillä on vaikeuksia olla paikallaan eikä olla tottuneita koulunomaiseen työskentelyyn puhumattakaan minkäänlaisesta kurista ja järjestyksestä.

Mistä eri syistä tämä sitten johtuu, sitä ei ole nyt ehkä tavallaan oikea asia ruveta nyt syvällisemmin puimaan. Itse olen nähnyt näin, että kysymys on hyvin syvällisestä vanhemmuuden kriisistä ei varmaan yksin suomalaisessa yhteiskunnassa vaan laajemminkin niin sanotusti länsimaisessa yhteiskunnassa, että lapset eivät saa sitä huomiota vanhemmilta, jota he kiistatta tarvitsisivat. Ei ole yhteisiä ruokahetkiä, ei yhteistä aikaa riittävästi, ja sitten meillä on tämä perheiden kriisi vielä: liikaa avioeroja ja tavallaan rakkauden, välittämisen nälkää, jota liian moni lapsi kokee. Ikään kuin tätä taustaa vasten nyt sitten minusta pitää vakavasti nähdä se tarve näitten opetusryhmien koon pienentämiseen.

Kuten aiemmin keskustelussa totesin — olin silloin sivistysvaliokunnan jäsen ja sen kaltaisessa roolissa — kun nykyistä perusopetuslakia käsiteltiin, jo silloin hallituspuolueiden selkeä enemmistö olisi halunnut lakiin kirjata nimenomaan eka- ja tokaluokan osalta tämän opetusryhmien koon ylärajan määrittämisen, mutta se kaatui silloin kokoomukseen. Nytkin ikään kuin näyttää, että ne asenteet ovat kaikkein syvimmällä kokoomuksessa.

Arvostamani kansanedustaja Kähkönen, joka on myöskin koulutuksen ammattilainen, minä ymmärrän, että tavallaan Lieksan näkökulmasta tämmöinen tiukka napitus voi olla ongelma, mutta en minä nyt itse tätä asiaa halua myöskään niin ortodoksisesti nähdä, että se enimmäisraja 20 on tällainen, sanoisiko nyt, kirjaimellisesti kiveen hakattu. Niinhän meillä päivähoidossa ja muuallakin voi olla hetkellisesti jotain joustoa, ja näen sen asian tällä tavalla myöskin tässä yhteydessä.

Mutta asia on nimenomaan niin, että kun tämä Matti tai Maija 7—8-vuotiaana sinne kouluun tulee, niin se on melkein yhtä tärkeä vaihe kuin ed. Ukkolan toteamat ensimmäinen ja toinen ikävuosi lapsilla. Lapsi saa ne tärkeimmät koulukokemuksensa ekalla ja tokalla luokalla. Silloin siihen resursointi ja panostaminen on niin kuin panisi rahaa pankkiin. Käytän tätä ilmaisua, että panisi rahaa pankkiin, koska ymmärrän, että kokoomukselle on tärkeintä mitata kaikki asiat rahassa. Sen takia ikään kuin tämä vertaus oli muotoiltu tällä tavalla.

No, on ilmeisesti niin, että tämän asian periaatteellinen ja muu suuruusluokka on niin iso, että ed. Forsiuksen lakialoite ei todennäköisesti johda lainmuutokseen, etenkin kun se vastustus hallituspuolueessa on näinkin voimakas, mutta kyllä tämä keskustelu minusta on tosi tärkeää käydä täällä parlamentissa ja erityisesti kunnan- ja kaupunginvaltuustoissa. Niin kuin hetki sitten sanoin, olen kyllä ylpeä omasta kotikaupungistani, punavihreästä Tampereesta. Me olemme kyllä tätä luokkakokoa seuranneet peruskoulussa hyvin tarkkaan, ja aina talousarvion yhteydessä meillä on tarkat luvut siitä, mikä tämä keskimääräinen luokkakoko on, ja on pidetty siitä kiinni, ettei lamankaan aikana, jolloin Tampereellakin oli vaikeuksia, täältä säästöä haettu, vaan halusimme priorisoida lasten koulunkäynnin.

Se on nyt harmi, että ed. Forsius ei ole paikalla. Minä olisin toivottanut hänet ehkä takaisin vihreitten eduskuntaryhmään tai jopa meidän sosialidemokraattien eduskuntaryhmään, (Ed. Pulliainen: Hän on tekemässä käännytystyötä siellä kokoomuksessa!) koska näillä arvokkailla ajatuksilla ja näkemyksillä on parempi sijansa näissä ryhmissä. Mutta on ehkä hyvä, että kokoomukseenkin saadaan tällaista syvällisempää sivistysajattelua. Toivon ed. Forsiuksen työlle menestystä ja siunausta kokoomuksen ryhmässä.

Tuula Peltonen /sd:

Arvoisa puhemies! Voin hyvin yhtyä edellisen puhujan kommentteihin ed. Forsiuksen aloitteeseen ja muuhun tähän liittyen. Elikkä tervetuloa vaan hyvään ryhmään, jossa on erittäin hyviä ajatuksia muun muassa koulutuksen suhteen. Tämä lakiesitys on mielestäni erittäin kannatettava nimenomaan, kun täällä on monta kertaa todettu, että kaksi ensimmäistä kouluvuotta ovat niitä tärkeitä, ihan niin kuin lapsen elämässä ne ensimmäiset vuodet ovat tärkeimpiä, niin yhtä lailla kouluvuosia voidaan mitata samalla tavalla. Ne ensimmäiset kokemukset ja tuntuma siihen koulumaailmaan ovat erittäin tärkeitä, se huomio, mitä lapsi siellä luokassa voi saada ensimmäisien vuosien aikana.

Olen itse kiertänyt perusopetuksen yksiköitä viime aikoina hyvinkin ahkerasti Keski-Suomessa ja kysynyt aina koeluontoisesti eri opettajilta: Mitä asioita haluatte parannettavaksi? Mitä eduskunta voisi tehdä täällä teidän koulussa tai täällä Keski-Suomessa esimerkiksi? Mitä te haluaisitte parannettavan? Ensimmäiseksi yleensä tulee aina vastauksena tämä: opetusryhmäkokojen pitäminen riittävän pieninä. (Ed. Gustafsson: No niin, ed. Ukkola!) Ja se on turva, johon päättäjä voi myös nojata. Minun mielestäni meidän päättäjinä tulee pystyä nojaamaan niihin asioihin, niihin tosiasioihin, mitä oikeasti tulee sieltä koulumaailmasta.

Ed. Forsius luetteli ansiokkaasti täällä näitä argumentteja, joiden perusteella ryhmäkokoihin tulisi puuttua lakiteitse, niitä en ryhdy tässä enää toistamaan. Mutta nyt olisi välttämätöntä saada muun muassa opetusministeriön edustajat vakuuttuneiksi tämän lakiesityksen välttämättömyydestä. Tämä olisi myös oppilaiden että opettajien etu. Se vaikuttaa luonnollisesti myös myönteisesti perheiden hyvinvointiin tänä päivänä, kun lapset voivat koulussa hyvin.

Arvoisa puhemies! Ryhmäkokojen rajaaminen vaikuttaa luonnollisesti myös opettajien jaksamiseen, työssä viihtymiseen sekä suoraan erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden tarpeisiin tulevaisuudessa. Tämä pitää sisällään myös lahjakkaat oppilaat, joista täällä eräässä puheenvuorossa on kannettu huolta. Yhtä lailla lahjakkaiden opetus on myös resursseita kiinni ja siitä, onko meillä mahdollisuutta jakaa oppilaita riittävän pieniin opetusryhmiin.

Täällä ed. Lauslahti muistaakseni väitti, että kyläkoulujen kohtalo voi tulevaisuudessa olla myös tämän normittamisen käsissä, eli jos me normitamme luokkakokoja liian tiukasti, niin se voi koitua kyläkouluille sitten harmiksi. Mielestäni nämä normitukset nimenomaan tulevat saamaan nämä kyläkoulut myös arvoon arvaamattomaan tulevaisuudessa. Elikkä näissä kyläkouluissa voidaan myös luoda tämmöisiä pieniä yksiköitä, jotka myös voidaan kokea tämän lapsen ja oppilaan edun kannalta välttämättömäksi.

Eli meillä on edessä se selkeä arvovalinta, millainen yksikkö, millainen ryhmä on hyvä oppimiselle. Se meidän täytyy myös tehdä päättäjinä ja myös kuntapäättäjän arvovalintana. En hyväksy sitä, miten ed. Lauslahti kuvaili luokkatilannetta syyllistäen opettajia siitä, että opettaja ei pysty hallitsemaan luokkaryhmää tai isoa luokkakokoa tai että hänellä ei ole käytössään riittäviä menetelmiä. Se ei yksinkertaisesti ole mahdollista silloin, jos oppilaita on liian paljon ja jos ei pienimpiin ryhmiin jakamista voida tehdä lakisääteiseksi. Se ei ole opettajasta kiinni.

Valitettavasti täytyy todeta, että edustajatoveri Kähkösen kanssa täytyy käydä keskustelua tästä asiasta vielä. (Ed. Pulliainen: Joutuuko hän täydennyskoulutukseen nyt?) — Hän joutuu täydennyksenä tukiopetukseen ja erityisopetukseen tästä asiasta. — Luulen, että ed. Lauri Kähkönen ei nyt tiedä todellisuutta ihan täysin tämän päivän kouluista. Eli kuten hän totesikin täällä omassa puheenvuorossaan, hän ei tällä hetkellä tunne tilannetta ihan täysin. Eli meidän edustajienkin tulisi kyllä tehdä sitä työtä myös tuolla kouluissa tai olla puheissa opettajien kanssa riittävästi ja tutustua ihan oikeasti siihen todelliseen maailmaan, mitä siellä opettajat tekevät. He tuntevat kyllä sen selkänahassaan tänä päivänä, mikä se tilanne on ja mikä on se ongelma siellä koulussa.

On aika hirveää väittää täällä, että on pelko väärinkäytöksistä tämän asian, tämän lakipykälän suhteen. Se on kyllä aika julmaa sitä opetushenkilöstöä kohtaan. Se aliarvioi nimenomaan niitä opettajia, sitä opetushenkilöstöä ja myös kuntapäättäjiä tietysti, jos me lähdemme sille tielle, että me pelkäämme, että tämän lain turvin väärinkäytetään näitä tilanteita. Eli kuntapäättäjiä tulee tässä asiassa velvoittaa oikeisiin päätöksiin, ja laki viimeistään velvoittaa.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Vielä muutama näkökohta tähän keskusteluun. Ensinnäkin vähän historiallisesta perspektiivistä.

Ed. Lauslahti kuvasi täällä hyvin lennokkaasti espoolaisen koulun arkipäivää, tunnelmaa luokkahuoneessa. Minä uskon, että se kuvaus oli rehellinen kuvaus tästä päivästä tässä ajassa.

Muistan äärimmäisen hyvin, minkälainen oli luokka 1940-luvulla Varkauden kauppalassa. Meitä oli ensiksi tipukoulussa vähän vähemmän, mutta sitten kun mentiin kahden luokan jälkeen kolmannelle luokalle, niin meitä oli 42. Mikään siitä kuvauksesta, mikä oli ed. Lauslahden ku-vaus tämän päivän espoolaisesta luokasta, ei sopinut tuohon luokkayhteisöön. Se luokkayhteisö keskittyi siinä ajassa, siis välittömästi sodan jälkeisessä ajassa, siihen tehtävään, mikä sille luokkayhteisölle kuului. Opettajat olivat silloin todella eteviä persoonallisuuksia. Ehkä he olivat valikoituneet sodan aikana ja sen jälkeen todellisiksi asian ja ihmissuhteitten hallitsijoiksi. Ainakin heistä jokaisella oli sellaiset lempinimet, jotka kertoivat siitä, että he olivat hyvin rakastettuja, arvostettuja henkilöitä siinä yhteisössä, jossa elämäntyönsä tekivät.

Nyt sitten tilanne on kokonaan toinen. Nyt me emme puhu siitä, pitäisikö luokkakokomaksimin olla 40, vaan siitä, onko se 20 tai noin 20. Siinähän ne vaihtoehdot koko tässä keskustelussa ovat vain olleet, ja se noin 20 tilanteessa, että tilanne saattaa olla sellainen, että se 21. paikka on hyvin kohtalokas jollekin. Nostetaanko arvalla joukosta se, joka laitetaan sitten kuljetuksiin mukaan naapurikuntaan esimerkiksi?

Jos mennään tälle nyt suosikkina olevalle noin 20:n tasolle, niin sehän merkitsee sitä, että kustannukset nousevat, ja mitä tämä taas merkitsee? Se merkitsee sitä, että tämä suomalainen yhteiskunta, joka perheisiin edelleen tukeutuu kaikessa olennaisessa, joutuu maksamaan ylimääräisen laskun suhteessa 40- ja 50-luvun tilanteeseen siitä, että se ei ole onnistunut perhepoliittisesti toimimaan sillä tavalla kuin 40- ja 50-luvulla kai jostakin syystä onnistuttiin asiat hoitamaan. Elikkä toisin sanoen kun taloudellisia resursseja on rajallisesti, niin tässä tapauksessa ne vaadittavat taloudelliset lisäresurssit otetaan jostakin muusta pois. Elikkä meidän pitää sanoa kuin ed. Raatikainen tässä salissa aikoinaan, että meidän pitää rakastaa verojen maksua.

Lauri Kähkönen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Peltoselle tämä vastauspuheenvuoro. Valitettavasti kaikkea en kuullut, mitä terveisiä sain, mutta varmasti allekirjoittanut myös tarvitsee tukiopetusta näissä asioissa, vaikka opetustyöstä on 30 vuoden kokemus.

Mutta mitä tulee sitten siihen, että pitäisi itsensä pitää ajan tasalla, niin olen kuitenkin pyrkinyt oman kunnan opetustoimen osalta tämän ajantasaisuuden pitämään. Viimeksi maanantaina vierailin omassa koulussani ja seuraan myös tuntikehyksiä, sitä, miten kunnassa jaetaan resursseja, myös perusopetuksen, ja tapaan säännöllisen epäsäännöllisesti opettajia. Kuitenkaan tämä käyttämäni puheenvuoro tuolta pöntöstä ei ole mitään mututietoa, mutta minulle ei ole annettu mitään taulukoita, tilastoja siitä, miten valtakunnassa, miten paljon näitä ylisuuria opetusryhmiä on. (Puhemies: Minuutti on mennyt!)

Maria  Guzenina-Richardson /sd:

Arvoisa puhemies! Onpa ollut mielenkiintoinen keskustelu, täytyy sanoa. Me puhumme pienistä lapsista, ja välillä tuntuu, että me puhumme huonekaluista, ja sitten me mietimme, kuinka monta huonekalua mahtuu yhteen luokkaan, ja odotamme, että huonekalut pysyvät sitten siellä luokassa stabiileina, että siellä ei ole persoonallisuuden vaihteluita. Kun me aikuiset ihmiset olemme työyhteisöissä, haluammeko me olla sulloutuneina yhteen ahtaaseen luokkaan, jossa on erilaisia persoonallisuuksia ja jossa eivät ihmisen omat lahjakkuudet eivätkä myöskään ne avuntarpeet tule huomioiduiksi?

Kovin lyhytnäköisen rahakeskeistä on myös tämä keskustelu ollut. Täällä joku heitti lennokkaasti tämän vanhan sloganin siitä, kuinka lapset ovat meidän tulevaisuutemme, ja näinhän se on todellakin, lapset ovat meidän tulevaisuutemme. Kun me puhumme Suomesta tulevaisuuden yhteiskuntana, joka pärjää kansainvälisessä kilpailussa, niin onko meillä silloin varaa syrjäyttää jo pieniä koululaisia meidän systeemistämme? Kun me ajattelemme tällaista pientä ihmisenalkua, joka on lähdössä koulutielle pelkoineen, toiveineen, haaveineen ja perhetaustoineen myöskin, millä tavalla tämän lapsen vanhemmat ovat kyenneet tukemaan tätä pientä ihmistä sinne omalle koulutielleen?

Ed. Ukkola täällä nosti omaan räväkkään tyyliinsä esille sen kysymyksen, onko vanhemmuus kenties kadoksissa tässä ajassa. No, meillä on paljon esimerkiksi psykologeja, jotka sanovat, että nyt vasta se vanhemmuus on löytymässä. Kun täällä on puhuttu näistä vanhoista, hyvistä ajoista, niin silloinhan vanhemmuutta ei oikeastaan ollut, koska vanhemmat kävivät huomattavasti pidempään töissä, esimerkiksi agraariyhteiskunnassa pelloilla. Minkälaista oli meidän peruskouluopetuksemme silloin? Maailmakin tuntui kovin erilaiselta. Meidän täytyy huomioida tämän maailman ja tämän ajan haasteet ja ottaa ne haasteet vastaan realistisesti.

Toki varmasti on niitä, joilla vanhemmuus on hukassa. On myöskin erittäin hyviä vanhempia, mutta se koko elämänkirjo näyttäytyy siellä luokkahuoneessa, ja silloin meidän täytyy yhteiskuntana pyrkiä siihen lasten perustuslainkin mukaan kuuluvaan oikeuteen saada tasapuolista ja hyvää opetusta myöskin kunnasta riippumatta, ei ainoastaan luokasta riippumatta, vaan kunnasta riippumatta. Kun kunnilla on hyvin erilaiset tavat resursoida omaan perusopetukseensa, sitä, minkälaisia aktiviteetteja sieltä löytyy opetuksen ohessa, tämä kaikki eriarvoistaa lapsia, varsinkin jos sitten on vielä iso luokkakoko, jossa opettaja ei kykene vastaamaan esimerkiksi siihen, jos lapsi oireilee. Näitä faktoja löytyy ympäri Suomea siitä, kuinka oikea-aikaisesti ei kyetä tarttumaan pienten lasten ongelmiin. Sanotaan, että se on resurssikysymys. Kuitenkin nämä samat lapset sitten myöhemmässä vaiheessa oireilevat vielä isommin, vielä vahvemmin, ja tulevat maksamaan yhteiskunnalle syrjäytyneinä huomattavasti enemmän kuin että me panostaisimme sinne koulutien alkuun.

Minun mielestäni ed. Forsiuksen lakialoite on erittäin tärkeä. On hyvä, että aiheesta keskustellaan täällä, ja minun mielestäni, kun kokoomus kutsuu itseään sivistyspuolueeksi, niin tässä on todellinen paikka näyttää, minkälainen sivistyspuolue kokoomus on. Teillä on joukossanne ihminen, joka on tuonut myöskin arvokeskustelua nyt sinne teidän joukkoonne siitä, millä tavalla me kohtelemme meidän pieniä koululaisia, ja toivottavasti osaatte arvostaa tätä hänen hienoa panostaan ja esimerkillistä toimintaansa.

Tuulikki Ukkola /kok(vastauspuheenvuoro):

Puhemies! Ed. Guzenina-Richardsonille sanoisin, että silloin entisvanhaan agraariyhteiskunnassa se äiti, vaikka olikin pellolla, oli kuitenkin läsnä. Hän oli kotona, kotipiirissä. Hän ei ollut koskaan sillä tavalla pois sieltä lapsen elämänpiiristä, kotona olevasta elämänpiiristä, kuin tällä hetkellä.

Minä en nyt haluaisi provosoida tätä keskustelua kovin hirveästi, mutta voisin nyt kuitenkin väittää niitten tietojen perusteella, joita olen saanut niin opettajilta kuin myös vanhemmilta, että kyllä lapsen lapsuus on tällä hetkellä hukassa. Se on ulkoistettu. Se on ulkoistettu päivähoidolle, se on ulkoistettu koululle, ja tämä on minun mielestäni kaikkein suurin tämänhetkinen ongelma. Täytyisi olla lapsen kanssa läsnä eikä pelkästään elää laatuaikaa viisi minuuttia päivässä.

Maria Guzenina-Richardson /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Totta kai on juuri näin, että lapsen kanssa täytyy viettää enemmän kuin viisi minuuttia päivässä. Kuka hyvä vanhempi tekee näin, että viettää lapsensa kanssa ainoastaan viisi minuuttia päivässä? Tässä on nyt ilmassa ehkä hieman populismia ed. Ukkolan väitteissä, mutta jos me katsomme sitä kokonaiskuvaa, niin täytyy huomioida, että esimerkiksi maahanmuuttajataustaiset pienet koululaiset tarvitsevat enemmän apua kuin me kantaväestöön kuuluvat. Meillä ovat paljon myöskin lastensuojelutapaukset lisääntyneet kunnassa kuin kunnassa. Tämä vaatii aivan erilaista huomioimista näiden lasten kohdalla. Meillä ovat ongelmat monimutkaistuneet, ja tätä asiaa me emme pääse pakenemaan pistämällä pään pensaaseen. Millä tavalla levoton luokkayhteisö vaikuttaa sitten meidän kaikkien muiden lapsiin, joilla ei ole oireita, ei ole siellä luokassa levottomuutta? Se vaikuttaa meihin kaikkiin, jolloin kokonaisopetuksellinen tulos jää huonommaksi, (Puhemies: Minuutti on mennyt!) ja sen takia meidän täytyy yhteiskuntana toimia.

Jukka Gustafsson /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Ukkola totesi, että lapsuus on ulkoistettu, mutta ette sanonut sitä, mikä on ongelmallisinta siinä, ja se on tietysti se, että lapsuus on aivan liikaa tänä päivänä ulkoistettu markkinavoimille, kaupallisuudelle. Siis lapsi ei kehity sillä tavalla tasapainoisesti johtuen näistä paineista, joita nyt sitten esimerkiksi tämä kilpailuyhteiskunta tuo lasten vanhempien kautta, kun työelämä kuluttaa, on pitkät työpäivät, ja se on tätä kokoomuksen ihannoimaa yltiötehokasta markkinakapitalismia, jota vastaan sitten laajasti yhteiskunnalliset edistykselliset voimat, vasemmisto, osin vihreätkin, kamppailevat. Tässä tämä iso ristiriita on, ja ketkä siitä joutuvat kärsimään eniten? (Puhemies: Minuutti on mennyt!) Valitettavasti meidän lapset, ja sen takia koulussa voidaan näissä oppilasryhmäko’oissa tullaan vastaan.

Merikukka Forsius /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tässä on lasten asemaa puolustettu, mutta haluaisin vielä kerran nostaa myös opettajien aseman esille. Opettajiin kohdistuvien vaatimusten lista on kyllä hirmu kova nykyään. Heidän pitäisi tehdä kaikenlaisia tehtäviä vielä opetustyön lisäksi. Mutta sitten, kun heidän mielipidettään kysytään, niin kuin nyt viimeisin tutkimus oli tämä Kotilieden ja OAJ:n yhdessä tekemä, niin heidän ensisijainen toiveensa oli juuri tämä ryhmäkokojen pienentäminen ja siihen nämä tietyt kriteerit ja se, että säädettäisiin siitä lailla. Kyllä meidän pitäisi kuunnella niitä ihmisiä, jotka opetustyötä nimenomaan siellä koulussa tekevät. Hehän ovat asiantuntijoita siinä työssä. Heitä lomautetaan, heidän palkkauksensa on huono, ja sitten vielä nämä ryhmäkoot ovat isoja. Kyllä minun mielestäni tämäkin näkökulma pitäisi ottaa huomioon.

Johanna Ojala-Niemelä /sd:

Arvoisa herra puhemies! Täällä on kuultu Espoon tilanteesta, ja nyt otan esimerkin toiselta äärilaidalta Lapista.

Perusopetuksen järjestämisen lähtökohtana tulee olla yhtenäinen kuntien järjestämä peruskoulu. Ed. Forsiuksen aloite opetusryhmäkokojen pienentämiseksi on kannatettava aloite. Valitettavasti kuntatalous on Lapissa joutunut siinä määrin ahdinkoon, että opetus jo nykyisen tasoisena annetuilla valtionosuuksilla on vaarassa, saati sitten, että saataisiin parannuksia aikaan. Lomautuksia opetustoimessa on tänä vuonna väläytetty Lapissa ainakin viidessä kunnassa: Keminmaassa, Kemissä, Torniossa, Muoniossa ja Enontekiöllä. Myös terveystoimen ja erikoissairaanhoidon kustannusten kasvaessa tulee pitää huolta siitä, ettei opetustoimi kunnissa joudu maksumieheksi sosiaali- ja terveystoimen kustannusten edelleen kasvaessa. Kunnille on turvattava riittävät resurssit, jotta esi- ja perusopetus säilyvät yhtenäisenä koko maassa.

Näitten lomautusten suhteen ongelmana on se, että oppilaat joutuvat tulemaan luokkahuoneissa keskenään toimeen annettuja tehtäviä tehden tai yksi opettaja seilaa kahden luokan väliä. Voikin kysyä, mitä tällöin tulee opetuksesta.

Lomautusten lisäksi kannan huolta kouluverkon rajusta supistumisesta viime vuosina. Lukuvuonna 2000 Lapissa oli vielä 169 koulua, joissa olivat luokat ensimmäisestä kuudenteen. Vuonna 2007 puolestaan oli enää 98 koulua, joissa nämä luokat olivat edustettuina. Toki peruskoulun oppilasmäärän väheneminen on näinä vuosina ollut suurta. Vähennys vuosina 2000—2008 on ollut Lapissa noin 4 300 oppilasta. Kouluverkon supistuminen johtaa koulumatkojen pitenemiseen, joka jo nyt 1.—6.-luokkalaisilla on pisin Kemijärvellä, 72 kilometriä. Tämä alkaa olla näille pienille koululaisille jo melkoinen matka. Ymmärrän kyllä myös huoltajia, jotka eivät halua takaisin asuntola-aikoihin ja tämän vuoksi eivät pidä asumista kodin ulkopuolella vaihtoehtona ainakaan ala-asteikäisten kohdalla. Näenkin tärkeänä, että koulutuksen saavutettavuus ja tasa-arvoiset oppimismahdollisuudet turvataan eri puolilla Suomea.

Esko Ahonen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Täällä on ollut ed. Forsiuksen lakialoite perusopetuslain muuttamisesta. Täällä on käyty keskustelua ryhmäkoosta, on käyty keskustelua lähikouluista ja on käyty myös keskustelua kyläkouluista, ja, arvoisa herra puhemies, ajattelin osaltani ottaa esille tämän kyläkoulukysymyksen.

Suomen asutusrakenteesta ja historiallisesta perinteestä johtuen maan koulujen alueellinen sijoittuminen on hajautunut. Kouluverkko on ulottunut tasaisena yli koko maan myös haja-asutusalueille. Tämän seurauksena pienten koulujen lukumäärä on Suomessa ollut suuri. Suomessa kansakoulujen ensimmäinen lakkautusaalto nousi 1960-luvulla. Pienten koulujen lakkauttaminen oli suurimmillaan 1970-luvulla. Tuolloin yhden vuoden aikana lopetettiin jopa yli 300 kyläkoulua. Koulujen lakkauttaminen 1980-luvulla oli vähäisempää kiihtyen hiukan tultaessa 1990-luvulle. Jälleen 2000-luvulla käydään vilkasta keskustelua kyläkoulujen lakkauttamisesta.

Koulu on kylän elämälle keskeinen tekijä. Jos kylässä ei ole koulua, lapsiperheet eivät yleensä asu siellä, vaan hakeutuvat, jos mahdollista, sellaiseen ympäristöön, jossa koulu on lähellä. Samoin on uusien lapsiperheiden kohdalla tilanne. He eivät halua asettua kouluttomaan kylään. Koulu on siis kylän elämisen edellytys, kylän henkinen selkäranka. Kylien säilyminen on vastaavasti keskeinen tekijä koko maan asuttuna pitämisessä. Edelleen koko maan asuttuna pitäminen on olennainen turvallisuuspoliittinen tekijä.

Usein koulu on myös kylän yhteinen kokoontumispaikka ainakin siellä, missä ei ole tähän tarkoitukseen sopivaa nuorisoseuran- tai kyläyhdistyksen taloa. Kun koulunpito kylältä loppuu, myydään koulutalo pois tai ainakin luovutetaan muuhun käyttöön. Näin kyläyhteisön yhteydenpito ja toimintaedellytykset heikkenevät oleellisesti.

Arvoisa herra puhemies! Me kyläkoulua käyneet tiedämme hyvin, että uusi oppimiskäsitys, jossa korostetaan aktiivista oppimista ja vahvan identiteetin sekä itsetunnon rakentamista, toteutuu parhaiten pienessä lähiyhteisössä, jossa kaikki tuntevat toisensa. Tässä ympäristössä lapselle tarjoutuu turvallinen kenttä kokeilla elämänhallintataitojaan. Samoin kyläkoulussa toteutuu parhaiten opetussuunnitelma, jossa on elävä kulttuurinen rakenne. Sitä ovat tekemässä yhdessä oppilaiden ja opettajien kanssa koko kylä, eri-ikäiset ihmiset ja eri ammattien edustajat. Tällöin koulu on avoin oppimisyhteisö kaikille kyläläisille.

Päättäjät tuskin koskaan lakkauttavat kyläkouluja kiusallaan. Mikäli kuitenkin lakkauttamispäätöksiä vauhdittavat asiat nähdään ainoana vaihtoehtona eikä kukaan katso kokonaisuutta, sitä, miten yhdenkin kyläkoulun lakkauttaminen kylän ja alueen asukkaisiin vaikuttaa, ollaan hukassa. Lakkautuspäätöksiä tehtäessä on oltava malttia ja pitkää harkintakykyä. Päätöksiä tehtäessä on varmistettava, että kunnassa säilyy maantieteellisesti ja laadullisesti kattava kouluverkko.

Toisaalta keskustelussa on kuitenkin tärkeää muistaa, että ei kyläkoulua eikä muutakaan oppilaitosta pidä pyrkiä säilyttämään siellä, missä oppilaat kerta kaikkiaan loppuvat. Sen sijaan koulu on pyrittävä säilyttämään siellä, missä lapsia ja nuoria on.

Nostan keskusteluun ja esitän kuntien päättäjille sekä opetusministeriön edustajille mietittäväksi sellaisen mallin, jossa kyläkoulua pidetään esikoululaisille sekä ykkös- ja kakkosluokkalaisille ja vasta kolmannesta luokasta ylöspäin oppilaat tarvittaessa yhdistetään muiden kunnan koulujen kanssa.

Arvoisa herra puhemies! Tämä on malli, jota kannattaa harkita, ennen kuin kyläkoulun lopullinen lopettamispäätös tehdään. Tässä mallissa on merkittäviä etuja: Kylässä säilyy vähintäänkin yksiopettajainen koulu esikoululaisille sekä ykkös- ja kakkosluokkalaisille, kyläkoulu on ympäristöineen tuttu ja turvallinen ensimmäisten kouluvuosien aikana. Kouluautojen odottelu jää pois, ja kotiin pääsee heti, kun koulupäivä päättyy. Lisäksi, jos kylässä on koulu, voidaan sen yhteyteen suunnitella myös monia muita palveluita, kuten päivähoitoa, vanhusten kerhotoimintaa, postin palvelupisteitä, lääkevarastoa jne. Näin koulu säilyy kylän kiintopisteenä ja antaa kylälle aseman, statuksen, alueiden hierarkiassa.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa puhemies! Ed. Forsiuksen aloite on synnyttänyt hyvän koulu- ja kasvatuspoliittisen keskustelun.

Ed. Esko Ahosen edelliseen puheenvuoroon voi vain yhtyä. Siinä oli niin hyvin kiteytetty keskeisiä ajatuksia kylä- ja lähikoulujen puolesta, että paremmin niitä tuskin voi kukaan sanoa, ja myös malli, jolla kyläkoulu voidaan turvata silloinkin, kun näyttää tilanne toivottomalta.

Näkisin hyvin tarpeelliseksi, kuten täällä keskustelun alkuvaiheessa edustajat toivat esille, sen, että valtio antaa kunnille valtionosuutta riittävästi, jotta opetustoimi voi täyttää mahdollisimman hyvin tehtävänsä. Suuret opetusryhmät ovat tunnetusti asia, josta toivotaan pääsyä pienempiin opetusryhmiin, ja pidänkin välttämättömänä, että tätä asiaa vakavasti edelleen pohditaan.

Nythän, tiedän, kuntataloudessa on kovasti paineita. Paineet ohjaavat siihen, että ikäluok-kien pienentyessä koulutoimen sektorilta siirretään varoja sosiaalitoimeen, vanhustenhuoltoon. Tämä on tietyllä tavalla ymmärrettävää, mutta koulusektorilla on pitkään toivottu, että voitaisiin ikäluokkien pienentyessä — kaikissa kunnissahan tilanne ei ole tämä, mutta hyvin monella paikkakunnalla juuri näin on tilanne — panostaa parempaan opetukseen, opetuksen laadullisten edellytysten parantamiseen. Silloin juuri lakialoitteessa esille tuotu asia pienemmistä opetusryhmistä on mielekäs.

Edelleen täällä on tuotu esille sitä, että koulumatkat eivät saisi olla liian pitkiä. Kyläkoulu on silloin yksi apu asiaan. Pidän myöskin tarpeellisena, että meillä säilyy riittävän tiheä yläaste- ja lukioverkosto. Yläaste ja lukio muodostavat myös kokonaisuuden.

Tiedän omalta kotipaikkakunnaltani Keuruun Haapamäeltä sen, että kun meillä satavuotias yhteiskoulun lukio lakkasi nyt menneenä syksynä, vaakalaudalle tulee sitten myös peruskoulun yläasteen tulevaisuus. Kokonaisuus, joka toimi aiemmin yhteiskoulun puitteissa, jossa oli sekä yläaste että lukio, oli hyvin toimiva hyvin tuloksin. Kaikki ylioppilaat saivat aina jatko-opiskelupaikan. Opinto-ohjaajat pitivät tästä huolta, että ketään ei jätetty myöskään koulun jälkeen eikä peruskoulun jälkeen. Nyt tuo toimiva kokonaisuus vaarantui, ja tämä ei ole suinkaan kuin vain yksi esimerkki.

Siksi toivon, että meillä osoitetaan edelleen voimavaroja siihen, että kunnat voivat pitää kohtuullisen kokoisia yläasteita ja lukioita, kuten myös ala-asteita, kyläkouluja. Missään tapauksessa ei saisi ohjata siihen, että kyläkoulut tulevat uhan alle.

Hieman arvostelen viime vaalikaudella tehtyä kuntien valtionosuusratkaisua, joka kyllä suoranaisesti ohjaa kyläkoulujen sulkemiseen, koska kouluverkkokerroin poistui. Jos kunta saa samat rahat, pitipä se kyläkoulua tai ei, niin kyllä me ymmärrämme, että kiusaus on hyvin suuri kyläkoulun lopettamiseen. Tällöin menetetään ne myönteiset tekijät, joihinka ed. Esko Ahonen erinomaisesti viittasi.

Koulu on maaseudulla kylien paras elinkeinopoliittinen tekijä, parempi kuin mitkään EU-projektit. Koulun säilyminen pitää kylän kiinnostavana, sinne muuttaa lapsiperheitä, sinne voi tulla maaseudun uusia elinkeinotoimintoja, mutta kylä, jossa koulumatka on pitkä, ei houkuttele. Pitää olla todella painavat syyt, että muualta muuttava perhe menee sellaiselle kylälle. Kyllä tällä on suuria maaseudun kokonaispoliittisia vaikutuksia, minkälainen kouluverkko meillä on.

Siksi minä katson, että pitäisi edesauttaa politiikkaa, jolla pyrimme säilyttämään hajautetun kouluverkon. Kyläkoulu, kuten myöskin yläaste ja lukio, voi olla tukikohta muun muassa sosiaalitoimen ateriapalveluille ja monelle muulle. Paikallisella kekseliäisyydellä ei ole rajoja. Sen takia haluan puolustaa niin kouluverkon tiheyttä — se on yksi maaseudun kehityksen tekijöitä — kuin myös opetusryhmien pienentämistä kaikkien opetusaineitten osalta.