Täysistunnon pöytäkirja 46/2012 vp

PTK 46/2012 vp

46. TORSTAINA 3. TOUKOKUUTA 2012 kello 16.00

Tarkistettu versio 2.0

3) Laki tuloverolain 50 §:n muuttamisesta

 

Juha Sipilä /kesk(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Meillä on muitakin haasteita kuin Euroopan laajuinen talouskriisi. Meillä on samaan aikaan myöskin menossa oman teollisuutemme rakennemuutos. Riskinä on se, että emme pysty uusimaan teollisuuttamme riittävän nopeasti. Tässä tehtävässä ei saa olla hallitus vastaan oppositio -asetelmaa, vaan työtä uusien työpaikkojen synnyttämiseksi täytyy tehdä määrätietoisesti yhdessä. 200 000 uutta työpaikkaa helpottaisivat monia yhteiskunnallisia ongelmia. Onnistuessamme se toisi merkittävän helpotuksen myös julkisen talouden kestävyysvajeeseen.

Suomessa sijoitettiin alkaviin yrityksiin 2000-luvun alussa noin 220 miljoonaa euroa vuodessa. Vuonna 2008 sijoitukset olivat enää 120 miljoonaa ja viime vuonna vain 78 miljoonaa euroa. Yritysostoihin Suomessa käytettiin viime vuonna rahaa noin 900 miljoonaa euroa, josta ulkomaisten osuus oli peräti 700 miljoonaa.

Rakenteemme tukee yritysten ja innovaatioiden myymistä ulkomaille liian varhain. Suomalainen omistus ei voi hyvin. Israelissa käytetään yhdeksän kertaa enemmän pääomia alkaviin yrityksiin, Yhdysvalloissa noin neljä kertaa enemmän ja Ruotsissakin yli kaksi kertaa suhteessa meidän panoksiimme. Tällä pohjalla yrityksemme eivät uusiudu riittävän nopeasti, jotta uusien työpaikkojen tavoite voidaan saavuttaa.

Myös sukupolvenvaihdosten tiellä on edelleen esteitä. Kymmeniätuhansia yrityksiä on lopettamassa ilman tietoa jatkajasta. Myös tähän ongelmaan tulee hakea määrätietoisesti ratkaisuja. Yksi keino on yritysvarallisuuden siirtymisen helpottaminen perintöveron maksun ajoitukseen liittyvillä päätöksillä.

Hallituksen toimet kasvuyritysten rahoitusaseman turvaamiseksi ovat oikeansuuntaisia. Tki-vähennys, poisto-oikeuksien lisääminen sekä yksityishenkilösijoittajan verohelpotus vievät asioita oikeaan suuntaan. Toimia tulee jatkaa.

Ehdotan, että hallitus sisällyttää malliinsa yksityisvarallisuuden houkuttelemiseksi suomalaisten yritysten taseisiin ja sitä kautta työllistämiseen Suomessa myös lakialoitteeni mukaisen lisäyksen: luovutustappioiden vähennysoikeuden laajentamisen koskemaan kaikkia pääomatuloja. Oman kokemukseni mukaan yksi suurimmista ongelmista yksityisvarallisuuden saamisessa yritysten taseisiin on sijoitustoiminnassa syntyvien tappioiden vähennysoikeus. Nyt luovutustappiot voi vähentää ainoastaan luovutusvoitoista.

Yrityksiin, erityisesti pieniin, sijoittaminen sisältää aina suuren riskin. Usein menetys voi olla koko sijoitus, koska ensimmäisen viiden vuoden aikana jopa puolet yrityksistä lopettaa toimintansa. Yksityishenkilön verotuksessa harvoin sattuu voittoja ja tappioita viiden vuoden ajalle niin, että tappiot voidaan oikeudenmukaisesti hyödyntää. Lakiesityksessä esitetään, että luovutustappiot voitaisiin jatkossa vähentää muista pääomatuloista.

Lakiesitys yksinkertaistaa verotusta, rohkaisee sijoittamaan pitkäjänteisesti suomalaisiin pk-yrityksiin, kohtelee kaikkia yrityksiä ja sijoittajia tasapuolisesti sekä toteuttaa verotuksen tappiontasauksen periaatteita. Myös hintalappu on asiantuntija-arvioiden mukaan pieni, ehkä 3—10 miljoonaa euroa. Toki vallitsevat suhdanteet vaikuttavat merkittävästi tappioiden syntymiseen. Ruotsissa malli on otettu käyttöön, ja kokemukset ovat rohkaisevia.

Mikko Savola /kesk:

Herra puhemies! Mielestäni edustaja Sipilän aloite on hyvä, ja hän yrittäjänä tietää kyllä, mikä on se problematiikka, joka liittyy tähän asiaan. Kasvuyrityksiin satsaaminen on pohjan luontia koko hyvinvoinnille Suomessa, ja aivan kuten vanha sanonta kuuluu, kakkuhan on aina ensin leivottava, ennen kuin sen voi syödä ja sitä voi jakaa. Kyllä yritykset ovat niitä leipojia, kakun muodostajia, hyvinvointipalvelun rungon ja selkärangan tekijöitä.

Kuten edustaja Sipilä mainitsi, luovutustappiot eivät usein tule vähennettäviksi, koska tappiota kärsinyt verovelvollinen ei saa luovutusvoittoja viiden vuoden aikana. Pääomatuloja verotetaan, mutta pääomatulolajiin kuuluvat tappiot eivät tule vähennetyiksi. Voitot ja tappiot eivät kulje käsi kädessä, vaan ne voivat olla ja ovatkin kaukana toisistaan.

Yrittäjä ottaa aina riskin. Riskin ottavia yrittäjiä tarvitaan jatkossakin, ja sen vuoksi tappioita tulee saada vähentää kaikista pääomatuloista, aivan kuten edustaja Sipilä tässä erinomaisessa lakialoitteessaan on esille tuonutkin.

Herra puhemies! Kaikki keinot on otettava käyttöön kasvun huomioimiseksi ja ne on käytettävä. Meillä on todellinen riski, että yritykset siirtävät pääomiaan muihin maihin, esimerkiksi Viroon. Muun muassa Perheyritysten liitto on tästä tehnyt tutkimusta, ja siinä luvut ovat aika hälyttäviä, ja ne kannattaa kyllä tarkoin katsoa. Kannatan siis sen vuoksi hyvin lämpimästi tätä edustaja Sipilän tekemää aloitetta.

Peter Östman /kd:

Arvoisa puhemies! Suomi tuli 80-luvun alussa tunnetuksi hyvin hoidetusta taloudestaan. Ehkä nimitys "pohjolan Japani" oli liian vahva ilmaisu, mutta siitä huolimatta me saavutimme silloin täystyöllisyyden ja yrittäjyys eli vahvaa nousukautta. Tässä mielessä globalisaatio on suomalaisille yrityksille ollut menestys, joskin tie sinne on kulkenut monien vaikeuksien kautta.

Koko 2000-luvun haasteenamme on ollut yritysten heikkenevä kansallinen kilpailukyky. Tämä on johtanut siihen, että isoimmat yrityksemme lisäävät työpaikkoja ja alihankintoja siellä, missä markkinat kasvavat, niin kuin Kiinassa, Intiassa tai Brasiliassa. Emme enää voi luottaa yhteen teknologia-alaan ja sen rajattomaan kasvuun, vaan tarvitsemme monta pientä menestystarinaa. Siksi tarvitsemme uuden kasvustrategian ja tarvitsemme kipeästi sekä uusia yrittäjiä että kasvuyrityksiä.

Arvoisa puhemies! Hallituksen tavoitteena on tällä kaudella työllisyysasteen kohottaminen 72 prosenttiin ja työttömyysasteen alentaminen 5 prosenttiin vaalikauden loppuun mennessä. Suomen menestyksellä on nimenomaan yrittäjyyden kanssa kohtalon yhteys. Mutta aivan niin kuin lakialoitteen ensimmäinen allekirjoittaja totesi, meidän haasteemme on samanaikainen talouskriisi koko Euroopassa ja teollisuutemme rakennemuutos. Riskinämme on se, että emme pysty uusimaan teollisuuttamme riittävän nopeasti. Hallituksen tekemät toimet kasvuyritysten rahoitusaseman turvaamiseksi ovat toki oikeansuuntaisia.

Suomalaiset pk-yritykset ovat ottaneet yhä enemmän vastuuta työllistämisestä. Viimeisen kymmenen vuoden aikana nimenomaan pk-yritykset ovat luoneet 77 000 uutta työpaikkaa. Jos ei ole yrityksien luomia työpaikkoja, ei ole myöskään julkisen sektorin työpaikkoja. Voimme siis todeta, että yrittäjä sitä työtä luo. Yrittäjyyden edistäminen ei ole siis vastoin muiden suomalaisten etua, ja siksi hallituksen tulee tehdä kaikki voitavansa edistääkseen suomalaisen työn ja yrittämisen kilpailukykyä avoimilla maailmanmarkkinoilla.

Käsittelyssä oleva lakiesitys yksinkertaistaa verotusta ja rohkaisee sijoittamaan suomalaisiin pk-yrityksiin. Lakialoite on minun mielestäni rakentava ja avaus uudelle ajattelulle, ja siksi näen tärkeänä, että hallituksen tulisi selvittää edustaja Sipilän tekemää lakiehdotusta.

Mikko Savola /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Edustaja Sipilä otti tässä avauspuheenvuorossaan myös sukupolvenvaihdokset vahvasti esiin ja perintö- ja lahjaverotuksen osana niitä, ja se onkin mielestäni asia, joka pitäisi ottaa vielä vahvempaan tarkisteluun kuin tähän mennessä, sillä se on keskeinen keino kyllä edistää kasvua ja yrittäjyyttä. Jos perintö- ja lahjavero poistettaisiin tai sitä edes kevennettäisiin, se antaisi kyllä paljon lisää eväitä sukupolvenvaihdoksiin ja edistäisi niitä.

Tässä kun käydään maiden välistä vertailua, niin muun muassa Ruotsissa ja Virossa ja perintö- ja lahjaverosta on luovuttu, siellä sitä ei ole, mutta Suomessa päinvastoin tähän on tulossa kiristyksiä. Mielestäni, jos tulevaisuudessa halutaan saada uusia yrittäjiä, niin se tarvitsee myös sitten kannusteita, vahvoja sellaisia, että uusi sukupolvi pääsee uutta yritystoimintaa pyörittämään.

Mielestäni on aika lailla kohtuutonta se, että tietyt perheyritykset lähinnä, tietyt suvut, maksavat samat verot 30 vuoden välein, ja aivan kuten kuultiin täällä aiemminkin, niin kaikissa tapauksissa uusia yrittäjiä ei edes löydy, sillä uusi sukupolvi ei välttämättä halua sitä riskiä ottaa, mikä yrittämiseen liittyy. Jos perintö- ja lahjaverotuksesta luovuttaisiin, niin se lisäisi investointeja, se tosi uutta kasvua Suomeen ja lisäisi sitä kautta myös työllisyyttä.

Mielestäni Suomen täytyy tehdä päätöksiä, jotka kannustavat yrittämään ja kannustavat työllistämään. Tämä edustaja Sipilän aloite tekisi sitä, kannustaisi yrittämään ja työllistämään ja investoimaan. Mielestäni vähintään yhtä tärkeää olisi myös tämä perintö- ja lahjaverotuksen uudelleen tarkistaminen niin yritysten kun maa- ja metsätaloudenkin osalta.

Keskustelu päättyi.