3) Hallituksen esitys alueiden kehittämislaiksi
Alue- ja kuntaministeri Martti Korhonen
Arvoisa rouva puhemies! Hallituksen esityksellä alueiden
kehittämislain uudistamiseksi on kaksi päätarkoitusta.
Ensinnäkin lain avulla tehostetaan kansallisen aluepolitiikan
toteuttamista, toiseksi laki saatetaan ajan tasalle vastaamaan muuttuneen
toimintaympäristön asettamia vaatimuksia.
Lokakuussa 2000 hallitus päätti iltakoulussaan
loppukautensa toimenpideohjelmasta aluepolitiikan ja seutuyhteistyön
tehostamiseksi. Ohjelma sisälsi muun muassa aluekeskusten
kehittämisen, seutukuntayhteistyön aktivoimisen,
valtion toimintojen uudelleen sijoittamisen, yritystukien vaikuttavuuden
lisäämisen sekä uusien toimenpiteiden
luomisen Itä- ja Pohjois-Suomen ja muiden vaikeiden rakennetyöttömyyden
seutujen kehittämiseksi.
Marraskuussa vuonna 2000 valtioneuvosto teki päätöksen
aluepolitiikan tavoiteohjelmasta, jolla linjattiin aluepolitiikan
suuntaa ja painopisteitä pidemmällä aikavälillä.
Osana aluepolitiikan tehostamista hallitus päätti
käynnistää alueiden kehittämistä koskevan
lainsäädännön uudistamisen.
Alueiden kehittämistä koskevan lainsäädännön
uudistaminen nähtiin välttämättömäksi,
jotta aluepolitiikalla voitaisiin vastata avoimen talouden ja eriytyvän
aluekehityksen haasteisiin. Uudistustyö käynnistettiinkin
laajana yhteistyöhankkeena maakuntien, valtion eri hallinnonalojen
ja sosiaalipartnereiden kanssa.
Eduskuntaan nyt annettu alueiden kehittämistä koskeva
laki perustuu työn kuluessa saavutettuun yhteiseen näkemykseen
aluekehittämisen tavoitteista. Lainsäädännön
selkeyttäminen ja uudistaminen monella tavoin selkeyttää eri
osapuolten vastuita ja muun muassa roolia alueiden kehittämisessä.
Läpikäyvänä periaatteena on vahvistaa
alueiden asemaa sekä alueiden kehittämisen suunnittelussa
että myös toteuttamisessa. Alueiden näkemykset
otetaan jatkossa aikaisempaa paremmin huomioon valtion eri hallinnonaloilla
ja myös eri tasoilla. Maakuntaohjelmat muodostavat aluekehittämisen
ytimen edelleen.
Uudistuksella tehostetaan kansallista aluepolitiikkaa ja korostetaan
sen määräävää osaa
aluekehittämisessä. EU:n alue- ja rakennepolitiikka täydentää ja
vahvistaa kansallista politiikkaa. Samalla eri ministeriöiden
toteuttama sektoripolitiikka kytkeytyy entistä tiiviimmin
alueiden kehittämiseen ja ministeriöt ja niiden
alaiset laitokset valmistelevat oman aluekehittämisstrategiansa.
Aluepolitiikka ja sektoripolitiikka näillä toimilla
lähentyvät toisiaan.
Aluepolitiikan tavoitteena on eri alueiden kilpailukyvyn vahvistaminen
ja sitä kautta alueiden kehityksen tasapainottaminen ja
eri alueiden kehittyneisyyserojen vähentäminen
koko maan mittakaavassa. Siksi perinteisten yritystukien rinnalle
on nostettu yritysten toimintaympäristön ja myös
kehitysedellytysten parantaminen. Suomen alueet ja yritykset toimivat
tällä hetkellä avoimessa taloudessa ja
kansainvälisen kilpailun piirissä, joten tämän
hetken rakenneongelmat voidaan ratkaista vain vahvistamalla alueiden
ja myös yritysten kilpailukykyä.
Talouden nopea muutos, alueiden ongelmien erilaistuminen ja
alueiden erilaiset kehittämismahdollisuudet edellyttävät
entistä täsmällisempää ja
eriytyneempää tietoa kehittämistyön
pohjaksi. Siksi vastuuta strategioiden muotoilusta ja kehittämistoimien
kohdentamisesta siirretään edelleen aluetasolle.
Tämä ei kuitenkaan merkitse sitä, että valtio
vetäytyisi aluekehittämisvastuustaan, päinvastoin,
valtion, maakuntien ja yksityisen sektorin entistä tiiviimmällä yhteistyöllä kaikki
osapuolet sitoutuvat nykyistä paremmin alueiden kehittämiseen.
Ministeriöiden aluekehittämisstrategiat tekevät
valtion sitoutumisen nykyistä laajemmaksi ja myös
avoimemmaksi ja suuntaavat valtion resursseja entistä tehokkaammin
yhdessä sovittujen tavoitteiden toteuttamiseen. Aluepolitiikkaa on
syytä eriyttää ja erilaistaa. Nykyistä tasapainoisempi
aluekehitys voidaan saavuttaa vain ottamalla entistä paremmin
huomioon alueiden erilaiset kehittämisedellytykset ja myös
kehittämistarpeet, ja samalla valmistelemalla kutakin aluetta
varten räätälöity kehittämispaketti
voidaan tuloksia saavuttaa. Siksi lakiehdotuksella parannetaan alueiden
tarpeiden mukaisen eriytetyn alue- ja kaupunki- ja maaseutupolitiikan
toimintaedellytyksiä. Samalla maaseudun ja kaupunkien välinen
vuorovaikutus tulee aluekehittämisen yhdeksi tärkeäksi
välineeksi.
Eri hallinnonaloilla on resursseja, joita voidaan käyttää aikaisempaakin
tehokkaammin aluekehittämiseen. Lain uudistuksen keskeisenä tarkoituksena
on saada aikaan menettely, jolla määritellään
eri alueille toteutettava alueiden kehittämiseen liittyvä valtion
rahoitus eri sektoreilla nykyistä huomattavastikin johdonmukaisemmin.
Ministeriöiden vastuu alueiden kehittämisestä tulee
näin aikaisempaa aktiivisemmaksi. Ne määrittelevät
osana oman hallinnonalansa suunnittelua sektorinsa alueiden kehittämisen
tavoitteet ja toimenpiteet sekä myös periaatteet
toimenpiteiden alueellisesta kohdentamisesta ja rahoituksesta. Alueiden
kehittämisen teho näin paranee, kun eri hallinnonalojen
toimia suunnataan yhteisten periaatteiden ja myös tavoitteiden
mukaisesti.
Ministeriöiden aluekehittämiseen käytettävissä olevien
resurssien kokonaismäärä antaa kuvan
valtion sitoutumisesta aluepolitiikkaan. Lakiehdotuksen valmistelun
yhteydessä ministeriöt määrittelivät
omat toimintastrategiansa alueellisessa kehittämisessä suhteutettuna
hallinnonalojen sektoritavoitteisiin. Ministeriöt määrittelivät
hallinnonalojen aluekehittämistoimet ja niiden rahoituksen
valtion talousarviossa. Näin aluepolitiikan koko tuli myös
määriteltyä ensimmäistä kertaa.
Jatkossa ministeriöiden kanssa voidaan määrittelyä tarpeen
mukaan laajentaa kattamaan useampiakin määrärahoja.
Valtion vuoden 2001 talousarviosta alueellista kehittämistä rahoitettiin
41 määrärahalta, ja sen kokonaismäärä oli
yhteensä 2,3 miljardia euroa. Tästä summasta
valtaosa, 72 prosenttia eli lähes 1 660 miljoonaa
euroa, oli puhtaasti kansallista rahoitusta ja 28 prosenttia eli
643 miljoonaa euroa oli sidottu EU-ohjelmien toteuttamiseen. Kansalliseen
aluekehittämiseen käytettävissä olevista
valtion määrärahoista suurimmat ovat
tie- ja rataverkon ylläpito- ja kehittämisvaroja
sekä työllisyysperusteisia määrärahoja.
Yritystoiminnan kehittämiseen ja teknologian edistämiseen
käytettävissä olevien määrärahojen osuus
on pienempi. Yritystukien taso on juuri valmistuneen selvityksen
mukaan Suomessa normaalilla eurooppalaisella tasolla. Lakiehdotuksen
mukainen menettely mahdollistaisi sen, että edellä mainittu
valtion rahoitus kohdennettaisiin tulevaisuudessa nykyistä selkeämmin
niin, että sillä tuetaan alueiden kehittämistä niille
asetettujen tavoitteiden ja maakuntien prioriteettien mukaisesti.
Lakiehdotuksen mukaan vastuu alueiden kehittämisestä on
siis edelleenkin kunnilla ja valtiolla. Maakuntien liitot toimivat
aluekehitysviranomaisina. Lakiehdotus sisältää säännökset maakuntaohjelman
laatimisesta. Maakuntaohjelma sisältää maakunnan
mahdollisuuksiin ja tarpeisiin perustuvat kehittämisen
tavoitteet ja olennaiset toimenpiteet sekä suunnitelman
maakuntaohjelman rahoittamiseksi.
Maakuntaohjelman hyväksyisi maakuntavaltuusto kerran
valtuustokaudessa. Maakuntaohjelman toteuttamiseksi maakunnan liiton
johdolla valmistellaan vuosittain maakuntaohjelman toteuttamissuunnitelma.
Se sisältää ehdotuksen toimenpiteistä ja
myös arvion niiden rahoittamisesta. Toteuttamissuunnitelmalla
vaikutettaisiin valtion talousarvioehdotukseen sekä hallinnonalojen
toiminta- ja taloussuunnitelmien valmisteluun.
Alueellisten näkökohtien korostaminen eri hallinnonalojen
budjettisuunnittelussa tehostaa aluepolitiikan vaikuttavuutta. Suomessa
onkin etsitty aktiivisesti uusia toimenpiteitä ja menettelytapoja
aluepolitiikkaan. Tältä osin Suomea pidetään
modernin aluepolitiikan edelläkävijänä, kuten
Pohjoismaiden ministerineuvoston alainen tutkimuslaitos Nordregio
on todennut tuoreessa selvityksessään. Aluepoliittinen
niin sanottu Suomen-malli on jopa siinä määrin
kiinnostava, että muut Pohjoismaat ovat hakeneet meiltä oppia
oman aluepolitiikkansa kehittämiseen. Esimerkiksi Norjassa
on tällä hetkellä vireillä aluepolitiikan
uudistus, jolla lisätään toimenpiteiden
valikoivuutta ja selkeytetään keskusten roolia
alueiden kehittämisessä.
Suomessa aluepolitiikkaa on haluttu kehittää aluenäkökulmalla
varustetuksi laajaksi kehittämispolitiikaksi. Tämä ajatus
sisältyy tällä hetkellä voimassa
olevaan aluekehityslakiin, jossa aluekehittämisen kohteena
on koko maa. Edellä mainitun selvityksen mukaan Pohjoismaista
juuri Suomessa on aluetuen piirissä eniten asukkaita. Suomessa
on toteutettu alueiden tarpeiden mukaista eriytettyä alue-
ja kaupunkipolitiikkaa. Selvityksessä todetaan, että Suomi
on aktiivisesti pyrkinyt kehittämään
keinoja, joilla suurten kaupunkiseutujen menestystä heijastetaan
kansalliselle tasolle. Keskeisinä välineinä tässä ovat olleet
osaamiskeskus- ja aluekeskusohjelmat.
Suomessa siis etsitään aktiivisesti uusia
välineitä ja myös menettelytapoja aluepolitiikkaan. Aluekehitystyö tapahtuu
osin erilaisilla ohjelmilla, joiden avulla etsitään
toimijat, ympäristöt ja myös instituutiot,
joilta löytyy potentiaalia viedä alueellista kehitystä eteenpäin.
Prosessiin on liitetty valtion määrärahojen
aikaisempaa tavoitteellisempi suuntaaminen, osaamiskeskusten tunnustaminen
ja tunnistaminen ja synnyttäminen, ennen kaikkea korkeakoulujen,
elinkeinoelämän ja julkisten toimijoiden välinen
yhteistyö. Osaaminen ja yhteistyö eri muodoissaan
on nähty olennaiseksi aluekehittämisen kannalta. Näin
vastataan verkostotalouden haasteisiin.
Arvoisa rouva puhemies! Alueiden kehittäminen ei perustu
ensisijaisesti tukiin vaan panostuksiin sellaisiin tekijöihin,
joilla luodaan pohjaa ja myös vahvuuksia vastata tulevaisuuden
haasteisiin. Tehokas aluepolitiikka ei voi perustua siihen, että yhteiskunnan
varoja kylvetään sattumanvaraisesti maakuntiin,
vaan siihen, että käytettävissä olevat
resurssit suunnataan sellaisiin toimenpiteisiin, jotka osoittautuvat
tehokkaiksi ja vaikuttaviksi aluekehityksen näkökulmasta.
Mikko Immonen /vas:
Arvoisa puhemies! Lähetekeskustelussa oleva esitys
korvaa vuoden 1993 lain. Onkin paikallaan aika ajoin uudistaa aluepoliittista
lainsäädäntöä, sillä kymmenessä vuodessa
olosuhteet ehtivät paljonkin muuttua.
Alueelliset kehityserot eivät ole mikään
uusi asia, ja niinpä Suomessa on harjoitettu aluepolitiikkaa
ainakin 1960-luvulta lähtien. Mitä sitten kuluneen
vuosikymmenen kehitykseen tulee, kahden devalvaation siivittämä vientivetoinen
tie lamasta merkitsi sitä, että ensin kasvoivat
ne seudut, joilla oli merkittävästi vientiin kykenevää teollisuutta.
Vasta tämän jälkeen talouden kasvu alkoi
vaikuttaa laajemmin maakunnissa. Nyt lamaa edeltänyt tuotannon
taso on kuitenkin saavutettu jo kaikissa maakunnissa. Sen sijaan
työllisyys on elpynyt hitaammin. Vain Helsingin, Tampereen,
Turun, Oulun, Jyväskylän ja Salon seuduilla ja
joissakin yksittäisissä kunnissa on saavutettu
lamaa edeltänyt työpaikkojen määrä, osin
se on jopa ohittunutkin. Siitä, miksi lama teki näin
paljon hallaa työllisyydelle, on viime aikoina taitettu
peistä julkisuudessa, joten en kajoa siihen tässä.
Suomessa alueelliset kehityserot otetaan vakavasti ja valtion
panostus markkinatalouden synnyttämän epätasaisen
kehityksen tasoittamiseen on kansainvälisestikin mittavaa.
Tuore pohjoismaisen ministerineuvoston alaisen tutkimuslaitoksen
selvitys osoittaa, että meidän ei suinkaan tarvitse
vertailussa hävetä, vaan päinvastoin.
Selvityksessä Suomea pidetään esimerkkinä hyvästä aluepolitiikasta
ja aluepoliittisen ajattelun uudistajana. Pohjoismaista juuri Suomessa
on aluetuen piirissä eniten asukkaita ja tuki on suurinta asukasta
kohti.
Pellervon taloudellisen tutkimuslaitoksen toimitusjohtaja Vesa
Vihriälä pyrki viime lauantain Helsingin Sanomissa
kiistämään Suomen panostuksen merkityksen
huomauttamalla, että verohelpotukset huomioon ottaen Norjan
tuki olisi suurempaa kuin Suomessa. Ehkäpä verotukien suhteen
näin on, mutta samalla olisi ollut syytä myös
tunnustaa, että velkaisen Suomen panostus aluepolitiikkaan
silti kestää hyvin vertailussa öljymiljardeissa
rypevän Norjan kanssa. Sitä paitsi näyttää siltä,
että kaikesta panostuksesta huolimatta Norjan sisäinen
muuttoliike pysyy voimakkaana ja Norjan elinkeinorakenne vain yksipuolistuu.
Pohjoismaiden neuvoston teettämässä selvityksessä todetaan
myös, että Suomessa toteutetaan alueiden tarpeiden
mukaista erittelyä alue- ja kaupunkipolitiikkaan. Siinä tuodaan
esille, että Suomi on aktiivisesti pyrkinyt kehittämään
keinoja, joilla suurten kaupunkiseutujen menestys vaikuttaisi kansallisella
tasolla. Osaamiskeskus- ja aluekeskusohjelmat ovat tässä keskeisiä keinoja.
Myös seutukuntakokeilu on merkittävä uusi askel
aluepolitiikassa, kunhan siinä vain ajetaan täysillä valoilla
eikä puolilla. (Ed. Ala-Nissilä: Rahaa pitäisi
saada!) — Meillä Varsinais-Suomessa, ed. Ala-Nissilä,
seutukuntakokeiluun saatiin mukaan sekä Loimaan seutukunta
että Turunmaan seutukunta. Sekä toimitusjohtaja
Vihriälä että väistyvä oppositiojohtaja
Aho ovat arvostelleet aluekeskusohjelman rahoituksen vähäisyyttä.
Tähän on syytä huomauttaa, että aluekeskusohjelman
oleellinen puoli ei olekaan siihen osoitetun erityisrahoituksen
suuruus sinänsä vaan se, että aluekeskusohjelma
kokoaa yhteen kuntapäättäjät
yli kuntarajojen miettimään kehitystä yhdessä ja
sopimaan tavoitteista ja toimenpiteistä. Aluekeskusten
kehitys riippuu juuri paikallisesta kyvystä ylittää kuntarajat.
Aluekehityksestä annetun lain tavoitteena on edistää maan
alueiden omaehtoista kehittämistä ja tasapainoista
alueellista kehitystä. Uudessa laissa vastuu kehityksestä on
edelleenkin maakunnissa ja valtiolla. Maakuntien liiton rooli alueiden
kehittämisviranomaisista säilyy ennallaan. Niiden
tehtäviä maakuntaohjelmien laatijana selkiytetään.
Myös ohjelmien suhde valtion talousohjaukseen ja taloussuunnitteluun
määritellään. Tarkoitus on,
että maakuntia kuullaan nykyistä järjestelmällisemmin
toimenpiteitä kohdennettaessa. Tarkoitus on,
että alueelliset näkökohdat korostuvat
eri hallinnonalojen budjettisuunnittelussa.
Arvoisa puhemies! Varsinais-Suomen kehitys riippuu myös
paljolti siitä, miten kuntapäättäjät ja
Maakuntaliitto kykenevät löytämään
hyvät yhteiset ratkaisut tulevaisuuden haasteisiin. Joudutaan
hakoteille, jos tärkeintä on se, että aluepolitiikan
rahat saadaan levitetyiksi mahdollisimman laajalti sulle—mulle-periaatteella
ilman, että löydetään kertyvää,
itseään ylläpitävää aluetalouden
kasvua. Aina väliin on oltu huolestuneita siitä,
että jokainen markka tulee varmasti käytetyksi.
Kuitenkin tärkeämpää olisi olla
huolestunut siitä, että jokainen käytetty
markka, nykyinen euro, käytetään todella
hyödyllisellä tavalla.
Olavi Ala-Nissilä /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! On erinomaista, että ed. Immonen
aktivoituu aluepolitiikkaan tällä tavalla ja myös
käsittelee asiaa Varsinais-Suomen näkökulmasta.
Lyhyt kommentti, kun hän puhui rahan jakamisesta. Haluan
vielä palata viimeisen kerran, ministeri Korhonen, siihen,
että kyllä Oulun kaupungin, tällaisen
Nokia-vetoisessa huippukasvussa olevan alueen, laittaminen kakkostukialueeksi
oli virheratkaisu, koska se jätti niin monta maaseutumaista
seutukuntaa ulkopuolelle väestörajoitteen takia.
Toinen näkökulma, puhemies, on se, että Suomessa
on iso ongelma se, että osaaminen meillä ei aktivoidu
yrittäjyydeksi. Koulutetut ihmiset eivät lähde
yrittäjiksi. Yrittäjyys ei verkotu riittävästi
seutukuntiin, maakuntakeskusten ulkopuolelle. Tässä näkisin
suuren haasteen, että osaaminen verkottuisi yrittäjyydeksi
ja sitä pystyttäisiin ohjaamaan myöskin
seutukuntiin ja pieniin osaosaamiskeskuksiin, jolla tavalla ei vain
aluekeskus kehittyisi, vaan todella seutukunnat myöskin maakunnassa
kehittyisivät.
Alue- ja kuntaministeri Martti Korhonen
Arvoisa rouva puhemies! Ed. Ala-Nissilän väittämään
Oulun mukaan ottamisesta II tukialueeseen: toivottavasti se on viimeinen
kerta, hän on monta kertaa ennenkin tainnut tämän
saman sanoa, mutta itse asiassa toistan sen, minkä olen
joskus sanonut ennenkin. Tämä uusi kasvusopimus,
joka Oulun seudun alueella, joka vetää koko Pohjois-Suomea
mukana, mahdollistui nimenomaan II tukialueen kautta. Sen työpaikkatavoite
on 6 000 työpaikkaa, 150 yritystä, siihen
sitoutuu rahaa 1,8 miljardia vanhaa markkaa, siinä on valtion rahaa,
kuntien rahaa, mutta ennen kaikkea siinä on yrityksien
rahaa. Jos Pohjois-Suomesta koko Suomen kannalta olennainen Oulun
yliopisto olisi jätetty ulos näistä kehittämiskohteista,
olisihan tämä ollut kovin kummallisen näköinen,
ainoa alueyliopisto, joka olisi ollut poissa silloin rakennerahastojen
piiristä. Minä en ymmärrä tätä logiikkaa
edelleenkään.
Mikko Immonen /vas(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Tässä, kuten ministeri vastasi,
viittaan Varsinais-Suomen kehitykseen ja siihen tukeen, mitä on
saatu. Meidän pitäisi olla ylpeitä siitä,
että saatiin mukaan kaksi seutukuntaa, joka on keskitettyä kokoamista
enemmän. (Ed. Ala-Nissilä: Kyllä olemmekin!)
Tässä meillä on vastuu alueilla siinä,
miten me hoidamme. Rahaa osataan tietenkin jakaa pilvin pimein, mutta
se, osataanko päät lyödä yhteen,
on toinen asia.
Matti Huutola /vas:
Arvoisa puhemies! Uusi aluekehityslaki kyllä kirjaa
paljolti sen, mitä aluepolitiikan ajattelussa on tapahtunut
viime vuosina ja Lipposen kahden hallituksen aikana. Voi oikeastaan
sanoa niin, että vastikään tehty laaja
pohjoismainen selvitys antoi kyllä melkoisen tunnustuksen
tuolle politiikalle. Nyt näyttääkin olevan
käymässä niin, että muut maat
ovat hakemassa aika vahvasti välineeksi Suomen-mallia.
Pohjoismaista Suomessa on aluetuen piirissä eniten
asukkaita ja tukikin on suurinta asukasta kohti. Ongelma vain on,
että muuttoliikettä ei hillitä sillä,
että tavoitteeksi haluttaisiin kirjata — onko
se kepulainen sananparsi — tasapainoinen aluekehitys, kuten
lailla ei taata myöskään täystyöllisyyttä.
Suurin osa muuttoliikkeestä on opiskelijoiden ja työmahdollisuuksien
perässä tapahtuvaa muuttoa. Suomessa kaupungistuminen yleensä on
paljon myöhäissyntyisempää kuin muualla
Euroopassa. Missään maassa tätä muuttoa
ei ole kyetty estämään. Tämä kannattaa
muistaa, kun arvioidaan näitä toimia. Voidaanko
opiskelijaa estää muuttamasta opiskelun perässä tai työntekijää,
jos hän hakee töitä? Liike on pohjimmiltaan
väistämätöntä, mutta
sen hallitseminen ja hillitseminen on tietysti tietyissä rajoissa mahdollista.
Kysymys onkin siitä, onko valmistuneella opiskelijalla
mahdollisuutta toteuttaa opintojen tietoja ja taitoja myös
kasvukeskusten ulkopuolella ja onko mahdollisuus niin sanotusti paluumuuttoon.
Tasapainoinen aluekehitys on tietenkin edelleen keskeinen tavoite,
vaikka sitä ei ole kirjattu lakiin. Taustalla on toimintaympäristön
muutos ja talouden maailmanlaajuistuminen. Enää ei
kilpailla pelkästään yritysten sijoittumis-
ja investointipäätöksistä lähikuntien
välillä, vaan yritysten päätösten
vaihtoehtoina saattavat olla Rovaniemi tai Sveitsin Geneve. Alueiden
on pärjättävä kilpailukyvyn
luomisessa maailmanlaajuisessa kilpailussa. Siksi vaatimustaso on
kohonnut merkittävästi. Enää ei
kerta kaikkiaan riitä se, että on kulmakunnan
kilpailukykyisin seutukunta. Alueiden kilpailukyvyn ja vetovoimaisuuden kehittäminen
nousevat keskeisiksi tekijöiksi, kun kilpaillaan yritystoiminnan
sijoittumisesta. Yrityksille on luotava hyvä toimintaympäristö.
On kyettävä turvaamaan osaavan työvoiman
saanti ja perusinfrastruktuuri moderneine tietoliikenneyhteyksineen.
Elinympäristön viihtyvyys nousee merkittäväksi
kilpailutekijäksi, kun kilpailu osaavista työntekijöistä kiihtyy.
Oikeastaan nämä ovat julkisen vallan mahdollisuuksia
vaikuttaa aluekehitykseen.
Osaamis- ja aluekeskusohjelmat ovat olleet tämän
ajattelun konkreettisia hankkeita ja aluepolitiikan tärkeimpiä välineitä,
ja ne poikkeavat muista maista. Nämä nousevatkin
esille laajassa pohjoismaisessa selvityksessä, ja hankkeelle
annettiin tunnustusta. Kuitenkin keskusta on arvostellut juuri näitä hankkeita
voimakkaasti. Suomen harjoittama modernin aluepolitiikan ymmärtäminen
on kyllä ollut keskustalle aika vaikeaa ja ehkä vähän
ylivoimaistakin. Tuntuu, että keskusta ymmärtää vanhan
aluepolitiikan, jossa rahaa kylvetään aika lailla
tehottomasti maakuntiin. Aluepoliittiset toimet on kuitenkin valittava todella
huolella. Tähän on kansainvälisessä selvityksessä kiinnitetty
erityistä huomiota. Suomalainen aluepolitiikan malli ei
perustu pääosin tuki- ja vanhojen rakenteiden
ylläpitämiseen vaan uusien tuotantorakenteiden
luomiseen.
Nyt on myös käynnistynyt terve keskustelu kuntarakenteista.
Osaamisen ja tiedon levittäminen maakuntiin on osa uutta
aluepolitiikkaa, ja vain sillä saavutetaan kestäviä tuloksia.
Nyt on annettu enemmän vastuuta alueille itselleen. Valtio
tulee mukaan kumppanina alueiden omaehtoiseen kehittämiseen,
tavoitteiden muotoiluun ja sitoutumalla alueiden valmistettujen
ohjelmien rahoittamiseen.
Arvoisa puhemies! Ministeri Korhosen esittelemä uusi
aluekehityslaki vahvistaa edelleen alueiden päätösvaltaa
ja samalla tietenkin alueiden vastuuta. Ensimmäistä kertaa
valtion talousarvion laadinnassa alueiden näkemykset
otetaan systemaattisesti huomioon. Nyt päästään
aidosti vuorovaikutteiseen aluekehittämisen suunnittelujärjestelmään,
joka lähtee alueiden omista lähtökohdista
ja niiden vahvuuksien vahvistamisesta. Maakunnilla on hallituksen
esityksen mukaan entistä enemmän valtaa rahavirtojen
ohjailuun. EU-hankkeiden kansallista rahoitusta aiotaan siirtää samaan
päätösprosessiin. Nykyisin hankkeiden
kansallinen raha on ollut keskeisiltä osin ministeriöiden
rahaa. Nyt maakuntien päätösvaltaa, ohjausvaltaa
näihin rahoihin lisätään. Maakunnan
yhteistyöryhmissä, niin sanotuissa myreissä,
on tarkoitus hioa ja yhdentää valtion ja maakunnan
aluekehitystavoitteet. Kansallisten toimien on tuettava EU-hankkeita
ja oltava tukena ja täydentämässä niitä.
Ministeriöiden on tarkoitus laatia entistä systemaattisemmin
ja selvemmin aluekehitystavoitteita ja ohjata rahoitusta selvemmin
alueiden määrittelemiin kohteisiin. Tällä on
tarkoitus lähentää alue- ja sektoripolitiikkaa,
jotka nykyisin toimivat liian etäällä toisistaan
ja välillä toimenpiteet saattavat olla ristikkäisiäkin.
Maakuntaohjelman toteuttamissuunnitelman kautta on tarkoitus
lisätä alueiden roolia valtion vuosittaisessa
budjetin laadinnassa. Ei ole ihme, että valmistusvaiheessa
ministeriöiden vastustus on ollut aika vahva, kun kaipuu
vahvaan keskushallintoon elää edelleen aika voimakkaana
valtionhallinnossa. Tässä mielessä täytyy
antaa ministerille sitkeydestä tunnustus, että hän
on jaksanut viedä asian aika lailla maltillisestikin eteenpäin.
Nythän näyttää siltä,
että sisäministeriölle jää valvojan
ja kirittäjän rooli, kun muut sektoriministeriöt
tekevät varsinaista aluepolitiikkaa. Opetusministeriön
rooli kasvaa merkittävästi uuden aluepoliittisen
ajattelun myötä. Se vastaa osaamisesta ja koulutuksesta,
jotka ovat aluepolitiikan aivan keskeisintä ja kovinta
ydintä.
Arvoisa puhemies! Aluepolitiikan toteuttaminen ja siirtäminen
entisestään alueiden vastuulle on oikea. Helsingistä käsin
on kovin vaikea nähdä alueiden kehittämisen
tärkeimpiä painopisteitä. Vallan ja vastuun
siirtäminen alueille itselleen on kannatettavaa.
Markku Markkula /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Oulun alueen merkitystä ja aikanaan
tehdyn päätöksen merkitystä voi
selkeästi kuvata todella siinä, miten nopeasti
myös kansainvälisesti korkeatasoisen tieteen tekeminen
ja sen kytkeminen aluekehityksen keskeiseksi moottoriksi on edennyt
koko Pohjois-Suomessa. Nyt Oulun yliopiston johdolla kehittyvässä Multipolis-verkostossa
on sellainen erityinen ominaispiirre, jota ei ole missään
muuallapäin maailmaa. Sinne todella kehittyy laaja metropoli,
miljoonan asukkaan kehityskeskus. Miljoonan asukkaan sijoittuminen
vain on muista poikkeavalla tavalla alueella, jonka säde
on noin 500 kilometriä, eli se ulottuu myös Ruotsin,
Norjan ja osittain Venäjänkin puolelle. Tässä on
kyse myös selkeästi siitä, miten kyetään
ylittämään rajat ja miten kyetään
luomaan sellaista yhteistä verkostotoimintaa, joka todella
luo kilpailukykyä myös pienemmille alueille, synnyttää jotain
sellaista uutta elinvoimaa, joka on todella mielenkiintoista kansainvälisesti.
Timo E. Korva /kesk (vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Aluepolitiikassakin kokonaisuus muodostuu
osista, ja Oulun tapaus on tietysti yksi kiinnostava esimerkki.
En kritisoi ollenkaan sitä, että Oulu on näissä tukialueissa,
mutta aluekehityslakiin liittyen se on kuvaava esimerkki siitä,
mitä tapahtuu, kun poistetaan tavoite alueitten tasapainoisesta
kehittämisestä. Kysynpä vaan, millä tavalla
olisi arvioitu Oulun kilpailukykyä 50- ja 60-luvulla, jolloin
sinne aloitettiin valtavat satsaukset ja luotiin sellaiset olosuhteet, että nyt
voidaan koko kansakunnassa ja laajemminkin nauttia sen tuloksista.
Nyt on vain toinen kysymys se, että kun siellä on
tehty 6 500 työpaikan sopimustavoite, johon valtiovalta
sitoutuu, nyt ei ole keinoja siihen, millä tavalla Oulun
vaikutukset ympäristöön hajautuvat. Tällä ohjelmasopimuksella
varmistetaan, että väki vedetään muualta
Pohjois-Suomesta Oulun seudulle.
Mauri Pekkarinen /kesk:
Arvoisa puhemies! Vaikka olen täällä peräkkäin
kolme ensimmäistä puheenvuoroa käyttäneitten
vasemmistoliiton edustajien kanssa monessa asiassa erittäin pahasti
eri mieltä heidän täällä kertomansa
kanssa, olen yhdessä heidän kanssaan täsmälleen
samaa mieltä. Se asia on nimenomaan se, mitä ed. Huutola
lopuksi äsken sanoi, mikä jollakin tavalla oli
myös muiden täällä puhuneiden
rivien välissä, vähintäänkin
rivien välissä. Se sanoma oli se, että tämä hallituksen
lakiesitys kirjaa nyt laiksi sen, mitä aluepolitiikassa
on viime vuosien aikana tapahtunut. Näinhän se,
ed. Huutola, oli, aivan oikein.
Mitä aluepolitiikassa viime vuosien aikana on sitten
tapahtunut? Siitä voi piirtää monta kuvaa, mutta
jos avoimin silmin katsoo, mitä on tapahtunut, ja tilastoja
tuijottaa, mitä ne kertovat, ja yksittäisten ihmisten
elämäntilanteisiin pureutuu, mitä niistä löytyy,
vastaus siihen, mitä on tapahtunut, ei voi hirveän
paljon poiketa siitä, että Suomessa tapahtunut
alueellinen keskittyminen ja toisaalta alueiden tyhjentyminen on
ollut historiallisen radikaalia, kovaa, lujaa ja myöskin
rujoa, erityisesti monia yksityisiä kansalaisia koskettavalta
osalta myöskin rujoa. Jopa yllättävä on tulos,
miten ei vain tilastot tämän kehityksen sanovat,
vaan miten myöskin kansalaiset sen kehityksen kokevat.
Minullekin, vaikka olen aluekehitystä seurannut monien
vuosien ajan, kun itsekin vastasin muutaman vuoden ajan niistä ministerin
tehtävässä, oli yllätys, kun
Etla suoritti tutkimuksen ja selvityksen siitä, mitkä asiat
tänä päivänä suomalaisia
huolestuttavat. Asia, joka ihmisten huolenaiheena oli pompannut
oikein radikaalilla tavalla ylöspäin suurimpien
huolenaiheitten joukkoon, oli alueellinen eriytyminen, alueellinen
eriarvoistuminen ja siihen liittyvät erilaiset ongelmat
yksilöiden, eikä vain yksilöiden vaan
koko yhteiskunnankin kannalta.
Arvoisa puhemies! Se, että ihmiset kokevat asiat tähän
tapaan, ei ole jotain heille jostakin tuputettua vaan sitä,
minkä ihmiset näkevät ja kokevat omasta
elämänpiiristään, mitä heidän
kanssaihmisilleen tapahtuu heidän naapurustossaan, lähipaikkakunnilla
tai lähimaakunnissa. Siitä juontaa tuo käsitys,
tuo näkemys, mikä ihmisten mieliin on juurtunut
ja nyt näkyy niissä tutkimuksissa, mihin äsken
viittasin. Aluekehityksen erojen radikaali kasvu on noussut suomalaisten huolenaiheitten
joukossa aivan kärkipäähän. Hämmästyttävintä mielestäni
siinä on se, että se on noussut jopa turvattomuuden
taikka rikollisuuden taikka tämän tyyppisten asioitten,
jotka tähän saakka ovat olleet ehdottomassa kärkipäässä,
jopa niidenkin huolenaiheitten yli ja ohitse.
Löytyy tietysti, jos hakee, muutamia mittareita sille,
miksi näin on käynyt, miksi ihmiset tämän
kokevat. Tämä todella johtuu niistä ilmiöistä,
jotka voisi pelkistää alueellisen eriarvokehityksen
anatomiaan. Sitä voi tietysti monelta kulmalta katsoa,
mutta yksi tapa on katsoa, mitä on tapahtunut väestölle
ja työpaikoille. Väestö keskittyy tavalla,
jolle 70-luvun alku vetää suurin piirtein vertojaan
mutta vain suurin piirtein vertojaan. (Välihuuto) — No
joo, oli mikä hallitus tahansa 60—70-luvun vaihteessa,
se oli väärä politiikka silloin, että niin
nopeasti, niin rujosti silloin ihmiset joutuivat lähtemään
Ruotsiin. Voidaan sanoa, että tietyllä tavalla
voi olla parempi se, että nyt ihmiset ovat joutuneet kotoaan lähtemään
mutta ovat löytäneet työpaikan kuitenkin
täältä Suomesta. Jos on jotain hyvää,
ehkä se on tässä, koska kulttuurimuutos
Suomussalmelta Helsinkiin taikka Sumiaisista Vantaalle on huomattavasti
pienempi kuin joutua lähtemään kokonaan
toiseen maahan.
Työpaikkakehitys on seurannut samaa rataa. Kun Suomessa
on runsaat 80 seutukuntaa, vajaat 15 niistä kasvaa tai
pysyy entisellään väestön ja työpaikkojen
osalta, erityisesti väestön osalta. Valtaosa eli
sanotaan vähän yli 60 seutukuntaa ovat sellaisia,
jotka menettävät kaiken aikaa väestöään
tällä kehitysuralla. Väestö-
ja työpaikkakehityksen erilaistuminen on ollut todella
kovaa, se hakee vertoja äsken kerrotusta 60—70-luvun
vaihteesta.
Sama on tapahtunut myös palveluiden suhteen. Erityisesti
kunnalliset palvelut eriytyvät tason ja saatavuuden suhteen.
Se vaikuttaa moniin ihmisten valintoihin. Totta kai niin käytännössä käy.
Niin ikään infra eli julkiset peruspalvelut, se perusinfra,
mikä ihmisten jokapäiväisen selviytymisen
kannalta on tärkeää, on myöskin
eriarvoistunut ja erilaistunut monellakin mittarilla mitaten. En
käy tätä luetteloa enempää,
sitä voisi piirtää monenlaisin yksilöllisin
ja yhteisöllisin kuvin. Se on tässä tarpeetonta.
Lopuksi näiltä osin, kun kehitystä tässä kuvaan,
tulen siihen, mitä sisäasiainministeriön
raportti 2/2002 eli alueraportti, joka oli se pohja, mihin
tämä lakiesityskin perustuu, osoittaa, että Suomessa
aluekehitysrahojen määrä on tippunut vuodesta
94 vuoteen 98 14,5 miljardista 11,7 miljardiin markkaan.
Arvoisa puhemies! Ne rahat, joilla on varsinaisesti heikoimpien
alueiden kehitysedellytyksiä tukevaa merkitystä,
ovat vähentyneet radikaalisti näiden vuosien aikaan.
Mutta koko kuva ei piirry pelkästään
näillä luvuilla. Rinnan äsken sanottujen
lukujen pitää ottaa uuden ajan kehittymisen voimavarat
eli teknologia-, kehittämis- ja tutkimusmäärärahat.
Ne ovat lisääntyneet, ja se on hienoa, radikaalisti,
mutta niiden alueellinen kohdentaminen menee täsmälleen
toisin päin kuin muutenkin vähentyminen. Ne rahat,
jotka menevät heikoimmille alueille, menevät näinpäin
eli alas, ja ne määrärahat, jotka menevät
keskuksiin ja muutoinkin vahvimmille alueille, lisääntyvät
kaiken aikaa, erittäin radikaalilla tavalla lisääntyvät
kaiken aikaa. Tämän tyyppinen voimavarojen kehityssuunta
on johtanut siihen, mihin äsken muutamilla luvuilla tulin,
miten kansa kokee huolenaiheen alueellisesta eriytymisestä ja
eriarvoistumisesta.
Kun äsken luin nuo miljardit, haluan vielä huomauttaa
niiden osalta sen, että kun Suomi liittyi Euroopan unionin
jäseneksi, Suomi sitoutui periaatteessa niin sanottuun
lisäysperiaatteeseen. Lisäysperiaatteen — omin
sanoin sanottuna — idea on se, että Suomen saadessa
Euroopan unionin alue- ja rakennekehitysrahastosta voimavaroja alueellisen
kehityksensä tasapainottamiseen niiden periaatteiden edellytys
sille, että sitä saadaan, on se, että Suomi
ei vähennä omia kansallisia rahoja, näihin
tarkoituksiin aiemmin käytettyjä kansallisia rahoja.
Arvoisa puhemies! Nyt minä haluan huomauttaa, että kansallisetkin
rahat ja EU-rahat yhteen laskien ovat vähentyneet 94:stä 98:aan
tavalla, jonka äsken kerroin, 14,5:stä 11,7 miljardiin markkaan.
Arvoisa puhemies! Tämä kaikki on tapahtunut
vielä tällä hetkellä voimassa
olevan aluelainsäädännön aikana,
sen lainsäädännön aikana, mitä edessä istuva
ed. Ilkka Kanerva ministerinä ollessaan oli valmistelemassa
ja sittemmin myös valtioneuvostossa ja eduskunnassa läpi
viemässä. Haluan tällä sanoa,
arvoisa puhemies, ja se on nimenomaan ajateltavissa, mitä nyt
sanon, myöskin uuden lain säätämisprosessia
varten:
Vaikka laki sinänsä puhuu ja tuo ikään
kuin myös sitä keinovalikoimaa alueellisesti tasapainoisemman
kehityksen turvaamiseen, jos hallituksen politiikka haluaa panna
syrjään sen voimassa olevan lain perussanoman,
niin se kyllä hirveän helposti käy.
Toivon, että kun tämä laki nyt sitten
hyväksytään — tässä laissa
on aika paljon hyvääkin, tulen kohta niihin hyviinkin
kohtiin — etteivät ainakaan tulevat hallitukset
menettelisi niin kuin Lipposen hallitukset ovat menetelleet. Laki
oli monessa hyvä, mutta sen käytännön
toteutus johti siihen, mistä ne luvut kertovat vääjäämätöntä kieltään,
joihin lukuihin äsken kahteen kertaan omassa jutussani
tulin.
Arvoisa puhemies! Muutama ajatus vielä niistä yksityiskohdista,
jotka tähän lakiesitykseen liittyvät.
Ensiksi vähän huonompaa, sellaista mitä epäilen,
arvostelenkin vähän, ja muutama tunnustuskin niistä asioista,
jotka sen tunnustuksen mielestäni ansaitsevat.
Aivan kuten ed. Korva täällä äsken
sanoi, tässä laissa on merkittävä muutos
aiempaan ja aiempiin aluekehityslakeihin. Aikaisemmin oli aluepolitiikkalaki,
ja nyt voimassa olevassa laissa ensimmäisen kerran ruvettiin
puhumaan aluekehityslaista. Ensinnäkin se vanha laki asetti
selvästi alueellisen tasapainoisen kehityksen päätavoitteeksi.
Nyt uudessa laissa lähdetään siitä,
että päätavoite on kilpailukyky, kasvu
ja työllisyys, ja vasta toissijaisena tavoitteena lain
1 §:ssä lähdetään siitä,
että tulisi vähentää alueitten
kehityseroja. Se sanotaan nimenomaan, että tavoitteena on
vähentää alueellisia kehityseroja. Lain
tarkoitus- ja tavoitepykälässä siis poiketaan
siitä, mikä periaate on tähän
saakka Suomessa hyväksytty, ja tämä on
aika merkittävä muutos.
Toinen saman tyyppinen muutos liittyy siihen, että kun
vanha laki luetteli tai toi esille niitä asioita, joista
pitää tasapainoisen alueellisen kehittämisen
nimissä pitää huoli, niin vanha laki mainitsi
muun muassa erilaiset kansalaisten kannalta tärkeät
palvelut ja niiden palveluiden tasapuolisen turvaamisen periaatteen
ja alueellisen kehityksen kannalta tärkeän perusrakenteen
turvaamisen. Myöskin tämän vanha laki
sanoi: keskeiset palvelut eri puolilla Suomea ja keskeinen perusrakenne,
tiet, tietoliikenne, vesihuolto jnp. Näiden edes kutakuinkin
tasapuolisen ja tasavertaisen toteuttamisen tavoite oli vanhassa
laissa sanottu. Tällaista uudessa laissa enää ei
ole, ainakaan sen pykälissä. Kävin joka
ikisen pykälän läpi, ja sieltä ainakaan
tällaista ei löydy.
Se, että lain tavoite ja tarkoitus ykköspykälässä ja
tämän tyyppiset myöhemmät pykälämuutokset
on tähän lakiin toteutettu, helposti johtaa siihen,
mitä täällä ed. Korva jo sanoi.
Ei aiotakaan enää pitää aidosti
ja voimakkaasti huolta siitä, että tasapainoinen
kehitys maan sisällä toteutuu. On luovuttu paljon
siitä, mitä tähän saakka on
pidetty tärkeänä, ja näin mielestäni
tämä on huono.
Arvoisa puhemies! Yhteen yksityiskohtaan haluan tässä puuttua,
joka tuli sekä ministerin että erityisesti ed.
Huutolan puheenvuorossa esille. Tässä uudessa
lakiesityksessä hyvää ensinnäkin
on se, että maakuntasuunnitelma tämmöisenä aluepolitiikan
toteuttamisen mekanismina on hyvä ja kannatettava instrumentti.
Toisekseen sen tavallaan vuosittainen toteutus tällä toteuttamissuunnitelmalla
on sekin periaatteessa aivan hyvä homma. Ainoastaan siltä osin
voi vähän dubioida sitä, miksi myrin
pitää hyväksyä lopulta tämä toteuttamisohjelma.
Eikö se voisi olla aidosti maakuntien liittojen käsissä?
Niin ikään voi kysyä, minkä takia
pykälätasolla luovuttiin siitä, mikä tällä hetkellä voimassa olevassa
laissa on sanottu. Nyt sanotaan, että maakunnan päättäjät
voivat antaa maakunnan nimissä valtion piiriviranomaisille
ohjeet siitä, miten pitää eri määrärahoja
priorisoida, miten niitä maakunnan sisällä kohdentaa.
Jos piiriviranomainen poikkeaa maakunnan päättäjien
tahdosta, piiriviranomaisen pitää erikseen perustella, minkä takia
se poikkesi maakunnan näkemyksestä ja tahdosta.
Tätä ei pykäliin enää ole
kirjoitettu. Minä toivon, että ministeri pystyy
kaivamaan tämän periaatteen jostain, että se
jostakin pykälien takaa voisi edelleenkin löytyä.
Arvoisa puhemies! Mitä vielä tulee näihin väitteisiin,
joita täällä on sanottu nykyisestä aluepolitiikasta
ja siitä, miten keskustassa siihen suhtaudutaan, erityisesti
nyt kiinnittyi huomiota siihen, kun täällä ed.
Huutola sanoi, että nämä kiitosta saaneet
asiat ovat osaamiskeskusohjelmat ja aluekeskusohjelmat. Minä en
kyllä usko, että aluekeskusohjelmista on paljon
pystytty vielä lausuntoja antamaan. Jos aivan äskettäin
meidänkin liittomme alueelle tuli ensimmäinen
periaatteellinen markka, jolla aletaan tätä hommaa
toteuttaa, niin kovin paljon kiitosta siitä ei vielä tähän
mennessä minun ymmärtääkseni
ole voinut tulla.
Mitä tulee taas väitteeseen osaamiskeskusohjelmasta,
siitä, onko se hyvä tai huono, ed. Huutola oli
sitä mieltä, että se on hyvä ohjelma,
ja sen lisäksi hän väitti, että tämä on
jotain sellaista, mikä on nykyhallituksen tekemisiä ja
mitä keskusta vastustaa. Toivon, että enää tässä salissa
ainakaan kukaan sellaista ei väittäisi. Tämä osaamiskeskusohjelma
otettiin edellisen, Ahon hallituksen, aikaan silloin valmisteltuun
lakiin. Minä vastasin tämän lain valmistelusta,
ja silloin tämä ajettiin silloiseen lakiin sisälle.
Osaamiskeskusohjelman ideahan oli nimenomaan se, että ei
koota maakunnan sisälle jo valmiiksi tulevia voimavaroja
maakunnan keskukseen, vaan valtakunnallista, silloin erittäin
vankasti Helsingin seudulle keskittynyttä osaamisen teknologian
ja kehittämisen rahoitusta, valtakunnallisia voimavaroja,
haluttiin siirtää maakuntakeskuksiin niitten sellaisten
osaamisalueitten vahvistamiseen, joilla osaamisalueilla näytti
olevan ei vain kansallisesti vaan myös maailmanlaajuisesti
suurta merkitystä. Tässä ei maakunnan sisällä voimavaroja
keskitetty keskuksiin, vaan tässä nimenomaan haluttiin
valtakunnallisin voimavaroin resursoida näitä osaamisalueita.
Väite, että keskusta on tätä vastustanut,
on niin väärä kuin ikänään
voi joku väite olla, koska silloin minä sen ajoin
siihen lakiin sisälle yhdessä silloisten hallituspuolueiden
kanssa. Minä muistan kyllä, että silloinen
oppositio piti ankaraa ääntä, että tämä on
niin väärin kuin olla voi. On hyvä, että nyt
kehutte esitystä näiltä osin.
Arvoisa puhemies! Kun aika loppuu tasan tarkkaan nyt, haluan
lopuksi sanoa, että hyvää tässä esityksessä on äsken
kertomani. Minä toivon, että eduskuntakäsittelyn
yhteydessä ja aikana yritettäisiin hakea myös
sellaisia keinoja tähän myöskin lakitasolle,
jotka keinot voisivat tehdä sen, mikä tästä nyt
vielä voimassa olevasta laista puuttuu. Osaamiskeskusjärjestelmä oli
tietyllä tavalla siinä hyvää ja
tärkeätä, osaamisen, koulutuksen ja teknologian
siirto maakuntiin.
Mutta nyt, arvoisa puhemies, tarvittaisiin seuraava askel: maakuntakeskuksissa,
joissa sitä voimavaraa on, niitten vipuvarsien tunnistaminen,
joilla tätä teknologiaa ja osaamista ja kehittämispotentiaalia
kohdennettaisiin myös maakuntien sisällä aluekeskuksiin
ja eri puolille sellaisille alueille, sellaisiin kuntiin, sellaisiin
seutuihin, joilla kehittymisen edellytyksiä todellakin
on.
Alue- ja kuntaministeri Martti Korhonen
Arvoisa rouva puhemies! Ihan lyhyesti kahteen perusasiaan:
Lakiesityksen lähtökohtahan on, niin kuin
ed. Pekkarinen hyvin tietää, että aluekehityksen
kohteena on koko maa, elikkä on levitetty koko maan alueelle
tämä toiminta, niin kuin pitääkin
olla.
Toinen sellainen periaatteellinen isompi asia, johon ed. Pekkarinen
kiinnitti huomiota, on toiminnan viive. Me kumpikin tiedämme,
että kun tässä yhteiskunnassa toimitaan,
niin vaikutukset tulevat viiveellä. Näinhän
se on. Kun 90-luvun alussa lähdettiin toimimaan, silloin
valittiin, niin kuin me kaikki muistamme, vientivetoisen kasvun
strategia, jonka seuraus, niin kuin moneen kertaan silloin sanottiin,
tulee olemaan se, että se keskittää toimintoja.
Se on tapahtunut. Keskittyminen on tapahtunut 6—7 erikokoiseen
keskukseen. Nyt hallitus on vastannut siihen, nimennyt 34 aluekeskusta,
joilla tätä tasapainotusta yritetään
levittää huomattavasti laajemmalle kuin 6:een.
Sitten, jos aika riittäisi, kävisin vielä tämän
sisäpuolenkin läpi, mutta se ei riitä.
Minusta tämä, mistä puhuimme, elikkä Multipolis-verkko,
Pohjois-Pohjanmaan alueella tapahtunut kehitys, on yksi osoitus
siitä, että me voimme saada sen kehityksen laajenemaan,
jos me haluamme, jos se yhteinen tahto on.
Jyrki Katainen /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa rouva puhemies! Ed. Pekkarinen, teidän näkemyksenne
muuttoliikkeen perimmäisistä syistä ovat
varsin käsittämättömiä.
Minä nyt kehottaisin teitä tutustumaan esimerkiksi
Pellervon taloudellisen tutkimuslaitoksen tutkimuksiin tai kysymään
ihan henkilökohtaisesti vaikkapa Vesa Vihriälältä neuvoa
siihen, mistä muuttoliikkeessä oikeasti on kysymys.
Minä luulen, että hän pystyisi avaamaan
teidän silmiänne hivenen siinä, että muun
muassa koulutustason kohoaminen on lisännyt muuttohalukkuutta,
ihan aitoa muuttohalukkuutta. Toisaalta elinkeinorakenteen muuttuminen,
jota ei olisi pystynyt patoamaan yksin edes keskustan hallitus,
on aiheuttanut sen, että Suomi muuttuu. Suomi muuttuu,
niin kuin se muuttui 60-luvulla, 70-luvulla, 80-luvulla. Niin kuin
itsekin totesitte, 60—70-luvun aluepolitiikan seurauksena
ihmiset pakenivat Ruotsiin. Luojan kiitos, tätä siirtymää ei
enää samassa mittakaavassa ole.
Elikkä yhteiskunta tulee muuttumaan, ed. Pekkarinen,
vielä tulevaisuudessakin. On parempi hyväksyä tietyt
lainalaisuudet ja lähteä tukemaan positiivista
kehitystä (Puhemies koputtaa) ja etsimään
oikeaa politiikkaa, jolla pystytään ihmisille
takaamaan valinnanvapaus heidän elämänlaatuunsa
liittyvissä kysymyksissä.
Puhemies:
Muistutan muutamasta pelisäännöstä:
siitä, että vastauspuheenvuoro on minuutin mittainen,
ja siitä yleisesti sanoen, että välihuudot
esitetään omalta paikalta, silloin kun niitä esitetään,
niin kuin vastauspuheenvuorotkin.
Matti Huutola /vas(vastauspuheenvuoro):
Rouva puhemies! Ed. Katainen aika hyvin kertoi muuttoliikkeen
yhdestä lähtökohdasta. Mutta eikö,
ed. Pekkarinen, ole ihan rehellistä ja oikein tunnustaa
se, että se työttömyys, joka oli rajua
ja rujoa, joka tuli silloin 90-luvulla, ja lama, joka meitä kohtasi,
on yksi keskeinen syy myös tähän muuttoliikkeeseen?
Eikö ole myös rehellistä, ed. Pekkarinen,
tunnustaa se, että vanha aluepolitiikka ei vastannut niihin
rakennemuutoksiin, jotka tuolloin tapahtuivat? Niihin laman ja taantuman syövereihin
ja syihin vanha aluepolitiikka ei vastannut. Ei ollut olemassa välineitä.
Eikö nyt ole, ed. Pekkarinen, nähtävä tulevaisuuteen
ja nähtävä niin, että nyt tämä uusi
aluekehityslaki tähtää vähän
kauaskantoisempiin ja ehkä pysyvämpiin ratkaisuihin
kuin aikaisemmin?
Markku Markkula /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Oli kyllä käsittämätön
se ajattelutapa, jolla ed. Pekkarinen ihannoi tuota vanhaa aluepoliittista
lainsäädäntöä. Nyt todella
lähdetään selkeästi siitä,
että me tarvitsemme Suomeen kymmeniä sellaisia
vahvoja alueita, joiden osaamiseen ja sitä kautta kilpailukykyyn
voidaan satsata sekä alueen yhteisillä voimavaroilla
että valtion voimavaroilla. Tätä kautta
syntyy menestyksellistä, kansainvälisesti verkostoituvaa
yritystoimintaa. Tältä osin kiistatta tämä laki
on toinen kuin se vanha lainsäädäntö.
Tässä mielessä on selkeää,
että eduskunta omalla tavallaan varmasti suuntaviivoja
määrittelee ja ottaa vastuun siitä, että Suomessa
eri puolilla kyetään menestymään
tämän jälkeenkin eikä käy
niin, että kaikki keskittyisi vain yhteen paikkaan, vaan
nyt todella hajautetaan ja tätä kautta saadaan
eteenpäin laajaa kehitystä eri puolilla Suomea,
mutta ei tietenkään kaikilla alueilla.
Harry Wallin /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa rouva puhemies! Olisin myöskin kommentoinut
tätä väestömuutosta sikäli,
että Etelä-Pohjanmaalla väki on vähentynyt
50 vuotta johtuen maatalouden koneellistumisesta. Eniten lähti
30-luvulla, lähdettiin Amerikkaan, ja 70-luvulla Ruotsiin.
Nyt väestön väheneminen on pysähtynyt.
Kyllä teidän hallituksenne aikana muun muassa
VR yhtiöitettiin, mikä tarkoitti, että satoja
työpaikkoja siirtyi Pirkanmaalle. Postin yhtiöittäminen
on vähentänyt kymmeniätuhansia työpaikkoja.
Pitää katsoa myöskin peiliin, kun on
siirretty työpaikkoja haja-asutusalueelta keskuksiin.
Matti Väistö /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ed. Pekkarinen otti esille sen, että aiemminkin
muutettiin, 60- ja 70-luvulla. Silloin muuttoliike kohdistui sellaiseen
joukkoon, joka ei vienyt väestörakennetta hyvin
vinoksi. Tänä päivänä muuttajat
ovat nuoria, mutta he ovat monilla alueilla ainoita nuoria ja koulutettuja.
Nyt väestörakenne vinoutuu todella suuresti ja
se on suuri huoli.
Mitä sitten tulee ed. Kataisen näkemykseen, kun
hän totesi, että on tunnustettava tietyt lainalaisuudet,
tarkoittaako tämä siis sitä, niin kuin lakiesityksestäkin
voi lukea, että väestö-, elinkeino- ja
aluerakenteen pohjalta tehdään päätökset? Eikö pitäisi
olla passiivisen sijaan aktiivisempi ote asioihin eikä niin,
että ikään kuin antaudutaan sille, että ei
tälle mahdakaan mitään? Tätä minä en
voi hyväksyä.
Timo E. Korva /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Suosittelisin ed. Kataiselle ja eräille
muillekin sen tutkimista, mikä on valtakunnallisen elinkeinorakenteen
muutoksen tilanne. Muun muassa maa- ja metsätaloudessa
on sellainen tilanne vaikeimmilla työllisyysalueilla, että se
ei ole enää pitkään aikaan selittänyt
tätä muuttoliikettä ja väestöpakoa,
vaan oleellisin asia on se, mikä täälläkin
on tullut esille, että valtion budjetti on suunnattu 90-luvun
lopulla täydellisesti uudelleen. Muun muassa Lapissa ovat valtion
suorat työpaikat vähentyneet puoleen eli noin
6 500 työpaikalla, puhumattakaan yksityistämisistä,
mitä kautta ovat työpaikat menneet. Samaan aikaan
on valtion budjetissa ollut varaa lisätä muun
muassa Helsingin seudulle 3 500 työpaikkaa. Ed.
Katainen, tämä on sellaista, mikä ei
ole mitään luonnonlakia, vaan se on tästä talosta
johdettua politiikkaa.
Pekka Kuosmanen /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa rouva puhemies! Totean ed. Pekkariselle, että suurin
virhe Suomessa tehtiin Hallinto 2000 -uudistuksessa, kun putkihallinnosta
maaseudulta ja kehitysalueilta poistui noin 3 500 virkamiestä,
jotka siirrettiin keskushallintoon lähinnä EU-asioitten
takia. Nämä henkilöt, jotka puolustivat
nimenomaan maakuntia, olivat osittain valtioneuvoston alaisia valtion
virkamiehiä.
Minun mielestäni aluekehityksen tärkein tehtävä olisi
elinkeinoelämän elvyttäminen. Kaikki muu
toiminta on toisarvoista, eli jos emme saa elinkeinotoimintaa virkistymään
alueilla, niin aivan turha on sinne syytää rahaa
sillä tavalla, että tukipaketti annetaan sille
ja tälle, jos ei yritystoiminnan esteitä poisteta.
Siinä mielessä ed. Pekkarisen puheenvuoro oli
minusta hyvin asiallinen ja kannatettava.
Jyrki Katainen /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa rouva puhemies! Voin yhtyä siihen, mitä ed.
Kuosmanen totesi elinkeinopolitiikasta. Otin esille tietyt lainalaisuudet.
Lainalaisuudet ja tietyt tosiasiat on tunnustettava silloin, kun
etsitään oikeaa instrumenttia elinkeinopolitiikkaan.
60-luvulta 70-luvulle elinkeinopolitiikka oli käytännössä sitä,
että valtio hajasijoitti oman omistuksensa alaisia yhtiöitä tai
niitten osia eri puolille. Jokainen meistä tietää,
jopa keskustalaiset ovat näin sanoneet, että ei
tämä politiikka voi enää jatkua.
Mutta kun kysytään, mikä on se oikea
elinkeinopolitiikka, mikä tuottaa tulevaisuudessa, niin käykää kysymässä yrittäjiltä.
Se ei ole tukipolitiikka. Se on pääsääntöisesti
teknologiapanoksia, se on pääsääntöisesti
Tekesin tyyppistä rahoitusta, se on pääsääntöisesti
tietynlaisia investointiavustuksia, jotka tuottavat tulevaisuudessa.
Meidän hyvinvointimme perustuu teolliseen ja tuotannolliseen
yritystoimintaan, ja sitä meidän pitää pystyä kasvattamaan.
Valitettavasti ihan joka kuntaan näitä yrityksiä ei
vapaaehtoisesti synny ja valtio ei niitä pysty synnyttämään.
Mauri Pekkarinen /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Jos jonkin teksti on vanhakantaista tekstiä,
niin ed. Kataisen politiikka on kyllä niin vanhakantaista
kuin ikäpäivänä olla voi. Se
on antaa mennä -periaatetta, käsien ylös
nostamista markkinavoimien lainalaisuuksien edessä ja
vielä hallituksen politiikalla sen jonkunlaista tukemista.
Sitten hän kuvaa vanhaa aluepolitiikkaa ja ottaa esimerkin
60-luvulta ja 70-luvulta. Kannattaa nyt pikkuisen, ed. Katainen,
opiskella sitä, mitä Suomen aluepolitiikassa on
viime vuosien aikaan tapahtunut. Se uudistus, joka 93 tehtiin, oli
radikaali uudistus teknologian, osaamisen ja koulutuksen voimavarojen käyttöönottamiseksi.
Siinä nämä asiat otettiin aluekehityksen
välineiksi, ja te huusitte silloin suoraa huutoa, kun osaamiskeskusjärjestelmä perustettiin,
ja monet muutkin pitivät sitä aivan kohtuuttomana.
Muistan erityisesti, että Helsingin yliopiston silloinen
kansleri piti oikein julkisen puheenkin, jossa piti aivan tolkuttomana
sitä, että aletaan hoitaa tällaisia osaamiskeskuksia eri
puolille Suomea Helsingin rahoilla, täältä siirrettävillä rahoilla.
Arvoisa puhemies! Ministerille vielä sanon sen verran,
että olen samaa mieltä siitä, että kävi niin,
että vientivetoinen kasvu johti siihen, että keskittymisen
eväät vahvistuivat. Mutta mitä teki hallitus
omilla toimenpiteillään tämän
asian edessä? Veti entisestään voimavaroja
pois niiltä alueilta, jotka olisivat tukea tarvinneet,
ja keskitti voimavaroja niille, joihinka vientivetoinen strategia
muutoinkin alueellista toimintaa keskitti. Näinhän
kävi. Teidän lukemanne, teidän oma 2/2000 -raporttinne,
kertoo selvää kieltä sitä.
Puhemies:
Muistutan myös siitä säännöstä,
että kun V-painike ei ole käytössä,
vastauspuheenvuoroa pyydetään seisomaan nousten
ja ääneen lausuen. Sen nyt minä kyllä silmilläni
näen täällä useimmiten. Mutta
ihan toden totta. Tästä syystä minä säästin
teille viimeisen sanan, ed. Pekkarinen.
Kiitoksia, puhemies! Minä olen niin pieni, etten erotu.
Puhemies:
No, kyllä sitä voi pystyyn nousta pienikin.
Kari Rajamäki /sd:
Arvoisa puhemies! Tämän lakiesityksen yleistavoitteet
ovat täällä tulleet moneen kertaan esille,
ja tärkeintä on juuri se, että aluekehitysvarojen
suuntaaminen tapahtuu nyt erityisen toteuttamissuunnitelman mukaisesti,
se on laajentamassa kansallisen aluepolitiikan keinovalikoimia,
ja edelleen talousarvion alueelliset määrärahat
mahdollisimman avoimesti saataisiin myöskin maakunnallisen
toteuttamissuunnitelman toteutukseen. Kolmas ehkä keskeinen
on myös kumppanuuteen perustuva yhteistyö, jota
tässä myöskin pyritään
voimakkaasti tuomaan esille.
Meillä on ehkä aluepolitiikassa kaksi keskeistä puutetta.
Niitä on ollut nimenomaan perinteisesti yhteistyön
puute eri tasoilla ja poikkihallinnollisuuden puute asioiden valmistelussa
ja käsittelyssä. Näitä molempia
on voimakkaasti viety eteenpäin. Voisi sanoa, että kiitos
Euroopan unionin jäsenyyden tässä maassa
on jouduttu yhteistyön koulun alkeisluokille, esiopetukseen
ainakin, ja monella alueella ei oikeastaan maakuntienkaan välinen
yhteistyö olisi tässä tilassa ilman Euroopan
unionin esimerkiksi tavoite 1 -ohjelmaa, Itä-Suomessa esimerkiksi.
Tämä on ollut erittäin tärkeää havaita,
kun nyt mietitään myöskin tämän
lain sisältöä ja vaikutuksia.
Myöskin tähän kehitykseen liittyy
valtioneuvoston maaseutupoliittinen periaatepäätös,
jossa tätä yhteistyötä eri viranomaisten
osalta jo periaatepäätöksessä pidetään
vahvasti punaisena lankana kuten myöskin sitten tietysti
yleensä poikkihallinnollista otetta. Sitten on tietysti
myöskin aluekeskusohjelmat, jotka täällä on
mainittu. Niiden keskeinen merkitys ei nimenomaan ole se, että rahaa
jaetaan, vaan että pyritään yhteistyötä tiivistämään
seutukunnan muussakin kehittämisessä, palvelujärjestelmien
ylläpidossa jne.
Kun täällä on keskusteltu entisestä ja
nykyisestä aluepolitiikasta, niin ed. Pekkarinen tiesi varmaan,
mitä tulen täällä pohtimaan ääneen, koska
hän katsoi viisaammaksi poistua salista. Olemme hänen
kanssaan tästä teemasta nimittäin 90-luvun
aikana useamman kerran keskustelleet.
Olennainen ero ministeri Pekkarisen ja keskustapuolueen ja keskustan
vallan aikaiseen aluepolitiikkaan on juuri nykyään,
että pyritään voimistamaan erikoisvahvuuksia,
käyttämään niitä vipuvarsia,
joilla saadaan myönteistä ja rakenteellista, kehittämisedellytyksiä vahvistavaa tulosta.
Ennen vanhaan pyrittiin ikään kuin kaikkia syleilevään
haulikkoammuntaan ja siitä ei yleensä sitten kostunut
kukaan. Erityisesti tämä epäjohdonmukaisuus
näkyy ministeri Pekkarisen runnomissa 90-luvun alun aluepoliittisissa ratkaisuissa,
ja otan niistä esimerkiksi kaupungin nimeltä Varkaus.
Itä-Suomen teollistunein kansainvälinen teollisuuskaupunki
nimettiin ministeri Pekkarisen ja keskustan aluepoliittisissa linjauksissa
yhdellä navetalla maaseutualueeksi, 5b, mikä tarkoitti
sitä, että Varkauden kansainvälistä tasoa
oleva erikoisteollinen osaaminen sai tyhjän työkalupakin:
ei annettu minkäänlaisia välineitä elinkeinopoliittiseen
kehitystyöhön, asetettiin ympäröivää maaseutua
huonompaan kehittämisasemaan investointitukien ja muiden
yritystukien ja vipuvarsien osalta.
Nyt sitten kun 95 tuli uusi hallitus, niin se nosti Varkauden
kuntaministeri Ahteen aikana aikoinaan erityistukialueeksi. Muun
muassa Sanomapaino, Forssaa edeltävä Sanoma Oy:n
satelliittipaino, saatiin tällä ministeri Ahteen
aikaisella ratkaisulla Varkauteen, erityistukiratkaisulla, ja nyt
sitten tätä jatkoi EU:n tavoite 1 -ohjelma, joka
on laittanut uskomattoman myönteisen investointiaallon
käyntiin tässä yhden navetan ministeri
Pekkarisen maaseutualueessa. Siellä on erittäin
voimakkaita investointeja: koko Foster Wheelerin Euroopan energiaosaamisen
keskus, sata uutta työpaikkaa viime vuonna, sata uutta työpaikkaa
tulee tänä vuonna. On rakennettu Taitotaloa, uusia
yrityksiä, merkittävää, koko
seutukuntaa vahvistavaa työpaikkakehitystä. Eli
tällaista menneisyyttä ja aluepolitiikkaa, mitä keskusta
tarjosi, konkreettisena esimerkkinä nyt Varkaus, on syytä pelätä.
Sillähän ei pelkästään heikennetty
Varkautta, vaan koko sitä maakuntaa, koko Itä-Suomea
laajalla alueella. Kun Varkauden kaupunginvaltuuston 43 valtuutetun
joukossa on kaksi keskustapuolueen jäsentä, se
on näihin jälkiin nähden suhteettoman
suuri edustus.
Joka tapauksessa tämän lakiesityksen sisällöstä,
arvoisa puhemies, totean sen verran vielä, että maakuntaliiton
rooli on tietysti tässä keskeinen edelleen. Se
hyväksyy maakuntaohjelman ja yrittää koota
maakunnan eri toimijat yhteen. Tältä osin pidän
tärkeänä tietysti sitä, että myöskin
valtion viranomaiset voisivat tätä poikkihallinnollisuutta
löytää ja entistä enemmän
myöskin niin budjetin valmistelussa, talousarvion valmistelussa
kuin hallituksen lakiesitysten valmistelussa tulisi kansantaloudellisten
vaikutusten ohella arvioida myös aina alueellisia ja työllisyysvaikutuksia
eli tuoda tätä kautta aluepoliittista näkökulmaa
voimakkaammin mukaan. Itse asiassa voisihan sitä miettiä valtionyhtiön
myynnin yhteydessäkin. Viittaan Kemiraan tai johonkin muuhun.
Itse asiassa on myöskin selvää, että jos
ajatellaan yleisiä kehittämisedellytyksiä,
niin oli hyvä esimerkki eilen Pohjois-Savon maakuntahallituksessa,
joka jatkaa vielä vierailua Itävallassa. Olimme
Itävallan itäisissä maakunnissa, jotka ovat
olleet erittäin vahvasti Unkarin rajan läheisyydessä kehityksestä jälkeen
jäänyt maaseutuvaltainen, pieniä kyliä kattava
alue. Siellä oli juuri teollista toimintaa. Siellä on
saatu erittäin mahtava viritys aikaan juuri meidänkin
puhumilla laajakaistaverkko- ynnä muilla investoinneilla. Siellä on
investoitu erittäin paljon. Muun muassa tuotiin esille,
että hyvät moottoritiet ja perusinfra tekevät
alueen esimerkiksi pääkaupunkiin Wieniin nähden
täysin kilpailukykyiseksi.
Ihan sama on meillä Itä-Suomen kehittämisessä.
Esimerkiksi Valtatie 5 on pidettävä todella nopeiden,
turvallisten kuljetusten väylänä. Samoin
on myöskin pidettävä huolta elinkeinoelämän
kehittämisedellytyksistä avainhenkilöiden kannalta
välttämättömien lentoyhteyksien
turvaamiseksi. Tältä osin liikenne- ja viestintäministeriössä on
eduskunnan kanta otettava paremmin huomioon, niin että esimerkiksi
ei aseteta kyseenalaiseksi keskustelussa Savonlinnan kansallisen
vientiteollisuuden lentoyhteyksiä. Kyllä nämä on
turvattava. Jos tällaiset asiat klikkaavat, niin ei tarvitse
kuvitella, että teollisuus toimii. Se panee pillit pussiin
ja katsoo paikan jostain muualta.
Laaja-alaisempaa valtion viranomaisten yhteistoimintaa ja arviointia
tarvitaan. Sanoisin, että missään nimessä uudelleenjärjestelyssä ei voi
joku kauppa- ja teollisuusministeriö olla mikään
aluepoliittinen ministeriö. Sitä on nyt pyrittävä tietysti
myöskin sisäasiainministeriön, hallintoministeriön,
kautta koordinoimaan ja kenties joissakin asioissa ehkä pääministerin
johdolla myöskin keskeisten aluepolitiikkaan vaikuttavien
ministereiden yhteisistunnoissa valtioneuvoston kanslian puitteissa
tiettyjä peruslinjauksia viemään eteenpäin.
Hyvin tärkeätä on, että juuri
toteuttamissuunnitelmavaiheessa otetaan todella niiden alueiden peruspalvelujärjestelmään
ja myöskin kehittämisedellytyksiin liittyvät
asiat, niin kuin viittasin, lentoliikenne, laajakaistaverkot ja
perusinfra, hyvin huomioon.
Sitten asia, joka vaatii mielestäni hallintovaliokunnassa
kyllä tarkempaa pohdintaa, on juuri maakuntaliittojen eli
maakuntavaltuuston hyväksymän maakuntaohjelman
sitovuus ja vaikuttavuus suhteessa maakunnan yhteistyöryhmän
rooliin.
Minä tiedän, että eräissä maissa,
juuri Itävallassa, on niin, että maakunnan yhteistyöryhmän pitää olla
yksimielinen projektista. Sitten se vasta hyväksytään.
Meillähän tehtiin, onneksi kuitenkin nähdäkseni,
sellainen ratkaisu, että esimerkiksi Itä-Suomessa,
Pohjois-Savossa, kaksi kolmasosaa myristä pitää saada
päätöksen taakse, jotta se on siellä läpäissyt.
Myrin eli maakunnan yhteistyöryhmän kokoonpano
kannattaa nyt muistaa. Siinähän on kolmasosa virkamiehiä:
tiepiiri, ympäristökeskus jnp., kolmasosa on yrittäjä-,
ammattiyhdistys- ynnä muita tahoja ja kolmasosa on vaaleilla
valittua poliittista edustusta, siis vähintään
kunnanvaltuustotasoa olevaa joukkoa eli maakunnan päätöksentekijöitä.
On aika erikoinen tilanne, että ikään
kuin valmisteleva porukka ja yhteistyötahot käytännössä voivat
siis päättää, että maakunnan
kehityksen kannalta tärkeäksi asetettu asia ei
periaatteessa myrin päätöksellä toteutuisikaan.
Tämä on varmaan hyvin teoreettinen tilanne, mutta
tätä kannattaa pohtia, ettei käy niin,
että maakunnan kokonaiskehityksen kannalta tärkeä,
jopa maakuntavaltuuston yksimielisesti hyväksymä asia
voitaisiin ikään kuin veto-oikeudella, ikään
kuin virkamiesvalmistelun ja virkamiesten eri sektorien välisen
rahakilpailun takia evätä. Minä toivon, että tämä jää teoreettiseksi.
Tästä asiasta olisi mielenkiintoista kuulla nimenomaan
ed. Ilkka Kanervan, joka johtaa Suomen maakuntahallitusten puheenjohtajien
yhteistyötä ja tuumausta näissä asioissa,
kommenttia. Olen käsittänyt, että maakuntahallitusten
puheenjohtajat ovat asiassa muun muassa olleet keskustelussa. Eli
tämä on ehkä se olennainen asia.
Samoin on syytä korostaa tämän lakiesityksen hyvää periaatetta
seurantajärjestelmän osalta. Maakunnassa pitää itse
pystyä järjestämään
ajan tasalla oleva seuranta eikä niin, että herrat
valvovat itseään. Pitää saada
yrittäjät, ammattiyhdistys, maataloustuottajat,
muut toimijat kolmatta sektoria myöten arvioimaan koko
ajan maakunnan kehittämisen suuntaviivoja ja toimenpiteiden
riittävyyttä, jotta voidaan myöskin ruoria kääntää.
Ilkka Kanerva /kok(vastauspuheenvuoro):
Vastauspuheenvuorona, arvoisa puhemies, totean ensinnäkin
sen, että ei se edellinenkään aluekehityslaki
nyt ihan, niin kuin nuoriso sanoo, syvältä ole.
Nimittäin itse koin sen aika lailla osaamiskeskuslaiksi.
Siinä suhteessa yhdyn siihen kehumispuoleen, jonka ed.
Pekkarinen täällä sanoi. Mutta toteaisin,
että kyllä se oli kokoomuksen puolelta tähän
aluekehityslakiin tuotu näkökanta. Katson tässä myöskin
tuonne puhemieskorokkeen suuntaan.
Mitä tulee ed. Rajamäen kysymykseen siitä, miten
tässä nyt pitäisi toimia, itse pyytäisin
hallintovaliokuntaa vakavasti miettimään sitä,
pitääkö sen päätösvallan
olla myrissä vai maakuntien yhteiskunnallista tahtoa edustavassa
maakuntien liitossa. Itse painottaisin asiaa toisin kuin hallitus
ja hyvin, sanoisiko, monipuolisesti ja pitkässä juoksussa
asiaa arvioituna. Maakuntien liittojen hallitusten puheenjohtajien
foorumi tätä asiaa arvioi parhaillaan. Kuntaliiton
kautta siinä on mahdollista tietysti jotain uuttakin tuoda.
Olisi ollut tietysti hyvä, jos jonkinlainen parlamentaarinen
elin olisi tätä asiaa miettimässä,
mutta nyt hallintovaliokunta on se, joka seuraavaa hallitusohjelmaakin
ajatellen toivottavasti tätä voi perustellusti
arvioida. Toivoisin, että tämä ei ole hallitukselle
arvovaltakysymys vaan että ministeri voisi todeta, että tämä on
asia, joka on avoimesti eduskunnan nyt arvioitavissa. Yhdyn tässä ed.
Rajamäen perusnäkemykseen.
Aulis Ranta-Muotio /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa rouva puhemies! Ed. Rajamäen puheenvuoro mielestäni
todisti hyvin sen, mitä ed. Pekkarinen aiemmin sanoi, että EU-ohjelmilla
on korvattu kansallinen aluepolitiikka. Varkaus pääsi
EU:n ykkösalueeksi. Ei siinä mitään, mutta
kuten ed. Rajamäkikin totesi, siellä on voimakasta
vientiteollisuutta. Otan vain vertailuun, että esimerkiksi
Etelä-Pohjanmaan Härmänmaan seutukunta,
jossa on myös aika paljon perinteistä teollisuutta,
jäi kokonaan tavoiteohjelmien ulkopuolelle. Kun kansalliset
rahat on samaan aikaan vedetty pois, tällainen perinteinen teollisuus
todella paljon kärsii. Itse tulen huonekaluteollisuusalueelta.
Kyllä sielläkin on voimakkaita vientiponnisteluita,
mutta kyllä yrittäjät todella kaipaavat
perinteistä investointitukea, koska sitä alaa
ei katsota korkean teknologian alaksi. Tekes-rahoitus ei yleensä suuntaudu
sinne.
Alue- ja kuntaministeri Martti Korhonen
Arvoisa rouva puhemies! Kysymykseen maakuntahallituksen, maakunnan
yhteistyöryhmän roolista: Minusta siinä pitää muistaa
kumminkin se, mistä me tässä salissa
monta kertaa olemme puhuneet. Jos me haluamme sitouttaa myös
muita tähän yhteiskunnalliseen kehitykseen eli
tässä tapauksessa sosiaalipartnereita, elinkeinoelämän
järjestöjä, yrityksiä jne.,
tämä on se toinen puoli, joka siinä on otettava
vakavasti huomioon. Olen samaa mieltä hyvin pitkälle
edustuksellisen demokratian toteutumisesta ja sen välttämättömyydestä ja
tarpeellisuudesta, mutta kuten tiedämme, kumminkin maakuntaohjelman
rakentaa maakuntavaltuusto. Maakuntahallitus on mukana siinä.
Ei pitäisi tulla tällaista jännitettä tähän,
koska minusta tässä testataan oikeastaan kumppanuusperiaatteen
läpäisy, kuinka pitkälle se menee. Mutta
niin kuin ed. I. Kanerva totesi, eduskunta tässä päätöksensä tekee
ja tämä on eduskunnan kädessä. Mutta
toivon todella, että tämä näkökulma
myös huomioidaan.
Kari Rajamäki /sd(vastauspuheenvuoro):
Rouva puhemies! Kun puhutaan yleisistä kehittämisedyllytyksistä ja
kun yritin itsekin viitata infraan ja koulutukseen ja eräisiin
tämän tyyppisiin asioihin, niissä tietysti
EU-ohjelmista huolimatta koko maassahan pitäisi perusasioiden
olla kunnossa, muun muassa maaseudun kehittämisen, laajakaistaverkon
jnp. On myöskin selvää, että kansallisia
investointitukia on Suomessa lisättävä.
On oltava enemmän täsmätukea myöskin
yritystoimintaan. Nythän parhaillaan on koolla eduskunnan
maaseutuverkosto D-rakennuksessa, johon on varapuheenjohtajana kiirehdittävä.
Se on hyvä esimerkki työstä, jota tarvitaan
läpi Suomen.
Sitten näistä myrin asioista. Ministeri on
oikeassa siinä, että sitouttaminen on asia, jota
ei saa hukata. Pitää löytää hyvä tasapaino,
jossa kuitenkin maakunnan kokonaiskehitys ja maakunnan poliittinen
tahto olisi aina kuitenkin se, joka veisi kehitystä eteenpäin
hyvän vuorovaikutuksen kautta. Tässä on
kyllä hallintovaliokunnalla väännön
paikka miettiä oikea ja hyvä lopputulos.
Pentti Tiusanen /vas:
Arvoisa rouva puhemies! Hallituksen esitys n:o 55 on merkittävä ja laaja
asia. Siinä on hyvin monta tasoa. Täällä on keskitytty
muutamiin. On puhuttu tietysti hyvin laajasti myös pitkällä tai
syvällä aikaperspektiivillä.
Aloitan siitä tiivistetysti, puhemies, minkä ed. Huutola
totesi, kun hän totesi tästä kovin positiivisesti
ja hiukan politisoiden hallitusten välisiin rintamiin tätä kehitystä ja
hallituksen esityksen hyvyyttä. Totean, että koko
valtakunnan kannalta varmasti näin on kuin sekä ed.
Huutola että ministeri Korhonen toteavat, että on
katsottu valtakuntaa kokonaisuudessaan. Mutta haluaisin tuoda esille
myöskin katvealueet, esimerkiksi Kaakkois-Suomen. Olemme
paljon Kaakkois-Suomessa — ja myös arvoisa puhemies
tietää sen — puhuneet bruttokansantuotteesta
ja siitä, miten se syntyy, miten se viedään
pois, mitä jää jäljelle ja mitä esimerkiksi
on Kaakkois-Suomessa työttömyys.
Kaakkois-Suomen kohdalla on tietysti niin, että siellä on
tiedekorkeakoulu, siis yliopistotasoinen oppilaitos, joka säteilee
ja vie eteenpäin etenkin Etelä-Karjalaa. Taas
Kymenlaakson kohdalla meillä ei sitä ole, ja huomaamme
tämän puutteen erittäin syvästi.
Näin ollen haluaisin tässä kohtaa tuoda
esiin sen, että maakunnallisia aluekehitystavoitteita pitää myös
hyvin voimakkailla logistisilla ratkaisuilla viedä eteenpäin.
Ne eivät voi olla vain yksi kirjain ja kaksi numeroa, esimerkiksi
E18, vaan siinä tarvitaan muuta. Totean sen, että esimerkiksi
tulevaisuuden näkökulmasta kaakkoiselle Suomelle
on rantaradan aikaansaaminen Pääkaupunkiseudulta
suoraan itään sellainen realistinen hanke ja päämäärä, joka
tulee ajankohtaiseksi, kun oikorata on toteutettu. Tämä on
erittäin tärkeä aluekehitystavoite. Se
on myös valtakunnallisesti merkittävä.
Ei voi ajatella, että 150 000 ihmistä jäisi
taskun pohjalle ja ikään kuin taantuvaksi alueeksi.
Puhemies! Täällä on alueiden kehittämisestä ja
maakuntaliitoista myös puhuttu paljon, mutta vähemmän
resursseista. Nimenomaan maakuntaliittojen ja maakuntahallitusten
resursseja pitäisi myös ylläpitää.
Kunnilla on tässä tietysti avainasema. Valitettavasti
kunnat varsin helposti alkavat myös sinne suunnata niin
kutsuttuja säästöjä, jotka kääntyvät
menetetyiksi mahdollisuuksiksi.
Hallituksen esityksessä tuodaan esille myös ympäristövaikutukset.
Mielestäni on hyvää lainsäädäntöä,
että tällaisessa suuressa hankkeessa käsitellään
laajemmin ja monipuolisesti hallituksen esityksen ympäristövaikutuksia.
Valtioneuvoston tekstin mukaan pyritään parempaan
ympäristöön, kestävän
kehityksen tukemiseen ja todetaan myös ympäristönvaikutusarviointilain merkitys
tässä keskeisenä.
Tärkeätä on, ja uskon, että tulevaisuudessa
tulee käytännössä entistä suuremmaksi
ja merkittävämmäksi asiaksi se, että valtakunnalliset
alueidenkäytön tavoitteet tulevat osaksi varmasti koko
valtakunnan kehittämistä. Siinä alueelliset ja
valtakunnalliset tavoitteet pitää todellakin pystyä yhteensovittamaan.
Se on tärkeä, keskeinen asia, koska niihin monesti
liittyy myöskin ristiriitaisuuksia ja esimerkiksi ympäristön
kannalta eri tyyppistä asioiden painottamista.
Arvoisa puhemies! Lopuksi, tiedämme sen, että varsin
monessa maakuntaliitossa, ainakin Kymenlaakson liitossa, on pyritty
myöskin maakuntahallinnolle antamaan sellaisia ikään
kuin erotuomarin tehtäviä, jotka liittyvät
sosiaali- ja terveysalan kehittämiseen, koulutuksen kehittämiseen.
Tässä on mielestäni tarkan arvion paikka,
koska maakuntaliiton ja toisaalta esimerkiksi sairaanhoitopiirin
ja sen hallinnon välillä pitäisi löytää enemmänkin
yhteistyötä kuin löytää maakuntaliitosta
jonkinlainen erotuomari alueellisesti ongelmallisten asioiden selvittämisessä,
koska, ja tämä on erittäin tärkeä asia,
maakuntahallinnolla pitää olla kylliksi asiantuntemusta — se liittyy
tähän resurssikysymykseen — ja esimerkiksi
sairaanhoidon, terveydenhoidon järjestämisessä sitä ei
valitettavasti ole. Tämä liittyy myös osin
koulutukseen. Totean myös, että maakuntaliittojen
pitää nimenomaan ympäristökysymyksissä ylläpitää hyvää tietotaitoa
ja osaamista, ja silloin onkin tärkeätä myöskin
katsoa, että on kylliksi ihmisiä näissä työtehtävissä.
Sosiaali- ja terveyskysymysten ikään kuin
jättäminen maakuntaliittojen varaan on siinäkin mielessä demokratian
näkökulmasta ongelmallista, että maakuntaliittojen
hallituksilla on taipumus koostua alueiden, kaupunkien, suurimpien kuntien
kunnanjohtajista ja sen tyyppisestä kokoonpanosta. Muutenkin
maakuntahallinnon demokratisointi on kysymys, joka tulevaisuudessa tulee
voimakkaammin vastaan. Silloin puhutaan myös maakuntavaaleista
ja myöskin maakuntien mahdollisesta verotusoikeudesta.
Pertti Turtiainen /vas:
Arvoisa rouva puhemies! Jokin aika taapäin julkisuudessa
saimme lukea ja kuulla, että Suomi on pohjoismaisen selvityksen
mukaan aluepolitiikan mallimaa. Ilmeisesti tämä mallimaa
tarkoittaa sitä, että asiat ovat kunnossa, koska
ei täälläkään tämän
enempää edustajia ole keskustelemassa ja kuuntelemassa ja
debatoimassa asiasta.
Nykyisin voimassaoleva aluekehityslaki tuli voimaan vuoden 1994
alusta. Aluekehityslain kokonaisuudistus nähtiin tarpeelliseksi
muun muassa uuteen perustuslakiin sekä lukuisiin pienehköihin
muutostarpeisiin liittyneistä syistä. Ilmeisesti
lakiuudistuksen tavoite oli siirtyminen aluekehitysvarojen osalta
alhaalta ylöspäin tapahtuvaan budjetointiin siten,
että maakuntasuunnitelmien vuosittaiset rahoitusosat muodostaisivat
pohjan valtion budjettimomenteille. Tällöin valtion
budjetin momenttivaraukset eivät vaikuttaisi siihen, minkälaisia
projekteja maakunnassa toteutetaan, vaan maakuntien todellinen tarve
vaikuttaisi siihen, mille hallinnonalalle ja mille momenttikohdalle
aluekehitysvarat sijoittuvat. Näin olisi menty kohti aluebudjetteja.
Aluekehityslain uudistus ei kuitenkaan perustunut hallitusohjelmaan,
eikä merkittävillä uudistuksilla ollut
niin sanottua poliittista tilausta. Työryhmätyöskentelyn
aikana keskushallinnon edustajien voimakkaasta vaatimuksesta mainittu tavoite
degeneroitui lakiesityksessä mainituksi maakuntaohjelman
toteuttamissuunnitelmaksi. Se on edunvalvonta-asiakirja, jolla pyritään
vaikuttamaan valtion talousarvion sisältöön.
Hallituksen esitys alueiden kehittämislaiksi selkiyttäisi
kuitenkin aluekehitystyön suunnittelujärjestelmää ja
yhtenäistäisi eri maakuntien menettelytapoja,
mikä olisi tärkeää erityisesti
maakuntien vertailtavuuden ja resurssien ohjaamisen kannalta. Esitys
kehittäisi myöskin oleellisesti aluekehitystyön
ja sen tulosten arviointia. Esitys korostaisi valtion ja kuntien
sekä maakuntien yhteistyötä ja vastuuta.
Se edesauttaisi myöskin aluekehitystyön rahoittamisen
koordinointia, mutta vastuun ja työnjaon pelisääntöjä nämä säädösesitykset
eivät oleellisesti selkiyttäisi.
Lakiesityksessä lähdetään
siitä, että aluekehitysvastuu on edelleenkin maakunnan
liitolla. Esitys ei tästä huolimatta kuitenkaan
ankkuroitunut aluekehitystyön suunnittelu- eikä varsinkaan
toteuttamisjärjestelmään ja lain peruslähtökohdan mukaisesti
kuntien ja sitä kautta maakuntien edustamaan kansanvaltaiseen
ohjaukseen, mikä on ristiriidassa Euroopan neuvoston valmisteilla olevan
alueellisen itsehallinnon peruskirjan kanssa. Maakuntasuunnitelma
on keskeinen asiakirja maakunnan kehittämisjärjestelmässä ja osoittaa
maakunnan strategiset tavoitteet sekä maakuntaohjelmalle
että maakuntakaavalle.
Maakuntasuunnitelma on oikein tuotettuna sisällöltään
hyvin omaleimainen kussakin maakunnassa, eikä sen pidä olla
vahvasti normitettu. Se, että se tämän
esityksen mukaan jäisi vain maankäyttö-
ja rakennuslain mukaan säädetyksi, voisi myöhemmin
olla omiaan uudelleen eriyttämään maakuntakaavaprosessia
muusta aluekehitystyöstä. Tämä olisi
valitettavaa sen 10 vuoden työn kannalta, millä päinvastoin
näitä prosesseja on perustellusti lähennetty
toisiinsa yhden ja saman strategian pohjalta toteutetuiksi. Siksi 5 §:ssä tulisikin
alueiden kehittämisen suunnitteluun liittyvänä asiakirjana
mainita ensimmäisenä maakuntasuunnitelma selkeästi
ja laajemmassa mielessä.
Täällä on keskusteltu hyvin paljon
myrin ja maakuntahallituksen, maakuntavaltuuston roolista, mikä sen
tulee olla silloin, kun maakuntaohjelmaa ja toteuttamissuunnitelmaa
käsitellään ja hyväksytään.
Olen samaa mieltä, että tämä on sellainen
asiakokonaisuus, joka taas kerran pitäisi selvittää tutkien,
sanotaan, sen vaikuttavuuden ja toimivuuden kannalta, mikä on
se taho, joka hyväksyy missäkin vaiheessa ja vahvistaa
sitten maakuntaohjelmaa osaltaan.
Maakunnan liittojen sekä te-keskuksen edustajat ovat
olleet yhtä mieltä siitä, että valtioneuvostotasolla
suunniteltavia erityisohjelmia ei tarvita. Nämä voivat
mieluumminkin sisältyä valtioneuvoston päätökseen
valtakunnallisista alueiden kehittämisen tavoitteista.
Sen tyyppiset asiat voidaan tavoitepäätöksen
pohjalta ottaa huomioon maakuntaohjelmissa. Siksi nämäkin näkemykset
tulee valiokuntakäsittelyssä huomioida ja katsoa,
mikä on tarkoituksenmukaista.
Lakiesityksen pykälät maakunnan kehittämisrahojen
käytöstä parantavat kehittämisrahan käyttöä investointihankkeisiin.
Kehittämisrahaa voidaan lakiesityksen mukaan käyttää käyttöomaisuuden
hankintaan tai perusrakenneinvestointeihin silloin, kun tuosta aiheutuva
hyöty kohdistuu useammalle kuin yhdelle yritykselle. Lakiesitys
parantaa selkeästi maakuntien tiedonsaantimahdollisuuksia
seurantatutkimusten tekemisessä. Lakiehdotus edellyttää myös,
että kustakin ohjelmasta suoritetaan ainakin yksi riippumattomien
arvioijien tekemä arvio ohjelmakohdan aikana tai sen päätyttyä.
Arvoisa rouva puhemies! Vielä hiukan kritiikkiä pirkanmaalaisittain.
Pirkanmaan suunnalta on tullut kommentteja lakiesityksen 14 §:n
mukaisiin valtioneuvoston päättämiin
erityisohjelmiin. Näkemys on se, että näitä erityisohjelmia
ei tarvita, sillä valtakunnalliset kehittämistavoitteet
ovat valtakunnan tasolla oikea ja johdonmukainen tapa ohjata aluekehitystyötä maakunnissa.
Erityisohjelmat olisivat vain kokonaiskehittämistyötä sekoittavia
elementtejä.
Timo E. Korva /kesk:
Arvoisa puhemies! Hallituksen esitys alueiden kehittämislaiksi
on tuossa esitetyssä muodossaan tietyllä tapaa
erittäin iso kysymysmerkki tämän keskeisen
tavoitteen osalta. Tässä uudessa aluekehityslain
sanonnassa lähdetään siis siitä,
että enää ei tavoitella valtakunnan,
maan, tasapainoista kehittämistä, vaan lähdetään
korostamaan alueellista tasapainoista kehitystä alueellisen
kilpailukyvyn kautta ja sitä kilpailukykyä korostamalla.
Saattaa tuntua sanahelinältä pohdiskella näitä termejä — alueellinen
tasapainoinen kehitys tai alueellisen kilpailukyvyn tukeminen — mutta
kun näitä termejä syvällisemmin
pohtii, niin niissä piilee koko tämän
aluepolitiikan keskeinen ydin ja sisältö.
On erittäin oireellinen muutos viime vuosien kehityksen
perusteella, että siirrytään laissakin käyttämään
alueellista kilpailukykyä. Alueiden on siis luotava itse
kilpailukykynsä ja kehitettävä niitä vahvuuksia.
No, tämän toki ymmärtävät kaikki,
että ihmisten pitää alueellaan toimia omien
edellytystensä ja alueen edellytysten parantamiseksi mahdollisimman
paljon. Mutta tästä ajatuksestahan seuraa se,
että kun alueitten itsensä on keskityttävä tiettyihin
asioihin, niin se samalla johtaa myöskin siihen, että alueet
pannaan kilpailemaan keskenään.
Tämänkin tietyllä tapaa nykymaailmassa
ymmärtää, mutta voidaan kysyä,
kuinka pitkälle sitten tämän kilpailun
annetaan alueiden kesken mennä, ilman että valtiovallan
taholta luodaan yhtenäistä politiikkaa koko valtakuntaa
varten ja myöskin jossakin vaiheessa vihelletään
kilpailu poikki sillä tavalla, että todellakin
niitä alueellisia kehitysedellytyksiä arvioidaan
ulkopuolelta ja sitten ryhdytään vahvistamaan
myöskin niitä heikoimpia alueita niiden kilpailuedellytysten osalta.
Tämä kilpailuajatteluhan johtaa siihen, että vahvimmat
pärjäävät. Keskittyminen sen seurauksena
ilman muuta kiihtyy.
Vastauspuheenvuoron aikana jo kiinnitin huomiota siihen, mikähän
tällä logiikalla sitten olisi ollut tilanne, jos
meillä tämän tyyppinen ajattelu olisi
ollut aluepoliittisessa kehittämisessä käytössä jo
siinä vaiheessa, kun maakuntien yliopistoja perustettiin
tai eräitä muita tällaisia suuria kehitykseen
liittyviä rakenteellisia asioita ratkaistiin, alkaen Valtion
teknillisen tutkimuslaitoksen sijoittamisesta eri puolille maata.
Tällä ajattelullahan nämä kaikki
ratkaisut olisivat ilman muuta syntymättä jääneet,
koska ei kukaan varmaan olisi voinut näillä termeillä 50-
ja 60-luvulla perustella, että esimerkiksi Ouluun pitäisi tehdä tällainen
teknologiakeskittymä Oulun yliopistoa ja Valtion teknillistä tutkimuslaitosta
kehittämällä. Mitä vastaavia
tulevaisuuden kehityssampoja ja -tekijöitä tällaisella
valtion yövartijatoiminnalla aluepolitiikan osalta sitten
jää syntymättä, se jää nähtäväksi.
Olen kyllä selkeästi ja vahvasti sitä mieltä,
että valtiolle ei kerta kaikkiaan maan kehittämisessä sovi
tällainen sivustakatsojan rooli, niin kuin tässä lakiesityksessä ja
ennen kaikkea viime aikojen politiikassa on annettu ymmärtää.
Valtakunnassa on oltava joku taho, ja se on eduskunnassa ja hallituksessa
yhteisesti määriteltävä politiikka,
joka määrittää keskeiseksi tavoitteeksi
valtakunnan tasapainoisen kehittämisen ja myöskin ohjaa
resursseja ja keinoja tämän tavoitteen saavuttamiseksi.
Tässä keskustelussa on jo tullut selvästi
esille ja myöskin ministeri aikaisemmassa puheenvuorossaan
sanoi, että tämä aluekehityslakiehdotus tavallaan
vahvistaa nykyisen aluepolitiikan suuntauksen ja eräitä sen
toiminnan reunaehtoja. Siis on hieman katsottava, minkälaista
se nykyinen aluepolitiikka on sitten ollut ja mitä tuloksia siitä on
tullut.
Ministeri ja eräät muut ovat viitanneet viime viikolla
julkisuuteen tulleeseen selvitykseen, joka on tehty Pohjoismaiden
ministerineuvoston alaisessa tutkimuslaitoksessa Nordregionissa. Tästä selvityksestä
toki
on vedettävissä sellainenkin johtopäätös,
että suomalainen aluekeskuspolitiikka on otettu eräänlaiseksi
aluepolitiikan kiinnostavaksi malliksi, josta tosin ei ole kokemuksia.
Mutta muutenhan tuo mainittu selvitys arvioi Pohjoismaiden aluepolitiikan
sisältöä sillä tavalla, että Suomi
on muun muassa kasvukeskuspolitiikan mestari ja aika lähellä Euroopan
kärkeä Hollannin ja Ranskan ohella. Siinä arvioidaan
muun muassa, että Suomi on antanut periksi ja hyväksynyt
yksittäisten alueitten tyhjenemisen. Siinä todetaan
muun muassa, että tässä valtakunnassa
viime vuosina poismuuttoalueena, siis väestötappioalueena,
on ollut jopa 90 prosenttia koko valtakunnan pinta-alasta. Nämä ovat tuon
pohjoismaisen tutkimuksen keskeisiä tuloksia, jotka siis
osoittavat, että aluepolitiikasta Suomessa ei todellakaan
pohjoismaisessakaan rinnastuksessa löydy kovin suuria kiinnostuksen
aiheita muita kuin mielenkiintoisia odotuksia ehkä sen
suhteen, mitä tästä aluekeskusohjelmasta
sitten tulee.
Viime viikolla valmistui myöskin Euroopan unionissa
tietty selvitys, jossa selvitettiin, minkä verran alueellisin
perustein tuesta käytetään aluepolitiikkaan.
Tuon selvityksen perusteella Suomessa aluepoliittisin perustein
tukea annetaan 0,06 prosenttia vuodessa bruttokansantuotteesta laskettuna,
kun Euroopan unionin maissa keskiarvo on 0,2 prosenttia. Nämä ovat
siis niitä suppean aluepolitiikan lukuja, juuri niitä aluepoliittisissa
laeissa suoraan määrättyjä lukuja.
Mutta toisaaltahan kaikki näissä asioissa askartelevat tietävät,
että tämä niin sanottu suppea aluepolitiikka,
joka vielä tosin eri maissa määritellään hieman
eri tavalla, mutta kuitenkin määritellään, on
sittenkin vain jäävuorenhuippu siihen nähden,
mikä alueitten kehittämisessä on todellakin tärkeää.
Tärkeämpää on se, miten
valtiovallan muu budjettirahoitus ja millä tavalla valtiovalta
muuten valtakunnassa tällaisen julkisen rahoituksen suuntautumiseen
vaikuttaa. Nehän tehdään täällä hallituksen
esityksistä budjettipäätöksillä. Täällä ed.
Pekkarisen puheenvuorossa tulivat jo esille muun muassa sisäasiainministeriössä selvitetyt
luvut niin sanotusta laajemmasta aluepolitiikasta eli alueellisesta
budjettipolitiikasta, joista on todettavissa, että vuodesta
94 vuoteen 98 nämä määrärahat
vähenivät 20 prosenttia. Samaan aikaan olimme
liittyneet Euroopan unionin jäseniksi ja olimme Euroopan
unionin sopimuksessa luvanneet, että Suomen valtio lisäysperiaatteen
mukaisesti säilyttää entiset aluepolitiikkaan
sisältyvät määrärahat,
ja Euroopan unioni oli vielä panemassa näitten
erilaisten tavoiteohjelmien kautta lisää rahaa.
Tässähän on suoranaisesti Suomen valtio
jättänyt noudattamatta Euroopan unionin kanssa
tekemäänsä sopimusta.
Lisäksi on otettava huomioon, että alueelliseen
kehitykseen vaikuttaa hyvin ratkaisevalla tavalla se, mikä on
kuntien rahoitus julkisten peruspalvelujen rahoittamisessa. Sen
osalta tiedetään samalta kaudelta, siis 90-luvun
loppupuolelta, oikeastaan vuodesta 93 alkaen, että valtionosuuksien
vähennykset ovat alkaneet, jopa Ahon hallituksen aikana.
Valtionosuudethan ovat kuntakentän peruspalveluihin tippuneet
tasolta vähän yli 50 miljardia vähän
yli 20 miljardiin elikkä alle puoleen, joka on selvää sellaista
rahaa, mikä näkyy kaikella tavalla alueellisessa
kehityksessä.
Mainita sopii tässäkin yhteydessä vielä se,
että valtio on myöskin omaa suoraa budjettirahoitustaan
suunnannut uudelleen sillä tavalla, että alueilta,
maakunnista on väkeä rankalla kädellä vähennetty,
mutta toisaalta on lisätty täällä Helsingin
seudulla työpaikkoja. Lapin lukuja olen moneen kertaan
laskenut ja selvittänyt virallisista tilastoista. Voin
todeta, että kun valtiolla työpaikkoja oli 90-luvun
alussa Lapissa yhteensä noin 12 000, niin ne ovat tippuneet
noin 6 500:lla elikkä alle puoleen tämän
vuosikymmenen kuluessa. Nämä ovat niitä keskeisiä aluepolitiikan
päätöksiä, joitten perusteella
muuttoliikettä syntyy tai jää syntymättä.
Vieläkin tästä alueellisesta kehityksestä ja
siihen vaikuttavista rahoista. Mainitsen uudelleen tässä salissa
tämän teknologiatuen, Tekesin kautta pääasiassa
annettavan teknologiatuen, joita määrärahoja
on aivan oikein lisätty kansakunnan kilpailukyvyn parantamiseksi
miljardikaupalla. Mutta määritysperusteet ovat
todellakin olleet sellaiset, että eri vuosilta osoitetut
tilastot osoittavat, että tästä mainitusta
miljardimääräisestä teknologiatuesta
lähes puolet on vuosittain suuntautunut entisen Uudenmaan
läänin alueelle.
Mitä tästä kaikesta sitten tämän
päivän arvio on maan kehityksen tilasta? Tiedämme
tämän muuttoliikkeen kurjistavan lähtömuuttoaluetta, ja
ennen kaikkea viime aikoina nämä ilmiöt
ovat tulleet täällä kasvukeskusalueella
suurina sosiaalisina ym. ongelmina esiin, myöskin sellaisina ongelmina,
että täällä on kustannusinflaatio
kiihtynyt asuntojen, liikenteen ja kohta myöskin työpaikkojen
ja palkkojen kautta, koska jostakinhan on ihmisten saatava rahaa
kiihtyvän asunto- ja muun inflaation kustannusten maksamiseksi. Tätä hintaa
alkaa maksaa kohta koko valtakunta, kun yritysten kustannuskilpailukyky
huononee, vientikilpailukyky huononee, työllisyys huononee
ja lopputulos on, että kaikki voivat huonommin kuin aikaisemmin.
Työttömyysluvut ovat laskeneet koko valtakunnan
osalta tosin keskimäärin noin 9 prosenttiin, mutta
meillä on useita maakuntia, joissa työttömyysprosentit
ovat edelleen noin 20 prosenttia. Kuntatalouden osalta tiedämme,
että se keskimääräinen luku,
jota valtiovarainministeriö hallitukselle laskee, on se,
että no, kuntatalous voi keskimäärin
ottaen hyvin. Mutta koko valtakunnan tasolla kuntakenttä on
täydellisessä kriisissä peruspalvelujen
rahoituksen osalta. Onhan siellä hyvinvoiviakin kuntia,
mutta liian paljon on niitä kuntia, jotka eivät
todellakaan tiedä, mitä tehdä.
Sitä suuremmalla syyllä sopii toki kunnioittaa sitä siviilirohkeutta,
mitä hallituksen puolelta nyt esitetään
vasemmistolaisen ministerin, alue- ja kuntakehitysministerin Korhosen
osalta, kun hän puolustaa tätä suomalaista
aluepolitiikkaa. Olen vielä pannut merkille sen, että lähes
kaikki vasemmistoliiton kansanedustajat ovat käyttäneet nyt
rankasti tätä politiikkaa puolustavan puheenvuoron.
Mutta sittenpä ei muusta hallituksesta olekaan tullut sympatiaa
tälle politiikalle. (Ed. Ravi: Kohta tulee, odottakaa hetki!) — No,
odotetaan, mutta toivoisi kyllä, että löytyisi
myöskin uusia perusteluita.
Mitä tämä aluepolitiikan ja valtakunnan
kehityksen kriisi sitten jatkossa voi olla? Tuleeko uusia avauksia?
Ministeri ja hallitus ovat moneen otteeseen pitäneet kärkiasiana
aluekeskusten ohjelmaa, 35 keskuksen ohjelmaa, jonka sisältö tähän
mennessä on se, että seutukunnittain — aluekeskuksethan
ovat lähes kokonaisia seutukuntia eräitä poikkeuksia
lukuun ottamatta — niihin yhdistettiin seutukuntaohjelmat
ja annettiin nimi aluekeskusohjelma. Nyt sitten vannotaan eri kautta,
että tämä on se ohjelma, jota kautta
alueelle nyt sitten kehitystä tuodaan. Valtakunnassa on
yli 80 seutukuntaa. Kun 34 on aluekeskuksia, vai onko niitä 35,
mitä sitten näiden 50 seutukunnan osalta tehdään?
On eräitä kokeiluja käynnissä,
mutta kaikki tietävät, ettei näistä kokeiluista tule
sen kummempaa. Onko näistä luvuista jo otettava
takaa se ajatus, että nämä aluekeskukset kehittykööt,
mutta sitten ulkopuolella olevat seutukunnat ovat sitä aluetta,
josta Nordregion yksi tutkijakin tuossa tutkimustulosten kommentoinnissaan
sanoi, että Suomessa on hyväksytty se, että tietyt
alueet Suomesta autioituvat eikä siitä sen kummempaa?
Sen tässäkin yhteydessä totean, että odotin aluepoliittisesta
ajattelusta suurtakin muutosta, kun hallitus nyt on päättänyt
esittää eduskunnalle työnantajan sosiaaliturvamaksun
poistokokeilua pohjoisissa kunnissa. Sehän on pitkästä aikaa todellakin
sellainen selvä uusi avaus, joka ei valtiollekaan maksa
paljon. Mutta se on vain sellainen avaus, jolla selvästi
hallitus antaa signaalin, että koko valtakunnan olemassaolon
säilymistä ryhdytään miettimään.
Mutta jos tuo jää yksittäiseksi toimenpiteeksi
ja jälleen käännetään
tässä aluepolitiikassa sellainen lehti päällimmäiseksi, jossa
todellakin vain keskitytään haukkumaan sitä niin
sanottua vanhaa aluepolitiikkaa ja puhutaan, että tämä kaikki
menee hyvin, niin kyllä tämän sotumaksukokeilun
merkitys käy hyvin köykäiseksi jatkossa.
Vielä tässä hallituksen aluekehityslakiehdotuksessa
siihen haluan kiinnittää huomiota, että maakunnan
yhteistyöryhmän kolmikantaperiaate on demokratiaperiaatteisiin
kohtalaisen outo ilmestys. Me luomme siis sellaista väliportaan hallintoa
maakuntahallinnon rinnalle, jossa rahoista päättävänä elimenä toimii
tällainen elin, joka kolmikannalla valitaan valtion viranomaisista,
etujärjestöistä toinen kolmasosa, ja
sitten yksi kolmasosa on vain sitä varsinaista poliittista edustavuutta,
alueellista demokratiaa. Tässähän on
sellainen malli, että jos tämä niin hyväksi
todetaan tuolla aluetasolla, niin hyväksyisimmekö me
sitten tämän saman mallin tämän
salin valintaan, ja myöskin kunnanvaltuustoihin?
Kaikki heti tämän jälkeen sanovat,
että eihän se tietenkään täällä sovi
ollenkaan. Miksi tällaisen mallin kehittely eteenpäin
sopii sitten kaiken aikaa tuolla aluehallinnossa? Sen vuoksi, että kuitenkaan
ei tässä laissa eikä muutenkaan vielä tässä maassa
olla kypsiä siihen, että tehtäisiin todellisia
alueellisia budjetteja, että tehtäisiin siihen
budjettiin perustuvaa todellista alueellista suunnittelua ja annettaisiin
alueitten ihmisille myöskin oikeus päättää sitten
suunnitteluun perustuen sen budjetin käytöstä.
Tämä systeemihän lähtee siitä,
että budjetissa määrärahat osoitetaan
piirihallintoviranomaisille, joita ohjastetaan hyvin tiukasti keskushallinnosta,
ja liikkumavara neuvotella sitten siellä maakunnan yhteistyöryhmässä jätetään
hyvin pieneksi. Tätä en sano sen vuoksi, että olisin
kokenut esimerkiksi Lapissa maakunnan yhteistyöryhmän
toiminnan hankalaksi. Se on ollut hyvää ja ihan
kannatettavaa. Mutta jos on aito pyrkimys tehdä aluehallintoa,
se edellyttää myöskin itsenäistä budjettivaltaa
ja se edellyttää myöskin sitten oikeaa
demokratiaa, jossa päätökset tehdään
valituissa demokraattisissa päätöselimissä.
Hannu Aho /kesk:
Arvoisa rouva puhemies! Täytyy nyt hallitusta kehua
heti alussa niin kauan kuin muistaa, ettei se vain unohdu.
Kyllä tässä tutkimustenkin mukaan nimittäin
tämä keskittäminen on onnistunut hirveän
hyvin, mutta siinä on varmasti lukuhäiriö tullut,
silloin kun aluepolitiikasta puhutaan. Sehän pitäisi
olla nimenomaan kehittämistä. Tässä ministeri
Korhonenkin on onnistunut aivan hienosti, että voi hyvin kehua,
näissä tavoitteissa.
Mutta kun on salissakin puhuttu tästä muuttoliikkeestä,
niin minusta siinä mielessä on vähän outo
ajatus, että haukutaan sitä niin sanottua vanhaa
aluepolitiikkaa tämän muuttoliikkeen syyksi. Osa
varmasti on sitäkin, mutta kyllä minä näkisin,
että kuitenkin se on ollut suuri syy muuttoliikkeeseen,
että ei ole osattu ennakoida tulevia muutoksia ja niihin
paneutua oikealla tavalla. Miksi ei ole osattu sitten? Kyllä varmaan
vallankäytössä on suorastaan ollut tämmöistä vastuun pakoilemista
alueiden kehittämisestä. Ei ole haluttu nähdä kokonaisvaltaisesti
asioita ja niitä asioita, joihin valtionkin ja yhteiskunnan
pitää sitoutua, kun tietenkin kuntapuolellakin
joutuu sitoutumaan.
On pitkään ajettu vastakkain maaseutu- ja kaupunkipolitiikkaa,
mikä on täysin järjenvastaista, jos puhutaan
aluepolitiikasta ja myöskin kansakunnan ja koko maan yhdessä kehittämisestä.
Minusta se ei ole yhtään hedelmällistä, mitä sillä yritetään
tehdä. Sillä yritetään ajaa
asioita vastakkain, ja silloin aina tapahtuu hyvin suuria miinustekijöitä.
Toisaalta on myöskin valtava keskittäminen. Jossakin
mielessä sitä joudutaan tekemään
ja se varmasti luonnostaankin tulee, mutta jos sitä vielä suurella
rahalla autetaan, niin kyllä siinä tehdään
todella karhunpalveluksia hyvinkin monille alueille ja, voisiko
sanoa, että pääsääntöisesti
tulee myöskin negatiivisia asioita hyvinkin pitkään.
Otan ihan esimerkkinä sen, vaikka varmaan tuo Oulu
on moneenkin kertaan kaluttu luu jo, että siinä on
hyvä esimerkki siitä, kun hyvin kehittyneelle
alueelle annetaan erityisetuja, jos sitten ajatellaan niitä lähikuntia
50:n, jopa 100 kilometrin säteellä, minkälaiseen
taisteluun ne joutuvat näistä yrityksistä,
mitä kunnat joutuvat antamaan yrityksille, että ne
kehittävät sitä aluetta, kun jossakin
lähiseudulla on huomattavasti parempia, rahallisestikin
parempia alueita, minne muuttaa. Tällaisilla erityispanoksilla
rikkaat alueet voivat vielä suorastaan
kosiskella ja vastata näiden yritysten haasteisiin. Minusta
näin haaskataan yhteiskunnallista rahaa, yhteiskunnallista vastuuta
ja myöskin tehdään kuntien taloudet erittäin
hankaliksi monessa suhteessa. Tämä ei ole yksistään
Oulun ongelma, tämä on varmaan monilla muillakin
alueilla, ja varmaan meistä kaikilla on näitä kokemuksia,
että ei tarvitse Oulua siinä erikseen nimetä pahan
pojan maineiseksi. Se nyt vain sattuneesta syystä ehkä silläkin
tavalla, kun ministeri sattuu olemaan sieltä, vähän kohdentui
enemmän.
Mutta mitä aluepolitiikalla tulevaisuudessa pitäisi
pystyä saavuttamaan: kyllä on lähdettävä siitä,
että on luotava vahvat yrittämisen edellytykset
tasapuolisesti eri alueille. Se on ensimmäinen ehto. Se
on yhteiskunnan tehtävä, ja siihen pitää hallituksen
sitoutua. Mutta se on sitten se toinen kysymys, kun aina kysytään,
mistä rahat, sillä rahaa tarvitaan aivan varmasti,
että edellytykset voidaan luoda. Mutta viime aikoina valitettavasti
on ollut jo yksistään se, että löytyy
alueita, joilla yritykset eivät voi taata kunnolla edes, että kuljetukset
toteutuvat määräajassa, milloin pitäisi
tavara toimittaa. Silloin voidaan kyllä ihan hyvällä omallatunnolla
kysyä, onko tasapuolista aluepolitiikkaa tässäkään
mielessä käytetty tai haluttukaan edes näitä edellytyksiä luoda,
että yritykset siellä todella pysyisivät.
Meillä on monia yrityksiä, jotka haluavat
pysyä niin sanotusti syrjäseuduilla eivätkä yritäkään
tulla valtakeskuksiin monistakin eri syistä. Monesti pienillä paikkakunnilla
on erittäin pysyvää työvoimaa,
työvoimakustannukset ovat alemmat ja halvemmat ja todella
ne ihmiset haluavat pitää työpaikastaan
viimeiseen saakka kiinni, jos se on vain suinkin mahdollista. Mutta
miten se on mahdollista, jos yhteiskunta koko ajan ajaa toiseen
suuntaan asioita?
Siinä mielessä hallitus ei ole kyllä vastuunkantoista
politiikkaa harjoittanut pitkään aikaan. Nyt näkisin,
että tulevaisuus myöskin EU:n laajentumisen yhteydessä tuo
kyllä uusia haasteita ja paineita. Miten saadaan mukaan
ne, joita tähän saakka on myöskin EU-rahalla
saatu kehitettyä, voidaanko vastata pitkäjänteisesti,
että edelleen ne alueet kehittyisivät ja sitä kautta
ei katkaistaisi kaulaa jälleen kerran, niin että voidaan sanoa,
että onpas ainakin yritetty, mutta ei ole vain menestytty?
Minusta nämä asiat eivät ole niin
monimutkaisia, jos löytyy vain yhteistä poliittista
tahtoa, mutta se vaatii sitä poliittista tahtoa myöskin
valtakunnan tasolla, jolloin myöskin luodaan veropoliittisia
ratkaisuja, jotka antavat edellytyksiä yrityksille nimenomaan
tässä tilanteessa, missä nyt olemme,
niin että myös sukupolvenvaihdostilanteissa yritykset
voivat kohtuullisilla edellytyksillä vaihtaa ne jatkajille.
Se on iso ja tärkeä kysymys, ja ellei siinä tässä talossa
onnistuta ja nähdä yhteisesti näitä ongelmia
myöskin veropolitiikan puolella, sillä me teemme
kyllä sellaisen karhunpalveluksen, että ei riitä,
että yksistään haja-asutusalueilta häviää yrityksiä vaan
niitä häviää kyllä hyvin
paljon myöskin näiltä niin sanotuilta
rintamailtakin.
Meillä on monia kysymyksiä, joihin meidän pitää vastata
hyvinkin voimakkaasti ja sanoisinko nopeasti turhan pitkään
visioimatta eri asioita. Mutta korostaisin myöskin tällä kehittämisohjelmalla
sitä, että sen pitää olla todella
alueiden kehittämistä, ei keskittämistä,
ja sitä yhteistä vastuunkantoa, niin että myöskin
ed. Korvan Lapin alueella voidaan yritystoimintaa jatkaa reippain mielin
ilman Oulun suurta painostusta.
Alue- ja kuntaministeri Martti Korhonen
Arvoisa rouva puhemies! Ensinnä positiivinen ilmaisu,
ja minusta se on itse asiassa se, mistä pitää koko
ajan lähteä liikkeelle: ei maaseutua ja kaupunkia
pidä asettaa vastakkain. Mutta täysin käsittämätöntä on tämä keskustan
Oulu-viha tai Oulu-vastaisuus. En ymmärrä alkuunkaan,
kun Oulu vetää koko Pohjois-Suomea mukanaan. Jos
katsotte, ed. H. Aho, mitä on tapahtunut Ylivieskassa,
Raahessa, Sievissä, Oulaisissa, siellä on it-elektroniikkateollisuus.
Minä kysyn, miten se olisi mahtanut sinne tulla ilman,
että Oulu olisi kasvanut siten, miten se on tällä hetkellä kasvanut.
Teidän edustamanne puolue kävi jopa Brysselissä asti
pyytämässä, että Oulua ei nimettäisi
kakkostukialueeksi. Te olette täällä monen
edustajan suulla nyt todistaneet, että se oli virheratkaisu.
On minusta aivan uskomatonta silmälappua silmillä,
jos ei nähdä, että yliopistokaupunki,
ammattikorkeakoulu, opintojen itse asiassa pohjoisen ainut iso keskittymä olisi
jätetty ulos tästä. Minä sanon, että se
olisi ollut aluekehittämisen näkökulmasta niin
takapajuinen ratkaisu, että huonompaa on vaikea kuvitella.
Timo E. Korva /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Tästä Oulun aluepolitiikan vyöhykeratkaisusta
olen eri yhteyksissä todennut, että minä ainakaan
en sitä sellaisenaan arvostele, mutta siitä olen
esittänyt monessa yhteydessä kysymyksen, kannetaanko
huolta todella siitä, että Oulusta saadaan siirtymään
näitä vaikutuksia myöskin laajaan Lappiin,
jota edustan.
Kysymyshän on vuosia ollut se, että suurin
osa muuttoliikkeestä Lapista suuntautuu Ouluun. Vuosittain
on nähty, että kaikista hyvistä puheista
huolimatta niitä niin sanottuja feedbackeja ei sinne Lappiin
ala tulla, ja silloin hallitukselta pitäisi kysyä sitten
tämän tyyppistä politiikkaa, johon oli
avaus tämä työnantajien sosiaaliturvamaksujen
poistaminen, että aletaan luoda porkkanoita, että saataisiin
Oulun kasvukeskuksen ja kansainvälisen kehittämisen
vaikutuksia todella konkreettisesti leviämään
muualle. Se on se oleellinen kysymys, josta pitäisi kantaa
yhteisesti huolta.
Hannu Aho /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa rouva puhemies! Niin kuin oletinkin, kyllä ministeri
varmaan kuunteli määrätyllä korvalla
tätä asiaa. On minusta väärin
käyttää sanaa Oulu-viha. Nimenomaan teroitin
sitä, miten hallitus aikoo ympäristökuntia — otin
Oulun vain esimerkiksi, se on hyvä malliesimerkki — hyödyntää,
kun sieltä yritykset lähtevät pois, kun joku
rikkaampi alue saa erityistukia. Jokainen maakunta tarvitsee oman
vetonaulansa, johon tulee pääsääntöisesti
parempia yrityksiä, mutta niin, että ei menetetä niitä muita
alueita, että niiltä edellytykset lähtevät
pois. Siihen ei ole kyllä keksitty vielä vastausta,
ja sitä minä kyllä odotan myöskin
ministeriltä.
Alue- ja kuntaministeri Martti Korhonen
Arvoisa rouva puhemies! Edustaja kuuntelee huonosti tai ei ole
tutustunut Pohjois-Pohjanmaan kehitykseen. Minähän
juuri sanoin puheenvuorossani Multipolis-ohjelmasta, 17 000
työpaikkaa nimenomaan siihen, mihin ed. Korvakin viittasi,
jopa Lapin alueelle, Kainuun alueelle. Siellä on Luleåssa,
siellä on Ruotsin puolella jopa, niin kuin joku totesi, Venäjää myöten.
Kuinka pitkälle Oulun pitää kantaa se
vastuu, kysymys tietenkin kuuluu. Mutta olennaistahan siinä,
ed. H. Aho, on se, että jos it-teollisuuden ja elektroniikan
työpaikkakehitystä katsomme, kyllä Pohjois-Pohjanmaalla
se on viety Sieviin, Ylivieskaan, Raaheen. Siellähän
se toimii, niin kuin sen pitääkin toimia. Olen koko
ajan teroittanut, että verkostomalli täytyy saada
toimimaan muissakin maakunnissa. Siitähän tässä nimenomaan
on kyse, että luodaan riittävän vahva
yksi iso alue, jonka kautta me voimme sitä vaikutusta saada
muualle, ei niin, että on silmälaput silmillä ja
katsotaan. Niin kuin te itse sanoitte, ei laiteta maaseutua ja kaupunkia
vastakkain — ja seuraavassa lauseessa te asetatte ne vastakkain.
Puhetta on ryhtynyt johtamaan toinen varapuhemies
Mikkola.
Hannu Aho /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Nyt täytyy todeta, että ehkä ymmärrämme
väärin toisiamme. En sanonut, että vastakkain
maaseutua ja kaupunkia ei saa asettaa. En niitä asettanut
vaan eri alueet. Ei Oulukaan ole niin suuri kaupunki, jos verrataan
EU-alueita Euroopassa. Siellä on yhtä maaseutupolitiikkaa
nämä kaikki. Näin meidänkin
pitäisi asioita nähdä. Toivon, että ministeri
puolustaa esimerkiksi Kokkolaa Keski-Pohjanmaalla alueeksi, johon
voidaan todella panostaa, niin että se heijastuisi myöskin
Perhoon, joka on 100 kilometriä Kokkolasta. Toivomme, että tätä kehitystä tapahtuisi
ja siinä olisi tasapuolisuus koko maassa eikä keskityttäisi
vain muutamaan, neljään viiteen suureen kaupunkiin.
Alue- ja kuntaministeri Martti Korhonen
Arvoisa herra puhemies! Kokkola ja Pietarsaari ovat aluekeskusohjelmassa
mukana ja siitä syystä nimenomaan, että sinne halutaan
samanlaista. Kaikista paras ratkaisuhan siellä tietenkin
olisi se, että Kokkola ja Pietarsaari mahdollisesti tekisivät
vielä tiiviimpää yhteistyötä yhden
aluekeskusohjelman kautta. Sitä mahdollisuutta on kyllä syytä tulevaisuuteen
katsoa. Nimenomaan toivoisin, että ed. H. Ahokin toimii
alueen kansanedustajana siihen suuntaan, että syntyisi
riittävän vahva, voimakas alue, joka veisi koko
sitä laajaa maakuntaakin eteenpäin. Katseet kääntyvät
teidän suuntaanne. Tehkää ja toimikaa,
että siellä syntyy yksi aluekeskus Kokkola—Pietarsaari-alueesta,
niin olemme tyytyväisiä kaikki.
Antti Rantakangas /kesk:
Arvoisa puhemies! Viime lauantaina tuli julkisuuteen kuuden isoimman
kaupungin — Helsingin, Espoon, Vantaan, Turun, Tampereen
ja Oulun — kaupunginjohtajien yhteinen esitys tai tavoite.
Se lähti siitä, että nämä kuusi
kaupunkia haluavat erityisneuvotteluaseman valtion suuntaan valtion
budjetista ja aluebudjetista päätettäessä ja
koulutuspaikoista päätettäessä.
Minusta tämä erillisaseman myöntäminen
tai aikaansaaminen merkitsisi aluekehityslainsäädännön
ja tasapuolisten kehittämistavoitteitten murenemista, koska
toteutuessaan tämä erillisasemahan johtaisi siihen, että määrärahojen
ja koulutuspaikkojen entistä suurempi keskittyminen olisi
todennäköistä, kun ikään
kuin päältä jaettaisiin aluekehittämisen
resurssit näitten isoimpien kaupunkien kesken. Minusta
olisi mielenkiintoista kuulla ministeri Korhosen kanta tähän.
Itse ainakin toivoisin, että hallitus tyrmäisi
tämän suuntaiset tavoitteet ja lähtisi
siitä, että aluekehitystä viedään
eteenpäin maakuntien liittojen johdolla yhteisesti ja yhteisen
tavoitteen rakentamisen pohjalta, ei niin, että annetaan
muutamalle kaupungille erityisneuvotteluoikeus.
Toisaalta tämä kuuden kaupunginjohtajan esityshän
tarkoittaa sitä, että hyvin raadollisella tavalla
omista eduista halutaan pitää kiinni ja varjella
omia etuja ja myöskin halutaan vahvistaa entisestään
näitä kuutta kaupunkia. Tämä toisaalta
minusta vaarantaa maakunnallista yhteistyötä ja
osoittaa, että yhteistyö on monilta osin vain puheitten
tasolla, jos tällaisia omia pyrkimyksiä on olemassa.
Nythän tarvittaisiin nimenomaan heikoimpien alueitten kilpailuedellytysten
vahvistamista, liikenneverkoston kunnosta huolehtimista, koulutusrakenteen
uudistamista, valtion riittäviä paikallishallinnon
palveluita ja kuntarahoituksen turvaamista. Ei yritysinvestointeja
tule syrjäalueille, jos ei näitä perusedellytyksiä ole olemassa.
Ed. Leppä merkitään
läsnä olevaksi.
Toimi Kankaanniemi /kd:
Herra puhemies! Lipposen toinen hallitus ja sitä edeltänyt
ensimmäinen hallitus ovat nyt valtaa käyttäneet
maassa seitsemän vuotta. Aluepolitiikan osalta tämä aika
ei ole ollut mitenkään maakuntien ja maaseutuystävällistä aikaa.
Päinvastoin maaseutu on menettänyt ennennäkemättömällä tavalla
väkeä. Sitä on pidetty ikään
kuin luonnollisena kehityksenä. Jarruja ei ole paljonkaan
pystytty käyttämään, haluttukaan
käyttää. Euroopan unionin jäsenyysaika
on merkinnyt sitä eurooppalaista ja globaaliakin kehitystä myös
Suomessa, joka on johtanut voimakkaaseen keskittymiseen. Hallituksen
politiikka on varsin hampaattomasti pystynyt puremaan tähän
ongelmaan. Ainakaan käännöstä parempaan
ei ole nähty eikä ole vieläkään
näkyvissä.
Kuntatalouden kiristyminen on merkinnyt sitä, että laajat
alueet maassa ovat niitä, joissa kunnat eivät
pysty panostamaan elinkeinopolitiikkaan niin kuin pitäisi.
Toisaalta aluepolitiikassa, niin kansallisessa kuin ennen kaikkea
EU-aluepolitiikassa, byrokratia on varsin mittavaa. On EU-taso,
on ministeriöitä, virastoja, on aluehallinnon
toimijoita, on kuntia ja vielä sielläkin alapuolella
erilaisia tahoja hyvin paljon. Näiden byrokratioiden yhdistäminen
ja samaan suuntaan toimimisen aikaansaaminen on ollut ylivoimaista.
Ministeri Korhonen mainitsi alkupuheenvuorossaan, että vuoden
2001 valtion budjetista aluepoliittisia varoja maksettiin 2,3 miljardia
euroa eli noin 14 miljardia markkaa. Hän totesi, että suurimmat
varat ovat menneet tie- ja rataverkkohankkeisiin. Tästäkin
suurimman osan on saanut eteläisin Suomi. Todellakaan ei
aluepoliittista toimintaa tässä ole välttämättä nähtävissä.
Nyt meillä on käsittelyssä hallituksen
esitys n:o 55 alueiden kehittämislaiksi. Hyvällä tahdolla
tästä on ehkä löydettävissä todellista
halua aluepoliittisen suunnan muuttamiseksi, mutta väistämättä tulee
myös mieleen, että tämä on lähinnä vasemmistoliiton
ministerin ja edustajien vaaleja varten laatima lakiesitys. (Ed.
Huotari: Hallituksen esitys!) — Hallituksen esitys toki. — Sitä ensimmäiseksi
tässä keskustelussa ministerin puheenvuoron jälkeen
vasemmistoliiton useat edustajat kävivät
kehumassa. Näyttää siltä, että tällä on
ehkä enemmänkin tarkoitus kertoa vaalikentillä,
että vasemmistoliiton johdolla on aluelainsäädäntö uudistettu.
Onko uudistuksessa jotakin uutta ja selkeää parannusta
saatavissa, se on kokonaan eri asia.
Kun kävin läpi tätä esitystä,
totesin, että mitään järisyttävää uutta
ei todellakaan löydy. Ennen kaikkea, jos hallitus jatkaa
entiseen malliin taloudellisten voimavarojen ohjaamista niin kuntien
valtionosuuksien, verojärjestelmän kuin valtion
investointienkin kautta, ei kehityksen suunta muutu, päinvastoin,
ja kyllä vaalikentillä voi tulla vaikeaksi perustella
aluepolitiikkaa vain sillä, että on uudistettu
laki ilman todellisia tekoja, jotka viittaavat ja vievät
kehitystä täysin päinvastaiseen suuntaan.
Arvoisa puhemies! Laissa on paljon lupauksia. Täällä luvataan,
että tällä selkeytetään
eri toimijoiden roolijakoja. Ministeriöiden tehtävänkuvauksia
selkiytetään, lisätään
tehoa ja esimerkiksi maaseudun ja kaupunkien vuorovaikutusta lisätään.
Nämä ovat kauniita lupauksia, mutta mitä ne
sisältävät käytännön
tekoina, se jää aika lailla pimentoon. Mielenkiinnolla
voimme seurata lähikuukausina, miten hallitus toteuttaa
aluepolitiikkaa muun muassa suhtautumisessaan Vuosaaren satamahankkeeseen
liittyviin erilaisiin infrarakennuskohteisiin ja itse satamaankin.
Entä miten valtio osallistuu Helsingin musiikkitalon rakennuskustannuksiin
ja Stadionin kattamisiin? Ne ovat kaikki helsinkiläisiä kohteita.
Vastaavia joissakin maakunnissa ei rahoiteta mutta täällä kylläkin.
Ne kertovat siitä linjasta, joka hallituksella jatkossa
tulee olemaan. On mielenkiintoista nähdä, miten
todella kehityssuunta muuttuu — vai muuttuuko? Nykyhallituksella
on ollut seitsemän vuotta aikaa sitä harjoittaa,
mutta tulos on ollut maakuntien ja aluekehityksen kannalta varsin
huonoa.
Arvoisa puhemies! Tähän uudistukseen on liitetty
sanat "markkinaehtoinen aluepolitiikka". Tämä on
tietysti hyvinkin Bryssel-lähtöinen ajatus ja
malli ja termi. Jään vain kysymään,
mitä on käytännössä markkinaehtoinen
aluepolitiikka laajassa Suomenmaassa. Minua hieman pelottaa se,
että meillä entisestään siirryttäisiin
markkinaehtoisempaan kehitykseen tässä maassa
aluepolitiikankin osalta. Jos näin todella mennään,
suuri vaara on, että keskittymiskehitys entisestään
syvenee ja pahenee. Jos näin käy, ei koko maan asuttuna
pitäminen ole enää hallituksen tavoite. Haluan,
että tähän käsitteeseen valiokunnassa puututtaisiin
ja purettaisiin se hyvin voimallisesti ja perusteellisesti ja että ministerikin
olisi siitä sanonut pari kolme sanaa.
Arvoisa puhemies! Täällä on puhuttu
myristä ja maakuntahallinnon suhteista. Mielestäni
nykyinen myr, maakunnan yhteistyöryhmäjärjestelmä,
on byrokraattinen, kankea eikä se ole kovinkaan demokraattinen.
Sillä toki on ammattiyhdistysliike saatu mukaan näihin
kuvioihin ja työnantajapuoli ja etujärjestöt,
jotka esimerkiksi kokoomusta ja vasemmistoa aika pitkälle
miellyttävät omalta osaltaan. Tietysti on perusteltua, että näitä tahoja
kuullaan, mutta että niille annetaan päätösvaltaa
hyvin runsaasti, niin kuin on annettu, se ei ole demokraattisen
yhteiskunnan mallin mukaista sellaisena kuin itse sen käsittäisin.
Mielestäni tässä pitäisi ottaa
rohkeampi asenne. Ed. Huotari, tässä pitäisi
ottaa rohkeampi asenne ja lisätä demokraattista
päätöksentekoa, niin että todellakin
maakuntahallinnolle annetaan se valta ja vastuu, mikä sille
voidaan antaa.
Mielestäni Kainuun malli, jota nyt ollaan luomassa
ja ehkä kokeilemassa lähiaikoina, olisi syytä todellakin
laajentaa muuallekin. Ainakin olisin valmis siihen, mitä Kinnulan
kunnanjohtaja viime viikolla kirjoitti lehdessä, että Keski-Suomessa
voitaisiin samalla tyylillä kokeilla ja mennä siihen
malliin myös. Olisi tietysti ihan paikallaan, että näin
pääsisi tapahtumaan muuallakin.
Arvoisa puhemies! Mikä sitten on aluepolitiikassa tällä hetkellä ja
tulevaisuudessa hyvin tärkeää? Erittäin
tärkeää hallituksen, valtiovallan, kannalta
toimenpiteenä on se, että liikenne- ja tietoverkkojärjestelmät
luodaan sellaisiksi, ettei niissä ole pullonkauloja missään
osassa Suomea. Se on peruskysymys, joka on huonosti hoidettu tällä hetkellä vielä
tässä maassa.
Toisaalta näitä erilaisia uusia kokeiluja on luotu.
Täällä käytiin aiemmin kiistaa
siitä, ketkä ovat osaamiskeskusten isiä ja äitejä tässä maassa.
Itse olin aluepoliittisen ministerivaliokunnan jäsen
kymmenen vuotta sitten, kun luotiin osaamiskeskukset ministeri Pekkarisen
johdolla. Aina perjantaiaamuisin kello 7.30 kokoonnuimme sitä valmistelemaan
monet monet kerrat. Vaikka meillä siihen aikaan aamusta
varmaan oli vähän silmät ristissä,
siitä huolimatta, sanon, teimme erinomaisen hyvän
päätöksen ja veimme sen täällä vasemmiston
kritiikistä huolimatta läpi ja synnytettiin osaamiskeskukset,
ja ne ovat tuoneet menestystä tähän maahan
monella tavalla.
Osaaminen on se tavattoman tärkeä asia, josta nytkin
pitää pitää kiinni ja osaamisen
tasoa entisestään korostaa ja korottaa koko maassa.
Osaamiskeskukset, joita ei ole varsinaisesti rajattu alueellisesti,
niin kuin on aluekeskukset, eivät jaa maata ja kansaa sillä lailla
valkoisiin ja mustiin alueisiin kuin aluekeskusohjelmat tekevät.
Aluekeskusohjelmista en ole ollenkaan vakuuttunut, että niistä tulisi
koskaan mitään menestystarinaa. Nimenomaan niiden
ulkopuolelle jääneiden, niin sanottujen toisarvoisten
alueiden osalta kehitys voi olla jopa vahingollinen, kun niihin
on menty. Toivon, että olen tässä väärässä,
mutta pahaa pelkään, että näinkin
voi käydä.
Viimeaikaisten tutkimusten mukaan laajat työmarkkinat
ovat kunkin alueen tärkein vetovoimatekijä. Meillä ei
kuitenkaan ole näitä laajoja työmarkkinoita
juurikaan monilla alueilla enää eikä niitä ole
helposti luotavissakaan, mutta työmarkkinoiden toimivuuteen
ja laajuuteen on kuitenkin syytä paneutua ja pyrkiä siihen,
että kehitys siltä osin olisi mahdollisimman laajasti
koko maassa positiivisempi kuin on tällä hetkellä ja kuin
on viime vuosina ollut.
Pekka Ravi /kok:
Arvoisa herra puhemies! Tässä keskustelussa
on jälleen käynyt juuri niin kuin miltei aina,
kun tässä salissa aluepolitiikasta keskustellaan,
elikkä on ryhdytty puhumaan taas siitä, mikä on
sitä vanhaa aluepolitiikkaa, mikä on uutta aluepolitiikkaa
ja mikä on oikeaa aluepolitiikkaa. Sanon nyt heti puheenvuoroni alkuun
sen, minkä olen varmaan toistakymmentä kertaa
tältä samalta paikalta sanonut: Minusta tämmöinen
keskustelu on aivan hedelmätöntä, se ei
johda mihinkään. Omana kantanani haluan nyt sanoa,
että ei kenellekään jää epäselväksi,
että minusta kaikki sellaiset keinot, jotka tämän
päivän toimintaympäristössä ovat
käyttökelpoisia ja vaikuttavia, täytyy
ottaa tarkasteluun, kun aluepoliittista toimenpidevalikoimaa kehitellään. (Ed:
Kankaanniemi: Sekä vanhat että uudet!) — Sekä vanhat
että uudet, jos nyt välttämättä halutaan
tässä jaossa pitäytyä.
Täällä esimerkkeinä erittäin
vaikuttavista ja itse asiassa aivan perustavina tekijöinä olleista aluepoliittisista
kauaskantoisista ratkaisuista on mainittu maakuntayliopistojen perustaminen
aikoinaan ja osaamiskeskusohjelman luominen. Olen ensimmäinen,
joka on antamassa aivan ehdottoman reilun tunnustuksen näille
toimenpiteille. Omalla alueellani Pohjois-Karjalassa olen nähnyt
molempien näiden uudistusten ja aikaansaannosten myönteiset
vaikutukset, jotka jatkuvat siellä tänäkin
päivänä.
Vielä tässä aluksi semmoisena erillishuomiona
haluan sanoa sen, kun tästä muuttoliikkeestä on
myöskin paljon keskusteltu, se on vilahdellut monessa puheenvuorossa,
että väistämättä on tullut
mieleen, että kaikkea tässä maassa tapahtuvaa
muuttoliikettä pidetään ikään
kuin pakkomuuttamisena. Jos haluaa ottaa yhtymäkohdan esimerkiksi
korkeakouluverkoston kehittämiseen, minä kysyn
vain, mistä nämä alueelliset korkeakoulut
ja yliopistot saisivat opiskelijansa, jos tämmöistä maassamuuttoa
ei tapahtuisi. Esimerkiksi Joensuun yliopiston kannalta olisi varmasti
turmiollisin mahdollinen kehitys se, jos ruvettaisiin jollakin tavalla
säätelemään sitä, millä tavalla
nuoret opiskelupaikkansa saavat. Minusta ydinkysymys on se, kuinka
voimme toimia oikein silloin, kun nuoret elämänkaarensa
tietyssä vaiheessa tulevat sellaiseen tilanteeseen, että he ovat
perustamassa perhettä tai kouluttamassa lapsiaan. Monesti
silloin tulee tarve siirtyä vähän toisenlaisiin
ympäristöihin, ja tätä varten meidän
kai pitäisi pystyä varautumaan.
Herra puhemies! Hallituksen esitys on minusta nähtävä kyllä samassa
valossa kuin ministeri Korhonen omassa puheenvuorossaan aluksi totesi.
Eräänä lähtökohtana
voidaan ottaa hallituksen lanseeraama aluepolitiikan tehostamisohjelma,
se kuuluisa kahdeksan kohdan ohjelma, josta on paljon puhuttu. Tuohon
ohjelmaanhan liittyy tälläkin hetkellä tässä talossa
käsiteltävänä olevat lait seutuyhteistyökokeiluista
ja laki valtion yksikköjen ja toimintojen sijoittamista
koskevasta toimivallasta. Elikkä kyllä näitä instrumentteja
hallituksen taholta tänne eduskuntaan käsiteltäväksi
on tullut.
Mitä tulee nyt käsiteltävänä olevaan
lakiesitykseen, minulla on täällä kädessäni
aivan uunituore Suomen Kuntaliiton tiedote koskien tätä esitystä.
Se on otsikoitu "Alueiden kehityslaki mahdollistaa aluepolitiikan
tehostamisen". Siis kuntien etujärjestö näkee
tämän kuitenkin mahdollisuutena ja on aika voimakkaasti
antamassa tälle tukensa.
Otan täältä luettelonomaisesti kolme
kohtaa, jotka haluan nostaa esille. Täällä todetaan,
että nyt käsittelyssä oleva lakiehdotus
selkeyttää suunnittelujärjestelmää,
mahdollistaa nykyistä paremmin maakuntien vertailtavuuden
ja resurssien ohjaamisen ja, mikä myöskin on aika
tärkeä näkökulma, kehittää oleellisesti
aluekehitystyön ja sen tulosten arviointia. Sillehän
tässä lakiesityksessä on myöskin
pantu aika paljon arvoa.
Omasta mielestäni erityisen ansiokas, itse asiassa
kun tätä hallituksen esitystä perusteluineen lukee,
semmoinen läpikulkeva punainen lanka on se, että tässä entistä selvemmin
tunnustetaan se, että alueet ovat todella erilaisia. Siitä vedetään
myöskin se aivan oikea johtopäätös,
että eri alueiden kehittämiseen täytyy
entistä ennakkoluulottomammin käyttää erilaisia
instrumentteja, erilaisia keinovalikoimia. Jos jotakin voisi toivoa,
niin ehkä toivomus olisi, että entistä rohkeammin
oltaisiin valmiita kokeilemaan erilaisia kehittämismenetelmiä.
Nythän silläkin tiellä on päästy
alkuun, mutta ehkä rohkeutta voisi olla hieman enemmän.
Nimittäin kokeiluhan on sellainen, että katsotaan
tietyllä ajanjaksolla, toimiiko se. Jos ei toimi, kokeilu
keskeytetään ja otetaan käyttöön
joku toinen instrumentti.
Herra puhemies! Eräs seikka, joka myöskin silloin
tällöin tässä aluepoliittisessa
keskustelussa hieman häiritsee, on se, että käydään
keskustelua siitä, mitkä tahot ovat oikeita, soveliaita
tai kelvollisia aluepoliittisiksi toimijoiksi. Minusta tämä on
myöskin aika hedelmätön lähtökohta. Eikö paremminkin
pitäisi kiinnittää huomiota siihen, että saadaan
todellakin aikaan aluekehittämistoimintaa ja siihen lisää vaikuttavuutta,
eikä panna pääpainoa siihen, kuka on
se toimija.
Tästä näkökulmasta kun kuuntelin
tarkoin ed. Kankaanniemen puheenvuoroa, niin minusta hänen
näkökulmansa siitä, millä tavalla
valtioneuvoston erityisohjelmat suhtautuvat maakuntaohjelman tavoitteisiin,
oli kyllä eriskummallinen. Hän oli voimakkaasti
tukemassa osaamiskeskusohjelmaa, mutta sitten esitti erittäin
suuria epäilyjä aluekeskusohjelman toimivuuden
suhteen. En tiedä, johtuukohan se nyt sitten siitä,
että hän tuntui olleen ainakin jollakin tavalla
osallisena osaamiskeskusohjelman synnytysvaiheessa ja tässä toisessa
hän on ollut hieman taka-alalla. Mutta joka tapauksessa
aika eriskummallinen näkökulma.
Nimittäin hallituksen esityksen sivulla 47 on minusta
erinomaisesti analysoitu sitä, millä tavalla nämä erityisohjelmat
suhtautuvat maakuntaohjelman tavoitteisiin, ja nämä molemmat
mainitsemani erityisohjelmat otetaan esimerkeiksi. Siellä sanotaan,
että osaamiskeskusohjelma on ikään kuin
maakuntaohjelman tarkentamisohjelma ja aluekeskusohjelma on taas
sellainen erityisohjelma, joka ikään kuin rajaa
sitä alueellisesti. Ei minusta näissä ole
minkäänlaista ristiriitaa tuon maakuntaohjelman
tavoitteitten kanssa.
Se, että alueitten omat linjaukset ja painopistekohdennukset
otetaan entistä enemmän huomioon valtiovallan
resurssien kohdentamisessa, on hyvä asia. Kyllä minulle
on ainakin jäänyt semmoinen kokemus, että kun
Pohjois-Karjalasta nimenomaan maakunnan liiton johdolla on tätä työtä aika
systemaattisesti muutaman vuoden tehty tänne valtiovaltaan
päin, niin olemme kyllä saavuttaneet ihan hyviä tuloksia.
Nyt tämä pioneerityö ikään
kuin laajenee koko valtakuntaa koskettavaksi, ja luulen kyllä,
että ollaan oikealla tiellä.
Seudullista yhteistyötä tässä hallituksen
esityksessä aivan oikein korostetaan, mutta pieni huolenaihe
sieltä pilkistää. Minusta nimittäin näyttää siltä,
että siellä käytetään
hieman sattumanvaraisesti käsitteitä seudullinen
yhteistyö ja seutukuntayhteistyö. Minusta on vanhakantaista ajattelua,
että seudullinen yhteistyö ikään
kuin puristettaisiin jonkin hallinnollisen seutukunta-alueen raamiin.
Toivottavasti tätä ei ole tällä tarkoitettu,
mutta hieman kirjavuutta lakitekstin ja näiden perustelujen
osalta tässä suhteessa on kyllä löydettävissä.
Arvoisa herra puhemies! Osaavan työvoiman saanti ja
sen koulutusmahdollisuudet ovat nyt ja tulevaisuudessa entistä tärkeämpiä yritysten
menestymisen kannalta. Kun täällä korostetaan
paljon kumppanuutta eri toimijatahojen suhteen, niin haluan nostaa
nyt erityisesti tässä yhteydessä tärkeäksi
tekijäksi sen, että tämä kumppanuus ulottuu
esimerkiksi ammatillisen koulutuksen järjestäjiin,
ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin, joilla onkin kieltämättä aika
ratkaiseva osuus muun muassa rakennerahasto-ohjelman toteuttamisessa.
Täällä kritisoitiin joissakin puheenvuoroissa sitä,
että tämän hallituksen esityksen tavoitteitten
taustalla olisi liiallinen painottuminen kilpailukykyyn, ja vähän
myöskin kritisoitiin sitä, onko yritystoiminnan
merkitystä korostettu aivan oikein. Minun mielestäni
siinä takana on sellainen ajattelumalli, että kohdentamalla
näitä aluepoliittisia toimenpiteitä oikein
me pääsemme sellaiseen tilanteeseen, että kansantulon
kakku voi kasvaa. Siinä on ehkä semmoinen jonkinlainen
ero, kun aikaisemmin ajateltiin, että aluepolitiikka on
ikään kuin olemassa olevan kakun ja resurssien
jakamista. Kyllä meidän pitäisi varmasti
pystyä tässä suunnassa katsomaan eteenpäin.
Arvoisa herra puhemies! Aivan lopuksi totean sen, kun tässä on
aika paljon keskustelun kuluessa viitattu siihen, että hallintovaliokunnalla
on edessään haasteellinen työ, että se
varmasti pitää paikkansa. Esimerkiksi niitä yksityiskohtia,
jotka tässä keskustelussa nyt ovat jo nousseet
esille siitä, mikä on maakunnan yhteistyöryhmän
ja maakuntaliiton hallituksen rooli ja mitkä niiden tehtävät
ja vastuut, valiokuntakäsittelyvaiheessa tullaan kyllä varmasti
huolellisesti puntaroimaan. Uskon kyllä, että saadaan
aikaan paras mahdollinen lopputulos.
Alue- ja kuntaministeri Martti Korhonen
Arvoisa herra puhemies! Aivan muutamia asioita, jotka tässä ovat
nousseet esille.
Ed. Ravi käytti hyvän puheenvuoron. Haluan oikeastaan
vain tämän valmistelun osalta todeta sen, että valmistelun
pohjahan on hyvin laaja. Tässä on ollut uudistamistyöryhmä,
joka tämän alusmietinnön teki. Sen lisäksi
tässä on ollut todella laaja asiantuntijakuuleminen.
Kuulemistilaisuuksia on ollut kaiken kaikkiaan kolme, joissa on
kuunneltu todella laajaa joukkoa etujärjestöistä,
ammattijärjestöistä, työnantajapuolelta, Keskuskauppakamarista,
yrittäjistä, MTK:sta jne. Sen lisäksi
oli laaja lausuntokierros. Tästä saatiin kaiken
kaikkiaan 60 kappaletta lausuntoja. Tämän valmistelun
taustahan on itse asiassa erittäin merkittävä.
Maakunnan yhteistyöryhmän asemaan itse asiassa
erittäin monessa lausunnossa kyllä kiinnitettiin
huomiota. Kyllä se pääviesti oli, että sitä pidettiin
tällaisena strategisena yhteistyöelimenä,
jossa myös kansallista aluepolitiikkaa olisi syytä käsitellä ja
ottaa se kumppanuusperiaate käyttöön,
minkä se mahdollistaa. Toivon, niin kuin aiemmin sanoin,
että valiokunta tarkasti miettii tätä.
Ei tämä mikään arvovaltakysymys ole,
vaan minusta se on kysymys, jossa pitää muistaa
se, että aluekehittäminen on tänä päivänä myös
sitä, että me saamme myös muiden rahoitusta
sitoutumaan tähän prosessiin, ettei se tapahdu
pelkästään julkisen rahoituksen kautta.
Jos me haluamme sitouttamista myös tällä puolella, sen
pitää olla aitoa, että rahoittajilla
on myös mahdollisuus vaikuttaa. Tämä kysymys
on hyvin monipuolinen.
Kaiken kaikkiaan näissä lausunnoissa uudistamista
pidettiin nimenomaan aluekehityksen tulevien haasteiden näkökulmasta
katsottuna hyvänä ja perusteiltaan oikeana. Erittäin
vähän tuli kritiikkiä. Tänään
kun on kuunnellut näitä puheenvuoroja, on vähän
kummeksinut, kun vertaa niin sanottuihin asiantuntijapuheenvuoroihin.
Tässä on kiinnitetty huomiota monenlaisiin yksityiskohtiin.
Ed. Korva kaipaili, kuka määrittää aluekehitystä tästä eteenpäin.
Tässähän tämän yksi
idea on, että niitä määrittäjiä tulevat olemaan
niin valtioneuvosto kuin ministeriötkin. Sitä kautta
myös tällä puolella saadaan sitoutumista
tähän prosessiin ja saadaan tällainen
pidemmän ajan näkökulma siihen työhön.
Erittäin mielenkiintoiseksi tietenkin tämän
tekee myös se, miten näitä asioita arvioidaan.
Luin Kainuun Sanomia perjantailta, jossa esimerkiksi meidän
alueiden komitean jäsenemme Markku Kauppinen, Kuhmon kaupunginjohtaja,
arvioi tätä: "Euroopan unionin aluekomiteassa
työskentelevä Kauppinen sanoo, että uuden
lain periaatteet — alikehittyneiden alueiden kilpailukyvyn vahvistaminen
erityisesti osaamista tukemalla — ovat hyvin linjassa EU:n
päämäärien kanssa. ’Juuri
näin kilpailukykyä on parannettava’."
Kyllä tässä tämä näkökulma
vähän on, minkälaiset silmälasit
kenelläkin on silmillään, mistä asiaa haluaa
tarkastella.
Nordregio-tutkimuksesta on sitten esitetty monenkin näköisiä arvioita.
Jos olisin kyyninen, mutta kun en ole, niin epäilisin,
monikohan on sen lukenut, vai onkohan ehkä näin,
että ollaan lehtitietojen varassa, kun jotenkin ne viittaukset kuulostivat
hyvin tutunomaisilta lehtiartikkeleihin, mutta eivät hirveästi
sen tutkimuksen sisältöön. Tutkimus on
tietenkin yksi osa, eikähän siihen liikaa pidä tuijottaa.
Kun se viesti kumminkin on välillä ollut hyvinkin
erilainen, mitä tulee esimerkiksi aluetuen määrään,
ja tässäkin salissa on puhuttu milloin millaisista
markkamääristä, niin nyt on tutkittu,
mitä se kaiken kaikkiaan on. Meidän markkamäärämme
on 335 euroa, Ruotsissa 259 ja Norjassa 165. Väestöpohja,
joka meillä on näiden toimien piirissä,
on 41 prosenttia väestöstä, kun se Norjassa
esimerkiksi, jota on huudettu apuun monta kertaa, on 25 prosenttia. Nämä kai
ovat faktaa, luulisin ainakin tämän tutkimuksen
pohjalta.
Minusta se antaa itse asiassa suuntaa ja antaa oikeastaan viestin
siitä, mitä olemme täällä moneen
kertaan yrittäneet kertoa: että pitää malttaa odottaa.
Näissä töissä kun on sellainen
ongelma, että odotukset ovat sellaiset, että olisi
pitänyt eilen tehdä huomisen työt, ja
se ei tahdo onnistua. Me olemme panostaneet pieniin ja keskisuuriin kaupunkeihin
yhä enemmän, ja se on minusta se suunta, jota
meidän pitää jatkaa, ja myös
Suomessa, niin kuin tämän tutkimuksen mukaan sanotaan,
toteutetaan Pohjoismaiden laajamittaisinta aluepolitiikkaa, joka
on tiukasti sidottu EU-ohjelmien toteuttamiseen. Kaupunkimaisten
alueiden kehittäminen on suomalaiseen aluepolitiikkaan
liittyvä elementti, jollaista ei ole muissa Pohjoismaissa.
Kyllähän tässäkin on se perustotuus,
että eihän esimerkiksi Ruotsissa ole kohta niitä kaupunkeja.
Me olemme pystyneet ja onnistuneet pitämään
nimenomaan tällaista verkkoa esillä. Jostakin
pitäisi olla tyytyväinen ja ylpeäkin
omista saavutuksistaan.
Kuntatalouteen liittyen tässä taas on näitä lukuarvoja
esitetty ja näistä lukuarvoista syntyy kovin monenlaisia
mielikuvia. Kun käytetään esimerkiksi
lukuja 93—98, silloin valtionosuuksia leikattiin, se on
totta, se on faktaa, 12 miljardia markkaa. Toinen totuus on tietenkin
se, että verotulot kasvoivat 93—98-aikajänteellä 29
miljardia, mutta sehän aiheutti erilaistumiskehityksen,
niin kuin nyt kaikkien tiedossa on. Siihenhän on vastattu.
Nyt on poistettu tämä arvonlisäveron
takaisinperinnän järjestäminen, ja sen
hintalappu oli noin 5 miljardia markkaa, jos markoista puhutaan,
738 miljoonaa euroa, jos se euroiksi halutaan katsoa. Verotulotasausjärjestel-män
15 prosentin katto-osan poisto oli 79 miljoonaa euroa, 471 miljoonaa
markkaa. Todella mittavia päätöksiä.
On sanottu, että esimerkiksi kuntataloudessa ja aluepuolella
nämä eivät näy mitenkään.
Esimerkiksi Lappi tulee saamaan rahaa niin, että jos 2001—2002
ovat vertailuvuosia, ero on 201 miljoonaa markkaa näiden
ratkaisujen kautta, Pohjois-Pohjanmaa 260 miljoonaa ja Kainuu 107
miljoonaa. Kyllä näillä oma arvonsa pitää olla.
Kun ed. Väistö, hallintovaliokunnan puheenjohtaja,
on paikalla, pitää vielä Pohjois-Karjala mainita,
175 miljoonaa markkaa, joten kyllähän tämä näihin
talouksiin vaikuttaa. Pohjois-Karjalassa se on esimerkiksi 1 032
markkaa. (Ed. Väistö: Miten paljon on ensin leikattu?) — Aivan,
90-luvulla on otettu pois, mutta kun puhumme, niin puhumme totta
kai tarkoitushakuisesti, ja minä puhun tämän
hallituksen toimista, mitä me olemme tehneet. Tietenkin
kohtuullista on tuoda nekin luvut näkyviin, kun osa puhuu
vain 90-luvun toimista. — Näillä asioilla
on monta puolta ja tarkastelukulmia voi ottaa hyvin monenlaisia.
Niin kuin sanoin, en kiistä sitä, että 90-luvulla
12 miljardia markkaa valtionosuuksia on otettu pois, se on totuus,
mutta siellä on virheellisiä päätöksiä muitakin,
esimerkiksi arvonlisäjärjestelmään kuuluva
takaisinperintä. Ei kai tänä päivänä kukaan
kiistä sitä, että se oli pienten, heikkojen kuntien
asemaa ajatellen täysin virheellinen päätös.
Jos oikein muistan vuoden, se säädettiin 93 tai
94, jompikumpi. Ei tässä kukaan varmaan niitä puhtaita
jauhoja pussiinsa saa, jos aletaan historiaa taaksepäin
katsoa, mutta nyt jos puhutaan tämän hallituksen
toimista, niin nämä ovat niitä lukuja,
mitä nyt on tehty.
Vielä lyhyesti aluekehittämiseen. Ed. Ravi mielestäni
hyvin totesi sen, että pitää katsoa kokonaisuutta,
mitä tässä tehdään
ja mitä tässä on tapahtumassa. Esimerkiksi
hajasijoittamispäätös, joka nyt on tehty,
on menossa eteenpäin, seutukokeilulaki on tulossa valiokunnasta
ihan pikapikaa. Ne ovat isoja periaatteellisia asioita. Siihen tulee
vielä sotumaksun kokeilu. Eivät mitenkään
merkityksettömiä, vaikka niistä ei ole
itse asiassa puhuttu, ole yritystukien vaikuttavuuden tehostaminen
ja yritysten sijoittamisneuvonnan tehostaminen. Ne ovat myös
niitä, jotka ovat nimenomaan yrityspuolelle vaikuttavia
konkreettisia toimia ja ne ovat alkaneet tuottaa tulosta. Jos katsotte
esimerkiksi Tekesin rahoituksen jakautumista, samoin Sitran puolella,
niin eivät ne tapahdu nopeasti, mutta ne ovat pikkuhiljaa
kyllä lähteneet liikkeelle. Myös tämä maaseutupolitiikan
uudistamishanke, joka on todella mittava kokonaisuus, on pantu liikkeelle.
Itse asiassa tämän lain, joka tässä on
nyt käsittelyssä, lisäksi me koko ajan
valmistelemme nyt, kun laki on saatu tänne, entistä tiiviimmällä vauhdilla
aluekehittämisstrategiaa vuoteen 2013, elikkä kyllä nyt
on hyvä prosessi liikkeellä. Minä toivon,
että sitä yhteistyössä kaikkien
kanssa voidaan viedä eteenpäin, sillä haasteet
ovat todella mittavat.
Inkeri Kerola /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Ministeri viittasi tuohon Nordregion
tutkimukseen, josta todella olemme saaneet lehdistä lukea.
Tutkimuksen johtopäätöksissä esitetään
kanta, että Suomi on antautunut jo tämän
aluekehittämisen edessä. Täällä salissa äsken
kuulimme, että ed. Katainen oli ihan samaa mieltä.
Hän myös tulkitsi tuntonsa näin, että Suomea
ei ole järkevää kehittää joka alueelta.
Kysyisin kuitenkin ministeriltä nyt, kun tässä laissa
viitataan tehokkaaseen aluekehittämiseen ja tehokkaaseen
rahoituksen jakoon, mitkä mahtavat olla ne mittarit ja
mittaristot, joiden perusteella tätä tehokkuutta
mitataan. Tällä hetkellä jo t&k-panostus
näyttäytyy suurena sellaisilla alueilla, joilla
myös ilmenee innovatiivisuutta, ja usein se on kasvukeskuksissa.
Kuitenkin tätä vaikuttavuutta voidaan mitata niin
monella tavalla kullakin alueella. Vaikuttavuus on aivan erilainen
jossakin Pohjois-Suomessa kuin Helsingin ympäristössä.
Matti Väistö /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ministeri Korhoselle voin vakuuttaa, että keskusta
on määrätietoisesti tukenut ja edistänyt
osaamisen ja tätä kautta kilpailukyvyn vahvistamisen
tavoitetta. Esimerkiksi Pohjois-Karjalassa me olemme olleet hyvin
yksimielisiä siitä, että me tarvitsemme
vahvan ammatillisen koulutuksen kautta maakunnan, että me
tarvitsemme ammattikorkeakoulun ja että me haluamme vahvistaa
yliopistoa ja maakunnan tutkimuslaitosten toimintaedellytyksiä.
Minusta tämä on hyvin tärkeä ja
selkeä tavoite.
Aluekehittämisen osalta ongelmana, arvoisa ministeri,
on ollut paljolti se, että on leikattu aluepolitiikan rahoitusta,
ei ole toteutettu lisäysperiaatetta, on voimakkaasti leikattu
kuntien (Puhemies koputtaa) taloudellisia voimavaroja tilanteessa,
jossa työttömyys on edelleen korkea. Tähän
kohdistuu suuri kritiikki. (Puhemies koputtaa) On vahvistettu keskittymistä,
kun olisi pitänyt vahvistaa hajautusta.
Pekka Ravi /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ed. Kerolalle haluan sanoa sen verran, että kyllä se
oli aika yksioikoinen johtopäätös, jonka
hän teki ed. Kataisen äsken täällä salissa
käyttämistä puheenvuoroista.
Mutta ministeri Korhonen aikaisemmin tässä keskustelussa
totesi, että Suomen yrityksille suuntautuvat investointituet
ovat hyvää EU-tasoa. Onko todellakin näin,
ja milloin nämä vertailutiedot ovat tulleet julkisuuteen?
Totean vielä sen, että investointitukien tarve tässä maassa
on hyvin erilainen maan eri puolilla. Tämä olisi
juuri sitä erilaisuutta, joka tulisi ottaa huomioon.
Erkki Pulliainen /vihr(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ministeri äsken kuvasi, toisti aika
paljon rahavirtalukuja, jotka olivat sinänsä varsin
oikeita. Ne ainakin kuulostivat siltä. Ei nyt niin hyvä muisti
ole, että pystyisi tuommoiseen nyt lonkalta sanomaan, oliko
jetsulleen noin vai ei, mutta joka tapauksessa uskon näin.
Nyt tässä on vain kysymys historiallisesti
siitä, onko kannettu vesi kaivossa pysynyt elikkä onko
näillä rahavirroilla ollut todellista vaikuttavuutta
aluepoliittisesti sitä keskittämiskehitystä vastaan,
joka on automaattinen ja joka kuuluu maapallon väestöjakaumaan
ja kehitykseen.
Paula Lehtomäki /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ministeri Korhosen puheenvuoroon voi kyllä yhtyä siinä,
että haasteet ovat erittäin mittavat. Tietysti
tässä käsittelyssä olevassa
lakiesityksessäkin on ehkä kaikkein arvokkainta
juuri se, että on tarkoitus lisätä alueen oman äänen
kuuluvuutta ja myöskin osaamisen ja sitä kautta
poikivan yritystoiminnan roolia tässä on painotettu.
Mutta täytyy sanoa, että kun te, herra ministeri,
puhujakorokkeella totesitte, että tässä on
hyvä prosessi meneillään ja saavutuksista
pitää olla ylpeä, niin kyllä se
kuulostaa aika irvokkaalta, kun kuitenkin se todellisuus, minkä toivottavasti
tekin tunnette, on tapahtunut hyvin laajoilla alueilla Suomessa,
mikä tämän lakiesityksen johdannoissa
on myöskin myönnetty ja todettu. Eli tässä on
minusta kyllä jonkin sortin ristiriita nyt näitten
pönttöpuheiden ja todellisuuden välillä.
Alue- ja kuntaministeri Martti Korhonen
Arvoisa puhemies! Ensinnäkin ed. Lehtomäelle:
Minä sanoin, että näistä, mitä nyt
olemme tehneet, on syytä olla ylpeä, jos me olemme
tutkimuksen mukaan niissä pärjänneet,
niin kuin tutkimus osoittaa.
Ed. Pulliainen kysyi nimenomaan vaikuttavuutta. Sen peräänhän
tässä pitää huutaa, mitä niillä rahoilla
saadaan aikaan, ettei se mene raha rahana vaan. Kyllä vaikuttavuutta
pitää hakea.
Ed. Ravi, tämä tutkimus ilmestyi viime viikolla
näitten yritystukien käytöstä ja
määristä. Se on ainakin meillä ministeriössä.
Minulla ei nyt sattunut se olemaan mukana.
Ed. Väistö toistaa itse asiassa samaa slogania, että kuntapuolelta
on leikattu. Ei tämä hallitus ole leikannut. Uskokaa
nyt hyvät kansalaiset jo ja hyvä edustajakin.
(Ed. Väistö: Hallituspolitiikka jatkuu vuodesta
95 samana!) Pitää näyttää nyt
luvut ja puhua faktaa. Niin kuin minä sanoin, jos fiktion
ja faktan sekoittaa, tulee melkoinen sekametelisoppa. Minä puhuin
faktaluvuista, ja 2000—2003 valtionosuudet ovat lisääntyneet.
Ei siitä mihinkään pääse.
On turha nyt yrittää väittää päinvastaista.
Ed. Kerola, suosittelen myös, että luette
tutkimuksen ettekä itse asiassa lehtiotsikoita. Jos te saman
lehden maanantain pääkirjoituksen luette, niin
se on aivan toisen sisältöinen kuin edellisen viikon
lehtiartikkeli. Kannattaa tutustua siihen pohjamateriaaliin.
Aulis Ranta-Muotio /kesk:
Herra puhemies! Nyt lähetekeskustelussa oleva lakiesitys
on varsin tärkeä. Tällähän
ehdotetaan kumottavaksi vuodelta 93 peräisin oleva alueiden
kehittämisestä annettu laki. Ministeri Korhonen
esittelypuheenvuorossaan tiivisti, että tavoitteena on
vahvistaa alueiden asemaa ja että uudistuksella tehostetaan
kansallista aluepolitiikkaa. Kutakin aluetta varten laaditaan räätälöity
kehittämispaketti. Mielestäni jos nämä käytännössä toteutuvat,
nämähän ovat aivan hyviä ja
hyväksyttäviä asioita, ja voin todeta,
että näillä on todella kiire, kun seurataan,
mitä nyt on vuodesta 95 tapahtunut maakunnissa.
Tuntuu kuitenkin aika huvittavalta, kun kuunteli aivan ensimmäisiä,
lähinnä vasemmistoliiton puheenvuoroja, kun voimakkaasti
vedottiin Nordregion tuoreeseen selvitykseen ja pidettiin Suomea
aluepolitiikan mallimaana viime vuosien osalta. Kyllähän
me kaikki maakunnissa asuvat tiedämme yli puoluerajojen,
mitä ympärillä on tapahtunut: Ennätyssuuri
muuttoliike, valtion paikallishallinto on etääntynyt
ihmisten lähes ulottumattomiin ja kunnat ovat joutuneet talousvaikeuksiin,
kun lasketaan vuodesta 95 lähtien. Aivan viime vuosina
toki on vähän parannusta saatu aikaan. Toivottavasti
se alin kuoppa on ohitettu, mutta vielä ollaan paljon alle
esimerkiksi vuoden 94 valtionosuuksien tason.
Nordregion selvitystähän Pellervon taloudellisen
tutkimuslaitoksen johtaja Vesa Vihriälä kommentoi
Helsingin Sanomissa. Hänen kirjoituksensa otsikkona oli
"Suomi tuskin aluepolitiikan mallimaa". Hän totesi, että siinä Nordregion selvityksessä
oli
pari perusvirhettä. Aluepoliittinen rahamäärä oli
laskettu väärin. Siinä ei huomioitu Norjan
verohelpotuksia. Hän arvioi, että niiden vaikutus
oli kuusinkertainen verrattuna tukirahoihin. Hän totesi,
että tosiasiallisesti vuodesta 94 vuoteen 98 kansallisen
ja EU-rahoituksen summa on vähentynyt 14,5 miljardista
11,7 miljardiin markkaan eli lähes 3 miljardia on aluepoliittisen
rahoituksen tosiasiallinen vähennys ollut.
Itse toimin Pohjoismaiden neuvostossa. Niissä puitteissa
on aika paljon keskusteltu aluepolitiikasta. Muun muassa tässä talossa
pari vuotta sitten Mittengruppen järjesti tästä seminaarin.
Ei siellä Suomea mitenkään nähty
mallimaana. Alustukset ja hyvät esimerkit painottuivat
juuri Norjan verohelpotusasioihin, ja ruotsalaiset painottivat
sitä, että tämän päivän
aluepolitiikassa — kun joskus vuosikymmeniä sitten
oli tärkeää tien teko — tietoverkkojen
rakentaminen valtakunnan eri osiin on tärkein tientekosysteemi. Kyllä siellä tuli
esille se, että esimerkiksi Ruotsi käyttää kuljetustukeen
erittäin paljon rahaa tänä päivänä.
Jos joku pitää sitä vanhana aluepolitiikkana,
niin sillä kuitenkin yritetään yritysten
edellytyksiä pohjoisessa turvata.
Edellinen aluepoliittinen laki keskustan johdolla valmisteltiin
93. Täällä on tätä nykyistä verrattu,
sitä 1 §:ää, sitä tavoitetta.
Ehkä on syytä tässä vielä lyhyesti
kerrata, että sen Pekkarisen lain, jos nyt niin sanotaan,
1 §:ssä, tavoitepykälässä todettiin:
turvataan alueiden väestön elinolojen kehitys
ja sen kannalta tärkeiden palvelujen saatavuus, siis palvelujen
saatavuus; turvataan alueellisen kehityksen kannalta tarpeellinen perusrakenne;
uudistetaan alueiden tuotantorakennetta, parannetaan yritysten toimintaedellytyksiä
ja
edistetään uusien työpaikkojen syntymistä;
sekä vahvistetaan muuten alueiden talouden ja väestön
osaamisen perustaa. Sen myötähän tuli
osaamiskeskus-ohjelma.
Nyt esillä olevan lakiesityksen 1 §:ssä korostetaan
edellytysten luomista alueiden kilpailukyvyn ja hyvinvoinnin takaavalle
osaamiseen ja kestävään kehitykseen perustuvalle
taloudelliselle kasvulle eli markkinavoimia korostetaan enemmän.
Tätä voi tulkita niin, että tällaisesta
aivan tasapuolisesta kehittämisestä ei enää olisi kysymys.
Toki todetaan, että tavoitteena on vähentää alueiden
kehittyneisyyseroja. Kyllä 1 §:ssä tällainenkin
lause on. Mutta valiokunnassa toivottavasti näitä hyvin
tarkasti analysoidaan, mitä näillä kaikilla
tarkoitetaan.
Kun on paljon verrattu keskustan niin sanottuun vanhaan aluepolitiikkaan,
olen monta kertaa tältä paikalta todennut, että kun
tulen huonekaluteollisuusalueelta, vaikka sekin on voimakkaasti
kehittynyt ja pyrkii vientimarkkinoille korvaamaan Tanskasta meille
päin tapahtuvaa huonekalujen tuontia ja muualle Eurooppaan
tapahtuvaa vientiä, meikäläisestä puusta
tehtyjen huonekalujen vientiä, niin kuitenkin se on tyypillinen
sellainen ala, johon yleensä Tekesin rahoitus ei kohdistu.
Mielestäni se on kuitenkin aivan kunniallista toimintaa.
Kun ed. Katainen totesi, että keskustalaiset eivät
ole yrittäjiä haastatelleet, niin olen lukemattomia
huonekalualan yrittäjiä haastatellut ja he ovat
todenneet, että kun investointituet ovat pudonneet lähes
nolliin, se on melkein katastrofi, koska Tekesin rahoihin ei tällaisilla
perinteisillä tuotannoilla ole mahdollisuuksia muuta kuin
ehkä jossain huippuyksiköissä.
En silti vähättele Tekesin rahoitusta. Kyllä sillä on
aika suuri merkitys Suomen kehittymiselle ja hyvä, että niitä rahoja
on ollut käytössä, mutta rinnalla tarvittaisiin
perinteisempiä. Myös monet te-keskusten johtajat
ovat sitä mieltä, että osa olisi voinut
olla tällaista kehitysrahaa aloittaville yrityksille, jotka
sitten kehittyvät sille tasolle, että pystyvät
hyödyntämään Tekesin rahoitusta.
Kritiikin sijaa on 1 §:ssä. Toinen täällä keskusteltu
asia on maakuntahallinto/yhteistyöryhmä.
Samaa on meidän maakunnassamme mietitty, että olisiko
se niin, että kun kuitenkin tavoitteena on, että maakuntahallitus
käyttää alueellista valtaa, niin tämä jäsenten
lukumäärältäänkin varsin
suuri yhteistyöryhmä voisi olla pikemminkin lausunnonantaja
ja siellä tulisivat eri näkemykset huomioon, valtion
piiriviranomaisten näkemykset, etujärjestöjen
jne. Kuitenkin ratkaisevan päätöksen
tekisi maakuntahallinto. Silloin siinä toteutuisi tämä maakuntademokratia.
Tämä on noussut täällä kaikissakin
puheenvuoroissa esille ja varmaan on sellainen keskeinen asia, kun
tätä valiokunnassa käsitellään.
Hyvää tässä laissa on tietenkin
se, että valtion budjettia tällä pyritään
alueellistamaan ja ministeriöitä sitoo maakunnallinen
tahto. Kun näihin kehittämisohjelmiin kirjataan
se maakunnan tahtotila, niin rahojen pitäisi ohjautua sen
mukaan. Nykyisin voimassa olevan lain ainakin alkuvuosien toteuttamisen
osalta oli ongelmia, jotta valtion piiriviranomaiset saatiin uskomaan,
että marssijärjestys on sellainen, että maakunnan
liitto esittää sen tahtotilan, mikä on
kehittämisessä tärkeintä, ja
sitten piiriviranomaiset omissa päätöksissään
ottavat vakavasti maakunnan tahdon. Mielestäni se koulu
on aika hyvin käyty. Tällä hetkellä tilanne
on ainakin meidän alueellamme hyvä. Esimerkiksi
tieviranomaiset eivät tee päätöksiä,
ellei niillä ole tietoa, mikä on maakunnan liiton
kanta tähän asiaan. Eli tässä on
aika paljon hyvää. Maakuntaohjelma ja ainakin
se vuosittainen toteuttamissuunnitelma on varmasti oikein hyvä,
että siinä on tavallaan seuranta kytketty tämän
ohjelman tekemiseen, ettei se jää pelkästään
ohjelmatasolle. Kyllä tämä kaiken kaikkiaan
maakuntien asemaa vahvistaa.
Toivottavasti nyt valiokunnassa käydään
perusteellinen asiantuntijakuuleminen. Kuitenkin niitä asioita,
mitä saattaa kätkeytyä esimerkiksi sen
1 §:n ajatuksiin, voidaan vähän tarkemmin valvoa.
Anne Huotari /vas:
Arvoisa puhemies! Tätä aluekehityslakia on
valmistellut työryhmä, jossa on ollut myös
maakuntaliittojen edustus. Siinä mielessä työryhmä on
katsonut tarpeelliseksi tämän muotoisen lain tekemisen.
Työryhmässä ei ole katsottu tarpeelliseksi
esimerkiksi esittää aluekehitysviranomaisen muuttamista
muuksi kuin maakuntaliitto. Se on minusta ihan oikea ratkaisu.
Kun ed. Kankaanniemi aikaisemmin sanoi, että tässä ei
ole kovinkaan paljon muutoksia, niin olisiko hän sitten
esimerkiksi maakunnan kehittämisen rooliin, esimerkiksi
maakunnan liittojen rooliin, kaivannut joitakin muutoksia? Sitä hän
ei tietenkään kertonut, mitä hän
olisi kaivannut. Hän vain halusi tyrmätä.
Mutta sen verran tässä on kuitenkin muutoksia,
että tämä ehkä selkeyttää tätä lainsäädäntöä ja
suunnitelmallisuus on ehkä parempi ja nimenomaan se, että tähän
tulevat myös toteuttamissuunnitelmat. Mehän olemme
tottuneet siihen, että sekä maakuntatasolla että valtakunnan
tasolla tehdään hyvin paljon ohjelmia. Ohjelmatyö on tietysti
sinällään aina ihan hyvä asia,
koska siinä ohjelmatyön aikana syntyy mahdollisesti
joitakin uusia ajatuksia, jotka sitten myös toisaalla voivat
itää ja tuottaa hyvää hedelmää,
mutta ohjelmat eivät kyllä yksistään
riitä. Se onkin ongelma, että jos kaikki tai suurin
osa energiasta menee näiden ohjelmien tekemiseen, sitten
toteuttamiseen ei jääkään enää niin
paljon energiaa. Mutta tällä suunnitelmallisuudella
tietenkin pyritään siihen, että työllisyys
paranisi, että koulutusta kehitetään,
että yritysten toimintamahdollisuudet paranisivat ja sillä tavalla
saadaan sitten panoksia näihin hyvinvointipalveluihin.
Ed. Ranta-Muotio näki 1 §:n markkinaehtoiseksi
aluepolitiikaksi, mutta mitä muuta se olisi? Olisiko vaihtoehto
tällainen tukipohjainen? Eikö kuitenkin ole parempi,
että ne yritykset siellä alueella menestyvät
tai sinne alueelle hakeutuu uusia yrityksiä ja entiset
yritykset pärjäävät siellä? Minä luulen,
että se on kuitenkin ainakin niiden keskustalaisten linja,
joita minä tunnen omassa vaalipiirissäni, Oulun
vaalipiirissä. Olemme olleet ainakin tähän
saakka ihan samoilla linjoilla, niin että en oikein ymmärtänyt
tuota ed. Ranta-Muotion näkemystä.
Ed. Kerola aikaisemmin sanoi, että Tekes-rahat menevät
pääsääntöisesti näille
alueille, jotka muutenkin ovat kehittyneitä. Sitä voi
kysyä, miksi menevät. Ei niitä pidäkään
jakaa pelkästään aluepoliittisesti, vaan
hyviin hankkeisiin. Siinä meillä riittää haastetta
koko ajan Itä- ja Pohjois-Suomessa, miten me pystymme saamaan
niin hyviä hankkeita, että ne oikeuttavat näihin
Tekes-rahoituksiin. Nyt on ihan oikeita ratkaisuja tehty, kun on
näitä asiamiehiä lisätty Pohjois-Suomeen.
Sitä kautta on saatu näitä hyviä hankkeita hankkeistettua
pidemmälle kuin idea-asteelle. Minä luulen, että kyllä meillä vähän
sellainen uskonpuutekin vaivaa aina siihen omaan osaamiseen ja varsinkin
pienemmillä paikkakunnilla. Mutta jos mietitään,
millä perusteella nämä yritykset sijoittuvat
ja miten sitä hyvää aluepolitiikkaa voitaisiin
tehdä, niin tutkimusten mukaan yhteydet, siis sekä tietoliikenneyhteydet
että liikenneyhteydet, ovat yksi tärkeä asia.
Tietysti näin kainuulaisena täytyy sanoa, että rataverkon
sähköistäminen on meille kyllä hyvin
iso kysymys ja myöskin se, että tietoverkko pystyttäisiin
siellä kehittämään sellaiseksi,
että myös pienemmillä paikkakunnilla
olisi mahdollisuus sellaisten yritysten toimia, jotka tarvitsevat
kapasiteettia. Juuri tällä viikolla olemme saaneet
lukea tiedotusvälineistä, että iäisyysprojektiksi
mainittu Lietmajärvi—Kotshkoma-rata on otettu
nyt käyttöön, mutta sen sijaan sähköistys
meidän puolellamme on vielä auki. Toivon, että se
Suomen puolella pääsisi suunnitellussa aikataulussa
etenemään, ettei kävisi niin, että johonkin
mahdollisesti etelän suureen hankkeeseen nämä rahat
ikään kuin valuisivat.
Toinen tärkeä yritysten sijoittumisperuste
on osaaminen. Siitähän täällä on
paljon puhuttu, miten paljon voimavaroja ohjataan alueellisesti
yliopistoihin, ammattikorkeakouluihin ja muuhun ammatilliseen koulutukseen.
Tämä tulee olemaan tulevaisuudessa yhä suurempi
kysymys, kun väestö ikääntyy
ja työvoimaa siirtyy eläkkeelle. Luulen, että tulevaisuudessa
yhä isompi rooli tulee myös turvalliselle elinympäristölle. Varmasti
työntekijät, silloin kun on työntekijöiden
markkinat, arvioivat sitä myös omasta näkökulmastaan.
Siitäkin olemme saaneet lukea tiedotusvälineistä,
että nyt ehkä suunta alkaakin olla toinen, kun
ruvetaan miettimään sitä, minkälaisessa
ympäristössä haluaa lapsensa kasvattaa ja
heidän kasvavan.
Sitten on puhuttu paljon siitä, pitäisikö olla
tasapainoista vai eriytettyä aluepolitiikkaa. Minä olen
kyllä eriytetyn aluepolitiikan kannalla, sillä nimenomaan
pitää pureutua niihin ongelmiin, jotka kyseisillä alueilla
ovat. Siellä alueilla ongelmat ja ehkä niiden
ratkaisutkin parhaiten tiedetään. Siinä mielessä,
kun on erilaiset tarpeet, tarvitaan erilaiset politiikat. Tämä lakiesitys
on siinä mielessä oikean suuntainen. Samaa toivoisin
myös työvoimapolitiikkaan, alueellista näkökulmaa.
Nyt mielestäni aivan liikaa ministeriö ohjaa tulosneuvotteluissa
työhallinnon alueellisia toimijoita määrittelemällä tulostavoitteet
nimenomaan Pääkaupunkiseudun näkökulmasta
ja ministeriön näkökulmasta. Jos pääsisimme myöskin
alueellistettuun ja eriytettyyn työvoimapolitiikkaan, sillä pystyttäisiin
varmasti paremmin ratkaisemaan työttömyysongelmia myös.
Yksi ongelma tässä on maakunnan yhteistyöryhmä,
joka on koettu ongelmaksi. Nyt niin sanotulla Kainuun-mallillahan
yritetään ratkaista monia ongelmia. Sehän
ei ole vielä mikään valmis malli, vaan
sitä valmistellaan paraikaa. Kesän korvalla pitäisi
olla ainakin tiedossa, mitä se sisältää,
mutta demokratianäkökulma tulee hyvin voimakkaasti
siinä olemaan mukana ja erityisen tiivis yhteistyömalli
te-keskuksen ja maakunnan liiton ja muiden toimijoiden välillä,
siis myös ympäristökeskuksen ja muiden
toimijoiden. Mehän olisimme Kainuussa ottaneet ympäristökeskuksenkin
jo alun pitäen te-keskukseen tiiviimmin mukaan, mutta valtakunnallinen
malli lähti toisesta lähtökohdasta.
Tärkeätä on se, että päätösvaltaa
saadaan alueelle ministeriöistä. Kun joskus kuulostaa
siltä, että EU:n sanotaan olevan se este, ettei
päätösvaltaa voisi alueille antaa, olen
kuullut taas EU:n suunnasta ja EU-politiikkaa hyvin tuntevilta sen, että Suomessa
saattaa olla joku muu, joka sitä estää,
jokin muu taho kuin EU. On hyvin helppo sinne se syy lykätä varsinkin,
jos valta sattuu olemaan omissa käsissä.
Toivon, että hallintovaliokunta nyt perehtyy tähän
hyvin ja että täältä löydetään
mahdolliset pullonkaulat. En usko, että tätä kovin
paljon tarvitsee muuttaa, nimittäin sitten taas sitoutumisen aste
voi maakunnissa olla vaikeaa, kun he ovat olleet kuitenkin tässä työryhmässä valmistelussa.
Kyösti Karjula /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ed. Huotari kysyi, miksi Tekesin rahoitus
ei leviä laajemmin maakuntiin vaan keskittyy pääsääntöisesti
muutamille yliopistopaikkakunnille ja niiden ympäristöön.
Totta kai esimerkiksi asiamiesverkostolla tätä asiaa on
jollakin tavalla viety eteenpäin, mutta minusta olennainen
kysymys on se, että nyt tarvittaisiin erilaisia rahoitusinstrumentteja.
Ehkä tällä hetkellä on tyydytty
liiaksi Tekesin kaikkivoipaisuuteen. Ei ainoastaan ja vain Teknologian
kehittämiskeskus voi ratkaista niitä ongelmia,
joita esimerkiksi uuden yritystoiminnan syntymisessä on
maaseutualueilla. Mutta, arvoisa puhemies, ihan käytännön
esimerkki. Tällä hetkellä esimerkiksi
nopeasti kehittyvät maatilat tarvitsisivat ihan oman rahoitusinstrumentin
vastatakseen niihin kehittämistarpeisiin, joita niillä on,
mutta ei Tekes ole mikään maatilojen eikä monien
muidenkaan pienyritysten rahoittaja.
Inkeri Kerola /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Ed. Karjulan puheenvuoroa on helppo
jatkaa vastaukseksi ed. Huotarille. Kysymys on siitä, että aluekeskusten
ulkopuoliset maaseutualueet eivät pääse
minkään rahoituksen piiriin. Siellä kuitenkin
yhden työpaikan turvaaminen on aivan eri luokkaa kuin jossakin
Helsingin seudulla, Pääkaupunkiseudulla. Näitä kahta
mittaria ei voi verrata keskenänsä tehokkuudessa
ja kilpailukyvyssä, joita nimenomaan tässä lakiesityksessä korostetaan
monessa eri kohdassa.
Aulis Ranta-Muotio /kesk(vastauspuheenvuoro):
Herra puhemies! Ed. Huotari totesi, että hänen
paremmin tuntemansa muut keskustalaiset ovat ymmärtäneet
1 §:n, lain tavoitteen, paremmin kuin minä. Mutta
kun näitä nyt vertaa, tästä uudesta
puuttuu kokonaan palveluiden saatavuus ja alueellisen kehityksen
kannalta tarpeellinen perusrakenne. Korostetaan vain kilpailukykyä ja
tavallaan sitä ajatusta, että kutakin aluetta kehitetään
eteenpäin markkinalähtöisesti tämänhetkisestä tasosta.
Vanha laki oli minun ymmärrykseni mukaan tasapuolisempi
ja myös korosti palveluiden säilymisen merkitystä.
Anne Huotari /vas(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Olen ed. Karjulan kanssa ihan samaa mieltä,
että näitä rahoitusinstrumentteja tarvittaisiin
lisää — tai en tiedä, tarvitaanko niitä lisää — vai
pitäisikö nykyisiä ehkä paremminkin
muuttuneeseen ja muuttuvaan toimintaympäristöön
paremmin soveltuviksi muuttaa. Nimittäin kuulin tuolta
esimerkiksi mekaanisen puualan puolelta, että paljon paremmin
pystyttäisiin tuotteita myymään, kun
pystyttäisiin markkinointi hoitamaan, mutta tälle
puolelle ei taas rahoitusta ole. Jos sitä hallia tarvittaisiin,
siihen rahoitus olisi. Luulisin, että tässä olisi
korjaamisen varaa.
Ed. Kerola mietti, että aluekeskusten ulkopuolella
ei ole rahoitusta. Kyllä EU-rahoitusta ainakin ykköstukialueilla
on myös aluekeskusten ulkopuolelle, mikäli siellä on
hyviä hankkeita.
Matti Väistö /kesk:
Herra puhemies! Aluepolitiikka on kirvoittanut hyvän
keskustelun. Nyt käsittelyssä oleva lakiehdotus
on saanut monia asiantuntevia puheenvuoroja evästyksekseen
valiokuntakäsittelyä varten, ja lisää puheenvuorojahan
on vielä tässä lähetekeskustelussa
tulossa.
Nykyinen lakihan lähtee siitä, että vastuu
alueellisesta kehittämisestä on kunnilla ja valtiolla, joten
lain tavoitteena, niin kuin hyvin tiedämme, on vahvistaa
ja edistää maakuntien omaehtoista kehittämistyötä ja
toisaalta edistää valtakunnan koko maan tasapainoista
alueellista kehitystä. Mielestäni tasapainoinen
kehitys pitää sisällään koko
sen elämänpiirin, jossa ihminen työskentelee,
elää, vaikuttaa, myös ne palvelut ja
liikenteelliset yhteydet, jotka ovat kehityksen ja toiminnan ja
elämisen kannalta tarpeellisia.
Aluepolitiikan valmistelua ja toteutusta on tehty ohjelmaperusteisena.
Tärkeällä sijalla on ollut kumppanuus
ja yhteistyö. Osaamista on korostettu, ja osaamiskeskukset,
kuten täällä ed. Pekkarinen ansiokkaassa
puheenvuorossa hyvin toi esiin, lähtivät liikkeelle
silloin 90-luvun alkupuolella nykyisen lain valmistumisen myötä.
Silloin nähtiin tärkeäksi toteuttaa uudistuksia,
mutta tärkeäksi nähtiin myös
se, että entisistäkin hyväksi koetuista
toimenpiteistä ja niiden rahoittamisesta on pidettävä huoli.
Nyt ongelmana on ollut voimavarojen puute. Se on tullut keskusteluissa
hyvin esiin. Rakennerahastoaikaan ja EU-aikaan siirryttyämme
lisäysperiaate ei ole toiminut. On aivan oikein korostettu
myös viime vuosina osaamispohjaista aluepolitiikkaa ja
sen vahvistamista maakunnissa ja tässä työssä mielestäni
on maakunnissa ja kunnissa oltu laajalla rintamalla yhteisymmärryksessä mukana,
mutta sitten tarpeellinen rahoitus monista asioista on jäänyt
puuttumaan. Mielestäni tarvitaan sekä päätösvaltaa,
rahoitusta että sellaista oikeaa tekemisen meininkiä onnistuneen
alueellisen kehityksen toteuttamisessa.
Arvoisa puhemies! Alueiden oma kilpailukyky ja sen säilyminen,
vahvistuminen on, totta kai, taloudellisen kasvun ja työllisyyden
paranemisen perusedellytyksiä. Mielestäni rahoitus
niin sanotun suuren aluepolitiikan kautta ei ole viime vuosina oikealla
tavalla kohdentunut. Esa Vihriäläkin kiinnitti
huomiota juuri tähän ed. Ranta-Muotion mainitsemassa
artikkelissaan. Hänhän totesi, että hallituksen
toimin on rahoitusta kohdentamalla pikemminkin kiihdytetty muuttoliikettä ja
keskittymistä, kun olisi pitänyt toimia keskittymistä hillitsevästi
ja alueellista kehitystä tasapainottavasti.
Mielestäni olisi tärkeää,
että budjettitalouden alueelliset vaikutukset arvioitaisiin
nykyistä paremmin. Tärkeää olisi
myös se, että saataisiin aikaan sellainen laskentamalli,
jolla budjetin eri määrärahojen kohdentuminen
myös voitaisiin arvioida nykyistä paremmin. Mielestäni
tämä uusi aluekehityslaki ja sen alueellistamistavoite
tätä suorastaan edellyttäisi.
Arvoisa puhemies! Esille on noussut se, että uuden
lain myötä on vaarana luopua alueellisen tasapainon
tavoittelemisesta ja että hyväksyttäisiin
yhteiskunnassa lähtökohdaksi se erilaisuus, mitä väestö-,
elinkeino- ja aluerakenteen osalta meillä on, kun lähtökohtana
pitäisi vallitsevan tilanteen hyväksymisen sijaan
olla tavoitteellinen ote ja pitäisi hakea niitä uusia
keinoja, toimintamalleja, joilla aluekehitystä kyettäisiin
sekä väestökehityksen että työpaikkakehityksen
osalta tasapainottamaan ja estämään sitä ylikuumenemista,
mikä ilmiselvästi on tälläkin
hetkellä muutamien suurimpien keskusten osalta tilanteessa,
jossa koko maan kehitys huomioon ottaen kuitenkin kasvu on hidastunut
ja työttömyys jämähtänyt
liian korkealle tasolle.
Arvoisa puhemies! Näen tärkeänä,
että aluekehityksen osalta muuttoliikettä kyettäisiin
tasapainottamaan, työllisyyttä vahvistamaan koko maassa
ja luomaan pidäkkeitä sille nuorten koulutettujen
muuttoliikkeelle, joka tällä hetkellä on hyvin
voimakasta. Muuton syynähän varmastikin on sekä työpaikkojen
tavoittelu, opiskelu että myös se, että palvelut
ovat kaikonneet. Ehkä suuri kysymys on myös se,
että oletetaan — ja tässä puhutaan
niistä kaupungin valot -ilmiöistä — että muutetaan
sellaiselle seudulle, missä uskotaan jatkossakin palvelujen,
työpaikkojen ja elämisen edellytysten säilyvän.
Samaan aikaan on sitten huoli, niin kuin täällä keskustelussa
on tullut esille, siitä, miten lähtöseuduilla
pärjätään. Miten sinne jääneet
läheiset, sukulaiset, vanhemmat pärjäävät?
Säilyvätkö siellä palvelut?
Onko siellä elämisen edellytyksiä? Tähän
ed. Pekkarinen viittasi puheenvuorossaan todeten, että suuri
osa kansalaisista näkisi aluepolitiikan tehostamisen tarpeellisena
ja olisi valmis edistämään kaikkia niitä toimia,
joilla näitä elämisen edellytyksiä,
palveluja, tiestön kunnossapitoa, aluerakenteen säilymistä koko
maan osalta voitaisiin ylläpitää. Mielestäni
tämä on hyvin tärkeä viesti,
joka myös poliittisen päättäjän on
tässä salissa ja valtioneuvoston kammareissa otettava
huomioon. Alueelliset näkökohdat tulee kyllin
painavasti kaikessa politiikassa ja toiminnassa ottaa huomioon.
Uskon, että meidän maakuntamme ja laaja maaseutumme
on meille enemmän vahvuus kuin kustannus, jonka pitäisi tietysti
alueellisessa kehittämisessä ja aluepolitiikan
toteutuksessa myös näkyä.
Håkan Nordman /r:
Arvoisa puhemies, värderade talman! Den regionala
utvecklingen i vårt land betyder stora utmaningar. Utvecklingen präglas
av kraftiga tendenser som innebär att den regionala balansen
fortsättningsvis försämras. Det är
därför välkommet med nya instrument i regionalpolitiken.
Flyttningsrörelsen har som bekant varit rekordstor
de senaste åren. Den stora majoriteten av kommuner har
förlorat befolkning. Bara ett hundratal kommuner hade befolkningstillväxt ifjol
och i endast nio landskap ökade befolkningen. En kraftig
koncentration pågår med andra ord. Följden
blir en ännu mera snedvriden befolkningsstruktur i utflyttningsbygderna.
Vi skall fråga oss, är detta oundvikligt, är
det detta vi vill?
Työpaikkojen saanti ratkaisee pitkälti kehityksen
alueilla. Viime vuodenvaihteen työllisyysaste osoittaa
sen, miten erilainen tilanne on. Koko maan työllisyysaste
oli keskimäärin 67,7 prosenttia. Uudellamaalla
työllisyysaste oli 75,3 prosenttia, Ahvenanmaalla noin
80 prosenttia eli korkeimmillaan siellä ylivoimaisesti.
Kymmenen te-keskuksen alueella jäädään
alle 65 prosentin ja neljässä jopa alle 60 prosentin.
On sanomattakin selvää, että viimeksi
mainituilla alueilla on suuria vaikeuksia. Ne eivät selviä sosiaalisista
kustannuksistaan, vaan ovat riippuvaisia tulonsiirroista ja menettävät
asemiaan koko ajan.
Uudessa laissa painotetaan tavoitteiden asettamista ja ohjelmien
laatimista alueille. Hallitus hyväksyisi kautensa alussa
alueiden kehittämistä koskevat tavoitteet. Tämä merkitsee
mahdollisuuksia sekä välittömään
että välilliseen kehitykseen vaikuttamiseen. Hallituksen
ja eduskunnan selkeällä tahdonilmaisulla olisi
merkitystä kehitykselle. Siihen minä ainakin uskon.
Tällä kaudella olen yrittänyt saada
hallitusta ja sen eri ministereitä tuomitsemaan liian voimakkaan
muuttoliikkeen, puhumaan sen hillitsemisen puolesta ja toimimaan
sen hillitsemisen puolesta tietoisesti valittujen toimenpiteiden
avulla, mutta tämä ei ole onnistunut. Sellaisia
selviä kannanottoja ei ole saatu, ei ainakaan ääneen. Tällä haluan
sanoa, että uudet ohjelmat eivät johda parempaan
alueelliseen tasapainoon, ellei siihen ole selkeästi lausuttua
tahtoa. Tämä tahto kehitykseen ja ohjelmien sisältöön
vaikuttamiseen muodostuu ratkaisevaksi tämän lain
tulosten kannalta. Nyt onkin pystyttävä yhdistämään
hyvinvointipolitiikka ja kehittämispolitiikka kaikilla
alueilla. Haluan jälleen kerran mainita Ruotsin kasvusopimukset,
jotka ovat sitovia sopimuksia valtion ja alueellisten toimijoiden
välillä toimien mallina tehtävälle
työlle.
Ehdotus vahvistaa maakuntien asemaa, mikä onkin tervetullutta,
samoin kuin valtion budjetin alueellistaminen. Kun EU:n rakennerahastojen perusteita
muutetaan vuonna 2007, on tärkeää löytää malli,
jossa myös muut alueet kuin pelkästään
Pohjois- ja Itä-Suomi saavat apua kehityksessään.
Värderade talman! Lagen ger ramarna och verktygen
men det konkreta innehållet i regionalpolitiken är
beroende av prioriteringar och värderingar som skall göras
senare. Regional balans är definitivt värd att
eftersträva för att folk skall ha en rejäl
chans att bo kvar i sin hembygd om man så önskar
och inte tvingas flytta bort i stora skaror för att alla
skall kunna bidra till sin egen välfärd, ha ett
arbete och utkomstmöjligheter och för att vi effektivt
skall kunna använda de samlade resurserna och motverka överhettning,
kostnadsstegringar och inflation på grund av en mycket
stark koncentration. Jag är övertygad om att vi
alla vinner på en jämlik regional utveckling.
Erkki Pulliainen /vihr:
Arvoisa puhemies! Muutamia näkökohtia
siitä, millä tavalla tämän aluepolitiikan,
sen tarpeen ja tarpeen tyydyttämisen näen. Suomi
on saarivaltio. Etelässä, lounaassa ja lännessä on
merta, idässä ja pohjoisen puolella on kulttuurieromeri.
Ne säätelevät sitä, millä tavalla
tällä saarella alueelliset painopisteet muodostuvat.
Jos mitään ei tehdä ja kuitenkin taloudellista
toimeliaisuutta on, jos kuitenkin vapaassa maassa erilaiset yritykset,
yhteenliittymät jnp. toimivat, niin ympäröivä maailma
sanoo, mihin suuntaan painopiste kehittyy. Siinä on kysymys
ajopuuteoriasta hyvin suuressa määrin.
Arvoisa puhemies! Minun mielestäni aluepolitiikka on
ajopuuteoriaan ja ajopuukehitykseen nähden vastavirtapolitiikkaa.
Nimenomaan vastavirtapolitiikkaa. Kysymys on siitä, mikä on
silloin instrumentaalisesti oikeaa vastavirtapolitiikkaa, joka todennäköisimmin
toimii ajopuukehityskulkua vastaan vastavirtana niin, että sillä on myöskin
vaikuttavuutta.
Ensimmäiseksi nostan infrahankkeet. Uskomattoman nerokas
teko tältä hallitukselta ja vielä enemmän
tältä eduskunnalta oli se, että Kerava—Lahti-oikorata
saatiin päätettyä ja saatiin infrahankkeitten
joukkoon ja samalla sovittiin siitä, että lähes
3 miljardia markoissa on varattuna tämän laatuiseen
hankekehitykseen tulevaisuutta varten. Jännittävää tässä on
se, että se palvelee sekä Itä- että Länsi-Suomea.
Sen nerokkuus piilee juuri siinä, nimenomaan niin, että kaikissa
energiahintaolosuhteissa pystytään luomaan nopeat
yhteydet sieltä, missä painopiste on nyt, elikkä etelärannikolta
sekä itäiseen Suomeen että läntiseen
Suomeen: rautatieverkko pohjana ja siihen liittyvä maantieverkosto
täydentävänä verkostona. Tämä oli
erinomaisen hyvä asia. Siis infrahankkeet tässä mielessä ovat avainasemassa
ja oikeaa aluepolitiikkaa.
Toinen on palveluinfran säilyttäminen. Mehän
olemme luoneet toisenlaisissa olosuhteissa, mielestäni
60- ja 70-luvulla, erittäin hyvän terveyskeskusverkoston,
kouluverkoston ja kaikki verkostot. Kysymys on niitten olennaisten
osien toimivina säilymisestä. Se on oikeaa aluepolitiikkaa.
Edelleen maantieteellisistä oloista ja etäisyyksistä johtuen
oikeaa aluepolitiikkaa on kuljetustuki. Tässä suhteessa
Suomen pitäisi härskimmän jälkeen
matkia Ruotsin mallia viis veisaten siitä, mitä Brysseli
sanoo, kun Brysseli on hyväksynyt sen, mitä Ruotsi
tekee. (Ed. Väistö: Kun sitä varten saamme
hallituksen!) — No, sitä varten hallitusneuvottelut
ensi talvena, ed. Väistö. Kyllä tämä asia
on niin kuin hansikkaassa.
Edelleen oikeaa aluepolitiikkaa on sijoitusporkkanapolitiikka.
Siis toisin sanoen teollisuusyksiköitten sijoittumista
ohjataan porkkanoilla, koska firmat voivat aivan vapaasti, kun vain
tiloja on, laittaa yksikkönsä mihinkä vain, kunhan
vain työvoimaa sinne onnistuvat houkuttelemaan. Siis toisin
sanoen pitää markkinavoimiin nähden eräällä tavalla
harjoittaa vastavirtapolitiikkaa, niin kuin sanoin. Tässä katsannossa Lapin
sotukokeilu on ihan erinomainen asia. Katsottakoon kerrankin, mitä se
antaa, mutta sijoitusporkkanavaihtoehdon olisi pitänyt
ehdottomasti olla siinä rinnalla, että olisi nähty,
kuinka erilaiset instrumentit rinnakkain toimivat. Mikä on
markkinoitten reaktio tämän laatuisiin välineisiin
ja niitten käyttömahdollisuuksiin?
Arvoisa puhemies! Aluekeskuspolitiikassa olen semmoinen kriitikko,
jos nyt näin voidaan sanoa. Ymmärrän
tämän hallituksen pyrkimyksen aluekeskuksien tehostamiseen
ja tällaisen systeemin luomiseen, ei siinä mitään.
Mutta näen tämän asian myöskin
vähän toisella tavalla. Minä näen
sen myöskin niin, että tämän
laatuisen eräänlaisen mielikuvapolitiikan — rahavirrathan ovat
erittäin keveitä siinä — rinnalla
pitäisi olla sellainen systeemi, että aivan samalla
tavalla taajamille, joissa on elinkeinotoimeliaisuutta, jopa vireitä kyliä,
joissa on elinkeinotoimeliaisuus edelleen olemassa, annettaisiin
sellaisia sykäyksiä, jotka ovat eräällä tavalla
kynnyksiä siihen, että ne pystyvät nämä elinkeinotoimeliaisuudet säilyttämään
markkinataloudessa, kovassa kilpailutaloudessa.
Arvoisa puhemies! Sitten tämän lain tavoiteohjelmapuolesta.
Täällä on erinomaisen hyvin kuvattu se,
niin kuin hallituksen esityksessä, joka on varsin paksu
teos kaiken kaikkiaankin, että tämmöinen
lainsäädäntö nyt on instrumentaalisesti
koottu yhteen pakettiin. Vanha 90-luvun alun laki on nyt uusittu
muutamilta osiltaan, osa on vanhaa.
Kuitenkin totean, että sisältö tulee
näissä tavoiteohjelma-asioissa olemaan aivan ratkaisevaa.
Kun sanotaan, että eduskunnan tulee päättää kerran
hallituskauden alussa taikka eduskunnan työn käynnistyttyä tämmöinen
tavoiteohjelmakierros ja tehdä päätös,
hyvä on, mutta eihän se vielä kerro sitä,
mikä sen sisältö on. Sisältöhän voi
olla se, että tyhjennetään maaseudulta
viimeisetkin pois ja kaikki näin. Sehän voi olla
aivan posketon kerta kaikkiaan, luoda instrumentti, tyhjentämisinstrumentti.
Meillähän on maailman historiasta tyhjentämisinstrumentteja
tuosta itärajan takaakin. Sillä tavalla jopa on,
sanotaanko, osa valtioita tyhjennetty ja siirretty suuren liittovaltion
puitteissa aivan toiseen nurkkaan ne ihmiset jnp. En tarkoita sitä,
että näin Suomessa koskaan tapahtuisi, mutta sanon
vaan, että kysymys on vain instrumentista, jolle syntyy
poliittisen tahdon kautta sisältö, ja se voi periaatteessa
olla minkä laatuinen tahansa. Tätä täytyy
tässä katsannossa tarkastella.
Vielä sitten, arvoisa puhemies, yksi havainto. Suuren
hämmästykseni ulvahtelen maailmankaikkeuteen havaittuani,
että kuutoset ovat aktivoituneet. Kuusi suurinta kaupunkikuntaa
on katsonut olevan tarpeellista lähteä omaan etupolitiikkaan
kaupunginjohtajien päätöksellä.
Johan on aikoihin eletty, kun ajopuuteorian mukaista kehityskulkua
pitää ryhtyä vahvistamaan.
Matti Väistö /kesk(vastauspuheenvuoro):
Herra puhemies! Ed. Pulliainen ilmoittautui kasvukeskuskriitikoksi.
Mielestäni se tukee myös niitä näkemyksiä,
joita itselläni on ollut. Vaarana on se, että tämä mielikuvapolitiikka
todella toimii hyvin voimakkaasti viestinä maaseudulla asuville,
pienissä keskuksissa asuville, siellä toimiville,
sellaisena viestinä, että rahat, voimavarat jatkossa
kohdistetaan entistä enemmän suuriin keskuksiin.
Tietenkään tätä viestiähän
ei pitäisi antaa. Käytännössähän
tässä rahaa on niukasti. Valitettavasti se otetaan
pois ehkä jostakin muualta, maakunnista tai lähialueilta.
Arvoisa puhemies! Valitettavaa on ollut se, että edellinen
hallitus eritoten leikkauksilla antoi samanlaista viestiä muun
muassa yksityistierahojen leikkausten muodossa.
Pekka Ravi /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Monelle aluekeskuskokeilussa mukana
olevalle seudullehan on asetettu erittäin vaativat tavoitteet
siihen suuntaan, että sen hyvän, mikä siellä syntyy,
täytyy myöskin säteillä ympäröivään
maaseutuun. Minusta tämä on erittäin
tärkeä asia, että saadaan aikaan semmoinen
verkottuminen, että se todellakin tapahtuu.
Ed. Pulliainen korosti aivan oikein liikenneyhteyksien merkitystä,
kun hän totesi sen niinpäin, että on
tärkeätä, että täältä Pääkaupunkiseudulta on
toimivat yhteydet maakuntiin. Vähintään
yhtä tärkeätä on, että ne
yhteydet toimivat sieltä maakunnista myöskin tänne
Pääkaupunkiseudulle.
Erkki Pulliainen /vihr(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ihan lyhyesti: Olennaista on se, minkälainen
signaali eduskunnasta lähtee silloin, kun tämän
laatuinen hallituksen esitys tulee arvioitavaksi, mikä on
se analyysi, mikä on se synteesi, joka tämän
perusteella tulee. Olisi erinomaisen paikallaan, kun tästä asiasta
on näinkin paljon puheenvuoroja käytetty, että näistä joku
yrittäisi tehdä gradun tai ainakin vähän kevyemmän
luokan opinnäytteen ja analysoida sen, mikä signaalimerkitys
tällä esityksellä on.
Inkeri Kerola /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Koulutukselta vaaditaan tänä päivänä,
että sen tulisi valmentaa opiskelijoita elämän
yllätyksellisiin tilanteisiin. Itse olen kuitenkin sitä mieltä,
että hallitus ei ole osannut ministereitään
ohjata tähän suuntaan ainakaan suomalaisten elämää tarkasteltaessa.
Tähän lisäisin vielä sanan "ajoissa".
Käsittelyssä oleva laki tulee kuitenkin mielestäni
tarpeeseen, mutta pelonhäivähdyksiä koen lukiessani
täältä laista sanoja "tehokkuus" ja "kilpailukyky".
Pelkään, että tällaiset alueelliset
kilpailukyvyn mittaristot sekä tehokkuuden tavoitteet johtavat
siihen, että kasvukeskusten ulkopuoliset alueet ovat huonommassa
asemassa muutaman vuoden päästä verrattuna
kasvukeskusalueisiin. Kyselisinkin, miten tässä kisassa menestyvät
alueet, joilla ei ole perusinfra kunnossa. Siellä ei ole
poliksia, joihin ed. Markkula viittasi, siellä ei ole myöskään
osaamiskeskuksia eikä panostusta, jonka on nähty
lisäävän osaamista ja sen myötä työpaikkoja
kullakin alueella.
Laissa mainituista aluekeskusohjelmista, joita käytetään
taikasanana monessa eri asiassa ainakin omalla alueellamme, on jo
tämmöisiä kompuroivia esimerkkejä.
Kun puhutaan säteilyvaikutuksesta, haluaisin tuoda esille
sen, että ainakin säteiden lähettäjät
ovat monesti epätietoisia siitä, vaikka alueella
on haettu joku profiloitumisen kohde, he haluavat vetää eri
suuntaan. Tästä on jo konkreettisia esimerkkejä olemassa.
Siksi katson hieman hämilläni tätä lakiesitystä,
mikä on edessämme.
Arvoisa puhemies! Vaikka valo vilkkuu, hauan vielä tuoda
esille huoleni siitä, kun lakiesityksen sisällä on
näitä eri ohjelmia, mitä tapahtuu sen
jälkeen, kun ohjelmakaudet päättyvät
ja EU-rakennerahastokauden aika lankeaa. Mitä tehdään
sen jälkeen näillä eri ohjelmilla ja
niihin liittyvällä rahoituksella?
Kyösti Karjula /kesk:
Arvoisa puhemies! Tämä hallituksen esitys
alueiden kehittämislaiksi rakentuu niistä lähtökohdista,
mitä aluepolitiikassa on viime vuosina tapahtunut ja millä tavalla
aluepolitiikkaa on viime vuosina toteutettu. Merkillepantavaa on
se, että maakunnan liitto toimii tämän
lakiesityksen mukaan edelleen vastuullisena aluekehitysviranomaisena
ja maakuntasuunnitelma, siihen liittyen maakuntaohjelma ja maakuntakaava
saavat nyt entistä vahvemman merkityksen.
Haluan kuitenkin tarttua lähetekeskustelussa muutamaan
sellaiseen asiaan, jonka toivoisin hallintovaliokunnan ottavan huomioon
käsitellessään tätä lakiesitystä ja
pysähtyvän arvioimaan muutamaa keskeistä näkökohtaa.
Joissakin puheenvuoroissa on jo tartuttu lakiesityksen 1 §:ään
eli tavoitepykälään. Minusta tavoitepykälän
sisältö on sillä tavalla uloskirjoitettu,
että tämä antaa kyllä mahdollisuuden
hyvin monenlaisille käytännön toteutuksille
aluekehittämisessä. Erityisen merkittävää on
se, että tämä tapa, jolla tavoiteosa
on kirjoitettu, aika lailla yksiselitteisesti pelkistää aluekehitystyön
yritystoiminnan kilpailukyvyn rakentamiseen ja koko lainsäädäntö pohjautuu
hyvin pitkälle yritystoiminnan kautta tapahtuvan kehitystyön
vahvistamiseen. Minusta tämä on monessa suhteessa
positiivinen asia. Mutta jos ajattelemme alueellisen tasapainon,
aluekehityksen kannalta, hyvin merkillepantavaa on se, että peruspalvelutuotanto,
palveluiden
tasavertainen saatavuus, on tässä tavoiteosiossa
kokonaan jäänyt paitsi. Mitä tämä sitten
merkitsee käytännössä aluekehitystyön osalta,
kun tähän lisätään
4 §, jossa vastuu alueiden kehittämisestä on
hyvin epämääräisesti sälytetty
sekä kunnille että valtiolle? Jos ajatellaan tavoitepykälää ja
sitten aluekehitysvastuuta, minusta tämä luo kyllä mahdollisuuden
hyvin ristiriitaisille tulkinnoille. Tässä mielessä ajattelen
ja toivon, että erityisesti tätä tavoitepykälän
sisältöä pysähdytään
vielä hallintovaliokunnassa tarkemmin harkitsemaan.
Tähän liittyy vielä toinen hyvin
merkittävä yhteys nimenomaan Euroopan unionin
politiikkaan. Täällä nimittäin
todetaan, että lisäksi otetaan huomioon Euroopan
yhteisön aluerakennepolitiikan tavoitteet. Onko nyt kysymys
siitä, että ainoastaan suomalaisessa aluekehityksessä otetaan
huomioon alue- ja rakennepolitiikan tavoitteet EU:n näkökulmasta?
Otan esimerkin. Tällä hetkellä keskustellaan
aika paljon siitä, mikä merkitys on avoimen koordinaation
alueilla esimerkiksi työllisyyspolitiikallemme. Tänne
on kyllä merkitty se, että tehtävänä on
työllisyyden parantaminen. Onko nyt meidän alueillamme
tapahtuvalla työllisyyspolitiikalla ja EU:n yhteisellä työllisyyspolitiikalla,
EU:n yhteisen työllisyyspolitiikan koordinaatiolla tietty
yhteys ja merkitys? Minusta tämä näkökulma
olisi paikallaan keskustella kuitenkin auki tämän
asiakirjan ja tämän lain tarkastelun yhteydessä.
Nimittäin jollakin tavalla on se tunne, että EU:n
yhteinen työllisyyspolitiikka, jota hoidetaan avoimen koordinaation
kautta, tällä hetkellä tuottaa aika paljon
vaivannäköä ennen kaikkea meidän
keskushallintomme viranhaltijoille ja virkamiehille, mutta todellisuudessa
sen tuottamat villat sekä jäsenvaltion että alueiden
työllisyyden näkökulmasta ovat varsin
rajallisia. Voitaisiinko tässä samassa yhteydessä jollakin
tavalla tätä koordinaatiota kehittää,
vahvistaa sillä tavalla, että myös meidän
oman maamme ja alueidemme työllisyyspolitiikka saisivat
lisää arvoa?
Sitten haluan, arvoisa puhemies, tarttua vielä maakuntien
liiton tehtävään ja maakuntaohjelmien
toteutukseen ja ennen kaikkea siellä maakunnallisen yhteistyöryhmän
rooliin. Minusta olisi äärimmäisen tärkeää,
että tämä asia myös arvioitaisiin
demokratian näkökulmasta. Jollakin tavalla ajattelen,
että maakuntaohjelman vahvistamisvastuun kokonaisuutena
pitäisi olla demokraattisesti valitulla maakuntahallituksella. Nyt
myr saa epädemokraattisena elimenä ehkä tarpeettoman
keskeisen roolin, ja minusta tämä on asia, jonka
arviointi valiokuntakäsittelyssä on ehdottomasti
tarpeen ja paikallaan.
Jos ajatellaan sitten kehittämisvastuun ja resursoinnin
yhteyttä tähän, tulevat varsin hyvänä asiana
ohjelmasopimukset, joiden avulla toivon mukaan pystytään
varmistamaan myös sitä, että valitut
kehittämisohjelmat saavat myös riittävän rahoituksen.
Minusta tästä on erittäin hyvä esimerkki
nyt Oulun seudulta tämä Oulun seudun kasvusopimus,
jonka avulla on luotu useamman vuoden mittainen määrätietoinen
kehittämistyön lähtökohta.
Mutta joutuu kysymään sitä, käykö niin,
että nyt näitten ohjelmasopimusten painopiste
edelleen tukee näitten kasvukeskusten, maakuntakeskusten,
vahvistumista. Siksi nostan esiin sellaisen arvion, olisiko tässä yhteydessä mahdollisuutta
viedä pitemmälle maakunnallisen liiton tehtävänjakoa
nimenomaan seudullisen kehittämistyön näkökulmasta.
Olisiko tarpeen harkita sitä, että maakuntaohjelman
sisällä olisi myös tietyt seudulliset
kehittämissopimukset, jolloinka kuntien ja valtion yhteinen
taloudellisten voimavarojen jako varmistettaisiin myös
siellä maakunnan sisällä mahdollisimman
tasapuolisesti myös eri seutukuntia ja sitä kautta
eri kuntia koskettavaksi.
Aivan viimeisenä asiana, arvoisa puhemies, otan infrastruktuurin
lähinnä aluekehityksen välineenä.
On äärimmäisen tärkeää,
että tämän ohjelmallisen kehittämistyön
osana nähdään se, että kuitenkin
eri ohjelmien rinnalla me tarvitsemme niitä ratkaisuja,
joilla varmistetaan tämä riittävä saavutettavuus
eri alueilla. Kannan erityistä huolta siitä, että meillä on
nyt ei vain raideliikenteen, josta edellä on puhuttu, vaan
myös tietoyhteiskuntakehityksen näkökulmasta
liian useita sellaisia alueita, joilla riittävän
nopean ja hinnaltaan riittävän edullisen tietoyhteyden
saaminen ei ole mahdollista. Minusta tämän aluekehityslain
rinnalla meidän pitää varmistua myös
siitä, että riittävän tasa-arvoinen
tietoyhteiskunnan infrastruktuuri rakentuu sekä tietoliikenneyhteyden
että perinteisten liikenneyhteyksien osalta.
Paula Lehtomäki /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Erityisesti tämän
lakiesityksen lähetekeskustelun alkupuolella täällä on
väännetty kovasti kättä viime
aikoina ilmestyneistä tutkimuksista ja siitä,
onko Suomi mallimaan asemassa aluepolitiikassaan vai eikö se
ole. Se tietysti riippuu siitä, millä tavalla
aluekehitysvaroja kaiken kaikkiaan kokonaisuudessaan tarkastellaan,
mitä niihin lasketaan kuuluviksi ja millä tarkkuudella katsotaan,
mihin nämä varat ovat kohdentuneet. Sitten tietysti
erityisesti EU-tukialueiden tukimäärät
ovat toinen seikka.
Mutta ainakin yksi asia on mielestäni kuitenkin varma.
Kun me katsomme ympärillemme ja katsomme näitä tuloksia,
mitä meillä viime vuosien tilanteessa on saavutettu,
niin siinä suhteessa Suomea ei kyllä voi pitää mallimaana,
tai ainakin muilla menee vielä todella paljon huonommin,
jos näin on. Vaikka ministeri Korhonen tänään
vähän aikaisemmin piti meidän saavutettuja
tuloksiamme hyvinä, niin minä pikkaisen epäilen,
että hän on silloin katsonut vain papereita eikä niinkään
ikkunasta ulos tuolla Oulun läänissä liikkuessaan.
Tämä epätasapainoisen aluekehityksen
tosiasia on mainittu myös tässä lakiesityksessä,
samoin kuin on todettu se, että muuttoliike aiheuttaa meillä merkittäviä kustannuksia.
Monestihan meillä näissä aluepoliittisissa
toimenpiteissä on se ongelma, että yksittäisen
toimenpiteen kustannukset on helposti osoitettavissa, mutta muuttoliikkeen
kokonaisvaikutus ja sen hintalappu onkin vähän
vaikeampi laskea, jolloin näitä asetellaan tavallaan
rinnakkain vähän epäreilullakin tavalla.
Joka tapauksessa, kun ed. Ravi aikaisemmin puhui muuttoliikkeestä ja
totesi jotenkin sillä tavalla, että ikään
kuin keskustan edustajien puheissa muuttoliikettä pidetään
kokonaisuudessaan pakkomuuttona, niin ainakin itse sanoudun tällaisesta
käsityksestä irti. Hyvin suuri osa Suomessa muuttajista
muuttaa omasta tahdostaan. Aivan samalla tavalla kuin vapaus asuinpaikan valintaan
kuuluu perukoiden ihmisille, se kuuluu myös niille nuorille
tai vanhemmillekin, jotka haluavat asua kaupungeissa, eikä siihen
omasta halusta tapahtuvaan asuinpaikan vaihdokseen tarvitse yhteiskunnan
pakkotoimin puuttua. Mutta tietenkin meillä on hyvin paljon
myöskin niitä, joiden on työn ja toimeentulon
perässä yksinkertaisesti pakko lähteä.
Arvoisa puhemies! Tästä lakiesityksestä:
Sen tavoiteasetannasta, tästä 1 §:stä,
on tässä keskusteltu jo paljon. Lakiesityksen
perusteluissakin todetaan, että tässä aluekehityslainsäädäntöä uudistetaan
vastaamaan muuttuneita toimintaympäristön vaatimuksia.
No, tämä voi tietenkin olla totta yhtäältä,
mutta kyllä minusta tämän voi lukea myöskin
niin, että tietyllä tavalla legalisoidaan se ajattelutavan
muutos ja se politiikan käytäntöjen muutos,
mikä on viime vuosina faktisesti, tosiasiallisesti, tapahtunut.
Sillä tavalla nyt tällainen kilpailukykynäkökulma,
tietyllä tavalla markkinaehtoinen näkökulma
ja hieman vähemmän alueelliseen tasapainoon tähtäävä näkökulma
ovat tässä laissa keskeisellä sijalla.
Sikäli olen pettynyt, että kun olen ylihuomenna
menossa pitämään alueellisesta tasa-arvosta esitelmää ja
tästäkin lakiesityksestä etsin tätä alueellisen
tasa-arvon asiaa ja sen käsittelyä, niin eihän
täällä tasa-arvoa ainakaan minun silmiini, koko
sanaa, tästä lakiesityksestä hyppää esille. Tällä tavallako
meillä on alueellinen tasa-arvo, sen käsite, tavallaan
jätetty kokonaan jo syrjäraiteille, kun keskeinen
alueiden kehittämiseen liittyvä lainsäädäntökään
ei pohdiskele lainkaan sitä, minkälaisia sisältöjä tässä suhteessa
tasa-arvon käsitteellä voisi tai pitäisi
olla? Siihen olen kyllä hieman pettynyt.
Alueellisesta tasapainosta: Ei täällä puhuta enää koheesiosta
eikä juurikaan lisäysperiaatteesta. Tietenkin
täytyyhän se tunnustaa, että onhan siellä mainittu
myös kehityserojen vähentämisen tavoite.
Mutta kyllä varsinkin kun tässä keskustelussa
tänään on niin vahvasti puhuttu nimenomaan
keskuspolitiikasta, niin pikkaisen se huolettaa, millä tavalla
alueellisten kehityserojen tasaamisen tavoitetta halutaan tai pystytään tästä eteenpäin
toteuttamaan. Sinänsähän tietysti kilpailukyvyn
vahvistaminen on ihan oikea lähtökohta.
Kyllä tämä laki, niin kuin tässä on
todettu, antaa varmasti hyvin monenlaiset mahdollisuudet myöskin
tehokkaan ja tuloksellisen aluepolitiikan toteuttamiseksi. Haaste
vain meillä on erittäin suuri, ja se haaste on
yhteinen. Siinä mielessä olen joidenkin puhujien
kanssa samalla linjalla siinä, ettei ehkä niinkään
vanhan ja uuden aluepolitiikan yksittäisistä keinoista
pitäisi keskustella vaan kokonaisuudesta ja nimenomaan siitä,
että tämä on meidän kaikkien
yhteinen savotta.
Aluepolitiikka tulee tämän lain perusteella
jatkossakin pohjautumaan määräaikaisiin
ja erikoistuneisiin ohjelmiin. Tietysti tämän
ohjelmapolitiikan avulla voidaan tehdä yksilöityjä ja kohdennettuja
toimenpiteitä. Mutta onhan siinä olemassa sekin
vaara, että erilaisista ohjelmista, joita jo nyt on käynnissä ja
joita kenties suunnitellaan, syntyy lopultakin sellainen sekamelska, että aluekehittämisvastuussa
olevat viranomaiset eivät loppujen lopuksi kerkiä paljon
muuta kuin näitä ohjelmia suunnitella ja miettiä ja
itse käytännön toteutus jää taka-alalle.
Myöskin ohjelmapolitiikan yksi riskikohta voi olla sen
jatkuvuus. Jos on vain tietyn kestoisia ohjelmia, tietenkin toimijoilla
on silloin ajatuksena mielessä myös se, mitenkä tämä jatkuu
tästä eteenpäin.
Aluekehityslaissa on erittäin myönteistä se eteenpäin
nytkähtävä lähestymistapa, että myöskin
kehittämistoimenpiteiden pitäisi entistä enemmän
ohjautua alhaalta ylöspäin eli niin, että maakunnallisella
ja seutukunnallisella tasolla on vahvaa, monialaista kumppanuutta
ja syntyisi myöskin näkemyksiä siitä,
mitä juuri meillä päin pitää kehittää.
Sitten maakunnan omalla tahdolla, maakuntaohjelmalla ja toimenpideohjelmalla olisi
myös ohjausvaikutusta Helsingin ministeriöihin
päin. On hyvin myönteistä, että alueiden ääni
tulee entistä paremmin kuuluviin.
Aluepolitiikan tehokkuuden saavuttamiseksihan kyllä eri
ministeriöiden, sektorihallinnon, hyvä yhteen
hiileen puhaltaminen ja yhteispelaaminen on aivan keskeinen elementti.
Paljon meillä on näkynyt myös sellaista,
että ministeriötasolla tuntuu, ettei vasen käsi
oikein tiedä, mitä oikea käsi tekee.
Voi olla hyvin eri suuntiin sahaavia toimia.
Muistaakseni — en tarkistanut sitä — myöskin
hallitusohjelmassa on todettu, että lainsäädäntötyössä arvioidaan
aina lakien alueellinen ulottuvuus ja alueelliset vaikutukset, mutta
tämä on mielestäni jäänyt
vähän heikommaksi kirjaimeksi. Ei ole näiden
vuosien aikana kävellyt vastaan kovinkaan monta lakiesitystä,
joissa olisi huolellisesti pohdittu myöskin sitä,
minkälainen alueellinen ulottuvuus tällä lainsäädännöllä on.
Arvoisa puhemies! Viimeksi haluan nostaa esille Kainuun mallin,
josta myös tässä salissa on tänä iltana
puhuttu. Mehän siellä rakentelemme tällä hetkellä yhteistyössä sisäasiainministeriön
kanssa
uudenlaista maakuntahallintokokeilua, jonka yhtenä keskeisenä tavoitteena
on nimenomaan se, että maakunnallinen päätösvalta
valtion aluekehityssatsauksista, joita maakuntaan tehdään,
lisääntyisi. Toisena keskeisenä tavoitteena
meillä on lisätä olennaisella tavalla
kuntayhteistyötä ja tuottaa tiettyjä kuntien
palveluja jatkossa maakunnallisella tasolla yhä enemmän. Tämän
esityksen työstäminen on parhaillaan käynnissä.
Siinä mielessä siinä otetaan askeleita täsmälleen
samaan suuntaan kuin aluekehityslaissakin, mutta toivon mukaan me
Kainuun mallissa onnistumme menemään myös
hieman pidemmälle. Jos kaikki menee hyvin, ensi syksynä se
varmasti myöskin lakimuutoksina on täällä meidän
käsiteltävänämme.
Arvoisa herra puhemies! Kyllä aluekehityslaki kaiken
kaikkiaan antaa ihan kelpo raamit aluepoliittiselle käytännön
työlle, mutta hyvin paljon jatko riippuu siitä,
minkälaisia toimenpiteitä tämän
puitteissa tullaan toteuttamaan.
Esko Kurvinen /kok:
Arvoisa herra puhemies! Lainsäädäntöä pitää uudistaa
niin, että se vastaa elävää elämää ja
sen haasteita. Käsittelyssä oleva hallituksen
esitys uudeksi aluekehittämislaiksi on seurausta juuri
muuttuneesta toimintaympäristöstä ja
sen asettamista uudenlaisista vaatimuksista. Nykyisen ohjelmaperusteisen aluepoliittisen
kehityksen tarpeet ovat varsin toiset kuin vuosikymmen sitten. Näin
ollen lakiesityksessä on runsaasti toimintoja, jotka ovat
jo muotoutuneet käytännöksi ja saavat
tässä nyt lain voiman.
Jotta ihmiset eri puolilla Suomea voisivat menestyä ja
elää täysipainoista elämää,
on valtiovallan sitouduttava aktiivisella aluepolitiikalla edistämään
tasavertaista elämänmahdollisuuksien säilymistä ja
syntymistä. Kansallisen aluepolitiikan tavoitteena on oltava
muun muassa hyvinvointipalvelujen saatavuuden turvaaminen koko maassa,
perusinfrastruktuurin ylläpitäminen, elinkeinoelämän
kehittämiseksi tehtävien ja toimenpiteiden toteuttaminen
ja työllisyyden parantaminen. Tavoitteena on oltava myös
alueitten taloutta ja osaamista vahvistavat toimet.
Lähtökohtana meidän pitää tunnustaa
alueitten erilaisuus, niiden toisistaan poikkeavat vahvuudet, mahdollisuudet
ja haasteet. Kehityksen turvaamiseksi tarvitaan ennen kaikkea keinoja, jotka
huomioivat alueitten ja seutukuntien erityispiirteet. Tämä tarkoittaa,
että alueita pitää kehittää niiden
omista lähtökohdista käsin. Yhden alueen
tai kunnan menestyminen ei ole toiselta pois. Ymmärtääkseni
juuri tähän tavoitteeseen hallitus pyrkii uudella
alueitten kehittämislailla.
Määräaikaisiin ohjelmapohjaisiin
toimenpiteisiin pohjautuva aluekehitys on osoittautunut monella
tapaa parhaaksi toimintamalliksi hyvin erilaisia vahvuuksia omaavien
maakuntiemme kehityksessä. Tästä ovat
erinomaisena osoituksena monet loistavasti onnistuneet osaamiskeskusohjelmat,
joilla on luotu kansainvälistä osaamista ja sitä kautta
työpaikkoja ja vaurautta eri puolille Suomea. Uskon, että käynnistysvaiheessa
olevat aluekeskusohjelmat puolestaan levittävät
tätä osaamista ja hyvinvointia yhä laajemmalle
maakuntiin. Pohjois-Suomen Multipolis-verkosto on toiminut tavallaan
aluekeskusten pilottina jo usean vuoden ajan hyvällä menestyksellä.
Kehityksen vetovastuun täytyy olla maakuntien keskuskaupungilla,
ja hyvät valtakunnalliset ja maakunnalliset verkostot takaavat,
että kehitys pysyy ja levittäytyy yhä pienemmille
paikkakunnille. Tämän vuoksi mielestäni
on erinomainen asia, että maakunnan liitto toimisi edelleen aluekehitysviranomaisena
ja laatisi maakunnan aluetta koskevan maakuntaohjelman, joka sisältäisi
maakunnan mahdollisuuksiin ja tarpeisiin perustuvat kehittämisen
tavoitteet ja suunnitelman ohjelman rahoittamiseksi.
Valiokuntakäsittelyn aikana mielestäni on
vielä tarkkaan mietittävä, mikä on
oikea vastuun- ja vallanjako maakuntaliiton ja maakunnan yhteistyöryhmän
välillä. On oikein, että maakunnan kaikki
tahot mahdollisimman hyvin sitoutetaan ohjelmatyöhön,
mutta siinä tulisi nykyistä enemmän ottaa
huomioon todelliset panostajat ja toteuttajat. Mielestäni
on tärkeää parantaa eri ohjelmien yhteensovittamista
siten, että alueelliset ja valtakunnalliset tavoitteet
voitaisiin nykyistä paremmin ottaa huomioon ohjelmia laadittaessa.
On sanottu, että elämme alueiden Euroopassa. Enää ei
tarvitse kysyä kaikkea Helsingistä vaan eri puolilta
Suomea ihmisillä ja yrityksillä on suorat yhteydet
maailmalle. Tämän vuoksi onkin entistä tärkeämpää,
että alueemme pystyvät kilpailemaan muiden EU-maiden
alueiden kanssa tasavertaisesti.
Maakuntaohjelman perusteella ehdotetaan laadittavaksi vuosittain
maakuntaohjelman toteuttamissuunnitelma, joka sisältäisi
ehdotuksen maakuntaohjelman ja erityisohjelmien kannalta keskeisiksi
toimenpiteiksi sekä arvion niiden rahoittamisesta. Maakuntaohjelman
ja erityisohjelmien toteuttamiseksi voitaisiin laatia, kuten nykyisin
on laadittu, ohjelmasopimuksia. Erityisen tärkeänä pidän
sitä, että niin sanotut erityisohjelmat sovitetaan
yhteen maakuntaohjelman kanssa. Tässä yhteydessä on
kuitenkin syytä pysähtyä miettimään,
ettei luoda lisää turhaa byrokratiaa. Sujuisivatko
asiat jouhevammin, jos meillä olisi vähemmän
hallintoon osallistuvia toimijoita? Hallintovaliokunnan mietintöään
laatiessaan on syytä tarkastella kriittisesti lakiesitystä myös tältä kannalta.
Arvoisa puhemies! Suomalaisen hyvinvoinnin keskeinen takaaja
on edelleen hyvä työllisyys. Työllisyyden
ja työllisyyttä parantavan taloudellisen kasvun
edistämisen on oltava merkittävin kansallinen
tavoitteemme. Tämän vuoksi on kaikin keinoin huolehdittava
nykyisten yritysten menestymisen edellytyksistä ja panostettava voimakkaasti
uusien yritysten perustamisen helpottamiseen. On erinomainen asia,
että hallitus tälläkin lakiesityksellään
on ottanut voimakkaaksi tavoitteeksi elinkeinotoiminnan kehittämisen ja
erityisesti pienten ja keskisuurten yritysten toimintaedellytysten
parantamisen. Vain menestyvä yritys voi työllistää.
Puhetta on ryhtynyt johtamaan ensimmäinen
varapuhemies Anttila.
Lauri Oinonen /kesk:
Arvoisa rouva puhemies! Hallituksen esitys eduskunnalle alueiden kehittämislaiksi
on tarpeellinen laki. Haluan täällä yhtyä niihin
näkemyksiin, joita jo keskustelun varhaisessa vaiheessa
ed. Mauri Pekkarinen on tuonut tämän asian yhteydessä esille.
Itse omalta kohdaltani toisin eräitä näkökohtia.
Maakunnan liittojen tehtävät, jotka tämän
lain myötä selkiytetään, ovat
tärkeät. Mutta näkisin, että meidän
tulisi löytää myös niitä muotoja,
joilla maakunnallisten liittojen reuna-alueet voisivat tulla huomioon
otetuiksi nykyistä paremmin käytännön
toimissa. Tulisi nähdä, että reuna-alueet ovat
solmukohtia, joissa maakunnalliset liitot voivat olla vuorovaikutuksessa
keskenään. Monen maakunnallisen liiton kohdalla
on tilanne se, että maakuntakeskus, onnistuneesti kylläkin, kasvaa
ja menestyy. Tämä on hyvä asia ja monella
tapaa ihan tavoitekin, mutta on kielteistä, jos maakunnan
muut seutukunnat eivät menesty vaan kokevat muuttotappiota
ja niistä lähtee nimenomaan nuorta työikäistä väkeä pois.
Tämä näkyy hyvin helposti sulkeutuneina
kauppoina, tyhjinä näyteikkunoina, heikentyneenä palveluna,
lakanneina linja-autovuoroina, heikentyneinä junaliikenteen
yhteyksinä. Meidän tulisi nimenomaan pitää huolta
siitä, että maakunnat kehittyvät kokonaisuudessaan
ja että maakunnallisten liittojen rajoista ei missään
tapauksessa pääsisi muodostumaan tiukkoja rajoja
vaan todellakin olisi kysymys verkostorakenteesta, jossa nivelkohdat
liittyvät naapuriliittojen kanssa yhteistoimintaan. Silloin
tätä maata voidaan kehittää sillä tavalla
verkostorakenteen mukaan, että muuttoliike ei ole sillä tavalla
hallitsematonta kuin se on tällä hetkellä.
Meidän tulisi vahvistaa niitä rakenteita, jotka
kehittävät Suomea poikittaissuunnassa. Nämä osaltaan
auttavat väkeä pysymään maakuntien
Suomessa ja sitä kautta hillitsemään
hallitsematonta muuttoliikettä etelään.
On toki luovuttamaton perusoikeus, että kansalaiset
saavat muuttaa maassamme sinne, minnekä he haluavat. Tämä on
toki ehdottomasti hyvä asia, mutta jos se tapahtuu toimeentulon
pakosta, työn saamisen välttämättömyydestä johtuen,
silloin meidän olisi kehitettävä maatamme siten,
että koko maa voi olla asuttu ja eletty maa, jossa on ihmisillä edellytykset
toimeentuloon.
Tänä päivänä vieraili
työ- ja tasa-arvovaliokunnan edustajien vieraina vastaavan
valiokunnan belgialaisia vieraita. Keskustelimme tasa-arvosta. Eräs
ulottuvuus tasa-arvolla on myös alueellinen tasa-arvo,
koko maan kehittäminen mahdollisimman tasa-arvoisesti.
Jokainen maakunta ja jokainen seutukunta on toki erilainen, saa
olla ja pitää olla, siinä ovat myös
vahvuudet, mutta edellytykset mahdollisimman tasa-arvoiselle kehitykselle
tulee luoda.
Maakunnallinen liitto 90-luvulla sai hyvin vaativia ja vastuullisia
tehtäviä. Itsekin muistan maakuntahallituksen
ja -valtuuston jäsenenä noita vuosia, kuten yhä edelleenkin
valtuuston jäsenenä, mutta samalla tuo toiminta
kaipaa myös riittäviä resursseja ja kaikkia
muitakin mahdollisuuksia, joilla maakuntaa kehitetään
tasapuolisesti. Helposti siitä muodostuu liian sisäänlämpiävää toimintaa.
Jos näin käy, se on maakunnalle vahingoksi. Maakunnallisten
liittojen on voitava olla valppaina, jotta koko maakunta ja sitä kautta
kaikki maakunnat kehittyvät. Suomen tulee olla mallimaa
alueellisessa kehityksessä. Tämä on hyvä tavoite.
Arvoisa rouva puhemies! Toivon, että valiokuntakäsittelyssä hyvin
tarpeellinen hallituksen esitys jalostuu sellaiseksi, että se
todella kehittää maakuntien ja seutukuntien Suomea
koko maassa.
Harry Wallin /sd:
Arvoisa rouva puhemies! Hallituksen esitys aluekehityslaiksi
on periaatteiltaan hyvä lakiesitys. Se antaa lisää valtaa maakunnallisille
liitoille ja aluekehitysviranomaisille. Tietysti pitää miettiä,
onko myr oikea paikka, joka sitä lisävaltaa käyttää.
Sehän on hyvin laaja, ja näin ollen ehkä olisi
parempi miettiä, että jokin suppeampi elin voisi
olla se, esimerkiksi maakuntaliiton hallitus, joka voisi aluekehitysvaltaa
käyttää.
Kun täällä on hyvin paljon puhuttu
väestön vähenemisestä, Etelä-Pohjanmaan
osalta voisi todeta, että tämä ei ole
mikään viime vuosien ilmiö, vaan Etelä-Pohjanmaalla
väki on vähentynyt 50 vuoden ajan. Siellä on
taustalla yhteiskunnan muuttuminen, alkutuotannon koneellistuminen,
ja tämän mukaan ihmiset koulutustasonsa noususta
johtuen ovat siirtyneet muualle työn perässä.
Tämä ei ole mitenkään viime
vuosien asia, vaan sitä on tosiaan jatkunut 50 vuotta.
Vain kolme kuntaa ovat olleet positiivisia tänä 50
vuoden aikana: Seinäjoki, Nurmo ja Alajärvi. Muista väestö on
vähentynyt.
Kun miettii tehtyjä ratkaisuja niin Ahon hallituksen
kuin myös Lipposen hallitusten aikana, kyllä tehdyt
ratkaisut ovat pääosin olleet onnistuneita. Lääninhallinnon
purkaminen ja maakuntien liittojen perustaminen oli hyvä asia.
Osaamiskeskusohjelmat ovat tuoneet osaamista maakuntiin. Nyt alkavat
aluekeskusohjelmat täydentävät tehtyjä ratkaisuja,
ja tässä on hyvä puoli myöskin
se, että ne asettavat kunnat edelleenkin yhä syvenevän
yhteistyön piiriin.
Missään tapauksessa ei saa unohtaa ammattikorkeakoulujärjestelmää.
Kun esimerkiksi Etelä-Pohjanmaa on niitä harvoja
maakuntia, missä ei ole yliopistoa, niin se sai ammattikorkeakoulun, Seinäjoen
ammattikorkeakoulun, joka on maan korkeatasoisimpia ja on tuonut
korkeakouluopetusta Seinäjoelle ja näin ollen
myöskin eri puolille Suomea. Se on ollut sitä korkeampaa
opetusta, ja ilman tätä voisi varmaan tänä päivänä arvioida,
että kyllä kehitys sillä alueella olisi
ehdottomasti paljon huonompaa kuin se nyt tänä päivänä on.
Tämä on mahdollistanut uusien teknologiahankkeiden
käynnistymisen, joita ei varmaankaan ilman ammattikorkeakoulujärjestelmää olisi
voinut synnyttää.
Te-keskusten perustaminen on ollut erinomainen asia. Se on tukenut
paikallista elinkeinoelämää ja sen monipuolistamista,
mutta kaiken kaikkiaan on kyse aluepolitiikasta. Myöskin
siinä, kun puhutaan, saadaanko nuoret jäämään, lähtökohtana
täytyy olla, että meidän hyvinkoulutetuille
nuorillemme on tarjolla korkeatasoisia työpaikkoja. Ilman
niitä he eivät palaa omille kotiseuduilleen. Nyt
on onneksi viitteitä siitä, että nuorille
tarkoitettuja hyviä työpaikkoja on syntymässä muuallekin
kuin Kehäkolmosen sisäpuolelle.
Yleensä ottaen tämä hallituksen esitys
aluekehityslaiksi on hyvä, ja toivoisin, että valiokunta käsitellessään
tätä voisi tarkentaa sitä, kuka käyttää aluekehitysvaltaa
maakunnan liiton sisällä.
Esko-Juhani Tennilä /vas:
Rouva puhemies! Vahva aluepolitiikka on ilman muuta koko maan
etu. Ellei sitä harjoiteta, maassa jatkuu jatkossakin hallitsematon
muuttoliike, joka kasaa ongelmia molempiin päihin maata
ja vielä oikeastaan laajemminkin Itä-Suomeen myös.
Meillä on autioitumista, ja Helsingin seudulla asumisen hinta
on jo karannut aivan kohtuuttomaksi ja tulee vain jatkamaan nousuaan,
ellei muuttoliikettä hillitä. Muuttoliikkeen hillitseminen
edellyttää todellakin hyvää lainsäädäntöä,
mutta sitäkin tärkeämpää on
se resurssien määrä, joka aluepolitiikkaan
ohjataan, eli rahan määrä.
Meillä on se käsitys Lapissa, kaikkea on vaikea
laskea yhteen, mutta meillä on se peruskäsitys,
että aluepoliittiset rahat Lappiin ovat kymmenen vuoden
sisällä puolittuneet. Tämä on
yksi syy siihen, että tällainen muuttoliike on
käynnissä.
Minä siis odotan valiokunnalta ennen muuta kannanottoa
siihen, että aluepoliittisia rahoja pitää lisätä ja
tuntuvasti. Vain se mahdollistaa tehokkaat toimet. Toimiahan on,
jos niiden rahoitusta on. Investointiavustusten prosenttimäärät ratkaisevat
kokonaan sen, mikä on rahan kokonaismäärä.
Kuljetustuki on meillä pudonnut kymmenenteen osaan siitä,
mitä se oli kymmenen vuotta sitten. Kun lisätään
sitä, niin varmasti tehoaa. On monia muitakin toimia, joiden
todellinen vaikutus näkyy siitä, mikä on
käytettävissä olevan rahan määrä.
Hyvät puitteet tässä syntyvät,
mutta kaiken ratkaisee tosiaankin se, mikä on resurssien
määrä.
Tässä odotan ensin valiokunnalta ja sitten koko
eduskunnalta selvää tahdonilmaisua, että aluepolitiikkaan
osoitettavia rahoja pitää lisätä.
Olli Nepponen /kok:
Arvoisa rouva puhemies! Nyt käsiteltävä lakiehdotus
on saanut pääosin hyvin myönteisen vastaanoton
ja itsekin tervehdin sitä suurella tyydytyksellä.
Sen lähtökohta on nimenomaan, että maakuntien
liittojen roolia vahvistetaan, ja niissähän vaikuttavat
nimenomaan kunnat, mutta alueiden kehittämisestä vastaavat
lain mukaan niin kunnat kuin valtio. Tässä todella
vahvistuu maakunnan liiton rooli, jota ei saa millään
toimenpiteellä heikentää.
Vastikään viikonloppuna esiin noussut vaalipiirien
muuttamista koskeva ehdotus sisältää vaarallisia
aineksia. Siinä nähdään, että nykyisiä vaalipiirejä yhdistettäisiin,
ja se antaa ounastella, että takana olisi ajatus yhdistää myöskin
maakuntia, koskien muun muassa Pohjois-Savoa ja Etelä-Savoa.
Varmaan on niin, että kun nyt vasta juuri on saatu käyntiin
maakuntien liittojen johdolla tapahtuva kehitystyö, identiteetti
on vahvistunut, niin tätä pitää myöskin
tulevaisuudessa vahvistaa eikä sitä millään
tavalla tule heikentää.
Tämä lakiesitys pitää sisällään
erinomaisena asiana myöskin yhteistyön kaikilla
tasoilla, niin maakunnan tasolla, kuin myös keskushallinnon tasolla
ministeriöiden välillä, jossa aika ajoin
on ollut toivomisen varaa. Tieto ei ole aina kulkenut, ja erityisesti
muun muassa te-keskusten osalta on kiistelty siitä, millä tavalla
niiden toimintaa pitää ohjata, koska te-keskuksilla
on hyvin tärkeä rooli niiden hankkeiden rahoituksessa,
joista yhdessä sitten päätetään
maakuntaliittojen ohjelmissa, myrin kokouksissa jne. Tuo yhteistoiminnan
vahvistaminen on erinomainen asia. Nyt selvästi tässä luetaan
maakuntaohjelma siksi perusohjelmaksi, joka neljän vuoden
välein aina vahvistetaan, ja vuosittaiset suunnitelmat
sisältävät myös rahoitussuunnitelmat.
Rahaa tietenkin aina tarvitaan, mutta on oleellista tarkastella,
mitkä ovat rahojen vaikutteet, niin että ne tuottavat
todellista hyötyä. Sillä kannettu vesi
ei kaivossa pysy, vaan pitää ennakoiden nähdä,
mitä myöskin saadaan aikaan. On selvää,
että pitää kiinnittää huomiota,
niin kuin edellinenkin puhuja totesi, siihen, että maakuntiin
ohjataan lisää rahaa. Me emme pysty pysäyttämään
muuttoliikettä kaikilta osilta. Se on valitettava tosiasia,
jota tapahtuu koko Euroopan alueella, mutta toimenpiteillä sitä voidaan
hidastaa. Yksi keskeinen asia on, miten saadaan syntymään
uutta yritystoimintaa. Sitä kautta syntyy työpaikkoja.
Sitä kautta ihmiset voivat hakeutua maaseudulle asumaan.
Kaikkia näitä ohjelmia ja toimenpiteitä toteutetaan
maakuntaliittojen ja niiden viranomaisten avulla, jotka toimivat
maakunnan alueella.
Iivo Polvi /vas:
Arvoisa rouva puhemies! Tähän mennessä käytetyissä puheenvuoroissa
on laajasti arvioitu viime vuosien alueellista kehitystä tai
sen eriytymistä. Kun tämä laki, joka
on käsittelyssä, käytännössä on
lähinnä hallintojärjestelmää koskeva
laki, ja tuo tapahtunut kehitys on kaikilla tiedossa, en siihen
puutu.
Käytetyissä puheenvuoroissa on aika yleisesti arvioitu
ja myös kritisoitu lakiesitystä siitä,
että se sisältää uuden linjauksen,
jonka mukaan valtiovalta on luopumassa maan tasapuolisesta kehittämisestä.
Minusta tuo tulkinta on kaukaa haettu ja lähtökohdiltaan
väärä.
Lain tavoitteeksihan on määritelty luoda edellytykset
kilpailukyvyn ja hyvinvoinnin takaavalle osaamiselle ja kestävään
kehitykseen perustuvalle kasvulle, elinkeinotoiminnan kehitykselle ja
työllisyyden parantamiselle. Sen lisäksi tavoitteena
on esityksen mukaan vähentää alueiden
kehittyneisyyseroja ja parantaa väestön elinoloja. Minusta
tässä päinvastoin tunnustetaan se eriytynyt
kehitys ja lähdetään siitä,
että kehityseroja on tasoitettava. Tulkitsen tuon tavoitteen
päinvastaisesti kuin monet kritiikkiä esittäneet.
Alueiden kehittämislaki nyt esitetyssä muodossa
mahdollistaa aluepolitiikan tehostamisen. Samalla se myös
selkeyttää aluekehitystyön suunnittelujärjestelmää ja
mahdollistaa nykyistä paremmin myös resurssien
ohjaamisen. Samalla se parantaa merkittävästi
aluekehitystyön tulosten arviointia, mikä järjestelmä käytännössä tässä lakiesityksessä
luodaan.
Tähän saakkahan tulosten arviointi on ollut verrattain
puutteellista. Käytännössä ei
tiedetä, mitä on panostuksella saatu aikaan. Eri
selvitykset ja tutkimukset siitä, mitä eri hankkeisiin
käytetyillä rahoilla on saatu vastinetta, osoittavat,
että parantamisen varaa hankkeiden kehittelyssä ja
niiden toteuttamisessa löytyy riittävästi.
Aina ei ole kysymys pelkästään rahan
määrästä tai sen vähyydestä.
Lakiesityksessä on lähtökohtana,
että alueiden kehittäminen perustuisi edelleen
määräaikaisiin ohjelmiin, käytännössä maakuntaohjelmiin, kuten
nykyisinkin. Maakuntaohjelmaa koskevassa säännöksen
valmistelussa korostetaan yhteistyötä valtion
viranomaisten, kuntien ja alueiden kehittämiseen osallistuvien
yhteisöjen ja eri järjestöjen ja eri
yhteistyötahojen kanssa. Tuon yhteistyön korostaminen
on aivan oikea lähtökohta. Vain laajan yhteisymmärryksen
tuloksena syntynyt maakuntaohjelma voi muodostaa perustan toteuttamiskelpoiselle
ja vuosittain laadittavalle toteuttamissuunnitelmalle.
Lakiesitykseen sisältyy uuden tyyppinen minusta mielenkiintoinen
hallinnonaloittainen alueiden kehittämistä koskeva
säännös, sen 8 §. Säännöksen
tarkoituksena perustelujen mukaan on, että valtioneuvoston
päätöksellä määrätyt
ministeriöt määrittelisivät
osaltaan määräajaksi alueiden kehittämisen
tavoitteet ja toimenpiteet sekä periaatteet toimenpiteiden
alueellisesta kohdentamisesta ja rahoituksesta huomioon ottaen maakuntien
kehittämisen tavoitteet. Ymmärrän säännöksen
niin, että tavoitteena on kytkeä eri sektoriministeriöt
nykyistä kiinteämmin mukaan alueiden kehittämistyöhön,
jota lähtökohtaa pidän oikeana. Tämä säännös
madaltaa sitä kynnystä, jonka tämä sektoroitunut
ja omasta reviiristä tiukasti kiinni pitävä keskushallinto
käytännössä tällä hetkellä muodostaa.
Myönteistä minusta tässä lakiesityksessä on myös
se, että sillä tehostetaan kansallisen aluepolitiikan
toteuttamista. Käsittelyssä olevalla lailla selkeytetään
alueiden kehittämistä koskevia säännöksiä kaiken
kaikkiaan, tuodaan mukaan myös uusia välineitä.
Kuitenkin käsittelyssä oleva laki on lähinnä hallinto-
ja menettelytapoja säätelevä, joten sillä ei
asiallisesti ratkaista aluekehityspolitiikan sisältöä.
Sisältö ratkaistaan käytännössä aluekehitysohjelmien
laatimiseen ja niiden toteuttamiseen tarvittavien rahoitusratkaisujen
yhteydessä, johonka täällä muun
muassa ed. Tennilä aikaisemmin viittasi.
Kysymys on joka tapauksessa, kun sisältöä rakennetaan,
hyvin pitkälle siitä, minkä verran määrärahoja
osoitetaan alueelliseen kehittämiseen. Mutta korostan myös
sitä, että yksinomaan rahamäärä ei
ratkaise. Meneillään olevalla rakennerahastokaudella
voidaan tehdä niitä havaintoja, että tällä hetkellä se
rahamäärä, mitä aluekehitykseen
käytetään, käytetään
osittain verrattain tehottomasti, mikä johtuu hyvin pitkälle
siitä, että hankkeet pilkotaan verrattain pieniksi,
ei synny riittäviä kokonaisuuksia, joilla saadaan vaikuttavuutta
aikaan. Siitä löytyy lukuisa määrä tutkimuksia
ja selvityksiä, joissa se asia todetaan. Sen takia jatkossa
aluekehitysohjelmia laadittaessa ja erityisesti näitä uuden
lain tarkoittamia toteuttamisohjelmia laadittaessa on syytä lähteä siitä,
että kootaan riittävän suuria merkittäviä hankkeita,
joilla saadaan selvästi pysyviä vaikutuksia aikaan,
eivätkä käytettävät
rahat valu pelkästään tai ainakaan suurelta
osin konsulttien taskuihin.
Kyösti Karjula /kesk:
Arvoisa rouva puhemies! Edellä ed. Polvi tarkasteli
tätä ohjelmien arviointia. Se on varmasti hyvin
tärkeä asia, joka on myös sisään
kirjoitettu tähän lakiesitykseen. Minusta on erittäin
tärkeää, että ei unohdeta sitä, että tämä lähetekeskustelu
on tuonut aika voimakkaasti eri puolueiden edustajilta sen näkemyksen,
että aluekehitys eriytyy, tarvitaan erilaisia toimenpiteitä myös
näissä maakuntaohjelmissa. Nyt kun täällä on
mainittu, että valtioneuvosto antaa asetuksen, jolla luodaan
tarkempia ohjeita tähän arviointiin, on tärkeää,
että varmistetaan se, että tällä arvioinnilla
ei luoda sellaisia päihisiä, että kaikkien
maakuntaohjelmien pitää noudattaa tiettyä kaavaa,
vaan annetaan tilaa myös näitten erilaisten alueen
lähtökohdista tarvittavien ja toteuttavien toimenpiteiden
toteuttamiselle.
Keskustelu päättyy.