Ilkka Kanerva /kok:

Arvoisa puhemies! Eletään huhtikuuta, ja eduskunta käsittelee tässä vaiheessa pankkivaltuuston kertomusta rahapolitiikan tilasta vuodelta 2001. Tuntuu ehkä hiukan jälkijättöiseltä, mutta sen verran on vauhti parantunut, että monasti aiemmin samaa arviota edelliseltä vuodelta on tehty eduskunnan kesälomakauden jälkeen. Nyt sentään päästään tämän kevätkauden aikana vielä arvioitten tekemiseen, millä on jossakin mitassa merkitystä tietysti kaikelle sille, miten eduskunnassa arvioidaan harjoitetun raha- ja talouspolitiikan luonnetta.

Maailmantaloudessahan mentiin taantumaan vuoden 2001 aikana jopa sillä tavalla, että kahdessa merkittävässä kansantaloudessa, niin Japanissa kuin Yhdysvalloissakin, käytännössä talouskasvu pysähtyi kokonaankin ja myös euroalueella tuotannon kasvuvauhti puolittui edellisvuotisesta, mutta ei sentään nollaan vaan noin 1,5 prosentin seutuville. Kaikkien teollisuusmaitten yhtäaikainen tuotannon kasvun nopea hidastuminen on tietysti vaikuttanut voimakkaasti maailmantalouteen ja kehittyvien teollisuusmaitten vientinäkymiin muutoinkin. Yritykset, ennen muuta suuret yritykset, Yhdysvalloissa ja Euroopassa vähensivät tämän johdosta omia satsauksiaan, omia investointejaan, ja joutuivat myöskin, niin kuin vuosi takaperin samassa yhteydessä todettiin jo ennakkoepäilynä, irtisanomisten tielle. Samanaikaiseen ilmiöön on tietysti kuulunut myöskin se, että yritysten kannattavuus on heikentynyt.

Vuoden 2000 puolella jo alkanut osakekurssien lasku jatkui viime vuonna. Euroopan unionin maissa ja myöskin Tokiossa pörssikurssit olivat alimmillaan muutamia päiviä syyskuun terrori-iskun jälkeen. Samoin tietysti kävi vielä astetta dramaattisemmin New Yorkin pörssin osalta.

Yhdysvaltain talouskasvun hiipumisen ohella vähintään yhtä suuri merkitys meidän talousalueemme, siis euroalueen, kasvulle olisi samanaikainen kotimaisen kysynnän ja ennen kaikkea yksityisen kulutuksen ja investointien kasvuvauhdin hidastuminen. Erityisen näkyvää tämä kysynnän lama oli investointien osalta. Euroalueen osalta voidaan päätellä, että talouden taantuma oli merkittäviltä osin euroalueen sisäisten tekijöitten aiheuttamaa, ei nimenomaisesti Atlantin takaisista asioista juontuvaa. Kyseessä oli kotimaisen kysynnän kasvun hidastuminen. Muutos näkyi monin tavoin, esimerkkinä vaikkapa vähittäiskaupan kasvun hidastumisena kaikkialla euroalueen maissa.

Todennäköisin selitys kotimaisen kysynnän heikkenemiselle euroalueella viime vuonna oli Ekp:n rahapolitiikan kiristyminen aikaisemmassa vaiheessa, selvä kiristyminen aiemmassa vaiheessa. Sekä Yhdysvalloissa että Euroopassa keskuspankit nostivat korkotasoaan vahvasti ja useaan otteeseen vuodenvaihteessa 1999—2000. Näitten toimien tarkoituksena oli tietysti vähentää inflaatiopaineita heikentämällä kotimaisten markkinoitten kysynnän kasvuvoimaa. Suurista euroalueen maista Saksa oli sellainen esimerkki, jossa talouskasvu hiljentyi kaikkein voimakkaimmin. Saksan merkitys tietysti on tässä katsannossa erittäin tärkeä. Puolestaan pienistä Rahaliiton jäsenmaista talouden kasvuvauhti hidastui voimakkaimmin meillä Suomessa. Se on tietysti erittäin huomionarvoinen seikka yhtä lailla.

Se, miten muuttuneeseen taloudelliseen tilanteeseen on reagoitu Yhdysvalloissa, on mielenkiintoista, koska reaktio on erilainen Yhdysvalloissa ja Euroopassa, selvästi toisistaan poikkeava. USA:n rahapolitiikka reagoi Eurooppaa nopeammin ja selvästi voimakkaammin talouden heikentyneisiin näkymiin. USA:n keskuspankin Fedin, Federal Reserven, korkopolitiikkaa voi luonnehtia jopa hyvinkin aggressiiviseksi, kun pankin ohjauskorkoja alennettiin viime vuoden aikana yhteensä 4 prosenttiyksiköllä, mikä on historiallisessa katsannossa äärettömän raju toimi.

Oli tietysti pyrkimys saada syntymään taloudellista kasvua näitten ratkaisujen myötä. Euroopan keskuspankin ja Fedin erilaisten korkoreaktioitten taustatekijät on tietysti myöskin nähtävä tässä yhteydessä. Niihin vaikuttavat paitsi ajattelutapaerot, toisaalta tietysti erot euroalueen ja USA:n taloudellisten ongelmien luonteessa. Fed, siis Yhdysvallat, tavoittelee mandaattinsa mukaisesti hintavakauden ohella myöskin täystyöllisyyttä. Täystyöllisyysasia on tietysti herkkä ja suuri haaste euroalueen talouskeskustelun ja hintavakauskeskustelun rinnakkaisilmiönä. Täällä ollaan varovaisempia kasvupotentiaalin suhteen ja keskitytään selvästi Yhdysvaltoja enemmän hintavakauden suuntaan. Yhdysvalloissa keskuspankin aggressiivista korkopolitiikkaa on motivoinut täystyöllisyystavoitteen ohella tietysti velkaantuneitten yritysten ja pitkälle velkaantuneitten yhdysvaltalaisten kotitalouksien kestokyvystä ja maan rahoitusjärjestelmän vakaudesta huolehtiminen.

Vuoden 2001 aikana euroalueella tapahtuneet koronalennukset eivät täysin purkaneet Euroopan keskuspankin aiempia korkotason nousuja, joihin äsken viittasin. Siten Euroopan rahapolitiikkaa voi pitää suhteellisen kireänä, jos sitä vertaa euroalueen hidastuneeseen talouskasvuun ja ennen muuta työttömyyden korkeaan tasoon ja kuitenkin sittenkin varsin hyvin hallinnassa olleeseen hintavakauteen eli inflaatiovauhtiin.

Euron ulkoinen arvo oli vuoden 2001 lopussa osapuilleen sama kuin se oli vuoden alkupuolella. Näin on suhteessa Japanin jeniin, näin on suhteessa Englannin puntaan. Ruotsin kruunuun nähden euron kurssi hieman vahvistui, puolestaan Sveitsin frangiin nähden se jossakin mitassa heikkeni. Mutta euron arvoon keskeisesti vaikuttavana tekijänä on pidetty tietysti eroa Yhdysvaltain ja euroalueen talouksien kasvuvauhdissa. Kasvu on ollut USA:ssa 90-luvulla selvästi nopeampaa kuin se on ollut Vanhalla mantereella, ja se on osaltaan lisännyt tietysti sijoittajien luottamusta Yhdysvaltain talouteen. Kasvuero Yhdysvaltain ja Euroopan välillä kääntyi kuitenkin viime vuonna selvästi Euroopan hyväksi.

Talouden perustekijöitä, fundamentteja, ajatellen, joiksi voidaan katsoa hintataso, inflaatiovauhti, talouden kasvu ja vaihtotaseen määrä — tämän tyyppisten asioitten perusteella — euroa voi hyvinkin pitää tällä hetkellä aliarvostettuna suhteessa Yhdysvaltain dollariin. Vuodelle 2001 tehtyjen talousennusteitten näkemys oli, niin kuin muistamme, sen tyyppinen, että se saa talousennustajat ja ekonomistit häpeään. Näkemyshän oli se, että talouskasvu jatkuisi edellisvuosien tapaan ripeänä. Lähestulkoonkaan näin ei tietenkään, niin kuin tiedämme, tapahtunut, vaan kokonaistuotannon kasvu hidastui varsin jyrkästi vuonna 2001, jopa lähelle taantumaa meidänkin maassamme vuoden loppupuolella. Vuonna 2001 Suomen talouskasvu oli vuoden 1993, surullisen vuoden, jälkeen ensimmäisen kerran hitaampaa kuin Euroopan unionin jäsenmaissa keskimäärin. Tietysti myöskin esimerkiksi pörssikurssien jyrkkä lasku heijasti suhdannetilanteessa tapahtunutta käännettä.

Maailmantalouden taantuman alettua ja tieto- ja viestintätekniikan jouduttua maailmanlaajuisesti myös vaikeuksiin tunnetulla tavalla Suomen viennin pitkään jatkunut vahva kasvukehitys tökkäsi. Se pysähtyi. Heikon vientikysynnän myötä kotimaiset yksityiset investoinnit jäivät suunniteltuja vähemmiksi. Yksityisen kulutuksen kasvu hidastui myös jossakin mitassa, mutta yksityinen kulutus pysyi kuitenkin meillä varsin vireänä, mihin vaikuttivat tietysti Suomessa tehdyt veronkevennykset ja myönteinen ansiokehitys samoin kuin ihmisten, siis kuluttajien, luottamuksen säilyminen korkealla tasolla.

Kansainvälisen talouden ja erityisesti uuden teknologian toimialojen kääntyminen taantumaan viime vuoden aikana muutti tilanteen nopeasti huonommaksi suomalaisen vientiteollisuuden kannalta. Tästä muutoksesta ei aiheutunut työllisyydelle pelätyn kaltaisia vaikeuksia, eikä se julkiselle taloudellekaan merkittäviä ongelmia matkaan saattanut viime vuoden aikana. Osakemarkkinoitten ja yritysten kannattavuuden heikentyminen johtivat siihen, että yritysten ja rahoituslaitosten Suomeen maksamat verot olivat viime vuonna noin viidenneksen verran pienemmät kuin vuotta aiemmin. Yhteisöverojen tuloutukset vähenivät selvästi vuoden 2001 loppupuolella. Tämän seurauksena koko julkisen sektorin ylijäämä suhteessa bkt:hen pieneni vuonna 2001 runsaat 2 prosenttiyksikköä. Ylijäämä oli kuitenkin edelleen muihin Euroopan unionin maihin verrattuna selvästi huomattavan suuri.

Julkisen talouden lähtökohtaisesti suuri ylijäämä a ntoi valtiontaloudelle eduskunnan ja hallituksen kautta mahdollisuuden tasoittaa suhdannetaantuman vaikutuksia. Verotus lieveni, ja julkiset menot kasvoivat, mikä lievensi vuoden 2001 taantuman vaikutuksia. Tämän keventyneen finanssipolitiikan ja tuotannon hitaan kasvun takia julkisten menojen osuus bkt:sta kääntyi kasvuun vuonna 2001 itse asiassa ensimmäisen kerran vuoden 93 paikkeilla olleiden rankkojen lamavuosien jälkeen. Valtion perusmenot lisääntyivät nimellisesti viitisen prosenttia, käytännössäkin siis reaalisesti noin parin prosentin verran. Me lisäsimme määrärahoja kuntien valtionosuuksiin, me lisäsimme määrärahoja liikenneinvestointeihin. Katsoimme toimivamme oikein. Kuntien kulutusmenojen kasvu puolestaan nopeutui hieman vuonna 2001 kasvaneitten valtionosuuksien ja verotulojen nousun myötä.

Ansiotason nousu ja henkilöstölisäykset kasvattivat kansantaloudessamme palkkamenojen osuutta. Valtionvelka väheni vuonna 2001 edelleenkin noin 3,5 miljardia euroa, melkoisen hyvä saavutus. Bkt:hen suhteutettuna koko julkisen sektorin niin sanottu — nykyaikaisesti ilmaistuna — Emu-velka on sittenkin yksi euroaluemaiden pienimpiä tällä hetkellä ehkäpä Irlannin ja Luxemburgin ohella. Pitää kysyä, millaista euroalueen yhteinen rahapolitiikka on ollut Suomen kannalta, onko se ollut oikein meidän kansantaloutemme vinkkelistä katsottuna ja arvioituna.

Vuoden 2001 aikana Suomen inflaatiovauhti ja talouskasvu hidastuivat. Työllisyys parani edelleen hieman, mutta korkea työttömyys on edelleen ehdottomasti kansantaloutemme ongelma numero 1. Voi helposti arvioida, että Euroopan keskuspankin viime vuoden aikana toteuttamat koronalennukset olivat riittämättömiä Suomen talouden kannalta katsottuna. Kyse ehkä oli kuitenkin enemmänkin ajoituksesta kuin korkojen tasosta. Korot alenivat selvästi sitten jo loppuvuodesta, ja loppuvuoden korkotasoa voikin jo puolestaan pitää kohtuullisen hyvänä Suomen kannalta asiaa ajateltuna.

Mutta työttömyys on edelleen Suomen talouden keskeisin ongelma, joka odottaa ratkaisuaan. Eteenpäin ei ole päästy sillä tavalla kuin kohtuus edellyttäisi. Korkotason lasku parantaa työllisyyden kasvuedellytyksiä, mutta se ei poista kotimaisten talouspoliittisten toimenpiteiden tarvetta. Työllisyyspolitiikan keinoin ei kai kukaan enää tässä maailmassa kuvittele voitavan yksin ratkaista työllisyyspoliittisia ongelmia. Talouspolitiikan, finanssipolitiikan, rahapolitiikan ja rakennepolitiikan ratkaisuja tarvitaan aivan ehdottomasti perustekijöinä, jos halutaan saada työllisyyden tasossa parempia tuloksia aikaiseksi.

Näin ollen finanssipolitiikan on jatkossakin tuettava työllisyystavoitteita muun muassa sillä tavoin, että työhön kohdistuvaa verotusta kyetään Suomessa keventämään. On huolehdittava samalla tietysti siitä, että julkisen sektorin mahdollisuus turvata hyvinvointiyhteiskunnan perusta ja hyvinvointiyhteiskunnan tarjoama turva ei joudu miltään osin uhanalaiseksi. Tämä on täysin mahdollista, jos työllisyysastetta onnistutaan jatkossakin alentamaan, ja sen ehtona on, niin kuin sanottu, rohkeampi politiikka kuin mitä on Suomessa harjoitettu.

Talouden kasvupotentiaalin hyödyntämisen esteenä ovat eräät rakenteelliset ongelmat. Talouden kasvu on alueellisesti epätasaisesti jakautunut. Työttömyys on myös osittain muuttunut rakenteelliseksi ongelmaksi, ja tähän täytyy olla kanttia käydä käsiksi. Työmarkkinoiden toiminnan parantamiseksi ja erityisesti pitkäaikaistyöttömyyden vähentämiseksi tarvitaankin myös jatkossa kohdistettuja työllisyyspoliittisia toimia finanssi- ja rahapoliittisten ratkaisujen ohella.

Tuija  Brax  /vihr:

Arvoisa rouva puhemies! Mielestäni tämä kertomus on oiva mahdollisuus meidän muiden, ei-pankkivaltuutettujen, kansanedustajien kuulla, mitä pankkivaltuutetut tehtävästään ajattelevat, kuinka hyvä substanssiosaaminen heillä on, kuinka hyvä poliittinen tilannearvio omasta arvomaailmastaan heillä on ja millainen kyky heillä on yhdistää substanssiosaaminen ja näkemys tämän hetken rahamarkkinoista ja tietysti Suomen Pankin ydintehtävistä.

Ed. I. Kanervan puhe oli oiva esimerkki siitä, että Suomen pankkivaltuutetut siis tekevät vakavasti otettavaa, osaavaa työtä, ja sen takia haluaisin muistuttaa yhä lakialoitteessani siitä, että pankkivaltuutettujen valtaa voitaisiin kasvattaa niin, että he vastaisivat myös pankin ammattijohtajien, ammattilaisten, nimittämisestä, heidän toimiensa valvomisesta ja ohjaamisesta. Jos Suomen eduskunta ei ota pankkivaltuutettuja todesta, niin kuka ottaa? Mielestäni meillä on kaikki aihe ottaa todesta, ja toivon kuulevani myös muilta poliittisilta ryhmittymiltä ja pankkivaltuutetuilta itseltään ammattitaitoisen, pätevän arvion Suomen Pankin viime vuoden toiminnasta. Siitä on meille muille kansanedustajille paljon hyötyä.

Kari  Uotila  /vas:

Arvoisa rouva puhemies! Niin perusteellista ja analysoivaa puheenvuoroa, minkä puheenjohtaja I. Kanerva piti, ei varmasti minulta tule. Ajattelin puuttua lähinnä kahteen asiakokonaisuuteen, jotka keskusteluttivat pankkivaltuustoakin.

Aika paljon tämän kertomuksen valmistelun yhteydessä paneuduttiin siihen, mikä on todella tämä erilainen rooli, joka on Ekp:lla verrattuna USA:n keskuspankkiin. Se on näkynyt monta kertaa tässä viime vuosina, se että Ekp on valinnut mandaatikseen tai me olemme kai yhdessä valinneet, kun koko Ekp-järjestelmä on synnytetty, vain hintavakauden ylläpitämisen. Se monta kertaa tapahtuu sitten muun talouspolitiikan ja ennen kaikkea työllisyyspolitiikan kustannuksella.

USA:ssa, niin kuin olette varmasti huomanneet, tilanne on ihan toinen. USA:n keskuspankki kantaa koko ajan huolta talouden vetovoimaisuudesta, talousvauhdista ja työllisyydestä, ja se reagoi paljon Ekp:tä nopeammin sellaiseen tilanteeseen, kun se näkee tarpeelliseksi, että tarvitaan yritysten, kotimarkkinoiden, kuluttajien luottamuksen kasvatusta, uskonvahvistusta tai työllisyyden ylläpitämistä. Silloin USA:n keskuspankki reagoi korkopolitiikallaan siihen hyvin voimakkaasti. Ekp on jälkijunassa ja keskittyy mandaattinsa mukaisesti erityisesti hintavakauden ylläpitämiseen.

Toinen asia, josta on paljon keskusteltu tämänkin kertomuksen laatimisen yhteydessä, on Ekp:n keskinäinen tila ja sisäinen tila. Niin kuin puheenjohtaja I. Kanerva totesi, kyllä tilanne on aika vaikea silloin, kun taloudessa tapahtuu käänteitä ja talous kehittyy eritahtisesti. Ei ole pitkä aika siitä, kun erityisesti Irlannin ja Suomen osalta oli selkeä ylikuumenemisvaihe päällä. Voidaan sanoa, että silloin korkopolitiikassa, jota Ekp harjoitti ylikuumenemisriskiä silmälläpitäen näissä reuna-alueiden suhteellisen pienissä kansantalouksissa, korkotaso oli jopa liian matala. Tähän liittyy, jos muistatte, arvoisat edustajat, se, että kun korkotaso oli liian matala yleisellä tasolla, niin muun muassa ministeri Siimes asuntoluottojen kysynnän ja sitä kautta tulleen ylikuumenemisriskin osalta pyrki vaikuttamaan nettokoron tasoon asuntomarkkinoilla. Tästä oli kysymys, eli oli aivan eritahtinen kehitys.

Tilanne on se, että jos ylikuumeneminen tai vastaavasti talouden hiipuminen tapahtuu suurissa jäsenmaissa, kuten Saksassa tai Ranskassa, silloin siihen reagoidaan huomattavasti herkemmin. Vaikka periaatteessa on yksi ääni, yksi mies -periaate Ekp:ssä, on aivan selvää, että kansantalouksien painoarvon ero ratkaisee sen, kuinka herkästi reagoidaan esimerkiksi rahapolitiikalla taloustilanteisiin.

Suomen kannalta ehkä vaarallisin tilanne, jota on ehkä vaikeampi vielä hallita, on se, että mikäli eräällä tavalla ylikuumenemisen tilanne olisi vaikkapa Saksassa ja Ranskassa ja me taistelisimme omien ongelmiemme kanssa ja me kaipaisimme matalampaa korkotasoa ja sitä kautta tulevaa korkoelvytystä, niin ei se mies ja ääni -periaate Ekp:n korkopolitiikkaa miksikään muuta, vaan kyllä silloinkin kansantalouksien eri kokoluokka käytännössä vaikuttaa siihen, millä tavalla Ekp-tasolla korkopolitiikkaa hoidetaan.

Valtuuston sisällä käytiin keskustelua työllisyydestä ja muotoiltiin tätä kohtaa työllisyys, verotus, hyvinvointiyhteiskunta. Niin kuin se tänne kertomukseen on kirjattu, kyllä se tarkoittaa sitä, että vaikka tarvitaan rakenteellisia muutoksia, tarvitaan varmasti myöskin työn verotuksen keventämistä ja työnantajamaksujen keventämistä työllisyydenkin parantamisen nimissä ja nimenomaan sen parantamisen nimissä, niin — kyllä täällä selkeästi julki on tuotu se — se ei saa tapahtua kuitenkaan sen kustannuksella, että hyvinvointivaltion keskeiset rakenteet, palvelut tai hyvinvointivaltion muu sisältö vaarantuisi.

Mitä tulee ed. Braxin esille ottamaan asiaan siitä, mikä on pankkivaltuuston rooli ja pankkivaltuuston aseman vahvistamisen näköala, aiemmin johtokunnan nimittämiskeskustelun yhteydessä olen monta kertaa tuonut esiin sen, että — vaikka olen ehkä jäävi valtuutettuna sitä sillä tavalla korostamaan — minusta tämän yhteiskunnallisen näkemyksen, voisiko sanoa poliittisen sisällön, antamisen Suomen Pankin toimintaan ja sitä kautta ainakin sen viestin välittämisen, vaikkei ohjeita voidakaan suoraan Ekp:n rahapolitiikkaan antaa, pitäisi tapahtua entistä enemmän eduskunnan ja eduskunnan pankkivaltuuston kautta.

Tosiasiassahan sekä uusi laki Suomen Pankista että muun muassa nyt vireillä oleva vakuutus- ja pankkivalvonnan uusi lainsäädäntö tulevat nostamaan pankkivaltuuston asemaa, ja se on varmasti ihan oikea suunta. Päästäänkö joskus siihen, että pankkivaltuuston asema selkeästi vahvistuu esimerkiksi johtokunnan nimittämisessä, sen aika tulee näyttämään. Joka tapauksessa pelkkänä postikonttorina toimiminen ei ole missään nimitysasiassa eikä minkään muunkaan asian käsittelyssä järkevää. Se on epäselvää, epäuskottavaa eikä herätä luottamusta. Pitää olla selkeät toimenkuvat ja selkeä toimivalta niin nimittämisasioissa kuin muissakin päätösasioissa.

Ilkka Kanerva /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Uotilan puheenvuoron alkuosaan asuntopolitiikasta ja asuntoluottojen osalta totean vain, että korothan alenivat Suomessa merkittävästi tietysti tuon tarkastelujakson — vuoden, ikään kuin loppupuolella ja olivat Suomen kannalta siinä vaiheessa jo varsin kohtuullisia. Sitä mielestäni ei kannattaisi kauheasti enää arvostella. Mutta se, että korkojen alennus ajoittui loppuvuoteen merkittävältä osaltaan, niin että sillä oli vaikutusta asuntoluottojen kysyntään jo elvyttävästi, ei kyllä tuntunut niin paljon kuin se tuntuu tällä hetkellä. Tässä pitäisi tarkastella hieman näitä asioita muutenkin kuin kalenterivuosittain, eli vuoden 2001 loppupuolella tehdyt koronalennukset elvyttivät asuntoluottojen kysyntää, ja se on tuntunut tähän päivään saakka.

Kari  Uotila  /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Tässä tapahtui väärinkäsitys. Minä en tältä osin puheenvuorossani kosketellut vuotta 2001, vaan viittasin aiempaan keskusteluun, joka käytiin pari vuotta sitten, kun tilanne oli Suomen niin sanotun ylikuumenemiskeskustelun osalta ihan toinen. Silloin asuntoluottojen ulosantaminen oli monien asiantuntijoiden mielestä liian voimakasta. Silloin siinä oli keskeisenä syynä muuhun euroalueeseen ja meidän taloustilanteeseemme nähden liian matala korkotaso.

Mauri  Pekkarinen  /kesk:

Arvoisa puhemies! Aina aika ajoin hallituspuolueiden edustajien kanssa taloudesta keskusteltaessa joutuu toteamaan, että ollaan eri mieltä asioista ainakin jonkin verran. Siihen, mitä täällä sekä pankkivaltuuston puheenjohtaja Ilkka Kanerva että edellä valtuuston jäsen Kari Uotila sanoivat, täytyy todeta, että pääsääntöisesti voi hyvin vankasti yhtyä noihin näkemyksiin. Meillä ei todellakaan pankkivaltuuston piirissä, vaikka siellä on käyty reipastakin keskustelua, ole itse suurista linjakysymyksistä kovinkaan paljon erilaisia käsityksiä. Niinpä tämäkin kertomus on voitu kirjata yksituumaisena kertomuksena, eikä yksituumaisuuden löytämiseksi tarvinnut edes huikean suuresti ponnistella.

Kiinnitän kuitenkin muutamiin seikkoihin huomiota, ensinnäkin siihen, että itse asiassa tämän talon agendalla pankkivaltuuston kertomus on ainut virallinen asiayhteys, jossa eduskunta pääsee keskustelemaan ja ottamaan kiinni talouspolitiikan perinteisestä kolmesta kahvasta. Niitä on ollut perinteisesti kolme kahvaa eli tulopolitiikka, varsinainen finanssipolitiikka ja rahapolitiikka. Tulopolitiikka tunnetusti on työmarkkinajärjestöjen käsissä. Välillisesti sitä eduskunta voi auttaa. Rahapolitiikkaan eduskunnalla oli aiemmin vähän vankempi ote. Tällä hetkellä sitä otetta juuri ei ole. Ja se ainut väline, ikään kuin agendalle asti yltävä tilanne ja tilaisuus siitä jonkun verran keskustella, on pankkivaltuuston kertomus, siitä saatava ja annettava palaute. Tässä mielessä tämä tilaisuus on tietyllä tavalla ihan tärkeä tilaisuus.

Minäkin kajoan oikeastaan yhteen ainoaan asiaan, siihen, mitä ed. Uotila edellä käsitteli. En valitettavasti ollut tilaisuudessa kuunnella ihan kokonaan sitä, mitä ed. I. Kanerva edellä sanoi. Ei ole mikään suuri yllätys toki se, miten Ekp on toiminut näitten ensimmäisten yhteisten vuosiemme aikana, että se on toiminut niin kuin on toiminut. Ne lainalaisuudet, jotka määräävät Ekp:n rahapolitiikkaa, lähtevät siitä todellisuudesta, mikä on Ekp:n sisällä vallitseva todellisuus. Rahapolitiikan kannalta merkittävä todellisuus Ekp:n sisällä on tietysti se, että suuria talousmahteja, joiden alla jollakin tavalla kuitenkin Ekp:n rahapolitiikkakin taipuu tai ainakin jonkun verran notkuu, sellaisia talouksia, ovat tietysti erityisesti Saksa ja Ranska, eräät muutkin maat, mutta erityisesti nämä.

Tämä todellisuus nyt sitten tulee kyllä näkyneeksi siinä rahapolitiikassa, mitä Ekp on viimeisten vuosien aikaan harjoittanut. Kun se on harjoittanut näistä äsken sanotuista lähtökohdista syntyvää politiikkaa, jälkikäteenkin joudutaan toteamaan, että välttämättä se rahapolitiikka ei oikein sopeutunut siihen, mitkä todellisuudet olivat Suomen talouspolitiikan todellisuutta, niihin fundamentteihin, joista Suomen taloudellinen tilanne kertoi kovaa totuutta vuonna 98, 99 ja 2000:kin.

Noiden vuosien aikaan, erityisesti vuosina 99 ja 2000, Suomen talouden pyörät olivat selvästi ylikuumenneessa pyörimiskierroksessa. Siihen vaikutti erityisesti kaksi asiaa: se, että yhteisvaluutta oli devalvoitunut 30 prosentilla nimenomaan dollariin nähden. Toisaalta siihen varmasti vaikutti myös se tosiseikka, että teknohuuma, jota koko maailma eli, vaikutti Suomessa hyvinkin merkittävästi. Monet muutkin seikat tähän kaikkeen vaikuttivat, mutta erityisesti nuo. Siihen tilanteeseen nähden Ekp:n rahapolitiikka oli aivan liian keveätä rahapolitiikkaa Suomen silloisten keskeisen fundamenttien kannalta asiaa ajatellen.

Kun äsken täällä vähän käytiin keskustelua siitä, mikä on pankkivaltuutettujen rooli ja Suomen Pankin virkamiesten rooli, niin jälkikäteenkin voidaan sanoa, että pankkivaltuutettujen keskuudessa silloin käytiin keskustelua siitä, oliko tuo rahapolitiikka liian kepeätä vaiko ei. Kovin aktiivisia kannanottoja pankin sisältä virkamiesten keskuudesta ei sen sijaan tullut sen rahapolitiikan keveyden tai ei-keveyden arvioimiseksi. En tällä yritä ollenkaan väittää sitä, että pankkivaltuutetut olisivat jotenkin viisaampia noissa arvioissaan, vaan ehkä enemmänkin sitä, että täällä me finanssipolitiikan kanssa kuitenkin pääsääntöisesti työtä tekevät saatoimme havaita sen ongelmatiikan, kuinka keveä rahapolitiikka vaikutti ylikuumenemisasteen kiehumiseen vielä korkeammalle kuin se konsanaan muutoin meni.

Vielä muistutan siitä, että vuosina 99 ja 2000 Suomen kasvu taisi olla parhaimmillaan reilusti yli 5 prosentin vuosivauhdissa. Ja niin kuin ed. Kari Uotila täällä sanoi, Irlannissa se oli vielä vähän sitäkin suurempaa. Nämä äsken sanotut tekijät ja se, että rahapolitiikka oli tavattoman keveää, kaikki nämä yhteisesti vaikuttivat siihen, että syntyi kuumenemista kiihdyttävä kierre, joka sitten ennen pitkää oli laukeava tunnetulla tavalla.

Miten se sitten on lauennut, niin siinähän kävi niin, että samalla tavalla kuin nämä äsken sanotut seikat kiihdyttivät kasvua, samalla tavalla sitten, kun tuli laskuvaihe, nämä samat tekijät tietyllä tavalla syöksivät Suomen taloutta muita Ekp-maita ja jopa muita Oecd-maita nopeampaan talouden muutokseen. Suomessa kasvun pysähtyminen oli kaikista Oecd-maista nopein. Suomi tippui 5—6 prosentin kasvusta lähes nollakasvuun, eli pudotus runsaan vuoden sisällä oli nopeampi kuin missään muussa maassa. Ei vain Ekp-maat vaan — paljonko niitä Oecd-maita on, niitä taitaa olla 40—50 maata — kaikki nämä maat huomioon ottaen pudotus meillä oli kaikista nopein.

Jos nyt katsoo, miten siinä olisi pitänyt tehdä tai miten rahapolitiikka siihen reagoi, jälleen oli tilanne se, että kun sitten kenties vähitellen olisi ollut tilanne, jossa rahapolitiikka olisi voinut olla keveämpää, niin se ei taaskaan reagoinut Suomen tarpeisiin, vaan se reagoi Ekp:n alueen mahtitalouksien ja sen mahtitodellisuuden intressien mukaisesti. (Ed. I. Kanerva: Eihän se Saksankaan talouteen reagoinut!) — Ei kovin paljon, mutta Saksan taloudessa muutokset eivät olleet kovin jyrkkiä. Saksan talous tuli prosentin kahden kasvusta nollaan. (Ed. I. Kanerva: Alapuolella!) — Taisi käydä vähän alapuolellakin ja sitten nousi uudelleen täpärästi yläpuolelle. Myönnän sen, ed. I. Kanerva, olette siinä oikeassa, että ei Saksankaan pää ollut vedenpinnan yläpuolella kovin paljon.

Mutta jos katsotaan sitä muutosta, minkä Saksa koki ja minkä Suomi koki, niin Suomessa se muutos oli radikaalisti kovempi, suurempi kuin konsanaan Saksassa. Tässä mielessä ainakin olen valmis arvioimaan sitä, että välttämättä se reagointi ... No, ei tätä käy itkeminen. Suomi on mukana Ekp:ssä, siitä tulee paljon hyvää, ja siinä mukana oleminen edellyttää, että me tiedostamme tämän, että kun meillä ei ole enää käytettävissä suoranaista mahdollisuutta vaikuttaa rahapolitiikkaan, kun me emme voi vaikuttaa tulopolitiikkaan, tässä talossa, salissa, ainoa on finanssipolitiikka, ja sen keinoin pitää sitten pystyä entistä vahvemmin vaikuttamaan järkevän taloudellisen kokonaislinjan syntymiseksi.

Millä tavalla syntyy se järkevä linja? En yritäkään tässä sitä enempää nyt pohdiskella. Sanon vain sen noin jälkikäteenkin ajatellen, että ratkaisu mielestäni ei vuosina 1999 ja 2000 olisi suinkaan ollut se, että olisi kiristetty valtion finansseja nimenomaan tavalla, joka olisi leikannut vielä enemmän niiltä ihmisiltä, niiltä väestöryhmiltä, niiltä alueilta, jotka ovat valmiiksi heikommassa asemassa. Tavallaan menneen opetus mielestäni kertoo siitä ja viittaa siihen, että jatkossa meidän pitää katsoa ja selvittää itsellemme, millä tavalla finanssipolitiikalla sitten voitaisiin paikata jatkossa niitä talouden heittelehtimisiä, mitä syntyy Ekp:ssä mukana ollen, millä tavalla voitaisiin finanssipolitiikan keinoin niitä paikata ja millä tavalla se voitaisiin tehdä niin, että se kansalaisten taloudellisen ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden, tasapuolisuuden, kannalta olisi parasta mahdollista tapaa reagoida. Myönnän, että niitten keinojen löytäminen ei välttämättä ole kovin helppoa, mutta jatkossa siihen kuitenkin pitäisi päästä.

Arvoisa puhemies! Ei tässä yhteydessä enempää.

Tuija Brax /vihr (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Pekkarisen puheessa tuli hyvin esille tämä Ekp:n suurten valta, niin kuin ed. Uotilan puheessakin. Pyysin vastauspuheenvuoroa siinä vaiheessa, kun ed. Pekkarinen ei itse vastannut minulle heränneeseen kysymykseen, eikös tämä tilanne kuitenkin ole nyt annettu; tämähän tiedettiin kaikissa niissä selvityksissä, joita ennen Emu-jäsenyyttäkin jo tehtiin, että näin tässä tulee suurten ja pienten kannalta käymään. Ed. Pekkarinen puheen loppuvaiheessa tämän itsekin vahvisti, että tässä me nyt olemme ja tähän on sopeuduttava.

Ilkka  Kanerva  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tässä on oikeastaan siitä kysymys, voimmeko me tyytyä siihen, että Ekp:n harjoittama rahapolitiikka keskittyy yli kaiken hintavakauden turvaamiseen, verrattuna siihen, mitä yritin omassa puheenvuorossani alleviivata, että Fedin, Yhdysvaltain, rahapolitiikka pitää myöskin työllisyystavoitetta ja talouden kasvua harjoitettavassa rahapolitiikassa silmämääränä. Näin ollen rahapolitiikka, jota Ekp harjoittaa, toisissa olosuhteissa sopii Suomelle, toisissa olosuhteissa sopii huonommin Suomelle. Mutta kykenemmekö me omilla finanssi- ja rakennepoliittisilla ratkaisuillamme kompensoimaan niitä hetkiä, jolloin se ei sovi Suomelle, on tietysti avainkysymyksiä sen ohella, tuleeko Ekp maailman napaan saakka harjoittamaan vain sitä rahapolitiikkaa, jonka ainoana silmämääränä on hintavakauden ylläpitäminen.

Mauri Pekkarinen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ensinnäkin pyydän anteeksi, että en ennättänyt valmistautua kunnolla puheenvuoroon. Ei aina niin jäsentyneesti osaa sitten sanomaansa sanoa. (Ed. I. Kanerva: Kyllä puhuja aika kokenut on!) — No, joo.

Arvoisa puhemies! Ed. Brax, on juuri näin kuin sanoitte äsken, että kaikki tämä oli periaatteessa odotettavissa silloin, kun Suomi liittyi Emun jäseneksi. Tietyllä tavalla voi sanoa, että on hyvä, että se kokemus, mikä nyt on taakse jäänyt, tietty epäsymmetria, siitähän siinä on kysymys, tapahtui kuitenkin nyt näin päin. Se epäsymmetriahan olisi voinut tapahtua toisin päin, niin että se olisi iskenyt Suomea vähän tuonne niin kuin alaelimiin. Se olisi ollut varmasti ensikokemuksena Emusta huomattavasti paljon huonompi. Kun tässä tapauksessa tämä epäsymmetria oli näin päin, niin tilanne oli huomattavasti helpompi kestää.

Mitä tulee vielä siihen ed. I. Kanervan toiveeseen, että hintavakauden ohella Maastrichtin sopimusta pitäisi tavallaan tarkastella uudestaan — pitäisikö hintavakauden lisäksi joitakin muitakin premissejä siellä olla vahvasti esillä — se olisi tietysti toivottavaa, mutta kovasti pelkään, että me emme siinä pääse eteenpäin. Kun siinä ei päästä eteenpäin, siinä tilanteessa meidän täytyisi näitä finanssipolitiikan keinoja valmistella sillä tavalla, (Puhemies koputtaa) että ne vastaavassa tilanteessa, kun tulee vastaava tilanne vastaan, olisivat terävämpiä ja toimisivat vähän paremmin kuin nyt käytössä olleet.

Esa  Lahtela  /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Ajattelin käyttää toisenlaisen puheenvuoron kuin täältä edestä on käytetty. Tässähän sinällään kertomuksen osalta on ihan hyvää asiaa, ja tämä on tavallaan tietysti sitä kirjaamista, mitä on tapahtunut taloudessa sinä aikana. Nyt voidaan tietysti olla jälkiviisaita monessa asiassa, miten olisi voinut jotain tehdä tai onko jotain jäänyt tekemättä. Tämä on kuin historian tonkimista. Itse kiinnitän semmoiseen seikkaan huomiota, kun koko Suomen Pankkihan on tietysti eduskunnan alaisuudessa. Tätä ei hallitus määrää, vaan eduskunta valvoo pankkivaltuutettujen kautta. Tässä vaiheessa on hyvä käydä keskustelua Suomen Pankista laajemminkin.

Nyt kun on siirrytty kuitenkin yhteiseen valuuttaan — iso talousguru en kyllä ole, mutta ihan näin ruohonjuuritasolta, kuusenjuurelta tulleena — olen sitä mieltä ehdottomasti, jotta meillä ei saa olla tämmöisiä linnakkeita, valtioita valtion sisällä, kuin Suomen Pankki. Suomen Pankkiakin pitää koskea samat säännökset. Jos valtion puolella ja kuntien puolella joudutaan hallintoa uudistamaan, keventämään, katsomaan tehokkaampia toimintatapoja, Suomen Pankin pitää kuulua samaan linjaan. Nyt on se paikka talousvaliokunnassa, kun tämä menee sinne, linjata myös sitä kysymystä ja eduskunnan kanta tuoda julki siinä, jotta tällä hetkellä minusta pitäisi eduskunnan uskaltaa tehdä johtopäätökset.

On puhuttu siitä, jotta Suomen Pankki on sivukonttori. Kokonaan en sitä allekirjaa, mutta kuitenkin tietyllä tavalla Suomen Pankki on muuttunut sivukonttoriksi. Toimenpiteet, mitä voidaan tehdä, ovat kaventuneet entisestä. Sillä tavalla ajatellen olemme nyt aika pöljiä tässä eduskunnassa, jos yhä edelleen annamme olla semmoisen linnakkeen, jolla ei kuitenkaan niitä toimintavaltuuksia ole enää siinä mitassa, mitä aikaisemmin, kun vielä markka oli olemassa.

Toivon nyt talousvaliokunnan ottavan kantaa myös tähän kysymykseen, mikä tarkoittaa sitä... (Ed. I. Kanerva: Paljonko Lahtela haluaa uusia työttömiä?) — Haluan sillä tavalla, jotta sitä kevennetään sillä tavalla järkevästi, etsitään muita töitä, ja kun ihmisiä lähtee eläkkeelle, ei palkata sinne enää uusia ihmisiä tilalle. Ed. I. Kanerva tietää sen, jotta totta kai työttömyys voidaan kokonaan hävittää, kun tehdään sillä tavalla, jotta valtio palkkaa kaikki työttömät listoilleen. Eikös niin? Jos kokoomus lähtee tämmöistä ajamaan, niin ollaan mukana siinä jutussa, mutta se ei ole hirveän tehokasta työskentelyä, koska meinaan, jotta Suomen talouselämä kuitenkin pyörii ainoastaan sillä lailla, että meillä on tehokasta toimintaa: myydään tuotteita, palveluita. Sillä ei ratkaista sitä työttömyyden ongelmaa, jotta meillä on valtionhallinnon palkkalistoilla tai Suomen Pankissa hirveän paljon ihmisiä, (Ed. I. Kanerva: Onko siellä paljon?) jotka kuitenkin katetaan yhteisillä veromarkoilla. (I. Kanerva: Paljonko siellä on ihmisiä töissä?) — Tarkan luvun ed. Kanerva varmaan tietää, mutta useita satoja joka tapauksessa. En lähde sitä arvuuttelemaan.

Kun on siirrytty yhteiseen valuuttaan, sen muutoksen kautta joka tapauksessa pitää tapahtua sitä, jotta siellä myös rationalisoidaan. Johtajien määrää pitää vähentää ehdottomasti, koska en usko, jotta myöskään johtoporrasta tarvitaan siinä mielessä, koska koko sitä organisaatiota on kevennettävä. Toivon nyt talousvaliokunnan ottavan siihen kantaa, kun tämä menee sinne.

Ilkka Kanerva /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. E. Lahtelan puheenvuoro oli erinomaisen viisas, jos sitä arvioi näkökantana, jossa otetaan kantaa tarkemmin asiaan perehtymättä. Minä voisin aika pitkänkin keskustelun tästä käydä, mutta en sitä lähde tekemään. Viittaan vain osaltani siihen, että kun hän päätti tämän puheenvuoronsa, analyysinsä, johtajien lukumäärään, niin johtajien lukumäärässä, ed. Lahtela, on tehty ratkaisu, jossa hetki takaperin Suomen Pankissa oli 12 johtajaa, ja ed. Lahtela tietänee tällä hetkellä, kuinka monta johtajaa siellä nyt parhaillaan on. Tässäkin suhteessa tuntuu hieman oudolta se ratkaisu, että ... Jos emme olisi eduskunnassa, olisin olettanut, että joku populisti oli äänessä.

Esa  Lahtela /sd (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Kun tuossa perustelin kantani, perustin sen yksinomaan siihen, jotta tällä hetkellä, kun on siirrytty yhteiseen valuuttaan, mahdollisuudet käyttää eri talouspoliittisia keinoja ovat vähentyneet. Ei voida devalvoida eikä revalvoida, ja monta muuta asiaa on siirtynyt Ekp:hen. Ihmettelen sitä, jotta jos yhä edelleen kaikille ... Tietysti voidaanhan organisaatiota pyörittää, ja johan se semmoinen organisaatio on, jotta se pyörii omillaankin, aina löydetään uusia tehtäviä kyllä sinne. Olen sitä mieltä kuitenkin, jotta veromarkkoja ja yhteisiä varoja pitää käyttää tehokkaasti. Sen pitää päteä joka paikkaan, myös Suomen Pankissa.

Ilkka Kanerva /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Olen edelleen sitä mieltä, että ed. E. Lahtelan ajatuksilla on oma arvonsa ja paikkansa ilman muuta. Ei sitä sovi lähteä kieltämään. Mutta eikö ole niin, ed. Lahtela, että nyt Suomi on mukana vaativammassa toimintaympäristössä kuin aikaisemmin, kun me teimme täällä Pohjan perillä Suomenniemellä omat ratkaisumme kansallisista lähtökohdista ja katsoimme, miten Suomi pärjää siinä sitten suhteessa muihin?

Nyt tämä Suomipoika joutuu toimimaan siinä olosuhteessa, jossa ovat aika isot ja mahtavat eurooppalaiset maat mukana vaikuttamassa samassa pöydässä meidän kanssamme. Jos meillä ei ole tutkittua, hallittua ja viisaasti strategisesti mietittyä tietoa takana, mitä me siinä pöydässä teemme? Siinä ei Havukka-ahon ajattelijan viisaus yksinomaan riitä, jota sitäkin, niin kuin sanoin, ed. Lahtela monesti edustaa. Kyllä siellä täytyy tuntea ja tietää asiat, ja tässä mielessä esimerkiksi Suomen Pankin tutkimustoiminta on sellaista, että se nauttii laajaa arvonantoa ympäri Eurooppaa.

Erkki Pulliainen  /vihr:

Arvoisa puhemies! Ed. I. Kanerva esitti ingressin tähän minun puheenvuorooni kiinnittämällä huomiota siihen, että Suomen Pankki on erinomaisen merkittävä tutkimuslaitos tällä hetkellä. Tätä keskustelua tietysti käydäänkin ehkä juuri sen takia juuri sillä tavoin kuin sitä tällä hetkellä käydään.

Näistä havainnoista, joita on tehty tässä kertomuksessa, yhdyn siihen näkemykseen, että on erinomaisen hyvä asia, että valtionvelka lyhentyi sen 3,5 miljardia euroa viime vuoden aikana. Toivoa sopii, että se olisi ollut mahdollista tänäkin vuonna, vaan ei taida olla, voi käydä vähän toisin päinkin jopa.

Edelleen olen aivan samaa mieltä siitä kansallisesta analyysista, että työttömyys on tällä hetkellä se kaikkein suurin ongelma, rakenteellinen työttömyys. Seitsemän lihavahkon vuoden jälkeen on yli 200 000 työtöntä, lähes 300 000, joista merkittävä osa on rakenteellisesti työttöminä, eli koko yhteiskunta, oli hallitsemassa kuka tahansa, millä tavalla tahansa, ei oikein löydä sille ratkaisua. Elikkä tässä suhteessa ei ole mitään.

Sen sijaan minä, arvoisa puhemies, ihan lyhyen puheenvuoron ajattelin käyttää siitä, mitä ei oikeastaan voi tämmöiseen kertomukseen laittaa, mutta mikä koko ajan havainnoitsijana askarruttaa. Jotkut sitten sanovat niitä asioita ääneen ja jotkut eivät sano. Puheenvuoroni ydin yrittää olla siinä, mitä on tapahtunut sellaista, missä vanhat reseptit eivät enää ole toimineet viime vuonna eikä tämän vuoden puolella maapallolla.

Ensimmäinen asia on raakaöljyn hinnan määräytyminen. Minulla oli tilaisuus pari kolme viikkoa sitten olla saarnaveikkona tilaisuudessa, jossa yhden puheenvuoron käytti Fortumin, sen Neste-siiven, johtaja. Hän aloitti puheenvuoronsa toteamalla, että kun minun pitäisi teille nyt esitelmöidä raakaöljyn hinnasta, niin minä totean, että emme me oikein itsekään ole pystyneet tajuamaan, miksi se aina on spotmarkkinoilla sen hintaista kuin se on. Vanhan kaavan mukaan odotukset ovat aivan kokonaan muuta; siellä ei sellaisia muutoksia tapahdukaan. Tausta kuitenkin on tietysti hyvin selvä. Se on se, että varannot hupenevat koko ajan ja varantojen huvetessa voidaan odottaa, että yksikköhinta nousee, jollei tule kilpailevia energianlähderatkaisuja pitämään huolta siitä, että varannot eräällä tavalla säästyvät tulevaisuutta varten.

Nyt on tarvittukin erittäin voimakkaita kansainvälisiä tapahtumia, jotta raakaöljyn hinta on sieltä jostakin 20—22 US-dollarin barrelihinnasta noussut. Nyt se nousi, kun Irak ilmoitti, että pistää hanat kiinni, ja eräät muutkin ilmoittivat, että panevat hanat kiinni, ja Etelä-Amerikan pohjoisosassa olivat ne tapahtumat, jotka kirjattiin aikakirjoihin äskettäin. Silloin tuli sysäys, mutta sekin nosti tason vasta 27—28 US-dollariin barrelilta eikä korkeammalle. Olisi voinut kuvitella, että vanhan kaavan mukaan olisi oltu yli 35 US-dollarin barrelihinnassa. Siis toisin sanoen ennakoitavuus tässä suhteessa on ratkaisevasti alentunut, ja se on se pointsi tässä koko asiassa, siis ennakoitavuus on alentunut, elikkä kun te pankkivaltuutetutkin mietitte näitä asioita yhdessä Suomen Pankin johtajien ja esittelijöitten kanssa, niin teillä on aika hankala tilanne, jos pyritte jollakin tavalla vaikuttamaan ja ennakoimaan tulevaa tilannetta.

Toinen asia, jossa ennakoitavuus on myöskin erinomaisen alhainen, on Yhdysvaltain tilanne. Vaihtotaseen alijäämä on huikea. Se alkaa olla jo kriittisen pisteen tienoilla, siellä 5—6 prosentin saumassa. Budjettialijäämä kasvaa koko ajan suoranaisesti kiitolaukkaa, ja kaiken huippuna niinä kriittisinä hetkinä viime vuoden puolella syyskuun lopulla, lokakuun alussa, keskuspankin pääjohtaja Greenspan totesi, että me hoidamme rahoituksen kaikissa olosuhteissa. Tämähän tarkoittaa suomeksi setelirahoitusta, kun ei parempaakaan ole. Siitä huolimatta Yhdysvaltain dollarin arvotus maapallon valuutanvaihtomarkkinoilla on ollut, mikä on ollut, elikkä ei esimerkiksi euron arvo suhteessa siihen ole parantunut pätkääkään, ja niille on käynyt huonosti omista kansallisista syistä johtuen, talouden tilan johdosta jne.

Siis toisin sanoen, arvoisa puhemies, toinen näkökohta on, että tässäkään ei mitkään pelisäännöt enää toimi. Yhdysvaltain kohdalla on ollut aikaisemminkin tähän suureen kansantalouteen liittyen omia omituisuuksiaan, joita on ollut vaikea kuvata, mutta tässä suhteessa ennakoitavuus on mielestäni nolla. Siis mikään ei toimi sillä tavalla kun voisi kaiken järjen mukaan odottaa toimivan. Sillä on yksi ainut hyvin merkittävä, meidän kannaltamme merkittävä, ulottuvuus, ja se on se, että Suomi joutuu varautumaan erittäin voimakkaisiinkin, suorastaan drastisiin, heilahteluihin tulevaisuudessa. Tässä suhteessa toivoisi, että olisi kansallista pelivaraa, niin että niistä tyssäyksistä selvittäisiin.

Ilkka  Kanerva  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Vastauspuheenvuorossa on yleensä tietysti vähän sellainen lähtökohta kait, että pitäisi olla vahvasti eri mieltä edellisen puheenvuoron sanojan kanssa. Tässä tapauksessa en noussut sen takia vastauspuheenvuoron esittämiseen, vaan siksi, että asia on mitä suurimmassa mitassa öljyn maailmanmarkkinahinnassa tänä päivänä poliittisten päätösten, poliittisten ratkaisujen, varassa. Miettikääpä vain, ed. Pulliainen, syyskuun 11. päivää ja sen jälkeen tapahtuneita öljyn hinnan määräytymisen perusteita esimerkiksi Saudi-Arabian tapauksessa ja sitä, minkälaisia tekijöitä siihen sinänsä liittyy. Eli kyllä on ollutkin, mutta yhä lisääntyvässä määrin on niin, että energian hinnassa erityisesti öljypuolella, joka sitten taas vetää mukanaan muita energian hintoja aika paljon, sillä on erittäin paljon poliittisia taustoja, miksi energian hinta on muotoutumassa. Tässä suhteessa esimerkiksi taas ydinenergian puolella olevat ratkaisut ovat aika mielenkiintoisia ja niitä kannattaa kansallisesti fundeerata.

Erkki Pulliainen /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! En nyt lähtisi, ed. I. Kanerva, ottamaan tähän savottaan mukaan toista uusiutumatonta energianlähdettä, jolle on jo nyt ilmoitettu se pistekin, jolloinka se viimeinenkin mahdollisuus on käytetty hyväksi. Kun elämme ed. I. Kanervan kanssa kazakstanilaisten lukuihin, niin mekin pääsemme näkemään sen.

Mutta tästä asiasta totean vain sen, että olen pikkuisen eri mieltä ed. I. Kanervan kanssa sikäli, että kyllähän se on politiikasta kiinni, mutta kun se ei edes kansainvälisestä politiikasta ole samalla tavalla riippuvaista kuin aikaisemmin esimerkiksi juuri Saudi-Arabian suhteen. Silloinhan olisi voinut odottaa, että olisi tapahtunut hyppäys ylöspäin, vaan eipä tapahtunut, ja tätä Nesteen asiantuntijakin päivitteli meille kuulijoille ääneen.

Mauri Salo /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Pankkivaltuuston kertomus on katsaus siihen, mitä pankkivaltuutetut ovat kuluvana vuonna tehneet ja miten he arvioivat siinä tilanteita. Täällä on todettu, että Suomen Pankista on tullut tietyllä tavalla myös tutkimuslaitos. Suomen Pankki kun antaa ennusteita, niin on tietenkin hyvä seurata, kuinka ennusteet menevät paikalleen, ja toisaalta sitten, kun arvioidaan tulevaisuutta, mitä se tuo tullessaan, niin olisi hyvä, että myös pankkivaltuutetut arvioisivat näitä, jotta poliittisten vaikuttajien ja Suomen Pankinkin näkemyksiä voisi jollain tavalla sovittaa yhteen, jos siihen tarvetta on.

Arvoisa rouva puhemies! Täällä on otettu kantaa Suomen Pankin johtajakysymykseen. On helppo yhtyä siihen, että nykytilanteeseen on saatava muutos aikaiseksi, koska siitä on syntynyt turhan monta kertaa jo suuri häly. Jotta Suomen Pankin johtajien lukumäärä ja nimityskysymys saadaan järjestykseen, kyllä eduskunnan on toimittava aktiivisesti niin, että pankkivaltuutetuille annetaan velvollisuus ja lain suoma mahdollisuus pankin johtajien nimitykseen. Pääjohtajan nimitys olkoon sitten valtioneuvoston käsissä.

Tuija Brax /vihr:

Arvoisa rouva puhemies! Mielestäni tämä keskustelu on osoittanut, että se, mitä alussa toivoin, on toteutettavissa. Olen kuullut arvioita Ekp:n ja USA:n eroista, ja se on itse asiassa merkittävää informaatiota, jos todella on niin, että USA:n keskuspankki aktiivisemmin ja nopeammin reagoi myös työllisyystilanteeseen ja pyrkii sitä edesauttamaan — hyviä arvioita niin pienten ja suurten maiden asioista kuin myös Suomen Pankin tämän hetken koosta.

Itse kysyisin: Millä Suomen Pankin pääjohtaja saa sanansa kuulluksi Euroopan keskuspankissa kuin sillä, että hänellä on poikkeuksellisen painavaa ja tutkittua tietoa takanaan? Mitään muita lihaksia pienellä kansakunnalla ei ole, ja niitten lihaksien on paras olla tosi hyvässä kunnossa. Jatkossa ehkä toivoisin kuulevani valtuutetuilta myös arvioita siitä, osuuko se tutkimus juuri niihin tarpeisiin, joita Euroopan keskuspankilla on. Samoin rohkenisin yhä kysyä: Koetteko, kuten ed. Pekkarinenkin sanoi, että se poliittinen ja yhteiskunnallinen näkemys tulee selvästi kokemuksenkin kautta pankkivaltuutetuilta ja siirtyykö se myös pankin ammattijohtajien näkemykseksi ja siirtyisikö se paremmin ja tehokkaammin pankin ammattijohtajien näkemykseksi, jos pankkivaltuutetut heidät nimittäisivät?

Mauri  Pekkarinen  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Braxin puheenvuoron viimeiseen sivulauseeseen en viiden metrin kepilläkään suostu ottamaan sattuneesta syystä kantaa. (Ed. I. Kanerva: Ota mun puolesta, ettei mun tarvitse ottaa!)

Arvoisa puhemies! Uskon, että jos esimerkiksi ed. I. Kanervan tyyppinen henkilö olisi Suomen Pankin operatiivisessa johdossa, se näkemys varmasti välittyisi paremmin Suomen Pankin operatiiviseen johtoon. (Naurua) Tämä ei nyt ollut varsinainen sanomani, mutta, arvoisa puhemies, pysyn kuitenkin sanomani takana. Minusta on erittäin tärkeää se, että me täällä kehitämme sellaisia toimintatapoja, joista tämä kertomus on yksi, mutta että on myöskin se mahdollisuus, että Suomen Pankin pääjohtaja tulee eduskunnan eteen ja on täällä vuorovaikutteisessa keskustelussa meidän kanssamme, mikä lain mukaan on tällä hetkellä mahdollista.

Emme ole ehkä tätä mahdollisuutta riittävästi käyttäneet hyväksemme, mutta varmasti pitäisi varsinkin sen kaiken jälkeen, miten nyt on nähty Ekp:n rahapolitiikan reagoivan niihin tarpeisiin, jotka olisivat olleet suomalaisia tarpeita. Ja kun on voitu todeta, että nämä tarpeet eivät mene yhteen, niin ehkä pitäisi myöskin tätä konstia täällä käyttää. Minä tiedän, että esimerkiksi valtuuston puheenjohtaja on tällaista kehitellytkin, mutta en tiedä, mihin se on jäänyt. Uskon, että hän antaa vielä tämän istunnon aikaan vastauksen myöskin tähän kysymykseen.

Ilkka  Kanerva  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Nyt on jopa sillä tavalla, että ed. Pekkarinen on tässä asiassa pikkuisen väärässä. Laki Suomen Pankista luonnoksena, jota yritimme yhdessä hänen kanssaan ajaa eteenpäin, oli sellainen, että pääjohtajalla olisi mahdollisuus esiintyä täysistunnossa. Mutta se ei ole mahdollista sen jälkeen, kun se eduskunnassa harkittiin asiaksi, johon ei kuitenkaan mennä. Public hearingia ja tämän tyyppistä, kuten valiokuntakuulemista, voidaan tehdä. Mutta tiedän sattumoisin, että esimerkiksi tällä haavaa pankinjohtaja, pääjohtaja Vanhala oli aikeissa tulla seuraamaan tätä keskustelua, mutta ihan viime hetken työesteestä johtuen se ei ollut mahdollista. Niinpä hänen varamiehensä pankin johtokunnassa, pankinjohtaja Louekoski lähimpien työtovereittensa kanssa on seuraamassa täällä käytävää keskustelua (Ed. Jaakonsaari: Missä?) lehterillä. — Onpa.

Mauri   Pekkarinen  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! En väitä, että tahallisesti olisin tuon äsken sanomani tehnyt osoittaakseni ed. I. Kanervan päteväksi operatiiviseen johtoon. Mutta äskeinen todisti sen, että hän sitä käytännössä olisi, kun tein ilmiselvän virheen äsken tuossa. Todellakin siinähän kävi niin, että sitä ei hyväksytty lakiin, ja oikopäätä tässä ed. Kanerva heti saattoi oikaista sen tekemäni virheen ja palauttaa minut normaaliin järjestykseen. Näin todella siinä kävi. Minun muistikuvani oli nyt hivenen väärä. Oli tärkeää, että se tuli oikaistua tässä istunnossa.

Tuija Brax /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Koska perustuslakivaliokunnan jäsenenä olen pahasti osasyyllinen siihen, että katsoimme, että tänne saliin ei kuitenkaan ole sopivaa Suomen Pankin johtajaa päästää, niin haluaisin kuitenkin kannustaa näin ei-pankkivaltuutettuna ja kansanedustajana sen etsinnässä, miten teitä, poliittisen vastuun kantavia eduskunnan edustajia, voitaisiin eduskunnassa useammin kuulla.

Vaikka näen, että ette halua vastata ydinkysymykseeni, niin siellä takana kuitenkin on ajatus, että pankkivaltuutetut pitää ottaa tosissaan. Meidän muidenkin pitää osoittaa, että jos kerran joku laitos on eduskunnan takuulla ja hoidossa, niin silloin me eduskunnassa myös uskomme siihen, että eduskunnan nimittämät ihmiset sen hoitavat. Me kysymme heiltä, tivaamme heiltä vastauksia ja varmasti saamme niitä hyviä. Käsittääkseni pääjohtajan kyky osallistua esimerkiksi auditoriossakin tähän keskusteluun on taas Ekp:n sääntöjen takia hyvin rajoittunut. Siinäkin mielessä meidän täytyy nyt keksiä, miten me valtuutettujen kanssa keskustelisimme useammin.

Esa Lahtela /sd:

Arvoisa rouva puhemies! On luonnollista, että ed. Ilkka Kanerva puolustaa pankkivaltuustoa ja Suomen Pankkia, kun hän on valtuuston puheenjohtaja. Se hänelle kuuluukin.

Olen lähes samasta asiasta huolissani kuin ed. Brax. Tästä kertomuksesta eivät sillä tavalla käy esille tehtävien siirrot. Tässä näkyy joitakin linjoja siitä, mihin suuntaan ollaan menossa ja mihin suuntaan kehittämässä. Mutta pitää todeta, niin kuin ed. Skinnari työ- ja tasa-arvovaliokunnassa aina sanoi, että pitää pyytää asiantuntijoita kuvaamaan se sillä tavalla, että kansanedustajakin sen ymmärtää. Itse ainakaan minä en henkilökohtaisesti ole voinut lukea sillä tavalla tästä, millä tavalla nämä tehtäväkokonaisuudet ovat muuttuneet, mitä siellä tehtävistä on jäänyt pois ja millä tavalla näitä uusia tehtäviä noin joillakin määreillä voisi kuvata, mitä sinne on tullut tilalle. Täällä on joitakin linjoja, niin kuin totesin. Se laiskanläksyksi.

Kun ed. Ilkka Kanerva kysyi, paljonko väkeä siellä on, nyt minä sen tiedän. Siellä on 764 henkilöä ollut vuodenvaihteessa ja 722 on työskennellyt vuoden 2001 lopulla. Kyllä tässä se luku tulee hyvin esille. Yhä edelleen odotan sitä, jotta ainakin jatkossa tulisi tarkempi kertomus siitä, millä tavalla nämä tehtävät ovat muuttuneet, että mekin tavallisina kansanedustajina ja taaplaajina, jotka emme istu siellä pöytien ympärillä, tiedämme, mitä on tapahtunut.

Kyösti Karjula /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Edellä on käyty erittäin hyvää keskustelua. Muun muassa ed. Ilkka Kanerva otti tämän näkökulman, että kun Euroopan keskuspankille on nyt asetettu hintavakaus yksiselitteiseksi tavoitteeksi, millä tavalla se haastaa finanssi- ja rakennepolitiikkaa. Laajentaisin tätä näkökulmaa: Miten kaiken kaikkiaan nyt Ekp-järjestelmä haastaa kansallista politiikkaa? Siinä mielessä ed. Braxin tekemä avaus taikka kommenttipuheenvuoro siitä, millä tavalla pankkivaltuutetut ja eduskunta keskustelevat enemmän vuoden aikana ja tätä kautta pankkivaltuutettujen kokemus ja tieto auttavat tavallaan meitä kansanedustajia saamaan objektiivista kuvaa siitä toimintaympäristöstä, missä meidän pitää tehdä poliittisia päätöksiä ja ratkaisuja, minusta on asia, johon on varmasti syytä palata jatkossa. Nimittäin tämän kertomuksenkin osana on muun muassa se johtopäätös, että työttömyys on edelleen suurin haaste suomalaisessa yhteiskuntapolitiikassa. Minä ihan kysyn ajatuksissani, milloin tämmöinen yksinkertainen totuus on viimeksi lausuttu tässä salissa näinkin avoimesti, näinkin yksimielisesti, kuin nyt on tehty pankkivaltuuston kertomuksen käsittelyn yhteydessä.