Täysistunnon pöytäkirja 48/2002 vp

PTK 48/2002 vp

48. KESKIVIIKKONA 24. HUHTIKUUTA 2002 kello 15

Tarkistettu versio 2.0

18) Laki työttömyysturvalain muuttamisesta

 

Pirkko Peltomo /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Soviteltua päivärahaa on voitu maksaa työntekijälle 1.4.2000 alkaen enintään 36 kuukauden ajan. Keväällä 2003 ensimmäiset työntekijät alkavat pudota sovitellun päivärahan piiristä ja he jäävät pelkän osa-aikatyöstä saatavan palkan varaan. Siksi tähän ongelmaan on puututtava nopeasti.

Lakialoitteessani esitän järjestelmää muutettavaksi niin, että sovitellun päivärahan maksamista voidaan jatkaa vielä 36 kuukauden enimmäisajan jälkeen. Niillä osa-aikatyötä tekevillä ihmisillä, jotka ovat saaneet soviteltua työttömyyspäivärahaa, ei ole vaihtoehtoja työelämässä. Kokoaikatyötä ei yksinkertaisesti ole tarjolla. Eniten heitä on niillä samoilla paikkakunnilla, missä työttömyysluvut ovat muutenkin kaikkein korkeimmat.

Soviteltua päivärahaa maksettiin vuonna 2001 yhteensä lähes 80 000 henkilölle. Valtion kustannukset olivat noin 672 miljoonaa markkaa. Soviteltu päiväraha on mahdollistanut sen, että he pysyvät työelämässä ja ovat samalla aktiivisina työnhakijoina työmarkkinoilla. Soviteltua päivärahaa saavat osa-aikaiset ovat yhteiskuntamme pienipalkkaisimpia, useimmiten matalapalkka-aloilla työskenteleviä naisia. Heidän kohdallaan kysymys on todellisesta köyhyysongelmasta, jota sovitellun päivärahan loppuminen vain entisestään kärjistää.

Rouva puhemies! Valtion kannalta kysymys on varsin vähäisestä menoerästä, koska yhteiskunnan muut menot kasvaisivat, jos sovitellun päivärahan enimmäisajasta ei luovuta. Seurauksena on tällöin työttömyyden kasvu ja tätä kautta valtion työmarkkinatuki- ja asumistuki- sekä kuntien toimeentukimenojen kasvu.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Asiantila on varmasti juuri sellainen kuin ed. Peltomo tässä kuvasi.

Kun kääntää tämän lakialoitteen kakkossivun esiin ja katsoo, ketkä tämän ovat allekirjoittaneet, niin tässä on hyvinkin keskeisiä sosiaalidemokraattisia vaikuttajia ed. Peltomon lisäksi. Kun teillä on avainsalkut näissä asioissa hallussanne, niin minä vaan kauheasti ihmettelen, minkä ihmeen takia tätä ei ole puolueen sisäisesti hoidettu kuntoon niin, että tulisi tämän sisältöinen hallituksen esitys eduskunnan käsiteltäväksi ja tämä ongelma poistuisi päiväjärjestyksestä. Erikoisen merkittävää tämä on senkin takia, että kuten kuvasitte äsken, fiskaalista merkitystä tällä ei paljon ole; kysymys on vaan viitseliäisyydestä eikä mistään muusta.

Pirkko Peltomo /sd:

Arvoisa puhemies! Haluan todeta, että tämä kuuluu ministeri Perhon toimialueeseen.

Haluaisin vielä tuoda esille senkin, että sovitellun päivärahan voidaan sanoa olevan jossain määrin jopa piilotukea työnantajille. Yritykset saavat näin käyttöönsä työvoimaa, jolle ei tarvitse antaa viikossa työtunteja kuin pieni määrä, koska työntekijät saavat toimentulonsa lisän sovitellusta päivärahasta. Mutta niin kauan kuin ei löydetä muuta keinoa turvata osa-aikaisten toimeentuloa, sovitellun päivärahan maksaminen on mielestäni hyväksyttävää.

Sovitellun päivärahan maksamiselle voisi jatkossa olla jopa kattokin, mutta sitä ennen pitäisi lakiteitse varmistaa, että ihmiset eivät joudu vasten omaa tahtoaan tekemään osa-aikatyötä. Lisäksi olisi sovittava yhtenäisestä päivittäisestä vähimmäistyöajasta, koska selkeästi on nähtävissä, että kun soviteltu päiväraha on olemassa, työnantajat antavat niitä pätkätöitä ja lyhyitä työsuhteita nimenomaan sillä varjolla, että työntekijä saa palkkansa lisäksi soviteltua päivärahaa. Tämä ei ole ollut koskaan tarkoitus, vaan ensisijaisesti pitäisi jokaiselle tarjota kokoaikatyötä.

Keskustelu päättyy.