Täysistunnon pöytäkirja 5/2002 vp

PTK 5/2002 vp

5. TORSTAINA 7. HELMIKUUTA 2002 kello 18

Tarkistettu versio 2.0

11) Laki lähestymiskiellosta annetun lain 7 §:n muuttamisesta

 

Saara Karhu /sd:

Arvoisa puhemies! Laki lähestymiskiellosta täytti tänä vuonna kolme vuotta. Se tuli voimaan vuoden 1999 alusta. Laki on osoittautunut tarpeelliseksi, joskin jossain määrin vaillinaiseksi, ja parhaillaan oikeusministeriössä valmistellaankin perheen sisäistä lähestymiskieltoa.

Laki lähestymiskiellosta toimii ensimmäisessä tapauksessa moitteettomasti, häirintä loppuu, ja häiritty henkilö pääsee lain avulla häiritsijästään eroon. Toinen vaihtoehto on se, että kieltoa rikotaan, jolloin voimaan astuvat lain määräämät sanktiot.

Kolmas vaihtoehto, johon oma lakialoitteeni liittyy, on tilanne, jossa kieltoa noudatetaan määrätyn, käräjäoikeuden määräämän, ajan, mutta heti tuon määräajan päätyttyä häirintä jatkuu. Tällaisessa tapauksessa lain mukaan alun perinkin lähestymiskielto voidaan määrätä enintään yhdeksi vuodeksi. Lähestymiskieltoa voidaan hakea uudelleen ja se voidaan jälleen määrätä enintään yhdeksi vuodeksi.

Lähestymiskieltoa vuosittain hakevalle toistuva prosessi on erittäin raskas niin henkisesti kuin taloudellisestikin, ja varsinkin silloin, kun on kysymys lapsesta, voidaan olettaa jopa tällaisen toistuvan oikeusprosessin vaikuttavan niin lapsen turvallisuudentunteeseen kuin tasapainoiseen kehitykseenkin erityisesti, kun todennäköistä on, että henkilö, joka toistuvasti jatkaa häirintää, tulee tekemään sitä jatkossakin ja häiritty henkilö voi olettaa, että hän on tulevaisuudessakin mukana tässä jatkuvassa oikeusprosessissa. Lisäksi säännöllisesti toistuvana käräjöinti ruuhkauttaa myös kiireisiä käräjä- ja hovioikeuksia.

Mielestäni näin ollen olisikin perusteltua, että ensimmäisen lähestymiskieltovuoden jälkeen jatkettua häirintää harjoittava henkilö voitaisiin määrätä uudella lähestymiskiellolla enintään kolmeksi vuodeksi lähestymiskieltoon. Kyseessä on käytännössä lähes teknisluontoinen muutos, jossa tuo nykyinen enintään yksi vuosi muuttuisi jatkettuna enintään kolmeksi vuodeksi. Lisäksi lapsen kohdalla määrättäessä lähestymiskielto uudelleen voitaisiin oikeuden harkinnan mukaan kielto määrätä myös siihen saakka, kunnes lapsi on täysi-ikäinen, mutta joka tapauksessa enintään kolmeksi vuodeksi, eli se tarkoittaa sitä, että jos 8-vuotiaan kohdalla määrätään, se voidaan määrätä 18:aan vuoteen, mutta 16-vuotiaalle se kolme vuotta 19:ään vuoteen, jotta täysi-ikäisyyden raja ei sitä välttämättä katkaisisi.

Arvaan, että lakivaliokunnassa yhden henkilön allekirjoittama aloite hukkuu niihin tuttuihin paperipinoihin, mutta olen vinkannut tästä asiasta oikeusministeriön valmistelijoille. Toivon nyt, kun tämä laki on auki, että siellä otettaisiin muutos huomioon, sillä kysymyksessä on todella vakava asia häirityn henkilön kannalta.

Margareta Pietikäinen /r:

Herr talman! Familjevåld och våld mot kvinnor är en allvarlig fråga och ett stort samhällsproblem.

Useimmiten naiset, joskus myös miehet, joutuvat uhkausten ja pahoinpitelyn kohteeksi avo- tai avioliitossaan tai aiempien kumppanien taholta. Suomessa tämä väkivalta on yleisempää kuin muissa Euroopan unionin maissa, mikä on surullista ja häpeällistä. Nainen on väkivallan uhri joka viidennessä perheessä. Ongelman kimppuun tulee käydä monilla yhteiskunnan tasoilla ja sektoreilla.

Tämä lakihan astui voimaan, ihan niin kuin ed. Karhu totesi, vuonna 1999. Ensimmäisen vuoden aikana määrättiin yli tuhat lähestymiskieltoa ja niitä myönnetään nykyään keskimäärin noin sata kuukaudessa. Lähestymiskiellon tarkoituksena on estää rikoksen uhriksi tai vakavien uhkailujen kohteeksi joutuneen henkilön uudelleen joutuminen saman henkilön ahdistelun kohteeksi. Lähestymiskieltoa voi hakea uhri itse, syyttäjä, poliisi tai sosiaaliviranomainen. Lähestymiskielto kieltää uhkaajaa ottamasta yhteyttä uhriin. Kielto koskee myös yhteydenottoa esimerkiksi puhelimitse tai kirjeitse. Henkilöä voidaan kieltää ottamasta yhteyttä toiseen henkilöön, jos tämän elämä, terveys tai vapaus ovat vaarassa. Kieltoa voidaan laajentaa siten, ettei uhkaaja saa oleskella uhrin asunnon tai työpaikan lähettyvillä. Lähestymiskieltoa voidaan tehostaa muun muassa turvalaittein ja hälytyksin. Tämänhetkinen tilannehan on se, että lähestymiskielto voidaan määrätä kerrallaan korkeintaan vuodeksi. Kiellon rikkomisesta on rangaistuksena sakkoja tai korkeintaan vuosi vankeutta. Myöhemmin tänä vuonna nähtävästi valitettavasti vasta syksyllä eduskuntaan saapuvassa esityksessä esitetään vihdoin, että lakia laajennetaan niin, että se koskee myös kodissa tapahtuvaa väkivaltaa.

Mielestäni ed. Karhu on oikeassa siinä, että kolmen vuoden lähestymiskielto voi olla aiheellinen, jos lähestymiskieltoon asetettu henkilö ei ensimmäisen lähestymiskiellon aikana luovu häiriökäyttäytymisestään. Samoin tietenkin myös alaikäisten lasten suojeleminen kolmivuotisella lähestymiskiellolla voi olla aiheellista. Mutta mielestäni sen tulee tapahtua niin, että tilanne kolmivuotiskauden jälkeen aina arvioidaan uudelleen. Minusta ed. Karhun lakialoitteessa tämä jää jonkin verran epäselväksi. Olen myöskin juristien kanssa keskustellut tästä muotoilusta. Jos ed. Karhu tarkoittaa, että lähestymiskielto voidaan määrätä, kun lapsi on kyseessä, aina siihen saakka, että lapsi täyttää 18 vuotta, niin mielestäni tämä ei ole oikea tapa toimia. Minun mielestäni lain pitäisi olla sen muotoinen, että kun toistuvasta häirinnästä on kyse, kuitenkin joka kolmas vuosi pitää arvioida tilannetta uudestaan. Jos lähestymiskiellossa oleva henkilö on lapselle läheinen henkilö, esimerkiksi oma isä, häntä ei saa kohtuuttomasti rangaista menneestä teosta. On syytä todeta, että esimerkiksi väkivaltaisille miehille, jotka haluavat irti väkivallan kierteestä, apua löytyy miehille suunnatuista ohjelmista, kuten niin kutsuttu Lyömätön linja ja muut ohjelmat, jotka ovat jo olemassa ja joita yritetään vielä kehittää. Mutta ehkä olen tulkinnut tämän lakipykälän väärin. Toivon, että ed. Karhukin on sitä mieltä, että kohtuutonta rangaistusta ei tässä kuitenkaan pitäisi luoda.

Katri Komi /kesk:

Arvoisa puhemies! Tosiaan uhkaavia tilanteita, häirintää ja väkivaltaa esiintyy myös perheitten sisällä ja painostuksen kohteeksi voivat puolisoitten ja lasten lisäksi joutua esimerkeiksi ikääntyneet vanhemmat, joitten kanssa asuvat samassa taloudessa aikuisiksi kasvaneet lapset. Olenkin jo kysynyt muutama vuosi sitten, miten hallitus aikoo toteuttaa perheen sisäisen lähestymiskiellon siinä tapauksessa, kun asunto on yhteisomistuksessa ja aikuinen lapsi käyttäytyy väkivaltaisesti ikääntynyttä ja puolustuskyvytöntä vanhempaansa kohtaan. Ainoastaanhan aviopuolisosta voi hakea eroa, jossa mahdollinen yhteinen omaisuus erotellaan ja niin sanottua heikompaa osapuolta suojellaan eroprosessin aikana muun muassa sallimalla tämän asuminen yhteisessä kodissa. No, ongelmat ovat edessä esimerkiksi perheen sisäisessä väkivallassa tässä tapauksessa, mutta toivottavasti ensi syksyn lakiesitys, jos se sitten vihdoin tulee, tuo ratkaisuja myös näihin ongelmiin.

Kuten ed. Karhu totesi, lähestymiskielto voidaan määrätä vain vuodeksi tällä erää. Täytyy tietysti tässä yhteydessä todeta, että useimmat ongelmat myös samassa taloudessa asuvan henkilön kanssa ovat pitkäaikaisia.

Saara  Karhu  /sd:

Arvoisa puhemies! Vastauksena esitettyyn kysymykseen täytyy sanoa, että apunani oli tässä juristi, joka tätä muotoili. Problematiikka syntyy siitä, että kysymyksessä saattaa olla lapselle läheinen henkilö tai lapselle tuntematon henkilö. Kun on kysymyksessä lapselle läheinen henkilö, olen ilman muuta samaa mieltä, että asia on punnittava. Aina voi tapahtua lapselle läheisen häiritsevän henkilön elämässä sellaisia muutoksia, että hän ei ole häiriötekijä enää ja hän on kuitenkin lapselle hyvin merkittävä henkilö, enkä missään nimessä halua tätä suhdetta katkaista täysi-ikäisyyteen asti. Mutta kun on kysymyksessä taasen lapselle tuntematon henkilö, joka esimerkiksi seksistisesti lähestyy lasta, ei ole mitään syytä, minkä takia lapsen ollessa pieni asiaa punnitaan kolmen vuoden välein, jos on aivan ulkopuolisesta henkilöstä kysymys. Sen takia tässä on tämä täysi-ikäisyysraja ihan, jotta suojeltaisiin lasta tältä tuntemattomalta. Siksi muotoilu on vähän tällainen. Tästä keskusteltiin pitkään lakimiehen kanssa. Hän oli sitä mieltä, että tästä sen pitäisi selvitä, mutta ongelma on tietysti, kun tässä on näitä enintään-, vähintään-termejä, hankala. Toivottavasti selvisi tässä selittäen.

Margareta   Pietikäinen  /r:

Arvoisa puhemies! Olen iloinen siitä, että tulkinta on tämä. Itse ajattelinkin, että varmasti tulkinta on tämä. Totta kai, kun tilanne on se, että tekijä on lapselle tuntematon henkilö, varmasti tämä esitys voi olla paikallaan. Mutta toivonkin, kun tämä käsitellään ministeriössä tai valiokunnassa, että otetaan huomioon ja löydetään parempi muotoilu, joka selvittää, mistä todella on kyse, koska minusta tämä muotoilu ei ole hyvä.

Keskustelu päättyy.