Raimo Vistbacka /ps(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Esillä on lakialoite, jonka sisältöä on monta kertaa täällä talossa yritetty viedä eteenpäin, ja moni edustaja ottanut tähänkin asiaan kantaa täällä vuosien saatossa. Eli tässä lakialoitteessa ehdotetaan, että rintamasotilastunnus myönnettäisiin rintamasotilaalle, joka on vuosien 39—45 sotien aikana osallistunut Puolustusvoimien joukoissa varsinaisiin sotatoimiin reserviläisenä, nostomiehenä, vapaaehtoisena tai vakinaisessa palveluksessa olevana.

Tämän asian osalta voi sanoa näin, että meillä on asetuksen osalta tehty monia muutoksia vuosien varrella ja muun muassa vuoden 69 asetuksen perusteella rintamasotilastunnuksen saadakseen sotilaan on täytynyt kuulua rintamavastuujoukkoihin ja toimia sen alueella tai kuulua ilmatorjunta- ja rannikkojoukkoihin. On huomioitava, että nämä ilmatorjunta- ja rannikkojoukot saattoivat olla hyvinkin kaukana varsinaisesta rintamasta. Samalla tavoin tämän asian osalta aikoinaan tässä talossa linnoitusrakentajien osalta käytiin paljon keskusteluja, samoin miinanraivaustoimeen osallistuneitten osalta, ja näitten miinanraivaustoimintaan osallistuneiden osalta tämä saatiin kuntoon vuonna 99, jolloin asianomaisen lain perusteella nyt heillekin myönnetään tunnus. Suurin ongelma tällä hetkellä on ollut nimenomaan tämän lakialoitteen osalta koulutuskeskuksen kirjoissa taikka komennustehtävissä olleet rintamamiehet, joilta tämä tunnus on toistaiseksi evätty suurelta joukolta. On väitetty, että ministeriössä on tehty aikoinaan tältä osin päätös, että näille vuonna 44 palvelleille miehille ei tunnuksia myönnettäisi.

Voi sanoa näin, että kun tätä asiaa on selvitetty — meitä on ollut useampiakin henkilöitä, edustajia, näissä tilaisuuksissa — niin näitä vuonna 26 syntyneitä nostomiehiä oli yhteensä 24 500. Näistä kolmannes on tällä hetkellä kuollut, toinen kolmannes on saanut tämän tunnuksen ja viimeinen kolmannes, viimeisten tietojen mukaan heitä olisi noin 8 000 miestä, on edelleenkin ilman tunnusta. Tämän ikäluokan osalta tunnusten myöntämisessä on ollut selviä ristiriitaisuuksia.

Tähän lakialoitteeseen olen ottanut lähinnä kaksi eri syytä, eli joissain aselajeissa, kuten esimerkiksi ilmatorjunta- ja rannikkojoukoissa, nostomiehet koulutettiin peruskoulutusvaiheen jälkeen aselajikoulutuksessa tuliasemissa, jolloin heidän on tulkittu osallistuneen taisteluun ja tunnus on myönnetty, vaikka tiettävästi yksikään kyseisistä pattereista ei avannut lainkaan tulta vihollista kohti. Sitten taas Ilmavoimissa aikoinaan palvelleet 3 700 miestä ja 2 700 Merivoimissa palvellutta nostomiestä tulkittiin puolestaan taas erään toisen asetuksen perusteella, joka annettiin vuonna 69, sillä tavoin, että kun oli näissä erikoisjoukoissa palvellut, silloin tunnus myönnettiin riippumatta siitä, oliko heillä missään vaiheessa kosketusta viholliseen.

Loppu tästä ikäluokasta palveli koulutuskeskuksissa eri puolilla Suomea. Näistä on merkittävä osa sitten jäänyt ilman tunnusta, koska koulutuskeskukset olivat kotijoukkojen esikunnan alaisia eivätkä näin ollen kuuluneet asetuksessa rajattuihin rintamavastuussa olleisiin joukkoihin. Mutta niin kuin tässä lakialoitteessa olen todennut, asia ei ole ihan niin yksinkertainen kuin luulisi, eli osaa näistä koulutuskeskuksissa palvelleista nostomiehistä käytettiin desanttien takaa-ajoon ja rintamakarkureiden kiinni ottamiseen, ja niin kuin tiedätte, näissä tehtävissä monta kertaa jouduttiin myös turvautumaan aseeseen.

Ongelmaksi, nyt kun näitä asioita on tutkittu perusteellisemmin, on muodostunut se, että lähes kaikkien koulutuskeskusten komppanioiden sotapäiväkirjat päättyivät vuoden 43 lopulla. Eli näin ollen puheena olevan vuonna 26 syntyneen ja vuonna 44 palvelukseen astuneen ikäluokan osalta todisteita tunnukseen oikeuttavista palvelutehtävistä ei löydykään. Tällaiset merkinnät olisivat taas välttämättömiä todisteita tunnusta hakeville veteraaneille, varsinkin kun heidän kohdallaan ei ole hyväksytty rintamanaisten kohdalla kelpuutettua toverinäyttöä eli toisen paikalla olleen todistusta. Näinhän naisten osalta kuitenkin on käytössä, ja hyvin moni nuorikin tyttö, joka oli silloin sotatoimialueella, sai tunnuksen toverinäytön perusteella.

Sitten kaiken kukkuraksi voi todeta, että koulutuskeskusten välillä on sotapäiväkirjojen kattavuudessa eroja, sillä muun muassa panssarintorjuntakoulutuskeskuksessa ja muutamassa muussakin on kirjoja pidetty sodan loppuun saakka, mutta sitten taas esimerkiksi Nurmeksen koulutuskeskuksessa, K25:ssä, päiväkirjat loppuvat jo vuoteen 43 ja lisäksi desantintorjuntaoperaatioista ja niihin osallistuneista ei ole merkintöjä lainkaan, eli Nurmeksen koulutuskeskuksen kohdalla päiväkirjoissa on vielä tavanomaista pahempi musta aukko.

Kun kaikesta edellä esitetystä käy kiistatta ilmi se, että rintamasotilastunnuksia on vuonna 26 syntyneille ja vuonna 44 koulutuskeskuksiin palvelukseen astuneille miehille myönnetty osin ristiriitaisin ja osin puutteellisin perustein, samalla kun toisille niin kutsutun toverinäytön perusteella tunnukseen oikeutetuille ei ole myönnetty tunnusta vuoden 43 jälkeisten sotapäiväkirjojen puutteellisuuden tai täydellisen paikkansapitämättömyyden takia ja kun vielä eri koulutuskeskuksissa palvelleet miehet ovat tämän takia joutuneet keskenään eriavoiseen asemaan, tuntuu hieman epäoikeudenmukaiselta, miksi näille lopuillekin ei sitten voitaisi myöntää tätä tunnusta joko automaattisesti taikka sitten ainakin hyväksyen naisveteraanien tapaan niin kutsuttu toverinäyttö.

Arvoisa puhemies! Kun Suomi on liittynyt vuonna 90 ihmisoikeussopimukseen ja sitoutunut samalla siihen, ettei harjoiteta syrjintää, ja kun ottaa huomioon myöskin sen, millä tavoin tasa-arvovaltuutettu on puuttunut asiaan vuosien saatossa, ensimmäisenä — mikäli muistan oikein — nykyinen oikeuskansleri Nikula, joka puuttui tähän samaan asiaan, ja nyt viimeksi 98, jossa päätöksessä on todettu, että syrjintää on tapahtunut nimenomaan tunnusasioitten käsittelyssä sekä naisten että miesten välillä ja nyt viimeksi 26 syntyneitten osalta erityisesti miesten vahingoksi, niin joskus tuntuu siltä, että me miehet olemme vähän heikommassa asemassa kuin naiset, nimenomaan kun pohtii tätä toverinäyttöä.

Lisäksi eduskunnan oikeusasiamies on kahteen otteeseen, vuosina 98 ja 2001, todennut päätöksissään, että tunnusten myöntämisessä on ollut yhdenvertaisuusongelmia ja niiden korjaaminen on poliittisten päättäjien velvollisuus. Saman suuntainen päätös on myös apulaisoikeuskanslerilta vuodelta 99. Samassa päätöksessä apulaisoikeuskansleri on kiirehtinyt selvitystyön tekemistä sotiin osallistuneiden veteraanien korkean iänkin takia. Niin kuin kaikki tiedämme, jos korjauksia pian ei tehdä, tällaisilla tunnusasioilla ei enää ole sen jälkeen mitään suurempaa merkitystä.

Arvoisa puhemies! Lakialoitteen loppuosassa todetaan myöskin puutteita, joita sotilaspassimerkinnöissä on. Sen johdosta lakialoitteen allekirjoittaneet ovat lähteneet liikkeelle siitä, että tämä asia tulisi korjata ja nyt varsinkin, kun on se käsitys, että enää veteraanijärjestöt eivät sillä tavoin vastusta tätä asiaa kuin aikoinaan on ollut.

Arvoisa puhemies! Nyt kun tämä lähetetään valiokuntaan, niin tietysti tiedän, millä tavoin valiokunnassa näihin suhtaudutaan, mutta mielenkiintoista on myös se, että kerran tämä asia on jo mennyt valiokunnassa läpi mutta kokoonpano oli hieman väärä ja otettiin uusiksi se käsittely. Siinä uudessa käsittelyssä sitten tämä ei mennytkään läpi, eli tässä on ollut erittäin monia vaiheita. Nyt kun hallitusohjelmaa laaditaan, toivoisin, että niitten puolueitten edustajat, jotka ovat mukana, voisivat viestittää myöskin hallitusohjelman laatijoille, että tämä asia nyt olisi hyvä ottaa sinne ohjelmaan, koska kyse ei ole rahasta vaan periaatteesta.

Timo Soini /ps:

Arvoisa rouva puhemies! Tämä on tyypillinen sellainen lakialoite, jolla on huutava tarve. Se on hyvin konkreettinen, se on hyvin helppo toteuttaa eikä maksa paljon. Se edistää yleistä oikeudenmukaisuutta, ja sillä varmasti on kansalaisten tuki.

Sotiemme veteraanien asiat vaativat laajemminkin nyt huomiota. Semminkin kun hallitusohjelmaa näillä hetkillä Säätytalolla varmasti sorvataan, tämän voi ottaa yleiseen käyttöön yli puoluerajojen ja hoitaa tämän asian. Tällä asialla on kyllä kiire, koska 26 syntyneet ovat tänä vuonna 77-vuotiaita, joten aika kyllä korjaa tässä suhteessa satoaan kohtuuttoman nopeasti.

Aivan kuten ed. Vistbacka totesi, myös veteraanijärjestöt suhtautuvat tähän nykyisin vähemmän kriittisesti eli sellaista pahaa verta ei ole siltäkään suunnalta oletettavissa, joten olisi hyvä, että tämä asia saataisiin eteenpäin. Tässä voisin muodosteilla olevalle koivu ja tähti -hallitukselle antaa pienet evästykset. Kun etenkin eduskuntavaalien alla myös hallituspuolueeksi nyt tuleva keskusta puhui voimakkaasti sotiemme veteraanien aseman parantamisesta ja toi ansiokkaasti esiin näitä epäkohtia, niin toivon, että nyt kun sitten vallan päällä ollaan ja on mahdollisuus näitä asioita viedä konkreettisesti eteenpäin, tämäkin asia tulisi hoidettua.

Tämä asia on yhteinen. Se ei katso puoluepolitiikkaa. Se ei katso hallituksen ja opposition välistä blokkia. Uskon, että se olisi hyvä alku laajemminkin tämän veteraaniasian hoitamiseen. Uusi eduskunta mahdollistaa uudet, raikkaat tuulet yli puoluerajojen. Toivon, että tämä perussuomalaisten eduskuntaryhmän asiallinen, perusteltu ja tarpeellinen lakialoite ei hautaudu valiokuntaan vaan tämä asia kiirii jo hallitusohjelmaan ja sitä kautta toteutukseen.

Arvoisa rouva puhemies! Erityisesti toivon, että uusi poliittinen hallitus ja uusi poliittinen kulttuuri ottaisi asiat asioina ja korjaisi näitä epäkohtia etenkin tällaisissa asioissa, joissa taloudellinen merkitys ei ole suuri.

Sinikka Hurskainen /sd:

Arvoisa puhemies! Koska olen tasa-arvon kannattaja, nyt täytyy käyttää puheenvuoro miesten puolesta tässä tilanteessa. Yleensä olen käyttänyt naisten puolesta puheenvuoron.

Ed. Vistbackan lakialoitteessa ehdotetaan, että rintamasotilastunnus myönnettäisiin rintamasotilaalle, joka on vuosien 1939—45 sotien aikana osallistunut Puolustusvoimien joukoissa varsinaisiin sotatoimiin reserviläisenä, nostomiehenä, vapaahtoisena tai vakinaisessa palveluksessa olevana. Rintamaolosuhteisiin verrattavissa tehtävissä katsotaan toimineen vuonna 1944 sotatoimiin kutsutut asevelvolliset ja myös koulutuskeskuksissa palvelleet. Lain mukaan tunnukseen ovat oikeutettuja vuonna 1944 palvelukseen määrätyt, jatkosodan loppuvaiheessa rintamaolosuhteissa ja niihin verrattavissa sotatehtävissä palvelleet veteraanit.

Rintamasotilasasetuksen mukaan tunnuksen saadakseen sotilaan on täytynyt kuulua rintamavastuujoukkoihin ja toimia sen alueella tai kuulua ilmatorjunta- tai rannikkojoukkoihin, niin kuin lakialoitteessa on sanottu. Myös linnoitusrakentajat ja viimeksi miinanraivaustoimiin osallistuneet ovat saaneet vuonna 1999 tämän tunnuksen, mutta samalla seudulla koulutuskeskuksen kirjoissa tai komennustehtävissä palvelleilta rintamamiehiltä tunnus on kuitenkin edelleen evätty. Tämä ministeriössä aikoinaan tehty päätös on aiheuttanut tätä syrjintää, eli rintamasotilasasetuksen mukaan eri aselajeihin kuuluneet miehet ovat joutuneet tunnuksen saamisen suhteen eriarvoiseen asemaan. Siis vuonna 26 syntyneiden rintamasotilastunnuksen myöntämisessä on esiintynyt ristiriitaisuuksia, niin kuin ed. Vistbacka lakialoitteessa on perustellusti todennut — en toista kaikkea siitä.

Ongelmana on edelleen dokumenttien puute, koska todisteita tunnukseen oikeuttavista palvelustehtävistä ei löydy. Rintamanaisten kohdalla kelpuutetaan niin sanottu toverinäyttö, mutta sitä ei ole kelpuutettu miesveteraanien kohdalla. Myös sotapäiväkirjojen kattavuudessa tuntui eri koulutuskeskusten välillä olevan eroja.

Suomi on ratifioinut ihmisoikeussopimuksen, ja se kieltää syrjinnän harjoittamisen. Tasa-arvovaltuutettukin on todennut, että syrjintää on tapahtunut näiden tunnusasioiden käsittelyn yhteydessä. Tällä kertaa miehet ovat pääasiassa siitä joutuneet kärsimään.

Arvoisa puhemies! Näkisin tärkeäksi, että tasa-arvolakia kunnioitettaisiin myös näinpäin eli rintamapalveluksen epäkohta sukupuolten välillä korjattaisiin niin, että miehiä ja naisia ei asetettaisi tässä eriarvoiseen asemaan.

Seppo Lahtela /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Toisin kuin ed. Vistbacka ja ed. Hurskainen puheenvuoroissaan julki toivat, en itse ole sitä mieltä, että tässä olisi kysymys tasa-arvosta taikka tasa-arvoperusteisesta asiasta ollenkaan. Kysymys on siitä, mihin raja vedetään ja mistä kulkee rintamasotilastunnukseen oikeuttavan palveluksen raja ja missä pudotaan sen ulkopuolelle. Periaatteessa katsoisin, että perussuomalaisen eduskuntaryhmän tekemä aloite on hyvä mutta se ei johda mihinkään toimenpiteisiin eikä etene tässä asiassa. Se on niin hyvä, että kateellisena tätä asiaa katselen, ja myöskin siihen aikaan, kun tämä on tehty ja kirjoitettu, keskustaoppositiokin varmaan runsain mitoin on kadehtinut ja miettinyt, miten olisi halunnut tähän mukaan.

Mutta kuten ed. Soini puheenvuorossaan totesi, hallitusneuvotteluissa tämä asia pitäisi hoitaa järjestykseen ja kuntoon. Mutta se, kuinka tämä asia etenee, onko tämä oikeassa paikassa vai ei, on sen tyyppinen asia, että tämän asian ratkaisu etenee veteraanijärjestöjen yhteistyöllä ja veteraanijärjestöjen kannanotolla. Siinä mielessä oikea osoite tälle aloitteelle on veteraaniasiain neuvottelukunta ja sieltä tuleva myönteinen palaute, signaali. Silloin tämä asia etenee ja menee johonkin järjestykseen. Mutta on selkeästi nähtävissä, että tällä kertaa ei ole valmiutta siihen, että tätä asiaa voitaisiin avata tai laajentaa, niin tärkeä kuin tämä on olemassakin.

Ymmärrän erinomaisen hyvin niitä 26 syntyneitä veteraaneja, jotka olivat koulutuskeskuksissa aseistettuina taisteluunlähtövalmiina ja joille ei ole voitu myöntää tunnusta. Ymmärrän sen, että tällä on heille suuri taloudellinen merkitys, vaikka se summa kuukautta kohti onkin pieni, tämä rintamalisän osa, mutta ennen kaikkea heille on erittäin suuri merkitys sillä statuksella, mikä rintamasotilaalla on olemassa, veteraanitunnuksen omaavalla veteraanilla, ja se on se, mistä nyt nimenomaan tässä asiassa on kysymys.

Aloitteessa on perusteltu, että tämä liittyy pitkälti sotapäiväkirjojen puutteellisuuteen tai sitten niin, että toveritodistusta ei ole hyväksytty eikä otettu tähän mukaan. Mielestäni se ei ole ongelma vaan ongelma on siinä, että tämä rajanveto on ollut vaikea ja sen osalta moni on pudonnut ulkopuolelle. En väitä, että kukaan olisi helposti onnistunut, normaalia helpommin, saamaan tunnusta, mutta tietysti alkuvaiheessa todistus rintamallaolosta vaikkapa vähäisemmässäkin tehtävässä siviilipuolella, olipa nyt sitten mikä tehtävä hyvänsä, on saattanut hyvinkin helposti muodostua sellaiseksi, että tämä tunnus olisi tullut ja on syntynyt ja saatu. Se on onneksi heille, jotka ovat sen saaneet, mutta se on erittäin katkeraksi tehnyt ne, jotka ovat ulkopuolelle jääneet.

Rouva puhemies! Pyysin puheenvuoron sen takia, että kysymys on periaatteellisesta asiasta ja tulevaisuuteen pitkälti katsovasta asiasta. On kysymys tämän aloitteen lähetekeskustelusta. Toivon, että kun tämä valiokunnassa joskus tavalla taikka toisella tulee esiin otetuksi ja kun ehkä tämän keskustelun perusteella muodostuva hallituskin ottaa opiksensa ja ottaa tämän ohjelmaansa, ryhdyttäisiin samalla miettimään ja katsomaan veteraaniajan sukupolvien työtä, niin miesten, naisten kuin lastenkin työtä, jotka pyörittivät tätä yhteiskuntaa silloin, kun rintamat olivat kireällä ja miehet olivat rintamalla, jotka pyörittivät yhteiskuntaa kotona, teollisuudessa, maataloudessa ja kaikissa muissa yhteiskunnan rattaissa, ja heille löydettäisiin sellainen arvo ja status, millä voitaisiin todeta, ei niinkään rahalla vaan arvostuksella, heidän tekemänsä työ kotirintamalla niin, että varsinaiset rintamat voivat kestää ja toimia.

Rouva puhemies! Toivon, että tämä otettaisiin huomioon siinä vaiheessa, kun tätä joskus valmistellaan ja eteenpäin viedään.

Saara Karhu /sd:

Arvoisa puhemies! Käsittelyssä oleva asia oli moneen kertaan esimerkiksi viime eduskuntakauden aikana täällä salissa. Se oli valiokunnassa. Siitä on tehty kyselyitä, aloitteita, ja monista yrityksistä huolimatta asia ei kuitenkaan ole edennyt yhtään mihinkään. Isona ongelmana tässä on ollut veteraanijärjestöjen vastustus, josta ed. Vistbackan aloitteessa on yllättäen ihan uutta tietoa.

Asia oli vahvasti esillä muun muassa sosiaali- ja terveysvaliokunnassa siinä vaiheessa, kun miinanraivaajat saivat oman tunnuksensa. Täytyy sanoa, että käytössä olevia varsin laajoja rintamasotilastunnusten myöntämisperusteita ajatellen vuonna 26 syntyneet olisivat hyvin oikeutettuja tunnukseen. Asialla on jopa kiire, sillä 26 syntyneiden ikäluokka on jo varsin pieni ja pienenee vuosittain vauhdilla.

Kyseessä tässä asiassa eivät ole isot kustannukset, enemmänkin tahto toimia. Toivon, että tätä tahtoa tältä eduskunnalta löytyy ja mielellään siinä muodossa, että saamme asian hallituksen esityksenä eteemme, mutta totta kai toivon tälle ed. Vistbackan aloitteelle myös myötätuulta.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Yhdyn edellisen puhujan ed. Karhun ajatukseen, että tällä aloitteella 3/2003 vp olisi myötätuuli jatkokäsittelyssä. Toivon, että asioita rintamasotilastunnuksen myöntämisestä voitaisiin käsitellä uudelleen niiltä osin, kuin tunnuksia ei ole annettu, ja selvittää, ketkä olisivat näihin todella oikeutettuja, koska tuntuu, että näitä epäkohtia vielä on.

Mutta sitten tuo yksi kysymys, joka jatkuvasti unohtuu, kaiken aikaa, on kotirintamalotat. Kotirintamalla lotat tekivät vuosikausia työtä, ja tätä ei ole oikeastaan huomioitu missään, ellei joku lähiomainen ole huomannut anoa kotirintamanaisen mitalia. Kotirintamalotat ansaitsisivat myöskin huomion. Tämä tulisi huomioida eläkkeissä. Tuota usean vuoden työtä isänmaan hyväksi ei millään tavalla eläketurvassa huomioida. Toivon, että tasa-arvo toteutuisi myöskin siten, että kotirintamalotat tulisivat huomioon otetuiksi vastaavissa yhteyksissä.

Harry Wallin /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Tätä asiaa on nyt käsitelty täällä eduskunnassa jo noin vuodesta 1995 asti, ja täällä on useita kertoja tästä asiasta äänestetty. Muun muassa viimeksi ed. Vistbackan aloitteesta äänestettiin käsiteltäessä budjettia tälle vuodelle. Kyllä nyt on aika, että tämä asia pitää saada kuntoon. Ei voi, ed. Seppo Lahtela, mennä enää minkään veteraanineuvottelukunnan selän taakse ja sanoa, että koska he vastustavat, me emme voi täällä tehdä päätöksiä. Meillä on täällä päätöksentekovalta ja -voima, me voimme tämän asian hoitaa, ja toivottavasti näissä hallitusneuvotteluissa tähän asiaan nyt puututaan tiukasti ja oikeudenmukaisesti. Kyse on 8 000 miehestä, jotka ovat kohta 80-vuotiaita. Kyse ei ole suurista rahoista vaan periaatteesta.

Nythän on veteraanien neuvottelukunta antanut jo myötämielisyyttä niin, että jos tätä rintamatunnusta, sitä merkkiä, ei tule, niin he voivat tähän suostua. Vuonna 26 syntyneet toivovat vain niitä etuisuuksia, mitkä tämän merkin tai tunnuksen kautta heille tulisivat: kuntoutusta, eläkettä ym. Toivon, että hallitusneuvotteluissa nyt tältä punamultapohjalta tämä asia hoidetaan.

Raimo Vistbacka /ps:

Arvoisa puhemies! Ihan lyhyesti ed. S. Lahtelalle vaan sen verran, että kyllä minä juristina näen aika suuren ongelman siinä, että jos toveritodistus kelpaa naisten osalta, niin miesten osalta se ei kelpaa. Olen pitänyt ed. S. Lahtelaa sellaisena miehisenä, tasapuolisena henkilönä, mutta nyt hämmästelen, onko hänen omassa taustassaan jotakin sellaista, että tällainen miesten puolustaminen ei olisi paikallaan.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Viime sotien jäljiltä on kolme asiaa kesken jälkihoidollisesti: Yksi on juuri nyt käsittelyssä oleva 26 syntyneitten asia, noin 8 000 henkilöä. Toinen on partisaanien uhrien asia, josta on uskallettu ryhtyä puhumaan vasta nyt, ja se on melkein hoidettu, mutta ei kuitenkaan täysin hoidettu, viime vuoden aikana, viime valtiopäivillä. Kolmas on sotaorpoasia. Voisi kuvitella hyvin, että tämä hyvinvointivaltio kestäisi budjetäärisesti sen, että nämä asiat hoidettaisiin nyt pois. Jos vihreät olisivat parhaillaan hallitusneuvotteluissa, olisimme ainakin tuoneet nämä asiat pöydälle. Papereissa ne ovat näkyvissä.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa puhemies! Kun ed. Pulliainen totesi hallitusneuvotteluista, olisi erittäin toivottavaa, että siellä voitaisiin kokonaisvaltaisesti paneutua näihin rintamasotilastunnuksien kysymyksiin ja ottaa ne vielä kertaalleen kokonaisuutena esille. Vuoden 94 jälkeenhän rintamatunnuksia ei ole jaettu. Näin ollen tuon tunnuksen uudelleen avaaminen on ollut keskeinen asia, ja siitä on ollut yli sadan kansanedustajan lakialoitekin viime eduskuntakaudella.

Samoin tässä kohtaa viittaan ihan lyhyesti esimerkiksi sotainvaliditeettiin ja niihin haitta-astekysymyksiin, jotka jatkuvasti ovat keskustelussa. Sekin asia olisi hyvä kyllä nyt huomioida hallitusneuvotteluissa ja sitten ratkaista niin, ettei aina tarvitsisi uusia ja uusia korvaustaisteluja ihmisten käydä, jotka ovat jo ikääntyneitä ja menettäneet hyvin paljon terveyttään, joka meni jo alun pitäen Suomen sodissa.