Päivi Räsänen /kd:
Arvoisa rouva puhemies! Tässä hallituksen
esityksessä ehdotetaan lakia muutettavaksi niin, että kuolleelta
tapahtuvaa elimien, kudoksien ja solujen irrottamista koskevaa suostumussäännöstä
muutetaan
niin, että omaisten veto-oikeus poistetaan, eli edellytetään,
että näitä elimiä saadaan irrottaa,
mikäli vainaja ei ole elinaikanaan oletettavasti vastustanut
toimenpidettä.
Arvoisa puhemies! Tein tästä aiheesta saman sisältöisen
lakialoitteen, joka mainitaan myös tässä esittelytekstissä ja
joka sai myönteistä palautetta ja laajaa kannatusta
eduskunnan täysistunnossa. Olen hyvin iloinen, että hallitus
nyt on antanut saman sisältöisen esityksen.
Tämän lainmuutoksen avulla voidaan konkreettisesti
pelastaa ihmishenkiä. 5—6 ihmistä voi saada
elimen yhdeltä luovuttajalta. Elinsiirto on useimmiten
todellakin hengen pelastava toimenpide, ja lisäksi esimerkiksi
munuaisten siirron kohdalla se on potilaalle huomattavasti, monin tavoin
parempi hoitomuoto kuin munuaisdialyysi.
Ensisijainen tavoite tällä esityksellä on
siis lisätä elinsiirtojen määrää.
Elinsiirtojen määrähän näyttää kääntyneen
laskuun ja jonot kasvavat, sillä näitä luovuttavia
vainajia on vuosittain alle sata. Tällä hetkellä Suomessa
elinsiirtoa odottaa 200:sta 300:aan ihmistä, ja joka vuosi
20—30 ihmistä kuolee elinsiirtojonoon, kun he
eivät ennätä saada elintä. Tarve
luovutuselimille on kasvanut muun muassa elintapasairauksien yleistyessä ja
toki myös ihmisten pidemmän eliniän vuoksi.
Euroopan parlamentin mietinnössä elinten luovutuksesta
ja elinsiirroista on todettu, että EU-maiden välillä on
huomattavia eroavuuksia elinten luovutuksissa ja elinsiirroissa,
ja näiden maiden väliset vertailut osoittavat,
että kansallinen elinluovutusten lopullinen osuus ei aina
vastaa sitä prosenttiosuutta väestöstä,
joka on aiemmin ilmoittanut olevansa valmis elinluovutukseen. Mietinnön
mukaan tämä osoittaa selvästi tehokkaan
elinsiirtojärjestelmän merkityksen, jotta varmistetaan,
että elinluovutukseen halukkaiden ihmisten elimet saadaan
käyttöön, jos he tapaturmaisesti esimerkiksi
kuolevat. Esimerkiksi Suomessa suhtautuminen elinsiirtoihin on erittäin
myönteistä. Yli 80 prosenttia kansalaisista on
mielipidemittausten mukaan valmis luovuttamaan elimensä kuoleman
sattuessa, silti kansalaisista keskimäärin vain
noin joka viides on allekirjoittanut elinluovutuskortin.
Elinsiirrot onnistuvat Suomessa hyvin, ja ne ovat myös
lähes poikkeuksetta kustannushyödyllisiä.
Eli hyvin suuri osa niistä henkilöistä,
jotka saavat elimen, pystyy palaamaan sairauslomalta tai eläkkeeltä työelämään.
Elinsiirtotoiminnan kohdalla kuitenkin se aivan kriittinen tekijä on aikapaine,
ja se liittyy nimenomaan tähän esitykseen. Nimittäin
koko prosessi elimen hankinnasta sen siirtoon olisi saatava päätökseen
muutamassa tunnissa, jotta tuo elin säilyisi siirtokelpoisena.
Elinsiirtotoiminnan perusajatuksena on se, että jokaisella
henkilöllä on oikeus ruumiin koskemattomuuteen
ja oikeus määrätä elimiensä ja kudostensa
käyttämisestä lääketieteelliseen
tarkoitukseen, mutta Suomessa tämä läheisten
veto-oikeus on käytännössä saanut
ylikorostuneen aseman ja hidastanut elinsiirtotoimintaa. Tässä nyt
voimassa olevassa laissa sanotaan: "Kuolleen ihmisen elimiä,
kudoksia ja soluja saadaan irrottaa, jollei ole syytä olettaa,
että vainaja eläessään olisi
vastustanut sitä taikka että hänen lähiomaisensa
tai muu läheisensä vastustaisi sitä."
Ja nyt todellakin käytännössä kompastukseksi
on muodostunut tämä jälkimmäinen
lause eli tämä "taikka että hänen
lähiomaisensa tai muu läheisensä vastustaisi
sitä". Koska kuolema näissä tilanteissa
on yleensä täysin ennalta-arvaamaton, niin omaiset
ovat tällaisen kuolintapauksen satuttua, kun esimerkiksi
vaikkapa moottoripyöräonnettomuudessa nuori ihminen
on kuollut, he ovat hyvin järkyttyneitä, heillä ei
ole juuri aikaa valmistautua edes miettimään sitä,
että miten he suhtautuvat kun heiltä kysytään,
että saako tämän vainajan elimiä irrottaa.
Kaiken lisäksi tässä voimassa olevassa
laissa jätetään varsin väljästi
määritellyksi tämä lähiomaisten
ja läheisten joukko. Omaisten ja läheisten kantaa
voi olla vaikea nopeasti selvittää, heitä ei
välttämättä edes sen muutaman
tunnin sisällä tavoiteta ja kun lääkärit
ja hoitohenkilökunta haluavat noudattaa lakia viimeisen
päälle, niin kuin heidän tuleekin, niin
he usein sitten jäävät odottamaan, että on
se viimeinenkin omainen saatu kiinni, ja silloin on aika kulunut
umpeen. Ei enää voida sitä elintä siirtää.
Lisäksi on tilanteita, joissa lähiomaiset saattavat
olla vainajan elinten irrottamisesta keskenään
erimielisiä, jolloin estyy tämä elimen
luovutus.
Tämä tilanne asettaa todellakin paineita tällä hetkellä terveydenhuoltohenkilöstölle
ja aivan erityisesti teho-osastojen vastaaville lääkäreille, joiden
tulisi aina ottaa huomioon myös elinsiirtoa tarvitsevien
potilaiden vaikea tilanne ja heidän hoitonsa kiireellisyys
ja samalla sitten näiden luovuttavan vainajan omaisten
tilanne. Sairaaloissa kiire on lisääntynyt, ja
suostumuksen pyytämiseen omaisilta on yhä vähemmän
aikaa, mikä on arveltu todellakin yhdeksi syyksi siihen, että elinsiirtojen
määrä on vähentynyt viime vuosina,
vaikka tarve kasvaa.
Arvoisa puhemies! Tämän vuoksi mielestäni todellakin
tulee niissä tilanteissa, joissa kuolleen henkilön
tahto ei ole erikseen esimerkiksi tällaisen testamentin
myötä tiedossa, lähtökohtana olla
niin sanottu oletettu suostumus. Eli elimiä, kudoksia ja
soluja saadaan irrottaa, jollei ole syytä olettaa, että vainaja
eläessään olisi vastustanut sitä.
Toki sitten esimerkiksi niillä pienillä ryhmillä,
vaikkapa Jehovan todistajilla, jotka vastustavat verensiirtoja,
vastustavat elintensiirtoa, on mahdollisuus sitten tehdä tällainen
ihan kirjallinen kielto elinaikanaan, että eivät
hyväksy sitä, että heidän elimiään
käytetään kuoleman jälkeen,
ja sitä tietenkin sitten kunnioitetaan tämän lainkin
mukaan. Sitten tässä laissa aivan oikein todetaan
ja kirjataan, aivan niin kuin tuossa omassa lakialoitteessanikin,
että niissä tapauksissa, joissa luovuttaja oli
kuollessaan alaikäinen tai vajaakykyinen, irrottamiseen
tulee olla hänen laillisen edustajansa suostumus.
Arvoisa rouva puhemies! Olen erittäin tyytyväinen
ja suorastaan kiitollinen, että tämä asia
on etenemässä. Toivon, että tämä voidaan
viedä nopeasti läpi niin, että se todellakin
astuu voimaan 1. päivä elokuuta tänä vuonna,
niin kuin tämän lain tarkoitus on.
Merja Kuusisto /sd:
Arvoisa rouva puhemies! Suomessa elinsiirtojonoissa on noin
300 ihmistä. Vuosittain 5—10 prosenttia jonottavista ihmisistä kuolee,
kun siirrettävää elintä ei ole löytynyt
ajoissa. Meillä on keskimäärin 90 elintenluovuttajaa
vuodessa, ja yhden luovuttajan elimillä voidaan hoitaa
jopa 5—6 vastaanottajapotilasta. Suomessa luovuttajien
määrä on ollut melko vähäinen,
vaikka kyselytutkimuksen mukaan 90 prosenttia suomalaisista oli
vuonna 2009 valmis luovuttamaan elimensä kuoleman sattuessa.
Siksi olettamaksi voidaan mielestäni hyvin ottaa se, että elinten
luovutus on mahdollista, jollei tiedossa ole erikseen henkilön
kielteinen kanta asiaan. Elinsiirrot ovat terveystaloudellisesti
erittäin kannattavia. Elinsiirto on useimmille potilaille
ainoa vaikuttava vaihtoehto. Munuaispotilailla elinsiirto parantaa
elämänlaatua huomattavasti raskaisiin dialyysihoitoihin
nähden.
Arvoisa rouva puhemies! Eläviä munuaisen luovuttajia
on Suomessa ollut vuosina 2005—2008 vuosittain 3—9.
Vuonna 2008 heitä oli miljoonaa asukasta kohden 1,7. Ruotsissa,
Norjassa ja Tanskassa heitä oli moninkertainen, jopa yli kymmenkertainen
määrä: 14,8 Ruotsissa, Norjassa 20,5
ja Tanskassa 13,5 nimenomaan munuaisen luovuttajaa ja miljoonaa
asukasta kohden. Siksi on hyvä, että hallituksen
esityksessä korjataan elävien luovuttajien kokemia
epäkohtia.
Aiemmin luovuttajat ovat joutuneet itse maksamaan poliklinikka-
ja sairaalamaksut. Lisäksi elin- ja kudosluovuttajille
on koitunut ansionmenetyksiä, joten taloudellisetkin tekijät
ovat voineet vähentää luovutushalukkuutta.
Suomessa munuaispotilasta pyydetään itse keskustelemaan mahdollisen
luovuttajan kanssa. Kannatan esimerkiksi Tanskassa olevaa käytäntöä,
jossa lääkäri järjestää munuaispotilaalle
ja hänen nimeämilleen sukulaisille ja läheisille
koulutustilaisuuden, jossa selvitetään eri vaihtoehtoja
mukaan lukien elävältä luovuttajalta
tapahtuva munuaisen luovutus. Tällöin potilas
ja läheiset saavat asiantuntevaa ja puolueetonta tietoa
hoitovaihtoehdoista ja niiden hyödyistä ja haitoista.
Elinten ja kudosten luovuttaminen on eettisesti iso asia, ja
ihmisellä on oltava ehdoton oikeus koskemattomuuteen. Siksi
on pidettävä huolta siitä, että ihmisillä on
asiasta tarpeeksi tietoa. Elintenluovutuksen kiellon tekemisen pitää olla mahdollisimman
helppoa, ja siitä tieto on ilmaistava selkeästi
esimerkiksi potilasasiakirjojen perustiedoissa ja aikanaan sähköisessä valtakunnallisessa
potilastietoarkistossa.
Keskustelu päättyi.