Täysistunnon pöytäkirja 53/2009 vp

PTK 53/2009 vp

53. PERJANTAINA 15. TOUKOKUUTA 2009 kello 13.00

Tarkistettu versio 2.0

4) Hallituksen esitys laiksi kuvaohjelmien tarkastamisesta annetun lain muuttami- sesta

 

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa puhemies! Käsiteltävässä laissa haluan korostaa edelleen ennakkotarkastuksen merkitystä. Olen saanut aiemmalla vaalikaudella katsoa niitä väkivaltatallenteita, jotka on ennakkotarkastuksessa hylätty, ja ne ovat kyllä todella sellaista, mitä valiokunnan jäsenille on näytetty, että on paikallaan, että kyseinen väkivalta ei ole nähtävillä. Elikkä jos siirryttäisiin vain pelkästään jälkitarkastukseen tai painotettaisiin vain jälkitarkastusta, tämä ei olisi toimiva menettely. Siksi korostan, että muun muassa sivistysvaliokunta on tässä yhteydessä todennut ennakkotarkastuksen merkityksen, ja haluan, että jatkossakin ennakkotarkastus on keskeisessä asemassa, jotta voimme välttää sen väkivallan ja muun haitallisen näkymistä kuvaohjelmissa, joka muutoin olisi vaarana.

Ensimmäinen varapuhemies:

(koputtaa)

Täällä on vieläkin käsittämätön häly, vaikka käsillä on lakiehdotuksia. Tämä palaveri ei jatku, ennen kuin tulee hiljaisuus.

Timo Heinonen /kok:

Arvoisa puhemies! Tämä esitys, jota nyt käsittelemme, kuvaohjelmien tarkastamisesta on varsin järkevä. Oikeastaan se, mitä ed. Lauri Oinonen tuosta etukäteisvalvonnasta kertoi, on kuitenkin tänä päivänä tulossa tietyllä tavalla tiensä päähän sen takia, että tämä jakelujärjestelmä, jakeluverkosto, on kasvamassa niin monipuoliseksi, että enää tuon etukäteisvalvonnan toteuttaminen ei oikeastaan ole käytännössäkään mahdollista. Näin ollen on erittäin perusteltua pikkuhiljaa siirtää tuota valvontaa omavalvontaan ja sitten jälkivalvontaan ja puuttua ehkä kovemmalla kädellä, jos omavalvonta ei tuota toivottua tulosta.

Nyt nimittäin tilanne on esimerkiksi se, että tällä hetkellä Pieni talo preerialla -dvd-ohjelma on saanut 18 vuoden ikärajan, ja syy on se, että tätä tv-sarjaa ei ole haluttu etukäteistarkastuttaa. Etukäteistarkastus on kallista, ja näin ollen, kun lyödään tuo 18 vuotta -tarra dvd:hen, päästään etukäteistarkastuksesta kokonaan eroon. Tilanne on ollut varsin erikoinen, että tällaiset perhesarjat ja jopa lapsille, nuorille suunnatut ohjelmat on sitten leimattu K18-ohjelmiksi.

Itse olen varsin vahvasti ollut suosittelemassa ja kannattamassa kokonaisuudistusta, joka lähtisi Pegi-ajattelusta, eli Pegi-järjestelmähän on käytössä meillä jo tällä hetkellä peleissä. Näin ollen voisimme laajentaa tuon Pegin ikärajajärjestelmän rinnalle. Pegi-ideahan on se, että tv-ohjelman taikka dvd:n katselija näkisi suoraan ohjelmatiedosta taikka dvd:n kannesta, pitääkö tuote sisällään esimerkiksi väkivaltaa, tupakanpolttoa, kiroilua, jopa laajemmin kuin perinteisen ikärajajärjestelmän perusteella. Tähän suuntaan on, puhemies, järkevää edetä.

Kari Rajamäki /sd:

Herra puhemies! On erittäin tärkeätä, että näissä asioissa ei tekniikankaan kehityksen edessä antauduta, vaan nähdään myöskin nuorten kehitykseen ja myös turvallisuuteen liittyvät näkökohdat. Kun aikoinaan täällä eduskunnassa säädettiin videolakia, moni piti sitä jopa sananvapauden vastaisena, kun nimenomaan raaistavien ja väkivaltaisten videoiden ennakkotarkastuksen suhteen edellytettiin toimenpiteitä. Eduskuntahan kovensi näitä vaatimuksia. Valitettavasti vain poliisi ja syyttäjäpuoli, tutkintapuoli, ei kyllä reagoinut siihen lain ja muun muassa sosiaali- ja lastenpsykiatrien ja monien muiden edellyttämällä vakavuudella.

Myöskin EU:ssa komissaari Franco Frattinin toimesta vuonna 2006 oikeus- ja sisäministerineuvostossa käynnistettiin keskustelu väkivaltapelien valvonnasta ja myös rajat ylittävästä yhteistyön tarpeesta, ja myös Suomen viranomaisten on syytä aktiivisesti tehdä selvityksiä ja olla mukana siinä yhteistyössä.

Tuulikki Ukkola /kok:

Arvoisa puhemies! On tietenkin ihan hyvä asia, että etukäteistarkastuksesta luovutaan, mutta toinen asia on se, että tämä on tietyllä tavalla taistelua mahdotonta vastaan. Tilanne on näet semmoinen, että tekniikka kehittyy niin nopeasti, että enää ei pystytä sillä tavalla suojelemaan katsojia kuin televisioaikana pystytään. Television välityksellä tietenkin pystytään valitsemaan ne ohjelmat, mitä siellä tuotetaan, ja se, mihin aikaan ne tuotetaan. Jokainen tietää, että on mahdollisuus katsoa televisiota näyttöpäätteen avulla, ja kuka sitä valvoo, jos ei perheessä ole omat säännöt?

Hyvät kansanedustajat, sen enempää tupakassa kuin tämmöisissä tv-ohjelmissakaan ei nyt onnistuta kyllä kansan mielipiteitä ja kansaa kasvattamaan pakolla ja lailla, vaan sen täytyy tapahtua kotona, silloin kun lapset ovat pieniä, ja kotona täytyy olla tietyt säännöt. Minusta olisi tärkeää, että tästä puhuttaisiin enemmän kuin siitä, pannaanko tupakat piiloon tai pannaanko videot piiloon penkin alle. Tämä on minusta tietyllä tavalla taistelua niitä tosiasioita vastaan, joitten eteen kansanedustajat ja koko yhteiskunta jatkuvasti joutuvat. Aloitetaan alusta: aloitetaan perheistä!

Timo Heinonen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Vaikka tässä oman puolueen edustaja, ed. Ukkola, puhuikin, niin on pakko ottaa tähän vastauspuheenvuoro ihan sen takia, että ei tässä, ed. Ukkola, puhuta siitä, että pakolla oltaisiin jotain tekemässä, vaan ennen muuta halutaan informaatiota välittää ihmisille, niin että isä ja äiti tietävät, mitä kyseinen dvd tai tietokonepeli pitää sisällään, tai toisaalta, niin että aikuinenkin tietää, mitä tv-ohjelmassa on, pitääkö se sisällään väkivaltaa, pitääkö se sisällään jotain muuta, jota ei itse halua katsoa. Tämä on tiedon välittämistä, ja sen jälkeen vanhemmilla on, ed. Ukkola, paremmat mahdollisuudet tuohon kasvatustehtävään.

Mikko Alatalo /kesk:

Arvoisa puhemies! Mediakenttä on muuttumassa todella voimakkaasti, ja niin kuin tässä on viitattu aikaisemmin jo, me tietysti lainsäätäjinä tulemme aina hieman jälkijunassa. Minusta tämä on järkevämpää, että nyt jälkikäteen valvotaan nimenomaan näitä, mitä tapahtuu näille kuvaohjelmille, mitä siellä sisältönä on dvd:issä ja muissa kuvaohjelmissa. Koko netti on tällä hetkellä meille suuri haaste, mitä sieltä tulee. Tällä hetkellähän nuorten suosiossa ovat erilaiset japanilaiset pelit ja videot, ja sieltä kuitenkin löytyy sitten myös hyvin kyseenalaista materiaalia, mitä maailmalta tulee.

Uskon, että tämäntyyppinen valvonta toimii, mistä ed. Heinonen tuossa mainitsi, että todellakin siellä dvd:n kannessa lukee se, mitä materiaalia tämä sisältää. Jos siellä on vaarallista materiaalia, niin se myös tiedetään ja vanhemmat myös pystyvät sillä tavalla kontrolloimaan. Vastuu on toki perheillä, mutta tuntuu siltä, että kieltäminen monesti vaan lisää nuorilla mielenkiintoa tarttua tällaisiin väkivaltaisiin ja muihin hyvin arveluttaviin videoihin ja dvd:ihin.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa puhemies! Onneksi meillä ennakkotarkastus edelleen tulee säilymään, siitä ei luovuta. Tiedän hyvin tämän ongelmakentän, jossa olemme lain noudattamisen ja valvomisen osalta, mutta pidän välttämättömänä ennakkotarkastusta. Tämän vuoksi väkivaltaohjelmat, väkivaltaan yllyttävät tai vaikkapa sellaisiin prosesseihin, mitä kouluampumis- tai räjäyttämistapaukset ovat olleet, yllyttävät ohjelmat ja niihin virikkeitä antavat voidaan ennalta estää, kun meillä on ennakkotarkastus. Ennakkotarkastus olemassaolollaan jo torjuu tuotantoa, joka on väkivaltaan yllyttävää, väkivaltaa kuvaavaa, ja sen takia antaa signaalin, että yhteiskunta haluaa torjua väkivallan ja siihen virikkeitä antavan kuvatuotannon. Ymmärrän hyvin, että tämän valvonta on hyvin hankalaa: kansainväliset satelliittitelevisiot tuovat ohjelmiaan, videoita on kaupan. Valvonta on hankalaa, mutta se, että laissa on tämä tuotu esille, antaa signaalin yhteiskunnan tahtotilasta, ja on hyvä, että myös sivistysvaliokunta on tuonut tämän ennakkotarkastuksen esille. Jälkitarkastus toimii aina jälkeenpäin. Silloin sammutetaan jo palanutta, silloin ei enää torjuta ennalta.

Uskon myös valistukseen, mutta valitettavasti lapset ja nuoret eivät vanhemmilta kysy, mitä he haluavat katsella. Vanhemmat eivät kykene heitä valvomaan, valitettavasti, ja näin ollen paras ratkaisu on se, että meillä on edelleen tehokas ennakkotarkastus. Se antaa suuntaviivaa ainakin vastuullisille kuvaohjelmien tuottajille, mihin suuntaan tuotteita pitää valmistaa.

Sanna Lauslahti /kok:

Arvoisa puhemies! Olen hieman ed. Lauri Oinosen kanssa eri mieltä. Vaikka me tarkastaisimme joka ikisen ohjelman tai elokuvan Suomessa täällä kansallisten rajojen sisällä, ei ole mitään takeita, etteivät ne lapset ja nuoret saisi materiaalia, joka ei olisi heille soveltuvaa, johtuen siitä, että satelliittitelevisio ja internet suoltavat ihan mitä tahansa materiaalia ja ohjelmaa ilman minkäänlaisia kansallisia rajoja. Siltä osin jääkin pohdituttamaan, onko tämä asia enää meidän kansallinen asia vai pitäisikö tästä saada kansainvälinen asia. Vähintäänkin tätä asiaa pitäisi tarkastella EU:ssa ja luoda yhtenäisiä periaatteita ja standardeja sille, minkälaiset ohjelmat soveltuvat minkäkin ikäisille. Tuskin siinä kamalasti eroja on maittain, miten tämä asia nähdään.

Valitettava tosiasia on, että meillä on tapahtunut jakelulogistiikassa ohjelmien osalta merkittävä teknologinen muutos. Siltä osin on vain katsottava maailmaa uusin silmin. Tämä laki pelkästään paikkaa tilannetta, ja kokonaisvaltainen uusi tarkastelu on paikallaan.

Leena Rauhala /kd:

Arvoisa puhemies! Tässä kuvaohjelmien tarkastamista koskevassa lakimuutoksessahan on kysymys ensimmäisestä vaiheesta, ja niin kuin sivistysvaliokuntakin korostaen on todennut, on erittäin tärkeää, että jatketaan tätä kuvaohjelmalain muutosta eli kehittämistä, koska nyt ennakkotarkastusjärjestelmä ei ole pystynyt suojaamaan lapsia tarkoituksenmukaisella tavalla. Sen vuoksi näen asian tärkeänä.

Mutta tämän lain jälkeen ja siinä kehityksessä, mikä vaihe seuraavaksi tämän lain kehittämisessä tuleekin, mielestäni ennen kaikkea pitää viestinnän alan toimijoiden vastuuta vielä entistä enemmän korostaa. Meidän ei tule vain sanoa, että me emme voi tehdä mitään näille mediavälineistä tuleville ohjelmille, joita tulee kansainvälisiltä markkinoilta, vaan löytää sellainen sääntely, niin kuin valiokunta toteaa, että "yhteissääntelyllä voidaan luoda yhteisiä sääntöjä ja ohjeita, käytännesääntöjä tai sopimuksia, joita alan toimijat vahvistavat itse vapaaehtoisesti ohjatakseen ja organisoidakseen toimintaansa", ja sitten on viranomaistoiminta, ja lailla tulee pystyä löytämään sellaisia keinoja, että lapsia pystytään suojelemaan. Se on se tärkein asia, että lapset eivät joudu väkivaltaa katsomaan televisiosta.

Leena Harkimo /kok:

Arvoisa puhemies! Myös omasta mielestäni tämä on oikeansuuntaista lainsäädäntöä. Tässä on hyvin perusteltu niitä syitä, minkä takia tästä ennakkovalvonnasta on paineet siirtyä nyt ehdotettuun lainsäädäntöön. Minun mielestäni ehdottoman tärkeää on myös todellakin se, niin kuin valiokuntakin painottaa, että tuodaan sitä informaatiota, jotta vanhemmat paremmin ovat selvillä siitä, mikä merkitys on milläkin kuvakkeella, milläkin merkinnöillä: tarkoittaako "+18 vuotta" pelin kyljessä sitä, että peli on niin vaikea, että lapset eivät sitä hallitse, jolloin välttämättä sen sisältö silloin ei ole sellaista, mikä olisi haitallista lapsille. Minun mielestäni tämä on yksi merkittävä asia. Siinä mielessä on tärkeää juuri se, että tehdään ne kuvakkeet sellaisiksi, että ne ovat helposti ymmärrettävissä, sen suuntainen lainsäädäntö.

Aivan yhtä lailla valiokunta painottaa sitä, että myös televisionkatsojien mahdollisuuksia antaa palautetta parannetaan ja siihen tulee kiinnittää huomiota.

Se, onko lastensuojelun näkökulmalla todellakin merkittävää vaikutusta, riippuu tv-yhtiöiden ja viranomaisten toiminnasta, kyllä se vastuu pitkälti sitten siirtyy sinne.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Ed. Harkimon viimeinen virke oli asian ydin. Elikkä silloin kun kysymys on vaikuttavuudesta, kysymys on kansallisista tv-yhtiöistä, jotka ovat meidän vallassamme, ja tämä merkitsee siis Yleisradiota ja kaupallisia kanavia. Elikkä toisin sanoen se vaikuttavuus, mistä kaksi edellistä puhujaa ovat puhuneet, koskee Suomessa kymmentä henkilöä. Siinä se on, koko homma on sillä selvä: Kun he käyttäytyvät viisaasti, niin kaikki menee hyvin. Jos he käyttäytyvät epäviisaasti, tai joku heistä, niin silloin se vaikuttavuusaste, mitä olemme tavoitelleet, ei ole ollut mahdollinen.

Outi Mäkelä /kok:

Arvoisa puhemies! Nykyinen ennakkotarkastusjärjestelmä ei todellakaan suojaa tarkoituksenmukaisella tavalla lapsia, ja tämä esitys on erittäin hyvä ja oikeansuuntainen askel eteenpäin.

Mutta kuten ed. Lauslahtikin totesi, aina on myös tätä kyseenalaistakin materiaalia saatavilla, ja siinä mielessä se, mitä valiokunta korostaa, elikkä medialukutaito on erittäin tärkeä. Se, että medialukutaitoja opetettaisiin sekä varhaiskasvatuksessa että yleissivistävässä koulutuksessa nykyistä paremmin, olisi erittäin tärkeää, samoin mielestäni myös median käyttötaitojen opetus. Ei ole välttämättä kaikille lapsille aina selvää se, mitä merkitsee se, jos roikkuu useita tunteja päivässä pelien äärellä tai muuta, ja tämä on osa sitä mediakasvatusta, mitä meidän pitää lapsillemme antaa.

Päivi Räsänen /kd:

Arvoisa puhemies! Tämä esitys on varmasti huolella harkittu ja yksimielinen. Itseäni ilahdutti se, että tässä mietinnössä on varsin paljon painotettu nimenomaan kotien ja vanhempien vastuuta lasten audiovisuaalisten palvelujen käytöstä. Toki sitten yhteiskunnallisilla instituutioilla on vastuunsa sen suhteen, millä tavalla pystytään suojaamaan ennen muuta niitä lapsia, joiden vanhemmat eivät syystä tai toisesta tätä vastuutaan kanna. Nämä tv-yhtiöt, jotka täällä edellisissä puheenvuoroissa otettiin esiin, ovat todellakin tärkeässä roolissa. Aika paljon tulee sitä kansalaispalautetta vanhemmilta myös ennen kello 21:tä lähetetyistä ohjelmista, että tulee lapsille soveltumatonta materiaalia nähtäväksi. Televisioyhtiöiden korvat eivät aina tunnu olevan sille palautteellekaan auki. Eli yhä enemmän toivoisin sitä vastuullisuutta, että huomioitaisiin vanhempien ja lasten näkökulma, kun tätä palautetta on annettu.

Tommy Tabermann /sd:

Herra puhemies! Kyllä tämän asian ydin on siinä, niin kuin valiokunnassa saimme asiantuntijoilta selkeän viestin, että me tarvitsemme kansallista medialukutaito-, mediaosaamisohjelmaa kaikille tuolta tarhaiästä lähtien aikuiskoulutukseen saakka. Ilman sitä tämä ongelma ei millään tavalla ratkea. Tuolla on 30 miljoonaa pornosivustoa, joihin pääsee kuka tahansa napsuttamalla oikein tietokonettaan, ja se on vaan yksi esimerkki siitä, minkälaisessa maailmassa me elämme.

Tässä salissa aikaisemmin viikolla jo eräs edustaja piti lapsille vahingollisena sitä, että lapsi näkee kotona vanhempien suhtautuvan hellästi toisiinsa. Aika monessa — kymmenessätuhannessa — suomalaisessa kodissa lapsi näkee joka vuosi, kuinka ainakin toinen vanhemmista saa nyrkistä. Sellaisessa maailmassa me elämme, ja ei tarvita aina edes mediaa väkivallan näkemiseen.

Mutta tämä on tämän asian ydin, että tarvitsemme kiireesti kansallisen medialukutaito-ohjelman kaikille ikäryhmille ja kaikille tasoille.

Keskustelu päättyi.