Täysistunnon pöytäkirja 54/2007 vp

PTK 54/2007 vp

54. KESKIVIIKKONA 26. SYYSKUUTA 2007 kello 15 (15.05)

Tarkistettu versio 2.0

10) Laki rikoslain 2 c luvun 5 §:n ja 21 luvun 9 §:n muuttamisesta

 

Lyly Rajala /kok(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Otin oikein rikoslain tänne mukaan, koska puhemiehenä on entinen oikeusministeri, ettei tule puhuttua puuta heinää. Tämä lakialoitteeni liittyy tuonne rattijuoppojen maailmaan, mihin kuuluu myöskin seuraava, tämän jälkeen käsittelyyn tuleva ed. Karjulan esitys, minulla lähinnä tuonne rikoslain sovelluksiin.

Lakialoitteessani ehdotan, että rikoslain 21 luvun 9 §:ään lisättäisiin 2 momentti, jonka mukaan niissä tapauksissa, kun kuolema aiheutetaan moottoriajoneuvolla ja samalla aiheuttaja syyllistyy törkeään rattijuopumukseen, rangaistuksen alaraja olisi vähintään 1 vuosi vankeutta eikä 4 kuukautta. Samalla edellytetään, että rikoslain 2 c luvun 5 §:ään lisätään 4 momentti, jonka mukaan tästä rikoksesta ei pääsisi ehdonalaiseen vapauteen, vaan rangaistus tulisi kärsittäväksi niin sanotusti päivästä päivään. Tuomio tulisi jo alun perin pääsääntöisesti määrätä ehdottomana vankeusrangaistuksena. Eli tällä lakialoitteella ehdotan, että autolla alkoholin vaikutuksen alaisena aikaansaatu kuolema tulisi rangaista siis samaan tapaan kuin ampuma-aseella aiheutettu hengenlähtö.

Arvoisa puhemies oikeusministerinä ja juristina tietää myöskin tilastot, että välttämättä rangaistusten koventamisella eivät rikokset vähene. Mutta itse olen lähes kymmenen vuotta istunut maallikkotuomarina elikkä lautamiehenä Oulun käräjäoikeudessa ja istun edelleen ja tämmöinen maalaisjärki eli niin sanottu kansalaisen oikeustaju on tuolla korvien välissä. Sen vuoksi hiukan vertailen, mitä säätää rikoslaki, 21 luku, joka on otsikoitu "Henkeen ja terveyteen kohdistuvista rikoksista":

"Tappo: Joka tappaa toisen, on tuomittava taposta vankeuteen määräajaksi, vähintään kahdeksaksi vuodeksi." Ja sitten tällainen nykyinen käytäntö, mikä on vallalla: jos tapat toisen autolla, ajat humalassa, se on kuolemantuottamus yleisimmin.

"Joka huolimattomuudellaan aiheuttaa toisen kuoleman, on tuomittava kuolemantuottamuksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi." Tässä on tämä alaraja neljä kuukautta nykyään yleisesti käytössä, jos se menee vankeuden puolelle.

Ihmettelen vaan, millä tavalla kenenkään oikeustajuun mahtuu tällainen. Jos ihminen tappaa toisen, sitä voidaan käsitellä tappona, murhana tai surmana. Surmastakin saa vähintään neljä vuotta, enintään kymmenen vuotta. Oikeustajuni sanoo, että jos ihminen tappaa toisen puukolla, pyssyllä tai jollakin muulla astalolla, silloin hän syyllistyy yhteen rikokseen, riistää toiselta hengen, mutta jos ihminen tekee tämän ajellen autolla humalassa ja kanssaihminen kuolee siinä, niin minun oikeustajuni sanoo silloin, että tämä henkilö syyllistyy kahteen rikokseen: hän sekä syyllistyy rattijuopumukseen että aiheuttaa toisen ihmisen kuoleman. Kuitenkin tosiaan rattijuoppojen aiheuttamat kuolemat käsitellään käräjäoikeuksissa lähes poikkeuksetta kuolemantuottamuksena eikä tappona. Tätä tällä asialla ajan takaa, että ne rattijuoppojen aiheuttamat kuolemat käsiteltäisiin samalla tavalla kuin muutkin, erilaisilla aseilla tai astaloilla tehdyt tapot eikä kuolemantuottamuksena.

Pertti Hemmilä /kok:

Arvoisa herra puhemies! Ed. Rajalan aloite sinänsä on asiasisällöltään erittäin kannatettava, mutta epäilen, että Suomen lainsäädäntöön tuollaista ei kovin helpolla kuitenkaan rikoslakiin saada sovitettua. Mutta perustelujen osalta yhdyn ed. Rajalan näkemykseen monilta osin.

Keskustelu päättyi.