5) Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi väylämaksulain
6 ja 8 §:n muuttamisesta
jatkui
Liikenneministeri Merja Kyllönen
Arvoisa puhemies! Vanhasen ensimmäisen hallituksen
aikana on hyväksytty nykyinen, voimassa oleva väylämaksulaki,
ja lakia on siis noudatettu myös edellisen hallituksen
aikana. Aiemmin on hyväksytty väylämaksulain periaate,
että väylämaksutuloilla katetaan kauppamerenkulun
rannikolla aiheuttamat kustannukset, vaikka laki onkin nyttemmin
muotoutunut veroluonteiseksi. Kauppalaivat ja risteily-alukset kustantavat
väylämaksuilla ne menot, jotka valtiolle aiheutuvat
meriväylien ja merenkulun turvalaitteiden rakentamisesta,
ylläpidosta ja hoidosta, alusliikennepalvelusta, eli vts:stä, sekä jäänmurrosta.
Taloudellisesti tehokas hinnoittelu perustuukin aina aiheutettuihin
kustannuksiin, jotka on kohdistettava mahdollisimman tehokkaasti
kustannusten aiheuttaneiden maksettavaksi. Tänä vuonna
väylämaksujen kustannusvastaavuus on 76 prosenttia,
ja kustannusvastaavuusperiaatteen noudattamiseksi hallitus antaa
nyt eduskunnalle budjettilain väylämaksujen korottamisesta
12 prosentilla. Esitetyllä korotuksella väylämaksujen
kustannusvastaavuus nousee 86 prosenttiin mutta jää edelleen
alijäämäiseksi. Kauppalaivoilta ei siis
peritä kaikkia väylänpidosta aiheutuneita
kustannuksia ensi vuonna.
Sen sijaan edellisen hallituksen aikana vuosina 2006—2008
väylämaksuja kerättiin selvästi enemmän
kuin kustannusvastaavuus edellytti. Noina vuosina rasitettiin elinkeinoelämää käytännössä
51
miljoonan euron verran yli tarpeen. Nykyinen hallitus asettaa väylämaksut
tasolle, joka on korotuksen jälkeenkin alijäämäinen. Tämä on
nyt puheenvuoron käyttäjien syytä muistaa.
On otettava lisäksi huomioon, että jatkossa väylämaksuun
korotuspaineita luo jäänmurtokalustomme uusimistarve.
Arvoisa puhemies! Kahden edellisen talven paukkupakkaset nostivat
jäänmurron kustannuksia. Jäänmurtajilla
oli viime vuonna 1 037 toimintapäivää,
mikä oli selvästi enemmän kuin aiempina,
leutoina talvina. Ensi vuonna varaudutaan normaaliin talveen eli
toimintapäiviä oletetaan olevan noin 840. Eli
kustannusvastaavuutta ei ole hämätty millään
laskelmilla siten, että jäänmurtajien
toimintapäiviä olisi reivattu ronskisti ylöspäin,
kuten muutamissa jo kuuluneissa viesteissä on väitetty.
Arvoisa puhemies! Väylämaksu määräytyy alustyypin,
aluksen koon ja jäissäkulkuominaisuuksien sekä käyntikertojen
perusteella. Kauppalaivat tai risteilijäalukset maksavat
väylämaksua, kun ne saapuvat ulkomailta suomalaiseen satamaan
tai kotimaisesta satamasta toiseen. Väylämaksu
maksetaan vain kerran, jos alus purkaa tai lastaa alusta useammassa
satamassa. Maksu maksetaan kertaalleen myös silloin, jos alus
saman matkan aikana poikkeaa lastausten välillä täydentämään
lastia lastaus- tai ahtausteknisistä syistä ulkomaan
satamassa. Väylämaksu maksetaan kerran, jos alus
vain poikkeaa satamassa esimerkiksi tankkaamassa polttoainetta.
Väylämaksut ovat vain yksi logistinen kustannuserä suomalaisen
elinkeinoelämän kuljettaessa tuotteitaan markkinoille
merten taa. Edellisen hallituksen aikana, vuonna 2008, Suomi oli
myötävaikuttamassa kansainvälisessä merenkulkujärjestössä Imossa
siihen, että alukset joutuvat Itämeren alueella
noudattamaan kireämpiä rikkipäästösäädöksiä kuin
vaikkapa Välimerellä. Nykyinen hallitus pyrkii
tekemään kaikkensa, jotta voisimme pehmentää rikkidirektiivin
aiheuttamia kustannuspaineita suomalaiselle elinkeinoelämälle,
ja toivon, että myös oppositio yhtyy tähän
yhteiseen rintamaan ja taistoon suomalaisen elinkeinoelämän
ja merenkulun puolesta.
Arvoisa puhemies! Osana liikennepoliittista selontekoa me olemme
suunnitelleet muutoksia myös väylämaksulakiin.
On selvää ja perustel-tuakin, että elinkeinoelämä ja
merenkulkuala tällä hetkellä voimakkaasti
arvostelevat maksujen korottamista. Syy on lähinnä se,
että myös muita merenkulun maksuja, kuten luotsausmaksuja,
on jouduttu nostamaan. Lisäksi ala on huolissaan tulevien
ympäristörajoitusten taloudellisista vaikutuksista,
ja ministeriömme, ja allekirjoittanut ministerinä,
pitää erittäin tärkeänä sitä,
että koko väylämaksujärjestelmän
kriteerit tarkastellaan uudelleen ja uudistetaan kokonaisvaltaisesti. Käynnistämme
valmistelutyön tämän syksyn aikana, ja
liikennepoliittisessa selonteossa tulemme tarkemmin linjaamaan palvelutasosta
myös jäänmurron osalta. Emme suinkaan
ole jääneet lumeen makaamaan ja katselemaan, mitenkä maksut
nousevat ja laskevat, vaan lähdemme uudistamaan koko järjestelmää,
mikä mielestäni olisi pitänyt tehdä jo
vuosia sitten.
Yksi vaihtoehto voisi olla kiinteä maksu. Toisaalta
maksun määrittelyssä voisi nykyistä paremmin
ottaa huomioon yksittäisen aluksen aiheuttamat kustannukset
väylänpidolle ja jäänmurtoavustukselle.
Myös ympäristökriteerit nousevat mieleen,
mutta toisaalta ne voisivat luoda kustannuspaineita suomalaiseen
tonnistoon, joka on valtaosiltaan aika vanhaa. Väylämaksun
perusteiden tulee mielestäni olla selkeät ja käytännössä selkeästi
todennettavat. Meillä oli suuria vaikeuksia 2000-luvun
alkupuolella epäselvien väylämaksuun
liittyvien jääluokkatulkinnallisuuksien takia.
Asia on nyt saatu korjatuksi. Jos lähdetään
luomaan uutta järjestelmää, niin meidän
tulee varmistua siitä, ettei vastaavia tulkintaongelmia
pääse syntymään.
Arvoisa puhemies! Toivonkin, että liikennevaliokunta
ja valtiovarainvaliokunta antaisivat omalta osaltaan aikataulujen
niin salliessa oman panoksensa uudistamistyöhön
käsitellessään nyt keskustelussa olevaa
väylämaksulakia. Toivon, että sekä hallituspuolueiden
jäseniltä että myös oppositiolta
löytyy rakentavaa vuoropuhelua ja ajatuksia väylämaksulain
uudistamisen osalta. Tiedän toki, että budjettimietintöön
ja sen laadintaan liittyy tiukka aikataulu, joten on hyvä ottaa tietysti
omalta osaltani se huomioon, mutta kysyvähän ei
koskaan tieltä eksy, joten neuvoa voi tässäkin
asiassa pyytää.
Elisabeth Nauclér /r:
Ärade herr talman! Det här förslaget
till ändring av lagen om farledsavgifter är helt
enkelt en höjning av avgifterna med 12 procent så att
staten får kostnadstäckning för byggande-,
underhåll och skötsel av allmänna farleder
för sjöfarten och av de säkerhtesanordningar
som behövs för sjötrafiken.
Minister Kyllönen redogjorde här för
täckningsgraden under olika år så jag
avstår från att göra det, och det kan
man också läsa i propositionen. Avgifterna föreslås
uppburna på samma grunder som tidigare, och det kan man
ju tycka att det är allt gott och väl, men den
här lagen tar inte tillvara de möjligheter vi
har att med skatteinstrumentet styra miljöpåverkan.
Minister Kyllönen lyfte också upp svaveldirektivet
som syftar till att förbättra miljön,
men som kommer att innebära stora kostnader och ställa
stora krav, och det här hade varit en annan möjlighet,
och också förbättrat miljön.
I propositionen sägs det att det är viktigt
att systemet med fartygsavgifter i framtiden ses över,
och det var också vad minister Kyllönen här
underströk, så att strukturen och grunderna för
det bättre motsvarar miljökraven och främjar en
fungerande vintersjöfart. Dessutom borde avgifterna för
sjötransporter granskas i förhållande till
avgifter som tas ut av väg-, luft- och spårtrafiken.
Men enligt min mening borde inte detta lagförslag
kommit till riksdagen innan ett differentierat system hade utarbetats,
som i förlängningen hade gett oss en miljövänligare
trafikpolitik.
En plattförhöjning som nu föreslås är
inte rättvis, och särskilt inte då det
gäller fartyg som investerat i de högsta isklasserna
IA och IA Super. De bidrar faktiskt till att hålla isrännorna öppna och
detta borde på något sätt ha uppmärksammats.
Det är förståeligt att staten inför
ett system som gör att statskassan får kostnadstäckning, men
det är inte acceptabelt att skapa, eller fasthålla
vid ett avgiftssystem som uppfattas som orättvist mellan
de som ska betala avgifterna.
Att revidera hela det nu föreslagna systemet i kommunikationsutskottet
går naturligtvis inte, men jag uppmanar ändå utskottet
att se på möjligheterna att rätta till
några av de orättvisor som isklasserna skapar.
Mirja Vehkaperä /kesk:
Arvoisa puhemies! Aluksi on todettava, että tosiasioita
ei voi juosta karkuun. Ja kuten ministeri Kyllönen sanoi,
väylämaksukertymä aleni ja oli alijäämäinen
vuosina 2009 ja 2010. Alijäämäisyyteen
on vaikuttanut aluskäyntien määrän
vähentyminen laman johdosta sekä väylänpitokustannusten
nousu — aivan inhimillisiä asioita. Ja erityisesti
jäänmurron kustannukset ovat nousseet muun muassa
kovan talven vuoksi ja tulevat varmasti nousemaan, mikäli
samanlaisia kovia talvia tulemme vielä kokemaan.
Arvoisa puhemies! On kuitenkin todettava, että hallitus
on ottanut nyt esityksekseen sen, että 12 prosentilla väylämaksuja
nyt korotetaan. Tämä on todella jämerä toimenpide
meidän merenkulkumme kannalta. Vuonna 2012 ulkomaanliikenteen
tavarakuljetusten määrän arvioidaan nousevan
noin 3 prosenttia, ja siten aluskäyntien määrän
arvioidaan kasvavan lähes saman verran. Kasvun arvioidaan
vaikuttavan myös tulokertymän kasvuun noin 1,5
prosenttia. Eli ollaan varsin optimistisia tämän
merenkulun kasvun suhteen.
Ensinnäkin itse totean, että kyseenalaistan
tämän väylämaksun korotuksen
suuruuden tällä hetkellä. Nyt erityisesti
tarvitsisimme Suomessa ulkomaankaupan kilpailukyvyn parantamisen elementtejä.
Hallituksen esitys lisää nyt varustamoiden ja
yritysten logistisia kustannuksia. Ja muitakin mustia pilviä valitettavasti
on merenkulun tontilla, muitakin kuin tämä väylämaksun
korotus. Eduskunnassa todellakin nyt käsitellään useammassa
valiokunnassa rikkidirektiiviä, josta tulee todellisia
isoja kustannuksia meidän meriliikenteeseemme, mikäli
kansallisia tai EU:n tasoisia tukiratkaisuja sen vähärikkisen
polttoaineen käytön tai niiden rikkipesureiden
asennusten suhteen emme saa aikaan. Myös samalla on sanottava,
että hallitus esittää polttoaineen hinnannousua,
joka myöskin heikentää meidän mahdollisuuksiamme
käyttää merireittejä kuljetusvälineenä.
Arvoisa puhemies! Jos ja ilmeisesti kun tämä väylämaksun
korotus runnotaan eduskunnassa läpi, niin haluan toivoa
sitä, että näitä väylämaksun
tuottoja käytetään entistä tehokkaammin
merenkulun toimintaympäristön parantamiseen. Ja kysynkin
arvostetulta ministeri Kyllöseltä, onko ajateltu
näin, että yhä enemmän näitä tuottoja voidaan
sitten subventoida tähän merenkulun parantamiseen.
Erityisesti pohjoisen satamat odottavat väylien syventämisiä ja
tehokkaampaa jäänmurtotoimintaa, koska näitä kylmiä talvia varmasti
tullaan vielä näkemään. Tulevat
suuret kaivokset tarvitsevat suoria reittejä Pohjois-Suomesta
maailmanmarkkinoille, ja on mahdollista, että mineraalit
kuljetetaan tulevaisuudessa Suomen satamien sijaan muiden maiden
satamien kautta, kuten Norjan, Ruotsin tai mahdollisesti kymmenien
vuosien päästä myöskin Venäjän
satamien kautta. Emme saa missään mielessä mitoittaa
itseämme ulos tästä kovasta kilpailusta,
ja minusta tämä hallituksen esitys on nyt uhkakuva tälle
asialle.
Anu Vehviläinen /kesk:
Arvoisa puhemies! Kuuntelin seuraajani, ministeri Kyllösen,
esittelyä tästä väylämaksujen
korotuksesta ja totean ensinnäkin sen, kuten te omassa
esittelypuheenvuorossanne, että kustannusvastuu, tämän
vastaavuuden aikaansaaminen, se ei ole todellakaan helppo asia,
ja talvet eivät ole veljiä keskenään. Nyt
on nähty kaksi hyvin erikoista talvea näitten jäänmurto-olosuhteiden
vuoksi ja nyt toivotaan, että tuleva talvi olisi erilainen.
Ymmärrän äärimmäisen
hyvin sen kritiikin, mitä on tässä hallituksen
esityksessäkin, kun täällä on
referoitu näitä lausuntoja eri aloilta, miksi
juuri nyt pitää nostaa 12 prosenttia väylämaksuja.
Siellä muun muassa EK ja näytti myös
Lapin Kauppakamari omassa lausunnossaan kritisoineen sitä,
että juuri nyt tässä tilanteessa, kun
elämme taloudellisesti epävarmoja aikoja sekä kansainvälisessä taloudessa
että myös kotimaassa, ei pitäisi laisinkaan
laittaa näitä lisämaksuja. Tietysti syyhän
on se, että jos ajatellaan Suomea tällaisena syrjäisenä ja
vientiriippuvaisena maana — lähes 90 prosenttia
viennistämme kulkee meriteitse — niin silloin
näiden kuljetus- ja logistiikkakustannusten ei tulisi kohota
yhtään.
Kuulin myös ministeri Kyllösen esittelypuheenvuorossa
pienen viittauksen tähän niin sanottuun rikkikysymykseen.
Pikkusen huonosti ehkä sen kuulin, mutta sen verran kuitenkin,
että siinä todettiin, että näiden
tiukkojen rikkirajojen aikaansaamista Itämerellä ja
muilla herkillä alueilla myös edesauttoi edellinen
hallitus, ja se pitää paikkansa. Totean sen verran,
että silloin kun 2008 syksyllä tehtiin tämä Marpol-sopimus
siellä Imon piirissä, niin totta kai se on hyvä ja
tavoiteltava asia, että pyritään siihen,
että mahdollisimman matalarikkistä polttoainetta
olisi käytettävissä myös täällä meidänkin
lähimerillämme, että jokainen sen ymmärtää.
Mutta mitä sitten, kun olen kuullut viime viikolla
myös täällä salissa arvostelua
myös itseäni kohtaan siitä, että on
suhtauduttu ikään kuin löysästi,
niin Suomi oikeastaan ei kyllä suhtautunut ollenkaan löysästi,
vaan me laitoimme vuosi sen Marpol-sopimuksen jälkeen nootin,
jossa kerroimme, että emme tule hyväksymään
tätä Marpol-sopimusta, näitä tiukkoja
rikkirajoituksia, ennen kuin olemme kansallisesti näitä asioita
käsitelleet meidän parlamentissamme, ja sehän
tarkoittaa juuri sitä, kun se rikkidirektiivi tulee tänne
meidän käsiteltäväksemme.
Tässä matkan varrella on tapahtunut sellaista, mitä pidän
huonona: Imo-prosessin aikana, joka siis alkoi jo paljon ennen kuin
minustakaan tuli ministeri, ei selvitetty niitä kustannusvaikutuksia
ja sitä, onko sitä matalarikkistä polttoainetta saatavilla
riittävästi, tai myöskään
niitä mahdollisia liikennemuotosiirtymiä mereltä maakuljetuksiin
tai myöskään tätä teknologiapuolta.
Suomen aloitteesta komissio lähti tekemään
silloin 2008—2009 näitä selvityksiä,
ja ne valmistuivat noin puolitoista vuotta sitten ja viimeiset niistä viime
vuonna. Silloin oli nähtävissä, että yksi asia
nousee ylitse muiden, ja se on tämä hintakysymys.
Samaan tulokseen on tultu myös täällä kotimaan
selvityksissä, eli tämä Turun merenkulun
asiantuntijaorganisaatio on sitä selvittänyt.
Ja ne haitarit, miten paljon arvioidaan kustannuksia lisäävän
tämän tiukan rikkirajoituksen, on otettava todella
huomioon.
Itse olen edustanut jo pitkään sitä kantaa,
että meidän olisi järkevää hakea
tämän rikkidirektiivin yhteydessä selvää siirtymäaikaa.
Vuosi 2015 on todella lähellä, siihen ei ole kuin
pari kolme vuotta aikaa, ja toisaalta globaaleilla merillä ovat nämä rajoitukset
astumassa 0,5:n muodossa vasta silloin 2020, jopa 2025, voimaan.
Sen takia toivon — kun tiedän, mikä tämä valtioneuvoston kanta
myös eduskunnan valiokunnissa käsittelyssä olevissa
asiakirjoissa on — että täällä myös pystyttäisiin
tätä harkitsemaan ja otettaisiin vielä jopa
suorempi askel, mitä nyt hallitus omassa esityksessään
on ottanut tai mitä edellinen hallitus tekisi. Uskoisin,
että se olisi kansallisesti viisautta, että me
hakisimme selvää siirtymäaikaa tähän
rikkidirektiiviin.
Mika Niikko /ps:
Arvoisa puhemies! Väylämaksun 12 prosentin
korotus yhdellä kertaa tällaisessa taloustilanteessa
Suomessa ei ole kovin hyvä ratkaisu, ellei sitten huomioida
sitä, että jollakin tavalla tullaan myös
vastaan näitä varustamoja siinä korotusmaksun
yhteydessä, kun niitä rahoja ruvetaan jakamaan.
Mutta se, mikä minua eniten huolestuttaa, on tämän
hallituksen suhtautuminen tähän tiukkaan rikkipäästödirektiiviin,
joka uhkaa koitua Suomen merenkululle kuolemaksi ja sitä kautta myös
vientiteollisuudelle. Se tuo nimittäin erittäin
ison laskun suomalaiselle kansantaloudelle. Pelkästään
Metsäteollisuus ry:n mukaan tiukemmat rajoitukset kalliimman
ja puhtaamman polttoaineen johdosta tuovat 200 miljoonan euron lisälaskut.
Varustamoyhdistys taas on arvioinut lisälaskun olevan Suomen
merikuljetuksille jopa 800 miljoonaa euroa, joten ei voida puhua
pienestä rikkipäästödirektiivistä,
sillä tämähän on äärettömän
suuri kustannuserä katettavaksi teollisuudelle ja merenkululle.
Mikäli näin toimitaan, itse opposition edustajana
en voi muuta nähdä kuin että vihreät
ja vasemmisto hallituksen siunaamana haluavat murentaa suomalaisen
kilpailukyvyn näinkin tiukkana aikana kuin nytten Suomen
taloudessa eletään. (Erkki Virtanen: Niinpä tietysti!)
Kysyisinkin arvoisalta ministeri Kyllöseltä: Olisiko
tämä rikkidirektiivi ollut mahdollista ottaa käyttöön vasta
vuonna 2020? Miksi me emme sen edestä taistelleet yhtään?
Miksi tätä pitää niin sanotusti jouduttaa
ja ottaa se niin aikaisin käyttöön? Olisimme
saaneet lisäaikaa kehittää edullisemmin hyvää uusiutuvaa
energiaa sekä olisimme saaneet myös kehittää varustamojen
toimesta uudenlaista teknologiaa puhdistaa näitä savukaasuja.
Arto Pirttilahti /kesk:
Arvoisa puhemies! Olen näistä väylämaksuista
samaa mieltä meidän edustajien Vehviläisen
ja Vehkaperän kanssa.
Ministeri Kyllönen otti esille tämän
rikkidirektiivin, ja me olemme saaneet hyvää informaatiota
eduskuntaan viime aikoina siitä. Kuten aikaisemmat puheenvuorot
ovat esille tuoneet, puhutaan miljardiluokan kustannuksista. Tokihan kannatan
puhtaampaa liikennemuotoa, mutta tällä hetkellä meillä ei
ole todellakaan valmiutta rikkipesureitten, lipeälietteitten
ja muitten septitankkien rakentamiseen, saatika sitten ole vielä valmiutta
näitten kaasulaivojenkaan tekemiseen. Eli ilman muuta näissä talkoissa,
kun ministeri Kyllönen kysyi, oppositio on mukana puolustamassa
suomalaista puuteollisuutta, suomalaista kaivosteollisuutta ja myös
Suomen kilpailukykyä tässä asiassa. Tällä direktiivillä eriarvoistetaan
meidän ja Välimeren maitten kilpailukyky hyvinkin
vahvasti.
Uskon, että oppositio on yhtenä voimana, mutta
toivon, että myös hallitus olisi yhtenä jalkana
tämän asian edistämiseksi, kaikki puolueet yhdessä mukana.
Laskisin tähän mukaan myös hallituspuolueitten
europarlamentaarikot, että he olisivat vahvasti tämän
asian takana, että saataisiin lisäaikaa. Näkisin,
että se lisäaika 2020:kään ei
ihan välttämättä riitä,
mutta mentäisiin tässä direktiivin muodostumisessa
samaan, mitä tässä esitettiin, sinne
globaaliin ajanjaksoon, eli 2020 + 5.
Liikenneministeri Merja Kyllönen
Arvoisa herra puhemies! Kiitän kollegoja hyvistä puheenvuoroista.
Jos vastaan ihan järjestyksessä, niin toki
on totta, että koko väylämaksumallijärjestelmän
pitäisi perustua siihen, että hintataso kyetään
pitämään erilaisten vuosien ja erilaisten
talvien aikana vakaana, ja sen pitäisi olla hyvin meidän
kaikilla toimijoilla tiedossa. Se tavoite ja tahtotila meillä nyt
ministeriössä on laittaa tämä asia
siihen malliin, että se aidosti palvelee sekä meidän vientiteollisuutta
että myös meidän merenkulkua. Mutta valitettavasti
tällä hetkellä ollaan siinä tilanteessa,
että budjetin sisällä, mikäli
mitään ei tehdä, meillä on 21,5
miljoonan alijäämä, ja tällä muutoksella,
joka on iso, myönnän sen, 12 prosenttia, me pääsemme
12,9 miljoonan alijäämään, joka
mielestäni sekin on vielä iso. Elikkä korotustarve
tällä hetkellä olisi ollut vieläkin isompi.
Jos arvioidaan tilannetta niin, että olisi pitänyt
tehdä ensin muutokset ja miettiä tilannetta sitten,
niin erilaisessa taloudellisessa tilanteessa tähän
varmaan olisi voitu päätyä. Mutta minun
olisi sitten siinä vaiheessa pitänyt löytää ne rahat
koko meidän oman toimialan sisältä, ja
uskon, että ainakin edeltäjäni Vehviläinen
tietää, kuinka tiukka koko meidän perusväylänpidon
ja liikenneministeriön budjetti siinä suhteessa
on, niin että sitten täytyy laittaa asioita erilaiselle
viivalle.
Liittyen edustaja Niikon puheenvuoroon: herkkä merialue,
Itämeri, kun kysytään, miksi 2015, niin
vastaus on se, että meidän merialueemme, Itämeri,
on arvioitu niin herkäksi, että siinä vaaditaan
jo nopeampia toimenpiteitä. Tämä kysymys
on mietityttänyt itseänikin sen takia, että näen,
että meidänhän pitäisi olla
samalla viivalla kaikilla merialueilla, koska kaikki merialueet
ovat haavoittuvia ja niitten suojelemiseksi pitäisi tehdä vakaasti
toimia hyvässä yhteistyössä.
Sen sanon, että on taisteltu edellisen hallituksen aikana
ja taistellaan tämänkin hallituksen aikana. Minä rohkenen
väittää, että meidän
ministeriössämme tämän asian
kanssa ei ole missään vaiheessa makailtu tai odoteltu,
vaan on oltu aktiivisia ja etupainotteisesti liikkeellä.
Sen vuoksi näenkin tärkeänä,
että sekä hallitus että oppositio tekee
tässä vahvaa yhteistyötä, koska
me olemme tasan tarkkaan samassa veneessä koko meidän
teollisuuden ja merenkulun tulevaisuuden kanssa.
Sitten, jos mietitään ympäristövaikutusten
ohjaamista, edustaja Nauclér otti mielestäni tärkeän
asian esille liittyen siihen, millä tavalla meillä kyetään
myös näitten väylämaksujen kautta
ohjaamaan ympäristövaikuttavuuteen ja toimiin
sen suhteen, että ympäristö otettaisiin
paremmin huomioon. Ongelmat tiedetään, ja ne tullaan
tarkastamaan vakaassa yhteistyössä myös
sitten eduskunnan kanssa. Se, mikä tällä hetkellä tietysti
itseäni nyt kaiken kaikkiaan mietityttää ja huolettaa
tässä kokonaisuudessa, on se, että me pystyisimme
parhaalla mahdollisella tavalla ja parhailla mahdollisilla keinoilla
löytämään ne ratkaisut, millä palvelisimme
koko meidän merenkulun ja tärkeän vientiteollisuuden
tulevaisuutta näinäkin haasteellisina aikoina.
Ja voin kyllä vakuuttaa teille, että ei missään
vaiheessa ole ollut helppo ratkaisu tänä taloudellisena
aikana tuoda tällaista väylämaksulakia
tänne eduskuntaan, mutta en ole myöskään
voinut sulkea silmiäni siltä, että tällä hetkellä meidän
tilanne väylämaksuproblematiikan osalta on se,
että alijäämä on liian iso ja
sitä ei voi vaan katsoa niin, että odotellaan
ja huolehditaan ongelmista sitten joskus, vaan toimenpiteitä vaadittiin
nyt.
Keskustelu päättyi.