Oikeusministeri Tuija Brax

Arvoisa puhemies! Hallitusohjelmassa linjattiin, että vuonna 2000 voimaan tulleen perustuslain toimivuutta arvioidaan ja perustuslain mahdollista muuttamista varten asetetaan parlamentaarinen ohjausryhmä.

Käsillä oleva esitys perustuu Perustuslaki 2008 -työryhmän laatimaan kartoitukseen perustuslain muutostarpeista ja Taxellin komitean laatimiin konkreettisiin esityksiin. Ensimmäisessä työryhmässä olivat edustettuina kaikki edus- kuntapuolueet. Olimme työryhmässä perustuslain muutostarpeista sangen pitkälle yksimielisiä. Taxellin komiteassa saavutettiin niin ikään laaja tuki keskeisille esityksille. Kiitos siitä, kiitos laajasta kompromissihalukkuudesta tuossa tärkeässä vaiheessa.

Perustuslain tarkistamisen tavoitteena on jatkaa perustuslain kokonaisuudistuksessa ja sitä edeltäneissä osauudistuksissa omaksuttua linjaa valtiosäännön parlamentaaristen piirteiden vahvistamiseksi. Esityksellä vahvistetaan valtioneuvoston asemaa suhteessa tasavallan presidenttiin kuitenkin siten, että presidentti edelleen säilyttää asemansa merkittävänä valtioelimenä. Presidentti osallistuisi vastaisuudessakin valtiolliseen päätöksentekoon.

Taxellin komiteassa syntyneen kompromissin — ja tämä on kompromissi, ja sen takia se varmasti syntyi, koska presidentin puolesta puhuneet tältä osin saivat tahtonsa hyvin pitkälle läpi — yksi keskeinen osa oli, ettei ulkopolitiikan johtamista koskevaa perustuslain 93 §:ää muutettu. Se siis pysyy ennallaan. Joissakin asiaryhmissä ja erityistilanteissa presidentin harkintavaltaa kuitenkin sidottaisiin eduskunnan ja valtioneuvoston yhtenevään kantaan. Tämä koskisi ennen muuta ulkopolitiikan johtovaltaan kuuluvia kansainvälisiä asioita.

Hallituksen esityksessä perustuslain tarkistamiseksi selkeytetään ylimpien valtioelinten valta- ja vastuusuhteita ja siten poistetaan valtiosäännön tulkintaan käytännön elämässä liittyneitä epäselvyyksiä. Tämä kohdistuu erityisesti tasavallan presidentin päätöksentekomenettelyyn sekä Suomen edustautumiseen Euroopan unionissa. Lisäksi esityksessä kehitetään kansalaisten suoria osallistumismahdollisuuksia, ja samalla vahvistetaan valtiollisen järjestelmän perustana olevaa edustuksellista demokratiaa.

Suomen perustuslain voimaantulo vuonna 2000 oli merkittävä uudistus, jolla yhtenäistettiin ja ajanmukaistettiin Suomen aiempi neljään eri perustuslakiin hajautettuna ollut perustuslakisääntely. Kuten tunnettua, sitä uudistusta edelsi pitkäaikainen aina 1960- ja 1970-lukujen vaihteeseen palautettavissa oleva uudistustyö. Tasavallan presidentin valtaoikeuksia tarkistettiin ja presidentin vaalitapaa säänneltiin jo vuosina 1987 ja 1991. Myös Euroopan unionin jäsenyydestä johtuvia muutoksia tehtiin 1990-luvulla perustuslain osauudistuksina. Samoin mittava perusoikeusuudistus toteutettiin omana erillisenä hankkeena ennen mainittua kokonaisuudistusta.

Vuoden 2000 uudistuksen sisällöllisenä tavoitteena oli tunnetusti — ja siihen oli jo näillä aiemmilla osauudistuksilla lähdetty liikkeelle — vahvistaa Suomen valtiosäännön parlamentaarisia piirteitä. Valtioneuvoston muodostaminen siirrettiin eduskunnan välittömään ohjaukseen. Tasavallan presidentin päätöksentekoa koskevaa sääntelyä uudistettiin vahvistamalla eduskunnalle vastuunalaisen ja luottamuksen varassa toimivan valtioneuvoston asemaa presidentin päätöksenteossa. Suomen ulkopolitiikan johto kirjattiin tasavallan presidentin ja valtioneuvoston yhteistoimintaan kuuluvaksi, ja näin siis on tarkoitus olla jatkossakin.

Valtioneuvoston tehtäväksi jäi Eta- ja EU-järjestelyjen yhteydessä tehtyjen ratkaisujen mukaisesti vastata Euroopan unionissa tehtävien päätösten kansallisesta valmistelusta ja päättää niihin liittyvistä muista kuin eduskunnan hyväksymistä vaativista Suomen toimenpiteistä. Tämäkin ratkaisu siis on jo tehty ja on nykyisessä laissa. Valtioneuvoston toimivallan piiriin luetaan kaikki Euroopan unionissa tehtävien päätösten kohteena olevat asiat ja asiaryhmät. Valtioneuvoston asiana on muun muassa päättää Suomen edustuksesta Eurooppa-neuvoston kokouksessa. Muodostettaessa Suomen kantaa merkittäviin ulko- ja turvallisuuspoliittisiin unionin asioihin valtioneuvoston tulee toimia läheisessä yhteistyössä tasavallan presidentin kanssa. Tämä on tärkeää.

Suomen perustuslaki on ollut nyt voimassa kymmenen vuotta. Sen toimivuutta on seurattu alusta asti, ja itse asiassa ensimmäinen sen seurantaraportti valmistui jo vuonna 2001. Vuoden 2000 perustuslakiuudistuksen keskeiset ratkaisut on arvioitu pääosin toimiviksi ja tavoitteet pääosin saavutetuiksi. Esimerkiksi eduskunnan asemaa ja toimintaa koskevat perusratkaisut ovat olleet onnistuneita. Myös perustuslain perusoikeussäännöstö näyttäisi kokonaisuutena toimivan hyvin. Laajempiin muutoksiin ei siten ole katsottu olevan tarvetta. Eräitä muutostarpeita kuitenkin on voitu havaita.

Muutostarpeet liittyvät ennen muuta tavoitteeseen jatkaa valtiosäännön parlamentaaristen piirteiden vahvistamista ja parantaa eduskunnan luottamuksen varassa toimivan valtioneuvoston toimintamahdollisuuksia. Ylimpien valtioelinten toimivaltuuksissa on nähtävissä selkeyttämisen, ei siis radikaalin muuttaminen vaan selkeyttämisen, tarvetta. Lisäksi perustuslain voimassaoloaikana on valtiollisessa toimintaympäristössä tapahtunut valtiosäännön kannalta merkityksellisiä muutoksia. Siis kuluneen 10 vuoden aikana ympäristömme on muuttunut, ja näistä muutoksista konkreettisin on Lissabonin sopimuksen voimaantulo. Kehittämistarpeita liittyy myös kansalaisten osallistumisoikeuksien vahvistamiseen.

Myös eduskunnan perustuslakivaliokunta on viitannut tarpeeseen tarkistaa perustuslakia. Nämä viittaukset ovat olleet yksimielisiä. Valiokunnan mukaan tulisi perustuslain tarkistamiseen tähtäävän hankkeen yhteydessä arvioida, voitaisiinko perustuslain poikkeusoloja koskevaa säätelyä muuttaa kansainvälisten ihmisoikeussopimusten asettamissa rajoissa erityisesti lainsäädäntövallan delegointia koskevien vaatimusten osalta.

Lisäksi, ja jälleen yksimielisesti, on vaadittu, että tulisi arvioida poikkeusolomääritelmän nykyaikaistamista sekä poikkeusoloissa sallittujen tilapäisten perustuslakipoikkeusten mahdollisuuden ulottamista rajoitetusti myös muihin kuin perustuslain perusoikeussäännöksiin. Vielä yksimielinen perustuslakivaliokunta on kehottanut arvioimaan, tulisiko perustuslakiin ottaa maininta Suomen jäsenyydestä Euroopan unionissa sekä harkita, olisiko perustuslakiin tarpeen sisällyttää erityinen valtuussäännös toimivallan siirtämisestä Euroopan unionille.

Arvoisa puhemies! Nyt käsiteltävänä olevassa perustuslain uudistamisesityksessä valtioneuvoston asemaa vahvistettaisiin osoittamalla valtioneuvostolle yksinomainen toimivalta antaa hallituksen esitykset eduskunnalle. Valtioneuvosto päättäisi myös hallituksen esityksen täydentämisestä ja peruuttamisesta samoin kuin hallituksen kertomuksien antamisesta eduskunnalle.

Parlamentaarisen hallitustavan vahvistamiseksi sekä valta- ja vastuusuhteiden selkeyttämiseksi tasavallan presidentin harkintavaltaa sidottaisiin määrämuotoisessa päätöksenteossa palautuksen jälkeen eräissä asiaryhmissä eduskunnan ja valtioneuvoston yhtenevään kantaan. Käytännössä merkittävä osa presidentin päätöksenteosta on jo nyt parlamentarisoitunut, eli presidentti käyttää toimivaltuuksiaan valtioneuvoston kannan mukaisesti. Tätä heijastaa myös presidentin nykyiseen, valtioneuvoston ratkaisuehdotukseen perustuvaan päätöksentekoon liittyvä palautusmenettely, jonka mukaan presidentti ei voi asiaa ensimmäistä kertaa hänelle esiteltäessä päättää asiasta valtioneuvoston ratkaisuehdotuksesta poikkeavalla tavalla.

Ehdotuksen mukaan asian palautumisen jälkeen muusta kuin lain vahvistamisesta, virkaan nimittämisestä tai tehtävään määräämisestä koskevasta asiasta päätettäisiin valtioneuvoston uuden ratkaisuesityksen mukaisesti, jos ehdotus vastaa eduskunnan ilmaisemaa kantaa asiassa. Ehdotettu menettely kohdistuisi käytännössä pääasiassa sellaisiin kansainvälisiin asioihin, jotka presidentti päättää määrämuotoisessa päätöksenteossa perustuslain 93 §:n 1 momentin nojalla ja jotka kuuluvat ulkopolitiikan johtamiseen.

Kansalaisten osallistumisoikeuksia valtiollisella tasolla ehdotetaan täydennettäväksi uudella kansalaisaloitteella, jolla äänestäjät voivat saada haluamansa asian eduskunnan käsiteltäväksi. Perustuslakiin otettavalla säännöksellä vähintään 50 000 äänioikeutetulla Suomen kansalaisella olisi oikeus tehdä eduskunnalle aloite lain säätämiseksi. Aloitetta koskevasta menettelystä olisi säädettävä tarkemmin erillisellä lailla. Aloite voisi koskea voimassa olevan lainsäädännön muuttamista tai kumoamista taikka kokonaan uuden lain säätämistä. Eduskunnan tulisi ottaa aloite käsiteltäväkseen, mutta aloitteen hyväksyminen jäisi tietysti eduskunnan arvioitavaksi samoin kuin siihen mahdollisesti tehtävät muutokset.

Arvoisa puhemies! Perustuslaissa nykyisin valtioneuvostolle osoitettu kattava toimivalta Euroopan unionin asioissa edellyttää, että pääministeri toimii Suomen edustajana mainituissa kokouksissa. Perustuslakiin otettavan säännöksen mukaan pääministeri edustaa Suomea Eurooppa-neuvostossa ja valtion ylimmän johdon edustusta vaativissa Euroopan unionin toiminnoissa. Valtioneuvosto voisi vastaisuudessakin poikkeuksellisesti päättää, siis myös vastaisuudessa, että pääministerin lisäksi tasavallan presidentti osallistuisi Euroopan unionin toimintaan liittyvään kokoukseen, jos Euroopan unionin järjestelmä sen sallii. Näin selkeytettäisiin nykyistä käytäntöä.

Merkittävissä ulko- ja turvallisuuspoliittisissa unioniasioissa pääministeri ja valtioneuvosto toimivat vastaisuudessakin läheisessä yhteistyössä tasavallan presidentin kanssa Suomen kantojen muodostamiseksi. Isänmaan asialla on koko valtion johto.

Perustuslain tulee antaa riittävän selkeä ja kattava kuva valtiollisista perusratkaisuista. Tämän vuoksi perustuslakiin ehdotetaan lisättäväksi myös säännös Suomen jäsenyydestä Euroopan unionissa. Perustuslakiin ehdotetaan otettavaksi myös uudet säännökset toimivallan siirrosta Euroopan unionille, kansainväliselle järjestölle tai kansainväliselle toimielimelle. Suomen täysivaltaisuuden kannalta merkittävästä toimivallan siirrosta päätettäisiin jatkossa kahden kolmasosan enemmistöllä kuten nykyisinkin, mutta siirtoa ei tehtäisi poikkeuslailla nykyiseen tapaan vaan uudessa, perustuslain määrittelemässä menettelyssä.

Perustuslaissa säädettyä mahdollisuutta poiketa perusoikeuksista poikkeusolojen aikana ehdotetaan perustuslakivaliokunnan mainitsemien toiveiden mukaisesti tarkistettavaksi. Poikkeusolojen määrittelyä perustuslaissa yksinkertaistetaan kuitenkin siten, että määritelmä pysyisi edelleen kansainvälisten ihmisoikeussopimusten yleisen hätätilan käsitteen piirissä. Valtioneuvoston asetusten käyttö olisi tietyissä rajoissa nykyistä useammin mahdollista. Tähän liittyen perustuslaissa säädettäisiin eduskunnan mahdollisuudesta valvoa valtioneuvoston asetuksenantoa niin sanotulla jälkitarkastuksella ja päättää asetusten voimassaolosta.

Perustuslain asettamat nykyiset rajat poikkeusolojen sääntelylle ovat muodostuneet ahtaiksi erityisesti valmiuslainsäädännön kohdalla. Ehdotetun perustuslakimuutoksen tarkoituksena on, että vastaisuudessa valmiuslainsäädäntö vastaisi nykyistä paremmin perustuslain vaatimuksia.

Aivan lopuksi, arvoisa puhemies, perustuslain tarkistusehdotus on valmistelu tunnetusti laajapohjaisessa, parlamentaarisessa komiteassa. Ehdotukset perustuvat komitean merkittävän enemmistön yhteisymmärryksessä saavuttamiin ratkaisuihin. Hallitus on nyt saattanut esityksen eduskunnan käsiteltäväksi. Uudistuksen tarkoituksena on vahvistaa valtiosäännön parlamentaarisia piirteitä ja sitä kautta lujittaa kansanvaltaa hallitusjärjestelmässä.

Julkisessa keskustelussa on toisinaan asetettu vastakkain valtioneuvoston asema ja parlamentarismin vahvistaminen. Asiahan ei ole näin, vaan valtioneuvosto voi toimia vain, vain ja ainoastaan, eduskunnan luottamuksen varassa. Tämä luottamus on jokaisena hetkenä peruutettavissa. Osa näistä väitteistä ja vihjeistä on vakavia, sillä niiden mukaan eduskunta ei tosiasiassa hoitaisi omaa tehtäväänsä asianmukaisesti, vaan kansanedustajat luottaisivat sokeasti hallitukseen. (Ed. Rajamäki: Hallitusryhmän piiskurit toimivat!)

Siitä, että nykyään on tavallista, että hallituskoalitio jatkaa koko eduskuntakauden ajan, ei voida tehdä johtopäätöstä, että eduskunta ei valvoisi valtioneuvoston toimintaa tarkkaan. Tämä on hyvin tärkeää. Kaikki ministerit ja valiokuntien jäsenet ovat varmasti havainneet, että valiokuntia kuunnellaan tarkalla korvalla. Toivon, että eduskunnassa syvennytään myös tähän kysymykseen, kun perustuslakiuudistusta käsitellään.

Esitys perustuslain uudistamiseksi on nyt eduskunnan käsissä eli sen ylimmän elimen, jolle, ja vain jolle, viime kädessä perustuslain muuttaminen kuuluu, ja vieläpä kahdelle perättäiselle eduskunnalle. Siinä välissä vielä kansa saa sanoa tästä asiasta tärkeän sanansa.

Eduskunnalla on aikaa vuosi arvioida, puntaroida tätä kysymystä. Toivon, että se tässä yhtey-dessä puntaroi myös kansanedustajuuden ja kansan edustajien roolin merkitystä parlamentarismiin syvällisesti paneutuen. On selvää, että eduskunta on tästä eteenpäin kaiken vallan pitäjä, niin kuin kuuluukin, ja seuraava eduskunta ratkaisee, millä tavalla edetään tässä tärkeässä parlamentarismin asiassa.

Tapani Tölli /kesk(ryhmäpuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Perustuslain uudistamiseen sopii hyvin vanha sanonta: "Maa on lailla rakennettava." Tätä korostivat Suomen ensimmäisen perustuslain kirjoittanut presidentti Ståhlberg ja kansalaissopua rakentanut presidentti Kallio. Tämä pätee edelleenkin. Perustuslaki on lainsäädäntömme perusta, ja sen on vastattava sitä todellisuutta, jossa me elämme.

Kuluneen kymmenen vuoden aikana on kertynyt kokemuksia myös siitä, että voimassa olevan perustuslain tulkinnasta on eriäviä käsityksiä. Myös Lissabonin sopimuksen voimaantulo antoi aiheen tarkastella sitä, onko perustuslakimme uuden sopimuksen aikana ajan tasalla.

Hallituksen esitys Suomen perustuslain muuttamiseksi on huolellisesti valmisteltu. Pääministeri Matti Vanhasen II hallituksen hallitusohjelman mukaan vuonna 2000 voimaan tulleen perustuslain toimivuutta arvioidaan ja perustuslain mahdollista muuttamista varten asetetaan parlamentaarinen ohjausryhmä. Näin meneteltiin. Ryhmä koostui kaikkien eduskuntaryhmien asettamista jäsenistä. Asiantuntijoina olivat maamme arvostetuimmat valtiosääntöasiantuntijat ja korkeimpien oikeuksien presidentit. Valmistelussa haettiin laajaa yhteisymmärrystä.

Hallituksen esitys on tasapainoinen kokonaisuus, jossa otetaan askeleita parlamentarismin vahvistamisen tiellä. Kyseessä ei ole radikaali kokonaisuudistus vaan maltillinen täsmennys, jossa selkeytetään keskeisten valtioelintemme, eduskunnan, valtioneuvoston ja tasavallan presidentin, toimivaltasuhteita. Keskustan eduskuntaryhmä pitää tärkeänä parlamentaarisen päätöksenteon vahvistamista.

Suomen ulkopolitiikkaa johtaa jatkossakin tasavallan presidentti yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Tasavallan presidentin asema Suomen ulkopolitiikan johdossa ja puolustusvoimien ylipäällikkönä säilyy käytännössä lähes ennallaan. Keskustan eduskuntaryhmä korostaa yhteistoimintavelvoitetta ja pitää ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan Utvan roolia tärkeänä. Sitä on syytä edelleen voimakkaasti kehittää.

Tärkeä edistysaskel on se, että tasavallan presidentin ja valtioneuvoston mahdolliset ristiriidat ratkaisee lähtökohtaisesti koko eduskunta. Tällaiset ristiriidat ovat erittäin harvinaisia. Ehdotettu säännös selkeyttää tilanteen ja korostaa eduskunnan asemaa korkeimpana valtioelimenä.

Hallituksen lakiesitykset ja toimintakertomukset annetaan jatkossa suoraan eduskunnalle ilman presidentin esittelyä. Tämä on järkevää toimintaa, joka ei vähennä tasavallan presidentin tosiasiallista valtaa, koska presidentti on nykyisin sidottu valtioneuvoston kantaan asiaa uudelleen käsiteltäessä.

Suomen EU-jäsenyyden maininta perustuslaissa on lainsäädännön ajantasaistamista vallitsevien olosuhteiden mukaiseksi. Perustuslakiin esitetään kirjausta, jonka mukaan pääministeri edustaa Suomea Eurooppa-neuvostossa ja muissa ylintä johtoa koskevissa EU:n kokouksissa. Nyt sääntely tarkentuu tältä osin. Valtiosääntöasiantuntijoiden mukaan näin olisi pitänyt tulkita voimassa olevaa lakiakin.

Arvoisa puhemies! Keskustan eduskuntaryhmä pitää myönteisenä sitä, että kansalaiskeskustelua ja kansalaisten vaikutusmahdollisuuksia monipuolistetaan ottamalla käyttöön edustuksellista demokratiaa täydentävä kansalaisaloite. Sen mukaan vähintään 50 000 Suomen kansalaisella on oikeus tehdä eduskunnalle aloite lain säätämiseksi. Toivottavasti tätä mahdollisuutta käytetään rakentavalla tavalla. Kansalaisaloitetta ei tule käyttää esimerkiksi vähemmistöjä tai maahanmuuttajia vastaan.

Arvoisa puhemies! Uudistetun perustuslain on ajateltu tulevan voimaan 1.3.2012. Sitä ennen laki on hyväksyttävä kaksilla valtiopäivillä. Eduskunta saa huolellisesti valmistellun esityksen käsiteltäväkseen. Työ tullaan tekemään hyvää lainsäädäntötapaa noudattaen perusteellisesti. Laki tulee voimaan vain, jos vaalien jälkeen valittu eduskunta hyväksyy sen vähintään kahden kolmasosan enemmistöllä. Seuraavissa eduskuntavaaleissa kansalaiset ottavat kantaa perustuslakiuudistukseen ja ratkaisevat lopullisesti uudistuksen kohtalon.

Keskustan eduskuntaryhmä toivoo mahdollisimman suurta kansallista yhteisymmärrystä perustuslain sisällöstä. Oppositio on osallistunut lakiehdotuksen valmisteluun. Me emme tiedä nyt, mitkä ryhmät ovat vaalien jälkeen hallituksessa ja mitkä oppositiossa. Emme sitäkään tiedä, kuka on tasavallan presidentti silloin, kun tämä uudistus mahdollisesti astuu voimaan. Näin ollen meidän kaikkien on syytä tarkastella uudistusta puhtaasti asiapohjalta. Nyt ei ole pelin politiikan aika.

Pertti Salolainen /kok(ryhmäpuheenvuoro):

Herra puhemies! Eduskunnassa käsitellään tärkeitä asioita, tärkeämpiä asioita ja äärettömän tärkeitä asioita. Näihin viimemainittuihin kuuluvat epäilemättä perustuslaki ja sen muutokset.

Arvoisa puhemies! Parlamentarismin lisääminen on ollut pitkäjänteinen hanke, jonka presidentti Koivisto aloitti toimikaudellaan. Sitä ennen noudatetut käytännöt presidentti Kekkosen aikana merkitsivät monen vuosikymmenen ajan jatkunutta horrosta parlamentarismin toteuttamisessa. Presidentin valta muodostui jopa epädemokraattiseksi, vaikka valtiosääntö säilyi ennallaan. Tästä syntyi tarve vähentää presidentin valtaa ja kirjata se perustuslakiin.

Muutos siis alkoi SDP:n periaatteiden pohjalta presidentti Kekkosen toimikaudella. Koivisto sosialidemokraattisen liikkeen kasvattina suhtautui myönteisesti eduskunnan aseman vahvistamiseen. Kokoomus tuki hanketta, koska myös kokoomus halusi Suomen olevan normaali, kehittynyt länsieurooppalainen demokratia. Vaikka presidentti Kekkonen oli itsekin todennut "Parlamentti voittaa aina", Mauno Koiviston pääministerikaudella presidentti Kekkonen yritti kuitenkin erottaa pääministerin ja vain parlamentarismi esti Kekkosen diktaatin toteutumisen.

Herra puhemies! Kaikkea toimintaamme ohjaavaa perustuslakia on uudistettava huolella ja vähitellen. Niinpä on luonnollista, että Koiviston aloittamat reformit jatkuvat edelleen. Kokoomuksen eduskuntaryhmä painottaa tässä yhteydessä esityksen keskeisintä, eduskunnan asemaa vahvistavaa periaatetta: jos valtioneuvosto ja tasavallan presidentti ovat eri mieltä, viime kädessä eduskunnan kanta ratkaisee.

Irtisanoudumme täysin siitä, että nyt käsittelyssä olevassa esityksessä olisi kyse jonkinlaisesta hyökkäyksestä nykyistä tasavallan presidenttiä ja presidentti-instituutiota vastaan. Päinvastoin. On kiistatonta tarvetta selventää perustuslain sisältöä ja kirjoittaa auki ratkaisut havaittuihin pulmiin. Esityshän, kuten monasti on korostettu, koskee vasta vuonna 2012 valittavaa tasavallan presidenttiä.

Helsingin Sanomat ja muu lehdistö on esimerkiksi puhunut perustuslaissa olevasta valuviasta. Sillä on tarkoitettu muun muassa sitä, että nykyinen perustuslaki ei anna selvää vastausta siihen, miten päätökset kaikissa tilanteissa voidaan tehdä ja kuka niistä vastaa, tai erimielisyyttä siitä, kuka edustaa Suomea Euroopan unionin huippukokouksissa. Näihin käytännön ongelmiin on nyt saatu ratkaisu hallituksen esityksessä.

Kuten edellä on jo todettu, muutokset tulisivat voimaan vasta vuonna 2012 eli koskisivat vasta silloin valittavan presidentin valtaoikeuksia, eivät siis nykyistä tasavallan presidenttiä, vaikka julkisesta keskustelusta voisi niin päätellä. Tasavallan presidentin vaihtuessa on siis oikea aika antaa vastaukset ajan haasteisiin. Seuraava mahdollisuushan on vasta 12 vuoden kuluttua, ja sitä me emme voi jäädä odottelemaan.

Esitettyjen muutosten taustalla on ministeri Taxellin johtaman perustuslain tarkistamiskomitean mietintö. Kaikkien kolmen suuren puolueen edustajat komiteassa olivat yksimielisiä sen tekemistä ehdotuksista. Lisäksi niiden edustajat olivat sopineet komitean ehdotusten sisällöstä. Tämä esitys vie nyt tilannetta oikeaan suuntaan.

Arvoisa puhemies! Mikä sitten muuttuu, ja mikä säilyy? Ulkopolitiikan johtajuus ei muutu: presidentti johtaa ulkopolitiikkaa yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa, edelleen 93 § 1 momentin mukaisesti. Tasavallan presidentti on siis päätöksenteossa aina mukana. Tämä tuo päätöksiin arvojohtajuuden. Presidentin on jatkossakin oltava arvojohtaja, jonka mielipiteet sekä valtioneuvosto että eduskunta ottavat huomioon.

Uutuutena valtioneuvosto voi hakea eduskunnalta tukea kannalleen, jos presidentti ja valtioneuvosto ovat tietyissä, erityisesti kansainvälisissä asioissa eri mieltä. Tästä säädetään 58 §:ssä. Silloin eduskunnan kanta voittaa ja pattitilanne ratkeaa. Erityisesti ulkopolitiikkaan tulee siis päätöksentekojärjestys, ja niin kutsuttu kaksoislukitus poistetaan. Kriisitilanteessa pitää olla päätöksentekokykyä. Uudella 58 §:llä olisi siis myöskin ennakolta yksimielisyyttä edistävä vaikutus, koska kaikki joutuisivat ottamaan huomioon myöskin tämän eduskunnan uuden roolin.

Tämä uusi päätöksentekomenettely koskisi periaatteessa myös Suomen osallistumista kansainväliseen sotilaalliseen kriisinhallinta-operaatioon. Kriisinhallintalakia tulkitaan kuitenkin niin, että Suomen osallistumispäätöksen tulee käytännössä pohjautua eduskunnan, tasavallan presidentin ja valtioneuvoston yhteiseen kannanmuodostukseen.

Esityksellä pyritään myös panemaan piste niin kutsuttuun EU:n lautaskiistaan. Korostamme, että tilanne on kyllä ollut selvä tähänkin asti: perustuslain 93 §:n mukaan valtioneuvosto vastaa Euroopan unionissa tehtävien päätösten kansallisesta valmistelusta ja päättää niihin liittyvistä Suomen toimenpiteistä, jollei päätös vaadi eduskunnan hyväksymistä. Edustusta ei siis sinänsä ole ollut tarpeen kirjata erikseen perustuslakiin, koska se on ollut koko ajan valtiosääntöoikeudellisesti selvä asia.

Mutta nyt halutaan päätepiste sekavalle ja pitkään velloneelle keskustelulle. Asiassa tähän asti noudatettu käytäntö — se, että pääministeri ja tasavallan presidentti sopivat keskenään, kuka Suomea edustaa Eurooppa-neuvostossa — on soveltunut huonosti yhteen perustuslain 97 §:n valtioneuvostolle säädettyjen velvoitteiden ja perustuslain selkeiden perustelujen kanssa. Asian lopulliseksi selventämiseksi pääministerin tehtäviä koskevaa perustuslain 66 §:ää muutettaisiin nyt niin, että pääministeri edustaa Suomea Eurooppa-neuvostossa ja valtion ylimmän johdon edustusta vaativissa Euroopan unionin muissa toimissa.

Lissabonin sopimuksen voimaantulon johdosta valtioneuvosto on antanut asiasta vielä selvityksen, jonka mukaan Suomen jäsen toimielimeksi muuttuneessa Eurooppa-neuvostossa ja Suomen edustaja Eurooppa-neuvoston kokouksissa on eduskunnalle vastuunalainen pääministeri. Perustuslakivaliokunnalla ei ole ollut tähän käytäntöön mitään huomauttamista.

Toimivalta antaa hallituksen esitykset eduskunnalle osoitettaisiin nyt valtioneuvostolle. Valtioneuvosto päättäisi myös esitysten täydentämisestä ja peruuttamisesta, samoin kuin hallituksen kertomusten antamisesta eduskunnalle. Tämä taas on perusteltua, sillä presidentin nykyinen rooli hallituksen esitysten antajana on lähinnä muodollinen: presidentti ei voi estää esityksen antamista eduskunnalle sellaisena kuin valtioneuvosto on sen esittänyt. Lakien vahvistaminen puolestaan säilyisi vastaisuudessakin presidentin tehtävänä.

Todellisena uutuutena esityksessä on kansalaisaloitteen käyttöönotto. Vähintään 50 000 äänioikeutetulla Suomen kansalaisella olisi oikeus tehdä eduskunnalle aloite lain säätämiseksi. Kansalaisaloitteen merkitys tullaan arvioimaan jatkossa sen pohjalta, miten harkitusti sitä käytetään. Toivottavasti siitä tulee arvokas lisä kansalaisvaikuttamisen keinoihin. Kansalaisaloitteen osalta eduskunnalla säilyy luonnollisesti harkintavalta, ja kokoomuksen eduskuntaryhmä pitääkin kansalaisaloitetta perusteltuna.

Arvoisa puhemies! Tänä päivänä on vaikea arvioida uudistusten merkitystä tulevaisuudessa. Esitys ei merkitse suoraa siirtymistä parlamentarismiin. Taxellin komiteassa ei pystytty sopimaan perustuslakiuudistuksen jatkamisesta selkeästi parlamentarismia vahvistavaan suuntaan. Tämä on pidettävä mielessä uudistusta arvioitaessa.

Kuten on todettu, kokoomus on johdonmukaisesti ajanut eduskunnan ja sen luottamusta nauttivan hallituksen aseman vahvistamista jo 1980-luvulta lähtien. Nyt otetaan melkoinen askel kansanvallan suuntaan.

Kokoomuksessa on koettu ongelmallisena eduskunnan ja sen ulkoasiainvaliokunnan puutteellinen tiedonsaanti tasavallan presidentin ulkopoliittisista toimista ja keskusteluista. Tiedot eivät myöskään suodatu eduskuntaan valtioneuvoston kautta. Tulisikin harkita uusia käytännön menettelytapoja tiedonkulun parantamiseksi.

Kokoomuksen eduskuntaryhmä kannattaa tämän esityksen hyväksymistä sellaisenaan. Esitys perustuu kolmen suuren puolueen edustajien eri neuvonpidoissa saavuttamaan yksimielisyyteen uudistusten sisällöstä, mikä on tärkeää. Odotamme nyt alkavassa eduskunnan käsittelyssä erityisesti sosialidemokraattien kantoja, sillä onhan puolue viime aikoina poikennut perustuslakikysymyksissä oudosti historiallisilta linjoiltaan. (Välihuutoja) — Siis poikennut oudosti historiallisilta linjoiltaan, kuten totesin. — Toivoa sopii, ettei lähestyvillä vaaleilla ole liian suurta vaikutusta puolueen muuttuneisiin periaatteisiin.

Taktisella vastustamisella ei saavuteta mitään. Mielestämme SDP:n tulee omaa kantaansa arvioidessaan kerrata historiansa, olla uskollinen valmistelutyön aikana siis jo kertaalleen hyväksymälleen esitykselle ja kuulla laajalti vahvoja ulkopoliittisia johtajiaan. (Puhemies: Arvoisa puhuja on nyt 4 minuuttia yliajalla!) Esitys antaa kuitenkin vastaukset tiettyihin keskeisiin soveltamisongelmiin eli oikeat ja käyttökelpoiset, ajan vaatimat, kansanvaltaa korostavat ratkaisumallit ylimpien valtioelinten välisiin ongelmatilanteisiin. Tästä syystä kokoomuksen eduskuntaryhmä pitää tärkeänä, että esitys hyväksytään.

Jacob Söderman /sd(ryhmäpuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Salolainenhan on ollut menestyksellinen uimari Helsingin Työväen Uimareissa, TUL:ssä, mutta se ei kuitenkaan oikeuta häntä pitämään puheenvuoroa sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän puolesta. (Ed. Kanerva: Eikö sitä saa edes arvioida?)

Arvoisa puhemies! Hallituksen esitys Suomen perustuslain muuttamiseksi on esillä. Onnittelen oikeusministeri Tuija Braxia, joka väsymättä ja asiaansa uskoen on vienyt asiaa eteenpäin!

Perustuslain 93 §:ssä todetaan edelleen, että tasavallan presidentti johtaa ulkopolitiikkaa yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa, mutta 58 §:ään ehdotettu muutos mahdollistaa sen, että seuraavan presidentin rooli ulkopolitiikan hoidossa käytännössä saattaa jäädä toissijaiseksi.

Vuoden 2000 perustuslaki on varsin uusi. Sosialidemokraattien mielestä se ei kaipaa suurempia uudistuksia. Uuden perustuslain eniten keskustelua aiheuttanut kysymys, kuka edustaa Suomea EU:ssa, on äskettäin ratkaistu pääministerin eduksi. Painavat syyt voivat tosin edellyttää presidentin osallistumista. Hallituksen esitys pitää tärkeänä sitä, että jos valtioneuvoston ja presidentin välillä ei päästä tästä yhteisymmärrykseen, hallitus voi viedä asian eduskunnan ratkaistavaksi. Mikäli molemmat valtioelimet suhtautuvat toisiinsa kunnioituksella, tällaisia tilanteita tuskin syntyy.

Mahdollisen ratkaisun tulee perustua siihen, että asia tuodaan eduskuntaan avoimesti ja jul- kisesti, vaikkapa selontekona. Esityksen perus- teluissa kuitenkin esitetään ajatus, että 97 §:n 3 momentin mukainen valiokunnan kanta riittäisi. Se voitaisiin hankkia jopa kansalaisten tietämättä, salaa. Tällainen ei sovi suomalaiseen parlamentarismiin. Asiat pitää tuoda eduskuntaan paraatiovesta ja ratkaista avoimesti täysistunnossa, ei salakäytävien kautta eikä suljettujen ovien takana.

Arvoisa puhemies! Perustuslakikeskustelua on käyty ikään kuin parlamentarismi olisi ainoa kansanvallan muoto. Suomessa on vuodesta 1994 lähtien valittu tasavallan presidentti kansanvaalilla. Eduskunnan rinnalle on luotu toinen demokraattinen instituutio. Olemme kansanvaltaisempia kuin Ruotsi, jossa valtionpäämies valitaan Napoleonin sinne 1810 lähettämän kenraali Jean-Baptiste Bernadotten jälkeläisistä. Se ei ole kovin demokraattinen ratkaisu.

Erinomaisesti menestynyt kokoomuksen presidenttiehdokas Sauli Niinistö totesi vaalien jälkeen, että suomalaiset ajattelevat siten, että demokratia toteutuu presidentinvaaleissa. Hän korosti, että presidentinvaaleissa äänestäjiä on 300 000—400 000 enemmän kuin missään muissa vaaleissa, ja lisäsi, että varmaan ajatellaan, että äänestämisellä olisi joku merkitys. Hän suhtautuu varauksellisesti presidentin valtaoikeuksien riisumiseen.

Suomalaiset ovat hyväksyneet kansanvaalin presidentinvaaleissa. Presidentit ovat olleet maamme suosituin poliittinen instituutio, jonka toiminta on saanut laajan kannatuksen.

Sosialidemokraattien linjana on jo 1970-luvulta ollut sisäpoliittisten valtaoikeuksien parlamentarisointi ja ulkopolitiikan johtajuuden säilyttäminen presidentillä. Kansan suhtautuminen kansanvaaliin presidentinvaaleissa on vaikuttanut valtiosääntöajatteluumme. Kansaa kannattaa kuunnella.

Arvoisa puhemies! Marsalkka Mannerheimin siirtyessä tasavallan presidentiksi vuonna 1944 hän kirjoitti viimeisessä päiväkäskyssään: "- - tulevan elämämme edellytyksenä on saavuttaa pysyväiset luottamukselliset suhteet kaikkiin naapurikansoihimme." Presidenttinä hän vei maatamme kohti rauhan oloja.

Presidentti Juho Kusti Paasikivi rakensi huolella uutta ulkopoliittista linjaa. Tammikuussa 1956 Neuvostoliitto luopui Porkkalan alueesta, venäläiset sotilaat jättivät Suomen maaperän.

Urho Kekkosen huippuhetki oli vuonna 1975 Helsingissä pidetty Ety-kokous, jossa Euroopan maiden ja USA:n sekä Kanadan valtionpäämiehet allekirjoittivat tärkeän asiakirjan. Sen ihmisoikeuksia koskeva osa vauhditti kommunismin romahtamista.

Mauno Koiviston aikana käytiin Suomessa tärkeitä neuvotteluja USA:n ja Neuvostoliiton välillä sekä ryhdyttiin neuvottelemaan Suomen EU-jäsenyydestä, joka toteutui vuonna 1995.

Martti Ahtisaari toimi presidenttikaudellaan Kosovon kriisin sovittelijana, ja Balkanin sodat voitiin lopettaa. Hänelle myönnettiin Nobelin rauhanpalkinto vuonna 2008.

Tarja Halonen on keskittynyt globaalin tasa-arvon ja sosiaalisen edistyksen ajamiseen. Hänen erinomaiset suhteensa kaikkien naapurimaiden johtajiin ovat arvokas ulkopoliittinen voimavara.

Ulkopolitiikasta vastaavana instituutiona tasavallan presidentti on valtiosääntömme todellinen menestystarina. Historiasta ei löydy perusteluja presidentin ulkopoliittisten valtaoikeuksien riisumiselle. Syitä sisäpoliittisten valtaoikeuksien riisumiseen oli. Ne on jo riisuttu.

Entä tulevaisuus? Venäjä on edelleen naapurimme. Se on suuri, arvaamaton maa, sotilasmahti. Kremlissä on presidentti. Moni näkee turvamme Natossa, jota johtaa USA. Sielläkin on presidentti. Jopa EU:ssa on rakenneltu presidenttiyttä. Mielestämme turvallisin vaihtoehto Suomelle on, että presidentillä säilytetään ulkopoliittista valtaa. Päivänpolitiikan ulkopuolella oleva presidentti on oikea henkilö johtamaan pitkäjänteistä ja laajaan kansalaistukeen perustuvaa ulkopolitiikkaa.

Arvoisa puhemies! Parlamentarismissa hallituksella on oikeus tuoda tärkeinä pitämänsä esitykset eduskuntaan. Kuten jo komiteanmietintöä jätettäessä ilmoitimme, sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä on valmis etsimään sellaisia ratkaisuja, jotka saavat eduskunnassa ja kansalaisten keskuudessa mahdollisimman laajan tuen. Perustuslakia uudistettaessa tämä on tärkeä periaate. Noudattakaamme sitä!

Veijo Puhjo /vas(ryhmäpuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Presidentin valitsee kansa. Presidenttiin kansa luottaa. Nyt hallitus haluaa viedä kansan presidentiltä itsenäistä päätösvaltaa. Suomalaiset luottavat vaaleilla itse valitsemaansa presidenttiin. Hallitus ei mitenkään voi perustella sitä, miksi kansan suoraan valitsemalla presidentillä ei voisi säilyä nykyiset valtaoikeudet ja miksi niiden muuttaminen olisi tähdellistä.

Vasemmistoliiton mielestä Suomessa on nyt, aikaisempien perustuslain tarkistusten jälkeen, oivallinen tasapaino eri valtioelinten välillä. Päätöksiä tehdään yhteistoiminnassa tasavallan presidentin ja valtioneuvoston kesken. Näin päätösten taustana on laajempi ja laadultaan parempi pohdinta kuin parin keskeisen ministerin sanelu. Nykyinen presidentin ja valtioneuvoston yhteistoiminta pystyy parhaiten turvaamaan Suomen kansan edut.

Hallituspuolueet haluavat järkyttää tätä valtioelinten tasapainoa. Suoraan sanottuna keskusta, kokoomus, vihreät ja ruotsalaiset haluavat tehdä kansan presidentistä seinäkukkasen. Nämä puolueet haluavat, että kansan valitseman presidentin valta annetaan puoluekokouksen valitsemalle pääministerille.

Jos joku tässä salissa yrittää puolustaa pääministerin asemaa viittaamalla eduskuntavaalien käymiseen pääministerivaalina, niin sellainen perustelu on kestämätön. Puhe pääministerivaalista on itse asiassa silkkaa huijausta. Se on puolueiden vaalipäällikköjen mainoskikka. Tämän ymmärtää hyvin, kun palauttaa mieliin vuoden 2003 eduskuntavaalit, joita muka käytiin pääministerivaalina. Tuskin oli montaa kuukautta kulunut vaaleista, kun yksikään silloisista pääministeriehdokkaista ei ollut edes hallituksessa, saati pääministerinä. Entä nyt? Kohta valitaan maalle uusi pääministeri keskustan puoluekokouksessa pitämättä eduskuntavaaleja, pääministerivaaleja.

Hyvät edustajat, hallituksen esityksen sisältämät ehdotukset vahvistavat jo ennestään vahvan pääministerin ja laajojen enemmistöhallitusten asemaa myös suhteessa koko eduskuntaan. Ehdotukset eivät suinkaan vahvista eduskunnan asemaa nykyisessä hallitsemisjärjestelmässä. Vastuu politiikan suunnasta häivytetään, tai se katoaa laajojen hallituskoalitioiden oloissa. Oppositioon jäävät puolueet sivuutetaan lähes täysin ja häivytetään hallitsemisessa ja niille jätetään entistä vähemmän tilaa vaihtoehtoisten poliittisten ohjelmien esittämiselle. Asiantuntijat ovat arvioineet, että eduskunnan sisällä on hallituspuolueiden asema suhteessa oppositiopuolueisiin selvästi vahvistunut 2000-luvulla.

Vallan riistämistä kansan presidentiltä on yritelty peitellä sillä, että ei kosketa nykyisen perustuslakimme 93 §:ään, joka sanoo, että presidentti johtaa ulkopolitiikkaa yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Presidentin valta riistetään muuttamalla 58 §:n säätelemää päätöksentekotapaa. Vasemmisto ei tätä hyväksy; me kannatamme presidentin ulkopoliittisen aseman säilyttämistä.

Mitä sitten tarkoittaa päätöksentekotavan muuttaminen niin, että presidentti sidotaan valtioneuvoston kantaan? Voimassa olevan lain mukaan presidentti ei ole sidoksissa valtioneuvoston uuteen ratkaisuehdotukseen silloin, kun valtioneuvosto tuo uudelleen päätettäväksi asian, jonka kohdalla presidentti ei ensimmäisellä kerralla hyväksynyt valtioneuvoston ratkaisuehdotusta. Hallituksen esityksessä tasavallan presidentin ja valtioneuvoston ollessa erimielisiä erityisesti kansainvälisissä asioissa presidentti on sidoksissa valtioneuvoston uuteen ratkaisuehdotukseen ja näkemykseen, jos ehdotus vastaa eduskunnan ilmaisemaa kantaa. Tämä ei ole mikään vähäpätöinen muutos.

Kansainvälisiä asioita ovat muun muassa jäsenyys kansainvälisessä järjestössä, valtioiden tunnustaminen, diplomaattisten suhteiden solmiminen ja katkaiseminen sekä valtuuskuntien asettaminen, valtiosopimusten allekirjoitusvaltuuksien antaminen, valtiosopimusten ja muiden kansainvälisten velvoitteiden hyväksymiseen, ratifiointiin ja irtisanomiseen liittyvät päätökset samoin kuin muut ulkopolitiikan johtamiseen liittyvät määrämuotoiset päätökset.

Kyse on siis aivan oleellisesta muutoksesta. Se kiistatta muuttaa ja oleellisesti heikentää presidentin asemaa. Tällä tavalla hallitus pyrkii kiertokautta toteuttamaan kansan suoraan vaaleilla valitseman tasavallan presidentin itsenäisen päätösvallan riistämisen. Sitä ei tohdita suoraan esittää 93 §:n kohdalla, niin kuin alun perin aikomus on ollut.

Entä miksi kansan presidentti suljetaan päätöksenteosta EU:ssa? Tähän asti käytäntönä on ollut, että presidentti on osallistunut Eurooppa-neuvoston kokouksiin ja muihin huippukokouksiin Suomen toisena edustajana presidentin toimivaltaan kuuluvissa kysymyksissä. Nyt tämäkin vaikuttamismahdollisuus viedään kansan valitsemalta presidentiltä yhden puoluekokouksen valitsemalle pääministerille.

Arvoisa puhemies! Tämä hallituksen esitys on hylättävä. Vasemmistoliiton mielestä presidentin nykyinen asema tulee säilyttää.

Pekka Haavisto /vihr(ryhmäpuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Söderman omassa puheenvuorossaan viittasi Napoleonin lähettämiin kenraaleihin, ja Napoleonin kerrotaan sanoneen, että paras perustuslaki on lyhyt ja epäselvä. Itsevaltiaille epäselvät lait saattavat sopiakin parhaiten, mutta demokratiassa perustuslain selkeys ja päätöksenteon avoimuus on koko kansanvallan kulmakivi.

Nyt hallituksen esityksenä annetun perustuslain uudistuksen tavoitteena on lisätä kansalaisten osallistumismahdollisuuksia, ratkaista Suomen EU-edustautumista vaivannut kahden lautasen ongelma sekä vahvistaa parlamentarismia ja hallituksen suoraa vastuuta eduskunnalle.

Miten näissä tavoitteissa on onnistuttu? Hallitus ehdottaa perustuslakiin lisäystä, jolla 50 000 kansalaista voi saada kansalaisaloitteen kautta lainmuutoksen eduskunnan käsittelyyn. Kansalaisaloite antaa uuden mahdollisuuden suoraan demokratiaan ja lisää kansalaisten vaikutusmahdollisuuksia politiikan asialistaan. Vihreät pitävät kansalaisaloitteen tuloa perustuslakiin erittäin hyvänä asiana.

Suomen EU-jäsenyyden alusta asti presidentin ja pääministerin yhtaikainen osallistuminen EU:n huippukokouksiin on herättänyt hämminkiä. Ongelma ei ole ollut lautasten, vaan tuolien määrä. Kun presidentti on tullut sisään, asioiden valmistelussa mukana ollut ulkoministeri on joutunut kävelemään ulos. Tämän kohtalon ovat kokeneet vuorollaan ministerit Halonen, Tuomioja, Kanerva ja Stubb. Heidän kollegansa ovat jääneet saliin.

Hallituksen esityksen mukaan pääministeri edustaa Suomea Eurooppa-neuvostossa ja valtion ylimmän johdon edustusta vaativassa Euroopan unionin muussa toiminnassa. Lissabonin sopimuksen mukaan häntä voi tarvittaessa avustaa ministeri, jos ja kun Eurooppa-neuvosto niin päättää. Lautaskiistat jäävät siis historiaan.

Parlamentarismin vahvistamisessakin otetaan askelia. Hallituksen esitykset eduskunnalle antaa jatkossa valtioneuvosto ilman presidentin puumerkkiä. Presidentin omaa päätöksentekoakin parlamentarisoidaan. Niissä asioissa, joissa presidentti ja valtioneuvosto ovat erimielisiä, asiat on ratkaistava valtioneuvoston ehdottamalla tavalla, jos se on eduskunnan kannan mukainen.

Eduskunta tulee nyt kirkon harjalle ratkaisemaan presidentin ja valtioneuvoston välisiä kiistoja. Viisas valtioneuvosto hakee tietysti tulevaisuudessa vauhtia eduskunnasta jo hyvissä ajoin, jos tällainen ristiriita on odotettavissa.

Vihreiden kannalta, arvoisa puhemies, ehdotetut perustuslain muutokset ovat hyviä. Pidemmällekin parlamentaarisella tiellä olisimme olleet valmiita etenemään, mutta eduskunnassa tarvitaan kahden kolmasosan enemmistö perustuslain muutoksiin. Perustuslain muutoksen epäilijät ovat olleet huolissaan siitä, että suoralla kansanvaalilla valittavan presidentin rooliksi jäisi tämän muutoksen jälkeen toimia vain Paasikiven sanoja lainatakseni "representatiivisena figuurina" tai "seinäkukkasena", kuten täällä mainittiin. Tämä pelko on turha. Tämänkin muutoksen jälkeen Suomen ulkopolitiikkaa johtaa edelleen tasavallan presidentti yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa perustuslain 93 §:n mukaisesti. Tämän yhteistoiminnan merkitys tulee nyt entistä tärkeämmäksi, kun Suomen kansainvälisessä toiminnassa kahdenväliset suhteemme, Suomen rooli YK:ssa ja muissa kansainvälisissä järjestöissä, EU:n sisäinen kehitys ja EU:n suhteet kolmansiin maihin eivät ole erillisiä saarekkeita, vaan vaikuttavat kaikki toisiinsa. Suomella voi olla vain yksi ulkopolitiikka, jota presidentti ja valtioneuvosto yhteistyössä ja yhteistoiminnassa edistävät.

Arvoisa puhemies! Suomen perustuslain muutokset ovat aina periaatteellisia. Tasavallan presidentti on omassa lausunnossaan kiinnittänyt huomiota siihen, että muutosten tulisi perustua vuonna 2000 tulleen perustuslain toimivuuden arviointiin ja että edellisestä perustuslain muutoksesta ei olisi vielä saatu tarpeeksi kokemuksia.

Hätiköidyt muutokset eivät tietenkään ole koskaan hyviä. Toisaalta Suomen kansainvälinen toimintaympäristö ja Euroopan unioni, johon kuulumme, ovat muuttuneet nopeasti tänä aikana. Esimerkiksi kansalaisaloitteen käyttö EU:ssa Lissabonin sopimuksen mukaisesti lisää sielläkin kansalaisten suoria vaikutusmahdollisuuksia ottaa asioita esille unionin tasolla. On hyvä, että Suomi myös kansallisessa lainsäädännössään ottaa näitä muutoksia huomioon.

Perustuslain päivitys on siis paikallaan. Historiallisesti tilanne on kuitenkin mielenkiintoinen. Vasemmistopuolueet, jotka ovat Suomessa historiallisesti ajaneet kansanvaltaa ja parlamentarismin vahvistamista, ovat muuttuneet presidentin valtaoikeuksien vahvimmiksi kannattajiksi. Entiset kuningasmieliset taas korostavat eduskunnan tuen varassa toimivan valtioneuvoston asemaa ja parlamentaarista kontrollia. (Ed. Laakso: Ei, vaan pääministerin valtaa!)

Vihreille kansanvalta, avoimuus ja kansalaisten suorien vaikutusmahdollisuuksien lisääminen ovat perusarvoja, joita tämäkin perustuslain muutos tukee.

Ulla-Maj Wideroos /r(ryhmäpuheenvuoro):

Värderade talman! Grundlagen är alla lagars moder. Den står ovanför all annan lagstiftning, den är riktgivande för den och bör som denna riktgivare respekteras. Därför ändras grundlagen inte alltför ofta, utan bara då verkliga behov föreligger, och vissa sådana behov föreligger nu.

Debatten om behoven av att förändra grundlagen har tyvärr drabbats av en stor politisk paradox. Då regeringen i sitt förslag på några punkter går vidare på parlamentariseringen av den politiska makten har detta på sina håll uppfattats som personligen riktat mot republikens sittande president. Så är naturligtvis inte fallet. Den nuvarande grundlagen är i kraft till denna presidentperiods slut, och reformen är alltså uttryckligen avsedd att gälla efterträdaren. De föreslagna ändringarna i grundlagen gäller nästa president helt oberoende av vem det blir och av partifärgen, om presidenten alls behöver ha en partifärg.

Arvoisa puhemies! Sen sijaan, että ehdotettuja muutoksia tarkasteltaisiin suhteessa henkilöihin tai puolueisiin, niitä tulee tarkastella suhteessa periaatteisiin. Ensimmäinen taistelu käytiin, kuten tunnettua, vuosina 1918 ja 1919, ja kyse oli monarkiasta tai tasavallasta. Ruotsalainen eduskuntaryhmä on tänään tyytyväinen siihen, että meidän oma silloinen ryhmämme kuului taistelun häviäjiin. Monarkia oli todella muun Pohjolan malli, mutta muita Pohjoismaita myöhemmin itsenäisyytensä saavuttaneet valtiot, ensin Suomi ja sitten Islanti, valitsivat tasavallan demokraattisempana valtiomuotona.

Vahva presidentinvalta vuoden 1919 hallitusmuodossa oli, kuten tunnettua, monarkistien ja tasavaltalaisten kompromissin tulosta. Nuoren demokratian katsottiin tarvitsevan jonkinlaisen takeen vakaudesta ja jatkuvuudesta. Itse asiassa ilmeni, että nuori tasavalta selvisi aivan erinomaisesti aina vuoteen 1946 saakka lyhytaikaisilla presidenteillä, joista erityisesti Ståhlberg, Relander, Kallio ja jopa Mannerheim presidenttinä käyttivät laajoja valtaoikeuksiaan varsin pidättyvästi.

Sodan aikana ja sen jälkeen, läpi kylmän sodan ja erityisesti vaaran vuosiksi kutsutun jakson aikana, Suomella oli onneksi presidentit, jotka ohjasivat maata voimakkaasti. Rytin, Paasikiven ja Kekkosen vahvan johtajuuden, joka oli tarpeen sanelemaa, jälkeen presidentin vallasta on vähitellen riisuttu dramatiikkaa. Ehdotus, johon meidän tänään on otettava kantaa, on vain luonnollista jatkoa sillä tiellä, joka valittiin Mauno Koiviston ollessa presidenttinä.

Herr talman! Ändå föreslås inga radikala nedskärningar i presidentmakten. Presidentens ställning i ledningen för utrikespolitiken, tillsammans med statsrådet, består eftersom ingen konsensus har kunnat uppnås om något annat. Reglerna om representationen vid Europeiska rådets möten preciseras dock, vilket är nödvändigt. Svenska riksdagsgruppen ser inte heller något problem i att presidentens position förblir stark i relation till det självstyrda Åland. Tvärtom. Autonomin bygger som känt på internationella fördrag och det är naturligt att statsöverhuvudet står som den yttersta garanten för Finlands förpliktelser i det avseendet.

Hallituksen esityksen perusteluissa on yksityiskohtia, joita on vielä syytä erityisesti tarkastella perustuslakivaliokunnassa. Niihin kuuluu se, että eduskunnan kannasta sotilaallisiin kriisinhallintaoperaatioihin voitaisiin "poikkeustapauksissa" päättää ainoastaan ulkoasiainvaliokunnan tai suuren valiokunnan antamalla lausunnolla ilman julkista keskustelua täysistunnossa. Kysymys kuuluukin: Mitkä kriteerit määrittelisivät tällaiset poikkeustapaukset? Liittyvätkö ne operaatioiden luonteeseen vai ainoastaan eduskunnan istunnoista vapaisiin jaksoihin vuoden aikana?

Värderade talman! Ett förslag om medborgarinitiativ ingår också i regeringspropositionen. Det är naturligtvis både en fin och demokratisk tanke att ge folket en kanal att även förbi sina egna folkvalda representanter ta politiska initiativ. Det ses kanske som ett slags fulländning av demokratin, men synen är kanske i någon mån idealistisk. Moderna samhällen bygger på representativ demokrati. För vår del har vi kommunalval vart fjärde år, riksdagsval likaså vart fjärde år, presidentval vart sjätte år och val till Europaparlamentet vart femte. Det blir i medeltal nästan ett val varje år. Det ger medborgarna goda och regelbundna kanaler för demokratisk påverkan.

EU:n kansalaisaloitteen osalta pyritään torjumaan, että aloitteet saattavat olla ristiriidassa ihmisoikeuksien ja kansalaisten perusoikeuksien kanssa. EU:ssa komissio toimii tällaisten aloitteiden suodattimena, mutta vastaavaa ennakkotarkastusmekanismia ei ole meillä suunnitteilla, jos olen oikein ymmärtänyt, vaan eduskunta ja sen perustuslakivaliokunta joutuvat toimimaan tuomarina. Asiaan kuuluu myös, että internet niin hyvässä kuin pahassakin on tehnyt mielipiteen muokkauksen kovin helpoksi. Oikein käytettynä internet on demokratialle mahdollisuus, mutta se luo myös maaperää erilaisille oudoille, myös perustuslain vastaisille aloitteille.

Kun EU joitakin vuosia sitten käynnisti kampanjan demokratian ja vuoropuhelun lisäämiseksi, suomalaisten suosikki ensimmäisessä kansalaisten vaatimuksia koskevassa internetkyselyssä oli kannabiksen vapauttaminen. Tämä vaatimus ei tietenkään ollut kansalaismielipiteelle edustava vaan lobbauksen lopputulos. Vastaavassa kyselyssä Ranskassa ykköseksi ylsi härkätaistelualoite.

Kuvitelkaamme joitakin lisäesimerkkejä: Heittäkää kaikki ulkomaalaiset ulos maasta! Kieltäkää homoseksuaalisuus! Poistakaa lakko-oikeus! Kumotkaa ruotsin kielen asema Suomessa! Poistakaa kaikki maataloustuet! Mitä vikaa tällaisissa aloitteissa on? Demokratian nimessä myös outojen ehdotusten tekemisen pitää olla sallittua, totta kai. Eduskunta tulee sitten hylkäämään ne joka tapauksessa, sanoo joku. Mutta mitä enemmän kansalaisaloitteita eduskunta joutuu hylkäämään, sitä enemmän kansa saattaa turhautua.

Värderade talman! Svenska riksdagsgruppen är en varm anhängare av medborgarsamhället. Aktiva medborgarorganisationer, frivilliga bya- och stadsdelsråd, kommunala folkomröstningar och i utvalda fall rådgivande nationella folkomröstningar är centrala element för att komplettera den representativa demokratin. Om vi också ska tillägga medborgarinitiativ på riksnivå bör det finnas ett klart regelverk för detta instrument.

För även här gäller den gamla visdomen Land ska med lag byggas, och vi kan tillägga, Land ska på grundlag byggas. Med de här kommentarerna har svenska riksdagsgruppen beredskap att stöda förslaget till lag om ändringar i Finlands grundlag.

Bjarne Kallis /kd(ryhmäpuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Lakiesityksessä todetaan, että lakiesityksen sisältö on vahvistaa parlamentarismia ja parantaa kansalaisten osallistumisoikeuksia. Yhtä hyvin voisi tietenkin sanoa, että se vahvistaa sitä parlamentarismia, jota Suomessa sovelletaan. Me kyllä tässä maassa valitettavasti tulkitsemme parlamentarismin aivan eri tavalla kuin muissa maissa. Muissa maissa parlamentarismi tarkoittaa sitä, että hallituksen tulee nauttia eduskunnan luottamusta. Meidän maassamme eduskunnan tulee nauttia hallituksen luottamusta. Ja on turha kiistää, ettei näin olisi, kun on ihan selvästi aina ilmoitettu hallituspuolueitten jäsenille, että hallituksen esitystä vastaan ei saa äänestää. Hallitukselta ei tule hyviä esityksiä, hallitukselta ei tule huonoja esityksiä, hallitukselta tulee vain sellaisia esityksiä, mitkä pitää hyväksyä. No, eihän parlamentarismi silloin toimi. Yhtä hyvin olisi voinut myöskin sanoa, että tämän lakiesityksen tarkoitus tai sen sisältö on heikentää tasavallan presidentin valtaa. No, kyllähän se jonkin verran heikentää, ei muuta voi väittää.

Onko tämä suunta sitten oikea? Jos kansalta kysyy, niin vastaus on hyvin selkeä: suunta on väärä. Kansa haluaa, että maassa olisi presidentti, jolla on toimivaltaa. Jos katsoo ja kuuntelee, mitä johtavat poliitikot sanovat silloin, kun he vaalikentällä hakevat äänestäjiltä tukea, esimerkiksi viime presidentinvaaleissa, kolmen suurimman puolueen ehdokkaat, eli SDP:n tasavallan presidentti Halonen, keskustan pääministeri Matti Vanhanen ja kokoomuksen puhemies Sauli Niinistö, kaikki totesivat, että nykyjärjestelmä on hyvä. Ei ole mitään ongelmaa siitä, kuka edustaa Suomea EU-kokouksissa, ja he jopa totesivat, että on parempi, että siellä on kaksi kuin yksi. Ja sekä pääministeri Vanhasella että tasavallan presidentti Halosella oli tästä kokemusta ja he totesivat ainakin vaalikeskusteluissa, että tämä on toiminut hyvin. Jos pääministeri Vanhanen väittää, ettei näin olisi lausunut, niin silloin kannattaa kyllä katsoa niitä vaalikeskusteluja, mitä varmasti vielä nauhalta löytyy.

Kokoomuksen puheenvuorossa käsiteltiin aika paljon aikaa presidentti Kekkosen ja presidentti Koiviston aikana. Perustuslakihan oli sama niin presidentti Kekkosen kuin presidentti Koiviston aikana. Sama perustuslaki oli voimassa, ja molemmat käyttivät valtaa sen voimassa olevan perustuslain mukaan. Toinen käytti sitä aika lailla ja aika paljon, jopa niin paljon, että jotkut katsoivat, että hän käytti asemansa väärin. Mutta aika oli sellainen, että silloin tuli käyttää valtaa — ja aina maan edun mukaisesti. Sen takia minä suuresti ihmettelen, minkä takia keskusta, jonka riveistä on tullut paljon presidenttejä, haluaa nyt vähentää presidentin toimivaltaa ihan johdonmukaisesti. Kyllä presidentti Koivisto olisi myöskin voinut käyttää valtaa samassa laajuudessa kuin presidentti Kekkonen käytti, mutta ei ollut tarvetta käyttää. Minä en muista, että presidentti Koivistoa olisi moitittu kuin yhdestä asiasta, siitä, että hän nimitti vuonna 1987 Holkerin hallituksen. Minkä takia hän sen teki? Hän teki sen sen takia, että oli tehty kassakaappisopimus tulevasta hallituksesta, eikä tästä ollut kansalle kerrottu. (Ed. Ahde: Pöytä oli katettu!) Oliko se sitten oikein vai oliko se väärin? Hän joka tapauksessa puhdisti ilman, mikä minun mielestäni ei ole ollenkaan huono asia.

Kun ajattelee tätä eduskuntakautta, niin sehän on ollut, jos ei täynnä, mutta siihen on liittynyt hyvin paljon skandaaleja. On epäilyjä lainrikkomuksista, että ministerit, kansanedustajat olisivat lakia rikkoneet, on epäilyä korruptiosta, on paljon tällaista, mitä kansa ihmettelee. Minä olen melko varma, että jos perustuslaki olisi ollut sama kuin oli vielä presidentti Koiviston aikana, niin kyllä sekä presidentti Kekkonen että presidentti Koivisto olisivat tällaiseen asiaan kovalla kädellä puuttuneet. Minä jaksan jopa uskoa, että tasavallan presidentti Halonen olisi siihen puuttunut, jos hänellä olisi ollut valtaa. Eli ei ole viisasta eikä ole hyvä siirtää valtaa pois sellaiselta henkilöltä, sellaiselta instituutiolta, joka voi ongelmatilanteissa tilanteen rauhoittaa ja, sanoisin, puhdistaa myöskin pöydän.

Mitä tulee sitten hallituksen esityksessä oleviin pykäliin, niin totean nyt ainakin sen, että tämä kansalaisaloite on tietyssä mielessä hyvä. Tuleeko se sitten johtamaan johonkin, on vaikea sanoa. Kun ei edes 150 kansanedustajan allekirjoittama lakialoite mihinkään johda, niin voi tietenkin kysyä, johtaako 50 000 kansalaisen aloite johonkin. (Ed. Kanerva: Aika hyvä vertaus!) Meidän mielestämme tulisi kyllä tuota määrää nostaa 50 000:sta ainakin 75 000 tai 100 000:een.

Sitten toinen asia, ihan lyhyesti, se joka koskee vallan siirtämistä EU:lle tai kansainväliselle elimelle. Siinähän todeltaan, että jos se on merkittävä, niin se edellyttää määräenemmistöä eduskunnassa, muuten yksinkertaisella enemmistöllä. Minun mielestäni aina vallan siirtämisen eduskunnasta ja maan rajojen ulkopuolelle tulisi aina edellyttää määräenemmistöä.

Raimo Vistbacka /ps(ryhmäpuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Hallituksen esitys Suomen perustuslain muuttamisesta perustuu laajapohjaiseen valmisteluun, Perustuslaki 2008 -työryhmän ja perustuslain tarkistamiskomitean työhön. Näissä molemmissa on ollut myös perussuomalaisten edustus.

Suuri osa esitetyistä muutoksista on lähinnä teknisiä, miltä osin perussuomalaiset voivat yhtyä hallituksen esitykseen. Eräitä perustavaa laatua olevia muutosesityksiä, kuten Suomen toimivallan siirtomahdollisuutta sekä hallituksen halua viedä Suomea osin pääministerivetoiseen ulkopolitiikkaan, ei voi maininnatta ohittaa.

Arvoisa puhemies! Hallitus esittää, että perustuslain 1 §:ään lisätään toteamus Suomen jäsenyydestä Euroopan unionissa. Tämä on outoa, kun kuulumme tällä hetkellä jäsenenä lukuisiin muihinkin kansainvälisiin järjestöihin kuin EU:hun, nimittäin Yhdistyneisiin kansakuntiin ja sen alajärjestöihin, Euroopan neuvostoon ja Pohjoismaiden neuvostoon sekä osallistumme muuhun kansainväliseen yhteistyöhön esimerkiksi Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön piirissä. Ei ole minkäänlaista pitävää perustetta sille, että Suomen jäsenyyksistä mainittaisiin perustuslaissa ainoastaan Euroopan unioni.

EU-jäsenyydellä on toki huomattava vaikutus suomalaiseen yhteiskuntaan. Suomi on luovuttanut merkittävän osan eduskunnan ja hallituksen päätösvallasta EU:lle, ja lisää ollaan tyrkyttämässä. Lissabonin sopimuksen hyväksymisen jälkeen EU-jäsenyys on tulkittavissa kansainväliseksi sopimukseksi, joka voidaan sanoa irti koska tahansa.

Perussuomalaisten mielestä EU-jäsenyyden mainitseminen 1 §:ssä rajoittaisi Suomen perustuslaillista toimintavapautta, mikäli eduskuntaan saataisiin sellainen enemmistö, joka haluaisi luopua EU-jäsenyydestä. Tällöin voitaisiin väittää EU-jäsenyyden nauttivan perustuslaillista suojaa. Sen seurauksena voitaisiin edellyttää, että EU:sta irtaantuminen ja EU:lle luovutetun päätösvallan palauttaminen vaatisi ensin perustuslain muuttamista siten, että jäsenyydellä ei enää olisi väitettyä perustuslain suojaa. Näin ollen voitaisiin irtautumista EU-jäsenyydestä kohtuuttomasti pitkittää, ja siksi perussuomalaiset eivät tule kannattamaan sitä, että perustuslakiin lisättäisiin toteamus Suomen EU-jäsenyydestä.

On muistettava, että Suomi on itsenäinen kansakunta. Saamme päättää kaikista asioistamme, ja siihen meillä on ikuinen ja rajoittamaton oikeus.

Arvoisa puhemies! Suomessa on toimiva presidentti-instituutio, jota kansa arvostaa. Sitä osoittaa kansalaisten erityisen aktiivinen osallistuminen tasavallan presidentin vaaleihin. Puoluepolitiikan ulkopuolella oleva presidentti on kansakunnan voimavara, joka luo tasapainoa ja vakautta.

Hallitus ilmoittaa haluavansa vahvistaa parlamentarismia. Todellisuudessa kyse on sen vallanhalusta. Hallitus haluaa siirtää valtaa pois suoralla kansanvaalilla valitulta presidentiltä ja näin heikentää kansanvaltaista järjestelmäämme.

Perussuomalaisten mielestä presidentin valtaoikeuksia tulisi mieluummin lisätä kuin vähentää. Vallattoman presidentin valitseminen suoralla vaalilla olisi kansan pilkkaamista.

Arvoisa puhemies! Suomen pääministeri edustaa enimmillään 25:tä prosenttia kansasta. Suomalaisessa monipuolueparlamentarismissa on perinteisesti tasavallan presidentille kuulunut merkittäviä valtaoikeuksia. Ulkopolitiikan johtaminen tapahtuu esityksen mukaan edelleen presidentin johdolla yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Suomalainen parlamentarismi on toiminut hyvin, eikä sitä tulisi romuttaa.

Perussuomalaiset eivät hyväksy perustuslain 58 §:n muuttamista. Hallitus ilmoittaa tällä haluavansa vahvistaa eduskunnan asemaa ylimpänä valtioelimenä. Hallitus saattaa kuitenkin pyrkiä sitomaan hallituspuolueiden kansanedustajien vapaata kannanmuodostusta kansanedustajien perustuslain takaamasta riippumattomuussäännöksestä huolimatta.

Muutos veisi presidentiltä harkintavaltaa, kun asia palauttamisen jälkeen päätettäisiin valtioneuvoston uuden ratkaisuehdotuksen mukaisesti, jos ehdotus vastaa eduskunnan enemmistön ilmaisemaa kantaa asiassa. Jos kävisi niin, että eduskunnan enemmistö olisikin presidentin kannalla, johtaisi se käsityksemme mukaan hallituksen luottamuksen menettämiseen ja eroamiseen. Ehdotettu muutos saattaisi siis aiheuttaa poliittisia kriisejä.

Arvoisa puhemies! Hallituksen esityksen 66 §:n muotoilu ei mahdollista sitä, että tasavallan presidentti voisi osallistua Suomen edustajana Eurooppa-neuvoston kokouksiin taikka esimerkiksi Euroopan unionin niin sanottuihin kolmas maa -kokouksiin, vaikka niissä käsiteltäisiin Suomelle erityisen merkittäviä ja tärkeitä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan liittyviä asioita, huolimatta siitä, että presidentin tehtävä on johtaa Suomen ulkopolitiikkaa yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa.

Perussuomalaisten mielestä oikea tapa olisi, että presidentin osallistuminen Suomen kannalta erityisen merkittävään ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa käsittelevään kokoukseen olisi todettu suoraan tässä pykälässä eikä perusteluissa rivien välistä. Lissabonin sopimushan sallii myös valtionpäämiesten osallistumisen muun muassa Eurooppa-neuvoston kokouksiin.

Pääministeri Matti Vanhanen

Arvoisa puhemies! Pitkään valmisteltu ja tarkkaan harkittu perustuslain muutosesitys on nyt eduskunnan käsiteltävänä ja tälläkin kertaa ilman muuta noudattaa sitä vanhaa perinnettä, että perustuslaki on se laki, josta eduskunta päättää. Tämä asia on nyt eduskunnan käsissä, tämän eduskunnan ja vaalien jälkeen valittavan eduskunnan käsissä, ja uskon, että perustuslakivaliokunta tuntee ja tietää tässä suuren roolinsa ja täysistuntosali tekee tästä sisällöstä päätökset. Minusta tätä keskustelua on käytäväkin siinä hengessä, että täällä tehdään se lopullinen työ. Komiteassa tehtiin hyvä pohjatyö, josta suurimat puolueet löysivät yhteisymmärryksen. Vivahde-eroja vielä tämän keskustelun perusteella on. Hallitus teki esityksensä komitean työn pohjalta, mutta eduskunta on se joka päättää. Eduskunta kirjoittaa viimeiset sanat, virkkeet, pilkut, pisteet, pykälät paikalleen, ja täällä tehdään tämä lopputyö. (Ed. Laakso: Puoluekurin varjossa!)

Parlamentarismia tämä esitys vahvistaa. Tämä menee, voi sanoa, perustuslakiuudistusten pitkässä linjassa samaan suuntaan kuin aikaisemmat. Tämä ei vie vielä parlamentarismia loppuun saakka. Edelleen järjestelmämme on sekajärjestelmä, mutta tämä vahvistaa parlamentarismia ja selkeyttää perustuslakia. Tätä on myös valmisteltu, voisi sanoa, aikataulullisesti sellaisessa vaiheessa, että meillä on ollut tämmöinen selkeä aikaikkunamahdollisuus uudistuksen rauhalliseen valmisteluun ilman, että vaalit painavat päälle. Uudistus tulee voimaan vaiheessa, jossa tiedetään, että istuva tasavallan presidentti johtuen kahden kauden rajoituksesta joka tapauksessa vaihtuu. Meillä ei ole tietoa, missä vaiheessa tulee tällainen vastaavanlainen rauhallinen hetki valmistella tällaista uudistusta. Nyt mahdollisuus tähän on, ja se kannattaa harkiten ja harkitusti käyttää.

Hallituksen esityksen antamista koskeva toimivallan siirto valtioneuvostolle näyttää suurelta, mutta tosiasiassa se vain selkeyttää menettelyjä. Me kaikki tiedämme sen, että tasavallan presidentin tehtävä hallituksen esitysten antajana on ollut seremoniallinen. Tässä otetaan tämä seikka huomioon, ja esitys on rakennettu siten, että on parempi, että valtioelinten tehtävät ovat asiallisia ja vältetään turhia muodollisuuksia.

EU-kokouksiin osallistuminen: Tässähän ei muuteta sitä kantaa, tulkintaa, joka on ollut EU-jäsenyyden alusta alkaen, mutta se tehdään nyt selväksi ja selvästi niin, ettei ole myöskään väärinkäsityksiä. Ed. Kallikselle totean, että presidenttiehdokkailta kysyttiin kyllä, aikovatko he osallistua Eurooppa-neuvoston kokouksiin. Muistan, että en saanut kovin paljon suosiota sillä, kun ilmoitin, että jos minut valitaan presi- dentiksi, en osallistuisi Eurooppa-neuvoston kokouksiin vaan evästäisin Suomen edustajaa Suomesta käsin. Kun on kysytty minulta pääministerinä sitä, miten tämä toimii, niin olen tietysti puolustanut sitä käytäntöä, joka meillä oli. Ei ole sinällään ollut ongelmaa siitä, että silloin kun meillä oli useampi paikka Eurooppa-neuvostossa, jossa presidentti korvasi aina ulkoministerin, niin kyllä se järjestelmänä on toiminut, mutta tilanne on muuttunut varsinkin Lissabonin sopimuksen jälkeen, kun Eurooppa-neuvosto muuttui toimielimeksi, jossa jokaisella maalla on yksi edustaja.

Ed. Vistbacka, siinä sopimuksessa sanotaan, että on valtion- tai hallituksen päämies — "tai" — siellä on yksi jäsen maasta. Pitää olla selvää se, kuka edustaa Suomea tässä toimielimessä. Se on samanlainen toimielin kuin Euroopan parlamentti, jossa meillä on 13 jäsentä. Ei arvuutella, keitä he ovat, vaan se tiedetään, ketkä ne ovat. Se on samanlainen toimielin kuin on ministerineuvosto, jossa kussakin ministerineuvoston kokoonpanossa edustaa se, jolle se toimivallan puolesta Suomessa kuuluu. Eurooppa-neuvosto on nyt Lissabonin sopimuksen myötä samanlainen elin. Siellä ei ole ollut Lissabonin sopimuksen voimaan astumisen jälkeen missään kokouksessa muuta kuin yksi edustaja jokaisesta maasta. Jokainen jäsenmaa perustuslakinsa pohjalta päättää, kuka tuo edustaja on, ja hänelle se kutsu tulee. Se on mennyt jopa niin pitkälle, että nyt se kutsu ei enää tule valtiolle vaan se tulee tuolle Eurooppa-neuvoston jäsenelle, hänen nimellään. Tässä suhteessa tämä esitys vain oikeastaan vahvistaa sen selkeän käytännön, joka alusta alkaen on ollut, että EU-politiikkaa johtaa hallitus.

Sitten lopuksi, arvoisa puhemies, tästä riitojen ratkaisemisesta. Ymmärsin, että tämä tuli tähän käsittelyyn sen tähden, että kyllähän asiantuntijoiden piirissä ja myös täällä eduskunnassa pitkin vuosia on ollut keskustelua edellisen perustuslain pohjalta siitä, että entä jos tulisi semmoinen tilanne, että syntyisi ristiriita tasavallan presidentin ja valtioneuvoston välillä, kuka lopulta tekisi ratkaisun tässä yhteistoiminnassa. Minun vastaukseni on aina ollut se, että tehtävissä toimivat toimivat perustuslain mukaan. Perustuslaki velvoittaa yhteistoimintaan, velvoittaa itse asiassa ratkaisun hakemiseen. En itse asiassa osaa nähdä, minkälainen voisi se teoreettinen tilanne olla, jossa tällainen ristiriita syntyisi, mutta se saattaa joskus syntyä, ja on hyvä, että perustuslaissa määritellään se ristiriidan ratkaisemistapa, että siitä ei tule pienintäkään laillisuusongelmaa, kuka sen kiistan ratkaisee. Tässä esityksessä on ajateltu, että eduskunta sen tekee.

Minä uskon ed. Södermanin puheenvuoroon viitaten — kun hän totesi, että hallituksen ja komitean kanta mahdollistaisi sen, että valiokuntakanta riittäisi, ja pitäisi paraatioven kautta asia tuoda — että tähän varmasti, jos tahtoa on, löytyy ratkaisu. Keskustelimme oikeusministerin kanssa, ja ymmärsin, että tämä pieni varaus siitä, että jossakin tapauksessa valiokunta voisi tulla kyseeseen, liittyy ulkopolitiikassa sellaisiin aiheisiin, jotka saattavat valtioiden välisissä suhteissa olla salaisia. Mutta tässäkin varmaan voidaan menetellä niin, että mahdolliset salaiset asiat keskustellaan valiokunnassa mutta itse ratkaisu salaisuuksia paljastamatta voisi tapahtua täysistunnossa. Minä uskon, että jos tahtoa on, tämän tyyppiseen kysymykseen kyllä ratkaisu voisi löytyä.

Mutta en ylipäätään korostaisi tämän pykälän merkitystä siinä mielessä, että en osaa itse ajatella, minkälainen asia voisi tämän piiriin tulla. Siis on kyse määrämuotoisesta ulkopoliittisesta päätöksenteosta. Täällä varsinkin edelliset ulkoministerit voivat miettiä listaa, mitä sellaiset päätökset voisivat olla. Ehkä joku ajattelee, että Nato-jäsenyys voisi olla sellainen asia. Mutta sitten tullaan tähän poliittiseen todellisuuteen. Kuka uskoo, että Suomessa joskus voisi Nato-jäsenyydestä tehdä ehdotuksen, jos tasavallan presidentti ja valtioneuvosto olisivat erimielisiä? Ei sellaisella hankkeella ole minkäänlaisia arkipäivän elämässä menestymisen mahdollisuuksia hankkeessa, jossa todennäköisesti tultaisiin järjestämään kansanäänestys. Minä en usko, että tätä pykälää kannattaa peilata Nato-jäsenyyteen, vaan käydä niihin määrämuotoisiin ulkopoliittista päätöksentekoa koskeviin asioihin, joissa tämä voisi tulla sovellettavaksi. Minä en muista historiasta sellaista asiaa, jossa tämän tyyppistä ristiriitaa olisi edes lähellä ollut, etteivätkö hallitus ja presidentti yhteistoiminnassa voisi päästä esille. (Ed. Laakso: Joukkojen määrä Afganistanissa! Siitä on hallituksen ja presidentin välillä ollut erimielisyyttä!) — Afganistanin joukkojen kohdalla ei ole yhtään esitystä tehty, josta ei olisi valtioneuvoston ja presidentin välillä ollut yhteisymmärrystä.

Tapani Tölli /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! On syytä todeta vielä tämän uudistuksen luonteesta, että tämä ei ole mikään suuri, radikaali uudistus, vaan maltillinen täsmennys. Tässä keskustelussa on puhuttu myös kansanvallasta. Kansanvallan yksi peruspilariasia on todettu perustuslain 2 §:ssä, jossa todetaan, että valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta. On syytä myös tähdentää sitä, että tätä uudistusta näistä presidentin toimivaltuuksista ja niihin liittyen ei voi kohdentaa kehenkään entiseen presidenttiin, ei voi kohdentaa nykyiseen presidenttiin eikä mahdollisiin tuleviin presidentteihin. Eli tämä täytyy käsitellä ilman henkilösidonnaisuuksia, jolloin me voimme tätä asiaa käsitellä sillä tavalla rakentavasti ja vapaasti. On syytä huolella paneutua perustuslakivaliokunnassa tämän asian yksityiskohtiin niin, että tästä tulee mahdollisimman hyvä ja yhtenäinen.

Ben Zyskowicz /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Ed. Södermanin puheenvuoro oli alun letkautusta lukuun ottamatta rakentava. Korostan ensin sitä, että tämä perustuslain esityksen nyt saama sisältö on sovittu sosialidemokraattien kanssa. Mutta jos oikein ymmärsin, niin tässä vaiheessa sos.dem. ryhmä kuitenkin näki tarpeelliseksi täsmentää sitä ehdotettua säännöstä, jonka mukaan eduskunnan kanta viime kädessä ratkaisee presidentin ja valtioneuvoston välisen mahdollisen erimielisyyden. Tämä tilannehan olisi hyvin poikkeuksellinen, mutta kuten pääministeri sanoi, en myöskään minä eikä kokoomuksen eduskuntaryhmä näe mitään estettä sille, että tästä asiasta eduskunnan perustuslakivaliokunnan käsittelyn kuluessa neuvotellaan ja keskustellaan ja yritetään löytää sellainen ratkaisu, joka mahdollisimman laajasti tyydyttää eduskunnan yhteistä näkemystä.

Jacob Söderman /sd(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Sen 97 §:n 3 momentin käyttäminen sellaisessa tilanteessa, jossa kaksi valtioelintä, valtioneuvosto ja tasavallan presidentti, ovat todella erimielisiä jostakin tärkeästä ulkopoliittisesta kysymyksestä, mahdollistaisi, että se voitaisiin käsitellä salaa ja ilman käsittelyä täällä istunnossa. Minusta se on kyllä tärkeätä, jos puhutaan parlamentarismin kehittämisestä, että tämä tapahtuu avoimesti ja täällä salissa. Jos on sitten joitain salaisia papereita, nehän voidaan vilauttaa siellä valiokunnassa. Minä olen hyvin iloinen siitä, että täällä ovat niin monet sitä mieltä, että tämä voidaan korjata.

Jag är speciellt glad över att svenska riksdagsgruppen också understödde idén om att man kunde lappa till den där bristen som finns i den här förordningen, därför att de här presidenterna har ju varit väldigt viktiga för den finlandssvenska befolkningen efter andra världskriget.

Annika Lapintie /vas(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Pääministeri ja oikeusministeri tässä yrittävät väittää, että tämä perustuslakiuudistus jollakin tavalla lisäisi parlamentarismia eli presidentiltä pois otettu valta siirtyisi sitten eduskunnalle. Mielestäni on päänsä panemista pensaaseen näin väittää, koska päätöksenteko oikeastihan menee niin, että hallituksen vahvat ministerit päättävät kuinka tehdään ja sitten kansanedustajat, jotka ovat hallituspuolueen kansanedustajia, täällä salissa äänestävät niin kuin hallitus haluaa. Vai ihanko oikeasti vihreät olivat sitä mieltä, että Pallaksen kansallispuistoon voi rakentaa lisää rakennuksia, koska ette sitä vastustaneet? Ihanko oikeasti olitte sitä mieltä, että Lex Nokia, joka sallii työnantajan urkkia työntekijöiden sähköposteja, voidaan hyväksyä, ja sen vuoksi kannatitte sitä? Vai johtuiko se siitä, että te olette hallituksessa ja hallituksen isot puolueet määräsivät teidän kansanedustajanne olemaan tätä mieltä? Kummasta on kysymys? Presidentiltä pois otettu valta lisää hallituksen valtaa, suurimman hallituspuolueen pääministerin valtaa, ei kansanedustajien ja eduskunnan valtaa.

Pekka Haavisto /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kaksi kommenttia käytyyn keskusteluun. Olin monista asioista ed. Puhjon kanssa eri mieltä, mutta mielestäni yhdessä asiassa hän kyllä osui naulan kantaan, ja se oli kysymys tästä pääministerin vaalikysymyksestä. Jos ajattelee Suomen järjestelmää, jossa suurimmat puolueet ovat hyvin samankokoisia, mielestäni on aivan kohtuullista, että eduskuntavaalien jälkeen on mahdollisuus sitten hallitusneuvotteluissa sopia työnjaosta puolueiden välillä. On keinotekoista luoda asetelmaa, jossa ikään kuin muutaman kymmennyksen suurempi puolue automaattisesti olisi se pääministeripuolue, eikä tämä välttämättä ole perustuslain ideakaan.

Mutta toinen kysymykseni koskee ed. Kalliksen kommenttia. Olin vähän yllättynyt siitä, sanoitte, että täällä pitää eduskunnan nauttia hallituksen luottamusta. Minä olen itse pitänyt tätä Suomen vaalijärjestelmää aika hyvänä. Täällä puolueet eivät tee pitkiä listoja, täällä voi tulla omilla äänillään sisään, monia sellaisia ehdokkaita, joita puolueet eivät suoraan ole tukeneet, tulee eduskuntaan, ja sitten käydään hallitusohjelman yhteydessä neuvottelut, laajat neuvottelut, mikä on hallituksen ohjelma, mitä tuetaan, ja sitten vielä hallituksessakin neuvotellaan, mitä eduskunnalle esitetään. Ei tämä järjestelmä nyt niin automaatti mielestäni ole. Monta vikaa tässä on, mutta ei ehkä niitä vikoja, joista te tätä syytitte.

Bjarne Kallis /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Siinä on juuri se vika, minkä minä mainitsin, eli se, että hallituspuolueitten kansanedustajat eivät voi vapaasti äänestää ja lausua mielipidettänsä äänestyskäyttäytymisessä. Kun te, herra pääministeri, korostitte tässä asiassa eduskunnan merkitystä, sitä, että eduskunta päättää tästä perustuslaista, niin kysyn teiltä: Päteekö nyt tässä asiassa se periaate, joka tähän saakka on hallitustyöskentelyssä tämän kauden aikana vallinnut, eli hallituksen esitykset muutetaan vain, jos hallituspuolueet ovat yksimielisiä ja asianomainen ministeri sallii, vai onko hallituspuolueitten kansanedustajilla vapaat kädet tässä asiassa? Muuten en ryhdy kilpailemaan siitä, kenellä on parempi tai huonompi muisti.

Raimo Vistbacka /ps(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Käsitykseni on se, että perustuslain 93 §:n 1 momentti säilytettiin tuossa muodossa, kun kaupankäynnin kohteena sitten 58 § sai sen muodon, mikä on hallituksen esityksessä. Tämä on minun näkemykseni asiasta.

Arvoisa puhemies! Ed. Tölli puhui kansanvallasta aivan oikein, mutta kun siellä puhutaan meidän toimivaltamme siirrosta esimerkiksi Euroopan unionille tai kansainvälisille järjestöille, eli kun me siirrämme toimivaltaa ulospäin, ja vaikka on merkittävä asia, toki siellä sanotaan, että kahden kolmasosan enemmistöllä, niin minua hämmentää kyllä hieman se, että silloin kun siirretään meidän omaa valtaamme ulos, niin minkä takia ei voitaisi käyttää normaalia perustuslain säätämisjärjestystä eli 73 §:n menettelyä? Minun mielestäni silloin, kun me siirrämme valtaa, se on niin tärkeä asia myös kansanvallan näkökannalta.

Johanna Ojala-Niemelä /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Oikeiston vaatimuksesta siirryimme vuonna 1994 presidentinvaalissa kansanvaaliin, jonka Suomen kansa on hyvin omaksunut. Kansa pitää vaikutusmahdollisuuksiaan suorimpina juuri presidentinvaaleissa, ja niissä äänestysprosentti on muita vaaleja suurempi. Nyt kuitenkin samat voimat ovat vähentämässä presidentin valtaoikeuksia minimiin. Kysyisinkin oikeusministeri Braxilta: Millä perustelette tätä asiaa, että kansan valitseman presidentin valtaoikeudet vaarannetaan samaan aikaan, kun kansa ilmaisee kantanaan, että ne tulisi säilyttää tai mieluummin lisätä niitä?

Markku Laukkanen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Nyt on hyvä katsoa myöskin seuraavien vaalien jälkeistä aikaa ja huolehdittava siitä, että tämä uudistus menee läpi. Me tarvitsemme konsensuksen, ja siksi olisi nyt erittäin tärkeää, että tässä keskustelussa sosialidemokraatit nyt kertovat, millä muutoksilla se konsensus syntyy. Arvoisa ed. Söderman, se ei käynyt ilmi.

Täällä on ed. Tuomioja pahoitellut sitä, että on iso vahinko, että komiteassa ei pystytty sopimaan perustuslakiuudistuksen jatkamista parlamentarismia vahvistavaan suuntaan. Ed. Heinäluoma on kaipaillut jossain Suomeen perustuslakituomioistuinta, joka olisi aivan mahdoton ajatus tämän rinnalla. Eli mihin se nyt liittyy? Liittyykö se tähän ongelmaan, että valiokuntien ei pidä antaa määritellä eduskunnan kantaa, liittyykö se kriisinhallintaproblematiikkaan, joka toimii sinänsä, tähän asti on toiminut erinomaisen hyvällä tavalla. Minusta viisas hallitus hakee aina etukäteen eduskunnan kannan eikä niin, että hallitus tulee tänne jollain kannalla, johon pakotetaan hallituspuolueiden edustajat osallistumaan. Sitä dialogia käydään etukäteen ja sitä käydään jälkikäteen, kun sitä kantaa muodostetaan.

Eli, arvoisa puhemies, missä on nyt se pihvi, sosialidemokraatit? Mitä pitää tässä lakiesityksessä muuttaa, jotta te voitte sitoutua vaalien jälkeen tämän uudistuksen läpivientiin?

Ilkka Kanerva /kok(vastauspuheenvuoro):

Puhemies! Ulkopolitiikka ei ole juridiikkaa, mutta juridisen perustan pitää olla mahdollisimman selvä, ja sitä tässä ollaan tietenkin tekemässä ja hakemassa. Mutta ennen muuta tämä esitys poliittisesti tulkittuna, ainakin allekirjoittaneelle, tarkoittaa sitä, että se alleviivaa tarvetta yhteistoiminnan, mahdollisimman toimivan yhteistoiminnan, toteuttamiseksi hallituksen ja presidentin välillä. Mutta jos se on mahdotonta syystä tahi toisesta, niin luodaan perusta sille, kuinka tullaan sitten siinä tilanteessa toimimaan.

Pidän myös arvokkaana sitä, että merkittävien vastuullisten poliittisten toimijoiden kesken löydetään yhteisymmärrys puoluepoliittisella tasolla ja se on löytynyt. Se on erittäin tärkeää. Mutta sen sijaan oudoksun sitä jälkipeliä, joka tämän yhteisymmärryksen jälkeen on Suomeen haluttu tässä asiassa synnyttää, ja sille pitää saada jonkunlainen järkevä selityksensä tämän prosessin käsittelyn yhteydessä. Minä näen sellaisen mahdollisuuden, että esimerkiksi kriisinhallintapäätöksiä tehtäessä tätä päätöstä saatetaan joskus joutua soveltamaan. Se tuntuu luontevalta tämän kaltaiselta asiayhteydeltä.

Eero Heinäluoma /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Presidentin asema ulkopolitiikan johtajana on syytä säilyttää. Se on toiminut meidän eduksemme niin vaikeina aikoina kuin myös viime vuosikymmenten aikana. Tämä on meidän keskeinen linjamme ollut kaikki viime vuosikymmenet, ja siitä pidämme edelleenkin kiinni. Miten tämä esitys suhtautuu tähän päämäärään? Tässä on eräitä heikkouksia, jotka on täällä tuotu esille ed. Södermanin ryhmäpuheenvuorossa, ja ne koskevat muun muassa sitä, miten tämä eduskunnan kannan määrittely tapahtuu. Ei voi olla niin, että joku eduskunnan valiokunta salaisessa istunnossaan kävelee presidentin ulkopoliittisen johtajuuden ylitse. Semmoinen mahdollisuuskin on omiaan luomaan vain ristiriitoja ulkopolitiikan johtamiseen eikä poista niitä, mikä oli tämän uudistuksen alkuperäinen lähtökohta. Siksi täytyy lähteä siitä, että eduskunnan kanta määritellään julkisesti, avoimesti, ja se on koko eduskunnan kanta eikä minkään pikku porukan kanta.

Kriisinhallintajoukkojen lähettäminen: Tähän saakka olemme olleet hyvin laajasti sitä mieltä, että presidentti Puolustusvoimien ylipäällikkönä ja ulkopolitiikan johtajana on viimekätinen päätöksentekijä, se kolmas lukko. Toivon, että eduskunta voisi olla tästä myös yhtä mieltä, että presidentin kanta tarvitaan suomalaisten sotilaiden lähettämiseen ulkomaille.

Jaakko Laakso /vas(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Esitys kaventaa tasavallan presidentin valtaoikeuksia perustuu tyytymättömyyteen, joka ennen kaikkea eräiden porvaripuolueiden taholta kohdistuu presidentti Halosen eräisiin ulko- ja turvallisuuspoliittisiin linjanvetoihin. Otan kolme esimerkkiä.

Ensinnäkin Afganistan. Jos presidentti ei olisi hillinnyt ennen kaikkea kokoomuksen halua viedä Suomi Yhdysvaltain kanssa sotijaksi Afganistanissa, niin me olisimme entistä suuremmalla joukkojen määrällä maassa, me olisimme lahjoittaneet rynnäkkökiväärejä, me olisimme kaiken kaikkiaan enemmän sidoksissa Afganistanin sotaan kuin nyt, kun tasavallan presidentti on hillinnyt kokoomuksen haluja.

Toinen kysymys, Nato-kysymys. Sama juttu. Presidentti on toiminut niin tässäkin kysymyksessä, hillinnyt niitä haluja, joita ennen kaikkea kokoomuksen taholla on ollut halussa liittää Suomi sotilasliiton jäseneksi.

Kolmas esimerkki Irak. Tämä ristiriita syntyi jo edellisen pääministerin — puhun pääministeri Lipposesta — aikana. Oli selvä ristiriita presidentti Halosen ja pääministeri Lipposen välillä. Silloin pääministeri Lipponen katsoi, että Suomen olisi pitänyt tiiviimmin kytkeytyä osaksi Yhdysvaltain sotakoalitiota.

Kaikissa näissä kysymyksissä on ollut kysymys siitä, että tasavallan presidentti on hillinnyt tässä ja nyt yrityksiä muuttaa Suomen ulkopoliittista linjaa. Siihen kokoomus on tyytymätön.

Oikeusministeri Tuija Brax

Arvoisa herra puhemies! Ed. Södermanin rakentava ja viisas puhe oli viisas monella tapaa, ja kun hän siinä kävi läpi historian tapahtumia — sitä, minkälaisia kansainvälisiä urotöitä, rauhantöitä, merkittäviä töitä Suomen tasavallan presidentit ovat tehneet sekä kansakunnalle että laajemmin maailmalle — niin jatkossakin Suomen tasavallan presidentit voivat tehdä ja, niin uskon, tulevat tekemään näitä urotöitä, (Ed. Kuoppa: Leikkaamaan nauhoja erilaisissa avajaisissa!) ja heidän toimivaltansa tulee tältä osin säilymään.

Ed. Heinäluoman näkemys itse asiassa toteutuu. Se, mitä te olette tavoitellut tältä osin tasavallan presidentin roolista ja juuri hänen mahdollisuudestaan ulkopolitiikan saralla tehdä näitä suuria palveluksia sekä omalle kansakunnalle että maailmalle, säilyy. Sen te olette tässä kompromissityöskentelyssä nimenomaan saaneet ja saavuttaneet, ja kompromissi on syntynyt hyvässä hengessä, ja se on tärkeää.

Omaltakin osaltani vahvistaisin sen pääministerin viestin ajatuksen tästä 97 § 3 momentista. Jo perusteluissa korostetaan tämän salin tärkeyttä ja ensisijaisuutta. Käsittääkseni, ja siinä keskustelussa ovat olleet kyllä keskeisesti myös SDP:n edustajat mukana, tämä salaisuusasia oli silloin esillä tässä muodossa. Mutta oikeusministerillä on erittäin lämmin tuki ja halu löytää tässä vielä pidemmälle tätä salia ja salin roolia korostava rooli, ja luulen, että se löytyy nimenomaan siitä kombinaatiosta, että salaiset asiat käydään kaikkien eduskuntapuolueiden kesken muualla ja sitten suuri sali keskustelee asioista muuten.

Ed. Ojala-Niemelälle: Te väititte, että presidentin valta on nyt viety minimiin, kun näin nimenomaan ei ole tapahtunut. Sen kompromissin keskeinen sisältö on muun muassa SDP:n saavutus 93 §:stä, ja presidentti jatkossakin muun muassa nimittää tuomarit, mitä ei ole syytä väheksyä.

Ja vielä sitten tähän kaikista tärkeimpään kysymykseen kansanedustajien roolista ja todellisesta parlamentarismista. Ed. Kallista suuresti arvostan, mutta omat kokemukseni kansanedustajana myös oppositiosta käsin viittaavat aivan toisenlaiseen mahdollisuuteen vaikuttaa asioihin. Viime vaalikaudella johdin lakivaliokuntaa, eikä varmasti, vaikka olimme oppositiossa, ollut niin, etteikö hallitus kuunnellut. Kolmannes esityksistä muuttui. Valiokunnissa sekä opposition että myös hallituspuolueiden kansanedustajien tahto tosiasiassa toteutuu.

Viimeksi eilen olen lähettänyt lakivaliokuntaan kirjeen, että siellä sekä opposition että hallituspuolueiden kansanedustajien huolet ovat olleet niin vakavia, että heillä on valta muuttaa tiettyä kohtaa huoliensa mukaiseksi. Näin Suomen parlamentti toimii. Kansanedustajat koko ajan valvovat hallitusta. Hallitus reagoi ja on herkkäkorvainen sen suhteen, että luottamus hallitukseen säilyy.

Jukka Gustafsson /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Kanerva, jota arvostan, kutsui tai luonnehti sosialidemokraattien toimintaa jotenkin jälkipeliksi. Eihän se sitä ole, niin kuin täällä nyt on todettu. Me aidosti kannamme huolta eduskunnan täysistunnon asemasta ja roolista tässä tärkeässä kysymyksessä, joka koskee presidentin valtaoikeuksia.

Olen myös sitä mieltä, että tämän sotilaallisen kriisinhallinnan, jäsenneuvottelujen aloittamisen Naton kanssa, pitää olla kolmen lukon takana, siis valtioneuvoston, eduskunnan ja presidentin. Mielestäni turvallisin vaihtoehto on se, että presidentillä säilytetään ulkopoliittista valtaa, ja ei tämä Nato-kysymys mistään hatusta ole vedetty. Taxellin komitean jäsen Teija Tiilikainen omassa lausunnossaan otti esille tällaisen mahdollisuuden, joten ei se ole mikään sosialidemokraattien esiin nostama asia. Siis miksi tämä kolmas lukko halutaan murtaa näissä tärkeissä päätöksissä?

Ville Niinistö /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Arvostan sitä harkitsevaa sävyä, mitä useimmilla edustajilla on tässä keskustelussa ollut. Tästä esityksestä pitää eduskunnassa tältä pohjalta pyrkiä muodostamaan mahdollisimman laaja konsensus.

Olen ed. Södermanin kanssa samaa mieltä siitä, että kansanvallan korostamisessa on tärkeää, että eduskunnan ratkaisurooli on aidosti avoimen julkisen keskustelun kohteena.

Ed. Salolaisen kanssa olen samaa mieltä siitä, että myös presidentin päätöksenteko ja tapaamiset ulkopolitiikassa olisi hyvä paremmin kytkeä eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan toimintaan. Se on yksi osa meidän tätä päätöksentekokoneistoa, joka tällä hetkellä on julkisen arvioinnin ja ylipäätään kansanedustajienkin arvioinnin ulkopuolella niin paljon, että siinä pitää miettiä ratkaisuja.

Arvoisa puhemies! Yleisesti ottaen olen ståhlberglaisen kansanvallan kannattaja, mikä tarkoittaa sitä, että korostetaan sitä, että tässä talossa on Suomen kansa kokonaisuudessaan edustettuna ja että tätä kautta kansanvalta toteutuu parhaiten. Aidossa kansanvallassa hallitsija ei välttämättä ole todella suosittu. Ne ovat yleensä diktatuureja, joissa hallitsijat ovat kaikkein suosituimpia, mutta täällä käydään se avoin julkinen keskustelu, mihin kansalaiset voivat suoraan vaikuttaa. Presidentin valta on pääosin pimennossa.

Ilkka Kantola /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minusta ed. Haavisto puhui viisaasti, kun hän sanoi, että perustuslain pitäisi mieluummin olla selvä kuin epäselvä. Näin varmasti on, mutta siitä, että tällainen tavoite asetetaan, ei välttämättä seuraa se, että kun perustuslakia selvennetään, niin presidentin valtaoikeuksia jollakin tavalla kavennetaan.

Itse asiassa hallituksen esityksessä 58 §:ksi on ongelmana juuri se epäselvyys, jonka se jättää siitä, mikä on se eduskunnan ilmaisema tahto, mistä sitä eduskunnan ilmaisemaa tahtoa haetaan. Sen takia täällä on nyt hyvin tärkeätä kuulla sitä keskustelua, jota on käyty siitä, mikä on se mahdollisuus, joka perusteluista ilmenee, että kolmella eri tavalla voidaan eduskunnan ilmaisemaa tahtoa hakea. Yksi voi olla tämä suljettu valiokunta. Tähän juuri kohdistuvat meidän epäilymme, että pitäisikö tämän salin roolia kuitenkin vahvistaa ja sulkea pois tämä valiokunta.

Ben Zyskowicz /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Ed. Gustafsson ei hyväksy sitä, että sosialidemokraattien kohdalla tässä asiassa käytetään ilmaisua "jälkipeli". Voitaisiin myös käyttää ilmaisua "iltalypsy", mutta tämä ilmaisu on tähän saakka varattu eräälle toiselle puolueelle, jolle tämä maatalous on läheisempi asia.

Fakta on kuitenkin se, että sen jälkeen, kun tästä perustuslakiuudistuksen sisällöstä oli sosialidemokraattien kanssa nimenomaisesti sovittu ja myös tässä Taxellin työryhmässä uudemman kerran sovittu, sosialidemokraatit irtaantuivat tästä esityksestä.

Jos nyt ed. Södermanin ryhmäpuheenvuoro on tulkittavissa niin, että ongelma on ennen kaikkea siinä, että mikäli poikkeuksellisesti presidentin ja valtioneuvoston välillä syntyy tässä kuvattu ristiriita, voidaanko se tuki valtioneuvoston kannalle hakea valiokunnasta, kuten perustelujen mukaan poikkeuksellisesti voitaisiin tehdä, vai suuresta salista — jos tämä on tämä erimielisyyden kohde — niin uskon, että siitä sopu löytyy. En ole muita puheenvuoroja kuunneltuani täysin varma, että ed. Södermanin ryhmäpuheenvuoro edustaa ryhmän kantaa.

Ilkka Kanerva /kok(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Samoin haluan kommentoida ed. Gustafssonin puheenvuoroa juuri tämän jälkipelin nimissä. Nimittäin kyse on paljolti siitä, mikä eduskunnan tapa käsitellä tätä omaa rooliaan tässä mahdollisessa tilanteessa tulisi olemaan. On täysin selvää, että asianomaisen valiokunnan pitää valmistella jokin tämäntyyppinen asia eduskunnan täysistuntosalissa käsiteltäväksi. Mieleen tulee ensi sijassa ulkoasiainvaliokunta, joissakin tapauksissa ehkä suuri valiokunta, mutta ensi sijassa ulkoasiainvaliokunta.

On täysin luonnollista, ja kansanvallan omaista, että suuri sali käsittelee sen jälkeen nämä kysymykset. On hyvin vaikea kuvitella tilannetta, että näin juuri ei tässä asiassa meneteltäisi. Näin ollen en löydä mitään ulospääsytietä, excusea, siitä, että tässä toimittaisiin jollain muulla tavalla, kuin sosialidemokraatitkin ovat sitoutuneet Taxellin komiteassa.

Eero Heinäluoma /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Kanervalle: Nyt kannattaisi lukea tämän lakiesityksen perustelut, joissa nimenomaisesti todetaan, että riittää yksittäisen valiokunnan kannanotto eduskunnan kannaksi. (Ed. Zyskowicz: Todetaan, että poikkeuksellisesti voisi!) — Poikkeuksellisesti, mutta silloin se riittää, arvoisa ed. Zyskowicz, eli päättäkää nyt, kummalla kannalla te olette. Oletteko te sillä kannalla, minkä ed. Kanerva viimeksi sanoi, että jos eduskunnan tahdosta puhutaan, siihen tarvitaan tämän salin kannanotto? (Ed. Kanerva: Kyllä!) — No niin, silloin täytyy muuttaa tätä ehdotusta, koska ehdotus on nyt toinen kuin tämä, että tarvitaan suuren salin kanta.

Toinen asia. Kokoomus on viime aikoina erikoistunut näihin prosessiväitteisiin, ja ymmärrän sen, kun kokoomuksen johdossa on taitavia juristeja, mutta mehän sanoimme oman kantamme Taxellin komitean loppusuoralla, ennen kuin komitean mietinnöstä lopullisesti päätettiin, että tulemme ottamaan kannan huolella harkiten sen jälkeen, kun hallituksen esitys tulee eduskuntaan — ennen kuin komitean ehdotus lyötiin lukkoon. Tämä oli kaikkien tiedossa, ja se on vastuullista toimintaa näin isossa asiassa, jossa nyt on jo osoittautunut, että tässä ehdotuksessa on selviä heikkouksia, jotka täytyy eduskunnassa korjata.

Oikeusministeri Tuija Brax

Arvoisa puhemies! Nyt on minusta tärkeätä, että kun tämä asia, niin kuin perustuslaki aina, kuuluu nyt tälle salille, niin rauhassa perustuslakivaliokunta löytää ratkaisun tähän muun muassa ed. Södermanin esiin nostamaan kysymykseen. Tämän ratkaisun avaimet siellä Taxellin toimikunnassa itse asiassa tulivat taholta, joka aika lailla on suurin oppositiopuolue. Silloin on tietysti selvää, että hallitus on valmis löytämään vielä tarkemman ja paremman tavan kuulla eduskuntaa kuin se, mitä esitettiin ja mihin me suostuimme Taxellin komiteassa. On tietysti selvää, että tämän rakentavan asenteen silloin pitää löytyä kaikilta.

Mutta vielä yhteen asiaan. Täällä on puhuttu näistä kriisinhallintajoukoista: kyllä hallituspuolueidenkin keskuudessa, ja se näkyy näistä perusteluista, lähdetään siitä, että kun suomalaisia joukkoja lähetetään, se on niin suuri päätös, että siinä aina haetaan yhteisymmärrystä tosiasiallisesti. Täytyisi löytyä ensin jokin puolue, joka ilmoittaa olevansa toista mieltä, ennen kuin tässä on oikea ongelma.

Sama liittyy muun muassa tähän käytävään Nato-keskusteluun. Minä en ole vielä löytänyt yhtään puoluetta, joka edes rivien välissä, saati äänestäjien edessä ennen vaaleja, ilmoittaa, etteikö se olisi niin iso kysymys, että siinä haetaan, jopa kansanäänestyksen kautta, kansan suostumusta ja sen lisäksi erittäin laajaa tukea sekä tasavallan presidentiltä, valtioneuvostolta että eduskuntapuolueilta, jos se asia tulee ajankohtaiseksi.

Tämä spekulointi, ed. Laakso, olisi hirveän paljon järkevämpää, jos tämmöinen ongelma oikeasti olisi. Mutta ilmoittautukaa: etsikää tai näyttäkää minulle se puolue tai sen puolueen edes joku potentiaalinen tuleva johtaja, joka olisi näistä kahdesta asiasta toista mieltä kuin äsken sanoin.

Markku Laukkanen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! On oikein hyvä, että sosialidemokraatit nyt tavallaan täsmentävät ja rajaavat näitä ongelmakohtia, ja jos se nyt vaan rajautuu tähän valiokuntakysymykseen niin, ed. Heinäluoma, ei siitä kannata kovin isoilla kirjaimilla edes puhua. Siihen varmasti löytyy ratkaisu. Tämähän on tullut lähinnä siitä, että ulkoasiainvaliokunnan kohdalla on tämä niin sanottu salaisuuskysymys ja pitää löytää tapa, millä se tuodaan sitten tänne.

Mutta kriisinhallintalaki on taas toinen tarina. Kaikki muistamme, miten tämä kolmen lukon malli syntyi. Pidetään siitä kiinni. Se on toiminut erinomaisella tavalla, ja se on kolmen lukon takana. Sen takia en toivo, että sitä kukaan haluaisi lähteä täällä avaamaan.

Mitä tulee sitten tähän kolmas maa -kokoukseen EU-edustajuudessa, niin meillähän oli tässä kuukauden aikana tapaus, jossa valtioneuvosto lähetti tasavallan presidentin edustamaan Suomea erääseen kolmas maa -kokoukseen, joka, nyt en muista, taisi käsitellä Etelä-Amerikkaa, mutta joka tapauksessa tämäkin toimii.

Lopuksi vielä, puhemies, totean ed. Laaksolle: On myös mahdollista, että meillä on presidentti, joka ajaa Natoa voimakkaammin (Puhemies: Minuutti!) kuin eduskunta. Myös tämä malli vastaa siihen parhaalla mahdollisella tavalla.

Pertti Salolainen /kok(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Tämä keskustelu alkaa mennä harhapoluille, koska ongelmanahan tässä on se, miten ratkaistaan pattitilanne silloin, kun presidentti ja valtioneuvosto ovat erimielisiä. Se, että perustuslaissa on tämä mahdollisuus eduskunnan antaa lausuntonsa ja ottaa kantaa, jo ennakolta niissä harvinaisissa tapauksissa, joissa tämä tulisi kysymykseen, torjuu sitä ongelmaa.

Se on pienempi asia sitten, mitenkä se täällä eduskunnassa käsitellään ja ratkaistaan. Totta kai täällä voidaan nyt valiokuntakäsittelyssä kehittää se malli, jolla tämä asia voidaan hoitaa. Joissakin tapauksissa valiokunnat käsittelevät asiaa ja sitten se tulee suureen saliin, ja erilaisia muotoja voidaan kehittää, mutta eihän tämä nyt tässä ole kaikkein tärkein asia.

Jacob Söderman /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minulla on se tunne, että tämä orastava kompromissien löytäminen menee piloille, jos me vielä kauan jatkamme tätä keskustelua ja pohdimme, kuka esitti ensin ja kuka sopi mitä. Minusta on nyt vaan olennaista se, että jos tämä halutaan ratkaista selonteon muodossa ja se laitetaan jopa pykälään, niin silloinhan on kaikki hyvin.

Mutta minun piti vaan sanoa, nyt kun ed. Niinistö täällä koko ajan jankuttaa tätä parlamentarismin ainutlaatuisuutta, niin aikoinaan sosialidemokraatit ja maalaisliitto, keskusta, kovastikin vastustivat presidentin kansanvaalia, koska me haluamme kehittää parlamentarismia siltä pohjalta. Oikeisto silloin hyvin äänekkäästi vaati kansanvaalia, ja lopuksi siirryttiin kansanvaaliin. (Ed. Zyskowicz: Te esititte presidentin viran lakkauttamista!) — Senkin minä olen tehnyt, senkin minä olen tehnyt, vielä Kekkosen aikana. Minulla oli sen verran rohkeutta. Tosin se oli vaan hallitusta muodostettaessa. (Puhemies: Minuutti!) — Voinko puhua loppuun nyt, kun en saa puheenvuoroa ja he mainitsevat minun nimeni koko ajan? En puhu kauan enää. — Sen vuoksi on olennaista, että me olemme synnyttäneet eduskunnan viereen kansanvaltaisen instituution, ja sillä pitää olla kohtuullista valtaa.

Annika Lapintie /vas(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Kyllä tämän hallituksen esityksen ongelman ydin on se, että ristiriitatilanteessa, jossa hallituksen johtavat ministerit muiden ministereiden kera ovat eri mieltä kuin presidentti, tämän muotoilun mukaan se on nimenomaan hallitus, joka voittaa. Se, päätetäänkö asia täysistuntosalissa vai valiokunnassa, ei itse asiassa ole se olennainen kysymys vaan se, että meillä ei parlamentarismi toimi niin, että kansanedustajat voisivat vapaasti olla oman mielensä mukaan tätä asiaa päättämässä. Ne asiat, joissa presidentti sitten sidottaisiin hallituksen kantaan ja sitä myöten eduskunnan kantaan, ovat juuri jäsenyys kansainvälisessä järjestössä, valtioiden tunnustaminen, valtiosopimusten hyväksyminen, valtuuskuntien asettaminen jne. sekä myös muun muassa Puolustusvoimien ylipäällikkyyden luovuttaminen. Vaikka presidentti itse olisi sitä mieltä, että ei halua luovuttaa, (Puhemies: Minuutti!) jos hallitus tahtoo, että se luovutetaan, niin myös tämän esityksen mukaan tapahtuu.

Pekka Haavisto /vihr(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Minäkin olen samaa mieltä siitä, että perustuslakivaliokunta voi miettiä, mikä on paras tapa kuulla eduskuntaa, mutta tietysti täytyy muistaa, että on myös asioita, joihin liittyy luottamuksellisuutta. Jos me täällä käsittelemme jonkun valtion itsenäisyyden tunnustamista, josta vaikka valtioneuvosto ja presidentti olisivat teoriassa eri mieltä, niin voi olla asioita, jotka oikeasti liittyvät myös Suomen etuun, joita ei kannata kaikilla argumenteilla tässä isossa salissa käsitellä. Mielestäni perustuslakivaliokunnan on otettava tämä myös huomioon. Nämä ovat tosiasioita myöskin ulkopolitiikan hoidossa.

Ed. Laaksolle olisin halunnut kommentoida. Ajattelitte, ed. Laakso, että tämä perustuslakimuutos on jonkinlainen kosto siitä, että presidentti on toiminut joissain kysymyksissä väärin. Ainakin minä haluan irtisanoutua tällaisesta ajattelusta. Se ei ole motiivina tässä muutoksessa.

Petri Salo /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minä muistan kyllä sellaisenkin ajan meidän valtiosäännössämme, että perinteisesti vasemmistopuolueethan halusivat sellaista järjestelmää, jossa presidentti valittaisiin nimenomaan eduskunnassa eduskunnan toimesta. Luulen, että Suomen kansalle ja edustajillekin on tullut yllätyksenä se, miten presidentin asema ja valta muuttuivat siinä tilanteessa, kun siirryttiin suoraan kansanvaaliin. Ensinnäkin äänestysprosentit ovat äärettömän korkeat. Panen myöskin merkille, että meillä on ollut myöskin tasavallassa presidenttejä, muun muassa Koivisto ja Ahtisaari, jotka ovat käyttäneet paljon myöskin sitä valtaa, mitä ei ole lakiin kirjoitettu, esimerkiksi talouspolitiikassa ja työllisyyspolitiikassa toimineet ikään kuin unilukkareina suhteessa muuhun yhteiskuntaan, muun muassa hallitukseen ja eduskuntaan. Olen pannut merkille, että ne ovat myöskin johtaneet oikeansuuntaiseen politiikkaan, vaikka niitä ei ole lakiin kirjoitettu. Eli sanoisin kaiken kaikkiaan, että tämä pattitilanne, (Puhemies: Minuutti!) mitä tässä nyt epäilen, että eduskunnassa tulee, ei varmaan tule ongelmalliseksi myöskään menettelytapojen osalta.

Pääministeri Matti Vanhanen

Arvoisa puhemies! Niin kuin aikaisemmin sanoin, näen tämän pattitilanteen, purkamistilanteen, aika teoreettisena. En ole itse keksinyt tilannetta, jossa se vastaan tulisi. Mutta on tärkeää, että pattitilanteen kannalta on olemassa riidanratkaisumenettely, ja siinä eduskunta olisi se väline. Mutta nämä esimerkit, joita tuodaan ... Jos ylipäällikkyyden päättäminen sodan aikana halutaan siirtää pois, en tiedä, miten maa, jossa sotaan käydessään valtioneuvosto ja presidentti riitelisivät tästä asiasta, voisi pärjätä ylipäätään koko sodassa. Tällainen ristiriita on teoreettinen.

Afganistanin esimerkistä sanon: tämänhetkinen joukkojen määrä, nyt sen verran raotan Utvan valmistelua, on täsmälleen presidentin esittämän mukainen. Jos joku ministereistä olisi esittänyt kovin paljon suurempaa joukkoa, en usko, että valtioneuvoston enemmistö olisi kannattanut häntä. (Ed. Laakso: Ei sitä koskaan tiedä!) — Demokratiassa kannattaa kuitenkin luottaa demokratiaan.

Tässä on erikoinen ajattelutapa se, että valtioneuvosto olisi jotenkin totaalisen homogeeninen, vaikka meillä on monipuoluejärjestelmä, jossa on kirjo mielipiteitä, joissa presidentti ei suinkaan ole Utva-istunnossa vain toisessa laidassa, jommassa kummassa laidassa mielipiteitä, vaan useasti saattaa olla aika lailla keskelläkin. Eli demokraattisessa prosessissa, jossa monipuoluehallitus on muodostettu, ei todellakaan minun kokemukseni mukaan ole asetelmaa, jossa on hallitus kontra presidentti.

Miapetra Kumpula-Natri /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kun teemme perustuslakia, se koskettaa meitä kansanedustajia, se koskettaa hallitusta, se koskettaa presidenttiä. Oppositiolla on tässä salissa ja nyt mahdollisuus ottaa kantaa siihen tarkennettuun hallituksen esitykseen, joka on valmisteltu komitean pohjalta. Tässä on ensimmäinen tilaisuus meillä ottaa kantaa muun muassa tähän, mikä elin ottaa eduskunnassa sen kannan, voidaanko se viedä salaisen ulkoasiainvaliokunnan enemmistön päätettäväksi ja sillä kävellä presidentin yli. Se on meistä aivan liian pieni elin kävelemään presidentin ulkopoliittisen vallan yli.

Myös tasavallan presidentillä on ollut mahdollisuus ottaa lainsäädäntöön kantaa ainoastaan lausumassaan, jonka hän on jättänyt. Siinä hän esittää, että yhteistoiminnan tosiasiallista toteutumista käytännössä on pohdittava, korostan pohdittava, koko ulko- ja turvallisuuspolitiikan alueella ja mieluummin laissa kuin pelkissä perusteluissa. Minä ainakin näen tämän presidentin (Puhemies: Minuutti!) evästyksenä perustuslakivaliokunnalle. Toivon, että sekin huomioidaan.

Erkki Pulliainen /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Toivoisin hartaasti, että kun perustuslakia jälleen revidoidaan, niin tämä operaatio kestäisi nyt ainakin muutaman vuoden voimassa, että siihen oltaisiin kohtuullisen tyytyväisiä.

Arvoisa puhemies! Tässä palautuu mieleeni 1990-luku, jolloinka istui Nikulan komitea näitä asioita pohtimassa. Edustin ryhmääni siinä kuulemisessa, jonka puoluetoveri Nikula puheenjohtajan ominaisuudessa järjesti. Kun hän briiffasi minua tähän tilaisuuteen, hän sanoi, että siitä olisi vain hyötyä, että simuloisit ja palauttaisit mieliisi malleja, joissa on tällaisia vallankäytöllisiä pattitilanteita. Niitä minä sitten mietin, ja tulin erikoisesti kiitetyksi sen jälkeen. Tämä tuli mieleeni, kun kuuntelin ed. Salolaisen äskeisen vastauspuheenvuoron, koska hän kehotti, että valiokunnassa mietittäisiin näitä asioita ja etsittäisiin näihin simulaatiotapauksiin ratkaisu. Kannatan sitä lämpimästi.

Antti Vuolanne /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Pääministeri Vanhanen pyrki vakuuttamaan, että presidentin kannat otetaan huomioon, vaikka häneltä valtaoikeuksia riisuttaisiinkin. Minun mielestäni ne kannattaa kuitenkin sinne lakiin de jure kirjoittaa myös sisään. Kansanvalta toteutuu tässä salissa, mutta kansanvalta toteutuu myös suoraan kansan valitseman tasavallan presidentin kautta erityisesti niissä kysymyksissä, missä vaaditaan kansallista yksituumaisuutta ja yksimielisyyttä kriisitilanteissa. Tästä vahvuudesta kannattaa pitää kiinni.

Kokoomukselle sanoisin näin, että kun puhemies Sauli Niinistö on kehottanut kuuntelemaan tarkasti presidentti Tarja Halosta, niin minäkin pyytäisin, että kuuntelisitte puhemies Sauli Niinistöä.

Tuulikki Ukkola /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minä olen ollut aika aidosti hämmästynyt siitä parlamentarismikeskustelusta, mitä täällä on käyty. Tässä talossahan jotkut kansanedustajat ihan oikeasti halveksivat parlamentarismia elikkä sitä, että hallituksen on nautittava eduskunnan luottamusta. Minä en ymmärrä ollenkaan, miten tämä on mahdollista, ja että se halveksinta tulee nimenomaan vasemmistosta ja nimenomaan vasemmistoliitosta. Parlamentarismi on sitä, että sitoudutaan puolueisiin ja puolueiden ajamiin tavoitteisiin ja sitä kautta yritetään vaikuttaa sitten täällä eduskunnassa.

Parlamentarismin emämaa on brittiparlamentarismi. Siellä on jopa piiskurit, jotka pitävät huolen siitä, että tärkeissä asioissa, huom. tärkeissä asioissa, hallituspuolueitten kansanedustajat äänestävät yhtenäisesti eivätkä lipsu oppositioon. Ei meillä nyt sentään piiskureita ole, mutta kyllä meilläkin jopa oppositio äänestää hallituksen puolesta ja hallituksen (Puhemies: Minuutti on mennyt!) kansanedustajat opposition puolesta. Minä pidän tätä hyvin vaarallisena keskusteluna todellakin.

Matti Saarinen /sd(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Tasavallan presidentillä on Suomen vahvin valtakirja, mitataan sitten äänimäärällä, äänestysprosenteilla, millä tahansa. Hänellä on ylivoimaisesti vahvin valtakirja, mutta hänellä on heikoimmat valtaoikeudet, ja hallitus näyttää yrittävän ryhmäkurin perusteella myöskin heikentää tasavallan presidentin valtaoikeuksia. Eikö tässä ole selvä ristiriita: kun hallitus haluaa heikentää presidentin valtaoikeuksia, niin täällähän pitäisi olla esitys myöskin sitten presidentin vaalitavan muuttamisesta. Eihän voi olla niin, että kansanäänestyksellä valitun presidentin valtaoikeudet karsitaan. Täällä pääministeri totesi, ettei ihan olla vielä tavoitteessa, ei olla vielä täydellisessä parlamentarismissa. Siihen suuntaan venettä viedään siitä huolimatta, että tasavallan presidentillä on Suomen vahvin valtakirja.

Pentti Tiusanen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Haavisto, joka yleensä on oikeassa, kyllä ehkä myöntää, että tässä asiassa, tässä selvyyden lisääntymisessä, tämän hallituksen esityksen mukaan hän ei ihan kuitenkaan osunut oikeaan. 58 §:n lisäys, mitä hallitus esittää, aiheuttaa enemmän kysymyksiä kuin mikään tänään täällä. Tässä kohdin myöskin perustuslakikomiteassa Teija Tiilikainen on ollut kokoomuksen edustajana, ja hän toteaa, että enemmistöhallituksen erimielisyys eduskunnan kanssa olisi erittäin epätodennäköistä, jotenka kyllä se on todella niin päin, että hallituksen linjan taakse saadaan eduskunnan enemmistö hyvin helposti. Kansanedustajat, jotka sitoutuvat hallituksen ohjelmaan, noudattavat sitä, ja tällä tavalla, niin kuin ed. Ukkolakin todisti, saadaan sitten enemmistö taakse silloin, (Puhemies: Minuutti!) kun haetaan eduskunnan ilmaisemaa kantaa.

Tuula Peltonen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kyllä epäilyttää, että hallituksella on tieto, että olemme saamassa hyvin kiukkuisen ja äkäpäisen presidentin piakkoin, koska näin kovasti halutaan näitä valtasuhteita jo valmiiksi olla muuttamassa. Kyllä tällä esityksellä halutaan nimenomaan vahvistaa valtioneuvoston asemaa.

Ministeri Brax, sanoitte, että tällä selkeytetään ylimpien valtioelinten valtaa ja vastuuta. Olisi hyvä kuulla, mitä ne oikeat ongelmat ovat muita kuin nämä EU-lautaset ja tuolit, mitkä ne todelliset olemassa olevat ongelmat ovat. Meillä on voimassa vuonna 2000 voimaan tullut perustuslaki, joka on todettu toimivaksi, miksei sillä voida jatkaa?

Erkki Virtanen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Toisin kuin ed. Ukkola täällä väitti, niin minusta tämä keskustelu, joka täällä nyt on käyty, ei ole ollut vaarallinen, mutta tämä on ollut kyllä poikkeuksellinen ainakin nyt noin seitsemän vuoden muistelujeni mukaan. Ei tule mieleen kovin usein, että hallituspuolueitten edustajat pääministeriä myöten täällä olisivat ikään kuin ottaneet niin myönteisen kannan, että hyvä on, tähän voidaan tehdä muutoksia. Se on täysin poikkeuksellista täällä. Seitsemän vuotta olen istunut sosiaali- ja terveysvaliokunnassa, ja ehkä vähän toisin kun ministeri Brax, niin siellä ei ole muutettu tippaakaan tai korkeintaan muutamia pilkun paikkoja, vaikka aivan varmasti valiokunnan enemmistö syvässä sisimmässään on ollut jopa yksimielinen, että niitä pitäisi muuttaa, mutta ei ole muutettu. Tästä syystä minua hieman huolestuttaa se, kun sanoitte, että presidentti voi jatkossakin tehdä urheita tekoja isänmaan puolesta. Voi olla, että voi tehdä, mutta voi joutua tekemään niitä valtioneuvoston ohjauksessa ja suostumuksella aivan samalla lailla, kuin eduskunta tuppaa joutumaan tekemään näitä tekoja hallituksen ohjauksessa, vaikka perustuslain 2 §:n mukaan se valta kuuluu kuitenkin tänne.

Lyly Rajala /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minua ihmetyttää siinä mielessä tämä keskustelu, että pattitilanteesta ollaan tekemässä pattitilanne. Tämä on lähetekeskustelu, jolla tämä esitys lähtee eteenpäin valiokuntakäsittelyyn. Ymmärrän, että vasemmisto änkyröi, mutta SDP:tä en siinä mielessä ihmettele ollenkaan siitä lähtien, kun näiden valtiopäivien alusta ed. Heinäluoma on edustanut suurinta puhevaltaa SDP:stä tässä salissa. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun komitean tai työryhmän mietintö, jossa myöskin SDP on ollut mukana, yllättäen niin sanotusti hovissa muuttuu, kun se tulee tänne saliin. Se on minusta aivan erikoista.

Sitten ihan talonpoikaisjärjellä ajateltua asiaa presidentin edustuksellisuudesta tai Suomen edustuksellisuudesta ulkomailla oltaessa ja elettäessä ja puhuttaessa. Täytyy aina muistaa, että presidentti ei ole vastuussa puheistaan ja toimistaan ulkomaanreissuillaan kellekään, pääministeri on meille kaikille.

Jukka Gustafsson /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minäkin koen tämän käydyn keskustelun kuitenkin perussävyltään myönteisenä ja sellaisena, että tässä haetaan hyvää lopputulosta, jonka eduskunta mahdollisimman laajalla yksimielisyydellä voisi sitten myöhemmin perustuslakivaliokunnan käsittelyn jälkeen hyväksyä. En haluaisi käyttää ylisanoja, mutta uskon, että sosialidemokraattien näkemykset koskien nyt tätä perustuslain 97 §:n 3 momentin kohtaa, että valiokunnan kanta riittäisi, että tässä on vahventunut se käsitys, että laajalti ollaan sitä mieltä, että tavalla tai toisella eduskunnan laaja käsittely tulee ottaa mukaan. Näkisin näin, toisin kuin ed. Rajala; hänen änkyröintipuheensa voidaan jättää omaan arvoonsa. Mutta sosialidemokraatit ovat tehneet tässä palveluksen kansanvallalle tämän keskustelun kautta, mitä nyt on käyty. Eikö näin?

Olli Nepponen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Olen kuunnellut tässä ja ottanut oppia ja arvostan sitä, muun muassa ed. Södermanin rakentavaa puheenvuoroa. Jos kysymys on sittenkin siitä, miten täällä talossa erimielisyys ratkaistaan, niin nyt käydyn keskustelun perusteella se ei ole suuri ongelma. Siihen löytyy varmasti sellainen yhteinen näkemys, jota tässä on ajettu, ja silloin myöskin suurella salilla on tässä oma tärkeä osuutensa. Minä luulen, että kyllä tässä päästään hyvin eteenpäin isojen puolueiden kesken eikä lähdetä sitten enää rakentamaan uusia esteitä sille, että tätä ehdotusta voidaan viedä eteenpäin.

Jaakko Laakso /vas(vastauspuheenvuoro):

Puhemies! Oikeusministeri Brax puhui hellyttävästi kansanäänestyksestä, erityisesti Nato-kansanäänestyksestä, väittäen, että Suomessa kaikki merkittävät puolueet ja poliitikot ovat olleet Nato-kansanäänestyksen kannalla. Täytyy olla tarkka. Esimerkiksi yksi kolmesta suuresta puolueesta sanoo, että joko kansanäänestyksellä tai muulla sellaisella tavalla, joka mittaa yleisen mielipiteen esimerkiksi sitten, että Nato-kysymys nousee ennen eduskuntavaaleja isoksi kysymykseksi. Ja arvatkaapa, mikä tämä puolue on. Se puolue on muuten tällä hetkellä oppositiossa. Eli ei ole sellaista kantaa, että kaikki puolueet olisivat Nato-kysymyksessä vähän niin kuin kansanäänestyksen kannalla absoluuttisesti. Hallitus järjestää kansanäänestyksiä vain sellaisista kysymyksistä, missä se tietää voittavansa, ei sellaisesta, missä se häviää.

Oikeusministeri  Tuija  Brax

Arvoisa herra puhemies! Ihan muutamaan seikkaan vielä näistä valtaoikeuksista ja mikä valtakirja mistäkin vaalista tulee. Minulla itselläni on suuri kunnioitus istuvan tasavallan presidentin toimintaan. Olen toiminut hänen vaalikampanjassaan molemmilla kerroilla, ja hänellä on suuri valtakirja nykyisen perustuslain, muun muassa sen 93 §:n mukaisesti yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa johtaa ulkopolitiikkaa, ja se valtakirja tulee säilymään myös seuraavilla presidenteillä. Se on tässä esityksessä. Sen sijaan perustuslain muuttamisen valtakirja on nykyisessä ja tässä esitetyssäkin muodossa vain ja ainoastaan eduskunnalla.

Minä olen ollut edellisessä perustuslain muutosprosessissa perustuslakivaliokunnan jäsen, myös hallituspuolueen jäsen samassa yhteydessä, ja tunnen sen prosessin. Perustuslakivaliokunta kuulee asiantuntijoita. Olen aivan varma, myös arvoisat sosialidemokraatit, ne viimeisimmät puheenvuorojen pitäjät, että asiantuntijat tulevat kertomaan teille, löytyykö tai onko se millään tavalla hyväksi, että perustuslaissa on potentiaalisesti keskeisten valtaoikeuksien käytössä epäselvyys, jos joskus syntyy ristiriita. Nyt se epäselvyys ollaan ratkaisemassa tavalla, jossa, kun sitä loppusuoralla Taxellin komiteassa tehtiin, kaikilla kolmella suurella puolueella, myös SDP:llä, oli aivan keskeinen rooli nimenomaan tämän ratkaisutavan löytämisessä. Ja jos se nyt vielä perustuslakivaliokunnassa muuttuu vielä paremmaksi niihin suuntiin, mitä suoraan sanoen olisi ollut tehnyt mieli jo muuttaa tässä hallituksen esityksessä, mutta en halunnut herkkää kompromissia rikkoa, niin tämähän vaan paranee. Se, mitä ed. Söderman on tänään esittänyt, vaan parantaa sitä kokonaisratkaisua, jossa jatkossa Suomen perustuslaissa ei ole edes potentiaalisesti epäselvää, miten valtaa käytetään. Jatkossakin perustuslaillisista asioista päättää eduskunta, yleensä kaksilla valtiopäivillä, kansa siinä välissä, ja tasavallan presidentin valtakirja liittyy aivan toisiin kysymyksiin, jatkossakin ennen kaikkea ulkopolitiikan johtamiseen yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa.

Ed. Erkki Virtanen jo poistui, mutta tasavallan presidentti on nytkin jo sidottu yhteistoimintaan valtioneuvoston kanssa, ja se on sujunut loistavasti, ja se on sitä jatkossakin. Tältä osin ei olla siis muuttamassa mitään.

Tuulikki Ukkola /kok:

Arvoisa puhemies! Tämä esitys, jota me tällä hetkellä täällä käsittelemme, on pieni askel kohti ulkopolitiikan demokratisoitumista, mutta näyttää olevan suuri askel etenkin vasemmistoliitolle. Joku viisas sanoi yli sata vuotta sitten, että "valta turmelee ja ehdoton valta turmelee ehdottomasti". Valta jyrsi myös Suomen vanhaa perustuslakia. Ennen sotaa ei valtioneuvoston ja presidentin välillä juuri erimielisyyksiä ollut. Kumpikin tiesi paikkansa ja valtaoikeutensa. Yhteistyö pelasi. Sota tuli ja meni. Perustuslaki pysyi ennallaan, mutta sitä tulkittiin niin, että Suomi liukui lähes presidentin yksinvaltaan, suomettumisen aikaan. Urho Kekkonen oikeusoppineena kuitenkin tunsi perustuslain ja jopa tunnusti, että jos eduskunta ja presidentti joutuvat napit vastakkain, eduskunta voittaa. On eduskunnan ja niin sanotun ruoskaparlamentarismin vika se, ettei eduskunta kertaakaan noussut vastustamaan edes presidentin sisäpoliittisia päätöksiä. Parlamentti meni nöyryydessään jopa niin pitkälle, että sääti poikkeuslain UKK:n uudelleen valitsemiseksi. Tämä ehkä on Suomen eduskunnan historian niitä synkimpiä lukuja.

Kuten ed. Salolainen toi puheessaan esiin, Koivisto aloitti ansiokkaan työn Suomen poliittisen järjestelmän parlamentarisoimiseksi. Vuoden 2000 perustuslakiin jäi kuitenkin ainakin pari valuvikaa. Vaikka presidentti johtaa ulko-politiikkaa yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa, presidentti määrää tahdin. Siihen valtioneuvoston, kansanedustajien ja eduskunnan on tyydyttävä. Minä olisin halunnut, että tähän uuteen esitykseen olisi tullut päinvastainen järjestys: Suomen ulkopolitiikkaa johtaa valtioneuvosto yhteistoiminnassa presidentin kanssa. Näin suureen muutokseen emme tällä hetkellä pystyneet ja siihen meidän on totuttava.

Toinen valuvika perustuslaissa oli presidentin EU-edustautuminen elikkä 93 §:n säännöksen tulkinta. Tässä oli kysymys presidentti Ahtisaaren ja pääministeri Lipposen sopimuksesta, että presidentti hoitaa huippukokouksissa pääministerin avustajan eli ulkoministerin virkaa. Suomen ulkoministeri on siis jätetty raapimaan neuvotteluhuoneen ovenpieliä samaan aikaan, kun muiden EU-maiden kollegat ovat avustaneet omia johtajiaan. Ulkoministerinä Tarja Halonen oli äärimmäisen vihainen asiasta ja potkiskeli kiukuspäissään suljettuja ovia. Presidenttinä hän ei kuitenkaan ole antanut avustajan roolia ulkoministerille. Lissabonin sopimus kuitenkin pani pisteen tälle lautaskiistalle, kun perustuslakivaliokunta hyväksyi valtioneuvoston asiasta antaman selvityksen. Tätä ei itse asiassa olisi tarvinnut ottaa, tehdä muutosta perustuslakiin tai lisäystä perustuslakiin. Mutta jotta kiista ei roihahtaisi uuteen liekkiin, varmuuden vuoksi perustuslain 66 §:ää esitetään muutettavaksi niin, että pääministeri edustaa Suomea Eurooppa-neuvostossa ja valtion ylimmän johdon edustusta vaativassa Euroopan unionin muussa toiminnassa. Tämä siis koskee myös niin sanottua EU:n ja kolmansien maiden huippukokouksia.

Arvoisa puhemies! Vaikka presidentin ulkopoliittisen vallan kivijalkaa elikkä 93 §:ää ei muuteta, jotain sentään muuttuu: eduskunnan asema vahvistuu pikkuriikkisen, ja siitähän tässä keskustelussa on ollut koko ajan kyse. Jos presidentti ja valtioneuvosto ovat eri mieltä esimerkiksi valtiosopimuksen hyväksymisestä, kuten esimerkiksi Nato-jäsenyydestä, valtioneuvosto voi hakea eduskunnalta tukea kannalleen. Se, miten se haetaan, jää nyt sitten perustuslakivaliokunnan mietittäväksi. Ja minä todella toivon, että me löydämme tässä hyvin järkevän ja hyvän kompromissin niin, että kaikki kolme suurta puoluetta voivat hyväksyä sen jo tässä eduskunnassa, mutta vähintään kuitenkin vaalien jälkeisessä eduskunnassa.

Muutamasta asiasta olen ollut tämän keskustelun aikana hämmästynyt, esimerkiksi siitä, miten suorasukaisesti kansan presidentti tyrmäsi parlamentarismin. Hänen mielestään presidentin valtaoikeuksien kaventaminen johtaa käytännössä hallituksen eikä eduskunnan vallan kasvattamiseen. Tiedotustilaisuudessa hän kysyi, kuka vakavissaan uskoo, että eduskunnan kanta olisi muu kuin hallituksen kanta. Ja tästä ehkä kumpuaa se vasemmistoliiton edustajien parlamentarismin halveksinta, mitä olemme tässä keskustelussa kuulleet. Parlamentarismihan on juuri sitä, että hallituksen on nautittava eduskunnan enemmistön luottamusta, ja tämä luottamus mitataan aina äänestyksissä. Demokratiaa on sekin, että vähemmistö tyytyy eduskunnan enemmistön tahtoon. (Puhemies: 5 minuuttia!)

Arvoisa puhemies! Tämä uudistus on niin vähäinen, ettei Suomi tämänkään jälkeen ole mielestäni aito parlamentaarinen demokratia. Ulkopoliittinen valta jää edelleenkin presidentille. Hän voi neuvotella auton takapenkillä, kuten Antero Jyränki on asian ilmaissut, ulkomaiden johtajien kanssa ilman, että mukana olisi ulkoministeri, joka on parlamentaarisessa vastuussa eduskunnalle. Tähän asiaan ed. Salolainen on monta kertaa myös puuttunut. Ja tähän asiaan ei tarvita minkään valtakunnan perustuslain muutosta, vaan riittää, että käytäntöä muutetaan, ja tämän käytännön on, herra puhemies, muututtava, kun presidentti vaihtuu.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa puhemies! Ed. Ukkolan puheenvuorosta on hyvä jatkaakin heti tähän aluksi sikäli, että kun hän sanoo vasemmistoliiton kannan pohjautuvan arvoisan presidentti Tarja Halosen näkökulmaan tässä asiassa, niin näin voi olla, mutta se pohjautuu myöskin Ulkopoliittisen instituutin johtajan, Teija Tiilikaisen, näkökulmaan, joka oli arvoisan kokoomuspuolueen edustajana nimenomaan tämän parlamentaarisen komitean työssä, joka valmisteli perustuslain muutosta: "Tiilikainen myöntää" — tämä on lainaus siis hänen haastattelustaan Uudessa Suomessa — "että enemmistöhallituksen erimielisyys eduskunnan kanssa olisi erittäin epätodennäköistä. Tämä korostaa entisestään presidentin vallan kaventumista." Hän toteaa myös: "Toisaalta vähemmistöhallitus tuskin muutenkaan olisi kovin vahva hallitus." Eli me olemme tilanteessa, jolloinka hallitukset istuvat neljä vuotta ja hallitukset pitävät yllä aktiivisesti sitä, että hallituspuolueiden kansanedustajat äänestävät hallituksen esitysten mukaisesti. Onko tämä sitten aina oikein vai väärin, se on varmasti tapauskohtaista.

Täällä ed. Lapintie nosti esille hallituspuolue vihreiden kansanedustajien käyttäytymisen Pallas—Ylläs-kansallispuiston lainsäädännön kohdalla. Kolme kansanedustajaa äänesti hallituksen esitystä vastaan, kymmenen tyhjää ja yksi oli poissa, ja ... (Ed. Salolainen: Ja?) — Niin, ja kokoomuksesta ed. Salolainen, jolla on suuri huomio tässä, mikä on tärkeää. — Mutta en tiedä, onko se sitten ryhmäkuria vai mitä se on, myöskin puoluekuria, nimenomaan se, että kuitenkin hallituspuolueet pysyvät hallituksen esitysten takana, vaikka ne olisivatkin periaatteessa näiden puolueiden ja niiden kannattajien ja myöskin kansanedustajien käsitysten vastaisia. Ennen vaaleja käydään vaalikamppailu, on vaaliohjelma, puhutaan paljon, ollaan periaatteellisia, ja sitten mennään Säätytalolle, Säätytalon myöhäisillä tunneilla lyödään lukkoon hallitusohjelma, ja sitten sen taakse monestikin pakotetaan myös sellaisia mielipiteitä, jotka eivät sinne oikeastaan mahtuisi. Tässä on tämä parlamentarismi, jota voi kuvata myös niin, että eduskunnan on nautittava hallituksen luottamusta. Näinhän se monesti jopa ryhmäkurin ja monen muun tämäntyyppisen toiminnan kautta toteutuu.

Mutta, puhemies, sitten tähän merkittävimpään pykälään, joka tässä nyt on keskustelussa, 58 §:ään. Tässä nimenomaan eduskunnan ilmaisema kanta pysynee kuitenkin hallituksen kantana, jos me uskomme presidentti Halosen ja Ulkopoliittisen instituutin johtaja Tiilikaisen näkemystä. Käytäntö on kovasti tämän takana. Sitten hallituksen esityksen sivulla 42, jolla kuvataan, millä tavalla 58 §:ää sitten sovelletaan, on todella nämä epäselvät näkemykset siitä, missä lopulta tämä eduskunnan kanta voidaan esittää, ja täällä ollaan jo löytämässä tässä asiassa tältä osin sopua.

Miksi tämä sitten on sellainen keskustelu kuin ed. Erkki Virtanen sanoi, että yhtäkkiä opposition mielipiteellä onkin merkitystä, toisin kuin kaikissa muissa keskusteluissa? Tämä johtuu siitä, että kahden kolmasosan enemmistö pitäisi löytyä tämän asian taakse, ja tässä ollaan nimenomaan muussa tilanteessa kuin nyt tässä enemmistöparlamenttitilanteessa.

Sitten lopuksi: kyllä Yhdysvallat, Ranska aikamoisia demokratioita varmasti ed. Ukkolankin näkökulmasta ovat; se onko, niissä parlamentarismia vai ei, on sitten toinen asia.

Johannes Koskinen /sd:

Herra puhemies! Tässä kaiken pelin politiikan keskellä on hyvä vähän pidempään periaatteellista linjaa valtiosäännön uudistamisessa käsitellä.

On väitetty, että sosialidemokraatit olisivat poukkoilleet linjassaan ja yhtäkkiä olisi kääntynyt esimerkiksi suhde presidentin valtaoikeuksiin kokonaan nurinniskoin. Näin ei ole. Viime vuonna maaliskuussa puoluevaltuusto otti erityisen selvän kannan perustuslain uudistamisesta, ja se pohjautui vieläpä poikkeuksellisen laajaan jäsenkyselyyn — sikäli myös demokraattisesti valmisteltuna kantana huomionarvoinen. Lainaan tuota kantaa ja totean sitten lyhyesti, miten nämä tavoitteet ovat tässä uudistuksessa tässä vaiheessa toteutuneet. Tuossa kannanotossa aluksikin todettiin:

"Vuoden 2000 perustuslakiuudistuksessa toteutettiin sosialidemokraattien pitkään korostamaa parlamentaarisen kansanvallan vahvistamista. Eduskunnan asemaa vahvistettiin ylimmän lainsäädäntövallan käyttämisessä, hallituksen muodostamisessa ja EU-politiikassa. Tasavallan presidentin valtaoikeuksia rajattiin ja parlamentaarinen vastuukate ulotettiin presidentin päätöksentekoon.

Perustuslaki on toiminut hyvin, ja sen perusratkaisuilla on vahva kansalaisten tuki. Perustuslain tarkistukset on valmisteltava laajalla yhteisymmärryksellä 1990-luvun valtiosääntöuudistusten tapaan." Tämä sitaatti siis johdantona.

Sitten nämä viisi kohtaa. Ensinnäkin kannanotossa todettiin: "Sosialidemokraatit haluavat vahvistaa edelleen parlamentaarisen demokratian toimivuutta ja kansalaisten perusoikeuksien toteutumista. Eduskunnalle vastuunalaisen valtioneuvoston tulee selkeästi vastata eduskunnalle annettavien esitysten sisällöstä ja eduskunnan tulee ylimpänä valtioelimenä päättää lainsäädännöstä ja valtiontaloudesta." Tämä on toteutunut hyvin tuossa ehdotuksessa, kun valtioneuvosto suoraan antaisi hallituksen esitykset eduskunnalle.

Toiseksi: "Vallanjakoon eduskunnan, valtioneuvoston ja presidentin välillä ei tarvita isoja muutoksia. Valtioneuvoston johtavaa roolia Suomen EU-politiikassa voidaan selkeyttää." Tämä on toteutunut tuon Eurooppa-neuvoston kohdalta, mutta sitten voidaan kysyä, onko siellä turhan iso muutos tuon ulkopoliittisen vallankäytön osalta sitten näitten toimivaltasäännösten puolella.

Kolmanneksi kannanotossa todettiin: "Suomen ulkopolitiikan johtamisessa on välttämätöntä presidentin ja parlamentille vastuunalaisen hallituksen tiivis yhteistoiminta, mikä tarkoittaa myös tärkeiden linjaratkaisujen tekemistä yhdessä. Yhteistyön velvoittavuutta voidaan lisätä sekä työmuotoja kehittämällä että tarkemmalla sääntelyllä valtioneuvostolaissa." Tässä tulee sitten se kysymysmerkki, jota kuulemma tässä keskustelussa aiemmin on käsitelty kovastikin — pääsin valitettavasti paikalle vasta kello neljän jälkeen tähän keskusteluun.

Tässä ongelmana on tuo kysymys siitä, että ulkopolitiikan johtamista koskeva 93 § ja sitten presidentin päätöksentekomenettelyä koskevat 58 §:n säännökset saattavat jossakin tilanteessa olla ristiriidassa, kollisiossa, keskenään. Joissakin lausumissa ja ehkä tämän hallituksen esityksen perusteluissa myös lähdetään siitä, että tämän 58 §:n päätösvaltamekanismit kokonaan syrjäyttäisivät sitten tuon 93 §:n, ulkopolitiikan johtamispykälän.

Näinhän ei ole. Kaiken aikaa, silloin kun on isoista ulkopolitiikan asioista kysymys, näitä sovelletaan samanaikaisesti ja näitten asioiden valmistelussa pitää presidentillä olla 93 §:n mukaisesti johtava rooli. Ja kun esimerkiksi täällä on viitattu Teija Tiilikaisen sanomiin, niin jos Suomen liittoutumista puolustusliittoon harkittaisiin, niin kyllähän se koko valmistelu tapahtuisi sen 93 §:n mukaisesti, ja sellainen asia, jossa presidentti vastustaisi sen viemistä eteenpäin, ei tulisi valtioneuvoston käsittelyyn. Näin minä tätä luen, ja näin minusta tämä perustuslaki on tarkoitettu luettavaksi. Tämä selvästi vaatii lisäselvityksiä tuossa perustuslakivaliokunnan käsittelyssä.

Neljäs kohta tuossa kannanotossa oli: "Presidentin valtaoikeuksiin kuuluvan ulko- ja turvallisuuspolitiikan johtamisen tehtäväkenttään liittyy saumattomasti puolustusvoimien ylipäällikkönä toimiminen." Tämä näyttää toteutuneen. Tosin sitten kriisinhallintakysymyksissä pitäisi selkeyttää tuota suhdetta voimassa olevaan lainsäädäntöön, jossa presidentin johtovalta on selväpiirteisempi myös näiden päätöksentekomekanismien puolella.

Viidenneksi puoluevaltuusto edellytti, että "hankkeet vaalijärjestelmän muuttamiseksi on käsiteltävä samoin laajalla yhteisymmärryksellä ja erityisesti kansanvallan käytännön toimivuutta painottaen". Tämä ei ole toteutunut. Tässähän ei haettu kaikkien merkittävien puolueiden yhteisymmärrystä samalla lailla kuin 1990-luvun uudistuksissa. Sama koskee tuota vaalijärjestelmän uusimista: siinä hallitus katsoo, että riittää, kun haetaan yli kaksi kolmasosaa nykyeduskunnasta sen uudistuksen taakse. Aiemmin näissä on haettu käytännössä koko eduskunnan ja puoluekentän kattavaa konsensusta. Tämä on minusta taktinen virhe. Se johtaa tällaiseen pelin politiikkaan, että sitten ruvetaan miettimään, mikä on tilanne vaalien jälkeen, haetaanko millä koalitiolla sitten (Puhemies: 5 minuuttia!) kolmasosaa, joka pystyy aiottuja hankkeita estämään tai niitä lykkäämään.

Tähän perustuu sitten se, että tänne jäi näitä kysymysmerkkejä, että sosialidemokraatit jättivät oman lausumansa tuon komiteanmietinnön luovuttamisen yhteydessä. Näiden lausumien pohjalta tätä jatkoarviointia tulee tehdä, saadaanko perustuslakivaliokunnassa riittäviä muutoksia ja mikä sitten on suhtautuminen koko pakettiin niin tässä eduskunnassa kuin sitten vaalien jälkeenkin.

Johanna Ojala-Niemelä /sd:

Arvoisa herra puhemies! Nyt käsissämme olevan hallituksen esityksen taustalla on pitkä ministeri Taxellin vetämän parlamentaarisen perustuslakityöryhmän työ. Komitean nimeämiskirjeen mukaisesti sen tuli esittää tarpeelliset muutokset Suomen perustuslakiin Perustuslaki 2008 -työryhmän luovuttaman muistion pohjalta. Oikeusministeri Braxin johdolla toiminut työryhmä kartoitti perustuslain toimivuuteen ja muutostarpeisiin liittyviä kysymyksiä.

Tasavallan presidentin toimivaltaan liittyvät kysymykset, kuten ulko- ja turvallisuuspoliittinen päätöksenteko, Suomen edustajat Eurooppa-neuvostossa, Puolustusvoimien ylipäällikkyys, hallitusten esitysten antaminen sekä ministeriöiden kansliapäälliköiden nimittäminen, olivat työryhmän työssä vahvasti esillä. Lisäksi oli joukko muita asioita, joita Brax otti esille esittelypuheenvuorossaan. Lista oli pitkä, mutta siitä ei kuitenkaan pidä liiaksi intoutua. Perustuslakiin on aiheellista tehdä muutoksia vain riittävän pitkän seurannan ja harkinnan jälkeen ja ainoastaan sellaisten epäkohtien ilmetessä, joita ei muilla keinoilla voi ratkaista.

Nykyinen selviä muutoksia mukanaan tuonut perustuslaki on ollut voimassa vain Tarja Halosen ollessa tasavallan presidenttinä, nykyinen perustuslaki kun tuli voimaan 1.3.2000 eli samana päivänä, jolloin Halosen toimikausi tasavallan presidenttinä alkoi. Myös lähes koko ajan pääministerinä on ollut Matti Vanhanen. Toki sekä Lipponen että Jäätteenmäki ehtivät kumpikin olla pääministerinä nykyisen perustuslain aikana, mutta vain vähän aikaa. Siten mielestäni olisi ollut parempi vielä katsoa nykyisen perustuslain toimivuutta toisenkin presidentin aikana. Suomalainen valtiokäytäntö, jossa muutoksia perustuslakiin tehdään harvemmin kuin muihin lakeihin, on edelleen perusteltu, ja perustuslaki on tarkoitettu kestämään ajan hammasta, eikä asiassa kiirehtiminen ole hyvästä.

Mielipidetiedustelujen mukaan valtaosa Suomen kansasta vastustaa presidentin vallan heikentämistä. Omasta mielestäni myös seremoniallinen presidenttiys, jolla ei olisi muuta virkaa kuin käydä kuninkaallisten häissä, olisi ristiriidassa suoran kansanvaalin kanssa. Tämä ajatus lienee siintänyt radikaalimpien uudistajien haaveissa. Suomalaisesta valtiosääntöperinteestä, jossa tasavallan presidentti on tosiasiallinen päätöksentekijä, ei mielestäni kannata luopua. Kansa pitää vaikutusmahdollisuuksiaan suurimpina juuri presidentinvaaleissa, ja niissä äänestysprosentti on muita vaaleja suurempi. Siten tällainen muutos olisi myös vastoin kansan tahtoa.

Tasavallan presidentin toimivaltaa on vähennetty sekä samalla valtioneuvoston ja eduskunnan toimivaltaa lisätty useaan otteeseen 1980-luvulta lähtien. Silti tasavallan presidentin toimivaltuudet ovat edelleen kansainvälisesti vertailtuna aika suuret, ja presidentti Halonen on myös käytännössä hyödyntänyt perustuslain suomia toimivaltuuksia. Presidentin valtaoikeudet olivat yksi suurimpia kysymyksiä jo nykyisestä perustuslaista päätettäessä. Jo silloin monilla olisi ollut haluja radikaalimpiinkin muutoksiin. Tämä näkyy myös nykyisessä keskustelussa. Etenkin kokoomuksella näyttää olevan kovaa halua irtiottoihin ulko- ja turvallisuuspolitiikassa.

Mielestäni nykyinen tilanne presidentin ulkopoliittisten valtaoikeuksien suhteen on hyvä. Se, että ulkopoliittisessa päätöksenteossa on mukana useampia eri tahoja, lisää ulkopolitiikkamme vakautta. Perustuslain 93 § on kriitikoiden ase ja ehkä keskusteluttanut kaikkein eniten sekä julkisuudessa että muutoksia oikeasti pohtivia. Sen mukaan Suomen ulkopolitiikkaa johtaa tasavallan presidentti yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Nimensä mukaisesti pykälässä määritellään toimivallan jako kansainvälisissä asioissa. Nämä olivat tärkeitä kysymyksiä jo nykyistä lakia säädettäessä, jolloin pyrittiin löytämään toimiva kompromissi erilaisia vaatimuksia yhteen sovittaen. Esityksen mukaan 93 § siis säilyisi ennallaan, ja toivottavaa on, ettei uuden 58 §:n tulkinta johtaisi siihen, että lopullinen päätösvalta siirtyy käytännössä valtioneuvostolle, joka aina halutessaan saisi tuekseen eduskunnan kannan asiassa. Avoimeksi jää, miten yhteistoiminta ja pyrkimys yhteiseen kantaan käytännössä jatkossa toimisi.

Perustuslain muuttaminen edellyttää vähintään kahden kolmasosan enemmistöä. Tässä asiassa ei siis hallituspuolueiden yksimielisyys riitä. Myös nykyisen perustuslain osalta toimittiin niin. Hallituksen esitystä käsiteltiin sekä vuonna 1998 että kevään 1999 vaalien jälkeisillä valtiopäivillä. Tarja Halosen seuraaja valitaan vuoden 2012 vaaleissa, ja on perusteltua, että presidenttiä valittaessa tiedetään, millaisia tehtäviä hänet valitaan hoitamaan.

Tuula Peltonen /sd:

Arvoisa puhemies! Mielestäni meillä ei ole tarvetta tehdä muutoksia vuonna 2000 voimaan tulleen perustuslain ulko- ja turvallisuuspoliittisiin linjauksiin, vaan parlamentarismia tulee vahvistaa nykyisen perustuslain toimivuuden arvioinnin pohjalta. Ministeri Brax totesi, että hallituksen esityksellä halutaan selkiyttää ylimpien valtioelinten valtaa ja vastuuta. Kysyn edelleenkin, missä ovat nämä todelliset ongelmat. Vallanjakoon eduskunnan, valtioneuvoston ja presidentin välillä ei tarvita isoja muutoksia. Ei ole ongelmia. Ministeri itse totesi, että nykylaki toimii hyvin.

Valtioneuvoston johtavaa roolia Suomen EU-politiikassa voidaan toki selkeyttää, mutta sen ei pitäisi tarkoittaa presidentin valtaoikeuksien karsimista. Suomen ulkopolitiikan johtamisessa sen sijaan on välttämätöntä, että presidentti ja parlamentille vastuunalainen hallitus tekevät tiivistä yhteistyötä. Pidämmekin myönteisenä, että perustuslain 93 §:n sisältämään tasavallan presidentin johtavaan asemaan ulkopolitiikassa ei komiteanmietinnössä esitetty muutoksia. Toimivallan jakoon hallituksen ja presidentin välillä sinällään ei tarvita perustuslain muutosta. Tämä kyllä toteutuu jo työmuotoja kehittämällä sekä tarkemmalla sääntelyllä valtioneuvostolaissa.

SDP on kautta historiansa tuonut esille parlamentarismin periaatteita ja kansanvaltaa. Presidentin vaalitavan muutoksen yhteydessä tätä korostettiin ja näin toteutettiinkin. Me haluamme ottaa uudistukseen kantaa sen jälkeen, kun esitykseen on paneuduttu todellisesti ja huolella. On syytä kuunnella kaikki näkökohdat ja katsoa huolella lävitse, mitä mahdollisia ongelmia uuteen ehdotukseen voi sisältyä.

Presidentin päätöksentekoa koskevaa 58 §:ää komiteanmietinnössä ehdotettiin muutettavaksi. Muutosehdotus koski presidentin esittelystä valtioneuvostoon palautetun asian ratkaisemista. Komitea ehdotti, että tämä ratkaistaisiin valtioneuvostossa, jossa eduskunnan enemmistön kanta olisi ratkaiseva, yksittäisessä tapauksessa jopa valiokunnan kanta. Tästä me sosialidemokraatit olemme eri mieltä. Mielestämme yhden valiokunnan kanta ei voi riittää suorilla vaaleilla valitun presidentin kannan kaatamiseen. Tästä on kansanvalta kaukana. Hallituksen esityksessä jopa eduskunnan kanta on häilyvä käsite. Tässäkin asiassa haluaisin nojata 93 §:ään, jossa korostetaan yhteistyötä yhteistoimintavelvoitteen muodossa.

Arvoisa puhemies! Mielestäni meidän tulee myös ottaa huomioon istuvan presidentin mielipiteet. Hän on ainoa presidentti, joka on toiminut nykyisen perustuslain voimassaolon aikana. Hän pystyy arvioimaan asiaa nyt jo aika neutraalisti, sillä hänen kautensa on lopuillaan ja valitettavasti viimeinen. Myös tasavallan presidentti on jättänyt valtioneuvoston pöytäkirjaan lausuman lakiesityksen antamisen yhteydessä. Presidentin lausumassa viitataan juuri kovin lyhyeen kokemukseen nykyisen perustuslain toimivuudesta, todetaan yhteistoiminnan hallituksen ja presidentin välillä sujuneen kohtuullisen hyvin ja kyseenalaistetaan kiire uudistuksessa. Erityisesti tämän tulisi olla painavasti huomioon otettu, koska presidentti Halonen on toiminut pitkään paitsi presidenttinä myös ulkoministerinä.

Tämän esityksen mahdollisesti mennessä läpi meidän tulisi olla huolissamme ulkopolitiikan johtamisen tulevaisuudesta. Valtaa ei tässäkään asiassa ole hyvä keskittää yksiin käsiin. Presidentin ulkopoliittinen johtajuus on syytä säilyttää, mutta sisäpolitiikan puolella parlamentarismia tulee vahvistaa. Kahden lautasen tai tuolin ongelmaa ei ole, ellei sitä tehdä. Mikäli käsiteltävä asia Eurooppa-neuvostossa liittyy oleellisesti myös presidenttiin, tulee hänen jatkossakin kokouksiin osallistua. Sen sijaan kokouksissa turhan panttina istuminen tuskin on tulevienkaan presidenttien aikataululla edes mahdollista tai haluttavaa.

Antti Vuolanne /sd:

Arvostettu puhemies! Tässä keskustelun kuluessa on tullut esiin kysymyksiä siitä, missä vaiheessa sosialidemokraatit linjaavat omat näkemyksensä tähän hallituksen ehdotukseen perustuslain muuttamiseksi. Ymmärtääkseni tämä asia on ilmoitettu selkeästi, eli sosialidemokraatit ottavat uudistukseen kantaa sen jälkeen, kun esitykseen on paneuduttu huolella. Haluamme tehdä sen kaikella vakavuudella, ja myös perustuslakivaliokunnan jäsenen ominaisuudessa sanon näin.

Me liikumme alueella, missä Suomen kansalla on melko selkeät näkemykset. Perustuslakia ylipäätään ei kannata lähteä muuttamaan kovin heppoisesti eikä kovin kiireellä. Nyt tämä kiire on sävyttänyt tätä uudistustyötä kuitenkin nimenomaan ulkopolitiikan johtajuuteen liittyvissä asioissa. Olisi hyvä pyrkiä kuuntelemaan kansan ääntä, kuuntelemaan sitä, että kansallista yksituumaisuutta, yksimielisyyttä pyrittäisiin näissä seikoissa varjelemaan ja turvaamaan. Tälle löytyy monia perusteluja Suomen kansakunnan historiasta. (Ed. Kanerva: Eikös tässä ole menetelty juuri niin?)

Ulkopolitiikan vakaus, pitkälinjaisuus, yksituumaisuus ovat Suomen vahvuus, ja kun täällä salikeskustelussa on arvosteltu sitä, että presidentin käyttämä valta ei olisi osa meidän demokratiaamme, niin on totta, että sosialidemokraattienkin mielestä parlamentarismi on erittäin tärkeä. Eduskunnan ykkösvalta on kaikkein tärkein, mutta kansan suoraan valitsema presidentti ja hänen toimintansa ovat myös osa suomalaista kansanvaltaa, ja hänet halutaan meillä SDP:ssä säilyttää osana päätöksentekoa niissä kysymyksissä, jotka koskevat sellaisia kriittisiä tekijöitä, joissa erityisesti emme halua nojata vain yksinkertaiseen eduskunnan enemmistöön ja hallitusvaltaan vaan koko kansan yhtenäisyyteen ja yksimielisyyteen.

Tämä hallituksen ehdotus ei ole täysin tyydyttävä tässä suhteessa kriisinhallinnan osalta. Sitten tietyissä kohdin ulkopoliittista valtaa varmistetaan enemmänkin, ei niinkään eduskunnan kuin valtioneuvoston piiriin, ja myös julkisessa keskustelussa on syntynyt vaikutelma siitä, mitä esimerkiksi Unto Hämäläinen omassa pakinassaan sanoo, että tämä komiteanmietintö on nykyisten hallituspuolueiden selvä epäluottamuslause Haloselle. Siinä ehdotetaan presidentin asemaan heikennyksiä lähes kaikissa niissä perustuslain kohdissa, joita sovellettaessa Halonen on ollut eri mieltä nykyisten hallituspuolueiden kanssa. Me haluaisimme varmistaa, että näin ei pääsisi käymään ja että Suomen tasavallan presidenttiä arvostettaisiin tässä kohdin ja kuunneltaisiin hänen kokemuksiansa. Tähän suuntaan on vedonnut myös eduskunnan puhemies Sauli Niinistö, ja toivoisin, että häntä kuunneltaisiin tämän neuvon suhteen.

Elisabeth Nauclér /r:

Ärade herr talman! Ålands självstyrelse har sin grund i Nationernas förbunds beslut fattat i Genève 1921 och inte som många andra autonoma områden i landets konstitution. Ålandslösningen är en internationell konfliktlösning och därför sägs det bara i Finlands grundlag att Åland har självstyrelse enligt vad som bestäms i självstyrelselagen för Åland.

Det finns de som anser att det i grundlagen klart borde sägas ut att den offentliga makten inte bara utövas av statsorganen utan också av landskapsorganen, att statsmakten tillkommer folket som företräds av riksdagen och Ålands lagting enligt fördelningen i självstyrelselagen. Själv anser jag att dagens lydelse är mer tillfredsställande.

Självstyrelselagen är en lag stiftad i grundlagsenlig ordning och därför en speciallag som kan avvika från grundlagen, vilket den också gör. Jag anser således att det faktum att det i 2 § utsägs att Finland är medlem i EU inte binder Åland eftersom den frågan regleras i självstyrelselagen. Trots det är grundlagens utformning ytterst viktig för Ålands självstyrelse eftersom presidentens ställning i systemet finns reglerad i grundlagen.

Republikens president fick en roll i förhållandet mellan Finland och Åland redan 1921 i Genève. Lagtinget har påtagit sig rollen som uttolkare av självstyrelselagen och vad som hör till Ålands behörighet. Det finns därför ett rigoröst system för att kontrollera lagtinget. Lagtingets lagar skickas till Ålandsdelegationen, om de inte enigt omfattas förs tolkningen till högsta domstolen, efter det slutligen till presidenten som har vetorätt i några få fall.

För riksdagens lagstiftning finns däremot ingen kontrollmekanism annan än presidenten, som i praktiken har visat sig fungera just som den garant Nationernas förbund tänkte sig. Det kan därför inte nog understrykas hur viktigt det är att presidentens nuvarande funktioner i detta avseende förblir oförändrare. Trots grundlagens betydelse för Åland och trots att det står i självstyrelselagens 28 § 2 mom. och trots att Ålands myndigheter ska höras och trots att landskapsregeringen tydligt utsagts det så har inte landskapsregeringen hörts över den här propositionen.

Att Finlands president har haft denna roll som garant för Ålands självstyrelse har gjort att presidenten särskilt har satt sig in i självstyrelsens alla komplicerade detaljer. Det är av stor betydelse för Ålands självstyrelse vilket uppskattas mycket i landskapet. Åland är demilitariserat och neutraliserat och presidenten har i egenskap av överbefälhavare också varit en garant för kunskapen om denna status funnits hos den ytterst ansvariga.

Området är demilitariserat. Det finns få sådana områden i världen som är både demilitariserade och neutraliserade och bara ett som är autonomt och det är Åland. Åland är demilitariserat i fredstid och därför så kan det inte försvaras enligt vanlig territoriallagsprincip och därför är det i krig neutraliserat. Finland är inte skyldigt att försvara territoriet men väl Ålands neutraliserade status. Åland är inte neutralt om Finland är krigförande men fortfarande neutraliserat. Och vem ska då hålla reda på det här i en krissituation och stå som garant för denna unika skapelse om inte en stark president som också är överbefälhavare. Vi bör slå vakt om denna konstruktion.

Själv ställer jag mig mycket skeptisk till ändringen av beredskapslagen just därför att presidentens roll försvagas i dessa sammanhang. Det gör jag fortfarande. Var finns kontrollen för att kunskapen och omdömet finns i en svår situation? Finlands presidenter har varit självstyrelsens försvarare mot många potentiella hot som oftast berott på okunskap.

Landskapsregeringen har i yttrandet över Taxellkommittén påpekat att lagförslaget riskerar konkurrera med landskapets behörighet i och med att förordningsmakten vid undantagsförhållanden flyttas till statsrådet och att saken bör klargöras i propositionen. Men av detta finns inte ett spår i det förslag som vi nu har till behandling.

Den konstruktion som nu kommer till stånd genom denna lagändring innebär att då inte enighet uppnås mellan regeringen och presidenten ska riksdagens ståndpunkt inhämtas och så långt är kanske allt väl, men frågan är hur det ska gå till, och det har flera diskuterat här i salen. Ett ärende får inte i tysthet komma till, t.ex. utrikesutskottet för avgörande. Finlands roll i utrikespolitiken eller den yttre suveräniteten kvarstår oförändrad enligt 93 § och vi måste ha insyn i den processen.

Den form för samråd som presidenten redan nu har i praktiken bör regleras. Det förekommer olika kombinationer, presidenten, statsministern, utrikesministern, försvarsministern och andra ministrar beroende på ärendet. Vem kallar, vem bestämmer agendan, protokollför och så vidare? En reglering av denna funktion skulle åtminstone möjliggöra fastare former för samrådet och en möjlighet att reglera samarbetet med de åländska myndigheterna. Det finns alltså gott om arbete för grundlagsutskottet i den här frågan.

Mats Nylund /r:

Värderade talman, arvoisa herra puhemies! I regeringens förslag till ändring av Finlands grundlag sägs att syftet är att stärka de parlamentariska dragen i Finlands statsförfattning och att förbättra medborgarnas rätt till inflytande, och det här tycker jag också att den propositionen mycket långt uppfyller. Jag kommer att behandla en sak och det är förslaget om medborgarinitiativ. Det är en diskussion där argumenten måste övervägas väldigt noggrant.

Demokratin i Finland måste vitaliseras, och det syns i den allt dystrare statistiken över valdeltagande. Det verkar som om trenden med allt färre partipolitiskt aktiva och inaktivt valdeltagande till någon mån har urholkat den finländska representativa demokratin så pass att en majoritet av grundlagskommittén och regeringen anser att den finländska demokratin måste få en vitaminspruta i form av mera direkt demokrati, i det här fallet medborgarinitiativ.

Det föreliggande förslaget till ändring av grundlagen föreslår att medborgarinitiativ, som avser ändring eller upphävande av lag eller att en helt ny lag stiftas, undertecknad av 50 000 röstberättigade finska medborgare ska kunna överlämnas till riksdagen för behandling. Syftet är att utveckla medborgarnas direkta inflytande och just stärka den representativa demokratin. I grundlagen föreslås endast bestämmelser om de allmänna grunderna för initiativsystemet, som för övrigt ska finnas i vanlig lag. Riksdagens lagstiftningsarbete ska fortsättningsvis utgå från regeringens propositioner och statsrådet ska fortsättningsvis bära huvudansvaret för beredning av nya lagar. Riksdagen ska ha rätt att göra ändringar i initiativen eller bestämma om godkännande eller inte.

Arvoisa herra puhemies! Hallituksen esitys perustuslain muuttamisesta sisältää erittäin hyviä ehdotuksia, joiden tarkoitus on vahvistaa Suomen valtiosäännön parlamentaarisia piirteitä ja parantaa kansalaisten osallistumisoikeuksia. Kaiken kaikkiaan se on hyvä esitys. Mutta nostan keskusteluun nyt tämän mainitun esityksen kansalaisaloitteesta. Siinä argumentit on harkittava tarkoin.

Demokratiaa on tarpeen elävöittää. Tämän osoittaa yhä synkemmäksi käyvä tilasto äänestysaktiivisuudesta. Vaikuttaa siltä kuin suuntaus, jossa yhä harvempi on puoluepoliittisesti aktiivinen, ja äänestysaktiivisuuden heikkeneminen ovat nakertaneet suomalaista edustuksellista demokratiaa siinä määrin, että valtaosa perustuslakia pohtineen komitean jäsenistä ja hallituskin katsoo suomalaisen demokratian tarvitsevan vitamiiniruiskeen suoran demokratian lisäämisenä, tässä tapauksessa kansalaisaloitteen muodossa.

Väistämätön kysymys käsiteltäessä kansalaisaloitetta koskien on se, pitääkö kansalaisille lainsäätäjän aloitteentekijänä antaa vapaus oikeusvaltioperiaatteiden rikkomiseen. Jos tarkastelemme maata, joka on esimerkkinä suorasta demokratiasta, eli Sveitsiä, siellä suora demokratia on viime vuosina muuttunut välineeksi, jolla voidaan aktiivisesti syrjiä vähemmistöjä. Yhä useammin on jouduttu arvioimaan toisaalta perustuslaissa säädettyä oikeutta kansalaisaloitteeseen ja toisaalta tätä oikeutta suhteessa maan kansainvälisen oikeuden velvoitteisiin. Meillä on hyvässä muistissa Sveitsin kansanäänestys, joka johti päätökseen minareettien rakentamiskiellosta. Kyseessä oli päätös, joka herätti keskustelua myös Suomessa. Sveitsin parlamentissa on tällä hetkellä uusi kansalaisaloite käsittelyssä, jonka tavoitteena on ulkomaalaisten rikoksentekijöiden automaattinen karkottaminen. Tämä aloite on ristiriidassa niin perusoikeuksien kuin kansainvälisen oikeuden ja EU:n ja Sveitsin välisen vapaata liikkuvuutta koskevan sopimuksen kanssa.

Arvoisa puhemies! Kansalaisaloitteet ovat viime aikoina tulleet ajankohtaisiksi useissa Euroopan maissa. Muodot ja menettelyt vaihtelevat maakohtaisesti kuten myös vaikutus lainsäädäntöön. Esimerkiksi Espanjassa aloite ei saa koskea verotusta ja kansainvälisiä asioita. Aloiteoikeudella on myös ollut rajallinen vaikutus lainsäädäntöön Espanjassa, jossa yksi viidestä parlamenttiin päätyneestä aloitteesta on hyväksytty. Itävallassa kuudella 30:stä on ollut vaikutusta. Mielestäni myös Suomessa on vakavasti harkittava aloiteoikeuden rajaamista tietyille poliittisille alueille.

Värderade herr talman! Den oumbärliga frågan vid behandling av förslaget om medborgarinitiativ måste vara om medborgarnas initiativrätt till lagstiftning ska ges friheten att övertrampa rättsstatsprinciperna. Ser vi till det land som exemplifierar direkt demokrati, Schweiz, har den direkta demokratin under de senaste åren förvandlats till ett medel med vilket man aktivt diskriminerat minoriteter. Allt oftare har man blivit tvungen att bedöma dels den rätt till medborgarinitiativ som finns i grundlagen och dels den rättten gentemot landets internationella folkrättsliga förpliktelser. Vi har i gott minne den folkomröstning som ledde till beslutet om förbud mot byggande av minareter, ett beslut som diskuterades aktivt även i vårt land. I exempelvis Spanien får initiativ inte gälla beskattning och internationella frågor. Jag anser att man även i Finland allvarligt bör överväga begränsningen av initiativrätt till vissa politiska områden.

Värderade herr talman! Till slut, representativ demokrati med sina regelbundet återkommande val utgör grundstenen i dagens moderna demokratiska stater. I Finland utfärdas kommunalval vart fjärde år, riksdagsval vart fjärde år, presidentval vart sjätte år och val till Europaparlamentet vart femte år. Dessa är de finländska medborgarnas direkta kanaler för medverkande utöver de kommunala kanalerna för medborgardeltagande. Vår demokrati kan inte enbart förstärkas genom tilläggande av olika förfaringssätt och nya kanaler. Medborgardeltagandet bör stärkas med kunskap i såväl hemmet, grundskolan, den fortsatta utbildningen som genom hela arbetslivet.

Ulla Karvo /kok:

Arvoisa puhemies! Nykyinen perustuslaki on ollut nyt voimassa noin kymmenen vuotta. Välitarkastelu on aina paikallaan, ja 1.3.2000 voimaan tulleen perustuslain toimivuutta on seurattu tarkasti. Perustuslain muuttamiseen tulee suhtautua lähtökohtaisesti pidättyvästi, mutta muutoksiin on tarpeen vaatiessa ryhdyttävä. Aiemmat kaksi tarkistusta ovat olleet yksityiskohtiin kohdistuvia, eikä niiden yhteydessä ole arvioitu kokonaisuutta. Nyt esitetyt muutokset ja tarkistukset on tarkkaan harkittu. Muutospaineita on asettanut erityisesti EU:n kehitys ja sen vaikutusten heijastuminen kansalliselle tasolle.

Nyt käsiteltävänä olevassa esityksessä vahvistetaan valtioneuvoston asemaa, mikä ilmenee päätöksentekomenettelyä koskevasta muutosesityksestä, 58 §:stä. Valtioneuvoston ja tasavallan presidentin ollessa eri mieltä erityisesti kansainvälisissä asioissa, eduskunta ratkaisee pattitilanteen. Näin parlamentarismi vahvistuisi ja suunta olisi oikea.

Esityksen mukaan myös kansalaisten osallistumisoikeudet vahvistuvat kansalaisaloitteen mahdollistamisen muodossa. Tämä vastaa myös EU:n linjaa, vaikka itse suhtaudun paikoitellen epäillen sen järkevyyteen.

Arvoisa puhemies! Kiistaa on aiheuttanut Suomen edustus EU:ssa. Vaikka asia on ollut selkeästi säännelty tähänkin asti, on vinoutunut käytäntö aiheuttanut tarkistustarpeen. Pääministeri edustaa Suomea Eurooppa-neuvostossa ja valtion ylimmän johdon edustusta vaativassa Euroopan unionin muussa toiminnassa. Kyseessä oleva muutos ei ole hyökkäys presidenttiä ja presidentti-instituutiota vastaan, vaan ajan vaatimaa kehitystä parlamentarismin suuntaan. Muutoksen perusteelliseen valmisteluun osallistuivat muun muassa kaikkien kolmen suuren puolueen edustajat, jotka olivat yksimielisiä tehdyistä esityksistä. Presidentillä taas säilytetään tärkeät valtaoikeudet edelleen. Tasavallan presidentti toimisi muun muassa Puolustusvoimien ylipäällikkönä. Tämän presidentti voisi luovuttaa vain poikkeusoloissa toiselle Suomen kansalaiselle.

Arvoisa puhemies! Viimeiseksi on syytä todeta, että ulkopolitiikan johtajuus ei muutu. Presidentti johtaa ulkopolitiikkaa yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Itse olisin muuttanut sanamuodon päinvastaiseksi, että valtioneuvosto johtaa ulkopolitiikkaa yhteistoiminnassa tasavallan presidentin kanssa. Tasavallan presidentti osallistuu päätöksentekoon joka tapauksessa, ja näin olisi ollut myös, vaikka sanamuotoa olisi muutettu.

Esityksen eteneminen olisi tärkeää, ja niin kuin todettu, valmisteluvaiheessa kolmen suurimman puolueen yksimielisyys pitäisi myös näkyä tässä käsittelyvaiheessa.

Markku Laukkanen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Tämä hallituksen esityshän on hyvin tasapainoinen kokonaisuus. Siinä on otettu askelia parlamentarismin vahvistamisen tiellä johdonmukaisella tavalla, ja esitykset selkeyttävät keskeisten valtioelinten, eduskunnan, valtioneuvoston, tasavallan presidentin, toimivaltasuhteita oikeaan suuntaan.

Minusta on kuitenkin tärkeää tavallaan synteesinä tästä keskustelusta todeta se, että tasavallan presidentin asema Suomen ulkopolitiikan johdossa tulee säilymään eli ulkopolitiikkaa johtaa jatkossakin tasavallan presidentti yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Hänen asemansa Puolustusvoimien ylipäällikkönä säilyy käytännössä ennallaan, hän nimittää itsenäisesti upseerit, tekee päätöksiä sotilaskäskyasioissa. Presidentti nimittää edelleen tuomarit, ylimmät syyttäjät, Oikeuskanslerinviraston korkeimman johdon ja edustustojen päälliköt. Sen sijaan ministeriön kansliapäällikköjä presidentti ei enää jatkossa nimitä, mikä on luontevaa, koska ministeriöt ovat valtioneuvoston alaisia yksiköitä.

Hyvin tärkeä edistysaskel on se, että presidentin ja valtioneuvoston mahdolliset ristiriidat tullaan ratkaisemaan eduskunnassa ja esityksen mukaan muussa kuin lain vahvistamista tai virkaan nimittämistä tai tehtävän määräämistä koskevassa asiassa valtioneuvoston kanta voittaa toisessa käsittelyssä, jos valtioneuvoston kanta vastaa eduskunnan ilmaisemaa kantaa asiassa. Mutta, arvoisa puhemies, sopii kysyä, onko tällaisia ristiriitatilanteita. Minusta tämän päivän keskustelu on osoittanut sen, että ne ovat teoreettisia, niitä on äärimmäisen harvoin, mutta silti tämä säännös selkeyttää tilanteen ja korostaa eduskunnan asemaa korkeimpana valtioelimenä.

Suurella mielenkiinnolla itse asiassa odotin tämän päivän keskustelussa sitä, millä tavalla erityisesti sosialidemokraatit nyt sitten rajaavat nämä ongelmakohdat, jotka ovat tässä Taxellin perustuslakikomitean työn päätyttyä olleet selkeästi ilmassa. Jännitteitä on näköjään ollut myös demareiden sisällä. Esimerkiksi ed. Erkki Tuomioja on pahoitellut sitä, että oli suuri vahinko, ettei komiteassa pystytty sopimaan perustuslakiuudistuksen jatkamisesta parlamentarismia vahvistavaan suuntaan. Liisa Jaakonsaari, nykyinen meppi, taas sanoo, että poliittisen lähihistorian kummallisimpia temppuja on ollut vasemmiston perinteisen parlamentarismia korostavan linjan muuttuminen presidentin asemaa korostavaksi linjaksi. Vasemmistoliitto näyttää nyt olevan syvimmässä presidenttiuskossa. Sanonkin niille vasemmistolaisille, jotka täällä ovat nyt nähneet sitten jonkun yhteyden tasavallan presidentin toiminnan ja hallituspuolueiden kannanmuodostuksen välissä: ei sellaista ole. (Ed. Rajamäki: Kyllä sitä on, älä viitsi!) — Ei sitä ole, älkää viitsikö tällaista edes väittää. Tämä ei kohdistu millään tavalla hänen linjaansa. — Haluan, ed. Rajamäki, lukea teille myöskin ed. Tuomiojan, joka istuu siinä teidän lähellänne, kannan tästä. (Ed. Rajamäki: Minun kantani riittää!) "Tasavallan presidentti on kertonut kokeneensa, että perustuslain uudistamista koskeva keskustelu olisi kohdistunut myös hänen toimiinsa. Näinhän ei ole, sillä kuten hän itse muistuttaa, mahdolliset muutokset koskevat vain hänen toistaiseksi tuntematonta seuraajaansa." Tästä on kyse. Ei näitä rinnastuksia tule tehdä. Kyllä tällaisia hallituksen esityksiä tehdään todella vakavalta multapohjalta.

Mitä tulee sitten tähän Nato-kysymykseen, niin kuin on kuultu, ed. Laakson ajatuksessa ikään kuin kummittelee käsitys, että presidentti olisi viimeisenä Nato-jäsenyyden poissulkevana lukkona. Tämähän on ilman muuta virhekäsitys sen takia, että jos Nato-jäsenyys tulee ajankohtaiseksi joku päivä tässä maassa, niin sehän on kansanäänestys tietenkin se viimeinen lukko. Silloin me menemme kansanäänestykseen ja kysymme kansalta kantaa. Sen takia tämäkin jää hyvin tyhjän päälle tällainen väite.

Herra puhemies! Ne kaksi keskeistä kysymystä ovat nyt selkeästi, miten se eduskunnan kanta sitten viime kädessä ristiriitatilanteessa määritellään. Voiko se olla valiokunta, ulkoasiainvaliokunta, sen toimivaltaan liittyvissä kysymyksissä? Silloin meidän täytyy tietysti muistaa myöskin ne luottamuksellista käsittelyä edellyttävät asiat, mutta olen erittäin vakuuttunut siitä, että se muotoilutapa, millä suuri sali tähän kytketään, on löydettävissä perustuslakivaliokunnassa ja tämä toinen ongelmakohta tästä on varmasti hoidettavissa.

Toinen rajautuu sitten kriisinhallintatehtäviin osallistumiseen. Tuskin kukaan voi täällä väittää, etteikö nykyinen kriisinhallintalaki, joka edellyttää, että kaikki osapuolet, valtioneuvosto, tasavallan presidentti ja eduskunta, ovat tässä mukana, kolmen lukon takana on osallistuminen operaatioihin, ole toiminut hyvin. Se on toiminut erinomaisesti. Siksi herää vaan kysymys, miten tätä tulisi sitten voida vahvistaa. Pitäisikö tästä saada maininta vielä perustuslakiin tavalla tai toisella, sen perusteluosioon, tai jotain muuta. Mutta en koe, että tämän päivänä ne vakavat puheenvuorot, mitä sosialidemokraattienkin puolelta kuultiin, tulisivat olemaan sellainen kynnyskysymys, joka tulisi kariuttamaan tämän hankkeen. Hyvin ymmärrän, että tänään tässä käsittelyssä (Puhemies: 5 minuuttia!) voi olla sosialidemokraattienkin piirissä vähän semmoinen Kreikka-äänestyksen ajatus, että voidaan olla vastaan, kun tämä ei siihen kaadu, mutta kyllä teidän on pakko miettiä vakavasti yhteisen ratkaisun, konsensuksen, löytämistä konsensushengessä seuraavaa vaalikautta silmällä pitäen, jolloin tähän tarvitaan kahden kolmasosan enemmistö.

Ihan lyhyeksi lopuksi kolmas maa -kokouksesta, arvoisa puhemies, totean vaan sen, että meillähän on todella tältä keväältä hyvä esimerkki, jossa tasavallan presidentti osallistui kolmas maa -kokouksiin ja pääministeri jäi kotiin. Tämä vain osoittaa sen, miten hyvin tavallaan jo olemassa olevien säädösten mukaisella tavalla käytäntö toimii, kun siihen sitoutuneet toimivat niin haluavat.

Kari Rajamäki /sd:

Herra puhemies! Kyllä tässä pitää rehellisesti ja rohkeasti tuoda esille selvä asenne- ja rakennevamma, mikä nykyisellä porvarihallituksella on erityisesti suhteessa nykyiseen presidenttiin. Tässä löytyy monia lähestymistapoja ja havaintoja menneiltä vuosilta. Yksi puolue, kokoomus, yritti tehdä yhden puolueen ministeriön sisäministeriöstä, presidentti esti varmistamalla pätevimmän eli nykyisen sisäministeriön kansliapäällikön jatkuvuuden.

Toinen asia on se, että presidenttiä ei pidä nähdä rasitteena vaan lisäarvona myös kansallisesti paitsi EU:n myös kolmansiin maihin liittyvän edunvalvonnan osalta. Meidän koko hyvinvointiimme ja turvallisuuteemme liittyvät keskeiset kansalliset edut liittyvät muun muassa Venäjä-politiikkaan. On surullista nähdä, miten tätä lisäarvoa, mitä esimerkiksi presidentti Halonen on tuonut presidenttitiessä ja yhtenäisen Venäjän johtoon, tämä hallitus ei ole hyödyntänyt vaan on totaalisesti kieltänyt ne mahdollisuudet, mitä sitä kautta kansallisten etujen valvonta olisi ollut. (Ed. Kanerva: Roskaa!) — Tämä on nimenomaan totta!

Edelleen presidentin ja hallituksen kyky kansallisen eheyden ja toimintakyvyn varmistamiseksi toimia yhdessä on ollut ja tulee olemaan jatkossakin Suomen selviytymisen yksi keskeinen peruste. (Ed. Kanerva: Näin on!) Kun puhutaan siitä, että nyt parlamentarismi vahvistuu, niinhän se näkyy: Tämä eduskunta on harvinaisen vähän kansalaisten sosiaalisin epäkohtiin ja kansalaisten perusoikeuksissa kokemiin epäkohtiin esimerkiksi budjetin ja edustuksellisen demokratian kautta puuttunut. Kaikki tehdään kirjan mukaan. Veronkevennykset tehdään kolme vuotta vanhan Säätytalon kirjan mukaan huolimatta siitä, että syöksytään 1980-luvun lopun kaltaiseen tilanteeseen. Eli tämä siitä suuresta lisäarvosta, jota te tällä esityksellä tuotte. Päinvastoin, näitä kansallisia etuja valjastetaan hallituspuolueiden kirjan mukaiseen tulkintaan silloin, kun on kyse siitä, millä tavalla vaikeissa tilanteissa kansanvalta ja Suomen kansallinen etu voidaan varmistaa.

Markku Laukkanen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Kyllä ed. Rajamäen väite on aika uskomaton, todellakin. Eihän hallituksen motiivina voi olla joku tällainen väite, että meillä käytännön kysymyksissä olisi erimielisyyksiä. Politiikkaan kuuluu erimielisyydet. Kun nyt katsellaan tätä hallituskautta, en löydä yhtään esimerkkiä, missä valtioneuvostolla ja tasavallan presidentillä keskeisissä kysymyksissä, ja erityisesti niissä kysymyksissä, mistä nyt tässä esityksessä on kyse, olisivat ajautuneet sukset ristiin. On löytynyt neuvottelutavalla lopputulos, ja on tultu ulos yhteisillä kannoilla.

Mitä tulee myös sitten perinteisen ulkopolitiikan alueille, esimerkiksi Venäjän-politiikkaan, tasavallan presidentin rooli on ollut niillä äärimmäisen keskeinen. Presidentti on ollut selkeästi perinteisen ulkopolitiikan alueilla erittäin määrätietoinen, vahva toimija, ja olemme löytäneet — haluan senkin sanoa tässä myöskin ulkoasiainvaliokunnan varapuheenjohtajana — oikein hyvän tavan myöskin valiokunnan ja presidentin kanslian välillä käydä sitä dialogia, (Puhemies: Minuutti on mennyt!) jota olemme kaivanneet tähän keskusteluun, jolloin myöskin eduskunta saa tietoa niistä tapaamisista.

Kari Rajamäki /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Se, mitä äsken totesin, sataprosenttisesti edelleen pitää paikkansa, ja ei ole mitään syytä siitä tulkintaa tehdä. Kyllä tässä jokainen, joka on seurannut tämän hallituksen ja presidentin näkemyksiä ja myöskin tehnyt kansallista arviota, on voinut päätyä siihen, että te ette ole nähneet sitä lisäarvoa, mitä erityisesti presidentin Venäjä-politiikka olisi suonut. (Ed. Laukkanen: Kertokaa esimerkkejä!) — Näitä esimerkkejä riittää. — Tässä on koko ajan ollut tämmöinen kyykyttämisen meininki ja halu teillä, ja siinä ei ole kyllä kansallisen edun arvostus erityisesti ollut matkassa.

Ilkka Kanerva /kok(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Vaikka jopa yrittää välillä pilke silmäkulmassakin heittää pari kommenttia puhujan puheenvuoroon ryhdittääkseen siitä, niin nyt on kyllä pakko sanoa, että jos ed. Rajamäki on tosissaan sitä mieltä, mitä hän sanoi äsken, niin olen jyrkästi eri mieltä. Minulla on itselläni hallituksen edellisenä jäsenenä omakohtainen ja huomattavasti läheisempi tuntuma tämän asian arviointiin, ed. Rajamäki, kuin teillä itsellänne. Tiedän tasan tarkkaan, kuinka hallituksen ja presidentin keskinäinen suhde toimii, ja olen ollut itse sitä toteuttamassa. Perinteisesti perjantaisin aamulla ulkoministeri ja tasavallan presidentti käyvät kaikki ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan kuuluvat asiat kahden kesken läpi. Ja tämä yhteistyö on ollut erittäin hedelmää kantavaa ja keskinäiseen hyvään vuorovaikutukseen perustuvaa. On täysin perusteetonta tulla eduskuntaan väittämään jotakin aivan muuta ja päinvastaista.

Kari Rajamäki /sd(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Ed. Kanervalle on hyvä todeta, että toimin edellisen hallituksen aikana ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan jäsenenä ja se toimi todella hyvin, mitä tulee hallituksen ja presidentin yhteistoimintaan kansalliseen ja sisäiseen turvallisuuteen liittyvissä asioissa. Kaikki havainnot tältä kaudelta eivät tue sitä, että se on ollut jatkuvaa. (Ed. Kanerva: Minä puhuin ulko- ja turvallisuuspolitiikasta, ed. Rajamäki. Ei saa sekoittaa asioita!)

Kyösti Karjula /kesk:

Arvoisa puhemies! Ajattelin lyhyesti sanoa muutaman sanan tähän Suomen perustuslain muutokseen.

Tässä edellä käytiin hyvin kiivasta keskustelua siitä, mitä tämä ylimpien valtioelinten valtasuhde merkitsee lähinnä presidentin ja hallituksen osalta. Voitaneen kai kokonaisuutena kuitenkin todeta, että tämän lakiesityksen aivan keskeinen näkökulma on se, että tämä selkeyttää ja vahvistaa Suomen valtiosäännön parlamentaarisia piirteitä ja parlamentaarista olemusta ja nostaa vahvasti esille sen, että keskeiset mahdolliset ristiriidat ratkaisee eduskunta ylimpänä valtioelimenä.

Toinen keskeinen ulottuvuus liittyy tähän kansalaisten osallisuuden ja osallistumisen vahvistamiseen.

Arvoisa puhemies! Ajattelin, että tässä omassa puheenvuorossani kommentoin lähinnä paljon viime vuosina keskustelussa ollutta lautaskiistaa. Jossakin aikaisemmassa puheenvuorossakin on todettu, että nyt tämä asia siirtyy historiaan, hyvä näin. Mutta ajattelen niin, että kun on kysymys perustuslaista, on äärimmäisen tärkeä asia, että sen tulkinta ja perustuslain sisältö pitää sisällään selkeyden, että se ei anna tilaa erilaisille tulkinnoille. Minusta on hämmentävää se, että tällaista erimitallista tulkintaa on ylläpidetty kyseisessä asiassa. Nyt tämä poistuu. Se on hyvä asia. Mutta ajattelen niin, että koko tämän eduskunnan yksimielisyyden rakentuminen nyt tämän muutoksen ja uudistuksen osalta osittain on tähän lautaskiistaan liittyvää jälkijättöistä kädenvääntöä. Sen vuoksi, arvoisa puhemies, ajattelen, että olisi äärimmäisen arvokasta, jos nyt eduskunnan käsittelyn yhteydessä käydään sillä syvyydellä tämä tarkastelu, että lähtökohtaisesti maltillinen uudistus voidaan viedä myös yksimielisesti Suomen eduskunnan käsittelyn lävitse. Minusta tämän tavoitteen asettaminen on monella tavalla perusteltua. Näennäisten erimielisyyksien kanssa miekkaileminen nimenomaan tämän tyyppisissä perustuslakikysymyksissä tuntuu varsin oudolta.

Ihan lyhyesti tähän kansalaisten osallistumismahdollisuuden vahvistamiseen. Kansalaisaloitteeseen tarvitaan 50 000 kansalaisen nimet. Jos ajatellaan nykyistä sosiaalisen median käytäntöä, niin meillä on aika monia asioita, joidenka ympärillä on jopa tuhansia, jopa kymmeniätuhansia nimiä, jotka kootaan, kerätään hyvin nopeasti, ja siksi ajattelen ensiksi niin, että on äärimmäisen tärkeää, että edustuksellisessa demok-ratiassa harkitaan ja pohditaan, mitenkä kansalaisten osallistumismahdollisuutta voidaan lisätä, mutta ei niin, että tästä tulee, kansalaisaloitteista, tämmöisen näennäisen opponoinnin väli-ne. Tärkeää on se, että tätä avautuvaa mahdollisuutta käytetään mahdollisimman rakentavasti ja tehdään johtopäätöksiä tietyllä aikajänteellä nyt tämän vuonna 2013 astuvan muutoksen jälkeen.

Ihan viimeisenä asiana lyhyt kommentti tasavallan presidentin asemaan, josta on käytetty hyvin monia puheenvuoroja. Oma käsitykseni on se, että tämä perustuslaki antaa tietyn pohjan tasavallan presidentin asemalle. Mutta joka tapauksessa tämä parlamentarismin vahvistaminen johtaa siihen, että hyvin keskeistä on myös tulevien presidenttien valinnan osalta, ovatko he henkilöitä, jotka nousevat myös tietyllä näkemysarvovallalla johtamaan Suomea. Aivan keskeistä on se, että presidentti säilyy kansallisena johtajana. Mutta ajattelen niin, että hänen persoonansa, hänen kyvykkyytensä tulee asettumaan yhä merkittävämpään vaatimusruutuun.

Lyly Rajala /kok:

Arvoisa herra puhemies! Ed. Kyösti Karjula puhui viisaasti tästä kansalaisaloitemahdollisuudesta. Koska nykyään sen lisäksi, että elämme globalisaatiossa, elämme myöskin blogalisaatiossa, elikkä sosiaalisen median merkitys on kasvanut, kunhan siitä ei tule tosiaan semmoinen automaatti ja ennen kaikkea tulee sellaiset säännökset, että mitään vihamielisyyttä ulkomaalaisia maahanmuuttajia kohtaan tai muita kohtaan, tämmöisiä aloitteita, ei voida sillä tehdä.

Suomen tärkein perustuslaki eli hallitusmuoto on ollut vuodesta 1919 lähtien pysyvästi vakaa ja melkoisen muuttumaton 10 vuotta sitten tehtyjä muutoksia lukuun ottamatta. Vahva presidentin valta perustui aikoinaan levottomien itsenäistymiseen liittyvien tapahtumien aiheuttamaan ajatteluun, ettei Suomen kansa vielä ollut kypsä täydelliseen edustukselliseen demokratiaan. Siitähän ajatus peräti kuningasvallan luomisesta Suomeen aikoinaan lähti.

Aikaa on kulunut, maamme ja kansamme on kasvanut kunnioittamaan ja noudattamaan demokratian pelisääntöjä. Muutosten jälkeenkin presidentti on edelleen merkittävä valtioelin. Nyt kyseessä oleva muutos on erittäin maltillinen ja täsmentää tiettyjä oikeuksia. Perustuslaissa on ollut määrätty valuvika, joka on aiheuttanut hämmentäviä tilanteita lähinnä EU-tasolla. On järkevää, että ensinnäkin valtioneuvosto voi hakea tukea kannalleen eduskunnalta, jos presidentti ja valtioneuvosto ovat tietyissä asioissa, erityisesti ulkopolitiikassa, eri mieltä. Tämä liittyisi esimerkiksi valtiosopimusten hyväksymispäätöksiin.

Arvoisa puhemies! Tasavallan presidentti ei ole vastuussa toiminnastaan kenellekään, esimerkiksi ulkomaanmatkoillaan tai muuten eri tilanteissa. Pääministeri on vastuussa eduskunnalle. Siksi on järkevää poistaa niin sanottu kahden lautasen ongelma ja tehdä selväksi, kuka Suomea EU:n huippukokouksissa edustaa. Siihenhän on jo EU:n tasolta annettu selkeä kanta.

Presidentillä on edelleen kansan valitsemana paljon arvovaltaa ja hän voi olla suomalaisille arvojohtaja, joka näkee laajalle ja antaa suuntaviivoja ja päämääriä maamme kehittämiseen. Sitä arvovaltaa ei tämä uudistus häneltä vie. On hyvä, että tasavallan merkittävin valtioelin, eduskunta, päättää, jos presidentti ja valtioneuvosto ovat eri mieltä. Tässä ei tarvitse enää siteerata perustuslain toteamusta siitä, kenelle valta Suomessa kuuluu.

Mielestäni perustuslakiin esitetyt muutokset ovat rakentavia ja konsensushenkisiä ja vahvistavat suomalaista demokratiaa. Muutokset vahvistavat myös kansalaisaloitteen keinolla Suomen kansan oikeuksia ja vaikutusmahdollisuuksia. Presidentin valtaa ei viedä häneltä ulkopolitiikassakaan pois, koska hän päättää edelleen ulkopolitiikasta yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Tosin tässä sanamuodossa olen samaa mieltä ed. Ukkolan kanssa, että se voisi olla niinkinpäin, että Suomen ulkopolitiikasta päättää valtioneuvosto yhdessä presidentin kanssa. Presidenttiä taatusti kuitenkin kuunnellaan.

Arvoisa herra puhemies! Olen erittäin tyytyväinen, että sosialidemokraattien puheenvuoron piti suuresti arvostamani ed. Jakob Söderman. Hänen puheensa oli maltillinen ja laajakatseinen. Harvalla on sitä paitsi niin paljon tietoa ja kokemusta demokratiaan ja oikeuksiin liittyvistä kysymyksistä kuin hänellä on. Toivoisinkin, että palattaisiin Taxellin komiteassa kolmen suurimman puolueen yhdessä hyväksymiin linjauksiin ja jätettäisiin lähestyvien vaalien ja taktikoinnin politiikka syrjään. Suomen perustuslaillinen edustuksellinen demokratia vahvistuu ja vallankäytön jako selkiytyy näiden ehdotettujen uudistusten avulla. Suomi on siihen valmis ja ajankohta on oikea.

Ilkka Kanerva /kok:

Arvoisa herra puhemies! Asian luonnetta arvioitaessa on tietysti hyvä muistaa, miten tähän on tultu, ja tietysti syvä historia antaa perusteen nähdä, että Suomella on ollut kaikkiin muihin läntisen Euroopan maihin verrattuna poikkeuksellisen vahva tasavallan presidentin asema, joka tietysti korostuu ulkopolitiikasta puhuttaessa. Taustalla on tietysti meidän historiamme, Ruotsin kuningas, Venäjän tsaari jne., jotka historialliset seikat ovat merkinneet sitä, että Suomen tasavallan presidentti on valtiosääntöoikeudellisesti erittäin vahva.

Mutta siihen on myöskin sisäpoliittinen syynsä ollut, eikä vain tuo meidän historiallinen valtiokehityksemme, ja se on se, että kansa on halunnut nähdä presidentin hyvänä hallitsijana ja halunnut nähdä, että vahvan hallitsijan, lujan hallitsijan, asema on ollut siunaukseksi Suomen sisäiselle yhteiskuntakehitykselle. Taustalla on moniaita tekijöitä, jotka ovat merkinneet lujan hallitsijan aseman hyväksymistä vastakohtana, ikään kuin svobodan estäminen, ja meidän oma itsenäistymisen historiamme alkuvaihe on antanut tälle oman ymmärrettävän taustansa.

Yhtä kaikki siis, kun kuningasta ei maahan onneksemme tullut, asettui Suomen itsenäisyyden takeeksi vahva presidentti, ja sillä päästiin valtaoikeuksiltaan vahvan presidentin kanssa aika hyvin Suomessa kuitenkin myös poliittisen kentän eri tahoja ajatellen liikkeelle. Tämä poikkeuksellisen vahvan presidentin rooli heijastuu tietysti tähän päivään, ja on aihetta katsoa tietysti myöskin itsenäistymisen ajan vaiheita ja nähdä erityisesti maailmansodan jälkeinen kehitys, jossa presidenteillä on ollut äärettömän merkityksellinen ja vahva myönteinen vaikutus meidän ulko- ja turvallisuuspolitiikkamme kannalta keskeisissä kriisivaiheissa.

Tunnemme hyvin urotekoja meidän presidenttiemme historiasta. Vain lyhyesti kerraten tietysti Paasikivi, joka loi keskeisesti meidän idänpolitiikkaamme ja oli äärettömän vahva ankkuri sen läpiviennissä myöskin suomalaisessa puoluekentässä ja sisäpoliittisella rintamalla.

Muistamme Kekkosen, joka profiloitui tietysti Paasikiven linjan jatkajana ja vahvana idänpolitiikan luovana johtajana mutta jonka suuri kaari kuitenkin piirtyy historiassa siten, että hän keskeisesti halusi purkaa sitä geopoliittista eristyneisyyttä, joka Suomella oli suhteessa Neuvostoliittoon. Kekkosen pitkä kaari merkitsi sitä, että Suomi otti hänen kaudellaan eri yhteyksissä ison joukon askeleita kohti läntistä Eurooppaa, ja tietysti hänen Etyj-saavutuksensa kruunasi hänen kautensa.

Koivisto muistetaan EU-ratkaisun läpiviejänä ja sellaisena henkilönä, joka näki liian presidenttikeskeisen järjestelmän kielteiset vaikutukset ja halusi parlamentarisoida myöskin presidentin ulkopoliittista valtaa, ja sen Koivisto myöskin ajoi läpi.

Tiedämme Ahtisaaren hänen rauhanvalistustehtävistään, ja hänen urotekonsa asettuvat sille kansainväliselle vaativalle sektorille. Näkyvä rooli, jonka kruunasi tietysti puolestaan Nobelin rauhanpalkinto.

Kaikki tämä on tietysti merkinnyt tälle meidän sukupolvellemme sitä, että presidentit ovat meillä historiassa olleet hyvin merkittäviä ulkopoliittisia vallankäyttäjiä, ja se on nähty Suomen kannalta hyväksi. On hyvä, ettei tästä ikään kuin pitkästä traditiosta tehdä mitään äkillisiä liikkeitä mihinkään suuntaan, vaan tämä ydin ulkopoliittisessa vallankäytössä säilyy entisellään.

Mutta sitten on olemassa tietysti toinen näkemys, joka korostaa vahvasti parlamentarismia. Tämän traditionalistisen suunnan ja parlamentaarisia arvoja korostavan suunnan välillä on mielestäni Suomessa nyt tämän esityksen myötä hyvä tasapaino; hyvä tasapaino, jota ei ole syytä pyrkiä puoluepoliittisista, hetkellisistä, taktisista syistä johtuen horjuttamaan lainkaan. Tämä mielestäni hyvin vastaa suomalaisen yhteiskuntakehityksen ja ulkopoliittisen päätöksenteon tarpeita myöskin huomenissa. Tällä perustuslailla päästään erinomaisesti eteenpäin niin pitkälle kuin silmä kantaa.

Kiinnitän huomiota, puhemies, myöskin siihen, että tähän esitykseen sisältyy virkanimityksiä koskien uusi linjaus, jota tässä keskustelussa ei ole tuotu huomatakseni esille — on saattanut jossain puheenvuorossa vilahtaa — joka tässä suhteessa myöskin vahvistaa eduskunnan luottamuksen varassa toimivan hallituksen mahdollisuuksia vastata toimeenpanokoneiston virkanimityksistä loppuun saakka.

Lopuksi haluan korostaa sitä seikkaa, että niin kuin ulkopolitiikan suuressa linjassa meillä on ollut siunauksellisen hyvä perustuslaki ja hyviin urotekoihin yltäviä presidenttejä koko sarja, niin on myöskin yhtä tärkeää, että tämän ulkopolitiikan sisäpoliittinen jalusta kyetään turvaamaan kaikkien vastuuta kantavien merkittävien puolueitten yhteisellä pyrkimyksellä koettaa rakentaa konsensusta. Se on sellainen kansallinen pääoma, jota ei kannata ihan hetken taktisista syistä, edes vaalitaktisista syistä, lähteä spekuleeraamaan vaan käyttää sitä kansallisena voimavarana hyväksemme.

Euroopan unionin ulkopoliittinen rooli tulee nousemaan enemmän fokukseen, ja se tulee tietysti tarkoittamaan sitä, että myös pääministerin asema tässä kaikessa vallankäytössä tulee nousemaan nykyistäkin keskeisempään rooliin. Se on kyllä se kehityspiirre, johon Suomen on hyvä omalta osaltaan Euroopan unionin aktiivisena jäsenmaana myöskin varautua.

Esko-Juhani Tennilä /vas:

Arvoisa puhemies! Presidentti Kekkonen sanoi kerran, että jos jommankumman, ulko- tai sisäpolitiikan, pitää olla rempallaan, niin olkoon se sitten sisäpolitiikka. Tällä ajatuksellahan Suomessa on eletty sotien jälkeinen aika. Ulko- ja turvallisuuspolitiikassa on aina pyritty saamaan aikaan iso, laaja konsensus, koska se loppujen lopuksi ratkaisee, miten tämä maa menestyy, meidän ulkosuhteemme, kuitenkin. Tämä perusoppi pitäisi kyllä muistaa jatkossakin eli rakentaa myöskin päätösmenettelyt sen mukaisiksi, että laaja konsensus isojen linjanvetojen osalta ulko- ja turvallisuuspolitiikassa varmasti toteutuu. Tähän tämä nykyinen järjestelmä johtaa itse asiassa käytännössä väkisinkin, kun ulkopolitiikkaa johtaa tasavallan presidentti yhteistoiminnassa hallituksen kanssa. Sehän tarkoittaa sitä, että täytyy ottaa huomioon sekä presidentin näkemys että hallituksen näkemys ja hakea siitä sitten yhteisymmärrys, enkä ymmärrä niitä, jotka tätä järjestelmää hyvinkin aktiivisesti tai sitten varovaisesti mutta päättäväisesti koettavat muuttaa. Tällainen pyrkimys riisua presidentiltä valtaa on selvästi olemassa. Eihän sitä kannata kieltää, etteikö tämä ole hyvin selvä tavoite.

Euroopan unionin osalta tehtiin jo päätös siitä, että se on pääministeri, joka siellä isoissa kokouksissa käy valtiojohtajien kanssa, vaikka siellä on monta presidenttiäkin paikalla, mutta Suomelta ei saa enää olla. Näin täällä on iso näkemys tuntunut olevan. En minä sitäkään ymmärrä ollenkaan, mitä vahinkoa oli Suomelle siitä, että presidentti on osallistunut näihin Euroopan unionin johtajien kokouksiin, mutta joku siinä tuntui jurraavan niitä, jotka tätä presidentin valtaa alas ajavat.

Tässä puhutaan tietenkin siitä, että sitten on kaikki valta eduskunnan, kun siellä suuressa valiokunnassa kuullaan etu- ja takakäteen ministereitä ja myös pääministeriä, mutta kyllä minä kolme vuotta suuressa valiokunnassa olleena pikkuisen näen siinä yliarviointia, kuinka tehokasta se eduskunnan valvonta tosiasiassa on, kun tuuman paksuinen pumaska annetaan perjantaina eteen ja siitä sitten evästykset ministerille annetaan ja pääministerillekin, kun hän lähtee sinne, ja sitten keskiviikkona kuullaan, että ei se ihan niin mennyt, kun ajateltiin, mutta menihän se kuitenkin. Kyllä tässä tietenkin on ollut vähän liioittelua, kun puhutaan eduskunnan suuresta vallasta pääministerin valvonnan suhteen EU-politiikassa. Kyllä tietenkin suuri valiokunta on tärkeä elin, ei siinä mitään, ja hyvä, että edes tällainen muodollinen kontrolli on olemassa. Mutta ei se nyt ihan niin mahtavaa ole, kun aina puhutaan tästä parlamentaarisesta valvonnasta, kuin yleensä annetaan ymmärtää.

Jonkunlaista, onko se komiikkaa, näitten presidentin vallan riisujien osalta tässä EU-asiassa oli se, että samaan aikaan he kannattivat lämpimästi EU:n presidentin viran perustamista ja tuntuivat olevan hieman pettyneitä, kun ei tarpeeksi tunnettu ja kuuluisa ja seksikäs EU-presidentti areenalle astellutkaan, (Ed. Koskisen välihuuto) — mediaseksikäs tarkoitan tietenkin, mediaseksikäs, totta kai — koska haluttiin, että olisi semmoinen oikein iso leaderi Euroopalla ja Euroopan unionilla. Suomen presidentti ei kelvannut, mutta EU:lle haluttiin sellainen mediaseksikäs presidentti, joka varmasti tunnistetaan Euroopan johtajaksi, eikö tämä ollut ainakin joillakin se haave.

Minä kyllä näen, että kyllä tämä presidentin vallan riisujien perustavoite on luoda sellainen järjestelmä, joka mahdollistaa aika pienelläkin enemmistöllä isot uudet linjanvedot Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan. Jostakinhan tämä tarve kumpuaa, ja kyllä minä näen, että Nato se siellä takana kummittelee. Tässä nykyjärjestelmässä kansan mielipide tulee otettua varmasti huomioon myöskin tämän mittaluokan ratkaisuja tehtäessä, sillä jokaisen presidentinvaalin alla puhutaan varmasti ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa ja nämä perimmäiset asiat nousevat myöskin keskusteluun ja niihin joudutaan eri suunnalta ottamaan kantaa. Se siellä nyt selvästi karsastaa.

Jos mennään tähän pääministerivetoiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan, joka selvästi on tavoitteena, johon suuntaan nytkin hivutetaan tätä hommaa, niin sehän voi käydä sitten niin, että koskaan ei puhuttu siitä isosta linjaratkaisusta, joka esimerkiksi Nato-ratkaisu on, ja sitten kuitenkin kesken kaiken todetaan, että näin se sitten menee hallituksen päätöksellä. Hallitushan saa aina parlamentissa enemmistön taakseen, sehän on selvä. Ei semmoista tilannetta synny, että isoja linjanvetoja lähdettäisiin tekemään, olkoon sitten ... (Puhemies: 5 minuuttia!) — Ihan yksi miete vielä lyhyesti. — Eli sehän on varmaa, että tämmöiset isotkin linjanvedot voitaisiin sitten tehdä niin, että se tehtäisiin vaikka vaalien välissä, ilman että siinä olisi mitään kansalaiskuulemista, joka presidentinvaaliin välttämättä tulee aina liittymään. Sen takia pidän sitä turvallisena siinäkin mielessä, että kansan mielipide varmasti — presidentti kun on mukana tässä isossa päätännässä todellisena johtajana — tulee aina kuulumaan, kun on kansanvaalista kysymys. Sitä paitsi tilannehan on menossa siihen, että kun valitaan tätä uutta suurta ulkopolitiikan johtajaa, pääministeriä, niin sehän näyttää jo olevan melkein sääntö, että se valitaan keskusta-puolueen joko eduskuntaryhmässä tai puoluekokouksessa tuosta vaan, ilman minkäänlaista kansan kuulemista. Sitten, jos tähän järjestelmään mennään, että pääministeri vetää ulkopolitiikkaa, mikä selvästi on tavoitteena, niin mehän voimme saada jatkossakin aika yllättäviäkin pääministereitä, joilla ei ole mitään velvoitetta ollut aikaisemmin puhua esimerkiksi ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa Suomen kansan kanssa ja sitä kuullen. Tämä ongelma tähän liittyy, mikä tässä tekeillä nyt on.

Anne Kalmari /kesk:

Arvoisa puhemies! Ed. Tennilä, kyllä tasavallan presidentin asema Suomen ulkopolitiikan johdossa säilyy (Ed. Tennilä: Miksi te haluatte heikentää sitä?) ja säilyy asema Puolustusvoimien ylipäällikkönä myös. Minusta tässä on kyse jotenkin pelottelusta ja populismistakin. Nuorena kansanedustajana minä arvostan sitä, että parlamentarismi tietyissä kohdissa lisääntyy. Tämä on erittäin tasapainoinen esitys, eikä tästä pidä maalata mitään piruja seinälle. Itse asiassa se on minusta erityisen hyvä, että silloin kun ristiriitatilanteita on, on selkeä ratkaisumalli, että nimenomaan valtioneuvoston kanta voittaa silloin, kun se on sama kuin eduskunnan kanta, jos ristiriitatilanteita on ollut. Tämä on erittäin tervetullut selkeytys tähän säännöstöön.

Mutta sitten oikeastaan, jos tähän ed. Tennilän puheenvuoron ytimeen, siihen Eurooppa-edustukseen mennään, niin mielestäni asia on ollut itse asiassa aivan selvä jo edellisen perustuslainkin mukaan ja säännöstömme mukaan. Eurooppa-neuvostossa on tähänkin asti pitänyt pääministerin edustaa, mutta ehkä se on hyvä nyt selkeyttää tämä asia. Tämä on ollut ikään kuin laiton tila, mitä olemme tähän asti toteuttaneet, ikään kuin vallankaappaus. En pelkää tällaista perustuslakia nuorena kansanedustajana, vaan katson, että se on voitto parlamentarismille.

Esko-Juhani Tennilä /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! En minä ole ollut pääministeriä EU-johtajien kokouksesta pois ottamassa, mutta miksi te olette presidenttiä ollut sieltä häätämässä? Se ei minulle aukea. EU:lle te halusitte presidentin, mutta Suomen presidentin halusitte samaan aikaan pois. En minä ymmärrä, mitä siinä olisi menetetty tai hävitty. Minä arvostin sitä, että presidenttikin tarvittaessa on ollut läsnä. (Ed. Laukkanen: Kolme viikkoa vasta sitten oli!) Mutta mikä se teillä on tämä tavoite, kun te halusitte presidentin nimenomaan sieltä pois? Kyllä minä niin näen, että kyllä siellä taustalla näissä teidän pyrkimyksissänne yleensäkin on presidentin vallan asteittainen riisuminen ja myös pääministerivetoisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan luominen. Siihen liittyy se vaara, että pääministeri ei joudu vastaamaan välttämättä ennen vaaleja kysymyksiin, minkälaista ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa tulee johtamaan. (Ed. Laukkanen: Nimenomaan siellä joutuu!) Suora kansanvaali presidentin osalta johtaa siihen, että siitä puhutaan, siitä ulko- ja turvallisuuspolitiikasta, joka on ydinasia presidentin tehtävässä ja Suomen kannalta kaikkein tärkein asia. Se varmistaa sen.

Anne Kalmari /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ei kai ed. Tennilä voi niin ajatella, että esimerkiksi, jos Nato-esitys hallitukselta tulisi, siitä ei eduskunta keskustelisi, ja ei kai ed. Tennilä voi ajatella, että suurella valiokunnalla ei ole sananvaltaa EU-päätöksenteossa. Minusta tämä järjestelmä on hieno, jossa asioista tullaan kertomaan jo etukäteen ja toivottavasti tulevaisuudessa vielä varhaisemmassa vaiheessa niin, että voimme oikeasti siellä EU:ssa vaikuttaa muutenkin kuin siinä vaiheessa, kun päätökset on jo muissa elimissä tehty.

Oikeusministeri Tuija Brax

Arvoisa herra puhemies! Kiitos hyvästä ja pääsääntöisesti erittäin rakentavasta, perustuslaille sopivasta lähetekeskustelun tästä vaiheesta.

Palaisin vielä ensimmäisen puheeni loppuosaan, parlamentarismiin, kansanedustajan työn arvostamiseen, sen valtakirjan merkitykseen, mitä perustuslain mukaisesti jokainen täällä yksilönä mutta myös eduskuntaryhmänsä jäsenenä ja sitten kokonaisena parlamenttina ja valiokunnassa toimijana käyttää ja millä toimii. Jossain määrin olen yhä ehkä vielä enemmän ihmeissäni kuin ennen tätä keskustelua, että Suomeen on pesiytynyt, ja vielä eduskuntaankin, parlamentaarisia toimintatapoja, kansanedustajien vaikutusmahdollisuuksia, jopa parlamentarismia väheksyviä puheenvuoroja. Sen kaltaiset puheenvuorot on yleensä totuttu kuulemaan semmoisilta poliittisilta tahoilta, jotka ovat joko populistisia tai joilla on peräti tavoitteena hyvinkin autoratiiviset hallitusmuodot. Minä en muista, enkä nyt ihan saa kiinni, että koska Suomessa olisi ollut edes tämän kaltaista viritystä joissakin puheenvuoroissa, että eduskunnan arvovaltaa, siellä tehtyä työtä, valiokuntien, eduskuntaryhmien työtä, pyritään vähättelemään. Jos on ongelmia, niin silloinhan ne pitää ratkaista tämän talon metodeita vielä parantamalla eikä lähtemällä siitä, että tämän talon valvontaa ei kuulu lisätä, siis valtaa valvoa hallitusta.

Viimeiseksi vielä: Jos suuressa valiokunnassa on vaikeuksia lukea papereita — ne tulevat muuten jo torstaina — niin vielä vähemmänhän eduskunta valvoo miltään osin presidentin toimia. Ei siinäkään asiassa voi silloin olla ratkaisu se, että parlamentti ei muka voisi toimia paremmin ja että meidän ei kuulu antaa parlamentille valtaa siksi, että jotkut sen yksittäiset jäsenet turhautuvat valtansa kanssa.