26) Laki järjestyslain 7 ja 16 §:n
muuttamisesta
Juha Hakola /kok(esittelypuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Aivan aluksi pyytäisin, että saattaa
mennä hieman 5 minuutin yli, koska asia on niin laaja ...
Puhemies:
No, puoleenyöhön on vielä pitkälti.
... mutta pyrin mahdollisimman nopeasti puhumaan.
Arvoisa puhemies! Käsittelyssä oleva laki-aloite
on saanut valtaisan määrän huomiota ja tuottanut
palautetta pääasiallisesti puolesta, mutta jonkin
verran myöskin vastaan. Puran tässä seuraavassa
pääkohdittain asiaa ja pyrin perustelemaan sitä,
miksi tämän aloitteen käsittelyyn on painava
yhteiskunnallinen tarve.
Aivan aluksi lienee syytä kuitenkin korostaa, että tällä lakialoitteella
on tarkoitus muuttaa järjestyslakia. Järjestyslain
tarkoituksena on edistää järjestystä ja
turvallisuutta yleisillä paikoilla, siis korostan tässä vielä,
yleisillä paikoilla. Tämä lakialoite
ei siis koske luvanvaraista rahankeruuta, ei katusoittoa eikä taiteellista
esiintymistä yleisellä paikalla. Myöskään
urheiluseurojen rahoitukseen tai vaalirahoitukseen tällä lakialoitteella
ei ole yhtymäkohtia. Vielä vuosikymmen sitten
useimpien kaupunkien järjestyssäännöissä kerjääminen
oli kielletty. Vuonna 2003 voimaan tullutta järjestyslakia
laadittaessa kerjäämistä yleisillä paikoilla
ei juurikaan esiintynyt. Kukaan ei tuolloin osannut kuvitella, että kerjääminen
ilmiönä yleistyisi näihin mittasuhteisiin,
joihin se nyt on paisunut. Kenenkään toimeentulo
ei riipu kerjäämisestä Suomessa, sillä ellei
tavanomaisia töitä löydy, sosiaaliturva
pitää viime kädessä huolen siitä,
ettei tarvitse turvautua itseään alentavaan toimeentulon
hankintaan. On itsestään selvää,
ettei kerjäämällä kukaan kykene
saamaan riittävää toimeentuloa, kuten
esimerkiksi asuntoa, ruokaa ja muita elämisen kannalta
välttämättömiä hyödykkeitä.
Arvoisa puhemies! Haluan nostaa esille ulkomailta tulevien kerjäläisten
roolin mahdollisena ihmiskaupan uhreina. Viimeaikaisten tietojen mukaan
on ilmennyt seikkoja, joiden perusteella voidaan epäillä kerjäläisiä käytettävän
hyväksi rikollisten toimesta. Kyse on lähinnä ihmiskauppaan
verrattavasta toiminnasta, jolla on vahva liitännäisyys
ihmisoikeuksien rikkomiseen. Saatujen tietojen mukaan Romanian syyttäjäviranomaiset
ovat nostaneet syytteen kymmentä henkilöä kohtaan
ihmiskaupalle tyypillisestä toiminnasta. Tietojen mukaan
kyseiset henkilöt ovat järjestäneet henkilöitä kerjäämään
nimenomaisesti tänne Suomeen. Käsitykseni mukaan
tähän toimintaan ei liity juurikaan pakottamista
eikä sinällään myöskään
hengen ja terveyden uhkaa. Sen sijaan uskottelu paremmasta tulevaisuudesta,
työmahdollisuuksista ja elinoloista saavat useimmiten aikaan
lähtöpäätöksen. Tätä taustaa vasten
viesti siitä, että kerjääminen
on Suomessa kiellettyä, voisi saada aikaan vastakkaisen
päätöksen. EU-maista tulevien kerjäläisten
osalta kerjuukielto poistaa houkutusta tulla Suomeen ilman työtä.
Tiedotusvälineiden mukaan kerjäämisestä saatava
tulo näyttää muodostuvan suuremmaksi kuin
tulo lähtömaassa, vaikka kerjuumahdollisuudesta
pitäisi maksaa matkanjärjestäjille huomattavia
summia. Viime aikoina yleistynyt kerjääminen on
tuonut mukanaan lieveilmiöitä, jotka ovat omiaan
aiheuttamaan kansalaisissa turvattomuuden tunnetta. Kerjääminen
on muuttunut osin aiempaa hyökkäävämmäksi,
ja samalla toimintaan on tullut kuvaan myös erilaista muuta omaisuusrikollisuutta.
Eri viranomaisten lausuntojen mukaan näpistys- ja varkausrikokset
ovat lisääntyneet eniten, mutta mukana on myös
jonkin verran vakavampiakin rikoksia, kuten asuntomurtoja sekä ryöstörikoksen
tunnusmerkistön täyttäviä tekoja.
Tärkeää on huomata se, että monien
rauhallisten kerjäävien henkilöiden läheisyyteen
on ilmaantunut henkilöitä, jotka syyllistyvät
pieniin rikoksiin sekä muuhun häiritsevään toimintaan.
Lakialoitteen yhtenä tarkoituksena on mahdollistaa
poliisille toimivaltuudet puuttua kerjäämiseen
ja poistaa kerjääjät paikalta. Nykyisellään
edellytys häiriön aiheuttamisesta on jonkin verran
epäselvä ja tuo mukanaan varsin vaihtelevan puuttumiskynnyksen
ja -käytännön. Joissain kannanotoissa
on arvosteltu sitä, ettei poliisin ole tarkoituksenmukaista
sakottaa kerjäämisestä ja käyttää näin
resurssejaan tarkoituksettomasti. Käsitykseni mukaan mahdollinen
valvontatoimi ei edellytä lisäresursseja vaan
on luonteva osa yleisen järjestyksen ja turvallisuuden
valvontaa. Mitä tulee sakottamiseen, olen aivan samaa mieltä siitä,
ettei ensisijainen keino olekaan sakon antaminen. Ei voi olla tarkoituksenmukaista
sakottaa ihmisiä, jotka ovat varattomia. Tästä johtuen ensisijaisesti
asia tulisikin hoitaa neuvoin, kehotuksin ja käskyin ja
vasta viimesijaisesti sakkorangaistuksella. Lähtökohtaisesti
järjestyslain rikoksesta seuraava sanktio on sakkoa, mutta
haluan korostaa kuitenkin sitä seikkaa, että rangaistusta
sinällään tulee arvioida yleisen suhteellisuusvaatimuksen
perusteella.
Arvoisa puhemies! Kiinnitin eduskunnan huomion ensimmäisen
kerran kerjäämiseen ilmiönä vuonna
2008 täällä eduskunnan kyselytunnilla. Tuolloin
kysyin ministereiltä, miten aiotaan ohjeistaa viranomaiset
asiaan puuttumiseksi ja mihin toimiin aiotaan ryhtyä kerjäläisilmiön
mahdollisesti laajentuessa. Tuolloin sisäasiainministeriö asetti
työryhmän kartoittamaan kerjäläisiin liittyvien
viranomaistoimien yhdenmukaisuutta. Työryhmä ei
tuolloin kuitenkaan esittänyt muutoksia lainsäädäntöön.
Kuluvan viikon maanantaina käynnistettiin sisäasiainministeriössä selvitystyö järjestyslain
muuttamisesta.
Tämä selvitystyö käynnistettiin jo
etupainotteisesti pitkälti tämän käsittelyssä olevan
lakialoitteen pohjalta. On mielestäni hyvä, että asiaa
selvitetään perusteellisesti juuri nyt, kun kerjääminen
on lisääntynyt merkittävästi
näkyen jo lähes koko maan alueella. Lakialoite
vaatii selvitystä myös perustuslailliselta puolelta
jatkokäsittelyn edetessä.
Arvoisa puhemies! Lopuksi haluan sanoa muutaman sanan romaneista,
koska tämä lakialoite on linkitetty valitettavan
voimakkaasti heihin. Romaneihin kohdistuu räikeää syrjintää muun
muassa Bulgariassa ja Romaniassa. On tärkeää,
että Suomi pyrkisi vaikuttamaan niin kahdenvälisesti
kuin EU-tasolla siihen, että kyseiset maat täyttäisivät
EU- ja ihmisoikeussopimusvelvoitteensa vähemmistön
oikeuksia kohtaan. EU on ihmisoikeuksien suunnannäyttäjä maailmassa,
ja siksi sen tulisikin tehdä kaikkensa turvatakseen vähemmistöjen
asema jäsenvaltioissaan. EU:n pitäisi suunnata
voimavaroja ja tukea tämän ongelman hoitamiseksi.
Mikäli auttaminen ei riitä, pitää myös
harkita pakotteita. Pakotteena voisi harkita esimerkiksi EU-tukien
jäädyttämistä siksi, kunnes
asiat ovat jäsenmaissa hoidettu asianmukaisesti.
Kerjäämisellä toimeentulon hankkiminen EU:ssa
on ihmisarvoa alentavaa eikä näin ollen voi olla
myöskään sopiva tapa hankkia elantonsa.
On myös päivänselvää,
ettei täällä Suomessa ole mahdollista
kustantaa elämistä pelkällä kerjäämisellä.
Lähtökohtaisesti keskeistä on vaikuttaa
kerjäläisyyden syntyyn siellä, mistä ilmiö on saanut
alkunsa.
Aivan lopuksi, arvoisa puhemies, tämä, kuten todettu,
reilu kuukausi sitten tekemäni lakialoite on nostanut kysymyksen
kerjäämisestä ajankohtaiseksi ja samalla
se on saanut myöskin päätöksentekokoneiston
toimimaan. Kuten edellä totesin, sisäministeriö on
asettanut selvitystyöryhmän pohtimaan kerjäämiskieltoa.
Tästä johtuen toivon, että lakivaliokunta
lähettää lakialoitteen viipymättä sisäasiainministeriöön
lausuntoa varten.
Pentti Tiusanen /vas:
Herra puhemies! Kello on paljon, ja yritän olla lyhytsanainen,
2 minuuttia aikaa. Mutta kun täällä käsitellään
kahta ed. Hakolan tekemää aloitetta, niin siinä on
mielestäni positiivinen ja vähemmän positiivinen. Tämä on
se vähemmän positiivinen.
Ed. Hakolan puheenvuoro oli mielestäni selvästi
parempi kuin tämä kirjoitettu teksti. Romania,
Bulgaria ja Slovakia, maat, joissa on merkittävä romanivähemmistö,
eivät, aivan oikein, ihmisoikeuksia ja vähemmistöoikeuksia
takaa. Se on EU:n huoli, ja tämä asia pitäisi
hoitaa tietysti niissä maissa.
Tämä ongelma, että romaneja tulee
Suomeen ja muualle EU:n alueelle kerjäämään
ja he ovat varmastikin ihmiskaupan kohteena myös, sitä en epäile,
on tietysti toinen puoli tätä asiaa. Mutta onko
oikea tapa sitten kriminalisoida kerjääminen?
Täällä todetaan perusteluissa muun muassa:
"Kieltämällä kerjääminen
voitaisiin kaupunkiviihtyvyyttä olennaisesti kohentaa."
Mielestäni perustelu on hiukan kummallinen.
Kysymys on köyhyydestä. Yhtä hyvin
ed. Hakola voisi esittää lakialoitteen, että on
köyhyys kiellettävä. Siis tämä on
ongelmallinen tapa hoitaa tätä asiaa.
Mitä tulee romaneihin, niin, aivan oikein, he ovat
olleet vainon kohteena vuosisatoja. Ei ole kamalan kauan aikaa siitä,
kun Ruotsi-Suomessa romanilla ei ollut hengen suojaa. Kolmannen
valtakunnan aikana he olivat suunnilleen samassa asemassa kuin juutalaiset,
ja nyt tilanne on edelleenkin heikko.
Mielestäni asiasta pitää keskustella,
mutta en kannata tätä lakialoitetta.
Erkki Pulliainen /vihr:
Arvoisa puhemies! Olen vähän samoilla jäljillä kuin
ed. Tiusanen. Minun mielestäni tätä asiaa
täytyy tarkastella erinomaisen monipuolisella tavalla ja
nimenomaan siihen tähdäten, että se rakenteellinen köyhyys,
mikä tässä on taustalla, saa ratkaisunsa.
Jos se kerjääminen täällä meillä kielletään, niin
se sama jossakin muualla sitten, missä ei ole kieltolakia,
toteutuu ilman, että se itse ongelma poistuu. Ja silloin,
kun siihen vielä liittyy järjestäytyneen
rikollisuuden mahdollisuus, niin sitä monimutkaisemmaksi
ja vaikeammaksi se asia tulee. Elikkä sen pitää olla
meillä silmissä, että se herättää meidät
ajattelemaan ja toimimaan. Ja sen pitää herättää sillä tavalla
tehokkaasti toimimaan, kuin ed. Hakola osoitti tässä edellisessä lakialoitteessa,
että supermiehenä pisti koko homman, maailman
järjestykseen muutamassa päivässä.
Tässä se valittu tapa ei ole yhtä tehokas eikä yhtä perusteellisesti
harkittu kuin tuossa edellisessä.
Petri Salo /kok:
Arvoisa herra puhemies! Minä olen taas tämän
lakialoitteen allekirjoittaja ja ed. Juha Hakolan esityksen takana.
Syihin, mitä ed. Juha Hakola esittelypuheenvuorossaan toi
esiin, voi pitkälle yhtyä, mutta käydään
paljon keskustelua siitä, onko tämä ainoastaan
Pääkaupunkiseudun ongelma. Se ei ole ainoastaan Pääkaupunkiseudun
ongelma, vaan viime kesä ja tämä kesä näyttävät
olevan sellaisia kesiä, että nämä ongelmat
ovat siirtyneet myös koko Suomen alueelle, erityisesti
maaseutukaupunkeihin, niitten keskustoihin, missä tietenkin
kerjääminen on kaikista kannattavinta, koska siellä on paljon
ihmisiä läsnä. On tietenkin selvää,
että ihan yksittäisellä lakialoitteella
me emme voi tietenkään köyhyyttä poistaa
maista ja varsinkaan muista EU-maista, mutta se, mitä me
voimme kansanedustajana tehdä omalle lainsäädännöllemme
ja mitä Suomessa voidaan tehdään, on käyttää niitä keinoja,
mitä me voimme täällä kansanedustajana
tehdä. Totta kai kansainvälinen politiikka, yleinen
köyhyyden poistaminen maailmasta ja humanitäärinen
työ on työtä, mutta ne ovat vähän
hidasliikkeisempiä.
Joku taisi sanoa, että olisi ehkä hyvä,
että ne kerjäläiset olisivat meidän
silmissämme. Kyllä monet kansalaiset ovat kuitenkin
aika ärtyyntyneitä siitä, että he
eivät halua välttämättä,
että ne ovat jatkuvasti silmissä. Me tiedämme
myöskin ne lieveilmiöt, mitkä liittyvät
ulkomaalaislakiin ja siinä yhteydessä käytävään
keskusteluun. Meillä valitettavasti jo toukokuun kolmen
ensimmäisen viikon aikana tuli Romanian ja Bulgarian alueilta
lähes sata turvapaikanhakijaa, jotka myöskin sitten
sijoitetaan vastaanottokeskuksiin, joissa he monet saavat lämpöisen
ruoan ja sitä kautta toimeentulotuen. Tämän
lisäksi he tietenkin menevät kadulle kerjäämään,
koska tarkoituksena ei ole tietenkään saadakaan
Suomesta turvapaikkaa, koska se turvapaikan hakeminen on perusteetonta
niin kuin se on kaikissa tapauksissa sataprosenttisesti Suomessa
ollut, vaan tarkoitus on tällä kerjäämisellä ja
Suomeen tulemisella ansaita itsellensä rahaa.
Ed. Juha Hakola viittasi näihin kansainvälisiin
yhteyksiin. Paljon puhutaan poliisien keskuudessa sitä,
että todelliset toimeksiantajat ovat siellä Romanian
ja Bulgarian paronilinnoissa ja tämä on ohjattua
toimintaa ja ne avustavat varsinkin matkustuksen suorittamisessa
ja antavat rahaa esimerkiksi siinä vaiheessa, että päästään ensin
siihen kohdemaahan, ja raha peritään sitten korkoineen
takaisin. Mutta koska palkkataso ja elintaso on hyvin matala näissä maissa,
siltikin se on kannattavaa toimintaa.
Sen lisäksi, että se on siirtynyt maaseutukaupunkeihin
tämä kerjääminen, niin sinne
on tullut uusi lieveilmiö, joka on viimeisen kahden vuoden
ajalta myöskin lisääntynyt. Tekotapa
on niin, että vähäliikenteisillä teillä pysäytetään
luvatta ajoneuvoja tielle ja ajoneuvo ympäröidään
kerjääjien toimesta. Jos ei kerjääminen
sinänsä onnistu, niin sitten alkaa kaupustelu,
jossa kaupustellaan erilaista rihkamatarviketta niin kauan, että päästään
muodolliseen kauppaan, ja sen jälkeen hävitään
paikalta. Tämä on tietenkin kriminalisoitua, se
täyttää nyt vähintään
liikenteen vaarantamisen tunnusmerkistön tai liikennerikkomuksen
tunnusmerkistön, ja paikalle voidaan kutsua poliisi, mutta
käytännössä on osoittautunut,
että vaihtamalla nopeasti paikkaa siirtymällä toisen
tien varteen tätä voidaan tehdä pitkin
kesää Suomessa ja poliisi on aina myöhässä tai
voimaton. Tietenkin prioriteettina tämän tyyppinen massarikollisuus,
mikä lisääntyy, ei ole tietenkään
myöskään poliisin ykköstehtävä,
kiireellisyystehtävä vaan sinne mennään
silloin, kun ei mitään muuta tärkeämpää ole,
koska tiedetään, että seuraus on yleensä se,
että pyydetään lopettamaan toiminta.
Kerjääminen kaikkiaan on ongelmana lisääntynyt
Pääkaupunkiseudun ulkopuolella, maaseutukaupungeissa
ja myöskin liikenteessä. Olin itse laatimassa
vuonna 2003 järjestyslakia hallintovaliokunnassa, kun sitä tehtiin.
Siinä vaiheessa järjestyslaista puhuttiin paljon
ihan tällaisena perinteisenä koirankusetuslakina,
ja keskustelu käytiin alkoholin nauttimisesta puistoissa
ja koiran ulosteista ym. Me emme silloin puhuneet kerjäämisestä,
vaikka esimerkiksi monen kaupungin järjestyssäännöissä jo
silloin luki, että tällainen kerjääminen
ja kaupustelu oli kielletty. Se ei noussut jostakin syystä valiokunnan
keskusteluun eikä hallituksen esitykseen, koska ongelma ei
ollut silloin läsnä.
Sanoisin, että tässä pitää tehdä monivaikutteisia
asioita. Yksi on tietenkin tämä järjestyslain muuttaminen,
jotta poliisi voi nimenomaan, kuten esittelijäkin kertoi,
neuvoin, kehotuksin, käskyin poistaa kerjäläiset
paikalta ja pyytää heitä poistumaan paikalta.
Tietenkin, jos niskoittelua on, voidaan tietenkin tarvittaessa ottaa
myöskin kiinni, ihan niin kuin poliisilakikin edellyttää, että joka
ei noudata virkamiehen voimassa olevaa lainmukaista käskyä,
voidaan tarvittaessa ottaa kiinni, mutta käytännössä käsky
poistumisesta jo riittää. On luonnollista, että jos
Romanian ja Bulgarian kansalaisille, jotka ajattelevat, että Suomi
on kohtuullisen kannattava ja hyvä paikka kerjäämiselle,
tämä viesti menee perille, että nyt Suomessa
on tullut uusi lainsäädäntö,
jossa poliisi voi paikalta poistaa kerjäläisen,
se tekee koko tästä bisneksestä Suomessa
paljon vähemmän kannattavan kuin jossakin toisessa
maassa.
Tämä on tietenkin myöskin meidän
lain allekirjoittajien tarkoitus, että kun emme nopealla vauhdilla
pysty koko köyhyyttä Euroopasta ja Euroopan jäsenvaltioista
poistamaan, yritämme ainakin häivyttää niitä lieveilmiöitä omasta
kotimaastamme. Tämän vuoksi olen tämän
lakialoitteen takana ja toivon, että sisäasiainministeriö suhtautuu
siihen sillä vakavuudella, mitä ed. Juha Hakola äsken
esitteli.
Juha Hakola /kok:
Arvoisa puhemies! Edellisessä esittelypuheenvuorossa
kuvasin hyvinkin laajasti näitä kokonaisuuksia,
mutta otan ihan kaksi asiaa lyhyesti esille.
On aivan selvää se, ettei tämä lakialoite
yksin ratkaise tätä kokonaisuuskysymystä ja
että se todellakin valmisteluvaiheessa edellyttää hyvin laajoja
eri tulokulmista tapahtuvia tarkasteluja, jotta sitten niin perusoikeudet
kuin muutkin voidaan kiistatta katsoa, mikä on niiden merkitys.
Yksi asia on kuitenkin — uskon, arvon kollegat, että allekirjoitatte
sen — aivan varmaan kiistatonta: se, että tästä asiasta
ei juurikaan käyty keskusteluja, ennen kuin tämä lakialoite
tuli pintaan. Tämä oli sellainen silloin tällöin
Helsingin Sanomissa tai muissa vastaavissa aviiseissa esiin nostettu
kysymys, mutta varsinainen keskustelu ja huomio tähän
kokonaisuuteen kiinnitettiin vasta sen jälkeen, kun tein
tämän lakialoitteen. Mielestäni ainakin
osa tästä tavoitteesta on nyt saavutettu eli se,
että tähän ongelmaan, moneltakin eri
kannalta nähtävään ongelmaan,
on nyt kiinnitetty huomiota ja sitä perataan niin julkisuudessa
kuin sitten ministeriön toimin perinpohjaisesti ja tehdään
sitten siitä tarvittavat johtopäätökset.
Keskustelu päättyi.