Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Siinä eilisessä täysistunnossa minulla oli ihan selvä taktinen valinta: kuuntelen, mitä muut sanovat, ja sitten kiinnitän huomiota siihen, mikä muilta jäi kertomatta. Mutta sen kertominen nyt sitten tälle runsaalle kuulijakunnalle tapahtuu seuraavien muutaman minuutin aikana.

Muistan äärimmäisen elävästi, kun täällä eduskunnassa käytiin kiihkeää keskustelua siirtymisestä Euroopan unionin jäseneksi. Sitten seuraava kova keskustelu käytiin liittymisestä Euroopan talous- ja rahaliiton jäseneksi. Kummankin yhteydessä se runsauden tarjonta oli aivan ylitsepursuavaista: nyt tulee kerta kaikkiaan sellaista hyvää Suomelle, että sitä ei saattaisi millään muulla saada aikaiseksi kuin näillä jäseneksi hakeutumisilla.

Siinä yhteydessä kuitenkin sitten varsin moni sanoi, että vaikka kyllä kannatan näitä jäsenyyshankkeita, siis kahdessa eri erässä, niin kuitenkin, mahtaisiko olla mahdollista, että tämä integraatioympäristö saattaisi muuttua. Sitten, kun perustuslakia väsättiin kasaan — muistan erinomaisen hyvin, kun vuonna 1995 oltiin puhemies Uosukaisen johtamalla eduskunnan vierailulla Kiinan kansantasavallassa, ja siinä sitten kun pääsihteeri Tiitisen kanssa oltiin saman mustan auton takapenkillä, pääsihteeri koko ajan kirjoitteli tätä perustuslakimietintöä, ja siinä sitten keskustelimme aiheesta Euroopan unioni ja Suomen tasavalta — siinä kävi hyvin ilmi, että ei sitä Euroopan unionia tarvitse siihen yhteyteen laittaa näkyviin. Se jäsenyys on tai sitä ei ole, mutta selvintä on, että sitä siinä ei näy.

No nyt sitten, jos ajatellaan, mitä luvattiin, mitä on saatu, niin toimintaympäristönä tällä nyt täydennettävällä perustuslailla on nimenomaan integraation syvenemisen keskellä eläminen. Tässä suhteessa jälleen ympäristö näyttää mallia sille, mitä kaikkea voikaan tapahtua näissä asioissa, sellaista, mitä ei missään nimessä pitänyt tapahtua. Siis aivan mahdotonta, että sellainen tilanne kuin Kreikan tilanne talous- ja rahaliiton puitteissa olisi mahdollista, sellainen tilanne, että siihen reagoimisessa ilmoitetaan komission taholta, että juu, nyt ruvetaan etukäteislukemaan teidän budjettiesityksiänne ja sitten seuraavana päivänä ilmoitetaan, että tässä taitaa liittovaltio olla ainut mahdollisuus ratkaisuna. Siis toisin sanoen yhtäkkiä muutamassa hetkessä, kun jokin unionin jäsenvaltio töppöilee niin sanotusti, niin välittömästi sitten se integraatio hurahtaisi oikein vauhdilla toiseen sellaiseen äärimmäisyyteen, joka nimenomaan teoreettisena vaihtoehtona kiellettiin silloin, kun näihin integraatiopyrkimyksiin lähdettiin mukaan.

Elikkä siis toisin sanoen, mitä tämä merkitsee? Se merkitsee sitä, että jos sitten sillä liittovaltiokehitykselläkään ei saataisi näitä ilmiöitä kuriin, jotka nyt finanssi- ja talouskriisinä ovat edessämme, niin sehän tarkoittaa sitä, että unionilla ei ole mitään muuta mahdollisuutta kuin hajota. Siinähän ei ole mitään muuta rakenteellista vaihtoehtoa. Elikkä palataan jälleen kansallisvaltioiden suvereeniin aikakauteen.

No, silloin tullaan juuri siihen perustuslakiin. Eli jos nyt lähdettiin kahden lautasen politiikkaa torjumaan, niin yhtäkkiä sitten huomataan, että ne lautaset mahtuisivat Suomen tasavaltaan oikein hyvin, elikkä tasavallan presidenttiyteen ja pääministeriyteen tällä kotomaassa, ja mitään ulkoisia ongelmia näistä kahden mukavan lautasen politiikasta ei sitten olisi olemassakaan.

Arvoisa puhemies! Mitä minä tällä yritän sanoa? Yritän tällä sanoa sen, että haasteet siinä ympäristössä, johonka nyt ollaan auttamattomasti tultu, ovat aivan kokonaan toisenlaisia kuin olivat silloin, kun ensiksi Suomi haki Euroopan unionin jäseneksi, tyrkytti itsensä sinne — siis ei voinut ehtoja asettaa, kun tyrkytti itsensä sinne — ja sitten talous- ja rahaliittoon lähti mukaan hyvin ristoreipasmaisesti, kun olisi ehdottomasti pitänyt jo tämän äsken kertomani valossa järjestää neuvoa-antava kansanäänestys siitä vaiheesta, kun se saattoi johtaa jopa sellaisiin ajatuksiin komissiossakin, että tässä on liittovaltiokehitys ainut mahdollinen. Elikkä siis tässä katsannossa hyvä näin, näin pitää toimia nyt, kun tähän on ajauduttu ja jouduttu, mutta silloin on vaan hyvä tiedostaa, minkälainen se kotomaan historia on ollut viimeisen parinkymmenen vuoden aikana.

Reijo Kallio /sd:

Arvoisa puhemies! Hallitus on esittämässä perustuslakimme muuttamista. Tätä esitystä markkinoidaan valtiosääntömme parlamentaaristen piirteiden vahvistamisella sekä kansalaisten osallistumisoikeuksien parantamisella. Keskeisin asia uudistuksessa on kuitenkin presidentin ulkopoliittisten valtaoikeuksien kaventaminen. Tämä on hallituksen esityksen kärki. Säännösten ottaminen perustuslakiimme Suomen jäsenyydestä EU:ssa, kansalaisaloitejärjestelmän luominen ynnä muut esityksen vähemmän tärkeät muutokset ovat vain rekvisiittaa, joilla pyritään legitimoimaan presidentin valtaoikeuksien kaventaminen.

Vaikka perustuslaissa on edelleen tarkoitus todeta, että tasavallan presidentti johtaa ulkopolitiikkaa yhteistyössä valtioneuvoston kanssa, niin 58 §:ään ehdotettu muutos mahdollistaa sen, että seuraavan presidentin rooli jää käytännössä toissijaiseksi. Käytännössä 58 §:n muutos merkitsee sitä, että jos presidentti ja valtioneuvosto ovat eri mieltä, niin eduskunta toimii erotuomarina. Mutta itse asiassahan tilanne on se, että eduskunnan kanta on sama kuin hallituksen kanta, kuten presidentti Halonen on todennut: "Kuka vakavissaan uskoo, että eduskunnan kanta olisi muu kuin hallituksen kanta? Jos se olisi muu, se hallitus kaatuisi."

Nykyinen perustuslaki on ollut voimassa vasta kymmenkunta vuotta. Kokemusta on siis varsin lyhyeltä ajalta ja vain yhden presidentin ajalta. Perustuslakia jos mitä pitää muuttaa harkiten ja erittäin painavista syistä. Perustuslaki edustaa vakautta ja pitkäjänteisyyttä. Onko meillä tällä hetkellä sellaisia painavia syitä, jotka edellyttävät kiireellistä muuttamista? On väitetty, että nykyisessä perustuslaissa on valuvika, joka kaipaa korjaamista, mutta onko sellaista? Onhan kysymys Suomen edustamisesta EU:ssakin äskettäin ratkaistu pääministerin eduksi.

Sosialidemokraattien linjana on jo 1970-luvulta lähtien ollut presidentin sisäpoliittisten valtaoikeuksien parlamentarisointi mutta ulkopolitiikan säilyttäminen presidentillä. Syitä sisäpoliittisten valtaoikeuksien riisumiseen epäilemättä on ollut, mutta tämä työ on jo pitkälti tehty loppuun. Mielestäni meillä on tällä hetkellä Suomessa hyvä ja toimiva presidentti-instituutio, jota kansa arvostaa. Presidentit ovat olleet maamme suosituin poliittinen instituutio, jonka toiminta on saanut laajan kannatuksen. Meillä kansalaiset ovat myös hyväksyneet presidentin kansanvaalin. Tästä on osoituksena kansalaisten erityisen aktiivinen osallistuminen vaaleihin. Näissä presidentinvaaleissa on yleensä satojatuhansia äänestäjiä enemmän kuin missään muissa vaaleissa, ja uskoakseni tässä vaalissa kansalaiset myös ajattelevat, että äänestämisellä pitäisi olla jokin merkitys. Jos presidentiltä viedään kaikki valta, niin mielestäni ei ole mitään perusteita käyttää nykyisen kaltaista järeää suoraa kansanvaalia vallattoman presidentin valitsemiseksi.

Arvoisa puhemies! Presidentin ulkopoliittisten valtaoikeuksien riisumiselle ei mielestäni löydy sen paremmin historiallisia kuin nykyisiäkään perusteita. Niinpä turvallisin vaihtoehto maallemme on se, että presidentillä säilytetään itsenäistä ulkopoliittista valtaa. Päivänpolitiikan ulkopuolella olevana presidentti on oikea henkilö johtamaan pitkäjänteistä ja laajaan kansalaistukeen pohjautuvaa ulkopolitiikkaa. Mielestäni riittävillä ulkopoliittisilla valtaoikeuksilla varustettu presidentti on niin tärkeä voimavara, että tämä meidän kannattaa säilyttää jatkossakin.