Pirkko Ruohonen-Lerner /ps:
Arvoisa puhemies! Eduskunta on saanut käsittelyynsä Valtiontalouden
tarkastusviraston kertomuksen K 12/2010 kolmen kunnan,
Karkkilan, Kauniaisten ja Vihdin, vuoden 2009 uusintavaalien vaalirahoituksen
valvonnasta. Kertomuksen sivulla 18 kuvaillaan selkeästi
keskeisiä Valtiontalouden tarkastusviraston toimivaltuuksien
rajoituksia, jotka ovat mielestäni tarkastustoiminnan uskottavuuden
kannalta vakavia epäkohtia. Valtiontalouden tarkastusviraston
varsinaiseen ilmoitusten sisällön eli substanssin
valvontatoimintaan liittyvät puutteet tulisikin korjata
nopeassa aikataulussa. Seuraavissa eduskuntavaaleissa Valtiontalouden
tarkastusvirasto tulee saamaan vajaat 300 vaalirahoitusilmoitusta.
Kunnallisvaaleissa 2012 ilmoitusten määrä onkin
noin 20 000. Todennäköisesti kunnallisvaaleissa
riittää 0 euron kampanjoiden vaalirahoitusilmoitusten
karhuamistyötä pidemmäksikin aikaa, sillä kolmen suhteellisen
pienen kunnan uusintavaaleissa 24 ei jättänyt
ilmoitusta määräajassa, vaan niitä jouduttiin
peräämään jopa uhkasakkoa tehosteena käyttäen
ja yli 50 joutui täydentämään
ja korjaamaan ilmoitustaan.
Arvoisa puhemies! Nyt käsittelyssä olevan kertomuksen
mukaan Valtiontalouden tarkastusvirasto voi pyytää harkintansa
mukaan pelkästään ilmoitusvelvollisilta
itseltään lisätietoja ja selvityksiä ilmoituksen
oikeellisuuden ja riittävyyden tarkistamisessa. Nykyisen
lain mukaan tarkastusvirastolla ei siis ole lainkaan oikeutta pyytää ilmoituksen
oikeellisuuden tarkastamiseksi selvityksiä ja lisätietoja
kolmansilta tahoilta. Eli tarkastusvirastolla ei ole oikeuksia vaatia tai
kerätä niin kutsuttuja vertailutietoja. Tämä on valvonnan
ja sen tuloksen tulkinnan kannalta olennainen rajoitus. Verrataanpa
Vtv:n vähäisiä oikeuksia vaikkapa harmaan
talouden tutkintaa suorittavien rikostutkijoiden tai verotarkastajien oikeuksiin.
Jos näillä viranomaisilla ei olisi oikeutta saada
epäiltyjen kirjanpitoaineistoa haltuunsa tai pyytää erilaisia
selvityksiä kolmansilta tahoilta, ei heidän työstään
tulisi yhtään mitään, sillä selvää näyttöä väärinkäytöksistä tai
rikoksista pitää olla, ennen kuin asioita voidaan
viedä syyttäjälle tai tuomioistuinkäsittelyyn.
Myös verottajalla pitää olla riittävästi
näyttöä verotarkastuksen kohteena olevan
tahon pimeistä tuloista, ennen kuin se voi määrätä lainmukaisia
veroseuraamuksia.
Arvoisa puhemies! Ongelmallinen on myös Vtv:n valvonta-ajan
lyhyys. Tarkastusviraston valvontatehtävä päättyy
kertomuksen antamiseen eduskunnalle. Tämän jälkeen
ilmoitusvelvollisilla ei ole velvollisuutta toimittaa tarkastusvirastolle
mitään lisätietoja tai lisäselvityksiä, joihin
esimerkiksi kantelut ehdokkaan vaalirahoitukseen liittyvistä epäselvyyksistä saattaisivat
antaa aihetta. Kun ajatellaan eduskuntavaalien 2007 mitä likaisinta
jälkipyykkiä, jota pestään vielä yli
kolme vuotta vaalien jälkeen, tarkoittaa historialliseksi
mainostettu vaalirahoitusuudistus näköjään
sitä, että melko lyhyen ajan kuluttua vaalien
toimittamisesta Vtv ei enää kajoa mahdollisiin
vilppi-ilmoituksiin ja kanteluihin vaan voi todeta, että aika
on kulunut umpeen ja valvontatehtävä on päättynyt,
koska kertomus on jo annettu eduskunnalle.
Vtv:n kertomuksen mukaan sama rahoittaja saattaa antaa rahoitusta
sekä ehdokkaalle että hänen edustamalleen
puolueelle sekä rekisteröidylle yhdistykselle,
jossa ehdokkaalla on vaikutusvaltaa tuenjako-ohjaamisessa. Tällöin
yksittäisen ilmoitusvelvollisen saaman tosiasiallisen tuen
rahoittajakohtaista määrää ei
voida käytännössä selvittää.
Tämäkin on selkeä epäkohta.
Arvoisa puhemies! Kun olen lukenut Vtv:n nyt käsittelyssä olevan
kertomuksen, en voi olla pohtimatta sitä, onko tämä ollut
vahinko vai ihan tahallaan lakiin jätetty aukko, joka sallii
vaalirahoitusmarkkinoilla pitkälti vanhan menon jatkumisen,
sillä kiinnijäämisriski vilpistä on
todella pieni. Ovatko Vtv:n tarkastusoikeuksien rajoitukset olleet
Matti Vanhasen johtamalla hallituksella päämäärä,
jonka mukaan Valtiontalouden tarkastusvirasto on ikään
kuin postikonttori, joka ottaa muodollisesti vastaan tietyn kappalemäärän
vaaleissa valittujen ja heidän varahenkilöidensä ilmoituksia,
katsoo lomakkeet läpi ja pyytää tarkennusta
ilmoitusvelvollisilta, jos ilmoitus muodollisesti ei täytä kaikkia
yksityiskohtaisia muotovaatimuksia? Eli tarkastus on muodollinen
ja näennäinen.
Ilmoitusvelvollisilla ei ole varsinaista kirjanpitovelvollisuutta
vaalikampanjansa kuluista ja rahoituksesta. Tarkastusvirastolla
ei ole tarkastusoikeutta tai muutoinkaan mahdollisuuksia perehtyä ilmoitusvelvollisen
järjestämään omien kampanjakulujensa
ja rahoituksen järjestämisen sisäiseen
valvontaan eikä menettelyihin, jotka liittyvät
ilmoitusvelvollisen toimintaan ja rahoituksen hallinnoinnin järjestelyihin.
Nämä olisivat tarkastustoiminnassa keskeisiä asioita,
joihin tarkastusvirastolla ei siis ole tarkastusoikeutta. Kertomuksessa
todetaankin selväsanaisesti, kuinka ilmoitusvelvollisuuden
olennaisten sisällöllisten virheiden tunnistaminen
on vaalirahoitusvalvonnan keskeisin haaste. Toivottavasti tähän
haasteeseen tartutaan ja nopeasti.
Erkki Pulliainen /vihr:
Arvoisa puhemies! Edustaja Ruohonen-Lerner oli läksynsä erinomaisen
hyvin lukenut, ja voin häntä lohduttaa sillä,
että nämä näkökohdat,
miltei kaikki, ovat olleet tarkastusvaliokunnassa jo esillä ja
tämä lainsäädäntö on
vajaa ja puutteellinen ja sitä on pikaisesti korjattava.
Nyt tietysti Vtv toimii niillä valtaoikeuksilla, jotka
sille on annettu. Siitähän ei pääse
mihinkään. Ja siinä taas uskottavuus on
siinä, että ei potkaise aisan yli, kun aisan paikka
on selvästi osoitettu.
Keskustelu päättyi.