Täysistunnon pöytäkirja 58/2003 vp

PTK 58/2003 vp

58. TIISTAINA 16. SYYSKUUTA 2003 kello 14.10

Tarkistettu versio 2.0

6) Eduskunnan oikeusasiamiehen kertomus vuodelta 2002

  jatkuu:

Esa Lahtela /sd:

Arvoisa herra puhemies! Perjantaina muutama asia jäi kesken tästä aiheesta. On ilo tämmöiselle runsaalle väkijoukolle puhua tässä salissa.

Viime perjantaina puhuin poliisien kielenkäytöstä. Nyt toinen seikka poliiseista, johon tässä oikeusasiamies on ottanut kantaa, koskee yhdenvertaisuutta, kun näitä sakkoja ja rangaistuksia annetaan. Ennen kaikkea ylinopeuspuolella itselleni on tullut aika monta tapausta, joissa on samanoloisissa olosuhteissa ja jopa vaikeammissa olosuhteissa, niin kuin tiheämmissä liikenneolosuhteissa, samoilla nopeuksilla toinen vapautettu kokonaan ja toiselle annettu kovia sakkoja. Tätä kansalaiset eivät oikein ymmärrä. Siinä mielessä tässä oikeusasiamiehen kertomuksessa todetaan tähän, että pitäisi yhdenvertaisuutta korostaa näissä asioissa, ja toivoisi myös poliisikoulutuksessa se otettavan huomioon, jotta näitä normituksia käytettäisiin hyväksi, jotta ei voisi näin kirjava olla se käytäntö.

Joskus aikanaan hyvä esimerkkihän, joka poiki monta soittoa, oli tämä Elisabeth Rehn, joka taisi ajaa vähän yli satasta. Täällä Etelä-Suomessa on huomattavasti vilkkaampaa liikenne, tiheämpää, ja hän ei saanut siitä sakkoa, mutta meillä Tohmajärvellä kaveri, joka ajoi 97:ää 80:n alueella, sai siitä sakon. Kaveri sanoi, että hän ei viitsi lähteä valittamaan, mutta se kuvastaa sitä eriarvoisuutta. En tiedä, onko siinä vielä kyse siitä, jotta poliisilla on provikkapalkat, näköjään, jotta pitää saada määrätty kiintiö täyteen.

Sitten yksi asia, minkä myös ed. Vistbacka totesi, ymmärsin hänen puheestaan viime perjantaina. Minusta oikeusasiamiehen ja oikeuskanslerin virastoja kyllä pitäisi tarkastella sillä tavalla, jotta voitaisiko ne yhdistää kokonaan ja tehdä yksi organisaatio, koska se olisi varojen säästämistä ja tehokkuuden saamista tähän asiaan. Nimittäin suomalaisessa yhteiskunnassa on tehty monia uudistuksia eri sektoreilla, mutta tämä jostain syystä on junnannut paikallaan. Tähän ei ole uskaltanut kukaan puuttua. Minä olen sitä mieltä, että toivon mukaan valiokunta voisi ottaa nyt sitten osaltaan kantaa, kun tätä käsitellään, ja hallitus tietysti aikanaan, miksi pitää olla kaksi erillistä organisaatiota. Siinä on myös päällekkäisyyksiä, organisaation ja sen byrokratian pyörittämistä, ja sen takia sitten osin myöskin asiat viivästyvät, koska aina on rahasta kiinni, johtajuus vie oman aikansa.

Näillä sanoin ja eväin toivon, että valiokunta käsittelee nämä asiat.

Timo Soini /ps:

Arvoisa herra puhemies! Nämä oikeusturva-asiat ovat hyvin tärkeitä asioita, ja soisi tämän kertomuksen kuluvan kansanedustajien käsissä. Täällä on monia erinomaisia tapauksia siinä mielessä, että näkee, minkälaista elävä elämä on.

Olen itse näissä oikeusturva-asioissa aika paljon viime aikoina törmännyt erinäköisiin tapauksiin, ja näissä on lukuisia ihmisiä, jotka tuntevat tulleensa kaltoin kohdelluiksi. Näistä on tullut monille ikään kuin elinikäinen prosessi, joka vaan tuntuu jatkuvan ja jatkuvan. Tämä aiheuttaa myös selvästi elämänhalun menetystä ja voimattomuutta ja heikentää kansalaisten uskoa oikeudenmukaisuuteen ja laillisuuteen. Tämmöiset asiat kannattaa ottaa hyvin vakavasti.

Näitä avunpyyntöjä ja toimeksiantoja on monenmoisia, tuskanhuutoja ja parahduksia. Kyllä niitä ainakin perussuomalaiseen eduskuntaryhmään tulee ihan riittävän paljon, että näissä on kova tekeminen ja setviminen siltä osin kuin aikaa jää. Sen sanoisin, että on hyvä, että näillä ryhmillä ja näillä ihmisillä alkaa olla vertaisryhmiä. Nämä näyttävät verkostoituvan keskenään, ja tulee tällaista vertaistukea, ja se on aika tärkeää ihmisille henkisesti. Ehkä kun näitä kanteluita ja muita tulee aika paljon, niin kannattaisi paitsi tietenkin jokaisen ihmisen asia tutkia oikeudenmukaisesti ja yrittää hakea sitä oikeata ratkaisua myös muutama sellainen ikuisuustapaukselta näyttävä asia tutkia oikein laajemmin ja katsoa, mitä ne ovat ikään kuin syöneet. Tulee mieleen vaikka tämmöinen kuuluisa Laakson tapaus, jota vuosikausia katseltiin, ja sitten kun mies siirtyi ajasta ikuisuuteen, niin tähän asiaan tuli selvyyttä. Olisi ollut tälle ihmiselle varmaan mukava nähdä, että asiat oikenevat lopulta, vaikka nyt joutuu tuolta yläkerran puolelta seuraamaan näitä asioita.

Arvoisa puhemies! Sitten täällä on paljonkin mielenkiintoista, mutta tämä terveyspuoli ja HUS eli tämä sairaanhoitopuoli on mieltä ja kokemuspiiriäkin jonkun verran lähellä. Täällä on ihan hyviä havaintoja oikeusasiamieheltä. Tähän törmää esimerkiksi Espoon kaupungissa kyllä luottamusmiehenä aika usein — minulla on ainakin semmoinen tunne — että kun budjetteja tehdään, ja taas syksyn aika on ja niitä tehdään, niin myönnetäänkö tarpeeksi valtuutta ja rahaa näihin palveluihin. Sitten kun nämä asiat tulevat myöhemmin esiin, niin sitten vaan tuodaan ylitykset valtuustoon ja todetaan, että nyt on näin paljon ylittynyt, että nyt ei mahda mitään.

Täällä on oikeusasiamies todennutkin, että talousarviosta päättävät luottamusmiehet ja asiaa valmistelevat virkamiehet ovat rikkoneet oikeusasiamiehen käsityksen mukaan perustuslain 19 ja 22 §:ssä julkiselle vallalle säädetyt velvoitteet turvata riittävät lakisääteiset terveyspalvelut, jos kunta talousarviossa päättäessään mitoittaa määrärahansa tietoisesti tiedossa olevaa tarvetta vähäisemmäksi. Tämä on niin selvää tekstiä, että tämä pitäisi joka kunnassa ottaa opiksi, että nämä eivät ole mitään ohjeellisia, vaan näissä on selvät velvoitteet. Tämä on minun mielestäni hyvä, että tämä on yksiselitteisesti täällä myöskin todettu.

Muutama asia sitten, mitä tämä saattaa aiheuttaa, ja tässä on kyllä julkisella vallalla peiliin katsomisen paikka: pätkätöitä teetetään kaikista eniten julkisella puolella, sairaanhoitajia, lääkäreitä, apuhenkilökuntaa. Moni näistä kieppuu monen vuoden pätkät työruljanssissa, on kuukauden, kolmen kuukauden, kuuden kuukauden määräyskirjoja. Jos teollisuusliitoissa toimittaisiin näin, niin takapuolet olisi penkissä hyvin äkkiä. Tällaista käytöstä eivät teollisuusliitot katso. On syytä ajatella, mitä tämä jatkuva resurssipula, ylirasitus sairaanhoitajilla, lääkäreillä ja muilla aiheuttaa. Työpaine on valtava, hengestä ja elämästä joudutaan nopeasti tekemään päätöksiä. Jonkun ihmisen poissaolo aiheuttaa jälleen valtavan tilanteen. Terveydenhuollossa, päiväkodeissa ja muissa yleensä on sijaispalkkauskielto, ei saa ottaa sijaista, ja sehän merkitsee sitä, että työssä olevat tekevät sitten ylirasittuneina töitä.

Toivoisin, että julkinen hallinto, joka on suurin pätkätöiden teettäjä, parantaisi tapansa ja lähtisi tästä, sillä muuten näitä hyviä ohjeita — meillä on paljon hyvää lainsäädäntöä — on mahdoton toteuttaa, jos ei sinne anneta resursseja. Jos vielä tietoisesti kunnallispäättäjät alibudjetoivat näitä asioita, niin ei tässä muuta voi oikeusasiamieheltä olla tulossa kuin moitteet ja huomautukset. Mutta jos siinä ei tule mitään sanktioita ja seuraamuksia, niin kuntapäättäjät voivat näin tehdä jatkuvasti ja ihmisten oikeusturva vaarantuu.

Toivoisin todella, että näitä ikuisuusasioita, joihin varmaan oikeusasiamies on itsekin törmännyt ja useampi kansanedustajakin, katsottaisiin tarkasti ja ihmisten tuska huomioiden. En usko, että heistä kukaan haluaa mitään erityiskohtelua, mutta jotenkin tuntuu siltä, että jos ihmiset jaksavat vuositolkulla pyörittää samaa asiaa, niin jollain tavalla se täytyy selvittää. En minä rupea sanomaan sitä yksittäistapauksen kohdalta, mikä on oikein ja mikä väärin, mutta näitä elämänikäisiä oikeustaistelijoita meillä alkaa tällä menolla olla entistä enemmän.

Arvoisa puhemies! Suosittelen todella tätä kirjaa tosiaan kansanedustajan luettavaksi. Täällä on paljon myös sellaista tärkeää tietoa, jota kansanedustajien on syytä tietää. Laillisuusvalvonta — sen mukana tämä meidän oikeusjärjestelmämme pysyy tai kaatuu, voiko lainsäätäjiin ja päättäjiin luottaa.

Ahti Vielma /kok:

Arvoisa puhemies! Minäkin haluaisin heti aluksi antaa tunnustusta tälle kertomukselle. Minun mielestäni tämä on kyllä perin hyvä osoitus sisällöstä huolimatta siitä, että me elämme oikeusvaltiossa. Minä haluaisin puuttua mielestäni erääseen keskeiseen asiaan Eduskunnan oikeusasiamiehen kertomuksessa ja siitä tehtävissä johtopäätöksissä ja kannanotoissa.

Meidän kansanedustajien tulisi omalta osaltamme pitää huoli siitä, että maassamme toimivat julkisorganisaatiot eivät aiheuta yksityisten henkilöiden syyllistämistä sen johdosta, että organisaatio ei toimi kunnolla puutteellisten resurssien, virheellisen organisaation tai muun vastaavan syyn vuoksi. Minä otan tästä muutaman esimerkin:

Mielestäni maamme terveydenhuolto-organisaatio olisi uudistettava perusteellisesti. Meillä on korkeatasoinen 2000-luvun lääketiede ja tekniikka, mutta organisaatio on auttamattomasti vanhanaikainen, osittain jopa 1970-luvulta saakka. Tästä seuraa puolestaan monia ongelmia, joista hyvin usein syyllistetään aiheetta henkilökuntaa, aivan kuten täällä ed. Soini mainitsi.

Vastaavasti poliisitoimen resurssipula on johtanut todella tukaliin tilanteisiin, ihmisten ylikuormitukseen ja jatkuvan paineen alla työskentelyyn jne. On luonnollista, että tällaisissa tilanteissa syntyy myös erimielisyyksiä ja erilaisia tulkintoja, jotka voivat johtaa sitten jopa kanteluihin aina oikeusasiamiehelle tai oikeuskanslerille jnp. Uusi talousarvioesitys ei valitettavasti paranna tässä suhteessa tilannetta.

Kuntien sosiaali- ja terveystoimen sekä koulutoimen sektoreilla resurssipula voi johtaa aivan vastaaviin tilanteisiin. Ja jos katsomme kuntien tämän hetken taloudellista tilannetta, viitaten äskeiseen budjettikeskusteluun, tässäkään yhteydessä tilanne ei tule paranemaan, vaan paineet ovat kovat, henkilöstö on kovilla ja paineen alla työskennellessä tulee myöskin tehtyä virheitä. Saattaa olla, että tällaisessa tilanteessa saa väärin perustein huomautuksen tai vastaavan.

Toivon, että me paneudumme näihinkin kysymyksiin huolellisesti ja juuri tänään käynnistyneessä talousarviokeskustelussa otamme ne huomioon ja vastaavasti myöhemmin päätöksiä tehtäessä.

Raimo Vistbacka /ps:

Arvoisa puhemies! Käytin viime perjantaina aika pitkän puheenvuoron oikeusasiamiehen kertomuksen lähetekeskustelussa, mutta kun se jatkuu nyt vielä tänään, ajattelin muutaman asian ottaa esille.

Lähden liikkeelle siitä, mitä ed. Soini täällä totesi, että määrättyjä asioita pyöritetään vuodesta toiseen. Itsekin muistan juuri tämän edesmenneen Osvald Laakson tapauksen; itse olin silloin perustuslakivaliokunnassa, kun sitä asiaa siellä lähdettiin käsittelemään. Sehän vuosia täällä pyöri eri instansseissa tai lähinnä edustajilla, ja siitä käytiin monia keskusteluja myöskin täällä silloin, kun oli eduskunnan oikeusasiamiehen kertomus ja oikeuskanslerin kertomus esillä. Siinä tilanteessa nimenomaan Teknillisen korkeakoulun arvovaltainen professori totesi, että eivät voi pitää paikkaansa ne väitteet, joita silloin esimerkiksi esitutkintapöytäkirjassa mukamas oli, ja sitten ei löytynytkään niitä kahta virkamiestä, jotka olivat menneet sille onnettomuuspaikalle, mitä ihmeteltiin suuresti. Mikäli muistan oikein, perustuslakivaliokunnan käsiteltyä asian nykyisen oikeusasiamiehen edeltäjä otti tämän asian uudelleen käsittelyyn. Ja ihme ja kumma, sieltä löytyivätkin ne kaksi viisi—kuusi vuotta etsittyä henkilöä — oli väitetty, että tällaisia ei ole ollut, eikä heitä löytynyt — mutta silloin oli asianomainen kantelija jo edesmennyt. Kyse oli pienestä asiasta, mutta jotenkin tuli sellainen käsitys siinä, että se oli jonkinlainen arvovaltakysymys. Mihinkään muuhun lopputulokseen en valitettavasti siinä asiassa päätynyt.

Näissä nykyisissäkin kanteluissa on muutama sellainen asia, jotka nyt ovat muutaman vuoden pyörineet. Olen erään asian yhteydessä keskustellut nykyisen oikeuskanslerin kanssa, koska pääasiallisesti se eräs asia pyörii siellä. On väitetty — nyt, herra puhemies, joudun sanomaan näin, että on väitetty, ja en ole tarkistanut enkä tietysti pysty oikein paljon tarkistamaankaan sitä, mutta on väitetty näin — että eräs henkilö, joka nyt on vanhempana oikeusasiamiehen sihteerinä, olisi käsitellyt jotakin kanteluasiaa ja apulaisoikeuskansleri Jaakko Jonkka olisi 10.6. julkisuuteenkin saattamassaan kanteluratkaisussa vähän arvostellut hovioikeuden menettelyä, että syyttäjän kuuleminen olisi lyöty laimin. Minulle väitetyn mukaan tästä asiasta olisi oltu yhteydessä myös Eduskunnan oikeusasiamiehen toimistoon, mutta siihen ei laillisuusvalvoja ole vastannut, vaan oliko sitten joku toinen henkilö. Mutta nämä ovat niitä väitteitä, joihin en osaa ottaa kantaa.

Mutta tällä vain tarkoitan sitä, että jollakin tavoin on tullut määrätyissä asioissa hieman pessimistiseksi siinä, että kun otetaan ennakkoasenne, niin sitten ei ehkä lähdetäkään perin pohjin tutkimaan. Jotkut näistä asioista, jotka nyt täällä ovat pyörineet ja joista osa ei ole kovinkaan vanhoja, kohdistuvat, uskallan sen sanoa ääneenkin, Tampereen suuntaan lasten asioissa. Sanon näin yleisesti, koska en halua lähteä tarkemmin niitä nimeämään, mutta niitä nyt on ainakin minun tiedossani kaksi, ja on esitetty ihmeellisiä väitteitä, joihin en halua ottaa kantaa sen enempää.

Sitten on toinen ongelma, johon oikeusasiamies on ansiokkaasti ottanut kantaa, johon viime perjantaina puutuin ja johon myös ed. Soini puuttui. Siinä annan kyllä kiitoksen oikeusasiamiehelle siitä, että kuntien rahoitussysteemiin on puututtu. Mutta, niin kuin perjantaina sanoin ja viittasin siihen, toivoisin, että vielä enemmän nyt jossakin tarkastuksessa puututtaisiin nimenomaan kuntien taikka kuntaliittojen tai kuntayhtymien toimintaan siinä, että pätkätöitä teetetään ja ihmisiä pidetään epävarmuuden tilassa hyvinkin pitkiä aikoja. Sitten vedetään pohja pois, että pätkätyö onkin hetken aikaa loppu, ja sitten taas uudelleen sitä pyöritetään, eli kierretään minun tulkintani mukaan voimassa olevaa sopimuslainsäädäntöä ja sopimuksiakin. Jos yksityispuolella näin tehtäisiin, niin ei varmasti ilman käräjöintiä selvittäisi.

Nämä ovat sellaisia asioita, joista tulee hyvin paljon yhteydenottoja ja viestejä. Toivoisin todella, että jonkin tarkastuksen yhteydessä näihin syvällisesti puututtaisiin. Silloin jossakin kertomuksessa myöskin kansanedustajat voisivat sitten perehtyä siihen, millä tavoin ylin laillisuusvalvoja suhtautuu näihin asioihin ja miten hän näkee tilanteen verrattuna voimassa oleviin sopimusoikeuksiin ja myöskin asianomaiseen lainsäädäntöön.

Herra puhemies! Yksi asia tuli mieleen, kun selailin Eduskunnan oikeusasiamiehen kertomusta viime vuodelta ja luin sivulta 172 — nämä sivunumerot ovat pikkuisen tällaisessa valaistuksessa hämäriä huonolla näöllä — varusmiesten majoituskasarmien homeongelmista. Tuolla Pohjanmaalla on nyt homeongelmia siinä työpaikassa, jonne oma, itse siellä en nyt päivääkään ole ollut, virkani on siirretty. Siellä on mielenkiintoinen tilanne nyt. Jotkut ovat jatkuvasti sairaslomalla, ja jotkut eivät uskalla mennä sinne takaisin ja nyt ovat työpaikkakokeilussa toisessa paikassa ja siellä kyllä pystyvät työskentelemään määrättyjä töitä. Mutta sitten tämä organisaatio on niin jäykkää, ettei lähdetä huolehtimaan siitä, että sitä virkaa voisi siirtää taikka vaihtaa taikka jotakin muuta. Jossakin vaiheessa tuntuisi siltä, että kannattaisi antaa ehkä pientä opastusta myöskin poliisihallinnon osalta sillä tavoin, että ei aina mennä niin kuin ihan sen kaikista kireimmän systeemin mukaan, että otettaisiin vähän näitä inhimillisiäkin tekijöitä huomioon. Tässä tilanteessa kaikki asiantuntijat ovat todenneet, että määrättyjä homeitiöitä siellä on jatkuvasti. Mutta onko häiritsevässä määrin? Eräs virkamies on sitten ollut niin allerginen, että hän ei pysty siellä työskentelemään, kuolemaa tekee, sitaateissa sanottuna, kun sinne menee. Mutta kun joustoa sitten ei ole, niin onko se parempi, että tällainen henkilö pannaan eläkkeelle, kuin se, että vaihdettaisiin vaikka niitä vakansseja sillä tavoin, että hän voisi työskennellä? Hän haluaisi tehdä työtä, mutta hän ei pysty siellä vanhassa työpaikassa olemaan, kun siellä määrätään sitten sellaisiin tiloihin, jossa on todettu homeongelma.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Tulin tänne korokkeelle, kun se temppu ei onnistunut sittenkään, että näkisin oikeusasiamiehen puhuessani. Tavallisesti pitäisi puhua puhemiehelle, mutta nyt, kun on tämmöisestä kertomusasiasta kysymys, pitäisi oikeusasiamies nähdä. Tuosta etupenkistä ei oikein näe tuon viereisen korokkeen takia, mutta nytpä näkyy.

Arvoisa puhemies! Puheenvuoroni on hyvin pragmaattinen ja hyvin henkilökohtaisiin kokemuksiin perustuva. Tämän vähän yli kuudentoista ja puolen vuoden aikana, kun tässä talossa on työssä käynyt tässä tehtävässä, kansalaisten yhteydenotot laillisuusvalvonnan suhteen ovat lisääntyneet lähestulkoon geometrisen sarjan tavoin. Alkuvaiheessa keskustelut käytiin sillä tasolla kansalaisten kanssa, että onpa taas oikeusasiamies kiinnittänyt huomiota siihen, että lainsäädännössä on epätarkkuuksia, puutteita jnp. Ne tulivat sitten hallituksen esityksen kautta valiokuntaan, ja siellä perusteluissa kävi hyvin selvästi ilmi, että oikeusasiamies oli tähän asiaan kiinnittänyt huomiota ja hallitus oli katsonut, että havainto on oikea ja se johti sitten myönteiseen tulokseen.

Mutta sen jälkeen, sitten kun tämä vaihe oli ohi, joka oli, sanoisinko, kannanotoiltaan hyvin lievä, tultiin 90-luvulle ja 90-luvun jälkipuolelle, ruvettiin moittimaan laillisuusvalvontaa ja tuomioistuinlaitosta ja silloin ruvettiin moittimaan lähes kaikkea. Mikäli ymmärsin oikein, niin ruvettiin yhdistyksiä perustamaan ja organisoitumaan tämän teemakokonaisuuden puitteissa aivan uudella tavalla. Siinä ei voi olla savua ilman tulta, on jotakin mätää ollut tässä systeemissä. Minulla on ollut tilaisuus erään oikeusasiamiehen kanssa keskustella pitkään ja hartaasti tästä tilanteesta, ja hän valitteli sitä, että pitkät käsittelyajat johtuvat työvoimapulasta jnp.

Tulee tämä puheenvuoroni pragmaattisin osa: Nyt kun uudet tilat valmistuvat meille vuoden sisällä, tämä ei voi olla enää este, etteikö meillä ole tilaa. Jos on olemassa tarvetta saada riittävästi henkilökuntaa oikeusasiamiehen toimistoon ja kokonaisbudjetissa rakennuskauden mentyä ohi vapautuu eräällä tavalla potentiaalista rahaa, käytettäköön sitä vakanssien perustamiseen ja pätevän henkilökunnan palkkaamiseen. Tilanne kansanedustajan kanssa, joka on sellainen kansanedustaja, joka on niin sanottu tunnettu henkilö, johonka silloin otetaan yhteyttä juuri sen takia, että tiedetään, että semmoinen jäbä täällä on duunissa, niin se yhteydenottokanavan vakavuus ja käytön vakavuus täytyy ottaa myöskin vakavasti huomioon. Minä toivon, että oikeusasiamies on nyt tämän saarnan kuullut ja jos katsoo, että tässä oli jotakin itua, niin ryhtyy toimenpiteisiin.

Toinen varapuhemies:

Keskustelu on jatkuakseen, mikäli kansanedustajat puheenvuoroa pyytävät. Ymmärränkö oikein? Ed. Vistbacka, olkaa ystävällinen.

Raimo Vistbacka /ps:

Arvoisa puhemies! Jatkaisin osittain ed. Pulliaisen puheenvuorosta. Voin yhtyä ihan täysin siihen, koska olen aika läheltä tätä saanut seurata samalla tavoin kuin ed. Pulliainen ja yhtä aikaa tähän taloon 87 tulleena.

Eräs asia jäi sanomatta. Mielestäni eduskunnan oikeusasiamiehellä olisi vielä parempi mahdollisuus tavallaan kuin oikeuskanslerilla hieman enemmän setvityttää, sitaateissa sanottuna, näitä asioita. Olen ymmärtänyt näin, että teillä on yksi tai kaksi henkilöä käytössä, jotka voivat vähän liikkua enemmän taikka suorittaa vähän varovasti sanoen poliisitoimintaa, kun taas Oikeuskanslerinvirastolla ei sellaista henkilöstöä käsitykseni mukaan ole.

Kun käydään vain kirjallista prosessia, pyydetään kirjallinen lausunto, mikä on tietysti aivan luonnollistakin, siinä moni kantelija, joka ei hallitse asioita ja jonka vastassa on virkamies, ei itse ymmärrä taikka osaa sillä tavoin vastata näihin. Joskus on tullut mieleen, kun allekirjoittanuttakin asioitten johdosta on lähestytty, olisiko siinä järkeä sitten, että kun on ihan maallikko, Eduskunnan oikeusasiamiehen toimistosta nämä henkilöt, yksi tai kaksi, mitä teillä siellä on, voisivat vaikka matkustaa sitten ja tarkemmin keskustella tällaisen henkilön kanssa henkilökohtaisesti. Tavallinen ihminen, joka ei ole tottunut tällaiseen vastineitten kirjoittamiseen jne., ei osaa kyllä, ainakin näin uskoisin, vastata, laatia vastinetta sillä tavoin, että hän tulee oikein ymmärretyksi.

Eduskunnan oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio

Arvoisa puhemies! Hyvät edustajat! Ehkä aivan ensimmäiseksi reagoisin voimavarakysymyksiin ja käsittelyaikoihin. Viime perjantain keskustelussa kävi ilmi, kun esittelin kertomusta eduskunnalle ja kansanedustajille, että käsittelyajat ovat lyhentyneet. Eduskunta on myös aina suhtautunut hyvin positiivisesti voimavaroja myöntämällä kaikkiin niihin tarpeisiin, joita Oikeusasiamiehen kansliassa on katsottu olevan laillisuusvalvonnan toteuttamiseksi. Muun muassa viime vuonna meillä vakinaistettiin yksitoista virkaa, jotka oli perustettu määräaikaisina, siitä syystä, että emme voineet tietää, miten kanteluiden määrät kehittyvät. Tällä tavalla kuitenkin näen tilanteen, että meillä käytössä on ne voimavarat, jotka tarvitsemme. Tietysti on sillä tavalla, että myös uusia tehtäviä on tullut oikeusasiamiehelle 90-luvulla. Eduskunta on toivonut panostusta lasten oikeuksien valvontaan, on tullut telepakkokeinojen erityisseurantaa jnp., mutta tarkastelemme asiaa tietysti jatkuvasti.

Mitä tulee meidän tarkastajiimme, joihin viitattiin, on totta, että meillä on kaksi poliisikoulutuksen saanutta poliisimiestä tarkastajina. Heillä ei ole poliisivaltuuksia, ja he tekevät tietojen hankintaa ja kuulemista. He matkustavat kentällä, kuulevat sekä kantelijoita että myös kanteluiden kohteita ja pyrkivät saamaan näyttöä kanteluasioissa. Toki varmasti tätä toimintaa voidaan kehittää edelleen. Yleisesti oma arvioni on, että kantelijan mahdollisuudet kirjoittaa ja kirjallisesti tuoda asiansa esille ja perustella sitä, vaikka ne olisivat puutteelliset, eivät koskaan ole esteenä asian ymmärtämiselle. Me varmasti otamme asiasta selvän.

Ajattelin sanoa vielä jonkin sanan viime perjantain keskustelusta ja vastata joihinkin sellaisiin kysymyksiin, joita esitettiin erityisesti oikeusasiamiehen toimintakäytännöistä. Tuossa keskustelussa tiedusteltiin muun muassa sitä, mitkä ovat ne erityiset syyt, joilla yli viisi vuotta vanha asia otetaan käsiteltäväksi, miten oikeusasiamiehen toiminnassa seurataan ratkaisujen vaikutuksia, sekä esimerkiksi, missä tapauksessa asia päätetään tilastomerkinnöin "ei virhettä", missä tapauksissa puolestaan todetaan, että "asiassa ei ole aihetta epäillä viranomaisten menetelleen virheellisesti".

Näihin kysymyksiin toteaisin, että "erityisiä syitä" tulkitaan todellakin tiukoin kriteerein. Lähinnä kyseeseen voisi tulla sellainen tilanne, jossa kyseessä olisi rikos, joka ei ole vanhentunut, mutta tämän tyyppisiä asioita ei ole käytännössä tullut esille. Sen sijaan esimerkiksi yli viisi vuotta sitten annetun luvan ratkaisun, vaikkapa sivutoimiluvan, asianmukaisuutta on arvioitu, koska tuo sivutoimi jatkuu edelleen. Kussakin asiassa erityisten syiden olemassaolo kuitenkin ratkaistaan tapauskohtaisesti ja tuon asian erityispiirteet huomioon ottaen.

Mitä tulee oikeusasiamiehen toimenpiteiden seurantaan, esimerkiksi esityksiä lainsäädännön muuttamiseksi todellakin seurataan siten, että viranomaiselle asetetaan ilmoitusvelvollisuus niistä toimista, joihin viranomainen esityksen johdosta ryhtyy. Myös muissa tapauksissa ratkaisujen vaikutuksia seurataan, ei kuitenkaan sellaisissa ratkaisuissa, joilla ei ole yksittäistä tapausta laajempaa vaikutusta.

Mitä tulee niihin ratkaisuihin, joissa todetaan, että viranomainen ei ole menetellyt virheellisesti, näissä on kysymys siitä, että asiaa tutkittaessa on todellakin saatu varmuus siitä, että väitettyä virheellistä tai lainvastaista menettelyä ei käytettävissä olevan selvityksen perusteella ole. Mutta sen sijaan niissä ratkaisuissa, joissa todetaan, että asiassa ei ole aihetta epäillä viranomaisen menetelleen virheellisesti, kyse on siitä, että asian enempään tutkintaan ei katsota olevan syytä sen selvityksen valossa, joka on saatu, mutta usein näissäkin tapauksissa asiaa on selvitetty varsin monipuolisesti ja perusteellisesti.

Viime perjantain lähetekeskustelussa tuotiin esille myös se, että kansalaiset ovat epätietoisia siitä, voiko oikeusasiamiehen puoleen kääntyä silloinkin, kun asia on tuomioistuimessa tai viranomaisessa käsiteltävänä, ja ylipäätänsä epätietoisuus siitä, mitä oikeusasiamies oikeastaan voi tehdä, mitkä ovat hänen reagointikeinonsa. Tähän sanoisin niin, että meidän pyrkimyksemme Oikeusasiamiehen kansliassa on monin keinoin ohjata ja tiedottaa kansalaisille muun muassa siitä, että oikeusasiamies ei voi muuttaa tuomioistuinten eikä viranomaisten ratkaisuja eikä myöskään vaikuttaa viranomaisissa vireillä olevien asioiden käsittelyyn lukuun ottamatta nyt esimerkiksi viivästyksiä, joihin me kyllä puutumme silloinkin, kun asia on viranomaisessa vireillä.

Tätä tiedottamista ja ohjausta palvelevat muun muassa meidän verkkosivumme, joita on kehitetty ja uudistettu ja joiden uudistaminen on vielä vireilläkin. Olemme uusineet myöskin kansalaisille tarkoitetut oppaat, ja meillä on neuvontalakimiesten palvelut, joita itse pidän hyvänä kansalaisten palveluna. Toisin sanoen meillä on virka-aikana neuvontalakimies tavattavissa henkilökohtaisesti tai puhelimitse. Neuvontalakimiesten tarkoitus on nimenomaan ohjata kansalaisia siitä, mitä oikeusasiamies voi tehdä, milloin hän voi jotakin tehdä ja milloin ei. Tietysti samalla tavalla me pyrimme ohjaamaan ja tiedottamaan siitä, että oikeusasiamies ei voi antaa viranomaisia velvoittavia määräyksiä. Pyrimme myös tiedottamaan näillä keinoin oikeusasiamiehen toimintakeinoista, jotka siis ovat lakiin perustuvia ja joita virkasyytteen ohella ovat esitys lainsäädännön muuttamiseksi, huomautus virkamiehen lainvastaisesta menettelystä tai käsitys siitä, mitä hyvä hallintotapa vaatii ja mitä perus- ja ihmisoikeuksien toteutuminen edellyttää.

Eräissä puheenvuoroissa, useassakin, tuotiin esille huolestuneisuus siitä, että oikeusasiamies on erityisen herkkä tutkimaan ja arvostelemaan poliisin toimia. Ne poliisin menettelyä koskevat toimenpideratkaisut, joita viime vuoden kertomuksessa esitellään, perustuvat kuitenkin oikeusasiamiehelle tehtyihin kansalaisten kanteluihin. Siellä on muistaakseni ainoastaan yksi sellainen asia, joka oli otettu tarkastuksella omasta aloitteesta tutkittavaksi, ja se oli kysymys siitä, että erään kihlakunnan poliisilaitoksella oli paljon pitkään vireillä olleita esitutkintoja. Minun käsitykseni onkin, että oikeusasiamiehen laillisuusvalvonnassa ei ole sen enempää erityistä herkkyyttä poliisin toiminnan oma-aloitteiseen tutkintaan kuin muidenkaan viranomaisten, mutta toki oikeusasiamiehellä on erityistehtävä esimerkiksi juuri telepakkokeinojen käytön valvonnassa ja tarkastuksen toimittamisessa muun muassa poliisivankiloihin. Nämä usein johtavat myöskin jälkitoimiin ja siihen, että joitakin asioita joudutaan sitten myöhemmin selvittämään omasta aloitteesta. Mutta luonnollisesti on selvää, että kun poliisi joutuu toimissaan puuttumaan kansalaisten keskeisiin perusoikeuksiin, poliisin toimista kannellaan melko paljon, ja tämä heijastuu myös kertomuksessa esitetyissä kanteluratkaisuissa.

Poliisin toimintaan kohdistuvasta laillisuusvalvonnasta vastaa meidän nykyisen työnjakomme mukaan apulaisoikeusasiamies Ilkka Rautio. Mutta voin vakuuttaa, että niihin olosuhteisiin, joissa poliisi tai mikä tahansa viranomainen toimii, kyllä perehdytään jokaisessa tapauksessa. Tätä palvelee muun muassa se, että virkamiehiä ja viranomaisia, kantelun kohteita, aina kuullaan ja jokaiselle kantelun kohteelle, jonka toimia ryhdytään selvittämään, varataan tilaisuus esittää näkemyksensä menettelystään ja myös niistä olosuhteista, joissa ratkaisu on tehty. Tietysti myös tarkastuksilla, joita, kuten edellä sanoin, suoritetaan, on eräänä funktiona juuri perehtyä viranomaisten toimintamahdollisuuksiin ja toimintaolosuhteisiin.

Ehkä aivan lopuksi sanoisin sen, kun on myöskin monissa puheenvuoroissa viitattu valtioneuvoston oikeuskanslerin ja eduskunnan oikeusasiamiehen laillisuusvalvonnan päällekkäisyyteen, että tämä rinnakkainen laillisuusvalvonta on meillä vuodesta 1920 toiminut ja tämä on viimeksi tietysti vahvistettu perustuslain säätämisen yhteydessä. Tähän järjestelmään en laillisuusvalvojana ota kantaa, se on eduskunnan asia, mutta kansalaisten kannalta voisi ehkä sanoa sen, että vaikka tämä rinnakkainen laillisuusvalvonta aiheuttaa epätietoisuutta kansalaisille siitä, kenen puoleen pitäisi kääntyä ja kenen puoleen olisi hyvä kääntyä, varsinaista haittaa se ei minusta merkittävästi aiheuta, koska kansalaiset saavat joka tapauksessa asiassaan ratkaisun siltä laillisuusvalvojalta, jolle asia keskinäisen tehtäväjaon mukaan kuuluu. Oikeuskanslerinviraston ja Oikeusasiamiehen kanslian käytännöt ovat sillä tavalla vakiintuneet ja kehittyneet, että päällekkäistä työtä ei käsitykseni mukaan tehdä. Siitä pyritään varmistumaan. Mutta totta kai on selvä, että jonkin verran asioiden siirtämistä toisesta virastosta toiseen tapahtuu.

Keskustelu päättyy.