Ben Zyskowicz /kok(esittelypuheenvuoro):

Herra puhemies! Arvoisat kansanedustajat! Euroalueen talouskehitys oli kertomusvuoden 2013 alkupuolella epävarmalla pohjalla, vaikka Euroopan velkakriisi olikin tuolloin saavuttanut jo jonkinlaisen suvantovaiheen. Täysin yhtenäistä näkemystä talouden kehityksestä ei ollut, mutta kriisin ja talouskehityksen toivottiin ja odotettiin vakautuvan. Kertomusvuoden alkupuolella epävarmuutta lisäsivät hetkellisesti muun muassa Italian hallituskriisi ja Kyproksen velkakriisi. Kokonaisuutena tarkasteltuna euroalueen talousnäkymät olivat kertomusvuoden alkupuolella siis vaisut. Euroalueen kriisi ei kuitenkaan syventynyt, ja tilanne vaikutti vakautuvan kertomusvuoden kuluessa monilta osin.

Euroopan keskuspankin neuvosto laski rahapoliittista ohjauskorkoaan sekä kertomusvuoden toukokuussa että marraskuussa. Rahapolitiikan keventämistä puolsivat kaksi asiaa: ensinnäkin se, että toteutunut inflaatiovauhti oli hidastunut eikä paineita sen nopeuttamiseksi ollut, ja toiseksi se, että euroalueen talousnäkymät olivat pysyneet edelleen varsin vaimeina.

Herra puhemies! Pankkiunionin muotoutuminen jatkui kertomusvuonna. Pankkiunioni koostuu yhteisestä valvontamekanismista, yhteisestä eurooppalaisesta kriisinratkaisujärjestelmästä sekä jossain myöhemmässä vaiheessa kenties kansallisten talletussuojajärjestelmien yhdenmukaistamisesta. Yhteistä valvontamekanismia ja EKP:n pankkivalvontatehtäviä koskeva EU:n neuvoston asetus tuli voimaan marraskuussa viime vuonna. Yhteinen valvontamekanismi tarkoittaa, että EKP valvoo euroalueen pankkeja yhteistyössä kansallisten viranomaisten kanssa. On tärkeää huomata, että EKP pitää rahapoliittiset tehtävänsä erillään pankkivalvontatehtävistään.

Yhteisen valvonnan piiriin tulee runsaat 5 800 pankkia. EKP valvoo suoraan euroalueen merkittävimpiä pankkeja. Niitä on yhteensä noin 130. Taseilla mitaten näiden merkittävien pankkien osuus kaikista euroalueen pankeista on noin 85 prosenttia. Suomesta EKP:n suoraan valvontaan siirtyvät Nordea Pankki Suomi, OP-Pohjola-ryhmä ja Danske Bank. Myös Finanssivalvonta osallistuu edelleen näiden yhteisesti valvottavien pankkien valvontaan.

EKP aloittaa euroalueen pankkien valvonnan marraskuussa 2014. Valmistelutyöt tätä varten käynnistyivät jo kesällä 2012. Osana valmistelua EKP käynnisti lokakuussa 2013 niin sanotun kattavan arvioinnin suoraan valvontaansa tulevien pankkien tilasta. Kattava arviointi koostuu kolmesta osasta. Nämä ovat riskien arviointi, saamisten laadun arviointi sekä stressitesti. Arviointi tuottaa näin tietoa EU:n pankkisektorin tilasta ja mahdollisesti vakauden turvaamiseen tarvittavista tukitoimista.

Myös hankkeet pankkien kriisinratkaisumenetelmien kehittämiseksi ovat edenneet. Uudet järjestelmät sekä yhdenmukaistavat että uudistavat jäsenmaiden kriisinratkaisusäännöksiä. Tavoitteena on, että suurikin pankki voidaan ajaa alas hallitusti ja ilman että siitä aiheutuu häiriöitä rahoitusmarkkinoilla. Sijoittajan vastuu toteutetaan kattamalla pankin tappiot ensisijaisesti omalla pääomalla sekä etuoikeudeltaan huonommilla veloilla ja muuntamalla sen jälkeen riittävä määrä velkojien saamisia uudeksi omaksi pääomaksi. Tämä on ensiarvoisen tärkeää. On päästävä eroon siitä sietämättömästä tilanteesta, että pankkien voitot ovat yksityisiä mutta tappiot kaatuvat veronmaksajien niskaan.

Herra puhemies! Mitä kotimaiseen talouskehitykseen tulee, totean vain lyhyesti, että se ei ollut kertomusvuoden kuluessa toivotun kaltaista. On merkillepantavaa, että vuoden 2008 jälkeen bruttokansantuote on Suomessa supistunut enemmän kuin euroalueella keskimäärin. Viennin arvo on pienentynyt Suomessa enemmän kuin yhdessäkään toisessa euroalueen maassa viiden viime vuoden aikana. Epävarmuus viennin kehityksestä tuntuu valitettavasti jatkuvan. Suomen talouden ongelmat ovat osin suhdanneluontoisia mutta keskeisiltä osin kuitenkin myös rakenteellisia. Tätä tosiasiaa ei kukaan voi paeta. Taloutemme rakenteellisia ongelmia ei voida ratkaista rahapolitiikalla.

Herra puhemies! Pankkivaltuusto on seurannut säännöllisesti Suomen Pankin riskiprofiilin ja taseen kehitystä. Kun kaikki Suomen Pankin taseen riskit lasketaan yhteen ilman kultaa, kokonaisriskin arvioidaan olevan noin 2,2 miljardia euroa. Toisaalta Suomen Pankilla on taseessaan kanta- ja vararahasto, arvonmuutostilejä sekä varauksia ilman eläkevarausta yhteensä 7,3 miljardia euroa. Pankkivaltuuston näkemys on, että Suomen Pankin vakavaraisuus oli kertomusvuoden lopulla riittävä kattamaan pankin tehtävien hoitamisesta johtuvat riskit.

On ehkä vielä erikseen syytä todeta, että viime vuosina huomiota saaneet niin sanotut Target 2 -saldot ovat supistuneet selvästi. Kyse on siis siitä, että Suomi on kuulunut maihin, joissa pankit ovat hyvän likviditeettitilanteensa vuoksi tehneet suuria talletuksia keskuspankkiinsa. Tästä johtuen Suomen Pankille kertyi kriisin kuluessa tase-eriä, jotka ovat saamisia Euroopan keskuspankilta. Nämä Target 2 -saldot taisivat olla enimmillään jopa noin 80 miljardia euroa, ja tänä päivänä ne ovat tuossa noin 15 miljardin euron kieppeillä.

Lopuksi totean, että Suomen Pankin voitto kertomusvuodelta 2013 oli hieman vajaat 239 miljoonaa euroa. Pankkivaltuusto päätti maaliskuussa, että voitosta 58,8 miljoonaa euroa käytetään Suomen Pankin vararahaston kartuttamiseen. Loppuosa eli 180 miljoonaa euroa siirrettiin valtion pohjattomiin tarpeisiin.

Mauri Pekkarinen /kesk:

Arvoisa puhemies! Minä haluan ensin kiittää pankkivaltuuston puheenjohtajaa Ben Zyskowiczia hyvästä, suorastaan erinomaisesta asian esittelystä. Tällaiseen pystyy vain henkilö, joka on juuri täyttänyt 60 vuotta. Haluan lämpimästi onnitella näin eduskunnan pöytäkirjaankin Ben Zyskowiczia aivan upeasta urasta ja kunniakkaasta ja kunniallisesta merkkipaalun ohittamisesta. (Ben Zyskowicz: Kiitos!) On ilo edustaja Zyskowiczin kanssa olla joskus samaakin mieltä asiasta ja aina silloin tällöin vähän eri mieltäkin. Sitähän demokratia on, että näin pitää voida ollakin.

Arvoisa puhemies! Muutama sana tästä itse kertomuksesta. Haluan ensinnäkin todeta, että Suomen Pankkihan toteuttaa EKP:n yhteistä rahapolitiikkaa. Se on osa Euroopan keskuspankkijärjestelmää, jossa politiikkatoimet suunnitellaan ja linjataan yhteisesti, mutta ne toimeenpannaan maakohtaisesti kansallisten keskuspankkien kautta ja toimesta.

Tämä kertomusvuosi oli vuosi, jolloin euro koki aika kovia vielä, jolloin nimenomaan EKP ja sen pääjohtaja tulivat aika rohkeasti mukaan niihin pelastustoimiin, mitä euro vaati ja edellytti vuosina 2012 ja 2013. Pääjohtaja Draghin ilmoituksella, että ketään ei päästetä kaatumaan, oli oma merkityksensä — sillä saattaa olla joku päivä vielä korkea hintakin — ja se seikka, että keskuspankki oli valmis sekä ostamaan markkinoilta merkittävän määrän paperia että sitten myöskin laskemaan liikkeelle jo vuonna 2012 merkittävän määrän lainaa, rahoitusta, oli auttamassa siihen, että sen vaikeimman yli selvittiin.

Haluan nämä sanat sanoa ja niitten jatkeeksi todeta kuitenkin, että kriisi tai ongelmat eivät Euroopassa kuitenkaan, Euroopan taloudessa, ole suinkaan ohitse. Meillä on euromaita, jotka ovat edelleen vaikeuksissa. Monesti olen kuullut viime viikkojen aikana, että ne ovat päässeet markkinoille. Ne ovat tulleet osin markkinoille, mutta samaan aikaan niitä edelleenkin rahoitetaan näitten eurooppalaisten järjestelmien, EVM:n, kautta, tai samaan aikaan EKP:n rahoitusinstrumentit ovat mukana näiden maiden selviytymistä auttamassa. Ja hyvä niin, mutta vaikka hyvä onkin noin, että ovat auttamassa, niin kannattaa muistaa, että siellä on muitakin kuin Kreikka, joittenka lopullinen selviytyminen on vielä monen mutkan takana. Täytyy vain toivoa, että ne selviäisivät. Aika näyttää, miten sitten kaiken kaikkinensa käy.

Viime viikkoina on Suomessakin käyty aika laillakin keskustelua siitä, mikä EKP:n tehtävä — ja näin ollen täällä Suomessa meidän keskuspankkimme tehtävä osana Euroopan keskuspankkia, yhteistä valuuttajärjestelmää — oikein on. Pitäisikö sillä sen päätehtävän, joka on hintavakauden vaaliminen? Kaikki muut tehtävät, mitä EKP:llä on, ovat tavalla taikka toisella alisteisia tälle päätehtävälle. Ehkä voidaan sanoa, että rahoitusjärjestelmän toimivuuden varmistaminen taitaa nousta aika lähelle tämän itse hintavakauden vaalimista. Itse asiassa tämän rahoitusjärjestelmän toimivuushan on ollut se peruste, jolla EKP tuli nyt näihin pelastustoimiin, jotka eivät olleet pelkästään tätä hintavakauden vaalimista vaan rahoitusjärjestelmän toimivuudessa olevien puutteiden, markkinapuutteiden, korjaamista. Niitähän EKP tuli näillä toimilla, joista eräät mainitsin tässä nimeltä, pelastamaan.

Kysymykseen siitä, pitäisikö EKP:n sitten olla mukana elvyttävissä ratkaisuissa: Minä olen tässä kyllä hyvin paljolti edustaja Zyskowiczin kanssa — äsken kuulin yhden virkkeen häneltä tähän asiaan liittyen — samaa mieltä. Minäkään en usko sitä, että rahapolitiikalla voitaisiin talousongelmia ratkaista, ei koko EKP:n alueella eikä myöskään sitten yksittäisessä jäsenmaassa. Jos meillä olisi yhteinen finanssipolitiikka, rahapolitiikalla voisi olla paljon selvempi kytky finanssipolitiikkaan ja se voisi auttaa, mutta kun meillä kuitenkin on, mielestäni onneksi, ja niin pitää jatkossakin olla, erilliset, maakohtaiset finanssipolitiikat, niin siinä tilanteessa EKP:n elvyttäviin toimiin liittyy omia riskejään.

Taikka sitten on kurssin manipulointi, joka on yksi tapa elvyttää. Se, mikä kurssin manipuloinnissa, esimerkiksi euron heikentämiseksi, kelpaa yhdelle maalle, voi olla myrkkyä toiselle maalle, ja se ei välttämättä sitä epätasapainon ongelmaa, mikä euron jäsenmaitten talousrakenteissa tällä hetkellä on, juurikaan poistaisi, vaikka nyt esimerkiksi erilaisten aggressiivisten toimien ansiosta EKP manipuloisi euron kurssia alaspäin ja sitä kautta pyrkisi elvyttämään. Olen näiltä osin, jos oikein ymmärsin edustaja Zyskowiczin sanomaa äsken, hänen kanssaan kyllä samaa mieltä.

Toinen kommentti, minkä tästä oikeastaan tuon äsken sanotun jatkeeksi sitten sanon: Minusta on tärkeää, että sekä finanssipolitiikan että omalta osaltaan rahapolitiikan toimijat yhteisesti kuitenkin katsovat sitten sen, että Eurooppa ei ajaudu tämmöiseen deflatoriseen kehitykseen, johon kerran sukeltaminen tarkoittaa sitä, että siellä useimmiten olet sitten pitkästi. Maailman nykyaikainen taloushistoria osoittaa, että jotka sinne ovat sukeltaneet, eivät ole tulleet seuraavassa kuussa ulos eivätkä vielä seuraavana vuonnakaan, vaan ovat siellä olleet pitempään, ja deflaation tie on tavattoman tuhoisa tie, ja siinä kyllä sitten sekä finanssipolitiikan että rahapolitiikan vaalijoilla on tärkeä tehtävä.

Ylipäänsä — viimeisenä kommenttina sanon — Suomen tapaisen maankin kyseessä ollen, ja nimenomaan meidän tapaisen maan, kyllä meidän on kilpailukykyongelmamme hoidettava ja talouspolitiikan, finanssipolitiikan eri keinovalikoimaa käyttäen. Meillä historiallisesti on periaatteessa kaksi tapaa palauttaa kilpailukyky ja suomalaisen tuotannon menestys maailmalla: toinen on ollut se, että valuuttakurssia on muutettu, ja toinen on se, että työmarkkinat joustaisivat, teoriassa. Lähes aina tähän saakka tilanne on mennyt niin, että silloin kun on voitu ihan kertarysäyksellä parantaa, niin ne eivät ole olleet työmarkkinatoimia, vaan ne ovat olleet enemmänkin sitten rahapolitiikan muuttamisia. Mutta nyt kun eivät rahapolitiikan kurssimuutokset ole mahdollisia, keinoksi jäävät jäljelle vain työelämään ja työmarkkinoihin liittyvät joustot tai sitten sisäinen devalvaatio, ja näiden keinojen kautta voi hakea mahdollisuutta kilpailukyvyn parantamiseen. Kumpikaan ei ole kovin helppo ja halpa keino, mutta kovin paljon muuta käteen ei tässä tilanteessa jää.

Ben Zyskowicz /kok:

Arvoisa herra puhemies! Ensiksi haluan kiittää edustaja Pekkarista ystävällisistä sanoista merkkipäiväni johdosta.

Toiseksi haluan sanoa, että on helppo yhtyä hänen peruslinjauksiinsa EKP:n roolista ja mahdollisuuksista.

En yllättynyt henkilökohtaisesti siitä, että esimerkiksi Kreikassa ja eräissä muissakin maissa äärilaidat — äärivasemmisto ja äärioikeisto — menestyivät eurovaaleissa. Kun nämä puolueet tarjoavat lääkkeeksi taloudellisiin ongelmiin esimerkiksi Kreikassa sitä, että jätetään velat maksamatta ja jätetään ongelmat velkaa antaneiden maiden veronmaksajien niskaan, niin tämä on näiden maiden äänestäjille varmasti mieluisampi viesti kuin Euroopan keskuspankin, komission ja Kansainvälisen valuuttarahaston, niin sanotun troikan, lääkkeet: ne ovat vaatineet näiltä mailta omia toimia valtiontaloutensa tasapainottamiseksi, kilpailukykynsä kohentamiseksi ja kaiken kaikkiaan taloutensa kuntoon saattamiseksi.

Siitä olen ollut yllättynyt, että Suomessa esimerkiksi SDP:n uusi puheenjohtaja on vaatinut esimerkiksi Kreikan osalta kurjistamispolitiikan lopettamista ja elvyttävämpää politiikkaa. Onkohan puheenjohtaja Rinne tullut loppuun saakka miettineeksi sitä, että tämä elvyttäminen siellä ja niin sanotun kurjistamispolitiikan lopettaminen — tapahtui se sitten yhteisten takausten muodossa tai EKP:n kautta — tarkoittaa lisää yhteistä vastuuta Kreikan talouden ongelmista ja yhteistä vastuuta näin ollen myös suomalaisille veronmaksajille? Tämäkö on SDP:n linja?

Kaiken kaikkiaan: vaikka olen surullinen näiden kriisimaiden tilanteesta, vain ne itse voivat tehdä tarpeellisia ja riittäviä toimia oman tilansa kohentamiseksi.