Täysistunnon pöytäkirja 58/2014 vp

PTK 58/2014 vp

58. TIISTAINA 27. TOUKOKUUTA 2014 kello 14.05

Tarkistettu versio 2.0

7) Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kaivoslain 169 §:n muuttamisesta

 

Heikki Autto /kok:

Arvoisa herra puhemies! On hienoa, että saamme tänään hyväksyä lakimuutoksen sisällön, jolla edesautetaan perinteisen kullanhuuhdonnan jatkumista. Kullankaivuun kaikkein perinteisin muoto — kullanhuuhdonta mies, lapio, ränni ja vaskooli -periaatteella — jota Lapissa on harjoitettu 150 vuoden ajan, on vuoden 2010 kaivoslain muutoksen jälkeen joutunut kohtuuttomien byrokraattisten vaikeuksien kohteeksi.

Kaivoslain 65 §:n mukaan kullanhuuhdontaluvan voimassaoloa voidaan jatkaa enintään kolme vuotta kerrallaan. Näin kullanhuuhtoja joutuu saattamaan elinkeinonsa alttiiksi kaivosviranomaisen päätökseen kohdistuvalle muutoksenhaulle kolmen vuoden välein. Kaivoslain 169 §:n mukaan kaivosviranomainen voi perustellusta syystä hakijan pyynnöstä malminetsintäluvan voimassaolon jatkamista taikka kaivoslupaa tai kaivosturvallisuuslupaa koskevassa päätöksessä määrätä, että luvassa yksilöityihin toimenpiteisiin voidaan valituksesta huolimatta ryhtyä lupapäätöstä noudattaen. Jostain syystä — ilman lain perusteluissa ilmeneviä kunnollisia perusteluja — kullanhuuhdontalupa on jätetty pois tämän mahdollisuuden piiristä. Tämä vuoden 2010 kaivoslain virhe korjataan nyt, ja myös kullanhuuhdontaluvan jatkuminen tehdään mahdolliseksi muutoksenhausta huolimatta.

Arvoisa puhemies! Perinteinen kullanhuuhdonta on ympäristövaikutuksiltaan kaikkein pienimuotoisinta kullankaivuutoimintaa. On selvää, että mikäli toimivaltaisen viranomaisen myöntämä kullanhuuhdontalupa todettaisiin hallintotuomioistuimessa lain vastaiseksi, ei perinteisen kullanhuuhdonnan menetelmin ole voitu jo toiminnassa olevassa kultahuuhtomossa aiheuttaa muutoksenhaun aikana mitään sellaista vahinkoa, joka ei olisi korvattavissa asetettavan vakuusmaksun puitteissa.

Vuoden 2010 kaivoslakiin sisällytetty laaja valitusoikeus kolmen vuoden välein tehtävissä kullanhuuhdonnan lupien uusimisissa on tuottanut valituksia, jotka katkaisevat kullanhuuhtojien toiminnan. Näissä valituksissa ei ole haettu eri etujen yhteensovittamista vaan vaadittu yksiselitteisesti, että lupia ei tule myöntää, eli käytännössä siis vaadittu kullanhuuhdontaelinkeinon alasajoa. Vaikka nämä valitukset olisivat perusteettomia, niin käytännössä ne ovat johtaneet tilanteeseen, jossa kullanhuuhtojat ovat joutuneet toimintansa keskeyttämään, kun kaivoslain mukaan muutoksenhaun alaista toimintaa ei kullanhuuhdonnan osalta ole aiemmin voitu jatkaa.

Arvoisa puhemies! On ollut hienoa huomata, että eduskunnassa ja työ- ja elinkeinoministeriössä on ollut vahvaa tahtoa kullanhuuhdontaperinteen turvaamiseen. Keräsin joulukuussa 2013 nimiä lakialoitteeseen, joka on sisällöllisesti täysin yhtäpitävä tämän nyt käsittelyssä olevan talousvaliokunnan mietinnön ja sen pohjana olevan hallituksen esityksen HE 60/2014 kanssa. Nimiä aloitteeseen kertyi nopeasti 112 eli selvältä enemmistöltä nykyisestä eduskunnasta. Kiitos myös ministeri Vapaavuorelle asian ripeästä edistämisestä!

Arvoisa puhemies! Lakiin jää edelleen perinteisen kullanhuuhdonnan kannalta ongelmia, muun muassa kaivospiirien lakkaamisen osalta. Toivottavasti näihinkin ongelmiin palataan tässä salissa ennen kuin peruuttamatonta vahinkoa kullanhuuhdontaperinteelle tapahtuu. Joka tapauksessa tämä heinäkuun alussa voimaan tuleva lakimuutos on kuitenkin tärkeä askel eteenpäin perinteisen kullanhuuhdontaperinteen turvaamisessa.

Puhetta oli ryhtynyt johtamaan toinen varapuhemies Anssi Joutsenlahti.

Eeva-Maria Maijala /kesk:

Arvoisa puhemies! Olen erittäin kiitollinen siitä, että tämä lakiesitys on saatu näin nopeasti eteenpäin. Kysehän on perinteisestä lappilaisesta elinkeinosta, elämäntavasta, jos ei välttämättä ole kyse isoista rahoista, mutta se on näille ihmisille, jotka harjoittavat sitä, erittäin tärkeä osa elämää ja myöskin alueen kulttuuriin liittyvä olennainen asia.

Todellakin kiitoksia edustaja Autolle tästä aktiivisesta toiminnasta lappilaisen toiminnan eteen. Lisäksi on todella kiitettävä huomio se, että tässä on ollut kannatusta yli puoluerajojen, hallituksen ja opposition edustajilta, elikkä on koettu, että pienikin asia kannattaa viedä eteenpäin. Sinänsähän kyse ei ole kauhean isosta asiasta, mutta pienistä palasista tämä elämä ja maailma koostuupi.

Todellakin vielä sitten tästä kaivoslaista muutenkin. Kaivoslain avaaminen sinänsä on aika vaarallinen ja iso asia. Kaivoslaista keskustellaan varsinkin meillä Lapissa todella paljon. Sitä mietitään, että mitä sitten pitäisi muuttaa, mitä tehdä. Se ei ole kauan ollut vielä voimassa, mutta jo keskustellaan erittäin paljon siitä, mitä sen kanssa aletaan tekemään, että esimerkiksi saataisiin paikallisille kunnille huomattavasti suuremmat maksut siitä määrästä, mitä sieltä maa-aineksia, kaivosmineraaleja, kunkin kunnan alueelta otetaan. Samoin kuin edustaja Autto toi esille näitä muitakin, kullankaivamiseenkin liittyviä asioita.

Mutta vielä kerran kiitos siitä, että pieniäkin asioita voidaan ottaa täällä käsittelyyn ja viedä sillä tavalla eteenpäin pienten ihmisten asioita.

Yleiskeskustelu päättyi.