Lauri Oinonen /kesk(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tämän kevätkauden aikana on erittäin paljon puhuttu metsästä, puuhuollosta, puun saatavuudesta. Metsätalous on luonteeltaan ylisukupolvista toimintaa. Näin täällä Suomessa. Jotkut trooppiset sademetsät saattavat kasvaa nopeammin, mutta Suomessa kyse on vakaasta ylisukupolvisesta toiminnasta, joka määrittelee metsätalouden lähtökohdat. Kyse ei ole mistään tämän ajan kvartaalitaloudesta, vaan täytyy muistaa metsätalouden biologisista syistä johtuva erityisluonne.

Puun kasvu kestää hakkuukypsäksi Suomessa 80—120 vuotta puulajista, kasvupaikasta, maantieteellisestä sijainnista tai tavoitellusta puun järeydestä riippuen. Metsälakien mukaanhan saadaan 70-vuotias metsä kyllä jo, jos omistaja näin hyväksi näkee, hakata, mutta usein 70-vuotias metsä on puuta parhaimmillaan, jossa vielä kasvu hyvinkin voimakkaasti jatkuu nimenomaan järeytymisenä, ja näin ollen, jos metsä on hyvin hoidettu, ei ole välttämättä mielekästä vielä 70-vuotiasta metsää hakata.

Kun nämä vuosikymmenluvut otetaan huomioon, puun kasvatus kestää kolmen neljän sukupolven ajan. Nykyisellään päätehakkuukypsyyden saavuttaneesta metsästä on täten jouduttu maksamaan perintö- tai lahjaveroa kolmesta neljään kertaa. Metsän pinta-alaverotuksen aikana metsän varallisuusarvo määräytyi tavalla, jonka haluan tässä vielä palauttaa mieleen. Tällöinhän oli laskennallinen vuotuinen tuotto, joka perustui kolmen edellisen verovuoden puun keskimääräiseen verokuutiometrin kantohintalaskelmaan. Tosin muutama vuosi ennen pinta-alaverokauden päättymistä ja myyntiverojärjestelmän mukaantuloa tuo muutettiin kahden edellisen verovuoden laskelmaksi. Metsät oli luokiteltu erilaisiin veroluokkiin kasvumahdollisuuden mukaan ja verokuutiometrissä otettiin tämä huomioon ja samoin otettiin huomioon sijaintikunta ja näin ollen tehtiin tuo laskennallinen verokuutiometri, jonka mukaan pinta-alaan perustuen metsästä maksettiin tuloveroa. Metsän varallisuusveroarvo määräytyi 10 vuoden verotettavan tuoton mukaan. Kerrottiin siis yhden verovuoden tuotto 10:llä, ja tästä tuli metsän laskennallinen varallisuusveroarvo. Tämä on ollut myös perintö- ja lahjaverotuksessa käytetty verotuskäytäntö. (Ed. Kallis: Ja erittäin lievä!) — Tämä oli, aivan oikein, siinä tilanteessa erittäin lievä, koska metsäverotuksen tulisi olla kannustava metsänhoitoon, jotta saataisiin myös puuta puuta jalostaville laitoksille ja vientiin suomalaisia puujalostetuotteita niin kemiallisen kuin mekaanisen jalostuksen kautta.

Haluaisinkin tämän lakialoitteeni myötä, nyt kun on todettu metsän verotuksen nousevan perintö- ja lahjaverotilanteissa varsin kohtuuttomaksi, että harkittaisiin asianomaisessa valiokunnassa, voitaisiinko ottaa tästä aiemmin käytössä olleesta järjestelmästä oppia vai, niin kuin aloitteessani tähtään, palata siihen. Meillähän ovat vielä vuodelta 2005 metsän puhtaan verotuoton mukaiset, siis tämän varallisuusveroarvon mukaiset, pinta-alaveroarvon mukaiset, laskelmat olemassa, ne eivät ole siis vielä kovin vanhoja. Tätä järjestelmää voitaisiin edelleenkin käyttää muutettuna indeksillä, olisiko se sitten elinkustannusindeksi tai rakennusindeksi, näitä voitaisiin harkita, mikä tuota parhaiten kuvaisi, tai meneteltäisiinkö niin kuin aikoinaan pinta-alaverojärjestelmän aikana, että laskettaisiin tämä verokuutiometri. Ehkä yksinkertaisinta olisi laskea vain edellisen vuoden verotustietojen pohjalta, ja näin ollen saataisiin metsän varallisuusarvo.

Nyt kun on pinta-alaverokauden jälkeen lähdetty perintö- ja lahjaverotilanteissa arvioimaan metsän arvoja, on käynyt ilmi, että tässä on ensinnäkin tavattoman paljon vaihtelua koko maassa, millä tavalla tämä tärkeä tuotanto-omaisuus, mitä metsä on, on arvostettu. Jossakin päin on hyvinkin tiukasti lähdetty siitä, että tuon arvostuksen tulisi olla kauppahinnan mukainen arvo. Se on tietysti johdonmukainen, mutta se muodostuu suoraan sanoen hyvin kohtuuttomaksi, jos kolme neljä kertaa sukupolven vaihtuessa metsän kasvun aikana, taimenesta tai siemenestä päätehakkuuvaiheeseen, maksetaan täyden omaisuusarvon mukainen perintö- ja lahjavero. Tämä on ikävä kyllä varsin kohtuuton, ja mikä hankalinta, tämä ei myöskään kannusta metsänhoitoon.

Metsänhoidossa olisi mielekästä toimia niitten biologien asettamien metsänhoidollisten periaatteitten mukaan, jotka ovat myös parhaimman taloudellisen tuoton antavia. Näin asia vain yksinkertaisesti on. Ja silloin tulisi toimia järkevällä tavalla, mikä on sitä, että metsiä hoidetaan, ja tällöin saadaan metsästä myöskin puutavaraa myyntiin. Perintö- ja lahjaveron kannalta olisi mielekästä, että voitaisiin toimia biologien ja metsänhoidon asettamien luonnollisten asioitten mukaan, että metsiä ei niin sanotusti aavistushakkuilla heikennettäisi verotuksellisista syistä vaan voitaisiin toimia niin kuin metsän edellytykset ovat vaatimassa.

Aloitteellani tähtään siis tähän, että metsän arvostusperustetta perintö- ja lahjaverotilanteessa muutettaisiin siten, että tultaisiin tuohon käytäntöön, joka on aiemmin ollut. Parhaimpana ratkaisuna pidän tietysti perintö- ja lahjaverokysymyksen osalta sitä, minkä olen lukuisia kertoja täällä sanonut, että ensimmäiseen perintöveroluokkaan kuuluvilta eli lähiomaisilta perintö- ja lahjavero tulisi poistaa kokonaan, paljon tuntuvammin, nykyistä suurempiin summiin saakka, siten, että tämä omaisuus, jota on yhdessä vaalittu, yhdessä ylläpidetty, yhdessä myös enennetty, tunnustettaisiin kansallista vakautta luovana asiana ja näin ollen lähiomaisten kesken perintö- ja lahjaverosta päästäisiin pois paljon suurempaankin summaan asti. Aloitteessani olen tuonut esille 500 000 euron varallisuusarvon, jota tässä vaiheessa voi pitää tyypillistä maatilametsälöä ajatellen tai pienehköjä metsätiloja ajatellen suurena. Tuota summaa voisi harkita tietysti, onko tuo oikea, olisiko joku muu summa parempi, mutta se on kuitenkin nykyisiä perintöverosta vapauden antavia summia tuntuvasti suurempi. Sen ylimenevältä osalta voisi sitten olla varallisuusarvosta 80 prosentin vähennys, mutta itse varallisuusarvon määrittelyyn, arvoisa herra puhemies, haluaisin lakialoitteen mukaisen korjauksen ja paluun siihen, mikä on aikaisemmin ollut käytäntönä.

Jouko Laxell /kok:

Arvoisa herra puhemies! Ed. Lauri Oinonen on tehnyt aloitteen, jonka kuka tahansa metsätilayrittäjä epäilemättä hyväksyisi. Hänen aloitteensa voidaan nähdä myös protestina hallitukselle, joka hallitusohjelmansa vastaisesti päätyi perintö- ja lahjaverohuojennuksen sijasta metsävähennysosuuden lisäämiseen.

Suomessa on noin 600 000 metsänomistajaa. Näistä puolet omistaa metsää 5 hehtaaria tai vähemmän. Ed. Oinosen aloitteen ainoa ongelma on se, että se koskee kaikkia metsätiloja riippumatta siitä, onko kysymyksessä yritys vai sijoitus. Suomessa on ihan oikeita metsätilayrittäjiä, jotka hoitavat hyvin metsäänsä, mutta sitten osa voidaan laskea enemmänkin sijoittajiksi kuin yrittäjiksi. Paikallinen verotoimisto kyllä tietää, ketkä ovat metsätilayrittäjiä ja ketkä metsänhoitajia.

Pertti Virtanen /ps:

Arvoisa puhemies! Periaatteessa kannatan kaikkea, mikä — kun lukee tätä lakia ja näitä pykäliä ja tätä kielenkäyttöä — muuttaisi tätä yksinkertaisempaan suuntaan, koska tosiaan tällä alueella verotuksessa näkyy vanhan maalaisliiton ja tietysti keskustapuolueen kaiken näköinen kapulakieli ja byrokratia, jolla on yritetty vääntää ja tehdä asiaa vähän erilaiseksi, ettei vaan tuosta verotettaisi ja tuosta ja tuosta. Mutta tämä esimerkiksi, jopa minä tajuan näin, voisiko sanoa, on aika hyvin, jos tätä tajuaa yleensäkin, kun täällä esimerkiksi on väitetty sitä, että kun metsänkasvu nyt kiihtyy ja kaikkea muuta, niin sitten sen arvo nousee, mutta tässä on minun mielestäni sanottu selkeästi tämäkin, että verokuutiometrin arvonmäärittely voitaisiin edelleen tehdä aiempaan tapaan tilastomatemaattisesti laskennallisen metsänkasvun ja tuloarvon määrittelemiseksi, jolloin sehän ottaa huomioon tämän metsänkasvun, jos tämä meidän ilmastomme muuttuu, niin että ei tässäkään suhteessa ole mitään sanomista.

Se, missä on oikeastaan sanomista, on, että minkä takia käytetään pykälä- ja lakikielessä arvostaa-sanaa: arvostetaan metsää ja kaikkea tämmöistä. Jos ihmisiä arvostetaan, niin se jotenkin tuntuu vähän jo animistiselta, kun ollaan kristittyjä ja on kristilliseen uskontoon siirrytty ajat sitten. Tuntuu vähän pakanalliselta käsittely, jos sanoo, että arvostetaan — arvotetaan tai annetaan arvoa metsälle, arvonanto siinä mielessä rahallisesti, että tuntuu jotenkin meikäläisen korvaan vanhana runoilijana oudolta.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa puhemies! Kiitän ed. Laxellia ja ed. Pertti Virtasta asiasta käytetyistä puheenvuoroista.

Perintö- ja lahjaveron ollessa kyseessä on mielestäni liikaa korostettu sitä, onko metsätalousyrittäjä, onko yritystoiminnasta kyse vai onko sijoituksesta kysymys. Tämän määrittely on minusta äärimmäisen vaikeaa. Minä tiedän monia, joilla on suhteellisen pieni metsäpala, ja näin ollen he hoitavat kuitenkin sitä erittäin hyvin. Monet ovat niin sanottuihin suuriin ikäluokkiin kuuluvia, ovat jääneet eläkkeelle tai hoitavat viikonlopputyönään metsää, tekevät siellä töitä itse omin käsin, omin voimin ja tekevät hankintahakkuita. Mielestäni he ovat mitä suurimmassa määrin myös metsätalousyrittäjiä. Sen takia minä lähden aloitteessa ajatuksesta, että puhun metsästä tai metsäomaisuudesta.

En lähtisi tuossa minkäänlaisiin rajanvetoihin, koska ne ovat hyvin vaikeita asioita määritellä, mistä on kyse, ja se pieni metsä saattaa olla omistajalleen hyvinkin, ellei nyt suorastaan rakas, niin läheinen. Hän tekee siellä työtä. Hän pitää siitä huolta. Sitä vastoin sijoittaja saattaa olla henkilö, joka on ostanut joskus, tekee mieli sanoa, ikävillä tavoilla henkilöitä hyväksikäyttäen metsiä, myynyt sieltä puut pois ja ostanut jälleen uusia metsiä. Hän ei välttämättä toimi aina parhaimmalla tavalla, mutta minä katson, että en halua häntäkään saattaa asiassa huonompaan asemaan. Sitten vasta jos nousee tämä metsien arvo tuonne 500 000 euron yli, niin tällaisessa tapauksessa olisi kyse eri asiasta. Tällainen henkilö saattaa sitten tulla metsän osalta nähdyksi yrittäjäksi, mutta minä katson, että on todellinen metsäyrittäjä myös henkilö, joka tekee siellä töitä tai teettää töitä ja vaalii metsästä saatavia tuloja, metsänhoitoa, käyttää metsänhoitoyhdistystä tai metsäpalveluyrittäjiä työssä, jos ei itse jaksa tai tahdo. Minusta se on kaikki hyvin arvostettavaa, ja pidän hyvin tärkeänä, että Suomen metsät olisivat mahdollisimman hyvässä kasvussa.

Totta kai luonnonsuojelulle pitää oma sijansa antaa, ilman muuta, mutta näen, että pääosan metsästä tulee olla hyvin hoidettua, määrätietoisesti hoidettua, ja osaltaan tällä lakialoitteella haluan tähdätä juuri tähän ja haluan, että tämä koskettaa kaikkia metsiä.

Bjarne Kallis /kd:

Arvoisa herra puhemies! Ihan lyhyesti noista käsitteistä: Minä en kyllä ymmärrä alkuunkaan, mikä ero on sijoittajan ja metsäyrittäjän välillä ja että olisi yrittäjä, jos se metsäpalsta on hänelle rakas. Minun mielestäni yrittäjä on se, joka elää siitä, ja 10 hehtaarin palstasta yksikään ei elä, ei elä 50 hehtaaristakaan. Edellytetään ainakin 200—300 hehtaaria, ennen kuin siitä saa elannon, ja vasta silloin minun mielestäni henkilö on yrittäjä.

On minun mielestäni ihan väärin ruveta luokittelemaan näitä metsänomistajia metsäsijoittajiksi ja -yrittäjiksi. Yrittäjä on se, joka saa toimeentulonsa siitä, ja jos joku sijoittaa suuria summia metsään, niin, ed. Oinonen, kyllä sellainen henkilö varmasti haluaa sille kunnon tuottoa, ja se ei synny, mikäli metsää ei hoideta kunnolla.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa puhemies! Ed. Kallis aivan hyvin määritteli tätä kysymystä metsän osalta. Mielestäni meidän ei tarvitse sitä pohtia, onko henkilö päätoiminen metsäyrittäjä, saako hän sieltä sivutuloja enemmän taikka vähemmän, vaan kuten edellä toin esille, haluan, että tämän lain piiriin katsotaan kaikki metsät.